Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste uutinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uutinen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. toukokuuta 2026

Neandertalilaisten älykkyys jaksaa ihmetyttää

MTV3 välitti uutisen neandertalilaisen hampaasta, jota oli porattu kivityökalulla hammasmädän poistamiseksi. Jutussa asia liitettiin näiden ihmisten merkittävään älykkyyteen ikään kuin hämmästyttävänä uutisena. 

Olen huomannut, että näin on tehty monessa muussakin yhteydessä, vaikka pelkästään jo se, että neandertalilaiset ovat risteytyneet varhaisten nykyihmisten kanssa niin yleisesti, että heidän geenejään on meidän jokaisen perimässä, osoittaa, ettei näiden kahden ihmislajin älykkyydessä voi olla kovin oleellista eroa. 

* * *

Siksi on kysyttävä, että mistä tämä johtuu? Ja todettava vastauksen löytyvän esimerkiksi neandertalilaisista kertovassa Wikipedia-artikkelissa.

Sen mukaan "vielä pitkälle 1900-luvulle asti neandertalilaisen arveltiin liikkuneen ihmisapinamaisessa, kumarassa asennossa. Sen älykkyyttä myös aliarvioitiin sen kallon rakenteen johdosta. Neandertalilaista pidettiin usein raakana, tyhmänä ja alkukantaisena ihmisen ja simpanssin välimuotona sekä rasististen uskomusten mukaan niin sanottujen alempien nykyihmisrotujen sukulaisena."

Tämä käsitys on kumottu jo ties kuinka moneen kertaan, mutta kerran juurtuneet vanhat uskomukset ovat hämmästyttävän sitkeää laatua. Ja siksi niitä toistetaan – vähintäänkin implisiittisesti – vuodesta, vuosikymmenestä ja jopa vuosisadasta toiseen. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, kuinka pitkään lehdistö – ja jopa tutkijayhteisö – jaksaa julkaista juttuja neandertalilaisten "hämmästyttävästä älykkyydestä". Sen sijaan, että ne pohtisivat esimerkiksi sitä, että mistä syystä sellaiset ihmiset, joiden genomista osa periytyy neandertalilaisista, näyttävät kykenevän luomaan kaikilla mittareilla tarkasteluna parempia yhteiskuntia kuin puhtaasti varhaiselta nykyihmiseltä geeninsä perineet ihmisryhmät. 

Vai onko kyse vain sattumasta, eli korrelaatiosta ilman syy-seuraus-yhteyttä? 

lauantai 9. toukokuuta 2026

Näin on, mutta olkoon!

Eilinen päivä oli Tilastokeskukselta varsinaista ilotulitusta. Se nimittäin julkaisi peräti viisi tiedotetta suomalaisten luettavaksi. 

Ensin tuli ulos tiedote, jonka mukaan suomalaisissa majoitusliikkeissä vietettyjen yöpymisten kokonaismäärä kasvoi 3 % edellisvuodesta. Ei hullumpaa, ei ainakaan, jos sattuu olemaan majoitusliikkeen omistaja. 

Seuraavaksi päivänvalon näki uutinen, jonka mukaan teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi 7,3 % verrattuna vuoden 2025 maaliskuuhun. Eikä tässä kaikki, sillä heti perään Tilastokeskus kertoi, että teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vuoden 2026 maaliskuussa 7,7 % vuodentakaisesta. Hurjaa!

Näiden jälkeen tilastomiehet ja -naiset viestittivät myös siitä, kuinka teollisuuden työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 maaliskuussa 5,6 % vuoden 2025 maaliskuusta. Ja jatkoivat kertomalla, että rakennusyritysten työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 maaliskuussa 5,7 % verrattuna vuotta aiempaan. Onhan tämä melkoista!

* * *

Kun vielä huomioidaan, että neljä päivää sitten kirjoitin merkinnän samasta aihepiiristä otsikolla "Hyvältä näyttää, mutta näyttäköön", niin miten muutenkaan tästä jatkaisi kuin toteamalla, että näin on, mutta olkoon! Sekä alkamalla vähitellen uskoa, että pääministeri Petteri Orpon (kok) ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) talouspoliittinen linja näyttäisi alkavan vähitellen tuottaa tulosta.

