Hakunila on Suomen Mogadishu

Tämän vuoden maastohiihdon Tour de Ski on ollut kuin varjo entisestään, sillä koko kilpailusarjassa hiihdettävä matka on alle 50 kilometriä. Koska ohjelma on näin painottunut lyhyisiin matkoihin ja erilaisiin yhteislähtöihin, joissa hiihtäjien välille ei muodostu kovin suurta eroa, on miesten kilpailu käytännössä ratkaistu sprinteissä, joista saa entiseen tapaan muhkeat bonussekunnit. 

En kuitenkaan tarttunut tähän aiheeseen siksi, että kyseinen hiihtokilpailuformaatti on epäonnistunut, tai että monet suomalaiset Iivo Niskasesta lähtien ovat jättäneet tai jättämässä kisojen viimeiset startit väliin. Sen sijaan kiinnitin huomioni suomalaisen nuoremman polven hiihtäjättären – Vilma Nissisen – kommenttiin, jossa hän ilmoitti hiihtävänsä "sata kertaa mieluummin" Keski-Euroopassa "kuin Suomen Mogadishussa".

Tällä hän viittasi Vantaan Hakunilassa tänään ja huomenna käytäviin FIS Skandinavian Cupin kilpailuihin, joiden lähtölistalta löytyy monia tuttuja – kovia – nimiä Northugista Ruuskaseen ja Stensethistä Saareen. Siellä suksitaan tänään sprintit, huomenna itse pääherkku eli 20 kilometrin väliaikalähtö perinteisellä hiihtotavalla – jollaista olisin itsekin kaivannut Tourille – ja ylihuomenna väliaikalähtöinen kymppi vapaalla.

Olisi siis hienoa, jos vantaalaiset ja muutkin suomalaiset menisivät tänään ja etenkin huomenna Hakunilan hiihtostadionille sankoin joukoin osoittaakseen, että maastohiihto väliaikalähdöllä kiinnostaa edelleen. Onhan juuri se lajin kilpailumuodoista raa'in vaatiessaan urheilijalta koko matkan ajalta mahdollisimman nopeaa etenemistä ladulla. 

* * *

Palaan kuitenkin tuohon Vilma Nissisen kommenttiin. Hänen mukaansa "se on kyllä Mogadishu. Ollut jo 90-luvulta lähtien." Ja arvata saattaa – vai saattaako (?) – että hän joutuu vielä tikun nokkaan sanomisistaan.

Näin siitä huolimatta, että nuoren naisen puheissa on perää. Olihan vuoden 2020 lopussa Hakunilan alle 16-vuotiaista vain 37,5 prosenttia suomalaista kantaväestöä. Toisin sanoen heidän osuutensa oli vain hiukan suurempi kuin Lähi-idästä ja muista suurista pakolaismaista tulleiden lasten ja nuorten osuus – 25,4 prosenttia. Länsimaista tulleita oli vaivaiset 1,4 prosenttia.

Ei siis liene kenellekään suuri yllätys, että Hakunilan suuralueen työttömyysaste on jo pitkään ollut Vantaan korkein. Toisaalta on myös niin, ettei alueen työttömyysasteen kehitys ole myöskään karannut aivan toivottomaksi.

Nähtäväksi tietenkin jää, miten eteläisimmän Suomen "maastohiihto-Mekan" kehitys etenee tulevina vuosina. Ainakin sinne on investoitu, sillä esimerkiksi kalliiksi tuleva Vantaan ratikka kulkee Hakunilan kautta. Sillä kelpaa sitten kaikkien kaupunginosan asukkaiden – etniseen taustaan katsomatta – liikkua töihin ja takaisin, ja luoda sitä kautta alueelle hyvinvointia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pari poikkeuksellisen tärkeätä asiaa
Koulujen ja huippu-urheilijoiden ongelmat
Vantaa on Suomen vaarallisin, mutta Ylöjärveltä kuuluu kummia

Eurooppalainen hyvinvointivaltio – menneisyyden utopia

Maamme kansainvälisesti tunnetuin ekonomisti, nobelisti Bengt Holmström, on kollegoineen nostanut esille sellaisia asioita jotka EU:n tulisi tehdä, jotta se säilyisi taloudellisesti kilpailukykyisenä. Lista on lyhyt ja mielenkiintoinen, ja sellaisena sen voi toivoa tulevan luetuksi ja ymmärretyksi myös eurooppalaispoliitikkojen piiissä.

"Meidän on vähintäänkin valvottava sisämarkkinasääntöjen noudattamista, estettävä direktiivien pirstaloitumista 'harmonisoinnin' nimissä, helpotettava yrittäjähenkisten yritysten kasvua, keskitettävä unioni prioriteetteihinsa ja rajoitettava liiallista lainsäädäntöä.

