Henrik Wickström ehdotti negatiivista tuloveroa juuri oikeaan aikaan

Verkkouutiset kertoi kansanedustaja Henrik Wickströmin (ruots) ehdottaneet nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän korvaamista negatiivisella tuloverolla. Ajatus ei ole uusi Suomessa eikä etenkään maailmalla. 

Wickström ei toki ole ensimmäinen negatiivisen tuloverotuksen ehdottaja Suomessa. Viimeksi siitä keskusteltiin vakavammin Antti Rinteen (sd) lyhyeksi jääneen hallituskauden aikana.

* * *

Negatiivinen tulovero tarkoittaisi käytännössä sitä, että verovelvollinen maksaisi yhteiskunnalle tuloveroa, kun hänen tulonsa ylittävät verotettavan tulon alarajan. Verotettavan tulon alarajan alittavista tuloista valtio puolestaan maksaisi verovelvolliselle taloudellista tukea, negatiivista tuloveroa. 

Näin voitaisiin rakentaa sosiaalituen järjestelmä, jossa kenenkään tulot eivät laskisi työn vastaanottamisesta tai yrittäjäksi ryhtymisestä. Eikä siten syntyisi nykyisen sosiaaliturvajärjestelmämän aiheuttamia kannustinloukkuja, joissa työn vastaanottaminen saattaa johtaa jopa käytettävissä olevien tulojen vähenemiseen.

Samalla voitaisiin purkaa reilulla kädellä suomalaista rahanjakobyrokratiaa ja vapauttaa työvoimaa yksityisen sektorin käytettäväksi. Toisaalta osa suomalaisista voisi tyytyä siihen tulotasoon, mitä negatiivinen tuloverotus heille toisi. 

Tästä syystä olisi negatiivisen tuloveron määrä asetettava ehdottomaan minimiin, joka riittäisi vain ja ainoastaan ihmisen välttämättömiin menoihin, eikä yhtään enempään. Lisää rahaa saisi sitten työnteon tai yrittämisen kautta juuri sen verran kuin tarvitsee tai kykenee hankkimaan. 

* * *

Käytännön järjestelyihin voitaisiin hakea mallia Israelista, jossa negatiivinen tuloverotus on käytännössä sosiaaliturvan perusta ja todettu toimivaksi. Siellä tuki kohdistuu pääasiassa pienituloisille palkansaajille sekä yrittäjille ja sitä voivat saada vähintään 21-vuotiaat aikuiset, joilla on lapsia - lapsettomat pääsevät sen piiriin vasta 55-vuotiaana. 

Nähtäväksi siis jää, otetaanko negatiivinen tulovero käyttöön myös Suomessa kannustamaan ihmisiä työntekoon. Juuri nyt olisi siihen erinomainen ajankohta, koska talous on nykyisen hallituksen kaudella saatu lopultakin lähtemään nousuun ja tulevina vuosina työtä ja yrittämismahdollisuuksia on tarjolla tavanomaista enemmän, mikä helpottaa negatiivisen tuloverotuksen suomien mahdollisuuksien hyödyntämistä myös aiempaa työkokemusta vailla olevien kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien parissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työstäkieltäytyjäliitto
Liian vaikea yhtälö professorin ymmärrettäväksi
800 euron perustulo?

Petteri Orpon hallituksen budjetti muistuttaa Huittisten hullun miehen taloutta

Petteri Orpon hallitus sai budjettiriihensä valmiiksi, eikä lopputulos ollut kovin kaksinen. Pikemminkin se muistutti Huittisten hullun miehen taloutta, jossa rahaa käytetään enemmän kuin tienataan: Orpon kabinetin viimeisen tulo- ja menoarvion lopputulos on peräti 12,4 miljardia alijäämäinen. 

Valtion menoja on toki leikattu sieltä ja täältä, mutta minkäänlaista pohdintaa tarpeellisista ja tarpeettomista menoista ei näytetä tehdyn. Selkein esimerkki tästä on se, että kehitysapuun aiotaan edelleen syytää rahaa, vaikka sen avulla ei yksikään köyhä valtio ole koskaan noussut taloudellisesta alhostaan – vaikka toki niiden hallitsijoiden sveitsiläiset pankkitilit ovatkin lihoneet.

Positiivista nyt nähdyssä budjettiriihessä oli sinänsä on se, että kansalaisten työntekemisen motivaatiota edes yritettiin kohottaa pienillä veronalennuksilla, mutta nekin olivat lähinnä kosmeettisia. Ja lasku tulee perässä, koska nämäkin alennukset joudutaan viime kädessä kattamaan julkisella lainanotolla, koska kokonaisuutta ei ole edes yritetty saada tasapainoon, vaan se jäi 12,4 miljardin euron päähän. Näin valtio päätti ottaa korollista velkaa – entisten vastattavien lisäksi – jokaisen suomalaisen maksettavaksi 2 192 euroa per suomalainen. Siis vajaan kymppitonnin per nelihenkinen perhe.

* * *

Toki on tavallaan ymmärrettävää, että hallituspuolueiden on vaalivuonna ajateltava tulevaisuuttaan. Ja koska kansalaiset ovat sellaisia kuin ovat, ei edes Riikka Purran (ps) rohkeus riittänyt tekemään tasapainoista budjettia. Eikä sellainen olisi mennyt budjettiriihessä läpikään, koska koalitiohallituksen muilla jäsenillä ei ole sitäkään vähää uskallusta.

Näin siitä huolimatta, että viime vuodet ovat tarjonneet maapallon toisella puolella rohkaisevan esimerkin. Tarkoitaan Javier Milein Argentiinan talouteen – niin sanotusti moottorisahalla – tekemää kertakorjausta. Sen seurauksena maan köyhien määrä on laskenut 53 prosentista 28 prosenttiin ja 200 prosentin vuotuinen inflaatio pudonnut 33 prosenttiin – toki molemmat luvut ovat edelleen suomalaisittain korkeita, mutta eipä Milei ole vielä ollut vallassakaan kuin kolme vuotta. 

Tulevaisuuden kannalta edellä mainittuja lukuja oleellisempaa on kuitenkin se, että samalla Argentiinan talouskasvu on kääntynyt jälleen nousuun. Ja työllisyyskin on säilynyt entisellä tasollaan huolimatta julkisen sektorin voimakkaasta supistamisesta.

* * *

En toki tarkoita, että Suomen hallituksen olisi pitänyt lähteä samanlaiseen shokkihoitoon kuin toivottoman konkurssipesän edeltäjiltään perinyt Milei, koska sellaiseen ei täällä ole – ainakaan toistaiseksi – edes tarvetta. Ei kuitenkaan olisi ollut kohtuutonta, jos hallitus olisi tehnyt tässä vaiheessa tasapainoisen budjetin, jossa menoja olisi supistettu siten, ettei sen loppusumma olisi noussut vuoden takaisesta. Siis jätetty tekemättä inflaatiokorjaukset julkisiin menoihin, minkä seurauksena niiden loppusummaa kasvatettiin kuluvan vuoden budjetista 0,8 miljardilla eurolla, joka on otettava velaksi.

Tämä kaikki herättää vakavan kysymyksen. Jos edellä kuvaamani todellisuus on se, mihin oikeistohallitus kykenee, niin mitä on odotettavissa ensi kevään vaalien jälkeen, jos tuleva hallitus on demareiden vetämä. Onhan SDP ollut (ja on edelleen) läpi historian nimenomaisesti jakopolitiikan harjoittaja, jonka rahankylvölle tuskin löytyy mitään rajaa tilanteessa, jossa Suomen talous on mitä todennäköisimmin juuri lähtenyt vahvaan kasvuun?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Pari laskelmaa Suomen ylioppilaskuntien Irja Vaahterin näkemysten johdosta

Uutissuomalainen julkaisi Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) uuden pääsihteerin, Irja Vaahterin, haastattelun. Otsikon mukaan hän "tyrmää lukukausimaksut ja haluaa lisää tukea opiskellijoille". 

Itse jutussa Vaahteri perusteli näkemystään sillä loogisella tosiasialla, että "opintolainaosuuden pienentäminen ja rahallisten etuuksien kasvattaminen helpottaisi niin opiskelijoiden toimeentuloa kuin vastavalmistuneiden lainataakkaa".

Lisäksi hän arveli, että "kun arjen peruspilarit ovat kunnossa, niin sitten on energiaa ja mahdollisuuksia tuoda oma panoksensa yhteiskuntaan... ja totta kai käsikynkässä menee se, että itse koulutus on korkealaatuista ja maksutonta. Kaikilla pitää olla yhtäläiset mahdollisuudet opiskella riippumatta omasta tai vanhempien varallisuudesta."

