Tieteellis-teknologista kehitystä vai sosialismia – siinäpä vasta EU-ongelma

Kuten te – arvoisat lukijani – olette epäilemättä huomanneet, on Euroopan Unionin asema yhtenä maailman johtavista talousalueista rapistunut viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Tämä näkyy alla olevasta bruttokansantuotteen kehitystä kuvaavasta kaaviosta.

Yksi selkeä syy tälle epäsuotuisalle kehitykselle on jatkuvasti kasvanut – suorastaan räjähtänyt – sinänsä hyvää tarkoittavien ja mitä erilaisimpien sääntelymääräysten eli EU-direktiivien kasvu. Tutkijana olen havainnut jopa omakohtaisesti, kuinka ne muodostavat sellaisen hämähäkinverkoston, joka estää tehokkaasti julkisesti tuotetun tieteellisen tiedon siirtymistä yritysten teknologisiksi ratkaisuiksi ja EU:n taloudellisen kehityksen vetureiksi.

Tämä on luonnollisesti vaikuttanut merkittävästi EU:n teknis-taloudellinen kehityksen jäämisen niin Yhdysvaltojen kuin Kiinankin jälkeen. Tämä näkyy mainiosti esimerkiksi patenttien määrissä. Siinä missä kiinalaiset ovat jättäneet kuluvana vuonna 1,4 miljoonaa, amerikkalaiset 262 tuhatta, japanilaiset 222 tuhatta ja jopa eteläkorealaiset 186 tuhatta patenttia, on suurista EU-maista Saksasta, Ranskasta, ja Italiasta jätetty yhteensä vain hiukan yli 60 tuhatta patenttihakemusta. 

* * *

Tässä mielessä on positiivista, että muutamat pohjoiset jäsenvaltiot pyrkivät leikkaamaan eli vähentämään kaikkialle byrokraattista jähmeyttä levittävän EU:n keskushallinnon käytettäväksi allokoitavaa rahoitusta. Ja siksi panin tyytyväisen merkille pienen uutisen siitä, kuinka pääministeri Petteri Orpo (kok) ilmoitti, ettei Suomi voi hyväksyä Irlannin ehdotusta EU:n budjetin supistamisesta vain 140 miljardilla. 

Hänen mukaansa "säästöjä on löytynyt, mutta liian vähän ja osin vääristä kohteista". Viimeksi mainitulla hän viittasi puolustukseen, tutkimukseen ja uusiin teknologioihin kohdistuviin budjettileikkauksiin eli budjettileikkausten kohdistamiseen EU:n tulevaisuuden kannalta tärkeimpiin menoeriin sen sijaan, että niitä olisi suunnattu sosialististyyppisiin menoihin kuten esimerkiksi koheesiorahastoihin, joilla on pyritty tasaamaan EU:n alueiden välisiä eroja.

* * *

Nähtäväksi kuitenkin jää, mitä EU:n hallintokoneisto lopulta päättää. Suomen kanssa samoilla linjoilla ovat Saksa, Hollanti, Itävalta, Ruotsi ja Tanska, mutta vastustusta löytyy etenkin Etelä- ja Itä-Euroopasta, jotka ovat – paljolti kehitysapuun vertautuvien – koheesiorahojen hyötyjiä ja puolestapuhujia. 

Asiaan saataneen jonkinlainen ratkaisu ensi viikon huippukokouksessa Brysselissä. Ihmeitä tuskin kuitenkaan kannattaa odottaa, sillä kaikkien poliittisten järjestelmien pahana taipumuksena tahtoo olla byrokratian paisuttaminen ja pilkkujen viilaaminen sen sijaan, että luotettaisiin markkinoiden näkymättömän käden uutta luovaan voimaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU-parlamentti lisäsi Muslimiveljeskunnan terrorijärjestöjen listalle – suomalaismeppien vastustuksesta huolimatta
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Muistutus Euroopan poliittisten johtajien kyvyttömyydestä

Kehitysyhteistyön lopettaminen kattaisi 40 prosenttia valtion budjetin leikkaustarpeesta

Suomessa ainakin suuret oikeistopuolueet – Kokoomus ja Perussuomalaiset – ovat ilmaisseet tahtonsa leikata julkisista menoista. Tavallinen kansalainen puolestaan haluaisi kohdentaa leikkaukset siten, että ne aiheuttaisivat mahdollisimman vähän haittaa suomalaisille. 

Yksi ilmiselvästi tällainen menoleikkaus olisi kehitysyhteistyö. Niinpä Kokoomus onkin ehdottanut noin 300 miljoonan euron vähennystä maailmalle jaettavaan rahaan ja myös Perussuomalaiset on ilmaissut tahtonsa pienentää siihen käytettäviä verovaroja ensi hallituskaudella. 

Tämä sopii tietenkin erinomaisesti suomalaiselle verovelvolliselle, koska silloin leikkaukset eivät koske häntä suoraan. Lisäksi tämän aamun uutinen suomalaisten kehitysyhteistyövarojen väärinkäytöstä Tansaniassa vahvistavat käsityksen siitä, että nämä rahat – tai ainakin iso osa niistä – valuvat edelleen vääriin käsiin. 

Kaiken kaikkiaan kyse ei ole pikkurahoista, koska kehitysmaihin syydetään tänäkin vuonna 1 034 miljoonaa euroa veronmaksajien selkänahasta revittyjä rahoja, jotka olisi voinut käyttää myös suomalaisten hyväksi – tai jopa jättää ne rahat ansainneiden ihmisten omaan käyttöön. Tai no, kyllähän niistä suuri osa on aina suuntautunut pikemminkin eräänlaisen kehitysapurälssin elättämiseen etelän auringossa kuin kehitysmaalaisten elinolosuhteiden parantamiseen. 

Lisäksi veronmaksajien – eli suomalaisten äänioikeutettujen – olisi hyvä ymmärtää, että 1 034 miljoonaa euroa vuodessa on reilu prosentti valtion menoista ja toistakymmentä prosenttia yleisesti hyväksytystä valtion menojen noin kymmenen miljardin euron leikkaustarpeesta ensi vaalikaudella – eli neljän vuoden hallituskauden aikana peräti noin 40 prosenttia keskushallinnon kulujen säästötarpeesta. Siten kyse ei ole pikkurahoista, vaan suomalaisilta väkisin kerättyjen rahavarojen vastuuttomasta tuhlaamisesta, jolle olisi saatava loppu pikemminkin heti kuin joskus myöhemmin. 

Valitettavasti meidän äänestäjien vaikutusvalta realisoituu vain kerran neljässä vuodessa. Ja siksi itse kunkin on syytä harkita tarkasti kenelle antaa luottamuksensa ensi huhtikuun 18 päivän vaaleissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talvella on luvassa tappavaa kuumuutta ja kesällä lasku

Petteri Orpon hallituksen budjetti muistuttaa Huittisten hullun miehen taloutta
Järkyttävää puhetta ja kehitysapua

Petteri Orpon hallituksen budjetti muistuttaa Huittisten hullun miehen taloutta

Petteri Orpon hallitus sai budjettiriihensä valmiiksi, eikä lopputulos ollut kovin kaksinen. Pikemminkin se muistutti Huittisten hullun miehen taloutta, jossa rahaa käytetään enemmän kuin tienataan: Orpon kabinetin viimeisen tulo- ja menoarvion lopputulos on peräti 12,4 miljardia alijäämäinen. 

