Kuinka metsiemme käy tulevaisuudessa?

Suomessa on viime aikoina uutisoitu useammastakin metsätaollisuuslaitoksen sulkemisesta, viimeksi Lappeenrannassa. Syynä siihen lienevät paperin käytön globaali väheneminen sekä venäläisen tuontipuun loppumisesta seurannut raaka-aineen hinnannousu. 

Näin metsien hyödyntäminen Suomessa on jälleen uudessa tilanteessa. Ja siksi ajattelin näin viikon aluksi palauttaa teidän mieleenne – arvoisat lukijani – metsiemme tuottaman puumäärän vuosittaisen kasvun viimeisten noin sadan vuoden aikana.

Kuvasta näkyy, että metsiemme kasvu on muuttunut todella radikaalisti itsenäisyytemme aikana. Syynä sille on vielä 1900-luvun alkupuolella tavallisesti tehdyistä poimintahakkuista ja metsien luontaisesta uudistamisesta niin sanottuun tehometsätalouteen, jossa metsikön kaikki puut poistetaan kerralla ja niiden tilalle istutetaan tai viljellään uusi puusukupolvi, joka on yhä useammin saanut alkunsa valikoidusta siemenestä ja jonka kasvuolosuhteista pidetään huoli maanmuokkausten, vesakonraivausten ja harvennusten kautta. 

Näin suomalaiset metsät muuttuivat 1950-luvulta alkaen nopeasti kasvaviksi nuoriksi puustoiksi, joista ensimmäisten nopeimman kasvun aika alkoi olla ohi 2010-luvulla. Tämä kaikki näkyy erinomaisesti yllä olevasta kuvasta. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, millä tavalla vaatimukset niin sanotusta jatkuvapeitteisestä metsätaloudesta – jossa palattaisiin poimintahakkuisiin ja metsien luontaiseen uudistamiseen – vaikuttavat maamme metsien kasvuun. Se kuitenkin tiedetään jo nyt, että näin toimien metsien puut kasvavat näissä metsissä noin viidenneksen nykyistä hitaammin, metsämme muuttuvat entistä kuusivaltaisemmiksi ja metsänhakkuita tehdään vuosittain nykyistä suuremmassa osassa metsistämme. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Suomalaisten selvä enemmistö vastustaa komission metsäpolitiikka

Kaukaan tehtaan sulkeminen edistää talouselämän uudistumista

UPM kertoi jokin aika sitten sulkevansa Kaukaan paperitehtaan, joka on osa tehdasintegraattia, jolla valmistetaan sellua, paperia, sahatavaraa, biopolttoaineita, biokemikaaleja ja energiaa. Lisäksi Kaukaalla sijaitsevat UPM:n suurin tutkimus- ja tuotekehityskeskus sekä yhtiön metsäosaston Itä-Suomen puunhankinnan johto ja Lappeenrannan metsäpalvelutoimisto.

Peperitehtaan sulkemisen Suomesta ja juuri kaakkoisesta Suomesta ei pitäisi olla kenellekään yllätys. Näin siksi, että paperin kulutus vähenee jatkuvasti ympäri maailmaa ja vaikka suomalaiset metsät kasvavat edelleen enemmän kuin niitä hakataan, näin ei ole Kaakkois-Suomessa, eikä venäläisen puun paluusta raaka-aineeksi ole näkyvissä minkäänlaisia merkkejä.

Siten UPM:n päätös on nähtävä niin sanottuna luovana tuhona, joka edistää talouselämämme uudistumista ja samalla vähentää maamme riippuvuutta venäläisistä raaka-aineista. Tämän suuntaisesti näyttää ajattelevan myös työministeri Matias Marttinen (kok), jonka mukaan työttömäksi jääneiden tukemisessa keskeiseen rooliin - ja siis verovaroin tuettavaksi - nostetaan heidän uudelleenkoulutuksensa uusiin tehtäviin. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, miten Kaakkois-Suomen yrityselämä ottaa vastaan ilman työtä jääneet. Eli taipuvatko tunnetusti kovapalkkaiset paperimiehet ja -naiset uudenlaisiin tehtäviin, joita voisi kaupunginjohtajan mukaan löytyä esimerkiksi sähkö- ja energiatekniikan alalta. Ja suostuvatko mahdolliset työnantajat rekrytoimaan uusia työntekijöitä juuri heidän joukostaan, vai sittenkin suoraan esimerkiksi paikallisten koulujen (yliopisto, ammattikorkeakoulu ja ammattiopisto) vastavalmistuneiden joukosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hiilinieluja vai veroeuroja?
Suomen luova tuho

Alkeelliset uskomukset vai tieteellinen maailmankuva - kas siinäpä vasta kysymys

On toimittava nyt, kun Putin on juuttunut Ukrainaan!

