Aseteollisuuden yhteistyö Israelin kanssa on erinomainen asia

Yleisradio kertoi, että Suomi ja Israel ovat jatkaneet kymmenellä vuodella puolustusmateriaalialan yhteistyötä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sopimuksen osapuolet hyödyntävät toistensa tutkimuksen ja kehittämistyön tuloksia omien sotilaallisten tuotteidensa kehittämisessä ja valmistamisessa.

Uutinen on erinomainen – huolimatta sen Ylen toimitukselle tyypillisestä negatiivisesta uutisoinnista – sillä Israel on yksi asetuotannon tuotekehityksen ja teknologian globaaleista edelläkävijöistä. Ja siksi on hienoa, että tätä tietotaitoa saadaan hyödynnettäväksi myös Suomessa, ja pysymme sitä kautta ainoan sotilaallisen uhkatekijämme – eli Venäjän – edellä kotimaassa kehitettyjen ja ulkomailta ostettujen sotilastarvikkeiden laadussa ja tehossa. 

Samalla tämä tarkoittaa sitä, että suomalaisilla aseilla on kysyntää myös muualla maailmassa. Tunnettu esimerkki tästä on Patrian 6x6-panssariajoneuvo, jonka veto puolustustarvikemarkkinoilla on viime aikoina ollut häikäisevä.

* * *

Toivoa sopii, että tämä ymmärretään myös jatkossa – Ylen toimituksen asenteellisista kirjoitteluista huolimatta – ja osataan erottaa toisistaan maailmanparantaminen ja turvallisuuspolitiikka. Suomella ei ole maantieteellisen sijaintinsa, tai pikemminkin itäisen naapurimme sijainnin, takia varaa leikitellä jälkimmäisellä. 

Se on nähty niin moneen kertaan, ja tälläkin hetkellä sosiaalisessa mediassa on käynnissä disinformaatioon perustuva propagandasota Venäjän puolesta Suomea vastaan (esimerkki, toinen). Siksi Suomella ei ole käytännössä kuin kaksi vaihtoehtoa menestykselliselle puolustuspolitiikalle. Niistä kumpaakin on hyödynnetty minun elinaikanani. 

Ensimmäinen oli toisen maailmansodan jälkeen harjoitettu alistumispolitiikka, jolla luovuimme osasta itsenäisyyttämme ehkäistäksemme venäläisten aggressiivisuutta maatamme kohtaan. Toinen on Suomen nykyinen länsimaihin assosioituminen, jossa toimimme NATO:n ja Euroopan Unionin sateenvarjon alla.   

* * *

Molemmissa tapauksissa on oleellista säilyttää armeijan taistelukyky, koska – Sauli Niinistöä mukaillakseni – kasakka joka tapauksessa ottaa sen, mitä on helposti otettavissa. Tosin suomettumisen aikana myös puolustuskyvyssä jouduttiin tekemään kompromisseja asehankintojen rajautuessa pitkälti Neuvostoliitosta tehtyihin hankintoihin, jotka tuottivat puolustusvoimiemme käyttöön ajan mittaan yhä pahemmin läntisistä järjestelmistä jälkeen jäänyttä materiaalia. 

Nyt on toisin ja voimme parantaa asejärjestelmiämme hyödyntäen koko maailmasta löytyviä vaihtoehtoja ja osaamista sekä myös kehittää – ja myydä muille – omia järjestelmiämme. Ensin mainitussa suhteessa Israel on ehdoton tekninen suurvalta ja jälkimmäisen osalta on oma puolustustarviketeollisuutemme ottanut pitkiä askeleita, kuten kasvanut asevienti osoittaa.

Näin Suomi on voinut tasoittaa hiukan asekauppansa tasetta eli kuitata osan tuonnin kustannuksista vientituloilla. Se ei ole pieni asia maassa, jonka julkinen sektori velkaantuu miljarditolkulla joka vuosi. Ja siksi suomalaisen asetuotannon vientikelpoisuudesta on syytä pitää kiinni kaikin keinoin, joista vähäisin ei ole yhteistyö maailman parhaiden kanssa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Avaako asevienti tukkiutuneen ketsuppipullon?
Israel-boikotit aiheuttavat vahinkoa Suomelle
Monta kärpästä yhdellä iskulla

Ei oikeudenkäyntiä, eikä valitusoikeutta

Hamas muistutti meitä eurooppalaisia siitä, millainen järjestö se on. Tämä tapahtui teloittamalla julkisesti kahdeksan Israelin kanssa tehdystä yhteistyöstä epäiltyä ihmistä. Ei ollut oikeudenkäyntiä, eikä siis myöskään valitusoikeutta. 

Tämä olisi hyvä huomata ja ymmärtää myös täällä Suomessa niissä piireissä, joissa on tapana heilutella Palestiinan lippua ja banderolleja, joihin on kirjoitettu "from the river to the sea". Sellainen on suoraa tukea ihmisiä murhaavalle terroristijärjestölle, jonka toiminta on merkittävästi vaikuttanut palestiinalaisten mahdollisuuksiin elää normaalia elämää. 

Valitettavasti en usko, että tapaus vaikuttaa millään tavalla suomalaisten palestiinalaisfanaatikkojen toimintaan. He ovat tunteiden vietävissä olevia ihmisiä ja sellaisina umpisokeita tosiasioille. 

Samalla heidän tukensa Pyhän maan terroristeille pidentää näiden valtaa – ja sen seurauksena Israelin miehitystä Gazan alueella. Ja omalta osaltaan tarjoaa perusteita yhä julmempiin vastareaktioihin, joista innostuvat erityisesti vastapuolen fanaatikot.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lisääkö terrorismin tukeminen Ruotsin vasemmistopuolueen kannatusta?
Libanonilaiskristityt osoittivat suomalaisen palestiinalaisaktivismin virheen
Erävoitto aktivisteille

SDP kertoi kääntäneensä maahanmuutto- ja koulutuspoliittisen linjansa

Suomen sosialidemokraattinen puolue pääsi yllättämään pahemman kerran. Ja vieläpä positiivisesti. Ehkä. 

Eilisen uutisen mukaan SDP nimittäin haluaa kovennuksia järjestäytyneen rikollisryhmän osana tehtyihin rikoksiin, alaikäisen yllyttämiseen vakavaan rikokseen sekä toistuvaan vakavaan väkivalta- tai seksuaalirikollisuuteen. Tärkeimpänä demarit kuitenkin korostavat alueiden eriytymisen torjuntaa ja ennaltaehkäiseviä palveluita.

