Rotta tuli Lähi-idästä Suomeen

Tuoreen uutisen mukaan Suomessa on havaittu mustarotta ensimmäistä kertaa kymmeniin vuosiin. Se löytyi Jyväskylästä Lähi-idän tavaraa tuovan yrityksen tiloista eli oli todennäköisesti peräisin juuri sieltä.

Tapaus on useammastakin syystä mielenkiintoinen. Ensinnäkin mustarotta on Suomen alkuperäinen rottalaji, jonka nykyisin tavallinen isorotta on aikonaan syrjäyttänyt Suomesta ja monista muista maista. 

Toiseksi keskiajalla Euroopassa kymmeniä miljoonia ihmisiä tappanut musta surma eli Yersinia pestis -bakteerin aiheuttama epidemia levisi todennäköisesti juuri mustarotissa eläneiden kirppujen puremien kautta. Suomen osalta sen esiintymisestä ei kuitenkaan ole varmuutta – ja vaikka tauti olisikin saapunut maahamme, se ei olisi voinut aiheuttanut suurta tuhoa, koska maamme väestötiheys oli tuolloin liian alhainen sitä aiheuttavan bakteerin tehokkaalle leviämiselle. 

Kolmas mielenkiintoinen seikka on se, että kiinalaisessa kulttuurissa rottaa on pidetty pyhänä, sillä se on jumala Gandeshin esiintymishahmo. Lisäksi rotta on kiinalaisen horoskoopin ensimmäinen merkki ja siellä on sanonta, jonka mukaan rotta toi riisin lahjaksi ihmisille.

* * *

Selvää on joka tapauksessa, ettei mustarotta tule nytkään runsastumaan Suomessa, sillä se ei täkäläisissä olosuhteissa kykene kilpailemaan isorotan kanssa. Ja siksi se ei tule myöskään toimimaan taudinaiheuttajien apuna niiden pyrkiessä leviämään ihmisestä toiseen. 

Toisaalta mustarotan paluu on jälleen yksi uusi esimerkki siitä, miten maailman eri kolkkien välinen tavaranvaihto mahdollistaa erilaisten tuhoeläinten (ja niiden mukana kulkevien pieneliöiden) leviämisen kaukaisten maantieteellisten alueiden välillä. Ja toimii siten varoituksena siitä, että samaa reittiä voi Suomeen levitä myös muita otuksia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: 

Ilta-Sanomia lukiessani juolahti mieleen, että...
Hengenvaarallinen vieras
Rotat piilosilla

Tosiasiat eivät puolla Timo Stewartin kovaa väitettä

Ylen Israelin ja palestiinalaisten konfliktien asiantuntijana käyttämä Timo Stewart esitti rankan väitteen. Sen mukaan Israel ja Venäjä ovat niitä harvoja maita, jotka pyrkivät siirtelemään valtioiden rajoja sodalla. 

Venäjän osalta tästä on tietenkin vahva näyttö monellakin taholla, joten hyväksyn Stewartin näkemyksen siltä osin. Sen sijaan Israelin osalta olisin varovaisempi. 

* * *

Varovaisuuteni ymmärtämiseksi on katsottava lokakuun 7. päivään vuonna 2023. Tuolloin Hamas iski Gazasta Israelin puolelle, tappoi 1 139 ihmistä, joista 764 oli siviilejä ja 373 israelilaisiin turvallisuusjoukkoihin kuuluvia henkilöitä. Lisäksi Hamas otti noin 250 panttivankia ja piilotti heidät Gazan alueelle.

Sen jälkeiset tapahtumat ovat hyvin tunnettuja. Israelin ilmavoimat iskivät Gazan alueelle, ja maavoimat tekivät operaation, jonka avulla ne ottivat – taistellen – takaisin haltuunsa Hamasin Etelä-Israelista valtaamat alueet. Israelin maavoimat tunkeutuivat vasta tämän jälkeen  – eli 20 päivää terrori-iskun jälkeen – Gazan alueelle tarkoituksenaan neutraloida Hamas ja vapauttaa panttivangit. 

Stewartin väitettä on katsottava näiden tapahtumien valossa. Eli oliko siis tosiaan niin, että Israelin hyökkäyksen motiivina oli "rajojen siirtäminen sodalla" ja sen oikeuttaakseen se – jollain mystisellä tavalla – houkutteli Hamasin tekemään järisyttävän terrori-iskunsa? 

Vai olisiko sittenkin niin, että Hamas teki iskunsa jostain muusta syystä. Sellaisia voisivat olla ainakin 1) juutalaisten turvallisuudentunteen horjuttaminen, 2) Hamasin voimanosoitus järjestön kannatuksen kasvattamiseksi palestiinalaisten keskuudessa tai 3) Israelin houkutteleminen hyökkäämään järeällä terrori-iskulla, jotta Hamas järjestönä voisi uhriutua ja saada puolelleen suuren osan maailman ihmisistä?

Jos katsomme tämänhetkistä tilannetta, näyttäisi siltä, että näistä vaihtoehdoista viimeinen on toteutunut aivan erinomaisesti. Ehkä myös yksi tai molemmat kahdesta muusta. Lisäksi Stewartin väitteen kannalta on tärkeä huomata, että Israel on allekirjoittanut tulitaukosopimuksen, joka sisältää sen vetäytymisen pois Gazan alueelta.

* * *

Stewartin väitettä tarkasteltaessa on syytä huomata myös, että aiempien vuosikymmenten aikana Israel on valloittanut Syyrialta Golanin, Jordanialta Länsirannan ja Egyptiltä sekä Gazan että Siinain. Näistä vain Golan on liitetty yli 40 vuotta sitten pysyvästi Israeliin – ilmeisesti siksi, että alueen sijainti ympäristöään korkeammalla parantaa oleellisesti maan pohjoisosien turvallisuutta. Länsirannalla on tälläkin hetkellä itsehallinto eikä Gaza aikanaan kelvannut Egyptille vaan ajautui Hamasin valtapiiriksi.

Näiden lisäksi Israel on valloittanut aika ajoin myös osan Etelä-Libanonista, mutta palauttanut sen takaisin Beirutin hallintaan. Samoin se eteni vuonna 1973 Suezin kanavan länsipuolelle, mutta palautti myös nämä alueet takaisin tehdessään rauhan Egyptin kanssa. Eikä unohdeta myöskään sitä, että Israel tunkeutui Syyrian druusialueelle suojelemaan sen asukkaita maan vallankumouksen jälkeen, mutta on ilmoittanut tavoitteekseen alueen demilitarisoinnin, eikä siis sen liittämistä juutalaisvaltioon.

