Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?

Uutissuomalaisen mukaan Venäjän hallinnon äänitorvi Dmitri Peskov oli eilisiltana kertonut toimittajille Venäjän vallanneen ukrainalaisen Kostjantjnivkan kaupungin kokonaan. Amerikkalainen Insitute for the Study of War puolestaan kiisti tiedon todeten, että venäläiset joukot ovat kyllä saavuttaneet taktisia edistysaskeleita Kostjantjnivkassa, mutta "suurin osa venäläisestä läsnäolosta kaupungissa koostuu pienistä tunkeilijaryhmistä, jotka ovat hajallaan Ukrainan joukkojen asemien seassa".

Syyksi Peskovin liioitteleville puheelle ISW väitti pyrkimyksen vaikuttaa länsimedian sotauutisointiin tänä viikonloppuna, koska Yhdysvalloissa on maan 250-vuotisjuhlat. Nähtäväksi siis jää, onko venäläisten erityisoperaatio edistynyt, vai onko Kostjantjnivkan valtausväitteissä kyse pelkästä Putinin hallinnon propagandasta. 

* * *

Iltalehden pääkirjoituksessa Lauri Nurmi puolestaan spekuloi sillä, että Valdimir Putin saattaa kokea Nicolae Ceaușescun kohtalon. Tällä kommentillaan hän asettui samalle kannalle, kuin tein itse joitakin aikoja sitten todetessani, ettei "Putinilla olisi enää tulevaisuutta, mikäli Venäjä palaisi Ukrainasta tappion kärsineenä".

Toki Ukrainassa käytävän sodan tapahtumia on vaikea seurata – kuten Kostjantjnivkankin tapaus osoittaa – koska liikkeellä on paljon molempien osapuolen tiliin disinformaatiota levittäviä tahoja. Näin erityisesti sosiaalisessa mediassa, jossa sana on vapaa jokaiselle halukkaalle. 

Joka tapauksessa jo pitkään on ollut selvää, ettei Putinin kolmen päivän erityisoperaatio ole onnistunut yhtään paremmin kuin Stalinin puna-armeijalleen määräämä "kahden viikon sotaretki Helsinkiin" vuonna 1939. Tästä syystä on mahdollista – ellei jopa todennäköistä – että Putin joutuu julkistamaan ainakin jonkinasteisen liikekannallepanon maassaan. 

Sen seurauksia voidaan vain arvailla. Selvää kuitenkin on, että mikäli pakkorekrytointi toteutetaan, on lopputuloksena paljon lapsensa ja puolisonsa menettäneitä Venäjän kansalaisia, jotka tuskin kiittävät tapahtuneesta maansa johtajaa. Ja vähintäänkin mielessään hautovat samankaltaisia ajatuksia kuin Nurmi tai allekirjoittanut. 

* * *

Tämä saattaa myös olla syy sille, että Venäjän diktaattori on painostanut valkovenäläistä kollegaansa liittymään sotaan. Näin hän voisi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: venäläisiä kuolisi taisteluissa – ehkä – nykyistä vähemmän ja ukrainalaisten asema vaikeutuisi rintaman pituuden kasvaessa pidemmäksi. 

Toisaalta presidentti Aljaksandr Lukashenka epäilemättä ymmärtää, etteivät ukrainalaiset nostaisi käsiään pystyyn, vaan panisivat vastaan parhaan kykynsä mukaan. Eli ryhtyisivät kasvattamaan perheenjäseniään menettäneiden valkovenäläisten määrää. 

Se lisäisi entisestään pelkoa vallankaappauksesta tai ainakin kapinasta, koska maassa on jo vanhastaan tyytymättömyyttä hänen hallintoonsa. Ja siksi hän pyrkinee myötäilemään Putinia kaikilla muilla tavoilla paitsi lähettämällä sotilaitaan eteläiseen naapurimaahansa.

Jos Putin kuitenkin lopulta pakottaa valkovenäläiset mukaan sotaan, on meillä eurooppalaisilla totinen paikka: hyväksymmekö tapahtuneen taivastellen vai teemmekö asialle jotain konkreettista. Siis jotain, joka on enemmän kuin puheenpärinää ja materiaalisen avun toimittamista ukrainalaisille?

* * *

Kun soppaan liitetään vielä Ilta-Sanomien julkaisemat spekulaatiot siitä, että Venäjän armeija saattaisi tehdä Valko-Venäjän tai Kaliningradin kautta – "erehdykseksi verhotun" – sotilaallisen iskun Puolaan, näyttäytyy tilanne entistä vakavampana. Ja siten eurooppalainen turvallisuustilanne lievästi sanottuna arveluttavalta. 

