Ukrainasta on löytynyt kiinalaisia sotilaita - mutta löytyykö Putinin taskusta jotain?

Presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi tänään sosiaalisessa mediassa, että "armeijamme on vanginnut kaksi Kiinan kansalaista, jotka taistelivat osana Venäjän armeijaa. Tämä tapahtui Ukrainan alueella – Donetskin alueella. Heidän hallustaan ​​löytyi henkilöllisyystodistuksia, pankkikortteja ja henkilötietoja.

Meillä on tietoa, jonka mukaan miehittäjäyksiköissä on paljon enemmän Kiinan kansalaisia ​​kuin nämä kaksi. Tarkistamme parhaillaan kaikkia tosiasioita – tiedustelupalvelu, Ukrainan turvallisuuspalvelu ja asevoimien asiaankuuluvat yksiköt työskentelevät asian parissa.

Olen kehottanut Ukrainan ulkoministeriä ottamaan välittömästi yhteyttä Pekingiin ja selvittämään, miten Kiina aikoo vastata tähän.

Venäjän osallistuminen muiden maiden kanssa suoraan tai välillisesti tähän sotaan Euroopassa on selvä merkki siitä, että Putin aikoo tehdä kaikkea muuta kuin lopettaa sen. Hän etsii tapoja jatkaa taistelua. Tämä vaatii ehdottomasti vastausta - vastausta Yhdysvalloista, Euroopasta ja kaikilta niiltä ympäri maailmaa, jotka haluavat rauhaa.

Vangitut Kiinan kansalaiset ovat nyt Ukrainan turvallisuuspalvelun hallussa. Asiaa koskevat tutkinta- ja operatiiviset toimet ovat käynnissä."

* * *

Nähtäväksi jää, miten Kiina vastaa tietoon vai vastaako lainkaan. Samoin kuin se, miten Donald Trump ja hänen hallintonsa reagoivat. 

Jälkimmäisen osalta minua kiinnostaa erityisesti se, mitä Trumpin vastaus kertoo hänen ja Vladimir Putinin välisestä suhteesta ja Venäjän diktaattorin taskussa mahdollisesti oleskelevien olentojen identiteetistä.

Näin myös siitä syystä, että Trump on viime päivinä ilmaissut olevansa tyytymätön siihen, että Putinin armeija on jatkanut ihmisten tappamista Ukrainassa. Voisi siis kuvitella, että kiinalaisten taisteleminen Venäjän joukoissa johtaisi muuhunkin kuin maailman voimakkaimman suurvallan johtajan retoriseen mahtailuun ja käsien heilutteluun. 

Ellei hän sitten satu olemaan taskussa, joka on liian ahdas mihinkään muuhun.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ottawan sopimus ei ole ainoa ongelma
Putinin taskussa ja sveitsiläisellä pankkitilillä
Alexander Stubb väänsi rautalankaa

Syyriaan vallankumous, entä sitten?

Syyrian kapinalliset ovat kaataneet diktaattori Bashar al-Assadin hallinnon. Maan uuden johtajan nimi on Ahmed Hussein al-Shar’a, mutta hänet tunnetaan paremmin islamistinimellään Abu Mohammed al-Julani.

Vallan otettuaan vallankumousjohtaja on kuitenkin palannut käyttämään oikeaa nimeään, mahdollisesti korostaakseen sitä, ettei ole ollut enää vuosiin väleissä Al-Qaida-terroristijärjestön kanssa. Mielenkiintoista on myös se, että hän on luvannut Syyrian kansalle ja hallinnolle rauhallista vallanvaihtoa - ja tämän merkkinä julkisten istituutioiden on määrätty jatkavan vanhan hallinnon alaisina.

Ainakin Bashar al-Assadin pääministeri Mohammad Ghazi al-Jalali on jäänyt maahan ja tarjonnut yhteistyötä uusille vallanpitäjille. Sen sijaan ex-diktaattori itse on lähtenyt Damaskoksesta lentokoneella, jonka signaali katosi pian lähdön jälkeen. Sitä ennen suuntana oli pohjoinen.