Minun nähdäkseni Stewartin näkemystä Israelista maana, "joka pyrkii yhä siirtelemään rajoja sodalla", on arvioitava kaikkien edelle kirjaamien tosiasioiden valossa. Ja ainakin omasta mielestäni vastaus on yksiselitteinen: jos Lähi-idässä joku valtio pyrkii yhä siirtelemään rajoja sotimalla, sen tekee kyllä jokin aivan muu taho kuin Israel. 

Päivän aiempi merkintä:
Ratkaisiko lyijymyrkytys ihmisten evoluution suunnan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Syntyykö rauha vai palataanko lähtötilanteeseen?
Ylen eilinen pääuutislähetys oli ala-arvoinen
Syömälakko Hamasin puolesta

Moraaliposeerauksen sijaan rautaa rajalle

Eilisen illan moraaliposeerauskirjoituksen jälkeen on hyvä jatkaa toisella samanlaisella.  MTV3 nimittäin kertoi, että Suomi on hankkinut tällä vuosikymmenellä raskaita aseita eniten Israelista. Tämä on hyvä, sillä se kertoo maamme puolustuvoimien käyttävän vähiä resurssejaan tehokkaasti - eli ostavan parasta, mitä on saatavilla. 

Vastineeksi Suomi on vienyt omaa sotilasmateriaalituotantoaan Lähi-idän ainoaan demokratiaan. Tosin tämän kaupan mittasuhde ei ole kovin suuri - vuonna 2023 vain 400 000 euroa koostuen lähinnä erilaisista suojavarusteista.

* * *

Näin ei ole kaikkialla Euroopassa, vaan muutenkin omista NATO-velvoitteistaan venkoileva Espanja on jopa keskeyttänyt jo sovittuja asekauppojaan juutalaisvaltion kanssa. Asiasta kertova artikkeli ei kuitenkaan kerro, onko se hankkinut niiden sijaan kehnompaa - tai ainakin tositilanteessa testaamatonta - sotamateriaalia vai jättänyt aukon omaan puolustukseensa. 

Myös Slovenia on päättänyt moraaliposeerata ja ilmoittanut pidättäytyvänsä israelilaisten aseiden ostamisesta - tosin se ei ole sieltä mitään ostanutkaan. Ehkäpä sloveenit - ja espanjalaiset - luottavat siihen, että muut eurooppalaiset - tai jopa amerikkalaiset - huolehtivat heidänkin puolustuksestaan. 

* * *

Tosiasia kuitenkin on, että venäläinen imperialismi on Ukrainaan kohdistuneella aggressiivisuudellaan osoittanut olevansa voimissaan. Ja siksi on parempi huolehtia siitä, että Moskovan kulloinenkin tsaarintekele ymmärtää varmasti pysyä erossa eurooppalaisista demokratioista. 

Sen ei pitäisi olla kovin vaikeaa, koska Ukraina on käytännössä yksinään kyennyt pysäyttämään venäläisten laajamittaisen hyökkäyksen ja jopa iskemään aivan Suomen rajan tuntumaan. Siksi riittää, että kukin maa huolehtii omasta tontistaan - ja tekee sen mieluiten tehokkaaksi osoittautuneella kalustolla. 

Sellaista on saatavilla erityisesti Israelista, joka on joutunut vuosikymmenestä toiseen kehittämään ja testaamaan omaa kalustoaan tositilanteissa. Ja siksi sikäläisten aseiden biokotointi moraaliposeerausperusteilla on täsmälleen yhtä älykästä kuin omaan jalkaan ampuminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monta kärpästä yhdellä iskulla
Maailmanparantajien rajallisen harkintakyvyn demonstraatio
Aseviennillä on sellaista kasvuvaraa, jota Suomi tarvitsee

Kaatuuko Suomen hallitus palestiinakysymykseen?

Helsingin yliopiston Johanna Vuorelma arvioi, että kysymys Palestiinan tunnustamisesta voisi kaataa Petteri Orpon (kok.) hallituksen, koska Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset vastustavat sitä. Jos näin kävisi, olisi tilanne lievästikin sanottuna täysin absurdi erityisesti jälkimmäisen kannalta.

Perustelen tätä sillä, ettei palestiinalaiskysymyksellä ole juuri minkäänlaista reaalipoliittista merkitystä puolueen kannattajille, joille Suomen aiemmin harjoittama epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka sekä siihen liittyneet lieveilmiöt oli viime eduskuntavaaleissa ylivoimaisesti tärkein syy äänestää Riikka Purraa ja kumppaneita. Tämän seurauksena puolue ajoi hallitusohjelmaan suuren joukon maahanmuuttopolitiikan uudistuksia, joita on myös toteutettu nopeaan tahtiin - eikä tehtävä ole suinkaan vielä suoritettu loppuun. 

Siksi olisin äärimmäisen yllättynyt, jos puolueen johto päättäisi kaataa hallituksen mahdollisen Palestiinan valtion muodollisen - ja sinänsä merkityksettömän - tunnustamisen takia. Sen sijaan pidän hyvinkin mahdollisena - tai ainakin järkevänä - että puolue pyrkisi kytkemään arabivaltion tunnustamisen johonkin muuhun itselleen tärkeään tavoitteeseen.

* * *

Toinen Palestiinan tunnustamista vastustava puolue on Kristillisdemokraatit. Heille tämä asia lienee paljon tärkeämpi kuin Purralle tai hänen puolueelleen, sillä juutalaisvaltion olemassaolo on heille tärkeä identiteettipoliittinen kysymys. 

Tosiasia kuitenkin on, ettei hallitus kaatuisi Kristillisdemokraattien lähtöön, sillä puolue sai viime vaaleissa vain viisi kansanedustajaa, eikä hallituksen pohja ole niin kapea, etteikö sen enemmistö kestäisi heidän lähtöänsä. Mutta toki marginaali pienenisi ja lakiesitysten läpi ajaminen vaikeutuisi jonkin verran. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, esittääkö Orpon hallitus presidentti Stubbille Palestiinan valtion tunnustamista. Yksi tapa sen tekemiseksi ilman, että hallituksessa syntyisi suurta erimielisyyttä, olisi asettaa selkeät ehdot tunnustamisella vähän samaan tapaan kuin Ranska teki. 

