Henrik Wickström ehdotti negatiivista tuloveroa juuri oikeaan aikaan

Verkkouutiset kertoi kansanedustaja Henrik Wickströmin (ruots) ehdottaneet nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän korvaamista negatiivisella tuloverolla. Ajatus ei ole uusi Suomessa eikä etenkään maailmalla. 

Wickström ei toki ole ensimmäinen negatiivisen tuloverotuksen ehdottaja Suomessa. Viimeksi siitä keskusteltiin vakavammin Antti Rinteen (sd) lyhyeksi jääneen hallituskauden aikana.

* * *

Negatiivinen tulovero tarkoittaisi käytännössä sitä, että verovelvollinen maksaisi yhteiskunnalle tuloveroa, kun hänen tulonsa ylittävät verotettavan tulon alarajan. Verotettavan tulon alarajan alittavista tuloista valtio puolestaan maksaisi verovelvolliselle taloudellista tukea, negatiivista tuloveroa. 

Näin voitaisiin rakentaa sosiaalituen järjestelmä, jossa kenenkään tulot eivät laskisi työn vastaanottamisesta tai yrittäjäksi ryhtymisestä. Eikä siten syntyisi nykyisen sosiaaliturvajärjestelmämän aiheuttamia kannustinloukkuja, joissa työn vastaanottaminen saattaa johtaa jopa käytettävissä olevien tulojen vähenemiseen.

Samalla voitaisiin purkaa reilulla kädellä suomalaista rahanjakobyrokratiaa ja vapauttaa työvoimaa yksityisen sektorin käytettäväksi. Toisaalta osa suomalaisista voisi tyytyä siihen tulotasoon, mitä negatiivinen tuloverotus heille toisi. 

Tästä syystä olisi negatiivisen tuloveron määrä asetettava ehdottomaan minimiin, joka riittäisi vain ja ainoastaan ihmisen välttämättömiin menoihin, eikä yhtään enempään. Lisää rahaa saisi sitten työnteon tai yrittämisen kautta juuri sen verran kuin tarvitsee tai kykenee hankkimaan. 

* * *

Käytännön järjestelyihin voitaisiin hakea mallia Israelista, jossa negatiivinen tuloverotus on käytännössä sosiaaliturvan perusta ja todettu toimivaksi. Siellä tuki kohdistuu pääasiassa pienituloisille palkansaajille sekä yrittäjille ja sitä voivat saada vähintään 21-vuotiaat aikuiset, joilla on lapsia - lapsettomat pääsevät sen piiriin vasta 55-vuotiaana. 

Nähtäväksi siis jää, otetaanko negatiivinen tulovero käyttöön myös Suomessa kannustamaan ihmisiä työntekoon. Juuri nyt olisi siihen erinomainen ajankohta, koska talous on nykyisen hallituksen kaudella saatu lopultakin lähtemään nousuun ja tulevina vuosina työtä ja yrittämismahdollisuuksia on tarjolla tavanomaista enemmän, mikä helpottaa negatiivisen tuloverotuksen suomien mahdollisuuksien hyödyntämistä myös aiempaa työkokemusta vailla olevien kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien parissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työstäkieltäytyjäliitto
Liian vaikea yhtälö professorin ymmärrettäväksi
800 euron perustulo?

35 prosenttia suomalaisista ei kannata osaamisen ja ahkeruuden palkitsemista

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi tulokset kysymyksestä, jossa ihmisten piti kertoa hyväksyvätkö he, että "myös samankaltaista työtä tekevien välillä pitää voida olla palkkaeroja, jotta työntekijöiden väliset erot osaamisessa ja ahkeruudessa voidaan huomioida. Heidän tiedotteensa oli otsikoitu "Suomalaiset hyväksyvät osaamiseen perustuvat tuloerot".

Tämä on sikäli perusteltua, että 26 prosenttia vastanneita oli täysin samaa mieltä ja 39 prosenttia jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa. Toisin sanoen 65 prosenttia ilmoitti hyväksyvänsä ihmisten palkitsemisen osaamisen ja ahkeruuden perusteella. 

Omalta osaltani ihmisten palkitseminen ahkeruudesta ja osaamisesta kuulostaa itsestäänselvyydeltä. Silti suomalaisista on – EVA:n kyselyn perusteella – viisi ja 13 prosenttia täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän kanssa. Eikä 16 prosenttia osaa ottaa asiaan edes kantaa. 

* * *

Toki täytyy myöntää, etteivät nämä 35 prosenttia suomalaisista ole yksin ajatuksineen. Samalla tavalla ajateltiin muinaisessa Neuvostoliitossa, joka sovelsi niin sanottua tieteellistä sosialismia. 

Se johti katastrofiin ja 70-vuotisen sosialismikokeilun päättymiseen 25 vuotta sitten. Tänä päivänä tuota aatetta on sovellettu pisimpään Kuubassa, josta tuoreet uutiset ovat kertoneet sähköjen palailevan hiljalleen sen jälkeen, kun ne yhtäkkisesti katosivat. Kansalaisten keskipalkka vastaa 35 dollaria kuukaudessa.

Jotain luulisi kertovan myös sen, että Kiinakin sovelsi sosialismia puhemies Maon aikana. Siellä maan johtajat toki taitavat vannoa edelleen kommunistisen diktatuurin nimiin, mutta talous pyörii markkinavetoisesti tuottaen samankaltaista työtä tekevien ihmisten välille palkkaeroja. 

Niinpä maan talous on tunnetusti kasvanut vauhdikkaasti ja samaan aikaan palkkatason kehitys on sojottanut tukevasti kohti koillista, kuten alla oleva kuva (lähde) osoittaa. Ja sen seurauksena sosialistisen vallan aiheuttama köyhyys on nopeasti katoamassa.

* * *

Siksi on syytä kysyä, että mitä ajattelevat ne 35 prosenttia suomalaisista, jotka eivät kannata osaamisen ja ahkeruuden palkitsemista palkalla tai eivät osaa kertoa mielipidettään. He lienevät poliittisesti vasemmalla eli Vasemmistoliiton, Vihreiden tai SDP:n kannattajia, mutta entä itse työelämä. 

Onko heidän haaveenaan päästä nauttimaan hyvästä palkasta ilman osaamista ja ahkeruutta? Vai ovatko he jo nyt osaamattomia ja/tai laiskoja, joita harmittaa etevämpien kollegojen mojovampi palkkakuitti? Vai onko näiden ihmisten kohdalla kyse pelkästä ruusunpunaisesta ideologiasta, jossa kaikkien tasapalkkaisuus nähdään jonkinlaisena poliittisena tavoitteena?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei niin hyvää, ettei jotain pahaa

Lähes neljännes oikeistolaisesti ajattelevista on älyllisesti epärehellisiä
Kovempaa verotusta haluavien suomalaisten määrä on hurjassa kasvussa

Älyllisesti epärehellisiä välikysymyksiä

Demokraattisessa päätöksenteossa hallitus tekee viime kädessä päätökset. Opposition tehtävänä taas on haastaa ja tarjota hallituksen esityksiä parempia ja realistisia vaihtoehtoja. 

Valitettavasti suomalaisessa politiikassa jälkimmäinen on aivan liian usein unohtanut edellisen virkkeeni toiseksi ja neljänneksi viimeisen sanan. Tämä kulminoitui jälleen eilen, kun kansanedustajat käsittelivät keskustan ja Liike Nytin välikysymystä nuorten työttömyydestä ja tulevaisuususkon heikkenemisestä. 

* * *

Vaikka asiasta kertonut uutinen oli kovin vähäinen, avasi valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sen ongelmia. Hänen mukaansa "oppositio tekeekin kahdenlaisia välikysymyksiä. Sellaisia, joissa rahalla ei ole mitään roolia tai sen rajoitteita ei edes muisteta, joissa arvostellaan säästöjä ja vaaditaan lisää menoja. Ja sitten sellaisia, joissa arvostellaan liian vähäisiä säästöjä - mutta vaaditaan silti lisää menoja."

Hulppein – ja älyllisesti epärehellisin – esitys tuli Keskustalta, joka vaati nuorille takuutyötä. Ehdotus ei ole uusi, vaan puolue on linjannut jo aiemmin, että se "esittää nuorten takuutyötä, jolla taattaisiin työpaikka jokaiselle vastavalmistuneelle. Uudistus toteutettaisiin niin, että nuoren työttömyysturva ja kunnilta perittävät työttömyyssakkomaksut muutettaisiin palkkatueksi yrityksille, kunnille tai järjestöille."

Valitettavasti ehdotus tehtiin – valtiovarainministerin sanoin – "ilman hintalappua tietenkin - mitään arviota kustannuksista ei ole, mutta helposti päästäisiin varmasti miljardin paremmalle puolelle. Ikään kuin valtio voisi rahalla pakottaa yrityksiä luomaan työpaikkoja. Vai julkiselle sektorilleko palkkaus tehtäisiin?"

Oleellista tässä kaikessa on se, ettei Keskustan ehdotus puutu millään tavalla  Purran sanoin "itse sairauteen eli talouskasvun puutteeseen". Ja siitä johtuvan Suomen julkisen sektorin holtittomaan velkaantumiseen. 

* * *

Onni onnettomuudessa kuitenkin on se, että Suomen talouden ennustetaan kasvavan tänä vuonna 0,8 prosenttia. Ja seuraavina vuosina 1,6 ja 1,7 prosenttia. 

Jos tämä toteutuu – kuten toivoa sopii – se tarkoittaa myös työpaikkojen lisääntymistä niin nuorille kuin vanhemmillekin, mikä vähentää valtion työttömyydestä johtuvia menoja sekä lisää sen verotuloja. Ja sitä kautta luo valtiovallalle pelivaraa taloudellisiin uudistuksiin tai vaihtoehtoisesti varoja velkaantumisen hidastamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Näin on, mutta olkoon!
Voisiko ensi vuonna syntyä ei-sosialistinen hallitus?

Valaisevaa marjanpoimintaa

Suomalaisilla marjayrityksillä on edessään hankala paikka. Niiden tuotannon raaka-aine kasvaa metsiin ja pelloille omia aikojaan, joten työvoiman tarve on lyhytaikainen, mutta silloin erittäin akuutti, koska sato on saatava talteen ennen kuin se mätänee pelloille tai metsiin.

Nämä syyt ovat vuosien ja vuosikymmenten kuluessa johtaneet siihen, että marjanpoiminta on siirtynyt ulkomaisen kausityövoiman harteille, koska Suomesta ei ole löytynyt tekijöitä – ja niistäkin, jotka ovat aloittaneet, aivan liian monet ovat kyllästyneet pikaisesti. 

* * *

Uutissuomalaisen mukaan tänä kesänä Suomeen on tulossa aivan liian vähän thaimaalaisia poimijoita. Tarve olisi nimittäin noin 3 200 poimijaa, mutta hakemuksia hommaan ryhtymiseksi on jätetty ulkoministeriölle vain 2 000 kappaletta. Toisin sanoen kotimaasta olisi löydettävä yli tuhat ihmistä paikkaamaan vajetta. 

Toisaalta marjayritykset itse ovat takavuosina toimineet laittomasti ja työvoimaa riistäen. Siitä on tosin sittemmin opittu, mutta menneisyyden haamut elävät edelleen – ainakin viranomaisten mielissä. Ja siksi lupien käsittelyt tehdään nykyisin Thaimaassa kasvokkain, jolloin käsittely on hidasta. Lisäksi kielteinen päätös on herkässä.

Kun sellainen iskee, se on tappio suomalaisille marjayrittäjille, mutta myös thaimaalaiselle työnhakijalle, joka on laskenut hankkivansa Suomessa – kotimaansa palkkatasoon nähden – hyvät rahat. Ja suunnitellut tulevaisuuttaa niiden varaan.

Tämä ongelma osoittaa todeksi vanhan sanonnan, jonka mukaan "minkä taaksensa jättää, sen edestään löytää". Olisi varmaan ollut koko marja-alalle hyväksi, mikäli takavuosien ulkomaalaisten marjanpoimijoiden asiat olisi hoidettu siten, ettei niistä tarvitsisi nyt käydä oikeutta.

* * *

Toisaalta ongelmaa ei myöskään olisi, mikäli suomalaisten leipä olisi kiinni pelkästää palkkatyöstä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan yhteiskunta tukee työttömiä – hallituksen paljon parjatuista leikkauksista huolimatta – edelleen varsin runsaskätisesti. Eivätkä kesälomalla olevat koululaiset ja opiskelijatkaan taida olla sen innokkaampia tai ainakaan raskasta työtä kestävämpiä kuin aiemminkaan. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka Suomen pelloilla ja metsissä kasvavat marjat saadaan tänä vuonna talteen. Tässä vaiheessa on selvää vain se, että niiden poiminta ja siihen liittyvät ongelmat valaisevat varsin kouriintuntuvasti sitä, miten yhteiskunnan erilaiset interventiot vaikuttavat työmarkkinoiden ja sitä kautta koko talouden toimintaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra vilautti
Miksi Suomesta ei löydy töitä?
Ihme on tapahtunut

Kesälomien lyhentäminen vaikuttaisi koululaisten kesätyömahdollisuuksiin

Tein nuoruudessani kesätöitä 15-vuotiaasta lähtien. Työtehtäväni useiden kesien aikana vaihtelivat vessojen siivoamisesta lautojen kantamiseen, tiskaamiseen ja asiakaspalveluun. Niiden raadollisuus lisäsi osaltaan motivaatiotani opiskeluun, mutta saamani positiiviset ja negatiiviset kokemukset auttoivat myös varsinaisen akateemisen työurani käynnistysvaiheessa. 

Samalla opin, ettei raha kasva puussa, vaan sen hankkiminen on kovan työn takana. Saamani palaute oli yleensä positiivista, mutta tekemiäni virheitä käsiteltiin ainakin kerran sen verran kovalla kädellä, että poskilleni valui – estämisyrityksistäni huolimatta – kyyneleitä. Jälkikäteen ajateltuna nämä – niin kehut kuin haukutkin – olivat hyviä oppeja. 

* * * 

Aloitin tämän kirjoituksen menneiden muistelemisella siksi, että viime aikoina on ollut paljon puhetta koululaisten kesälomien lyhentämisestä ja siirtämisestä myöhäisempään ajankohtaan. Asian on nostanut esille asiasta vastaava ministeri Anders Adlercreutz (ruots). 

Hänen mukaansa kyse ei ole itse kesäloman lyhentämisestä vaan kevätlukukauden keventämisestä sijoittamalla huhtikuulle uusi viikon mittainen lomajakso. Lisäksi vanhempien olisi hänen mielestään helpompi ajoittaa kesälomansa koulujen kesäloma-ajalle.

* * *

Olen ollut hiukan hämmästynyt siitä, ettei tässä yhteydessä ole noussut esille lainkaan monien koululaisten halu käyttää kesänsä – tai ainakin osa siitä – tulojen hankkimiseen. Siis kesätöihin, joiden avulla he saisivat käyttöönsä omaa rahaa ja samalla työkokemusta. 

Näin siitä huolimatta, että nuoret itse ovat niin innokkaita löytämään kesätöitä, ettei niitä riitä kaikille halukkaille. Ja kuitenkin kaikille pitäisi olla selvää, että työnantajien kannalta kesätyöläisen palkkaaminen on sitä kannattavampaa, mitä pidemmän jakson koululainen voi työtään tehdä, koska työhönohjaamisjakso on heille työn vaativuudesta riippuen isompi tai pienempi kuluerä, joka kuittaantuu vähitellen kesän mittaan. 

* * *

Tästä seuraa se, että kesäloman lyhentämisen yksi todennäköinen seuraus olisi kesätyöpaikkojen väheneminen entisestään. Ja sen seurauksena koululaisten työelämään tutustumisen mahdollisuudet sekä niistä saatavien oppien syntymisen ja oman rahan hankkimisen edellytykset olisivat entistäkin huonommat. 

Lisäksi arvelen, että kesätöiden kautta myös nykynuorten ahdistuneisuus ja mielenterveyden ongelmat voisivat lievittyä. Onhan selvää, että hyödylliseksi koettujen asioiden, kuten työn, tekeminen on yksi sellaisista seikoista, jotka tuottavat meille kaikille mielihyvää ja kohottavat itsetuntoa – sekä niiden seurauksena huolehtivat mielemme tasapainosta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lastenkasvatus ennen ja nyt
Paljastuksia mansikanpoiminnasta
Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa

Maahanmuuttajien sosiaaliturva on demokratiakysymys

Kirjoitin pari päivää sitten Suomen maahanmuuttopolitiikkaan tulossa olevista muutoksista mainiten professori Heikki Hiilamon niille antaman – ainakin itselleni – yllättävän tuen. Tänä aamuna kävi sitten niin, että kahvikuppini – kuvaannollisesti – putosi tietokoneeni näppäimistölle lukiessani hänen kolumniaan Ylen nettisivulla.

Hiilamo nimittäin totesi – aivan oikein – että "maahanmuuttajien sosiaaliturva ei ole vain ihmisoikeus- tai perustuslakikysymys – se on myös demokratiakysymys. Demokratia ei lepää vain lakien ja oikeuksien varassa. Se tarvitsee yhteisön, joka kokee kuuluvansa yhteen. Ilman jaettua identiteettiä luottamus rapautuu. Juuri luottamus on demokratian hiljainen käyttövoima."

Lisäksi hän huomautti, että "vasemmistolaisille voi olla vaikeaa myöntää, että luottamusta vahvistava kansallismielisyys tukee demokratiaa, ja ettei varauksellinen suhtautuminen maahanmuuttoon automaattisesti ole rasismia. Se voi ilmaista myös huolta siitä, kestääkö yhteinen projekti."

Tällä yhteisellä projektilla professori viittasi viimeaikaiseen keskusteluun maahanmuuttajien takuueläkkeestä, johon Suomessa saa oikeuden kolmen vuoden asumisen perusteella, kun Ruotsissa vastaavaan etuun vaaditaan 40 vuotta. Ja jonka tiedetään vähentävän työssäkäyntiä.

* * *

Jää tietenkin nähtäväksi onko Hiilamon kolumnilla mitään vaikutusta suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan tai edes siitä käytävään keskusteluun, sillä poterot ovat niin syvät, että niistä on vaikea nähdä vastapuolelle rikkomatta omaa poteroaan. Ja siksi on syytä pelätä, että myös nykyisen hallituksen aikaansaamat parannukset maamme suhtautumiseen kansainväliseen muuttoliikkeeseen ja sen seurausten hallintaan vesitetään ensi vuoden vaalien jälkeen. 

Toisaalta Hiilamon kolumni osoittaa, että maahanmuuttoasioihin voi suhtautua myös kiihkottomasti ja tosiasiat tunnustaen. Onhan hän kuitenkin henkilö, jonka en ainakaan itse ole aiemmin huomannut osoittaneen maahanmuuttokritiikkiä ja siksi toivottavasti kykenevä mataloittamaan niitä poteroita, joita aihe on suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun tuottanut. 

Tästä syystä jään odottamaan erityisesti sellaisia vihervasemmiston suunnalta tulevia poliittisia linjauksia, joissa suhtaudutaan realistisesti niihin ongelmiin ja tosiasioihin, joita kehitysmaista tuleva maahanmuutto aiheuttaa ja on jo aiheuttanut. Sekä ratkaisuja, jotka ovat muutakin kuin kritiikitöntä sanahelinää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mari Rantanen esitteli ja Vigelius laukaisi
Maahanmuuttopolitiikka rajoittaa ihmisten valinnanvapautta
Maahanmuuttopoliittisesti oleellinen asia

Kun haastatteluja ei ole – tekoäly, totuus ja journalismin kriisi

On syytä pysähtyä erään hiljattain esiin nousseen tapauksen äärelle. Paikallislehdessä julkaistiin haastatteluja, joita ei todellisuudessa ollut koskaan tehty. Tekstit oli tuotettu tekoälyn avulla – mutta esitetty lukijoille tosiasiallisina, aitoina kohtaamisina.

Tapaus ei ole kiinnostava siksi, että joku “jäi kiinni”. Se on kiinnostava siksi, että se paljastaa jotakin olennaista ajastamme.

1. Haastattelu journalistisena instituutiona

Haastattelu ei ole vain tekstilaji. Se on epistemologinen väline – tapa tuottaa tietoa maailmasta toisten ihmisten kautta. Kun toimittaja haastattelee, hän ei pelkästään kerää sitaatteja, vaan rakentaa siltaa kokemusten, näkemysten ja yleisön välille.

Mitä tapahtuu, kun tämä silta korvataan simulaatiolla?

Tekoälyn tuottama “haastattelu” voi olla kielellisesti moitteeton, jopa oivaltava. Mutta se ei perustu todelliseen kohtaamiseen. Se ei sisällä epävarmuutta, epäröintiä, ristiriitaa – niitä inhimillisiä piirteitä, jotka tekevät haastattelusta merkityksellisen.

2. Totuuden ja uskottavuuden erkaantuminen

Yksi modernin mediaympäristön keskeisistä ongelmista on, että uskottavuus ja totuus eivät enää kulje käsi kädessä.

Tekoäly kykenee tuottamaan tekstiä, joka kuulostaa uskottavalta riippumatta siitä, onko sen sisältö totta. Tämä siirtää journalismin ydinkysymyksen uudelle tasolle: ei riitä, että jokin vaikuttaa oikealta – sen täytyy olla totta.

Kyseinen tapaus konkretisoi tämän eron. Lukijalle tarjottiin uskottavia kertomuksia, mutta niiden totuusarvo oli nolla.

3. Vastuun paikka ei ole koneessa

On houkuttelevaa ajatella, että ongelma liittyy teknologiaan. Näin ei ole.

Tekoäly ei tee eettisiä päätöksiä. Se ei päätä esittää fiktiota faktana. Vastuu on yksiselitteisesti ihmisellä – toimittajalla, toimituksella, julkaisijalla.

Tämä on tärkeä huomio, sillä teknologian kehittyessä kiusaus siirtää vastuuta “järjestelmälle” kasvaa. Mutta journalistinen vastuu ei ole ulkoistettavissa.

4. Luottamus: hitaasti rakentuva, nopeasti mureneva

Journalismin legitimiteetti perustuu luottamukseen. Tämä luottamus on historiallisesti rakentunut hitaasti, mutta se voi murentua nopeasti.

Kun lukija kohtaa tapauksen, jossa sisältö on esitetty totena ilman todellisuuspohjaa, syntyy epäilys: missä muualla näin tapahtuu?

Yksittäinen teko voi näin heijastua koko instituutioon.

5. Missä kulkee hyväksyttävän raja?

Tekoälyn käyttö journalistisessa työssä ei itsessään ole ongelma. Päinvastoin, se voi tehostaa työskentelyä ja avata uusia mahdollisuuksia.

Kysymys kuuluu: missä vaiheessa käyttö muuttuu harhaanjohtamiseksi?

Voidaan hahmotella karkea rajanveto:

• Tekoäly apuvälineenä → hyväksyttävää
• Tekoäly sisällön muokkaajana → usein hyväksyttävää
• Tekoäly lähteen korvaajana → ongelmallista

Erityisesti viimeinen kohta on kriittinen. Journalismi ilman todellisia lähteitä lakkaa olemasta journalismia.

6. Tarve uusille käytännöille

Tämä tapaus osoittaa, että olemassa olevat eettiset ohjeistukset eivät vielä riittävästi kata tekoälyn käyttöä.

Tarvitaan:

• selkeitä linjauksia siitä, mitä tekoälyllä saa ja ei saa tehdä
• läpinäkyvyyttä lukijoille
• toimituksellista valvontaa, joka ymmärtää teknologian mahdollisuudet ja riskit

Ilman näitä riskinä on, että yksittäiset kokeilut muuttuvat käytännöiksi ennen kuin niiden seurauksia on kunnolla ymmärretty.

7. Lopuksi: kysymys ei ole teknologiasta vaan totuudesta

On helppo kehystää tämä tapaus teknologiseksi poikkeamaksi. Tarkempi tarkastelu paljastaa kuitenkin jotain syvempää: kysymys on suhtautumisestamme totuuteen.

Jos journalismi alkaa hyväksyä sisällön, joka “kuulostaa oikealta” mutta ei ole totta, se luopuu omasta perustastaan.

Siksi keskeinen kysymys ei ole, mitä tekoäly pystyy tekemään.

Keskeinen kysymys on, mitä me päätämme pitää hyväksyttävänä.

Tähän kysymykseen vastaaminen määrittää journalismin tulevaisuuden enemmän kuin mikään yksittäinen teknologinen innovaatio.

* * *

Edellä oleva teksti on – otsikkoa myöden – ChatGTP-tekoälyn tuottamaa. Tämä johtuu kahdesta syystä. 

Ensinnäkin halusin katsoa, pystyykö tekoäly tekemään järkevää tekstiä toimeksiannolla: "kirjoita minulle blogiteksti, jossa pohditaan monipuolisesti sitä, kun Lauttasaari-lehden toimittaja kirjoitutti haastatteluita tekoälyllä ja julkaisi ne tosiasiana!" sekä tarkennuksena "muokkaa juttu vielä Professorin ajatuksia -blogin tyyliin/formaattiin".

Tältä osin totean, että omasta mielestäni teksti on sinänsä ihan ansiokasta pohdintaa. Siis vähän kuin kympin oppilaan muotoilema ainekirjoitus – ja siten blogitekstiksi varsin huonosti soveltuva. 

Lisäksi hämmästyin sitä, ettei tekoäly ymmärtänyt tehdä juttua siihen tyyliin ja formaattiin, jota olen käyttänyt tässä blogissa. Ei edes sen jälkeen, kun pyysin sitä – eksplisiittisesti – tekemään niin.

* * *

Toiseksi halusin kokea miltä tuntuisi olla Lauttasaari-lehden toimittaja-avustaja, joka teki samalla tavalla. Siis miltä hänestä tuntui ennen kuin hän sai potkut työstään.

Vastaukseksi sain epämiellyttävän tunteen, joka pakotti minut kirjoittamaan tämän loppukaneetin, jota minun ei ollut alkujaan tarkoitus tehdä. 

Koin samaan aikaan kolme asiaa. Ensinnäkin tunsin olevani epärehellinen, toiseksi harmitti tekoäly-tekstin koulutekstimäinen sävy ja kolmanneksi koin pettäväni teidät, arvoisat lukijani. 

Siksi päätin lopettaa tämän tekstin kysymykseen siitä, että mitähän tekoälyn tekemiä juttuja julkaissut toimittaja-avustaja mahtoi itse tuntea ja kokea? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle teki jutun oslolaisesta rikollisuudesta
Vaihtuuko Iranissa valta?
"Täysin riippumattoman tahon" analyysi

Työntekijät vaativat tuplapalkkaa tekemättä jätetystä työstä

Mitähän mahtaa kertoa nykyisistä suomalaisista se, että työajalla mielenosoitukseen osallistuneet työntekijät olivat vieneet oikeuteen tapauksen, jossa heidän työnantajansa on maksanut tuplapalkan heidän kollegoilleen siltä ajalta, kun nämä ovat olleet poissa. Oikeuskanteen nostaneet työntekijät olivat kokeneet tämän syrjintänä. 

Lapin käräjäoikeus totesi kuitenkin, ettei syrjintää ollut tapahtunut, koska jokaisella yrityksen työntekijällä oli mahdollisuus saada tämä väliaikainen palkankorotus olemalla osallistumatta – omasta tahdostaan – poissa työpaikaltaan. Toisin sanoen nyt kanteen nostaneet ihmiset olivat luopuneet mielenosoituksen aikana palkastaan vapaaehtoisesti, eikä siihen vaikuttanut mitenkään se, että yritys maksoi muille työntekijöille tuolta ajalta paremman palkan.

* * *

Minusta näyttäisi siltä, että asian oikeuteen vieneiden henkilöiden käsitys palkan ja työnteon välisestä suhteesta on hämärtynyt. Selvyyden vuoksi: työnantaja maksaa työntekijöilleen palkkaa saadakseen teetetyksi niitä asioita, jotka tuottavat yritykselle liikevoittoa tuottavaa kassavirtaa. 

Mielenosoitukseen osallistuminen ei ole sellaista, joten yrityksellä ei tietenkään ole velvollisuutta palkanmaksuun. Sen sijaan sovitusta työstä kieltäytyminen mielenosoitukseen osallistumisen takia on haitan tuottamista yrityksen toiminnalle – mikä lienee syynä myös siihen, että se yritti houkutella työntekijöitään tuplapalkalla tekemään työnsä. 

Siksi asian vieminen oikeuteen oli täydellisen absurdia, ja osoitti siihen ryhtyneiden henkilöiden todellisuudentajun hämärtyneen. Syitä siihen voimme vain arvailla, mutta sopii toivoa, että velvollisuus työnantajien oikeuskulujen korvaamiseen kirkastaa heidän ajatteluaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ratkaisuehdotus IAU:n lakkoon

Teollisuuden työtaistelut alkoivat - mutta toivottavasti ne myös loppuvat nopeasti

Lakko aiheuttaa tuhoa perheyrityksissä, mutta osoittaa myös säröilyn merkkejä

Tampere tarjoaa epärehellisille ilmaiset matkat

Tampereella on Suomen Uutisten mukaan tehty päätös, jonka mukaan julkisessa liikenteessä ilman lippua matkustavia ei saa estää poistumasta liikennevälineestä. Näin ollen tamperelaiset voivat jatkossa matkustaa kaupungin liikennevälineissä ilmaiseksi. 

Päätöksen taustalla on lipuntarkastajien työturvallisuus, mikä on tietenkin erittäin tärkeä asia. Mutta samalla se kannustaa epärehellisiä – ja erityisesti aggressiivisia – ihmisiä käyttämään julkista liikennettä ilman, että osallistuu niiden kustannuksiin. Tämä on yksiselitteisesti väärin rehellisesti matkansa maksavia ihmisiä kohtaan.

Suomen Uutisten mukaan uudistus voi ajan myötä heikentää myös joukkoliikenteen kannattavuutta ja kasata painetta verotulojen kautta ohjattavan rahoituksen lisäämiselle. Näin maksumiehiksi joutuisivat entistäkin enemmän sellaiset ihmiset, jotka eivät tarvitse tai jostain muusta syystä käytä joukkoliikennettä. 

Toisaalta näin alkava kehitys voisi ajan myötä johtaa joukkoliikenteen muuttamiseen kokonaan maksuttomaksi – eli verovaroista kustannettavaksi. Tämä alentaisi jonkin verran sen kokonaiskustannuksia, koska lippujen myynnistä ja tarkastamisesta ei syntyisi enää kustannuksia. 

Toisaalta joukkoliikenteen käyttöaste todennäköisesti lisääntyisi maksuttomaksi muuttuessaan. Ja samalla yksityisautoilla tapahtuva matkustaminen vähenisi nykyisestä – tai ainakin sen kasvu hidastuisi. Samalla siihen liittyvä liikenteen ruuhkautuminen, yksityisautoilun päästöt ja katuverkoston kehittämistarve vähenisivät.

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä huomata, että verovaroin kustannettavat julkiset palvelut muuttuvat helposti tehottomiksi, kuten esimerkiksi Oulun julkisen liikenteen ongelmat ovat osoittaneet. Tai vielä selvemmin sosialististen valtioiden talouskehitys kautta vuosikymmenten.

Siten Tampereen uudistuksella voidaan nähdä sekä negatiivisia että myös positiivisia seurauksia. Ja siksi tulee olemaan mielenkiintoista seurata Tampereen joukkoliikenteen kehitystä tulevina vuosina. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lipuntarkastajille kamerat – mutta miksi?
Kansalaisaloite omien kustannusten maksattamisesta muilla ihmisillä
Oulun bussiliikenteen matkustajat sosialismin uhrina

Yrittäjä Jesse Rauhamo avautui Yleisradion käytännöistä

Huomasin sosiaalisessa mediassa mielenkiintoisen uuden tuttavuuden. Hänen nimensä on Jesse Rauhamo ja tausta Yleisradion toimittajana vetämässä muun muassa suosittua podcastia.

Hän kertoi oman näkemyksensä meidän kaikkien rahoittaman Yleisradion toimituksellisista käytännöistä. Nyttemmin mies on oman luonnehdintansa mukaan "sisällöntuottaja, kiinnostunut politiikasta, taloudesta ja suomalaisista arvoista."

Mutta palataan Ylen käytäntöihin. Rauhamon mukaan "olin 22 -vuotias sisällöntuottaja ja... luottoni Yleä kohtaan oli suuri ja mahdollisuus työskennellä näin isossa organisaatiossa oli minulle ylpeys."

Sekä edelleen "vuosien saatossa kuvitelmani Ylestä hiljalleen murenivat kun näin miten talon sisällä ihmiset käyttäytyvät. Näin ollen lähdin pois ja siirryin täyspäiväiseksi yrittäjäksi." 

Hän myös mainitsi perehtyneensä tiettyihin Nasima Razmyariin liittyviin asioihin ollessansa "Ylellä rivitoimittaja", mutta "jos Ylen alustalla tästä puhuu, sisältöä ei julkaista. Js siitä puhuu omissa someissa niin se on lähtöpassit." 

