Suomen tulevaisuus on mielenterveysongelmaisten käsissä

Suomessa annetaan ihmisille monenlaista koulutusta. Niistä arvostetuin ja eniten aikaa vievä on ylempi korkeakoulu- eli maisterintutkinto, joka opiskelijoiden tulisi suorittaa viidessä vuodessa. 

Tämä tutkinto määrittelee koulutustason, joka vaaditaan moniin valtion ja kunnan virkoihin, mutta käytännössä sen suorittaneet henkilöt muodostavat myös - erityisesti suurten - yritysten parhaiten palkatun työvoiman ja johtajiston. Toisin sanoen maisterintutkinnon suorittaneiden henkilöiden työsuorituksella on erityisen tärkeä rooli suomalaisen yhteiskunnan yleisen ja erityisesti taloudellisen menestyksen kannalta.  

Yleisradio kuitenkin kertoi, että juuri ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaminen tässä tavoiteajassa onnistuu alle puolelta opiskelijoista, koska he kärsivät yleisesti mielenterveysongelmista. 

Siksi on kysyttävä, että onko suomalaisen yhteiskunnan tuleva menestys siis kiinni mielenterveysongelmaisista? Ja jos vastaus on myöntävä - kuten näyttäisi - mitä se tarkoittaa maamme nykyisyyden ja tulevaisuuden kannalta?

Tämä on kysymys, josta en ole huomannut juurikaan keskusteltavan poliittisissa yhteyksissä. Eikä ylimmän väestönosan mielenterveysongelmia ole huomioitu pohdittaessa syitä sille, että maamme talous on ollut halvaantuneessa tilassa vuodesta 2008 alkaen - siis nyt jo seitsemättätoista vuotta.

Eikä suomalaisten ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden henkilöiden mielenterveydestä ole edes hiiskahdettu mahdollisena selittäjänä sille, että haitallisen maahanmuuttajaväestön määrän on annettu räjähtää vuoden 2015 jälkeen. Eikä näitä ihmisiä ole pystytty sopeuttamaan suomalaiseen yhteiskuntaan, vaan he erottuvat edelleen aivan liian selvästi rikos- ja työttömyystilastoissa.

* * *

Siksi kysyn, että olisiko Suomessa tullut aika selvittää niitä syitä, jotka ovat johtaneet siihen, että maan suurimmat tulevaisuuden toivot joutuvat niin yleisesti mielenterveysongelmien kouriin. Omalta osaltani epäilen, että ongelman syitä olisi etsittävä ennen kaikkea suomalaislasten ja -nuorten kasvatuksesta. Eli viime kädessä suomalaisten muuttuneista kasvatuksen arvoista ja käytännöistä. 

Epäilen nimittäin, että meille on pesiytynyt kasvatukseen - lainsäädännön ja arvojen muuttumisen takia - käytäntöjä, joiden seurauksena lapsille ei kehity aiempien sukupolvien tapaan resilienssiä kohdata elämässä väistämättä vastaan tulevia vaikeuksia. Eikä opiskeleville nuorille aikuisille siten ole kehittynyt keinoja selvitä opintojen ja samanaikaisen itsenäisen elämään siirtymisen mukanaan tuomasta stressistä? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorten mielenterveysongelmista
Pojat ovat tyttöjä uskonnollisempia, mutta miksi?
Kuplautuminen johtaa ahdistukseen

Orwellilainen uuskieli ja kestävän yhteiskunnan luominen

Näyttää siltä, että Suomi jää vaille sitä hirmumyrskyä, josta vielä pari päivää sitten puhuttiin suurilla otsikoilla. Hyvä näin, sillä nyt voin keskittyä politiikan ja sen kommentaattoreiden ruotimiseen ilmastonmuutoksen kauhistelun sijasta. 

Ensimmäiseksi tahtoisin muistuttaa Orwellinkin mainitseman uuskielen käytöstä poliittisessa keskustelussa. Helsingin sanomat nimittäin kirjoitti jutun, jossa se kertoi, että "radikaali­oikeisto pyrkii vaikuttamaan ihmisten ajatteluun kieltä muokkaamalla". 

Jutun aluksi kerrottiin Hommafoorumilla vuonna 2009  mainitun, että "´radikaali vihervasemmisto´ on saanut maahanmuuttonäkemyksensä osaksi keskustelun valtavirtaa". Ja sen jälkeen toimittaja kuitenkin - otsikkonsa mukaisesti - pyrki osoittamaan, että orwellilaisen uuskielen ensisijainen käyttäjä onkin poliittisen vihervasemmiston sijaan radikaalioikeisto. 

Jutussa käytettiin asiantuntijana nykykulttuurin yliopistonlehtoria, dosentti Tuija Saresmaa, jonka mukaan oikeistopopulismille tyypillistä on erilaisten uusien kielellisten ilmausten vakiinnuttaminen myös perinteisen median kieleen. Ja että tällainen kielenmuokkaus on tuttua kansainvälisen radikaalioikeiston toiminnasta.

En kiistä, etteikö näin olisi, mutta haluaisin huomauttaa Saresmalle, että aivan kuin jutun alussa todettiin, vastaava uuskielen muokkaaminen on käytössä myös politiikan toisella laidalla. Ja sieltä se on suomalaisen valtamedian avulla levinnyt perinteisen median kieleen monin verroin tehokkaammin kuin poliittisen oikeiston lanseeraamat ilmaukset. 

Vai väittääkö joku, että esimerkiksi "intersektionaalinen feminismi", "penikselliset naiset", "mamut" tai "kultamunat" olisivat politiikan oikean laidan toimijoiden kehittämiä ilmaisuja? Kyllä ne ovat ihan poliittisen vihervasemmiston alkujaan käyttöönsä ottamia termejä, joiden tarkoituksena on ollut laajentaa feminismin käsitettä kohti ihmisten eriarvoista kohtelua, toimia hellittelyterminä maahan saapuneille kehitysmaalaisille sekä antaa (väärin)ymmärtää näiden tuottavan Suomelle taloudellista hyötyä.

* * *

Lopuksi haluaisin vielä mainita Ylen jutusta, jossa näkyi räikeästi poliittisen oikeiston ja vasemmiston ajattelutavan ero. Siinä haastateltiin ministeri Sanni Grahn-Laasosta (kok), joka kertoi, että hallitus aikoo nyt vähentää pitkäaikaista riippuvuutta toimeentulotuesta ja puolittaa tuen saajien määrän "ensisijaisesti sitä kautta, että työllisyys vahvistuu ja että toimeentulotukea tarvitsevien määrä vähenee".

Tähän reagoi Kelan naispuolinen asiantuntija väittämällä, että toimeentulotuen tarve voi päinvastoin kasvaa, kun hallitus aikoo samaan aikaan leikata asumistukea ja työttömyysturvaa, sillä hänen mukaansa "se yleensä tarkoittaa sitä, että ihmiset joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen. Eli hallituksen tavoite on vähän ristiriitainen". 

Toisin sanoen siinä missä kokoomuslainen ministeri pyrki auttamaan pitkäaikaistyöttömiä pääsemään kiinni työntekoon, virkatyötä tekevä - vasemmistolaista ajatusmallia noudattava - nainen näki ensisijaiseksi sosiaalisen tulonsiirron työtä tekeviltä työttömille. Molemmat lienevät omalla tavallaan oikeassa, mutta vain ministerin ratkaisu johtaa pitkällä aikavälillä taloudellisesti kestävään yhteiskuntaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arkkipiispan rasismi, Jani Mäkelän määritelmä ja todellisuus
Plan International yllätti
Maahanmuuttokriittisyys on tosiasioiden tunnustamista

Diversiteettikeskusten kestävyys

Kuten arvoisa lukijani on huomannut ja ehkä myös lukenut tästä blogista, on ympäristön monimuotoisuus ohittanut ilmastonmuutoksen vihervasemmistolle ahdistuneisuutta aiheuttavana tekijänä. Siksi tässäkin blogissa on syytä käsitellä myös monimuotoisuusasioita monelta kantilta.  

Suomessa ei ole koralliriuttoja, mutta olemme saaneet aika ajoin lukea siitä, kuinka ne ovat tuhoutumassa ihmisen toimien takia (esimerkki). En tiedä, millä tavoin nämä uutiset ovat yleensä vaikuttaneet meihin suomalaisiin, mutta lienee selvää, ettei täällä Pohjantähden alla olla kovinkaan hyvin selvillä koralliriuttojen biologiasta. Näin siitä huolimatta, että toinen toistaan hienommin kuvatut luontodokumentit ovat kertoneet niillä elävistä monenlaisista kaloista, selkärangattomista eläimistä ja levistä. 