Luontevaa olisi esimerkiksi se, että ehdoksi asetettaisiin Hamasin antautuminen, aseista luopuminen, Israelin valtion yksiselitteinen tunnustaminen sekä sen johtohenkilöiden saattaminen kansainvälisen oikeuden eteen Hamasiin liitetyistä terroriteoista. Itse asiassa nämä ehdot eivät olisi pelkästään luontevia, vaan välttämätön edellytys sille, että Pyhälle maalle voisi edes kuvitella syntyvän pysyvää ratkaisua kahden valtion malliin pohjalta. 

Sikäli tällaista ratkaisua voisi pitää myös palestiinalaisia kannustavana - ja mikäli he toteuttaisivat Suomen vaatimukset - myös Israeliin suuntaan painetta luovana toimenpiteenä. Ja lopultakin yhtenä askeleena kohti pysyvää rauhaa laajemminkin Lähi-idässä.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa
Pelihimo ja takapiru
Maahanmuuttopolitiikalla on hintansa, Teemu Keskisarja!

Hassan Nasrallah tapettiin, mutta Libanonista tuskin tulee uudelleen Lähi-idän Sveitsiä

Israel kertoi eilen tappaneensa Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin Libanonin Beirutissa. Näin paha sai jälleen kerran palkkansa, mikäli tieto pitää paikkansa.

Valitettavasti taitaa olla niin, ettei tämä tarkoita koko Hizbollahin tuhoutumista, vaikka saattaakin johtaa sen neuvottomuuteen ja sisäiseen valtataisteluun joksikin aikaa. Ja tässä tapauksessa ehkä pitkäänkin sellaiseen, koska juutalaisvaltion asevoimat ovat eliminoineet jo aiemmin suuren osan Hizbollahin johdosta. 

On selvää, että tämä kaikki heijastuu koko Libanoniin. Eikä suinkaan positiivisesti ainakaan siinä tapauksessa, että maan historia jatkaa entisillä urillaan.

Libanonilla on nimittäin Israelin tavoin pitkä historia alkaen foinikialaisesta merenkulkukansasta ja sen jälkeisestä eri valtioiden miehityksistä toisen maailmansodan jälkeiseen itsenäistymiseen. Alku näyttikin hyvältä, sillä uuden valtion talous kasvoi toisen maailmansodan jälkeen voimakkaasti arabimaiden kasvavan öljykaupan ja maksunvälitystoiminnan ansiosta. 

Vielä 1960-luvulla etenkin Beirut ja sen ympäristö rikastuivat matkailun ja pankkitoiminnan ansiosta ja Libanon tuli tunnetuksi ”Lähi-idän Sveitsinä” ja Beirut ”Lähi-idän Pariisina”. Mutta sitten aivan vuosikymmenen lopulla tapahtui maan kohtalon muuttanut äärimmäinen virhe, kun marraskuussa Libanonin armeijan komentaja Emile Boustany ja Palestiinan vapautusjärjestö PLO:n puheenjohtaja Jasser Arafat sopivat, että palestiinalaiset voivat perustaa leirejä Libanoniin. 

Siitä eteenpäin on menty pelkkää alamäkeä, joka kulminoitui täysimittaiseen sisällissotaan keväällä 1975. Siinä olivat vastakkain kristittyjen falangistit ja maahan muuttaneet - Jordaniasta vähän aiemmin pois ajettujen - palestiinalaiset välillä. 

Taistelut levisivät koko maahan, jolloin palestiinalaiset joukot liittyivät libanonilaisiin vasemmistomuslimeihin. Lopulta kesäkuussa 1976 maahan kutsuttiin syyrialaisia sotilaita, mikä rauhoitti Beirutin. Sotiminen kuitenkin jatkui Etelä-Libanonissa, josta palestiinalaiset ammuskelivat rakettejaan Pohjois-Israeliin provosoiden nämä ensin vuonna 1978 ja uudelleen siitä neljän vuoden kuluttua sotilaallisiin hyökkäyksiin, joissa se sai tukea Libanonin kristityiltä. 

Kaiken tämän seurauksena Libanonin oma armeija lopulta romahti ja maa on siitä alkaen ollut sekavassa tilassa, jossa Syyria on keitellyt omia soppiaan. Samalla Libanon on lähentynyt myös Irania, jonka etäohjaamasta Hizbollahista on viimeisen kymmenen vuoden kuluessa kasvanut merkittävä ja suosittu organisaatio, joka on pitänyt huolen sekasorron säilymisestä ja Israelin ärsyttänisestä.

Kaiken tämän ajurina on ollut muslimiväestön määrän kasvu ohi kristittyjen. Nykyisin maan asukkaista on 32 % kristittyjä, 32 % sunnilaisia, 31 % šiialaisia, viisi prosenttia muita Islamin suuntauksia ja loput monia muita uskontoja tunnustavia. Eikä paluuta Lähi-idän Sveitsiksi ole odotettavissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen taitavaa propagandaa
Ei turvapaikkaa terroristeille
Maailmanpolitiikan pilkkeitä

Fertiliteettitilastot ja maahanmuuton tarve

PT-mediassa oli juttu, jonka mukaan läntisen Euroopan naisten lapsiluku olisi saavuttanut nykyisen tasonsa jo 1960-luvulla, joten EU:n alueelle ei ole jatkossakaan tulossa työvoimapulaa, vaan se on ainoastaan vihervasemmiston keppihevonen vetelän - ja tarpeettoman - maahanmuuttopolitiikan oikeuttamiseksi. Väite on kova, sillä mikäli se pitää paikkansa, olemme tulleet nielaisseeksi todellisen megahuijauksen. 

Siksi tarkastelin suurten läntisten EU-maiden eli Saksan, Ranskan, Italian ja Espanjan väestönkehitystä. Siitä piirtyi seuraava kuva.

Kuten arvoisa lukijani huomaa, lähti suurimpien EU-maiden naisten fertiliteetti laskuun 1960-luvun tai Espanjan tapauksessa 1970-luvun lopulla. Nykyiset alhaiset lukemat isojen euromaiden fertiliteetti saavutti kymmenisen vuotta myöhemmin eli 1960-luvun lopulta aina 1990-luvun alkuun ulottuvalla aikajanalla. 

