YK:n pääsihteeri onnitteli Iranin islamistihallintoa

Kuten me kaikki tiedämme, on Iranin islamistinen hallinto tappanut brutaalilla tavalla tuhansia mielensoittajia viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa. Lisäksi se on rahoittanut ja tukenut Lähi-idässä toimivia terroristijärjestöjä kuten Hamasia ja Hizbollahia, jotka ovat omalta osaltaan tappaneet siviilejä Israelissa. Eikä tietenkään sovi väheksyä maan johdon ansioita iranilaisten naisten pakkosäkittämisessä ja sen aiheuttamassa jokapäiväisessä kärsimyksessä.

Tämä kaikki ei ole estänyt Iranin jäsenyyttä Yhdistyneissä Kansakunnissa. Eikä se estänyt YK:n pääsihteeriä Antonio Guterrezia lähettämästä Iranin hallinnolle onnittelukirjettä eilen, islamilaisen vallankumouksen voiton vuosipäivänä. Kirjeessään maailmanjärjestön pääsihteeri onnitteli nimeltä Iranin presidentti Masoud Pezeshkiania. 

Kirjeessään Guterrez kuvaili päivää myös tilaisuudeksi pohtia maan polkua, roolia ja panosta kansainväliselle yhteisölle ja kutsui iranilaiset globaaliin yhteistyöhön rauhan ja turvallisuuden edistämiseksi sekä ihmisoikeuksien puolustamiseksi. Ja osoitti näin täydellistä kyvyttömyyttä maailmanjärjestön johtajana.

Tokihan Antonio Guterrez on jo aiemmin osoittautunut kelvottomaksi, mutta juuri omaa kansalaisiaan joukoittain teloittaneen terroristihallinoon onnitteleminen on suorastaan hävytön teko. Ja samalla se vie viimeisenkin rippeen YK:n uskottavuudesta maailmanpolitiikan toimijana. 

Aiemopia ajatuksia samasta aihepiiristä:
YK:sta ei ole rauhan, turvallisuuden, oikeudenmukaisuuden tai ihmisoikeuksien edistäjäksi
Kansainvälinen laki kaipaa uudistamista
Maduron kausi loppu, eikä sen perään jäänyt haikailemaan kuin YK:n Antonio Guterrez

Maduron kausi loppu, eikä sen perään jäänyt haikailemaan kuin YK:n Antonio Guterrez

USA poisti Venezuelan sosialistidiktaattorin Nicholas Maduron vallasta ja kuljetti tämän Yhdysvaltoihin odottamaan oikeudenkäyntiä. Siellä valtansa menettänyttä hirmuhallitsijaa tullaan syyttämään muun muassa huumeterrorismista sekä konekiväärien ja muiden tuhovälineiden hallussapidosta Yhdysvaltoja vastaan.

Venezuelassa valta siirtyi varapresidentti Delcy Rodríguezille eikä maassa ole tiettävästi enää amerikkalaisia sotilaita. Toivon mukaan maan uusi johtaja ymmärtää tilanteen ja ryhtyy pikaisesti toimiin rehellisten vaalien järjestämiseksi. 

Niissä sitten voittakoon se, jota Venezuelan kansan enemmistö ilmaisee kannattavansa. Ja oli se sitten viimevuotisen Nobelin palkinnon voittaja María Corina Machado tai joku muu, saakoon hän amerikkalaisten tuen palauttaessaan valtionsa jälleen demokraattisen hallinnon johdettavaksi, sen talouden markkinamekanistisilla periaatteilla toimivaksi ja ulkopolitiikassaan Kiinan sijasta läntisiin demokratioihin tukeutuvaksi. 

Venezuelalle on Maduron aikana kertynyt kuitenkin paljon merkittäviä ongelmia. Siis sellaisia kuin 2000-luvun aikana romahtanut talous, lisääntynyt huumerikollisuus ja nyt tehdyn operaation jälkeen myös Trumpin mahdolliset vaateet maan öljyvaroihin. Ja siksi venezuelalaisten kannalta on keskeistä löytää kaikkiin näihin sellaisia ratkaisuja, jotka ovat tehokkaita ja saavat taakseen ihmisten tuen.

* * *

Tässä yhteydessä on syytä huomata YK:n pääsihteerin Antonio Guterrezin käsittämätön reagointi tapahtuneeseen. Sen sijaan, että tämä olisi ilmaissut tyytyväisyytensä diktaattorin kaatumiseen, hän katsoi asiakseen olla syvästi huolissaan Yhdysvaltain iskusta Venezuelaan, koska se ei kunnioita kansainvälistä oikeutta. 