Lisäksi he muistuttivat siitä, että "Euroopalle kasvu on olemassaolon, poliittisten tavoitteiden ja selviytymisen edellytys. Liian pitkään se on korvattu muilla prioriteeteilla, vaikka näitä prioriteetteja ei voida saavuttaa ilman kasvua. Yrittäessämme tehdä kaikkea olemme estäneet innovaatioita, investointeja ja vaurautta".

Koska monet eurooppalaiset ovat nykyisin arvoiltaan arvoliberaaleja sosialisteja, muistutti tutkijajoukko meitä siitä, että "viime vuosikymmeninä unioni ja sen jäsenvaltiot ovat sekoittaneet sääntelyn edistykseen ja byrokratian integraatioon". Voitkos sen paremmin sanoa?

Siksi Brysseliin tarvitaan perinpohjaista ajattelutavan muutosta, sillä – jos EU jatkaa nykyisellä linjallaan – siihen kuuluvat valtiot "eivät pysty ylläpitämään kansalaistensa itsestäänselvyyksinä pitämiä asioita: työttömyysetuuksia, ilmaista terveydenhuoltoa, elinikäisiä eläkkeitä ja kohtuuhintaista koulutusta. Kasvu on välttämätöntä olemassa olevien sitoumusten maksamiseksi ja uusien sitoumusten täyttämiseksi. Pysähtyminen tekee eurooppalaisesta hyvinvointivaltiosta menneisyyden utopian."

Olin ilahtunut huomattuani asiasta kertovan uutisen. Ja toivon todella, että Homströmin ja hänen kollegoidensa lista otetaan vakavasti Euroopan Unionissa. Ja että myös arvoliberaalit eurooppalaiset – olivat he sitten väriltään pinkkejä tai vihreitä - ymmärtäisivät, että kyse on koko maanosamme tulevaisuuden pelastamisesta eli hyvinvointivaltion tulevaisuudesta.

Päivän aiempi merkintä:
Presidentti Zelenskyin virhe vaatii toimia

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaalit osoittivat miksi Viron talous kohenee, mutta Suomen ei
Humanitaarinen paradoksi Holmströmiläisen paradoksin valossa
Bengt Homström, nobelisti

Pitäisikö Suomen ottaa mallia Irlannista?

Entinen taistolainen ja nykyinen vasemmiston inhokki ja 700 miljoonan euron omaisuuden omistaja Björn Wahlroos on ottanut jälleen kantaa Suomen talouden ongelmiin. Hänen mukaansa "jos Suomessa olisi vain huonoja johtajia, suomalaisilla yhtiöillä menisi huonosti. Ongelma ei ole se, että suomalaiset yhtiöt tekisivät huonoa tulosta. Ongelma on se, että Suomi ei vedä puoleensa investointeja."

Tässä yhteydessä hän mainitsi Irlannin esimerkkinä siitä, mitä Suomessa pitäisi tehdä, koska "meitä yhdistää niin moni asia. Olemme molemmat EU:n ulkoreunalla. Meillä on vähän samanlainen suhtautuminen alkoholiin ja inhoamme itäistä naapuriamme."

* * *

Irlanti oli vielä 1980-luvulla suurissa vaikeuksissa, mutta sitten maa alkoi keventää yritysverotustaan ja laski sen vuoden 1987 peräti 50 prosentista 12,5 prosenttiin vuoteen 2003 mennessä. On siis katsottava, miten läntisen Euroopan saarivaltiolla on mennyt viime aikoina. 

Ensimmäisenä on katsottava perheiden kokonaisvarallisuuden kehittymistä viime vuosina. Eikä se näytä ollenkaan pahalta, kuten alla oleva kuva osoittaa.

Kuten arvoisa lukijani näkee, on irlantilaisille kertynyt varallisuutta melkoisesti vuodesta 2021 alkaen. Eikä tämä koske pelkästään vauraimpia perheitä, vaikka varallisuuserot ovatkin kasvaneet, sillä myös viiden alimmaisen desiilin omaisuudet ovat kasvaneet. 

Maan talouden yleistätilaa on tapana tarkastella myös bruttokansantuotteen kehityksellä. Siksi kopioin Maailmanpankin nettisivulta Irlannin (sininen) ja Suomen (vihreä) henkeä kohden lasketun bkt:n kehityksen 1980-luvulta nykypäivään.

Ero on suorastaan järkyttävä etenkin viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Siinä missä Suomen talous on madellut paikallaan, on irlantilaisilla pyyhkinyt todella hyvin. 

Näyttäisi siis siltä, ettei Wahlroosin ehdotus talousoppien hakemisesta saarivaltiosta ole yhtään pöllömpi idea. Ei ainakaan, ellei maamme poliitikoilla ole esittää – yhtä hyvin perusteltua – vaihtoehtoa sille, miten Suomen talous saataisiin nousuun ja tänne tehtävien investointien määrää kasvatettua. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastopaneelin toive toteutumassa
Miksi Suomesta ei löydy töitä?
Björn Wahlroos ja Javier Milei - kuin kaksi marjaa

Ylen kateusjournalismia

Yleisradion toimituskunta selvitti suomalaisten perintöjen suuruuden. Lopputuloksena oli, että tavallisin sukupolven yli siirtyvä rahasumma on vain noin 15 000 euroa. 

