Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Petteri Orpon (kok) hallitus esitteli eilen ensi vuoden budjettinsa. En lähde tässä listaamaan sen sisältöä – ne ovat luettavissa täältä – mutta nostan esille jonkinlaisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen. 

Ja ei, se ei tule hallituksen piiristä vaan opposition kommenttien joukosta. SDP:n Tytti Tuppurainen nimittäin kommentoi esitystä sanomalla, että "kehyskauden lopulla alijäämä kasvaa yli 17 miljardiin euroon... [Se] on valtava määrä".

Näin siis sanoi eilen se sama Tytti Tuppurainen, joka on koko hallituskauden ajan haukkunut rakkikoiran lailla hallituksen yrityksiä rajoittaa julkisen sektorin velkaantumista. Ja jonka puolue ei ole monista pyynnöistä huolimatta antanut uskottavaa vaihtoehtoa. 

* * *

Jotta Tuppuraisen linja ei jäisi epäselväksi, niin tässä – arvoisat lukijani – muutamia Tuppuraisen kannanottoja tältä hallituskaudelta.

Marraskuu 2023: "Hallitus haluaa leikata kohtuuttomasti pienituloisten toimeentulosta ja heikentää yhteisiä palveluja. On jäänyt epäselväksi, hahmottaako hallitus itsekään tekojensa yhteisvaikutuksia."

Marraskuu 2024: "Hallituksen omat säästötoimet ovat syventäneet työttömyyttä". 

Helmikuu 2025: "Miksi te ette... kohtuullista hyvinvointialueiden menosäästöjen aikataulua, jotta ihmisten hoitoonpääsy voitaisiin turvata?"

Huhtikuu 2026: "Hallitus ei tunnu ymmärtävän, millaista kamppailua arki juuri nyt monissa kodeissa on kohoavien hintojen ja nousevien kustannusten keskellä... Nyt, kun hallitus on kokoontumassa viimeiseen kehysriiheensä, on paikallaan kysyä, millaisia päätöksiä hallitus aikoo tehdä pienituloisten tilanteen helpottamiseksi."

* * *

Ja nyt Tuppuraisella on siis otsaa moittia hallitusta kehyskauden alijäämän liiallisesta suuruudesta ikään kuin hän itse ei olisi koko hallituskauden ajan vastustanut Orpon kabinetin pyrkimyksiä rajoittaa sen holtitonta kasvua.

Siis kasvua, jonka lähtölaukaus ammuttiin edellinen hallituksen aikana. Eli hallituksen, jossa Tuppurainen oli itsekin ministerinä. Ja joka harjoitti vielä viimeisenä vuotenaankin täysin holtitonta verovarojen tuhlaamista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydman esitti oleellisen kysymyksen Sofia Virralle
Hallituksen yhdenvertaisuusohjelma on yliopistolehtori Anna Rastaan mukaan epäonnistunut
Vihreät talouskasvua vastaan

Onko EU:n alijäämämenettely raakaa peliä?

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) varoitti, että Suomi saattaa joutua EU:n alijäämämenettelyyn. Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, että "olemme rakentaneet vuosikymmenten kuluessa liian suuren sosiaalivaltion, jonka menotarpeet mitoitettiin Nokia-klusterin huumavuosiin. Tuo huuma oli kuitenkin kangastus eikä raha lisääntyneisiin ja kasvaneisiin etuihin, oikeuksiin ja tukiin yksinkertaisesti riitä."

Uutisen nähtyäni ensimmäinen tunteeni oli harmistus, mutta se muuttui aika nopeasti hämmennykseksi. Katsoin nimittäin Wikipediasta, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. 

Mainitun jokamiehen nettitietosanakirjan mukaan "alijäämämenettelyyn joutuminen tarkoittaisi sitä, että Euroopan komissio antaa maalle ohjeet siitä, kuinka paljon taloutta tulee pyrkiä sopeuttamaan ja missä aikataulussa alijäämä olisi saatava alle kolmeen prosenttiin. Yleensä sopeuttamisen määrä on vähintään puoli prosenttia bruttokansantuotteesta joka vuosi. Alijäämä­menettelyssäkään jäsenmaalle ei sanella taloustoimia, vaan jäsenmaat voivat vapaasti itse päättää tarvittavat toimet."

Suomen bruttokansantuote oli viime vuonna noin 250 miljardia euroa, joten puoli prosenttia siitä tuottaisi noin 1,25 miljardia euron leikkaustarpeen seuraavien vuosien aikana. Määrä on suorastaan naurettavan pieni verrattuna niihin sopeutuksiin, joita Petteri Orpon (kok) hallitus on tehnyt hallituskautensa aikana – puhumattakaan siitä, että maamme tämän vuoden budjetin alijäämä on peräti 13,2 miljardia.

Siten lienee selvää, ettei EU:n alijäämämenettelu ole mitenkään kovin raakaa peliä, eikä Suomen joutumisella alijäämämenettelyyn olisi juurikaan merkitystä suomalaisten jokapäiväiseen elämään. Eikä se siten välttämättä auttaisi kovinkaan paljon Suomen julkisen talouden nostamisessa takaisin jaloilleen. 

Ei etenkään silloin, jos maahamme nousee vasemmistovetoinen hallitus vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeen.