Eteläisen naapurimme Viron parlamentti on päättänyt eilen, että maa voi irtautua jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Tallinnassa istuvan 101-paikkaisen parlamentin edustajista 81 äänesti sopimuksesta irtautumisen puolesta, joten venäläisten advokaatteja oli Suomenlahden eteläpuolellakin noin viidennes kansanedustuslaitoksen jäsenistä.

Sopimuksesta irtautuminen tulee voimaan kuuden kuukauden kuluttua irtisanoutumisesta. Tosin tämäkin edellyttää, ettei maa ole irtautumishetkellä osallisena aseellisessa konfliktissa. Toisin sanoen Putinilla on ainakin kansainvälisen lain mukaan eräänlainen veto-oikeus päätöksen mitätöimiseen niin sanotun erikoisoperaation avulla

Sama koskee luonnollisesti myös Suomea, mikäli maamme päättäisi luopua samasta sopimuksesta. Siksi ei suinkaan ole samantekevää, mitä Virossa tapahtuu tulevina kuukausina. 

Toisaalta on selvää, että Putinin armeija on juuri nyt juuttunut korviaan myöden kiinni Ukrainaan, joten hänellä tuskin riittää edes "pieniä vihreitä miehiä" virolaisten kiusaamiseen. Puhumattakaan Suomen kaltaisesta kokoonsa nähden sotilaallisesti vahvasta maasta.

Sitä paitsi, hätätilanteessa Viro voi toki ottaa käyttöönsä maamiinat, vaikka säädetty kuuden kuukauden ehto ei toteutuisikaan. Ovathan vastakkain valtion alueellinen koskemattomuus ja jopa itsenäisyys sekä toisaalta paperi, jolla on sotilaallisen hyökkäyksen sattuessa lähinnä vain vessapaperin arvo.

Tästä huolimatta tuo kuuden kuukauden ehto on hyvä huomata myös Suomessa, ja viedä oma irtautumisemme Ottawan sopimuksesta läpi mahdollisimman nopeasti. Eli sinä aikana kun Putinin sotilaallinen voima on kiinni Ukrainan aroilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kremlin kätyreiden eli Putinin advokaattien ilmoittautumislistat ovat tulossa näkyville
Ottawan sopimus ei ole ainoa ongelma
Ottawan sopimus ja ihmisoikeudet

Paperiteollisuus katoaa Suomesta

Suomalainen metsäteollisuus on totuttu näkemään ehkä hiukan vanhahtavana, mutta tasaisesti rahaa talouteemme takovana hyvinvoinnin lähteenä. Onhan se vastannut vajaasta viidenneksestä maamme viennistä ja työllistänyt yli 70 000 ihmistä. Vanhastaan tämän teollisuudenalan varsinainen rahasampo on ollut paperin valmistus, mutta sen aika alkaa digitalisaation takia olla ohi. 

Tästä Metsäteollisuuden taitekohtaan tulemisesta olemme tänä vuonna saaneet uuden muistutuksen UPM:n ja Paperiliiton välisen työehtokiistan muodossa. Eilen asiaa valaisi Björn Wahlroos, joka ilmoitti varsin suorasukaisesti, että "mikäli haluamme, että Suomessa on paperitehtaita, meidän on solmittava uusi sopimus työntekijöiden ja ammattiliittojen kanssa. Sopimuksen on oltava joustavampi, jotta suomalaiset paperikoneet säilyttävät kilpailukykynsä eurooppalaisiin kilpailijoihinsa verrattuna."

Tämän voi tietenkin nähdä joko uhkailuna tai tosiasioiden toteamisena. Paperiliitossa ja yleisemminkin ammattiyhdistysliikkeessä näyttäisi ilmiselvän lakkohalukkuuden perusteella olevan vallalla ensin mainittu käsitys, mutta jälkimmäinenkin näkemys sai ikään eilen lisää uskottavuutta, kun Stora-Enso ilmoitti lopettavansa neljä paperikonetta, joista yhden Suomesta. Lisäksi bumerangin investointihakemukselleen saanut Finnpulp luopui suunnitelmistaan rakentaa Kuopioon sellutehdas.

Näiden lisäksi on huomioitava EU:n komission ja Suomen hallituksen lempilapsi eli vihreä siirtymä. Jos se toteutuu siten, että metsistämme huomattava osa siirtyy kokonaan metsätalouden ulkopuolelle ja lopuissakin siirrytään nykyistä metsänhoitoa vähemmän puuta tuottaviin menetelmiin, on selvää, ettei suomalaisella metsäteollisuudella ole tulevaisuudessa kotimaista raaka-ainetta käytettäväksi likimainkaan yhtä paljon kuin nykyisin. 

Oma veikkaukseni on, että EU:n metsäpolitiikan seurauksena sekä UPM että Stora Enso siirtyvät kansainvälisinä yrityksinä ajan myötä yhä enemmän Suomen ja ehkä myös koko EU:n ulkopuolelle erityisesti ns. bulkkituotannossaan. Samalla maassamme käyttöön jäävät metsävarat siirtyvät yhä enemmän paperintuotannostaan jo aiemmin luopuneen Metsä Groupin käyttöön, koska se on omistusrakenteensa takia sidottu kotimaahan. 