Perintösummat ovat varsin tasaisia suurimmalla osalla väestöä, sillä vain aivan rikkaimmat eroavat muusta väestöstä. Ja se tapahtuukin sitten aika selkeästi, sillä rikkaimman prosentin keskimääräinen perintöosuus on 300 000 tuhatta euroa - mikä on itse asiassa yllättävän vähän, toisin kuin jutussa annettiin ymmärtää. 

Lisäksi tuo 300 000 euroa saatiin aikaiseksi siivuttamalla suurin yksi prosentti muusta suurimman kymmenen prosentin perintöjen joukosta. Tätä valaiskoon se, että jos tuo perintöjen sadasosa olisi sisällytetty ylimpään desiiliin - kuten tehtiin muissa perintöluokissa - olisi viimeisen pylvään korkeus ollut vain 89 000 euroa. 

* * *

Artikkeliaan varten Yle oli löytänyt haastateltavakseen apulaisprofessori Hanna Kuuselan, jonka mukaan "vauraus kasautuu. Ja perinnöt ovat siinä tosi tärkeä tekijä... Perintöveron lakkauttaminen ei olisi millään tavalla suomalaisten enemmistön intressissä, vaan päinvastoin."

Toisin sanoen Ylen toimitus oli hakenut asiantuntijan, jonka mielestä ihmisten omaisuuden sosialisointi on positiivinen asia. Tämä tuskin oli kenellekään yllätys ottaen huoomion Ylen toimituskunnan poliittisen värikirjon. 

* * *

Perintöjen suuruuden kannalta oleellista on kuitenkin kaksi toisiinsa kietoutuvaa asiaa. Ensimmäinen liittyy siihen, mistä suuret perinnöt ovat peräisin. 

Sen Yle kertoi hieman kiertäen, mutta kertoi kuitenkin. Kyse on yritysvarallisuudesta. 

Siis siitä, että perittävä on käyttänyt omia rahojaan riskillä siihen, että hän on saanut yrityksen pyörimään. Ja sitä kautta tuottanut Suomeen työpaikkoja ja mahdollisesti jopa vientituloja. 

Toinen tähän vaikuttava seikka on se, että uusien yritysten ja investointien yhtenä aivan keskeisenä edellytyksenä on sijoituskohdetta etsivä pääoma. Ja sitä voidaan saada ennen kaikkea ihmisiltä, joilla on rahaa - joko perittyä tai itse työllä hankittua. 

Tämä on asia, josta muun muassa Björn Wahlroos on puhunut. Ja todennut, että "jos maksatat, että ihmiset investoivat ja tekevät työtä sillä, että sitä verotetaan enemmän kuin kukaan muu omassa lähiympäristössä, niin sä saat vähän työntekoa, vähän investointeja ja vähän talouskasvua".

Näitä tosiasioita emme pääse mitenkään pakoon. Emme, vaikka kuinka haikailisimme ihmisten omaisuuden tasajakoa ja sosialismia ilman sen nimen mainitsemista, kuten Hanna Kuusela antoi ymmärtää. 

Ja siksi meidän on kestettävä se, että jokaisen tasa-arvo perintöjen suhteen ei ole realismia eikä edes mitenkään toivottavaa. Näin siitäkin huolimatta, ettei myöskään varallisuuden tolkuton epätasa-arvokaan ole sitä. 

Onneksi kuitenkin meistä jokainen voi - ja on voinut - itse omilla toimillaan vaikuttaa siihen, minkälaisen omaisuuden omat jälkeläisemme saavat käytettäväkseen. Ja siitä syystä Ylen juttu on nähtävä esimerkkinä niin sanotusta kateusjournalismista, jonka tavoitteena on ihmisten välisten ristiriitojen kasvattaminen ja sitä kautta poliittisen vasemmiston kannatuksen lisääminen.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Onko maallamme malttia vaurastua?
Hyödyn aika

Suomalaisten enemmistö haluaa vaihtaa julkisia palveluita metsien monimuotoisuuteen

Näyttäisi siltä, ettei elintasolla ole merkitystä suurelle osalle suomalaisista. Tämä ilmeni Helsingin sanomien uutisesta, jossa kerrottiin Metsätiedepaneelin kyselystä. 

Sen mukaan 38 prosenttia kansalaisista oli samaa mieltä siitä, että "metsien hakkuumääriä tulee rajoittaa, vaikka se heikentäisi nykyisenkaltaisen metsätalouden toimintaedellytyksiä". Erimielisiä oli 34 prosenttia ja lopuilla ei ollut mielipidettä. 

Kun kysymys asetettiin siten, ettei siinä puhuttu taloudesta, nousi metsänkäytön rajoittamista kannattavien määrä 45 prosenttiin. Ja kun kysymys muotoiltiin siten, että "metsien hakkuumääriä ei pidä rajoittaa, vaikka se vaikeuttaisi kansallisten luonnon monimuotoisuustavoitteiden saavuttamista" oli väitteen kanssa erimielisiä - eli kannatti hakkuiden rajoittamista - enemmistö eli 54 prosenttia vastanneista. 

* * *

Minun nähdäkseni kyselyn tulokset saattavat vaikuttaa teollisuuden halukkuuteen investoida suomalaiseen metsätalouteen. Se johtuu siitä, että erityisesti selluteollisuus perustuu äärimmäisen kalliisiin investointeihin, joista nettotuoton saaminen kestää pitkään. 

Tästä esimerkkinä on Metsä Fibren sellutehdas Kemiin, jonka hintalapuksi muodostui noin kaksi miljardia euroa vuodessa. Tätä voi verrata omistajan koko liiketoiminnan tulokseen, joka oli viime vuonna vain yksi promille näistä kustannuksista eli kaksi miljoonaa euroa. Liikevaihtokin oli vain hiukan suurempi kuin tehtaan hinta eli 2,3 miljardia euroa.

Selluteollisuus puolestaan edistää raaka-aineen saamista sahateollisuudelle. Tämä johtuu siitä, että sahoilla käytetään vain järein ja täysin terve runkopuu, joten suuri osa puiden rungosta hyödynnetään selluna samoin kuin vaurioituneet ja sisältä lahoamaan alkaneet rungot. Näin olleen metsänomistajien kuitupuusta saama hinta jäisi oleellisesti nykyistä alhaisemmaksi ilman pienimittaisemman kuitupuun markkinoita. 

Tämä luonnollisesti vähentäisi metsänomistajien puunmyyntihalujaan ja investointeja metsänhoitoon. Toki se voisi nostaa myös raakapuun hintaa nykyisestä, mikäli sahoilla olisi maksukykyä. Näin ei kuitenkaan ole varsinkaan lama-aikoina.

* * *

Tämän kaiken seurauksena - oletettavasti lähinnä kaupungeissa asuvien - ihmisten kasvava halu rajoittaa metsien hyödyntämistä johtaa teollisuuden investointiriskin kasvuun nykyisestä. Sen seurauksena erityisesti kansainvälisiä metsäyhtiöitä - kuten UPM:ää ja Stora Ensoa - houkuttaa jatkossa vielä nykyistäkin enemmän investointien suuntaaminen sellaisiin maanosiin, joissa metsäteollisuuden tarjoama talouskasvu otetaan vastaan kiitollisuudella. 

Samalla tämä raha jää investoimatta suomalaiseen metsätalouteen. Se puolestaan johtaa siihen, että Suomen verokarhulta jää saamatta siitä seuraava tulovirta kansainvälisessä kaupassa. Ja edelleen siihen, että julkisen sektorin olisi tavalla tai toisella kyettävä korvaamaan sen varassa suomalaisille järjestettävien palveluiden rahoitus - tai luovuttava niistä. 

Lyhyesti tiivistettynä alussa referoimani kyselyn lopputulos tarkoittaisi sitä, että suomalaisten enemmistö haluaa vaihtaa osan verovaroin maksettavista julkisista palveluista metsien monimuotoisuuteen. Toivoa sopii, että he ovat myös ymmärtäneet tämän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Asiallinen työtaistelu

Kirjoitin viime keskiviikkona siitä, miten ay-liike voisi kiertää pitkät poliittiset lakot kieltävää lakia. Onneksi emme kuitenkaan nähneet - ainakaan teollisuusliitolta - tänä talvena sellaista, vaan asiallisen työtaistelun, jossa päästiin kohtuullisen nopeasti järkevään sopimukseen. 

Se on järkevä siitä syystä, että korotukset tuovat työntekijöille tosiasiallisen palkanlisän - kahdeksan prosenttia kolmessa vuodessa - eli ovat ennakoituun inflaatiovauhtiin nähden noin kaksinkertaiset, mutta eivät kuitenkaan sellaiset, että ne olisivat ilmiselvä uhka yritysten maksukyvylle. Alkujaan puheena ollut kymmenen prosenttia kahdelle vuodelle olisi sen sijaan johtanut katastrofiin eli ei olisi ollut missään tapauksessa työnantajan hyväksyttävissä.

Nyt tehty sopimus viitoittaa myös muita palkankorotuksia ja estää valtakunnansovittelijaa ehdottamasta julkiselle sektorille suurempia palkankorotuksia. Sellainen olisikin outoa tilanteessa, jossa hallituksella on muutenkin vaikeuksia sovittaa valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien kuluja käytettävissä oleviin tuloihin. Eli jokainen korotus johtaisi menojen säästöön - kuten henkilöstön irtisanomisiin tai toiminnan supistamiseen - tavalla tai toisella.  

