Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi

Vanhan suomalaisen viisauden mukaan ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi. Tämä tuli jälleen todistetuksi, kun Suomen kansalaisuuden saanut venäläinen oli toimittanut kiellettyä teknologiaa Venäjän sotateollisuuden käyttöön. Kaverina hänellä oli ollut serbialainen slaavi.

Outoa tässä tapauksessa on vain se, että Yle uutisoi tapauksen siten, että itse juttuun perehtymätön voisi kuvitella Putinin kätyreiden olleen suomalaisia. Otsikoksi oli nimittäin pantu sanat "kaksi suomalaista tarjosi apua Venäjän sotakoneistolle". 

* * *

Hyvää tässä on tietenkin se, että kansainvälisten sopimusten perusteella kielletyn tavaran toimittamisesta Moskovan hallinnolle on jääty kiinni ja asiasta ylipäätään kerrottiin meille suomalaisille. Sekä ennen kaikkea se, että kielletyn tavaran kauppa Suomesta Venäjälle on loppunut – kiitos amerikkalaisen tiedustelutoiminnan, joka pääsi Luumäellä asuvan venäläismiehen puuhastelun jäljille.

Näin edellytykset Vladimir Putinin kolmen päivän erityisoperaation menestymiselle ja ukrainalaisten siviilien terrorisoimiselle ovat taas hiukan heikommat. Sen sijaan ukrainalaisten sotilaallisesti perustellut iskut ovat jälleen tuottaneet tulosta: eilisten uutisten perusteella Pietariin on tehty erityisen onnistunut isku, joka tuhosi sikäläisen jättimäisen datakeskuksen, öljyterminaalin ja logistiikkakeskuksen. 

* * *

Itse rintamatilanteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia eli kumpikaan osapuoli ei ole kyennyt laajoihin valloituksiin. Siitä huolimatta on syytä huomata, että Ukraina on jälleen päässyt niskan päälle, sillä sen hallitsema alue laajeni syyskuun aikana 122 neliökilometriä – eli noin puolet Turun tai kuudesosan Helsingin maapintalasta. 

Tämä ei tietenkään ole paljon, mutta muutos saattaa kuitenkin olla merkki sitä, että Ukrainan viimeaikaiset onnistuneet iskut venäläisen sotakoneiston infrastruktuuriin yhdistettynä ukrainalaisten oman sotateollisuuden kehitykseen olisivat tuottamassa toivottua tulosta. Eikä asiaa ainakaan paranna – venäläisten kannalta – se, että ukrainalaisilla on pian käytössään vieläkin vaikeammin torjuttavia aseita. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin järjetön sota
Suomen on valmistauduttava Kiinan vaikutusvallan kasvuun itärajan takana
Sodankäynnin suuri muutos

Lukashenko joutui venäläisten sotabloggareiden hampaisiin

Valko-Venäjä on Euroopan viimeisiä diktatuureja. Siellä valtaa pitää presidentti Aleksandr Lukashenko, jonka vallassa pysymisen tukena on Putinin Venäjä.

Toisaalta Lukashenko pyrkii välttämään sotkeutumista Putinin onnettomaan sotaretkeen Ukrainassa, etenkin nyt, kun on selvää, ettei sieltä ole tulossa nopeaa voittoa. Ja ilmeisesti siksi – epäilemättä tarkkaan harkittuaan asiaa – hän onnitteli Ukrainaa maan 35. itsenäisyyspäivän johdosta.

* * *

Tämä teko näyttää ainakin asiasta kertoneen Verkkouutisten mukaan olleen liikaa monille venäläisille niin sanotuille sotabloggareille. Näiden mukaan kun Venäjän pääongelmana eivät ole sen viholliset vaan liittolaiset – jotka eivät suostu kaikkiin Putinin typeryyksiin. 

Näin on toiminut myös Lukashenko, joka ymmärsi vuonna 2022 olla lähtemättä täysin rinnoin mukaan Putinin kolmen päivän erityisoperaatioon. Lieneekö syy siihen ollut saamattomuudessa, sen ymmärtämisessä, ettei Venäjän hyökkäyksessä käy hyvin, vai jossain muussa, mutta heti sodan ensimmäisinä päivinä epäonnistunut Kiovan valtausyritys osoitti, että ratkaisu oli onneksi Valko-Venäjälle. 

* * *

Itse sodassa ei sen jälkeenkään ole nähty ratkaisuja. Toki molemmat osapuolet ovat saavuttaneet pieniä voittoja ja kärsineet vähäisiä tappioita. Yksi sellainen on juuri kehittymässä Lymanin kaupungin pohjoispuolelle, missä tuhansia venäläisiä on jäämässä mottiin. 

Se on tietenkin melkoinen katastrofi Venäjän armeijalle, mutta ei yksinään ratkaise sotaa Ukrainan hyväksi sen enempää kuin puna-armeijalle vielä paljon tuhoisampi Raatteen tien taistelu ratkaisi talvisotaa Suomen eduksi. Lukashenkon kaltaisille diktaattoreille se on kuitenkin selvä merkki siitä, ettei heidän kannata upota liian syvälle Putinin taskuun, vaan pyrkiä pitämään mahdollisuuksien mukaan etäisyyttä tärkeimpään tukijaansa.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin järjetön sota

Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?

Erityisoperaation henki ja ihme

Putinin järjetön sota

Ainakin minulle on ollut vaikeaa ymmärtää, mitä Ukrainan ja Venäjän välisessä sodassa on tarkalleen ottaen tapahtunut kuluvana vuonna. Toki on selvää, että ukrainalaiset ovat tuhonneet venäläistä infrastruktuuria droonihyökkäyksillä ja venäläiset ovat jatkaneet ukrainalaissiviilien tuhoamista Kiovassa ja muissa suurissa kaupungeissa. 

Sen sijaan silmiini on osunut vähemmän tietoa rintamatilanteen kehityksestä. Tänä aamuna huomasin kuitenkin sosiaalisessa mediassa Volodymyr Zelenskyin kertoneen, että "tällä hetkellä vihollinen on vallannut 990 neliökilometriä vuoden alusta lähtien, kun taas me olemme saaneet takaisin hallintaamme 820 neliökilometriä. Vuoden 2026 loppuun mennessä saavutamme kuitenkin tasapainon näiden pinta-alojen suhteen."

* * *

Näyttää siis siltä, että taistelevien armeijoiden menestys vaihtelee eri rintamanosilla. Kokonaisuuden suhteen muutokset ovat kuitenkin pieniä, elleivät suorastaan minimaalisia, sillä Ukrainan koko pinta-ala on 603 628 km². Toisin sanoen venäläiset ovat onnistuneet valloittamaan vajaan kahdeksan kuukauden aikana kokonaista 0,213 prosenttia uhrinsa pinta-alasta, mutta ukrainalaiset ovat ottaneet toisaalla takaisin 0,177 prosenttia. 

Siten venäläisten etenemisen nettomäärä tänä aikana on 0,037 prosenttia Ukrainan pinta-alasta. Tai toisin ilmaistuna: näillä luvuilla venäläiset saisivat koko Ukrainan haltuunsa 2731 vuoden kuluttua eli vuonna 3757. Toki se tapahtuisi "jo" vuonna 2495, mikäli Putinin armeija onnistuisi estämään Zelenskyin joukkojen tekemät takaisinvaltaukset. 

* * *

Minun nähdäkseni tämä kaikki alleviivaa Euroopassa vuosikausia käydyn sodan järjettömyyttä. Yhtä lailla sitä todistavat sotaan osallistuvien armeijoiden tappioluvut: Wikipedian mukaan venäläisiä on kuollut tai haavoittunut lähes 1,5 miljoonaa ja ukrainalaisiakin lähes puoli miljoonaa.  

Se tarkoittaa, että yli prosentti sekä Venäjän kansalaisista että ukrainalaisista on kuollut Putinin erityisoperaation seurauksena. Ensin mainitut vieraalle maalle tehdyllä ryöstöretkellä ja jälkimmäiset kotiaan ja perhettään puolustaakseen.

Siksi on kysyttävä, että millä ihmeellä Vladimir Putinin saisi ymmärtämään kaiken tämän hirveyden, kun kukaan tuskin uskaltaa – ainakaan Venäjällä – edes esittää tähän kirjaamiani lukuja hänelle? Riittäisikö edes se, jos Zelenskyin tämän kirjoituksen alussa kertomani lupaus tilanteen tasoittumisesta vuoden loppuun mennessä toteutuisi?