Tähän viittaa se, että yhtiö on tehnyt ja tekemässä kaikkien aikojen suurimpia ja vähän pienempiäkin metsäteollisuusinvestointeja Suomeen. Samalla metsänomistajien saama hakkuutulo tulee laskemaan, koska vihreän kullan ostajien välinen kilpailu pienenee entisestään.

Suomalaisten verotulojen ja kansalaisten hyvinvoinnin kannalta tämän veikkaukseni oikeaan osuminen tarkoittaisi sitä, että meidän olisi onnistuttava korvaamaan puujalkamme haperoituminen jollain muulla tavalla: vaikkapa vihreän siirtymän tuotteilla tai kehittämällä tutkimuksen ja tuotekehityksen kautta metsäteollisuustuotteita, joilla on huomattavasti nykyistä enemmän arvoa, jolloin vähäisempikin metsänkasvu riittäisi entisen kaltaiseen tulovirtaan. Näin siitä huolimatta, että viimeisin sen suuntainen suomalaisinvestointi meni Rotterdamiin.

Mutta toki on edelleen mahdollista, että suomalaisen puunjalostuksen arvon nostamisessa onnistutaan. Tai että Suomen kilpailukyky metsäteollisuuden paperi- tai ainakin sellutuotannon investoinneista saadaan UPM:ää ja Stora-Ensoa tyydyttävään kuntoon ja pessimistinen veikkaukseni osoittautuu sittenkin virheelliseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

UPM:n Rotterdam-päätöksestä seurasi myös hyviä asioita
Oikeudenmukainen kompensaatio hiilinieluista
UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta

Ruotsalainen paperitiikeri pullistelee

Yhteiskunnalla on paljon sellaisia toimia, joista ei ole akuuttia hyötyä vaan pelkkää rahanmenoa. Suurin niistä on armeijan eli puolustusvalmiuden ylläpitäminen. 

Suomessa tähän toimintaan kuluu vakinaisten sotilaiden ja äärimmäisen kalliin sotakaluston ylläpitäminen sekä lähes kaikkien nuorten miesten ja vapaaehtoisten naisten elämästä 6-12 kuukauden uhraaminen varusmiespalveluun. Tämä kaikki näkyy epäilemättä valtion vauraudessa. 

Tämä lienee ollut syy siihen, että Ruotsi päätti lopettaa yleisen asevelvollisuuden vuonna 2010 ja suunnata voimansa lähinnä kriisienhallintaan. Tämän linjauksen seurauksena maasta alkoi kadota koulutettu reservi, jollainen tekee Suomen asevoimista maamme kokoa merkittävästi suuremman voiman.

Ruotsi havaitsi nopeasti tehneensä virheen asevelvollisuuden lopettamisessa ja se palautettiin osittain vuodesta 2018 alkaen. Vahinko on kuitenkin pitkäaikainen, sillä kestää kauan, ennen kuin ruotsalaisten puolustuskyky saavuttaa edes kohtuullisen tason suhteessa maan pinta-alaan. 

Tätä taustaa vastaan on ymmärrettävä ruotsalaisten viime päivien näyttävät toimet Gotlannissa. Keino on vanha ja tunnettu kaikenlaisista paperitiikereistä: tosiasiallinen heikkous halutaan peittää suuriin puheisiin ja aseiden näyttävään kalisteluun. 

Syynä ruotsalaisten aktivoitumiseen Itämeren keskellä sijaitsevassa saaressa on luonnollisesti venäläisten viime aikana kasvanut aktiivisuus Itämerellä ja laajemminkin. Eikä merkityksetöntä liene sekään, että osa ruotsalaisjoukoista siirrettiin Gotlantiin amerikkalaisella kuljetuskoneella - signaali on selvä: länsinaapuri haluaa ilmaista, ettei se ole aggression sattuessa yksin.

Tiedä sitten, mitä amerikkalaiset tekisivät tositilanteessa. Selvää on kuitenkin, ettei Ruotsi joudu sotilaallisten aggressioiden kohteeksi ilman, että ne ulottuvat myös Suomeen. 

Venäläisten uhka on Suomessa ollut kautta historian paljon Ruotsia konkreettisempi ja maassamme on juuri siksi uhrattu niin paljon oman puolustuskyvyn ylläpitämiseen. Ja se puolestaan selittää suomalaisten matalan profiilin armeijan liikkeistä - ei tarvitse uhota, jos voi luottaa oman puolustuksen pelotuskykyyn, joka tunnustetaan myös muualla. Eikä vähiten Venäjällä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maan ystävien puolustusdoktriini jäi epäselväksi
Pienen ei kannata leikkiä turvallisuudella
Ammattisotilas, kestävyysvaje ja tulevaisuuden haasteet