Siten PT-median näkemys on tämän perusteella oikean suuntainen, mutta hiukan turhan optimistinen sen suhteen, että pieneneekö näiden maiden huoltosuhde ilman maahanmuuttoa. Etenkin Espanjassa viimeiset korkean fertiliteetin mukaiset ikäluokat ovat 60-vuotiaita - eli jäämässä työvoiman ulkopuolelle - vasta näinä vuosina. 

Siten työelämässä edelleen mukana olevien - pienten - ikäluokkien on tavalla tai toisella huolehdittava myös näiden ihmisten työpanoksen korvaamisesta sekä heidän vanhuudestaan. 

* * *

Kun tässä nyt tuli puheeksi syntyvyys, katsoin samalla Saharan eteläpuolisen sekä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan syntyvyystilastot (pois lukien korkean elintason maat). Eli EU:n alueelle suuntautuvat humanitaarisen maahanmuuton pääasialliset lähtöalueet. Niistä piirtyivät seuraavat kuvat.

Kuvista nähdään, että Saharan eteläpuolisen osan naisten fertiliteetti on tasaisessa laskussa, mutta edelleen yli kaksinkertainen verrattuna siihen, mikä riittäisi väestön uusiutumiseen. Tämä käyrä lienee peruste sille, että kehitysmaiden väestönkasvun arvellaan usein olevan taittumassa. 

Tähän väitteeseen on Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan fertiliteettikäyrien perusteella kuitenkin suhtauduttava jossain määrin varauksellisesti. Toki naisten lapsiluku laski sielläkin 1960-luvulta aina 2000-luvun alkuun, mutta on sen jälkeen asettunut tasolle, joka ylittää edelleen väestön uusiutumistason. Toki se on viimeisten vuosien aikana laskenut hiukan, mutta toisaalta sitä ennen se oli jonkin aikaa jopa nousussa, joten sillä ei ole ollut tällä vuosituhannella selkeää suuntaa.

Tämän perusteella uskallan sanoa, ettei Lähi-idästä ja Afrikasta tulevaan muuttopaineeseen ole tulossa helpotusta ainakaan minun elämäni aikana. Eikä ehkä vielä pitkään aikaan sen jälkeenkään. 

Mitä tulee maahanmuuton ja työnteon suhteeseen, on tähänastisen kokemuksen perusteella selvää, ettei Lähi-idästä ja Afrikasta saapuva väestö ole siltä kannalta optimaalista. Toisaalta on yhtä selvää, että yhä useammat tehtävät voidaan lähiaikoina automatisoida, joten työvoiman puute ei todennäköisesti tule lisääntymään läntisessä EU:ssa - johon Suomikin on laskettava - niin paljon, kuin pelkkien fertiliteettikäyrien perusteella voisi kuvitella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ennuste: Sharia-laki voimaan Iso-Britanniaan, Belgiaan ja Ranskaan vuoteen 2044 mennessä

Anna Rotkirchin selitykset suomalaisten parisuhde- ja naisten mielenterveysongelmille
Afrikkalaisnaisten hedelmällisyysluku laskee, mutta elinikä kasvaa

Kuka hyökkäsi sairaalaan?

Gazan kaistaleella Lähi-idässä on tehty tuhoisa isku sairaalaan. Sellainen on tietenkin vastoin kaikkia kansainvälisen politiikan pelisääntöjä mukaan lukien sodankäyntiin liittyvät sopimukset. Eikä iskusta ole ottanut vastuuta kukaan. 

Nähdäkseni syyllinen voi olla kumpi tahansa osapuoli. Israelin kohdalla kyse voisi olla joko jonkinlaisesta vahingosta tai tarkoituksellisesta teosta. Ensin mainittua ei pitäisi voida tapahtua juutalaisvaltion tapaisen sotilasmahdin hyvin järjestäytyneelle armeijalle. 

Sen sijaan tarkoituksellinen teko on mahdollinen ja kertoisi siitä, että israelilaisten mitta on tullut täyteen Hamasin murhattua joukoittain juutalaisia koteihinsa. Mikäli asia on näin, tulemme näkemään raa´an näytelmän, jossa Israel tuhoaa koko Gazan - ehkä jopa sen väestön. Eli syyllistyy kansanmurhaan.

Mikäli jälkimmäinen vaihtoehto toteutuu, tulemme näkemään salamasodan, jossa Israelin johto tai armeija ei juurikaan vilkuile sivuilleen vaan pyrkii tuhoamaan Gazan ja sen asukkaat mahdollisimman nopeasti. Eli ennen kuin kansainvälinen painostus - tai jopa palestiinalaisten suojaksi lähetettävä sotilaallinen voima - ehtii kasvaa niin vahvaksi, että hyökkäys on lopetettava. 

Tällaisen operaation lopputuloksena olisi väistämättä Israelin joutuminen kansainvälisen hylkyvaltion asemaan ja sen seurauksena maan hallinnon kaatuminen. Sekä USA:n vuosikymmeniä antaman sotilasavun päättyminen. 

Syyllinen voi olla myös Hamas, jonka kohdalla kyse olisi ns. false flag -operaatiosta eli lavastetusta hyökkäykskestä, jonka tarkoituksena on saada koko maailma kääntymään Israelia vastaan. Mikäli näin on, se kertoisi terroristijärjestön käsittämättömästä piittaamattomuudesta omiaan kohtaan.

Selvää on, että juuri tässä vaiheessa koko islamilaisessa maailmassa syylliseksi uskotaan Israelin asevoimat ja sen seurauksena Gazan kahakkaan saattaa liittyä ainakin osa muslimimaista. Toisaalta niiden johtajia pidättelee tietoisuus siitä, että juutalaisvaltion asevoimat ovat heidän armeijoihinsa verrattuna sekä tekniseltä että moraaliselta suorituskyvyltään täysin ylivoimaisia. Ja sen seurauksena todennäköisesti tappiolliseksi koituva sotaretki saattaisi johtaa islamilaisten maiden epädemokraattisten johtajien vallan kaatumiseen. 