Siksi päätin - tällaisena jonkinlaisena kansankynttilänä itseäni pitävänä ihmisenä - välittää tiedon uudesta tieteellisestä tutkimuksesta, jonka aineisto kerättiin vuosina 2016-2018. Tuolloin kansainvälinen tiimi nimittäin keräsi näytteitä 99 riutalta 32 Tyynenmeren saarella ja sekvensoi DNA:ta yli 5000 näytteestä kolmelta korallilajilta, kahdelta kalalajilta ja planktonista. 

Tämän jälkeen tutkijat ekstrapoloivat saarilta löytämiensä puolen miljardin mikrobilajin, pääasiassa bakteerien, määrän koko Tyynellemerelle, jossa elää 80 prosenttia maailman korallilajeista. Ja tuli siihen lopputulokseen, että maailman suurimman merialtaan mikrobiston monimuotoisuus vastaa aiemmin arvioitua koko maapallon monimuotoisuutta. 

Ehkäpä arvoisan lukijani odottaman kauhukuvien maalailun sijaan tutkijat arvelivat tämän käsittämättömän korkean mikrobiston monimuotoisuuden auttavan koralliriuttoja olemaan aiemmin luultua paremmin lämpöaaltoja ja muita stressitekijöitä kestäviä. Tähän arveluun on tietenkin miellyttävää yhtyä. Ja toivoa tutkijoiden olevan oikeassa havaitsemiensa diversiteettikeskusten kestävyyden suhteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa
Ympäristöahdistus estää elokapinallista erottamasta faktaa fiktiosta
YK:n mukaan yli miljoona kasvi- ja eläinlajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon

Välimeren tilanne edellyttää kansan tahdon noudattamista

Yle kertoi uutisvirrassaan, että Tunisiasta Välimeren yli lähteneiden ihmisten määrä on tänä vuonna ollut viisinkertainen verrattuna viime vuoteen. Jutun mukaan tulijoita on lähtenyt "niinkin kaukaa kuin Kamerunista ja Sudanista".

YK:n alaisen UNHCR:n mukaan Välimeren yli oli tänä vuonna tullut Eurooppaan yhteensä 35 976 ihmistä. Heistä suurin osa Italiaan. 

Vuodesta 2021 tulleiden kansallisuudet ovat myös mielenkiintoisia, sillä eniten on saapunut tunisialaisia, egyptiläisiä ja bangladeshilaisia. En muista, että juuri nämä maat olisivat olleet kovin vahvasti esillä puhuttaessa humanitaarisista katastrofeista. Epäilen kuitenkin, etteivät nämä ihmiset ole tulossa pelastamaan suomalaista työvoimapulaa vaan tarkoituksena on lausua taikasana "asylum" heti kun se vain on mahdollista.

Ylen uutisvirran juttu on sikäli merkittävä, että se alleviivaa yhtä tulevien hallitusneuvotteluiden tärkeintä seikkaa. Eli maahanmuuttopolitiikkamme korjaamista vastaamaan yhteiskuntamme kulttuuriseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen kykyyn ottaa vastaan kehitysmaalaisia tulijoita. 

Ja siksi on tärkeää, että hallitusneuvottelija Petteri Orpo (kok) ja puheenjohtaja Riikka Purra (ps) toteuttavat vaaleissa osoitetun kansan tahdon ja pääsevät yhteiseen näkemykseen siitä, että Suomea hallitaan seuraavat neljä vuotta näiden kahden puolueen johdolla. Onhan selvää, että mikäli Kokoomuksen toveriksi valikoituu SDP uuden puheenjohtajansa johdolla, ei asiaan saada kestäviä ratkaisuja, vaan Välimeren yli virtaavien kansainvaeltajien määrän viisinkertaistumisen seurauksena päätyisimme täydelliseen katastrofiin etenkin humanitaarisen maahanmuuton osalta. 

Siksi tämä asia kutsuu myös erityisesti Keskustaa ottamaan vaalitappiostaan huolimatta hallitusvastuuta. Eihän ole myöskään sen kannattajien etu, mikäli Suomi jatkaa kulkuaan sillä tiellä, joka on johtanut läntisen naapurimme Ruotsin yhteiskunnallisiin vaikeuksiin ja jopa esti sen pääsyn NATO:n jäseneksi yhdessä Suomen kanssa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaalitulos ja sen seuraukset 
Kehitysmaalaisten määrä Välimerellä on jälleen kasvussa
Meritaksi rulaa ja Putin kiittää

Anarkismilla on kannatusta eduskunnassa

Ylen juttu niin sanottujen ilmastoaktivistien touhuista osoitti yhden äärimmäisen mielenkiintoisen asian. Näiden taideterroristien puolustaja ja Elokapinan jäsen oli A-studiossa (jota en katsonut) puuskahtanut, että "taidetta ei tule olemaan planeetalla, joka on täysin kuollut".

Kommentti osoitti hyvin, mistä syystä näiden ihmisten toiminta on normaalijärjellä varustetulle ihmiselle käsittämätöntä. Lausuntohan perustuu pelottavaan - mutta harhaiseen - kauhuskenaarioon, jolla ei ole mitään yhteyttä todellisuuteen. 

Vaikka kauheimmista kauhein tapahtuisi ja ilmasto lämpenisi vaikkapa kymmenen tai kaksikymmentä astetta, ei maapallon elämä kuolisi. Sen sijaan lajien esiintymisissä tapahtuisi valtavia muutoksia sekä määrällisesti - toiset kärsisivät ja toiset hyötyisivät - ja niiden maantieteellinen jakautuminen menisi todennäköisesti radikaalilla tavalla uusiksi. 

Mutta että elämä kuolisi kokonaan. Se ei olisi mahdollista minkäänlaisen ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen seurauksena. 

Mielenkiintoista oli myös se, että kansanedustaja Mai Kivelä (vas) hyväksyi taideteoksiin kohdistuvat iskut. En tiedä johtuiko sekin siitä, että hänenkin ajatuksiaan ohjaa virheellinen kauhukuva, vai oliko taustalla esimerkiksi hänen puolueensa aatteellinen perintö. 

Kehottaisin kuitenkin Kivelää ja hänen kannattajiaan miettivän, minkälainen yhteiskunta meille syntyisi, mikäli Suomessa hyväksyttäisiin lakien rikkominen ja omaisuuden tuhoaminen - siis anarkismi - aina silloin, kun tosiasiat ovat ristiriidassa jonkin ihmisen tai ihmisryhmän harhaisten näkemysten kanssa. Taitaisi olla aika ikävä paikka. 

* * *

Sivumennen sanoen oli mielenkiintoista lukea myös siitä, kuinka Suomi on ajatellut pelastavansa maapallon ennustetulta kasvihuonekaasujen aiheuttamalta ilmastonmuutokselta. Sitä pohtimaan lennätettiin nimittäin vajaan 70 hengen delegaatio Egyptiin. Tosin tarkoituksena oli lähettää sinne jopa yli 70 hengeen joukko, mutta muutama jäi pois syystä tai toisesta.

Mukana oli myös pääministerimme Sanna Marin (sd), joka toimi valtuuskunnan puheenjohtajana. Hän lensi muinaisten faaraoiden maahan Helsinki-Vantaalta Amsterdamiin ja sieltä edelleen Hollannin pääministerin virkakoneella Egyptiin sekä palasi jo tiistaina Suomeen Istanbulin kautta. 

Kaikkinensa ilmastoa kokoontuu pelastamaan lähes 40 000 ihmistä eri puolilta maailmaa. Toivottavasti he tekevät siellä hyviä päätöksiä, jotka turvaavat taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden nykyiselle ja tuleville sukupolville. Sekä perustavat päätöksensä todellisuudelle vieraiden kauhukuvitelmien sijasta tosiasioille. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elokapinan jäsen paljasti
Maija Alander sanaili fanatismista täydellisen ymmärtämättömyyden antamalla varmuudella
Helsinkiin halutaan ideologista mainontaa

Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

Yle kertoi Suomen saaneen uuden metsästrategian, jossa ilmastoasiat ovat nousseet entistä tärkeämmiksi ja niiden rinnalle on noussut metsien monimuotoisuus. Luulisi, että nämä ovat asioita, jotka tyydyttäisivät myös ja erityisesti ympäristönsuojelijoita. 

Näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole, sillä Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöpäällikkö Paloma Hannonen vaikutti jutun mukaan kovin pettyneeltä syntyneeseen ratkaisuun. Tämä koski erityisesti monimuotoisuuden käsittelyä metsästrategiassa.

Tässä nousee valaisevalla tavalla esille luonnonsuojeluväen fanaattisuus - onhan luonnonsuojeluliiton jäsenkunta kuitenkin heidän joukossaan maltillisemmasta päästä. Ja siksi sen voisi kuvitella ymmärtävän metsien monipuolisen merkityksen suomalaisessa yhteiskunnassa niin taloudellisen, sosiaalisen, kulttuurisen kuin ekologisenkin kestävyyden osalta. 