Valtion menoja on toki leikattu sieltä ja täältä, mutta minkäänlaista pohdintaa tarpeellisista ja tarpeettomista menoista ei näytetä tehdyn. Selkein esimerkki tästä on se, että kehitysapuun aiotaan edelleen syytää rahaa, vaikka sen avulla ei yksikään köyhä valtio ole koskaan noussut taloudellisesta alhostaan – vaikka toki niiden hallitsijoiden sveitsiläiset pankkitilit ovatkin lihoneet.

Positiivista nyt nähdyssä budjettiriihessä oli sinänsä on se, että kansalaisten työntekemisen motivaatiota edes yritettiin kohottaa pienillä veronalennuksilla, mutta nekin olivat lähinnä kosmeettisia. Ja lasku tulee perässä, koska nämäkin alennukset joudutaan viime kädessä kattamaan julkisella lainanotolla, koska kokonaisuutta ei ole edes yritetty saada tasapainoon, vaan se jäi 12,4 miljardin euron päähän. Näin valtio päätti ottaa korollista velkaa – entisten vastattavien lisäksi – jokaisen suomalaisen maksettavaksi 2 192 euroa per suomalainen. Siis vajaan kymppitonnin per nelihenkinen perhe.

* * *

Toki on tavallaan ymmärrettävää, että hallituspuolueiden on vaalivuonna ajateltava tulevaisuuttaan. Ja koska kansalaiset ovat sellaisia kuin ovat, ei edes Riikka Purran (ps) rohkeus riittänyt tekemään tasapainoista budjettia. Eikä sellainen olisi mennyt budjettiriihessä läpikään, koska koalitiohallituksen muilla jäsenillä ei ole sitäkään vähää uskallusta.

Näin siitä huolimatta, että viime vuodet ovat tarjonneet maapallon toisella puolella rohkaisevan esimerkin. Tarkoitaan Javier Milein Argentiinan talouteen – niin sanotusti moottorisahalla – tekemää kertakorjausta. Sen seurauksena maan köyhien määrä on laskenut 53 prosentista 28 prosenttiin ja 200 prosentin vuotuinen inflaatio pudonnut 33 prosenttiin – toki molemmat luvut ovat edelleen suomalaisittain korkeita, mutta eipä Milei ole vielä ollut vallassakaan kuin kolme vuotta. 

Tulevaisuuden kannalta edellä mainittuja lukuja oleellisempaa on kuitenkin se, että samalla Argentiinan talouskasvu on kääntynyt jälleen nousuun. Ja työllisyyskin on säilynyt entisellä tasollaan huolimatta julkisen sektorin voimakkaasta supistamisesta.

* * *

En toki tarkoita, että Suomen hallituksen olisi pitänyt lähteä samanlaiseen shokkihoitoon kuin toivottoman konkurssipesän edeltäjiltään perinyt Milei, koska sellaiseen ei täällä ole – ainakaan toistaiseksi – edes tarvetta. Ei kuitenkaan olisi ollut kohtuutonta, jos hallitus olisi tehnyt tässä vaiheessa tasapainoisen budjetin, jossa menoja olisi supistettu siten, ettei sen loppusumma olisi noussut vuoden takaisesta. Siis jätetty tekemättä inflaatiokorjaukset julkisiin menoihin, minkä seurauksena niiden loppusummaa kasvatettiin kuluvan vuoden budjetista 0,8 miljardilla eurolla, joka on otettava velaksi.

Tämä kaikki herättää vakavan kysymyksen. Jos edellä kuvaamani todellisuus on se, mihin oikeistohallitus kykenee, niin mitä on odotettavissa ensi kevään vaalien jälkeen, jos tuleva hallitus on demareiden vetämä. Onhan SDP ollut (ja on edelleen) läpi historian nimenomaisesti jakopolitiikan harjoittaja, jonka rahankylvölle tuskin löytyy mitään rajaa tilanteessa, jossa Suomen talous on mitä todennäköisimmin juuri lähtenyt vahvaan kasvuun?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

0,039 prosenttia valtion tämän vuoden budjetista

Kokoomuksen kaverikapitalismi-yritys sai odotetun onnellisen lopun, kun eduskunta päätti olla hyväksymättä SDP:n välikysymystä Garden-areenan rahoittamisesta. Toivoa sopii, että tämä kesäteatteri ehkäisee jatkossa julkisen rahankäytön jakamista puolueiden lähipiirille. 

Sen edistämiseksi on syytä huomata muutama esille noussut seikka. Ehkä merkittävin sellainen kuultiin kansanedustaja Pia Kaumalta (kkok), joka ihmetteli sitä, kuinka "SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on toistuvasti vaatinut ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden palauttamista, ja hän on jopa ilmoittanut sen yhdeksi tärkeimmäksi tavoitteeksi seuraavalle hallitukselle, jos SDP on siinä mukana. Hän siis ajaa suoraan SDP:n vaalirahoittajan asiaa."

Demareiden toiminta ay-liikkeen poliittisena siipenä ei tokikaan ole mikään salaisuus, vaan erinomaisesti tunnettu tosiasia. Sama koskee myös Vasemmistoliittoa, vaikka kukaan ei ilmeisesti maininnutkaan siitä eilen.

* * *

Värikkäästä retoriikastaan tunnettu Teemu Keskisarja (ps) linjasi puolestaan, että "minä kestän politiikan henkilökohtaisuudet helposti, mutta en kestä kaverikapitalismia, enkä kestä kaverisosialismia ja kaverikepulaisuutta. Ne ovat paitsi markkinatalouden sukupuolitauteja myös kansantalouden kuolemantauteja".

Tämä kommentti oli luultavasti koko Garden-keskustelun rehellisin tuodessaan esille suomalaisen korruption ulottumisen läpi puoluekentän. Se kun ei rajoitu pelkästään Petteri Orpoon (kok) ja lobbari Jan Vapaavuoreen (kok), vaan ulottuu laajalle suomalaiseen yhteiskuntaan.

Tästä esimerkkinä on RKP:tä rahoittavan säätiökentän pyrkimys suomenruotsalaisten etujen ajamisesta, jota tämä "yhden asian puolue" tunnetusti edistää hallituksesta toiseen. Maaseudun asioita edistäviä kepulaisia tukee muun muassa Maataloustuottajien Keskusliitto, eikä liene syytä unohtaa sen puheenjohtaja Antti Kaikkosen aikanaan saamaa vankeusrangaistusta luottamusaseman väärinkäytöstä. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, miten Petteri Orpon kujanjuoksu Garden-areena-teatterin läpi vaikuttaa tähän suomalaiseen korruptioon. Vaikka lieneekin turhaa toivoa sen häviämistä kokonaan suomalaisesta politiikasta, on kuitenkin syytä toivoa, että se ainakin nostaisi rimaa erilaisille suhmuroinneille.

Sinänsä Garden-kohussa oli kyse "vain" 35 miljoonasta eurosta, joka sekin olisi käytetty ainoastaan, mikäli hallin loppurahoitus olisi saatu kerätyksi kokoon. Summa vastaa 0,039 prosenttia valtion tämän vuoden budjetista, joten tästä eteenpäin niin hallituksen kuin oppositionkin on syytä keskittyä sen lopun eli 99,961 prosentin käyttöön meidän suomalaisten hyväksi. Ja ennen kaikkea siitä puuttuvan lähes kymmenentuhannen miljoonan euron rahoitusvajeen paikkaamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho kutsui eduskunnan keskustelemaan suomalaisesta korruptiosta
Historia painaa suomalaisuuden kuvassa
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sanoi MTV3:n mukaan itsestäänselvyyden. Hänen mukaansa "meidän tulisi pelata EU-peliä rohkeasti, omaa etua ajaen. Näin siksi, että kaikki muutkin maat tekevät niin. Meidän ei pidä nöyristellen hiljaa hyväksyen kuitata kaikkea, mitä EU tai suuret jäsenmaat ehdottavat. Ei, me voimme sanoa: tämä ei käy Suomelle."

