Valaisevaa marjanpoimintaa

Suomalaisilla marjayrityksillä on edessään hankala paikka. Niiden tuotannon raaka-aine kasvaa metsiin ja pelloille omia aikojaan, joten työvoiman tarve on lyhytaikainen, mutta silloin erittäin akuutti, koska sato on saatava talteen ennen kuin se mätänee pelloille tai metsiin.

Nämä syyt ovat vuosien ja vuosikymmenten kuluessa johtaneet siihen, että marjanpoiminta on siirtynyt ulkomaisen kausityövoiman harteille, koska Suomesta ei ole löytynyt tekijöitä – ja niistäkin, jotka ovat aloittaneet, aivan liian monet ovat kyllästyneet pikaisesti. 

* * *

Uutissuomalaisen mukaan tänä kesänä Suomeen on tulossa aivan liian vähän thaimaalaisia poimijoita. Tarve olisi nimittäin noin 3 200 poimijaa, mutta hakemuksia hommaan ryhtymiseksi on jätetty ulkoministeriölle vain 2 000 kappaletta. Toisin sanoen kotimaasta olisi löydettävä yli tuhat ihmistä paikkaamaan vajetta. 

Toisaalta marjayritykset itse ovat takavuosina toimineet laittomasti ja työvoimaa riistäen. Siitä on tosin sittemmin opittu, mutta menneisyyden haamut elävät edelleen – ainakin viranomaisten mielissä. Ja siksi lupien käsittelyt tehdään nykyisin Thaimaassa kasvokkain, jolloin käsittely on hidasta. Lisäksi kielteinen päätös on herkässä.

Kun sellainen iskee, se on tappio suomalaisille marjayrittäjille, mutta myös thaimaalaiselle työnhakijalle, joka on laskenut hankkivansa Suomessa – kotimaansa palkkatasoon nähden – hyvät rahat. Ja suunnitellut tulevaisuuttaa niiden varaan.

Tämä ongelma osoittaa todeksi vanhan sanonnan, jonka mukaan "minkä taaksensa jättää, sen edestään löytää". Olisi varmaan ollut koko marja-alalle hyväksi, mikäli takavuosien ulkomaalaisten marjanpoimijoiden asiat olisi hoidettu siten, ettei niistä tarvitsisi nyt käydä oikeutta.

* * *

Toisaalta ongelmaa ei myöskään olisi, mikäli suomalaisten leipä olisi kiinni pelkästää palkkatyöstä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan yhteiskunta tukee työttömiä – hallituksen paljon parjatuista leikkauksista huolimatta – edelleen varsin runsaskätisesti. Eivätkä kesälomalla olevat koululaiset ja opiskelijatkaan taida olla sen innokkaampia tai ainakaan raskasta työtä kestävämpiä kuin aiemminkaan. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka Suomen pelloilla ja metsissä kasvavat marjat saadaan tänä vuonna talteen. Tässä vaiheessa on selvää vain se, että niiden poiminta ja siihen liittyvät ongelmat valaisevat varsin kouriintuntuvasti sitä, miten yhteiskunnan erilaiset interventiot vaikuttavat työmarkkinoiden ja sitä kautta koko talouden toimintaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra vilautti
Miksi Suomesta ei löydy töitä?
Ihme on tapahtunut

Kuinka metsiemme käy tulevaisuudessa?

Suomessa on viime aikoina uutisoitu useammastakin metsätaollisuuslaitoksen sulkemisesta, viimeksi Lappeenrannassa. Syynä siihen lienevät paperin käytön globaali väheneminen sekä venäläisen tuontipuun loppumisesta seurannut raaka-aineen hinnannousu. 

Näin metsien hyödyntäminen Suomessa on jälleen uudessa tilanteessa. Ja siksi ajattelin näin viikon aluksi palauttaa teidän mieleenne – arvoisat lukijani – metsiemme tuottaman puumäärän vuosittaisen kasvun viimeisten noin sadan vuoden aikana.

Kuvasta näkyy, että metsiemme kasvu on muuttunut todella radikaalisti itsenäisyytemme aikana. Syynä sille on vielä 1900-luvun alkupuolella tavallisesti tehdyistä poimintahakkuista ja metsien luontaisesta uudistamisesta niin sanottuun tehometsätalouteen, jossa metsikön kaikki puut poistetaan kerralla ja niiden tilalle istutetaan tai viljellään uusi puusukupolvi, joka on yhä useammin saanut alkunsa valikoidusta siemenestä ja jonka kasvuolosuhteista pidetään huoli maanmuokkausten, vesakonraivausten ja harvennusten kautta. 

Näin suomalaiset metsät muuttuivat 1950-luvulta alkaen nopeasti kasvaviksi nuoriksi puustoiksi, joista ensimmäisten nopeimman kasvun aika alkoi olla ohi 2010-luvulla. Tämä kaikki näkyy erinomaisesti yllä olevasta kuvasta. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, millä tavalla vaatimukset niin sanotusta jatkuvapeitteisestä metsätaloudesta – jossa palattaisiin poimintahakkuisiin ja metsien luontaiseen uudistamiseen – vaikuttavat maamme metsien kasvuun. Se kuitenkin tiedetään jo nyt, että näin toimien metsien puut kasvavat näissä metsissä noin viidenneksen nykyistä hitaammin, metsämme muuttuvat entistä kuusivaltaisemmiksi ja metsänhakkuita tehdään vuosittain nykyistä suuremmassa osassa metsistämme. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Suomalaisten selvä enemmistö vastustaa komission metsäpolitiikka

Suomi tarvitsee mahdollisimman tehokkaat henkilömiinat

Kun Suomi on nyt päättänyt palauttaa henkilömiinat puolustusvoimien käyttöön, kannattaa puolustusvoimien käyttää hetki aikaa sen pohtimiseen, minkälainen miinavarustus olisi tehokkainta. Tarkoitan tällä kahta asiaa.

Niistä ensimmäinen on miinatyypien valinta siten, että pelotevaikutus viholliseen on mahdollisimman suuri. Toki suomalaisilla oli ennen Ottawan sopimukseen liittymistä hyvä kirjo näitä aseita, mutta ehkäpä neljäntoista vuoden aikana tapahtunut tekninen kehitys mahdollistaa aivan uusia mahdollisuuksia nyt, kun lähdetään puhtaalta pöydältä. 

Toinen aivan oleellinen miinojen tehokkaaseen käyttöön liittyvä seikka on miina-aseistuksen huoltovarmuus. Tässä suhteessa paras vaihtoehto on oma tuotanto, jossa tekninen ja raaka-aineriippuvuus ulkomaista olisi mahdollisimman vähäinen. 

Uusia ja teknisesti erinomaisia miinoja voitaisiin myös myydä halukkaille ostajille. Ja siten kattaa Suomen miina-aseen uusvarustelu joko kokonaan tai osittain vientituloilla, mikäli niin halutaan. 

Tässä suhteessa on tietenkin selvää, ettei Suomen tai suomalaisyritysten pidä lähteä viemään miinoja sellaisiin valtioihin, joiden historia ja kulttuuri viittaavat sellaiseen mahdollisuuteen, että niiden käyttö olisi vastuutonta. Tämä tarkoittaa mahdollisten vientikohteiden rajaamista lähinnä länsimaiset arvot omaavien valtioiden puolustusvoimiin, erityisesti EU-maihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiitokset miehen työn tehneelle Tytti Tuppuraiselle!
On toimittava nyt, kun Putin on juuttunut Ukrainaan!
Kremlin kätyreiden eli Putinin advokaattien ilmoittautumislistat ovat tulossa näkyville

Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan

Kiina on tunnetusti käyttänyt hyväkseen Venäjän eristämistä muusta maailmasta. Sen seurauksena maiden välinen kaupankäynti on kasvanut huomattavasti Ukrainan sodan aikana. 

Jotain maiden välisestä suhteesta kertoo se, että Kiinan osuus Venäjän kaikesta tuonnista oli viime vuoden lopulla jo noin 40 prosenttia, kun vuotta aiemmin se oli noin 25 prosenttia. Tämä kauppatavara pitää sisällään esimerkiksi koneita ja laitteita, autoja ja elektroniikkaa. 

Kiinan tuonti Venäjältä on kasvanut vielä vientiäkin enemmän. Mutta sen pääosa ei ole teollisuustuotteita vaan halpoja raaka-aineita kiinalaisen yhteiskunnan käyttövoimaksi. 