Erityisen vakava tilanne on siksi, ettemme tiedä mikä on ydinasemahti Venäjän vastaus tilanteessa, jossa sillä on jo nyt vaikeuksia konventionaalisin asein käytävissä taisteluissa? Voisiko se turvautua tehokkaimpiin aseisiinsa, mikäli maan tilanne Ukrainassa vaikeutuisi entisestään, eikä Valko-Venäjä lähtisi etelärajansa yli helpottamaan venäläisten tilannetta?

Entä jos puolalaiset teurastaisivat rajan yli "erehdyksessä" tulleen venäläisosaston? Miten venäläiset vastaisivat siihen? Ja miten reagoisivat läntiset johtajat?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin Venäjän tulevaisuus
Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa
Sodankäynnin suuri muutos

Salaperäisen ammunnan ja puukotuksen uutisointi rampauttaa demokratiaa

Kirjoittelin muutama päivä sitten arvoituksellisista väkivallan tekijöistä. Sen jälkeen esille on tullut myös arvoituksellisia ampujia. 

Helsingin Pikku Huopalahdessa sijaitsevassa asunnossa käytiin nimittäin tulitaistelu, jonka voittivat vuonna 1966- ja 1999 syntyneet mies ja nainen. Tappion eli hengenmenetyksen kärsi vuonna 1974 syntynyt mies. 

Mitään muuta taistelusta ei sitten tiedetäkään. Paitsi että taistelun osapuolet tunsivat toisensa, mutta eivät olleet sukulaisuussuhteessa. Nähtäväksi siis jää, kerrotaanko meille suomalaisille koskaan, mistä tässä tapauksessa oli kyse.

* * *

Toinen uutinen koski junassa tapahtunutta puukotusta. Se tapahtui Kuopiosta Helsinkiin matkalla olevan junan – joka tunnettiin aikanaan lentävänä kalakukkona – ravintolavaunussa ennen Keravaa. 

Tästäkään tapauksesta ei ole annettu julkisuuteen sen kummempia tietoja. Ilmeisesti uhri ei kuitenkaan ole kuollut, sillä sellainen yksityiskohta olisi varmaankin uutisoitu.

* * *

Oli uutisoinnin laita niin tai näin, on selvää, että jotain on Suomessa muuttunut. Joko vakavien väkivaltarikosten määrä on kasvussa tai vaihtoehtoisesti niistä uutisoidaan aiempaa herkemmin. 

Siksi on suorastaan surullista, että uutiset julkaistaan kertomatta epäillyistä oleellisia metatietoja – etenkin heidän suhdettaan yhteiskunnassamme 1990-luvulta alkaneeseen väestönmuutokseen. Tämä olisi tärkeää jo siitäkin syystä, että Suomi on demokratia, jossa kansa valitsee viime kädessä itse päättäjänsä. 

Oleellista ei ole väkivallantekijöiden nimi, vaan heidän etninen taustansa. Ja siksi on kysyttävä maamme journalisteilta ja viranomaisilta, että miksi ihmeessä tätä tietoa pantataan, sillä juuri sen varassahan meistä itse kukin voi tehdä äänestyskopissa päätöksen siitä, miten suhtautua Suomessa harjoitettuun maahanmuuttopolitiikkaan. 

On nimittäin kylmä fakta, että demokratia voi toimia ainoastaan silloin, kun ihmisillä on mahdollisuus saada oikea käsitys siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Eikä äänestäjillä ole uutispimentoon jätettynä aitoa mahdollisuutta reagoida siihen, miten esimerkiksi maahanmuutto vaikuttaa maamme sisäiseen turvallisuuteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arvoituksellisia väkivallan tekijöitä
Hiiriä ja maahanmuuttajia
Puukotus Salpausselän koulussa

Ukraina värvää 160 000 sotilasta, mutta kääntääkö se sodan kulun?

Yksi yleinen Ukrainan ja Venäjän väliseen sotaan liittyvä ihmettelyn aihe on ollut se, ettei Ukraina ole julistanut yleistä liikekannallepanoa, vaikka sillä on rintamalla liian vähän miehiä. Näkökulma on kuitenkin liian suomalainen. 

Näin siksi, ettei liikekannallepanosta ole hyötyä, elleivät kutsuttavat joukot ole saaneet koulutusta sodankäyntiin. Suomessa tämä ei ole ongelma, koska meillä on miehillä yleinen asevelvollisuus ja naisetkin saavat niin tahtoessaan sotilaskoulutuksen. 

Ukrainassa sen sijaan ei ole yleistä asevelvollisuutta, joten yleisestä liikekannallepanosta ei sellaisenaan olisi minkäänlaista hyötyä. Sen sijaan ukrainalaisten kannattaisi - ja olisi kannattanut jo kauan sitten - alkaa kouluttaa miehiä ja naisia sotilaiksi. 