Tämä on mahdollista Rauhamon mukaan siksi, että "Ylellä tehdään lähes poikkeuksetta määräaikaisia työsopimuksia kesto 6kk jotta tälläisen tilanteen tapahtuessa työntekijän saa nopeasti pihalle". Näin siis verorahoitteisessa mediassa, jonka tehtävänä on tuottaa puolueetonta tietoa Suomen kansalaisille. 

En luonnollisesti tiedä enkä tunne Jesse Rauhamoa, mutta hänen väitteensä koskien Yleisradiota ovat varsin vakavia. Nähtäväksi kuitenkin jää, kommentoiko kansallismediamme niitä jollain tavalla. Kuin myös se, mitä annettavaa Rauhamolla on lopulta suomalaiseen poliittiseen keskusteluun. 

Päivän aiempi merkintä:
Virheellistä kieltä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Ylen hallintoneuvosto tehtäviensä tasalla?
Havaintoja sukupuolten välisistä eroista ja Ylen katsojiin vaikuttamisesta
Miksei Ylen toimittajalta voi vaatia kauhalla?

Mari Rantanen ja Milan Jaff ovat samoilla linjoilla

Sisäministeri Mari Rantanen (ps) kävi Irakissa ja totesi, että sen turvallisuustilanne on nykyisin paljon parempi kuin aiemmin. Maa kehittyy nopeasti ja "siellä rakennetaan paljon ja siellä on vireää yritystoimintaa... maata on saatu vakautettua, yleinen järjestys ja turvallisuus on parantunut. Sinne ovat pystyneet myös suomalaiset yritykset investoimaan."

Toisin sanoen laittomien maahanmuuttajien ja muiden rikollisten palauttamiselle Irakiin ei ole asiallisia esteitä. Ministerin näkemyksen vahvisti myös Suomesta rikosten takia karkotettu Milan Jaff, joka oli kertonut olevansa hyvin tyytyväinen siitä, että maassa on hyvin turvallista.

* * *

On siis syytä toivoa, että irakilaisten rikollisten palauttaminen ja laillista perustetta vailla olevien ihmisten paluu sukujensa kotimaahan vilkastuisi jatkossa. Ja että myös ne, jotka eivät ole kyenneet hankkimaan Suomessa toimeentuloaan omalla työnteollaan – tai eivät muuten vain halua omaksua suomalaisia arvoja ja elämäntapaa – ymmärtäisivät oma-aloitteisesti palata kaksoisvirtain maahan. 

Lisäksi on tietenkin itsestään selvää, ettei irakilaisille turvapaikanhakijoille ole enää syytä myöntää oikeutta turvapaikkaan Suomessa. Puhumattakaan perheiden yhdistämisestä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Irakilaisinaisella oli asiaa

Muslimihuiveista tarvitaan tutkimustietoa

Mari Rantasen ja Leena Meren ministeriöt oikealla asialla

Riikka Purra vilautti

Valtioivarainministeri Riikka Purra vilautti eilen mahdollisuutta, että maahanmuuttajilta edellytettäisiin työntekoa sosiaalitukien saamiseksi. Hänen ajatuksensa taustalla oli Tanskan malli, jossa toimitaan juuri näin. 

THL:n tutkimusprofessori Pasi Moisio kuitenkin totesi, ettei se onnistuisi Suomessa, koska meillä perustuslaki ja sen tulkinta antavat myös maahanmuuttajille poikkeuksellisen vahvan oikeuden viimesijaiseen sosiaaliturvaan. SDP:stä taas kuultiin näkemys, jonka mukaan sosiaalitukien saaminen voitaisiin sitoa esimerkiksi suomen kielen oppimiseen, kunhan opetuksen resurssit ovat riittävät. 

Tässä keskustelussa ehkä mielenkiintoisimman kommentin antoi professori Moisio todetessaan, että "Suomi eroaa muista Pohjoismaista juuri siinä, että sosiaaliturvamme keskittyy passiiviseen rahan jakamiseen. Velvoitteita tai mahdollisuuksia palveluihin ja kasvokkaiseen kohtaamiseen on vähän. Tämä koskee niin pitkäaikais­työttömien ja maahanmuuttajien etuuksia kuin sairaus- ja työkyvyttömyys­etuuksiakin."

Minun nähdäkseni onkin ilmeistä, että juuri helposti saatavan ilmaisen rahan seurauksena erityisesti maahanmuuttajien motiivi työpaikan saamiseksi on heikko. Siksi ehdotan, että kaikki suomalaiset puolueet sitoutuisivat jo ennen vaaleja lisäämään työnteon ja yrittämisen kannusteita sekä maahanmuutajille että myös kantaväestölle.

Tavoitteena pitäisi olla – ei enempää eikä vähempää kuin – järjestelmä, jossa työn tekeminen on aina selvästi palkitsevampaa kuin sosiaaliturvalla eläminen. Ja joka kannustaisi myös yrittämiseen silloin, kun siihen on hyvät edellytykset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työpaikkojen synnyttämisestä
Kehitysmaalaisten maahanmuutto johtaa kehitysmaalaistyyppisiin ongelmiin
Miljardi uutta afrikkalaista

Työpaikkojen synnyttämisestä

Toimeentulotuen saamisen ehdot kiristyivät eilen ja hyvä niin, sillä se tarkoittaa, että sosiaaliturvan varaan tarkoituksella jääminen vaikeutuu. Ja näin työvoiman tarjonta kasvaa. 

Toisaalta Suomessa ei ole uudistusta ennenkään ollut työvoimapulaa, ei ainakaan siitä päätellen, että maassa on lähes kolmeasataatuhatta työtöntä. Kyllä kai niistä olisi löytynyt halukkaille työntekijöitä, jos sellaisille olisi tarvetta. 

Minun muistini mukaan työvoiman tarjonnan kasvattamisesta alkoi ensimmäisenä höpöttää – ainakin julkisuudessa – Juhana Vartiainen (kok), josta tuli sittemmin Helsingin pormestari. Aivan kuin työpaikat syntyisivät siitä, että niihin on enemmän hakijoita. Tai että maassa olisi enemmän työhön haluttomia ja siihen kyvyttömiä ihmisiä.

* * *

Tosiasia kuitenkin on, että työpaikkoja syntyy vain siitä, että maassa on sellaisia yrityksiä, joissa toimii - omistajana tai palkollisena – ihmisiä, jotka näkevä uusien työntekijöiden rekrytoinnin tarpeellisena ja kannattavana. Siis ihmisiä, joilla on ideoita toiminnasta, joka tuottaa liikevoittoa. 

Siksi on selvää, etteivät sosiaali- ja tyttömyysturvan muutokset vaikuta millään tavalla maamme talous- ja työllisyystilanteeseen. Eikä työttömien tai työvoinan ulkopuolella olevien ihmisten toimeentulon kiristämiselläkään ole sen suhteen mitään merkitystä.

Tästä syystä valtiovallankin kannattaisi keskittyä siihen, että yrittäminen ja yritysten kasvattaminen olisi kannattavaa. Siis parantaa siihen houkuttavia taloudellisia kannustimia. 

Se tarkoittaa yritysten toimintaedellytysten parantamista, verotuksen kohtuullistamista ja sen progression loiventamista sekä – jos verovaroja halutaan käyttää – tuotekehityksen tukemista ja  kynnyksen alentamista pienten yritysten perustamiselle. 

Viimeksi mainitun osalta paninkin tyytyväisyydellä merkille sen, että pienet yritykset ovat voineet vuoden alusta alkaen perua epäonnistuneen rekrytoinnin ja vaihtaa huonon valintansa uuteen, mikäli työnteko ei suju toivotulla tavalla. Kiitos tästä kuuluu Petteri Orpon (kok) hallitukselle. 

Tällä on kaiken järjen mukaan aivan oleellinen merkitys erityisesti yksinyrittäjien uskaltautumiselle työnantajayrittäjiksi. Ja sitä kautta työpaikkojen syntymiseen tänne Pohjantähden alle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oras Tynkkynen ehdotti Irlannin mallin mukaista perustuloa
Avaako asevienti tukkiutuneen ketsuppipullon?