Päivän aiempi merkintä:
Ministeri Riikka Purra linjasi Suomen taloudellisen hyvinvoinnin edellytyksiä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen populistinen tulevaisuus
Lisää yhteisvelkaa ja veroja Euroopan Unionin käytettäväksi?
Riikka Purra ikävien tosiasioiden äärellä

Tuija Siltamäen kysymys ja tosiasiat

Kolumnisti Tuija Siltamäki kysyi, että "jos tällä veroasteella ei saa edes säällistä vanhustenhoitoa, mistä ihmeestä me oikein maksamme?" Tämä on hyvä kysymys, mutta sen jatko ei:"jos tämä idea menee läpi, mitä valtiolle kuuluneita tehtäviä meille seuraavaksi ulkoistetaan?"

Tosiasia kuitenkin on, että valtiomme on kroonisesti velkaantunut eli valtakunnallinen hallintomme on vuosi vuoden jälkeen käyttänyt enemmän rahaa kuin verotus ja muut yhteiskunnan tulonlähteet ovat tuottaneet. Ja tästä syystä Suomessa on pakko joko supistaa julkisia menoja tai lisätä niiden rahoittamiseksi hankittavia tuloja. 

Jälkimmäinen on tunnetusti vaikeaa ja hidasta, sekä lisäksi epämiellyttävää niille, joille työn tekeminen ei ole ylimmäinen kutsumus. Eikä miljardeja - tai edes miljoonia - vuodessa tuottavien yritystenkään taikominen tyhjästä ole valitettavasti realistista. 

Näistä syistä on katsottava menopuolta sillä silmällä, että suurista eristä löytyy eniten vähennettävää ja pienistä vähemmän. Eli ei muuta kuin vuoden 2025 käyttökohteittain tehty jaottelu esille ja katsomaan mistä siellä voitaisiin säästää.

* * *

Ylivoimainen ykkönen meidän valtiomme menoissa on terveydenhuolto, joka nielaisee kokonaismenoista lähes kolmanneksen. Olisiko Tuija Siltamäellä tai arvoisalla lukijallani siis ehdotuksia siitä, mitä sairauksia jättäisimme hoitamatta - lieviä flunssien kaltaisia riesoja vai lähes varmuudella kuolemaan johtavia tauteja? Vai kannattaisiko sittenkin jättää tekemättä kaikenlaiset sairauksia ennalta ehkäisevät toimet?

Toisena valtion menoissa tulee sosiaaliturva, joka syö neljänneksen valtiolle sälytetyistä yhteisistä menoistamme. Tähän taitaa liittyä Siltamäen huoli vanhusten hoitamisesta. Mutta onhan tämän kokonaisuuden alla toki monta muutakin mahdollista säästökohdetta maahanmuuttajien palveluista lapsiperheiden tukeen. Siitä vain valitsemaan, ketkä jätetään nykyistä vähemmälle. 

Näiden kahden menokohteen jälkeen olemme tarkastelleet jo reilusti yli puolta valtion kaikista menoista. Jäljellä on siis vain pikkurahoja. 

Niistä suurin on koulutus, joka vie yli kymmenen prosenttia kokonaisuudesta. Pitäisikö siis luopua ilmaisesta peruskoulusta ja periä siitä kohtuullinen maksu. Vai kenties kasvattaa luokkakokoja sekä luopua koulunkäyntiavustajista? Vai pitäisikö säästöt suunnata vaikkapa lukioihin tai ammattikouluihin - vai kenties antaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kerätä rahansa näiden opinahjojen menot kattavilla lukukausimaksuilla?

Nyt olemme listanneet jo noin kaksi kolmannesta valtion menoista. Seuraavana tulisivat - järjestyksessä - yleinen julkishallinto, elinkeinoelämän edistäminen, puolustus, yleinen järjestys ja turvallisuus, vapaa-aika-kulttuuri-uskonto sekä asuminen-yhdyskunnat. Näistä suurin on samaa suuruusluokkaa kuin valtion budjetin alijäämä ja pienin - luvalla sanoen - mitätön.

* * *

Kirjoitin tämän listan siksi, että se ehkä auttaa minua itseäni, Tuija Siltamäkeä ja teitä - arvoisat lukijani - muistamaan ne syyt, miksi juustöhöylä on niin houkutteleva työkalu valtiovarainministereille. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, etteikö myös sellaiseen käyttäminen tarkoittaisi tosielämässä erilaisista julkisten palveluista tinkimistä. Siis vaikkapa vanhusten hoitamisesta, lasten koulutuksesta tai ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta.

Samalla se osoittaa, että oikeasti vaikuttavia menosäästöjä on saatavissa vain julkisesta terveydenhuollosta ja sosiaaliturvasta - sekä vähemmässä määrin koulutuksesta. Niinpä ehdotus maamme vuosi vuodelta kasvavan vanhusväestön hoidon siirtämisestä - ainakin nykyistä enemmän - heidän lapsilleen on mitä relevantein ehdotus helpottamaan valtion budjettiongelman ratkaisemista. 

Toki on myös niin, ettei se ole ainoa mahdollisuus, mutta sen käyttämättä jättäminen edellyttäisi vastaavan säästön tuovaa vaihtoehtoa. Toivottavasti nämä vaihtoehdot ovat Siltamäen kolumnin seuraavan kolumnin aiheena, sillä muussa tapauksessa hänen tässä ruotimansa kirjoitus menee vain turhanaikaisen valittamisen kategoriaan? Eikä sellainen helpota valtiovarainministerin ja hallituksen työtä millään tavalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen oiva päätös kantaa hedelmää
Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi
Tieverkoston rapautuminen pysähtyi