Toiseksi sotilaille pitää olla asianmukainen varustus, jotta heistä olisi hyötyä. Ukrainan osalta näin ei ole ilmeisesti ollut, joten tästäkään syystä liikekannallepano ei ole ollut ajankohtaista - eivätkä ukrainalaiset ole harrastaneet metsästystä samaan tapaan kuin talvisodan suomalaiset, jotka saattoivat ottaa sotaan omia vaatteita ja muita varusteita "malli Cajander" sekä ainakin suojeluskuntalaiset myös omia kivääreitään.

* * *

Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut, sillä Ylen eilinen uutinen kertoi Ukrainan aikovan kasvattaa armeijaansa 160 000 sotilaalla. Uusien sotilaiden värvääminen olisi tarkoitus toteuttaa seuraavan kolmen kuukauden aikana ja mikäli se onnistuu, annettaisiin rekrytoiduille ilmeisesti jonkinlainen sotilaskoulutus ja tarvittavat varusteet.

160 000 sotilasta on ainakin paperilla merkittävä voima. Vertailuksi käy esimerkiksi Suomen armeijan sodanajan vahvuus 280 000 taistelijaa, joten ukrainalaisten lisärekrytointi vastaisi parhaimmillaan yli puolta Suomen sodanajan joukoista.

 

Nähtäväksi kuitenkin jää se, että onnistuuko värväys. Ja jos onnistuu, niin minkälaiseksi muodostuu uusien ukrainalaisjoukkojen taistelukyky.

Tässä suhteessa erityisen oleellista on joukkojen koostumus - eli onnistuvatko ukrainalaiset värväämään joukkoihinsa motivoituneita, hyväkuntoisia ja terveitä henkilöitä, vai enemmän tai vähemmän ongelmallista väkeä. Toiseksi on muistettava, että annettavan koulutuksen laadulla on aivan oleellinen merkitys joukkojen kykyyn suorittaa niille määrättyjä tehtäviä. 

Kolmanneksi on huomattava, ettei hyvätkään lähtökohdat saanut sotilasosasto ole ennen ensimmäistä taistelua valmis. Se tarvitsee niin sanotusti onnistuneen tulikasteen, jossa sotilaat voittavat luonnollisen pelkonsa sekä säilyttävät toimintakykynsä tilanteessa, jossa kuolemanvaara on vihollisen takia välitön. 

Neljäs oleellinen seikka on värvättyjen sotilaiden varustaminen. Eli pystyykö Ukraina nykyisessä tilanteessa huolehtimaan joukkojen aseistuksesta ja huollosta siten, että se voi toimia täysipainoisesti vihollisen jatkuvan painostuksen alla? Arvoisan lukijani muistissahan lienevät ukrainalaisten taannoiset valitukset asetäydennysten puutteista.

Jos ja kun kaikesta edelle kirjoittamastani selvitään kunnialla, saatetaan ukrainalaisten päätöksen huomata hyvinkin johtavan taistelutilanteen oleelliseen muutokseen. Eli Venäjän armeijan joutumiseen puolustuskannalle ja jopa tappion kierteeseen. 

Tätä sopii tietenkin toivoa, mutta vielä ei ole syytä mennä asioiden edelle, vaan odottaa kuinka Ukraina onnistuu joukkojensa vahvistamisessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Odottamaton pelko
Pietari Suuren reinkarnaatio, Pohjois-Korea ja NATO-optio
Ukraina antoi kovia iskuja, mutta riittävätkö ne kaatamaan Venäjän armeijan?

Ukrainan sodassa nähtiin jälleen käänne

Ukrainan sodassa oli jonkin aikaa sikäli mielenkiintoinen tilanne, että venäläiset etenivät maan itäosissa samaan aikaan kun Ukrainan hyökkäys Kurskin suuntaan eteni yhä syvemmälle Putinin valtakuntaan. Vaikka jälkimmäinen sotatoimi onkin osoittautunut menestykseksi - ja on sitä edelleen - on venäläisten etenemistä itäukrainalaiseen liikenteen solmukohtaan, Pokrovskiin, pidetty erittäin huolestuttavana Ukrainan kannalta.

Näin on ollut ilmeisesti myös ukrainalaisten mielestä, koska he ovat siirtäneet alueelle pienehkön valiojoukon, joka näyttää kyenneen vastahyökkäyksellään pysäyttämään venäläisten etenemisen - tai jopa työntämään näitä takaisin. Nähtäväksi jää, pystyvätkö venäläiset jatkamaan etenemistään, vai oliko se tällä kertaa tässä.

Toinen uutinen Ukrainasta koskee Zelenskiyn armeijan käyttöönsä saamia uudenlaisia aseita. Niistä ensimmäinen on pitkän kantaman ohjus/drooni, jota seurannee piakkoin myös ballistinen ohjus. Nähtäväksi jää, miten Ukraina hyödyntää näitä aseitaan. 

