Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi

Vanhan suomalaisen viisauden mukaan ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi. Tämä tuli jälleen todistetuksi, kun Suomen kansalaisuuden saanut venäläinen oli toimittanut kiellettyä teknologiaa Venäjän sotateollisuuden käyttöön. Kaverina hänellä oli ollut serbialainen slaavi.

Outoa tässä tapauksessa on vain se, että Yle uutisoi tapauksen siten, että itse juttuun perehtymätön voisi kuvitella Putinin kätyreiden olleen suomalaisia. Otsikoksi oli nimittäin pantu sanat "kaksi suomalaista tarjosi apua Venäjän sotakoneistolle". 

* * *

Hyvää tässä on tietenkin se, että kansainvälisten sopimusten perusteella kielletyn tavaran toimittamisesta Moskovan hallinnolle on jääty kiinni ja asiasta ylipäätään kerrottiin meille suomalaisille. Sekä ennen kaikkea se, että kielletyn tavaran kauppa Suomesta Venäjälle on loppunut – kiitos amerikkalaisen tiedustelutoiminnan, joka pääsi Luumäellä asuvan venäläismiehen puuhastelun jäljille.

Näin edellytykset Vladimir Putinin kolmen päivän erityisoperaation menestymiselle ja ukrainalaisten siviilien terrorisoimiselle ovat taas hiukan heikommat. Sen sijaan ukrainalaisten sotilaallisesti perustellut iskut ovat jälleen tuottaneet tulosta: eilisten uutisten perusteella Pietariin on tehty erityisen onnistunut isku, joka tuhosi sikäläisen jättimäisen datakeskuksen, öljyterminaalin ja logistiikkakeskuksen. 

* * *

Itse rintamatilanteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia eli kumpikaan osapuoli ei ole kyennyt laajoihin valloituksiin. Siitä huolimatta on syytä huomata, että Ukraina on jälleen päässyt niskan päälle, sillä sen hallitsema alue laajeni syyskuun aikana 122 neliökilometriä – eli noin puolet Turun tai kuudesosan Helsingin maapintalasta. 

Tämä ei tietenkään ole paljon, mutta muutos saattaa kuitenkin olla merkki sitä, että Ukrainan viimeaikaiset onnistuneet iskut venäläisen sotakoneiston infrastruktuuriin yhdistettynä ukrainalaisten oman sotateollisuuden kehitykseen olisivat tuottamassa toivottua tulosta. Eikä asiaa ainakaan paranna – venäläisten kannalta – se, että ukrainalaisilla on pian käytössään vieläkin vaikeammin torjuttavia aseita. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin järjetön sota
Suomen on valmistauduttava Kiinan vaikutusvallan kasvuun itärajan takana
Sodankäynnin suuri muutos

Aseteollisuuden yhteistyö Israelin kanssa on erinomainen asia

Yleisradio kertoi, että Suomi ja Israel ovat jatkaneet kymmenellä vuodella puolustusmateriaalialan yhteistyötä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sopimuksen osapuolet hyödyntävät toistensa tutkimuksen ja kehittämistyön tuloksia omien sotilaallisten tuotteidensa kehittämisessä ja valmistamisessa.

Uutinen on erinomainen – huolimatta sen Ylen toimitukselle tyypillisestä negatiivisesta uutisoinnista – sillä Israel on yksi asetuotannon tuotekehityksen ja teknologian globaaleista edelläkävijöistä. Ja siksi on hienoa, että tätä tietotaitoa saadaan hyödynnettäväksi myös Suomessa, ja pysymme sitä kautta ainoan sotilaallisen uhkatekijämme – eli Venäjän – edellä kotimaassa kehitettyjen ja ulkomailta ostettujen sotilastarvikkeiden laadussa ja tehossa. 

Samalla tämä tarkoittaa sitä, että suomalaisilla aseilla on kysyntää myös muualla maailmassa. Tunnettu esimerkki tästä on Patrian 6x6-panssariajoneuvo, jonka veto puolustustarvikemarkkinoilla on viime aikoina ollut häikäisevä.

* * *

Toivoa sopii, että tämä ymmärretään myös jatkossa – Ylen toimituksen asenteellisista kirjoitteluista huolimatta – ja osataan erottaa toisistaan maailmanparantaminen ja turvallisuuspolitiikka. Suomella ei ole maantieteellisen sijaintinsa, tai pikemminkin itäisen naapurimme sijainnin, takia varaa leikitellä jälkimmäisellä. 

Se on nähty niin moneen kertaan, ja tälläkin hetkellä sosiaalisessa mediassa on käynnissä disinformaatioon perustuva propagandasota Venäjän puolesta Suomea vastaan (esimerkki, toinen). Siksi Suomella ei ole käytännössä kuin kaksi vaihtoehtoa menestykselliselle puolustuspolitiikalle. Niistä kumpaakin on hyödynnetty minun elinaikanani. 

Ensimmäinen oli toisen maailmansodan jälkeen harjoitettu alistumispolitiikka, jolla luovuimme osasta itsenäisyyttämme ehkäistäksemme venäläisten aggressiivisuutta maatamme kohtaan. Toinen on Suomen nykyinen länsimaihin assosioituminen, jossa toimimme NATO:n ja Euroopan Unionin sateenvarjon alla.   

* * *

Molemmissa tapauksissa on oleellista säilyttää armeijan taistelukyky, koska – Sauli Niinistöä mukaillakseni – kasakka joka tapauksessa ottaa sen, mitä on helposti otettavissa. Tosin suomettumisen aikana myös puolustuskyvyssä jouduttiin tekemään kompromisseja asehankintojen rajautuessa pitkälti Neuvostoliitosta tehtyihin hankintoihin, jotka tuottivat puolustusvoimiemme käyttöön ajan mittaan yhä pahemmin läntisistä järjestelmistä jälkeen jäänyttä materiaalia. 

Nyt on toisin ja voimme parantaa asejärjestelmiämme hyödyntäen koko maailmasta löytyviä vaihtoehtoja ja osaamista sekä myös kehittää – ja myydä muille – omia järjestelmiämme. Ensin mainitussa suhteessa Israel on ehdoton tekninen suurvalta ja jälkimmäisen osalta on oma puolustustarviketeollisuutemme ottanut pitkiä askeleita, kuten kasvanut asevienti osoittaa.

Näin Suomi on voinut tasoittaa hiukan asekauppansa tasetta eli kuitata osan tuonnin kustannuksista vientituloilla. Se ei ole pieni asia maassa, jonka julkinen sektori velkaantuu miljarditolkulla joka vuosi. Ja siksi suomalaisen asetuotannon vientikelpoisuudesta on syytä pitää kiinni kaikin keinoin, joista vähäisin ei ole yhteistyö maailman parhaiden kanssa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Avaako asevienti tukkiutuneen ketsuppipullon?
Israel-boikotit aiheuttavat vahinkoa Suomelle
Monta kärpästä yhdellä iskulla

Moraaliposeerauksen sijaan rautaa rajalle

Eilisen illan moraaliposeerauskirjoituksen jälkeen on hyvä jatkaa toisella samanlaisella.  MTV3 nimittäin kertoi, että Suomi on hankkinut tällä vuosikymmenellä raskaita aseita eniten Israelista. Tämä on hyvä, sillä se kertoo maamme puolustuvoimien käyttävän vähiä resurssejaan tehokkaasti - eli ostavan parasta, mitä on saatavilla. 

Vastineeksi Suomi on vienyt omaa sotilasmateriaalituotantoaan Lähi-idän ainoaan demokratiaan. Tosin tämän kaupan mittasuhde ei ole kovin suuri - vuonna 2023 vain 400 000 euroa koostuen lähinnä erilaisista suojavarusteista.

* * *

Näin ei ole kaikkialla Euroopassa, vaan muutenkin omista NATO-velvoitteistaan venkoileva Espanja on jopa keskeyttänyt jo sovittuja asekauppojaan juutalaisvaltion kanssa. Asiasta kertova artikkeli ei kuitenkaan kerro, onko se hankkinut niiden sijaan kehnompaa - tai ainakin tositilanteessa testaamatonta - sotamateriaalia vai jättänyt aukon omaan puolustukseensa. 

Myös Slovenia on päättänyt moraaliposeerata ja ilmoittanut pidättäytyvänsä israelilaisten aseiden ostamisesta - tosin se ei ole sieltä mitään ostanutkaan. Ehkäpä sloveenit - ja espanjalaiset - luottavat siihen, että muut eurooppalaiset - tai jopa amerikkalaiset - huolehtivat heidänkin puolustuksestaan. 

* * *

Tosiasia kuitenkin on, että venäläinen imperialismi on Ukrainaan kohdistuneella aggressiivisuudellaan osoittanut olevansa voimissaan. Ja siksi on parempi huolehtia siitä, että Moskovan kulloinenkin tsaarintekele ymmärtää varmasti pysyä erossa eurooppalaisista demokratioista. 

Sen ei pitäisi olla kovin vaikeaa, koska Ukraina on käytännössä yksinään kyennyt pysäyttämään venäläisten laajamittaisen hyökkäyksen ja jopa iskemään aivan Suomen rajan tuntumaan. Siksi riittää, että kukin maa huolehtii omasta tontistaan - ja tekee sen mieluiten tehokkaaksi osoittautuneella kalustolla. 