* * *

Ihan toivoton tilanne ei kuitenkaan ole. Ehkäpä ukrainalaisten iskut venäläiseen infrastruktuuriin johtavat lopulta – niiden takia lisääntyvän ihmisten jokapäiväisen kurjuuden seurauksena – vallankumoukseen Venäjällä. Eikä kai olisi mahdotonta, että Ukrainassa kuolleiden venäläissotilaiden omaiset saisivat jossain vaiheessa tarpeekseen jälkeläistensä tapattamisesta. 

Valitettavasti muistan tässä yhteydessä aina vanhemman virolaisen kollegani näkemyksen, jonka mukaan venäläiset eivät koskaan nouse kapinaan. Näin siksi, että he ovat aivan liian tottuneita kehnoon elämäänsä ja lisäksi heillä on perunapalstat turvaamassa välttämättömän ravinnonsaannin. Niinpä Putinkin voi – kollegani mukaan – luottaa kansansa tukeen myös järjettömän sotaretkensä aikana, vaikka se kestäisikin kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia vuosia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen on valmistauduttava Kiinan vaikutusvallan kasvuun itärajan takana
Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?
Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa

Suomen on valmistauduttava Kiinan vaikutusvallan kasvuun itärajan takana

Putinin kolmen päivän erityisoperaatio on johtanut venäläiset ahdinkoon. Esimerkiksi autojen polttoainetta saa vain pitkän jonotuksen kautta, sillä Ukrainan iskut maan öljynjalostamoihin ovat heikentäneet oleellisesti Venäjän öljyntuotantoa. Lisäksi se on vaatinut järkyttävän suuren inhimillisen hinnan kuolleina ja haavoittuneina sotilaina – minkä seurauksena Putinin epäillään suunnittelevan jopa liikekannallepanoa. 

Nämä eivät silti ole ehkä kaikista merkittävimpiä seurauksia erityisoperaatiosta, sillä Uutissuomalaisen julkaiseman artikkelin mukaan Kiina pyrkii tekemään Venäjästä itselleen eräänlaisen vasallivaltion. Se tarkoittaisi tilannetta, jossa maan pohjoinen naapuri olisi riippuvainen Kiinasta, enemmän yhteydessä Kiinaan, pitäisi Kiinaa mallina ja modernin ajattelun lähteenä. 

Artikkelin mukaan kiinalaiset ovat tästä syystä pitäneet yhteyttä sellaisiin venäläisiin, joiden he arvelevat nousevan merkittäviin asemiin Putinin jälkeen. Ja samalla he ovat hidastelleet tämän toivomusten täyttämisen kanssa ja vaatineet esimerkiksi Siperiasta Kiinaan johtavan kaasuputken rakentamiseksi sopimusta, jossa heille myytäisiin kaasua kansainvälisten hintojen sijaan Venäjän paljon halvempaan sisämarkkinahintaan. 

Kun vielä otetaan huomioon venäläisjoukkojen etenemisen pysähtyminen – ja paikoin jopa perääntyminen – on Ukraina osoittautumassa yhä selvemmin Putinin Waterlooksi. Eikä Kiinalla liene minkäänlaisia estoja tilanteen maksimaaliselle hyödyntämiselle. 

* * *

Jos ja kun Venäjä ajautuu sotansa seurauksena Kiinan vasallivaltioksi olisi Suomessa viimeistään nyt kysyttävä, mitä se tarkoittaa sen luoteiselle naapurille eli Suomelle. Lisääkö vai vähentääkö kiinalainen vaikutusvalta Moskovan Suomeen kohdistamaa turvallisuusuhkaa?

Selvää on tietenkin, että rauhan tultua kaupankäynti itärajan yli helpottuu, mutta tuleeko se olemaan luonteeltaan samanlaista kuin ennen erityisoperaatiota? Vai tuleeko siihen jonkinlainen kiinalainen vivahde? Ja jos tulee, niin onko se Suomelle hyvä vai huono asia?

En ole huomannut asiantuntijoiden, virkamiesten tai poliitikkojen pohtivat näitä kysymyksiä. Ja siksi kehotan heitä tekemään näin pikaisesti, jotta voimme mahdollisimman tehokkaasti hyödyntää avautuvat mahdollisuudet ja samalla välttää edessä vaanivat sudenkuopat. 

Eihän politiikka lopultakaan ole muuta kuin mahdollisuuksien taidetta, jossa onnistunut ennakointi on jo puoli voittoa? Tämä koskee ja on aina koskenut erityisesti Suomen idänpolitiikkaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?

Ukraina nolasi Vladimir Putinin
Kiinalainen juttu

Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?

Uutissuomalaisen mukaan Venäjän hallinnon äänitorvi Dmitri Peskov oli eilisiltana kertonut toimittajille Venäjän vallanneen ukrainalaisen Kostjantjnivkan kaupungin kokonaan. Amerikkalainen Insitute for the Study of War puolestaan kiisti tiedon todeten, että venäläiset joukot ovat kyllä saavuttaneet taktisia edistysaskeleita Kostjantjnivkassa, mutta "suurin osa venäläisestä läsnäolosta kaupungissa koostuu pienistä tunkeilijaryhmistä, jotka ovat hajallaan Ukrainan joukkojen asemien seassa".

Syyksi Peskovin liioitteleville puheelle ISW väitti pyrkimyksen vaikuttaa länsimedian sotauutisointiin tänä viikonloppuna, koska Yhdysvalloissa on maan 250-vuotisjuhlat. Nähtäväksi siis jää, onko venäläisten erityisoperaatio edistynyt, vai onko Kostjantjnivkan valtausväitteissä kyse pelkästä Putinin hallinnon propagandasta. 

* * *

Iltalehden pääkirjoituksessa Lauri Nurmi puolestaan spekuloi sillä, että Valdimir Putin saattaa kokea Nicolae Ceaușescun kohtalon. Tällä kommentillaan hän asettui samalle kannalle, kuin tein itse joitakin aikoja sitten todetessani, ettei "Putinilla olisi enää tulevaisuutta, mikäli Venäjä palaisi Ukrainasta tappion kärsineenä".

Toki Ukrainassa käytävän sodan tapahtumia on vaikea seurata – kuten Kostjantjnivkankin tapaus osoittaa – koska liikkeellä on paljon molempien osapuolen tiliin disinformaatiota levittäviä tahoja. Näin erityisesti sosiaalisessa mediassa, jossa sana on vapaa jokaiselle halukkaalle. 

Joka tapauksessa jo pitkään on ollut selvää, ettei Putinin kolmen päivän erityisoperaatio ole onnistunut yhtään paremmin kuin Stalinin puna-armeijalleen määräämä "kahden viikon sotaretki Helsinkiin" vuonna 1939. Tästä syystä on mahdollista – ellei jopa todennäköistä – että Putin joutuu julkistamaan ainakin jonkinasteisen liikekannallepanon maassaan. 

Sen seurauksia voidaan vain arvailla. Selvää kuitenkin on, että mikäli pakkorekrytointi toteutetaan, on lopputuloksena paljon lapsensa ja puolisonsa menettäneitä Venäjän kansalaisia, jotka tuskin kiittävät tapahtuneesta maansa johtajaa. Ja vähintäänkin mielessään hautovat samankaltaisia ajatuksia kuin Nurmi tai allekirjoittanut. 

* * *

Tämä saattaa myös olla syy sille, että Venäjän diktaattori on painostanut valkovenäläistä kollegaansa liittymään sotaan. Näin hän voisi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: venäläisiä kuolisi taisteluissa – ehkä – nykyistä vähemmän ja ukrainalaisten asema vaikeutuisi rintaman pituuden kasvaessa pidemmäksi. 

Toisaalta presidentti Aljaksandr Lukashenka epäilemättä ymmärtää, etteivät ukrainalaiset nostaisi käsiään pystyyn, vaan panisivat vastaan parhaan kykynsä mukaan. Eli ryhtyisivät kasvattamaan perheenjäseniään menettäneiden valkovenäläisten määrää. 

Se lisäisi entisestään pelkoa vallankaappauksesta tai ainakin kapinasta, koska maassa on jo vanhastaan tyytymättömyyttä hänen hallintoonsa. Ja siksi hän pyrkinee myötäilemään Putinia kaikilla muilla tavoilla paitsi lähettämällä sotilaitaan eteläiseen naapurimaahansa.