Taustaksi hän totesi kaksi asiaa: ensinnäkin Suomi on Unionin nettomaksaja ja toiseksi sen vaatimat maksut kasvavat jatkuvasti. Lisäksi Suomen pitkän itärajan, muuttuneen turvallisuusympäristön ja Itä-Suomen erityisaseman tulisi näkyä myös EU:n rahoitusratkaisuissa.

Purra totesi myös sen itsestäänselvyyden, että jatkuvan budjetin paisuttamisen sijaan EU:n tulisi toimia vain niissä asioissa, joissa yhteinen päätöksenteko tuo selvää lisäarvoa. Ja siksi Suomen "pitää vastustaa EU:n lonkeroita siellä, minne ne eivät kuulu". Ja kysyi, että "miksi joissakin ministerineuvostoissa keskustellaan koko ajan asioista, joissa EU:lla ei tosiasiassa ole päätösvaltaa?"

* * *

Nämä ovat hyviä näkemyksiä. Jopa niin erinomaisia, että pitää ihmetellä, miksi ne pitää ottaa esille vielä vuonna 2026, kun Suomi kuitenkin liittyi EU:n jäseneksi jo tammikuussa vuonna 1995. Siis peräti 31 vuotta sitten. 

Kummastella täytyy siitä syystä, että meillä on tänä aikana ollut kolmetoista hallitusta, joista jokaisella olisi ollut mahdollisuus tehdä Suomen kohtuuttomalle asemalle Unionin jäsenenä jotain. Nähtäväksi siis jää, että asettuuko pääministeri Petteri Orpo (kok) tässä asiassa valtiovarainministerinsä kannalle, vai tyytyykö hän edelleen vuodesta 2009 alkaen – kuten alla olevasta kuvasta näkyy – taloudellisessa stagnaatiossa rämpineen Suomen asemaan muiden EU-maiden menojen ja EU:n ulkopolitiikan nettomaksajana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono

Tuoreen tutkimuksen mukaan EU:n hiilinielupolitiikka on järjetöntä

Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Suomen hallitus on viime päivinä osoittanut, kuinka vaikeaa on budjetin supistaminen, eli veronmaksajan rahojen säästäminen. Tarkoitan tietenkin episodia, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps) esitys STEA-avustusten uusista jakokriteereistä haluttiin uudelleen käsiteltäväksi koko Valtioneuvoston voimin. 

Nämä avustukset on tarkoitettu sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi toimiville sosiaali- ja terveysalan yhdistyksille ja säätiöille. Vaikeuden aiheuttaa se, että eri puolueilla on niihin liittyen omia intressejään, joista vähäisimpiä eivät ole ex-poliitikoille läänitetyt hyväpalkkaiset yhdistysten ja säätiöiden johtajantehtävät. 

* * *

Erilaisia palkkiovirkoja ja muita etuja on luonnollisesti kertynyt eniten vanhoille valtapuolueille, joista vain osa on hallituksessa. Siten perimmältään kyse on – asiassa aktiivisesti toimineen – maamme "ikuisen hallituspuolueen" kokoaan suuremmista läänityksistä verovarojen käyttämiseen. 

Sen sijaan vallasta oleellisesti vähemmän nauttimaan päässeelle Perussuomalaisille – mutta myös Kristillisdemokraateille – niistä leikkaaminen tosiasioiden perusteella eli karsimalla yhteiskunnalliseen vaikuttamis-​ tai neuvontatyön tai erilaisten keskusjärjestöjen ja tausta-​ tai identiteettiryhmien tukirahoja sopii Kokoomusta, RKP:tä ja myös oppositiossa istuvia vihervasemmiston puolueita paremmin. 

* * *

Suomalaisen journalismin korruptoituneisuudesta kertoo jotain se, että Orpon–Adlercreutzin–Rydmanin riita on lehdistössämme puettu (Yleisradio, Ilta-Sanomat, MTV3) vaalien läheisyydestä johtuvaksi puolueiden profiilinnostoksi. Voisihan nimittäin kuvitella, että erityisesti vapaata mediaa kiinnostaisi poliittisen korruption purkaminen. 

Koska näin ei kuitenkaan ole – enkä usko toimittajakuntamme olevan henkisesti niin köyhää, etteikö se ymmärtäisi asiaa – on syitä haettava jostain muualta. Pelkäävätkö journalistimme "imperiumin vastaiskua"? Vai ovatko he tavalla tai toisella tämän korruption edunsaajia? Vai onko Perussuomalaiset ja erityisesti ministeri Rydman tunnetusti vasemmalle kallellaan oleville vallan vahtikoirillemme niin vastenmielinen hahmo, että sitä kohtaan tunnettu viha ylittää jopa heidän korruptiota vastaan kokemansa inhon?

Vastauksia minulla ei ole, mutta tässä on kieltämättä tuleville politiikan tutkijoille mielenkiintoinen tapaus selitettäväksi. Ja meille veronmaksajille poikkeuksellinen mahdollisuus seurata suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia
Orwellismi elää ja voi hyvin journalistiikan opiskelijoiden keskuudessa
Poliittinen virkanimitys vai poliittiset irtopisteet - kas siinäpä vasta kysymys

Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) vastaa sosiaali-​ ja terveysministeriön sosiaali-​ ja terveysalan järjestöille myöntämien avustusten hakemuskäsittelystä, avustusehdotuksen valmistelusta ja avustusten maksamisesta. STEA myös valvoo avustusten käyttöä sekä seuraa ja arvioi avustuksilla rahoitetun toiminnan tuloksia. STEA-avustuksia myönnetään oikeuskelpoisille, rekisteröidyille yhteisöille tai säätiöille yleishyödylliseen sosiaalista hyvinvointia ja terveyttä edistävään toimintaan. 

Tähän tarkoitukseen käytetään tänä vuonna yhteensä noin 274 miljoonaa euroa, joka jakaantuu 686 järjestölle. Koska Suomen talous on suurissa ongelmissa, on sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman päättänyt vähentää näin jaettavaa rahaa sekä luoda virkamiestensä kanssa uudet kriteerit, joiden mukaan tukea annetaan jatkossa vain toimintaan, joka tuottaa todennettua hyötyä ja keskittyy aitoon kohtaavaan työhön.

Lisäksi "kaikkein varakkaimmille järjestöille avustuksia ei enää myönnetä. Muilta varakkailta järjestöiltä edellytetään aiempaa suurempaa omarahoitusosuutta. Lisäksi avustuskriteereissä on taloudellinen kannustin saman alan järjestöille yhdistymiseen ja hallinnon karsimiseen."

* * *

Valtion budjetin supistaminen on tunnetusti tarpeellista, koska Suomen julkinen sektori on jo pitkään elänyt yli varojensa. Toisaalta veronmaksajien rahanjaon supistamisesta seuraa aina jollekin tulonmenetyksiä, mikä on perimmäinen syy sille, että omien taustaryhmiensä etuja ajavat poliitikot pyrkivät vaikuttamaan siihen, mistä rahaa vähennetään. 

Tässä tapauksessa ensimmäisenä älähti kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok) ja häntä seurasi puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz (ruots), jotka vaativat, että tulevien rahanjakojen kriteereistä sovittaisiin koko hallituksen voimin. Eli harjoitettaisiin Suomessa kautta aikojen tuttua "sulle-mulle-jakopolitiikkaa".  