Sellaista on saatavilla erityisesti Israelista, joka on joutunut vuosikymmenestä toiseen kehittämään ja testaamaan omaa kalustoaan tositilanteissa. Ja siksi sikäläisten aseiden biokotointi moraaliposeerausperusteilla on täsmälleen yhtä älykästä kuin omaan jalkaan ampuminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monta kärpästä yhdellä iskulla
Maailmanparantajien rajallisen harkintakyvyn demonstraatio
Aseviennillä on sellaista kasvuvaraa, jota Suomi tarvitsee

Outojen otusten tekoäly-analyysi tuotti lupaavia tuloksia

Antibioottiresistenssi on yksi suurimmista lääketieteellisistä haasteista, sillä ilman antibiootteja bakteerit olisivat - kuten aiemminkin ihmiskunnan historiassa - runsaasti ihmishenkiä vaativia taudinaiheuttajia. Ehkä jopa vaarallisempia kuin virukset.

Suurin osa nykyisistä antibiooteista on peräisin bakteereista ja sienistä, mutta myös arkeonit - oudot mikrobit, jotka muodostavat eliökunnan kolmannen pääryhmän eukaryoottien ja bakteereiden lisäksi - tuottavat bakteereille haitallisia yhdisteitä. Niitä ei kuitenkaan ole tähän mennessä hyödynnetty juuri lainkaan antibiootteina. 

Tässä suhteessa oli mielenkiintoista, että amerikkalaiset tutkijat käyttivät tekoälyä eli syväoppimista löytääkseen uusia antibioottikandidaatteja niiden perintöaineksesta. He analysoivat kaikkiaan 233 arkeonien proteomia (eli niiden tuottamien kaikkien valkuaisainemolekyylien kokonaisuutta) tunnistaen 12 623 molekyyliä, joilla saattaisi olla antiobioottisia ominaisuuksia. Tutkijat kutsuivat näitä peptidiyhdisteitä arkeasiineiksi ja huomasivat niistä useiden poikkeavan huomattavasti aiemmin tunnetuista antimikrobisista peptideistä (valkuaisaineesta koostuvia mikrobeille haitallisia yhdisteitä). 

Seuraavaksi tutkijat syntetisoivat löytämiään peptidejä ja testasivat niiden tehoa oikeilla bakteereilla. Testeihin valittiin kaikkiaan 80 arkeasiinia, joista 93 % osoitti keinollisella kasvatusalustalla antimikrobista aktiivisuutta ainakin yhdellä seitsemästä ihmiselle patogeenisesta bakteerilajista. 

Yhtä näistä molekyyleistä testattiin myös elävillä hiirillä. Se tuotti hyviä tuloksia, sillä molekyyli vähensi merkittävästi pahoja sairaala-infektioita aiheuttavan Acinetobacter baumannii-bakteerin määriä eläimissä. Teho oli samaa luokkaa kuin nykyisin käytössä olevilla antibiooteilla.

Nähtäväksi siis jää, kehitetäänkö arkeoiden erittämistä peptideistä tulevaisuudessa uusia antibiootteja, joiden avulla nykyisille antibiooteille kestäviä bakteerikantoja voitaisiin pitää aisoissa. Tarvetta sellaisille ainakin olisi, sillä esimerkiksi vuonna 2019 antibioottiresistenssin aiheuttama kuolleisuus oli yli miljoona ihmistä, joiden lisäksi lähes 5 miljoonaa ihmistä menetti henkensä sairauksissa, joihin varsinaisen kuolinsyyn lisäksi liittyi tavalla tai toisella antibiootiresistenttien bakteerien infektio.

Vielä ei kuitenkaan kannata nuolaista, sillä uusien lääkkeiden kehitystyö vie aikaa, koska itse molekyylin tehon lisäksi on selvitettävä niiden mahdolliset haittavaikutukset. Lisäksi on kehitettävä kaupallisesti kannattavat eli kustannustehokkaat menetelmät niiden tuottamiseksi ja onnistuttava vielä markkinoimaan uusi antibiootti lääkäreille siten, että koko prosessin lopputuloksena syntyy lääkeyhtiön tilille positiivista katetta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ensimmäinen uusi syötävä antibiootti 20 vuoteen
Tuotekehityksen hinta ja suomalaiset päättäjät
EU:ssa kuolee 25000 ihmistä vuodessa välinpitämättömyyden seurauksena

Poliittinen peli

Helsingin sanomien mukaan näyttäisi siltä, että paljon julkisuutta saaneen valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) budjettiesityksen suurimmat erimielisyyttä aiheuttavat seikat ovat koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen kohdistuvat leikkaukset sekä toisaalta sosiaaliturvamenojen sulkeminen pois säästökohteena. Toisin sanoen Petteri Orpon (kok) johtama hallitus näyttäisi olevan yksimielinen kehitysavun, kehityslainojen ja humanitaarisen katastrofiavun korotuksen perumisesta sekä kiintiöpakolaisten vastaanottamisen lopettamisesta - minkä panin ilolla merkille. 

Tämä tarkoittaa sitä, että ainakin Kokoomus - ja myös opetusministeri Anders Adlercreutz (rkp) - haluaisi vaihtaa koulutuksen, tutkimuksen ja tuotekehityksen paikkaa sosiaaliturvamenojen kanssa. Tämä olisi sikäli loogista, että tällainen muutos mitä todennäköisimmin tukisi suomalaisten osaamistasoa ja sitä kautta kilpailukykyä kansojen välisessä taloudellisessa kilpailussa. 

Taustalla on nähtävissä ainakin osittain myös hallituksen pääpuolueiden välinen poliittinen peli. Kokoomus tuskin saa montaakaan ääntä sosiaaliturvaa nauttivista ihmisistä kun taas Perussuomalaisille juuri tämä joukko on ollut tärkeä - mutta ilmeisesti juuri nykyisen oikeistohallituksen aikana katoamassa oleva - kansalaisryhmä. Ja päinvastoin, Kokoomuksella on paljon kannattajia kaiken tasoisissa oppilaitoksissa opettavien henkilöiden ja myös opiskelijoiden joukossa, mutta perussuomalaisilla vähemmän.

Omalta osaltani arvelen väännön päättyvän jonkinlaiseen kompromissiin, jossa molemmat puolueet voivat jälkikäteen sanoa toimineensa oman kannattajaryhmänsä puolesta ja pelastaneen heille tuikitärkeitä budjettieuroja. Toivon mukaan tällainen kompromissiratkaisu on aidosti hyödyllinen myös Suomen talouden ja tulevaisuuden kannalta - ja samalla ohjaa koko koulutus-, tutkimus- ja tuotekehityskokonaisuutta kohti entistä tuloksellisempaa ja kansakunnan kokonaisuutta hyödyntävää suuntaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuija Siltamäen kysymys ja tosiasiat
Suomen oiva päätös kantaa hedelmää
Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi

Donald Trumpin kiinalaiset jutut

Eilisen päivän positiivisin uutinen oli Kiinan ja Yhdysvaltain saavuttama sopimus, jonka mukaan niiden välisen tavarakaupan tullit lasketaan kohtuulliselle tasolle. Kiinalaiset tavarat saavat USA:n rajalla lisähintaa 30 prosenttia ja amerikkalaistavarat vastaavasti Xin valtakuntaan vietäessä 10 prosentin lisän.

Sopimuksen jälkeen maailman pörssikurssit nousivat eli palautuivat aiemmalle tasolleen. Luultavasti aika moni rohkea pelimies teki siinä sievoisen summan rahaa - ainakin jos sellainen oli ollut etukäteen tietoinen tehdystä sopimuksesta.

Joka tapauksessa USA:n ja Kiinan välisen kaupan normalisoituminen on hyvä asia sekä näille maille ja niiden asukkaille, mutta myös kaikille muille maailman asukkaille. Toivoa sopii, että myös EU-maiden ja USA:n välinen kauppa jatkuisi ilman suurempia häiriöitä. 

* * *

Tässä mielessä oli ikävä kuulla, että USA:n presidentti Donald Trump aikoo pudottaa amerikkalaisten lääkkeistä maksamia hintoja siten, että jatkossa Yhdysvalloissa lääkkeistä saa pyytää enintään saman hinnan kuin niissä maissa, missä ne ovat halvimpia.

Tämä on mielenkiintoinen linjaus, sillä se ei ota huomioon esimerkiksi kuljetuskustannuksia, eri maiden välisiä verotuksellisia eroja tai jakeluketjujen välisiä tehokkuuseroja. Ja ennen kaikkea, se estää markkinamekanismin toiminnan eli kysynnän ja tarjonnan välisen yhteyden. 

Toisin sanoen, kyse olisi monessa mielessä sosialistista järjestelmää vastaavan järjestelmän pystyttämisestä. Siis sellaisen taloudellisen realismin pystyttämistä, jonka jäljet lienevät vielä - ainakin vanhemmilla ihmisillä - hyvin muistissa, eivätkä ne olleet suinkaan positiivisia. Viime vuosien sosialistisissa maissahan politbyroiden mahtikäskyillä ja viisivuotissuunnitelmilla saatiin aikaan vain taloudellista tehottomuutta, tavaroiden puutetta ja loppumattomia jonoja. 

Nähtäväksi siis jää, miten käy amerikkalaisten, sillä ainakin lähtökohtaisesti on selvää, että maailman lääketehtaat tulevat varmuudella myymään tuotteitaan vain siellä, missä niiden hintaan sisältyy koko tuotanto- ja jakeluketjun kustannusten yli jäävä kate eli liikevoitto. Tosin sitä voidaan tarvittaessa avittaa nostamalla lääkkeiden hintoja niissä maailman kolkissa, joissa lääkkeitä voitaisiin lähtökohtaisesti myydä halvemmallakin - minkä myös Trump näytti ymmärtävän.