Tai no, toki voisin viitata eilisen illan päivitykseeni ja vihjata myös Yleisradion journalisteille, että kenties näistäkin tiedotteista kannattaisi repiä näyttäviä otsikoita – tai ainakin mainita pari sanaa. Ellei suorastaan tehdä rehellinen analyysi siitä, miten Suomen talouden kasvuun lähteminen vaikuttaisi hallitus- ja oppositiopuolueiden näkymiin ensi kevään eduskuntavaaleissa.

tiistai 4. marraskuuta 2025

Onnea Keski-Suomen poliisille konnajahdissa!

Kirjoitin eilen siitä, kuinka suomalaismediat johtavat suomalaisia harhaan ulkomaalaistaustaisiin liittyvissä rikosuutisissa. Siksi oli ilahduttavaa huomata Uutissuomalainen julkaisseen täksi aamuksi erittäin asiallisella tavalla kirjoitetun rikosuutisen. Sen mukaan "Jyväskylän keskustassa noin kymmenen hengen ulkomaalaistaustaisista nuorista koostunut ryhmä lähti alaikäisen asianomistajan perään" ryöstääkseen tämän.

Tarkoitan asiallisuudella sitä, ettei lukijan tarvitse arvailla, onko kyse kasvatus- vai maahanmuuttopoliittisesta virheestä. Sen sijaan hän ymmärtää, että poliittinen vastuu tapahtuneesta kuuluu niille puolueille ja poliitikoille, jotka ovat olleet ajamassa Suomea Ruotsin tielle. 

Uutisen loppupuolella mainitaan myös, että virkavallalla on hyvä käsitys siitä, ketä tähän myös muita samankaltaisia rikoksia tehneeseen noin kymmenen hengen maahanmuuttajaryhmään kuuluu, joten sen aiheuttamat ongelmat siirtynevät lähiaikoina pois päiväjärjestyksestä. Tässä auttaa se, että –  rikoskomisario Eeva-Maria Tahvanaisen mukaan – "Sisä-Suomen poliisilla on täysin uusi katurikollisuuden torjuntaan keskittynyt toiminto, joka ottaa katurikollisuuteen liittyvät tapaukset hoitoonsa".

Kiitän sisäsuomalaisia tästä panostuksesta ja toivotan Keski-Suomen poliisille – tyytyväisenä täällä näppäimistön takana – paljon onnea ja menestystä väkivaltarikollisten jahtaamisessa! Sekä lisäksi Suomea johtaville ministereille ja kansanedustajille tosiasioiden tunnustamista ja terveen järjen käyttöä silloin, kun tehdään maahanmuuttopoliittisia päätöksiä.

torstai 25. syyskuuta 2025

Keski-Uusimaa näyttää esimerkkiä

Tuusulassa asuva ystäväni vinkkasi minulle parin päivän takaisen uutisen. Sen mukaan paikallisen Keski-Uusimaa-lehden lukijamäärä on hurjassa kasvussa, sillä lehteä säännöllisesti seuraavien ihmisten määrä on lisääntynyt vuodessa peräti 17,8 prosenttia. 

Niinpä lehdellä on nykyisin yhteensä 143 200 säännöllistä lukijaa eli enemmän kuin tämän paikallislehden toiminta-alueella asuu ihmisiä. Tosin Keski-Uusimaa ei ole aivan puhdas paikallislehti, vaan se kuuluu Uutissuomalaisen juttuja välittäviin lehtiin, eli sen sivuilta voi seurata myös kansallisia ja jopa kansainvälisiä uutisia. 

Asiasta kertoneessa uutisessa mainittiin erilaisia syitä sille, miksi lehden levikki voisi olla niin korkea. Yksi – ja nähdäkseni se oikea – syy jätettiin kuitenkin mainitsematta. Luulen nimittäin, että Keski-Uusimaata on siirtynyt lukemaan yhä useampi Helsingin sanomien punavihreään propagandaan kyllästynyt pääkaupunkiseutulainen. 

Tätä ajatustani puoltaa ainakin se, että Keski-Uusimaa ei ole poliittisesti värjäytynyt – ei  ainakaan punavärillä – ja lisäksi se tarjoaa paikallisuutisia aivan pääkaupungin läheisyydestä ja lisäksi kattavasti Vantaa-Kerava hyvinvointialueen uutiset. Lehdessä on myös mielipideosasto, jossa julkaistavia tekstejä ei näytettäisi valikoitavan poliittisin perustein – näin ainakin ystäväni mukaan.