SDP linjasi myös, että maahanmuuttajien tulee sitoutua suomalaisen yhteiskunnan keskeisiin arvoihin ja toimintatapoihin sekä hylätä sellaiset lähtömaansa tavat, jotka eivät ole näiden kanssa yhteensopivia. Varapuheenjohtaja Tytti Tuppuraisen mukaan demokratia, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ovat arvoja, joista demarit pitävät kiinni. Ja siksi he vaativat, että kaikkien täällä elävien täytyy noudattaa niitä.

Demarit vaativat Suomeen asettuneilta maahanmuuttajilta myös Suomen kielen oppimista. Tämän edistämiseksi he olisivat valmiita harkitsemaan maahanmuuttajien sosiaaliturvan sitomista kielen opiskeluun sekä maksuttomien tulkkauspalveluiden saatavuuden rajoittamista tietyn maassaoloajan jälkeen.

Koulupolitiikassaan puolue olisi valmis palaamaan kohti toimivaksi todistettuja perusteita, joissa korostuvat selkeät ja vakaat rakenteet, rauhallinen ympäristö, säännöt ja turvallinen aikuiskontakti. Eikä siinä kaikki, sillä demarit haluavat myös, että kouluilla tulee olla valmius palata eriytettyihin oppimisympäristöihin.

* * *

Ihan kuin olisin kuullut yhdeltä suomalaiselta puolueelta tällaisia linjauksia jo vuosia sitten. En nyt viitsi mainita miltä, mutta huomasin, että Tuppurainen kielsi demareiden ottavan askeleita juuri tällaisista linjauksista epäilemäni puolueen linjan suuntaan.

Tai sitten demarit vain juksasivat. Ovathan seuraavat vaalit vasta ensi huhtikuussa, joten tuskin he vielä päästelevät suustaan luikur... hrmhm... valhei... ei kun katteettom... siis rehellisiä  vaalivalh... kröhöm vaalipuheita. 

Hyvä kuitenkin, että demarit näin tunnustivat perussuomalaisten maahanmuutto- ja koulutuspolitiikan järkevyyden verrattuna vihervasemmiston perinteisiin linjauksiin. Näin siitä huolimatta, että he – mitä ilmeisimmin vaalitaktisista syistä – kielsivät tehneensä näin. 

* * *

Vaikka demareiden puheita tuskin kannattaa vielä ottaa tosissaan, tuo julkilausuma vaikuttaa sellaiselta, ettei hallitusyhteistyö Perussuomalaisten kanssa ole sittenkään – ainakaan ohjelmapoliittisista syistä – mahdotonta, vaan Riikka Purra (ps) voisi jatkaa ministerinä jopa demarivetoisessa hallituksessa. Tai päinvastoin: ehkäpä Perussuomalaisten kannatuksen nousu jatkuu seuraavien kahdeksan kuukauden ajan ja Antti Lindtman (sd) ryhtyy Riikka Purran ensimmäisen hallituksen valtiovarainministeriksi. 

Siis mikäli demaripuolue on vakavissaan maahanmuutto- ja koulutuspoliittisissa linjauksissaan. Mutta ei mennä vielä asioiden edelle, vaan katsotaan ensin, miten puolue ja etenkin sen sisäisen opposition kärkinainen – Nasima Razmyar – noudattavat puheissaan ja teoissaan puolueensa uusia linjauksia. Vai noudattavatko lainkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho muisteli menneitä
Jukka Kopra avasi pelin politiikan
SDP ja ostoskeskus Puhoksen huumekauppa

Jääkiekon maailmanmestaruus kirvoitti Osmo Soininvaaralta aivoituksen

Kun Suomi voitti toissayönä jääkiekon maailmanmestaruuden, heräsi myös ikivihreä poliitikkomme Osmo Soininvaara. Hän paalutti oman näkemyksensä sosiaalisessa mediassa kirjaamalla tililleen, että "saamme kiittää jääkiekon MM-kullasta sitä, etteivät persut olleet vielä 1990-luvulla suuri puolue eivätkä siten saaneet karkotetuksi Aleksander Barkovia ja hänen vanhempiaan maasta.

Osmon viestin luettuani olin ensin huvittunut, mutta sitten vakavoiduin pohtimaan, että uskooko vanha vihreä ihan oikeasti, että perussuomalaiset henkilöinä ja Perussuomalaiset puolueena vastustaa sellaisia maahanmuuttajia, jotka elättävät itsensä työtä tekemällä. Kuten Suomessa syntyneen Alexanderin kaima-isä on tehnyt Tampereen Tapparan laskuun.

* * *

En pohdinnoissani päässyt selvyyteen Osmon aivoituksista, mutta on kieltämättä kiusallista, että jopa kansallisesti tunnetut poliitikot harjoittavat leimakirveen käyttöä poliittisia vastustajiaan – etenkin perussuomalaisia ja heidän puoluettaan – vastaan. Lisäksi on vähän surullista, että Soininvaara katsoi tarpeelliseksi jakaa ennakkoluulojaan yhdessä niistä harvoista tilanteista, jotka yhdistävät suomalaisia kansakuntana. 

Sellaisen sijaan kaipaisin häneltä ja muilta poliittiset temmellyskentät ja kisailut jättäneiltä veteraaneilta sellaista asennetta, joka kannustaisi meitä nuorempia suomalaisia rakentamaan yhdessä parempaa Suomea. Valitettavasti tämä taitaa kuitenkin olla liikaa toivottu. 

* * *

Vaikka itseäni eivät jääkiekko tai muut joukkue-urheilulajit suuremmin kiinnostakaan, on hienoa, että suomalaiset pystyvät olemaan maailman parhaita. Sellainen on pienten kansojen kohdalla mieltä nostattavaa ja – väistämättä esille nousevista soininvaaroista huolimatta – isänmaallista henkeä kohottavaa. Lisäksi se vahvistaa luottamusta omaan osaamiseen.

Toivoa tietenkin sopii, että tämä henki ja luottamus näkyy tulevina vuosina myös arkisessa taloudessa ja työelämässä. Siinä missä jääkiekkomiehemme voittivat ennen kaikkea joukkueena, voi Suomikin rakentaa itselleen jälleen hyvän tulevaisuuden luottamalla itseensä, toimimaan keskinäisessä yhteistyössä, kehittämällä osaamistaan ja – meidän kaikkien työtä tekevien osalta – tekemällä laadukasta jälkeä siinä ammatissa ja työpaikassa, mikä meidän kunkin kohdalle on osunut!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Osmo Soininvaara ja Ylen tarkoitus
Venäjän Ukraina-aggressio paljasti maastamme vätyksiä ja jämäköitä ihmisiä
Kertulle pronssi ja jääkiekkojoukkueelle historiallinen ensimmäinen olympiavoitto!

