Mitähän Henrik Vuornos ja Anders Adlercreutz ajattelevat Delil Koyin tapauksesta?

26-vuotias Delil Koyi on tyytymätön saatuaan neljän ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen raiskattuaan sosiaalisessa mediassa tapaamaansa yksitoistavuotiasta tyttöä viikonlopun ajan. Mies väitti, että tyttö olisi sanonut olleensa 18-vuotias, vaikka oikeuden mukaan tämä näyttää ikäiseltään eikä missään nimessä edes yli 15-vuotiaalta.

Tapaus on jälleen kerran vain yksi niistä monista yksittäistapauksista, joista suomalainen yhteiskunta joutuu maksamaan aiempina vuosina harjoitetusta maahanmuuttopolitiikasta. Eikä sekään liene enää kenellekään yllätys, että kovimman hinnan siitä joutuvat maksamaan naiset ja lapset. 

* * *

Tapaus kuitenkin palautti mieleeni loppukesän tapahtuman, jossa suomalaispoliitikot kritisoivat kovasti Wille Rydmania (ps) ja Mari Rantasta (ps) siitä, että nämä poseerasivat päässään lippalakki, jossa luki "SEND THEM BACK", jolla tarkoitettiin ulkomaalaisten rikollisten palauttamista takaisin kotimaahan. Äänessä olivat ainakin kansanedustaja Henrik Vuornos (kok) ja ministeri Anders Adlercreutz (ruots), joilla molemmilla näytti olevan vaikeuksia ymmärtää tekstin viitekehystä – vakaviin rikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien palauttamista kotimaahansa – tai vaihtoehtoisesti heitä ei huoleta näiden uhrien kärsimykset.

Olisikin mielenkiintoista tietää, mitä Vuornos ja Adlercreutz ajattelevat Delil Koyin puuhasteluista esimurrosikäisen tyttölapsen kanssa. Arvelevatko he tämän oppivat käytännössä muutaman vuoden vapausrangaistuksestaan ja jättävän jatkossa tytöt ja naiset rauhaan, vai ymmärtävätkö he, että aiempien tapausten valossa tämä saattaa hyvinkin jatkaa – vaikkapa Nahom Hagosin esimerkin mukaisesti – vastenmielisiä touhujaan päästyään vapauteen? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Triplaraiskaaja Nahom Hagos sai rangaistuksensa – entä sitten?
Tulevaisuuden maailman geneettiset ja kulttuuriset juuret
Poliisilla riittää kiirettä myös tulevaisuudessa

AfD:n voitto nostatti älyllistä epärehellisyyttä suomalaispoliitikoissa

Oli hämmentävää eilen lukea suomalaispoliitikkojen ajatuksia Vaihtoehto Saksan (AfD) rökälevoitosta Saksi-Anhaltin vaaleissa. Eniten siitä tuntui olevan sekaisin Sofia Virta (vihr), joka kertoi ajattelevansa pelokkaasti, "että se varmasti kertoo myös maan sisäisestä eriarvoistumiskehityksestä, ja kuten Saksastakin on kuvattu, että on ollut kyse myös protestivaalista Saksan hallitusta vastaan".

Aika lailla samoilla linjoilla oli hänen kollegansa laitavasemmistossa, Minja Koskela (vas), joka arveli, että "tässä on kyse pitkälti protestista valtapuolueita vastaan. Ei olla pystytty vastaamaan nouseviin arjen kustannuksiin ja ihmisten elämän parantamiseen." Sekä edelleen, että "talouskuripolitiikalla vain ruokitaan äärioikeista nousua, koska se ei johda siihen, että tavallisilla ihmisillä olisi parempi arki".

* * *

Tai no. Oikeastaan noiden kahden – kesähelteellä pihalla seisovaa lumikkoa muistuttavat – aatokset eivät hämmentäneet, pikemminkin päinvastoin. 

Sen sijaan hämmennyin oikeasti Anders Adlercreutzista (ruots), joka ilmeisesti arveli vaalivoiton johtuneen AfD:n ulkopoliittisista linjauksista todetessaan, että "nyt siellä nousi isoimmaksi puolueeksi puolue, joka on selvästi EU-kriittinen, ja joka omassa viestinnässäänkin toistaa Venäjän narratiivia. AfD suhtautuu ymmärtävästi Venäjän asioihin ja suhtautuu vähintäänkin varauksellisesti, ellei jopa kielteisesti Ukrainaan tukemiseen."

Eikö hänellä tosiaankaan ollut muuta sanottavaa? Vai jättikö vain MTV3:n toimittaja kirjaamatta ne kaiken kansan luettavaksi? Mene ja tiedä, mutta olisi hämmästyttävää jos lähes puolet äänioikeutetuista olisi äänestänyt AfD:tä ensisijaisesti tukeakseen Venäjän hallintoa ja sen sotaretkeä naapurimaahansa.

* * *

Antti Kaikkonen (kepu) puolestaan kiinnitti huomiota siihen, että AfD:n voitossa oli kyseessä laajempikin ilmiö. Hänen mukaansa "saadaan jännittää vähän... muun muassa Ranskan tulevien presidenttivaalien suhteen, sekä Iso-Britannian kehitystä." 

Tämän toki ymmärrän ja olen jopa samaa mieltä. Mutta sitten Kaikkonen hämmensi minut totaalisti ilmaistessaan näkevänsä tummia pilviä Euroopan taivaalla ja arvellessaan, että "tämän yhtenäisyyden säilyttämiseksi saamme kyllä työtä tehdä". 

Samoilla linjoilla oli Antti Häkkänen (kok), joka niin ikään puhui EU:n yhtenäisyydestä ja puolustuspolitiikasta arvellen, että "se, mikä on Suomen omissa käsissä, niin sitä kannattaa tehdä, eli vahvistaa meidän omaa puolustustamme". Eipä sanonut hänkään yhtään sanaa siitä, mikä johti AfD:n voittoon. 

* * *

Jani Mäkelä (ps) sen sijaan totesi sen, minkä kaikki vähänkin kartalla olevat ihmiset tietävät. Hänen mukaansa "siellä on aiemmin tukahdutettu näkemyksiä, joita ei haluta politiikkaan. Esimerkiksi, että ihmiset ovat olleet jotain mieltä maahanmuuttopolitiikasta ja he eivät ole saaneet ilmaista näitä mielipiteitä vapaasti. Tämä voi johtaa ennemmin tai myöhemmin siihen, että nousee valtaan äärimmäisiä tahoja."

Hän ei ole tässä ajatuksessaan yksinään, sillä esimerkiksi kollegani Jukka Kekkonen on todennut saman. Hänen mukaansa "olisi tärkeää käydä avoimesti ja ennakkoluulottomasti yhdessä läpi erilaisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja, jotta nähtäisiin, mitä erilaisista valinnoista seuraa pitkällä aikavälillä yhteiskunnan perustoiminnoille, taloudelle ja kansalaisten hyvinvoinnille. Sillä tavalla myös maahanmuutosta päästäisiin keskustelemaan kiihkottomasti ja rakentavasti kaikkien niiden kesken, jotka haluavat rakentaa Suomelle hyvää tulevaisuutta."

* * *

Lopuksi on syytä todeta, että jos jollakulla on epäilyksiä siitä, mistä syystä AfD sai vaalivoittonsa, hänen kannattaa lukea sosiaalisesta mediasta avoimin mielin Matias Turkkilan viesti, jossa hän on käynyt läpi AfD:n nousun kannalta oleellisia tapahtumia. Minun nähdäkseni hän on onnistunut aivan erinomaisesti kokoamaan oleellinen tästä asiasta. 

Näkemyksen jakaa myös amerikkalaisen Brookings Instituutin Robin J. Brooks, entinen Goldman Sachsin ekonomisti ja IIF:n päästrategi. Hänen mukaansa "AfD:n kannatuksen kasvun taustalla on väestönosa, joka vaatii huomattavasti järeämpiä toimia siirtolaisten karkottamiseksi. Saksan poliittinen keskusta ei ole tähän valmis, joten tilanne tulee todennäköisesti huononemaan ennen kuin se paranee."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saksalainen vaihtoehto
Outo yhteensattuma – vai onko?
Jukka Kekkonen ja Suomen väestöpolitiikka

Orpon hallituksen ministerit ovat onnistuneet hallitustyössään – vain Multala ja Marttinen ovat poikkeuksia

Helsingin sanomat julkaisi eilen tulokset mielenkiintoisesta kyselystä, jossa tiedusteltiin ihmisiltä ministereiden onnistumisesta hallitustyössään. Itse HS:n artikkelissa niitä kommentoi erittäin asiantuntevasti professori Markku Jokisipilä, joten juttu kannattaa ehdottomasti lukea. 

Yksi näkökulma jäi kuitenkin pohtimatta niin Jokisipilältä kuin Erkkomedian toimittajaltakin. Nimittäin se, miten suuri osa kansasta katsoo ministereiden onnistuneen suhteessa heidän taustapuolueidensa kannatukseen. 

Siksi katsoin viimeisen Yleisradion mielipidetutkimuksen luvut hallituspuolueille. Niiden mukaan Kokoomuksen kannatus oli 17,4 prosenttia, Perussuomalaisten 14,5 prosenttia ja Ruotsalaisen kansanpuolueen 3,8 prosenttia. 

* * *

Jos nyt jaetaan kunkin ministerin toimia hyvin tai melko hyvin onnistuneena pitäneiden henkilöiden määrä heidän taustapuolueidensa tämänhetkisellä kannatuksella, nähdään yli suhdeluvun 1,0 saaneiden ministereiden onnistuneen yli puoluerajojen. Alle 1,0 suhdeluvun sanoneet eivät puolestaan ole onnistuneet edes kaikkien lähtökohtaisesti "heidän puolellaan" olevien mielestä. 

Näin saamme seuraavan listan HS:n jutussa mainituista ministereistä:

Adlercreutz (ruots) 5,26

Häkkänen (kok) 2,82

Valtonen (kok) 2,47

Purra (ps) 1,59

Rantanen (ps) 1,52

Meri (ps) 1,31

Ranne (ps) 1,24

Orpo (kok) 1,21

Rydman (ps) 1,04

Multala (kok) 0,92

Marttinen (kok) 0,63

* * *

Lista osoittaa, että suhteessa oman taustapuolueensa kannatukseen on opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutz omaa luokkaansa. Myös Antti Häkkäsen ja Elina Valtosen työhön ovat tyytyväisiä sekä heidän oman puolueensa kannattajat että suuri osa muiden puolueiden äänestäjistä. 

Myös Riikka Purran ja Mari Rantasen hallitustyötä onnistuneena tai melko onnistuneena pitävien suomalaisten määrä ylittää varsin selkeästi heidän oman puolueensa suosion. Samoin Leena Meren, Lulu Ranteen ja Petteri Orpon – joskin pienemmällä erolla. 

* * *

Näin meille jäi "pahnan pohjimmaisiksi" kolme ministeriä, joista kaksi ei ole edes oman puolueensa kannattajien mielestä onnistuneet tehtävässään hyvin. He ovat Kokoomuksen Sari Multala ja Matias Marttinen. 

Kolmanneksi viimeiseksi jäänyt Wille Rydman on ehkä koko joukon mielenkiintoisin tapaus, koska häntä on riepoteltu useaan otteeseen medioissa tällä hallituskaudella. Tässä kyselyssä hän oli myös eniten negatiivisia arvioita työstään saanut ministeri, mikä nostettiin vahvasti esille HS:n jutussa kirjaamalla hänen nimensä jopa otsikkoon. 

Tosiasia kuitenkin on, että myös Wille Rydmanin hallitustyö on ollut hyvin tai melko hyvin onnistunutta sekä hänen oman taustapuolueensa kannattajien että suuren joukon muita puolueita äänestävien mielestä. Toisin sanoen hänen tekemänsä ministerityö on saanut hyväksynnän yli puoluerajojen siitäkin huolimatta, että mitä ilmeisimmin selvästi suurin osa suomalaista suhtautuu häneen henkilönä äärimmäisen negatiivisesti. 

* * *

Minusta tämä on suorastaan hämmästyttävää, enkä siksi pidä onnistuneena HS:n toimituksen luonnehdintaa Rydmanin (ja Purran) työn hyväksyneiden määrästä. Sen mukaan "Rydmanilla että Purralla on omat kannattajakuntansa, joiden mielestä he ovat onnistuneet työssään hyvin". 

Tämä näkemys lienee sinänsä totta, mutta se ei selitä sitä, että heidän työtään arvosti – Purran osalta jopa selvästi – suurempi osa vastanneista kuin Perussuomalaisilla on tällä hetkellä kannattajia. Ja siksi heidän työskentelynsä on vakuuttanut myös muita ihmisiä kuin heidän "omat kannattajakuntansa" siitäkin huolimatta, että he herättävät – pääministerin tavoin – monissa ihmisissä negatiivisia tunteita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia

Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Suomen hallitus on viime päivinä osoittanut, kuinka vaikeaa on budjetin supistaminen, eli veronmaksajan rahojen säästäminen. Tarkoitan tietenkin episodia, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps) esitys STEA-avustusten uusista jakokriteereistä haluttiin uudelleen käsiteltäväksi koko Valtioneuvoston voimin. 

Nämä avustukset on tarkoitettu sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi toimiville sosiaali- ja terveysalan yhdistyksille ja säätiöille. Vaikeuden aiheuttaa se, että eri puolueilla on niihin liittyen omia intressejään, joista vähäisimpiä eivät ole ex-poliitikoille läänitetyt hyväpalkkaiset yhdistysten ja säätiöiden johtajantehtävät. 

* * *

Erilaisia palkkiovirkoja ja muita etuja on luonnollisesti kertynyt eniten vanhoille valtapuolueille, joista vain osa on hallituksessa. Siten perimmältään kyse on – asiassa aktiivisesti toimineen – maamme "ikuisen hallituspuolueen" kokoaan suuremmista läänityksistä verovarojen käyttämiseen. 

Sen sijaan vallasta oleellisesti vähemmän nauttimaan päässeelle Perussuomalaisille – mutta myös Kristillisdemokraateille – niistä leikkaaminen tosiasioiden perusteella eli karsimalla yhteiskunnalliseen vaikuttamis-​ tai neuvontatyön tai erilaisten keskusjärjestöjen ja tausta-​ tai identiteettiryhmien tukirahoja sopii Kokoomusta, RKP:tä ja myös oppositiossa istuvia vihervasemmiston puolueita paremmin. 

* * *

Suomalaisen journalismin korruptoituneisuudesta kertoo jotain se, että Orpon–Adlercreutzin–Rydmanin riita on lehdistössämme puettu (Yleisradio, Ilta-Sanomat, MTV3) vaalien läheisyydestä johtuvaksi puolueiden profiilinnostoksi. Voisihan nimittäin kuvitella, että erityisesti vapaata mediaa kiinnostaisi poliittisen korruption purkaminen. 

Koska näin ei kuitenkaan ole – enkä usko toimittajakuntamme olevan henkisesti niin köyhää, etteikö se ymmärtäisi asiaa – on syitä haettava jostain muualta. Pelkäävätkö journalistimme "imperiumin vastaiskua"? Vai ovatko he tavalla tai toisella tämän korruption edunsaajia? Vai onko Perussuomalaiset ja erityisesti ministeri Rydman tunnetusti vasemmalle kallellaan oleville vallan vahtikoirillemme niin vastenmielinen hahmo, että sitä kohtaan tunnettu viha ylittää jopa heidän korruptiota vastaan kokemansa inhon?

Vastauksia minulla ei ole, mutta tässä on kieltämättä tuleville politiikan tutkijoille mielenkiintoinen tapaus selitettäväksi. Ja meille veronmaksajille poikkeuksellinen mahdollisuus seurata suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia
Orwellismi elää ja voi hyvin journalistiikan opiskelijoiden keskuudessa
Poliittinen virkanimitys vai poliittiset irtopisteet - kas siinäpä vasta kysymys

Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) vastaa sosiaali-​ ja terveysministeriön sosiaali-​ ja terveysalan järjestöille myöntämien avustusten hakemuskäsittelystä, avustusehdotuksen valmistelusta ja avustusten maksamisesta. STEA myös valvoo avustusten käyttöä sekä seuraa ja arvioi avustuksilla rahoitetun toiminnan tuloksia. STEA-avustuksia myönnetään oikeuskelpoisille, rekisteröidyille yhteisöille tai säätiöille yleishyödylliseen sosiaalista hyvinvointia ja terveyttä edistävään toimintaan. 