Näin ei kuitenkaan ilmeisesti ole. Siitä toisen esimerkin tarjosi eilisen päivän Helsingin sanomat, jossa samainen Paloma Hannonen kirjoitti erittäin negatiivisesti maamme kaivoslain uudistuksesta. Kirjoituksesta jäi sellainen käsitys, ettei hän pysty hyväksymään edes sitä tosiasiaa, että hiilivapaaseen energiasiirtymään - ja siten ennustetun ilmastonmuutoksen torjuntaan - tarvitaan kaivosteollisuutta. Tai ainakaan hän ei näyttäisi hyväksyvän sen harjoittamista Suomessa. 

Luonnonsuojeluliittoa radikaalimman Greenpeacen maajohtaja puolestaan kirjoitti niin ikään HS:ssä, että hakkuita olisi vähennettävä välittömästi suomalaismetsissä. Hänen mukaansa "uuteen sopeutuminen voidaan käynnistää valtion metsissä välittömästi laskemalla hakkuutasoja ja suojelemalla jäljellä olevat luonnonmetsät".

Kun edellä olevia näkemyksiä lukee, ei voi välttyä johtopäätökseltä, että vihreästi ajattelevat aktiiviset ihmiset eivät pelkästään vastusta - taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti tärkeää - metsien talouskäyttöä, vaan asettavat myös ekologisen kestävyyden osalta monimuotoisuustavoitteet hyvin selkeästi ilmastonmuutoksen torjunnan edelle. 

Syitä tälle arvoasetelmalle voin vain arvailla, mutta epäilen, että sillä on jotain tekemistä eräänlaisen nuorisomuodin kanssa. Tarkemmin sanoen: jokainen ympäristöaktiivien ikäluokka haluaa profiloitua juuri omilla aatteillaan, eikä sellaiseen kelpaa enää gretalaisen sukupolven ajama ja nykyisin jopa maan hallituksen asialistalleen ottama ilmastonmuutoksen torjunta. Monimuotoisuuden suojelu siihen kuitenkin vielä passaa - mutta vain tullakseen syrjäytetyksi jollain muulla agendalla ikäluokkien vaihtuessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maija Alander sanaili fanatismista täydellisen ymmärtämättömyyden antamalla varmuudella
Onko Elokapina menossa kohti poliittista väkivaltaa?
Ilmastonmuutoksen torjunnasta

Suomessa tarvitaan kokonaisvaltainen laskelma biodiversiteetin kustannuksista

Tämän päivän lehdessä oli kaksi metsäaiheista mielipidekirjoitusta. Niistä ensimmäisen mukaan luonnon monimuotoisuuden turvaaminen "ei vaadi metsätaloudesta luopumista. Se vaatii vain, että suojelisimme kaikkialla Suomessa tarpeeksi paljon metsiä, jotta se todella riittäisi turvaamaan luonnon monimuotoisuuden."

Toisen kirjoituksen mukaan "metsäala kaipaa kipeästi metsätaloudellisten arvojen rinnalle yhteisesti laaditut hyvän monimuotoisuusarvioinnin ohjeet sekä konkreettiset mittarit... Monimuotoisuusarvon tuominen metsätalousarvon rinnalle saattaisi synnyttää metsätiloille uudet luontoarvomarkkinat. Kun euro saadaan mukaan keskusteluun, mutu-vaikuttamiselle jää vähemmän tilaa."

Yhdessä kirjoitukset osoittavat Suomen keskeisen metsäpoliittisen ongelman eli kunkin keskustelijan eräänlaisen osaoptimoinnin. Ensimmäiselle suojelu on itseisarvoinen asia, josta on pidettävä huoli kustannuksista riippumatta. Jälkimmäinen kirjoittaja taas näyttäisi laskevan kustannuksiksi vain metsänomistajan suorat menetykset, jotka korvattaisiin verovaroista unohtaen täydellisesti metsätalouden kerrannaisvaikutukset, joiden kautta syntyy suuri osa julkisista tuloista.

Tämä ei liene ensimmäisen kirjoittajan - opiskelijan - tai toisen kirjoittajan - metsätilan välittäjä - vika. Heidän sijaansa on syytettävä suomalaisen metsäntutkimusjärjestelmän kyvyttömyyttä tuottaa oikea-aikaista ja kokonaisvaltaista tietoa yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon pohjaksi. 

Tässä tapauksessa jäin kaipaamaan puolueetonta tieteellistä laskelmaa siitä, mitä esimerkiksi ympäristöväen muodostaman Luontopaneelin suojeluvaatimus - 30 prosenttia metsien pinta-alasta - tarkoittaisi taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden kannalta. Nythän tällaista laskelmaa ei ole, vaan ainoastaan Luontopaneelin heittämä arvio 6,8 miljardista eurosta, jonka perusteita ei ole avattu julkiselle keskustelulle.

Tehtävä kuuluisi valtion tutkimuslaitoksille eli Luonnonvarakeskukselle ja/tai Suomen ympäristökeskukselle, jotka valtionhallinnon tulisi mitä pikimmin määrätä tekemään tällainen selvitys. Keskeisiä kysymyksiä vastattavaksi olisivat esimerkiksi vaikutukset metsäteollisuuden toimintaedellytyksiin, Suomen vientiin ja verotuloihin, sekä maaseudun elinvoimaisuuteen ja suojelusta mahdollisesti syntyvien muuttoliikkeiden kustannuksiin. 

Samalla olisi arvioitava myös metsien suojelun kautta saavutettavan uudenlaisen toimeliaisuuden merkitys. Sekä suhteutettava se siihen, mistä vihreän kullan käytön lopettamisen takia jouduttaisiin luopumaan. Kaikki tämä vaatisi yhteisen mittapuun, joksi epäilemättä kelpaisi ainoastaan euro. 

Vasta tällaisen laskelman perusteella voitaisiin ryhtyä keskustelemaan ensimmäisen mielipidekirjoittajan loppukaneetista: "haluamme pysäyttää luontokadon, mutta emme ole valmiita tavoitteen vaatimiin tekoihin". Eikä pelkästään keskustelemaan, vaan myös tekemään päätöksen siitä, kuinka suuren osan taloudellisesta hyvinvoinnistamme olisimme lopulta valmiita sijoittamaan ekologisen kestävyyden säilyttämiseksi eli luontokadon pysäyttämiseen.

Tai jos näemme sen hinnasta riippumatta välttämättömäksi, niin kuinka pystyisimme rahoittamaan biodiversiteettimme säilyttämiseen tarvittavat toimenpiteet ilman, että yhteiskunnan vakaus vaarantuisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sata vuotta metsätietoa on tarua ihmeellisempää
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
Suomen metsäpolitiikka on kohdallaan

Nämä uutiset olisivat hauskoja, elleivät ne olisi totta

Joskus uutiset olisivat hauskoja, elleivät ne olisi totta. Yhdestä tällaisesta tapauksesta saatiin lukea eilisestä Ilta-Sanomista.  

Juttu alkoi seuraavilla sanoilla: "merkittävä havainto ilmasto- ja energiastrategian sukupuolivaikutusten arvioinnista on, että miesten osuus sähköautojen omistamisesta on suurempi kuin naisten oletettavasti tuloerosyistä".

Näin oli jutun mukaan todettu pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen uudessa keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmassa. Siinä ratkaisua pohdittiin siten, että "tukien suunnittelussa voisi selvittää, voidaanko naisten sähköautojen hankintaa mahdollista vauhdittaa esimerkiksi verotuksen keinoin". Siis mitä ilmeisimmin asettaa erilainen sähköautojen verokanta miehille ja naisille.

Lisäksi hallituslähteet olivat tulleet siihen johtopäätökseen, että sähköautojen nykyiset hankintatuet hyödyttävät naisten ja muunsukupuolisten sijasta lähinnä hyvätuloisia miehiä, joilla on kiinnostusta, tietotaitoa ja varallisuutta tehdä tarvittavat hankinnat. Tämä ei luonnollisesti lisää tasa-arvoa eikä tasoita tulonjakoa, mutta olisi ollut hyvä muistaa niiden sähköauton hankintaan kykenevien maksavan myös ne verot, joilla hankintatuet maksetaan. 

IS:n uutinen sai luonnollisesti paljon huomiota sosiaalisessa mediassa. Siellä huomattiin mm. se, että sukupuolensa voi hallitusohjelman mukaan päättää jatkossa itse, joten ehkäpä moni varakas mies ilmoittaa itsensä naiseksi, jolloin myös sukupuolten väliset tuloerot tasoittuvat. Tai ainakin kirjaisi kulkuvälineensä vaimon nimiin.