Opiskelijoiden mielenosoitus Egyptiä vastaan?

Gaza on tulitauon alkamisen jälkeen poistunut uutismedioiden etusivuilta, mutta se ei tarkoita, etteikö siellä tapahtuisi mielenkiintoisia asioita. Yksi sellainen on Israelin lupaus avata Rafahin rajanylityspaikka Gazasta Egyptiin. 

Asian tekee kiinnostavaksi se, ettei Egypti näyttäisi suostuvan siihen, vaan haluaa edelleen estää palestiinalaisten saapumisen omalle maaperälleen, ellei rajan yli voi kulkea myös toisin päin eli Egyptistä Gazaan. Arvoitukseksi tosin jää, löytyisikö siihen suuntaan kovinkaan montaa menijää – tuskin ainakaan sellaisia, joilta voitaisiin kutsua viattomiksi siviileiksi.

* * *

Nähtäväksi jää, miten tilanne etenee. Sitä odotellessa seuraan kuitenkin suurella jännityksellä, keksivätkö Helsingin yliopiston pari päivää sitten Israelin kanssa tehtävän tutkimusyhteistyön boikotoimista vaatineet opiskelijat kokoontua vastustamaan Egyptin edellä mainitsemaani palestiinalaisten siviileiden vastaista toimintaa.

Itse olen sitä mieltä, että Suomen olisi syytä pikemminkin tiivistää tutkimusyhteistyötään Israelin kanssa. Onhan se merkittävä korkean osaamisen, huippututkimuksen ja teknologian maa, joka tieteellisissä rankingeissa on Suomen edellä. Ja sellaisena tutkimusyhteistyö sen kanssa on meitä suuresti hyödyttävää. 

Sen sijaan Egypti on tieteellisesti ja teknologisesti kaukana takanamme – huolimatta yli sadasta miljoonasta asukkaastaan – joten sen boikotoimisesta olisi epäilemättä vähemmän haittaa suomalaiselle tiedeyhteisölle ja sitä kautta maamme tulevaisuudelle. Mutta ei toki egyptiläistenkään kanssa tehtävän tutkimusyhteistyön lopettaminenkaan olisi haitatonta, kuten kaikkien yliopisto-opiskelijoidenkin voisi kuvitella ymmärtävän. Vai voisiko?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Israel-boikotit aiheuttavat vahinkoa Suomelle
SS-ryhmä
Suomi ulos Euroviisuista!

Malttaako Madagaskar olla seuraamatta Haitin tietä?

Tuoreiden tietojen perusteella näyttäisi siltä, että Madagaskarissa olisi valta vaihtumassa ilman demokraattista prosessia. Tai ainakin sellaista yrittää Capsat-niminen osasto, joka koostuu hallinnollisissa ja teknisissä tehtävissä toimivista upseereista.

Taustalla ovat jo jonkin aikaa jatkuneet nuorten johtamat väkivaltaiset presidentin vastaiset mielenosoitukset, joissa on kuollut useita ihmisiä. Presidentti Andry Rajoelina on asiasta kertoneen uutisen mukaan edelleen maassa ja on valmis yhteistyöhön kapinallisten kanssa. 

Madagaskar on monikulttuurinen yhteiskunta, jonka väestö polveutuu malaji-indonesialaisista, arabeista, afrikkalaisista, intialaisista ja ranskalaisista. Heistä 52 prosenttia harjoittaa luonnonuskontoja, 41 prosenttia kristittyjä ja seitsemän prosenttia muslimeita. Maan viralliset kielet ovat ranska ja malagassi.

Vuoden 2003 arvion mukaan maan väestöstä väestöstä vajaa 70 prosenttia osaa lukea, mutta Wikipedian mukaan se kuuluu silti maailman köyhimpiin valtioihin sijoittuessaan henkeä kohden lasketun bruttokansantuotteen perusteella Sudanin ja Malawin väliin sijalle 186. Eikä asiaa ole ainakaan auttanut se, että sen maanviljelijöitä ovat viime vuosina kiusanneet toistuvat kuivuuskaudet. 

Toivoa tietenkin sopii, ettei Madagaskar ajaudu veriseen sisällissotaan, vaan kapinalliset ottavat presidentin ehdotuksen yhteistyöstä vastaan ja pyrkivät sitä kautta saamaan valtionsa kasvu-uralle sen sijaan, että siellä toistuisi toisen köyhän saarivaltion – Haitin – synkkä kohtalo. 

Jäädään siis seuraamaan tilanteen kehittymistä. Ja toivotaan parasta.

Päivän aiempi merkintä:

Hiiriä ja maahanmuuttajia

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mikä on Haitin satoja vuosia jatkuneen kurjuuden perimmäinen syy?
Murheellinen kujanjuoksu jatkuu
Arabialaistaustaiset villikissat

Biaudetilla ei ole merkitystä

RKP:n Eva Biaudet (ruots) osoitti jälleen olevansa kyvytön hallitusyhteistyöhön poliittisen oikeiston kanssa äänestämällä viime perjantaina hallituksen ulkomaalaislain muuttamista vastaan. Hänen käytöksellään ei ollut mitään merkitystä lopputuloksen kannalta, mutta se osoitti jälleen sen, että Biaudetin yhteistyökyky on olematon. 

Asia on tietenkin ollut jo kauan sitten kaikkien suomalaisten tiedossa. Ja siksi on ihmeteltävä hänen äänestäjiään, jotka tieten tahtoen äänestävät ehdokasta, jonka näkemyksillä ei ole mitään vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon.

Suomalaisessa demokratiassa asioiden ajaminen perustuu ennen kaikkea kykyyn tehdä yhteistyötä, jossa asioita edistetään sopimalla hallitukseen osallistuvien puolueiden välillä hallitusohjelmasta. Sitä muotoiltaessa jokainen osapuoli saa läpi sekä itse tärkeiksi kokemiaan asioita että lupaa vastineeksi tukea muiden puolueiden ajamia asioita, vaikka ne eivät miellyttäisikään. 

