Työntekijät vaativat tuplapalkkaa tekemättä jätetystä työstä

Mitähän mahtaa kertoa nykyisistä suomalaisista se, että työajalla mielenosoitukseen osallistuneet työntekijät olivat vieneet oikeuteen tapauksen, jossa heidän työnantajansa on maksanut tuplapalkan heidän kollegoilleen siltä ajalta, kun nämä ovat olleet poissa. Oikeuskanteen nostaneet työntekijät olivat kokeneet tämän syrjintänä. 

Lapin käräjäoikeus totesi kuitenkin, ettei syrjintää ollut tapahtunut, koska jokaisella yrityksen työntekijällä oli mahdollisuus saada tämä väliaikainen palkankorotus olemalla osallistumatta – omasta tahdostaan – poissa työpaikaltaan. Toisin sanoen nyt kanteen nostaneet ihmiset olivat luopuneet mielenosoituksen aikana palkastaan vapaaehtoisesti, eikä siihen vaikuttanut mitenkään se, että yritys maksoi muille työntekijöille tuolta ajalta paremman palkan.

* * *

Minusta näyttäisi siltä, että asian oikeuteen vieneiden henkilöiden käsitys palkan ja työnteon välisestä suhteesta on hämärtynyt. Selvyyden vuoksi: työnantaja maksaa työntekijöilleen palkkaa saadakseen teetetyksi niitä asioita, jotka tuottavat yritykselle liikevoittoa tuottavaa kassavirtaa. 

Mielenosoitukseen osallistuminen ei ole sellaista, joten yrityksellä ei tietenkään ole velvollisuutta palkanmaksuun. Sen sijaan sovitusta työstä kieltäytyminen mielenosoitukseen osallistumisen takia on haitan tuottamista yrityksen toiminnalle – mikä lienee syynä myös siihen, että se yritti houkutella työntekijöitään tuplapalkalla tekemään työnsä. 

Siksi asian vieminen oikeuteen oli täydellisen absurdia, ja osoitti siihen ryhtyneiden henkilöiden todellisuudentajun hämärtyneen. Syitä siihen voimme vain arvailla, mutta sopii toivoa, että velvollisuus työnantajien oikeuskulujen korvaamiseen kirkastaa heidän ajatteluaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ratkaisuehdotus IAU:n lakkoon

Teollisuuden työtaistelut alkoivat - mutta toivottavasti ne myös loppuvat nopeasti

Lakko aiheuttaa tuhoa perheyrityksissä, mutta osoittaa myös säröilyn merkkejä

Syömälakko Hamasin puolesta

Greta Thunbergin kööri saavutti tavoitteensa ja tuli otetuksi kiinni lähestyessään Gazan rannikkoa. Nyt he ovat viranomaisten hallussa Israelissa ja lähettelevät sieltä viestejä maailmalle. Niiden mukaan heitä on kohdeltu peräti ikävästi. 

Kaiken kaikkiaan näyttää siis siltä, että joukko on saavuttanut erinomaisesti tavoitteensa päästä julkisuuden valokeilaan. Eikä menestystä ainakaan vähennä se, että osa porukasta – tai ainakin yksi suomalainen – on ryhtynyt syömälakkoon. 

Kyseessä on sinänsä melko yleinen ja varsin vaaraton tapa saada julkisuutta. Sitä voi jatkaa ainakin noin parin kuukauden ajan, joten nyt syömisestä kieltäytyvä suomalaisaktivisti ehtii lähes täydellisellä varmuudella päästä takaisin Suomeen, ennen kuin hänelle ehtii tapahtua mitään sen dramaattisempaa. 

Suomalaisporukka on hakenut julkisuutta myös yrittämällä vetää suomalaiset viranomaiset mukaan demonstraatioonsa vaatimalla siltä "kunnollista demonstraatiota". Näyttää kuitenkin, ettei tämä onnistu, koska ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner on kertonut, että aktivisteille on tarjottu allekirjoitettavaksi vapaaehtoisen poistumisen asiakirjaa, eikä tilanteessa ole sikäli mitään erikoista tai vaarallista.

* * *

Nähtäväksi siis jää, kuinka kauan maailma – siis kaiken maailman lehtimiehet ja bloggarit – jaksaa tällä kertaa olla kiinnostunut Gretan ja hänen seuraajiensa elättämisestä julkisuudessa. Itse Gazan tilanteeseenhan heidän toimillaan ei ole mitään vaikutusta, sillä se ratkaistaan Kairossa juuri käynnistyneissä neuvotteluissa, joissa ratkaisun avaimet ovat Hamasilla, jonka tulee luopua muun muassa panttivangeistaan ja aseistaan rauhan ehtona. 

Valitettavasti Greta, suomalainen nälkälakkolainen tai heidän kumppaninsa eivät ole ymmärtäneet, että heidänkin olisi gazalaisten asiaa auttaakseen tullut suunnata painostustoimensa Israelin sijasta Hamasia kohtaan. Vai ymmärsivätkö he sittenkin, mutta päättivät vaieta, koska sellainen olisi saattanut olla vaarallista?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Greta Thunberg and Renaz Ebrahimi in Search of Publicity
Ida Korhonen ja Aura Kinnunen tieteen vapautta vastaan
Vääriä profeettoja

Ratkaisuehdotus IAU:n lakkoon

Ilmailualan Unioni IAU on jatkanut sitkeästi työtaisteluaan Finnairia vastaan. Kyse on raadollisesti ennen kaikkea rahasta, sillä työntekijöitä edustava IAU haluaa, että vuosina 2021 ja 2022 toteutumatta jääneet palkankorotukset huomioidaan tulevalla sopimuskaudella.

Finnairilla on kyllä sinänsä palkanmaksukykyä, sillä yhtiö tuotti viime vuonna 114,2 miljoonaa euroa 3 048 miljoonan euron liikevaihdolla. Tosin yhtiön tämän vuoden ensimmäinen neljännes oli pettymys, mikä selittyy suurelta osin työntekijöiden lakkoilusta. 

Päivän uutiset kertoivat, ettei IAU ole hyväksynyt työnantajan uusinta ehdotusta riidan ratkaisuksi. Ja siksi hyvät neuvot ovat kalliita, jota valtion lentoyhtiön tulevaisuus ei kaatuisi nyt käynnissä olevaan riitaan. 

Tämän takia ehdotan, että ratkaisua haettaisiin siitä, mikä toteutui jo vuosina 2021 ja 2022, eli palkkojen sitomisesta yhtiön liiketulokseen. Toisin sanoen pidetään palkkataso nykyisellään, mutta tehdään työntekijöille bonusohjelma, jossa näiden lopullinen vuosipalkka toteutetaan muhkeina bonuksina, mikäli yhtiö tuottaa voittoa - mutta jos on ongelmia, jäävät myös työntekijöiden bonukset saamatta. 

Tällaisella ratkaisulla olisi sekin hyvä puoli, että se todennäköisesti parantaisi työntekijöiden työmotivaatiota ja sitä kautta turvaisi jatkossa - lentoyhtiöksi pienen - Finnairin säilymistä itsenäisenä pitkälle tulevaisuuteen. Näin toimien voittajia olisivat sekä yhtiön omistajat, työntekijät että koko suomalainen yhteiskunta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut
Asiallinen työtaistelu
Teollisuuden työtaistelut alkoivat - mutta toivottavasti ne myös loppuvat nopeasti

Teollisuuden työtaistelut alkoivat - mutta toivottavasti ne myös loppuvat nopeasti

Tänään alkavat teollisuusliiton lakot, jotka kohdistuvat useisiin teknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden yrityksiin. Tämän lisäksi seitsemän muuta työntekijäliittoa on ilmoittanut järjestävänsä lakkolaisia tukevia toimia ja myös Finnairin lentäjät ovat ilmoittaneet omiin työehtoneuvotteluihin liittyvistä työtaistelutoimista.

Teollisuusliitto on jo aiemmin kertonut tavoittelevansa kahdelle vuodelle jaettuja 10 prosentin palkankorostuksia, joilla se haluaa korjata jäsentensä aiempina vuosina heikosti kehittynyttä ostovoimaa. Sen taustalla on - kuten arvoisa lukijani varmasti muistaa - kaksi vuotta sitten tehty poikkeuksellisen vastuullinen sopimus, jolla tuettiin Sanna Marinin (sd) hallituksen aikana syöksykierteeseen saatettua Suomen taloutta. 

Työnantajapuoli ei ole ay-liikkeen vaatimuksiin kuitenkaan suostunut, joten asiasta on käyty neuvotteluita, joiden yksityiskohtia ei ole avattu suurelle yleisölle. Sen sijaan työnantajat ovat kertoneet vaatimusten olleen edelleen sellaisia, että niihin suostuminen heikentäisi suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) on vedonnut työmarkkinaosapuoliin sovun löytämiseksi, koska hän pelkää - ja tietää - laajamittaisten lakkojen voivan vahingoittaa orastavaa talouskasvua. Tämä on ymmärrettävää sikäli, ettei talouskasvun siirtyminen kohti tulevaisuutta ainakaan helpottaisi hallituksen pyrkimyksiä tasapainottaa valtion budjettia. 