Tämä kaikki viittaa siihen, ettei Syyrian uusi hallinto - vastoin omia odotuksiani - pystyttäisi ainakaan aivan heti - Afganistanin kaltaista hirmuhallintoa, vaan pyrkisi islamistisesta taustastaan huolimatta luomaan maahan sivistyneen hallinnon. Ehkä jopa demokratian.  

Saattaa kuitenkin olla, että maata lähdetään hivuttamaan kohti islamismia sen jälkeen kun pöly on laskeutunut. Eikä pois voi lukea sitäkään, että kapinalliset ajautuisivat lopulta keskinäiseen välienselvittelyyn.

Näin siksi, että nyt vallan ottanut Hayat Tahrir al-Sham ei suinkaan ole ainoa al-Assadia vastustanut toimija, vaan lisäksi maassa toimivat edelleen muun muassa omasta kalifaatista edelleen haaveileva terroristijärjestö ISIS sekä kurdien Rojava, joka on käytännössä hallinnut maan koillisosaa jo yli kymmenen vuoden ajan. 

Jääkäämme siis seuraamaan tilannetta hyvässä uskossa, mutta peläten pahinta. Ja toivoen, ettei nyt nähty vallankumous johda uuteen kansainvaellusaaltoon Syyriasta Eurooppaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Viekö hurmahenkisyys Israelin Syyriaan?
Saksassa ISIS-naiselle 14 vuoden tuomio - entä Suomi?
Veronmaksajan lasku on 20 000 euroa per islamisti + muut kulut

Viekö hurmahenkisyys Israelin Syyriaan?

Ukrainan, Gazan ja Libanonin sodat mahdollistivat islamisteille uuden nousun Syyriassa. Sen seurauksena he ovat vallanneet maan toiseksi suurimman kaupungin eli Aleppon.

Hyökkäyksen tehnyt Hayat Tahrir al-Šam eli HTS on Syyrian sisällissodassa toimiva salafistinen terroristijärjestö, jonka juuret ovat lähellä al-Qaidaa. Sen riveissä taistelee alle 20 000 miestä, joten kyseessä ei lähtökohtaisesti pitäisi olla kummoinenkaan vastus maassa olevien venäläisjoukkojen tukemalle ja kertaluokkaa suuremmalle Syyrian armeijalle. Näin siinäkin tapauksessa, että HTS:n tukena olisi muita kapinallisjärjestöjä.

Nähtäväksi siis jää, kääntyykö sotaonni tulevina päivinä ja viikkoina. Toistaiseksi merkittävin tapahtuma Syyrian hallinnon ja maan diktaattori Bashar Al-Assadin puolella on kuitenkin ollut vain venäläisarmeijan johdon vaihtaminen. 

Omalta osaltani olen jo aiemmin todennut, että tämä sota on varsin yhdentekevä. Valittavana on eurooppalaiselta näkökannalta katsottuna nimittäin pelkästään huonoja vaihtoehtoja: tulevaisuuden Syyriaa hallitsee jatkossa joko ihmisoikeuksista piittaamaton diktaattori tai ihmisoikeuksista piittaamaton islamistihallinto. 

Sen sijaan Israelille sodan lopputuloksella saattaisi olla paljonkin merkitystä. Al-Assadin hallinnollahan on ollut sen verran järkeä, että se on pitänyt Syyrian ja Israelin välisen rajan rauhallisena jo puoli vuosisataa. Sen sijaan islamistihallinto saattaisi hyvinkin hurmahenkisyydessään kuvitella tuhoavansa koko juutalaisvaltion. 