Ihanko oikeasti tämä maailmanjärjestön johtoon asetettu hyypiö on kuvitellut, että Maduron hallinto olisi sitten tehnyt niin? 

Onni onnettomuudessa on, ettei YK:lla ole tosiasiallisia mahdollisuuksia vaikuttaa Venezuelan tapaukseen, eikä länsimaista näyttäisi löytyvän tukea Guterrezin absurdille "huolelle" tai Maduron hallinnolle. Ja vaikka olisikin, Donald Trump tuskin välittäisi sellaisesta edes sen vertaa kuin amerikkalaisten karjatilojen nautoja kiusaavista paskakärpäsistä.

Kaiken kaikkiaan venezuelalaisten tulevaisuus näyttääkin – Guterrezista huolimatta – kohtuullisen valoisalta, ainakin verrattuna muutaman päivän takaiseen. Toki pitkään jatkuneen sosialistisen diktatuurin aiheuttaman ankeuden purkaminen vie aikansa, mutta määrätietoisella työllä kansa voi saada mitä se ansaitsee. 

Toistaiseksi emme kuitenkaan tiedä, mitä tämä tarkoittaa. Ja siksi voimme jäädä vain odottamaan, mitä venezuelalaiset itse tahtovat – kunhan presidentti Trumpin hallinto ensin palauttaa heille päätöksenteko-oikeuden omiin asioihinsa.

JK kello 8:03. Tätä kirjoitusta voi toki verrata esimerkiksi MTV3:n toimittajien näkemykseen siitä, että Venezuelan vallansiirto olisi alku jonkinlaiselle suurelle salaliitolle, jossa USA, Kiina ja Venäjä pyrkivät jakamaan maailman keskenään. Toki myönnän, että tässä tapauksessa on nähtävissä piirteitä myös sellaisesta, mutta asiassa ei sinänsä ole mitään uutta. Ovathan suurvallat aina pyrkineet maksimoimaan vaikutusvaltaansa – joskus avoimemmin ja joskus piilotellummin, mutta aina juuri niillä keinoilla, joita ne ovat sillä hetkellä pitäneet tehokkaimpina. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sitä saa, mitä tilaa
Sananvapauden itsesensuurin perustelut, käytännöt ja seuraukset
Maailmanpolitiikan pilkkeitä

YK:n pääsihteeri toivoi USA:n iskun jälkeen rauhaa, mutta minkälaista?

USA:n presidentti Donald Trump kertoi iranilaisille, että "nyt on aika rauhalle". Tämä tapahtui pian sen jälkeen, kun Yhdysvaltain ilmavoimat oli iskenyt kolmeen iranilaiseen kohteeseen, jotka liittyivät islamistivaltion ydinohjelmaan. 

Iskuissa käytettiin B2-pommikonetta sekä USA:n jättimäistä bunkkerin hajottamiseen tarkoitettua pommia. Iran ei kuitenkaan ole vahvistanut Trumpin väitettä, että hyökkäyksen pääkohde - Fordowin ydinlaitos - tai muut hyökkäyksen kohteena olleet laitokset olisi tuhottu. 

Trump näytti kuitenkin olevan luottavainen saavutettujen tulosten suhteen ja käytti mafiamaista retoriikkaa ilmoittamalla, että "joko tulee rauha tai Iranille koituu tragedia, joka on paljon suurempi kuin mitä olemme nähneet viimeisen kahdeksan päivän aikan". Nähtäväksi jää, miten Iranin pappishallinto siihen suhtautuu. 

* * *

Näin länsimaisena ihmisenä sitä tietenkin toivoisi, että Iranin hallitus nostaisi kätensä pystyyn, lopettaisi ydinaseohjelmansa ja avaisi ydinenergiaan liittyvät laitoksensa aidosti kansainvälisen valvonnan alaisiksi. Sekä tunnustaisi Israelin olemassaolon oikeuden ja lakkauttaisi samalla tukensa Hamasille ja Hizbollahille mahdollistaen näin myös Palestiinan arabien aseman ratkaisemisen. 

Valitettavasti kansainväliset asiantuntijat kuitenkin arvelevat, ettei näin olisi käymässä, vaan epäilevät Iran hallinnon jättävän tunnustamatta tosiasiat ja sen sijaan pyrkivän jatkossa hyökkäämään myös amerikkalaisia vastaan. Ja haaveilevan edelleen Israelin juutalaisten puskemista mereen.