Orpon vetoomus on ymmärrettävä jo siitäkin syystä, että jo pelkkä lakkoilu vähentää verotuloja - puhumattakaan vientiteollisuuden kilpailukyvyn heikkenemisestä - ja sitä kautta lisää painetta valtion budjetin leikkaamiseen ja/tai valtion lisävelkaantumiseen myös jatkossa. Näin ollen hänen huolensa on helppo ymmärtää.

Tosiasia kuitenkin on, että lakko-oikeus on työntekijöille Suomen laissa taattu oikeus, joten siitä päättävät työntekijöiden edustajat itsenäisesti. Vastaavasti työnantajien edustajilla on oikeus suostua tai olla suostumatta lakkoilevien työntekijöidensä vaatimuksiin. Sekä tarvittaessa ryhtyä toimiin liiketoimintansa supistamiseksi tai jopa siirtämiseksi pois Suomesta. 

Nähtäväksi siis jää, miten neuvottelut ja niitä tukevat työtaistelutoimet etenevät seuraavina viikkoina. Ja toivoa, että osapuolet löytäisivät molemmille kelvollisen ratkaisun ennen kuin Suomen taloudelle on syntynyt oleellista vahinkoa. 

  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouskasvulle haitallisimman verotuksen laskeminen olisi järkevää
Onko maallamme malttia vaurastua?
Ihme on tapahtunut

Ihme on tapahtunut

Nyt on tapahtunut ihme. Luin nimittäin suomalaisen poliitikon kirjoittaman alusta loppuun järkevän tekstiin.

Tarkoitan valtiovarainministeri Riikka Purran kirjoitusta, jossa hän sparrasi meitä suomalaisia löytämään keinoja, joilla maamme talous saataisiin kasvuun. Lähtökohdaksi hän otti yritysten velvoitteiden, raportoinnin ja muun hallinnollisen taakan vähentämisen enemmän kuin hallitusohjelmassa on jo sovittu. 

Purran mukaan "kasvutoimet eivät voi eivätkä saa olla höttöä". Ja siksi hän haastoi "yrityskentän tuottamaan ehdotuksia kahdeksikymmeneksi toimeksi hallinnollisen taakan ja yrittämisen byrokratian poistamiseksi nopealla aikataululla". 

Mielenkiintoisin kohta Purran kirjoituksessa oli ehdotus, jonka mukaan työn verotusta kevennettäisiin kautta linjan vuonna 2026, jos BKT ja investoinnit ovat kasvaneet riittävästi. Hallitus voisi siis sitoutua keventämään työn verotusta, jos yrityskenttä tekee tarpeeksi investointeja parin vuoden sisällä. 

Toisin sanoen valtiovarainministeri ehdotti yrityksille kollektiivista investointiporkkanaa. Ja työntekijöille ahkeruusporkkanaa, jotka voisivat vaikuttaa omaan verotukseensa tekemällä tulosta aiempaa ahkerammin - mutta vain, mikäli tarpeeksi moni tekee näin.

Valtiovarainministerin esityksen ajankohta ei liene sattumaa, sillä Teollisuusliiton työehtosopimus on päättymässä kuun vaihteessa ja Hakaniemestä on jo kuultu lakkovaroitus. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka paljon Purran ehdotus vaikuttaa työmarkkinaosapuoliin.

Voisi kuitenkin kuvitella, että tällainen kollektivismiin perustuva ehdotus sopisi erityisesti joukkovoimaansa ja työntekijöiden etua korostavalle ay-liikkelle. Mutta jostain syystä kuitenkin epäilen, ettei näin ole. Ellei muuten, niin siksi, että aloite tuli perussuomalaiselta ministeriltä. 

Joka tapauksessa valtiovarainministerin ehdotus on luovinta, mitä olen pitkään aikaan kuullut suomalaiselta poliitikolta ja ministeriltä. Ja siksi toivon sen ottamista vakavasti harkintaan sekä politiikan että työelämän pelikentillä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Työmarkkinasyksy alkaa pessimistisissä merkeissä

Työmarkkinaneuvotteluissa tarvitaan tosiasioiden tunnustamista ja niiden huomioon ottamista

SAK:n jäsenliitot ilmoittivat eilen pyrkivänsä kymmenen prosentin palkankorotuksiin seuraavan kahden vuoden aikana. Sekä pienimpiin palkkoihin vieläkin suuremmat nostot, sillä liittojen mukaan korotusten tulisi olla vähintään 250 euroa.

Tässä on aika helppo nähdä revanssin hakeminen hallituksen aiempiin tekemiin työelämän muutoksiin. Eikä näkymä varmaankaan ole kokonaan väärä.

Toisaalta on myös totta, että Suomen inflaatio laukkasi kohtuullisen voimakkaasti Sanna Marinin hallituskaudella, mikä vähensi palkkojen ostovoimaa. Ja siten ammattiliittojen korkeille vaatimukselle on olemassa myös kiistatonta reaalitaloudellista perustaa.

Sitten on vielä kolmas asia, joka on - tai ainakin sen pitäisi olla - kumpaakin edellä mainitsemaani seikkaa tärkeämpi. Se on suomalaisten yritysten kilpailukyky, joka on viime vuosina heikentynyt suhteessa muihin maihin. 

On myös huomattava, että yrityksillä on eroa. Osalla menee edelleen hyvin (esimerkki) ja toiset elävät konkurssiuhan alla (esimerkki). Ja siksi niiden palkanmaksukyvyssä on suuria eroja. Siten kymmenen prosenttia kaikille palkansaajille veisi monelta työntekijältä työpaikan - ja yrityksiltä tulevaisuuden.

SAK:n liittojen ilmoitus herätti odotetusti kauhistelua työnantajaleirissä. Eikä eilinen Ylen A-studiossa käyty keskustelu Jarkko Elorannan ja Jyri Häkämiehen välillä tarjonnut juurikaan rakentavia aineksia sovun saamiseksi. 

Toivoa kuitenkin sopii, että molemmat osapuolet - siis työnantajien ja työntekijöiden edustajat - pystyisivät löytämään neuvotteluteitse ratkaisun, johon kaikki osapuolet pystyisivät tyytymään. Se edellyttäisi kuitenkin molemminpuolista tosiasioiden tunnustamista sekä käytettävien argumenttien rehellisyyttä ja niiden huomioon ottamista. Sekä järjen käyttöä.

Pahintahan Suomelle ja suomalaisille olisi tässä tilanteessa pitkällinen lakkosuma, joka pitkittäisi jo taittumassa olevaa taloudellista taantumaa sekä ajaisi heikoimmassa tilanteessa olevat yritykset ja alat suoranaiseen kaaokseen ja konkurssiin. Toivottavasti tämä ymmärretään molemmilla puolilla neuvottelupöytää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Iranilaista perheväkivaltaa ja käänne parempaan
Vaihtoehtoja tuhansien virkamiesten irtisanomiselle ja byrokratian hidastumiselle

Lakko aiheuttaa tuhoa perheyrityksissä, mutta osoittaa myös säröilyn merkkejä

Perheyritysten liitto selvitti käynnissä olevien poliittisten lakkojen vaikutusta jäseniinsä. Syksystä asti pidetyt poliittiset lakot ovat aiheuttaneet puolelle näistä Suomen talousmenestyksen avaintekijöistä vähintään jonkin verran haittaa ja lähes viidennestä ne ovat haitanneet melko paljon ja viittätoista prosenttia erittäin paljon.

Käytännössä hallituksenvastainen lakkoilu on heikentänyt yritysten tulosodotuksia ja kasvunäkymiä sekä vaikeuttanut toimitusketjuja. Tämä ei ole vähäinen asia, sillä perheyritykset työllistävät yksityisen sektorin työvoimasta yli kaksi kolmasosaa ja koko maamme  työvoimasta 48 prosenttia.

Perheyritysten toimitusjohtajan mukaan "poliittiset lakot, jotka kohdistuvat satamien sulkemiseen, ovat erityisesti vientiä tekeville perheyrityksille haitallisia. Kansainvälisessä kaupassa luotettavuus on todella tärkeää. Jos tilauksia ei pystytä lakkojen vuoksi toimittamaan, luottamus on mennyttä."

Näin AKT:n johtomiesten ja muiden ay-mafiosojen vaikutusvallan tulevaisuudesta tulee pahimmillaan näkymään pitkälle tulevaisuuteen. Ja siksi olisi tärkeää, että SAK:n puheenjohtaja Jarmo Elorannan ja työministeri Arto Satosen (kok) välisissä neuvotteluissa löydettäisiin tänään yhteisymmärrys siitä, miten työtaistelu saataisiin loppumaan ilman, että Suomen kroonisesti konkurssikypsän talouden tervehdyttämistoimista tingittäisiin.