Kaiken kaikkiaan onkin syytä toivoa, että sama järjen käyttö, jollainen nyt tehtyä sopimusta tehdessä nähtiin, jatkuisi käynnissä olevissa ja tulevissa palkkaneuvotteluissa. Onhan viime vuosina eräiden ay-politrukkien lataamiin odotuksiin nähden laiha sopu yhdistettynä talouskasvuun myös palvelu- ja julkisen alan työntekijöiden kannalta parempi kuin talouselämän ja yhteiskunnan rapautuminen hetkellisen huuman seurauksena.

Samalla soisi myös yrityskentällä nähtävän sen, kuinka suomalainen sopimusyhteiskunta osoitti jälleen kerran kykynsä tehdä kokonaisuuden kannalta järkeviä ratkaisuja. Eli että vuorineuvokset ja muut yritysjohtajat - mukaan luettuna kansainväliset toimijat - lähtisivät jälleen investoimaan Suomeen. Ja sitä kautta rakentavan perusteita kaikkien suomalaisten tulevalle elintason nousulle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakko vai poliittinen lakko?
Ihme on tapahtunut
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua

Talouskasvulle haitallisimman verotuksen laskeminen olisi järkevää

Yritysten verottaminen on OECD:n mukaan talouskasvulle haitallisinta verotusta. Vasta sen jälkeen tulevat palkkojen, omaisuuden ja perintöjen, kulutuksen ja kiinteistöjen verottaminen.

Tästä syystä yrityksiä rasittavaa - eli yritysten tuloksesta maksettavaa - yhteisöveroa on Suomessa lievennetty viimeisten 20 vuoden aikana ja se on tällä hetkellä 20 prosentin tasolla oltuaan pahimmillaan vuosina 2000-2004 jopa 29 prosentissa. Vaihtoehtona voisi olla Viron tapaan yritysten verottaminen vasta sen jälkeen, kun ne realisoivat voittonsa osinkoina.

Viron mallissa etuna on se, että yritysten tulos on kokonaisuudessaan käytettävissä investointeihin kun Suomessa julkinen sektori leikkaa siitä ensin edellä mainitun 20 prosenttia. Siksi ei ole ihme, että Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on ehdottanut yhteisöveron laskemista 15 prosenttiin talouskasvun kiihdyttämiseksi, jotta yritysten investoinneille olisi nykyistä paremmat edellytykset.

Etlan mukaan tämä toimenpide vauhdittaisi talouskasvua ilman kustannuksia julkiselle taloudelle, koska yritykset ja palkansaajat hyötyvät veronalennuksesta niin paljon, että veronalennus maksaisi itsensä ajan myötä takaisin. Eli kasvattaisi julkisen sektorin muita tuloja, joita tuottaisivat järjestön johtajan Aki Kangasharjun mukaan työllisyyden paraneminen sekä ansiotason, kulutuksen ja muun toimeliaisuuden kasvu, joista kaikista seuraa verotettavia tuloja.

Ongelmana olisi lähinnä se, että näiden verotulojen kasvu tapahtuu viiveellä. Sen paikkaamiseksi Etla ehdotti valtion omaisuuden myymistä - jos ja kun ei haluta ottaa lisää velkaa. 

Tämän se teki ilmeisesti siksi, että valtio on muutenkin velkaantumassa huimaa vauhtia pitkälti Sanna Marinin (sd) hallituksen kehittelemän äärimmäisen kalliin hyvinvointihimmelin ja nykyisen Petteri Orpon (kok) hallituksen yltiövarovaisten menoleikkausten seurauksena. 

Omalta osaltani kannatan yhteisöveron laskemista, mutta saa nähdä, tarttuuko Orpon hallitus Etlan ehdotukseen. Ja jos tarttuu, niin minkälaisen huudon se aiheuttaa verotusta rakastavissa oppositiossa ja ammattiyhdistysliikkeessä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihme on tapahtunut
Lisää yhteisvelkaa ja veroja Euroopan Unionin käytettäväksi?
Ruotsalainen veroale ja argentiinalainen inflaatio

Ihme on tapahtunut

Nyt on tapahtunut ihme. Luin nimittäin suomalaisen poliitikon kirjoittaman alusta loppuun järkevän tekstiin.

Tarkoitan valtiovarainministeri Riikka Purran kirjoitusta, jossa hän sparrasi meitä suomalaisia löytämään keinoja, joilla maamme talous saataisiin kasvuun. Lähtökohdaksi hän otti yritysten velvoitteiden, raportoinnin ja muun hallinnollisen taakan vähentämisen enemmän kuin hallitusohjelmassa on jo sovittu. 

Purran mukaan "kasvutoimet eivät voi eivätkä saa olla höttöä". Ja siksi hän haastoi "yrityskentän tuottamaan ehdotuksia kahdeksikymmeneksi toimeksi hallinnollisen taakan ja yrittämisen byrokratian poistamiseksi nopealla aikataululla". 

