Lain seurauksena UNRWA:n toiminta vaikeutuu Gazassa ja Länsirannalla ja sen toimeenpano olisi monien mielestä isku humanitaariselle työlle Gazan kaistalla. Ei siis ihme, että palestiinalaisten oman "valtion" tunnustaneet Irlanti, Norja, Espanja ja Slovenia julkaisivat yhteisen kannanoton, jossa ne tuomitsivat päätöksen. Myös Saksasta on kuulunut kriittisiä ääniä.
Myös WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus innostui valittamaan, että "tämä on sietämätöntä. Se on vastoin Israelin velvoitteita ja velvollisuuksia, ja uhkaa niiden henkeä ja terveyttä, jotka ovat riippuvaisia UNRWA:sta".
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on puolestaan ilmoittanut, että avun ohjaamista palestiinalaissiviileille jatketaan, mutta - ja tämä on oleellista - tavalla, joka "ei uhkaa Israelin turvallisuutta". On siis kysyttävä, että miten on voitu ajautua tilanteeseen, jossa lähes kaikkien maailman valtioiden nimissä oleva valtio on joutunut tällaisen epäluottamuksen kohteeksi.
Vastausta ei pidä hakea Israelista vaan YK:sta, jonka johdon viimeisin järjettömyys nähtiin Kazanissa, Venäjällä, jonne järjestön pääsihteeri António Guterres matkusti tapaamaan kansainvälisen rikostuomioistuimen etsintäkuuluttamaa Vladimir Putinia - eikä suinkaan moittiakseen tätä.
Israelin päätöksen osalta tällä tapauksella ei tosin liene merkitystä. Sen sijaan sillä on, että Israelin parlamentin päätöksen kohteena oleva UNRWA - tai ainakin sen henkilöstö - oli osallisena reilu vuosi sitten tapahtuneessa terroriteossa. Lisäksi järjestön suunnalta on sosiaalisessa mediassa kiihotettu terrorismiin Israelia vastaan ja jopa vaadittu sen tuhoamista.
Tästä syystä minä, jos olisin Guterresin housuissa, huolehtisin siitä, etten omalla toiminnallani vaarantaisi johtamani järjestön toimintaa. Sen sijaan huolehtisin siitä, ettei YK tai sen henkilöstö näyttäydy pikemminkin sodan osapuolena kuin puolueettomana rauhantekijänä.
Juuri nyt Guterres tai YK:n muu johto ei kuitenkaan näytä olevan samoilla linjoilla, vaan kaivautuu entistä syvemmälle poteroonsa. Tätä voi pitää kansainvälisenä skandaalina ja maailman valtioiden megalomaanisena epäonnistumisena.
Israel on puolestaan ajanut itsensä vaikeaan tilanteeseen. Sen sotatoimet ovat olleet sikäli onnistuneita, että sitä uhkaavien terroristijärjestöjen - Hamasin ja Hizbollahin - johtajia on onnistuttu likvidoimaan kiitettävästi.
Samalla maan johto kuitenkin näyttää varsin neuvottomalta ratkaisemaan sen, millä tai miten se takaisi itselleen, asukkailleen ja ympäristölleen - mukaan lukien palestiinalaiset ja libanonilaiset - rauhallisen tulevaisuuden. Ja välttäisi alueella jo 76 vuoden ajan nähdyn noidankehän jatkumisen tästä ikuisuuteen.
Tämä on asia, jossa puolueettomasta YK:sta saattaisi olla suunnaton hyöty. Valitettavasti se on - kuten edellä kirjoitin - ajanut itsensä pikemminkin sodan osapuoleksi kuin puolueettomaksi rauhantekijäksi.
Eikä sillä siten ole juurikaan edellytyksiä toimia kriisin ratkaisijana. Ja siitä kärsivät kaikki sodan osapuolet - ja aivan erityisesti palestiinalaiset siviilit, joiden piina jatkuu päivästä päivään.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tekstit