Jos Putin kuitenkin lopulta pakottaa valkovenäläiset mukaan sotaan, on meillä eurooppalaisilla totinen paikka: hyväksymmekö tapahtuneen taivastellen vai teemmekö asialle jotain konkreettista. Siis jotain, joka on enemmän kuin puheenpärinää ja materiaalisen avun toimittamista ukrainalaisille?

* * *

Kun soppaan liitetään vielä Ilta-Sanomien julkaisemat spekulaatiot siitä, että Venäjän armeija saattaisi tehdä Valko-Venäjän tai Kaliningradin kautta – "erehdykseksi verhotun" – sotilaallisen iskun Puolaan, näyttäytyy tilanne entistä vakavampana. Ja siten eurooppalainen turvallisuustilanne lievästi sanottuna arveluttavalta. 

Erityisen vakava tilanne on siksi, ettemme tiedä mikä on ydinasemahti Venäjän vastaus tilanteessa, jossa sillä on jo nyt vaikeuksia konventionaalisin asein käytävissä taisteluissa? Voisiko se turvautua tehokkaimpiin aseisiinsa, mikäli maan tilanne Ukrainassa vaikeutuisi entisestään, eikä Valko-Venäjä lähtisi etelärajansa yli helpottamaan venäläisten tilannetta?

Entä jos puolalaiset teurastaisivat rajan yli "erehdyksessä" tulleen venäläisosaston? Miten venäläiset vastaisivat siihen? Ja miten reagoisivat läntiset johtajat?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin Venäjän tulevaisuus
Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa
Sodankäynnin suuri muutos

Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa

Venäjä on joutunut viime päivinä yhä ahtaammalle kolmen päivän erityisoperaatiossaan. Siitä ehkä hätkähdyttävin esimerkki on moskovalaisen öljyteollisuuden yksiköiden tuhoutuminen – pääosin ukrainalaisten droonien, mutta ilmeisesti myös venäläisen ilmapuolustuksen seurauksena. 

Samaan aikaan ukrainalaiset ovat ulottaneet hyökkäyksensä jo 2 500 kilometrin päähän sijaitsevaan Tyumenin öljynjalostamoon. Eikä Krimin niemimaan ahdinko huoltoyhteyksien haavoittuvuuden takia helpota presidentti Vladimir Putinin asemaa. 

* * *

Tämä kaikki on johtanut sosiaalisessa mediassa venäläisten trollien vastaiskuun. Moskovan iskuja väitetään huijaukseksi, selitetään Venäjän ryhtyvän uuteen hyökkäykseen Ukrainassa ja uhkaillaan jopa öljyteollisuuden tuhoamisen seurauksena käynnistyvällä ydinsodalla.

Itse asiassa ydinsodan käynnistyminen Venäjän sotaonnen kääntymisen seurauksena saattaa olla todellinen uhka, mikäli Vladimir Putin pelkää asemansa vaarantuvan sotilaallisen tappion myötä. Hänen kannaltaanhan tappio saattaisi tietää vallasta syöksemistä tai jopa hengenmenoa.

Siksi olisi tärkeää, että länsimaat – ja aivan erityisesti USA – ilmoittaisivat yksiselitteisesti, että venäläisen ydinaseen käyttö ylittäisi kaikissa tapauksissa sellaisen vastaiskun kynnyksen, mikä suuntautuisi sinne, missä Putin pitää tiedustelutietojen mukaan kulloinkin majaansa. Toivon mukaan tästä seuraava pelko riittäisi kaikissa tilanteissa pitämään venäläiset ydinaseet laukaisualustoillaan.

* * *

Samalla olisi syytä painottaa Venäjän diktaattorille, että hänellä on edelleen mahdollisuus tehdä rauha. Se ei edellyttäisi kuin joukkojen pois vetämistä Ukrainasta ja korvausten maksamista hänen erityisoperaatiossaan aiheutetuista tuhoista. 

Sekä sitä, että Putinilla olisi jäljellä edes hiukkanen tervettä järkeä. Toisaalta voi olla niin – kuten edelle kirjoitin – ettei Putinilla olisi enää tulevaisuutta, mikäli Venäjä palaisi Ukrainasta tappion kärsineenä. Onhan hänellä epäilemättä tiedossaan ennakkotapaus ensimmäisen maailmansodan tappiosta, joka johti tsaari Nikolai II:n ja tämän perheen murhaamiseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sodankäynnin suuri muutos
Ukraina nolasi Vladimir Putinin
SDP vaaransi Suomen turvallisuuden

Erityisoperaation henki ja ihme

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vuoden 2022 helmikuussa. Kuten kaikki tiedämme, ei sen menestys ole ollut sellaista, kuin presidentti Vladimir Putin ja hänen kenraalinsa olisivat toivoneet. 

MTV3 julkaisi uutisen, jonka mukaan tiedustelupalvelu GCHQ:n on arvioinut lähes puolen miljoonan venäläissotilaan kuolleen Ukrainassa kuluneiden reilun neljän vuoden eli noin 50 kuukauden aikana. Tämä tarkoittaa venäläisten menettäneen keskimäärin lähes 9 800 sotilasta kuukaudessa. 

* * *

Suomessa muistetaan edelleen talvisodan ihme. Tuo sota kesti noin 3,5 kuukautta ja siksi on mielenkiintoista verrata venäläisten menetyksiä puna-armeijan kokemiin tappioihin talvella 1939-40. 

Wikipedia-sivuston lainaamien venäläislähteiden perusteella silloin kuoli tai katosi joko 126 875 tai 167 976 puna-armeijan sotilasta. Nämä luvut tarkoittavat noin 36 000 tai 48 000 kuollutta tai kadonnutta kuukautta kohden.

Tästä voidaan päätellä, että päättäväisesti puolustautuneet talvisodan suomalaiset olivat noin 3,6 tai 4,8 kertaa nykypäivän ukrainalaisia tehokkaampia taistelussaan Moskovasta johdettua hyökkäystä vastaan. Näin siitä huolimatta, että ukrainalaiset ovat nykyisessä Ukrainan sodassa listineet noin 2,5 kertaisen määrän venäläissotilaita verrattuna omiin tappioihinsa.

* * *

Edelle kirjoitettua tekstiäni voidaan tietenkin kritisoida siitä, että talvisota oli poikkeuksellinen kerätessään lähes kaikki suomalaiset yksituumaisesti puolustamaan maatamme. Siksi on hyvä laskea edellä käyttämäni vertailuluvut myös jatkosodalle eli vuosille 1941-44. 

Wikipedian mukaan siinä kuoli 39 kuukauden aikana noin 63 204 suomalaista ja 201 000 venäläistä sotilasta. Laskutoimitusten jälkeen nähdään, että suomalaiset onnistuivat listimään kuukautta kohden "vain" reilut 5 000 puna-armeijan sotilasta. Selitys lienee tähän sotaan liittynyt pitkä asemasotavaihe, jonka aikana taistelut olivat vain pieniä kahakoita. 

* * *

Siksi on hyvä laskea vielä vertailuluvut nykyisen sodan ukrainalaisille, sekä talvi- ja jatkosodan suomalaisille jakaen heidän tappioidensa suuruus kuolleiden venäläisten/puna-armeijalaisten määrillä. Siihen tarvitaan tiedot ensin mainituista: ne olivat Wikipedia-artikkeleiden mukaan Ukrainassa vajaat 200 000, talvisodassa noin 26 000 ja jatkosodassa hiukan yli 63 000.

Kun nyt jaetaan moskoviittien tappioluvut ukrainalaisten tai suomalaisten tappiolukuihin, päästään seuraaviin vertailulukuihin. Ukrainan sodassa venäläisiä on kuollut noin 2,5 jokaista ukrainalaista kaatunutta kohti. Talvisodassa puolestaan kaatui tai katosi noin 5-6,5 ja jatkosodassa noin 3,2 puna-armeijan taistelijaa jokaista kuollutta suomalaista kohti. 

* * *

Näistä luvuista näemme, että talvisota poikkeaa kahdesta muusta puheena olevasta sodasta aivan oleellisesti. Tämä viittaa siihen, ettei talvisodan henki pelkästään kannustanut suomalaissotilaita tekemään päättäväistä vastarintaa, vaan johti myös aivan oleellisesti heidän tehokkuutensa kasvuun verrattuna jatkosodan heikommin motivoituneeseen suomalaisarmeijaan.