Lieneekö tämä kiinalaisten ylivoima maiden välisissä kauppasuhteissa syynä siihen, että maan luonnonvarojen ministeriö on maaliskuussa julkaissut uusia säännöksiä karttojen sisällöstä. Ne edellyttävät Venäjän 1800-luvulla valloittamien vanhojen kiinalaisten kaupunkien vanhojen nimien käyttämistä.

Siten Vladivostokia kutsutaan jälleen nimellä Haishenwai, kun taas Sahalinin saari nimetään uudelleen Kuyedaoksi. Näin idän nouseva suurvalta on voinut osoittaa paikan Putinin sotilaallisesti heikoksi osoittautuneelle ja taloudellisesti Kiinasta yhä riippuvaisemmalle entiselle supervallalle. 

Nähtäväksi jää, pyrkiikö Kiina jopa vanhojen alueidensa palauttamiseen siinä tapauksessa, että Venäjän epäonninen sotaretki Ukrainaan päättyisi sekasortoon tai jopa Venäjän hajoamiseen useiksi erillisiksi valtioiksi. Mielestäni tämä mahdollisuus näyttää päivä päivältä yhä todennäköisemmältä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Terve itsekkyys ei ole synti
Halusiko Ano Turtiainen juhlistaa Venäjän alennustilaa?
Tietämättömyys mahdollistaa propagandan - ja propaganda estää hyvän elämän

Halusiko Ano Turtiainen juhlistaa Venäjän alennustilaa?

Valta kuuluu kansalle -puolueen Ano Turtiainen kulutti eilen eduskunnan aikaa kysymällä, millä tavalla Suomi aikoo juhlistaa kesällä ratifiointinsa 30-vuotispäivää viettävää Suomen ja Venäjän välistä valtiosopimusta. Pääministeri Sanna Marin (sd) vastasi, että "näissä vallitsevissa olosuhteissa olettaisin, että emme mitenkään". 

Marinin vastaus nauratti kansanedustajia, mutta tosiasia on, ettei Turtiaisen performanssissa ollut mitään huvittavaa. Venäjähän on johtajansa Vladimir Putinin hallintokauden aikana ajautunut yhä enemmän eristyksiin ja sitä kautta heikkouden tilaan. Nykyisin maan talous toimii kuin kehitysmailla eli perustuu ennen kaikkea raaka-aineiden vientiin. 

Samalla maan bruttokansantuote on laskenut merkittävästi verrattuna kymmenen vuoden takaiseen. Ja päätelleen Venäjän heikosta sotamenestyksestä Ukrainassa on myös sen sotilaallinen voima rapautunut. 

Tämä tilanne on surullinen sekä venäläisten että maailman muiden ihmisten kannalta. Neuvostoliiton perillisen kehitys Turtiaisen mainitseman sopimuksen aikana on ollut äärimmäisen kaukana niistä mahdollisuuksista, joita Venäjällä olisi ollut Putinin astuttua demokraattiseen markkinatalousyhteiskuntaan tähdänneen Boris Jeltsinin seuraajaksi. 

Toki historia on sellainen tieteenala, ettei siinä voi testata vaihtoehtoisia teorioita kontrolloiduin kokein, mutta arvoisan lukijan lienee helppo päätellä, miltä Venäjän elinolot ja talous näyttäisivät, mikäli maassa olisi vallinnut todellinen monipuoluedemokratia ja sananvapaus, se olisi aikanaan integroitunut globaaliin talousjärjestelmään ja siten houkutellut oleellisesti enemmän ulkomaisia investointeja, sikäläisten lasten ja nuorten koulutus olisi perustunut oikeaan tieteelliseen tietoon ja maassa syntynyt varallisuus olisi ohjattu takaisin talouteen sen sijaan, että se on kanavoitu presidentin lähipiirille sijoitettavaksi ulkomaille. 

Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut, vaan entinen suurvalta on tuhonnut itsensä viimeistään presidenttinsä käynnistämän Ukrainan sodan myötä. Jatkossa sen talous - hylkiövaltiona - on entistä suuremmissa vaikeuksissa ja voi parhaimmillaankin pelastautua vain jonkinlaiseksi Kiinan raaka-ainelähteeksi. Siis samaan rooliin, johon idän suurvalta on jo pitkään ohjannut Afrikan maita.  