* * *

Minun nähdäkseni Israelin asevoimien vahinko ei ole käytännössä mahdollinen. Enkä pidä kovin todennäköisenä myöskään Israelin hyökkäystä sairaalaan osana Gazan hävittämistä. Jälkimmäinen on kuitenkin mahdollista, sillä Hamasin hyökkäys on epäilemättä aiheuttanut ennenäkemätöntä raivoa - ja myös suunnatonta pelkoa - maan asukkaiden parissa.

Todennäköisimpänä pidän kuitenkin Hamasin järjestämää lavastettua hyökkäystä sen jouduttua epätoivoiseen asemaan Israelin hyökättyä ja saarrettua Gazan kaistaleen. Näin siksi, että terroristien voi hyvinkin kuvitella epätoivoisessa tilanteessa turvautuvaan mihin tahansa keinoon saadakseen tavoitteensa toteutetuksi. 

Valitettavasti minulla ei kuitenkaan ole kristallipalloa, joten tässä vaiheessa on vain jäätävä seuraamaan tilanteen kehittymistä. Ja toivottava, että Lähi-idän kriisipesäkkeeseen saataisiin jonakin päivänä kestävä ratkaisu - mikä ikinä se sitten olisikaan.

JK kello 18.40. Päivän mittaan on käynyt yhä selvemmäksi, että puheena oleva räjähdys oli palestiinalaisten tekosia. Omasta mielikuvituksettomuudestani johtuu, ettei aamulla käynyt edes mielessäni, että palestiinalaisten kyvyttömyys voisi olla niin täydellistä, että he osuisivat sairaalaansa - tai sen parkkipaikalle - ihan vain vahingossa. Toistaiseksi pidän kuitenkin mahdollisena, joskin vähäisenä, että osuma ei sittenkään olisi vahinko vaan päätekstissä arvelemani lavastettu hyökkäys.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hamasilaista lastenhoitoa
Terrorismin uhri olikin syyllinen
Palestiinalaisille annettavista kehitysapurahoista

Tosiasioiden tunnustaminen tekisi hyvää palestiinalaisille

Palestiinalainen äärijärjestö Hamas teki eilen jättimäisen terrori-iskun Israeliin tappaen ja raiskaten naisia sekä ampuen kaikkia mahdollisia vastaantulijoita (en anna linkkiä, mutta tätä näkemystäni tukevaa aineistoa löytää halutessaan esimerkiksi viestipalvelu X:stä). Tämä ei ole millään tavalla hyväksyttävää - ei edes siksi, että Israel on yli 70 vuotta sitten perustettu Lähi-itään, mikä epäilemättä oli raskasta muslimeille. 

Seuraavaksi tulemme näkemään Israelin iskevän Hamasin tukialueille Gazaan ja tuhoavan monin verroin enemmän palestiinalaisten omaisuutta kuin nämä voivat onnistua tekemään edes yllätyshyökkäyksen avulla. Tästä kaikesta saavat palestiinalaiset syyttää vain sotahulluja johtajiaan. 

Tosiasia on, että palestiinalaisilla olisi ollut myös vaihtoehto. Sen puki sanoiksi Suomen presidentti Juho Kusti Paasikivi, joka totesi toisen maailmansodan jälkeen, että "tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku". Tällä hän tarkoitti sitä, että Suomella on idässä suuri ja vaarallinen naapuri, jonka kanssa on tultava toimeen. 

Sen perusteella Suomi omaksui neutraalin asenteen suhteessa Neuvostoliitoon ja loi sen kanssa tiiviin kaupallisen yhteistyön, joka hyödytti molempia osapuolia. Samalla Suomi pidättyi itäisen naapurinsa tarpeettomasta ärsyttämisestä, mutta huolehti samalla oman armeijansa iskukyvystä. 

Näin elettiin ylitse Neuvostoliiton romahduksen aina Putinin Venäjän Ukrainaan hyökkäykseen asti. Silloin Suomessa ymmärrettiin, että tosiasiat olivat muuttuneet, koska Venäjä osoitti, ettei siihen voi luottaa. Siten oli tullut aika hakea jäsenyyttä läntisessä sotilasliitossa NATO:ssa samaan aikaan kun Venäjän asevoimat oli sidottu voimattomina Ukrainaan. Näin oma turvallisuus on yhä turvattu, mutta samalla Suomi on edelleen valmis yhteistyöhön Venäjän kanssa, mikäli se palaa sivistyneiden kansakuntien joukkoon tunnustamalla Ukrainan vuoden 2013 rajat ja solmimalla rauhan. 

Palestiinalaisten kohdalla olisi järkevää, että he hyväksyisivät Israelin olemassaolon ja itseensä nähden ylivoimaisen sotilaallisen suorituskyvyn sekä ryhtyisivät tosiasiat tunnustaen tekemään yhteistyötä israelilaisten kanssa jättäen idioottimaisen unelmansa juutalaisten syöksemisestä Välimereen. Näin toimien aika ja taloudellinen vaurastuminen parantaisivat vähitellen myös juutalaisten ja palestiinalaisten välille syntyneen katkeruuden ja tarjoaisi lopulta parannusta myös palestiinalaisten elämän edellytyksiin joko osana Israelia tai jopa itsenäisenä valtiona, mikäli molemmat osapuolet uskoisivat voivansa luottaa toisiinsa. 

Alkuperäinen ajatus englanniksi:
Palestinians: acknowledging facts is the beginning of wisdom!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Intersektionaalinen feminismi ja pyhän maan ongelmat
Yle älyllisesti epärehellisenä
Kuun tavoittelu taivaalta on johtanut palestiinalaiset ahdinkoon

Intersektionaalinen feminismi ja pyhän maan ongelmat

Helsingin sanomat kertoi, että meneillään oleva Israelin ja Hamasin välinen yhteenotto on johtanut USA:n demokraattisen puolueen BLM-siiven vaatimaan suurvallan Israel-politiikan muuttamista. Jutussa ei kerrottu kuinka suuri osa demokraattipuolueesta on uuden linjauksen takana, mutta uudet vaatimukset herättävät epäilemättä ajatuksia niin Israelin juutalaisten kuin palestiinalaistenkin keskuudessa. 

Ensin mainittujen voisi kuvitella kuuntelevan niitä kauhun vallassa, sillä lienee selvää, että pidemmällä aikavälillä Israel on heikoilla miljardin muslimin muodostaman uhan edessä, mikäli sillä ei ole Yhdysvaltain tukea. Palestiinalaiset ääriryhmät puolestaan lienevät saaneet lisää pontta väkivaltaiselle kapinalleen Israelia vastaan.

Nähtäväksi kuitenkin jää, mikä on lopputulos. Järkevää toki olisi, että Israel luopuisi jatkuvia ongelmia aiheuttavasta siirtokuntapolitiikastaan ja palestiinalaiset sen seurauksena hakeutuisivat vastakkainasettelun sijasta yhteistyöhön hyvinvointia luomaan kykenevien naapureidensa kanssa. 

Nyt USA:sta kantautuvat uutiset voivat toki kyllä tukea tuota ensimmäistä seikkaa, mutta jälkimmäinen siirtynee yhä kauemmas realismista. Ja pitkä vastakkainasettelun kierre ja sen synnyttämä molemminpuolinen epäluottamus huolehtinevat siitä, että järkevä ratkaisu siirtyy yhä kauemmas, eikä sellaista tulla saavuttamaan minun elinaikanani, jos koskaan. 

Ajatuksia BLM-porukan ulostulo herättää epäilemättä myös USA:n juutalaisten parissa. Hehän ovat perinteisesti kannattaneet demokraatteja, mutta kaikki tuskin jakavat BLM-siiven näkemyksiä luvatun maan väestöryhmien väleistä. Siten on varsin mahdollista, että moni amerikanjuutalainen siirtyy jatkossa äänestämään varmuuden vuoksi republikaaneja. 

Samoin pidän mahdollisena, että BLM-näkemykset saattavat kallistaa demokraattien ja republikaanien välimaastossa haahuilevia ei-juutalaisia harkitsemaan republikaanien puolelle siirtymistä, vaikka he olisivatkin viime vaaleissa asettuneet Joe Bidenin taakse.

Eli käykö tässä siten, että pienehkö intersektionaalisten feministien ryhmä aikaansaa Trumpin kauden jälkeen sekasortoon ajautuneet republikaanit uuteen nousuun, jonka seurauksena demokraattien valtakausi maailman merkittävimmän suurvallan johdossa jää neljään vuoteen? Pidän tätä varsin mahdollisena etenkin siinä tapauksessa, että USA:n perinteistä lähi-itäpolitiikkaa ajanut presidentti Biden ei korkean ikänsä takia halua tai pysty seuraavissa vaaleissa asettumaan ehdolle toiselle kaudelle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mielenkiintoinen Trump
Yle älyllisesti epärehellisenä
Kuun tavoittelu taivaalta on johtanut palestiinalaiset ahdinkoon

Kuun tavoittelu taivaalta on johtanut palestiinalaiset ahdinkoon

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julkisti eilen vuosisadan diiliksi kutsumansa suunnitelman Israelin ja palestiinalaisten rauhansopimukseksi. Menemättä yksityiskohtiin on selvä, ettei suunnitelmalla tule olemaan palestiinalaisten hyväksyntää.

Trumpin suunnitelma on jälleen yksi askel eteenpäin siinä kehityksessä, jossa palestiinalaisille tarjolla olevat edut ovat kerta kerran jälkeen pienentyneet. Eli otetaanpa pieni kertaus historiasta.

YK:n suunnitelmassa 1947 palestiinalaisille olisi jäänyt kolme aluetta, Gaza, Länsiranta ja nykyisen Israelin luoteisosa. Tämä ei kelvannut palestiinalaisille, vaan he hyökkäsivät arabiveljiensä kanssa vasta perustetun juutalaisvaltion kimppuun.

Tämän seurauksena YK:n suunnitelman mukaiseen Israeliin liitettiin maan luoteisosa, mutta Länsiranta ja Gazan kaista jäivät arabien haltuun - tosin ensimmäistä hallitsi Jordania ja jälkimmäistä Egypti. Tämä ei kelvannut palestiinalaisille, vaan he jatkoivat vaatimuksiaan Israelin hävittämiseksi.

Vuoden 1967 sodassa Israel valloitti Länsirannan ja Gazan kaistaleen, mutta ei varsinaisesti liittänyt niitä itseensä. Tilanne ei muuttunut vuoden 1973 sodassa. Eikä se kelvannut palestiinalaisille.

Sittemmin juutalaiset ovat rakennuttaneet Länsirannalle ja Gazaan siirtokuntia, jotka rikkoivat alueen palestiinalaisasutuksen tilkkutäkiksi. Alueista jälkimmäinen sai vuonna 1994 itsehallinnon ja siirtokunnat purettiin.

Tämäkään ei tehnyt palestiinalaisia tyytyväisiksi, vaan Gazan alueelta tehdään vähän väliä rakettihyökkäyksiä Israelin puolelle sen sijaan, että kaistaleen asukkaat pyrkisivät kehittämään suhteitaan naapuriinsa saadakseen omat elinolosuhteensa nousuun.

Ja nyt Donald Trump on siis ehdottanut, että palestiinalaisille perustettaisiin oma valtio, jossa Länsirannan tilkkutäkki yhdessä Gazan ja pienten Egyptin rajalla olevien maa-alueiden kanssa muodostaisi uuden valtion. Eikä tämäkään siis tule kelpaamaan palestiinalaisille, vaan odotettavissa on edelleen kovenevia vaatimuksia.

Ymmärrän tietyllä lailla palestiinalaisia, sillä kyllähän minuakin harmittaa, että Neuvostoliitto otti toisen maailmansodan aikana pääosan Karjalasta, osan Sallaa ja Petsamon alueen. Eikä Venäjä ole luovuttanut niitä takaisin.

Tästä huolimatta olen tyytyväinen siitä, että Suomi on jatkuvan rähinöinnin, raketti-iskujen ja kovien vaatimusten sijaan kehittänyt suhteitaan itäiseen naapuriin. Näin meidän taloutemme on hyötynyt suuresti ja samalla olemme säästyneet monilla muilla suunnilla naapureihinsa aggressiivisesti suhtautuneen suurvallan aiheuttamilta konflikteilta.

Jos palestiinalaiset olisivat toimineet samoin, olisivat he voineet rakentaa itselleen kukoistavan kodin - sikäli kuin kansakunnan geenit ja kulttuuri olisivat sen sallineet. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, joten jännitteet Pyhällä maalla tulevat jatkumaan läpi nähtävissä olevan tulevaisuuden. Ja samalla palestiinalaisten ahdinko jatkuu tästä ikuisuuteen.

Lopuksi totean, ettei Israel tietenkään ole mikään pyhä enkeli. Etenkin siirtokuntien rakentaminen on ollut kansainvälisten sopimusten vastaista ja nähtävissä jopa vähittäiseksi etniseksi puhdistukseksi. Kyse on vahvemman oikeudesta ja epäilenkin Israelin pitkän ajan tavoitteena olevan saattaa koko historiallinen Israel juutalaisten haltuun.

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että toimimalla toisin eli realistisesti minä tahansa ajankohtana vuoden 1948 jälkeisessä historiassa olisivat palestiinalaiset voineet pysäyttää Israelin laajenemisen ja siihen liittyvät etnisen puhdistuksen. Tätä he eivät kuitenkaan ole halunneet, vaan ovat mieluummin tavoitelleet ns. kuuta taivaalta. Toisin sanoen he ovat osoittaneet jo yli 70 vuoden ajan silkkaa tyhmyyttä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ellet ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan
Trump tunnusti tosiasiat - entä sitten?
Gazalaiset ja Karjalan menetys

Onko taiteesta provosoituminen kulttuurinen tai suorastaan geneettinen eikä uskonnollinen ominaisuus?

Uskontoon liittyvä taide on vaikea ja vaarallinen laji. Olemmehan kaikki tietoisia siitä raivosta, jolla islamilainen maailma on ottanut vastaan omaan uskontoonsa liittyvät taiteelliset kannanotot - esimerkkinä vaikkapa Lars Vilksin taideteokset.

Tämän päivän Helsingin Sanomat kertoi, että Israelin Haifassa on suomalaisen kuvataiteilijan - Jani Leinosen - taideteos Ronald McDonaldista ristillä herättänyt raivoa jopa siinä mittakaavassa, että poliisin ja mielenosoittajien välille oli syntynyt kivisota. Lisäksi taidemuseoon oli heitetty palopommi.

Jutun mukaan jopa Israelin kulttuuriministeri on vaatinut taideteoksen poistamista, koska "taiteellisen protestoinnin nimissä tehty uskontojen symbolien ja uskovaisten ihmisten halveksunta on laitonta, eikä sitä voida sallia valtion varoin tuetussa kulttuurilaitoksessa". Myös Haifan katolisen kirkon johtaja Agapious Abu Sa’ada on tuominnut näyttelyn ”kristinuskon pyhimmän symbolin loukkauksena”

Juttu ei kuitenkaan kerro, ketkä ovat tällä kertaa olleet tarpeeksi lapsellisia pillastuakseen taiteesta. Arvaukseni kuitenkin on, että kyseessä ovat kristityt palestiinalaiset. Wikipedian mukaan näitä on noin 3-6 prosenttia kaikista palestiinalaisista.

Jos olen oikeassa, havaitsemme mielenkiintoisen asian: taiteesta provosoituminen ei ehkä sittenkään ole suoraan liityksissä muhamettilaisuuteen, vaan on osa palestiinalaisten ja muiden Lähi-idän kansojen kulttuuria - tai mahdollisestii jopa genetiikkaa. Hyvä kuitenkin, ettei kristittyjen raivo ole suuntautunut suoraan taiteilija Leinoseen, eikä häntä tarvitse sen takia alkaa suojella verovaroillamme samaan tapaan kuin Lars Vilksin tapauksessa on Ruotsissa jouduttu tekemään.

Tapaus on sikälikin mielenkiintoinen, että lehdessä oli kuva kyseisestä taideteoksesta. Ensimmäinen oma ajatukseni siihen katsahdettuani oli pettymys siitä, että jälleen kerran on yksi mielikuvitukseton tusinataiteilija varioinut vanhaa teemaa - tiedättehän kaikki sikamessiaan - ja ehkä myös halunnut sitä kautta pilkata pikemminkin pikaruokaa syöviä ihmisiä ja/tai amerikkalaista hampurilaisketjua kuin kristittyjä tai kristinuskoa.

Mutta mistäpä minä tiedän, sillä en edes väitä olevani kovinkaan suuri taiteiden tuntija. Ehkä kyseessä oli sittenkin vain väsähtänyt yritys pilkata kristittyjä, kuten tulkinta vaikuttaisi olevan Pyhällä maalla. Onhan kristinuskon pilkkaaminen ainakin Suomessa paljon turvallisempaa kuin islamin ja lisäksi siitä saanee edelleen positiivista nostetta vihervasemmistolaisen taidegenren piirissä - tosin jälkimmäistä saanee yhtä hyvin myös pikaruokailijoiden tai amerikkalaisyritysten pilkasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaatiiko vuoden 2018 kenttäoikeus uhrin?
Keisarin vaatteet taiteessa
Elääkö kirjailija sananvapaudesta?

Onko Trump palestiinalaisten Joulupukki?

Periaatteessa ihmisten rahat elämiseen tulevat työnantajalta vastineeksi tehdystä työstä. Tai yrittäjän tapauksessa asiakkaalta tavaraa tai palvelusta vastaan. Kummassakaan tapauksessa rahan antajaa ei kiinnosta se, miten sen saaja elää muuta elämäänsä.

Tähän ajatuksenjuoksuun on kuitenkin ollut muutamia poikkeuksia. Esimerkiksi Joulupukin on sanottu tuovan lahjoja vain kilteille lapsille. Samoin vanhemmat usein uhkaavat lapsiaan viikkorahojen menetyksellä, elleivät nämä käyttäydy toivottavasti, mutta jatkavat rahan syytämistä lopputuloksesta huolimatta. Kuten Joulupukkikin lahjojen antamista. 

Kansainvälisessä skaalassa kehitysapua on annettu perinteisesti siksi, että vastaanottaja näyttäisi olevan ongelmissa ja tarvitsee apua. Tämä on periaatteessa pyyteetöntä apua ilman taka-ajatuksia, ellei sellaiseksi lasketa toivetta kehitysmaan noususta omille jaloilleen. 