Koska Biaudetin vastahankaisuudesta ei käytännössä seuraa mitään, ovat Biaudetia viime eduskuntavaaleissa äänestäneet ihmiset antaneet äänensä Petteri Orpon (kok) hallituspolitiikalle sen sijaan, että olisivat äänestäneet Biaudetin ilmaisemia poliittisia näkemyksiä paremmin vastaavaa vihervasemmistolaista puoluetta. Ellei sitten heidän ainoana poliittisena motiivinaan ole ruotsinkielisen väestön etuoikeutetun aseman säilyttäminen suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tosin Biaudetin näkemykset laittomasti maassa oleskelevien henkilöiden suhteen ovat haitallisia kaikille Suomessa laillisesti asuville. Niin suomen-, ruotsin-, saamen- kuin kaikkien muidenkin kielten puhujille. Tätä osa suomenruotsalaisista ei ilmeisesti kuitenkaan ymmärrä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmistoliitto avaisi rajat Putinin hybridisodalle
Eva Biaudet vaati afgaaninaisia Suomeen - kyllä, mutta vain yhdellä ehdolla
Käännytyslakiin on tulossa hybridisodankäynnin mahdollistava työkalu

Kuinka vähentää poliittista polarisaatiota?

USA:n politiikka on tunnettu vuosi vuodelta syvenevistä jakolinjoista eli puoluevihamielisyydestä republikaaneja ja demokraatteja kannattavien ihmisten välillä. Siksi siellä olisi paljon käyttöä toimille, jotka vähentäisivät epädemokraattisia asenteita ja eri puolueita kannattavien henkilöiden välistä vihamielisyyttä. 

Tuoreessa tutkimuksessa Jan G. Volkel ja hänen kollegansa valitsivat tutkijoista ja käytännön toimijoista koostuneen asiantuntijapaneelin kanssa 25 mahdollista keinoa vähentää ihmisten epädemokraattisia asenteita ja puoluevihamielisyyttä. Sen jälkeen he testasivat niiden vaikutuksia yli 30 000 vastaajan verkkokyselyllä, jossa oli kiintiöity demokraattien ja republikaanien kannattajat sekä keskeiset demografiset muuttujat.

Tulokset osoittivat, että peräti 23 keinoa vähensi puoluevihamielisyyttä. Lisäksi kuusi keinoa vähensi tukea epädemokraattisille käytännöille ja viisi puolueväkivallalle. Puoluevihamielisyyden vähentämiseksi tehokkaita olivat sellaiset keinot, jotka toivat esille sympatiaa herättäviä, mutta poliittisesti erilaisia henkilöitä tai korostivat ihmisten yhteisiä identiteettejä. 

Tehokkaita strategioita epädemokraattisten käytäntöjen tukemisen vähentämiseksi taas olivat sellaiset keinot, jotka korjasivat väärinkäsityksiä kilpailevan puolueen jäsenten näkemyksistä. Myös demokratian romahduksen riskin esille tuominen vähensi epädemokraattisten käytäntöjen tukea. 

Puolueväkivallan tukemisen vähentämiseksi tehokkaita keinoja olivat väärinkäsitysten korjaaminen toisen puolueen näkemyksistä ja poliittisten eliittien demokraattisille periaatteille antaman tuen esille tuominen. Lisäksi tutkijat havaitsivat, että useat keinot vähensivät myös muita asenteita, jotka voivat olla ongelmallisia demokratian terveelle toiminnalle, kuten epädemokraattisille ehdokkaille annettua tukea, puolueiden välisen yhteistyön vastustusta, sosiaalista epäluottamusta, sosiaalista etäisyyttä ja politisoitujen faktojen puolueellista arviointia. 

Toisaalta jotkut epädemokraattiset asenteet - erityisesti tuki epädemokraattisille käytännöille ja puolueväkivallalle - eivät liittyneet suoraan puoluevihamielisyyteen. Siitä huolimatta juuri puoluevihamielisyyden vähentäminen olisi tärkeää, koska se on yhteydessä polarisaatioon ja amerikkalaisten halukkuuteen tukea epädemokraattisia ehdokkaita.

* * *

Suomalainen poliittinen ilmasto on toki aivan erilainen kuin amerikkalainen, vaikka myös täkäläisessä yhteiskunnassa näkee jopa poliitikkojen joukossa yhä useammin samankaltaisia ilmiöitä, jotka vaikuttavat USA:ssa. Siis sellaisia kuin kilpailevan puolueen edustajien sanojen vääristelyä ja tahallista väärinymmärrystä. Ja toki myös tavallinen kansa käyttää poliitikoista tai heidän puolueistaan usein luonnehdintoja, joita ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua rakentavaksi demokraattiseksi keskusteluksi. 

Tästä huolimatta myös monien suomalaisessa yhteiskunnassa toimivien poliitikkojen - laidasta laitaan - olisi syytä käyttää hetki sen ajattelemiseen, että edistääkö heidän kielenkäyttönsä varmuudella demokratiaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Vai onko se pikemminkin yhteiskuntaa polarisoivaa ja sitä kautta viime kädessä suomalaisen yhteiskunnan toimintaa heikentävää?    

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihapuheesta
Lindtmanin retoriikka toi tuulahduksen vuodelta 1918
Vasemmistolaista retoriikkaa

Tukevasti tiellä kohti surkastumista

Kansanedustaja Pekka Aittakumpu vaihtoi Keskustan eduskuntaryhmästä Perussuomalaisiin. Syyksi hän kertoi sen, "että en ole pystynyt viemään Keskustassa asioita eteenpäin, joiden johdosta minut on eduskuntaan äänestetty". 

Tarkalleen ottaen - edelleen hänen oman kertomansa mukaan - "olen jo pidempään kokenut, että olen saanut enemmän vastakaikua ajatuksilleni perussuomalaisten keskuudessa, koskivat ne sitten Yleä, elokapinaa, sateenkaari-ideologiaa tai suomen kielen, kulttuurin ja ylipäänsä suomalaisen elämäntavan puolustamista". 

Minun nähdäkseni Aittakumpu sanoitti näillä kommenteillaan syyt sille, miksi Keskusta on vajonnut kannatukseltaan enintään keskisuureksi puolueeksi. Se ei ole enää pitkään aikaan ajanut niitä asioita, joita sen perinteinen - varsin arvokonservatiivinen - kannattajakunta pitää tärkeinä. Ja joita Aittakumpu yhtenä viimeisistä keskustalaisista uskalsi tuoda esiin (esimerkki, toinen). 