Mielenkiintoisin kohta Purran kirjoituksessa oli ehdotus, jonka mukaan työn verotusta kevennettäisiin kautta linjan vuonna 2026, jos BKT ja investoinnit ovat kasvaneet riittävästi. Hallitus voisi siis sitoutua keventämään työn verotusta, jos yrityskenttä tekee tarpeeksi investointeja parin vuoden sisällä. 

Toisin sanoen valtiovarainministeri ehdotti yrityksille kollektiivista investointiporkkanaa. Ja työntekijöille ahkeruusporkkanaa, jotka voisivat vaikuttaa omaan verotukseensa tekemällä tulosta aiempaa ahkerammin - mutta vain, mikäli tarpeeksi moni tekee näin.

Valtiovarainministerin esityksen ajankohta ei liene sattumaa, sillä Teollisuusliiton työehtosopimus on päättymässä kuun vaihteessa ja Hakaniemestä on jo kuultu lakkovaroitus. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka paljon Purran ehdotus vaikuttaa työmarkkinaosapuoliin.

Voisi kuitenkin kuvitella, että tällainen kollektivismiin perustuva ehdotus sopisi erityisesti joukkovoimaansa ja työntekijöiden etua korostavalle ay-liikkelle. Mutta jostain syystä kuitenkin epäilen, ettei näin ole. Ellei muuten, niin siksi, että aloite tuli perussuomalaiselta ministeriltä. 

Joka tapauksessa valtiovarainministerin ehdotus on luovinta, mitä olen pitkään aikaan kuullut suomalaiselta poliitikolta ja ministeriltä. Ja siksi toivon sen ottamista vakavasti harkintaan sekä politiikan että työelämän pelikentillä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Työmarkkinasyksy alkaa pessimistisissä merkeissä

Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta

Yle julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan Suomen talouden kasvu on bruttokansantuotteella mitattuna koko maailman kymmenenneksi heikointa. Itse asiassa kasvua ei ole ollut lainkaan, vaan BKT on supistunut 0,3 prosentilla eli Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta.

Arvion tehneen Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan Suomi on kärsinyt erityisesti Venäjälle suuntautuvan kaupan hyytymisestä. Siitä huolimatta se suhtautuu positiivisesti maamme tulevaisuuteen, koska hallituksen - paljon sisäpoliittista porua herättäneet - budjettileikkaukset ovat tasapainottaneet tilannetta. 

Kaiken kaikkiaan IMF arvelee, että Suomen talous on kyllä jo nousemassa taantumasta, mutta lyhyen aikavälin kasvu jatkuu edelleen vaimeana. Erityisesti julkisen talouden alijäämä syvenee edelleen ja siksi sitä pitää sopeuttaa edelleen julkisen velan vähentämiseksi. 

Myös työmarkkinoilla tarvitaan lisätoimia työllisyysasteen nostamiseksi ja koulutusta tulisi suunnata vastaamaan tarkemmin työelämän tarpeita. Lisäksi tarvitaan rakenteellisia uudistuksia yritysten innovaatiokyvyn ja kasvun vahvistamiseksi sekä palvelusektorin tuottavuuden lisäämiseksi. 

IMF näki myös pankkisektorilla kehittämisen tarvetta, jotta esimerkiksi ihmisten ja yritysten korkea velkaantuneisuus, kyberhyökkäykset tai laitosten omat likviditeettikriisit eivät johtaisi vaikeuksiin. Toki pankkien varautuminen erilaisiin uhkiin sai myös kiitosta.  

* * *

Tässä yhteydessä oli jossain määrin outoa, ettei IMF tuonut esille yhtä keskeistä Suomen talouteen liittyvää ongelmaa. Eli maamme kuulumista eurojärjestelmään, vaikka monella talouden alalla kanssamme kilpaileva Ruotsi luottaa omaan valuuttaansa. 

Ero näkyy siinä, että naapurimaamme keskuspankki teki pari päivää sitten päätöksen jo neljännestä ohjauskoron laskemisesta tänä vuonna ja se oli suurin sellainen yli kymmeneen vuoteen. Samalla se ilmoitti laskevansa korkoa vielä tämän jälkeenkin, jos maan muutenkin positiivinen talouskasvu sitä vaatii. Suomen pankilla taas ei ole koronlaskuoikeutta, vaan se noudattaa tässä asiassa Euroopan keskuspankin päätöksiä, johon pienen pohjoisen valtion talousongelmat eivät vaikuta sitä eikä tätä.

Lisäksi on syytä huomata, että kruunun kurssi on kymmenessä vuodessa laskenut eli devalvoitunut siten, että yhdellä eurolla saa silloisen 9,2:n sijasta nykyisin 11,5 kruunua.  Tämä tarkoittaa kotimaan kulujen osalta ruotsalaisyrityksille noin 25 prosentin alennusta suhteessa euromaihin, mikä suomalaisten kilpailijoiden olisi pitänyt pystyä tuottamaan jollain muulla tavalla. 