* * *

Tässä suhteessa oli masentavaa huomata, että YK:n pääsihteeri António Guterres oli tapansa mukaan pihalla kuin lumiukko ja asettui Iranin tueksi ilmaisemalla huolensa Yhdysvaltain iskuista. Hän myös tuomitsi USA:n hyökkäyksen vaarallisena eskaloitumisena alueella, joka on jo valmiiksi kriisin reunalla.

Guterres väitti myös, että "sotilaallista ratkaisua ei ole. Ainoa tie eteenpäin on diplomatia. Ainoa toivo on rauha." Epäselväksi kuitenkin jäi millaisesta rauhasta hän puhui. 

Sellaisestako, jossa Iran nousee ydinasevaltojen joukkoon ja pystyy sen jälkeen jatkamaan - ilman pelkoa itseensä kohdistuvasta hyökkäyksestä - toimiaan Israelin hävittämiseksi Lähi-idästä? Sekä jatkamaan iranilaisten naisten ja tyttöjen alistamista varhaiskeskiaikaisten oppien mukaisesti? Ja toimimaan edelleen länsimaissa toimivien islamististen terroristien johtotähtenä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iranin hallitus kaatuu - entä sitten?
Isku ja uho
Terroriteon ensimmäisen vuoden saldo

Eksistentiaalinen uhka ja älyllinen epärehellisyys

Presidentti Alexander Stubb osallistuu Azerbaidžanin Bakussa ilmastokokoukseen. Nähtäväksi kuitenkin jää, mitä kokouksessa lopulta päätetään, sillä tavoitteet ovat kovat.

Saattaa kuitenkin olla, ettei Kiina suostu sittenkään tinkimään omasta talouskasvustaan saati rahoittamaan kehitysmaiden ilmastoinvestointeja. Lisäksi kokouksen tekee erikoiseksi se, että Yhdysvaltoja edustaa vielä Joe Bidenin hallinto, joka voi lupailla mitä haluaa, mutta Donald Trumpin astuessa virkaansa lupaukset ilmeisesti perutaan.

Tässä mielessä kokouksen anti voi jäädä peräti vähäiseksi. Eikä sen mitättömyyttä vähennä se, ettei kukaan tule nostamaan esille ilmastonmuutoksen - sekä myös luontokadon - ehkä tärkeintä ajuria. 

Tarkoitan edelleen Afrikassa ja eräillä maailman muilla alueilla jatkuvaa nopeaa väestönkasvua ja sen seurauksena käynnissä olevaa ihmisten vaellusta pienen hiilijalanjäljen valtioista länsimaisen elintason pariin. Kukaan ei myöskään ehdota, että länsimaiden - ollakseen tosissaan - kannattaisi ilmastonmuutoksen ja luontokadon nimissä olla puuttumatta luonnon omaan keinoon ekologisen tasapainon säilyttämiseksi. 

Eli Bakussa ei tulla kuulemaan ensimmäistäkään puhetta, jossa vaadittaisiin, että nälänhädän ja tautiepidemioiden pitäisi antaa tehdä tehtävänsä siellä, missä ihmisille ei riitä ruokaa. Siis pidättäytyä katastrofiavusta ja lääketieteellisistä interventioista sekä lopettaa muutenkin kaikenlainen väestönkasvua ylläpitävä kehitysapu. 

Näitä asioita ei ehdoteta siksi, että hädänalaisten ja köyhien auttaminen nähdään maailman kaikilla kolkilla inhimillisenä toimintana, jota hyvien ihmisten tulee harjoittaa. Ja minkä merkkinä Suomikin kasvattaa vuosittain velkataakkaansa kyetäkseen auttamaan maailman köyhimpiä maita.

Jos ilmastonmuutos ja luontokato nyt kuitenkin ovat ihmiskunnalle eksistentiaalinen eli koko meidän olemassaolomme vaarantava uhka - kuten YK:n pääsihteeri Antonio Guterres meille pari viikkoa sitten vakuutti - olisi älyllisesti rehellistä ja suorastaan välttämätöntä nimenomaisesti puuttua juuri niiden perussyihin. Eli maapallolla elävien ihmisten liian suureen määrään. Näin eivät kuitenkaan tee edes asiaan vihkiytyneen Greenpeacen kaltaiset kansalaisjärjestöt eikä itse Greta Thunberg.

Ja kuitenkin, ellei näihin asioihin puututa tai niitä ei Bakussa edes mainita, on kyse älyllisestä epärehellisyydestä. Mutta tietenkin, ellei kyse sittenkään ole vakavasti otettavasta eksistentiallisesta uhasta - vaan jostain aivan muusta - voi tosiasioiden antaa olla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen
Nuorten mielenterveysongelmista
Ympäristöahdistus estää elokapinallista erottamasta faktaa fiktiosta

António Guterres on tehnyt YK:sta hyödyttömän

Tuoreen uutisen mukaan Israelin parlamentti on hyväksynyt lakialoitteen, joka kieltää YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n toiminnan Israelissa ja sen miehittämässä Itä-Jerusalemissa. Kyse ei ollut mistään niukin naukin läpi ajetusta asiasta, vaan maan parlamentin selvän enemmistön tahdosta, sillä ehdotus sai hyväksynnän äänin 92 puolesta ja 10 vastaan.