Tästä syystä en pitäisi kovin suurena ihmeenä, mikäli Israel - Gazan ja Libanonin tilanteista huolimatta - puuttuisi tarvittaessa Syyrian taisteluihin nykyhallinnon puolella. Ja varmistaisi näin oman koillisrajansa rauhallisuuden myös tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hassan Nasrallah tapettiin, mutta Libanonista tuskin tulee uudelleen Lähi-idän Sveitsiä
Keskustelu syyrialaispakolaisten palauttamisesta voidaan aloittaa
Hätäkokouksia

Putinin kuolemanvakava uhka

Presidentti Vladimir Putinin hyökkäyssota Ukrainassa näkyy myös kotirintamalla eli tavallisten venäläisten arjessa. Tuoreiden tietojen mukaan esimerkiksi voin hinta on noussut 30 prosenttia ja perunoiden hinta 65 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Virallisten ennusteiden mukaan maan inflaation arvellaan nousevan tänä vuonna kahdeksaan prosenttiin, mutta todellisuudessa se lienee jopa 22 prosenttia.

Tämä kaikki toi mieleeni lokakuun vallankumouksen, jossa Vladimir Leninin johtamat kommunistit eli bolshevikit ottivat vallan sosiaalidemokraateilta eli menshevikeiltä vain puoli vuotta sen jälkeen, kun Tsaari Nikolai II oli syösty vallasta. Näiden johtama hallitus nimittäin paikkasi ensimmäisen maailmansodan sotamateriaalihankintojen takia syntynyttä rahapulaa painattamalla valtavan määrän ruplia, mikä johti lyhyessä ajassa hintojen nelinkertaistumiseen.  

Se taas johti ihmisten ostovoiman heikkenemiseen, ruokapulaan ja työttömyyteen. Sekä niiden kautta lopulta uuteen vallankumoukseen.

Toistaiseksi Venäjän sota Ukrainassa ei ole aiheuttanut yhtä hurjaa inflaatiota kuin reilu sata vuotta sitten nähtiin. Mutta suunta on joka tapauksessa Putinin vallan ja hallinnon kannalta väärä. Ja mikäli inflaatio jatkaa edelleen kiihtymistään - mikä on vähintäänkin todennäköistä - on se myös kuolemanvakava uhka Venäjän diktaattorille itselleen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pietari Suuren reinkarnaatio, Pohjois-Korea ja NATO-optio
Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta
Maailmantilanne vaatii pystyviä johtajia

Odottamaton pelko

Ilta-Sanomissa oli juttu Vladimir Putinista, joka olisi sen mukaan purkanut Sotshissa olleen palatsinsa. Artikkelissa arveltiin, että aikamme suurin imperialisti olisi niin peloissaan, ettei uskaltaisi enää asua kodissaan.

Syynä pelkoon on Ukrainan kyky iskeä Venäjälle ja tarvittaessa eliminoida Israel-tyylisesti vihollisen johtaja. Eli iskeä sotilaallisesti sinne, missä omatekoisen tsaarintekeleen tiedetään oleskelevan.

Uutinen on mielenkiintoinen erityisesti siksi, etten usko Putinille tulleen sotaa sytyttäessään missään vaiheessa sellaisiin ajatuksiin, että se saattaisi rajoittaa myös hänen henkilökohtaista elämäänsä. Mutta sen jälkeen, kun Ukraina on tuhonnut kerta toisensa jälkeen kohteita syvällä Venäjällä (esimerkki), on tämä karu tosiasia muuttunut riskiksi ja kasvavaksi peloksi oman henkirievun puolesta.

Nähtäväksi kuitenkin jää, lähteekö Ukraina jossain vaiheessa yrittämään Putinin eliminointia. Tehtävä ei nimittäin ole helppo, sillä monen asian pitää osua kohdalleen, jotta se onnistuisi. 

Pitäisi olla varma tieto Putinin sijainnista sekä kysy iskeä tarkasti juuri sinne, missä diktaattori viettää aikaansa. Sekä välttää mahdolliset harhautukset, olivat ne sitten Putinin kaksoisolentoja tai Ukrainan tiedustelulle syötettyä disinformaatiota. Ja sen lisäksi kyetä läpäisemään Putinin suojaukseen käytetyt puolustusjärjestelyt.

Toisaalta jo pelkkä Putinin kuolemanpelko on iso voitto Ukrainalle. Ja vastaavasti harmillinen tappio Putinille itselleen, joka joutuu muutenkin murehtimaan Venäjän armeijan etukäteen odotettua heikompaa menestystä hyökkäyksessään.

Puhumattakaan siitä, että Venäjän talous on korkeiden sotilasmenojen seurauksena ajautumassa valtaviin vaikeuksiin, joihin hänen hallintonsa on pyrkinyt vastaamaan veronkorotuksin ja korkoja nostamalla. Ja jotka johtavat varmuudella Putinin suosion laskuun Venäjällä sekä saattavat jopa horjuttaa hänen asemaansa maansa johtajana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Bad News for Vladimir Putin and His Imperialistic Dreams
Pietari Suuren reinkarnaatio, Pohjois-Korea ja NATO-optio
Vladimir-karhu ja rohkea kettu

Sitä saa, mitä tilaa

Kuten arvoisa lukijani muistaa, sai Venezuelan sosialistinen johtaja Nicolas Maduro presidentinvaalin virallisten tulosten mukaan voiton haastajastaan, mutta yleisen käsityksen mukaan vain väärentämällä äänestystuloksen. Asiaa on protestoitu sekä maailmalla että maan sisällä. 

Asiaa on nyt käsitelty maan ylimmässä oikeuslaitoksessa, jonka päätöksen mukaisesti Maduro on kuin onkin voittanut vaalit. Oman lausuntonsa mukaan Venezuelan Korkein oikeus on nimittäin varmistanut vaalimateriaalit, mutta jätti julkaisematta piiritason erittelyn äänestystuloksista sellaisen kyberhyökkäyksen vuoksi, jota kukaan muu ei ollut havainnut. 

Näyttäisi siis siltä, että Venezuela jatkaa Maduron valitsemalla tiellä kohti yhä syvällisempää sosialismia, joka lienee yksi maailmanhistorian tehokkaimmista poliittisista järjestelmistä kokoamaan valtakunnan varallisuutta harvojen käsiin. Siis käytännössä maan johtajalle ja hänen lähipiirilleen.

Tämä on tietenkin harmi venezuelalaisille, mutta toki heilläkin olisi peiliin katsomisen paikka. Nousihan Maduro presidentiksi kansan tuella - ilmeisesti rehellisissä vaaleissa - vuonna 2013 lupaamalla jatkaa edeltäjänsä sosialistista politiikkaa. 

Eikä sellaisesta ole koskaan seurannut millekään maalle mitään hyvää. Ei sen enempää Venezuelassa, Kuubassa kuin Neuvostoliitossakaan, joten venezuelalaiset voivat lohduttautua sillä, että nyt he ovat saaneet juuri sitä, mitä ovat tilanneetkin. Sosialistisen diktaattorin.

Tämä olisi hyvä muistaa myös Suomessa, vaikka meillä sosialistit ovatkin kunnioittaneet demokratiaa vuoden 1918 vallankumousyrityksensä jälkeen. Toivottavasti näin on myös jatkossa, vaikka sosialismi aatteena saakin tasaisin välein uusia muotoja - viimeisimpänä versiona rasistis-sovinistisen wokeltamisen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sananvapauden itsesensuurin perustelut, käytännöt ja seuraukset
Maailmanpolitiikan pilkkeitä
Mistä 274 000 euron keinu ja Ylen monimuotoisuuspuuhat kertovat?

Mitä vikaa venäläisissä?

Lähes kaikki suomalaiset tietävät nykyisin, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Sen sijaan Venäjällä asiasta tuntuu olevan epäselvyyttä.

Tästä kertoi Iltalehti jutussa, jossa kerrottiin elokuvaohjaajan varoittaneen siitä, että Venäjä voi hävitä aloittamansa sodan Ukrainassa. Ohjaajan mukaan "meidän pitäisi aina lähteä siitä lähtökohdasta, että voimme hävitä... me voimme hävitä, jos tällaiset kömmähdykset jatkuvat."

