Iso-Britannian konservatiivien tummanruskea naisjohtaja

Iso-Britannian konservatiivipuolue on saanut uudeksi puheenjohtajakseen Kemi Badenochin. Lehti- ja nettitietojen mukaan hänellä on sellaisia näkemyksiä, joita Suomessa edustaa lähinnä Perussuomalaiset. 

Vai mitä arvoisa lukijani arvelee siitä, että kyseessä on entinen yhdenvertaisuusministeri, joka on tullut tunnetuksi "anti-wokena". Ja siksi - hänen mukaansa - "meidän täytyy olla rehellisiä siitä, että olemme tehneet virheitä ja lipsuneet periaatteistamme. On aika ryhtyä toimeen, on aika uusiutua."

Kampanjansa alussa hän linjasi, että "pakottavan kontrollin, näkemysten pakottamisen, keskustelun tukahduttamisen ja oikeudenmukaisen prosessin lopettamisen kautta ilmenevä identiteettipolitiikka ei edusta suvaitsevaisuutta tai yksilön oikeuksia, vaan on täysin päinvastaista kuin tärkeät ja pysyvät brittiläiset arvomme".

Hän on myös huomauttanut, että "kaikki kulttuurit eivät ole samanarvoisia". Ja vitsaillut, että jopa kymmenesosa Britannian virkamiehistä on niin huonoja, että heidän tulisi olla vankilassa.

Lisäksi hän on linjannut, että "maamme ei ole asuntola, johon tullaan vain tekemään rahaa. Se on kotimme. Niiltä, jotka päätämme ottaa vastaan, odotamme arvojemme jakamista ja osallistumista yhteiskuntaamme. Britannian kansalaisuus on enemmän kuin pelkkä Britannian passi – se on myös sitoutumista Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja sen kansaan."

Uusi konservatiivijohtaja on itsekin maahanmuuttajataustainen. Hänen vanhempansa ovat kotoisin Nigeriasta ja hän itse on kasvanut sen pääkaupungissa Lagosissa, vaikka onkin syntynyt Lontoossa. Ihonväriltään hän on tämän mukaisesti kaikkea muuta kuin brittiläisen vaalea - siis tummanruskea.

Badenochin henkilökohtaisia "poliittisiksi sankareita" ovat Winston Churchill, Airey Neave ja Margaret Thatcher. Hän on kuitenkin kuvannut itseään konservatiivipuolueen liberaaliksi, vaikka ei omien sanojensa mukaan ole vasemmistolainen oikeastaan missään asiassa - ja maininnut esikuvakseen Thomas Sowellin, joka on Yhdysvalloissa asuva konservatiivina tunnettu musta libertaarinen ekonomisti.

Nähtäväksi siis jää, miten Britannian konservatiivipuolue menestyy tulevina vuosina uuden varsin räväkän ja ennakkoluuluja rikkovan puheenjohtajansa johdolla. Omalta osaltani toivon hänelle menestystä ja jaksamista, mikäli hän pääsee valtaan nykyisen pääministerin Keir Starmerin saarivaltion kansakuntaa päättäväisesti polarisoivan pääministerikauden jälkeen. 

Toisaalta pidän mahdollisena, etteivät konservatiiviset brittiäänestäjät hyväksy uutta puheenjohtajaa tämän ihonvärin takia ja sen seurauksena pudottavat Konservatiivit suosiossa maan kovasti wokeltavan - muun muassa laittomien maahanmuuttajien aseman kohentamista vaatineen - Liberaalidemokraattisen puolueen taakse. Tämä tarkoittaisi todennäköisesti hänen poliittisen uransa loppua ja uuden sekasortoisen aikakauden alkamista brittiläisessä politiikassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Natsilla olikin afrikkalaiset juuret
Britannian pääministeri otti yksipuolisen kannan maansa mielenosoituksiin
Britannia kuohuu!

Pelko ajoi Josifinsa lukeneen Putinin murhaamaan Aleksei Navalnyin

Venäjän diktaattori Vladimir Putin tapatti ainoan edes mainitsemisen arvoisen sisäpoliittisen haastajansa - Aleksei Navalnyin - kaukana Siperiassa. Näin hän osoitti seuraavansa uskollisesti esikuvansa Josif Stalinin viitoittamaa tietä: johtajan valtaa uhkaavat on parempi lopettaa ennen kuin he käyvät todelliseksi vaaraksi - tai mieluummin jo silloin, kun asiasta herää epäilys diktaattorin sairaassa päässä.

Navalnyin murha ei tietenkään ollut mikään yllätys ottaen huomioon Venäjän aiemmat tapahtumat ikkunasta putoamisineen ja erilaisine myrkytyksineen. Yllätys ei tule myöskään olemaan se, että Putin teettää Navalnyin kuolemasta raportin, jolla ei ole totuuden kanssa minkäänlaista tekemistä, vaikka siinä näin väitetäänkin - это правда.

Navalnyin tapaukseen on otettu monenlaisia kantoja, merkittävimpänä Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin lausunto, jossa hän totesi suorasukaisesti, että "Venäjän viranomaiset kertovat oman tarinansa. Mutta älkää erehtykö, Putin on vastuussa Navalnyin kuolemasta".

Bidenin ulkoministeri Antony Blinken puolestaan totesi, että "hänen kuolemansa venäläisessä vankilassa sekä yhteen mieheen kohdistunut fiksaatio ja pelko vain korostavat Putinin rakentaman järjestelmän heikkoutta ja mädänneisyyttä". Ja osui siinä oikeaan - Vladimir kun on Josifinsa kaltainen myös neuroottisessa pelossaan, eikä siksi ole vaikea ennustaa hänen tulevan jatkossa tapattamaan ihmisiä entistäkin herkemmällä kädellä. 

* * *

Nähtäväksi jää, seuraako Putinin tämänkertaisesta operaatiosta sen enempää kuin aiemmistakaan. Eli kohdistetaanko häneen paljon moittivaa puhetta, mutta vain vähän todellisia toimia - ja nekin vain lyhytaikaisesti. 

Toivoa kuitenkin sopii, että Navalnyin murha johtaisi länsimaissa edes sotilaalliseen ryhdistäytymiseen ja Putinin uhriksi joutuneen Ukrainan niin runsaaseen avustamiseen, että venäläisjoukot joutuvat poistumaan maasta. 

Tietenkin sotilaallisen kyvykkyytensä hukanneiden eurooppalaisvaltioiden tyhjistä asevarastoista on vaikea nyhjäistä ennen kuin puolustusbudjetit on saatu korjattua. Mutta jos edes USA:n edustajainhuoneessa ymmärrettäisiin asian tärkeys ennen kuin ukrainalaiset joutuvat perääntymään muuallakin kuin Avdijivkassa? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäläinen paperitiikeri ja Kiinan keisari
Uhmaikäisiä ja kiinanpalatsikoiria
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan