Poliittinen peli

Helsingin sanomien mukaan näyttäisi siltä, että paljon julkisuutta saaneen valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) budjettiesityksen suurimmat erimielisyyttä aiheuttavat seikat ovat koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen kohdistuvat leikkaukset sekä toisaalta sosiaaliturvamenojen sulkeminen pois säästökohteena. Toisin sanoen Petteri Orpon (kok) johtama hallitus näyttäisi olevan yksimielinen kehitysavun, kehityslainojen ja humanitaarisen katastrofiavun korotuksen perumisesta sekä kiintiöpakolaisten vastaanottamisen lopettamisesta - minkä panin ilolla merkille. 

Tämä tarkoittaa sitä, että ainakin Kokoomus - ja myös opetusministeri Anders Adlercreutz (rkp) - haluaisi vaihtaa koulutuksen, tutkimuksen ja tuotekehityksen paikkaa sosiaaliturvamenojen kanssa. Tämä olisi sikäli loogista, että tällainen muutos mitä todennäköisimmin tukisi suomalaisten osaamistasoa ja sitä kautta kilpailukykyä kansojen välisessä taloudellisessa kilpailussa. 

Taustalla on nähtävissä ainakin osittain myös hallituksen pääpuolueiden välinen poliittinen peli. Kokoomus tuskin saa montaakaan ääntä sosiaaliturvaa nauttivista ihmisistä kun taas Perussuomalaisille juuri tämä joukko on ollut tärkeä - mutta ilmeisesti juuri nykyisen oikeistohallituksen aikana katoamassa oleva - kansalaisryhmä. Ja päinvastoin, Kokoomuksella on paljon kannattajia kaiken tasoisissa oppilaitoksissa opettavien henkilöiden ja myös opiskelijoiden joukossa, mutta perussuomalaisilla vähemmän.

Omalta osaltani arvelen väännön päättyvän jonkinlaiseen kompromissiin, jossa molemmat puolueet voivat jälkikäteen sanoa toimineensa oman kannattajaryhmänsä puolesta ja pelastaneen heille tuikitärkeitä budjettieuroja. Toivon mukaan tällainen kompromissiratkaisu on aidosti hyödyllinen myös Suomen talouden ja tulevaisuuden kannalta - ja samalla ohjaa koko koulutus-, tutkimus- ja tuotekehityskokonaisuutta kohti entistä tuloksellisempaa ja kansakunnan kokonaisuutta hyödyntävää suuntaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuija Siltamäen kysymys ja tosiasiat
Suomen oiva päätös kantaa hedelmää
Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi

Kaksi pointtia presidentti Stubbin puheesta

Presidentti Alexander Stubb sanoi uudenvuodenpuheessaan monenlaisia asioita, joista kaikkia en aio käsitellä tässä. Sen sijaan nostan esille kaksi mielestäni tärkeää seikkaa.

Niistä ensimmäiseksi on hänen toteamuksensa siitä, että "en ole niinkään huolissani ulkoisesta turvallisuudestamme kuin taloustilanteestamme ja kansakuntamme sisäisestä kahtiajakautumisesta. Huoli henkilökohtaisesta työ- ja taloustilanteesta painaa nyt monia."

Tämä on tärkeä asia ja ollut hukassa koko hallituskauden. Erityisesti opposition edustajat ja kannattajat sekä lehdistö ovat pyrkineet kampittamaan maan hallitusta viimeisen puolentoista vuoden aikana monilla keksityillä väitteillä. Siis sellaisilla kuin negatiivisten merkitysten antamisella solmioiden kuvioille tai pelottelemalla sairaaloiden sulkemisella. 

Siksi toivon, että oppositio, sen kannattajat ja lehdistö ottaisivat presidentin puheen tosissaan ja rakentaisivat omat linjauksensa paasikivimäisesti tosiasiat tunnustaen, poliittisten vastustajien mustamaalauksesta luopuen sekä tahallisista väärinymmärryksistä pidättäytyen. Eli pyrkien rehellisesti luomaan edellytyksiä parempaan elämään jokaiselle, joka täällä asuu ja kantaa rehellisesti kortensa yhteisen hyvän puolesta.

Onhan selvää, että suomalaisten työ- ja taloustilanne paranevat vain siten, että valtiovalta toimii selkeästi ja loogisesti. Eikä poliittinen debatti ja päätöksenteko hötkyile sinne ja tänne aiheuttaen epävarmuutta talouskasvua ja työpaikkoja luovien sekä investointeja harkitsevien pienyrittäjien ja suuryritysten johtajien keskuudessa.

* * *

Toiseksi presidentti esitti toivomuksen siitä, "että maamme eduskuntapuolueet löytäisivät yhteisen sävelen kasvun luomiseksi. Jatkumon, jolla saisimme koko Suomen taas kestävän kasvun tielle. Olkaa rohkeita. Hakekaa kompromisseja."

Hän tuskin tarkoitti tällä kommentillaan sellaista, että hallitusvallan tulisi päätösten tekemisen sijaan hakea oppositiota miellyttäviä kompromisseja jokaiseen asiaan. Sen sijaan uskon hänen ajatelleen pikemminkin päinvastaisella tavalla. 

Siis siten, että kuhunkin asiakokonaisuuteen liittyvän politiikan tulisi lähtökohtaisesti perustua hallituksen linjauksiin, johon oppositio reagoisi - nykyisin asiassa kuin asiassa esille tulevan neliraajajarrutuksen sijaan - tekemällä hallituksen linjausten hengen mukaisia korjausehdotuksia havaitsemiensa epäkohtien osalta. 

Samalla hallituksen tulisi punnita opposition huomautuksia ennakkoluulottomasti ja olla valmis muokkaamaan päätösesityksiään niiden mukaisesti. Mutta vain mikäli tosiasiat tukevat opposition perusteita, eivätkä muutokset rikkoisi hallituksen politiikan peruslinjauksia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Presidentti tuomitsi kokoontumiset, joissa on mukana "ääriliikkeitä, rasistisia liikkeitä"
Alkaneen vuoden huomioita velasta, nuorisosta ja koulusta
Alexander Stubb, Suomen presidentti

Itkevät yliopisto-opiskelijat

Eräs kollega vinkkasi minulle sosiaalisen median viestin, jossa yliopisto-opettaja kertoi nuorten oppilaidensa olevan luontokadon ja ilmastonmuutoksen takia niin ahdistuneita, että "esimerkiksi sukupuuttoja koskevan luennon aikana usein joku itkee". Toisessa viestissään samainen yliopisto-opettaja kertoi, että hänen opiskelijansa "varsin usein kokevat, että heidän on ratkaistava ilmastokriisi ja pysäytettävä sukupuuttoaalto". 

Tämä on merkittävää siksi, että korkeakoulutetut ihmiset tulevat mitä todennäköisimmin johtamaan Suomea myös tulevaisuudessa. Eikä se ole lasten leikkiä, vaan edellyttää luovien ratkaisujen tekemistä, jotta ympäristöasiat saadaan hoidetuksi ilman kohtuutonta taloudellista hintaa. Siis kompromissien tekemistä erilaisten ihmisten kanssa mitä moninaisimmissa tilanteissa.

Onko siis niin, että olemme kasvattamassa nyt opintojaan suorittavaa sukupolvea painetta kestämättömiksi ja toimintakykynsä hukanneiksi ihmisiksi? Siis sellaisiksi, että he romahtavat itkeä pillittämään silloin, kun olisi tehtävä kaikkia intressiryhmiä tyydyttäviä ratkaisuja, joissa joutuu hyväksymään ja sovittamaan yhteen omien näkemystensä kanssa ristiriitaisia intressejä. 

* * *

Maailmanlaajuinen sukupuuttoaalto on sinänsä tieteellinen tosiasia, joka johtuu lähinnä aiemmin käyttämättömän maan/vesialueiden valjastamisesta ihmisen käyttöön sekä jo käytössä olevien alueiden entistä intensiivisemmästä käytöstä. Sitä ei kuitenkaan ratkaista viiden ja puolen miljoonan ihmisen Suomessa, vaan kansainvälisellä yhteistyöllä, jossa on huomioitava myös kaikkien ihmisten elämän edellytysten säilyminen. 

Myös ilmaston lämpeneminen 1800-luvulta tähän päivään on tieteellinen tosiasia. Tosin ainakaan pohjoisen merijään perusteella sen suhteen tilanne ei ole niin kestämätön kuin uutisvirrasta voisi päätellä, sillä juuri saavutettu tämänvuotinen napajään syyskuinen pinta-alaminimi jäi suuremmaksi kuin vuonna 2012. 

Näin siitä huolimatta, että ennätysvuodesta on kulunut jo yli vuosikymmen ja juuri nyt on ilmastoa lämmittävä El Niño-vuosi, jonka aikana vanhojen ennätysten olisi voinut olettaa tulleen lyödyiksi. Siten ainakin tällä hetkellä opiskelijoidenkin kannattaisi hiukan hengähtää ja itkuun pillahtamisen sijaan panna tyytyväisenä merkille, että sekä ilmaston lämpenemisen että luontokadon suhteen on - ainakin lähes - koko maailma herännyt tekemään asioita, joiden kautta molempien katastrofien voi olettaa jäävän lievemmiksi kuin vaikkapa vielä vuosikymmen sitten voitiin pelätä.

Siksi myös nyt opiskelevien nuorten kannattaisi keskittyä kehittämään omia kykyjään ja taitojaan löytää rakentavia ratkaisuja. Ja oppia katsomaan rohkeasti tulevaisuuden mahdollisuuksiin sen sijaan, että pelkäävät itkua tuhertaen pahimman mahdollisen skenaarion toteutumista. Tällaista kehitystä kannattaisi myös yliopisto-opettajien tukea opetuksessaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutos vähentää eurooppalaisten kuolleisuutta
Ilmastotutkimus ei oikeuta ihmisten elämän vaikeuttamista eikä nuorison ahdistamista
Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa

Perussuomalaisten arvojen kannattajille

Kirjoitin eilisiltana lyhyen yhteenvedon tulevan hallituksen ohjelmasta. Se herätti blogin kommenteissa keskustelua, jossa moni arvoisista lukijoistani moitti ohjelmaa vähintäänkin riittämättömäksi etenkin maahanmuuton suhteen.

On selvää, ettei Suomen talouden tervehdyttäminen tule tapahtumaan ilman, että monet kokevat menettämään saavutettuja etuja. Viime kädessähän koko ongelma on syntynyt juuri siitä, että poliittiset päättömät ovat syystä tai toisesta halunneet tarjota vaalikarjalle erilaisia etuja - eikä niiden poistaminen tietenkään jää ilman vaikutusta kustakin edusta nauttiville. 

Toisaalta on myös niin, että kannatusalhosta huutelevalla poliittisella vasemmistolla on edelleen käytettävissään voimakkaita ulkoparlamentaarisia vaikutuskeinoja. Mahtavin niistä on vasemmistolainen ammattiyhdistysliike, joka on aina valmis poliittisiin lakkoihin. 

Näihin se tullee turvautumaan erityisesti turvatakseen oikeutensa laittomiin ja poliittisiin lakkoihin - joiden rajoittaminen on mukana hallitusohjelmassa - mutta tarvittaessa myös monissa muissa asioissa. Enkä epäile, etteivät myös vihervasemmiston johtamat ympäristöliike ja ihmisoikeusjärjestöt panisi parhaansa mukaan kapuloita Orpon hallituksen rattaisiin. Ja näin tulevat tekemään varmuudella myös suurimmat mediatalomme eli Erkon Sanoma-konserni ja Yleisradio.

Nähtäväksi siis jää, minkälaiseksi muodostuu Orpon hallituksen taival sen yrittäessä korjata maamme julkista taloutta kestävälle tolalle. Ja miten se vaikuttaa siihen osallistuvien puolueiden kannatukseen. 

Jälkimmäisen osalta en epäile, etteivätkö Kokoomuksen, RKP:n tai Kristillisdemokraattien kannattajat pysyisi ainakin pääosin puolueensa takana myös tulevissa vaaleissa. Sen sijaan minulla on ikävä epäilys, että Perussuomalaisten kannattajien joukossa odotukset ovat saattaneet olla liian suuria. 

Jos ja kun humanitaarinen maahanmuutto ei lopu kuin seinään, katujamme terrorisoivia nuorisojengejä ei saada kuriin hallituskauden aikana ja vielä rahan kylväminen kehitysmaihinkin jatkuu, saattaa pettymys heidän joukossaan olla kova. Ja johtaa kiusaukseen siirtyä puolueen kannattajakunnasta vaaleissa nukkuvien joukkoon. Siksi sallittakoon vielä pari sanaa aiheesta.

Tosiasiahan hallitusta ja sen ohjelmaa laadittaessa oli, ettei Perusuomalaiset saanut vaaleissa yli 50 prosentin kannatusta eikä voinut siksi perustaa hallitusta yksinään. Siksi Riikka Purra ja kumppanit ovat joutuneet tinkimään muiden hallituspuolueiden tavoin tavoitteistaan.

Siitä huolimatta asia on juuri siten kuin Wille Rydman (ps) luonnehti hallitusohjelmaa Twitterissä: "jokainen hallitusohjelma on aina poliittinen kompromissi. Tämä ohjelma on silti PS:n tavoitteiden kannalta aivan poikkeuksellisen hyvä. Seuraavat neljä vuotta tehdään politiikkaa, jossa isänmaan etu tulee aina ykkösenä."

Siksi meidän, jotka olemme joutuneet sivusta katsomaan viimeisten neljän vuoden aikana verovarojemme tuhlausta maailmanparantamiseen, tulisi olla nyt tehtyyn ratkaisuun tyytyväisiä. Se ei ole täydellinen, mutta - kuten eilisiltaiseen kirjoitukseeni muotoilin - kuitenkin "kelvollinen". Ja paras saatavilla ollut sen jälkeen kun Keskusta petti jälleen kerran jäämällä vapaaehtoisesti vihervasemmiston tueksi oppositioon.

Sitä paitsi perussuomalaisten kannattajien on syytä huomata, että mikäli Riikka Purran johtaman puolueen kannatus kääntyy laskuun tulevissa mielipidemittauksissa, putoaa myös sen painoarvo hallituksen sisäisissä väännöissä - ja samalla Perussuomalaisten ajamien asioiden toteuttaminen kärsii entisestään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kelvollinen hallitusohjelma
Ex-mallioppilas on pelastettava nyt!
Perussuomalaisten ja Kokoomuksen traumat