En tiedä mitä Turtiainen eilen ajatteli kysymystä asetellessaan, mutta minun nähdäkseni Venäjällä nähdyssä kehityksessä on viimeisten vuosikymmenien aikana näkynyt kovin vähän juhlimisen aihetta. Ellei kansanedustajalla sitten ollut mielessään ilakointi Venäjän nykyisestä alennustilasta? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Perinteinen vasemmisto on edelleen rähmällään itään - mutta Vihreät ei
Koronahörhöille on tulossa oma puolue - mutta mitä muuta Valta kuuluu kansalle-puolue haluaa
Kirsi Piha ja Ano Turtiainen ne yhteen soppii, huomenna viedään pussauskoppiin!

Paperiteollisuus katoaa Suomesta

Suomalainen metsäteollisuus on totuttu näkemään ehkä hiukan vanhahtavana, mutta tasaisesti rahaa talouteemme takovana hyvinvoinnin lähteenä. Onhan se vastannut vajaasta viidenneksestä maamme viennistä ja työllistänyt yli 70 000 ihmistä. Vanhastaan tämän teollisuudenalan varsinainen rahasampo on ollut paperin valmistus, mutta sen aika alkaa digitalisaation takia olla ohi. 

Tästä Metsäteollisuuden taitekohtaan tulemisesta olemme tänä vuonna saaneet uuden muistutuksen UPM:n ja Paperiliiton välisen työehtokiistan muodossa. Eilen asiaa valaisi Björn Wahlroos, joka ilmoitti varsin suorasukaisesti, että "mikäli haluamme, että Suomessa on paperitehtaita, meidän on solmittava uusi sopimus työntekijöiden ja ammattiliittojen kanssa. Sopimuksen on oltava joustavampi, jotta suomalaiset paperikoneet säilyttävät kilpailukykynsä eurooppalaisiin kilpailijoihinsa verrattuna."

Tämän voi tietenkin nähdä joko uhkailuna tai tosiasioiden toteamisena. Paperiliitossa ja yleisemminkin ammattiyhdistysliikkeessä näyttäisi ilmiselvän lakkohalukkuuden perusteella olevan vallalla ensin mainittu käsitys, mutta jälkimmäinenkin näkemys sai ikään eilen lisää uskottavuutta, kun Stora-Enso ilmoitti lopettavansa neljä paperikonetta, joista yhden Suomesta. Lisäksi bumerangin investointihakemukselleen saanut Finnpulp luopui suunnitelmistaan rakentaa Kuopioon sellutehdas.

Näiden lisäksi on huomioitava EU:n komission ja Suomen hallituksen lempilapsi eli vihreä siirtymä. Jos se toteutuu siten, että metsistämme huomattava osa siirtyy kokonaan metsätalouden ulkopuolelle ja lopuissakin siirrytään nykyistä metsänhoitoa vähemmän puuta tuottaviin menetelmiin, on selvää, ettei suomalaisella metsäteollisuudella ole tulevaisuudessa kotimaista raaka-ainetta käytettäväksi likimainkaan yhtä paljon kuin nykyisin. 

Oma veikkaukseni on, että EU:n metsäpolitiikan seurauksena sekä UPM että Stora Enso siirtyvät kansainvälisinä yrityksinä ajan myötä yhä enemmän Suomen ja ehkä myös koko EU:n ulkopuolelle erityisesti ns. bulkkituotannossaan. Samalla maassamme käyttöön jäävät metsävarat siirtyvät yhä enemmän paperintuotannostaan jo aiemmin luopuneen Metsä Groupin käyttöön, koska se on omistusrakenteensa takia sidottu kotimaahan. 

Tähän viittaa se, että yhtiö on tehnyt ja tekemässä kaikkien aikojen suurimpia ja vähän pienempiäkin metsäteollisuusinvestointeja Suomeen. Samalla metsänomistajien saama hakkuutulo tulee laskemaan, koska vihreän kullan ostajien välinen kilpailu pienenee entisestään.