Juhana Vartiaisen salainen budjettivalmistelu ja orwellilainen lihatiski

Kehitysmaalaisten maahanmuutto johtaa kehitysmaalaistyyppisiin ongelmiin

Eilinen päivä toi julkisuuteen sen, että lähinnä kehitysmaalaisen taustan omaavien maahanmuuttajien varassa pyöriviin Wolt-kuljetuksiin on liittynyt ikäviä piirteitä. Lähettien käyttämien tilien määrä on pienempi kuin halukkaiden määrä, minkä seurauksena sellaisen omistavat, mutta muihin hommiin siirtyneet, henkilöt ovat ryhtyneet vuokraamaan niitä eteenpäin. 

Vaikka kaikki tapahtuisi laillisesti ja verot maksaen, liittyy tähän toimintatapaan ongelmia, joista edelle linkittämäni Ylen uutinen kertoi. Eikä asiaa ainakaan paranna se, että näihin kuvioihin liittyy usein myös veronkiertoa ja lähettien epätervettä kilpailutusta. 

Nähtäväksi jää, miten asia etenee, sillä ainakin jotkut ravintolat ovat esille tulleiden asioiden seurauksena päättäneet lopettaa ruuan myymisen Woltin kautta. Nähtäväksi kuitenkin jää, yleistyykö tämä protesti niin laajaksi, että sillä olisi jotain todellista merkitystä. 

Omalta osaltani totean, että tämäkin tapaus osoittaa kuinka kehitysmaalaisten maahanmuutto tuottaa yhteiskuntaan kehitysmaalaistyyppisiä ongelmia. Nähtäväksi jää, onnistutaanko niitä tavalla tai toisella korjaamaan: onhan kuitenkin lähtökohtaisesti parempi, että maahanmuuttajat tekevät leipänsä eteen työtä sen sijaan, että elelisivät maassamme pelkillä sosiaalituilla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Työttömyyttä ja valonpilkahduksia
Kehitysmaalaisten maahanmuutto on pysyvästi haitallista
Maahanmuuton harvoin mainittu kuluerä

Miljardi uutta afrikkalaista

Ylen mukaan Afrikan väestö kasvaa 60 prosenttia seuraavan 24 vuoden aikana. Se tarkoittaa miljardia uutta afrikkalaista. 

Samaan aikaan Euroopan väestö laskee nykyisestä 744 miljoonasta 703 miljoonaan ihmiseen. Juttu ei kerro, kuinka suuri osa näistä 703 miljoonasta on syntynyt Afrikassa tai afrikkalaisille ihmisille Euroopassa. 

* * *

Ylen artikkelin mukaan Jakkie Cilliers tutkimuslaitos Institute for Security Studiesista arveli, että "Afrikan nuori ja kasvava väestö luo mahdollisuuden nopeaan kasvuun oikeilla investoinneilla". Lisäksi Afrikan tapahtumia seuranneen Edward Paicen sanottiin kertoneen, että "erityisen tärkeää on, että nuorille ihmisille pitää yrittää tarjota työtä. Työtä, joka tuo vähän paremman elämän kuin heidän vanhemmillaan ja etenkin isovanhemmillaan oli."

Samalla kannalla on myös tutkija Yohannes Wado Nairobissa toimivasta African Population and Health Research Centerista, mutta puhuu myös asian kääntöpuolesta todeten, että "jos ei luoda työpaikkoja, syntyy pahaa työttömyyttä. Työttömyydestä seuraa muita hankaluuksia, kuten väkivaltaa ja rikollisuutta."

* * *

Ylen juttu ei kuitenkaan kerro, kenen noita työpaikkoja pitäisi luoda eli työllistää afrikkalaisia. Vähenevät eurooppalaisetko? Vai kiinalaiset, intialaiset tai amerikkalaiset? Vai pitäisikö afrikkalaisten itsensä tehdä jotain asian eteen?

Olen toki Ylen toimittajien ja heidän haastattelemiensa asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että olisi hienoa, jos Afrikan väestönkasvu johtaisi taloudelliseen kasvuun ja elintason nousuun. Valitettavasti minua myöskin hiukan huolestuttaa se, etteivät afrikkalaisten näytöt taloudellisesti vahvojen yhteiskuntien rakentamisessa ole olleet kovin vahvat. Enkä siksi pidä mahdottomana, että tulisimme uusien afrikkalaisten talousmahtien sijaan näkemään seuraavien vuosikymmenien aikana valitettavan monta uutta Sudania, Etelä-Sudania ja Somaliaa. 

Lisäksi luulen – vaan en toivo – ettei afrikkalaisten kansainvaellus omasta maanosastaan muualle tule suinkaan pysähtymään, vaan pikemminkin kiihtymään. Näin ainakin siinä tapauksessa, että maailmasta löytyy tulijoille halukkaita – tai ainakin kansainvaelluksen hyväksyviä – niin sanotusti sinisilmäisiä vastaanottajia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka vähentää ranskalaista lapsiseksiorjuutta?
Suomessa on noin 150 000 muslimia ja 19 000 afrikkalaista, entä sitten?
Kehitysavusta on kuin onkin hyötyä

Hakunila on Suomen Mogadishu

Tämän vuoden maastohiihdon Tour de Ski on ollut kuin varjo entisestään, sillä koko kilpailusarjassa hiihdettävä matka on alle 50 kilometriä. Koska ohjelma on näin painottunut lyhyisiin matkoihin ja erilaisiin yhteislähtöihin, joissa hiihtäjien välille ei muodostu kovin suurta eroa, on miesten kilpailu käytännössä ratkaistu sprinteissä, joista saa entiseen tapaan muhkeat bonussekunnit. 

En kuitenkaan tarttunut tähän aiheeseen siksi, että kyseinen hiihtokilpailuformaatti on epäonnistunut, tai että monet suomalaiset Iivo Niskasesta lähtien ovat jättäneet tai jättämässä kisojen viimeiset startit väliin. Sen sijaan kiinnitin huomioni suomalaisen nuoremman polven hiihtäjättären – Vilma Nissisen – kommenttiin, jossa hän ilmoitti hiihtävänsä "sata kertaa mieluummin" Keski-Euroopassa "kuin Suomen Mogadishussa".

Tällä hän viittasi Vantaan Hakunilassa tänään ja huomenna käytäviin FIS Skandinavian Cupin kilpailuihin, joiden lähtölistalta löytyy monia tuttuja – kovia – nimiä Northugista Ruuskaseen ja Stensethistä Saareen. Siellä suksitaan tänään sprintit, huomenna itse pääherkku eli 20 kilometrin väliaikalähtö perinteisellä hiihtotavalla – jollaista olisin itsekin kaivannut Tourille – ja ylihuomenna väliaikalähtöinen kymppi vapaalla.

Olisi siis hienoa, jos vantaalaiset ja muutkin suomalaiset menisivät tänään ja etenkin huomenna Hakunilan hiihtostadionille sankoin joukoin osoittaakseen, että maastohiihto väliaikalähdöllä kiinnostaa edelleen. Onhan juuri se lajin kilpailumuodoista raa'in vaatiessaan urheilijalta koko matkan ajalta mahdollisimman nopeaa etenemistä ladulla. 

* * *

Palaan kuitenkin tuohon Vilma Nissisen kommenttiin. Hänen mukaansa "se on kyllä Mogadishu. Ollut jo 90-luvulta lähtien." Ja arvata saattaa – vai saattaako (?) – että hän joutuu vielä tikun nokkaan sanomisistaan.

Näin siitä huolimatta, että nuoren naisen puheissa on perää. Olihan vuoden 2020 lopussa Hakunilan alle 16-vuotiaista vain 37,5 prosenttia suomalaista kantaväestöä. Toisin sanoen heidän osuutensa oli vain hiukan suurempi kuin Lähi-idästä ja muista suurista pakolaismaista tulleiden lasten ja nuorten osuus – 25,4 prosenttia. Länsimaista tulleita oli vaivaiset 1,4 prosenttia.

Ei siis liene kenellekään suuri yllätys, että Hakunilan suuralueen työttömyysaste on jo pitkään ollut Vantaan korkein. Toisaalta on myös niin, ettei alueen työttömyysasteen kehitys ole myöskään karannut aivan toivottomaksi.

Nähtäväksi tietenkin jää, miten eteläisimmän Suomen "maastohiihto-Mekan" kehitys etenee tulevina vuosina. Ainakin sinne on investoitu, sillä esimerkiksi kalliiksi tuleva Vantaan ratikka kulkee Hakunilan kautta. Sillä kelpaa sitten kaikkien kaupunginosan asukkaiden – etniseen taustaan katsomatta – liikkua töihin ja takaisin, ja luoda sitä kautta alueelle hyvinvointia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pari poikkeuksellisen tärkeätä asiaa
Koulujen ja huippu-urheilijoiden ongelmat
Vantaa on Suomen vaarallisin, mutta Ylöjärveltä kuuluu kummia

Avaako asevienti tukkiutuneen ketsuppipullon?