Huumoria sinänsä. Mutta todellisuudessa on haudanvakava asia, että keskellä uuden koronavirusmuunnoksen leviämistä, kiihtyvää inflaatiota ja Suomen kilpailukyvyn rakenteellista rapistumista hallituksemme puuhastelee edellä mainitun kaltaisten asioiden kanssa. 

* * *

Mietin, että mahtaisiko arvoisaa lukijaani yhtään lohduttaa, että jossain muualla päin maailmaa ollaan - jos mahdollista - vieläkin hassahtaneempia. Uuden Seelannin viranomaiset ovat nimittäin uusimassa koulujensa tiedeopetusta ottamalla länsimaisen tieteen rinnalle alkuperäisväestönsä "tavan tietää".

Tuo alkuperäiskansan tietämistapa perustuu joukkoon myyttejä, kulttuurisia tapoja, traditioita sekä käytännön viisautta ympäristönhoidossa, keinoja ottaa kiinni eläimiä ja niin edelleen. Minkäänlaista tieteellistä testausta näiden tietojen paikkansapitävyyden suhteen ei kuitenkaan ole tehty.

Tosin Uuden Seelannin alkuperäiskansan tiedontapojen tiedetään monissa tapauksissa olevan ristiriidassa nykyaikaisen länsimaisen tieteen kanssa. Tämä koskee vähemmän yllättävästi heidän myyttejään maailman synnystä mutta myös ympäristönhoidon viisautta. 

Jälkimmäisen osalta on myös hyvin tiedossa, että jo ennen eurooppalaisten saapumista oli alkuperäiskansa hävittänyt puolet koriseutunsa metsistä, suuren osan megafaunaa ja muita eliölajeja sekä  köyhdyttänyt alkeellisen maataloutensa seurauksena maaperää. Toisin sanoen kyseisen tiedontavan soveltaminen on ollut ainakin ekologisesti kestämätöntä.

Nähtäväksi jää, millä tavoin alkuperäiskansan tietämistavan kauppaaminen koululaisille länsimaisen tieteen vertaisena lähestymistapana todellisuuteen vaikuttaa tulevien uusiseelantilaisten tapaan hahmottaa maailma. Ja lisääkö se saarivaltion luonnon ympäristöarvoja, nostaako asukkaiden elintasoa tai lisääkö vaikkapa sukupuolten välistä tasa-arvoa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisikö itsenäistä Suomea kehittää Taisto Sinisalon ja Oula Silvennoisen vai J.K. Paasikiven viitaoittamalla tiellä?
Juhannuskauheuksia
Kokemusasiantuntijuus suojaa propagandalta

Ilmastonmuutoksen torjunta on kallista riskipeliä

Eilinen päivä jäi tämän blogin historiaan. Näin siksi, että sillä oli lukukertoja enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Professorin ajatuksia avattiin peräti 11 209 kertaa. 

Kiitos ennätyksestä kuuluu teidän - arvoisat lukijani - lisäksi epäilemättä myös Renaz Ebrahimille, jonka toivon selviävän performanssinsa megalomaaniseksi kasvaneesta jälkipyykistä ilman suurempia vaurioita. 

* * *

Näiden kiitosten ja toivomuksen jälkeen on syytä palata tavanomaisempiin ajatuksiin eli talous- ja ilmastonmuutospolitiikkaan. 

Näin siksi, että Taloustutkimuksen mukaan koronapandemian jälkeisestä voimakkaasta talouskasvusta, energiavarastojen alhaisesta tasosta ja päästöoikeuksien hinnannoususta seuraava energian kallistuminen kasvattaa suomalaisten kotitalouksien menoja noin 1,6 miljardilla eurolla ensi vuonna. Kotitalouksien ostovoima vähenee keskimäärin 1,6 prosenttia, joten tulevat palkankorotukset vain kompensoivat energialaskun kasvun.

Suomen inflaatio on viimeisimmän tiedon mukaan noin 3,2 prosenttia. Mikäli taloustutkimuksen arvio pitää paikkansa ja inflaatio pysyy nykyisellä tasolla, tavallisen työtä tekevän ihmisen palkalla saa tulevien palkankorostusten jälkeen energian hinnan kuittaamisen jälkeen noin 1,6 prosenttia vähemmän kuin kuluvana vuonna. 

Siten elinkeinoelämää pystyssä pitävistä tekijöistä kotimainen ostovoima pienenee, mikä heijastuu monenlaisiin asioihin valtion ja kuntien tuloista ja menoista aina yritysten kannattavuuteen ja tarjolla olevaan työn määrään - ellei sitten vientiteollisuutemme kuittaa omalla kasvullaan kotimaisen kysynnän laskua. Tai valtio lisää entisestään yhteistä velkataakkaamme jakaakseen rahaa kansalle.

Tämä kaikki on vain alkusoittoa, mikäli Suomi pitää kiinni maailman nopeimmasta hiilineutraalisuustavoitteestaan. Ja miksi ei pitäisi, kun hallituksessa istuvat juuri ne, jotka sitä ajavat. 

Tavoitteenahan on pakottaa elinkeinoelämämme uudistumaan ilmastopaineen alla siten, että sen tuotekehitys tuottaa muita maailman maita nopeammin ilmastoratkaisuja, joita sitten myydään kovaan hintaan maailmalle. Tämä on luonnollisesti toivottavaa, mutta koska kiirehtimällä tapaa tulla vain ns. kusipäisiä lapsia, on todennäköistä, etteivät kaikkien yritystemme tuotekehitysponnistelut johda maailmanvalloitukseen. Siitä huolimatta on varmaa, että ellei ponnisteluiden loppusaldo jää negatiiviseksi, se muodostuu positiiviseksi tai ainakin neutraaliksi. 

* * *

Yksi ensimmäisistä ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä tehdyistä uusista innovaatioista on ollut hiilikompensaatio. Kuulimme eilen Yleltä, että se on villiä rahastusta, jossa lopputulos saattaa olla hyödytön tai pahimmillaan jopa haitallinen. 

Näin siksi, ettei hiilikauppaan ole sovittu pitäviä sääntöjä eikä kauppatavaran arvoa mitata kunnolla. Lisäksi esimerkiksi metsiin tehtävä kompensaatio saattaa jäädä lyhytaikaiseksi, jos vihreä kulta hakataan. Tosin tässä asiassa Ylen toimittajille on syytä huomauttaa, että siinäkin tapauksessa ainakin varsinainen rakennuspuu säilyttää hiilensä vuosia, vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja. 

Ja muistuttaa heitä myös siitä, että metsilläkin on ikänsä, eivätkä ne säily edes hakkaamattomina ikuisesti. Niinpä niiden sisältämä hiilikin palaa ennemmin tai myöhemmin takaisin ilmaan: joskus jopa nopeammin kuin olisi käynyt puutavarana.

Nämä huomiot eivät kuitenkaan vaikuta hiilikauppaa käyviin toimijoihin juuri nyt. Siksi lienee varmaa, että heistä ainakin osa on liikkeellä vain siksi, että on havainnut ilmastohuolen aiheuttaman paniikin tarjoavan mahdollisuuden kerätä kokoon mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon tuohta eli rikkautta. Ja sen me heille nähtävästi myös sallimme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastohyödyt katosivat savuna ilmaan
Rautalankaa ja biohiiliakkuja
Kestävyyden alalajit ovat aina ristiriidassa

Ohisalo kaipasi lisää veroja

Suomen punavihreän hallituksen sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) kaipaili Suomeen lisää veroja. Näin siksi, että Suomi saavuttaisi hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä. Hänen mukaansa seuraavaksi ratkaistavien asioiden listalla ovat liikenteen päästövähennykset ja maatalouden päästöjen saaminen laskuun.

Ministeriä ei siis näytä hetkauttavan millään tavalla esimerkiksi teknologiateollisuuden ilmaisema huoli siitä, että "Suomen korkea veroaste ja monien verojen ja veroluonteisten maksujen korkea taso heikentävät yritysten työllistämiskykyä: työtä karkaa muualle. Suomen heikkous on myös palkansaajien ansiotulojen kireä verotus."

Yrittämisen verohelvetistä kertoo jotain se, että yrityksen omistaja maksaa yhteensä viittä veroa eli  arvonlisäveroa, ansiotuloveroa, työntekijän ja -antajan sivukuluja, yhteisöveroa sekä pääomatuloveroa. Tämän kokonaisuuden on arvioitu muodostavan alasta ja yrityksestä riippuen jopa 2/3 asiakkaalta saatavista maksuista. Sellaisena se heikentää Suomen kansainvälistä kilpailukykyä ja on yksi keskeisistä juurisyistä taloudellisiin ongelmiimme.