Kyse ei suinkaan ollut tappiomielialan lietsomisesta, minkä hän teki selväksi sanomalla, että "tämä ei ole lannistumista. Se ei ole pelon lietsomista... Se on yksinkertaisesti selkeä ymmärrys hinnasta, jonka me ja kotimaamme joudumme maksamaan."

Ohjaaja ihmetteli myös sitä että "TV:ssä näytämme aina ukrainalaisia, jotka eivät halua taistella... Mutta nyt näemme, että he taistelevat hyvin. Ja he ovat hyvin motivoituneita. Miksi huijaamme itseämme?"

On hyvin tunnettua, että Venäjällä "totuus" on aina sitä, mitä maan diktaattori - oli se sitten tsaari, politbyroon puheenjohtaja tai Putin - näkevät hyväksi. Ja tällä kertaa hinnan siitä ovat maksaneet Ukrainan sotaan viedyt sotilaat. Erityisesti ne noin puoli miljoonaa ihmistä, jotka ovat menettäneet henkensä tai terveytensä maansa johtajan hulluuden seurauksena. 

Edelle kirjoittamastani seuraa väkisinkin kysymys siitä, miksi asia on näin. Eli mikä vika venäläisissä tai heidän kulttuurissaan estää itäisiä naapureitamme rakentamasta sellaista yhteiskuntaa, jossa ihmisten olisi hyvä asua ja elää. Onhan kyse kuitenkin luonnonvaroiltaan maailman rikkaimmasta valtiosta, jonka väestökin on kohtuullisen korkeasti koulutettu. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Liikahduksia järjettömässä sodassa
Putinin ymmärys ja jumalien välinen taistelu
Ukrainan vaikeuksista on otettava oppia myös Suomessa

Suomalaiset haluavat rajalain

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan suomalaisten selvä enemmistö kannattaa uutta rajalakia, joka mahdollistaisi nykyistä paremmin Venäjän hybridisodan torjunnan. Ajatuksen takana oli 62 prosenttia vastaajista, kun sitä vastusti vain 17 prosenttia. 

Tämä tarkoittaa, että kyselyssä kantaa ottaneista 78,5 prosenttia oli lain säätämisen kannalla. Ja tämä on erittäin suuri enemmistö. Toisin sanoen suomalaiset haluavat uuden rajalain.

Lain puolesta otti kantaa myös presidentti Alexander Stubb, joka kertoi, että "meidän tiedustelutietomme mukaan Venäjä pystyy siirtämään meidän rajallemme siirtolaisia, jotka eivät ole perinteisiä turvapaikanhakijoita vaan ihmisiä, joita käytetään aseena ja välineellistetään. Yli tuhat muutamassa tunnissa."

Toivottavasti nämä tiedot saavat lakimuutoksen puolelle ne sosiaalidemokraattiset kansanedustajat, jotka ovat tähän asti vastustaneet lakimuutosta. Ja ehkä jopa joitakin Vihreiden tai Vasemmistoliiton edustajia. 

Mitään takeita tästä ei tietenkään ole, mutta ainakaan itse en haluaisi olla se kansanedustaja, joka tuli tukeneeksi Vladimir Putinin pyrkimyksiä alistaa joukoittain kehitysmaalaisia omaksi hybridiaseekseen vyöryttämällä näitä itärajan yli. Ja näin toimien tuli auttaneeksi yhtä aikamme julmimmista diktaattoreista horjuttamaan järjestäytynyttä yhteiskuntaamme ja sen turvallisuutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Käännytyslakiin on tulossa hybridisodankäynnin mahdollistava työkalu
Onko Lindtmanin SDP Kuusisen vai Tannerin linjalla?
Putinin kätyriksi paljastuneesta Tarja Cronbergista tuli Vihreiden Bäckman

Pelko ajoi Josifinsa lukeneen Putinin murhaamaan Aleksei Navalnyin

Venäjän diktaattori Vladimir Putin tapatti ainoan edes mainitsemisen arvoisen sisäpoliittisen haastajansa - Aleksei Navalnyin - kaukana Siperiassa. Näin hän osoitti seuraavansa uskollisesti esikuvansa Josif Stalinin viitoittamaa tietä: johtajan valtaa uhkaavat on parempi lopettaa ennen kuin he käyvät todelliseksi vaaraksi - tai mieluummin jo silloin, kun asiasta herää epäilys diktaattorin sairaassa päässä.