Kaltaiselleni politiikan seuraajalle jää siten nähtäväksi se, kuinka suuren osan Keskustan kannattajista Aittakumpu vie mennessään Perussuomalaisten kannattajiksi. Ja kuinka suurella joukolla hänen kannattajansa hyväksyvät seuraavissa vaaleissa poliittisen loikkauksen.

* * *

Eilisen päivän toinen sisäpoliittinen uutinen - tai oikeammin epäuutinen - oli se, että Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja Minja Koskela rajasi puolueensa SDP:n ja Vihreiden laitavasemmistolaiseksi apupuolueeksi linjaamalla yhteistyön Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kanssa mahdottomaksi. 

Samalla hän täsmensi puolueensa vastuutonta linjaa kertomalla, että hänen Vasemmistoliittonsa haluaisi jatkaa Marinin hallituksen aikasta jakopolitiikkaa perumalla suurimman osan Petteri Orpon (kok) hallituksen tekemistä säästötoimista ja tiukentamalla entisestään verotusta muun muassa säätämällä omaisuusveron. Tämä siis maassa, josta parhaita veronmaksajia on jo muutenkin virrannut kevyemmän verotuksen maihin.  

Nähtäväksi siis jää, miten Koskela onnistuu puolueensa puheenjohtajana. Selvää kuitenkin lienee ainakin se, ettei puolue hänen linjauksillaan saa ensimmäistäkään uutta äänestäjää punavihreän blokin ulkopuolelta - ja hyvä niin!

Kaiken kaikkiaan edellä käsittelemäni eilisen päivän uutiset vahvistavat sitä käsitystä, että Keskusta ja Vasemmistoliitto ovat tukevasti tiellä kohti pienpuolueiksi surkastumista. Ja vieläpä ihan omilla poliittisilla päätöksillään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voiko kirjoittaja, väitöskirjatutkija ja feministi olla näin tyhmä?
Ylen hallituksen puheenjohtajan epäasialliset puhelut
Työoikeus laittomasti maassa oleville

Panoksena koko Euroopan tulevaisuus

Eurooppa on jo pitkään ollut suuren muutoksen kohteena. Maanosan alkuperäinen väestö on hyvinvointinsa keskellä jättänyt lastenteon vähille ja samaan aikaan kehitysmaista on tulvinut monenlaista väkeä. 

Tämän seurauksena eurooppalaiseen demokratiaan on ilmaantunut joukoittain puolueita, jotka suhtautuvat käynnissä olevaan muutokseen kriittisesti. Siis sellaisia kuin Suomen Perussuomalaiset, Ruotsin Sverigedemokraatit, Saksan Vaihtoehto Saksalle tai Italian Italian veljet. 

Monet näistä puolueista menestyivät erinomaisesti äskettäisissä EU-parlamenttivaaleissa. Näin myös Ranskassa, missä Kansallisen rintaman menestys sai presidentti Emmanuel Macronin julistamaan uudet vaalit. 

Noiden vaalien ensimmäinen kierros käydään tänään ja sillä saattaa olla suuri merkitys Euroopan tulevaisuuteen. Viimeisimmät mielipidemittaukset nimittäin ennakoivat Kansalliselle rintamalle peräti 35–37 prosentin kannatusta, kun taas Macronin joukot jäisivät kolmanneksi noin 20–21 prosentin ääniosuudella. Väliin on kiilaamassa yhdistynyt vasemmisto.

Jos vaalien tulos noudattaisi gallupeita, tarkoittaisi se ranskalaisen yhteiskunnan merkittävää polarisoitumista, jossa nämä keskinäiseen yhteistyöhön haluttomat voimat yrittäisivät löytää ratkaisua siihen, kuinka maata voitaisiin luotsata eteenpäin.

Nähtäväksi siis jää - mikäli vaalitulos vastaa ennusteita - minkälaiseksi ranskalainen politiikka muotoutuu tulevina vuosina. Otetaanko siellä esimerkkejä muun muassa Suomesta, missä maahanmuuttokriittisyys on sisällytetty hallitusohjelmaan rakentamalla toimiva yhteistyö eduskunnan oikeistolaisten puolueiden - erityisesti Kokoomuksen ja Perussuomalaisten - varaan. 

Ranskan tilanne poikkea kuitenkin kahdella tavalla Suomesta. Ensinnäkin sen muslimiväestö on aivan oleellisesti suurempi kuin Suomessa - noin kymmenen prosentin kokoinen - ja toiseksi siellä ei ole ollut tapana hakea eri poliittisten voimien välistä pragmaattista konsensusta. 

Selvää kuitenkin on jo tässä vaiheessa, että Euroopassa harjoitettu maahanmuuttopolitiikka on johtanut Ranskan - ja koko maanosan - aivan uudenlaiseen poliittiseen tilanteeseen, joka tulee lopulta määrittämään sen, minkälaisessa maailmassa länsimaisen kulttuurin kehdon jälkeläiset elävät tulevaisuudessa. Ja siksi Ranskan vaalien panoksena voidaan hyvällä syyllä sanoa olevan koko Euroopan tulevaisuus.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajien tekemä vallankumous
Massamaahanmuutto on EU-nuorison suurin huoli
Monenlaista väkivaltaa ja terrori-iskujen torjuntaa

Ida Korhonen ja Aura Kinnunen tieteen vapautta vastaan

Helsingin yliopiston äärivasemmistolaiset naisopiskelijat - Ida Korhonen ja Aura Kinnunen - ovat luopuneet opiskeluoikeudestaan, koska heidän opinahjonsa ei ole suostunut lopettamaan tutkimusyhteistyötä israelilaisten yliopistojen kanssa. Ja päätti pyytää poliisia lopettamaan heidän juutalaisvaltion vastaisen mielenosoituksensa.

Kyseisillä opiskelijoilla on tietenkin oikeus opintojensa lopettamiseen - näinhän tekevät monet opiskelijat muutenkin syystä tai toisesta. Tosin ainakin toinen opintonsa keskeyttänyt oli opiskellut jo viiden vuoden ajan, eli olisi halutessaan voinut suorittaa samassa ajassa tutkintonsa loppuun. 

Nyt se jää tekemättä, ellei yliopisto päätä tehdä heidän kohdallaan poikkeusta ja sallia opintojen jatkamista joskus myöhemmin. Minusta sellainen olisi kuitenkin vähintäänkin outoa ja ehkä jopa opinto-oikeudestaan luopuneiden halventamista. 