Ei siis ihme, että esimerkiksi ruotsalais-suomalaisessa metsäyhtiössä Stora-Ensossa ruotsalaisille tehtailla menee mukavasti, mutta suomalaiset kyntävät syvällä. Tai että SSAB:n investoi fossiilivapaaseen teräksen tuotantolaitokseen Luulajassa eikä Raahessa. 

Tai että Suomen talouskasvu on negatiivista ja Ruotsin kasvaa - humanitaarisen maahanmuuton aiheuttamista ongelmista huolimatta - lähes prosentin vuosivauhtia ilman, että maa olisi velkaantumassa Suomen tapaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Olli Rehn tarjoaa poliitikoille karvasta lääkettä
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Aseviennillä on sellaista kasvuvaraa, jota Suomi tarvitsee

Suomi on tunnetusti maa, joka elää viennistä. Siinä mielessä oli mukava lukea uutinen, jonka mukaan maamme asevienti oli rahallisesti suurempaa kuin koskaan ennen: 333 miljoonaa euroa.

Noin kolmannes sotatuotteiden viennin arvosta oli maa-ajoneuvoja ja niiden komponentteja. Seuraavaksi eniten vietiin ampumatarvikkeita sekä räjähteitä ja panoksia. Viennin arvosta oli noin 42 prosenttia koostui siviiliaseista.

Juttua lukiessani muistin, että miljoona euroa on sellainen summa, jonka kokoa on vaikea mieltää. Niinpä tein pari google-hakua todetakseni, että maamme kemianteollisuuden viennin arvo oli 2 900 miljoonaa euroa vuonna 2021. Eikä sekään ole kovin suurta verrattuna metsäteollisuuden vientiin, jonka arvo vuonna 2023 oli 12 000 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaakin jo 16 prosenttia Suomen viime vuoden tavaraviennistä. 

Maailmalla aseiden vienti on kuitenkin vielä paljon suurempaa liiketoimintaa. Vuonna 2021 sen arvo maailmankaupassa oli peräti 562 000 miljoonaa euroa - eli suomalaisten osuus siitä on vaivaiset 0,06 prosenttia. 

Toisin sanoen suomalainen asevienti on kyllä hyvässä nousussa, mutta siitä huolimatta vielä varsin vähäistä. Kuitenkin sen kasvumahdollisuudet ovat ilmeiset, mutta vaativat toteutuakseen onnistunutta tuotekehitystä, investointeja ja tehokasta myyntityötä. Eikä alasta voi puhua erityisen merkittävänä ennen kuin se on kasvanut kertaluokkaa suuremmaksi. 

Tämän asian voi nähdä joko hyvänä tai huonona - enkä nyt tarkoita pasifistista moralisointia. Sen sijaan haluan korostaa sitä, että puhumme maailmanlaajuisesti valtavasta tuotannonalasta, johon panostamalla ja menestymällä Suomen kuralla olevaa taloutta voisi kohentaa merkittävästi. 

Tästä syystä aseviennin uusi ennätys on erinomainen uutinen kaikille suomalaisille, kunhan alan kehitys säilyy positiivisena myös jatkossa. Tässä mielessä maamme jäsenyys NATO:ssa ja EU:ssa tarjoavat hyvät lähtökohdat, jotka on vain osattava hyödyntää tehokkaasti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anemialääkettä
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?

Suomen luova tuho

Metsäteollisuusyritys Metsä Group aikoo sulkea Äänekoskella yli satavuotiaan vaneritehtaan. Syitä on ilmeisesti useita. 

Ensinnäkin tehtaan tuottavuus on ollut heikko, toiseksi vanerin suosio rakennusmateriaalina on vähentynyt, kolmanneksi raaka-aineen saanti on vaikeutunut sen jälkeen, kun puun tuonti Venäjältä loppui. Ja neljänneksi yhtiö investoi vaneria paremmalla katteella kaupaksi käyvään kertopuuhun. 

Markkinatalous toimii juuri näin eli tuotantoresursseja siirtyy heikosti kannattavista tuotteista paremman tuloksenteon mahdollistaviin silloin, kun saatavilla on parempi kate ja/tai tulevaisuus näyttää seesteisemmältä. Tässä tapauksessa korvaava uuden tuotteen tehdas tulee vieläpä samalle paikkakunnalle, joten työntekijöille on tulossa myös korvaavia työpaikkoja. 

* * *

Metsä Groupin ilmoitus uudesta tehtaasta Suomeen ei ole millään lailla yllättävä, sillä yhtiön omistavat suomalaiset metsänomistajat. Ja siksi sen ensisijaisena tarkoituksena on huolehtia näiden kasvattamien metsien kysynnästä ja jatkojalostuksesta. 

Suomessa toki toimii muitakin metsäyhtiöitä, suurimpina UPM ja Stora-Enso. Niistä jälkimmäinen on viime vuosina investoinut merkittäviä rahasummia Ouluun. Sen sijaan UPM on rakentanut metsäteollisuutta lähinnä muualle Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan, mutta vain vesi- ja mahdollisesti aurinkovoimaa Suomeen.