Siksi on syytä kysyä – olettaen että venäläiset ja ukrainalaiset ovat lähtökohtaisesti suunnilleen samanarvoisia taistelijoita – että selittyvätkö Putinin armeijan oleellisesti ukrainalaisia suuremmat tappioluvut nykyisessä sodassa heidän sotilaidensa heikolla motivaatiotasolla? Ja onko tämä ilmiö luomassa talvisodan henkeä ja ihmettä vastaavat ukrainalaiset "erityisoperaation hengen" ja "erityisoperaation ihmeen"? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin ja taisteleva leijona
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?
Erilainen joulu

Putin ja taisteleva leijona

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Äitien sanotaan taistelevan lastensa puolesta kuin leijona. Samoin ovat tehneet ukrainalaiset venyttäessään Vladimir Putinin kolmen päivän sotilaallisen erityisoperaation pituuden jo yli neljän vuoden mittaiseksi. 

Sen seurauksena Venäjän armeija joutui eilisessä voitonpäivän paraatissaan tyytymään perin vaatimattomaan paraatiin. Ei ollut entisten vuosien tapaan ohjuksia – eikä edes 1930-luvulla suunniteltua T34-panssarivaunua, kuten vuonna 2023. Ehkäpä niistäkin viimeinen on jo matkalla Ukrainaan?

* * *

Yhdessä asiassa Vladimir Putin lienee kuitenkin oikeassa. Hän nimittäin mainitsi puheessaan, että sota "on kääntymässä kohti loppuaan, mutta kyseessä on silti edelleen vakava asia".

Putinin kannalta on tosin ikävää, että sota on saavuttanut kulminaatiopisteensä ja hänen armeijansa hyökkäys on pysähtynyt kuin Hitlerin joukkojen eteneminen Stalingradissa vuonna 1942. Eikä sen tulevaisuus näytä yhtään sen paremmalta, sillä ukrainalaisten tekninen kekseliäisyys tulee kääntämän sodan kulun päinvastaiseksi: uudet droonit ja ohjukset moukaroivat jo nyt Venäjän ase- ja öljyteollisuutta samalla kun aseistetut robotit ovat tulleet taistelevien ukrainalaissotilaiden tueksi ja tarvittaessa jopa tilalle. 

* * *

Tämän ovat huomanneet myös monet Putinia tähän asti tukeneet venäläiset. Mutta toistaiseksi pelko epäonnistumisesta on – tiettävästi – estänyt vallankaappauksen. 

Tämäkin on tuttua Hitlerin Saksasta, jossa itävaltalaiskorpraali sai hallita niin pitkään, että päätti lopulta itse päivänsä. Tällöin puna-armeija oli ehtinyt jo Berliinin eli saksalaisten tappio sodassa oli ollut selvää jo pitkään.

Putinin onni on toki siinä, että hänellä on käytettävissään viime kädessä ydinohjuksia, joiden pelko epäilemättä estää ukrainalaisia yrittämästä valloittaa venäläistä maaperää. Siten hän ei voi joutua samanlaiseen tilanteeseen kuin Adolf Hitler vuonna 1945, vaikka se epäilemättä olisikin koko ihmiskunnan kannalta kutakuinkin yhtä positiivinen asia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä siitä, että Putinin hallinnon suurin uhka on Venäjän kansa?
Ystävämme Donald Trump
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?

Unkarilainen vallanvaihto nosti esille kysymyksiä

Unkarilaiset päättivät sunnuntain vaaleissa vaihtaa maan poliittista linjaa vaihtamalla pitkään hallinneen Victor Orbánin johtaman Fidesz-puolueen Péter Magyarin Tiszaan. Tämä tarkoittaa maan paluuta normaaliksi EU-maaksi. 

Tämä tuskin tarkoittaa oikeisto-vasemmisto-akselilla kovin suuria muutoksia, koska Magyar on aiemmin edustanut Fidesziä. Sen sijaan arvoasteikolla tullaan näkemään siirtymä orbanilaisista arvokonservatismista kohti -liberalismia, vaikkei siirtymää äärilaitaan olekaan odotettavissa. 

Meidän muiden eurooppalaisten kannalta on joka tapauksessa erinomaista, että Unkarin EU- ja ulkopolitiikka irtautuu vaalituloksen jälkeen Venäjän talutusnuorasta ja sitä kautta erityisesti Ukrainan tukeminen EU:n kautta helpottuu. Ja samalla Putinin kolmen päivän erityisoperaation onnistuminen käy entistäkin epätodennäköisemmäksi. 

Tässä suhteessa on erityisen oleellista se, miten Unkarin energiantarve järjestetään: jos maan siirtymä tavalliseksi EU-demokratiaksi halutaan varmistaa, on asia hoidettava kuntoon hyvin ja nopeasti. Nähtäväksi kuitenkin jää, pystyykö EU:n tunnetusti kyvytön poliittinen apparaatti saamaan tässä asiassa parempia tuloksia kuin jo kauan sitten tragikomediaksi ja samalla koko Unionin huonoksi vitsiksi muuttaneessa kesäaika-kysymyksessä.

Koko Unkarin poliittisen muutoksen ja maan tulevaisuuden kannalta oleellisin kysymys liittyy kuitenkin vaalit voittaneen Tisza-puolueen maahanmuuttopolitiikkaan. Eli avaavatko unkarilaiset rajansa kehitysmaalaisten kansainvaellukselle vai toimivatko he rationaalisesti jatkaen Orbánin nuivalla linjalla?  

Lopuksi on syytä huomata, ettei amerikkalaisten lobbaus Orbánin tueksi vaikuttanut tämän kannatusta lisäävästi, vaan pikemminkin päinvastoin. Tämä olisi hyvä muistaa niin rapakon toisella puolella kuin myös EU:n komissiossakin – ja pidättäytyä jatkossa sotkeutumassa kansallisvaltioiden politiikkaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ystävämme Donald Trump
Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille
Balkanin ruutitynnyri kytee jälleen

Muistutus Euroopan poliittisten johtajien kyvyttömyydestä

Ensi sunnuntaina saamme jälleen siirrellä kelloja tunnilla eteenpäin. Asiasta kertoi Uutissuomalainen, jonka mukaan "ehdotus kellojen siirron lopettamisesta odottaa yhä EU:n neuvoston käsittelyä. Kaikki jäsenmaat eivät ole muodostaneet kantaansa."

Jutussa kerrottiin myös, että "Euroopan komissio haluaa edistää kesäaikadirektiivin kumoamista. Kestävästä liikenteestä ja matkailusta vastaava komissaari Apóstolos Tzitzikostas käynnisti helmikuussa arviointityön, jossa selvitetään kellojen siirron EU-laajuisia vaikutuksia.

Selvitys on tarkoitus saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä, kertoi liikenne- ja viestintäministeriö tiedotteessa. Sen jälkeen komissio arvioi jatkotoimia."

* * *

Tämä on sikäli merkillistä, ettei kyse ole todellakaan mistään uudesta asiasta. Kirjoitinhan itsekin jo kuusi vuotta sitten, että "ehkä vieläkin kuvaavampi esimerkki EU:n kyvyttömyydestä tehdä päätöksiä aktualisoitui taas viime yönä. Jouduimmehan edelleen siirtelemään kellojen viisareita, vaikka Unionin kansalaisten enemmistö haluaisi lopettaa sen ja sekä EU:n komissio että parlamentti ovat tehneet asiasta päätöksen."

Eikä siinä kaikki, sillä peräti yksitoista ja puoli vuotta sitten saatoin todeta, että "tutkimukset ovat osoittaneet kellon siirtelyn kokonaisuutena haitalliseksi, joten THL on suosittanut käytännöstä luopumista". Eikä tämä asia ole vuosien kuluessa muuttunut miksikään, sillä viime vuonna julkaistun tieteellisen yhteenvetoartikkelin mukaan "kesäaikaan siirtymiseen liittyi haitallisia vaikutuksia unen kestosta ja laadusta lisääntyneeseen uneliaisuuteen". 

* * *

Siksi on syytä toistaa jälleen kerran se tosiasia, että tämä loputon kellonsiirtelyfarssi on omiaan heikentämään ihmisten uskoa ja luottamusta Euroopan Unioniin – ellei se sitten ole tehnyt siitä jo naurunalaista. Ja mikä pahinta, se osoittaa vuosi vuodelta yhä selvemmin, ettei kyse ole pelkästään ihmisten tuntemuksista vaan karusta faktasta. 