Olisikin hienoa, jos joku valtalehdistön toimittaja syvähaastattelisi sisäministeriämme siten, että meille kansalaisille valkenisi millä mekanismilla tämän kaavailema verotuksen edelleen kiristäminen palvelee meidän suomalaisten elinolosuhteita täällä pohjoisen karuissa olosuhteissa. Tai millä tavoin tuotantotaloutemme siirtyminen kireän verotuksen seurauksena vähemmän verottaviin, mutta myös ympäristöstään heikommin huolehtiviin, valtioihin palvelee vihreää siirtymää. 

Näin siksi, että minun logiikkani mukaan se ei palvele sitä lainkaan. Sen sijaan sen vaikutus on päinvastainen ja johtaa ajan myötä myös suomalaisen yhteiskunnan taloudellisesti ja sosiaalisesti täysin kestämättömään tilanteeseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pääministeri Marin otti sulan hattuunsa, mutta vihreät nikottelevat
Maria Ohisalo valehteli - Yle salasi ministerin arvostelun
Marin kieltäytyi edes vihjaamasta

Suvaitsematonta fanatismia

Australialainen filosofi John Passmore on sanonut pehmeän suvaitsevuuden olevan sitä, että ajattelija on suvaitsematon virheellisinä pitämiään todisteluita, epäselvää ajattelua ja kyseenalaistamattomia oletuksia kohtaan. Suvaitsevuuden ongelma on puolestaan se, että sen vaatimus voi tulla niiltä, jotka heti valtaa saatuaan ovat täysin suvaitsemattomia.

Suomessa suvaitsematonta fanatismia on viime vuosina esiintynyt kaikkien poliittisten suuntien laidoilla. Erityisen suurella menestyksellä se on vallannut alaa aatesuuntien vihervasemmalla laidalla, josta se on ponnistanut jopa eduskuntaan ja maan hallitukseen. 

Yksi esimerkki tällaisesta fanatismista tuli vastaani eilen Maaseudun tulevaisuuden artikkelissa, jonka mukaan Suomen luonnonsuojeluliitto haluaisi hylätä Metsä Fibren Kemiin suunnitteleman biotuotetehtaan ympäristölupahakemuksen samoin perustein kuin millä korkein hallinto-oikeus (KHO) hylkäsi Finnpulpin ympäristöluvan.

KHO:n perusteluissahan arveltiin tuolloin, että tehtaan suuri ja pitkäaikainen lisäkuormitus voisi aiheuttaa merkittävää vesistön pilaantumista. Huomatkaa perustelun konditionaalimuoto, josta voidaan päätellä, ettei päätöstä tehty faktatiedon varassa vaan pikemminkin varovaisuusperiaatteen innoittamana.

Eilen lukemassani artikkelissa Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) Lapin piiriä asiantuntijana avustanut ympäristöbiokemisti Jari Natunen linjasi Kemin tulevasta biotaloustehtaasta, että "luonnon perustila ei ole se, että siellä on se nykyinen tehdas". Noin ajatellen sama koskee lähes kaikkea taloudelliseen hyvinvointiin liittyvää toimintaa - ainakin jos suljemme ajatuksissamme ihmisen tai ainakin hänen perustarpeidensa täyttämisen ylittävän toiminnan "luonnon perustilan" ulkopuolelle.

SLL:n tai ainakin Natusen näkemys näyttäisikin olevan ns. syväekologinen. Se tarkoittaa Wikipedian sanoin sitä, että "elämää tulee kunnioittaa ja luonnolla ja biodiversiteetillä on itseisarvo. Ihmisillä ei katsota olevan oikeutta tyydyttää toissijaisia tarpeitaan muiden lajien ensisijaisten tarpeiden kustannuksella. Syväekologia korostaa elämistä harmoniassa luonnon kanssa ja vastustaa tarpeetonta kulutusta."

Tämän kauniilta kuulostavan näkemyksen perusteita on pohtinut myös edellä mainittu John Passmore, jonka mukaan sitä kannattavat ihmiset ovat mystiikan ja irrationalismin harhaanjohtamia. Erityisesti hän on ollut skeptinen luonnolle annettavan itseisarvon suhteen ja katsonut luonnon arvon nousevan pikemminkin siitä, mitä hyvää se tarjoaa tietoisille eliöille mukaan luettuna ihmiset. 

Samalla kannalla oli edesmennyt metsäntutkija ja SLL:ään myöhemmin sulautuneen Suomen luonnonsuojeluyhdistyksen perustajajäsen Peitsa Mikola. Hänen mukaansa metsien hyötykäyttöä ja suojelua ei pidä asettaa vastakkain, sillä me tarvitsemme molempia ja pystymme myös sovittamaan ne yhteen. 

Passmorelais-mikolalaisittain tarkasteltuna luonnon arvo on siten suurin silloin, kun se tarjoaa sekä ihmisille että sitä hyödyntäville eliöille kukoistuksen mahdollisuuksia. Näin ajatellen Kemin biotuotetehdas nimenomaisesti lisää maamme metsäluonnon arvoa tarjotessaan logistiikkaketjussaan työtä ja elämisen edellytyksiä noin 2 500 ihmiselle kymmeniksi vuosiksi - huolehtien samalla, ettei sen logistiikkaketjun rasitus ympäristölle käy kestämättömäksi. 

SLL:n ajattelu edustaa siten yhden asian fanatismia, jossa kaiken yläpuolelle nostettu luonnon itseisarvo tukahduttaa ihmistoiminnan edellytykset silloinkin, kun siitä aiheutuvat seuraukset ympäristölle on pyritty minimoimaan kuten Suomen puunjalostusteollisuudessa on jo pitkään tehty. Mikäli SLL:n ajattelutapa nousisi vallitsevaksi, katoaisivat suomalaisilta elämän edellytykset täällä karussa pohjolassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

KHO:n päätöksellä on monia seurauksia
Kuinka maapallo pelastuu?
Kuinka paukut tulisi sijoittaa?

Kestävyyden alalajit ovat aina ristiriidassa

Ympäristöteema on viime vuosina ollut asemassa, jossa se ei ole ollut sitten 1980-luvun metsätuhojen. Toisin kuin silloin, nyt debatin keskellä ovat sekä biodiversiteetti- että ilmastonmuutoskysymykset.

Tämän debatin problematiikkaa kuvaa hyvin Energiateollisuus ry:n johtajan Jari Kostaman mielipidekirjoitus, jossa hän totesi vesivoiman päästöttömyyden ja ylivoimaisen edullisuuden tuulivoiman tarvitsemana säätövoimana. Ja ilmaisi näin näkemyksensä siitä, ettei edes pieniä vesivoimalaitoksia pitäisi sulkea vaelluskalojen kulkureittien helpottamiseksi kuten vapaa-ajan kala-aktiivi Jasper Pääkkösen ajatuksia valaissut toimittaja Heli Saavalainen kirjoitti kolumnissaan.

Kysymys vesivoimasta ja vaelluskaloista yhdistettynä vapaa-ajan kalastajien tarpeisiin tuo erinomaisesti esiin ympäristökysymyksiin liittyvän problematiikan. Tosiasia kuitenkin on, että taloudellinen, ekologinen ja sosiaalinen kestävyys ovat aina ristiriidassa keskenään. Lisäksi ainakin ekologisen kestävyyden kannalta on huomattava, että hiilinielu- ja monimuotoisuuskysymysten ratkaiseminen molempien kannalta optimaalisesti on mahdotonta, kuten Kostama osoitti omassa kirjoituksessaan.

Siksi tämä vesivoimakeskustelu on myös malliesimerkki siitä, että fanaattisuus yhden kestävyyden alalajin puolesta ei tuota mitään hyvää, vaan ratkaisut ovat aina kompromisseja eri kestävyyden lajien osalta. Ja sellaisena ne eivät ole täysin ratkaistavissa pelkän tiedon avulla, vaan vaativat poliittisluonteisen näkemyksen siitä asiantilasta, jossa kaikki kestävyyden lajit on ratkaistu edes kelvollisella tavalla.

Sama koskee kaikkea muutakin luonnonvarojen käyttöä. Siksi nyt käynnissä olevan vesivoimadebatin voisi toivoa auttamaan meitä suomalaisia ratkaisemaan paljon koskien käyttöä suuremmat luonnonvarakysymyksemme metsien käytöstä kaivosteollisuuteen ja nykyajan kansainvaelluksiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ympäristöjalanjäljestäni
Eurooppa on suuren kysymyksen edessä
Tutkijoiden biotalousjulkilausumasta

Aatteesta ja aatteettomasta ilmastopopulismista

Puoluedemokratian ideana on se, että kansalaiset valitsevat eduskuntaan sellaisia ihmisiä, joiden he uskovat pystyvän ratkaisemaan seuraavan neljän vuoden aikana vastaan tulevat yhteiset asiat. Tässä heitä auttaa se, että ehdokkaat kuuluvat puolueisiin, jotka ilmaisevat ohjelmissaan minkälaisista lähtökohdista näitä päätöksiä tehdään. Siis oman aatteensa.