Siksi suomalaisten poliitikkojen olisi syytä huomata UPM:n pohdiskelu uuden sellutehtaan rakentamisesta. Ja muotoilu, jonka mukaan "jos kaikki Suomen kilpailukykyyn vaikuttavat asiat loksahtavat kohdalleen, ei uusi sellutehdas ole poissuljettu asia".

Epäilen nimittäin, että UPM:n metsäteollisuuden tulevaisuuden Suomessa ratkaisee yhteiskuntamme suhtautuminen metsien talouskäyttöön. Jos niiden käyttöä tullaan - kansalaisjärjestöjen ja ehkä myös EU:n vaatimusten mukaisesti - jatkossa rajoittamaan voimakkaasti, löytyy yhtiön investointeihin käytettäville rahoille parempiakin kohteita. 

Näin toimii niin sanottu luova tuho, jossa vanhat yritykset, tuotteet ja ammatit häviävät uusien, parempien ja tuottavampien tieltä johtaen pitkällä aikavälillä taloudelliseen kasvuun. Globaalisti toimivan metsäteollisuuden osalta kyse on siitä, onnistuuko Suomi houkuttelemaan uusia tuotteita tekeviä yrityksiä - Metsä Groupin lisäksi - vai löytävätkö ne kotinsa vapaamman toiminnan suovista talouksista - ja synnyttävät niihin tarjolla olevat työpaikat ja verotettavat tulot. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anemialääkettä
Metsien hyödyntämistä ja älyllistä epärehellisyyttä
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Tukehtuuko Suomi-hämähäkki itse kutomaansa verkkoon?

Kelan asiantuntijat ovat tehneet laskelman, jonka mukaan kuluvan vuoden sosiaaliturvan leikkaukset heikentävät merkittävästi työttömyyskassaan kuulumattomien eli Kelasta työttömyysturvaa saavien taloudellisia kannustimia matalapalkkaiseen tai osa-aikaiseen työhön. 

Kannustimet heikkenevät ennen kaikkea siksi, että työttömyysturvasta ja yleisestä asumistuesta poistetaan ansiotulovähennykset eli niin sanotut suojaosat. Sen seurauksena perustoimeentulotuen saaminen vähentää työnteon kannustimia, koska sitä on mahdollista saada entistä korkeammalla palkkatasolla. Eli tämän edun saajien määrä kasvaa aiemmasta.

Nämä laskelmat osoittavat, kuinka hankala järjestelmä Suomeen on rakennettu. Kun korjaat sitä yhdestä kohdasta työntekoa kannustavaksi, seuraa siitä jossain muussa ihmisryhmässä ahkeruutta heikentävä. 

Ei siis ihme, että Kaakkois-Suomeen - eli Kotkaan ja Haminaan - mahdollisesti syntymässä oleva akkuteollisuus on ilmoittanut etsivänsä tulevien tehtaidensa työntekijöitä ulkomailta. Siis esimerkiksi Filippiineiltä, Indonesiasta ja Vietnamista. Syyksi akkuteollisuuden edustaja mainitsi, että "suomalaiset eivät kovin mielellään muuta omalta kotiseudultaan muualle Suomeen työn perässä".

Tämä on karusti sanottu. Teollisuuden työpaikathan eivät ole mitään marjanpoimintaa - jota suomalaisten tiedetään karttelevan epävarman tulotason ja työn rankkuuden takia - vaan lähtökohtaisesti hyväpalkkaisia tehtäviä. Siis sellaisia, joilla pitäisi olla vetovoimaa kautta koko Suomenmaan. 

Puhumattakaan niistä tähän mennessä heikosti työllistyneistä maahanmuuttajaryhmistä, joita maahamme on saapunut jo vuodesta 1990 lähtien ja erityisesti vajaa kymmenen vuotta sitten. Siis esimerkiksi somaleista, irakilaisista ja afgaaneista.

Tämä kaikki herättää kysymyksen siitä, että onko meille rakennettu yhteiskunnan kokonaishyvinvoinnin - ja erityisesti sen rahoittamisen - kannalta aivan liian kattava sosiaaliturvajärjestelmä. Eikö lähtökohtana kuitenkin pitäisi olla se, että jokainen ottaa vastuun omasta toimeentulostaan ja kantaa samalla kortensa kekoon? Eli hakeutuu töihin sinne, missä sitä on tarjolla.

Jos ja kun näin ei kuitenkaan ole, on syytä kysyä, että onko nykyinen hyvinvointi-Suomi kuin hämähäkki, joka on takertunut itse kutomaansa verkkoon? Ja lopulta tukehtuu siihen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nettomaksajia ja veronmaksajien taakkoja
Mätä järjestelmä
Orpon hallitus ja köyhien köyhdyttäminen