Osoittaahan kellonsiirtelyfarssi kiistatta maanosamme johtajien järkyttävän kyvyttömyyden, joka on epäilemättä syynä siihen, että olemme jääneet sekä taloudellisesti että sotilaallisesti jälkeen Yhdysvalloista, kuten alla oleva BKT:n kehityksen näyttävä kuva kiistatta osoittaa. 

Harmi kyllä, kellonsiirtelyn ja talouden ongelmat eivät ole ainoa asia, joissa eurooppalaiset johtajat ovat epäonnistuneet. Ovathan he samaan aikaan onnistuneet myös täyttämään monet jäsenmaat kehitysmaalaisilla elintasopakolaisilla – samaan aikaan kun kantaväestön lapsiluku on pudonnut kuin lehmän häntä. 

Toki eurooppalaiset poliitikot ovat onnistuneet myös ajamaan maanosan sotilaallisen kyvykyyden niin heikoksi, että Venäjä on saanut käydä vuosikausia sotaansa Ukrainassa EU:n kykenemättä puuttumaan asiaan. Ja mikä vielä pahempi - innostaneet USA:n presidentin kyseenalaistamaan koko NATO:n hyödyllisyyden – kaikki asioita, jotka voivat johtaa jopa koko Euroopan tulevaisuuden ja sen asukkaiden elämäntavan häviämiseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono
Tuoreen tutkimuksen mukaan EU:n hiilinielupolitiikka on järjetöntä
Onhan meillä varaa

Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?

Venäjän "kolmipäiväinen erityisoperaatio" tuli eilen lähelle meitä suomalaisia, kun Ukrainalaiset aiheuttivat tuhoa Karjalan kannaksella sijaitsevassa Koiviston satamassa. Muuten Ukrainan sota on kuitenkin viime viikkoina jäänyt Iranissa käytävän sodan varjoon myös meikäläisissä tiedotusvälineissä. 

Siksi oli mielenkiintoista huomata, että Ukrainan armeijan ylipäällikön kenraali Oleksandr Syrskyin mukaan Venäjä on tehostanut maahyökkäyksiään viime viikolla. Eli aloittanut jo perinteiseksi muodostuneeseen keväthyökkäyksensä. 

Tämä näkyy hänen mukaansa venäläisten tekemien hyökkäysten lukumäärässä. Niitä tapahtui neljän päivän aikana eri puolilla rintamaa peräti 619.

Jo ennen näitä hyökkäyksiä oli Venäjän sodanjohto lisännyt raskasta kalustoaan ja määrännyt joukkojaan siirtymään etulinjaan. Näin hyökkäyksiin osallistui kymmeniä tuhansia sotilaita. 

* * *

Kaikki ei ole kuitenkaan viimeisten päivien kuluessa sujunut kuin Strömsössä. Hyökkäyksissä on nimittäin Ukrainan sodanjohdon mukaan kuollut ja haavoittunut – vain neljän päivän aikana – yli 6 000 venäläistä, mikä tarkoittaa keskimäärin noin 1 520 päivittäistä uhria. 

Tämä tarkoittaa, että venäläisiä kuolee nyt paljon nopeammin kuin heitä ehditään rekrytoimaan. Siten Ukrainan sodanjohto arvelee, ettei Venäjän kykene jatkamaan nyt nähtyjen kaltaisia ​​​​laajoja hyökkäyksiä kovin pitkään.

* * *

Tätä käsitystä voi tarkastella esimerkiksi puna-armeijan talvisodassa kärsimien tappioiden valossa. Silloin Stalinin armeijan päivittäiset menetykset 105 päivän aikana olivat – lähteestä riippuen – 1 500 ja 3 000 uhrin välillä. Siis samaa luokkaa tai enemmän kuin Ukrainassa edellä mainittuina neljänä päivänä. 

Toisin sanoen Stalinin hirmuhallinto pystyi jatkamaan sotaansa hirvittävistä tappioluvuista huolimatta yli kolmen kuukauden ajan, vaikka ei pystynytkään miehittämään kuin pienen osan Suomesta. Tosin rauhanneuvotteluissa he saivat sitten enemmän, ja Suomi menetti yli kymmenen prosenttia pinta-alastaan. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, pystyykö Putinin diktatuuri tapattamaan kansalaisiaan Ukrainassa yhtä nopeaan tahtiin kuin Stalinin hirmuhallinto Suomessa vuosina 1939-40. Ainakin Putinilla on siihen paineita, sillä venäläiset viranomaiset ovat jo asettaneet kansalaisilleen odotuksia kotimaisessa tiedotuksessa. 

Tästä esimerkkinä Venäjän duumassa oli todettu 23. maaliskuuta, että kaikissa sodissa on uhreja, mutta Venäjän joukot yrittävät minimoida uhrit etenemällä "rauhalliseen tahtiin" kohti Slovjanskia ja Kramatorskia. Tuon tahdin nopeus jäi siis arvoitukseksi. 

Tosiasia on joka tapauksessa se, että tänä keväänä venäläisjoukkojen pitäisi ennen etenemistään "rauhallisessa tahdissa" kyetä palauttamaan hallintaansa ne alueet, jotka Ukraina on ottanut takaisin viimeisten viikkojen aikana. Eikä se tule tapahtumaan ilman raskaita tappioita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huoli tulevaisuudesta kasvaa Venäjällä
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Miksi Ukraina luottaisi Donald Trumpiin, kun Barack Obamakin petti?

Pitäisikö hallituksen suojella kansalaisiaan laittomilta maahanmuuttajilta?

Presidentti Donald Trump piti viime yönä tämänvuotisen kansakuntansa tilaa käsittelevän puheensa. Meille suomalaisille siitä kertoi tuoreeltaan Yleisradio. 

Valtionyhtiömme – toisin kuin sen kaupallinen kilpailija – jätti kuitenkin kertomatta yhdestä varsin mielenkiintoisesta kohdasta presidentin puheessa. Tarkoitan sitä, kun Trump pyysi sellaisia kongressin jäseniä nousemaan ylös, jotka ajattelevat, että Yhdysvaltain hallituksella on velvollisuus suojella Amerikan kansalaisia ​​laittomilta maahanmuuttajilta.

Tuollaisen kysymyksen olisi luullut johtavan kaikkien kongressin jäsenien ylösnousuun – ehkä äärimmäistä DEI-vasemmistoa lukuun ottamatta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, joten mitä meidän pitäisi ajatella siitä, että käytännössä kaikki Demokraattisen puolueen edustajat jäivät istumaan. Ja että sen seurauksena presidentti totesi heillä olevan syytä hävetä itseään. 

Tapaus kertoo siitä, kuinka syvästi Yhdysvallat on jakautunut kahtia, sillä Trump ei pyytänyt ihmisiä kannattamaan ajatusta siitä, että hallitus suojelisi kansalaisia maahanmuuttajilta, vaan nimenomaisesti laittomilta maahanmuuttajilta. Siis sellaisilta, joilla ei Yhdysvaltain lain mukaan ole edes oikeutta oleskella maassa. 

* * *

Minusta olisi mielenkiintoista, mikäli esimerkiksi Tasavallan Presidentti Alexander Stubb, kysyisi sopivassa tilaisuudessa Arkadianmäellä istuvilta kansanedustajilta pitäisikö suomalaisia suojella laittomilta maahanmuuttajilta. Ja nähdä, miten meidän kansanedustajamme reagoisivat. 

Näin tuskin kuitenkaan tulee tapahtumaan, koska poliitittinen retoriikka on meillä erilaista, eikä siinä suosita USA:n kongressissa nähdyn kaltaisia teatraalisen näyttäviä demonstraatioita. Tämä on tietenkin monella tavalla hyvä asia, samoin kuin se, ettei meidän yhteiskuntamme ole yhtä syvästi polarisoitunut kuin maailman johtava suurvalta. 

Sen sijaan kaikki eduskuntaryhmämme olivat yksimielisiä Ukrainan tukemisesta maahan hyökännyttä Venäjää vastaan. Ja lähes yksimielisiä siitä, että Suomen talouden velkaantuminen on saatava kuriin: vain Vasemmistoliitto osoittautui vastuuttoman populistiseksi.