Tässä suhteessa toiveikkuuteen on sikäli syytä, että Yle julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan osa Oulun sataman työntekijöistä on ottanut järjen käteen ja jättänyt lakkoilun sikseen. Toivottavasti he näyttävät esimerkkiä myös muille vastuullisille AKT:n jäsenille, jotta lakkorintamaan syntyisi enemmänkin säröjä, jotka ajaisivat ay-johtajat umpikujaan ja sitä kautta pakottaisivat ne - oman valtansa puolesta taistelun sijaan - keskustelemaan hallituksen kanssa työelämään tehtävien uudistusten yksityiskohdista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Korporaatiovallan väärinkäyttö oikeuttaa veropohjan laajentamisen
Silmiä avaava keskustelu
Ylen johto on saatettava vastuuseen eilen nähdystä performanssista

Ylen johto on saatettava vastuuseen eilen nähdystä performanssista

Kuten kaikki suomalaiset tietävät, on SAK lähtenyt taisteluun sellaisen korporatiivisen yhteiskunnan puolesta, jossa niillä olisi tosiasiallinen sananvalta yli demokraattisen hallinnon. Kyse ei siten ole ensisijaisesti lakkolaisten taistelusta omien työehtojensa puolesta vaan veto-oikeuden vaatimisesta hallituksen ja eduskunnan päätöksiin. 

Tällä viikolla järjestö on ottanut käyttöön järeimmän aseensa eli suomalaisen vientiteollisuuden toimintaedellytysten tuhoamisen. Tämä tapahtui pysäyttämällä vientisatamien toiminta, mikä vaikeuttaa entisestään Suomen muutenkin hankalaa taloudellista asemaa. 

Tähän reagoi maamme suurin metsäteollisuuskonserni UPM, joka ilmoitti heti lakon alettua lopettavansa palkanmaksun SAK:n toimien takia pysäytettävillä tehtaillaan. Näin liittonsa kassasta lakkoilustaan muhkeat korvaukset saavien ahtaajien lakon vaikutukset ulottuvat myös paperitehtaiden työläisiin, mikä saattaa heikentää eri työntekijäryhmien keskinäistä solidaarisuutta - mikä epäilemättä on myös toimenpiteen tarkoitus. 

UPM:n mukaan "poliittisten lakkojen julkilausuttuna tavoitteena on vaikuttaa työntekijöiden työehtoja koskeviin lakimuutoksiin. Kyseessä on tulkintamme mukaan työsopimuslaissa tarkoitettu riippuvuussuhde lakkojen ja niiden johdosta ilman työtä jääneiden työntekijöiden työehtojen välillä. Työnantajalla ei tällöin ole velvollisuutta maksaa palkkaa lakkojen vuoksi ilman työtä jääneille työntekijöille."

Ammattiyhdistysväki luonnollisesti kiistää tämän tulkinnan. Heidän mukaansa yhtiöllä olisi seitsemän päivän palkanmaksuvelvoite, koska työn tekeminen on estynyt toisen työntekijäryhmän työtaistelun takia. Siten UPM:n toiminnan laillisuus tultaneen myöhemmin ratkaisemaan oikeudessa, jonka tulee käytännössä ottaa kanta siihen, onko lakko suunnattu UPM:n palkollisten työehtoja koskeviin lakimuutoksiin vai ei. 

Tässä kirjoituksessa en ota kantaa tähän asiaan, vaikka mielestäni se onkin varsin yksiselitteinen. Sen sijaan totean, että nyt pelataan suomalaisessa työelämässä poikkeuksellisen kovilla panoksilla. Eikä se ole jäänyt näkymättä myöskään julkisessa sanassa. 

Omalla kohdallani hätkähdin erityisesti eilistä Ylen pääuutislähetystä seuratessani. Se tapahtui tämän tallenteen kohdassa 5 minuuttia 19 sekuntia, jolloin uutisankkurin taakse ilmaantui kuva, jossa verorahoitteisen mediamme uutistoimitus piiloviestitti - vai pitäisikö sanoa suorastaan huusi koko maailmalle - kissankokoisilla kirjaimilla valinneensa puolensa nyt käynnissä olevassa prosessissa ja tukevansa ammattiliittojen toimintaa Suomen hallitusta vastaan: "HALLITUS. NYT ON JULMAA, KYLMÄÄ JA RUMAA". 

Omalta osaltani tämän jälkeen on selvää, ettei koko kansan rahoittamaa Yleisradiota voi mitenkään pitää työmarkkina-asioissa tai ylipäänsä poliittisessa uutisoinnissa puolueettomana toimijana. Enkä siksi näe syytä, miksi sitä - sellaisena kuin se eilen esiintyi - pitäisi rahoittaa lainkaan koko kansalta perittävistä verotuloista. Ei ainakaan ennen kuin talon johto on saatettu vastuuseen nähdystä performanssista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ay-liike ja vasemmisto ajavat USA:n talouden tukemista suomalaisella rahalla
Jarkko Elorannan alleviivaus
Kysymys, johon en löytänyt vastausta

Ylekö vihervasemmistolaisen opposition edunvalvoja?

Yle julkaisi eilen uuden puolueiden kannatusmittauksen tulokset. Sen mukaan Kokoomus jatkaa maamme suosituimpana puolueena, Sosialidemokraattinen puolue toisena ja aivan sen kannassa kannatustaan edellisestä mittauksesta reilusti nostanut Perussuomalaiset.

Mittauksen mielenkiintoisin tieto oli mielestäni se, että poliittisen vihervasemmiston kannatus jäi vain 37,1 prosenttiin. Näin siksi, että tämä on huomisessa presidentinvaalissa Pekka Haaviston (vihr) luonnollinen kannatus. 

Tästä huolimatta Haaviston odotetaan saavan peräti noin 46 prosenttia äänistä. Toisin sanoen hän on onnistunut harhauttamaan noin yhdeksää prosenttia äänestäjistä uskomaan edustavansa jotain muuta kuin omaa poliittista taustaansa. Kuten aiemmin kirjoitin - tämä harhaan johdettu joukko koostuu pääosin naishenkilöistä.

Koska edelle kirjoittamani perustuu pelkästään mielipidemittauksille, saattaa lukuihin sisältyä virheitä ja lopputulos muodostua hyvinkin erilaiseksi kuin juuri nyt näyttäisi käyvän. Luonnollisin muutos olisi tietenkin Haaviston kannatuksen jääminen alle ennusteiden, mutta toisaalta on myös mahdollista, että hän on onnistunut kampanjansa viimeisinä päivinä houkuttelemaan entistä useampia porvarillisesti ajattelevia ihmisiä kannalleen, jolloin jopa hänen vaalivoittonsa olisi mahdollinen. 

* * *

Toinen Ylen kannatusmittausuutisen huomiotani herättänyt kohta liittyi käynnissä oleviin poliittisiin lakkoihin. Jutussa kerrottiin, että "kannatuskyselyn mittausjakson lopulle osuivat suuret poliittiset lakot. Näillä ei kuitenkaan Turjan mielestä ollut suurta tai näkyvää merkitystä kannatusmittauksissa hallitus- tai oppositiopuolueille... Itse asiassa SDP:n kannatus on ollut mittausjakson kahdella viimeisellä viikolla heikointa."

Väite on sikäli varsin omituinen, että ay-liikettä johtaa laajalti juuri SDP. Ja nimenomaisesti sen kannatus oli laskenut - ja vieläpä erityisesti poliittisen lakkoilun alettua. Eikö silloin olisi ollut loogista tehdä sellainen johtopäätös, että lakkoilu on vaikuttanut nostavasti Perussuomalaisten ja alentavasti SDP:n kannatukseen. Eli ay-johtajien taistelu oman asemansa puolesta on saanut kansalta tuomion.

Jutun muotoilua voi toki pitää jonkinlaisena lapsuksena, mutta toisaalta kyse saattaa olla juuri sellaisesta poliittisesta mediavaikuttamisesta, josta Yleisradiota on viime aikoina syytetty. Tai ainakin uutinen näyttää siltä. 

Siksi toimituksessa kannattaisi olla nyt nähtyä tarkempi, mikäli tarkoituksena on välttää sellaisen vaikutelman syntymistä, että Yle mediatalona pyrkisi toimimaan vihervasemmistolaisen opposition edunvalvojana tai Perussuomalaisia vastaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pekka Haavistolla on käsittämättömän korkea kannatus
Orpon hallitus nosteessa, Scholzin kabinetti laskussa ja Sunakin ministeristö esimerkillisenä
Mediaharhautus laittomuuden edistämiseksi

Ay-liike, Hamas ja Che Guevera senaatintorilla

Suomessa ay-liike on lähtenyt taistoon johtajiensa vallan puolesta määräämällä jäseniänsä lakkoilemaan ja sitä kautta vaurioittamaan suomalaista talouselämää. Samaan aikaan suomalaiset yritykset ovat alkaneet julkaista viime vuoden tilinpäätöksiään. 

Lakkojen lisäksi ay-liikkeellä oli voimannäytös senaatintorilla. Siellä buuattiin, vihellettiin ja huudettiin ministeri Arto Satoselle (kok) ja kansanedustaja Miko Bergbomille (ps) sekä heiluteltiin lippuja, joissa oli Hamasin värejä ja ihmisoikeusrikoksia tehtailleen kommunisti Che Gueveran kuva. Lapuanliikettäkin vastustettiin, vaikka se on ollut lakkautettuna lähes sadan vuoden ajan.

Toisin sanoen meno oli kaikkea muuta kuin sivistynyttä, mutta sikäli valaisevaa, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi minkälaisten aatteiden puolesta mieltään osoittava joukko oli koottu torille - sosialismin, kommunismin, terrorismin ja epädemokraattisen yhteiskuntajärjestyksen. Epäselväksi jäi ainoastaan se, että mahtoivatko kaikki osallistujat ymmärtää, missä joukossa seisoivat.

* * *

Eilisen päivän uutisiin kuului myös kahden suuren metsäteollisuusyrityksen viime vuoden tuloksen julkaiseminen. UPM:n tulos oli pudonnut puoleen vuoden takaisesta ja Stora-Enso suorastaan sukelsi tuloksen jäädessä satoja miljoonia euroja negatiiviseksi. Niinpä jälkimmäinen oli päättänyt ryhtyä välittömästi korjaustoimiin ja ilmoitti irtisanovansa tehostustoimena mahdollisesti jopa tuhat ihmistä.

Tähän kun lisätään vielä jo aiemmin julkaistu Nokian 84 prosentilla romahtanut liikevoitto, on teollisuutemme tulevaisuudennäkymä varsin sumea. Eikä sitä auta ainakaan se, että työntekijät lakkoilevat työrauhan aikana äärivasemmiston ja terroristien puolesta menneisyyden haamuja ja demokratiaa vastaan.

Tämän kaiken lisäksi julkinen talous on velkavetoista ja tuottaa päivä päivältä enemmän maksettavaa tuleville vuosille, mikä vähentää entistä enemmän maamme taloudellista liikkumavaraa. Ja korkojen jonain päivänä noustessa aiheuttaa katastrofaalisen kustannuspiikin, jonka vaikutukset ovat varmuudella ikävämpiä jokaiselle suomalaiselle kuin nyt hallituksen tavoitteena olevat muutokset.

Siksi olisi molemmin puolin järkevää ottaa järki käteen ja rauhoittua hiukan. Ja työntekijäpuolella tehdä ehdotuksia - ministeri Satosen pyytämistä - vaihtoehtoisista keinoista, joilla Suomen talous saataisiin tasapainoon. Tai vaieta, ellei sellaisia ole.

Hallituksessa taas olisi ymmärrettävä mahdolliset ehdotukset vakavasti ja korvata niillä omia suunnitelmia, mikäli ne mahdollistavat samanlaisen lopputuloksen. Lopulta vain lopputulos on tärkeä - eikä se, mitä kautta sinne päästään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
USA:ssa ennätys, Suomessa alakulo
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi

Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta

Ay-liike alleviivaa lakkouhkauksillaan hallituksen esittämien poliittisten lakkojen rajoitusten tarpeellisuutta. Töistään helmikuun alussa kieltäytyvien määrä näyttäisi tällä hetkellä nousevan noin 70 000 henkeen ja se sulkisi muun muassa satamat ja lentokentät. 

Suunnitellut lakot pysäyttäisivät muun muassa satamat eli teollisuuden tavaraviennin sekä lentoliikenteen. Jälkimmäisen osalta vaikutus näkyisi muun muassa pohjoisimman Suomen leipäpuussa eli turismissa, joka on hidastanut Lapin kuntien väestökatoa ja tuonut sinne merkittävää tuloa. Epäilen, että moni lakon takia lomansa perumaan joutunut britti jättää Lapin pois suunnitelmistaan jatkossakin. 

Erityisen vastuutonta ja typerää ay-väeltä on puolustusteollisuuden toiminnan pysäyttäminen. Esimerkiksi ammuksia valmistava lapualainen Nammo on lakon piirissä, vaikka sen tuotteita tarvittaisiin kipeästi muun muassa Ukrainassa. Näyttää siis siltä, että suomalaisten työntekijöiden politrukit haluavat kaiken muun ohella tukea Vladimir Putinin sodankäyntiä naapureitaan vastaan. 

Työministeri Arto Satonen (kok) totesi eilen, että "Suomen taloustilanne on niin vakava, että näitä uudistuksia on pakko tehdä". Siis uudistuksia, joiden tarkoituksena on kehittää Suomen työmarkkinoita joustavampaan suuntaan siten, että työllisyys, talouskasvu, kilpailukyky ja tuottavuus saataisiin jälleen nousuun. Lisäksi hallitus haluaa rajoittaa tässä puheena olevien demokraattista päätöksentekoa vastaan suunnattuja lakkoja. 

Omalta osaltani pidän juuri viimeksi mainitsemaani tärkeimpänä nyt tekeillä olevista uudistuksista. Ja - toisin kuin hallitus - en tyytyisi pelkästään rajaamaan poliittisia lakkoja, vaan kieltäisin ne kokonaan. 

Tämä ei tarkoita, etteikö Suomen yli viisitoista vuotta seisahduksissa olleeseen talouteen - ja viime aikoina suorastaan syöksykierteessä olevaan julkisen talouden rahoituskriisiin - tarvittaisi muutosta. Kyllä sekin tarvitaan, mutta siltä osin pallon voi heittää myös työmarkkinajärjestöille. 

Siltä osin ehdotan edesmenneeseen Martti Ahtisaaren (sd) rauhanvälitystoimintaan liitetyn väitteen - mahdollisesti urbaanin legendan - mukaista toimintaperiaatetta. Eli suljetaan työmarkkinaneuvottelijat yhteen huoneeseen, jossa he saavat etsiä yhteistä näkemystä niin kauan, että syntyy ratkaisu. Uskoisin, että viimeistään toisella kuukaudella alkaa molemmin puolin löytyä kompromissihalua.

Ja ellei löydy, voisi maan demokraattisen prosessin kautta nimitetty hallitus tulevaisuudessa säätää asiasta tarvittavat lakimuutokset ilman, että ay-liikkeellä olisi enää mahdollisuutta nykyisen kaltaiseen lakkoihin perustuvaan ay-pamppujen veto-oikeuteen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi
Kympin oppilas osasi ennen enemmän kuin nyt
Orpon hallitus nosteessa, Scholzin kabinetti laskussa ja Sunakin ministeristö esimerkillisenä

Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta perusteli työntekijöiden poliittista lakkoilua suuttumuksella ja sillä, että maan hallitus toimii perustuslain suomin valtuuksin antamatta järjestölle sille kuulumatonta valtaa. Jälkimmäisen vaatimuksen taustalla on eräänlainen maan tapa, jota on luonnehtinut aiempien hallitusten noudattama käytäntö delegoida valtaa työmarkkinajärjestöille. 

Tämä tilanne on tietenkin absurdi jo sellaisenaan, etenkin kun Eloranta perustelujensa lisäksi katsoi asiakseen esittää hallitukselle myös suoria uhkauksia. Ei sentään fyysisestä väkivallasta, mutta joka tapauksessa entistä vakavammin ja pidempään maamme taloutta häiritsevistä toimista.

Tosiasia tietenkin on, ettei hallitus ole pyytänyt ay-liikettä ja työnantajia niin sanottuihin kolmikantaneuvotteluihin. Toisaalta työministeri Arto Satonen (kok)  on kuitenkin pyytänyt työmarkkinajärjestöiltä ehdotuksia mallista, "joka täyttää ne tavoitteet, jotka hallitusohjelmalla on, niin silloin se on rinnakkainen vaihtoehto. Silloin voidaan luopua tästä hallitusohjelman kirjauksesta."

Valitettavasti työmarkkinajärjestöt eivät ole kyenneet tekemään työministerin pyytämää esitystä, eikä hallitus voi jäädä sellaista myöskään ikuisesti odottamaan. Tämän tosiasian alleviivasi kylmäävällä tavalla tuore tieto, jonka mukaan Sanna Marinin (sd) punavihreän hallituksen jättämä rahoitusvaje kuluvalle vuodelle oli yllättäen peräti 3,2 miljardia suurempi kuin aiemmin oli luultu. 

Lisäksi Valtionvarainministeriö kertoi pari kuukautta sitten, että "Suomen talous on taantumassa loppuvuoden" ja "julkinen talous heikkenee tästä vuodesta lähtien, ja julkisyhteisöjen alijäämä on 3 prosenttia, tai yli, vuosina 2024–2026". Toisin sanoen Suomen asiat ovat menossa päin helvettiä ja maan talous on vaipumassa yhä suurempiin ongelmiin, joista nouseminen käy sitä vaikeammaksi, mitä pidempään tilannetta korjaavien päätösten tekemiseen ja toimeenpanoon kuluu. 

Tilanne on siis vakava mutta ei vielä toivoton. Valtionvelka on kaikesta huolimatta vielä hiukan matalampi suhteessa bruttokansantuotteeseen kuin se oli 1990-luvun puolivälissä, jolloin maa oli todellisessa vaarassa menettää luottokelpoisuutensa ja sen myötä taloudellisen itsenäisyytensä. Siksi Suomen julkisen talouden ongelmat voidaan edelleen ratkaista, kunhan toimeen ryhdytään välittömästi sekä riittävän voimakkaasti. 

Tämä kaikki näyttää kuitenkin olevan liian vaikeaa Jarkko Elorannan ymmärrettäväksi. Samoin kuin se, että jos järkevä ihminen ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi itselleen ja ympäristölleen, tekisi hän kaikille kanssaeläjilleen palveluksen toteamalla tilanteen ja astuen syrjään tehtävistä, joita ei kykene hoitamaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Viivyttely julkisen sektorin tervehdyttämisessä tulee kalliiksi
Demokratian vastainen korporaatio
Jarkko Eloranta alleviivasi hallitusohjelman toteuttamisen tärkeyttä

Kympin oppilas osasi ennen enemmän kuin nyt

Tänään on se päivä, jolloin suomalainen ay-liike osoittaa, että sen oikeus poliittisiin lakkoihin on poistettava syyttömiin ihmisiin kohdistuvan kohtuuttoman haitan takia. En tiedä johtuuko tämä siitä, että ay-liikkeen viskaaleilta on kouluaikoina jäänyt loogisen ajattelun kyky vähemmälle, mutta on hyvä muistaa, että kyseinen taito kehittyy ennen kaikkea matematiikan tunneilla.

Koska juuri ihmisten - ja erityisesti päättäjien - kyky ymmärtää asioita ja niiden yhteyksiä ovat keskeisiä tekijöitä yhteiskunnan menestymisen kannalta, oli tänään erityisen ikävä havaita, että peruskoulun viimeistä luokkaa käyvistä oppilaista suurella osalla matematiikan osaaminen on alakoululaisen tasolla.

Erityisen mielenkiintoista oli havaita, että todistukseensa erinomaista osaamista osoittavan kympin saaneiden oppilaiden osaaminen on laskenut portaittain. Toisin sanoen tämän päivän kympin poika tai tyttö ei ole matemaattisesti yhtä noheva kuin verrokkinsa takavuosilta. Sama koskee viitosen tai kuutosen oppilaita, joskin heidän osaamistasonsa on romahtanut vasta parina viime vuonna.

Loogisesti ajatellen edelliseen kappaleeseen kirjoittamani tilanne kertoo enemmän suomalaisesta koulusta kuin sen oppilaista. Tarkalleen ottaen se osoittaa, etteivät peruskoulun ongelmat liity pelkästään koululaisten osaamattomuuteen, vaan myös koulun - tai opettajien - kykyyn tai ohjeisiin arvioida oppilaiden osaamista. 

Jos ja kun arvosanat on kouluissamme de facto suhteutettu luokan - tai koko koulun - oppilasaineksen osaamiseen, Gaussin käyrän tai jonkin muun periaatteen mukaisesti, ei osaamisen arviointi anna minkäänlaisia eväitä sen havaitsemiseen, jos todellinen osaaminen on muuttunut. Eikä opettajille tai koulujen kehittäjille synny välitöntä palautetta, joka herättäisi heidät havaitsemaan ongelmia opetuksen perillemenossa. 

Tämä asia ei varmaankaan yksinään selitä suomalaisten lasten osaamistason laskua viimeisen vuosikymmenen aikana. Mutta saattaa hyvinkin olla osatekijänä sen taustalla, ettei kouluissa - tai opetusministeriössä - ole herätty asiaan aiemmin. 

Parempi kuitenkin, että asia tuli ilmi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja on erinomaista, että suomalaisen koulukriisin kehittämiseksi löytyi tässä puheena olevan selvityksen perusteella yksi äärimmäisen helposti korjattava ongelma. 

Toisaalta on ikävää, että edellä käsittelemäni seikka tuskin on ainoa - tai edes tärkein - tekijä siinä, miksi suomalainen koulu täyttää yhteiskunnallisen tehtävänsä vuosi vuodelta yhä heikommin. Tämä on sikäli merkittävää, että opetuksen perillemenon arvioinnin tulisi olla ylivoimaisesti keskeisin kriteeri koulujen onnistumisessa - ja siksi sen seuraamisessa pitäisi olla mahdollista hyödyntää myös oppilaille annettuja arvosanoja. Ja siksi ne olisi kiinnitettävä oppilaiden todelliseen osaamiseen sen sijaan, että viitosia ja kymppejä jaellaan oppilaiden osaamisjärjestyksen perusteella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Viivyttely julkisen sektorin tervehdyttämisessä tulee kalliiksi
Itsestäänselvyyksiä
Opetushallitus linjasi spurgut ja puliukot puhekielen ulkopuolelle

Orpon hallitus nosteessa, Scholzin kabinetti laskussa ja Sunakin ministeristö esimerkillisenä

Helsingin sanomien tuore puoluekannatuskysely oli mielenkiintoista luettavaa, sillä se osoitti hallituspuolueiden harjoittaman politiikan saavan yhä vahvemman kannatuksen suomalaisilta. Tämän voi päätellä siitä, että Kokoomuksen kannatus oli noussut 0,8, Perussuomalaisten 0,7 ja Kristillisdemokraattien 0,1 prosenttiyksikköä verrattuna kuukauden takaiseen mittaukseen. Kun vielä Ruotsalaisen kansanpuolueenkin kannatus oli pysynyt entisellään, voivat kaikki hallituspuolueiden puheenjohtajat olla tyytyväisiä. 

Saman asian kääntöpuolena voidaan todeta vihervasemmisto-opposition epäonnistuneen uskottavan vaihtoehdon tarjoamisessa. Sosialidemokraatit olivat menettäneet kuukauden takaisesta kannatuksestaan 0,7 sekä Keskusta ja Vihreät - molemmat - 0,3 prosenttiyksikköä. Vasemmistoliiton kannatus oli entisellään ja vain vihervasemmisto-oppositioon kuulumattoman - mutta silti oppositiossa istuvan - Liike Nytin kannatus oli noussut 0,1 prosenttiyksiköllä. 

* * *

Edelle kirjoittamani perusteella on helppo todeta, että ay-liikkeen huomiseksi suunniteltu oppositiota tukeva poliittinen lakko ei vastaa kansan näkemystä maassa harjoitettavasta politiikasta. Samaan asiaan viittasi tuore mielipidekysely, jonka mukaan peräti 46 prosenttia suomalaisista haluaisi lopettaa kokonaan maahan suuntautuvan humanitaarisen maahanmuuton - mukaan lukien ns. kiintiöpakolaiset. 

Ajatusta vastusti vain 41 prosenttia, joten 13 prosentilla ei ollut mielipidettä. Asian voi ilmaista sitenkin, että mielipiteen omaavista suomalaisista 53 prosenttia ei haluaisi sekoittaa yhteiskuntaamme hädänalaisilla vaan auttaisi heitä esimerkiksi pakolaisleireillä. Ehkäpä demareiden olisi syytä huomata sekin, että heidän kannattajistaan 36 prosenttia oli tällä kannalla huolimatta puolueen politrukkien päinvastaisesta näkemyksestä. 

* * *

Kun nyt kerran pääsin mielipidetiedusteluita ruotimaan, niin otanpa vielä yhden näkemyksen myös EU:n suurimmasta valtiosta eli Saksasta. Siellä mielipidetiedustelut ovat osoittaneet jo pitkään, että maan vihervasemmistohallituksen suosio on katoamassa. Tällä hetkellä Sosiaalidemokraattien kannatus on vajonnut noin 15,1, Vihreiden 13,5 ja Liberaalidemokraattien 5,6 prosenttiin. 

Samaan aikaan Saksan Kristillisdemokraatit on noussut 30 ja Vaihtoehto Saksalle 21,5 prosenttiyksikön kannatukseen. Toisin sanoen ne voisivat muodostaa kahdestaan uuden hallituksen, mikäli nyt käytäisiin liittopäivävaalit, joiden tulos vastaisi kannatusmittauksia. 

Tämä tarkoittaa, että noin kaksi vuotta maatansa johtaneen Olof Scholzin Saksan vihervasemmistolaisen hallituksen aikaansaannoksiin on tyytyväisiä vain noin kolmannes maan kansalaisista. Ja vastaavasti selvästi suurin osa on niihin tyytymättömiä.

Suomessa Orpon hallitus on vasta aloittanut, joten sen vaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan eivät vielä näy. Toisaalta hallitusohjelman linjaukset esimerkiksi talous-, työllisyys-, koulutus- ja maahanmuuttopolitiikassa ovat olleet kaiken kansan nähtävillä jo pitkään. Ja siksi voisi ainakin kuvitella, etteivät sen toimet tule aiheuttamaan suurta hämmennystä. 

* * *

Suomessa on viime aikoina puhuttu paljon oikeuden ja hallitusvallan välisistä suhteista. Tässä suhteessa Iso-Britannia näytti eilisiltana mielenkiintoista esimerkkiä. 

Sen tarkoituksenahan on jo pidempään ollut lähettää turvapaikanhakijoita Ruandaan saamaan suojelua hätää ja vainoa vastaan, mutta esteeksi on noussut oikeusviranomaisten laintulkinta, jonka mukaan afrikkalaisvaltio ei olisi turvallinen maa. 

Nyt ovat Rishi Sunakin (Konservatiivit) hallitus ja parlamentti kuitenkin ratkaisseet ongelman hyväksymällä lain, jonka mukaan Ruanda on turvallinen maa eikä sen suhteen ole tarvetta noudattaa kansainvälisiä sopimuksia. Mikäli myös parlamentin ylähuone hyväksyy lain, muuttuu oikeusoppineiden tulkinta - de jure - virheelliseksi. 

Jos ja kun Sunak ryhtyy lakimuutoksen seurauksena siirtämään turvapaikanhakijoita Afrikkaan, tulee olemaan mielenkiintoista seurata sen vaikutusta Britannian vetovoimaan turvapaikanhakijoiden parissa. Eli ehtyykö kehitysmaalaisten virta päätöksen seurauksena, mikä osoittaisi, että kyseessä on ollut pikemminkin elintasopakolaisuus kuin hädältä ja vainolta pakeneminen?  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttoidealismi karilla Suomessa ja Ruotsissa
Riikka Purra loi toivoa paremmasta tulevaisuudesta
Kuinka sukupuolet eroavat toisistaan?

Poliittinen lakko vaikeuttaa ensi torstain työmatkoja

Valtioilla on pääkaupungit, josta käsin niitä hallitaan. Suomessa se on Helsinki, jossa paikallisvaltaa pitävät arvoliberaalit kokoomuslaiset ja vihreät poliitikot.  

Tämä näkyy esimerkiksi - ja erityisesti - pääkaupungin liikennejärjestelyissä, joiden ilmiselvänä tarkoituksena on jo vuosia ollut vaikeuttaa yksityisautoilua. Tähän on pyritty sekä autotieverkostoa hidastamalla että rakentamalla asuntoja, joihin ei ole tarjolla omaa autopaikkaa. 

Näin toimien Helsingin johto on onnistunut, ellei nyt autioittamaan niin ainakin, hiljentämään kaupungin keskustan. Samalla julkista liikennettä käyttävien ihmisten määrä on noussut, mutta lumettomana aikana polkupyörällä matkojaan tekevien ihmisten määrä on ensi-innostuksen jälkeen laskenut. 

Tähän liittyen on ollut mielenkiintoista, ettei tässä yhteydessä ole juurikaan keskusteltu poikkeustilanteista - pois lukien hälytysajoneuvoihin liittyvät ongelmat. Siksi päätin tänä aamuna nostaa esille sen, että julkinen liikenne on tunnetusti varsin lakkoherkkää. 

Sen merkkinä Rautatieunioni on ilmoittanut, että se pysäyttää junaliikenteen ensi torstaina. Työtaistelun piiriin kuuluvat sekä VR:n kaukoliikenne että VR:n kaupunkiliikenne. 

Nähtäväksi jää, kuinka Helsinkiin pyrkivät tai sen sisällä liikkuvat työntekijät ratkaisevat työmatkansa. Ruuhkautuvatko tiet ja löytyykö kaikille autoille parkkipaikka? Asiaa toki auttaa se, että monilla on mahdollisuus jäädä torstaina etätöihin, mutta toisaalta on myös monia, joiden on selviydyttävä työpaikalle asti aiempaa suljetummassa pääkaupungissamme. 

Lopuksi muistutan, että kyseessä ei ole suomalaisten yleisesti hyväksymä työnantajan painostamiseksi järjestetty työtaistelu vaan poliittinen lakko. Siis työtaistelu, jonka tavoitteena on painostaa laillisesti järjestettyjen vaalien seurauksena valtaan noussutta - ja äänestäjien ilmaiseman tahdon mukaisesti valtakunnan talouden korjaamiseen tähtäävää - hallitusta, joka pyrkii toteuttamaan kansan sille antamaa tehtävää.

Tämäkin esimerkki osoittaa, että hallituksen on välttämätöntä toteuttaa aikeensa poliittisten lakkojen kieltämiseksi. Ja ammattiliittojen on nöyrryttävä siihen yhteisen hyvän nimissä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orpon hallituksella on tuhannen taalan paikka
Demokratian vastainen korporaatio
Jarkko Eloranta alleviivasi hallitusohjelman toteuttamisen tärkeyttä

Demokratian vastainen korporaatio

Suomea on totuttu pitämään vakiintuneena demokratiana. Siis sellaisena, jossa jokaisella kansalaisella on oikeus ilmaista poliittinen tahtonsa säännöllisesti järjestettävissä vaaleissa, joiden seurauksena syntyneet instituutiot - europarlamentti, eduskunta sekä alue- ja kunnanvaltuusto - käyttävät valtaa päätettäessä yhteisistä asioista. 

Näin kansalaisten tahto siirtyy - ainakin periaatteessa - sitä heijastaviin päätöksiin. Toki järjestelmässä tiedetään olevan valuvikoja, joista parhaiten tunnettu lienee niin sanottu pakkoruotsi, joka on säilynyt siitä huolimatta, että kansalaisten ylivoimainen enemmistö haluaisi luopua siitä. 

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole tänään kirjoittaa pakkoruotsista, vaan ammattiliittojen käymästä demokratian vastaisesta sodasta, joka on juuri nyt akuutissa vaiheessa, koska ay-liike organisoi lakkoja, joiden tarkoituksena on estää demokraattisen prosessin toteutuminen. Eli kansan vaaleissa ilmaiseman tahdon tyhjäksi tekeminen järjestämällä hallitusohjelman vastaisia lakkoja. 

Tässä asiassa on erotettava ay-liikkeen legitiimi tehtävä puolustaa työntekijöitä työnantajien yksipuolista vallankäyttöä vastaan. Äärimmäisenä toimena tämä tarkoittaa lakkoilua tilanteessa, jossa työnantaja- ja työntekijäosapuoli eivät työehtoneuvotteluissa pääse yksimielisyyteen työnteon ehdoista. Tämä oikeus on sekä tarpeellinen että yleisesti hyväksytty (ainakin lähes) koko kansan parissa.

Nyt käynnissä oleva lakkoilu ei kuitenkaan koske työnantajan ja työntekijän välistä neuvottelua vaan demokraattiseen prosessiin vaikuttamista. Tämä ilmenee selvästi esimerkiksi siitä, että SAK:n puheenjohtaja Jarmo Eloranta on kertonut järjestönsä puolustavan "työntekijöiden asiaa ennen kuin hallitus riistää meiltä ja heiltä oikeuden työtaisteluihin". 

Eloranta on asiassa puoliksi oikeassa. Hallitushan on tosiaan rajaamassa lakko-oikeutta siten, ettei jatkossa enää voisi järjestää poliittisia lakkoja, joiden tarkoituksena on estää demokraattisen päätöksentekoprosessin toiminta. Tosin näitäkään ei kiellettäisi kokonaan, vaan ainoastaan rajattaisiin niiden kestoa siten, etteivät ne häiritsisi oleellisesti talouden toimintaa. 

Nyt käynnissä olevassa työmarkkinaselkkauksessa ei siis ole kyseessä minkään yrityksen sisäinen työtaistelu, vaan rajanveto sen välillä mistä asioista päätetään demokraattisella prosessilla ja mistä asioista korporaatioiden välisillä neuvotteluilla. Ja tämä asia on akuutti nimenomaan siksi, ettei Suomen talous mm. väestörakenteen seurauksen pysty enää ylläpitämään menneiden vuosien kaltaista hyvinvointivaltiota - jonka kulut ovat suuremmat kuin kansantalouden kautta syntyvät tulot.   

Tästä syystä hallitus on halunnut rajata työnantajien ja -tekijöiden oikeutta neuvotella palkoista siten, että  pelivara määräytyisi vientiteollisuuden tekemien ratkaisujen mukaisesti. Tässä yhteydessä on syytä huomata, että vaikka asia koskeekin palkkoja, kyse ei silti ole työntekijöiden ja -antajien välisestä kiistasta - eikä siten työmarkkinoille kuuluvasta asiasta - vaan demokraattisesta päätöksenteosta, jolle on syntynyt valtuutus viime kesän eduskuntavaaleissa, joissa jokaisella täysi-ikäisellä suomalaisella on ollut täsmälleen samanlainen valta vaikuttaa. 

Tähän asiaan otti kantaa myös elinkeinoministeri Wille Rydman (ps). Hänen mukaansa "hallitus kuulee mielellään työmarkkinajärjestöjen näkemyksiä" ja on valmis muuttamaan hallituksen suunnitelmia, mikäli niiltä tulee ehdotuksia, joilla hallitusohjelmaan kirjattu tavoite Suomen talouden tasapinottamiseksi täyttyy muilla keinoilla. Toisin sanoen hallitus on edelleen valmis kuuntelemaan työmarkkinajärjestöjä, kunhan niiden ehdotukset täyttävät demokraattisen prosessin kautta määritellyn tavoitteen, joka on tarpeen suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan taloudellisen perustan säilyttämiseksi.

Olisi tietenkin hienoa, mikäli ay-liike kykenisi esittämään tällaisen vaihtoehdon. Mutta jos ja kun se ei siihen kykene, on hallituksen joka tapauksessa toimittava ja pelastettava se, mikä pelastettavissa on. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jarkko Eloranta alleviivasi hallitusohjelman toteuttamisen tärkeyttä
Suomalaiset eivät halua sosialismia - eivätkä vasemmiston eduskuntaperformansseja
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Kuinka sukupuolet eroavat toisistaan?

Uutissuomalainen oli teettänyt gallupin, jonka mukaan puolet suomalaisista vastustaa hallituksen suunnitelmia rajoittaa lakko-oikeutta. Gallupista on medioissa paljon lyhyitä uutisia (esimerkiksi MTV3, Verkkouutiset), mutta kokonaisuuden voi lukea ainoastaan lehdistä, jotka julkaisevat Uutissuomalaisen uutisia. 

Gallupin mukaan 35 prosenttia suomalaisista hyväksyy hallituksen suunnitelmat ja 50 prosenttia vastustaa niitä. 15 prosentilla ei ole mielipidettä. Mielenkiintoista on se, että miehistä lakko-oikeutta olisi rajoittamassa 46 prosenttia, mutta naisista vain 26 prosenttia. Syytä tälle ei selvitetty, mutta jutussa haastateltu asiantuntija arveli tämän johtuvan naisten sijoittumisesta miehiä enemmän vasemmalle poliittisilta mielipiteiltään.

Vastaukset annettiin kysymykseen "Hyväksytkö hallituksen kaavailemat rajoitukset lakko-oikeuteen? Hallitus aikoo heikentää lakko-oikeutta. Poliittiset lakot saisivat kestää enintään vuorokauden, ja tukilakkojen pitäisi olla kohtuullisia suhteessa tavoitteisiin ja ne saisivat vaikuttaa ainoastaan työriidan osapuoliin". 

Se, että puolet kansasta ja ylivoimainen enemmistö naisista ilmaisee vastustavansa pitkien poliittisten lakkojen ja kohtuuttomasti sivullisia häiritsevien tukilakkojen rajoittamista on minulle käsittämätöntä. Tämä ajatus oli kuitenkin selkeästi kirjattu kysymykseen, joten on syytä olettaa, ettei vastausten - ainakin itselleni - yllättävä jakautuminen johdu siitä, etteivätkö vastaajat olisi ymmärtäneet kysymystä.

Ilmeisesti suomalaisille ja erityisesti naisille sopii hyvin se, että esimerkiksi suomalaisten teollisuustuotteiden vienti ja julkinen liikenne seisovat milloin mistäkin syystä ja vaikka viikkokausia - siitä huolimatta, että lakkoilevat henkilöt olisivat edunvalvojiensa kautta sopineet työrauhasta. Outoa. 

* * *

Tänä aamuna saimme lukea toisestakin mielipidekyselystä. Sen mukaan suomalaiset eivät luota sen enempää hallitukseen kuin oppositioonkaan.

Tässä kyselyssä vastaajat jakaantuivat selkeimmin sen mukaan, kannattavatko he hallitus- vai oppositiopuolueita. Hallituspuolueiden kannattajista 61 prosenttia piti hallituksen toimintakykyä hyvänä, kun taas 76 prosenttia oppositiopuolueiden kannattajista epäili sitä. Vastaavasti 58 prosenttia oppositiopuolueiden kannattajista uskoi oppositiolla olevan kykyä hallita Suomea. 

Itse kiinnitin huomiotani myös siihen, että myös tässä kyselyssä naisten ja miesten näkemykset poikkeavat selvästi toisistaan. Naisista vain 22 prosenttia uskoi hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita, mutta miehistä tällä kannalla oli 36 prosenttia. 

Sen sijaan kauniimman sukupuolen edustajat olivat järkeilleet miehiä useammin, että oppositiopuolueilla olisi mainio kyky johtaa maata: tätä mieltä heistä oli 35 prosenttia kun taas miehistä näin arveli vain 28 prosenttia. Erityisen mielenkiintoista oli se, että naisista vain 28 prosenttia epäili opposition kykyä, vaikka miehistä vihervasemmiston osaamista epäili peräti 48 prosenttia.

* * *

Näiden kahden mielipidekyselyn perusteella suomalaiset miehet ja naiset poikkeavat varsin oleellisesti poliittisilta näkemyksiltään. Käytännössä pelkästään miesten vallitsema yhteiskunta perustuisi nykyistä vahvemmin markkinatalouteen ja sopimusten kunnioittamiseen. Naisten johtama yhteiskunta sen sijaan olisi enemmän suunnitelmatalouteen nojaava sekä jossain määrin anarkistinen. 

Tässä suhteessa on mielenkiintoista, että Tampereen yliopistolla jokin aika sitten tehdyssä tutkimuksessa naisopiskelijat kokivat kansalaispätevyytensä miesopiskelijoita heikommaksi. Eli heidän luottamuksensa omiin kykyihinsä ymmärtää poliittista päätöksentekoa ja osallistua poliittiseen toimintaan oli miesvastaajia matalampi.

On kuitenkin epäselvää päteekö opiskelijoilla tehty tutkimus koko väestöön. Eikä siten voi myöskään tietää, selittyvätkö edelle lyhyesti referoimieni kahden mielipidekyselyn tulokset siinä ilmenneellä syyllä. 

Se on kuitenkin varmaa, että molemmilla sukupuolilla on Suomessa yleinen ja yhtäläinen poliittinen osallistumisoikeus. Ja siksi olisi tärkeää, että sekä miehet että naiset omaisivat yhtä hyvän - mielellään korkean - kyvyn ymmärtää poliittista päätöksentekoa ja sen perusteita. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anna Rotkirchin selitykset suomalaisten parisuhde- ja naisten mielenterveysongelmille
Positiivinen syrjintä tiedeakatemioissa
Mustat naiset ratkaisevat

Perussuomalaisten arvojen kannattajille

Kirjoitin eilisiltana lyhyen yhteenvedon tulevan hallituksen ohjelmasta. Se herätti blogin kommenteissa keskustelua, jossa moni arvoisista lukijoistani moitti ohjelmaa vähintäänkin riittämättömäksi etenkin maahanmuuton suhteen.

On selvää, ettei Suomen talouden tervehdyttäminen tule tapahtumaan ilman, että monet kokevat menettämään saavutettuja etuja. Viime kädessähän koko ongelma on syntynyt juuri siitä, että poliittiset päättömät ovat syystä tai toisesta halunneet tarjota vaalikarjalle erilaisia etuja - eikä niiden poistaminen tietenkään jää ilman vaikutusta kustakin edusta nauttiville. 

Toisaalta on myös niin, että kannatusalhosta huutelevalla poliittisella vasemmistolla on edelleen käytettävissään voimakkaita ulkoparlamentaarisia vaikutuskeinoja. Mahtavin niistä on vasemmistolainen ammattiyhdistysliike, joka on aina valmis poliittisiin lakkoihin. 

Näihin se tullee turvautumaan erityisesti turvatakseen oikeutensa laittomiin ja poliittisiin lakkoihin - joiden rajoittaminen on mukana hallitusohjelmassa - mutta tarvittaessa myös monissa muissa asioissa. Enkä epäile, etteivät myös vihervasemmiston johtamat ympäristöliike ja ihmisoikeusjärjestöt panisi parhaansa mukaan kapuloita Orpon hallituksen rattaisiin. Ja näin tulevat tekemään varmuudella myös suurimmat mediatalomme eli Erkon Sanoma-konserni ja Yleisradio.

Nähtäväksi siis jää, minkälaiseksi muodostuu Orpon hallituksen taival sen yrittäessä korjata maamme julkista taloutta kestävälle tolalle. Ja miten se vaikuttaa siihen osallistuvien puolueiden kannatukseen. 

Jälkimmäisen osalta en epäile, etteivätkö Kokoomuksen, RKP:n tai Kristillisdemokraattien kannattajat pysyisi ainakin pääosin puolueensa takana myös tulevissa vaaleissa. Sen sijaan minulla on ikävä epäilys, että Perussuomalaisten kannattajien joukossa odotukset ovat saattaneet olla liian suuria. 

Jos ja kun humanitaarinen maahanmuutto ei lopu kuin seinään, katujamme terrorisoivia nuorisojengejä ei saada kuriin hallituskauden aikana ja vielä rahan kylväminen kehitysmaihinkin jatkuu, saattaa pettymys heidän joukossaan olla kova. Ja johtaa kiusaukseen siirtyä puolueen kannattajakunnasta vaaleissa nukkuvien joukkoon. Siksi sallittakoon vielä pari sanaa aiheesta.

Tosiasiahan hallitusta ja sen ohjelmaa laadittaessa oli, ettei Perusuomalaiset saanut vaaleissa yli 50 prosentin kannatusta eikä voinut siksi perustaa hallitusta yksinään. Siksi Riikka Purra ja kumppanit ovat joutuneet tinkimään muiden hallituspuolueiden tavoin tavoitteistaan.

Siitä huolimatta asia on juuri siten kuin Wille Rydman (ps) luonnehti hallitusohjelmaa Twitterissä: "jokainen hallitusohjelma on aina poliittinen kompromissi. Tämä ohjelma on silti PS:n tavoitteiden kannalta aivan poikkeuksellisen hyvä. Seuraavat neljä vuotta tehdään politiikkaa, jossa isänmaan etu tulee aina ykkösenä."

Siksi meidän, jotka olemme joutuneet sivusta katsomaan viimeisten neljän vuoden aikana verovarojemme tuhlausta maailmanparantamiseen, tulisi olla nyt tehtyyn ratkaisuun tyytyväisiä. Se ei ole täydellinen, mutta - kuten eilisiltaiseen kirjoitukseeni muotoilin - kuitenkin "kelvollinen". Ja paras saatavilla ollut sen jälkeen kun Keskusta petti jälleen kerran jäämällä vapaaehtoisesti vihervasemmiston tueksi oppositioon.

Sitä paitsi perussuomalaisten kannattajien on syytä huomata, että mikäli Riikka Purran johtaman puolueen kannatus kääntyy laskuun tulevissa mielipidemittauksissa, putoaa myös sen painoarvo hallituksen sisäisissä väännöissä - ja samalla Perussuomalaisten ajamien asioiden toteuttaminen kärsii entisestään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kelvollinen hallitusohjelma
Ex-mallioppilas on pelastettava nyt!
Perussuomalaisten ja Kokoomuksen traumat

Ekologinen elämäntapa ja bussinkuljettajat

Tämän aamun Helsingin sanomissa oli mielipidekirjoitus, jossa haikailtiin ympäristöystävällisen elämäntavan perään. Otsikon mukaan "Yhteiskunnan pitää helpottaa ekologisten valintojen tekoa".

Kirjoituksen juonena oli vastuun ja kustannusten siirtäminen ekologista elämäntapaa haikailevalta yksilöltä yhteiskunnalle. Niinpä siinä mainittiin esimerkkinä se, että "kun joukkoliikenne toimii ja päiväkotipaikka löytyy läheltä, ei sujuva työmatka vaadi auton hankintaa".

Itseäni jäi kiinnostamaan, miten tämä henkilö suhtautuu siihen, että julkisen liikenteen työntekijät ovat varsin usein lakossa. Eikä pelkästään omien etujensa ajamiseksi, kuten tällä viikolla näyttäisi käyvän, vaan myös erilaisten muiden vaatimusten tukemiseksi. 

Tämä asia liittyy edellä linkitettyyn mielipidekirjoitukseen siksi, että julkisen liikenteen lakkoherkkyys on omiaan vierottamaan ihmisiä julkisen liikenteen käyttämisestä. Tai ainakin lisää heidän haluaan omistaa oma auto, jolla pääsee liikkeelle myös silloin, kun julkinen liikenne ei toimi. Ja kun auto on kerran hankittu, sitä käytetään muulloinkin kuin lakkojen aikana.

Lisäksi bussikuskit hakevat nyt suurempia palkankorotuksia kuin muut työntekijäryhmät. Jos nämä korotukset menevät lippujen hintoihin, tekee se julkisesta liikenteestä kalliimpaa eli vähemmän houkuttelevaa. Ellei palkankorotuksia sitten kuitata veronmaksajien varoilla eli julkisen liikenteen tuilla, jolloin maksajaksi joutuvat myös ne, jotka eivät käytä näitä palveluja lainkaan.

Mielipidekirjoittaja lopettaakin tekstinsä seuraavasti: "epäekologisten valintojen seuraukset ovat kuitenkin niin suuret, että muutosta ei ole syytä jättää vain yksilöiden hyvän tahdon varaan. Oikein rakennetut kannusteet ja rakenteet sen sijaan lisäävät kansalaisten ekologisia tekoja tekemällä ne luonteviksi ja kannattaviksi."

Tämä lopetus on - arvoisa lukijani - syytä lukea toisenkin kerran. Onhan se kuitenkin aika harvinaista, että demokraattisessa Suomessa näkee näin avointa vaatimusta sosialistisiin ratkaisuihin, joissa kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhden prosentin vähemmistön armoilla
Bussikuskien ulosmarssi alleviivaa yhteisten pelisääntöjen noudattamisen tärkeyttä
SAK osoitti jälleen, miksi poliittiset lakot olisi kiellettävä

Lakkokenraali Rytkönen pelaa kovaa peliä

Hoitajat ovat näköjään päättäneet saada muita oleellisesti suuremmat palkankorotukset - vaikka väkisin. Sen merkkinä on heidän päätöksensä hylätä kunta-alan työehtokiistaa ratkovan sovittelulautakunnan eilen tarjoama ehdotus, joka kuitenkin kelpasi muille lakkoilijoille.

Seuraavassa vaiheessa jää nähtäväksi, kuinka asia etenee. Lakkokenraali Millariikka Rytkösen retoriikka on ainakin niin kovaa kuin tällaisessa tilanteessa sopii odottaakin. Hänen mukaansa esitys "oli kertakaikkisen luokattaman huono... joukkoirtisanoutumista lähdettiin valmistelemaan".

Mielenkiintoista kuitenkin, että tämä toimenpide alistettiin muiden ratkaisuille, eli Rytkösen mukaan "aikaisintaan joukkoirtisanoutumisia toteutetaan siinä vaiheessa, kun muut kuntapuolen työehtosopimukset on sovittu". 

Nähtäväksi siis jää, kuinka suuri osa hoitajista noudattaa kenraalinsa käskyä ja irtisanoutuu oikeasti. Ja kuinka moni on vieläkin taisteluhenkisempiä ja hakee hoitajanoikeuksiensa poistamista. 

Itse näen suuren ongelman hoitajien vaatimuksen rakenteessa. Hehän haluavat sitoa myös tulevien vuosien palkankorotuksena muiden palkkakehityksen siten, että hoitajien palkat nousisivat vuosittain 3,6 prosenttia enemmän kuin muiden. 

Tämä voisi toimia ehkä yhdelle alalle, mutta entäpä jos jo kunta-alan sovintoesitykseenkin happamasti suhtautunut teollisuusliitto lähtisi samalle tielle ja vaatisi vastaavasti omien jäsentensä palkkojen sitomista kunta-alan palkkakehitykseen? Ja sen tueksi pysäyttäisi maamme vientiteollisuuden.

Eilen nähdyn perusteella onkin todettava, että nyt nähty Rytkösen show vähensi omaa tukeani hoitajien palkkavaatimuksille. Heille annettu esityshän oli julkisen talouden rahoitustilanteen huomioon ottaen varsin antelias tarjotessaan käytännössä viiden prosentin korjausta suhteessa muihin palkansaajiin. Tämän osoittaa jo sekin, että muut lakkoilijat olisivat hyväksyneet tarjouksen.

Nähtäväksi jää myös se, kuinka maan hallitus suhtautuu asiaan. Se on kuitenkin vastuussa ihmisten terveydestä ja periaatteessa myös alueuudistuksen seurauksena maksumieheksi joutuvan valtion budjetista. Selvää on, ettei tilanne ole mieleinen etenkään Marinin kabinetin vasemmalle laidalle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sairaanhoitajien lakon ratkaisu koskee myös Sanna Marinin hallitusta
Paperiteollisuus katoaa Suomesta
UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta