sunnuntai 20. huhtikuuta 2025

Maailmanparantajien rajallisen harkintakyvyn demonstraatio

Suomalaiset maailmanparantajat ovat keränneet yli 50 000 allekirjoitusta kansalaisaloitteelleen puolustushankintojen säätelystä. Se tarkoittaa sitä, että aloite etenee eduskunnan käsittelyyn.

Aloitteessa ehdotetaan, että "eduskunta edellyttää valtioneuvostoa ryhtymään lainvalmisteluun puolustushankintojen sääntelemiseksi, ja antavan asiaa koskevan hallituksen esityksen eduskunnalle mahdollisimman pian. Aloitteessa ehdotetaan, että puolustushankinnoissa huomioidaan kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden tavoitteiden toteutuminen sekä muut ulko- ja turvallisuuspoliittiset seikat. Lisäksi lakiin on kirjattava, että valvonnassa noudatetaan hyviä käytäntöjä".

Aloitteen tekijöiden akuuttina tarkoituksena on ilmeisesti ollut erityisesti puolustusvälinehankintojen kieltäminen Israelista. Eli yhdestä maailman edistyneimmän sotilasteknologian valmistusmaista, jossa valmistetun äärimmäisen tehokkaaksi osoittautuneen Daavidin linko -ohjusjärjestelmän Suomi on jo sopinut ostavansa tehostamaan ilmatorjuntaamme. 

Näin he ovat seuranneet Vasemmistoliittoa, joka on kyseenalaistanut Israelista tehtäviä asehankintoja jo pitkään. Samoin ovat tehneet myös esimerkiksi Vihreiden Atte Harjanne ja Kokoomuksen Aura Salla, joten aloitteella on kannatusta monilla poliittisen kentän lohkoilla. Siksi on kysyttävä, että onko aloitteella läpimenon mahdollisuuksia sekä ennen kaikkea mitä sen hyväksymisestä seuraisi. 

* * *

Puheena olevan kansalaisaloitteen läpimeno eduskunnassa jää nähtäväksi, mutta monet sen seuraukset ovat hyvin selkeästi nähtävissä. Ensimmäinen ja tärkein niistä on se, että rajaamalla aseiden hankintavaihtoehtoja vähennettäsiin Suomeen puolustusvoimien kykyä torjua maahan kohdistuvaa sotilaallista uhkaa. 

Toinen seuraus olisi epäilemättä ajan ja rahan loppumaton käyttäminen uusia asejärjestelmiä hankittaessa sen määrittämiseen, mikä maa voidaan luokitella sellaiseksi, jossa ei esiintyisi aloitteessa mainittujen kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden tavoitteiden toteutumisen tai muiden ulko- ja turvallisuuspoliittisten seikkojen suhteen ongelmia. Kävisikö siis aseiden hankinta juuri tällä hetkellä esimerkiksi sotaa käyvältä Venäjältä, Uiguurien ihmisoikeuksia tunnetusti rikkovalta Kiinalta, tai muiden ulko- ja turvallisuuspoliittisten seikkojen suhteen ongelmalliselta Donald Trumpin Yhdysvalloilta? 

Entä mitä tapahtuisi sitten, kun Putin poistuu Venäjän johdosta ja uusi tsaarintekele puhuisi kansainvälisistä asioista yhtä kauniisti kuin Nobelin palkinnon aikanaan saanut USA:n presidentti Barack Obama? Tai muuttuisiko USA jälleen kaikkien mielestä asehankintaan sopivaksi valtioksi Donald Trumpin kauden jälkeen? 

Lisäksi on vielä huomattava se, että suomalainen puolustusvälineteollisuus on viime aikoina ollut suorastaan hurjassa kasvussa ja siitä näyttäisi muodostuvan jatkossa merkittävä osa maamme vientiteollisuutta. Jos Suomi nyt sitten ryhtyisi rajoittamaan omia aseostojaan poliittisista syistä, se johtaisi todennäköisesti myös vastatoimiin, jotka heikentäisivät suomalaisen aseteollisuuden markkinoita - ja sitä kautta vaikeuttaisi maamme tulevaa taloudellista menestystä, mikä näkyisi verotulojen määrässä eli viime kädessä julkisten palveluiden määrässä ja tasossa.

Kuten arvoisa lukijani huomasi, johtaisi nyt eduskuntaan etenevä kansalaisaloite maan turvallisuuden heikkenemisen lisäksi melkoiseen sisäpoliittiseen sirkukseen ja negatiivisiin taloudellisiin vaikutuksiin. Eikä sitä siksi voi pitää vakavasti otettavana lakiehdotuksena, vaan pelkästään niin sanottujen maailmanparantajien rajallisen harkintakyvyn demonstraationa. 





18 kommenttia:

  1. Terhomatti Hämeenkorpi20. huhtikuuta 2025 klo 8.08

    Proffa kirjoitti just eikä melkein:-))) Lisään vain, että näkyy Suomessa olevan VMP:n usuttamia ja manipuloimia kahkoja, ns. hyödyllisiä idiootteja, jotka antavat Putlerille namupasseja. Tsattan.

    VastaaPoista
  2. Onhan siellä raikkaana puuhahenkilönä vihreä, ympäristöasioihin ja ihmisoikeuksiin erikoistunut juristi ja tohtoriopiskelija.

    "Kun poliittiset johtajat eivät osaa säilyttää maailmanrauhaa, onneksi on olemassa valveutuneita nuoria!" lukee hänen kirjaesittelyssä.

    VastaaPoista
  3. Juu. Saadaan se rauha, kun heikennetään Suomen puolustusta: venäläinen rauha. Miten lie toteutuisi siinä maailmassa näiden järkensä menettäneiden ihmisoikeusidioottien unelma kaikkien ihmisten yhtäläisistä oikeuksista? Kaikki tollot sitä pääsevätkin huseeraamaan demokratiassa.

    Ajatelkaapa, että noillakin "opettajilla" ja heidän oppilaillaan on ilmeisesti äänioikeus. Syvä huokaus!
    https://www.noitaopisto.fi/opettajat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saako tuollainen hölynpöly tai suoranainen paskapuhe paljonkin valtionavustuksia?!

      Poista
  4. Israel hylkäsi Patriot- ohjuspuolustusjärjestelmän, ja otti oman järjestelmän("Davidin linko") käyttöön.
    Ottaen huomioon Israelin tilanteen, se kertoo kaiken järjestelmän ominaisuuksista.
    Joutais Vihreisiin tuo Salla, mitä se kokoomuksessa tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoomuksen naiset varmistavat tuhon vihervasemmiston kumppanina! Se DDR-siipi!

      Poista
    2. Onko Israel todella hylännyt Patriot järjestelmän uudemmat versiot, ehkä kyseessä on se vanhin 1980-luvun versio. Minusta kun tuntuu että olisin viime vuonna lukenut että USA sta vietiin ohjus pattereita Israeliin.
      Mielestäni jossain luki että Davidin lingon luvattu toimitusaika olisi jopa 2-3 vuotta nopeampi kuin muilla vastaavilla järjestelmillä.
      Montako kansalaisaloitetta on mennyt hyväksytysti läpi eduskunnassa, 1 vai 2 ?

      Poista
  5. Näillä allekirjoittajilla on varmasti hyvä ja lämmin olo omasta erinomaisuudestaan.

    VastaaPoista
  6. Maailmanparantajia voisi osuvammin nimittää maailmanvalloittajaksi, koska kaikki intentiot ja puheet koskien ylikansallista oikeutta ja järjestystä ovat tosiasiassa pelkkää poliittista valtaa, raakaa valloittamista ja alistamista. Vain älyttömälle ja omaa moraalista rappiotaan tajuamattomalle vallanhalulle on tarpeellista haastaa kaiken maailman alamaiset omaksumaan ja tottelemaan yhden keskusvallan käsityksiä siitä mikä on oikein ja mikä väärin.