Nähtäväksi jää, onnistuvatko muutkin suurten asutuskeskusten liepeillä toimivat paikallislehdet kasvattamaan lukijakuntaansa suurten punavihertävien medioiden kustannuksella. Mikäli näin kävisi, se voisi ajan myötä johtaa suomalaisen uutistarjonnan muuttumiseen nykyistä objektiivisemmaksi eli edistää suomalaisen tiedonvälityksen tervehtymistä.

tiistai 12. maaliskuuta 2024

Ylen johto on saatettava vastuuseen eilen nähdystä performanssista

Kuten kaikki suomalaiset tietävät, on SAK lähtenyt taisteluun sellaisen korporatiivisen yhteiskunnan puolesta, jossa niillä olisi tosiasiallinen sananvalta yli demokraattisen hallinnon. Kyse ei siten ole ensisijaisesti lakkolaisten taistelusta omien työehtojensa puolesta vaan veto-oikeuden vaatimisesta hallituksen ja eduskunnan päätöksiin. 

Tällä viikolla järjestö on ottanut käyttöön järeimmän aseensa eli suomalaisen vientiteollisuuden toimintaedellytysten tuhoamisen. Tämä tapahtui pysäyttämällä vientisatamien toiminta, mikä vaikeuttaa entisestään Suomen muutenkin hankalaa taloudellista asemaa. 

Tähän reagoi maamme suurin metsäteollisuuskonserni UPM, joka ilmoitti heti lakon alettua lopettavansa palkanmaksun SAK:n toimien takia pysäytettävillä tehtaillaan. Näin liittonsa kassasta lakkoilustaan muhkeat korvaukset saavien ahtaajien lakon vaikutukset ulottuvat myös paperitehtaiden työläisiin, mikä saattaa heikentää eri työntekijäryhmien keskinäistä solidaarisuutta - mikä epäilemättä on myös toimenpiteen tarkoitus. 

UPM:n mukaan "poliittisten lakkojen julkilausuttuna tavoitteena on vaikuttaa työntekijöiden työehtoja koskeviin lakimuutoksiin. Kyseessä on tulkintamme mukaan työsopimuslaissa tarkoitettu riippuvuussuhde lakkojen ja niiden johdosta ilman työtä jääneiden työntekijöiden työehtojen välillä. Työnantajalla ei tällöin ole velvollisuutta maksaa palkkaa lakkojen vuoksi ilman työtä jääneille työntekijöille."

Ammattiyhdistysväki luonnollisesti kiistää tämän tulkinnan. Heidän mukaansa yhtiöllä olisi seitsemän päivän palkanmaksuvelvoite, koska työn tekeminen on estynyt toisen työntekijäryhmän työtaistelun takia. Siten UPM:n toiminnan laillisuus tultaneen myöhemmin ratkaisemaan oikeudessa, jonka tulee käytännössä ottaa kanta siihen, onko lakko suunnattu UPM:n palkollisten työehtoja koskeviin lakimuutoksiin vai ei. 

Tässä kirjoituksessa en ota kantaa tähän asiaan, vaikka mielestäni se onkin varsin yksiselitteinen. Sen sijaan totean, että nyt pelataan suomalaisessa työelämässä poikkeuksellisen kovilla panoksilla. Eikä se ole jäänyt näkymättä myöskään julkisessa sanassa. 

Omalla kohdallani hätkähdin erityisesti eilistä Ylen pääuutislähetystä seuratessani. Se tapahtui tämän tallenteen kohdassa 5 minuuttia 19 sekuntia, jolloin uutisankkurin taakse ilmaantui kuva, jossa verorahoitteisen mediamme uutistoimitus piiloviestitti - vai pitäisikö sanoa suorastaan huusi koko maailmalle - kissankokoisilla kirjaimilla valinneensa puolensa nyt käynnissä olevassa prosessissa ja tukevansa ammattiliittojen toimintaa Suomen hallitusta vastaan: "HALLITUS. NYT ON JULMAA, KYLMÄÄ JA RUMAA". 