Siten sopii toivoa, että suomalaiset kansanedustajat olisivat yksimielisiä myös siitä, ettei laittomuuksia sallita maassamme – ei edes maassamme ilman lupaa oleskelevilta maahanmuuttajilta. Ja että he ymmärtäisivät  itsensä ja virkavallan velvollisuudeksi ihmisten suojelemisen kaikilta lainrikkojilta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Donald Trumpin ulkopoliittiset haasteet
Al-Holin "suomalaiset" ja Syyrian tulevaisuus
Pari ajatusta somaleiden miljardihuijauksesta

Miksi Ukraina luottaisi Donald Trumpiin, kun Barack Obamakin petti?

Donald Trumpin hallinto on vakuuttanut, että mahdollinen Ukrainan ja Venäjän välinen rauhansopimus "turvaisi täysin Ukrainan suvereniteetin". Tämä on tietenkin lähtökohtaisesti hyvä asia, mutta joutuu outoon valoon siksi, että Ukrainan suvereniteetti oli periaatteessa turvattu jo vuonna 1994 solmitulla Budapestin sopimuksella.  

Siinä Ukraina luopui maaperälleen sijoitetuista Neuvostoliiton ydinaseista ja vastineeksi  Yhdysvallat, Venäjä ja Yhdistynyt kuningaskunta lupasivat, etteivät ne käytä tai uhkaa käyttää taloudellisia tai sotilaallisia keinoja Ukrainan pakottamiseen tai rajojen muuttamiseen. Myöhemmin niiden seuraksi liittyivät myös Ranska ja Kiina. 

Näiden suurvaltojen "sitoutumisen" seurauksena Ukraina tulkitsi, että sopimus takaa sen turvallisuuden ja luovutti hallussaan olleet ydinaseet Venäjälle. Tämä johti vuonna 2014 siihen, että Putin päätti ottaa riskin länsimaiden reaktioista ja liitti Krimin Venäjään. 

* * *

Putinin riski kannatti, sillä pieniksi vihreiksi miehiksi kutsutuista Venäjän sotilaista tunnettu Krimin operaatio ei johtanut käytännössä minkäälaisiin seurauksiin. Näin siitä huolimatta, että Venäjä rikkoi kiistatta Budapestin sopimusta käyttäen tekosyynä ilmiselvää valhetta Ukrainan hallinnon laittomuudesta. 

Tuolloin Yhdysvaltoja johti Barack Obama, joka kyllä asetti Venäjälle joitakin sanktioita, mutta päätti olla muuten puuttumatta venäläisten aggressioon. Samalla hän tuli vakuuttaneeksi Vladimir Putinin siitä, ettei USA:lta ole odotettavissa voimakasta vastareaktiota sotilaallisesta hyökkäyksestä edes silloin, kun hän rikkoo turvatakuiksi tulkittuja voimassa olevia kansainvälisiä sopimuksia.

* * *

Kysymys siis kuuluu, että mikä takaa Ukrainalle länsimaiden riittävän tuen nyt solmittavan sopimuksen perusteella, mikäli Venäjä päättää jossain vaiheessa jatkaa sotaretkeään? Olisiko Donald Trump tai joku hänen seuraajistaan silloin kuin Obama vuonna 2014? Eli katsottisiinko uudenkin hyökkäyksen tapahtuessa riittäväksi asian tuomitseminen poliittisissa korupuheissa yhdistettynä joihinkin sanktioihin ja rajoitettuun aseapuun?

Kaiken tämän seurauksena ymmärrän hyvin, etteivät Trumpin vakuuttelut houkuta Zelenskyä ja muita ukrainalaisia. Ja hänen nyt esitettämänsä sopimuksen sijaan Ukraina vaatii turvakseen – Trumpin rauhanehdotuksen kieltämää – NATO:n jäsenyyttä, mikä vähintäänkin nostaisi merkittävästi Venäjän riskiä länsimaiden sotilaallisen voiman käytöstä, mikäli se ryhtyisi uuteen hyökkäykseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille
Venäjän hyökkäyskiilan tuhoutuminen edistäisi rauhaa Ukrainassa

Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus

MTV3 teki jutun ukrainalaisten sotilaiden rintamakarkuruudesta. Sen mukaan pelkästään tänä vuonna on nostettu peräti peräti 60 000 syytettä asemansa hylänneitä sotilaita vastaan.

Tästä syystä muistutan teitä – arvoisat lukijani – suomalaisten kokeneen samanlaisia ongelmia vuonna 1944. Ne ratkaistiin kuitenkin nopeasti ja tehokkaasti, mikä osoittaa, että rintamakarkuruus voidaan saadaan pois päiväjärjestyksestä hyvinkin nopeasti – mikäli niin vain tahdotaan. Epäilemättä myös Ukrainassa. 

* * *

Talvisodan aikana suomalaiset pysyivät erinomaisesti rintamalla ja moraali oli korkealla, mutta Kannaksen eturintaman romahtaessa vuonna 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen paineen alla jätti myös moni suomalaissotilas paikkansa. Sen seurauksena kesäkuussa 1944 arveltiin yksiköistään kadonneen noin 30 000 sotilasta, joista osa oli eksyneitä, mutta moni myös tietoisesti karanneita.

Tämä johti siihen, että eduskunta sääti lain sotaväen kovennetusta rikoslaista, joka mahdollisti kuolemantuomion "pelkuruudesta taistelussa" eli rintamakarkuruudesta. Tämä johti kenttäoikeuksien pikapäätöksiin sekä joidenkin upseereiden omankädenoikeuteen, joiden seurauksena puolisensataa suomalaista karkuria ja sodasta kieltäytyjää kohtasi loppunsa omien käsissä. 

* * *

Näitä tapahtumia on kauhisteltu myöhemmin jälkiviisauden erehtymättömällä moraalilla – Veikko Huovisen mukaan kaikista parhaalla ja imelimmällä viisauven lajilla. Tosiasia kuitenkin on, että juuri mainittujen pikatuomioiden – ja niistä kaikkialle puskaradion levittämän tiedon – ansiosta suomalaisten sotilaiden rintamakarkuruus saatiin hallintaan. 

Siten nopea ja riittävän tehokas rintamakarkuruuteen puuttuminen mahdollisti muun muassa Talin-Ihantalan torjuntavoiton. Siis sen Ihantalan ihmeen, joka pysäytti puna-armeijan suurhyökkäyksen ja pelasti Suomen itsenäisyyden.

Päivän aiempi merkintä:
Amazonin pedofiiliset seksilelut

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset - maailman parhaita
Länsimaiden aseapu ja Karjalan menetys
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu

Venäjän armeija palasi panssarijunien aikaan

Tuore uutinen kertoi, että Venäjällä on käytössään raskaasti aseistettuja panssarijunia. Tämä on sikäli mielenkiintoista, että luulin sellaisten vaipuneen jo aikoja sitten historiallisiksi anekdooteiksi. 

Vuonna 1918 Suomen sisällissodan alussa maan eteläosien rataverkko ja suurin osa junaliikenteeseen liittyvistä konepajoista jäivät punaisten haltuun. Niinpä vallankumouksen tavoittelijat aloittivat panssarijunien valmistamisen ja hankkivat venäläisiltä kokemuspohjaista tietoa niiden käytöstä.

Rautateihin sidottujen junien sotilaallinen hyöty jäi kuitenkin toivottua pienemmäksi, vaikka bolsevikki-Venäjältä tuli ammattitaitoisia panssarijunan käyttäjiä, jotka opastivat ja antoivat vinkkejä, millä tavalla niitä pitää käyttää. Merkityksettömiä ne eivät kuitenkaan olleet, joten asetta kehitettiin myös Suomessa edelleen ennen toista maailmansotaa. 

Sen alettua kävi kuitenkin selväksi, että ilmavoimien kehitys oli tehnyt panssarijunista helposti haavoittuvia, joten niiden käyttöarvo jäi olemattomaksi jo 1940-luvulla. Niinpä ne muutettiin jo vuonna 1942 tärkeitä joukkojen ja materiaalin kuljetuksia, purkausasemia ja ratapihoja suojaaviksi ilmatorjuntapattereiksi sijoittamalla niihin ilmatorjuntatykkejä. 

Panssarijunien vanhenemista ei ilmeisesti ole kuitenkaan havaittu Venäjällä, koska siellä ne ovat edelleen käytössä. Tai sitten maan armeija arvelee hallitsevansa ilmatilaa riittävän suvereenisti, jotta rautatiekiskoihin sidotut "hirviöjunat" voisivat toimia edelleen ainakin turvaamassa kotilinjoja kaukana varsinaisesta taistelurintamasta.