Tähän vastasi kansanedustaja Sanna Antikainen (ps) kysymällä sosiaalisessa mediassa, että "kumman linjauksen haluat perua? 1. Sen, että avustukset painotetaan ihmisiä aidosti kohtaavaan työhön? 2. Vai sen, että kaikkein varakkaimmat järjestöt maksavat suuremman omarahoitusosuuden? Nämä ovat ne kaksi päälinjausta. Kerro suoraan, kumpaa et hyväksy."

* * *

Vastausta ei ainakaan toistaiseksi ole kuultu, enkä usko, että sitä tullaan kuulemaankaan. Sen sijaan tiedämme, että STEA-avustuksia aiemmin saaneiden järjestöjen toiminnasta on löytynyt paljon sellaista (esimerkki, toinen ja lisää) jonka rahoittamista julkisista varoista tuskin kannattavat muut kuin edunsaajat itse. 

Siksi budjettileikkausten kohdistaminen juuri näihin kohteisiin on tarkoituksen- ja oikeudenmukaista. Nähtäväksi siis jää, millaisen koreografian tulemme näkemään tulevina päivinä ja viikkoina. Tai puuttuuko itse pääministeri asiaan – ja jos puuttuu, niin miten. 

Omalta osaltani totean, että ministeri Rydmanin johdolla valmisteltu linjaus STEA-rahoituksen jakokriteereistä vaikuttaa hyvältä, ellei jopa erinomaiselta sekä hallituksen budjetin tasapainottamiseen tähtäävän politiikan suuntaiselta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyviä uutisia, mutta katastrofin uhka kytee
Mielipidevaikuttamisen kustannukset eivät kuulu veronmaksajalle
Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Hyviä uutisia, mutta katastrofin uhka kytee

Suomalainen maahanmuuttopolitiikka on ollut sikäli outoa, että maahanmuuttajiin on syydetty tolkuton määrä rahaa, mutta heille ei ole juurikaan esitetty vaatimuksia sen vastineeksi. Tämä omituisuus on nyt jäämässä historiaan, sillä maahanmuuttajat saavat lakisääteisen velvollisuuden edistää omaa kotoutumistaan. Siis huomatkaa, arvoisat lukijani: v e l v o l l i s u u d e n.

Sisäministeri Mari Rantasen (ps) sanoi eilen sen itsestäänselvyyden, että "kotoutuminen ei onnistu passiivisesti järjestelmän varassa, vaan siihen tarvitaan yksilön omaa toimintaa ja osallistumista". Tähän ohjataan sillä, että jatkossa maahanmuuttajan on hakeuduttava ja osallistuttava laissa tarkoitettuihin kotoutumista edistäviin palveluihin"

Tämän velvollisuuden noudattamiseen ei tarjota porkkanaa, vaan uhkaus, jonka mukaan kotoutumissuunnitelman laistamisella olisi negatiivisia seurauksia: esimerkiksi toimeentulo- tai työttömyystukien määrä voisi vähentyä. 

Samalla suomalainen veronmaksaja saa hiukan helpotusta, kun kotoutumispalveluista leikataan lakiesityksen mukaan yhteensä 46,8 miljoonaa euroa. Ja maahanmuuttaja säästyy hömpältä, kun jäljelle jäävä budjetti käytetään nimenomaisesti suomen tai ruotsin kielen oppimiseen ja yhteiskunnan tuntemukseen.

* * *

Tämä kaikki kuulostaa suorastaan erinomaiselta. Mutta ei niin hyvää, ettei jotain huonoa. 

Hallituksen kannatus on nimittäin ollut laskussa viime aikoina. Mikäli tämä trendi jatkuu ja maahan saadaan SDP-vetoinen Antti Lindtmanin (sd) hallitus, saatetaan maahanmuuttajien uusista velvollisuuksista luopua. Ja palata jälleen vanhaan tapaan, jossa yhteiskunnalla ei ollut tarjota heille vaatimuksia, mutta sitäkin enemmän etuja. 

Sitä ennen on kuitenkin elettävä vielä hiukan vaille vuosi ennen vaaleja. Ja toivottava, että kansan suuri enemmistö ymmärtäisi mahdollisen vasemmistojohtoisen hallituksen johtavan eilisen ulostulon perusteella katastrofiin niin maahanmuuton, kuin taloudellisen kestävyydenkin suhteen. 

Edessä on siis jännittävät kaksitoista kuukautta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mari Rantanen esitteli ja Vigelius laukaisi
Kotoutumistukea maahanmuuttajille
Onko luvassa lisää maahanmuuttajien hyysäystä, antirasismia, wokellusta, autoilijoiden kurittamista ja jakopolitiikkaa?

Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Petteri Orpon (kok) hallitus esitteli eilen ensi vuoden budjettinsa. En lähde tässä listaamaan sen sisältöä – ne ovat luettavissa täältä – mutta nostan esille jonkinlaisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen. 

Ja ei, se ei tule hallituksen piiristä vaan opposition kommenttien joukosta. SDP:n Tytti Tuppurainen nimittäin kommentoi esitystä sanomalla, että "kehyskauden lopulla alijäämä kasvaa yli 17 miljardiin euroon... [Se] on valtava määrä".

Näin siis sanoi eilen se sama Tytti Tuppurainen, joka on koko hallituskauden ajan haukkunut rakkikoiran lailla hallituksen yrityksiä rajoittaa julkisen sektorin velkaantumista. Ja jonka puolue ei ole monista pyynnöistä huolimatta antanut uskottavaa vaihtoehtoa. 

* * *

Jotta Tuppuraisen linja ei jäisi epäselväksi, niin tässä – arvoisat lukijani – muutamia Tuppuraisen kannanottoja tältä hallituskaudelta.

Marraskuu 2023: "Hallitus haluaa leikata kohtuuttomasti pienituloisten toimeentulosta ja heikentää yhteisiä palveluja. On jäänyt epäselväksi, hahmottaako hallitus itsekään tekojensa yhteisvaikutuksia."

Marraskuu 2024: "Hallituksen omat säästötoimet ovat syventäneet työttömyyttä". 

Helmikuu 2025: "Miksi te ette... kohtuullista hyvinvointialueiden menosäästöjen aikataulua, jotta ihmisten hoitoonpääsy voitaisiin turvata?"

Huhtikuu 2026: "Hallitus ei tunnu ymmärtävän, millaista kamppailua arki juuri nyt monissa kodeissa on kohoavien hintojen ja nousevien kustannusten keskellä... Nyt, kun hallitus on kokoontumassa viimeiseen kehysriiheensä, on paikallaan kysyä, millaisia päätöksiä hallitus aikoo tehdä pienituloisten tilanteen helpottamiseksi."

* * *

Ja nyt Tuppuraisella on siis otsaa moittia hallitusta kehyskauden alijäämän liiallisesta suuruudesta ikään kuin hän itse ei olisi koko hallituskauden ajan vastustanut Orpon kabinetin pyrkimyksiä rajoittaa sen holtitonta kasvua.

Siis kasvua, jonka lähtölaukaus ammuttiin edellinen hallituksen aikana. Eli hallituksen, jossa Tuppurainen oli itsekin ministerinä. Ja joka harjoitti vielä viimeisenä vuotenaankin täysin holtitonta verovarojen tuhlaamista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydman esitti oleellisen kysymyksen Sofia Virralle
Hallituksen yhdenvertaisuusohjelma on yliopistolehtori Anna Rastaan mukaan epäonnistunut
Vihreät talouskasvua vastaan

Wille Rydman esitti oleellisen kysymyksen Sofia Virralle

Kansanedustaja Ville Valkonen (kok) totesi Helsingin sanomien toimittajalle yksinkertaisen, mutta ikävän tosiasian. Häne mukaansa "vuotuiset julkiset menot" Suomessa "ovat noin 160 miljardia euroa. Kyllä 8–11 miljardia on sopeutettavissa ilman, että joudumme purkamaan hyvinvointiyhteiskuntaa tai sen osia. Asioita täytyy tehdä keskittyneemmin ja tehokkaammin, ja jonkun verran täytyy siirtää julkisen sektorin tehtäviä ihmisten itse tehtäviksi."

Tämä on tietenkin melkoista myrkkyä poliittiselle vasemmistolle, jonka elinehto ja suosion salaisuus on aina ollut vastikkeettoman julkisen rahan jakaminen vaalikarjalle. Ja joka tulee näillä näkymin jatkamaan sillä linjalla vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeen, mikäli se äänestetään valtaan. 

* * *

Tähän liittyen on syytä panna merkille ministeri Wille Rydmanin (ps) kysymys sen jälkeen, kun Sofia Virta oli (vihr) puolustanut eduskunnan kyselytunnilla veronmaksajan rahojen jakamista kansalaisjärjestöille. Ja vaatinut ministeriltä jopa anteeksipyyntöä.

Rydman nimittäin tiivisti tässä suhteessa oleellisen tiedustelemalla Vihreiden poliittisia tavoitteita – Ville Valkosenkin mainitseman – väistämättömän tilanteen edessä: "kun meidän joka tapauksessa on sopeutettava valtion menoja, niin minä kysyn teiltä: leikkaatteko te mieluummin peruspalveluista vai poliittisesti sitoutuneiden entisten politrukkien erityisavustajien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbarijärjestöistä?"

Toivoa sopii, että tämä kysymys otetaan niin Vihreissä kuin muissakin vihervasemmistopuolueissa vakavasti ja annetaan kansalaisille rehellinen vastaus ennen ensi kevään vaaleja. Eikä pelkästään kansalaisjärjestöjen, vaan ylipäänsä koko julkisen sektorin kulurakenteen osalta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Haluammeko säilyttää suomalaisen kulttuurin ja kansalliskielet?
Progressiivinen asiantuntija, muunneltu totuus ja unohdus
Sofia Virta linjasi Vihreiden tavoitteet ja maahanmuuttajakysymyksen typeryyden

Hallituksen yhdenvertaisuusohjelma on yliopistolehtori Anna Rastaan mukaan epäonnistunut

Petteri Orpon (kok) hallitus on allokoinut yhdenvertaisuusohjelmalle noin 6 miljoonan euron budjetin. Sen väliraportti julkaistiin helmikuussa, minkä seurauksena MTV3 pyysi Tampereen yliopistoon lehtoria arvioimaan saavutettuja tuloksia.

Kyseinen lehtori, Anna Rastas, on Wikipedian mukaan "tutkinut erityisesti rasismia ja monikulttuurisuus-kysymyksiä. Hän on erikoistunut etnografisiin, osallistaviin ja toimintatutkimusmenetelmiin. Rastas on toiminut myös vuosia pakolais- ja maahanmuuttajatyössä sekä maahanmuuttajatyöhön, monikulttuurisuuteen, rasismin ja antirasismiin liittyvien aiheiden opettajana ja kouluttajana. Lisäksi Rastas on toiminut erilaisissa lastensuojelu- ja ihmisoikeusjärjestöjen antirasistisissa verkostoissa."

Siten kyseessä on sekä yliopistolainen, että erittäin toimelias monikulttuurisuusaktivisti. Siksi on syytä ottaa vakavasti se, että hän tyrmäsi ohjelman raportoitujen toimien uskottavuuden heikoiksi. Eikä siinä kaikki, sillä hän moitti raporttia myös sellaisen valheellisen kuvan antamisesta, että rasisminvastaiseen työhön olisi panostettu resursseja, vaikka järjestöjen valtionrahoitusta on leikattu.

* * *

Yliopistolehtori Rastas on myös väittänyt, että hallituksen "uskottavuus on heikko, kun samaan aikaan poliittiset ulostulot, lakimuutokset ja päätökset heikentävät ulkomaalaisten asemaa Suomessa". Tällä hän lienee viitannut siihen, että Orpon hallitus on pyrkinyt tietoisesti kiristämään turvapaikka- ja oleskelulupapolitiikkaa, jotta siihen liittyvät lieveilmiöt saataisiin vähenemään.

Tämä ilmenee hallitusohjelmassa näin: "tavoitteena on uudistaa Suomen maahanmuutto­politiikkaa niin, että se tarjoaa avun hädänalaisille ja estää väärinkäytökset... Tavoitteena on kannustaa kotoutumiseen, työntekoon ja suomalaisen yhteiskunnan sääntöjen noudattamiseen."

Tämä ei tietenkään poista sitä, että yliopistolehtori ja monimuotoisuusaktivisti Rastas pitää tehtyjä toimia epäonnistuneina. Siksi veronmaksajan ja hallituksen kannattaisi ottaa esitetty kritiikki vakavasti sekä todeta miljoonien eurojen käyttö yhdenvertaisuusohjelmaan turhaksi – ja sen sijaan allokoida kyseinen rahasumma johonkin hyödyllisempään. Tai sisällyttää siihen tarkoitetut jäljellä olevat rahat kokonaisuudessaan ensi vuodelle kohdistuviin budjettisäästöihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansalaisuuskoe
Musta germaanityttö ja Afrikan tähti
Anna Rastas Stalinin jalanjäljillä

Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono

Helsingin sanomat julkaisi jutun, jonka mukaan Espanjan pääministeri Pedro Sánchez on suositellut Suomelle maahanmuuton lisäämistä. Näin siksi, että Espanjan talous on lähtenyt – BKT:n perusteella – nopeaan 2,9 prosentin kasvuun samalla kun muualla syntyneiden osuus sen  50-miljoonaisesta väestöstä on kasvanut peräti kymmeneen miljoonaan. Siten Espanjan BKT ei ole juurikaan kasvanut henkeä kohti laskettuna. 

Näin siitä huolimatta, että Espanjaan asettuneet maahanmuuttajat ovat pääosin espanjankielisiä ja kristittyjä, mikä on helpottanut oleellisesti heidän integroitumistaan yhteiskuntaan. Tosin heidänkin osaltaan ongelmia muodostaa asuntojen tarve, mikä nosti viime vuonna – yhdessä turismiin liittyvän käytön kanssa – niiden hintoja peräti 12,9 prosentilla. 

Espanjalaisten talouskasvua on lisännyt myös koronapandemian aikana sille EU:n  elpymisvälineestä suunnattu tuki, jota meillä suomalaisillakin on ollut ilo maksaa samalla kun oma taloutemme on sakannut. Lisäksi HS:n jutussa jäi mainitsematta, että Espanjan viennin ja tuonnin välinen negatiivinen ero on kasvamaan päin, mikä tuskin lupaa hyvää tuleville vuosille. 

* * *

Edellä kirjoittamani perusteella on selvää, ettei Sánchezin suositusta kannata ottaa kovin vakavasti täällä Pohjantähden alla. Pikemminkin päinvastoin, sillä viime vuoden tilastot osoittavat vientimme lähteneen kasvuun, joka jatkuessaan auttaa vetämään myös maamme julkisen sektorin siitä suosta, johon se ajettiin viimeistään Sanna Marinin (sd) kaudella.