Omalta osaltani tämän jälkeen on selvää, ettei koko kansan rahoittamaa Yleisradiota voi mitenkään pitää työmarkkina-asioissa tai ylipäänsä poliittisessa uutisoinnissa puolueettomana toimijana. Enkä siksi näe syytä, miksi sitä - sellaisena kuin se eilen esiintyi - pitäisi rahoittaa lainkaan koko kansalta perittävistä verotuloista. Ei ainakaan ennen kuin talon johto on saatettu vastuuseen nähdystä performanssista.

lauantai 10. helmikuuta 2024

Ylekö vihervasemmistolaisen opposition edunvalvoja?

Yle julkaisi eilen uuden puolueiden kannatusmittauksen tulokset. Sen mukaan Kokoomus jatkaa maamme suosituimpana puolueena, Sosialidemokraattinen puolue toisena ja aivan sen kannassa kannatustaan edellisestä mittauksesta reilusti nostanut Perussuomalaiset.

Mittauksen mielenkiintoisin tieto oli mielestäni se, että poliittisen vihervasemmiston kannatus jäi vain 37,1 prosenttiin. Näin siksi, että tämä on huomisessa presidentinvaalissa Pekka Haaviston (vihr) luonnollinen kannatus. 

Tästä huolimatta Haaviston odotetaan saavan peräti noin 46 prosenttia äänistä. Toisin sanoen hän on onnistunut harhauttamaan noin yhdeksää prosenttia äänestäjistä uskomaan edustavansa jotain muuta kuin omaa poliittista taustaansa. Kuten aiemmin kirjoitin - tämä harhaan johdettu joukko koostuu pääosin naishenkilöistä.

Koska edelle kirjoittamani perustuu pelkästään mielipidemittauksille, saattaa lukuihin sisältyä virheitä ja lopputulos muodostua hyvinkin erilaiseksi kuin juuri nyt näyttäisi käyvän. Luonnollisin muutos olisi tietenkin Haaviston kannatuksen jääminen alle ennusteiden, mutta toisaalta on myös mahdollista, että hän on onnistunut kampanjansa viimeisinä päivinä houkuttelemaan entistä useampia porvarillisesti ajattelevia ihmisiä kannalleen, jolloin jopa hänen vaalivoittonsa olisi mahdollinen. 

* * *

Toinen Ylen kannatusmittausuutisen huomiotani herättänyt kohta liittyi käynnissä oleviin poliittisiin lakkoihin. Jutussa kerrottiin, että "kannatuskyselyn mittausjakson lopulle osuivat suuret poliittiset lakot. Näillä ei kuitenkaan Turjan mielestä ollut suurta tai näkyvää merkitystä kannatusmittauksissa hallitus- tai oppositiopuolueille... Itse asiassa SDP:n kannatus on ollut mittausjakson kahdella viimeisellä viikolla heikointa."

Väite on sikäli varsin omituinen, että ay-liikettä johtaa laajalti juuri SDP. Ja nimenomaisesti sen kannatus oli laskenut - ja vieläpä erityisesti poliittisen lakkoilun alettua. Eikö silloin olisi ollut loogista tehdä sellainen johtopäätös, että lakkoilu on vaikuttanut nostavasti Perussuomalaisten ja alentavasti SDP:n kannatukseen. Eli ay-johtajien taistelu oman asemansa puolesta on saanut kansalta tuomion.

Jutun muotoilua voi toki pitää jonkinlaisena lapsuksena, mutta toisaalta kyse saattaa olla juuri sellaisesta poliittisesta mediavaikuttamisesta, josta Yleisradiota on viime aikoina syytetty. Tai ainakin uutinen näyttää siltä. 

Siksi toimituksessa kannattaisi olla nyt nähtyä tarkempi, mikäli tarkoituksena on välttää sellaisen vaikutelman syntymistä, että Yle mediatalona pyrkisi toimimaan vihervasemmistolaisen opposition edunvalvojana tai Perussuomalaisia vastaan. 


torstai 22. kesäkuuta 2023

Outo uutinen

MYTV3 kertoi sukulaisnaisista, jotka olivat pahoinpidelleet teleskooppipampulla ja veitsellä väkivaltaista miesystäväänsä turvakotiin paennutta naista Oulussa. Jutun mukaan sukulaisnaiset olivat syntyneet 1960- ja 1980-luvulla, mutta juuri muuta heistä ei sitten kerrottukaan. Paitsi, että he selvisivät vuoden ja kymmenen kuukauden ehdonalaisella rangaistuksella. 

Rehellisesti sanottuna juttu herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Ensinnäkin sen, että miksi he selvisivät käytännössä kuin koira veräjästä. Toiseksi jäi epäselväksi, minkälaisesta sukulaisväestä tapauksessa oli kyse: maahanmuuttajista, romaneista, valtaväestöstä vai jostain aivan muusta. 

Kolmanneksi jäi spekulaatioiden varaan myös se, miksi pahoinpitelyyn oli ryhdytty. Olivatko tekijät vain mielenvikaisia vai oliko heidän teolleen edes jokin perustellulta tuntuva motiivi? Vai oliko joku pakottanut heidät toimimaan siten kuin he toimivat. 

Ja vielä lopuksi jäi epäselväksi se, mitä tapaus kertoi tämän hetken Suomesta, suomalaisuudesta tai maamme väkivaltarikollisuudesta. Vai kertoiko se mitään?

Kaiken kaikkiaan kyseessä oli siten peräti outo uutinen. Miksi ihmeessä se julkaistiin, vaikkei se tuonut mitään lisäarvoa lukijalleen? 

maanantai 22. toukokuuta 2023

Aiheuttaako venäläiskapinallisten hyökkäys ongelman Ukrainalle?

Päivän uutinen kertoi Ukrainasta tulleen venäläisjoukon hyökänneen rajan yli Venäjälle. Hyökkäyksen syyksi on mainittu Venäjän joukkojen lisääntyneet hyökkäykset Ukrainaan. Hyökkääjät ovat Visegrad 24-kanavan mukaan puolestaan uhonneet, että "heidän tavoitteenaan on Moskovan punainen tori". 

Tämä käänne ei ole millään lailla järkevä Ukrainan eikä etenkään länsimaiden kannalta, koska Vladimir Putin voi käyttää sitä legitimoimaan venäläisten sotilaalliset operaatiot Ukrainassa ja muualla. Lisäksi on muistettava Kremlin tiedottaja Dmitri Peskovin yhdysvaltalaiskanava CNN:n haastattelussa tekemä linjaus: "jos maatamme kohtaa eksistentiaalinen uhka, niin (ydinaseiden käyttö) voi tulla kyseeseen".

On tietenkin selvää, ettei Ukrainasta tullut venäläisjoukko pääse ikinä punaiselle torille asti, eikä siksi aiheuta Putinille - saati itse Venäjälle - "eksistentiaalista uhkaa", mutta tosiasioilla ei ole ennenkään ollut merkitystä Putinin toimissa. Ja siksi nyt tapahtunut rajanylitys voi johtaa vähintäänkin Ukrainaan kohdistuvaan ydinaseuhkailuun. 

Toinen ikävä seuraus ukrainalaisille saattaa olla se, että länsimaissa yleinen mielipide kääntyy Ukrainan avustamista vastaan. Mikäli näin käy, vähenee Ukrainan saama aseapu, mikä vaarantaa maan puolustustaistelun venäläistä aggressiota vastaan. 

Siksi presidentti Zelenskiyn neuvonantajan kommentti, jonka mukaan Ukrainalla ei ole mitään tekemistä hyökänneen joukon kanssa, on järkevä. Nähtäväksi jää, uskotaanko sitä Putinin hallinnossa tai edes länsimaissa.

Toivon tietenkin, että Zelenskiyn neuvonantajan irtisanoutuminen venäläisjoukon hyökkäyksestä pitää paikkansa ja uskotaan kaikkialla Ukrainan rajojen ulkopuolella. Ja ettei kumpikaan edellä mainitsemistani ikävistä mahdollisuuksista siten toteudu, vaan venäläiset jättävät käyttämättä heille tarjotun propagandahyödyn ja länsimaat hyväksyvät venäläiskapinallisten hyökkäyksen jonkinlaisena kansannousuna Putinin hallintoa vastaan. 