On toki toinenkin mahdollisuus. Nimittäin se, että panssarijunien ilmaantuminen Venäjän armeijan käyttöön kertoisi vain niistä hankaluuksista, joiden voittaminen alkaa käydä venäläisille yhä hankalammaksi mies- ja kalustotappioiden kasvaessa ja ukrainalaisten iskiessä yhä kauempana sijaitseviin infrastruktuurikohteisiin. 

Tässä mielessä Putinin erikoisoperaatiota toteuttavan armeijan tilannetta ei ainakaan helpota se, että USA:n presidentti Donald Trump on ilmoittanut asettavansa sanktioita kahdelle suurimmalle venäläiselle öljy-yhtiölle, Rosneftille ja Lukoilille. Eikä tämän toimen tehokkuutta vähennä ainakaan se, että päivä päivältä lähestyy jäisen kylmä ja pimeä Venäjän talvi, jonka aikana ihmiset ovat tavallistakin riippuvaisempia toimivasta energianjakelusta. 

Päivän aiempi merkintä:
Pitäisikö Suomen ottaa mallia Irlannista?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille
Verinen sisällissota

Venäjän hybridisota alkoi - mutta se ei alkanut kuin Strömsössä

Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille

USA:n ja Ukrainan presidenttien tapaaminen johti varsin mielenkiintoisiin näkemyksiin, sillä Donald Trump pyysi lopettamaan sodan nykyisille rintamalinjoille ja Volodymyr Zelenskyi näytti hyväksyvän ajatuksen. Jälkimmäisen mukaan "meidän täytyy pysähtyä siihen, missä olemme, hän on oikeassa, presidentti on oikeassa".

Samalla Trump ilmoitti, ettei ole valmis antamaan Ukrainalle Tomahawk-ohjuksia, joilla voitaisiin tuhota venäläisiä sotilas- ja infrastruktuurikohteita kaukana maan sisäosissa. Ei ainakaan ennen kuin on tavannut Vladimir Putinin Unkarissa.

Zelenskyi kertoi ennen tapaamista, että Ukrainan kannalta turvatakuut ovat kaikkein tärkein asia. Ainakaan suomalaismediat, BBC, USA Today tai CBS eivät kuitenkaan kertoneet mitä presidentit puhuivat niistä. Suomen presidentin, Alexander Stubbin mukaan tuki Ukrainalle jatkuu vahvana ja se "sisältää sotilaallisen ja taloudellisen avun, turvatakuut, tulitauon ja rauhanprosessin". 

Nähtäväksi siis jää, miten Putin suhtautuu Unkarissa rauhantekoon, jonka lopputuloksen hän voisi halutessaan esitellä jonkinlaisena voittona kansalleen. Mutta joka hänen aiempiin puheisiinsa verrattuna olisi kuitenkin ilmiselvä epäonnistuminen, jonka seurauksena yli miljoona venäläistä on kuollut tai invalidisoitunut. 

Siten rauha nykyisille rintamalinjoille olisi Putinille ilmiselvä riski, sillä etukäteen lienee mahdotonta sanoa, kumpi kanta – voitto vai epäonnistuminen – lopulta voittaisi venäläisten mielissä. Ja mitä siitä seuraisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
When Ukraine’s Drones Fly 2,000 km, Putin’s Confidence Shakes
Why Do Russians Tolerate Broken Infrastructure?
Peskov reagoi Venäjän erikoisoperaation heikkoon edistymiseen

Suojelupoliisin Juha Marteliuksen mukaan lapsia radikalisoidaan kotiopetuksessa

Ilta-Sanomat julkaisi suojelupoliisin päällikön Juha Marteliuksen haastattelun, joka sisälsi muutamia äärimmäisen mielenkiintoisia asioita, jotka kaikkien suomalaisten tulisi tietää. Niistä ehkä tärkein löytyi jutun loppupuolelta, joka pitkän artikkelin tapauksessa jää suurelta osalta ihmisiä lukematta

Niinpä päätin nostaa sen esiin tässä merkinnässäni. 

Koulun sijasta kotiopetukseen osallistuvien lasten määrä on nimittäin runsastunut vain kymmenessä vuodessa – reilusta 300 lapsesta lähes 900 lapseen vuodessa. Ja tämä on ongelma, sillä lapset radikalisoituvat Marteliuksen mukaan helposti poliittisia äärilaitoja edustavissa perheissä annettavassa kotiopetuksessa ja kotikouluissa.

Sellaisen pyrkiviä perheitä on sekä kantasuomalaisissa että maahanmuuttajataustaisissa, ja suojelupoliisin huoli liittyy nimenomaan niihin vanhempiin, jotka pyrkivät istuttamaan omaa ääri-ideologiaansa lapsiin. Lopputuloksena on riski siitä, että kotiopetus eriyttää väestöryhmiä toisistaan.

Suomessa väkivaltaiset ryhmittymät ovat toistaiseksi joko jihadistisia tai äärioikeistolaisia. Vasemmistolaiset sen sijaan vain töhrivät ja pysäyttelevät liikennettä, mutta muualla Euroopassa myös väkivaltaiset äärivasemmistolaisryhmät ovat lisääntymässä. Lienee siis vain ajan kysymys kun myös tämä ilmiö saapuu Suomeen.  

Olisikin toivottavaa, että suojelupoliisimme päällikön nyt selkeästi tuotua esiin väkivaltaisten ideologioiden taustan ja todennäköisen muutossuunnan, että asia tiedostettaisiin sekä poliittisessa johdossa että meidän tavallisten kansalaisten parissa. Ja monikulttuuristuvassa yhteiskunnassamme kiinnitettäisiin erityistä huomiota kotiopetuksen väärinkäyttämiseen ääri-ideologioiden siirtämiseen jälkipolville sekä haettaisiin ratkaisuja sellaisen estämiseksi.

* * *

Jutun alkupuolella Martelius puhui Venäjän uhasta. Sitä lukiessa ainakin itselleni tuli sellainen käsitys, että suojelupoliisi tietää mitä sen tulee tehdä - ja osaa myös toteuttaa tarvittavat toimenpiteet. 

Erityinen huomio kannattaa kiinnittää siihen, että Martelius näkee Ukrainan sodan loppumisen olevan riski Suomelle. Hänen mukaansa maamme on Venäjän retoriikassa siirtynyt epäystävällisestä valtiosta vihollisvaltioksi ja sen äänenpainot ovat koventuneet.

Siksi Venäjällä "Suomea pyritään selkeästi eriyttämään ja kertomaan, että Suomi olisi jotenkin erilainen maa kuin aiemmin. Luulen, että tämä aika voimakas ja kova narratiivi on suunnattu myöskin Suomeen, mutta ennen kaikkea kotimaan yleisölle."

Tätä taustaa vastaan on ollut hyvä huomata, että Suomi on viime aikoina ryhtynyt vahvistamaan omaa puolustustaan ja myös NATO:n kautta valmiuttaan torjua mahdolliset sotilaalliset aggressiot. Samalla on yhä tärkeämpää, että Suomella on oikea käsitys siitä, mitä idästä on odotettavissa. 

Tässä suhteessa oli hyvä huomata, että suojelupoliisin päällikön mukaan "meillä on hyvä kuva siitä, miten Suomea vastaan tiedustelua harrastetaan". Ja epäilemättä myös käsitys Venäjän maatamme koskevista suunnitelmista ja mahdollisista toimista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
ISIS-rahaa ja persupoliisin ammuntaa
Ei sananvapaus-, vaan turvallisuuskysymys
Suomen turvallisuus ja terrorismi

Peskov reagoi Venäjän erikoisoperaation heikkoon edistymiseen

Putinin äänitorvi Dmitri Peskov on kommentoinut länsimaiden verbaalisia lausuntoja niiden ilmatilaa ilmeisen tahallisesti loukanneista venäläisistä hävittäjistä. Hänen mukaansa "lausunnot venäläisten lentokoneiden pudottamisesta ovat vähintäänkin edesvastuuttomia, ja niillä on vaarallisia seurauksia". 

On vaikea sanoa, mitä nuo seuraukset olisivat, sillä on varsin selvää, ettei Venäjä pärjää länsimaille tosipaikassa, sillä eihän se tahdo pärjätä edes Ukrainalle. Enkä tällä tarkoita sitä, että Länsi-Eurooppa olisi varustautunut kunnolla venäläisten hyökkäystä vastaan. 

