maanantai 16. lokakuuta 2023

Uutta toivoa munuaispotilaille

Munuaiset ovat ihmiselle välttämättömiä, koska ne pitävät yllä elimistön nestetasapainoa, happo-emästasapainoa, suolojen ja muiden kivennäisaineiden oikeita määriä sekä suodattavat pois verestä kiinteät vesiliukoiset kuona-aineet. Tosin toimeen tulee yhdelläkin munuaisella, mutta mikäli siinä (tai molemmissa) esiintyy vajaatoimintaa, on tilanne hoidettava joko dialyysillä tai siirtomunuaisella. 

Näistä kahdesta dialyysi on siihen turvautumaan joutuvalle ihmiselle varsin hankala hoitomuoto, mutta siirtomunuainen taas varsin huoleton. Ongelmana on kuitenkin löytää sopivia siirtomunuaisia. 

Siksi maailmalla on tehty paljon aktiivista tutkimusta sikojen munuaisten siirtämiseksi ihmiseen. Ja juuri tässä asiassa on nyt saavutettu menestystä, sillä muokkaamalla sikojen genomia - kolme antigeeniä koodaavaa geeniä poistamalla, seitsemän ihmisen geeniä lisäämällä sekä majailevia retroviruksia poistamalla - munuaisten siirtäminen apinoille onnistui ilman, että näiden immuunijärjestelmä olisi tuhonnut siirrännäistä. 

Seuraavassa vaiheessa tätä menetelmää tultaneen kokeilemaan ihmisiin, joilla ei ole enää toivoa muista hoitomahdollisuuksista. Sellaiset kokeet edistävät ymmärrystä nyt kehitetyn menetelmän mahdollisuuksista ja auttavat kehittämään sitä sellaiseksi, että geneettisesti muokatuissa sioissa  kasvatettuja munuaisia voidaan lopulta käyttää pelastamaan myös sellaisia ihmisiä, joiden tilanne ei ole vielä edennyt toivottamaksi.

Nähtäväksi jää, milloin sian munuaisten siirtämisestä ihmisiin tulee käyttökelpoinen menetelmä ihmisten pelastamiseksi. Jos ja kun tämä tapahtuu, osoittaa se jälleen kerran tieteellisen tutkimuksen voiman löytää ratkaisuja ylipääsemättömältä näyttäviin ongelmiin. 

Ja pakottaa samalla lainsäätäjät pohtimaan geneettisesti muokattujen sikojen kasvattamisen ja niiden elinten ihmiseen siirtämisen pelisääntöjä. Vastattavaksi tulevat esimerkiksi kysymykset siitä, mitä niiden ruhojen muille osille  tehdään. Eli syödäänkö ne huolimatta ihmisten geeneistä, vai katsotaanko sellaisen olevat epäeettistä ja mieluummin käytetään ravintoarvoiltaan, ympäristövaikutuksiltaan ja kasvatuskustannuksiltaan arvokas liha johonkin vähäisempään tarkoitukseen. 

21 kommenttia:

  1. Kelpaavatko neekerien sisäelimet ihmisille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et kenties ole huomannut, mutta ne ovat jo ihmisessä. Kiinnostavampi huomio on, että kun punavihreät kiistävät rotujen olemassaolon niin lääketieteellinen näyttö siitä, että mustalle ihmiselle sopii paljon paremmin siirtomunuainen toiselta mustalta kuin valkoiselta on vahvaa.

      Poista
    2. näinpä, suvakit kiistää rotujen tai rotuerojen olomassaolon, joten minä vastavuoroisesti väitän että n-sana porukka on eri eläinlajia mitä ihmiset..aivan turha tulla mun kanssa väittelemään mistään, I always win

      Poista
    3. Kaiken väriset ihmiset voivat saada keskenään jälkeläisiä ja kuuluvat siten samaan lajiin.