Näin siis unelmautopiassa. Käytännössä yhteisten asioiden päättämisestä on kuitenkin tullut monille ihmisille elämänura eli poliitikon ammatti. Tällöin oleelliseksi onkin tullut aatteen sijasta oman työuran jatkaminen ja säilyminen vaalikaudesta toiseen.

Työuran jatkamisen merkityksestä viesti sattuvasti Ilta-Sanomien pääkirjoitus, joka kertoi oman näkemyksensä Jussi Halla-ahon ja Perussuomalaisen puolueen tilanteesta sekä siihen liittyvistä riskeistä. Tämän kirjoituksen kannalta jutussa oli yksi oleellinen kappale.

Sen mukaan "eduskuntavaaleissa puolue löysi maahanmuuton lisäksi tehokkaaksi teemaksi ilmastonmuutoksen torjunnan vastustamisen. Tämäkin on eurooppalaista. Siinä on riskinsä. Voi käydä niin, että kuumat faktat muuttavat asenteita nopeastikin. Silloin nyt hyödyttäneistä kannoista tulee painolasti."

Näin pääkirjoittaja tuli ehkä tahtomattaan vääntäneeksi rautalangasta sen selkärangattomuuden, joka vallitsee puoluekentällämme vasemmalta oikealle. Eli pyrkimyksen taipua kulloinkin kannatusta tuottavan näkemyksen taakse.

Parempiakin esimerkkejä olisi ollut, mutta en ala tässä nyt vääntämään sen enempää Keskustan akrobatiasta Antti Rinteen (sd) hallitukseen pääsemiseksi kuin Kokoomuksen maahanmuuttopolitiikan täyskäännöksestäkään puolueen siirryttyä oppositioon.

Sen sijaan jään suurella jännityksellä odottamaan muuttuuko Halla-ahon ja Perussuomalaisten perusagenda - eli kuhunkin kysymykseen pragmaattinen suhtautuminen - silloin, kun sen kantavat teemat osoittautuvat poliittisesti suosiota rapauttavaksi. Eli onko Ilta-Sanomien esimerkki halla-aholaisesta populismista todellisuuspohjainen vai pelkkää toimittajan mielikuvitusta - ellei suorastaan mustamaalausta.

Pääkirjoittajan esille ottaman asian suhteen populismi tarkoittaisi ilmastonmuutokseen liittyvän taloudellisen pragmaattisuuden lopettamista. Perussuomalaisethan eivät kyseenalaista ilmastonmuutosta, vaan ainoastaan mitoittaisivat sen torjuntatoimet taloudellisen kestokykymme mukaisiksi.

Itse uskon ja toivon, ettei näin kävisi, vaan maassamme säilyisi edes yksi puolue, joka ei vaihtaisi populistisesti näkökantojaan niiden mahdollisesti tuottaman suosion mukaisesti, vaan tarjoaisi äänestäjille valittavaksi oman vaihtoehtonsa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pirullisia ympäristöongelmia
Tappaako talouskasvu populismin?
Kommunisteilla ratsastaminen on lyhytnäköistä

Ympäristöjalanjäljestäni

Helsingin Sanomat teki jutun siitä kuinka kuka tahansa voisi vähentää ympäristöjalanjälkeään kymmenellä prosentilla. Luin jutun ja jäin ihmettelemään kuinka paljon olen itse vähentänyt jalanjälkeäni, vaikka en ole tietoisesti toteuttanut ensimmäistäkään lehden listaamista toimenpiteistä.

Seuraavassa lehden (tai oikeammin jutussa haastatellun "resurssiasiantuntijan") listaus. Ja jokaisen kohdan jälkeen oman käytökseni kuvaus.

1. Kokeile vegaaniruokia eli ruokia, joissa ei ole lainkaan eläinperäisiä aineksia.

Syön monipuolisesti sekaruokaa. Erityisesti kiinnitän huomiota siihen, että salaatiosat ovat vitamiinien ja hivenaineiden saannin kannalta riittävän monipuolisia.

Kesäisin syön myös runsaasti itse pyytämääni kalaa. Kalastaessani käytän soutuvenettä tai kävelen jokien rantoja. En aio siirtyä vegaaniruokiin, koska ihminen on luontaisesti sekasyöjä. Lisäksi liha ja kala maistuvat paremmalta kuin kasvikset, eli luovat elämälle laatua.

2. Vähennä ajamista omalla autolla.

Ajan autolla jonkin verran, koska minulla on suomalaiseen tapaan mökki, jossa käyn kesäisinä viikonloppuina ja lomalla. Lisäksi käyn autolla viikoittain kaupassa ja teen vuosittain pari lomareissua kotimaassa. En aio luopua tästä elämäntavasta.

3. Jos siirryt käyttämään työmatkoillasi oman auton sijasta kolmen hengen kimppakyytiä kolmesti viikossa, hiilijalanjälkesi pienenee noin prosentin.

En käytä työmatkoihin autoa. Menen tienaamaan leipääni talvisin julkisilla liikennevälineillä ja kesäisin polkupyörällä. Jälkimmäinen on oleellinen osa omasta kunnostani huolehtimista.

4. Vaihda sähkösopimuksesi tuulisähköön. Muutos pienentää hiilijalanjälkeäsi 5 prosenttia. Jos kotonasi on sähkölämmitys, säästö on suurempi.

Tuulisähkösopimuksilla ei ole merkitystä, koska kaikki sähkö otetaan valtakunnanverkosta, johon sitä tuotetaan monipuolisesti. Pelkän tuulen varaan emme voi jäädä täällä pohjoisissa olosuhteissa, koska myllyt eivät pyöri talvipakkasilla. Minulla ei ole sähkölämmitystä.

5. Pudota kotisi lämpötilaa lämmityskaudella kaksi astetta.

En pudota kotini lämpötilaa, koska lihakseni ovat vanhemmiten alkaneet kipeytyä viileässä. En ole myöskään halukas elämään villapaita päällä tai nukkumaan makuupussissa kotonani. Sellainen alentaisi liiaksi elämän laatua.

6. Vaihda Thaimaan-lomasi Espanjan-matkaan.

En käy lomillani sen enempää Thaimaassa kuin Espanjassakaan. Vietän ne käytännössä aina kotimaassa, mikä toki lisää jonkin verran autoilua kuten edellä jo totesin. En siis lennä lomillani kaukomaille.

Työmatkoja joudun toki jonkin verran tekemään lentäen, mutta olen yrittänyt minimoida myös niitä. Eläkkeelle jäätyäni en usko astuvani enää lentokoneeseen.

7. Jos sinulla on tapana matkustaa joka vuosi viikoksi Thaimaaseen, matkusta vastedes kahdeksi viikoksi joka toinen vuosi.

En edelleenkään matkusta lomalle lentokoneella Thaimaaseen tai muihin vastaaviin lomakohteisiin.

9. Matkusta vaihteeksi muulla tavalla kuin lentämällä.

Kun tätä nyt jankutetaan kerta toisensa jälkeen, niin taidan ihan piruuttani matkustaa ensi vuonna lomallani jonnekin kauas, vaikka Pääsiäissaarille. Ihan vaihteeksi... no en todellakaan viitsi, vitsi vitsi!

Mutta pitäisiköhän seuraava työmatka esimerkiksi nousevaan tieteen suurvaltaan Kiinaan tehdä veronmaksajan piikkiin laivalla tai junalla? Saisi ainakin hyvät päivärahat.

8. Ryhdy sähköntuottajaksi. Asenna katollesi aurinkopaneelit tuottamaan sähköä tai aurinkokeräimet, jotka lämmittävät vettä.

En asu omakotitalossa, joten minulla ei ole paikkaa minne paneelit tai keräimet laittaisin.

10. Osta ikimetsää. Jos sijoitat kerran vuodessa sata euroa aarniometsän suojeluun, ostos kompensoi koko vuoden hiilijalanjälkesi.

Tämä on suositeltava tapa sijoittaa metsien biodiversiteetin suojeluun - siis omalla rahalla ilman veronmaksajan kukkaron suoraa keventämistä. Hiilijalanjälkeen sillä ei kuitenkaan ole kovin pitkäaikaista vaikutusta, sillä ikimetsä ei ole hiilinielu eikä -lähde. Tai muuttuuhan se lähteeksi, jos iskee paha tuuli- tai hyönteistuho.