Tähän tarkoitukseen käytetään tänä vuonna yhteensä noin 274 miljoonaa euroa, joka jakaantuu 686 järjestölle. Koska Suomen talous on suurissa ongelmissa, on sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman päättänyt vähentää näin jaettavaa rahaa sekä luoda virkamiestensä kanssa uudet kriteerit, joiden mukaan tukea annetaan jatkossa vain toimintaan, joka tuottaa todennettua hyötyä ja keskittyy aitoon kohtaavaan työhön.

Lisäksi "kaikkein varakkaimmille järjestöille avustuksia ei enää myönnetä. Muilta varakkailta järjestöiltä edellytetään aiempaa suurempaa omarahoitusosuutta. Lisäksi avustuskriteereissä on taloudellinen kannustin saman alan järjestöille yhdistymiseen ja hallinnon karsimiseen."

* * *

Valtion budjetin supistaminen on tunnetusti tarpeellista, koska Suomen julkinen sektori on jo pitkään elänyt yli varojensa. Toisaalta veronmaksajien rahanjaon supistamisesta seuraa aina jollekin tulonmenetyksiä, mikä on perimmäinen syy sille, että omien taustaryhmiensä etuja ajavat poliitikot pyrkivät vaikuttamaan siihen, mistä rahaa vähennetään. 

Tässä tapauksessa ensimmäisenä älähti kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok) ja häntä seurasi puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz (ruots), jotka vaativat, että tulevien rahanjakojen kriteereistä sovittaisiin koko hallituksen voimin. Eli harjoitettaisiin Suomessa kautta aikojen tuttua "sulle-mulle-jakopolitiikkaa".  

Tähän vastasi kansanedustaja Sanna Antikainen (ps) kysymällä sosiaalisessa mediassa, että "kumman linjauksen haluat perua? 1. Sen, että avustukset painotetaan ihmisiä aidosti kohtaavaan työhön? 2. Vai sen, että kaikkein varakkaimmat järjestöt maksavat suuremman omarahoitusosuuden? Nämä ovat ne kaksi päälinjausta. Kerro suoraan, kumpaa et hyväksy."

* * *

Vastausta ei ainakaan toistaiseksi ole kuultu, enkä usko, että sitä tullaan kuulemaankaan. Sen sijaan tiedämme, että STEA-avustuksia aiemmin saaneiden järjestöjen toiminnasta on löytynyt paljon sellaista (esimerkki, toinen ja lisää) jonka rahoittamista julkisista varoista tuskin kannattavat muut kuin edunsaajat itse. 

Siksi budjettileikkausten kohdistaminen juuri näihin kohteisiin on tarkoituksen- ja oikeudenmukaista. Nähtäväksi siis jää, millaisen koreografian tulemme näkemään tulevina päivinä ja viikkoina. Tai puuttuuko itse pääministeri asiaan – ja jos puuttuu, niin miten. 

Omalta osaltani totean, että ministeri Rydmanin johdolla valmisteltu linjaus STEA-rahoituksen jakokriteereistä vaikuttaa hyvältä, ellei jopa erinomaiselta sekä hallituksen budjetin tasapainottamiseen tähtäävän politiikan suuntaiselta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyviä uutisia, mutta katastrofin uhka kytee
Mielipidevaikuttamisen kustannukset eivät kuulu veronmaksajalle
Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Koulutuspoliittinen kynnyskysymys hallitusohjelmaan

Yle julkaisi jutun, jonka mukaan palkittu amerikkalaisprofessori kertoi sen itsestäänselvyyden, että lähtökohta hyvälle koulutuspolitiikalle ja toimiville ratkaisuille ovat tutkimukset, joista saadaan kausaalitietoa eli tietoa koulutuspoliittisten valintojen syy-seuraussuhteista.

Jutun mukaan tällaista tietoa ei kuitenkaan ole Suomessa, vaan maamme koululaisten oppimistulosten romahduksen syyt ovat pitkälti arvausten varassa. Toisin sanoen viime vuosien koulutusjärjestelmän muutosten seurauksia ei tiedetä, vaan ne ovat arvausten varassa.

* * *

Jos ja kun amerikkalaisprofessori on oikeassa, on syytä kysyä suomalaisesta koulutusjärjestelmästä vastaavien tahojen – ministereiden, virkamiesten ja opetusalan ammattilaisten – osaamisen ja ymmärryksen perään. Ja ihmetellä, että miten tällaiseen tilanteeseen on voitu tulla 21 vuosisadalla, jolloin koko yhteiskunnan kehitys on ainakin viimeisten sadan vuoden ajan perustunut tieteelliseen tietoon.

Lisäksi jokaisen maamme tulevaisuudesta huolissaan olevan suomalaisen on vaadittava, että tähän asiantilaan tulee muutos – mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Eli jo pääministeri Petteri Orpon (kok) ja hänen opetusministerinsä Anders Adlercreutzin (ruots) on ryhdyttävä toimiin syy-seurausanalyysiin soveltuvan tutkimustiedon saamiseksi jo ensi lukuvuodesta lähtien. 

Lisäksi olisi hyvä, jos puolueet ilmoittaisivat jo ennen ensi vaaleja sitoutumisestaan sellaiseen hallitusohjelmaan, joka sisältää korjauksen amerikkalaisprofessorin mainitsemaan ongelmaan. Ja lisäksi kaikkien vakavasti otettavien puolueiden puheenjohtajien eli pääministeriehdokkaiden tulisi ilmoittaa pitävänsä suomalaisen koulutusjärjestelmän kehittämiseen liittyvän seurantajärjestelmän kehittämistä hallitukseen osallistumisen ehdottomana kynnyskysymyksenä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kesälomien lyhentäminen vaikuttaisi koululaisten kesätyömahdollisuuksiin
Härkää sarvista vai islamia lapsille
Lakiesitys armoviitosten lopettamiseksi

Kesälomien lyhentäminen vaikuttaisi koululaisten kesätyömahdollisuuksiin

Tein nuoruudessani kesätöitä 15-vuotiaasta lähtien. Työtehtäväni useiden kesien aikana vaihtelivat vessojen siivoamisesta lautojen kantamiseen, tiskaamiseen ja asiakaspalveluun. Niiden raadollisuus lisäsi osaltaan motivaatiotani opiskeluun, mutta saamani positiiviset ja negatiiviset kokemukset auttoivat myös varsinaisen akateemisen työurani käynnistysvaiheessa. 

Samalla opin, ettei raha kasva puussa, vaan sen hankkiminen on kovan työn takana. Saamani palaute oli yleensä positiivista, mutta tekemiäni virheitä käsiteltiin ainakin kerran sen verran kovalla kädellä, että poskilleni valui – estämisyrityksistäni huolimatta – kyyneleitä. Jälkikäteen ajateltuna nämä – niin kehut kuin haukutkin – olivat hyviä oppeja. 

* * * 

Aloitin tämän kirjoituksen menneiden muistelemisella siksi, että viime aikoina on ollut paljon puhetta koululaisten kesälomien lyhentämisestä ja siirtämisestä myöhäisempään ajankohtaan. Asian on nostanut esille asiasta vastaava ministeri Anders Adlercreutz (ruots). 

Hänen mukaansa kyse ei ole itse kesäloman lyhentämisestä vaan kevätlukukauden keventämisestä sijoittamalla huhtikuulle uusi viikon mittainen lomajakso. Lisäksi vanhempien olisi hänen mielestään helpompi ajoittaa kesälomansa koulujen kesäloma-ajalle.