Suomalaisesta puolustusteollisuudesta tuli eilen hyviä uutisia: Saksa tilaa maksimissaan 876 Patrian 6x6-panssariajoneuvoa. Niiden joukossa on Patrian Nemo-kranaatinheitinjärjestelmällä sekä Kongsbergin RS4 -kauko-ohjattavalla asejärjestelmällä varustettuja panssariajoneuvoja. 

Mikäli kauppa toteutuu optioineen, on sen yhteisarvo yli kaksi miljardia euroa, eli siitä tulisi Patrian kaikkien aikojen suurin. Eikä se varmaankaan jää viimeiseksi, mikäli asiakas on tyytyväinen hankintaansa. 

Tämän uutisen jälkeen ei myöskään ole ihme, että Uudenkaupungin autotehdas siirtyy osaksi suomalaista puolustusteollisuutta. Tosin siellä tullaan huolehtimaan Patrian ajoneuvojen sijaan osasta SISU GT -sarjan tuotteiden osien valmistuksessa sekä ajoneuvojen loppukokoonpanosta.

Patrian, Sisun ja Uudenkaupungin autotehtaan lisäksi myös suomalaisella avaruusteknologiayritys Iceyella menee hyvin. Saksan puolustusministeriön julkistamalla hankintalistalla on nimittäin Spock-tutkasatelliittijärjestelmä, jonka Iceye on kehittänyt yhteistyössä saksalaisen Rheinmetallin kanssa. Sen nykyisen sopimuksen arvo on noin 1,7 miljardia euroa, mutta kokonaissumma saattaa jatko-option toteutuessa nousta siitä vielä miljardilla. 

Nähtäväksi jää, miten nopeasti puolustusteollisuuden veto ja hallituksen viime vuosina tekemät talouskasvupoliittiset toimet saavat aikaan jo 18 vuotta odotetun käänteen Suomen taloudessa. Oma toiveeni sen suhteen on, että se tapahtuisi kuin tukkeentuneen ketsuppipullon avaus, josta edelle kirjoittamani olisi ensimmäinen tukoksen vuoto ja sitä seuraisi jättimäinen purskahdus, joka levittäisi työtä ja rahaa kaikille Suomi-neidon osa-alueille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Israel-boikotit aiheuttavat vahinkoa Suomelle

Monta kärpästä yhdellä iskulla
Aseviennillä on sellaista kasvuvaraa, jota Suomi tarvitsee

Pitäisikö yhteiskunnan suurille perheille maksamista tuhansien eurojen kuukausituista tinkiä?

Helsingin sanomat tarttui Riikka Purran väitteeseen, jonka mukaan "Helsingissä yksinasuva saa tukea noin 1 300 euroa, yksinhuoltaja 2 000 euroa, kaksilapsinen perhe 3 000 euroa ja nelilapsinen 4 000 euroa. Suurissa perheissä summa nousee lähes 5 000 euroon."

Jutussaan HS:n toimittaja tunnusti Purran luvut oikeiksi toteamalla, että "esimerkiksi kahden aikuisen ja neljän lapsen perheessä toimeentulotuen perusosa on noin 500 euroa aikuista kohden ja 300–400 euroa lasta kohden. Kuusihenkisen perheen asumismenoja voidaan korvata enintään vajaat 1 400 euroa kuukaudessa. Yhteensä perheen tuki on siis nettona enintään Purran mainitsema noin 4 000 euroa kuukaudessa eli noin 2 000 euroa aikuista kohden".

Sen jälkeen hän kuitenkin vähätteli asiaa kirjoittamalla, että "näin suuret tukisummat ovat kuitenkin harvinaisia". Ja vetosi keskimääräiseen tukisummaan: 515 euroa kuukaudessa kotitaloutta kohti. 

* * *

Jutussa oli haastateltu asiantuntijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Jussi Tervolaa, joka totesi nykyisen toimeentulotuen tason periytyneen vuoden 1994 uudistuksesta. Tuolloin Suomea hallitsi jo kolmatta vuotta Keskustavetoinen Esko Ahon (kepu) hallitus, jonka piikkiin nämä tulonsiirrot voi siis panna – ja epäillä anteliaisuuden motiiviksi Keskustaan myönteisesti suhtautuvien monilapsisten lestadiolaisten kannatuksen kosiskelua.

Tuolloinhan Suomessa oli vain pieni määrä tuen nykyisiä suurkäyttäjiä, eli erityisesti islamilaisista maista tulleita maahanmuuttajia. Eikä lakia säädettäessä todennäköisesti edes ajateltu heitä – tai jos ajateltiinkin, pidettiin heille kohdistuvaa summaa merkityksettömänä.

* * *

HS:n jutun mukaan "katettaviin menoihin kuuluvat ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot sekä henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä, sanomalehden tilauksesta, puhelimen ja tietoliikenteen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot", joiden lisäksi "korvataan asumismenot, 'vähäistä suuremmat' terveysmenot ja muun muassa varhaiskasvatusmaksut".

Jokainen voi tietenkin itse pohtia, ovatko kaikki nämä menot sellaisia, että ne kuuluvat veronmaksajien kustannettaviksi. Ja mietiskellä myös sitä, että Tervolan mukaan "tukien tasot ovat aina kompromisseja köyhyyden vähentämisen ja työnteon kannustimien välillä". 

Tämä siis tilanteessa, jossa Suomeen on ilmaantunut ideologisista syistä työstä kieltäytyviä ihmisiä, jotka katsovat oikeudekseen elämisen muiden kustannuksella.

* * *

Tervola teki HS:n jutussa myös vertailun muihin pohjoismaihin toteamalla, että "Ruotsissa on yleisesti matalampi toimeentulotuen taso kuin Suomessa... Tanskassa sen sijaan tuki on monissa tilanteissa korkeampi kuin Suomessa, mutta nuorilla ja maahanmuuttajilla Tanskankin tuki on laajalti Suomen tukea matalampi." Lisäksi Tanskassa tukeen liittyy hänen mukaansa tiukkoja velvoitteita.

Omalta osaltani totean, että kaiken edelle kirjoittamani perusteella toimeentulotukia on sekä varaa että syytä tiukentaa ja rajata. Tähän on viitannut myös perustuslakivaliokunta, joka – edelleen HS:n artikkelin mukaan – on tulkinnut lain kohtaa "jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon" painottamalla sanoja "joka ei kykene hankkimaan". 

Toisin sanoen veronmaksajalla ei ole velvollisuutta maksaa tukia esimerkiksi sellaisille, jotka kieltäytyvät heille osoitetuista muista keinoista hankkia elämälle välttämättömän toimeentulon. Siis esimerkiksi tarjotusta työstä.

* * *

Tervola puolestaan nosti esille periaatteen, jonka mukaan tukien leikkaamista "olisi syytä perustella halutun kulutustason kautta ja mahdollisesti karsia lakisääteisen kulutuskorin sisältöä. Tällöin tason asettaminen olisi läpinäkyvää myös kansalaisille". 

Tämä kuulostaa järkevältä, mutta nähtäväksi jää, mitä hallitus lopulta esittää eduskunnalle. Samoin kuin se, mitä kansanedustajat hyväksyvät. 

Selvää kuitenkin on, että EU:n päätös ottaa Suomi holhoukseen asettaa eduskunnalle vahvan insentiivin huolehtia julkisten menojen leikkaamisesta. Ja sillä listalla tarpeettomat ja työntekoon negatiivisesti vaikuttavat tulonsiirrot on syytä asettaa ensimmäiseksi poistettavian – tai ainakin supistettavien – menojen joukkoon.

Päivän aiempi merkintä:
Humanisteilla on näytön paikka

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansalaisaloite omien kustannusten maksattamisesta muilla ihmisillä

Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut

Työstäkieltäytyjäliitto

Matias Marttinen pitää kiinni hallituksen tavoitteesta

Eilinen oli meille suomalaisille mielenkiintoinen päivä, sillä jouduimme isoveljen valvontaan. Tästä eteenpäin taloudenpitomme järkevyydestä huolehtii – sinänsä odotetusti – Euroopan Unioni. 

Toinen merkittävä uutinen oli Tilastokeskuksen julkistus lokakuun työllisyys- ja työttömyysluvuista. Molemmat ovat nimittäin kasvaneet vuoden takaisesta: 15–74-vuotiaita työllisiä oli 25 000 ja työttömiä 48 000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna.