Tarkennan sen verran, että toki talouskäytöstä rauhoitettu metsä sitoo aikansa hiiltä, kunnes sen kasvu hiipuu. Tässä yhteydessä on hyvä ymmärtää myös se, että talousmetsästä saatavasta tukkipuusta valmistetut rakennukset, huonekalut, koriste-esineet ynnä muut siirtyvät kymmeniksi tai jopa sadoiksi vuosiksi pois hiilen kierrosta. Ja samaan aikaan uudistettu metsä sitoo lisää hiilidioksidia.

Metsiensuojelun hintana on kuitenkin talouskäytöstä kestävästi saatavan suomalaisen hyvinvoinnin pohjan kapeneminen. Juuri nyt tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä talousmetsämme kasvavat puuta selvästi enemmän kuin sitä käytetään.

Mutta mitä muuta teen hiilinielun pienentämiseksi?

Ainakin vastustan Suomen hiilijalanjäljen kasvattamista siirtämällä kehitysmaalaisia tänne pohjoiseen ja olen työssäni siirtynyt mahdollisimman pitkälti paperittomaan toimistoon - vältän esimerkiksi tieteellisten artikkeleiden tulostamista lukemalla ne suoraan tietokoneeni näytöltä. Samoin luen Helsingin Sanomat ja muut lehdet sähköisesti.

Liikuntaharrastukseni eivät myöskään vaadi sisätilojen lämmittämistä vaan tapahtuvat ulkona ja vieläpä paljolti hyötyliikuntana. Käytän myös vaatteeni loppuun siirtämällä ne mökkikäyttöön kun ne ovat kuluneet töissä käytön kannalta kelvottomiksi.

Päätän tämän kirjoituksen toteamalla, että olen tainnut ihan vapaaehtoisilla valinnoillani luoda itselleni elämäntavan, jonka ympäristöjalanjälki on kohtuullisen pieni. Siten en näe tarvetta HS:n "resurssiasiantuntijan" neuvojen noudattamiselle.

Totean kuitenkin, että siirtymällä edellä kuvattuun omaan elämäntapaani, voi jokainen vähentää ympäristöjalanjälkeään ilmeisesti vielä paljon enemmän kuin "resurssiasiantuntijan" neuvoilla. Vai olenko sittenkin väärässä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreiden maahanmuuttopolitiikkaa vahvistettiin ekologista jalanjälkeä kasvattavaksi
Uusiutuvien energianlähteiden kannattavuus ratkaisee
Tutkijoiden biotalousjulkilausumasta

Eurooppa on suuren kysymyksen edessä

Ranskan "keltaliivien" mielenosoitukset saattavat muodostua käännekohdaksi länsimaiselle demokratialle. Näin siitä huolimatta, että heidän vaatimuksensa ovat sekava joukko toteuttamiskelpoisia ja -kelvottomia toiveita, ja ettei porukka ole yhtenäiseksi organisoitu kapinaliike, joka vakavasti uhkaisi ottaa vallan käsiinsä.

Protestit ovat levinneet Pariisista myös muualle Ranskaan ja jopa sen rajojen ulkopuolelle, mutta jää nähtäväksi saavatko ne siellä yhtä laajoja mittasuhteita. Toistaiseksi Ranska on säilynyt ainutlaatuisena.

Mielenosoitusten taustalla on kaksi nykypäivän megatrendiä. Ensimmäinen niistä on eurooppalaisten kansallisvaltioiden otteen herpaantuminen talouselämän vaatimusten edessä ja toinen - siihen osittain liittyvä - ilmastonmuutoksen vastaisten toimien aiheuttamat negatiiviset muutokset ihmisten päivittäiseen elämään.

Molempien megatrendien taustalla on ihmisten kokemus siitä, etteivät hallitsijat enää huolehdi heidän asioistaan. Ja tästä syntyy yhteys kolmanteen megatrendiin eli monissa maissa vallanvaihtoon jo johtanut kehitysmaalaisten kansainvaellus Eurooppaan, joka on niin ikään lisännyt verovarojen tarvetta muiden kuin eurooppalaisten hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja samalla lisännyt heihin kohdistuvaa väkivalta- ja seksuaalirikollisuutta.

Tässä tilanteessa eurooppalaisten ja heidän hallitsijoidensa olisi löydettävä toisensa ja palattava perusasioiden ääreen. Eli käytännössä kyettävä löytämään ratkaisu yhteen kysymykseen.

Tuo kysymys kuuluu seuraavasti: kuinka tehdä Euroopan maista taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävällä tavalla hyvä paikka elää ja asua. Poliitikoille annan tässä sen löytämiseksi vain yhden neuvon: ratkaisu voi löytyä ainoastaan tosiasiat tunnustamalla ja niiden mukaan toimimalla.

Toisin sanoen se ei löydy haaveilemalla eikä etenkään taivaanrantoja maalailemalla. Eikä tarkastelemalla asioita vain yhdestä näkökulmasta ja lakaisemalla toisia maton alle. Eikä ainakaan panemalla suuria ihmisjoukkoja yksisilmäisen politiikan maksumiehiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaalitulos muuttaa Yhdysvaltojen politiikan
Saksa on nyt muutoksen kynnyksellä
Italiassa hallitusvastuu kannattaa, mutta miksi?

Marxilainen väitöskirja

Omaan ajatusmaailmaansa sulkeutuneen maailmanparantajan elämä on tuskallista. Tämä tuli mieleeni kun lukaisin aamun lehdestä jutun eilen tarkastetusta marxilaisesta väitöskirjasta, jonka sanoma - ainakin jutun mukaan - oli, että korkeakoulutus on ekologisesti tuhoisaa ja tukee kapitalismia.

Väittelijän mukaan "nykyinen talousjärjestelmä vaatii koko ajan kasvua ja nimenomaan materiaalista kasvua, ja se on ekologisesti tuhoisaa. Me tuhoamme mielekkään elämisen edellytyksiä, kun järjestelmä laajenee ja tarvitaan lisää tuotantoa, kulutusta ja ihmisiä haluamaan enemmän."

Väittelijä on todennäköisesti tietyllä tavalla oikeassa. Kun ihmisillä on enemmän tietoa, on heillä kyky saada elämässään aikaan enemmän kehitystä kuin silloin, jos tietoa ei ole.

Nykyinen korkeakoulutus perustuu siihen, että opettajat tekevät omaa tutkimusta, jonka tarkoituksena on lisätä koko ihmiskunnan tiedon määrää. Siis oppia aivan uusia asioita, lääketieteestä, ekonomiasta, maataloudesta, luonnon monimuotoisuudesta... ja niin, myös kestävästä kehityksestä.

Oman tutkimuksen kautta tutkija-opettajat ovat selvillä oman alansa uusimmista tutkimustuloksista ja voivat siirtää niihin liittyvää tietoa opiskelijoilleen. Ja lopputyössään opiskelijat jopa tuottavat pikkuisen sirpaleen myös aivan uutta tietoa.

Aalto yliopiston tiedotteen mukaan "jotta korkeakoulutus ei olisi vain väline muiden välineiden joukossa globaalissa talouskilpailussa, olisi ensiarvoisen tärkeää, että koulutuksen tavoitteiden asettaminen lähtisi liikkeelle maapallon rajoista ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta". Minulle jäi hämäräksi, mitä tämä tarkoittaisi käytännössä. Jonkinlaista aivopesua?

* * *

Itse olen sitä mieltä, että korkeakoulutuksen ei tule lähtökohtaisesti perustua muihin tavoitteisiin kuin koulutettavan tiedon tason, ymmärryksen ja osaamisen nostamiseen. Se, mihin tuota tietoa, ymmärrystä ja osaamista käytetään, on sitten koulutetun, hänen työnantajansa ja yhteiskunnan asia.

Ajatus siitä, että koulutuksella olisi jonkinlainen etukäteen asetettu poliittinen tavoite eli rajoite on moneen kertaan nähty huonosti toimivaksi ratkaisuksi. Se lienee ollut pääsyy esimerkiksi siihen, etteivät 1900-luvun sosialistiset valtiot pärjänneet teknis-taloudellisessa kilpailussa, ettei islamin piirissä synny suunnattomista öljyvaroista huolimatta hyvinvointivaltioita tai että Pohjois-Korean kehitys on jäänyt pahasti Etelä-Korean jalkoihin.

Siten pitäisi Aalto yliopistossakin olla selvää, että väittelijän haaveilema poliittisesti rajattu koulutus johtaisi myös Suomessa kaikenlaisen kehityksen hidastumiseen ja lopulta pysähtymiseen. Se ei tapahtuisi vuodessa eikä kahdessa, mutta ajan myötä elämän edellytyksen täällä Pohjantähden alla heikkenisivät. Ja jos olemme oppineet jotain, niin sen, etteivät "mielekkään elämän edellytykset" ole olleet parhaimmillaan taantuvissa talouksissa - ei sen enempää sosialistisessa talousjärjestelmässä, uskonnon hallitsemissa yhteiskunnissa kuin diktaattorin johtamassa aasialaisvaltiossakaan.

