Tässä suhteessa Suomi muistuttaa päivä päivältä yhä enemmän 2020-luvun Yhdysvaltoja, jossa aiemmin keskinäisen dialogin kautta välttämättömiä asioita hoitamaan kyenneet puolueet ovat kadottaneet yhteistyökykynsä. Tämä näkyi järkyttävällä tavalla kun osa kongressin republikaaneista viivästytti Ukrainan tarvitsemaa apua niin pitkään, että Venäjän joukot saivat yliotteen rintamilla.
Siksi oli mielenkiintoista havaita Brianna Wun (dem) sosiaalisen median viesti, jossa hän kirjoitti, että "vasemmisto oppi kaikki väärät läksyt Donald Trumpilta. Meidän olisi pitänyt oppia, että ellet tee mitään liikkeesi ääriainesten suhteen, he ottavat puolueesi hallintaansa ja menetät kaiken. Sen sijaan kerroimme itsellemme lohduttavan valheen, että puolet kanssaihmisistämme oli jo niin halveksittavia, ettei heidän kanssaan kannattanut enää edes keskustella. Lakkasimme kuvittelemasta tulevaisuutta, jossa voisimme elää yhdessä."
Oleellista Wu:n viestissä ei ole sanan "ääriaines" määritelmä vaan se, että demokratiassa on syytä keskustella rakentavasti myös niiden kanssa, joiden kanssa ollaan eri mieltä yhteisten asioiden hoitamisesta. Ja karttaa vallan joutumista sellaisille poliittisille johtajille, jotka kieltäytyvät asiallisesta yhteistyöstä kilpailevien poliittisten toimijoiden kanssa.
Suomessahan on tästä seikasta pitkät perinteet. Minun nuoruudessani Kekkonen, Keskusta ja Vasemmisto pitivät Kokoomuksen poissa hallituksesta ja myöhemmin kaikki suuret puolueet kieltäytyivät yhteistyöstä Perussuomalaisten kanssa pitääkseen sen vallan kammareiden ulkopuolella.
Tämä seikka on juuri tänään - työläisten ja opiskelijoiden juhlapäivänä - erityisen tärkeä. Meillähän poliittiset johtajat - vasemmistosta oikeistoon - pitävät omia puheitaan, joita on syytä kuunnella tarkalla korvalla. Ja panna erityisesti merkille sellaiset toimijat, jotka korostavat yhteistyötä juuri nyt, kun Suomella on edessään valtavat haasteet.
Niitä ovat esimerkiksi talouskasvun uudelleen käynnistäminen, julkisen talouden tasapainottaminen, Venäjän uhan torjuminen, maahanmuuton haittojen ehkäiseminen sekä lapsiluvun romahdus ja siitä seuraava väestön vanhenemisen aiheuttamien ongelmien ratkaiseminen.
Niin ikävää kuin se onkin sanoa, nämä ongelmat eivät katoa itsestään, eikä niitä saada korjattua ilman jonkinlaista "talvisodan henkeä". Siis tosiasioiden tunnustamista ja yhteen hiileen puhaltamista tavalla, jonka seurauksena edellä mainitsemani ja myös tulevat haasteet selvitetään sekä pidetään Suomi hyvänä paikkana elää ja hengittää myös tulevina vuosikymmeninä.
Arvoisat lukijani, toivotan näillä ajatuksilla teille kaikille oikein hyvää Valpurinpäivää!
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spolander ohjeisti, Yle muunteli totuutta, Andersson ei ymmärtänyt ja Halla-aho opetti
Twitteriläistä viisautta
Vasemmistolaista retoriikkaa
Spolander ohjeisti, Yle muunteli totuutta, Andersson ei ymmärtänyt ja Halla-aho opetti
Twitteriläistä viisautta
Vasemmistolaista retoriikkaa