Tosiasia kuitenkin on, että EU-maista Puola ja Suomi ovat varustautuneet hyvin, eikä ole epäilystäkään siitä, että tiukan paikan tullen myös Yhdysvallat asettuu Länsi-Euroopan tueksi. Lisäksi länsimailla on selkeä teknologinen ja taloudellinen ylivoima Venäjään nähden. 

Niinpä Peskovin kommenttia voi pitää pikemminkin kotirintamalle suunnattuna propagandana kuin länsimaihin suunnattuna uhkauksena. Sekä – koko ilmatilaloukkausten sarjan tavoin – keinona siirtää ihmisten huomiota pois Ukrainan tapahtumista.

Tämä on ymmärrettävää siksi, että sodan viime aikojen merkittävin tapahtuma on ollut ukrainalaisdroonien iskujen aiheuttama polttoaineiden loppuminen venäläisiltä huoltoasemilta. Eli Venäjän armeijan heikon sotamenestyksen siirtyminen ihmisten arkeen, minkä mahdolliset seuraukset syystäkin pelottavat Vladimir Putinia, sillä kaatuihan myös maan viimeinen tsaari maan armeijan surkean sotamenestyksen seurauksena.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäläinen koettelee, mutta miten sille pitäisi vastata?
Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää
Ukrainan rintamilta ei mitään uutta, mutta taustalla tapahtuu

Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola arvioi venäläisten kykyjä

Suomen puolustusvoiman komentajan Janne Jaakkolan mukaan "kolme MiG-konetta eivät pärjäisi F-35 -hävittäjille, JAS Gripeneille tai FA-18 -koneille. Tässä mielessä ei ollut sotilaallista uhkaa. Nopea kineettinen reagointi olisi virhe."

Lausunto liittyi Viron ilmatilassa käyneisiin MiG-31-hävittäjiin, ja on ymmärrettävissä sikäli, ettei tämä konetyyppi suinkaan ole uusinta uutta, vaan sen tuotanto alkoi jo vuonna 1979, ja ensimmäiset koneet otettiin Neuvostoliiton armeijan käyttöön jo vuonna 1982. Sikäli on oikeastaan aika hassua, että konetyyppiä edes löytyy enää Putinin ilmavoimien aktiivikalustosta. 

* * *

Tuorein MiG-hävittäjä tunnetaan numerolla MiG-35 ja valmistajansa mukaan se kuuluisi niin sanottuihin viidennen sukupolven hävittäjiin, joissa on hyödynnetty tutkassa havaitsemista vaikeuttavia häiveominaisuuksia. Tosin Ukrainan sodassa käytettyjen koneiden on – ainakin länsimaisten lähteiden mukaan – väitetty olevan puutteellisia verrattuna vastaaviin amerikkalaisiin hävittäjiin. 

Venäläisten mukaan Ukrainassa lentäneet MiG:it olisivat kuitenkin vasta testattavina, jotta niiden puutteet havaittaisiin ja korjattaisiin ennen sarjavalmistusta. Siihen asti Mikojanin–Gurevitšin lentokonetehtaan toimittaman hävittäjäkaluston pääosan muodostavat juuri Virossa nähdyt vanhentuneet MiG-31-koneet – jotka ovat edelleen maailman nopeimpia hävittäjälentokoneita.

* * *

Venäjän lentokaluston vanhentuneisuus on luonnollisesti hyvä uutinen Suomelle, joka on pian saamassa ensimmäiset F-35-hävittäjänsä, ja myös ilmavoimien nykyinen kalusto eli F-18 Hornet – ainakin puolustusvoimain komentajan mukaan – on kyseisiin lentokoneisiin nähden ylivoimaista. Tosin myös Hornet on suunnilleen saman aikakauden tuote kuin MiG-31, sillä konetyypin ensilento tapahtui jo vuonna 1978. 

Toisaalta MiG-31 ja F-18 Hornet eivät ole koskaan käyneet keskenään ilmataistelua, joten Jaakkolan lausunto jälkimmäisen ylivoimasta ei perustu taistelukokemuksiin, vaan mitä todennäköisimmin vain teknisten tietojen pohjalta tehtyihin arvioihin. Siten siihen on syytä suhtautua pienellä varauksella, vaikka itse uskonkin läntisen teknologian ylivoimaan suhteessa neuvostoliittolaiseen tuotantoon. 

Eikä historian valossa ole syytä epäillä sitäkään, etteivätkö suomalaispilotit olisi ammattitaitoisempia kuin venäläiset vastustajansa.

* * *

Todettakoon lopuksi, että tunnetuin venäläinen uuden sukupolven häivehävittäjä on Suhoi-57, joita on käytetty – ja myös ammuttu alas – Ukrainan sodassa. Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti vuonna 2019, että koneita hankittaisiin maan ilmavoimille yhteensä 76 kappaletta vuoteen 2028 mennessä. 

Olisikin mielenkiintoista tietää, pitääkö puolustusvoimaimme komentaja myös uusia Suhoi-  ja MiG-35-hävittäjiä selvästi huonompina kuin läntisiä vastineitaan. Vai näkeekö hän kuitenkin niiden kykenevän tasapuoliseen taisteluun amerikkalaisia ja eurooppalaisia lentokoneita vastaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäläinen koettelee, mutta miten sille pitäisi vastata?
Järjestelmien kilpailu johti huippunopeuksiin
Suomalaiset - maailman parhaita

Höpöpuhetta ja moraaliposeerausta

Avasin tänä aamuna tavalliseen tapaani Yleisradion nettisivut. Niissä pisti silmääni otsikko, jonka mukaan Putin on sanonut, että Venäjä heikentää tietoisesti talouskasvuaan. Juttua lukiessani selvisi, että tarkoituksena on hidastaa maan kasvavaa inflaatiota. 

Olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka moni venäläinen ottaa Vladimir Vladimirinpojan höpötykset tosissaan. Ja kuinka moni ymmärtää, että Ukrainan jatkuvat iskut maan energiateollisuutta ja liikenneyhteyksiä vastaan alkavat tuottaa tulosta, jonka lopputuloksena on mitä todennäköisimmin olojen kurjistuminen kautta laajan Venäjänmaan.

* * *

Samaan aikaan ukrainalaiset ovat – ensitietojen mukaan – saavuttaneet merkittävän voiton Dobropillian alueella, jonne venäläiset tunkeutuivat loppukesästä. Myöhemmin kävi kuin Suomussalmella 1940 eli syvälle rintamalinjan taakse tunkeutuneet venäläiset motitettiin. Ja nyt he ovat siis ryhtyneet antautumaan ja luovuttamaan aseitaan suurina joukkoina.

Nähtäväksi jää, miten Vladimir leningradilainen selittää tämän hallintoalamaisilleen. Eli vaikeneeko tsaarintekele, vai kehitteleekö tavalla tai toisella tarinan, kuinka mukaan Dobropillianinkin taistelu meni juuri niin kuin on suunniteltu. Ja että kolmen päivän erityisoperaatio etenee siten täsmälleen vuonna 2022 laaditun strategian mukaisesti. 

 * * *

Ukrainan sota tullaan tulevaisuudessa muistamaan parhaiten siitä, että se toi sotakentille mukaan miehittämättömien aseiden laajamittaisen käytön. Eli muutti sotakentät sellaisiksi, että niitä hallitsevat erilaiset ilmassa, maalla ja vedessä liikkuvat droonit ja robotit. 

Tässä mielessä oli ilo lukea uutista siitä, että Suomessa on hyvät valmiudet osallistua droonisotaan. Ja samalla huomata, että Israel on kehittänyt laseraseen, jonka avulla drooneja voidaan tuhota kustannustehokkasti. 

Siksi on hyvä, että suomalaispoliitikot ovat pitäneet järjen päässään ja nähneet tarpeelliseksi käyttää puolustusmenoja – poliittisen hyvesignaloinnin sijaan – sellaisiin aseisiin, jotka ovat parhaita saatavilla olevia. Ja siksi en ihmettelisi, vaikka Suomi hyvinkin nopeasti ilmoittautuisi israelilaisaseiden hankintajonoon – jonka pituutta onneksi lyhentää se, että eräissä muissa valtioissa moraaliposeerauksen tarve näyttää olevan Suomea suurempi.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää
Ukrainan rintamilta ei mitään uutta, mutta taustalla tapahtuu
Moraaliposeerauksen sijaan rautaa rajalle