* * *

Olen ollut hiukan hämmästynyt siitä, ettei tässä yhteydessä ole noussut esille lainkaan monien koululaisten halu käyttää kesänsä – tai ainakin osa siitä – tulojen hankkimiseen. Siis kesätöihin, joiden avulla he saisivat käyttöönsä omaa rahaa ja samalla työkokemusta. 

Näin siitä huolimatta, että nuoret itse ovat niin innokkaita löytämään kesätöitä, ettei niitä riitä kaikille halukkaille. Ja kuitenkin kaikille pitäisi olla selvää, että työnantajien kannalta kesätyöläisen palkkaaminen on sitä kannattavampaa, mitä pidemmän jakson koululainen voi työtään tehdä, koska työhönohjaamisjakso on heille työn vaativuudesta riippuen isompi tai pienempi kuluerä, joka kuittaantuu vähitellen kesän mittaan. 

* * *

Tästä seuraa se, että kesäloman lyhentämisen yksi todennäköinen seuraus olisi kesätyöpaikkojen väheneminen entisestään. Ja sen seurauksena koululaisten työelämään tutustumisen mahdollisuudet sekä niistä saatavien oppien syntymisen ja oman rahan hankkimisen edellytykset olisivat entistäkin huonommat. 

Lisäksi arvelen, että kesätöiden kautta myös nykynuorten ahdistuneisuus ja mielenterveyden ongelmat voisivat lievittyä. Onhan selvää, että hyödylliseksi koettujen asioiden, kuten työn, tekeminen on yksi sellaisista seikoista, jotka tuottavat meille kaikille mielihyvää ja kohottavat itsetuntoa – sekä niiden seurauksena huolehtivat mielemme tasapainosta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lastenkasvatus ennen ja nyt
Paljastuksia mansikanpoiminnasta
Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa

Opetusministeri Anders Adlercrutz huolestui nuoriin kohdistuvan seksuaalirikollisuuden kasvusta

Tämän blogin lukijat lienevät hyvinkin tarkasti perillä siitä, miksi Suomessa tehdään nykyisin huomattavasti enemmän seksuaalirikoksia kuin aiemmin. Siksi oli outoa lukea Iltalehdestä niistä huolista, joita opetusministeri Anders Adlercreutzilla (ruots) oli koulujen suhde- ja seksuaalikasvatuksen valuvioista. 

Hänen mukaansa ihmissuhde- ja seksuaalikasvatuksen roolia tulisi selkeyttää Suomen kouluissa. Eikä se saisi vaihdella koulusta toiseen sen mukaan, minkälainen opettaja sille satutaan saamaan. 

Lisäksi ministerille aiheutti huolta se, ettei Suomessa ole voimassa olevaa perusopetuksen suhde- ja seksuaalikasvatuksen opetussuunnitelmaa. Sellaisen tekemisen aikatauluihin hän ei kuitenkaan ottanut kantaa. 

Adlercreutzilla oli huoli myös siitä, että sosiaalinen media ohjaavat tyttöjä ja poikia eri suuntiin, minkä hän arveli olevan omiaan lisäämään haasteita siinä, miten opitaan parisuhdetaitoja. Eikä siinä kaikki, sillä jotkut vanhemmat haluavat rajoittaa koko seksuaalikasvatusta kouluissa. 

* * *

IL:n jutussa kerrottiin myös poliisin tilastoihin viitaten, että alaikäisten tekemiksi epäiltyjen seksuaalirikosten määrä on kasvanut voimakkaasti erityisesti lasta seksuaalisesti esittävän materiaalin levittämisessä. Poliisihallituksen vuoden 2025 tilastojen mukaan alle 15-vuotiaiden tekemiksi epäiltyjen rikosten määrä on viidessä vuodessa kasvanut 78 prosenttia ja 15–17-vuotiaiden 63 prosenttia.

Kertomatta kuitenkin jäi, että Helsingin yliopiston katsauksen mukaan "vuonna 2024 ulkomaan kansalaisten osuus selvitettyjen raiskausrikosten epäilyistä oli 28 prosenttia (404 epäiltyä). Kymmenen edeltävän vuoden aikana osuus on vaihdellut 21 ja 38 prosentin välillä. Vuonna 2024 (vakituisesti Suomessa asuvia) ulkomaan kansalaisia oli epäiltynä 5,8 henkilöä 10 000 asukasta kohti, kun vastaava luku Suomen kansalaisilla oli 1,5 henkilöä."

Saman katsauksen mukaan ikä- ja sukupuolivakioitu suhteellinen riski joutua raiskausrikoksesta epäillyksi oli vuonna 2019 julkaistussa tilastokeskuksen raportissa Irakin kansalaisilla noin 16-kertainen- ja Somalian kansalaisilla kuusinkertainen verrattuna suomalaisiin. 

Kysymys tietenkin kuuluu, että onko ministeri Adlercreutz tietoinen näistä tilastotiedoista, koska hän jätti kokonaan pohtimatta niiden merkityksen nuorten kokeman seksuaalirikollisuuden syynä ja taustana?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seksuaaliturvallisuus Ruotsin ja Suomen tilastojen valossa

Yahuan Bablees ja Mahmoud Mahmoud maahanmuuton mannekiineina
Onko Pia Kauma tyhmä vai älyllisesti epärehellinen?

Härkää sarvista vai islamia lapsille

Iltalehti tarttui härkää sarvista. Tai pitäisikö sanoa, että se paljasti keisarin uudet vaatteet. 

Tarkoitan lehden juttua suomalaisesta islaminopetuksesta. Se ei nimittäin siinä piilotellut löydöksiään vaan kirjasi suoraan otsikkoon, että "Islamia opetetaan Suomen peruskouluissa vastoin lakia – Opetushallitus myöntää virheen: 'Olemme pahoillamme'".

* * *

Jutun mukaan Suomessa käytettävät islamin oppikirjat ovat tunnustuksellisia, eli niissä harjoitetaan uskontoa, käännytetään oppilaita tai sitoutetaan heitä islamiin sen sijaan, että annettaisiin siitä vain  yleissivistävää tietoa. Tästä IL antaa useita esimerkkejä. 

Siis sellaisia kuin seuraavat: "kaikkein hienoin lahja on, että olemme muslimeja", "paasto on pakollinen aikuisille muslimeille", "islamin mukana tuli naisen tasa-arvo lain edessä" tai "islamissa perheen elatus on miehen uskonnollinen velvollisuus".

* * *

Oppikirjat ovat yksi asia ja toteutuva opetus toinen. Jälkimmäisen osalta voin vain kuvitella, millaista viestiä opettajaksi ryhtynyt käännynnäinen mahtaa jakaa lapsille. Tai kuinka islamilaiseen kulttuuriin syntynyt henkilö opastaa lapsia uskonsa salaisuuksiin. 

Puhumattakaan siitä mahdollisuudesta, että kouluopetuksen hyödyntäminen tulisi mieleen islamistisille toimijoille. Ja he ryhtyisivät käyttämään sitä saadakseen aivopestyä lapsia omaan sairaaseen ideologiaansa ja rekrytoidakseen lisää jäseniä toimintaansa. 

* * *

Näistä syistä on erinomaista, että Iltalehti nosti asian esille. Ja jopa Helsingin sanomat jo pari vuotta sitten. 

Siten enää kaivataan vain Opetushallituksen aktiivisuutta asiantilan korjaamiseksi. Ja ehkäpä myös sen virkailijoilta hiukkasen selkärankaa tarttua aiheeseen. 

Positiivista tässä suhteessa on, että IL haastatteli juttuunsa opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (ruots), joka ei näin voi enää sulkea silmiään tosiasioilta.  Tai ehkä hän on huomannut ongelman jo aiemminkin, koska sanoi haastattelussa olleensa "yhteydessä Opetushallitukseen ja saanut heiltä tietoa, että siellä on meneillään Salam-oppimateriaalin korjaaminen ja että he samalla tarkistavat myös muiden uskontojen oppimateriaalit".

* * *

Lopuksi totean, että nyt esille tulleet islaminopetuksen ongelmat tuskin ratkeavat pelkästään Opetushallituksen tarkastuksella. Ja siksi suomalaisessa yhteiskunnassa pitäisi pohtia järeämpiä ratkaisuja, kuten esimerkiksi kaikille yhteistä uskonnonopetusta. Tai jopa kaiken uskonnonopetuksen sisällyttämistä elämänkatsomustietoon ja sen tekemistä ainoaksi vaihtoehdoksi. 

Selvää on joka tapauksessa se, ettei tunnustuksellinen islamin tai muun uskonnon opetus voi tänä päivänä kuulua koulujen opetukseen. Ja siksi kannatan jälkimmäistä vaihtoehtoa, eli sekulaarin elämänkatsomustiedon laajentamista koulujen ainoaksi katsomusaineeksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakiesitys armoviitosten lopettamiseksi
Muslimitytöt on vapautettava burkasta koko Suomessa!
Suomen ensimmäinen muslimirehtori on Suaad Onniselkä

Anders Adlercreutzin miljoonat ja vanhempien vastuut

Kesän aikana sattui uimataidottomille maahanmuuttajalapsille ja -nuorille jonkin verran hukkumistapauksia. Sen seurauksena opetusministeri Anders Adlercreutz (ruots) aikoo nyt käyttää 3,5 miljoonaa euroa koulujen uimaopetuksen kehittämiseen. 

Voisiko joku käydä kertomassa ministerille, ettei tällaista rahaa löydy valtion kassasta vaan se on saatavissa vain ottamalla lisää velkaa tai supistamalla suomalaiselle kantaväestölle tärkeitä palveluita. Ja siksi olisin mieluummin nähnyt ministerin kertovan vaikkapa suomen, somalin ja arabian kielillä, että lasten uimaan opettaminen on vanhempien oikeus ja velvollisuus.  

Lisäksi hän olisi voinut muistuttaa - vaikkapa ruotsiksi, persiaksi ja swahiliksi - että uimataidottomien lasten valvonta uimarannalla kuuluu vanhempien vastuulle. Ja siksi niin poika- kuin tyttölapsetkin kannattaa opettaa uimaan jo ennen oppivelvollisuuden alkua, jotta kenenkään ei tarvitsisi myöhemmin surra uimarannalla menetettyä nuorta elämää. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Imaami Abdul Mannan syyllisti suomalaisia hukkumisista
Kolmesta espoolaistapauksesta
Halpa henkivakuutus

Muslimihuiveista tarvitaan tutkimustietoa

Suomen sisäministeri Mari Rantanen (ps) on todennut, että musliminaisten käyttämien, kasvot osittain tai kokonaan peittämien burka- ja niqabhuivien kieltäminen julkisilla paikoilla on välttämätöntä. Hänen mukaansa "meidän pitää pystyä puolustamaan suomalaista kulttuuria ja tasa-arvoista yhteiskuntaa, jossa kaikilla naisilla on oikeus kulkea kasvot näkyvillä kulttuuri- ja tai perhetaustasta riippumatta".

Perussuomalaisten lisäksi huntukieltoa - ainakin kouluihin - on ilmoittanut kannattavansa myös sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok). Sen sijaan RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz (ruots) pitää lainsäädäntöä turhan järeänä toimena ja on vihjannut, että oppilaitokset voisivat tarvittaessa kieltää haluamansa huivit omissa järjestyssäännöissään.

Eilen myös pääministeri otti kantaa musliminaisten alistamiseen tarkoitettujen huivien käyttökysymykseen. Petteri Orpon (kok) lähestymistapa oli teknokraattinen, sillä hän ilmoitti, ettei burkhakieltoa ole kirjattu hallitusohjelmaan, ja sen ulkopuolelta otetaan asioita hallituksen agendalle vain siinä tapauksessa, että kaikki hyväksyvät ne.

Näyttää siis ilmeiseltä, että muslimimiehet voivat myös jatkossa pakottaa naisensa ja tyttärensä peittämään päänsä lähes kokonaan. Positiivista asiassa on kuitenkin se, että ainakaan toistaiseksi tällainen alistaminen ei näyttäisi olevan kovin yleistä maassamme, vaan musliminaiset näyttäisivät käyttävän lähinnä asusteita, joissa kasvot jäävän näkyviin.

Tässäkin yhteydessä jää kuitenkin huomaamatta se, että mahdollisesti hyvinkin suuri osa muslimitytöistä pakotetaan perheissään myös näihin - hiukan hallituksessa nyt puheena oleva asusteita vähemmän peittäviin vaatteisiin - sen sijaan, että he voisivat pukeutua kuten tahtovat. Tässä suhteessa on syytä huomata Vantaan iranilaistaustaisen kaupungin­valtuutetun Eva Tawasolin (vihr) kertoneen, että hänen kohdallaan huivin riisuminen täysi-ikäistymisen kynnyksellä johti sekä fyysiseen että henkiseen kunnia­väkivaltaan. 

En löytänyt tästä asiasta varsinaista tutkimustietoa, mutta on selvää, että jo yksittäistenkin naisten pakottaminen itsensä peittämiseen on vastoin suomalaisen yhteiskunnan perinteitä ja naisten tasa-arvoa. Ja siksi on hyvä, että asiasta käydään juuri nyt keskustelua sekä hallituksessa että sen ulkopuolella. 

Tässä tilanteessa ei ole kuitenkaan syytä vähätellä tutkitun tiedon puuttumisen merkitystä.  Siksi ehdotan, että aiheesta tehtäisiin vähintäänkin Pro Gradu -tasoinen selvitys jossakin maamme yhteiskuntatieteellistä tutkimusta harjoittavista yliopistoistamme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hijab-huivien riisumiselle tuli kova hinta
Burkini, hygienia ja naisten alistaminen
Miten musliminaisten kouluttaminen ja työllistäminen pelastaisi kulttuurimme?

Poliittinen peli

Helsingin sanomien mukaan näyttäisi siltä, että paljon julkisuutta saaneen valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) budjettiesityksen suurimmat erimielisyyttä aiheuttavat seikat ovat koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen kohdistuvat leikkaukset sekä toisaalta sosiaaliturvamenojen sulkeminen pois säästökohteena. Toisin sanoen Petteri Orpon (kok) johtama hallitus näyttäisi olevan yksimielinen kehitysavun, kehityslainojen ja humanitaarisen katastrofiavun korotuksen perumisesta sekä kiintiöpakolaisten vastaanottamisen lopettamisesta - minkä panin ilolla merkille. 

Tämä tarkoittaa sitä, että ainakin Kokoomus - ja myös opetusministeri Anders Adlercreutz (rkp) - haluaisi vaihtaa koulutuksen, tutkimuksen ja tuotekehityksen paikkaa sosiaaliturvamenojen kanssa. Tämä olisi sikäli loogista, että tällainen muutos mitä todennäköisimmin tukisi suomalaisten osaamistasoa ja sitä kautta kilpailukykyä kansojen välisessä taloudellisessa kilpailussa. 

Taustalla on nähtävissä ainakin osittain myös hallituksen pääpuolueiden välinen poliittinen peli. Kokoomus tuskin saa montaakaan ääntä sosiaaliturvaa nauttivista ihmisistä kun taas Perussuomalaisille juuri tämä joukko on ollut tärkeä - mutta ilmeisesti juuri nykyisen oikeistohallituksen aikana katoamassa oleva - kansalaisryhmä. Ja päinvastoin, Kokoomuksella on paljon kannattajia kaiken tasoisissa oppilaitoksissa opettavien henkilöiden ja myös opiskelijoiden joukossa, mutta perussuomalaisilla vähemmän.

Omalta osaltani arvelen väännön päättyvän jonkinlaiseen kompromissiin, jossa molemmat puolueet voivat jälkikäteen sanoa toimineensa oman kannattajaryhmänsä puolesta ja pelastaneen heille tuikitärkeitä budjettieuroja. Toivon mukaan tällainen kompromissiratkaisu on aidosti hyödyllinen myös Suomen talouden ja tulevaisuuden kannalta - ja samalla ohjaa koko koulutus-, tutkimus- ja tuotekehityskokonaisuutta kohti entistä tuloksellisempaa ja kansakunnan kokonaisuutta hyödyntävää suuntaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuija Siltamäen kysymys ja tosiasiat
Suomen oiva päätös kantaa hedelmää
Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi

Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa

Perussuomalaiset ovat maksaneet kovan hinnan osallistumisestaan hallitukseen taloudellisesti vaikeana aikana. Puolue on nimittäin menettänyt Helsingin sanomien gallupin mukaan yli puolet siitä kannatuksesta, joka sillä oli viime eduskuntavaaleissa. Ja sen seurauksena purralaisten kannatus on pudonnut Vasemmistoliiton tasolle. 

Kysely tehtiin toukokuun 19. ja kesäkuun 16. päivän välillä, joten puolueen puoluekokouksen (14.-15. kesäkuuta) vaikutus ei näy tuloksessa juuri lainkaan. Asialla on sikäli merkitystä, että puolueen puheenjohtajiston muutosten - erityisesti kansanedustaja Teemu Keskisarjan valinnan - on yleisesti tulkittu olleen jonkinlainen protesti puolueen hallituspolitiikkaa vastaan (esimerkki ja toinen).

* * *

Valtiovarainministeri Purra on siis tilanteessa, jossa hän on edelleen vastuussa Suomen talouden pelastamisesta hurjalta velkaantumiselta ja lähes koomaksi muuttuneelta stagnaatiolta, mutta suuri osa puolueen potentiaalisesta kannattajakunnasta on hylännyt hänet. Ja jopa oman puolueen johtoon on noussut tahoja, joiden toivotaan muuttavan sen toimintaa hallituksessa. 

Eikä pelkästään toivota, vaan puolueen kolmanneksi varapuheenjohtajaksi noussut Simo Grönroos on jo ehtinyt vaatimaan hallitusohjelman muuttamista lisäämällä sinne maahanmuutton kiristystoimia. Tämä olisi tietenkin kaikkien suomalaisten kannalta sinänsä järkevää, mutta tuskin realistista - ja pahimmassa tapauksessa koko hallitus saattaisi tulla korvatuksi sinipunaisella kabinetilla, jossa valtiovarainminsterinä häärisi Antti Lindtman (sd) jakelemassa rahaa kaikille niille, jotka sitä ymmärtäisivät pyytää. 

* * *

On selvää, että puheenjohtaja Riikka Purra ymmärtää sinipunan vaaran, eikä ole siksi lähtenyt esittämään - ainakaan julkisesti - vaatimuksia hallituskumppaneilleen. Sen sijaan hän on huolehtinut omalta osaltaan hallitusohjelman toteuttamisesta kokonaisuutena, johon jo sisältyy huomattavia haitallista maahanmuuttoa vähentäviä toimenpiteitä. Niistä yksikään ei etenisi sinipunahallituksessa, vaan vaarana olisi jopa jo tehtyjen päätösten peruminen Lindtmanin ja Anders Adlercreutzin (ruots) johdolla ja vaatimuksesta.

Nähtäväksi kuitenkin jää, millä tavalla puoluekokouksen protesti näkyy hallituspolitiikassa. Toistaiseksi ei ole näkynyt suuria muutoksia, vaan viimeisimmän uutisen mukaan pääministeri Petteri Orpo (kok) ja Riikka Purra nostivat juuri esille Suomen holtittoman velkaantumisen pysäyttämisen ylivaalikautisen velkajarrun avulla. 

Tavoite on kaikella tavalla järkevä, koska nykyisellä velkaantumistahdilla pää tulee ennemmin tai myöhemmin vetävän käteen. Mutta samalla se on katkeraa myrkkyä monen Perussuomalaisten potentiaalisen kannattajan poliittiselle maailmankuvalle. Ja saattaa siksi johtaa yhä syveneviin erimielisyyksiin puolueen sisällä - ja jopa sen hajoamiseen samalla lailla kuin tapahtui Jussi Halla-ahon (ps) noustua Perussuomalaisten puheenjohtajaksi. 

* * *

Omalta osaltani toivon, ettei näin kävisi, vaan puolueen potentiaalinen äänestäjäkunta ymmärtäisi hallituksen olevan ainoa valtioelin, jossa pystyy oikeasti vaikuttamaan yhteiskunnan kehitykseen. Ja ettei suomalaisessa monipuoluedemokratiassa hallitukseen pääse osallistumaan - ja sen ohjelmaa määrittämään - diktatorisesti sanelemalla, vaan ajamalla itselle tärkeitä asioita ja niiden läpi saamiseksi myöntyä hallituskumppaneiden tärkeinä pitämiin asioihin. 

Näin on tehty myös Orpon hallituksen hallitusohjelmaa koottaessa, ja vain siksi siihen sisältyy myös poikkeuksellisen monia maahanmuuttoon liittyviä hyviä uudistuksia. Mutta samasta syystä myös sellaista, jota Riikka Purra tai kukaan muukaan perussuomalaisesti ajatteleva ei olisi sinne halunnut. 

Toisin sanoen Perussuomalaisten kannattajien olisi hyväksyttävä se tosiasia, että laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmasta on paljon parempi kuin suunsoitto oppositiossa. Tämän näyttäisi ymmärtävän myös puolueen tämänhetkinen kannattajakunta, joten puolueen kannatus tuskin laskee enää nyt mitatusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaisten ja RKP:n välinen suhde

Äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi

Kompostintarkastuksista uuteen punamultahallitukseen

Perussuomalaisten ja RKP:n välinen suhde

Perussuomalaiset valitsivat eilen puolueensa johdon. Puheenjohtajana jatkaa Riikka Purra ja puoluesihteerinä säilyi Harri Vuorenpää. He edustavat siis jatkuvuutta puolueen politiikassa ja suhteessa hallitukseen. 

Suurimman huomion sai kuitenkin ensimäiseksi varapuheenjohtajaksi valittu Teemu Keskisarja, joka profiloitui ennen vaaleja perussuomalaisten hallituspolitiikan kritisoijana. Tai ainakin tuli valituksi uuteen hommaansa sillä ajatuksella, että se jämäköittäisi puolueen toimintaa valtiolaivan peräsimessä. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka paljon Keskisarjan valinta lopulta muuttaa Petteri Orpon (kok) hallituksen toimintaan. Ja kuinka Keskisarja ja kumppanit vastaavat Anders Adlercreutzin (ruots) eilen heittämään taisteluhansikkaaseen (josta kirjoitin juuri äsken).

* * *

Asia on kiperä molempien puolueiden kannalta, sillä Adelcreutzin ulostulo lienee suunnattu hänen puolueensa arvoliberaalin siiven kannattajille, joille hallituksen perussuomalaisvetoinen maahanmuuttopolitiikka on myrkkyä. Samaan aikaan hallituksen kokoomuslainen talouspolitiikka on vaikeasti nieltävää suurelle osalle perussuomalaisten kannattajakuntaa. 

Siksi haluan painottaa molemmille edellä mainitulle osapuolelle ja niiden kannattajille, että on vaikea löytää kummallekaan paremmin sopivaa hallituspohjaa. Onhan Orpon hallitus kuitenkin tehnyt sellaista talouspolitiikkaa, joka miellyttää erityisesti RKP:n varakasta pääkaupunkiseutulaista kannattajakuntaa ja toisaalta on selvää, että mikä tahansa muu hallituspohja pysäyttäisi maahanmuuttopoliittiset uudistukset heti valtaan noustuaan. Ja ehkä Adlercreutzin olisi hyvä muistaa sekin, että RKP:n kannattajien maaseudulla asuva osa on hyvinkin kriittistä suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan. 

Siksi suosittelen niin perussuomalaisille kuin ruotsalaisillekin pidättäytymistä hallituksen horjuttamisesta. Ellei muusta syystä niin siitä, että mikä tahansa vaihtoehto olisi kummankin puolueen kannalta nykyistä huonompi. 

Sitä paitsi, seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä melkein kaksi vuotta - eikä kukaan muista enää silloin, mistä asioista tänä kesänä väännettiin poliittista kättä. Eikä hallituksen keikuttamisesta juuri nyt voi edes teoriassa seurata kuin pelkkää harmia kummankaan puolueen poliittisille tavoitteille.

Päivän aiempi blogimerkintä:
Anders Adlercreutz ja muunneltu totuus

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anders Adlercreutz ja muunneltu totuus
Perussuomalaisuusko aijoi kijroitusvihreeseen?
Äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi

Anders Adlercreutz ja muunneltu totuus

Maahanmuuttajien jakauma on peräti mielenkiintoinen. Lähes kiistatta positiivisen kokonaispanoksen maalle tuovia erityisasiantuntijoita on vain noin kahdeksan prosenttia. 

Matalapalkkaisia tulijoita on hiukan enemmän eli 18 prosenttia. Osa heistä tienaa itse rahansa, mutta suurin osa tarvitsee enemmän tai vähemmän yhteiskunnan tukea. 

Suurimpia ryhmiä ovat opiskelijat 29 prosentilla ja perheenyhdistämisen kautta tulleet 43 prosentilla. Ensin mainituista huomattava osa lähtee Suomesta tutkinnon suoritettuaan ja jälkimmäisten valtaenemmistö ei pysty elättämään itseään kuin korkeintaan pätkittäin.

 

* * *

Tätä taustaa vastaan  RKP:n Anders Adlercreutzin eilisen päivän kommentti oli aika mielenkiintoinen. Hänhän kertoi mielipiteensä, jonka mukaan "Suomen ongelma ei ole se, että meillä on liikaa maahanmuuttajia. Suomen ongelma ei ole se, että liian moni haluaa tulla tänne. Suomen ongelma ei ole se, että annamme terveydenhoitoa liian monelle. Tiedättekö mikä Suomen ongelma on? Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa rasisteja."

Tarkasteltakoon tuon kommentin osuvuutta suhteessa tosiasioihin.

Ensimmäinen virke. On totta, että se on ongelmallista, ettei Suomi ole riittävästi koulutettuja ja yhteiskunnalle positiivisen kokonaishyödyn tuovia maahanmuuttajia. Toisaalta meillä on aivan liikaa sellaisia maahanmuuttajia, jotka ovat taakka veronmaksajalle ja vaara yhteiskunnan turvallisuudelle. 

Tässä yhteydessä on aivan erityisen mielenkiintoista, että ruotsalainen poliisi on varoittanut näistä. Eikä tuota varoitusta ole kuunneltu Suomessa - ei ainakaan ennen kuin nykyisen hallituksen valtaannousua. 
Tuomio: enintään puolitotuus.

Toinen virke. On totta, ettei Suomi kiinnosta koulutettuja ja osaavia maahanmuuttajia, jotka pystyisivät antamaan positiivisen panoksen maan taloudelle. Samaan aikaan on kuitenkin varsin suuri ongelma, että Suomi kiinnostaa erittäin paljon sellaisia maahanmuuttajia, joita kiinnostavat vain tällä saatavat tulonsiirrot ja/tai rikollisen elämän tarjoamat mahdollisuudet. 
Tuomio: puolitotuus.

Kolmas virke. Kyllä minulla on sellainen käsitys, että suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on jonkinlaisessa kriisissä. Ainakin kaikkien hyvinvointialueiden talous Keski-Pohjanmaata lukuun ottamatta oli viime vuonna miinuksella.
Tuomio: muunneltua totuutta.

Neljäs virke. Tiedän.

Viides virke. Suomessa ei tutkimusten mukaan ole kovinkaan paljon rasisteja verrattuna muihin maihin. Ja hyvä niin.
Tuomio: muunneltua totuutta eli tosiasioiden vastainen väite.

Lopuksi on todettava, ettei ole hyvä, jos yhden hallituspuolueen puheenjohtaja puhuu muunneltua totuutta liittyen ongelmiin, joiden korjaamisesta on sovittu hallitusneuvotteluissa. Ja joita hallitus, jossa myös hän vaikuttaa ministerinä, on korjannut yksi kerrallaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Askelia Suomen kehitysmaalaistumisessa
Adlercreutz ehdotti työperäisen maahanmuuton vapauttamista
EU-parlamentti hyväksyi maahanmuuttopaketin, joka ei vähennä elintasopakolaisuutta

Askelia Suomen kehitysmaalaistumisessa

Traficom kertoi maahanmuuttajien järjestäytyneestä toiminnasta ajokorttiin ja taksinkuljettajan oikeuksien saamiseen vaadittavien kokeiden yhteydessä. Sen mukaan suomen kieltä sujuvasti puhuneet henkilöt ovat suorittaneet niitä kielitaidottomien ja ajotaidottomien maanmiestensä puolesta. 

Motiivina tälle toiminnalle ei ole maahanmuuttajien keskinäinen solidaarisuus, vaan huijarit ovat vaatineet palveluksistaan rahaa. Siten kyse ei ole millään mittapuulla hyväksyttävästä toiminnasta vaan yksiselitteisesti rikollisuudesta.

Sinänsä tällainen uutinen ei suuremmin yllätä ainakaan allekirjoittanutta. Onhan kyse "ainoastaan" yhdestä uudesta askeleesta Suomen kehitysmaalaistumisprosessissa, josta suurimman huomion ovat saaneet vielä tätäkin vakavammat rikostyypit.

* * *

Suomalaisen yhteiskunnan muutokseen maahanmuuton seurauksena liittyi sekin uutinen, jonka mukaan opetusministeri Anders Adlercreutz (ruots) ei kannata islamin lisäämistä ylioppilaskokeeseen, kuten katsomusaineiden uudistamista pohtinut kehittämisryhmä on ehdottanut. Sen sijaan hän ehdotti uskonnon korvaamista kaikille yhteisellä katsomusaineella. 

Ministerin ajatus ei ole uusi, vaan kouluissamme opetettavien uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppiaineiden korvaamista yhdellä katsomusaineella on pohdittu jo viime vuosituhannella suomalaisten sekularisoitumisen takia. Siksi asia ei olisi itsessään mielenkiintoinen, ellei sen liikkeelle ajava voima olisi väärinymmärretty suvaitsevaisuus eli muslimimaahanmuuttajien vaatimusten edessä rähmällään oleminen.

Omalta osaltani olen kuitenkin tyytyväinen Adlercreutzin ehdotukseen, koska katson lasten uskonnollisen kasvatuksen kuuluvan heidän vanhemmilleen eikä yhteiskunnalle. Toisaalta näen kuitenkin tärkeäksi, että nuoret saisivat koulussa opetusta, joka auttaisi heitä sovittamaan omaa maailmankatsomustaan suhteessa muiden ihmisten uskomuksiin. Ja näin vähentäisi uskonnollisiin ääriliikkeisiin liittyviä riskejä.

Itse asiassa tällainen opetus olisi erityisen tärkeää juuri kehitysmaalaistuvassa Suomessa, jossa yhtenä polarisoitumisen akselina tulee epäilemättä olemaan islamin ja muiden uskomusten - tai niiden puutteen - välinen ristiriita. Ellei sitten käy niin onnellisesti, että suomalaiset poliitikot - tai oikeammin heidän äänestäjänsä - ymmärtävät huolehtia siitä, että maamme kehitysmaalaistumisen eteneminen pysäytetään järkevien poliittisten ratkaisujen kautta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Suomen yhdenvertaisuusvaltuutetulla muslimikiima?
Ruotsalaismiehiä, ihmiskauppaa ja islamia ylioppilaskirjoituksiin
Terveystiedon ylioppilaskirjoituskysymys referoi Professorin ajatuksia -blogia

Adlercreutz ehdotti työperäisen maahanmuuton vapauttamista

Suomalainen kielipuolue pitää työperäistä maahanmuuttoa välttämättömänä maamme tulevaisuuden kannalta ja esitti siksi hallituksen maahanmuuttopoliittisten linjausten avaamista. Tarkalleen ottaen puheenjohtaja Anders Adlercreutz (ruots) ehdotti vuotuisen nettomaahanmuuton pitämistä yli 40 000:ssa ihmisessä.

Hänen mukaansa työperäinen maahanmuutto pitäisi vapauttaa tarveharkinnasta kokonaan, mutta suomalaiset veronmaksajat velvoittaa järjestämään "englanninkielistä opetusta niin peruskouluun kuin lukiokoulutukseen". Lisäksi hänen mukaansa "tarvitsemme englanninkielisen ylioppilastodistuksen". 

Adlercreutz ehdotti myös, että Suomessa korkeakoulututkinnon suorittanut ulkomainen henkilö saisi pysyvän oleskeluluvan ja jopa ylioppilaaksi suomen tai ruotsin kielellä valmistuneelle pitäisi antaa pysyvä oleskelulupa. 

Puheenjohtajan ajatukset eivät saanut pääministeri Petteri Orpoa (kok) tai valtiovarainministeri Riikka Purraa (ps) innostumaan. Näin ollen RKP:n vaatimukset tuskin toteutuvat tällä hallituskaudella, kuten Adlercreutz epäilemättä tiesikin niitä luetellessaan. Siksi on kysyttävä, että miksi hän teki ehdotuksensa. 

Vastausta ei tietenkään tiedä kukaan muu kuin hän itse. Minulle juolahti kuitenkin mieleen, että olisiko ajatuksena rakentaa pohjaa jo nyt sille mahdollisuudelle, että maahanmuuttoasioihin vastuuttomasti suhtauttuva vihervasemmisto voittaisi vuoden 2027 eduskuntavaalit ja pääministerin paikka menisi SDP:lle? Vai oliko tarkoituksena yksinkertaisesti vain kosiskella Suomessa jo nyt asuvia maahanmuuttajataustaisia henkilöitä puolueen kannattajiksi tällä halpahintaisella ulostulolla?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huolestuttavaa maahanmuuttokeskustelua
EU-parlamentti hyväksyi maahanmuuttopaketin, joka ei vähennä elintasopakolaisuutta
Anders Adlercreutz tahtoo alistua kiristyksen edessä

EU-parlamentti hyväksyi maahanmuuttopaketin, joka ei vähennä elintasopakolaisuutta

EU-parlamentti hyväksyi eilen laajan maahanmuuttopaketin, jossa säädetään joukosta turvapaikanhakijoiden käsittelyä koskevia asioita. Niistä merkittävin koskee pakollisia solidaarisuustoimia niille EU-maille, joihin kohdistuu erityistä muuttopainetta. 

Sen sisältö voidaan kuvata lyhyesti näin: jatkossa muille maille on tarjolla vain kaksi vaihtoehtoa. Joko otat vastaan osan tulijoista tai maksat muuttopaineen kohteena olevalle maalle selvää rahaa.

Ruotsalaisen europarlamentaarikon mukaan "EU saa jälleen kontrollin ulkorajoistaan, vähentää taloudellisista syistä johtuvaa maahanmuuttoa ja ottaa käyttöön yhteisen maahanmuuttopolitiikan". Sen sijaan Amnesty internationalin mukaan maahanmuutto- ja turvapaikkauudistus lisää inhimillistä kärsimystä Euroopan rajoilla ja ihmisoikeusloukkausten riskiä.

Suomen hallitus on ohjelmassaan ilmoittanut olevansa valmis edistämään vain taakanjaon vapaaehtoisuutta, mutta on siitä huolimatta ollut valmis hyväksymään nyt sovitun solidaarisuusmekanismin. Eurooppaministeri Anders Adlercreutzin (ruots) mukaan "Suomen kaltaisen reunavaltion on hyvä huomata se, että paine, joka tällä hetkellä kohdistuu Etelä-Eurooppaan, voi joskus olla meidän rajallamme. Kyllä tällaiset yhteiset sopimukset ovat eittämättä Suomenkin intressien mukaisia."

Nähtäväksi siis jää, mikä on nyt hyväksytyn paketin lopullinen vaikutus EU:n alueelle - ja erityisesti Suomeen - suuntautuvaan elintasopakolaisuuteen. Tai Venäjän rajavaltioiden viime vuosina kohtaamaan kehitysmaalaisia hyödyntävään Putinin hybridisodankäyntiin. 

Selvää sen sijaan on, että länsimaihin pyrkivien kehitysmaalaisten määrä on nopeassa kasvussa, sillä EU-alueella jätettiin viime vuonna 1,14 miljoonaa turvapaikkahakemusta. Se on suurin lukema sitten vuoden 2016.

Tämä osoittaa, että nykyaikainen kansainvaellus ei suinkaan ole hiipumassa vaan pikemminkin kasvusuunnassa. Eikä eurooppalainen taakanjakomekanismi tule sitä suinkaan lopettamaan. 

Mikäli kansainvaellus kuitenkin haluttaisiin pysäyttää, tarvittaisiin muita keinoja. Niistä tehokkain olisi EU:n vetovoiman pienentäminen kehitysmaalaisten parissa. Siksi on kysyttävä, että millä keinoin se olisi mahdollista. 

Omalta osaltani näen helpoiksi ratkaisuiksi esimerkiksi 1) turvapaikan tarpeen osoittamisvalvollisuuden siirtämisen hakijalle, 2) EU:n alueella vapaan liikkumisen estämisen hakemuksen käsittelyn aikana, 3) tehokkaan palauttamismekanismin kehittämisen perusteetta turvapaikkaa hakeneille sekä 4) EU-maiden sosiaaliturvan rajaamisen pelkästään kansalaisille. 

Valitettavasti en ole havainnut tämänsuuntaisia pyrkimyksiä EU:n päätoksentekokoneistolta. Näin siitä huolimatta, että kohta 1) estäisi valheellisin perustein maahan pyrkineiden henkilöiden hyväksymisen, 2) estäisi elintasopakolaisten luvattoman pääsyn EU:n alueelle, 3) poistaisi Unionin alueelta sellaisen henkilöt, joilla ei ole turvapaikan tarvetta sekä 4) vähentäisi niiden ihmisten määrää, jotka pyrkivät eurooppalaisen elatusautomaatin nauttijoiksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ankka, joka korosti uuden rajalain kiireellisyyttä
Humanitaarisen maahanmuuton vallankumous
Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat kuin väkivaltainen avioliitto

Anders Adlercreutz tahtoo alistua kiristyksen edessä

RKP:n ryhmäpomo Anders Adlercreutz ilmoitti eilen ISIS-naisia ja heidän lapsia koskevana tahtonaan, että "pelastamme lapset ja jos äidit siinä tapauksessa haluavat mukaan, niin myös heidät".

Tämä tarkoittaa sitä, että hän haluaa Pekka Haaviston (vihr) tavoin suostua ISIS-naisten lapsistaan piittaamattomaan kiristykseen, josta kirjoitin itse muutamia päiviä sitten. Saattaa tietenkin olla, ettei hän itse ole ymmärtänyt kysymyksessä olevan kiristyksen lasten oikeuksien varjolla.

Uskon kyllä helposti, ettei Adlercreutz (tai myöskään Haavisto) ole itse ymmärtänyt asiaan sisältyvää mafiamaista kiristystä. Uskon myös sen ettei hän todennäköisesti ole lukenut blogitekstiäni, jossa asiasta on kerrottu.

Sen sijaan on mahdotonta uskoa, että hän olisi ollut tietämätön myös Ben Zyscowiczin (kok) mielipidekirjoituksesta, jossa tämä kertoi saman asian vähän latteamin sanakääntein kuin minä blogissani.

Siksi ilmaisen tässä kirjoituksessa paheksuntani siitä, että vihervasemmiston lisäksi myös RKP haluaa tietoisesti alistua terroristien edessä. Ja toivon, että mahdollisimman moni suomenruotsalainen Adlercreutzin ja RKP:n äänestäjä ymmärtäisi asian ja tekisi siitä johtopäätöksensä tulevia vaaleja ajatellen.

Lopuksi muistutan Adlercreutzia ja RKP:tä siitä, että kiristykseen suostuminen ei ikinä johda ongelman pysyvään ratkaisuun. Sen sijaan se osoittaa pahantekijän löytäneen uuden - myös tulevaisuudessa käyttökelpoisen - keinon saada tahtonsa läpi. Näin myös käsillä olevassa tapauksessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
ISIS-naiset haluavat ratsastaa lapsillaan
RKP vaatii maahamme kymmeniä uusia seksuaalirikollisia
Kauniaisissa äänestetään RKP:tä ja vastustetaan lapsia