Sotilasapua on taas annettu maailman sivu vain vastikkeellisena eli oman aseman ja vaikutusvallan kasvattamiseksi. Hyvänä esimerkkinä on Venäjän ja Syyrian Assadin välinen suhde, jossa ensimmäinen ostaa jälkimmäiseltä asemapaikan Lähi-idässä. Tai Yhdysvaltain ja Israelin suhde, jossa jälkimmäinen pysyy ensimmäisen uskollisena liittolaisena samalla maailmankolkalla. 

Viime päivinä presidentti Donald Trump näyttää sotkeneen sotilasavun periaatteet kehitysapuun. Tarkoitan tällä sitä, että hän on ilmoittanut maansa toimivan jatkossa palestiinalaisten rahamassina ainoastaan, mikäli nämä käyttäytyvät kunnolla ja kauniisti. 

Palestiinalaiset ovat puolestaan reagoineet Trumpin uhkauksiin hemmotellun lapsen kaltaisesti: heidän mukaansa "Jerusalem ei ole myytävänä, ei kullasta eikä hopeasta". Toisin sanoen palestiinalaiset näyttäisivät luottavan siihen, että Trump vain uhkailee lasten vanhempien tai Joulupukin lailla, mutta ei viime kädessä kuitenkaan vedä rahamassiaan pois heidän saataviltaan.

Aika näyttää ovatko palestiinalaiset oikeassa. Yksi heidän trumpinkuvistaan - eli Joulupukki - on tiettävästi taruolento, vaikka kaikki ovatkin nähneet hänet. Ja rahaa antavia vanhempien altruismia selittää yhteinen geneettinen intressi lastensa kanssa.  

Jatkossa jää siten nähtäväksi se, onko Donald Trump taruolento. Vai näkeekö hän palestiinalaisissa omat lapsensa. Kävi niin tai näin, niin uskon - mikäli Trump toteuttaa uhkauksensa rahamassin sulkemisesta - että Pyhän maan kymmeniä vuosia jumissa olleet palaset saattavat olla liikahtamassa aivan uuteen asentoon.

Lopputulos on varmasti kaoottisen prosessin seuraus, eikä sellaisena ennustettavissa. Ensireaktioiden jälkeen alueen tilanne voi päätyä yhtä hyvin joko nykyistä hankalampaan tilanteeseen tai mahdollisesti jopa ratketa odottamattomalla tavalla. Tosiasia kuitenkin lienee, ettei Pyhään maahan saada rauhaa ainakaan ilman oleellisia muutoksia käynnissä oleviin prosesseihin. 

Juuri sellaisen on presidentti Trump juuri nyt laukaissut. Toivottavasti lopputulos on pikemminkin yllättävä kuin viime vuosikymmenten tapahtumien valossa odotettu. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ei pidä provosoitua kun provosoidaan

Polarisaation ensimmäiset uhrit ovat empatia ja ihmimillisyys

Muhammedin opetusten pitkä ja synkkä varjo

Nykyaikaisten kansainvaellusten jatkoa

Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään.

Sanonta tuli mieleeni kun luin eilen illalla ministeri Kai Mykkäsen (kok) oivalluksen siitä, että Afrikasta Eurooppaan tullaan väestöräjähdyksen takia. Saman totesi myös Osmo Soininvaara (vihr) äskettäisessä blogikirjoituksessaan, jossa hän mainitsi Euroopan aikanaan nopean väestönkasvun purkautuneen Amerikkaan.

Omalta osaltani totesin jo vuonna 2010 tämän blogin neljännessä kirjoituksessa, että nykyaikaisen kansainvaelluksen perimmäisenä ajurina toimii Lähi-idän ja Afrikan nopea väestönkasvu. Ja vähän kuin Soininvaara nyt seitsemän vuotta myöhemmin, vertasin kehitysmaalaisten tulijavirtaa Euroopasta (tarkalleen ottaen puukkojunkkareiden Pohjanmaalta) Amerikkaan suuntautuneeseen siirtolaisuuteen.

Toisin kuin Soininvaara, tein myös eron amerikansuomalaisten ja nykyisten elintasopakolaisten välille. Siinä missä suomalaiset osallistuivat rakentavasti uuden maailman rakentamiseen, näyttää nykyisten maahanmuuttajien tuleminen johtaneen laajoihin ongelmiin.

Kuluneen seitsemän vuoden kehitys on sittemmin vahvistanut tuolloisen näkemykseni. Tämän osoittavat mm. monet islamistiset terrori-iskut, seksuaalirikosten kasvu, tulijoiden segregoituminen omille asuinalueilleen ja heidän heikko työllistymisensä. Sekä toisaalta myös kantasuomalaisten kyllästyminen ongelmia aiheuttaneisiin tulijoihin.

Käsillä olevan probleeman ratkaisemiseksi käy edelleen seitsemän vuotta sitten antamani ohje: "toivoisinkin eurooppalaisten poliittisten päättäjien uskaltavan kohdata Afrikan ja Lähi-idän liiallisesta väestönkasvusta johtuvan kansainvaelluksen silmät auki, rehellisenä ja tosiasiat tunnustaen. Vain siltä pohjalta voidaan ongelma ratkaista, mikäli se on ratkaistavissa."

Tässä mielessä on hienoa, että ministeri Mykkänenkin on viimein oivaltanut elintasopakolaisuuden varsinaisen ajurin. Seuraavaksi hänen ja muiden poliitikkojemme pitäisi ymmärtää ja ratkaista se, miten nykyiset maahanmuuttajat saataisiin rakentamaan eurooppalaista yhteiskuntaa sen sijaan, että he luovat sen sisälle ristiriitoja ja ongelmia.

Tällä tiellä tulisi mahdollisimman pian oivaltaa, että nykyiset ns. suvaitsevaisuudesta lähtevät maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikka ovat perusteiltaan täysin pielessä, eivätkä tule ratkaisemaan kansainvaelluksen luomia ongelmia. Kun tämä on hyväksytty, voidaan ryhtyä luomaan kokonaan uusia suuntaviivoja, joiden ensimmäisenä tärkeänä tehtävänä on väestöräjähdyksen pysäyttäminen lähtömaissa ja toisena tavoitteena jo saapuneiden tulijoiden sulautuminen näkymättömäksi osaksi eurooppalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ongelmista vaikenemalla muutamme Suomen paskastaniksi
Oppiiko suomalainen, kun kiinalainen opettaa Afrikassa?
Nykyajan kansainvaelluksesta