      Poista
    4. Missähän tilanteessa oltaisiin jonkun tuhannen vuoden päästä jos ei ihmisiä keinotekoisesti oltu siirrelty eikä löytöretkeilyä olisi tapahtunut nimittäin kulttuureissa oleva paraitumisriitit ovat niin erilaisia, ettei lapsia syntyisi ilman ulkopuolista apua. Tietysti tämä väite on epätosi jos ei ole tehty perustutkimusta aiheesta "Japanilaisten naisten lisääntyminen kolmepäivää kikkelihyppelyä afrikanmantereella tanssivien miesten kanssa" epäilen vahvasti, että heidän pariutumisriittinsä kohtaisivat _luonnostaan_

      Tätä asiaa voi verrata esim. pohjoisamerikan lokkeja jotka eivät enää pysty lisääntymään eurooppalaisten lokkien kanssa, eivätkä siihen pysty liekö vääränlaisia takapuolitansseja vai mistä lienee kysymys. Tämän kirjoitin ihan vain siksi, että sinulla heräisi mielenkiinto ja väite on muuten tosi.

      Suomessakin on paljon ryhmiä jotka eivät _mitenkään pystyisi_ lisääntymään luonnollisesti esim. jotkut poliitkot nimeämättä yhtään niin normali ihmisten markkinoilla heidän arvonsa olisi 0

      Tietenkään jos _luonnollinen_ lisääntyminen ei ole määritelmä niin sika ja nauta on samaa lajia paketin ulkopuolellakin koska labrassa saadaan niillekkin jälkeläinen tehtyä luultavasti vielä lisääntymiskykyinenkin..

      "Yleisimmin käytetty lajikäsite on Ernst Mayrin määrittelemä biologinen lajikäsite, jonka mukaan eliöt kuuluvat samaan lajiin, jos ne pystyvät _luonnonoloissa_ tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä keskenään. Tämän määritelmän mukaan hevonen(esim. politiikon nimi) ja aasi(esim. aktivisti) ovat eri lajeja, sillä niiden risteymät eli muulit(tähän joku uusisukupuolitermi) ovat lisääntymiskyvyttömiä."

      -Ääriärsyttäjä terminologisti

      Poista
  2. Olen mustan huumorin ystävä, mutta nyt meni kyllä överiksi. Sillä huumoriksi ja provokaatioksi tuon tulkitsin. Hyvillä ihmisillä TM ei ole huumorintajua, joten he käsittävät tällaisen että olet tosissasi. Heidän provosoimisellaan ei yleensä saada aikaan mitään kovin rakentavaa. Ja kun tuo ei ole edes varmaan harvaa poikkeusta lukuunottamatta meidän pimeän puolen kulkijoidenkaan mielestä mitenkään huvittavaa, sen voisi jättää kirjoittamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai olet ”mustan huumorin ystävä”.

      Poista
    2. Tuosta ei oikein ilmene että ymmärsitkö vai etkö ymmärtänyt, mutta vaikutelma on että olet tosikko....

      Poista
  3. minkä tulkitsit huumoriksi tai provokaatioksi?

    VastaaPoista
  4. Olen näkeväni tässä kehityksessä pieniä ongelmia ainakin joihinkin uskontoihin sairastuneiden kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. syövätkö siat..kelpaavatko eräiden uskontokuntien ruhot sioille, syötäväksi?

      Poista
  5. Hienoa, että tutkitaan ja tiede kehittyy. Vielä kun päästäisiin siihen asti ettei tarvitsisi syödä hyljinnänestolääkkeitä.

    Olisi hienoa kun muslimitkin ymmärtäisivät elää ihnmisiksi ja toimia järkevästi.
    Nythän on niin ettei tätä ratkaisua voi heille tarjota koska se tulee siasta. Elleivät sitten tee suurta takinkäännöstä opetuksissaan?

    VastaaPoista
  6. Sitä odotellessa, että ensimmäinen musilimi hyväksyy sian munuaisen siirron itselleen....

    VastaaPoista
  7. Kaikki laboratoriossa olevat eläinperäiset menee polttouuniin, joten ei niitä "ravintona" noita sikoja käytetä. Ei sentään eletä jossain saduissa.