    He ovat totaalisen sokeita sille, etteivät ihmiset ole juuriltaan irrotettavia ja uudelleen ohjelmoitavia robottiyksilöitä, vaan yhteisömoraalin omaavia yhteisöolentoja, jotka olemassaolon taistelussa ovat selviytyneet nimenomaan yhteisöinä ja kulttuureina, eivät omien yliyleistävien yleiskäsitteidemme mukaisina ylikulttuurisina ja ylikansallisina propagandaolentoina. Juuri ihmisyydestä nuo ylikansallisten oikeusnäkemyksien pakkorealisoijat eivät ymmärrä mitään.

    VastaaPoista
  7. Kansalaisaloitteen tukeminen vaatii tunnistautumista esim. pankkitunnuksilla. Näin jokaisen 50000 maanpetturin nimet on tiedossa, jos ajaudutaan vaikka (Venäjän vastaiseen) sotaan.

    VastaaPoista
  8. Heh heh, hankitaan aseita vain vasemmiston hyväksymistä maista? Ostetaan vaan parasta mihin on varaa, no ei nyt sentään pohjoiskoreasta tms.

    VastaaPoista
  9. "Suomalaiset maailmanparantajat ovat keränneet yli 50 000 allekirjoitusta kansalaisaloitteelleen puolustushankintojen säätelystä. Se tarkoittaa sitä, että aloite etenee eduskunnan käsittelyyn". Viides kolonna on hyvin organisoitunut, Putinilla on pitkät taskut ja hyödyllisiä idiootteja saa värvättyä pelkällä puheella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko kansalaisaloite pakko ottaa eduskunnan käsittelyyn? Mielestäni näin ei ole aina menetelty.

      Poista
  10. Ostetaan venäjältä ne aseet. Nehän ovat rauhanaseita kuten edeltäjänsä neuvotoliitonkin aseet. Niin ainakin tuon aloitteen allekirjoitajaporukat ovat aina sanoneet. Ja sehän nähdään Ukrainassakin juuri nyt, rauhanseitahan ne. Niillä ei ammuta eikä tapeta Ukrainan siviieljä kun siellä on se putinin tulitauko meneillään.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  11. Se on saman porukan masinoimaa, kuin jotka jo 70-luvulla mekkaloivat mielenosoituksissa: "Jaffa-appelsiini, veriappelsiini"...Yleensä ne olivat ja ovat pääosin naisia, joilla on oma elämänhallinta kriisissä, nähty on! Yksinhuoltajia, joilla saattaa olla lapsia parille-kolmelle isälle, eikä oikein mitään ammattikoulutusta tai opiskeluja ei vain ole saatu päätökseen. Mies on lähtenyt nostelemaan, kun puolison avuttomuus ja kädettömyys on valjennut, siis täydellinen vastakohta vaikka sota-ajan naisillemme, jotka pelastivat Suomen! Tällaiset naiset sitten kasvattavat lapsiaan, jotka ovat sitten täydellisen kieroon kasvaneita ja moni ongelmaisia sosiaalitapauksia, mutta näistä pitää olla hiljaa!

    VastaaPoista
  12. "Aloitteen tekijöiden akuuttina tarkoituksena on ilmeisesti ollut erityisesti puolustusvälinehankintojen kieltäminen Israelista."

    Jospa he eivät ole kieltämässä lisenssillä valmistusta tai kokoonpanoa Suomessa.

    VastaaPoista
  13. Sic pacet para bellum. Haluat rauhaa hanki aseita. Varmistat rauhan käytä aseita. Haluat hävitä sodan usko oi usko sääntöperustaiseen maailmanjärjestykseen, kansainvälisiin sopimuksiin, hyväntahdon eleisiin (sotilaat kantaa matujen laukkuja, ei aseita), suvaitsevaisuuteen, ilmastomuutosoppiin (sähköllä käyvät panssarivaunut), vähemmistöjen sota-ajan erityisoikeuksiin (matujen päästävä kotimaihinsa lentokuljetuksin, rantahurrien haluttaessa riikinruotsiin, ahvenloiset ei vaadita mitään), naton viidenteen artiklaan (paperipelote) ja "vihollisen motiivien epäily on rasismia"-oppiin. Oi yksinkertaisten on taivasten (fossiilivapaa!) valtakunta julisti rauhanruhtinas Jeesus

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!