Navalnyin murha ei tietenkään ollut mikään yllätys ottaen huomioon Venäjän aiemmat tapahtumat ikkunasta putoamisineen ja erilaisine myrkytyksineen. Yllätys ei tule myöskään olemaan se, että Putin teettää Navalnyin kuolemasta raportin, jolla ei ole totuuden kanssa minkäänlaista tekemistä, vaikka siinä näin väitetäänkin - это правда.

Navalnyin tapaukseen on otettu monenlaisia kantoja, merkittävimpänä Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin lausunto, jossa hän totesi suorasukaisesti, että "Venäjän viranomaiset kertovat oman tarinansa. Mutta älkää erehtykö, Putin on vastuussa Navalnyin kuolemasta".

Bidenin ulkoministeri Antony Blinken puolestaan totesi, että "hänen kuolemansa venäläisessä vankilassa sekä yhteen mieheen kohdistunut fiksaatio ja pelko vain korostavat Putinin rakentaman järjestelmän heikkoutta ja mädänneisyyttä". Ja osui siinä oikeaan - Vladimir kun on Josifinsa kaltainen myös neuroottisessa pelossaan, eikä siksi ole vaikea ennustaa hänen tulevan jatkossa tapattamaan ihmisiä entistäkin herkemmällä kädellä. 

* * *

Nähtäväksi jää, seuraako Putinin tämänkertaisesta operaatiosta sen enempää kuin aiemmistakaan. Eli kohdistetaanko häneen paljon moittivaa puhetta, mutta vain vähän todellisia toimia - ja nekin vain lyhytaikaisesti. 

Toivoa kuitenkin sopii, että Navalnyin murha johtaisi länsimaissa edes sotilaalliseen ryhdistäytymiseen ja Putinin uhriksi joutuneen Ukrainan niin runsaaseen avustamiseen, että venäläisjoukot joutuvat poistumaan maasta. 

Tietenkin sotilaallisen kyvykkyytensä hukanneiden eurooppalaisvaltioiden tyhjistä asevarastoista on vaikea nyhjäistä ennen kuin puolustusbudjetit on saatu korjattua. Mutta jos edes USA:n edustajainhuoneessa ymmärrettäisiin asian tärkeys ennen kuin ukrainalaiset joutuvat perääntymään muuallakin kuin Avdijivkassa? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäläinen paperitiikeri ja Kiinan keisari
Uhmaikäisiä ja kiinanpalatsikoiria
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan

Uhmaikäisiä ja kiinanpalatsikoiria

Tavallisella järjellä varustettu ihminen tietää hyvin, että itseään suuremman ja vahvemman kanssa kannattaa olla varovainen. Näin toimi Suomi toisen maailmansodan jälkeen sikäli hyvällä menestyksellä, että Neuvostoliitto ja myöhemmin Venäjä eivät kohdistaneet maahamme sotilaallista hyökkäystä. 

Sama logiikka toimii edelleen, mutta sillä erotuksella, että nyt Suomi osana NATO:a on Venäjää voimakkaampi, eikä tämä ymmärrä muuttunutta asemaansa. Asia on kuitenkin sikäli merkityksetön, ettei Venäjän uhoamisella ole sen enempää merkitystä kuin uhmaikäisen lapsen kiukuttelulla isälleen. 

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö meidän kannattaisi suhtautua hyväntahtoisesti suureen itäiseen naapuriimme ja välttää turhaa vastakkainasettelua. Mutta minkäänlaista käskyvaltaa suhteessa itseemme meidän ei tarvitse eikä pidä antaa sen uhmaikäisen lapsen tasolle jääneelle diktaattorille. 

