Tilanne on pahentunut vuosi vuodelta ja kuluvan vuoden 87,6 miljardin euron budjetista katetaan velalla 11,5 miljardia euroa eli noin 13 prosenttia. Kuten arvoisa lukijani ja Petteri Orpon (kok) hallitus hyvin ymmärtävät, ei kehitys voi jatkua samanlaisena ilman, että maamme joutuu Kreikan tavoin holhoukseen.
Positiivista tässä tilanteessa on se, ettei Suomen velka ole - vielä - bruttokansantuotteeseen suhteutettuna yhtä suuri kuin 1990-luvun laman aikana. Mutta - ja se on iso mutta - nykyisellä kehityksellä tuo taso saavutettaisiin vielä tällä vuosikymmenellä, kuten alla olevasta kuviosta näkyy.
Tästä syystä on välttämätöntä, ettei Suomen taloudessa jatketa elämistä vanhaan malliin eli viime vuosikymmenen "business as usual" on saatava käännetyksi. Se voi tapahtua kolmella tavalla tai niiden yhdistelmällä.
Niistä ensimmäinen ja paras on talouselämän tuottojen - ja sitä kautta verotulojen - kasvattaminen. Tähän hallitus pyrkii tutkimukseen, tuotekehitykseen ja innovaatioihin sekä työelämään liittyvillä muutoksilla. Näistä jälkimmäiset ovat saaneet ay-liikkeen ja poliittisen vihervasemmiston takajaloilleen ja tekemään kaikkensa, jotta Suomen velkakehitys jatkuisi tai jopa kiihtyisi.
Toinen mahdollinen keino voisi olla verotulojen kasvattaminen sosialisoimalla yrityksiltä ja työntekijöiltä entistä suurempi osa heidän työnsä tuloksista. Jos Suomessa olisi alhainen veroaste, tämä vihervasemmiston lempikeino saataisi hyvinkin olla käyttökelpoinen, mutta valitettavasti maassamme on jo valmiiksi yksi maailman korkeimmista veroasteista.
Siten tämän keinon käyttämisellä ei ole mahdollista saavuttaa suuria tuloja. Ja pahimmassa tapauksessa seurauksena voisi olla jopa talouden aktiivisuuden heikentyminen yrittäjien ja työntekijöiden riskinottoon ja ahkeruuteen kannustavan ekonomisen insentiivin heiketessä entisestään. Siis joutuminen ojasta allikkoon.
Kolmas keino korjata tilannetta olisi katsoa julkisen sektorin toimintoja ja poistaa sieltä turhia kustannuksia aiheuttavat osat. Sellaisesta saimme yhden esimerkin tuoreesta uutisesta, jonka mukaan neljän vuoden ajan toiminnassa olleella elintarvikemarkkinavaltuutetun toimistolla ei ole ollut mitään sovittuja valvonnan tuloksellisuus- tai vaikuttavuustavoitteita, eikä se ole tehnyt yhtään päätöstä. Valtuutetun kuukausiansio on noin 9 000 euroa kuukaudessa.
Toisen hyvän esimerkin löydämme terveydenhuollosta, jossa toimivat lääkärit toivat äskettäin esille sen, kuinka hyvinvointialueille rakennettu tolkuton byrokratia syö leijonanosan heidän ja muun henkilöstön työajasta. Näistä esimerkeistä huolimatta on selvää, että jokainen julkisen sektorin toiminto ja työpaikka on syntynyt jonkinlaisin perustein ja tarkoitettu täyttämään jonkinlainen tarve. Tai ainakin kuviteltu sellainen.
Joka tapauksessa liika on liikaa ja Suomen julkisen sektorin toiminnot tulisi perata kaikilta osiltaan läpi sillä ajatuksella, että saadaanko niissä tehdyille töille kustannukset ylittävä hyöty. Ja ellei saada, onko noiden toimien ylläpitämiselle jokin muu välttämätön syy. Tämän tarkastelun lopuksi tulisi vielä poistaa julkisista budjeteista kaikki tarpeettomiksi tai kannattamattomiksi osoittautuneet toimet ja toimijat.
Tämän kaiken voisi kuvitella olevan itsestäänselvää, mutta näin ei näytä olevan. Ja ilmeisesti tämä on nyt selvinnyt myös Suomen pankin pääjohtajalle, kun hän ehdotti valtion menoille lakiin säädettävää velkakattoa. Näin tulevat hallitukset ja eduskunnat pakotettaisiin noudattamaan edes jonkinlaista rotia yhteisten varojemme käytössä.
Tällainen velkakatto on käytössä Ruotsissa. Ja sen seurauksena länsinaapurimme velkasuhde suhteessa bruttokansantuotteeseen on noin 30 prosenttia - toisin kuin Suomessa - jossa se on yli 75 prosenttia.
Siten pääjohtaja Rehnin esitys näyttää tosiasioiden valossa varsin hyvältä, vaikka epäilemättä vallan riistäminen poliitikoilta olisikin näille varsin karvasta lääkettä. Näin siitä huolimatta, että riistämisen syynä olisi heidän ilmeinen kyvyttömyytensä käyttää tuota valtaa.
Tekstit