Tähän saattaa kannustaa se tosiasia, että amerikkalaiset ovat maailman kovimpia lääkkeiden kuluttajia, joten USA:n tarjoama markkina on äärimmäisen houkuttava. Näin kovimman laskun amerikkalaisten halvoista lääkkeistä maksaisivat todennäköisimmin monet kehitysmaat, joissa jakelukustannukset ovat alhaisten työvoimakustannusten ja ehkäpä jonkinlaisen solidaarisuuten tai lääkeyhtiöiltä toivotun "vastuunkannon" takia pienet. 

Pidemmällä aikavälillä voisi käydä myös niin, että lääkkeiden tuotekehitys kapeutuisi sellaisiin tuotteisiin, joilla on mahdollisimman laaja käyttäjäkunta eli ne ovat kannattavia pienilläkin myyntikatteilla. Näin harvinaisten sairauksien hoitomahdollisuudet kehittyisivät nykyistä hitaammin tai jopa pysähtyisivät. 

Kaiken kaikkiaan kyseessä on siten monimutkainen eli vanhan sanonnan mukaan kiinalainen juttu. Toivoa kuitenkin sopii, ettei sitä tarvitsisi sittenkään kokeilla reaalimaailmassa - tai ei ainakaan kovin pitkää aikaa, kuten ei tehty kiinalaisille asetettujen hirmutullienkaan tapauksessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
USA:n ja Ukrainan mineraalisopimuksen seuraukset
Helppoa rahaa ja vihervasemmiston kannatusta
Suomalaisen yhteiskunnan on ryhdistäydyttävä

SDP:n kateudesta ja vastakkainasettelusta ponnistava retoriikka myrkyttää yhteiskunnallisen ilmapiirin

Petteri Orpon (kok) hallitus teki eilen tasapainoisen esityksen valtion Suomen talouskasvun kiihdyttämiseksi ja budjetin tasapainottamiseksi. Ylen jutun ingressin mukaan "hallitus keventää kehyskaudella työn verotusta ja yhteisöveroa. Kehitysapuun ja kuntien valtionosuuksiin puolestaan tehdään leikkauksia. Myös ministereiden palkkoja pienennetään."

Veronmaksajien keskusliiton Teemu Lahtinen piti tehtyjä veroratkaisujen kokonaisuutta pääosin onnistuneena, mutta tutkijat Roope Uusitalo ja Tuomas Matikka olivat skeptisiä sen suhteen, että ne johtaisivat talouskasvuun tai että niiden dynaamisen vaikutukset kompensoisivat vähentyneet verotulot kokonaisuudessaan.

MTV3:n kommentaattori puolestaan oli vitsikkäällä päällä otsikoidessaan, että "Orpon hallitus testaa, valuuko raha sonnan tavoin alaspäin". Tällä hän viittasi yhteisöveron laskemiseen, jonka toivotaan johtavan yritysten tuotekehityksen, investointien ja myös työntekijöiden palkkaamisen lisääntymiseen. 

Omalta osaltani toivon, että nyt tehdyt ratkaisut saavat lopultakin Suomen talouden piristymään ja sitä kautta johtavat pitkällä aikavälillä parempaan tulevaisuuteen. Avaimet tässä asiassa ovat nyt talouselämän toimijoilla. Siis yritysten omistajilla, tuotekehittäjillä, kauppamiehillä ja työntekijöillä.

Porkkanaksi heille kaikille on nyt asetettu verotuksen aleneminen eli omaan käyttöön jäävän tulojen osan kasvattaminen. Mutta samalla on selvää, että uudistus jää kalliiksi väliaikaisratkaisuksi, ellei sillä ole toivottuja seurauksia - ja siksi olisi hyvä, jos nyt avautuneisiin mahdollisuuksiin tartuttaisiin positiivisellä mielellä. 

Tässä suhteessa poliittinen vihervasemmisto ja ammattiyhdistysliike näyttivät erityisen huonoa esimerkkiä jatkamalla jo tutuksi tullutta hallituksen arvosteluaan. Niiden parissa ei nähdä - tai haluta nähdä - nähdä dynaamisia vaikutuksia, vaan hallituksen päätökset katsotaan puhtaaksi nollasummapeliksi, jossa yksi osapuoli - rikkaat, isotuloiset ja työnantajat - saavat ja toinen - työntekijät, köyhät, työttömät ja ay-liike - menettävät. 

Tässä ei tietenkään ole mitään uutta, mutta olen jotenkin pettynyt erityisesti SDP:n viime vuosina kiihtyneeseen yhteiskunnallista ilmapiiriä myrkyttävään retoriikkaan, joka on - myös tässä yhteydessä - painottunut entistä enemmän kateuden ja yhteiskunnallisen vastakkainasettelun lietsomiseen sen sijaan, että puolueen piiristä tuettaisiin suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuutta. Aika kauas on edetty tannerilaisesta työväenliikkeestä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus karsii byrokratian kukkasia
Pieniä asioita ja moraalitonta ahneutta
Suomalaisten suosikki esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista

Aseviennillä on sellaista kasvuvaraa, jota Suomi tarvitsee

Suomi on tunnetusti maa, joka elää viennistä. Siinä mielessä oli mukava lukea uutinen, jonka mukaan maamme asevienti oli rahallisesti suurempaa kuin koskaan ennen: 333 miljoonaa euroa.

Noin kolmannes sotatuotteiden viennin arvosta oli maa-ajoneuvoja ja niiden komponentteja. Seuraavaksi eniten vietiin ampumatarvikkeita sekä räjähteitä ja panoksia. Viennin arvosta oli noin 42 prosenttia koostui siviiliaseista.

Juttua lukiessani muistin, että miljoona euroa on sellainen summa, jonka kokoa on vaikea mieltää. Niinpä tein pari google-hakua todetakseni, että maamme kemianteollisuuden viennin arvo oli 2 900 miljoonaa euroa vuonna 2021. Eikä sekään ole kovin suurta verrattuna metsäteollisuuden vientiin, jonka arvo vuonna 2023 oli 12 000 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaakin jo 16 prosenttia Suomen viime vuoden tavaraviennistä. 

Maailmalla aseiden vienti on kuitenkin vielä paljon suurempaa liiketoimintaa. Vuonna 2021 sen arvo maailmankaupassa oli peräti 562 000 miljoonaa euroa - eli suomalaisten osuus siitä on vaivaiset 0,06 prosenttia. 

Toisin sanoen suomalainen asevienti on kyllä hyvässä nousussa, mutta siitä huolimatta vielä varsin vähäistä. Kuitenkin sen kasvumahdollisuudet ovat ilmeiset, mutta vaativat toteutuakseen onnistunutta tuotekehitystä, investointeja ja tehokasta myyntityötä. Eikä alasta voi puhua erityisen merkittävänä ennen kuin se on kasvanut kertaluokkaa suuremmaksi. 

Tämän asian voi nähdä joko hyvänä tai huonona - enkä nyt tarkoita pasifistista moralisointia. Sen sijaan haluan korostaa sitä, että puhumme maailmanlaajuisesti valtavasta tuotannonalasta, johon panostamalla ja menestymällä Suomen kuralla olevaa taloutta voisi kohentaa merkittävästi. 

Tästä syystä aseviennin uusi ennätys on erinomainen uutinen kaikille suomalaisille, kunhan alan kehitys säilyy positiivisena myös jatkossa. Tässä mielessä maamme jäsenyys NATO:ssa ja EU:ssa tarjoavat hyvät lähtökohdat, jotka on vain osattava hyödyntää tehokkaasti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anemialääkettä
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?

Anemialääkettä

Suomen talous on kyntänyt anemian suossa jo yli puolitoista vuosikymmentä. Juuri nyt näyttää kuitenkin hiukan valoisammalta, ainakin valtiovarainministeriön muutaman päivän takaisen ennusteen mukaan. 

Talous toki supistuu vielä tänäkin vuonna, mutta rahaministeriö arvelee kuitenkin, että ensi vuonna pääsemme nauttimaan 1,7 prosentin kasvusta ja seuraavanakin vuonna lähes samanlaisesta. Tämä tulisi suureen tarpeeseen, mutta ei kuitenkaan ole syytä nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä VM odotti jo kuluvalle kuluvalle vuodelle kasvua, vaikkei sellaista olekaan ollut.

Tällä kertaa on kuitenkin syytä optimismiin, sillä kuluneella viikolla olemme saaneet kuulla kahdesta erinomaisesta uutisesta. Niistä ensimmäisen mukaan konepajayhtiö Valmet on sopinut chileläisen metsätalousjätin, Araucon, kanssa kokonaisen sellutehtaan toimittamisesta Brasiliaan. 

Valmetin edustajan mukaan "Suomen osuus työstä on arviolta 300 000–400 000 tuntia, joka vastaa 250 henkilötyövuotta. Tämän lisäksi valmistusyksiköt Jyväskylässä, Tampereella ja Lapualla hyötyvät tilauksesta seuraavat pari-kolme vuotta". Itse tilauksen arvo on Valmetille yli miljardi euroa.

Toinen erinomainen uutinen kuultiin eilen, kun lääkeyhtiö Orion julkaisi tiedon, jonka mukaan sen kehittämän Nubeqa-eturauhassyöpälääkkeen kuluvan vuoden markkinamyynti yhteistyökumppani Bayerin kautta ylitti miljardin euron rajan. Tätä rajaa ei mikään Orionin kehittämä tuote ole ennen saavuttanut. 

Eikä tässä kaikki, sillä yhtiön toimitusjohtajan mukaan "sekä kliininen kehitysputkemme että tutkimusputkemme ovat myös vahvistuneet viime aikoina. Tämän kehityksen myötä parannamme todennäköisyyksiä sille, että pystymme vastaamaan potilaiden moninaisiin tarpeisiin ja tuomaan uusia innovatiivisia lääkkeitä markkinalle tulevaisuudessa."

On kuitenkin selvää, etteivät kahden suomalaisen pörssiyhtiön - edes suuren sellaisen - hyvät tulokset vielä nosta koko maan taloutta, vaikka niiden voitot levittävätkin hyvinvointia myös yhtiöiden ulkopuolelle palkkoina ja sijoitusvoittoina, jotka valuvat palvelusektorilla toimiville yrityksille ja niiden työntekijöille. Hyvän signaalin ja lisäluottamusta Suomen talouden tulevaisuuteen ne kuitenkin tarjoavat. 

Ja sitä Suomessa todella tarvitaan, sillä eduskunta on parhaillaan käsittelemässä budjettiesitystä, jonka lopputulema on peräti 12,2 miljardia alijäämäinen. Toisin sanoen Petteri Orpon (kok) hallitus on ottamassa jokaista suomalaista - vauvasta vaariin - kohti yli 2 200 euroa lisävelkaa, josta on vuosittain maksettava muutaman prosentin korkoa aina siihen asti, kunnes laina on maksettu pois ilman, että sitä varten on otettu uutta lainaa. 

Näin siitäkin huolimatta, että jakopolitiikastaan tunnettu oppositiomme - eli poliitinen keskusta ja vihervasemmisto - on huutanut suoraa huutoa niistä pienehköistä julkisten menojen leikkauksista, joista hallitus on saanut päätettyä. Eikä se mitä todennäköisimmin tule vaikenemaan jatkossakaan pyrkiessään nostamaan suosiotaan kansan parissa populistisella huutelullaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus toimii ja oppositio räksyttää
Suomalaisen yhteiskunnan on ryhdistäydyttävä
Viipalointia vai kasvatusta?

Ukrainan sodassa nähtiin jälleen käänne

Ukrainan sodassa oli jonkin aikaa sikäli mielenkiintoinen tilanne, että venäläiset etenivät maan itäosissa samaan aikaan kun Ukrainan hyökkäys Kurskin suuntaan eteni yhä syvemmälle Putinin valtakuntaan. Vaikka jälkimmäinen sotatoimi onkin osoittautunut menestykseksi - ja on sitä edelleen - on venäläisten etenemistä itäukrainalaiseen liikenteen solmukohtaan, Pokrovskiin, pidetty erittäin huolestuttavana Ukrainan kannalta.

Näin on ollut ilmeisesti myös ukrainalaisten mielestä, koska he ovat siirtäneet alueelle pienehkön valiojoukon, joka näyttää kyenneen vastahyökkäyksellään pysäyttämään venäläisten etenemisen - tai jopa työntämään näitä takaisin. Nähtäväksi jää, pystyvätkö venäläiset jatkamaan etenemistään, vai oliko se tällä kertaa tässä.

Toinen uutinen Ukrainasta koskee Zelenskiyn armeijan käyttöönsä saamia uudenlaisia aseita. Niistä ensimmäinen on pitkän kantaman ohjus/drooni, jota seurannee piakkoin myös ballistinen ohjus. Nähtäväksi jää, miten Ukraina hyödyntää näitä aseitaan. 

Toinen ukrainalaisten uusi ase on lohikäärmedrooni, joka pystyy polttamaan pitkän pätkän maastoa pudottamalla vihollisen niskaan palavaa ainetta kuin liekinheittimet. Voi vain kuvitella, miltä venäläissotilaista tuntuu taisteluhaudassa sellaisen hyökätessä.

Nähtäväksi tietenkin jää, minkälainen vaikutus näillä uusilla asejärjestelmillä on sodan kulkuun. Ja missä vaiheessa venäläiset kehittävät oman lohikäärmedrooninsa, jolloin taistelu muuttuvat myös ukrainalaisten puolella entistä helvetillisemmiksi. 

* * *

Oma kysymyksensä on sitten se, että kuinka sota etenee. Juuri nyt näyttää siltä, ettei sille ole näköpiirissä nopeaa ratkaisua suuntaan eikä toiseen. Ja siksi sodan kitaan syötetään myös jatkossa sekä venäläisiä että ukrainalaisia sotilaita - ja lisäksi Putinin armeija jatkaa terroristisia hyökkäyksiään siviilikohteisiin.

Kaiken kaikkiaan sota osoittaa kaikelle maailmalle, kuinka järjetöntä on venäläinen imperialismi, jonka takia tätä idioottimaista sotaa käydään. Peiliin katsomisen paikka on myös Yhdysvalloilla ja Iso-Britannialla, jotka yhdessä venäläisten kanssa uskottelivat ukrainalaisille näiden itsenäistyessä, että ne takaavat sille itsenäisyyden ilman ydinaseitakin. 

Tätä ne eivät ole tehneet, vaan ovat antaneet venäläisten harjoittaa vapaasti omaa terroristista valtapolitiikkaansa Ukrainaa kohtaan. Ja osoittaneet, etteivät kansainväliset sopimukset ole juuri sen arvokkaampia kuin se paperi - tai nykyisin kai tietokoneen muisti - jolle ne on kirjoitettu. Tämä on lievästi sanottuna häpeällistä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuutto ja Ukrainan sota järisyttivät Saksan valtapolitiikkaa
Mitä vikaa venäläisissä?
Liikahduksia järjettömässä sodassa

Suomalaisen yhteiskunnan on ryhdistäydyttävä

Suomen hallitus on ollut julkisuudessa monenlaisten asioiden yhteydessä. Viimeksi suurta huomiota sai Petteri Orpon (kok) kabinetin viime vuonna lupaama kuuden miljoonan euron rasisminvastainen koulutuspaketti, jolla tyynnyteltiin vuoden 2023 kesällä järkensä menettänyttä vihervasemmistoa. 

Samalla hallitus kuitenkin tekee hartiavoimin työtä sen eteen, että Suomen julkinen talous saataisiin palautettua kestävälle uralle. Ja juuri tämä päivä näkee yhden sen ikävimmistä seurauksista, sillä yleinen arvonlisävero nousee 25,5 prosenttiin. 

Se tarkoittaa, että valtio rouhaisee jatkossa 25,5 prosentin veron kaikista niistä ostoksista, joista se aiemmin otti 24 prosenttia. Eikä siinä kysellä sen enempää maksavan asiakkaan kuin myyvän yrityksenkään tuntoja. 

Käytännössä muutos tarkoittaa, että lompakossa olevan tai kortilta virtaavan rahan käypä arvo alenee. Eli meistä jokainen saa palkallaan alv:n noston verran vähemmän ostovoimaa - tai vaihtoehtoisesti sitä myyvän yrityksen voittomarginaali supistuu saman verran. Eikä kumpikaan näistä vaikutuksista edistä Suomen talouden elpymistä. 

Samaan aikaan valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kuitenkin ilmoitti, että hallitus aikoo aloittaa valtionhallinnon supistamisen. Se tarkoittaa vähemmän rahanjakoa erilaisille edunsaajille sekä pienempää henkilöstöä hoitamaan kansalaisten yhteisiä asioita. 

Myös tämä on sellainen päätös, joka näyttäytyy ikävänä tavallisille kansalaisille. Mutta myös se on pakko tehdä, koska ilman julkisen talouden korjaustoimia Suomi ajautuisi vuosi vuodelta entistä syvempään velkaloukkuun, jossa sitä lopulta rangaistaisiin holtittomuudesta entistä suuremmilla koroilla. Ja ne leikkaisivat aikanaan vieläkin suuremman osan julkisesta taloudesta kun valtion nykyisillä lainaehdoilla.

* * *

Edellä kuvaamani ikävät päätökset korostavat suomalaisen yhteiskunnan ryhdistäytymisen tarvetta. Se tarvitsee enemmän osaamista, kekseliäisyyttä, rohkeutta, yrittäjyyttä ja työntekoa. Eli suurempaa kykyä tuottaa arvonlisää tehdylle työlle. 

Selkokielellä sanottuna Suomi tarvitsee siis uusia innovaatioita, joille on kysyntää meillä ja etenkin muualla. Siksi oli mukava lukea artikkeli, jossa MTV3 kertoi espoolaisesta yrityksestä - Varjo Technologies - joka tuottaa muun muassa hävittäjälentäjien koulutukseen soveltuvaa virtuaaliteknologiaa.

Tämän - itselleni aiemmin täysin tuntemattoman - yrityksen tuotteita käyttävät lähes kaikki maailman suurimmat ilmailu- ja puolustusteollisuuden toimijat sekä merkittävimmät autonvalmistajat kuten Volvo, Volkswagen, BMW, General Motors, Lockheed Martin, Airbus, Boeing, BAE Systems sekä Yhdysvaltain armeija ja usean Nato-maan puolustusvoimat. Enkä epäile yhtään, etteikö yrityksen työntekijöillä olisi mukavan elämän tarjoava palkkataso tai etteikö sen liikevoittoprosentti olisi vähintäänkin riittävä. 

Toinen viime aikojen esimerkki suomalaisen yrityksen läpimurrosta on lääkeyhtiö Orionin kehittämä uusi eturauhassyöpälääke. Yhtiön yhteistyökumppanin Bayerin tekemän arvion mukaan lääkkeen vuotuinen maailmanlaajuinen myynti voisi parhaimmillaan ylittää kolme miljardia euroa. 

Salaisuudeksi kuitenkin on jäänyt, kuinka suuri osa siitä virtaa liikevoittona suomalaisyhtiön osakkeenomistajille. Jotain kai kuitenkin kertoo se, että Orionin osakekurssi on viimeisen vuoden kuluessa noussut melko tarkalleen neljänneksellä. 

* * *

On tietenkin selvää, ettei kumpikaan edellä mainituista suomalaisyrityksistä tule työllistämään valtavia ihmisjoukkoja. Mutta ne jotka työllistyvät, käyttävät elämiseensä rahaa ja mahdollistavat sitä kautta osaltaan rahoituspohjan erilaisille palveluntarjoajille ruokakaupoista taidegallerioihin.

Ja samalla kilahtelee lantteja myös verokarhun usein kovin pohjattomaan pussiin, jota nykyinen hallituksemme näyttäisi kuitenkin yrittävän tosissaan paikata edellisten vuosikymmenten valtioneuvostojen leväperäisyyden jäljiltä. Toivon mukaan se myös onnistuu siinä.

Samoin on toivottava, että suomalaisilta löytyy rohkeutta ja osaamista synnyttää uusia pieniä yrityksiä, joiden osaaminen riittää kasvuun ja menestymiseen maailmalla. Ja että jo olemassa olevista yrityksistä mahdollisimman moni onnistuu alallaan ja jopa kasvaa. Ja että ne kaikki tarjoavat menestyksensä kautta kasvualustaa palvelusektorille sekä verotettavaa rahaa julkiselle hallinnolle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpon hallitus ja Suomen talouden surullinen tila
Nyhtökauran surullisen kohtalon opetus
Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa

Kumulatiivisen kulttuurin alku

Kumulatiivinen kulttuuri eli teknologisten muutosten ja parannusten kertyminen sukupolvelta toiselle - tai arkitermein tuotekehitys - on mahdollistanut ihmisten sopeutumisen monenlaisiin ekologisiin elinympäristöihin ja johtanut nykyiseen jälkiteolliseen yhteiskuntaan. Mutta milloin kumulatiivinen kulttuuri sai alkunsa?

Tähän kysymykseen vastasivat amerikkalaistutkijat Jonathan Paige ja Charles Perreault analysoimalla kiviesineiden valmistustekniikoiden monimutkaisuuden muutoksia viimeisten 3,3 miljoonan vuoden aikana. Vertailukohtana ihmisen esi-isien tekemien kiviesineiden monimutkaisuudelle kirjoittajat analysoivat apinoiden käyttämiä teknologioita, sekä sellaisia kiviesineiden valmistuskokeita, joissa kokemattomia ihmisiä asetettiin muokkaamaan kivisiä esineitä. 

Tulosten mukaan tutkijoiden käyttämien fossiilisten aineistojen kehityksessä ei nähty vertailuaineistoista poikkeavaa kehitystä ennen aikaa noin 1,8 miljoonaa vuotta sitten. Sen jälkeen seuranneen 1,2 miljoonan vuoden aikana aineistossa nähdyt muutokset alkoivat vähitellen ylittää vertailuaineistoa. 

Suuri muutos tapahtui kuitenkin vasta noin 600 000 vuotta sitten, jolloin kiviesineiden monimutkaisuus alkoi lisääntyä nopeasti. Niinpä tutkijat päättelivät, että ihmiskunnan kumulatiivinen kulttuuri syntyi tuona aikana eli ilmeisesti jo ennen kuin neandertalilaiseen ja niin sanottuun nykyihmiseen johtavat kehityslinjat erosivat toisistaan. 

Näyttää siis siltä, ettei tuotekehitys ole mikään uusi keksintö. Mutta samalla tunnustaa, että vasta organisoidun tieteen ja tutkimuksen avulla sen vauhti on viimeisten vuosisatojen aikana saavuttanut nykyisen päätähuimaavan vauhtinsa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Verohelvetti hidastaa kehitystä
Kulttuuri muokkaa evoluutiota
Älykkyyden evoluutiosta

Ay-liike ja vasemmisto ajavat USA:n talouden tukemista suomalaisella rahalla

Länsi-Uusimaa julkaisi artikkelin, jossa oli haastateltu kotimaisen Finlandia-rahastoyhtiön toimitusjohtajaa. Juttu oli siinä suhteessa silmiä avaava, että se muistutti meitä siitä, miksi maamme talouskasvu tökkii ja valtio velkaantuu. 

Toimitusjohtajan mukaan Finlandia-rahasto myi kaikki kotimaiset osakkeensa vuoden 2023 alussa, eikä ole koskenut niihin sen jälkeen. Sen sijaan suomalaista rahaa on sijoitettu pääosin Yhdysvaltoihin, mutta vähän myös muuhun Eurooppaan sekä Japaniin, Etelä-Koreaan ja Taiwaniin.

Näin on tehty siitä syystä, että vuoden 2023 alusta lähtien Helsingin ja New Yorkin pörssien tuottoero - osingot mukaan luettuna - on ollut peräti 40 prosenttiyksikköä. Lisäksi koko tämän vuosituhannen ensimmäisen 24 vuoden aikana Suomen ja Yhdysvaltojen pörssien välillä on ollut totaalisen julma ja pysyvä ero investoidun rahan tuotossa.

* * *

Edelle kirjoitettu näkemys tarkoittaa selkokielellä sitä, että Finlandia-rahasto - ja todennäköisesti monet muutkin suomalaiset sijoittajat - tukevat rahoillaan mieluummin amerikkalaista talouselämää kuin suomalaista. Sen seurauksena suomalaisten yritysten rahoituspohja jää heiveröisemmäksi kun amerikkalaisten - ja lopputulos näkyy erityisesti tuotekehityksessä ja investoinneissa. 

Tämä olisi hyvä muistaa myös kovalla äänellä yritysten omistajien osinkoja kauhistelevissa ja pääomaverotuksen nostoa huutavissa poliittisessa vasemmistossa ja ammattiyhdistysliikkeessä. Näin siitä huolimatta, että se tuntuu epäoikeudenmukaiselta, kun maamme rikkaimmat ihmiset maksavat tuloistaan pienemmän osuuden veroina kuin hiukan köyhemmät, joilla on vain palkkatuloja.  

Yhtälö on periaatteessa varsin yksinkertainen. Palkansaajat saavat palkkaa työstään ja ne heistä, jotka ovat sitä - tai jotain muuta - kautta vaurastuneet etsivät rahoilleen sellaista sijoituskohdetta, jossa niiden arvo kasvaa tai ainakin säilyy. Tällä tavoin raha ohjautuu lopulta parhaiten tuottavien yritysten taseisiin ja mahdollistaa sitä kautta niiden uusiutumisen eli pitkän aikavälin menestymisen kansainvälisessä kilpailussa. 

Kilpailussa menestyminen taas mahdollistaa tavallisten ihmisten työllistämisen kilpailukykyisellä palkalla, omistajien palkitsemisen sijoittamiseen houkuttelevilla osingoilla sekä myös hyvinvointivaltion julkisten palveluiden rahoittamisen yritysten ja työntekijöiden maksamilla veroilla. Siksi on syytä kysyä ay-liikkeen johtajilta ja maamme vasemmistopuolueiden poliitikoilta, että onko niiden viime aikoina ajamansa politiikka järkevämpää kuin Suomesta muuhun maailmaan suuntautuvan pääomavirran kääntäminen tänne Pohjantähden alle? 

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Julkinen raha johtaa lailliseen korruptioon
USA:ssa ennätys, Suomessa alakulo
Björn Wahlroos ja Javier Milei - kuin kaksi marjaa

Yrittäminen ja yrittämisen kannusteet

Helsinkiläinen tietokirjailija, konsultti ja yrittäjä totesi mielipidekirjoituksessaan asian, joka pitää Suomea kaukana muun Pohjolan taloudellisesta kehityksestä. Se on yritysten riskinoton välttäminen tuotekehityksessä, jonka seurauksena maassamme ei useinkaan synny "ylivertaista, ennennäkemätöntä uutta" tuotetta tai palvelua, jonka voisi hinnoitella korkealla katteella.

Uusien innovaatioiden sijaan suurimmassa osassa yrityksistämme on mielipidekirjoittajan mukaan vallalla kulttuuri, jossa korostuvat leikkaaminen, trimmaaminen, kulujen karsiminen ja jopa juustohöylä. Toisin sanoen kunnianhimo jää olemassa olevien tuotteiden pienimuotoiseen kehittämiseen ja kulukuriin.

Tämän suomalaisen yrityskulttuurin voimakkuus näkyi muun muassa maamme teollisuushistorian loistavimman tähden eli Nokian luhistumisessa. Alkuun innovatiivinen yritys käpertyi noin vuosikymmenen kestäneen nousukiitonsa lopuksi olemassa olevaan tuoteportfolioonsa ja niiden tuotantokustannusten minimointiin, minkä seurauksena se oli helppo uhri uudenlaisen laitteen kehittäneelle Applelle. Traagiseksi asian teki se, että Nokialle oli jo ennen Applea tarjottu vastaavanlaista keksintöä, mutta se ei kiinnostanut.

Mielipidekirjoittaja pohdiskeli, että suomalaisyritysten toiminnan taustalla olisi ehkä pelko epäonnistumisesta, haluttomuus investoida, kunnianhimon puute, riskien hallinta tai ideoiden puute. Hän saattaa olla näissä kaikissa seikoissa oikeassa - syitähän on yhtä monta kuin on yrityksiäkin.

Itse epäilen, että yhtenä isona taustatekijänä on suomalaisen yrittäjän heikko turva verrattuna palkkatyöläisten kaikenkattavaan turvarakenteeseen. Ja sen lisäksi yrittäjän onnistumisesta mahdollisesti koituva progressiivinen verojen kasvu, joka leikkaa onnistujilta sitä suuremman osan heidän riskinottonsa palkkiosta, mitä paremmin he menestyvät.

Siksi tarjoan seuraaviin hallitusneuvotteluihin yhdeksi vakavan pohdinnan kohteeksi sitä, minkälaisilla yhteiskunnallisilla uudistuksilla voitaisiin suomalaisyritysten innovaatiotasoa nostaa nykyisestä. En väitä tietäväni tähän ongelmaan ratkaisua, mutta minusta hallitusneuvottelijoiden kannattaisi kuunnella erityisesti niitä yrityksiä ja yrittäjiä, jotka ovat onnistuneet siinä, mihin muut eivät ole edes uskaltautuneet. Ja selvittää, mitkä heidän tarjoamistaan ideoista voidaan toteuttaa siinä raunioituneessa taloustilanteessa, jonka hallitus saa korjattavakseen nykyisen Marinin kabinetin jäljiltä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyhtökauran surullisen kohtalon opetus
Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa
Verohelvetti hidastaa kehitystä

Vihreä metsäpolitiikka menee metsään

Suomen valtionvelka on kasvanut nopeasti viime vuosina. Lisäksi maamme talouskasvu matelee ja nopeasti kiihtynyt inflaatio on tuhoamassa ihmisten säästöt. Myös maahanmuuttajavaltainen nuoriso aiheuttaa ongelmia ja näin talvea vasten jopa energian riittävyys on alkanut mietityttää. 

Hyvää tässä on se, että meiltä suomalaisilta kysytään ensi keväänä neuvoa millä linjalla maatamme hallitaan tulevina vuosina. Niinpä meidän kaikkien äänioikeutettujen on syytä perehtyä siihen, miten eri puolueet suunnittelevat hoitavansa maamme asioita, mikäli saavat siihen valtuutuksen. 

Tässä mielessä oli mielenkiintoista lukea Vihreiden vaaliteemoista. Puolue on nimittäin vaatimassa muun muassa 50 euron korotusta perusturvaan, kaksi viikkotuntia lisää opetusta peruskouluihin, kaikkien valtion omistamien vanhojen tai luonnontilaisten metsien suojelemista ja miljoonan hehtaarin ennallistamista suoksi. 

Toisin sanoen ympäristöpuolueemme uskoo, että meille olisi saatavissa parempi tulevaisuus lisäämällä julkisia menoja ja jäädyttämällä suomalaista taloutta entisestään. Erityisestä huolta Vihreät tuntee puheenjohtajansa Maria Ohisalon mukaan Suomen hiilinielujen romahtamisesta. 

Niinpä hän haluaisi vähentää maamme metsien talouskäyttöä. Näin siitä huolimatta, että metsäteollisuutemme on jo jonkin aikaa tehnyt kovasti töitä korvatakseen ne menetykset, jotka ovat aiheutuneet monikymmenvuotisen rahasammon eli paperin markkinoiden hiipumisesta. 

Tämä työ on johtamassa myös tuloksiin. Esimerkiksi UPM on ilmoittanut, että sen uusi "biojalostamo tuottaa sataprosenttisesti puupohjaisia biokemikaaleja, jotka mahdollistavat siirtymän fossiilisten raaka-aineiden käytöstä kestävämpiin vaihtoehtoihin useissa kuluttajalähtöisissä lopputuotteissa". 

Aamun lehti taas kertoi Stora-Enson keksinnöstä, jonka seurauksena puusta tullaan tulevaisuudessa valmistamaan fossiilisista ja kaivannaismateriaaleja korvaavaa materiaalia sähköautojen akkuihin. Myös kolmas suuri metsäfirmamme eli Metsä Group on uutisoinut fossiilipohjaista muovia korvaavista puupohjaisista innovaatioista. 

Niinpä mieleeni hiipi aamun uutisia lukiessani väkisinkin epäilys siitä, että mahtaakohan Vihreiden hiilinieluajattelu olla millään tavalla kestävän kehityksen periaatteiden mukaista. Vai onko se viime kädessä jopa ympäristön kannalta haitallista ehkäistessään siirtymistä fossiilisista raaka-aineista uusiutuviin ja samalla ympäristöystävällisempiin raaka-aineisiin.

Vihreiden tulevaisuussuunnitelmat eivät kuitenkaan ole valmiit, joten jään suurella mielenkiinnolla seuraamaan minkälaista keskustelua puolueessa käydään tänään sen maahanmuutto­poliittisista linjauksista ja maatalousohjelmasta. Löytyyköhän niistä julkista taloutta tervehdyttäviä tai ympäristön tilan parantamiseen toteutuessaan johtavia ajatuksia? Vai hallitseeko puolueen linjauksia näilläkin politiikan sektoreilla ideologialla kuorrutettu syvällisen ymmärtämättömyyteen perustuva - ja tosiasioille sokea - älyllisesti epärehellinen haihattelu? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arvot ja toimet ristiriidassa keskenään
Poru maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön yhdistämisestä
Vihreiden naisten logiikka

Eduskunta ohitti kyvyttömän hallituksen

Helsingin sanomat kertoi, ettei Sanna Marinin (sd) hallitus kyennyt antamaan eduskunnalle esitystä yrityksissä tehtävän tutkimuksen, tuotekehityksen ja innovaatioiden - siis suomalaisen talouselämän kilpailukyvyn - tukemisesta tilanteessa, jossa maan julkinen sektori on kasvanut kestämättömän suureksi yhteiskunnan maksukykyyn nähden. Syynä tähän oli ilmeisesti Vasemmistoliiton harjoittama pelin politiikka, jolla se yritti kiristää TKI-tuen vastineeksi verotusta lisääviä toimia.

Nyt on kuitenkin käynyt niin, että eduskuntapuolueet - mukaan lukien Vasemmistoliiton edustaja - ovat löytäneet parlamentaarisessa työryhmässä toisensa ja eduskunnan enemmistö tullee sen perusteella viemään asian eteenpäin riippumatta siitä kuinka Vasemmistoliiton ryhmä lopulta suhtautuu asiaan. Tämä on hyvä asia, vaikka sen aikaansaamiseksi esitetty koreografia onkin varsin epätavallinen. 

Nähtäväksi jää, syntyykö edellä kuvatusta poliittisten asioiden hoitamistavasta jatkossa ratkaisu sille, kuinka Suomessa hoidetaan tärkeitä asioita silloin, kun maassa on vallassa toimintakyvytön hallitus, jonka jäsenille ministeriauton takapenkki on liian rakas valtioneuvoston kaatumiseksi omaan mahdottomuuteensa. 

Ongelmaksi tässä saattaa muodostua se, että vallan kolmijako-opin mukaan asian panee täytäntöön sama hallitus, joka ei pystynyt tekemään päätöstä. Jos nyt sitten kävisi niin, että asia kuuluisi kulloinkin päätettyä asiaa vastustavan puolueen ministerin vastuulle, voisi tämä hidastaa päätöksentekoa valtionhallinnon rattaissa. Ja siten jatkaa vahingontekoa suomalaiselle yhteiskunnalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalainen demokratia toimii sittenkin
Mihin heidät on valittu?
Hallituksen verotuskiima nosti kansliapäällikön kapinaan

Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Tämä on kuudestoista osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen viidennessätoista kirjoituksessa kuvasin, kuinka Suomi onnistui luovimaan toisen maailmansodan jälkeen Paasikiven-Kekkosen-linjana tunnetuksi tulleen suomettumispolitiikan varjossa kohti läntistä maailmaa. Samalla nuorison koulutustaso nousi oleellisesti, mutta synnytti äärivasemmistolaisen opiskelijaliikkeen, jonka käyttövoima kuihtui elintason nousun ja maastamuuton seurauksena.

Seuraavassa vaiheessa 1980-luvun Suomi suuntasi kohti vertaansa vailla olevaa taloudellista nousua.  Sen käyttövoimana oli rahapolitiikan liberalisointi, joka salli pankeille oikeuden liikutella ulkomaisia valuuttoja ja myöntää niihin perustuen valuuttalainoja myös yrityksille, joilla ei ollut ulkomaisissa valuutoissa laskutettavia tuloja. Samalla kuitenkin jätettiin Suomen markka poliittisesti säädellyksi eli sen arvo jäi vapauttamatta markkinavoimien päätettäväksi.

Tämä ristiriita loi pohjan 1990-luvun laman poikkeukselliselle syvyydelle Suomessa. Valuuttalainojen vapautumisen seurauksena markkinoille tulvi rahaa, joka suuntautui lähinnä kotimarkkinoille. Samaan aikaan vahvan markan politiikka kuristi vientiyrityksiä ja poliittisella tasolla tiukasti kielletyt devalvaatio-odotukset nostivat kotimaisia korkotasoja. 

Niinpä Suomen markka sidottiin euron edeltäjään eli ecuun ylikorkealla kurssilla. Lopulta koko rakennelma kaatui, pankkeja meni konkurssiin ja erityisesti kotimarkkinayrityksiä sortui pakkodevalvaation jälkeen kohtuuttoman kalliiksi käyneisiin valuuttalainoihinsa, valtion velka räjähti kasvuun, vientiyritysten kilpailukyky väheni, työttömyysaste nousi tolkuttomiin mittoihin ja velkaiset ihmiset menettivät tulevaisuutensa joutuessaan vararikkoon.

Kaiken tämän seurauksena markka päästettiin lopulta kellumaan, minkä seurauksena vientiyritysten kilpailukyky parani nopeasti. Sen seurauksena Suomen talous muuttui Nokian menestyksen myötä suuryritysvetoiseksi ja alihankintavetoiseksi. Samalla suomalaiset suuryritykset alkoivat kansainvälistyä ripeästi. 

Laman syvyyteen vaikutti osaltaan myös Neuvostoliiton samaan aikaan tapahtunut romahtaminen, jonka seurauksena idänkauppa romahti. Sen seurauksena suomalaiset poliitikot jättivät käyttämättä tilaisuuden liittyä entisten Varsovan liiton jäsenten ja Neuvostoliitosta irronneiden Baltian maiden tavoin läntiseen sotilasliittoon eli NATO:n, koska se olisi osoittanut heihin vuosikymmeniä kohdistuneet suomettumisepäilyt oikeiksi. Euroopan Unioniin kuitenkin liityttiin vuonna 1995, vaikka sitä pidettiin vielä vuonna 1991 täysin epärealistisena tavoitteena.

Suuren laman jälkeen suomalainen talous muuttui aiempaa uusliberalistisemmaksi, mistä yhtenä merkkinä on työnantajan ja työntekijöiden välisen suhteen hämärtäminen yrityksen tuloihin sidottujen optiojärjestelyiden kautta. Näin palkansaajien suhteellinen asema heikkeni, eikä suurtyöttömyys mahdollistanut työntekijäpuolelle aktiivista toimintaa sen poistamiseksi. 

Tähän päättyi tämän kirjoitussarjan pohjana ollut professori Heikki Ylikankaan teos. Siinä jäivät siis käsittelemättä Nokian tuho, Suomen puolustuspoliittinen länsisuuntaus sekä näiden jälkeiset tapahtumat. Sallittakoon tähän yhteyteen kuitenkin vielä muutama kommentti niihin liittyen.

* * *

Yksi lama-ajan merkittävimmistä toimenpiteistä oli suomalaiseen koulutukseen panostaminen. Sen seuraksena maahan syntyi ennenäkemätöntä osaamista, joka mahdollisti Nokian nousun aivan poikkeukselliseen asemaan suomalaisessa taloushistoriassa. Se oli parhaimmillaan maailman selkeä markkinajohtaja alallaan noin 40 prosentin markkinaosuudella - ja vieläkin suuremmalla osuudella tuotoista - mutta ajautui sellaisena kahteen tuhoisaan virheeseen.  

Ensinnäkin Nokia menetti innovatiivisuutensa todennäköisesti virheellisen henkilöstöpolitiikan seurauksena. Siihen johti yrityksen harjoittama sisäiseen kilpailutukseen perustunut tuotekehitys, josta seurasi epäterve taistelu talon sisällä, mikä suuntasi ihmisten huomion uuden tekemisestä kilpailevan ryhmän tuotekehityksen kampittamiseen. 

Toiseksi yrityksen lähes määräävä asema markkinoilla johti voittojen maksimointiin kustannuksia minimoimalla. Tämän seurauksena yrityksen tuotteita valmistettiin halvan työvoiman maissa, joista lopulta rekrytoitiin myös tuotekehityksen työvoimaa ymmärtämättä, että länsimaiden ja kehitysmaiden välisellä elintasoerolla on myös tosiasioihin perustuvia syitä. 

Nokian tuhon myötä suomalainen talouselämä menetti lippulaivansa, jolloin vihreään kultaan perustuvat suuryritykset palasivat talouden selkärangaksi. Nokian tuhoutuessa sen osaava työvoima ei kuitenkaan ole kadonnut, vaan on jakautunut hyödyttämään useampia suomalaisia yrityksiä. 

Samaan aikaan Suomi on EU:n integraatioprosessin myötä menettänyt omaa itsenäisyyttään Brysseliin ja joutunut kriisitilanteissa rahoittamaan pienemmän tuottavuuden valtioita. Toisaalta tietotekniikan kehitys on ajanut metsäteollisuuden rahantekoautomaatin eli paperin kulutuksen alas, mikä on vastareaktiona virkistänyt näiden yritysten tuotekehitystä. 

Tässä vaiheessa karu totuus on se, ettei Suomen talous ole vieläkään saavuttanut sitä kansainvälistä asemaa, joka sillä oli Nokian suuruuden aikana. Eikä metsien talouskäyttöön EU:n tasolta kohdistuvat rajoitusvaateet ainakaan edistä sen tulevaisuutta, mikäli ne toteutuvat. 

Ulkopolitiikan osalta Venäjän Ukrainaan suuntautuneen hyökkäyksen osoitettua puolueettomuuspolitiikan onttouden tarjoutui Suomi pikavauhtia osaksi läntistä puolustusliittoa. Toteutuessaan tämä päätös varmistaa maan sotilaallisen turvallisuuden pitkälle tulevaisuuteen, mutta saattaa samalla johtaa aiempaa useammin sotkeutumiseen kansainvälisiin konflikteihin ja vahingoittaa suhteita suureen itäiseen naapuriin.

Ehkäpä suurin suomalaisen yhteiskunnan muutos on kuitenkin tapahtunut kehitysmaista länsimaihin suuntautuneen kansainvaellusaallon seurauksena. Sen ja kantaväestön lisääntymishaluttomuuden seurauksena Suomen väestöpohjan laatu tulee muuttumaan oleellisesti aiemmasta - eikä tämän fundamentaalisen muutoksen kaikkia seurauksia ole tässä vaiheessa mahdollista ennakoida. Joka tapauksessa jo nyt on selvää, että maahan on muodostunut heikosti integroituva väestönosa, joka kantaväestöä nopeammin kasvavana tulee muuttamaan koko suomalaisen yhteiskunnan perusrakennetta. 

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talouden Feniks-lintu
Kun minä kuolen...
Nokia ja kustannukset

Nyhtökauran surullisen kohtalon opetus

Nyhtökaura oli yksi niistä tuotteista, jotka lanseerattiin markkinoille suurin toivein ihmisten tunteman ilmastohuolen ja veganismin siivillä. Se saavuttikin huiman alkumenestyksen: tuote valittiin viisi vuotta sitten vuoden suomalaiseksi elintarvikkeeksi ja jopa minä kirjoitin siitä positiiviseen sävyyn.

Alkuun nyhtökaura oli keksijänsä pienyrityksen Gold & Green Foodsin tuote, jolla oli tarkoitus täyttää kasvavan kasvissyöjäjoukon proteiinitarve. Firma myytiin sittemmin Pauligille ja noin kuukausi sitten Gold & Green Foodsin aineeton omaisuus sekä tutkimus- ja kehitystoiminta siirtyivät Valiolle.

Yhtiö päätti myös lopettaa tuotannon ja sen seurauksena käydyissä YT-neuvotteluissa jouduttiin päättämään 57 ihmisen työsuhde. Tapaus on tietenkin suomalaisittain surullinen tapaus. 

Olihan nyhtökauraan investoitu pelkästään veronmaksajan euroja seitsennumeroinen summa ja lisäksi yksityistä rahaa. Ja olisihan se ollut koko kansakunnan kannalta hienoa, mikäli suomalainen innovaatio olisi valloittanut elintarvikkeiden maailmanmarkkinat ja sitä kautta tuonut maahamme hyvinvointia valmistajan liikevoiton, kauranviljelijöiden maataloustulon, työntekijöiden palkanmaksun ja kaikkeen tähän kohdistetun verotuksen kautta.  

Tapaus ei tietenkään ole mitenkään ainutlaatuinen. Eikä se poista sitä tosiasiaa, että nykyaikana maailmanlaajuiset menestystuotteet perustuvat tieteeseen ja tutkimukseen. Mutta se ei yksin riitä: niille pitää olla myös kuluttajien parissa tilaus, joka tuotteen on täytettävä.

Nyhtökaura siis perustui Suomessa tehtyyn tutkimukseen ja sille oli ilmastonmuutoksen luoma tilaus. Valitettavasti sen kohtalosta päätellen tuote ei kuitenkaan täyttänyt kohderyhmänsä odotuksia. Syytä en osaa sanoa, koska en tullut koskaan itse maistaneeksi sitä, vaikka asia kävi kaupan hyllyjen välissä mielessäni muutamankin kerran. Päädyin kuitenkin aina aitoon lihaan tai kalaan.

Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvää. Tästäkin tapauksesta on Suomessa otettava opiksi eli nähtävä se, ettei tuotanto kannata pelkän yhteiskunnallisen tilauksen takia. Eikä yksistään tieteellisen innovaation varassa. Eikäpä ehkä edes ainoastaan korkean laatunsa takia. 

Yksittäisten asioiden sijaan menestystuotteen pitää olla muista erottuva kokonaisuus, jolla on sekä yhteiskunnallinen tilaus, selvä uutuusarvo, erinomainen laatu että kaiken kukkuraksi sopiva hinta. Siis jotain sellaista kun vaikkapa suomalaisissa metsäkoneissa tai Vaisalan mittauslaitteissa on ollut jo vuosikymmenten ajan. 

Seuraavaksi jännitämme, käykö Stora Enson hiiliakuille, UPM:n puupohjaisille täyteaineille tai Metsä Groupin ja/tai Spinnovan puukuiduille paremmin kuin nyhtökauralle. Onnistuminen on näillä kaikilla yhtä epävarmaa kuin nyhtökaurallakin, mutta mikäli tuotteiden laatu riittää, on niistä jokaisella valloitettavanaan valtavat maailmanmarkkinat, joille tunkeutumisessa ilmastonmuutoksen torjunta antaa vipuvarren.

Eikä periksi kannata antaa myöskään ruokasektorilla, vaan ottaa tarkasti opiksi aiemmasta. Mämmistä tuskin tulee maailmanmenestystä, vaikka sen myynnissä onkin kuluvalla viikolla havaittavissa huima nousu verrattuna edellisiin 11 kuukauteen. Mutta onnistuminen jonkin muun tuotteen kohdalla on - nyhtökauran kohtalosta huolimatta - mahdollista myös elintarviketeollisuuden puolella.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa
Suomalaisen vihreän talouden nykytila ja tulevaisuus
Nyhtökauran äiti puhuu viisaita

Paperiteollisuus katoaa Suomesta

Suomalainen metsäteollisuus on totuttu näkemään ehkä hiukan vanhahtavana, mutta tasaisesti rahaa talouteemme takovana hyvinvoinnin lähteenä. Onhan se vastannut vajaasta viidenneksestä maamme viennistä ja työllistänyt yli 70 000 ihmistä. Vanhastaan tämän teollisuudenalan varsinainen rahasampo on ollut paperin valmistus, mutta sen aika alkaa digitalisaation takia olla ohi. 

Tästä Metsäteollisuuden taitekohtaan tulemisesta olemme tänä vuonna saaneet uuden muistutuksen UPM:n ja Paperiliiton välisen työehtokiistan muodossa. Eilen asiaa valaisi Björn Wahlroos, joka ilmoitti varsin suorasukaisesti, että "mikäli haluamme, että Suomessa on paperitehtaita, meidän on solmittava uusi sopimus työntekijöiden ja ammattiliittojen kanssa. Sopimuksen on oltava joustavampi, jotta suomalaiset paperikoneet säilyttävät kilpailukykynsä eurooppalaisiin kilpailijoihinsa verrattuna."

Tämän voi tietenkin nähdä joko uhkailuna tai tosiasioiden toteamisena. Paperiliitossa ja yleisemminkin ammattiyhdistysliikkeessä näyttäisi ilmiselvän lakkohalukkuuden perusteella olevan vallalla ensin mainittu käsitys, mutta jälkimmäinenkin näkemys sai ikään eilen lisää uskottavuutta, kun Stora-Enso ilmoitti lopettavansa neljä paperikonetta, joista yhden Suomesta. Lisäksi bumerangin investointihakemukselleen saanut Finnpulp luopui suunnitelmistaan rakentaa Kuopioon sellutehdas.

Näiden lisäksi on huomioitava EU:n komission ja Suomen hallituksen lempilapsi eli vihreä siirtymä. Jos se toteutuu siten, että metsistämme huomattava osa siirtyy kokonaan metsätalouden ulkopuolelle ja lopuissakin siirrytään nykyistä metsänhoitoa vähemmän puuta tuottaviin menetelmiin, on selvää, ettei suomalaisella metsäteollisuudella ole tulevaisuudessa kotimaista raaka-ainetta käytettäväksi likimainkaan yhtä paljon kuin nykyisin. 

Oma veikkaukseni on, että EU:n metsäpolitiikan seurauksena sekä UPM että Stora Enso siirtyvät kansainvälisinä yrityksinä ajan myötä yhä enemmän Suomen ja ehkä myös koko EU:n ulkopuolelle erityisesti ns. bulkkituotannossaan. Samalla maassamme käyttöön jäävät metsävarat siirtyvät yhä enemmän paperintuotannostaan jo aiemmin luopuneen Metsä Groupin käyttöön, koska se on omistusrakenteensa takia sidottu kotimaahan. 

Tähän viittaa se, että yhtiö on tehnyt ja tekemässä kaikkien aikojen suurimpia ja vähän pienempiäkin metsäteollisuusinvestointeja Suomeen. Samalla metsänomistajien saama hakkuutulo tulee laskemaan, koska vihreän kullan ostajien välinen kilpailu pienenee entisestään.

Suomalaisten verotulojen ja kansalaisten hyvinvoinnin kannalta tämän veikkaukseni oikeaan osuminen tarkoittaisi sitä, että meidän olisi onnistuttava korvaamaan puujalkamme haperoituminen jollain muulla tavalla: vaikkapa vihreän siirtymän tuotteilla tai kehittämällä tutkimuksen ja tuotekehityksen kautta metsäteollisuustuotteita, joilla on huomattavasti nykyistä enemmän arvoa, jolloin vähäisempikin metsänkasvu riittäisi entisen kaltaiseen tulovirtaan. Näin siitä huolimatta, että viimeisin sen suuntainen suomalaisinvestointi meni Rotterdamiin.

Mutta toki on edelleen mahdollista, että suomalaisen puunjalostuksen arvon nostamisessa onnistutaan. Tai että Suomen kilpailukyky metsäteollisuuden paperi- tai ainakin sellutuotannon investoinneista saadaan UPM:ää ja Stora-Ensoa tyydyttävään kuntoon ja pessimistinen veikkaukseni osoittautuu sittenkin virheelliseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

UPM:n Rotterdam-päätöksestä seurasi myös hyviä asioita
Oikeudenmukainen kompensaatio hiilinieluista
UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta

Ilmastonmuutoksen torjunta on kallista riskipeliä

Eilinen päivä jäi tämän blogin historiaan. Näin siksi, että sillä oli lukukertoja enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Professorin ajatuksia avattiin peräti 11 209 kertaa. 

Kiitos ennätyksestä kuuluu teidän - arvoisat lukijani - lisäksi epäilemättä myös Renaz Ebrahimille, jonka toivon selviävän performanssinsa megalomaaniseksi kasvaneesta jälkipyykistä ilman suurempia vaurioita. 

* * *

Näiden kiitosten ja toivomuksen jälkeen on syytä palata tavanomaisempiin ajatuksiin eli talous- ja ilmastonmuutospolitiikkaan. 

Näin siksi, että Taloustutkimuksen mukaan koronapandemian jälkeisestä voimakkaasta talouskasvusta, energiavarastojen alhaisesta tasosta ja päästöoikeuksien hinnannoususta seuraava energian kallistuminen kasvattaa suomalaisten kotitalouksien menoja noin 1,6 miljardilla eurolla ensi vuonna. Kotitalouksien ostovoima vähenee keskimäärin 1,6 prosenttia, joten tulevat palkankorotukset vain kompensoivat energialaskun kasvun.

Suomen inflaatio on viimeisimmän tiedon mukaan noin 3,2 prosenttia. Mikäli taloustutkimuksen arvio pitää paikkansa ja inflaatio pysyy nykyisellä tasolla, tavallisen työtä tekevän ihmisen palkalla saa tulevien palkankorostusten jälkeen energian hinnan kuittaamisen jälkeen noin 1,6 prosenttia vähemmän kuin kuluvana vuonna. 

Siten elinkeinoelämää pystyssä pitävistä tekijöistä kotimainen ostovoima pienenee, mikä heijastuu monenlaisiin asioihin valtion ja kuntien tuloista ja menoista aina yritysten kannattavuuteen ja tarjolla olevaan työn määrään - ellei sitten vientiteollisuutemme kuittaa omalla kasvullaan kotimaisen kysynnän laskua. Tai valtio lisää entisestään yhteistä velkataakkaamme jakaakseen rahaa kansalle.

Tämä kaikki on vain alkusoittoa, mikäli Suomi pitää kiinni maailman nopeimmasta hiilineutraalisuustavoitteestaan. Ja miksi ei pitäisi, kun hallituksessa istuvat juuri ne, jotka sitä ajavat. 

Tavoitteenahan on pakottaa elinkeinoelämämme uudistumaan ilmastopaineen alla siten, että sen tuotekehitys tuottaa muita maailman maita nopeammin ilmastoratkaisuja, joita sitten myydään kovaan hintaan maailmalle. Tämä on luonnollisesti toivottavaa, mutta koska kiirehtimällä tapaa tulla vain ns. kusipäisiä lapsia, on todennäköistä, etteivät kaikkien yritystemme tuotekehitysponnistelut johda maailmanvalloitukseen. Siitä huolimatta on varmaa, että ellei ponnisteluiden loppusaldo jää negatiiviseksi, se muodostuu positiiviseksi tai ainakin neutraaliksi. 

* * *

Yksi ensimmäisistä ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä tehdyistä uusista innovaatioista on ollut hiilikompensaatio. Kuulimme eilen Yleltä, että se on villiä rahastusta, jossa lopputulos saattaa olla hyödytön tai pahimmillaan jopa haitallinen. 

Näin siksi, ettei hiilikauppaan ole sovittu pitäviä sääntöjä eikä kauppatavaran arvoa mitata kunnolla. Lisäksi esimerkiksi metsiin tehtävä kompensaatio saattaa jäädä lyhytaikaiseksi, jos vihreä kulta hakataan. Tosin tässä asiassa Ylen toimittajille on syytä huomauttaa, että siinäkin tapauksessa ainakin varsinainen rakennuspuu säilyttää hiilensä vuosia, vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja. 

Ja muistuttaa heitä myös siitä, että metsilläkin on ikänsä, eivätkä ne säily edes hakkaamattomina ikuisesti. Niinpä niiden sisältämä hiilikin palaa ennemmin tai myöhemmin takaisin ilmaan: joskus jopa nopeammin kuin olisi käynyt puutavarana.

Nämä huomiot eivät kuitenkaan vaikuta hiilikauppaa käyviin toimijoihin juuri nyt. Siksi lienee varmaa, että heistä ainakin osa on liikkeellä vain siksi, että on havainnut ilmastohuolen aiheuttaman paniikin tarjoavan mahdollisuuden kerätä kokoon mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon tuohta eli rikkautta. Ja sen me heille nähtävästi myös sallimme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastohyödyt katosivat savuna ilmaan
Rautalankaa ja biohiiliakkuja
Kestävyyden alalajit ovat aina ristiriidassa