Selvää on joka tapauksessa, että opinto-oikeudestaan fanatisminsa takia luopuneiden naisten tulevaisuus on nyt usvan peitossa. Parhaassa tapauksessa - siis itsensä kannalta - he saattavat elättää itsensä ammatti-mielenosoittajana maassamme juuri epäjärjestystä aiheuttaneen Greta Thunbergin tavoin, mihin heidän tähänastinen toimintansa on muutenkin viitannut. Tai kenties he nousevat aikanaan vihreän liikkeen äärilaidan merkittäviksi poliitikoiksi. 

Maailmaan ei kuitenkaan mahdu kovin montaa gretathunbergiä, eikä sellaiseksi pääsemisestä ole mitään takeita. Myöskään ääriajattelulla ei - onneksi - ole Suomessa ollut viime aikoina kovin suurta kannatusta, vaikka poliittisessa julkisuudessa onkin tullut tavaksi huudella äärisitä ja ääritätä. Ja tästä syystä nyt puheena olevilla nuorilla naisilla saattaa pahimmillaan olla edessään vaikea tie elettäväksi.

Toisaalta Suomi on vapaa maa, jossa jokainen on vastuussa omista tekemisistään ja saa osoittaa mieltään vastenmielisiksi katsomiansa asioita vastaan. Olkoon sellainen sitten vaikka tieteen vapaus, kuten Korhosella ja Kinnusella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä enemmän "vittua" ja "paskaa" viestinnässä on, sitä epä-älyllisemmältä se vaikuttaa
Nuorten mielenterveysongelmista
Ympäristöjärjestöille veto-oikeus?

Suomen ongelmat eivät ratkea ilman yhteistyötä

Suomalainen yhteiskunta on viime vuosina polarisoitunut aiempaa selkeämmin oikeistoksi ja vasemmistoksi. Tämä näkyy oikeastaan aivan kaikessa, sillä näiden ryhmittymien edustajat eivät tunnu nykyisin pääsevän yhteisymmärrykseen oikeastaan mistään sisäpoliittisesta kysymyksestä vaikka Venäjältä meihin kohdistuva uhka onkin johtanut ulkopoliittiseen yhteisymmärrykseen. 

Tässä suhteessa Suomi muistuttaa päivä päivältä yhä enemmän 2020-luvun Yhdysvaltoja, jossa aiemmin keskinäisen dialogin kautta välttämättömiä asioita hoitamaan kyenneet puolueet ovat kadottaneet yhteistyökykynsä. Tämä näkyi järkyttävällä tavalla kun osa kongressin republikaaneista viivästytti Ukrainan tarvitsemaa apua niin pitkään, että Venäjän joukot saivat yliotteen rintamilla. 

Siksi oli mielenkiintoista havaita Brianna Wun (dem) sosiaalisen median viesti, jossa hän kirjoitti, että "vasemmisto oppi kaikki väärät läksyt Donald Trumpilta. Meidän olisi pitänyt oppia, että ellet tee mitään liikkeesi ääriainesten suhteen, he ottavat puolueesi hallintaansa ja menetät kaiken. Sen sijaan kerroimme itsellemme lohduttavan valheen, että puolet kanssaihmisistämme oli jo niin halveksittavia, ettei heidän kanssaan kannattanut enää edes keskustella. Lakkasimme kuvittelemasta tulevaisuutta, jossa voisimme elää yhdessä."

Oleellista Wu:n viestissä ei ole sanan "ääriaines" määritelmä vaan se, että demokratiassa on syytä keskustella rakentavasti myös niiden kanssa, joiden kanssa ollaan eri mieltä yhteisten asioiden hoitamisesta. Ja karttaa vallan joutumista sellaisille poliittisille johtajille, jotka kieltäytyvät asiallisesta yhteistyöstä kilpailevien poliittisten toimijoiden kanssa.

Suomessahan on tästä seikasta pitkät perinteet. Minun nuoruudessani Kekkonen, Keskusta ja Vasemmisto pitivät Kokoomuksen poissa hallituksesta ja myöhemmin kaikki suuret puolueet kieltäytyivät yhteistyöstä Perussuomalaisten kanssa pitääkseen sen vallan kammareiden ulkopuolella. 

Tämä seikka on juuri tänään - työläisten ja opiskelijoiden juhlapäivänä - erityisen tärkeä. Meillähän poliittiset johtajat - vasemmistosta oikeistoon - pitävät omia puheitaan, joita on syytä kuunnella tarkalla korvalla. Ja panna erityisesti merkille sellaiset toimijat, jotka korostavat yhteistyötä juuri nyt, kun Suomella on edessään valtavat haasteet. 

Niitä ovat esimerkiksi talouskasvun uudelleen käynnistäminen, julkisen talouden tasapainottaminen, Venäjän uhan torjuminen, maahanmuuton haittojen ehkäiseminen sekä lapsiluvun romahdus ja siitä seuraava väestön vanhenemisen aiheuttamien ongelmien ratkaiseminen. 

Niin ikävää kuin se onkin sanoa, nämä ongelmat eivät katoa itsestään, eikä niitä saada korjattua ilman jonkinlaista "talvisodan henkeä". Siis tosiasioiden tunnustamista ja yhteen hiileen puhaltamista tavalla, jonka seurauksena edellä mainitsemani ja myös tulevat haasteet selvitetään sekä pidetään Suomi hyvänä paikkana elää ja hengittää myös tulevina vuosikymmeninä. 

Arvoisat lukijani, toivotan näillä ajatuksilla teille kaikille oikein hyvää Valpurinpäivää! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spolander ohjeisti, Yle muunteli totuutta, Andersson ei ymmärtänyt ja Halla-aho opetti
Twitteriläistä viisautta
Vasemmistolaista retoriikkaa

Journalisti vääristelee, mutta kansa ymmärtää

Tämän blogin lukijat lienevät erinomaisesti perillä siitä, että maan suurimmat uutiskanavat Yleisradio ja Helsingin sanomat ajavat uutisoinnillaan omia intressejään. Olenhan vuosien mittaan kirjoittanut joukoittain asiaa kommentoivia kirjoituksia (yksi, kaksi, kolme, neljä esimerkkiä), ja suurin osa teistä - arvoisat lukijani - on epäilemättä havainnut asian jo ennen tähän blogiin tutustumistakin. 

Positiivista tässä asiassa on, ettei toimitusten agendajournalismi ole jäänyt huomaamatta, vaan peräti yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on havainnut niiden otsikointien vääristelevän uutisia. Lisäksi yli puolet on ymmärtänyt senkin, että mediat vääristelevät tarkoituksella puolueiden ja poliitikkojen viestejä.

On kuitenkin selvää, ettei suomalainen journalismi tule koskaan olevaan aivan neutraalia. Toimittajilla on muiden ihmisten tapaan omia poliittisia näkemyksiään, jotka ohjaavat heidän toimintaansa käytännössä poliittista vasemmistoa suosivaksi, vaikka toki monet lehtimiehet pyrkivätkin jutuissaan olemaan neutraaleja. 

Lienee kuitenkin niin, että pyrkimys poliittiseen uutisointiin joutuu kilpailemaan ihmiselle tyypillisen konformismin kanssa. Tarkoitan sitä, että suurissa toimituksissa - kuten HS:n ja Ylen organisaatiot ovat - ihmisille syntyy paine toimia enemmistön näkemysten mukaisesti. 

Mikäli tuo paine vielä vastaa kunkin toimittajan omia näkemyksiä, on lopputuloksena uutisoinnin painottuminen ammattikunnan yleisen suuntautumisen mukaisesti. Eli kallistuminen mukailemaan poliittisen vasemmiston näkemyksiä.

Tämä ei kuitenkaan selitä sitä uutisointia, joka kohdistui useampiin hallitukseen nousseisiin perussuomalaisiin kansanedustajiin viime kesänä. Sellaisen taustalla ei missään tapauksessa ole enää konformismi, vaan selkeä pyrkimys kaataa vastasyntynyt hallitus - oletettavasti siksi, että Helsingin sanomien toimittajakunnassa syntyi päätös estää heille vastenmielisen puolueen pääsy toteuttamaan omaa poliittista linjaansa. 

HS:n hyökkäyksen epäonnistuminen oli tietenkin voitto suomalaiselle demokratialle, joka on aina perustunut yhteistyöhön politiikan kaikkien merkittävien toimijoiden välillä. HS:n toimituskunnan onnistuminen tämän perinteen rikkomisessa olisi johtanut poliittisen järjestelmämme jonkinasteiseen rampautumiseen  sulkemalla järjestelmästä ulos kansan yhden viidenneksen kannattaman poliittisen liikkeen - ja sitä kautta ollut haitaksi koko Suomen kansalle. 

Tällä kirjoituksella en tarkoita sitä, etteivätkö toimittajien poliittiset näkemykset saisi näkyä lehdistössä. Kyllä ne saavat, mutta selkeästi sellaisiksi merkittyinä - siis pääkirjoituksina, kolumneina, blogeina tai vaikkapa kirjoituksina avoimesti poliittisen sitoutuneisuutensa kertovissa medioissa. Mutta ei siis uutisraportteina tai niiden klikkiotsikoina.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Journalismin periaatteita noudattava media
Oikeuskansleri arvioi Riikka Purran vanhat kirjoitukset maailman korkeimman verotuksen maassa
HS ja demokratia

Tosiasioiden tunnustaminen tekisi hyvää palestiinalaisille

Palestiinalainen äärijärjestö Hamas teki eilen jättimäisen terrori-iskun Israeliin tappaen ja raiskaten naisia sekä ampuen kaikkia mahdollisia vastaantulijoita (en anna linkkiä, mutta tätä näkemystäni tukevaa aineistoa löytää halutessaan esimerkiksi viestipalvelu X:stä). Tämä ei ole millään tavalla hyväksyttävää - ei edes siksi, että Israel on yli 70 vuotta sitten perustettu Lähi-itään, mikä epäilemättä oli raskasta muslimeille. 

Seuraavaksi tulemme näkemään Israelin iskevän Hamasin tukialueille Gazaan ja tuhoavan monin verroin enemmän palestiinalaisten omaisuutta kuin nämä voivat onnistua tekemään edes yllätyshyökkäyksen avulla. Tästä kaikesta saavat palestiinalaiset syyttää vain sotahulluja johtajiaan. 

Tosiasia on, että palestiinalaisilla olisi ollut myös vaihtoehto. Sen puki sanoiksi Suomen presidentti Juho Kusti Paasikivi, joka totesi toisen maailmansodan jälkeen, että "tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku". Tällä hän tarkoitti sitä, että Suomella on idässä suuri ja vaarallinen naapuri, jonka kanssa on tultava toimeen. 

Sen perusteella Suomi omaksui neutraalin asenteen suhteessa Neuvostoliitoon ja loi sen kanssa tiiviin kaupallisen yhteistyön, joka hyödytti molempia osapuolia. Samalla Suomi pidättyi itäisen naapurinsa tarpeettomasta ärsyttämisestä, mutta huolehti samalla oman armeijansa iskukyvystä. 

Näin elettiin ylitse Neuvostoliiton romahduksen aina Putinin Venäjän Ukrainaan hyökkäykseen asti. Silloin Suomessa ymmärrettiin, että tosiasiat olivat muuttuneet, koska Venäjä osoitti, ettei siihen voi luottaa. Siten oli tullut aika hakea jäsenyyttä läntisessä sotilasliitossa NATO:ssa samaan aikaan kun Venäjän asevoimat oli sidottu voimattomina Ukrainaan. Näin oma turvallisuus on yhä turvattu, mutta samalla Suomi on edelleen valmis yhteistyöhön Venäjän kanssa, mikäli se palaa sivistyneiden kansakuntien joukkoon tunnustamalla Ukrainan vuoden 2013 rajat ja solmimalla rauhan. 

Palestiinalaisten kohdalla olisi järkevää, että he hyväksyisivät Israelin olemassaolon ja itseensä nähden ylivoimaisen sotilaallisen suorituskyvyn sekä ryhtyisivät tosiasiat tunnustaen tekemään yhteistyötä israelilaisten kanssa jättäen idioottimaisen unelmansa juutalaisten syöksemisestä Välimereen. Näin toimien aika ja taloudellinen vaurastuminen parantaisivat vähitellen myös juutalaisten ja palestiinalaisten välille syntyneen katkeruuden ja tarjoaisi lopulta parannusta myös palestiinalaisten elämän edellytyksiin joko osana Israelia tai jopa itsenäisenä valtiona, mikäli molemmat osapuolet uskoisivat voivansa luottaa toisiinsa. 