Valitettavasti asia ei kuitenkaan ole kiinni minun hurskaasta toiveestani. Eikä edes siitä, että rajanylityksessä olisi sittenkin kyse Mainilan laukauksten toisinnosta.

torstai 23. maaliskuuta 2023

Onko tarkka tieto terrorismiepäillyn taustasta merkki suomalaismedioiden muutoksesta?

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on päättänyt vangita 28-vuotiaan miehen epäiltynä terrorismirikoksista. Asiasta kertoneet uutiset (esimerkki ja toinen) ovat maininneet, että mies on kantasuomalainen ja osallistunut äärioikeistolaiseen toimintaan.  Lisäksi uutisissa on mainittu, että mies on aikanaan toiminut Perussuomalaisissa ja sittemmin Sinimustassa liikkeessä, vaikka tapaus on vasta esitutkintavaiheessa.

Toki epäilyt kuulostavat vakavilta. Niiden mukaan mies olisi tehnyt terroristisessa tarkoituksessa törkeän ampuma-aserikoksen ja kouluttautunut terrorismirikoksen tekemistä varten. 

Asiaa kommentoinut rikoskomisario kuitenkin on todennut, "ettei poliisilla ole tiedossa kenenkään henkeen tai terveyteen kohdistuvaa akuuttia uhkaa". Eikä varsin tarkasti kuvattua miestä ole tuomittu epäillystä rikoksesta, joten häntä on ainakin toistaiseksi - syyttömyysolettaman perusteella - pidettävä syyttömänä. 

Asiaan liittyvä median tiedotus on kuitenkin joka tapauksessa ollut esimerkillisen avointa ja antanut epäillyn teoista ja hänen taustastaan melko tarkan kuvan. Ja siihen olen mediatietojen kuluttajana voinut olla sikäli tyytyväinen, ettei tällä kertaa ole tarvinnut arvailla, minkälaisesta ihmisestä tapauksessa on ollut kyse.

Toivonkin siksi, että edellä kuvaamani uutinen edustaa muutosta medioiden suhtautumisessa rikosuutisointiin. Tarkoitan, että jatkossa kerrottaisiin yhtä tarkasti myös muista vakavista rikoksista ja niiden tekijöistä - esimerkkinä vaikkapa ympäristöään terrorisoineiden katujengien jäsenten teoista ja taustoista - jo esitutkintavaiheessa toisin kuin aiemmin on ollut tapana toimia. 

keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Uusi päätoimittaja Erja Yläjärvi lupasi ison muutoksen HS:n journalismiin

Helsingin sanomien uutisointi on tunnetusti tähdännyt poliittiseen vaikuttamiseen (esimerkki, toinen ja kolmas). Tai tarkemmin sanottuna lähinnä maltillisen poliittisen vasemmiston tukemiseen ja erityisesti Perussuomalaisten vastustamiseen.

Nyt lehti on saanut uuden päätoimittajan. Siksi on tässäkin blogissa syytä kirjata muistiin hänen uudesta päätoimittajasta kertovassa jutussa ilmaisemansa journalistinen linja.

Päätoimittaja Erja Yläjärvi nimittäin ilmoitti pitävänsä neutraalista uutisoinnista, jossa ei aiheiden tai näkökulman valinnassa oleteta lukijasta ja hänen tilanteestaan liikaa. Tarkalleen ottaen hän kertoi, että "lukijan on voitava saada pääosin kokemus, että hän saa ajatella itse ja muodostaa mielipiteensä itse. Meidän tehtävämme journalisteina on ensisijaisesti kuvata maailmaa sellaisena kuin se on".

Jos tämä toteutuu, on suomalainen mediatodellisuus saavuttanut todella paljon. Mutta valitettavasti joudun toteamaan, että uskon vasta kun näen. 

Eikä tätä epäluuloisuuttani ainakaan vähentänyt tässä puheena olevan jutun sisältämä maininta siitä, että uuden päätoimittajan mielestä lehden "sisällön pitäisi myös jollain tavoin voimaannuttaa eikä päin vastoin luoda tunnelmaa, että asiat ovat miten ovat eikä sille mitään voida". Siis aivan kuin hän haluaisi ohjata lukijoidensa ajatuksia sen sijaan, että nämä saisivat ajatella itse. 

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!