Suomalaisten verotulojen ja kansalaisten hyvinvoinnin kannalta tämän veikkaukseni oikeaan osuminen tarkoittaisi sitä, että meidän olisi onnistuttava korvaamaan puujalkamme haperoituminen jollain muulla tavalla: vaikkapa vihreän siirtymän tuotteilla tai kehittämällä tutkimuksen ja tuotekehityksen kautta metsäteollisuustuotteita, joilla on huomattavasti nykyistä enemmän arvoa, jolloin vähäisempikin metsänkasvu riittäisi entisen kaltaiseen tulovirtaan. Näin siitä huolimatta, että viimeisin sen suuntainen suomalaisinvestointi meni Rotterdamiin.

Mutta toki on edelleen mahdollista, että suomalaisen puunjalostuksen arvon nostamisessa onnistutaan. Tai että Suomen kilpailukyky metsäteollisuuden paperi- tai ainakin sellutuotannon investoinneista saadaan UPM:ää ja Stora-Ensoa tyydyttävään kuntoon ja pessimistinen veikkaukseni osoittautuu sittenkin virheelliseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

UPM:n Rotterdam-päätöksestä seurasi myös hyviä asioita
Oikeudenmukainen kompensaatio hiilinieluista
UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta

UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta

Metsäyhtiö UPM ja ammattiyhdistysliike käyvät periaatteellista työmarkkinasotaa toisiaan vastaan. Siinä yritys pyrkii saamaan erilliset työehtosopimukset eri liiketoiminnoilleen, jotka ulottuvat historiallisen alasajon kourissa pyristelevästä paperiteollisuudesta uusiin erittäin kannattaviin liiketoimintoihin. Ay-liike puolestaan taistelee omasta vallastaan. 

Lähtökohtaisesti kyse on siis siitä, että UPM voi maksaa osalle työntekijöistään parempaa palkkaa kuin toisille esimerkiksi siksi, että se menestyisi rekrytoinneissaan kilpailijoita paremmin. Tätä ei mikään estä tälläkään hetkellä, mutta epäilen että yrityksen sisällä ja saman työehtosopimuksen piirissä tällaisesta saattaisi syntyä eripuraa. 

Paperin osalta kyse taas on tehtaiden sulkemisjärjestyksestä. Siihen lienee viitannut myös yhtiön toimitusjohtaja Jussi Pesonen varoittaessaan "kipeistä kustannussäästöistä". 

Ay-liikkeen osalta tämä on tietenkin hankalaa, sillä mitä pienemmissä osissa työehtosopimuksia tehdään, sitä hajanaisemmiksi neuvottelut muuttuvat. Ja sitä hankalammaksi muuttuu liikkeelle tärkeä työntekijäryhmien keskinäinen solidaarisuus. Ja samalla myös työntekijöiden edunvalvonta eli koko sen olemassaolon oikeutus.

En aio käydä läpi tämän enempää tilannetta, koska lehdistössä on tätä problematiikkaa puitu paljonkin, mutta haluan tuoda esille yhden seikan, jota en ole nähnyt käsiteltävän. Mutta joka saattaa selittää UPM:n toimintaa. 

Tarkoitan sitä, että kyseessä on aidosti kansainvälinen yritys, jonka toiminnasta vain osa on enää Suomessa. Itse asiassa tämän jutun mukaan yhtiön 18 700 työntekijästä vain 7300 oli Suomessa. 

Ja juuri kansainvälisyys on se seikka, joka mahdollistaa UPM:lle käynnissä olevan työtaistelun Suomessa, sillä se pystyy pitämään asiakkaitaan suurelta osin tyytyväisenä toimittamalla tavaraa muualla sijaitsevilta tehtailtaan. Siten työtaistelu saattaa ainakin yrityksen puolesta kestää pitkäänkin. 

Suomalaisten kannalta nyt käynnissä olevalla näytelmällä on vielä sekin ikävä puoli, että mikäli työtaistelu venyy pitkäksi ja hankalaksi yrityksen kannalta, se saattaa sijoittaa uusia investointejaan muualle maailmaan. Tähän saattaa viitata mm. se, ettei maan suurin metsäteollisuusyhtiö ole lähtenyt kilpailuun kotikutoisen Metsä Groupin varatessa uusilla sellutehtaillaan leijonanosan suomalaisten metsien tarjoamasta vielä käytettävissä olevasta raaka-aineesta.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa
Ei arvoa ilman kerrannaisvaikutuksia
Hallituksen tärkein tehtävä