Lain seurauksena UNRWA:n toiminta vaikeutuu Gazassa ja Länsirannalla ja sen toimeenpano olisi monien mielestä isku humanitaariselle työlle Gazan kaistalla. Ei siis ihme, että palestiinalaisten oman "valtion" tunnustaneet Irlanti, Norja, Espanja ja Slovenia julkaisivat yhteisen kannanoton, jossa ne tuomitsivat päätöksen. Myös Saksasta on kuulunut kriittisiä ääniä.

Myös WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus innostui valittamaan, että "tämä on sietämätöntä. Se on vastoin Israelin velvoitteita ja velvollisuuksia, ja uhkaa niiden henkeä ja terveyttä, jotka ovat riippuvaisia UNRWA:sta".

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on puolestaan ilmoittanut, että avun ohjaamista palestiinalaissiviileille jatketaan, mutta - ja tämä on oleellista - tavalla, joka "ei uhkaa Israelin turvallisuutta". On siis kysyttävä, että miten on voitu ajautua tilanteeseen, jossa lähes kaikkien maailman valtioiden nimissä oleva valtio on joutunut tällaisen epäluottamuksen kohteeksi.

Vastausta ei pidä hakea Israelista vaan YK:sta, jonka johdon viimeisin järjettömyys nähtiin Kazanissa, Venäjällä, jonne järjestön pääsihteeri António Guterres matkusti tapaamaan kansainvälisen rikostuomioistuimen etsintäkuuluttamaa Vladimir Putinia - eikä suinkaan moittiakseen tätä.

Israelin päätöksen osalta tällä tapauksella ei tosin liene merkitystä. Sen sijaan sillä on, että Israelin parlamentin päätöksen kohteena oleva UNRWA - tai ainakin sen henkilöstö - oli osallisena reilu vuosi sitten tapahtuneessa terroriteossa. Lisäksi järjestön suunnalta on sosiaalisessa mediassa kiihotettu terrorismiin Israelia vastaan ja jopa vaadittu sen tuhoamista.

Tästä syystä minä, jos olisin Guterresin housuissa, huolehtisin siitä, etten omalla toiminnallani vaarantaisi johtamani järjestön toimintaa. Sen sijaan huolehtisin siitä, ettei YK tai sen henkilöstö näyttäydy pikemminkin sodan osapuolena kuin puolueettomana rauhantekijänä. 

Juuri nyt Guterres tai YK:n muu johto ei kuitenkaan näytä olevan samoilla linjoilla, vaan kaivautuu entistä syvemmälle poteroonsa. Tätä voi pitää kansainvälisenä skandaalina ja maailman valtioiden megalomaanisena epäonnistumisena. 

Israel on puolestaan ajanut itsensä vaikeaan tilanteeseen. Sen sotatoimet ovat olleet sikäli onnistuneita, että sitä uhkaavien terroristijärjestöjen - Hamasin ja Hizbollahin - johtajia on onnistuttu likvidoimaan kiitettävästi. 

Samalla maan johto kuitenkin näyttää varsin neuvottomalta ratkaisemaan sen, millä tai miten se takaisi itselleen, asukkailleen ja ympäristölleen - mukaan lukien palestiinalaiset ja libanonilaiset - rauhallisen tulevaisuuden. Ja välttäisi alueella jo 76 vuoden ajan nähdyn noidankehän jatkumisen tästä ikuisuuteen.

Tämä on asia, jossa puolueettomasta YK:sta saattaisi olla suunnaton hyöty. Valitettavasti se on - kuten edellä kirjoitin - ajanut itsensä pikemminkin sodan osapuoleksi kuin puolueettomaksi rauhantekijäksi. 

Eikä sillä siten ole juurikaan edellytyksiä toimia kriisin ratkaisijana. Ja siitä kärsivät kaikki sodan osapuolet - ja aivan erityisesti palestiinalaiset siviilit, joiden piina jatkuu päivästä päivään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Terroriteon ensimmäisen vuoden saldo

YK irtisanoo terrorismiin syyllistyneitä työntekijöitään
Gazan hätäapua varten tarvitaan uusi järjestö ja Israelin tuki