Alkuperäinen ajatus englanniksi:
Palestinians: acknowledging facts is the beginning of wisdom!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Intersektionaalinen feminismi ja pyhän maan ongelmat
Yle älyllisesti epärehellisenä
Kuun tavoittelu taivaalta on johtanut palestiinalaiset ahdinkoon

Perussuomalaiset eivät voi luottaa RKP:n lojaaliuteen hallituksessa

Eilisessä äänestyksessä ministeri Vilhelm Junnilan (ps) luottamuksesta tämä sai eduskunnan enemmistön taakseen. Mielenkiintoista kuitenkin oli, että RKP käytännössä vastusti hänen jatkoansa ministerinä antamalla kolme tyhjää ja seisemän ministerin luottamusta vastustavaa ääntä. 

Tämä tarjoaa tietenkin mahdollisimman huonon lähtökohdan Petteri Orpon (kok) johtamalle hallitukselle. Ja siksi RKP pelasi tässä suoraan tämän makaaberin äänestyksen järjestäneen vihervasemmiston sekä sitä tukeneen Keskustan pussiin. 

Tapausta on luonnollisesti käsitelty lehdistössämme paljonkin, mutta yhtä näkökulmaa en ole kuitenkaan huomannut medioissamme. Nimittäin sitä, millä tavalla RKP:n toiminta vaikuttaa hallitusohjelman toteuttamiseen. 

Etenkin nyt, kun puheenjohtaja (ruots) Anna-Maja Henriksson vakuutti vielä äänestyksen jälkeenkin, että "Rkp olisi äänestänyt samoin, vaikka koko oppositio olisi ollut paikalla". Toisin sanoen hänen puolueensa olisi ollut valmis kaatamaan hallituksen jo ennen hallitustyön aloittamista tapahtuneisiin asioihin. 

Käytännössähän tämä tarkoittaa, ettei Perussuomalaiset voi jatkossa luottaa RKP:n lojaaliuteen hallitusohjelman toteuttamisessa. Ja siksi puolueen on huolehdittava siitä, että hallitusohjelmassa olevat perussuomalaisten äänestäjien kannalta tärkeät asiat on toteutettava etupainotteisesti. Muuten vaarana on Sipilän hallituksesta tutun kuvion uusiutuminen, eli hallituksen hajottaminen ennen kuin se ehti toteuttamaan Perussuomalaisille tärkeitä hallitusohjelman kirjauksia. 

Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa tietenkin sitä, että hallituksen sisäinen yhteistyö on eilisen päivän jälkeen vieläkin vaikeampaa kuin miltä se on aiemmin näyttänyt. Eikä tämä lupaa hyvää Suomen ja suomalaisten tulevaisuudelle tilanteessa, jossa maan talous on ajettu pahasti karille edellisen hallituksen aikana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wokeltamallako Suomen asiat kuntoon?
Aivan väärät naiset?
Hallitusneuvotteluissa on torjuttava RKP:n pyrkimykset heikentää naisten ja lasten turvallisuutta

Helsinki painostaa henkilöstöään pride-karnevaaliin

Helsingin sanomien mukaan Suomen pääkaupunki on antanut henkilökunnalleen ns. pride-koulutusta sekä järjestänyt keskustelutilaisuuden monimuotoisista työyhteisöistä. Jälkimmäisen tarpeesta voi toki olla montaa mieltä, mutta onkohan aivan varmaa, että seksuaalivähemmistöyhteisöihin liittyvälle koulutukselle on kaupungin veronmaksajien tuki?

Pormestari Juhana Vartiaisen (kok) mukaan "kaupungin henkilöstöllä on merkittävä rooli tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisessä". Niinpä se on päättänyt kannustaa työntekijöitään osallistumaan tapahtumaan sekä toimia yhtenä Helsinki pride -viikon pääyhteistyökumppaneista. 

On toki selvää, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla tulee olla sivistysvaltiossa samat oikeudet kuin muillakin ihmisillä tai ettei heitä saa syrjiä taipumustensa takia. Siitä huolimatta minulle on varsin epäselvää, millä tavalla henkilöstön painostaminen osallistumaan poikkeavaa seksuaalista käyttäytymistä tukevaan karnevaaliin liittyy pääkaupungin veronmaksajien intresseihin. 

Kertomatta jäi myös se, minkälaisella taloudellisella panostuksella Helsinki on saavuttanut pääyhteistyökumppanin aseman pride-viikolle. Ja koska kyse on yhteistyöstä, niin mitä kaupungin veronmaksajat saavat vastineeksi. 

Lopuksi en malta olla kysymättä, että aikooko maamme pääkaupunki toimia yhteistyökumppanina ja kannustaa henkilöstöään osallistumaan myös mahdollisiin muunlaisiin seksuaaliseen käyttäytymiseen liittyviin tapahtumiin? Ja jos vastaus on ei - kuten epäilen - niin miten sellainen sopii nykyaikaiseen monimuotoiseen ja kaikkia kansalaisia samanarvoisesti kohtelevaan yhteiskuntaan.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Omituista
Juhannuskauheuksia
Helsinki pride tahtoo veronmaksajan lompakolle

Iranin palvelus Israelille

On varsin hyvin tunnettua, että yhteinen vihollinen yhdistää ihmisiä. Siitä huolimatta oli melkoinen yllätys lukea, että Arabiemiraatit, Bahrain, Marokko ja Egypti suunnittelevat puolustusyhteistyötä Israelin kanssa. 

Syynä on näitä kaikkia uhkaava teokraattinen Iran. Ja nyt nähdyn prosessin alkuunpanija USA:n entinen presidentti Donald Trump, joka valtansa päivinä houkutteli arabimaita solmimaan rauhansopimuksia Israelin kanssa. 

Nähtäväksi jää, johtavatko edellä mainittujen valtioiden yhteistyöpuuhastelut todelliseen pulustusyhteistyöhön. Avoimista kysymyksistä ehkä tärkein on se, kuinka alueen muut islaminuskoiset suhtautuvat mukana olevien arabimaiden aikomuksiin. Ja mitä tekevät palestiinalaiset?

Joka tapauksessa käsillä on pitkästä aikaa kehityskulku, joka saattaa normalisoida Israelin suhteet naapureihinsa. Toisin sanoen Lähi-idän historiassa merkittävä käännekohta - tai ainakin sellaisen taimi. 

Mikäli näin tapahtuu, tulee Iranin mullahhallinto tehneeksi Israelille valtavan palveluksen. Eikä se liene ollut Iranin johtajien perimmäinen tarkoitus niiden harjoittaessa aggressiivista politiikkaa naapurimaitaan kohtaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Intersektionaalinen feminismi ja pyhän maan ongelmat
Mielenkiintoinen Trump
Iranilaisohjuksen seurauksista