    VastaaPoista
  8. Ihminen tarvitsee vain yhden munuaisen ja silti kaikilla on niitä kaksi. Tarpeettomia munuaisia ja siis mahdollisia siirrännäisiä olisi maailmassa kahdeksisen miljardia. Niiden ostamisessa ja myymisessä kuitenkin on eettisiä ongelmia ja rikollista toimintaa, elinkauppaa.

    Yksinkertaisinta olisi ratkaista eettiset ongelmat ja jättää asia sitten markkinatalouden hoidettavaksi. Esimerkiksi näin:
    WHO voisi alkaa pitämään munuaisten kauppapaikkaa. Ostaja joutuisi kauppahinnan lisäksi maksamaan myyjälle loppuelämän kattavan terveysvakuutuksen. Myyjän riski omasta terveydestään pienenisi samoin kuin rikollisten kannuste laittomaan elinkauppaan. Näin saataisiin siirtoleikkauksiin "vastuullisia munuaisia". Varmaan muitakin ratkaisuja olisi eettisiin kysymyksiin, jos asiaa pohtisi.

    Tiede on hieno homma, mutta Professorin kuvaama tapa ongelman ratkaisemiseksi on aika monimutkainen nykyisessä munuaisten yltäkylläisyydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisessa kirurgisessa operaatiossa on riski. Tässä riski myös luovuttajalle. Professorin kuvaamassa mallissa riski vain vastaanottajalla.

      Poista
    2. Elinsiirtokirurgia on jo kehittynyttä, että ainakin Suomessa voi turvallisin mielin mennä leikkaukseen kun se on välttämätöntä.
      Leikkauksen jälkeinen lääkityskin on kehittynyttä, joten vakavan hyljinnän riski on pieni.

      Poista
    3. Tarkoitin mahdollista sairaalabakteeria tms.

      Poista
    4. Sitäpaitsi vielä nykyäänkin voi käydä niin, että ei vaan herää leikkauksesta. Tai sattuu isompi valtimo katkeamaan eikä verenvuoto tyrehdykään. Edelleen kuolee perusterveitäkin ihmisiä leikkauspöydälle, myös Suomessa.

      Munuaisen SAAJALLE nämä riskit ovat tietysti täysin merkityksettömiä, kun toisella puolella on kuolema, mutta LUOVUTTAJA ei niitä pelkän rahan takia ota. Tai sitten puhutaan aika isoista rahoista, tai luovuttajat ovat niin epätoivoisia ettei kukaan niiden munuaisia halua.

      Poista
  9. Hankitaanko tässä siirtomunuaisia vai miksi murhataan?

    Yle tänään

    16-vuotiasta poikaa epäillään kolmesta Tukholman alueen murhasta

    https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-185124

    16-vuotiasta poikaa epäillään kolmesta Tukholman seudulla viime viikolla tehdystä murhasta ja kahdesta murhayrityksestä.

    Torstaina Etelä-Tukholmassa ammuttiin omakotitalossa hengiltä perheenisä ja perjantaina Tukholman eteläpuolella sijaitsevassa Tullingessa tapettiin omakotitalossa ampumalla kaksi naista.
    Torstaina ammutun miehen vaimo ja lapsi haavoittuivat ampumisessa. Myös perjantain henkirikospaikalla oli lapsia, uutisoi Expressen-lehti.

    Poliisi uskoo, että tapaukset liittyvät rikollisjengien väkivaltaiseen kostonkierteeseen.
    Ruotsin televisio SVT kertoo, että 16-vuotias poika on liikkunut rikollisissa piireissä jo vuosien ajan, mutta hän on välttynyt aiemmin rangaistuksilta alhaisen ikänsä takia.

    VastaaPoista
  10. Sellainenkin juttu kiersi aikoinaan, että ihmiselle annettiin verensiirrossa vahingossa koiran verta. Pelasi muuten hyvin, mutta jalkaa piti nostaa joka tolpan juuressa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!