Pidettäköön siis huolta siitä, että korkeakoulu- ja muun koulutuksen tavoitteena on tulevaisuudessakin tiedon, ymmärryksen ja osaamisen lisääminen eikä poliittisen aivopesun edistäminen. Näin toimien myös väittelijän haaveileman "mielekkään elämän edellytykset" toteutuvat parhaiten - ja ehkäpä ihmiskunta jonain päivänä pystyy sovittamaan itsensä myös maapallon ekologisen kestävyyden rajoihin.

Aiempia ajatuksia samasta aiheesta:
Tiede on hyödyllisin instituutiomme
Ministeri Sanni Grahn-Laasonen asetti tähtäimen maailman huipulle
Avain menestykseen

Tutkijoiden biotalousjulkilausumasta

Kolumnisti Heli Saavalainen kirjoitti lähes 70 tutkijan peränneen julkilausumalla keskustelua siitä, miten puunkäytön avulla voitaisiin saavuttaa maailmanlaajuiset ilmastotavoitteet ja turvata monimuotoisuus. Itse julkilausuma löytyi Ylen nettisivuilta.

Sen teksti oli vähintäänkin mielenkiintoista luettavaa. Julkilausuman mukaan metsien lisääntyvä käyttö vähentää niihin sitoutuneen hiilen määrää enemmän kuin niiden avulla korvattavien uusiutumattomien materiaalien korvaaminen vähentää sitä. Siksi lisääntyvät hakkuut toimivat allekirjoittajien mielestä ilmastonmuutostavoitteita vastaan.

Lisäksi julkilausumassa ennustetaan, että Suomen metsälajeista tulee seuraavan 50 vuoden aikana katoamaan 74 - 243 lajia, mikäli metsiä käytettäisiin nykyisellä intensiteetillä. Näin siitä huolimatta, ettei lajien uhanalaisuus ole vähentynyt kahden viimeksi tehdyn uhanalaisarvion aikana.

Joka tapauksessa julkilausumassa todetaan, että hallitusohjelman mukaiset entistä intensiivisemmät hakkuut lisäisivät julkilausuman tehneiden mielestä monimuotoisuuden katoamista. He sanovat myös Suomen metsien nuorentuneen viime aikoina voimakkaasti: yli 100-vuotiaiden metsien määrä on vähentynyt rajusti viimeisen 15 vuoden aikana.

* * *

Heli Saavalainen kirjoitti omaan kolumniinsa seuraavasti: "aika ajoin tutkijoiden viesti unohtuu, ja tutkimuksista poimitaan omiin pyrkimyksiin sopivat kohdat. Jos tieto ei miellytä, se saatetaan sivuuttaa kokonaan."

Nähdäkseni Saavalaisen havainto on oikea. Toisaalta se näyttäisi ilmiselvästi koskevan myös edelle lyhyesti referoitua tutkijoiden kannanottoa. Ei nimittäin ole vaikea löytää toisten tutkijoiden näkemyksiä, joissa todetaan, että hakkuumääriä voidaan lisätä kestävästi - myös luonnon monimuotoisuuden kannalta.

Tässä tutkijoiden tiedotteessa todetaan näin: "vuotuisten hakkuumäärien lisäys 40 % nykytasosta ei merkittävästi pienennä puuston tilavuutta, tai puustoon sitoutuneen hiilen määrää nykytasoon verrattuna. Intensiivisesti hoidettu metsä sitoo hiiltä tehokkaammin. Metsät ovat elinvoimaisempia ja nopeakasvuisempia tuottaen nopeammin hiiltä sitovaa biomassaa.

Metsien käsittelyn ilmastovaikutukset riippuvat pitkälti siitä mitä hakkuissa talteen otetulle hiilelle tapahtuu. Ratkaisevaa on se, mitä tuotteita puuraaka-aineesta tehdään, eli kuinka kauan hiili on sitoutuneena tuotteisiin ennen vapautumista takaisin ilmakehään."

On siis selvää, etteivät julkilausuman allekirjoittaneet melkein 70 tutkijaa edusta koko tutkijakuntamme näkemystä, vaan ainoastaan sen pientä osaa. Todellisuudessa onkin luultavasti niin, että tutkijoiden tulevaisuutta ennakoiviin malleihin ja/tai niiden tulkintoihin ovat (valitettavasti) vaikuttaneet puhtaiden faktojen lisäksi tekijöidensä talous- ja ympäristöpoliittiset näkemykset.

Tähän viittaa sekin, että Ylen uutisessa julkilausumasta haastateltu professori Timo Pukkala on yksi maamme tunnetuimmista jatkuvan kasvatuksen advokaateista. Näin siitä huolimatta, että siihen liittyy vakava riski metsien lahoamisesta pystyyn.

* * *

Tässä yhteydessä oli hämmentävää, että nyt julkilausumansa antaneet tutkijat jättivät kokonaan tarkastelematta taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden näkökulmat. Metsäthän ovat Suomen merkittävin uusiutuva luonnonvara; sekä ylivoimaisesti tärkein ilman veronmaksajan tukiaisia pyörivä perinteinen maaseudun elinkeino ja sellaisena aluepolitiikan tärkeä kulmakivi. Metsillä on siis valtava taloudellinen ja sosiaalinen merkitys koko Suomelle.

Kokonaiskestävyyden kannalta olisikin tärkeintä hyödyntää metsien biomassaa mahdollisimman tehokkaasti - siis biotalousohjelman mukaisesti - samalla huolehtien siitä, että korjatusta biomassasta mahdollisimman suuri osa käytettäisiin pitkäaikaisiin tuotteisiin kuten puurakennuksiin.

Tämä tarkoittaisi esimerkiksi suomalaisen rakennuskulttuurin kääntämistä betoniteollisuuden rahasammosta puurakentamisen edelläkävijäksi. Onneksi kehitys onkin jo menossa tähän suuntaan vanhan teollisuuden raivoisasta vastustuksesta huolimatta - ja sivutuotteensa saadaan myös kasvihuonekaasuja sidotuksi tehokkaasti sekä suomalaisiin, että toivottavasti myös ulkomaille vietäviin puurakennuksiin.

Monimuotoisuuden osalta on todettava, että Suomessa on viime vuosina tehty päätöksiä, joiden seurauksena suojeltujen metsäalueiden määrät ovat kasvaneet. Lisäksi talousmetsiin on ohjeistettu jättämään lahoavaksi tarkoitettuja puita. Ja jopa jatkuvan kasvatuksen lainsäädännölliset esteet on poistettu, joskin metsänomistajien into sen käyttämiseen on ollut laimeaa.

* * *

Kaiken edelle kirjoitetun yhteydessä on muistettava, että Suomen metsien kasvu on nopeutunut jatkuvasti. Näin se tulee tekemään jatkossakin, tosin luultavasti hidastuen koska nykyisen kasvun taustalla on sekä ilmaston lämpeneminen että siirtyminen tehometsätalouteen 1950 - 60 -luvuilla. Ensimmäisen kasvunlisäajurin pitäisi ilmastotutkimusten mukaan jopa kiihtyä, mutta jälkimmäisen suurin hyöty on pian saavutettu.

Lopuksi on kiitettävä tämän jutun taustana olevaa lähes 70 tutkijaa siitä, että he haluavat käydä metsäkeskustelua. Toki sitä on käyty jatkuvasti muutenkin, mutta eri näkökulmien esillä pitäminen on tärkeää.

Kolumnisti Heli Saavalaisen olisi puolestaan hyvä sisäistää itse kirjoittamansa teksti ja huomata, että se koskee myös tutkijoita. Myös meidän kohdallamme voidaan valitettavasti todeta, että joskus "tutkimuksista poimitaan omiin pyrkimyksiin sopivat kohdat. Jos tieto ei miellytä, se saatetaan sivuuttaa kokonaan."

Tämä ei tarkoita, ettei päätöksentekoa tulisi perustaa tutkittuun tietoon. Mutta se tulisi, kuten ymmärsin Saavalaisenkin tarkoittavan, ottaa päätöksenteossa huomioon kokonaisuutena ja suodattamattomana.

Lisäksi tulisi ymmärtää, että monimutkaisissa asioissa, kuten biotaloudessa, tutkimustieto ei anna valmiita vastauksia, vaan ne on punnittava yhteiskunnan moninaisten tarpeiden valossa. Biotalouden osalta siis sekä taloudellisen, ekologisen, että sosiaalisen kestävyyden näkökulmista pyrkien löytämään niiden välille tasapainoinen ratkaisu.


Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Leonardo DiCaprio metsässä
Satu Hassi avasi ajatteluaan
Metsänomistajat tukevat Suomen raskasta metsäteollisuutta