Toki tasapainon saavuttaminen edellyttää viennin kasvun lisäksi myös valtion budjetin supistamista esimerkiksi – Sánchezin hehkuttaman – maahanmuuton kulujen osalta. Mutta se ei yksin riitä, vaan myös kaikkia muita Suomen julkisia palveluita on supistettava seuraavissa hallitusneuvotteluissa sillä ajatuksella, että niiden mitoitus olisi linjassa taloutemme kantokyvyn kanssa. 

Tässä yhteydessä on oleellista huomata, että kotimainen talouskasvu on käytännössä rahan kierrättämistä suomalaisten kesken, kun taas vienti on suomalaisessa yhteiskunnassa pyörivän varallisuuden lisäämistä – ja tuonti puolestaan sen vähentämistä. 

Siksi Espanjan tilanne ei BKT:n kasvusta huolimatta ole pidemmällä aikavälillä kovin auvoinen. Sen sijaan Suomessa viennin kasvu tarjoaa mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen – edellyttäen, että aiemmin aiheutetut julkisten palveluiden ylimitoitusongelmat saadaan ratkaistuksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suattaapi olla, vuan suattaapa olla olemattakin
Afrikasta Albaniaan ja chileläisistä jengiväkivaltaan
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?

Vihreät talouskasvua vastaan

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kiinnitti huomionsa Vihreiden puoluevaltuuston tuoreeseen talouslinjaukseen. Hänen mukaansa "Vihreät haluaa olla ensimmäinen puolue Suomessa, jonka tavoite on talouskasvuriippuvuuden purkaminen".

Ottaen huomioon Suomen taloudellisen tilanteen, kuulostaa väite kieltämättä ministerin kieli poskessa lausumalta pilalta tai vaihtoehtoisesti pahantahtoiselta mustamaalaukselta. Ellei sitten suoranaiselta valheelta. 

Euroopan vihreiden nuorten tiedote kuitenkin on muotoillut seuraavasti: "ensimmäistä kertaa koko Vihreän liiton historian aikana yhteiskunnan talouskasvuriippuvuus mainitaan ohjelmassa ongelmana, josta tulisi päästä eroon. Vihreät on myöskin ensimmäinen puolue Suomessa, joka linjaa kasvuriippuvuuden purkamisen olevan puolueen jaettu tavoite."

Näyttää siis siltä, että meillä on tosiaankin eduskunnassa puolue, joka haluaa lopettaa maamme talouskasvun. Eikä siinä kaikki, sillä sama puolue on kertonut haluavansa esimerkiksi sosiaaliturvaan toimia, joiden "yhteenlaskettu hinta on noin 500-600 miljoonaa euroa" sekä ilmaissut peruvansa 2 305 miljoonaa euroa hallituksen ehdottamia budjettileikkauksia. 

Edelle kirjoittamani tosiasioiden – ja ilmiselvän älyllisen epärehellisyyden – valossa onkin ihmeteltävä, että Suomesta löytyy edelleen ihmisiä, jotka haluavat Vihreiden päättävän Suomen asioista. Viimeisen Ylen kannatusmittauksen perusteella sellaisia on noin 7,9 prosenttia äänioikeutetuista. 

Se on onneksi lukema, jolla ei voi romuttaa Suomen taloutta lopullisesti, mutta vähintäänkin kulmakarvoja nostattavaa on, että Vihreiden kannatus on – heidän linjaustensa mukaisesta politiikasta eniten kärsivimään joutuvien – nuorten parissa useita prosenttiyksiköitä korkeampi. Tämä ei kerro hyvää nuorten suomalaisten poliittisen ymmärryksen tasosta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Punamultahallitusta pukkaa
Opposition talouspoliittiset vaihtoehdot
Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista

Ruotsissa ei ammuttu ketään hengiltä

Ruotsista kuultiin eilen poikkeuksellinen uutinen. Sen mukaan maassa ei ammuttu tammikuussa yhtään ihmistä. Ei ainakaan kuoliaaksi. 

Toki "ruotsalaiset" ammuskelivat edelleen, mutta huonolla sihdillä. Kriminologi Sven Granathin mukaan syynä oli se, että törkeisiin väkivaltarikoksiin näyttäisi olevan yhä vaikeampaa rekrytoida tekijöitä, koska poliisi on toiminut tehokkaasti.

Mennyt tammikuu ei tarkoita, ettei länsinaapurissa ammuttaisi jatkossakin ihmisiä. Siihen on nimittäin äärimmäisen hyvä syy: ruotsalaisen rikollisuuden vuotuisen liikevaihdon on nimittäin arvioitu olevan 352 miljardia kruunua, josta noin puolet eli pyöreästi 17 miljardia euroa on voittoa. 

Lukua voi verrata vaikkapa Suomen budjetin Sosiaali- ja terveysministeriön rahoitukseen, joka on vajaat 15 miljardia euroa. Tai maamme puolustusministeriön menoihin, joihin on allokoitu vähän yli kuusi miljardia euroa.

Pelkästään edelle kirjoitetun perusteella näemme, että ruotsalaiset ovat syvällä itse aiheuttamassaan suossa, joka on tunnetusti pedattu vuosikymmenien liberaalilla maahanmuuttopolitiikalla. Eikä tarvitse olla mikään einstein ymmärtääkseen, ettei Suomen kannata omalla maahanmuuttopolitiikallaan pyrkiä samaan, vaan pikemminkin huolehtia maamme väestön ja kulttuurin säilymisestä suomalaisena myös tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Åkesson on hyväksytyin ruotsalaispoliitikko
Tanskalainen todellisuus ja Teemu Keskisarja
Miksei Ylen toimittajalta voi vaatia kauhalla?

Onko Ylen hallintoneuvosto tehtäviensä tasalla?

Suomen Yleisradio on päättänyt palauttaa henkilöstölleen niin sanotut tulospalkkiot. Niistä luovuttiin taannoin muun muassa siksi, että johtajien hulppeat palkkiot herättivät ihmetystä ja valtionradiomme budjetin kasvua hillittiin. 

Ylen johdon palkkojen tasosta ja bonusten vaikutuksesta antaa kuvan se, että viime lokakuussa toimitusjohtajana aloittaneen Marit af Björkesteinin kuukausipalkka on 26 000 euroa, jonka päälle hänen on mahdollista saada vuosibonuksena noin 47 000 euroa.

Tavallisella toimittajalla on toki pienemmät tulot, ja lienee odotettavissa myös, että bonus osuu heidän kohdalleen harvemmin kuin johtajille. Nähtäväksi jää, toteutuvatko nämä odotukset. 

Omalta osaltani ihmettelen asiaa sikäli, että Yle toimii budjettirahoitteisena, eikä bonusten perusteena voi siten käyttää yritysmaailmassa vakiintuneita taloudellisia mittareita, jotka palkitsevat yritysten nettotulokseen positiivisesti vaikuttaneita onnistumisia. Näin ollen mielivallan riski on – lievästi sanottuna – sekä todellinen että suuri.

Tästä ongelmasta kertonee se, ettei myöskään Ylen henkilöstö ole ilahtunut palkkioiden palauttamisesta, ei ainakaan työntekijöiden ammattijärjestön (YOT) kyselyn mukaan, sillä suurin osa pitää kannustinjärjestelmää epäoikeudenmukaisena. Ja palkitsemisen perusteita jopa mielivaltaisina. 

Näin ollen vaikuttaa siltä, ettei Ylen kannustimilla tule olemaan yhtiön toimintaan positiivista vaikutusta, vaan pikemminkin päinvastoin. Ja siksi on kysyttävä, että onko yhtiön – omistajan eli veronmaksajien etua vaalimaan valittu – hallintoneuvosto tehtäviensä tasalla? Vai pitäisikö sinne löytää nykyistä pätevämpää väkeä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksei Ylen toimittajalta voi vaatia kauhalla?
Havaintoja sukupuolten välisistä eroista ja Ylen katsojiin vaikuttamisesta
Ylen porsastelu näyttäisi ajaneen seinään

Onko EU:n alijäämämenettely raakaa peliä?

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) varoitti, että Suomi saattaa joutua EU:n alijäämämenettelyyn. Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, että "olemme rakentaneet vuosikymmenten kuluessa liian suuren sosiaalivaltion, jonka menotarpeet mitoitettiin Nokia-klusterin huumavuosiin. Tuo huuma oli kuitenkin kangastus eikä raha lisääntyneisiin ja kasvaneisiin etuihin, oikeuksiin ja tukiin yksinkertaisesti riitä."

Uutisen nähtyäni ensimmäinen tunteeni oli harmistus, mutta se muuttui aika nopeasti hämmennykseksi. Katsoin nimittäin Wikipediasta, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. 

Mainitun jokamiehen nettitietosanakirjan mukaan "alijäämämenettelyyn joutuminen tarkoittaisi sitä, että Euroopan komissio antaa maalle ohjeet siitä, kuinka paljon taloutta tulee pyrkiä sopeuttamaan ja missä aikataulussa alijäämä olisi saatava alle kolmeen prosenttiin. Yleensä sopeuttamisen määrä on vähintään puoli prosenttia bruttokansantuotteesta joka vuosi. Alijäämä­menettelyssäkään jäsenmaalle ei sanella taloustoimia, vaan jäsenmaat voivat vapaasti itse päättää tarvittavat toimet."

Suomen bruttokansantuote oli viime vuonna noin 250 miljardia euroa, joten puoli prosenttia siitä tuottaisi noin 1,25 miljardia euron leikkaustarpeen seuraavien vuosien aikana. Määrä on suorastaan naurettavan pieni verrattuna niihin sopeutuksiin, joita Petteri Orpon (kok) hallitus on tehnyt hallituskautensa aikana – puhumattakaan siitä, että maamme tämän vuoden budjetin alijäämä on peräti 13,2 miljardia.

Siten lienee selvää, ettei EU:n alijäämämenettelu ole mitenkään kovin raakaa peliä, eikä Suomen joutumisella alijäämämenettelyyn olisi juurikaan merkitystä suomalaisten jokapäiväiseen elämään. Eikä se siten välttämättä auttaisi kovinkaan paljon Suomen julkisen talouden nostamisessa takaisin jaloilleen. 

Ei etenkään silloin, jos maahamme nousee vasemmistovetoinen hallitus vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeen.

Päivän aiempi merkintä:
Ministeri Riikka Purra linjasi Suomen taloudellisen hyvinvoinnin edellytyksiä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen populistinen tulevaisuus
Lisää yhteisvelkaa ja veroja Euroopan Unionin käytettäväksi?
Riikka Purra ikävien tosiasioiden äärellä

Ylen porsastelu näyttäisi ajaneen seinään

Yleisradion johdon porsastelu näyttäisi tällä kertaa ajaneen seinään. Tarkoitan sen aikomusta maksaa johtajilleen huikeita tulospalkkioita huolimatta siitä, että yhtiö on tällä vaalikaudella määrätty säästötalkoisiin, joiden seurauksena on tehty muun muassa ohjelmiston supistuksia ja potkittu peräti 150 ihmistä pellolle niin, että yhtiön ay-väki on hermostunut perusteellisesti. 

Tälle tullee nyt siis loppu, sillä yhtiön hallintoneuvosto näyttäisi kerrankin käyttävän valtaansa. Tai ainakin sen puheenjohtaja, Sinuhe Wallinheimo (kok), on kertonut, että selkeästi yli puolet puolueista kannattaa asian nostamista esille hallintoneuvoston kokouksessa – ja että näin myös tehdään.

Tämän seurauksena Ylen toimitusjohtaja Marit af Björkestenilta jäänee saamatta ensi vuodelta hulppea 47 000 euron tulospalkkio, joka olisi saattanut tulla hänen 26 000 euroa kuukausipalkkansa päälle. Ei siis mikään pieni menetys eikä olematon siivu veronmaksajien rahaa. 

* * *

Noin muuten odottelen edelleen sitä, milloin Yleisradio tunnustaa tavalla tai toisella lähettäneensä vääristynyttä ohjelmatarjontaa johtaakseen suomalaisia harhaan tai pimittääkseen näiltä tosiasioita. En lähde tässä yksilöimään kaikkia tällaisia tekoja, mutta esimerkkejä löytyy vaikkapa tästä, tästä, tästä, tästä, tästä ja ehkä parhaiten koko yhtiön vääristynyttä maailmankuvaa kuvaten tästä kirjoituksestani.

Asian edistymistä odotellessani seurailen kiinnostuneesti, mitä tapahtuu Ylen roolimallille eli BBC:lle, jonka johtoa joutui lähtemään kilometritehtaalle sen jälkeen, kun sen toiminnasta löytyi samantapaista mis- ja jopa disinformaatiota kuin Yle harjoittaa Suomessa. Viimeisin tieto tilanteen kehittymisestä liittyy Donald Trumpiin liittyvään ihmisten harhaanjohtamiseen jo vuonna 2022. Ja lisää lienee odotettavissa...

Päivän aiempi merkintä:
Poliisi julkaisi poliittisen perusteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylellinen raiskausvihje
BBC:n johtajat erosivat valheellisen uutisoinnin takia – entä Yleisradion johto?
Yleisradion toimituskunta on paksunahkaista

Ylen eilinen pääuutislähetys oli ala-arvoinen

Eilen tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta Hamasin tekemästä poikkeuksellisen verisestä terrori-iskusta. Siksi aihe oli odotetusti esillä myös Ylen eilisillan TV-uutisissa.  

Valitettavasti asian käsittely oli ala-arvoista. Ensin toki kerrottiin parilla virkkeellä kahden vuoden takaisista tapahtumista, mutta sen jälkeen piehtaroitiin pitkään terrori-iskua seuranneen sodan aiheuttamista kärsimyksistä gazalaisten elämään sekä spekuloitiin pääministeri Netanyahun mahdollisten sotarikosten ja korruptioepäilyiden yhteydellä sodan jatkumiseen.

Tämän jälkeen kerrottiin kaksi vuotta sitten terrori-iskun tehneen Hamasin vaatimuksista rauhanneuvotteluissa ja kuvattiin Greta Thunbergin tovereiden kotiinpaluuta sekä Israelin puolesta Suomessa pidettyjä mielenosoituksia. Lopuksi kuvattiin vielä Israelissa Gazan sodan päättämistä vaativia mielenosoituksia ja päästettiin ääneen myös israelilainen aseistakieltäytyjä. 

Huomattavaa on myös se, ettei uutisessa mainittu lainkaan sitä, kuinka Hamasin kahden vuoden takaista iskua juhlittiin estottomasti pitkin maailmaa. Materiaalista ei ainakaan olisi ollut puute, kuten esimerkiksi tämä, tämä ja tämä sosiaalisen median viesti osoittavat. Televisiossa ei nähty myöskään mainintaa siitä, että jopa Suomessa esiintyi epäasiallista käytöstä, kuten arvoisa lukijani voi itse todeta painamalla tästä ja vaikka Ylen toimituksessa oli asiasta tieto.

Ylen toimituksella on toki vapaus tehdä sellaista journalismia kuin se haluaa. Toisaalta suomalaisilla poliitikoilla on yhtä lailla oikeus päättää, kuinka suurella summalla he haluavat sitä rahoittaa – ja viime kädessä meillä äänestäjillä on oikeus vaatia asiallista – poliittisesti neutraalia – uutisiointia Suomen ja maailman tapahtumista. 

Niinpä esitän tässä maamme hallitukselle ja eduskunnalle kiitoksen siitä, että ne ovat jäädyttäneet Yleisradion budjetin vuosille 2025-2027. Ja toivon, ettei sille allokoitua rahoitusta nostettaisi ennen kuin yhtiön työntekijät ymmärtävät, että koko kansan rahoittaman mediayhtiön tulee olla poliittisesti neutraali. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terroristinen hyökkäys moskeijaan sekä harhaanjohtava Ylen uutinen

Poliittisesti oikeaoppinen blogimerkintä
Terrorismin uhri olikin syyllinen

EU:n jäsenmaksu nousee

Olen ollut jo vuosikymmeniä sitä mieltä, että Suomen liittyminen euroalueeseen oli yksiselitteisesti virhe. Sen sijaan itse Euroopan Unionin jäsenyydessä näen sekä hyviä että huonoja puolia, joista ensin mainituista erityisesti laajat sisämarkkinat ovat lähtökohtaisesti erinomainen asia vientivetoiselle taloudellemme. 

Valitettavasti myös EU-jäsenyyden osalta on hiljalleen kertynyt erilaista painolastia, joka on heikentänyt jäsenyyden saldoa. Tarkoitaan tällä tietenkin EU:n päätöksistä seuranneita erilaisia maksuvelvoitteita ja byrokratian lisäyksiä. Yksi sellainen ovat tietenkin olleet erilaiset velkapaketit, pian taas ajankohtaistuvat kellon siirtelyt, ylimitoitetut ilmastotoimet ja puollonkorkkien tapaiset sinänsä vähäiset järjettömyydet.

* * *

Tänään sitten luin siitä, että Brysselin päättäjät aikovat nostaa Suomen EU-maksuja noin 4,4 miljardilla eurolla vuosien 2028–2034 aikana. Käyvin hinnoin kyseessä olisi noin 7,4 miljardin euron lisäys kansallisesta talousarviosta maksettaviin EU-maksuihin – nykyinen EU-maksujen taso on noin 17,8 miljardia euroa seitsemän vuoden budjettikaudella.

Asiasta kertoneen uutisen mukaan Suomen nettomaksuosuus EU:lle oli vuonna 2023 noin 840 miljoonaa euroa, koska osa EU:lle pulitettavista maksuista palautuu takaisin Suomeen. Myös jatkossa on odotettavissa, että Suomi saa brysselinrahaa erityisesti EU:n tukemien puolustusmenojen kasvattamiseen. 

Siten jäsenmaksujen korottamisen aiheuttamaa nettolisäystä tulevalle maksuosuudellemme on vaikea arvioida, mutta epäilemättä jonkinlainen lisälasku on tulossa, mikäli komissio saa tahtonsa läpi. Suomi ei kuitenkaan tätä laskua kaipaisi, sillä maan talous on muutenkin ollut kuralla kohta jo kaksikymmentä vuotta. 

Ei etenkään siitä syystä, että vaikka taloudessamme on viime aikoina nähty monia positiivisia merkkejä, se ei ole vielä lähtenyt selvään nousuun. Lisäksi Suomen valtion budjetin kasvu kiihtynee jälleen vuoden 2027 vaalien jälkeen, jolloin maamme vastuuttomimmat jakopoliittiset puolueet – mitä todennäköisimmin – muodostavat uuden hallituksen Antti Lindtmanin (sd) johdolla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itävallan ympäristöministeri järjesti suomalaisille yli 700 000 000 euron vuosilaskun
Valtamedia harhautti "unohtamalla" tärkeimmän
Mitäs minä sanoin?

Suomen populistinen tulevaisuus

Suomessa on tavallista, että puolueiden kannatus nousee silloin, kun ne eivät ole vallassa. Näin on käynyt tällä vaalikaudella Demareille ja Keskustalle, samoin kuin viime vaalikaudella Kokoomukselle ja Perussuomalaisille.

Tämä on tietenkin ymmärrettävää siinä mielessä, ettei suomalainen poliittinen järjestelmä anna oppositiolle juurikaan vaikuttamisen mahdollisuuksia, eikä siten myöskään vastuuta. Ja sen seurauksena sieltä on helppo lupailla kaikkea sellaista, mitä kunkin puolueen potentiaalinen äänestäjäkunta haluaa kuulla. 

Tosiasia kuitenkin on, että Suomen talous on ollut kuralla vuodesta 2008 asti, minkä seurauksena julkisia palveluita on rahoitettu lähinnä ottamalla velkaa valtiolle. Sen seurauksena Suomen valtionvelka on noussut käytännössä samalle tasolle kuin 1990-laman aikana, jolloin Suomi oli lähellä sellaista tilannetta, ettei julkisiin menoihin olisi saanut enää mistään rahoitusta.   

* * *

Valitettavasti 1990-luvun oppi ei ole mennyt perille maamme suurimmalle oppositiopuolueelle eli SDP:lle, jonka puheenjohtaja on heittäytynyt vieläkin populistisemmaksi kuin Timo Soini oli parhaimmillaan. Siitä antoi esimerkin Antti Lindtman, joka taannoisessa Ylen ykkösaamussa kieltäytyi kertomasta millä keinoilla hänen puolueensa tasapainottaisi valtaan päästessään maamme talouden, mutta tuli samalla kertoneeksi, miten se lisäisi valtion budjetin alijäämää peräti 1,5 miljardilla eurolla. 

Jostain syystä suomalaiset eivät osaa erottaa populismia vakavalla mielellä tehdystä politiikasta, vaan siirtävät kannatustaan sille, joka - 1970-luvulla käytettyä sanontaa laintatakseni - lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Ja sen seurauksena Lindtmanin tie kohti pääministeriyttä näyttää juuri nyt selkeältä ja mutkattomalta. 

Jos ja kun näin käy, saa Suomen kansa juuri sitä mitä se on tilannut. Enkä jaksa uskoa, että demarivetoinen politiikka olisi sille suuremmaksi onneksi kuin Marininkaan kaudella, jolloin pohjustettiin se talouden alho, josta nykyinen hallitus yrittää meitä nostaa. 

Kirjoitin tästä asiasta itsenäisyyspäivänä 2022 eli edellisen hallituksen valtakauden lopulla, jolloin Marinin kabinetin tekemät – ja Lindtmanin johtamalta hallitukselta odotettavissa olevat – talouspoliittiset ratkaisut olivat jo näkyvissä. Seuraavassa lainaus tuosta vajaan kolmen vuoden takaisesta kirjoituksesta.  

"Suomi on viimeisten vuosien aikana ajautunut julkisen talouden kriisiin, jonka vaikutuksia poliittinen päätöksentekokoneistomme on Sanna Marinin (sd) hallituksen johdolla siirtänyt tulevaisuuteen velkaannuttamalla valtiota nopeaan tahtiin. Asiaa ei ole pidetty ongelmana, koska velkojemme korot ovat viime aikoihin asti olleet olemattomat, mutta valitettavasti maailmalla kiihtynyt inflaatio on alkanut nostaa korkotasoja. Ja siksi maamme suuryritykset ovat ilmoittaneet pitävänsä maamme velkaantumista jopa hallitsemattomana."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orpon, Keskisarjan ja koko hallituksen on syytä rauhoittua
Kansan reilu enemmistö tahtoo demarihallituksen
Talouden tila ja itsenäisyys