Vielä elokuussa tilanne oli paljon synkempi. Silloin työllisiä oli a 23 000 vähemmän ja työttömiä 53 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Näiden välillä eli syyskuussa työllisiä oli 16 000 enemmän ja työttömiä 32 000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna. Piirsin nämä tiedot kuvaksi. 

Kuten arvoisa lukijani huomaa, on suomalaisen työtä tekevän väestönosan määrä lähtenyt nopeaan kasvuun. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa yhä useampi hankkii elantonsa omalla työllään – sen sijaan että rasittaisi julkista taloutta. 

Työttömien määrässä ei sen sijaan näy vastaavaa trendiä, vaan se näyttäisi pysyneen kutakuinkin ennallaan. Tämä tarkoittaa – työllisten määrän nousu huomioiden – sitä, että aiempaa useampi suomalainen on päättänyt siirtyä työelämän käyttöön. 

* * *

Tiivistettynä tästä kaikesta voidaan päätellä, että Suomen talous näyttäisi lopultakin kääntyneen kasvuun. Ja että tuohon kasvuun on käytettävissä runsaasti sen tärkeintä resurssia eli työtä etsivää työvoimaa. 

Ei siis ihme, että työministeri Matias Marttinen (kok) ilmoitti hallituksen pitävän kiinni tavoitteestaan saada Suomeen 100 000 uutta työllistä hallituskautensa aikana. 

Toki siihen tavoitteeseen on vielä pitkä matka, mutta juuri nyt sen toteutuminen näyttää varsin mahdolliselta ellei suorastaan todennäköiseltä, kunhan yllä olevan piirrokseni työllisten määrän kehitystä kuvaava – sinisellä värillä merkitty – kehitys jatkuu myös tulevina kuukausina ja vuosina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Opposition talouspoliittiset vaihtoehdot
Toistaako Orpon hallitus Milein ihmeen ja korjaa suomalaisen arvopohjan?
Huvittavan yksinkertainen ratkaisu

Sanna Marinin näkemyksestä

Entinen kaunis pääministerimme Sanna Marin (sd) astui eilen julkisuuteen. Hän teki sen sen kertoakseen, että Suomessa on tällä vaalikaudella leikattu paljon, mutta silti otetaan velkaa jopa edellistä hallitusta kovemmin. 

Sekä tuodakseen esille näkemyksensä, jonka mukaan maassamme tulisi – julkisen kulutuksen vähentämisen sijaan – "luoda sellaista tulevaisuudenuskoa ja ilmapiiriä, että erilaiset yritykset ja yrittäjäyhteisö näkisi valonpilkahduksia ja uskaltaisi toimia. Tällä hetkellä pitäisi tukea työperäistä maahanmuuttoa ja tuottavuuden parantamista". 

* * *

Otetaan ensin nuo yritykset ja yrittäjäyhteisöt. Viimevuotisen Suomen yrittäjien kyselyn mukaan enemmistö työelämässä olevista suomalaisista on huolissaan Suomen julkisen talouden velkaantumisesta: tätä mieltä oli 74 prosenttia vastaajista. Ammattiryhmistä huolta kantoivat eniten yrittäjät, johtavassa asemassa olevat ja ylemmät toimihenkilöt. 

Seuraavaksi työperäinen maahanmuutto. Valtiovarainministeriön kansantalousosaston päällikön Mikko Spolanderin mukaan maahanmuuttajien olisi työllistyttävä yhtä hyvin, samanlaisiin tehtäviin ja samanlaisella palkalla kuin kantaväestön, jotta maahanmuutto todella vahvistaisi julkista taloutta. Tosiasiassa ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden osuus ulkomaisesta työvoimasta oli heinäkuussa 27,7 prosenttia eli yli neljännes – ja tämä osuus on voimakkaassa kasvussa. 

Siksi näyttäisi siltä, ettei Suomi juuri nyt kaipaa ainakaan yleisesti työperäisiä maahanmuuttajia, vaan korkeintaan erityisiin tehtäviin rekrytoitavia erityisosaajia. Siis käytännössä korkean elintason maista tulevia henkilöitä.

* * *

Entä sitten Marinin mainitsema tuottavuuden parantaminen? Sitä mitataan tuotoksen ja panoksen suhteella eli kyseessä on asia, johon jokaisen suomalaisyrityksen tulisi pyrkiä. Ja niin ne epäilemättä pyrkivätkin.

Käytännössä tuottavuuden kasvattaminen tarkoittaa sitä, että työntekijöiden työstä syntyy yrityksille aiempaa enemmän rahaa suhteessa sen kuluihin. Tämä voidaan saavuttaa monella eri tavalla – joihin en tässä puutu – mutta minulla on sellainen käsitys, ettei tämä asia ole kovinkaan suuressa määrin poliitikkojen päätettävissä. 

Sen sijaan siihen vaikuttavat suomalainen osaaminen – siis kaikki mahdolliset siihen vaikuttavat tekijät koulutusjärjestelmästä työntekijöiden ahkeruuteen ja yritysten tuotekehityksestä maailmanmarkkinoiden kysyntään. Toisin sanoen tuottavuuden nostaminen kansakunnan tasolla on varsin vaikea rasti, johon poliitikoilla on kyllä vaikutuskeinoja, mutta vain rajallisesti.

* * *

Ikävä kyllä maailmassa on tapahtunut muutoksia, joiden seurauksena suomalaisten yritysten tuottavuus on laskenut. Esimerkiksi metsäteollisuutemme tahkosi aikanaan rahaa paperituotannolla, mutta se loppui kuin kanan lento tietotekniikan kehityksen johdettua paperin kysynnän laskuun. Toiseksi esimerkiksi nostan sen, että aikanaan rahaa Suomeen tuonut kännykkäteollisuus kaatui johtamisvirheisiin ja maailmanlaajuiseen kovaan kilpailuun. 

Maamme nykytilan kannalta tässä on oleellista huomata, ettei kummankaan rahasampomme tilalle ole syntynyt likimainkaan samankokoista korviketta, vaikka sekä metsäteollisuutemme että Nokia ovat edelleen olemassa ja tuottavat pääsääntöisesti voittoa omistajilleen. Toki on ollut pienempiä menestyksiä kuten vaikkapa Oura-sormukset, mutta ei niistä ole ollut menetysten paikkaajiksi. 

Suomen tulevan tuotannon arvonlisän nousua ja maailmanvalloitusta ei myöskään tue rempallaan oleva koulutusjärjestelmä, jossa peruskoulujen muutokset ovat johtaneet oppilaiden osaamistason rajuun laskuun, jonka heijastusvaikutukset tulevat näkymään – ja näkyvät jo nyt – korkeakouluissamme ja ammattioppilaitoksissamme. Ja siten myös suomalaisyritysten tulevaisuuden toimintaedellytyksissä, erityisesti poikkeuksellista osaamista vaativassa – ja arvonlisäykseen välttämättömässä – tuotekehityksessä.

* * *

Edelle kirjoittamillani perusteilla olen varsin vakaasti eri mieltä ex-pääministerimme kanssa. Suomi ei tarvitse lisää työttömiä maahanmuuttajia, heidän kouluelämää sotkevia lapsiaan eikä etenkään julkista velkaa. Sen sijaan se tarvitsee todellista tekemisen meininkiä.

Tämä tarkoittaa lapsille ja nuorisolle kannusteita ja parempia mahdollisuuksia huolehtia osaamisensa kehittämisestä, yritysten työntekijöille motivaatiota hoitaa töitänsä entistäkin paremmin, yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkijoille innostusta aiempaa korkeatasoisempaan tutkimukseen sekä yritysten omistajille ja johtajille rohkeutta tuotannon arvoa nostavien tutkimustulosten tuotteistamiseen ja käyttöön ottamiseen sekä kykyä nähdä maailmanmarkkinoille avautuvia uusia korkean tuottavuuden mahdollisuuksia. Ja maamme nykyisille ja entisille poliitikoille viisastelun sijasta sellaista osaamista, jolla tämä kaikki toteutuu.

Näillä ajatuksillani – tai niistä huolimatta – toivotan kaikille teille – arvoisat lukijani – hyvää isänpäivää! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisikö Suomen ottaa mallia Irlannista?
Suomen populistinen tulevaisuus
Pitääkö lapsille antaa haasteita vai suojella sellaisilta?