Analogia toimii myös sikäli, että kyseinen henkilö näyttää yhtä kyvyttömältä ymmärtämään omaa asemaansa kuin uhmaikäinen lapsi joutuessaan vaikeuksiin. Tässä suhteessa saimme mainion esimerkin tämän aamun uutisvirrasta, jossa kerrottiin hänen valehdelleen armeijansa tekemisistä Ukrainassa yhtä sujuvasti kuin kiven ikkunaan heittänyt uhmaikäinen seistessään kourallinen kiviä käsissään lasinsirpaleiden keskellä.

Toki maailmanpolitiikassa vaikuttaa vielä venäläisditaattoriakin surkuhupaisempi henkilöitä. Yksi sellainen istuu vallassa Pohjois-Koreassa, joka luonnehäiriöisen kiinanpalatsikoiran tavoin murisee ja näyttelee hampaitaan susikoiralle. 

Vai mitä pitäisi ajatella hänen uhkailustaan tuhota Yhdysvallat perusteellisesti?  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan
Paasikiven-Kekkosen linja
Diktaattorin ja hänen kansansa dilemma

Joe Biden - Putinin hyväntahtoinen hölmö

MTV3:n lyhyen uutisen mukaan USA:n presidentti Joe Biden on Ukrainan sodan aikana kutsunut Putinia muun muassa sotarikolliseksi, roistoksi ja murhanhimoiseksi diktaattoriksi. Luonnehdinnat ovat nähdäkseni todenmukaisia. 

Venäjä on reagoinut näihin luonnehdintoihin lähettämällä nootin Bidenille. Maan ulkoministeriön mukaan sen ja USA:n väliset suhteet alkavat olla katkeamispisteessä.

Tosiasia kuitenkin on, että Joe Biden päästi sodan alla suustaan vuosisatamme suurimman möläytyksen, jolla hän todennäköisesti edisti Venäjän Ukrainaan suuntautunutta hyökkäystä alentamalla siihen ryhtymisen kynnyksen äärimmäisen matalaksi. Tarkoitan Bidenin etukäteen Putinille antamaansa lupausta, jonka mukaan USA ei tule missään tapauksessa puuttumaan asevoimin Venäjän hyökkäykseen.  

Tämän lupauksen seurauksena Biden kirjoitutti puumerkkinsä historiankirjojen samalle sivulle, jolle on aiemmin taiteiltu Britannian pääministeri Neville Chamberlainin nimi merkkinä siitä, että hän siunasi Adolf Hitlerin naapuriinsa kohdistaman aggression vuonna 1938. Sivuhuomautuksena todettakoon, että saman sivun alaviitteestä voinee löytää pienellä kirjoitettuna myös suomalaisen Otto Wille Kuusisen nimen, koska hän suostui talvisodan alla pyhittämään Stalinin aggression Suomea kohtaan ryhtymällä Terijoen hallituksen johtajaksi. 

Tosiasia kuitenkin on, että maailma on aina ollut ja tulee jatkossakin olemaan täynnä hyväntahtoisia hölmöjä, jotka edesauttavat tai oikeuttavat vallanhimoisten diktaattoreiden hirmutekoja. Ukrainalaisten kannalta on kuitenkin harmillista, että heidän suhteensa sellaiseksi osoittautui kaikista maailman ihmisistä juuri se, jolla olisi ollut voima ja valta pysäyttää Putinin aloittama kansanmurha jo ennen sen alkamista. 

Eikä tuhottua maataan surevia ukrainalaisia taida juurikaan lohduttaa se, että Joe Bidenin nimi tuli kirjoitetuksi ikuisiksi ajoiksi yllä mainittuun kirjaan. Tai että hän on sittemmin yrittänyt korjata omien puheidensa seurauksia kovalta kuulostavalla retoriikalla - todellisten tekojen sijaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talvisodan seurausten opetus ukrainalaisille
Mitä Putinin edustajan valehtelemisesta pitäisi oppia?
Anna Rastas Stalinin jalanjäljillä