Toinen ukrainalaisten uusi ase on lohikäärmedrooni, joka pystyy polttamaan pitkän pätkän maastoa pudottamalla vihollisen niskaan palavaa ainetta kuin liekinheittimet. Voi vain kuvitella, miltä venäläissotilaista tuntuu taisteluhaudassa sellaisen hyökätessä.

Nähtäväksi tietenkin jää, minkälainen vaikutus näillä uusilla asejärjestelmillä on sodan kulkuun. Ja missä vaiheessa venäläiset kehittävät oman lohikäärmedrooninsa, jolloin taistelu muuttuvat myös ukrainalaisten puolella entistä helvetillisemmiksi. 

* * *

Oma kysymyksensä on sitten se, että kuinka sota etenee. Juuri nyt näyttää siltä, ettei sille ole näköpiirissä nopeaa ratkaisua suuntaan eikä toiseen. Ja siksi sodan kitaan syötetään myös jatkossa sekä venäläisiä että ukrainalaisia sotilaita - ja lisäksi Putinin armeija jatkaa terroristisia hyökkäyksiään siviilikohteisiin.

Kaiken kaikkiaan sota osoittaa kaikelle maailmalle, kuinka järjetöntä on venäläinen imperialismi, jonka takia tätä idioottimaista sotaa käydään. Peiliin katsomisen paikka on myös Yhdysvalloilla ja Iso-Britannialla, jotka yhdessä venäläisten kanssa uskottelivat ukrainalaisille näiden itsenäistyessä, että ne takaavat sille itsenäisyyden ilman ydinaseitakin. 

Tätä ne eivät ole tehneet, vaan ovat antaneet venäläisten harjoittaa vapaasti omaa terroristista valtapolitiikkaansa Ukrainaa kohtaan. Ja osoittaneet, etteivät kansainväliset sopimukset ole juuri sen arvokkaampia kuin se paperi - tai nykyisin kai tietokoneen muisti - jolle ne on kirjoitettu. Tämä on lievästi sanottuna häpeällistä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuutto ja Ukrainan sota järisyttivät Saksan valtapolitiikkaa
Mitä vikaa venäläisissä?
Liikahduksia järjettömässä sodassa

Puolustuskyvytön

Tuoreiden tietojen mukaan Ukraina on tänä aamuna iskenyt Moskovaan. Ja kohteena oli jo toisen kerran Venäjän digitaalisen kehityksen, viestinnän ja joukkoviestinnän ministeriö eli maan propaganda-apparaatti.

Tämä on sikäli äärimmäisen hämmästyttävää, että se osoittaa Venäjän olevan kykenemätön puolustautumaan Ukrainan lennokki-iskulta. On siten vaikea ajatella, että itäinen naapurimme olisi enää likimainkaan vakavasti otettava suurvalta. 

Ukrainan onnistuneilla lennokkihyökkäyksillä Moskovaan on kuitenkin ollut vaikutus Venäjää taskuunsa havittelevalle Kiinalle. Se on nimittäin päättänyt rajoittaa siviilikäyttöön tarkoitettujen lennokkien vientiään Ukrainaan, koska ne saattavat päätyä sotilaskäyttöön. 

Nähtäväksi jää, onko kiinalaisten päätöksellä vaikutuksia Ukrainan kykyyn muistuttaa venäläisiä siitä, että heidän kykynsä puolustautua lennokkihyökkäyksiltä on vähäinen. Sen sijaan on selvää, että maan pinnalla venäläiset ovat onnistuneet puolustautumaan sitkeästi. 

Siitä kertoo Ukrainan vastahyökkäyksen hidas eteneminen, jonka seurauksena rintamalinja siirtyy vaivaisesti kohti itää ja etelää. Mutta siirtyy kuitenkin kunnes se saavuttaa Ukrainan kansainvälisesti tunnustetut rajat. 

Koska jokainen taistelu vaatii ihmishenkiä, olisi sekä ukrainalaisten että venäläisten kannalta järkevää, että ne päättyisivät mahdollisimman pikaisesti. Tai että Venäjä tunnustaisi puolustuskyvyttömyytensä ja ilmoittaisi jättävänsä Ukrainan ukrainalaisille. 

Tällöin säästyisivät myös puolustuskyvyttömän Moskovan rakennukset, eikä kaupungin asukkaiden tarvitsisi enää heräillä lennokki-iskujen aiheuttamiin räjähdyksiin. Ja samalla Venäjä pääsisi eroon sitä vastaan suunnatuista pakotteista, joita kiinalaiset käyttävät sumeilematta hyväkseen pannakseen koko Venäjän ja sen kansan taskuunsa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainan vastahyökkäys näyttää etenevän heikosti - vai eteneekö?
Aiheuttaako venäläiskapinallisten hyökkäys ongelman Ukrainalle?
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan