Suomalaisen yhteiskunnan on ryhdistäydyttävä

Suomen hallitus on ollut julkisuudessa monenlaisten asioiden yhteydessä. Viimeksi suurta huomiota sai Petteri Orpon (kok) kabinetin viime vuonna lupaama kuuden miljoonan euron rasisminvastainen koulutuspaketti, jolla tyynnyteltiin vuoden 2023 kesällä järkensä menettänyttä vihervasemmistoa. 

Samalla hallitus kuitenkin tekee hartiavoimin työtä sen eteen, että Suomen julkinen talous saataisiin palautettua kestävälle uralle. Ja juuri tämä päivä näkee yhden sen ikävimmistä seurauksista, sillä yleinen arvonlisävero nousee 25,5 prosenttiin. 

Se tarkoittaa, että valtio rouhaisee jatkossa 25,5 prosentin veron kaikista niistä ostoksista, joista se aiemmin otti 24 prosenttia. Eikä siinä kysellä sen enempää maksavan asiakkaan kuin myyvän yrityksenkään tuntoja. 

Käytännössä muutos tarkoittaa, että lompakossa olevan tai kortilta virtaavan rahan käypä arvo alenee. Eli meistä jokainen saa palkallaan alv:n noston verran vähemmän ostovoimaa - tai vaihtoehtoisesti sitä myyvän yrityksen voittomarginaali supistuu saman verran. Eikä kumpikaan näistä vaikutuksista edistä Suomen talouden elpymistä. 

Samaan aikaan valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kuitenkin ilmoitti, että hallitus aikoo aloittaa valtionhallinnon supistamisen. Se tarkoittaa vähemmän rahanjakoa erilaisille edunsaajille sekä pienempää henkilöstöä hoitamaan kansalaisten yhteisiä asioita. 

Myös tämä on sellainen päätös, joka näyttäytyy ikävänä tavallisille kansalaisille. Mutta myös se on pakko tehdä, koska ilman julkisen talouden korjaustoimia Suomi ajautuisi vuosi vuodelta entistä syvempään velkaloukkuun, jossa sitä lopulta rangaistaisiin holtittomuudesta entistä suuremmilla koroilla. Ja ne leikkaisivat aikanaan vieläkin suuremman osan julkisesta taloudesta kun valtion nykyisillä lainaehdoilla.

* * *

Edellä kuvaamani ikävät päätökset korostavat suomalaisen yhteiskunnan ryhdistäytymisen tarvetta. Se tarvitsee enemmän osaamista, kekseliäisyyttä, rohkeutta, yrittäjyyttä ja työntekoa. Eli suurempaa kykyä tuottaa arvonlisää tehdylle työlle. 

Selkokielellä sanottuna Suomi tarvitsee siis uusia innovaatioita, joille on kysyntää meillä ja etenkin muualla. Siksi oli mukava lukea artikkeli, jossa MTV3 kertoi espoolaisesta yrityksestä - Varjo Technologies - joka tuottaa muun muassa hävittäjälentäjien koulutukseen soveltuvaa virtuaaliteknologiaa.

Tämän - itselleni aiemmin täysin tuntemattoman - yrityksen tuotteita käyttävät lähes kaikki maailman suurimmat ilmailu- ja puolustusteollisuuden toimijat sekä merkittävimmät autonvalmistajat kuten Volvo, Volkswagen, BMW, General Motors, Lockheed Martin, Airbus, Boeing, BAE Systems sekä Yhdysvaltain armeija ja usean Nato-maan puolustusvoimat. Enkä epäile yhtään, etteikö yrityksen työntekijöillä olisi mukavan elämän tarjoava palkkataso tai etteikö sen liikevoittoprosentti olisi vähintäänkin riittävä. 

Toinen viime aikojen esimerkki suomalaisen yrityksen läpimurrosta on lääkeyhtiö Orionin kehittämä uusi eturauhassyöpälääke. Yhtiön yhteistyökumppanin Bayerin tekemän arvion mukaan lääkkeen vuotuinen maailmanlaajuinen myynti voisi parhaimmillaan ylittää kolme miljardia euroa. 

Salaisuudeksi kuitenkin on jäänyt, kuinka suuri osa siitä virtaa liikevoittona suomalaisyhtiön osakkeenomistajille. Jotain kai kuitenkin kertoo se, että Orionin osakekurssi on viimeisen vuoden kuluessa noussut melko tarkalleen neljänneksellä. 

* * *

On tietenkin selvää, ettei kumpikaan edellä mainituista suomalaisyrityksistä tule työllistämään valtavia ihmisjoukkoja. Mutta ne jotka työllistyvät, käyttävät elämiseensä rahaa ja mahdollistavat sitä kautta osaltaan rahoituspohjan erilaisille palveluntarjoajille ruokakaupoista taidegallerioihin.

Ja samalla kilahtelee lantteja myös verokarhun usein kovin pohjattomaan pussiin, jota nykyinen hallituksemme näyttäisi kuitenkin yrittävän tosissaan paikata edellisten vuosikymmenten valtioneuvostojen leväperäisyyden jäljiltä. Toivon mukaan se myös onnistuu siinä.

Samoin on toivottava, että suomalaisilta löytyy rohkeutta ja osaamista synnyttää uusia pieniä yrityksiä, joiden osaaminen riittää kasvuun ja menestymiseen maailmalla. Ja että jo olemassa olevista yrityksistä mahdollisimman moni onnistuu alallaan ja jopa kasvaa. Ja että ne kaikki tarjoavat menestyksensä kautta kasvualustaa palvelusektorille sekä verotettavaa rahaa julkiselle hallinnolle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpon hallitus ja Suomen talouden surullinen tila
Nyhtökauran surullisen kohtalon opetus
Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa

Vaihtoehtoja tuhansien virkamiesten irtisanomiselle ja byrokratian hidastumiselle

Valtiovarainmimisteriön virkamies kertoi, että hallituksen päätökset julkisen talouden supistamisesta saattavat johtaa tuhansien virkamiesten irtisanomisiin. Näin siksi, että henkilöstökulut ovat virastoissa ylivoimaisesti suurin kuluerä. 

Tämän välttämiseksi etsitään eri ministeriöissä säästökohteita, jotka tullaan esittelemään hallitukselle toukokuun loppupuolella. Ammattiyhdistysliikkeen edustajan mukaan irtisanomiset johtaisivat kansalaisille ja yrityksille erilaisten tarkastusten, luvitusten ja vaikkapa rahoituspäätösten saamisen hidastumisena.

Mikä siis neuvoksi tällaisessa tilanteessa?

Mieleeni tuli tänä aamuna kaksi eri vaihtoehtoa, joilla edellä kuvatuista ongelmista voitaisiin selvitä. Niistä ensimmäinen on virkamiesten vapaaehtoinen palkanlasku, jolla vähentynyt budjettirahoitus voitaisiin jakaa tasan kaikkien valtion palkkarenkien kesken. Tähän olisi hyvin varaa, sillä valtio maksaa nykyisin työntekijöilleen selvästi korkeampia palkkoja kuin yksityinen tai kuntasektori.

Näin julkisen hallinnon työpaikat voitaisiin säilyttää huolimatta valtion vähentyneestä palkanmaksukyvystä. Eikä asia tarvitsisi sen enempää kuin valtiolla työtä tekevien yhteisen päätöksen, jonka työnantaja tulisi epäilemättä hyväksymään. Ja virkamiehet ja muut valtion työntekijät voisivat sen jälkeen saada hyvää mieltä siitä, että he ovat kyenneet mittavaan solidaarisuustekoon. 

Toinen mieleeni tullut seikka koskee sitä, miten voitaisiin vähentää tarkastusten, luvitusten ja vaikkapa rahoituspäätösten - eli byrokratian - hidastumista. Se olisi yksinkertaista, rakas Watson, sanoisi Sherlock Holmes.

Hallitus ja eduskunta voisivat nimittäin seuraavaksi purkaa erilaisten tarkastusten, luvitusten ja vaikkapa rahoituspäätösten määrää julkisessa hallinnossa. Eli ryhtyä byrokratian supistamistalkoisiin. 

Se kannattaisi aloittaa vähiten tarpeellisesta byrokratiasta ja jatkaa niin pitkälle, että valtion jäljelle jäävä työvoima selviäisi siitä - mieluiten - jopa sukkelammin kuin valtion nykyinen renkiarmeija tämänhetkisestä byrokratiasta. Tässä suhteessa aloitteen voisi hallituksen lisäksi ottaa myös poliittinen oppositio, joka näin toimimalla voisi osoittaa olevansa rakentava voima suomalaisessa yhteiskunnassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Olli Rehn tarjoaa poliitikoille karvasta lääkettä
Julkinen raha johtaa lailliseen korruptioon
Terveydenhuolto tuli äärimmäiselle rajalle

Eiliset turvapaikanhakijat syövät reilusti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tulevan vuoden säästöt

Suomi sulki eilen neljä raja-asemaa ehkäistäkseen Venäjän hybridivaikuttamista. Tämä tapahtui hyvästä syystä, vaikka joku itäsuomalainen tutkijatohtori ja Venäjän sotatoimia polttoaineita ostamalla tukeva rajanylittäjä protestoivatkin asiaa. Niin, ja tietenkin vanha kommunisti ja ihmisoikeusaktivisti Martin Scheinin. 

Tosiasia kuitenkin on, että pelkästään eilisen päivän aikana Suomeen saapui venäläisten masinoimana yhteensä 163 kehitysmaalaista. Kun muistetaan, että maahan tulleet ihmiset kuuluvat sellaisin väestöryhmiin, joiden nettovaikutus on henkeä kohden ainakin 10 000 euroa vuodessa, voimme laskea tämän joukon - olettaen, että he kaikki ovat oikeutettuja turvapaikkaan - aiheuttamien kustannusten olevan jatkossa minimissäänkin 1,63 miljoonaa euroa vuodessa. Jos nämä ihmiset olisivat keskimäärin 30-vuotiaita ja eläisivät 80 vuoden ikään, syntyisi heistä suomalaisen veronmaksajan maksettavaksi kustannusta yhteensä 81,5 miljoonaa euroa. 

Summaa voi verrata vaikkapa siihen, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue aikoo karsia menojaan ensi vuoden aikana noin 55 miljoonalla eurolla, joka tarkoittaa noin 80 henkilötyövuotta. Käytännössä se tarkoittaa luopumista joistakin palveluista, mikä luonnollisesti on hankalaa niille, jotka kyseisiä palveluja käyttävät.

Kuten arvoisa lukijani huomaa, olisi pelkästään eilisen päivän aikana tulleiden hybridivaikutusvälineiden aiheuttamilla kustannuksilla voitu turvata reilusti Länsi-Uudenmaan laajuisen alueen hyvinvointipalveluiden säilyminen nykytasolla ensi vuoden ajan. Tai kuten todennäköisemmin käy, heidän maahantulonsa takia joudutaan suomalaisille tarjolla olevista julkisista palveluista tinkimään noin puolitoistakertainen määrä verrattuna siihen, mitä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on suunniteltu tehtävän tulevana vuonna. 

Siksi on selvää, ettei itärajan yli autojaan tankkaamassa käyneiden ihmisten ruikutus saa minulta tippaakaan sympatiaa. Ei etenkään se imatralainen Putinin Venäjää polttoainekaupallaan tukeva älykääpiö, joka esitti näkemyksenään, että "viattomat kärsivät muutaman hassun rajanylittäjän takia".  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talvisodan henki
Vaihtoehtoisia tulkintoja
Maahanmuuton raskas taakka

Ex-mallioppilas on pelastettava nyt!

Arvoisa lukijani muistaa varmaankin puheet Suomesta EU:n mallioppilaana, joka hoitaa omat asiansa ja pyrkii sitä kautta EU:n päätöksenteon ytimeen. Niin muistan minäkin täältä norsunluutornistani. 

Ja siksi oli ikävä lukea, että Suomi on muuttunut EU:n syvimmän paarialuokan valtioksi. Se on nimittäin viime vuonna ainoa ylivelkaantunut EU-maa, joka ei ole pystynyt kääntämään velkasuhdettaan laskuun. Edes Ranska, Kreikka tai Italia eivät olleet yhtä surkeita taloudenhoidossaan, vaikka niillä onkin vielä toistaiseksi Suomea enemmän velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseensa.

Tämä kaikki johtuu tietenkin Sanna Marinin (sd) johtaman hallituksen talouspoliittisesta kyvyttömyydestä. Sehän jakeli rahaa avokätisesti jokaiselle, joka sitä kehtasi pyytää - ensin koronapandemian ja sitten Venäjän Ukraina-operaation tarjoaman savuverhon suojassa ja lopulta, eli kuluvana vuonna, röyhkeästi ilman mitään tekosyytä. 

Tästä syystä olisi tärkeää, että Suomeen saataisiin talouden tervehdyttämiseen vakavasti suhtautuva uusi hallitus. Ja että Suomen kansa ymmärtäisi, etteivät julkiset palvelun voi säilyä nykyisellä tasolla ilman työn tuottavuuden oleellista kasvua. Eli ainakin ensi vaiheessa niitä pitää purkaa tavalla tai toisella. 

Nähtäväksi siis jää, onnistuvatko Perussuomalaiset ja RKP sopimaan yhteisen linjan nyt käynnissä olevissa neuvotteluissa maahanmuutosta ja ilmastopolitiikasta. Maahanmuuton osalta oleellisinta on minimoida sellaisten tulijoiden määrä, jotka todennäköisimmin jäävät sosiaaliturvan varaan ja ilmastopolitiikkatoimien on keskityttävä pikemminkin yrityselämämme muutoksen tukemiseen kuin teollisuuden alasajoon. 

Och samma på svenska: När det gäller invandringen är det viktigaste att minimera antalet personer som sannolikt kommer att vara beroende av socialbidrag, och klimatpolitiken bör fokusera mer på att stödja vår företagsverksamhets omställning än nedläggningen av industrin.

Tätä ei luulisi olevan vaikea ymmärtää myöskään Säätytalolla eikä Anna-Maja Henrikssonin (rkp) tai Riikka Purran (ps) poliittisissa esikunnissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiskoulujen alamäen syyt ovat vihervasemmistolaisissa uudistuksissa
Petteri Orpo opasti Anna Maja Henrikssonia
Kepun petokselle on tulossa kova hinta

Verotuksen oikeutus ja pimittäminen

Alkujaan ihmiset elelivät ulkoistamatta käytännössä mitään palveluksia yhteisesti kustannettaviksi. Suomessa tämä jakso päättyi viimeistään keskiajalla Ruotsin ottaessa vallan maan länsiosissa ja Venäjä itäosissa, todennäköisesti jo paljon aiemmin.

Vieraan vallan tultua maahamme määrättiin ihmisille maksettavaksi vero, jonka hoitivat käytännössä talolliset kaikkien asukkaidensa puolesta. Perusteluna käytettiin ihmisten ja heidän omaisuutensa suojelemista viholliselta. Myös kristinuskon mukana saapunut kirkko otti osansa, olihan sen tarpeet määritetty jo Raamatussa "kymmenyksinä".

Käytännössä verotus nousi nopeasti sietämättömäksi ja sen kerääminen monin tavoin epäreiluksi. Lopputuloksena saatiin 1590-luvulla maahan nuijasodaksi kutsuttu sisällissota.

Se ei kapinallisten kukistuttua muuttanut itse asiaa, vaan verotus kävi Ruotsin suurvalta-aikana entistä rankemmaksi. Eihän kuninkaan ja aatelisten loisto olisi ollut mahdollista ilman varoja eikä Eurooppaa voinut vallata ilman resursseja.

Ajan myötä verotuksella ryhdyttiin hoitamaan myös muita kuin sota- ja jumaluusasioita. Syntyi hyvinvointivaltio, jossa verotusta yritettiin perustella kansalaisten parhaalla.

Vanhusten huolto, terveydenhuolto ja köyhäinapu otettiin julkisen sektorin piikkiin. Ajan myötä sinne lisättiin kaikenlaista muutakin tieteiden, taiteiden ja muun kulttuurin tukemisesta aina kehitysapuun ja muuhun maailmanparantamiseen, sosiaaliturvaan, yritysten ja maatalouden tukemiseen, luonnonsuojeluun sekä Euroopan Unionin jäsenmaksuihin.

Lopputuloksena valtiosta ja kunnista on kasvanut hyvinvointivaltion keskeisiä toimijoita, joiden osuus BKT:stä on kasvanut valtavaksi. Taloudellisen taantuman aikana se on merkinnyt julkisen talouden nopeaa velkaantumista.

Suomessa tämä kehitys lienee tullut tiensä päähän tämän vuosikymmenen alkupuolella, koska silloin ainakin valtion budjetin kasvua alettiin tosissaan taittaa, kuten täällä olevasta kuvasta näkyy. Siitä huolimatta budjetit ovat olleet alijäämäisiä, eli ne on rahoitettu ottamalla velkaa meidän kaikkien yhteiseen piikkiin.

Tässä tilanteessa verotuksen alkuperäisen oikeutuksen eli turvallisuuden takaamisen rahoituksesta on tullut yhä vaikeampaa. Iskukykyisen armeijan ylläpito on kallista, eikä se tahdo sopia budjetin raameihin.

Niinpä aamun lehti kertoi pyrkimyksestä uusien asehankintojen rahoittamiseksi budjetin ulkopuolelta. Li Anderssonin (vas.) mukaan "rahoitusmallin pitää olla sellainen, ettei hankintojen takia jouduta vähentämään rahoitusta esimerkiksi perusturvasta tai koulutuksesta".

Kommentti ei kuvaa yksin Anderssonin näkemystä, vaan kuvastaa käytännössä kaikkien poliitikkojen ajatusmaailmaa. Luultavasti myös useimpien asiaa turhan heikosti ymmärtävien suomalaisten.

Budjetin rajat ovat tulleet vastaan myös liikenneväylien rahoituksessa. Maanteille kaavaillaan kilometriperusteista maksua, jolla rahoitettaisiin tienhoidon tehtäväkseen saavaa yhtiötä. Tämä yhtiö voisi sitten ottaa velkaa teiden hoitamiseksi, eikä se näkyisi valtion budjetissa eikä siten poliitikkojen päätöksenteossa. Suomalaisten kukkarosta senkin tienhoidon ja myös sitä varten otetun velan hoitaminen kuitenkin viime kädessä otettaisiin.

Julkisten menojen siirtäminen pois budjetista on ennen kaikkea vallanpitäjille hyvä ratkaisu. Sen avulla ongelmia voidaan siirtää pois näkyvistä käymättä syvällistä keskustelua julkisen sektorin koosta ja tehtävistä. Samalla kansalaisiin kohdistuva maksurasitus kasvaa entisestään - eli heidän tuloistaan yhä pienempi osa jää itse käytettäväksi.

Työnantaja palkansaajalleen maksamasta 100 eurosta on vähennettävä ensin valtion, kunnan, ja mahdollisesti seurakunnan keräämät tuloveroluonteiset maksut. Jos ne ovat esimerkiksi 30 prosenttia, jää verotetulle tilille maksettavaksi ns. nettopalkaksi 70 euroa.

Tällä rahalla palkansaaja voi ostaa palveluja ja tavaroita, joista peritään alv. Se on yleisesti 24 prosenttia, mutta esimerkiksi ruuan osalta tätä alhaisempi.

Siten todellinen kansalaisten maksama alv on riippuvainen ostettavan tavaran laadusta ja joka tapauksessa 24 prosenttia alhaisempi - sanotaan esimerkiksi 20 prosenttia. Näin ollen työntekijän bruttopalkaksi saaman satasen todellinen ostovoima on noin 58 euroa.

Edellisen lisäksi on huomattava, ettei yrittäjä pysty maksamaan tuota 100 euron palkkaa, ellei työntekijän työ tuota huomattavasti suurempaa summaa yritykselle. Senhän on palkan lisäksi hoidettava yrityksen muut kulut, jotka vaihtelevat yrityskohtaisesti.

Oman, julkisen, työnantajani sosiaali- ja yleiskustannukset ovat noin 1,2-kertaiset sen maksamaan palkkaan nähden. Yksityisillä yrityksillä vaihtelua lienee runsaasti riippuen toimialasta ja yrityksen sisäisestä tehokkuudesta.

Lopputuloksena voidaan joka tapauksessa todeta, että 100 euron työn teettämisen kustannus työnantajalle on yli 200 euroa, minkä päälle pitäisi vielä saada yritykselle liikevoittoakin. Oman työnantajani maksaman palkan ostovoima 58 euroa on työnantajan maksamista kustannuksista noin 26 prosenttia.

Edelle kirjoittamani logiikan soisi olevan ymmärretty aina puhuttaessa yritysten laskutuksesta, palkanmaksusta ja verotuksesta. Sekä yrittämisen edellytyksistä maassamme.

Jos julkinen sektori rahoittaa jatkossa erilaisia toimiaan verojen sijasta muilla maksuilla, vähentävät ne edelleen palkansaajan työstään saamaa vastinetta. Siksi nyt meneillään oleva budjettitekninen kikkailu ansaitsisi syvällisen poliittisen keskustelun, jonka aiheena tulisi olla sekä julkisen sektorin kaikkien tehtävien kriittinen arviointi että niihin liittyvän verotuksen oikeutus.

Tätä keskustelua en ole kuitenkaan nähnyt käytävän. En etenkään valtakunnan merkittävimpien poliitikkojen keskuudessa. Enkä tässä yhteydessä aja itse kaikkien julkisten palvelujen alasaloa tai edes minimointia, mutta kuitenkin niiden kriittistä harjaamista nyt esillä olevan verotuksen pimittämisen sijasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Julkisen kulutuksen ja verotuksen dilemma
Osoittaako McDonalds suomalaisten ymmärtävän?
Pelimiehiä ja maksumiehiä

Kovia säästöjä, mutta voiko kukaan olla enempää sekaisin kuin vihervasemmisto?

Yle uutisoi tänään, että julkisen sektorin säästötalkoissa kohdistettaisiin myös yliopistojen toimintoihin supistuksia. Tämä on tietenkin jollain lailla ymmärrettävää ottaen huomioon Suomen julkisen talouden heikon tilanteen, mutta pari kommenttia uutinen kuitenkin vaatii.

Ensinnäkin, kuten juuri muutama päivä sitten ehdin kirjoittaa, olisi Suomen julkisen talouden rakennetta korjattaessa "haettava sellaisia leikkauksen kohteita, joiden välitön vaikutus ei ole kehitystä ehkäisevä". Valitettavasti tutkimuksesta ja koulutuksesta tinkiminen on juuri sellainen kohde, eikä siinä mielessä hyväksyttävä.

Toinen asia on sitten se, että yliopistossa(kin) ovat viime vuosina lisääntyneet erilaiset suunnittelijat ja muut hallintotoimet. Jos ja kun hallituksen kehysriihestä tulee nyt haettavaksi säästökohteita, toivon että yliopistojen hallinto ymmärtää täsmäkohdistaa pakolliset supistukset näihin tutkimuksen ja korkeimman koulutuksen kannalta toissijaisiin kohteisiin. 

Valitettavasti tässä ei kuitenkaan taideta kuunnella professoreita eikä muitakaan tutkijoita, vaan juurikin näitä suunnittelijoita. Ja kukapa nyt itsensä saneeraisi.

Kolmanneksi toivon, että maamme elinkeinoelämä ymmärtäisi hyötyvänsä tutkimuksesta ja koulutuksesta. Tässä tilanteessa olisikin loistava apu ja yritysten kannalta myös mainio pr-temppu, mikäli esimerkiksi elinkeinoelämän keskusliitton jäsenyritykset päättäisivät tukea yhteisvoimin yliopistoja. Ja miksei oman supistusohjelmansa parissa kamppailevia sektoritutkimuslaitoksiakin. 

Lopuksi se neljäs asia, joka itse asiassa sai minut tällä kertaa tarttumaan sulkakynään eli näppäimistöön. Tarkoitan EU:n ja ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden asemaa maamme yliopistoissa. Heissä on jo pitkään ollut tarjolla erinomainen tulonlähde maamme yliopistoille, mutta jostain syystä Suomen hallitus ei ole saanut tehdyksi päätöstä heidän opiskelujaan kattavan lukukausimaksun säätämisestä. 

No nyt sellainen olisi opetusministeri Krista Kiurun mukaan lopulta tulossa, mutta mitä vielä. Edellä lainaamani Ylen uutisen mukaan vihreät ja vasemmistoliitto vastustavat tällaista lukukausimaksua "jyrkästi". 

Voiko kukaan olla enempää sekaisin? 

Onko tämä ihan oikeasti ymmärrettävä niin, että punaisten ja vihreiden mielestä tässä tilanteessa ulkopuolisten vapaamatkustusoikeus on tärkeämpi kuin mikään muu yliopistojen toiminta? Siis esimerkiksi suomalaista yhteiskuntaa palveleva tutkimus, kansainvälinen huippututkimus, tutkijoiden ja muun henkilöstön työpaikat tai suomalaisten nuorten koulutus.

Sanon ihan suoraan, etten voi mitenkään ymmärtää heidän ajatustensa juoksua - tai oikeastaan punavihreän järjen seisahtuneisuuden tilaa. Annettakoon se minulle anteeksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Neuvoja Suomen tulevaisuuden takaamiseksi
Laiton lakko Uudessakaupungissa
Tieteen innovatiivisuus ja strategisen tutkimuksen rahoitusväline

Kataisen kutsu oppositiolle - keinot on, mutta onko rohkeutta, ymmärrystä ja viisautta?

Suomessa on viime aikoina keskusteltu kovasti käsistä riistäytyneen velkaantumisen pysäyttämisestä. Viimeksi Jyrki Katainen kutsui oppositiojohtajat keskusteluun tavoitteenaan sitouttaa kaikki merkittävät puolueet tarvittaviin säästöihin. 

Taustalla on valtiosihteeri Hetemäen äskeinen ulostulo, jonka mukaan hallituksen esittämä kolmen miljardin säästöt johtaisivat suureen riskiin talouden pysähtymisestä, ellei niitä jaettaisi yli ensi eduskuntavaalien. Siten myös seuraavan hallituksen tulisi jatkaa nykyhallituksen viitoittamalla linjalla.

Sekä Timo Soini että keskustalaiset ovat suhtautuneet Kataisen ulostuloon varsin varovaisesti. Kumpikaan tuskin haluaa riskeerata häämöttävää vaalivoittoaan tekemällä mitään sellaista, josta kansa rankaisee. Toisaalta Suomessa lienee suuri ymmärrys nykyisen tilanteen kestämättömyydestä, joten kieltäytyminenkään ei oikein tule kyseeseen.

* * *

Itse näen tilanteen useimpien muiden suomalaisten tavoin vaikeaksi. Julkisen talouden tasapainottaminen voi tapahtua joko tuloja lisäämällä tai menoja karsimalla. Molemmilla keinoilla on kuitenkin ongelmansa.

Ennen maailmassa Suomen talouteen liittyvät ongelmat laukaistiin poikkeuksetta markan devalvaatiolla, eli valuutan ulkoisen arvon laskemisella. Silloin kaikkien ostovoima pieneni, mutta samoin tekivät yritysten palkkakustanukset. Tämän seurauksena vientiteollisuuden kilpailukyky palasi yhdessä yössä, jolloin talouden rattaat lähtivät liikkeelle teollisuuden alkaessa jauhaa rahaa.

Tänä päivänä devalvaatio ei ole kansallisessa keinovalikoimassa, koska olemme siirtyneet eurooppalaiseen yhteisvaluuttaan euroon. Siitä huolimatta devalvaatio lienee ollut myös kristillisdemokraattien Sauli Ahvenjärven mielessä, kun hän ehdotti viiden prosentin yleistä palkanalennusta. 

Tällä toimenpiteellä saavutettaisiin kutakuinkin sama kuin devalvaatiolla. Ahvenjärven ehdotusta on kritisoitu esimerkiksi täällä, mutta kritiikkiä voi pitää kovin köykäisenä sillä historia on osoittanut develvaation toimivuuden Suomen talouden kilpailukyvyn palauttajana. 

Ongelmaksi palkanalennusten suhteen muodostuu taloudellisten faktojen sijasta ennen kaikkea demokraattinen päätöksentekoprosessi, sillä poliitikot pelkäävät äänestäjien reaktiota suoraan palkkoihin kohdistuvasta alennuksesta. 

Devalvaatio oli aikanaan psykologisesti helpompi, sillä se ei kohdistunut suoraan palkkoihin vaan yleisesti rahan arvoon. Lisäksi palkanalennus olisi suora varainsiirto palkansaajilta yrittäjille ja yrityksille, mikä ärsyttänee monia. Toki myös devalvaatiolla oli sama vaikutus, mutta epäsuoremmin.

Toinen vaihtoehto ratkoa valtiontalouden ongelmia olisi verotuksen kiristäminen. Sen avulla julkinen sektori saisi lisää tuloja, mutta samalla ihmisten innokkuus töiden tekemiseen ja tilaisuuden sattuessa veronkiertoon kasvaisi. Lisäksi tämän vaihtoehdon houkuttelevuutta vähentää se, että Suomen verotus on jo nyt pienimpiä palkkoja lukuun ottamatta kansainvälisesti tiukkaa. 

Verotusta kiristämällä palkannauttijoiden ostovoima laskisi, mutta sitä kompensoisi sosiaaliturvan nauttijoiden ostovoiman kasvaminen. Yrittäjyyden suhteellinen houkuttelevuus nousisi, mikäli yritys- ja arvonlisäverotus pidettäisiin korotusten yhteydessä ennallaan. Develvaation kaltaista jättivaikutusta yrittäjyyteen saati vientisektoriin näillä toimilla tuskin kuitenkaan olisi.

Kolmas mahdollisuus julkisen talouden tasapainottamiseen olisi julkisten menojen leikkaaminen. Tämä on ongelmallista, sillä jokaisella verovaroin luodulla toiminnalla on hyötyjänsä ja siis myös äänekkäät kannattajansa. Siten verovaroin maksettavien etujen karsiminen on demokratiassa ongelmallista, sillä äänekkäimmät luovat yleistä ilmapiiriä ja sen seurauksena vaikuttavat poliitikkojen pelkoihin vaalien osalta.

Menojen karsimisen osalta palautan lukijani mieleen mitä olen aiemmin todennut julkisen sektorin tehtävistä. Tärkeitä niistä on neljä: 1) väkivaltamonompolin ylläpitäminen, 2) tutkimuksen ja koulutuksen edistäminen, 3) (perus)terveydenhuollosta huolehtiminen ja 4) sellaisesta turvaverkosta huolehtiminen, joka antaa riittävän turvan mutta ei passivoi työntekoa. Lisäksi julkisista varoista kannattaa ylläpitää eräitä muita vähemmän tärkeitä toimintoja, joista voidaan osoittaa taloudellista hyötyä. 

Nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa voitaisiin näin haluttaessa siis hakea uutta tasapainoa lopettamalla vaikka kaikki muut julkiset palvelut ja kuluerät kuin edellä mainitut. Ellei se riitä, voitaisiin lisäksi käydä läpi myös kaikki edellä kuvatut tärkeät tehtävät siltä varalta, että jollain niistä olisi löysää. 

Ihmekeinoja ei siis ole. Ei myöskään keinoja, joista kaikki olisivat yksimielisiä. Mutta edelle kirjoittamistani aineksista nyt joka tapauksessa olisi rakennettava se yhdistelmä, jolla Suomen talous saadaan tasapainoon. Muuten riskinä on, että Suomessa joudutaan vielä nykyistäkin vaikeampaan tilanteeseen.

Toivotan siis hallitukselle ja oppositiolle viisautta niiden käydessä yhdessä hakemaan ratkaisuja koko kansakunnan tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeässä palaverissaan. Keinoja on riittävästi, joten nyt tarvitaan vain poliittista tahtoa, rohkeutta ja ymmärrystä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Auttaisiko monikulttuurinen rikkaus Suomen nykyisessä taloustilanteessa?
Ammattisotilas, kestävyysvaje ja tulevaisuuden haasteet
Suomeen 6,54 miljardin euron investoinnit - Katainen katsoo Etelä-Eurooppaan

Asiaan!

Vaalit lähestyvät kovaa vauhtia ja puolueiden välinen nokittelu kiihtyy. Yleisen keskustelun, mielipidekyselyjen ja rimanalitusten lisäksi olen alkanut kaivata muutakin eli konkretiaa tavoittelevaa asiakeskustelua. Näin vaatii lisäkseni esimerkiksi keskustan Timo Laaninen.

Omalta kohdaltani äänestyspäätös näissä vaaleissa ratkeaa pitkälti seuraavien kuuden asiakokonaisuuden pohjalta.

1. Mikä on puolueiden/ehdokkaiden näkemys Suomen tiedepolitiikasta? Jatketaanko nykyisellä linjalla, jossa painotetaan poliittisesti/kaupallisesti motivoitua soveltavaa tutkimusta (kuten ennen Neuvostoliitossa). Vai uskotaanko perinteiseen länsimaiseen  innovaatiojärjestelmään, jonka moottorina on uutta tietoa etsivä perustutkimus - ja jonka pohjalta versovat uudet sovellukset. Toisin sanoen, onko tarkoitus ohjata valtion tiederahat Tekesin, strategisten huippuosaamisen keskittymien (SHOK) ynnä muiden yrityselämän lyhytaikaisia tarpeita palvelevien kanavien kautta, vai haluttaisiinko niistä nykyistä merkittävämpi osa nykysuuntauksen vastaisesti sittenkin kanavoida Suomen Akatemian, eli tieteellisten kriteerien kautta.

EU:n tasolla kyse on puiteohjelmien ja European Research Councilin välisestä rahanjaosta. Jälkimmäinenhän perustettiin sen jälkeen kun oli todettu Euroopan häviävän tieteentekijänä (ja innovaatioiden tuottajana) USA:lle siitä syystä ettei sillä ole ollut koko yhteisön laajuista perustutkimusrahoittajaa.

2. Mikä on puolueiden/ehdokkaiden näkemys suomalaisen julkisen sektorin supistamistarpeesta, ja keinoista sen ratkaisemiseen? Kannatetaanko juustohöylämallia, vai halutaanko saneerata vähemmän tärkeinä pidettyjä julkisia toimintoja. Jos jälkimmäistä, niin mitä olisivat säästökohteet? Ja miksi?

Tässä kohdassa haluaisin puolueiden/ehdokkaiden siis tuovan esiin mitä julkisia palveluita he pitävät enemmän ja mitä vähemmän tärkeinä. Vai onko heillä halukkuutta eli rohkeutta tällaiseen priorisointiin ja vastakkainasetteluun, jossa joku tuntee itsensä aina väärinkohdelluksi. Omasta mielestäni tällainen priorisointi on pohjoismaisen hyvinvointivaltion säilyttämisen ehdoton edellytys - kunhan se on tehty oikein.

3. Mikä on puolueiden/ehdokkaiden näkemys suomalaisesta verotusjärjestelmästä? Tähän liittyen haluaisin kuulla selkeästi perustellun ehdotuksen verotaakan jakamisesta tulo- ja kulutusveroihin. Eli kuinka pitkälle verotuksen keinoja halutaan käyttää elintasoerojen poistamiseen tai nettotuloerojen kasvattamiseen? Lisäksi minua kiinnostavat (samasta syystä) ehdokkaiden näkemykset ansiotulo- ja pääomaverotuksen suhteesta.

4. Mitä puolue/ehdokas aikoo tehdä suomalaisen yrityselämän piristämiseksi. Suomalainen hyvinvointi voidaan ylläpitää vain talouskasvua tuottavan yrityselämän avulla. Esimerkiksi julkiselta sektorilta ulkoistettuja toimintoja hoitavat niin sanotut palveluyritykset eivät kansantalouden kannalta poikkea julkisesta sektorista, eikä niihin kannattaisi haaskata kansainvälisesti alhaisella tasolla olevaa suomalaisten yrittäjien potentiaalia. Sen sijaan vapailta markkinoilta toimeentulonsa hakevien yritysten toimintaedellytykset pitäisi viilata huippukuntoon.

5. Mikä on puolueiden/ehdokkaiden näkemys vaikeuksiin joutuneiden EU-maiden auttamisesta. Halutaanko jatkaa Kreikan mallilla, vai onko joitain muita ajatuksia? Jos on, niin minkälaisia? Etenkin olen kiinnostunut siitä, miten vaikeuksiin joutuneille EU-maille velkarahalla annettujen lainojen takaisin maksaminen varmistetaan.

6. Ja lopuksi kaikille blogiani lukeneille itsestäänselvä asia, eli maahanmuuttopolitiikka. Tässä minua kiinnostavat erityisesti sekä turvapaikanhakijoiden kohteluun liittyvät näkemykset että vakaviin rikoksiin syyllistyneiden kohtelu. Toki kuulisin mielelläni näkemyksiä myös työperäisestä maahanmuutosta, maahanmuuttajien kotouttamisesta ja pakolaispolitiikasta. No, totuuden nimessä tästä aihepiiristä on joitain näkemyksiä jo kuultukin.

Edellä olevien kuuden kohdan lisäksi annan vielä bonuspisteen, jos puolue/ehdokas lupaa toimia jokavuotisen kellonsiirtelyn lopettamiseksi.

Aikaisempia ajatuksia tästä aihepiiristä:
VTT:n johtajat tietovarkaissa
Toimiiko alueellistaminen hyvinvoinnin lähteenä
Puolueiden maahanmuuttoasenteista
Populismin vastavoima