Vaahterin mukaan on myös kurjaa, että opintotuessa on tulorajat, jotka ylittyvät herkästi, jos opiskelija opiskelee täyden lukuvuoden ja paiskii siinä sivussa töitä ja lisäksi kesätöitä. Sen seurauksena tukia peritään opiskelijoilta takaisin.

Hän myös huomautti, että "opiskelija-asuntoja on vähän, eikä niitä riitä kaikille, ja toisaalta nykyisellä tukitasolla vapaiden markkinoiden asuntojen vuokrat ovat opiskelijan budjetille liian kalliita...  Kun opintoraha on nykyään 279,38 euroa kuukaudessa, niin jokainen voi miettiä, kuinka pitkälle sillä pärjää". 

Lisäksi hän painotti julkisen, ennakoitavan perusrahoituksen ja maksuttoman korkeakoulutuksen tärkeyttä sekä torjui lukukausimaksut yksiselitteisesti. Toisin sanoen hän vaati opiskelijoille sekä ilmaista etua opiskella että työtä tekeville kansalaisille velvollisuutta kustantaa heidän elämänsä.

Lopuksi Vaahteri muisti vielä kansainvälisiä opiskelijoita väittämällä, että heillä on monenlaisia vaikeuksia. Lisäksi "suomen kielen opiskelua voi olla vaikeaa mahduttaa opintoihin mukaan, mikä vaikeuttaa työllistymistä".

* * *

Jutusta ilmeni, että korkeakouluopintojen aikana opiskelijoille kertyy keskimäärin 25 000 euroa opintolainaa. Sitä voinee verrata koulutuksesta saatavaan palkkahyötyyn, joka oli vuonna 2024 julkaistun Yleisradion jutun mukaan esimerkiksi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden (5 550 €/kk) ja toisen asteen koulutuksen saaneiden (3 370 €/kk) välillä noin 2 180 euroa kuukaudessa (tai mediaanilukuina 1 699 €/kk). 

Toisin sanoen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet saavat laskutavasta riippuen noin 40 tai 35 prosenttia kovempaa liksaa kuin ammattiopinnon suorittaneet. Näillä tuloilla 25 000 euron opintolaina on "maksettu" viimeistään puolentoista vuoden kuluttua, ellei lasketa verotuksen vaikutusta.

* * *

Ja tässäpä se tenkkapoo tuleekin, sillä verotus on Suomessa progressiivista. Tämän laskurin mukaan helsinkiläiseltä 3 400 euroa kuussa ansaitsevalta henkilölle jää palkastaan puhtaana käteen 2 375 euroa kun taas 5 600 euroa hankkiva saa omaan käyttöönsä 3 557 euroa. 

Näin ollen palkkaero supistuu 1 182 euroon eli 25 000 euron takaisinmaksuun meneekin lähes kaksi vuotta – mikä sekään ei liene huono vaihtoehto ottaen huomioon, että näillä luvuilla laskien viidessä vuodessa valmistuneen korkeakoulutetun kumulatiivinen tulo – pois luettuna 25 000 euron opintolainat – ylittää ammattiopinnot suorittaneelle kertyneen palkkasumman noin 15 vuodessa (laskettuna keskipalkkojen mukaan).

* * *

Ylioppilaskunnan liiton uudelle pääsihteerille on edelle kirjoittamien reunamerkintöjen ohella annettava kuitenkin pisteet siitä, ettei hän lähtenyt – ainakaan Uutissuomalaisen haastattelussa – mollaamaan nykyisen hallituksen pyrkimyksiä. Sen sijaan – hänen mukaansa – "hallituksella on ihan hyviä tavoitteita, mutta niissä ei ole onnistuttu, mikä on heikentänyt koulutuksen ja opiskelun edellytyksiä". 

Tosin uutisesta ei ilmennyt tarkoittiko Vaahteri hallituksen koulutuspoliittisia vai yleisiä tavoitteita. Eikä edes se, että miltä osin hallituksen tavoitteet ovat epäonnistuneet.

* * *

Yleisellä tasolla on kuitenkin todettava, ettei Orpon hallitus ole vielä onnistunut kääntämään Suomen taloutta kasvuun eikä lopettamaan sen velkaantumista. Ja tästä syystä valtiovallan mahdollisuudet tukea korkeakouluopiskelijoita ovat käymässä päivä päivältä heikommiksi – täysin riippumatta hallituksen värikartasta. 

Siksi(kin) on syytä toivoa, että nähtävissä oleva orastava talouskasvu on todellista ja kiihtyy tulevina viikkoina, kuukausina ja vuosina. Ja että kaiken tason opiskelijat hoitaisivat opintonsa tehokkaasti sekä sijoittuisivat sen jälkeen työelämään joko yrittäjiksi tai palkkarengeiksi kasvattamaan sitä yhteistä hyvää, josta myös opiskelijoiden koulutus viime kädessä kustannetaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valaisevaa marjanpoimintaa
Onko Yleisradion toimituksella juttupula?
Tyhmyys tiivistyy Helsingin yliopiston opiskelijoissa

Kesälomien lyhentäminen vaikuttaisi koululaisten kesätyömahdollisuuksiin

Tein nuoruudessani kesätöitä 15-vuotiaasta lähtien. Työtehtäväni useiden kesien aikana vaihtelivat vessojen siivoamisesta lautojen kantamiseen, tiskaamiseen ja asiakaspalveluun. Niiden raadollisuus lisäsi osaltaan motivaatiotani opiskeluun, mutta saamani positiiviset ja negatiiviset kokemukset auttoivat myös varsinaisen akateemisen työurani käynnistysvaiheessa. 

Samalla opin, ettei raha kasva puussa, vaan sen hankkiminen on kovan työn takana. Saamani palaute oli yleensä positiivista, mutta tekemiäni virheitä käsiteltiin ainakin kerran sen verran kovalla kädellä, että poskilleni valui – estämisyrityksistäni huolimatta – kyyneleitä. Jälkikäteen ajateltuna nämä – niin kehut kuin haukutkin – olivat hyviä oppeja. 

* * * 

Aloitin tämän kirjoituksen menneiden muistelemisella siksi, että viime aikoina on ollut paljon puhetta koululaisten kesälomien lyhentämisestä ja siirtämisestä myöhäisempään ajankohtaan. Asian on nostanut esille asiasta vastaava ministeri Anders Adlercreutz (ruots). 

Hänen mukaansa kyse ei ole itse kesäloman lyhentämisestä vaan kevätlukukauden keventämisestä sijoittamalla huhtikuulle uusi viikon mittainen lomajakso. Lisäksi vanhempien olisi hänen mielestään helpompi ajoittaa kesälomansa koulujen kesäloma-ajalle.

* * *

Olen ollut hiukan hämmästynyt siitä, ettei tässä yhteydessä ole noussut esille lainkaan monien koululaisten halu käyttää kesänsä – tai ainakin osa siitä – tulojen hankkimiseen. Siis kesätöihin, joiden avulla he saisivat käyttöönsä omaa rahaa ja samalla työkokemusta. 

Näin siitä huolimatta, että nuoret itse ovat niin innokkaita löytämään kesätöitä, ettei niitä riitä kaikille halukkaille. Ja kuitenkin kaikille pitäisi olla selvää, että työnantajien kannalta kesätyöläisen palkkaaminen on sitä kannattavampaa, mitä pidemmän jakson koululainen voi työtään tehdä, koska työhönohjaamisjakso on heille työn vaativuudesta riippuen isompi tai pienempi kuluerä, joka kuittaantuu vähitellen kesän mittaan. 

* * *

Tästä seuraa se, että kesäloman lyhentämisen yksi todennäköinen seuraus olisi kesätyöpaikkojen väheneminen entisestään. Ja sen seurauksena koululaisten työelämään tutustumisen mahdollisuudet sekä niistä saatavien oppien syntymisen ja oman rahan hankkimisen edellytykset olisivat entistäkin huonommat. 

Lisäksi arvelen, että kesätöiden kautta myös nykynuorten ahdistuneisuus ja mielenterveyden ongelmat voisivat lievittyä. Onhan selvää, että hyödylliseksi koettujen asioiden, kuten työn, tekeminen on yksi sellaisista seikoista, jotka tuottavat meille kaikille mielihyvää ja kohottavat itsetuntoa – sekä niiden seurauksena huolehtivat mielemme tasapainosta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lastenkasvatus ennen ja nyt
Paljastuksia mansikanpoiminnasta
Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa

Oras Tynkkynen ehdotti Irlannin mallin mukaista perustuloa

Lienee erinomaisesti tunnettua, että Suomen julkinen talous on velkaantumassa hyvin nopeasti. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Oras Tynkkyseltä on nyt tullut ehdotus, miten julkisiin menoihin merkittävästi vaikuttavaa työttömyysturvaa tulisi muuttaa. 

Hän nimittäin ehdotti maahamme perustulokokeilua perustellen sitä Irlannista saaduilla kokemuksilla. Siellä sellaista kokeiltiin 2 000 taiteilijalle, jotka saivat 1 300 euroa kuukaudessa ilman erillisiä ehtoja. 

Tämä tuli maksamaan saarivaltiolle 35 miljoonaa euroa vuodessa, josta kassaan kuitenkin palautui suuri osa taiteilijoiden lisääntyneen aktiivisuuden seurauksena. Näin ollen nettokustannus jäi 20 miljoonaan euroon. Siis noin 15 000 euroon per taiteilija. Lisäbonuksena irlantilaiset saivat aineettomia hyötyjä.

* * *

Suomessa on viimeisimmän tiedon mukaan noin noin 176 000 työtöntä. Jos näille kaikille nyt annettaisiin samanlainen etu kuin kokeiluun osallistuneille irlantilaisille taiteilijoille, tulisi kustannus yksinkertaisen kertolaskun perusteella olemaan noin 2,7 miljardia euroa. 

Tätä summaa voidaan verrata työttömyydestä valtiolle nykyisin aiheutuviin kustannuksiin, joissa ei huomioida ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Se on noin 1,9 miljardia euroa, joten Irlannin malli lisäisi työttömyydestä veronmaksajille aiheutuneita kuluja noin 40 prosentilla.

* * *

Toki voitaisiin ajatella, että tuen taso jätettäisiin pienemmäksi kuin irlantislaistaiteilijoilla. Tällöin taloudellisesti neutraalin tuen tasoksi tulisi noin 750 euroa kuukaudessa. Tämä on varsin vähän, mutta toisaalta melko pienikin ansiotulo sen päälle riittäisi nostamaan ihmisten tulotason kohtuulliseksi. 

Tästä pääsemme sitten siihen kysymykseen, että miten määritettäisiin kuka on perustulon piirissä. Omalta osaltani olen aina ajatellut, että perustuloksi pitäisi tulkita vain sellainen tuki, joka koskisi kaikkia ihmisiä. Tällöin kustannus olisi tietenkin jotain aivan muuta kuin edellä olevat laskelmat antavat ymmärtää. 

Tämän ongelman ratkaisemiseksi muistan joskus esitetyn, että perustulon voisi verottaa pois parempaa palkkaa saavilta. Eli kiristää veroruuvia nykyisestä – perustulon verran – silloin, kun tätä varten määritetty tuloraja on ylitetty. 

Nähtäväksi siis jää, eteneekö Tynkkysen ja muidenkin vihreiden lempilapsi suomalaiseen tukiverkostoon. Ja onko suomalaisilla veronmaksajilla halua rahoittaa sitä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mätä järjestelmä
Ansiosidonnainen työttömyysturva kuuluu kaikille sen maksajille
800 euron perustulo?

Pitäisikö Suomen ottaa mallia Irlannista?

Entinen taistolainen ja nykyinen vasemmiston inhokki ja 700 miljoonan euron omaisuuden omistaja Björn Wahlroos on ottanut jälleen kantaa Suomen talouden ongelmiin. Hänen mukaansa "jos Suomessa olisi vain huonoja johtajia, suomalaisilla yhtiöillä menisi huonosti. Ongelma ei ole se, että suomalaiset yhtiöt tekisivät huonoa tulosta. Ongelma on se, että Suomi ei vedä puoleensa investointeja."

Tässä yhteydessä hän mainitsi Irlannin esimerkkinä siitä, mitä Suomessa pitäisi tehdä, koska "meitä yhdistää niin moni asia. Olemme molemmat EU:n ulkoreunalla. Meillä on vähän samanlainen suhtautuminen alkoholiin ja inhoamme itäistä naapuriamme."

* * *

Irlanti oli vielä 1980-luvulla suurissa vaikeuksissa, mutta sitten maa alkoi keventää yritysverotustaan ja laski sen vuoden 1987 peräti 50 prosentista 12,5 prosenttiin vuoteen 2003 mennessä. On siis katsottava, miten läntisen Euroopan saarivaltiolla on mennyt viime aikoina. 

Ensimmäisenä on katsottava perheiden kokonaisvarallisuuden kehittymistä viime vuosina. Eikä se näytä ollenkaan pahalta, kuten alla oleva kuva osoittaa.

Kuten arvoisa lukijani näkee, on irlantilaisille kertynyt varallisuutta melkoisesti vuodesta 2021 alkaen. Eikä tämä koske pelkästään vauraimpia perheitä, vaikka varallisuuserot ovatkin kasvaneet, sillä myös viiden alimmaisen desiilin omaisuudet ovat kasvaneet. 

Maan talouden yleistätilaa on tapana tarkastella myös bruttokansantuotteen kehityksellä. Siksi kopioin Maailmanpankin nettisivulta Irlannin (sininen) ja Suomen (vihreä) henkeä kohden lasketun bkt:n kehityksen 1980-luvulta nykypäivään.

Ero on suorastaan järkyttävä etenkin viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Siinä missä Suomen talous on madellut paikallaan, on irlantilaisilla pyyhkinyt todella hyvin. 

Näyttäisi siis siltä, ettei Wahlroosin ehdotus talousoppien hakemisesta saarivaltiosta ole yhtään pöllömpi idea. Ei ainakaan, ellei maamme poliitikoilla ole esittää – yhtä hyvin perusteltua – vaihtoehtoa sille, miten Suomen talous saataisiin nousuun ja tänne tehtävien investointien määrää kasvatettua. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastopaneelin toive toteutumassa
Miksi Suomesta ei löydy töitä?
Björn Wahlroos ja Javier Milei - kuin kaksi marjaa

Ukrainan rintamilta ei mitään uutta, mutta taustalla tapahtuu

Donald Trumpin Intialle määräämä 50 prosentin tulli näyttäisi täyttävän tarkoituksensa. Näin ainakin Uutissuomalaisen mukaan, sillä se kertoi venäläisöljyä viedyn elokuussa Intiaan vain noin 400 000 tynnyrin päivävauhdilla, kun vielä kesä-heinäkuussa määrä oli kolminkertainen. 

Tullien lisäksi venäläisöljyn vientiä ovat vähentäneet Intian kolmanneksi suurimman öljynjalostajan päätyminen Euroopan Unionin ja Yhdysvaltain pakotelistalle sekä mahdollisesti myös EU:n heinäkuussa tekemä päätös, jonka seurauksena jäsenmailta kiellettiin venäläisestä raakaöljystä kolmansissa maissa jalostettujen polttoaineiden ostaminen. Tosin viimeksi mainittu määräys astuu virallisesti voimaan vasta vuodenvaihteessa.

Nämä ovat toki hyviä uutisia, mutta nähtäväksi jää, miten venäläisille Intian kautta virtaavan öljyrahan supistuminen vaikuttaa Ukrainan tapahtumiin. Tai minkälaiseksi muodostuu Ukrainan Venäjän energiatuotannon infrastruktuuriin (esimerkki) tekemien iskujen vaikutus sotaan. 

Oman käsitykseni mukaan näillä seikoilla ei liene suoraa merkitystä itse Venäjän armeijan toimintaan. Sen sijaan öljytulojen supistumisella saattaa olla suuriakin vaikutuksia kotirintamalla, sillä sodankäynnin alkaessa toden teolla vaikuttaa kansalaisten elintasoon vähentää se myös heidän tyytyväisyyttänsä maan johtoon - eli Vladimir Putiniin ja hänen hallintoonsa.

* * *

Tuoreimpien tietojen mukaan Ukrainan joukot ovat viime aikoina edenneet Sumyn alueen pohjoisosassa sekä Lymanin ja Pokrovskin lähellä, kun taas venäläisjoukot ovat vallanneet alueita Kupyanskin, Lymanin, Toretskin, Novopavlivkan ja Velykomyhailivkan lähellä sekä Zaporižžjan alueen länsiosassa. Toisin sanoen sota muistuttaa edelleen ensimmäistä maailmansotaa, jossa rintamalinjat pysyivät pitkiä aikoja lähes paikallaan, vaikka molempien osapuolien sotilaita kuoli kuin kärpäsiä.

Venäjän armeija on ilmeisesti myös luopunut pyrkimyksistä hyödyntää Dobropilljan suuntaan tapahtuvaa tunkeutumistaan. Tämä johtuu siitä, että se on epäonnistunut pysyvien asemien luomisessa aiemmin valloittamilleen alueille.

Jotain ehkä kertoo myös se, että viranomaiset ovat pidättäneet ukrainalaisten hyökkäysten kohteena olleen Kurskin alueen virkaa tekevän varakuvernöörin. Syytä ei ole ilmoitettu, mutta taustalla saattaa olla Kremlin pyrkimys syyttää häntä ja muita paikallisviranomaisia ​​Venäjän rajaturvallisuuden puutteista. 

Tämä voisi kertoa Moskovan ja erityisesti Vladimir Putinin pelosta kansaansa kohtaan. Näin siitä huolimatta, että hänen otteensa valtakunnastaan on edelleen vahva - mutta niin on myös hänen tietoisuutensa siitä, että venäläiset ovat ennenkin syrjäyttäneet brutaalilla tavalla sodissa epäonnistuneita hallitsijoitaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Moraaliposeerauksen sijaan rautaa rajalle
Venäjän hyökkäyskiilan tuhoutuminen edistäisi rauhaa Ukrainassa
Donald Trumpin suhde Vladimir Putiniin

Äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta on tyytymättömiä Petteri Orpon (kok) hallituksen toimintaan. Vastaajista 68 prosentin mukaan se on onnistunut melko tai erittäin huonosti. Tämä ei liene yllätys, sillä opposition ja sitä myötäilevän lehdistön viestintä on ollut äärimmäisen negatiivista.

Yksityiskohdissa piilee kuitenkin tällä kertaa yksi äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi. Nimittäin se, että kaikista tyytyväisimpiä hallituksen toimintaan ovat Perussuomalaisten kannattajat, joista peräti 85 prosenttia pitää Orpon kabinetin toimintaa joko erittäin tai melko hyvänä. Tai toisinpäin, vain 13 prosenttia heistä piti hallituksen onnistuneen erittäin tai melko huonona.

Näyttäisi siis siltä, että hallituksen politiikka on viimeinkin saamassa ymmärrystä myös Perussuomalaisten äänestäjiltä. Tämä tarkoittanee sitä, että puolueen puheenjohtaja Riikka Purran toteamus puolueen aiemman viestinnän epäonnistumisesta oli oikeaan osunut ja uudempi - puolueen saavutuksia korostava - tiedotuslinja onnistunutta.

Samalla voitaneen päätellä, ettei puolueen kannatuksen väheneminen jatku enää tästä eteenpäin. Päinvastoin, lienee jopa mahdollista, että Purran puolueen suosio kääntyy jälleen nousuun. Kannattaa siis seurata tulevia puoluekannatuskyselyitä.

* * *

Noin muuten on todettava, että suomalaiset pitävät hallituksen tekemiä toimia varsin epäonnistuneina. Perussuomalaisten lisäksi vain Kokoomuslaisista yli puolet on tyytyväisiä, kun taas oppositiopuolueista Vasemmistoliitosta tai SDP:stä ei löydy sille ymmärtäjiä käytännössä lainkaan. 

Sukupuolittain tarkasteltuna naiset kokevat hallituksen toimet huonommiksi kuin miehet. Tämä ei liene kenellekään yllätys suomalaisnaisten näkemysten siirryttyä viime vuosina yhä kauemmas vasemmalle. 

Tulonjaollisesti taas hallitus saa eniten ymmärrystä suurituloisilta suomalaisilta, mutta jopa siellä suurin osa vastaajista piti hallituksen toimia pikemminkin epäonnistuneina kuin onnistuneina. Tämä ei tietenkään lupaa hyvää hallitukselle etenkään siinä vaiheessa, kun seuraavat vaalit alkavat lähestyä.

Siihen on kuitenkin vielä aikaa, ja mikäli kansainvälinen tilanne - tai ainakin kauppa - palaa normaaliksi, saattaa Suomen orastava talouskasvu ryöpsähtää liikkeelle sellaisella voimalla, jota ei tämän päivän talousennusteista löydy. Jos näin käy - kuten toivottavaa olisi - saattaisivat hallituksenkin tähänastiset toimetkin saada merkittävästi suuremman hyväksynnän kuin juuri nyt.  

Päivän aiempi blogimerkintä:
Pelihimo ja takapiru

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista

Suhteellinen ja todellinen köyhyys

Suomen sosiaali ja terveys -yhdistys Soste on tehnyt mikrosimulointimallilla laskelmia, joiden mukaan pienituloisten ihmisten määrää voisi vähentää palauttamalla sosiaaliturvaetuuksien indeksikorotukset, työttömyysturvan lapsikorotuksen sekä työttömyysturvan ja yleisen asumistuen suojaosat samalla tasolle kuin ennen niihin kohdistuneita leikkauksia. Laskelmissa oli määritelty pienituloiseksi henkilöt, joiden käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia väestön keskimääräisestä tulotasosta.

Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että määritelmän mukaista köyhyyttä voidaan vähentää antamalla köyhimmille ihmisille rikkaammilta otettua rahaa vähän samaan tapaan kuin Robin Hood teki Sherwoodin metsässä, Nottinghamin kaupungin lähistöllä. Enkä epäile lainkaan, ettei laskelmia olisi tehty oikein.

Pienenä sivuhuomautuksena todettakoon kuitenkin, että loogisesti ajatellen Sosten malli tarkoittaa sitä, että köyhyyttä voitaisiin vähentää vieläkin enemmän jos toimittaisiin entisen neuvostoliittolaisen ihanteen mukaan eli järjestettäisiin valtion kustannuksella jokaiselle ihmiselle töitä ja maksettaisiin kaikille sama palkka. Silloinhan köyhiä ei olisi lainkaan, vaan kaikki olisivat tulojensa suhteen tasa-arvoisia. 

Outoa on vain yksi asia. Nimittäin se, että Neuvostoliitto kärsi Sosten määritelmän mukaisen köyhyyden puuttumisesta huolimatta monenlaisista talousongelmista, joista vähäisimpiä eivät olleet maataloustuotannon riittämättömyys, teknologinen jälkeenjääneisyys, valmistettujen tuotteiden laadun heikkous tai ympäristötuhojen laajuus. Ja lopulta maan asukkaat elivat pääosin samalla tulotasolla eli nauttuivat köyhän köyhästä elämästä vauvoista mummoihin ja vaareihin, vaikka Sosten kriteerien mukaista pienituloisuutta ei esiintynyt lainkaan. 

Siksi on kysyttävä, että onko Sostessa varmasti ymmärretty se, ettei tulonjaon tasaisuus takaa yhteiskunnan menestystä kansainvälisessä kilpailussa eikä suhteellinen köyhyys ole sama asia kuin todellinen köyhyys. Tai tajutaanko siellä, että juuri jälkimmäisen välttämiseksi yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että sen jäsenillä on halu tehdä työnsä niin hyvin kuin mahdollista - eli saada palkkio hyvin tehdystä työstä. 

Juuri tämä oli se asia, mikä toimi viime vuosisadalla markkinatalouteen nojaavissa länsimaissa paremmin kuin sosialistisissa valtioissa. Neuvostoliitossa asiaa ei ymmärretty ajoissa, joten se kaatui, mutta kiinalaiset oivalsivat ongelman ja korjasivat sen talousjärjestelmäänsä, joka muutettiin villiksi markkinataloudeksi säilyttäen samalla kuitenkin poliittisten kansalaisvapauksien tiukat rajoitteet.

Näillä opeilla Kiina on kasvanut yhdeksi maailman johtavista talousmahdeista, joka haastaa USA:n globaalista teknologiajohtajuudesta. Ja tulevaisuudessa ehkä jopa maailman johtavan sotilasmahdin asemasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Köyhille altistuminen vaikuttaa eri tavalla rikkaisiin ja köyhiin
Koulujen haaste syntyy köyhistä vaan ei työväenluokkaisista oppilaista
Vihervasemmisto pyrkii heikentämään köyhemmän kansanosan elinolosuhteita

Ilmainen veronkevennys ja metsähakkuiden vähentämisen miljardilasku

Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) mukaan hallituksella on aikomus alentaa korkeimpia marginaaliveroja. Lisäksi palkkojen verotusta alennettaisiin kautta linjan. 

Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majasen mukaan taloustieteen perusteella verotusta kannattaisi keventää eniten juuri korkeimmissa tuloluokissa. Se on kuitenkin hänen mukaansa poliittisesti hankalaa siitä huolimatta, että "tämä hallitus on jo aiemmin tehnyt pieni- ja keskituloisille veronkevennyksen".

Joka tapauksessa "korkeimpien marginaaliveroasteiden alentaminen on kustannustehokkain toimi. Kirjallisuuden mukaan se saattaa jopa maksaa itsensä takaisin."

Toisin sanoen kansliapäällikkö näyttäisi pitävän verotuksen progression alentamista kustannusneutraalina toimena, jonka seurauksena lisääntyvä taloudellinen aktiivisuus johtaisi verotettavan tulon kasvuun siten, että valtio ja kunnat saisivat veroista saman määrän tuloja kuin nykyisellä ylikorkealla veroprosentilla (pienemmäksi jäävästä verotettavasta tulosta).

Toisin sanoen suurituloisimpien suomalaisen elintasoa on leikattu himoverotuksella ilman, että sen seurauksena julkisella sektorilla olisi ollut käytettävissä yhtään enempää rahaa. Ja samalla on vähennetty vientituloja sekä kasvatettu työttömien määrää. 

Siksi on kysyttävä - olettaen että kansliapäällikkö on oikeassa - että miksi ihmeessä suomalaisten tuloihin kohdistuvaa verotusta ja sen progressiota on kasvatettu nykyisiin mittoihin. Ei kai vain maamme rikkaimpaan väestönosaan kohdistuvan kateuden takia?

* * *

Punavihreä oppositio ja ilmastopaneeli ovat kovaan ääneen vaatineet metsähakkuiden vähentämistä ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Sekä painottaneet erityisesti sitä, että hakkuiden jatkaminen entisellä tasolla johtaisi miljardien laskuun, koska joutuisimme EU-sitoumustemme takia ostamaan hiilinieluja. 

Nyt on sitten saatu laskelma, mitä hakkuiden rajoittaminen tulisi maksamaan meille suomalaisille. Tehdyn selvityksen mukaan hakkuurajoitukset laskisivat puunmyyntituloja kuudella miljardilla eurolla, valtion tuloja 5,5 miljardilla eurolla ja yritysten maksamia palkkoja 7,5 miljardilla eurolla vuosien 2026–2035 aikana. Lisäksi Suomesta katoaisi lähes 9 000 työpaikkaa.

Minulla ei ole tähän oikeastaan mitään lisättävää, sillä numerot puhuvat puolestaan. Jos on hiilinielujen maksaminen kallista, niin sitä olisi myös niiden vältteleminen. Tosin sillä erolla, että ensin mainittua laskua tuskin tarvitsee koskaan maksaa, mutta jälkimmäinen toteutuisi varmasti.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sofia Virta linjasi Vihreiden tavoitteet ja maahanmuuttajakysymyksen typeryyden
Esimerkki on annettu, mutta seuraako Suomi?
Talouskasvulle haitallisimman verotuksen laskeminen olisi järkevää

Talouskasvulle haitallisimman verotuksen laskeminen olisi järkevää

Yritysten verottaminen on OECD:n mukaan talouskasvulle haitallisinta verotusta. Vasta sen jälkeen tulevat palkkojen, omaisuuden ja perintöjen, kulutuksen ja kiinteistöjen verottaminen.

Tästä syystä yrityksiä rasittavaa - eli yritysten tuloksesta maksettavaa - yhteisöveroa on Suomessa lievennetty viimeisten 20 vuoden aikana ja se on tällä hetkellä 20 prosentin tasolla oltuaan pahimmillaan vuosina 2000-2004 jopa 29 prosentissa. Vaihtoehtona voisi olla Viron tapaan yritysten verottaminen vasta sen jälkeen, kun ne realisoivat voittonsa osinkoina.

Viron mallissa etuna on se, että yritysten tulos on kokonaisuudessaan käytettävissä investointeihin kun Suomessa julkinen sektori leikkaa siitä ensin edellä mainitun 20 prosenttia. Siksi ei ole ihme, että Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on ehdottanut yhteisöveron laskemista 15 prosenttiin talouskasvun kiihdyttämiseksi, jotta yritysten investoinneille olisi nykyistä paremmat edellytykset.

Etlan mukaan tämä toimenpide vauhdittaisi talouskasvua ilman kustannuksia julkiselle taloudelle, koska yritykset ja palkansaajat hyötyvät veronalennuksesta niin paljon, että veronalennus maksaisi itsensä ajan myötä takaisin. Eli kasvattaisi julkisen sektorin muita tuloja, joita tuottaisivat järjestön johtajan Aki Kangasharjun mukaan työllisyyden paraneminen sekä ansiotason, kulutuksen ja muun toimeliaisuuden kasvu, joista kaikista seuraa verotettavia tuloja.

Ongelmana olisi lähinnä se, että näiden verotulojen kasvu tapahtuu viiveellä. Sen paikkaamiseksi Etla ehdotti valtion omaisuuden myymistä - jos ja kun ei haluta ottaa lisää velkaa. 

Tämän se teki ilmeisesti siksi, että valtio on muutenkin velkaantumassa huimaa vauhtia pitkälti Sanna Marinin (sd) hallituksen kehittelemän äärimmäisen kalliin hyvinvointihimmelin ja nykyisen Petteri Orpon (kok) hallituksen yltiövarovaisten menoleikkausten seurauksena. 

Omalta osaltani kannatan yhteisöveron laskemista, mutta saa nähdä, tarttuuko Orpon hallitus Etlan ehdotukseen. Ja jos tarttuu, niin minkälaisen huudon se aiheuttaa verotusta rakastavissa oppositiossa ja ammattiyhdistysliikkeessä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihme on tapahtunut
Lisää yhteisvelkaa ja veroja Euroopan Unionin käytettäväksi?
Ruotsalainen veroale ja argentiinalainen inflaatio

Maskuliinisuutta ja pyöräteitä kehitysavulla?

Suomen nykyinen hallitus vähentää kehitysmaille annettavaa kehitysapua yhteensä 1,2 miljardilla eurolla vuoteen 2028 mennessä, mikä on luonnollisesti aiheuttanut marinaa. Siksi oli mielenkiintoista lukea myös saksalaisten tulleen sellaiseen johtopäätökseen, että veronmaksajien rahojen kylvämistä kolmannen maailman valtioille olisi rajoitettava. 

Näin ajattelee lähes joka toinen saksalainen. Eikä se ole mikään ihme, sillä rahaa on syydetty muun muassa Saksan kilpakumppaneille Kiinalle ja Intialle, Ruandassa positiivisen maskuliinisuuden kehittämisprojektille ja Perussa pyöräteiden rakentamiseen. Lisäksi kehitysapua on maksettu sellaisiin maihin, jotka ovat kieltäytyneet ottamasta vastaan karkotettuja kansalaisiaan.

Toivon tietenkin, ettei suomalaisten kehitysmaihin toimittamaan apuun sisältyisi yhtä järjettömiä kohteita, mutta totean samalla ainakin viimeisen edellä mainitsemani seikan koskevan myös meitä. Ja muistutan samalla, että ainakin aiemmin on suomalaisen veronmaksajien selkänahasta revittyä rahaa valunut huomattavia määriä autettavien maiden korruptoituneille johtajille.

Kuvittelisin myös jokaisen ihmisen ymmärtävän, että rahojen käyttäminen vastikkeettomaan kehitysapuun ei ole terveellä pohjalla silloin, kun tulot eivät riitä edes omien kulujen kattamiseen. Ja juuri tämähän on ollut Suomen tilanne vuodesta 2009 alkaen eli jo viidentoista vuoden ajan. 

Siksi hallituksen päätös kehitysavun supistamiseksi on erittäin tervetullut. Samalla kuitenkin toivoisin, että ministerit tai valtion asiaa hoitavat virkamiehet esittelisivät julkisesti laskelmia siitä, mitä muuta - kuin hyvää mieltä - Suomi saa edelleen jäljelle jäävän valtavan kehitysapunsa vastineeksi. Ja selityksen annettavan avun perusteluista silloin, jos ja kun tuollaista vastinetta ei ole. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mari Rantasen ja Leena Meren ministeriöt oikealla asialla

Asioiden tärkeysjärjestyksestä
Voiko kehitysmaalaiset lahjoa, Maria Ohisalo?

 

Sähköautoilu on rikkaiden huvia Norjassa

Yleisen käsityksen mukaan maailma kulkee kohti sähköistä autoilua, minkä seurauksena säästyy valtava määrä fossiilista energiaa. Tämä on lähtökohtaisesti hyvä asia, sillä fossiilisista luopumista pidetään tärkeänä etappina pyrittäessä pelastamaan maapallo ilmastokatastrofilta. Siksi oli mielenkiintoista lukea norjalaista tutkimusta vuonomaan asukkaiden sähköautojen hankintaan liittyvistä tekijöistä.

Tutkimuksessa selvitettiin trendejä ja sosioekonomisia tekijöitä, jotka vaikuttavat päästöjä aiheuttavien kulkuvälineiden/sähköautojen omistukseen. Työssä hyödynnettiin tietoja norjalaisista kotitalouksista, jotka olivat omistaneet minkä tahansa ajoneuvon vuodesta 2005 vuoteen 2022. Tämä tarkoittaa 2,4 miljoonaa kotitaloutta eli tutkijoiden aineisto oli varsin edustava Norjan kokoisessa yhteiskunnassa. 

Tulosten mukaan yli puolella vähintään yhden sähköauton omistavista kotitalouksista oli vuonna 2022 kolme tai useampia fossiilitonta ajoneuvoa, mikä osoittaa kyseisten perheiden sijoittuvan varakkaimpaan osaan väestöstä. Vain joka kymmenes kotitalous, joka oli joskus omistanut sähköautoja, oli luopunut sellaisesta vuoteen 2022 mennessä eli uusia autoja hankittaessa aiemmatkin ajoneuvot ovat jääneet perheiden käyttöön. 

Tutkimuksessa osoitettiin myös, että matala tulotaso, lasten läsnäolo ja työskentely asuinpaikkakunnan ulkopuolella ovat yhteydessä fossiilisia päästöjä aiheuttavien ajoneuvojen omistamiseen. Toisaalta kotitalouden koko ja korkea koulutustaso vaikuttivat sähköisten ajoneuvojen omistukseen positiivisesti. 

Tutkimus luonnollisesti koskee pelkästään Norjaa eikä siitä voi vetää suoraan esimerkiksi Suomea koskevia johtopäätöksiä. Näistä rajoitteista huolimatta sen tulokset - erityisesti useiden autojen hankinta yksittäisille perheille - osoittivat, etteivät sähköautot itsessään tarkoita välttämättä sitä, että maapallon ympäristökuormitus vähenisi niiden markkinoille tulemisen seurauksena. 

Ehkä jopa toisin päin, koska sähköautojen valmistaminen tuottaa jopa suurempia ympäristöpäästöjä kuin polttomoottoriautojen, vaikka itse autojen käyttövoima tuotettaisiinkin päästöttömästi - eikä asia ole aina edes näin, ei ainakaan Saksassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Melkoista peliä kulkupeleillä?

Vapautta rajoittava verotus nauttii äänestäjien kannatusta
Jääkarhupopulaatioiden genetiikkaa

Nettomaksajia ja veronmaksajien taakkoja

Yle julkaisi uutisen maahanmuuttajien työllistymisestä. Sen mukaan Suomeen on viime aikoina (käytännössä ennen koronapandemiaa) saapunut eniten työperäisiä maahanmuuttajia, joiden työllisyysaste ja tulotaso ovat aluksi jopa ylittäneet etnisten suomalaisten ansiot, mutta vaipuneet ajan myötä niiden alapuolelle. Kaikkiaan he ovat yhteiskunnan nettomaksajia vielä kymmenen vuotta maahan saapumisensa jälkeenkin.

EU-maista saapuneet ihmiset sen sijaan ovat aluksi selkeästi nettotulonsaajia, mutta hekin muuttuvat ajan myötä yhteiskunnan rahoittajiksi. Eivät toki yhtä selkeästi kuin työperäisen maahanmuuttajat, mutta kuitenkin kantaväestöä enemmän kymmenen vuotta maassa asuttuaan. 

Sama koskee opiskelijoina maahamme saapuneita. Hekin muuttuvat ajan myötä nettotulonsaajista nettomaksajista siitä huolimatta, että heidän keskimääräinen työllisyysasteensa jää edellä mainittuja ryhmiä alemmaksi. 

Tämä selittynee sillä, että Suomessa opiskelleista osa nousee korkeisiin tulonsaajaryhmiin ja kompensoi sitä kautta työelämässään heikommin onnistuneiden vertaistensa aiheuttamat kulut suomalaiselle yhteiskunnalle. Oma veikkaukseni on, että tälle jaolle löytyy selkeä yhteys Suomeen opiskelemaan tulleiden ihmisten lähtömaiden elintasoon.

Niin tai näin. Nämä kaikki ryhmät ovat meidän suomalaisten kannalta positiivista maahanmuuttoa ainakin pidemmällä aikavälillä. Eikä niiden vastustamiselle ole siitä syystä erityisiä taloudellisia syitä.

Sen sijaan humanitaariset maahanmuuttajat ovat selkeä taakka suomalaisille veronmaksajille. Heidän työllisyysasteensa jää suhteellisen matalaksi ja tulot pieniksi, joten heidän elämisensä rahoitus otetaan vielä kymmenenkin vuoden Suomessa asumisen jälkeen suurelta osin etnisten suomalaisten selkänahasta.

Sama koskee perheenjäsenenä saapuneiden ihmisten epämääräistä ryhmää, johon kuuluu sekä työperäisten, opiskeluperusteisten että humanitaaristen maahantulijoiden omaisia. Tässäkin suhteessa on todennäköistä, että perheenjäsenet voidaan ryhmitellä sen mukaan, ovatko he saapuneet maahamme humanitaaristen pakolaisten vai joidenkin muiden maahanmuuttajaryhmien perässä. 

* * *

Jos edellä käsittelemääni vastaava tutkimus tehtäisiin vaikkapa viiden vuoden kuluttua pidän todennäköisenä, että humanitaaristen maahanmuuttajien suomalaisille veronmaksajille aiheuttama taakka muuttuisi tämänhetkistä pienemmäksi. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että Vladimir Putinin erikoisoperaation seurauksena Suomeen on saapunut paljon ukrainalaisia, joiden integroituminen yhteiskuntaamme näyttää tapahtuvan oleellisesti nopeammin kuin esimerkiksi vuonna 2015 maahamme saapuneiden ihmisryhmien. 

Lisäksi nykyinen hallitus on valtiontaloudellisista syistä vähentämässä yhteiskunnan tukia kaikilta maassaolijoilta. Myös tämä tulee näkymään maahanmuuttajien saamissa tulonsiirroissa, mikä lisää yhteiskunnan nettomaksajien määrää ja pienentää humanitaarisin perustein maahamme saapuneiden ihmisten aiheuttamia kustannuksia veronmaksajille. 

Lopuksi on syytä todeta, että olisi hyvä, mikäli Ylen uutisessa esitetyt tiedot ja niistä edelle kirjoittamani johtopäätökset otettaisiin pohjaksi suunniteltaessa tulevaisuuden maahanmuuttopolitiikkaa. Painopistettä tulisi siirtää työperäiseen maahanmuuttoon ja lisäksi humanitaarisessa suojelussa kannattaisi katsoa erityisesti tulijoiden lähtömaita. 

Valikointiin olisi sikäli hyvät mahdollisuudet, että maailmassa on yli 100 miljoonaa pakolaista, joista vain promilleluokkaa oleva osuus voidaan ottaa elätettäväksi Suomeen. Ja siksi sen luomaa valinnanvapautta ei kannata jättää käyttämättä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus muuttaa maahanmuuttolinjauksiaan
Maahanmuuttajien työllisyys lähestyy Suomessa syntyneiden työllisyysastetta

Hallitusohjelmaan on kirjattava vastuullinen EU:n ulkopuolisen työvoiman ohjelma

Maailma lankesi Hamasin johdon virittämään ansaan

Gazan sota on pysynyt otsikoissa siitä lähtien kun Hamas teki ilmeisen onnistuneen terrori-iskunsa Israelin puolella. Sen jälkeen Israel teki tiheästi asutulle Gazan kaistalle hyökkäyksen, jonka seurauksena on kuollut valtava määrä siviilihenkilöitä. 

Minun nähdäkseni on päivä päivältä käynyt yhä selvemmäksi, että Pyhän maan tapahtumat ovat noudattaneet palestiinalaisjohtajien suunnitelmia eli Israel ja länsimaat ovat astuneet heidän virittämäänsä ansaan. Alkuperäinen terrori-teko on kadonnut jo kauan sitten maailman uutisvirrasta ja korvautunut medioissa lukemattomilla palestiinalaissiviilien kärsimyksiä kuvaavilla filminpätkillä. 

Näin Hamas on saanut haluamansa eli kaikkialla arabimaailmassa - ja muuallakin kehitysmaissa - "säälipisteitä" keräävää näkyvyyttä samaan aikaan kun Israelia on arvosteltu päivä päivältä yhä rankemmin myös länsimaissa. Siten juuri nyt voi epäröimättä todeta, että Hamas on mediasodassa ainakin 6-0 johdossa suhteessa juutalaisvaltioon. 

Tästä esimerkiksi näyvät parhaillaan Hamasin toivomuksesta käytävät neuvottelut sotatoimien lopettamisesta Gazan kaistaleella ramadanin ajaksi. Myös tämä näyttää pikemminkin julkisuuspolitiikalta kuin vakavalta pyrkimykseltä lopettaa sotatoimet, sillä Hamas voisi tietenkin lopettaa - joka tapauksessa sotilaalliseen tappioon päättyvän sotansa - yksinkertaisesti laskemalla aseensa ja vapauttamalla juutalaiset panttivangit. 

Näin se ei kuitenkaan aio tehdä, vaan on ilmoittanut, että Gazaan voitaisiin saada aselepo 24–48 tunnissa, jos Israel suostuu Hamasin vaatimuksiin.

Väännän rautalangasta: kun sodassa tappiolla oleva osapuoli esittää sotatoimien lopettamiselle vaatimuksia, jotta sen rökittämisestä - ja siitä väistämättä seuraavista palestiinalaissiviilien kärsimyksistä - luovuttaisiin, ei kyse ole muusta kuin julmasta ja raa´asta valtapolitiikasta. Ja sen myötä miljoonaomaisuuksista nauttivien palestiinalaisjohtajien oman aseman pönkittämisestä. 

Itselleni Gazan sodassa hämmästyttävintä onkin ollut maailman johtajien kyvyttömyys nähdä sen todellisia syitä ja tarkoitusperiä. Siis sitä, että palestiinalaisten taloudellinen tilanne koheni vuosikausia kestäneen rauhantilan aikana nopeasti, minkä seurauksena radikaalin Hamasin suosion on täytynyt kääntyä laskuun. Ja samalla riski sen johtajien pankkitileille virtaavan rahavirran loppumisesta on kasvanut päivä päivältä.

Niinpä Gazan alueen positiivinen kehitys täytyi saada pysäytetyksi, joten avuksi otettiin keinoista vanhin eli väkivalta. Se kohdistettiin Israelin puolelle mahdollisimman raakana ja verisenä, jotta vastaisku olisi varmasti äärimmäisen kova ja aiheuttaisi arabien ja muslimien parissa etnis-uskonnollisia patrioottisia tunteita. 

Näin myös tapahtui ja Israel astui Hamasin johtajien virittämään ansaan, jota se ei voinut välttää oikeastaan millään tavalla. Ja palestiinalaisjohtajien asia sai maailmanlaajuista tukea - eikä vain arabien ja muslimien parissa, vaan myös muissa kehitysmaissa ja länsimaiden arvoliberaalin vasemmiston joukossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gazan hätäapua varten tarvitaan uusi järjestö ja Israelin tuki
Poliittisesti oikeaoppinen blogimerkintä
Pyhän maan joululahja

Petteri Orpon hallitus ja Suomen talouden surullinen tila

Eilisen päivän merkittävin uutinen oli Petteri Orpon (kok) hallituksen budjettiesitykseen sisältyvä - järkyttävän suuri - yli kymmenen miljardin euron alijäämä. Näin siitä huolimatta, että hallitus on leikannut monia verovarojen käyttöeriä suhteessa edellisen hallituksen linjauksiin. 

Yksi syy tähän ristiriitaan on se, että Orpon kabinetti on esityksessään pyrkinyt helpottamaan suomalaisten verotaakkaa. Tämän päätöksen tarkoituksena ei ole rikkaiden suosiminen, vaan työnteon ja yrittämisen edistäminen sekä lyhyellä että pidemmällä tähtäimellä. 

Samaan tavoitteeseen tähtäävät myös menonlisäykset tutkimus- ja kehittämistoimintaan, liikunnallisen elämäntavan edistämiseen, perusopetukseen ja lapsiperheiden tukeen. Harjoitetun maahanmuuttopolitiikan järjettömyydestä taas seuraa poliisin resurssien kasvattamisen tarve - nähtäväksi kuitenkin jää, onko hallituksella tahtoa puuttua myös tämän asian juurisyihin.

Suomen muuttunut geopoliittinen asema ja Venäjän aggressiivinen ulkopolitiikka ovat myös vaatineet osansa, eli lisärahoitusta ollaan budjetoimassa myös puolustusvoimille. Lisäksi Ukrainan avustamiseen on luvattu korvamerkittyä rahaa. 

Kaiken kaikkiaan ensi vuoden budjettiehdotuksen loppusumma on 3,7 miljardia suurempi kuin mitä tälle vuodelle on budjetoitu ja budjetin alijäämä on vain 0,3 miljardia euroa pienempi kuin kuluvan vuoden tulo- ja menoarviossa. Tämä johtuu pääosin kahdesta seikasta. 

Ensimmäinen on Sanna Marinin (sd) hallituksen päätös hyvinvointialueiden perustamisesta. Niiden rahoitus kasvaa vuoden 2023 varsinaiseen talousarvioon verrattuna noin 4 miljardilla eurolla. Lisäksi hallitus joutuu varaamaan yli kolme miljardia euroa viime vuosina holtittomasti kasvaneen valtionvelan korkokuluihin. 

Kaiken kaikkiaan valtion menojen supistamiseen tähtäävän Orpon hallituksen yli 87 miljardin euron budjettiesitys kertoo karua kieltä siitä, kuinka syvään talousahdinkoon Suomi on ajettu viime vuosien vihervasemmistolaisella politiikalla. Ainoa tie tästä alhosta nousemiseen käy onnistuneen talous- ja innovaatiopolitiikan kautta. 

Siksi on hyvä, että hallitus on onnistunut sijoittamaan edes pieniä kannusteita tutkimukseen, yrittämiseen ja työntekoon. Viime kädessä ratkaisun avaimet ovat kuitenkin aivan muualla kuin valtionhallinnossa eli yrityksissä, työpaikoilla ja tutkimuslaitoksissa. Vain niissä onnistumalla voidaan Suomen talouden viime vuosien surullinen kurssi muuttaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Li Andersson ajaisi Suomen konkurssiin
Perussuomalaiset ja Kokoomus linjasivat arvonsa
Marinin kabinetti päätti olla pihtailematta

Neuvottelutulos, alistaminen ja uhkaus

Hallitusneuvotteluissa on ollut kova vääntö maahanmuutto- ja ilmastoasioista. Ensin mainitun osalta kyse on ollut erityisesti työperäisten maahanmuuttajien tulorajoista. Nyt vääntö tästä asiasta on kuitenkin ohi, sillä neuvottelupöydässä on saavutettu ratkaisu (huhujen mukaan tällainen). 

Se ei kuitenkaan tarkoita, että hallitus olisi valmis, sillä RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on alistanut neuvottelutuloksen eduskuntaryhmänsä käsittelyyn. Ja siksi joudumme tänään odottamaan vastausta siihen, hyväksyykö se saavutetun neuvottelutuloksen - ja muut sovitut asiat - jotta neuvottelut voivat jatkua vähäisemmistä asioista nykyisellä neljän puolueen kokoonpanolla.  

Sitä odotellessa palautan arvoisan lukijani mieleen, kuinka suuri osa suomalaisista on nettoveronmaksajia. Se on vain noin 20 prosenttia kun taas 80 prosenttia saa enemmän tulonsiirtoja kuin maksaa veroja. Toisin sanoen suurin osa suomalaisista elelee viime kädessä parempituloisten elättinä.

Tämä tosiasia ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö suomalaiset tekisi yhteiskunnan kannalta arvokasta työtä tai etteikö Suomeen kannattaisi palkata ulkomaalaisia työntekijöitä pyörittämään taloutta huomattavasti pienemmällä palkalla kuin vaaditaan 20 suurituloisimman prosentin kerhoon pääsemiseen. Syntyyhän työntekijän työstä joka tapauksessa tulosta, josta vain osa maksetaan työntekijälle palkkana lopun jäädessä vaurastuttamaan työnantajaa. Ja molemmat joutuvat pulittamaan osuutensa veroina julkisen sektorin ahnaaseen kitaan poliittisten päätöksentekijöiden jaettavaksi.

Siten on ihan mahdollista, että vaikka työntekijä onkin omassa taloudessaan tukien saaja, voi hänen työpanoksensa hyöty kuitenkin ylittää hänen saamansa tukien määrän. Ja näin ollen hänen nettovaikutuksensa suomalaiseen talouteen saattaa hyvinkin olla positiivinen.

Ja juuri tästä on ollut kyse perussuomalaisten ja ruotsalaisten neuvotteluissa: mikä palkkatulo olisi sellainen, että sen tekijän nettovaikutus suomalaiseen talouteen olisi positiivinen. Laskelma ei ole yksinkertainen eikä luullakseni edes yksiselitteinen, joten tulkinnoille on paljon tilaa. Ja sitä vapautta ovat käyttäneet niin perusuomalaiset kuin ruotsalaisetkin tukemaan omia näkemyksiään.  

Nähtäväksi siis jää, mitä RKP:n eduskuntaryhmä päättää. Ja ellei päätös ole myönteinen, marssiiko Perussuomalaiset ulos hallitusneuvotteluista kuten puheenjohtaja Riikka Purra on uhannut. Tiedossa on siten poikkeuksellisen jännittävä poliittinen päivä.

JK kello 21:50: Näyttää siltä, että saamme neljän puolueen porvarihallituksen. Toivottavasti kansa muistaa vielä vajaan neljän vuoden kuluttua, että tulevina vuosina omalle kohdalle osuvat edunleikkaukset johtuvat siitä, että maan talous on edellisen hallituksen aikana ajettu tuhon partaalle. Eikä palauta seuraavissa vaaleissa kansantalouden tuhoamista ajavia ja sisäisen turvallisuuden kanssa venäläistä rulettia pelaavia puolueita valtaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajien työllisyys lähestyy Suomessa syntyneiden työllisyysastetta
Porvarihallitusta pukkaa
Hallitusohjelmaan on kirjattava vastuullinen EU:n ulkopuolisen työvoiman ohjelma

Rasismia USA:ssa?

Suomessa tiedettäneen jokaisessa majassa, että USA:ssa alkuperäisasukkaat, mustat ja latinot ovat huonompituloisia kuin valkoihoiset. Ja siksi maata pidetään ainakin suomalaismedioissa varsinaisena rasismin pesänä.

Siksi oli mielenkiintoista huomata sosiaalisessa mediassa taulukko, johon oli luokiteltu Yhdysvalloissa työtä tekevien ihmisten vuosittaiset keskipalkat etnisiin ryhmiin luokiteltuna. Ja pohtia, minkälaisesta rasismista se mahtaa kertoa. 

Intialaiset: 100 500 dollaria

Filippiiniläiset: 83 300 dollaria

Taiwanilaiset: 82 500 dollaria

Sri Lankalaiset: 74 600 dollaria

Japanilaiset: 72 300 dollaria

Malesialaiset: 70 300 dollaria

Kiinalaiset: 69 100 dollaria

Pakistanilaiset: 66 200 dollaria

Valkoihoiset: 59 900 dollaria

Korealaiset: 59 200 dollaria

Indonesialaiset: 57 500 dollaria

Thaimaalaiset: 55 000 dollaria

Bangladeshilaiset: 50 0000 dollaria

Nepalilaiset: 43 500 dollaria

Latinot: 43 000 dollaria

Afrikkalaiset: 35 000 dollaria

Taulukossa mainittiin myös, että USA:n keskipalkka on 56 200 dollaria, mikä kertoo siitä, että listan alkupään etnisten ryhmien edustajia on maassa vähemmän kuin loppupäässä olevien. Mutta myös siitä, että näihin etnisiin ryhmiin kuuluvat ihmiset näyttävät työperäisinä maahanmuuttajina menestyvän muita ihmisiä paremmin - ainakin sellaisessa yhteiskunnassa, jossa työntekoa estämään ei ole rakennettu kovin korkeita kannustinloukkuja.  

Samaan kuvaan oli sijoitettu myös joihinkin etnisiin ryhmiin kuuluvien ihmisten koulutusasteesta tieto siitä, kuinka moni oli suorittanut vähintään alemman korkeakoulututkinnon. Sillä näyttäisi olevan jonkinlainen yhteys edellä olevaan taulukkoon.

Intialaiset: 70 prosenttia

Korealaiset: 53 prosenttia

Kiinalaiset: 51 prosenttia

Filippiiniläiset: 47 prosenttia

Japanilaiset: 46 prosenttia

Amerikkalaiset keskimäärin: 28 prosenttia

Nämä taulukot eivät taida kaivata tämän enempää minun kommentointiani, joten akateemisen viisastelun sijaan toivotan arvoisalle lukijalleni hyvää alkanutta päivää sekä menestystä oman leipänsä tienaamisessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmistolaista retoriikkaa
Palaako inflaatio?
Tippi ja tarjoilijan palkka

Ylen uutistoimitus ei ymmärrä olemassaolonsa ainoaa oikeutusta

Yleisradion toimitus lienee jonkinlaisessa paniikissa, koska sitä odottavat merkittävät budjettileikkaukset vaalien jälkeen. Näin siksi, että muun muassa Kokoomus ja Perussuomalaiset - sekä pienistä puolueista ainakin Liike Nyt ja kannatustaan viime aikoina nostanut Liberaalipuolue - ovat ilmoittaneet tekevänsä näin, mikäli pääsevät hallitukseen.  

Niinpä verorahoitteisen median toimistoissa vallinnee epätoivoinen pelko tulevaisuutta kohtaan. Ja siksi luulisi, että se haluaisi profiloitua tässä tilanteessa nimenomaisesti luotettavana tiedonvälittäjänä. 

Näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole päätelleen siitä, että verorahoitteisen mediamme kertoessa Sri Lankan taloudellisesta kaaoksesta ei sanallakaan mainittu sen syytä. Siis sitä, että maan talous romahti maan aiemman johdon määrättyä koko maanviljelysektorin siirtymään luomutuotantoon, minkä seurauksena sekä varsinainen ruokatuotanto että valuuttatuloja tuova teenkasvatus joutuivat vaikeuksiin.

Ylen toimitus on tunnetusti vasemmistolainen - toki höystettynä äärivihreällä kattauksella. Siinä mielessä tuoreen Sri Lanka-jutun vaikeneminen maanviljelyssä tehdyn vihreän aatteen mukaisen luomusiirtymän roolista maan talousvaikeuksien taustalla ei sinänsä yllätä. 

Mutta ei puolueellinen uutisointi varmasti myöskään kannusta poliittisen keskiviivan oikealle puolelle sijoittuvia puolueita luopumaan suunnitelmistaan leikata Ylen resursseja. Eikä Ylen toimitus ilmeisesti kykene näkemään punavihreän aatteensa läpi edes sitä, että verovaroin toimivan yhtiön uutistoimituksen ainoa oikeutus on sen välittämän tiedon mahdollisimman suuri totuudenmukaisuus sekä ennen kaikkea poliittisten painotusten puuttuminen. 

Eikä esimerkiksi tässä käsiteltyä Sri lanka-uutista siitä syystä edes yritetty tehdä täyttämään tätä kriteeriä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luomutuotantoon siirtyminen johti nälänhätään ja valuuttatulojen loppumiseen
Ylen punavihreä sitoutuneisuus herätti ihmetystä
MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

Juho Romakkaniemi piirsi kuvan valtionvelasta

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi havainnollisti eilen Suomen valtiontalouden nykytilaa ja tulevaisuutta esittämällä alla olevan kuvan.

Kuvassa näkyy sinisinä pylväinä kuinka valtion budjetin tasapaino romahti alijäämäiseksi vuosien 2008-2009 taantuman yhteydessä. Ja kuinka Sipilän porvarihallitus sai vuosina 2015-2019 velkaantumisen laskuun, kunnes se Antti Rinteen (sd) junaileman nykyhallituksen jakopoliittisen ohjelman seurauksena retkahti uudelleen entistä syvemmälle tasolle, jolta sitä on jatkossa tarkoitus hilata pienemmäksi, mutta ei likimainkaan tasapainoon. 

   

Romakkaniemi totesikin, että "taloutemme on kuin vanhojen menestyksen ja kasvun aikojen viimeisillä höyryillä kaasutteleva korttitalo". Ja mainitsi edelleen, että aina ennen on valtiovallalla ollut suunnitelma siitä, kuinka alijäämä korjataan. 

Kauppakamarin toimitusjohtaja arveli myös, että valtion velanoton kulut tulevat korkotason nousun seurauksena jatkossa kasvamaan. Siten velkaantumisen hinta julkiselle sektorille nousee tulevaisuudessa, vaikka lisävelkaa ei edes otettaisi, joten verotusta on nostettava ennemmin tai myöhemmin

Lopuksi hän listasi veronkorotusten seuraukset. Ne heikentävät yksityisen sektorin investointikykyä, vähentävät yritystemme ja kansantaloutemme hintakilpailukykyä sekä työnteon kannustimia ja nostavat kuluttajahintoja ja inflaatiota koko taloudessa.

Toivon mukaan Romakkaniemen esitys on päätynyt tai ainakin päätyy myös pääministeri Sanna Marinin (sd) ja valtiovarainministeri Annikka Saarikon (kepu) nähtäväksi. Ja he osaavat tehdä siitä tarvittavat johtopäätökset. 

Niistä Romakkaniemi listasi Suomen ulkoisen kasvu- ja kustannuskilpailukyvyn nostamisen, työnteon kannustavuuden parantamisen ja ensisijaisuuden suhteessa sosiaaliturvaan sekä sääntelyn ja turhan byrokratian keventämisen. Mutta unohti - tarkoituksellako (!?) - listalta nopeimmin vaikuttavan keinon eli valtion menojen priorisoimisen ja niistä turhimmista luopumisen. 

Siis asian, jota erityisesti Perussuomalaiset ovat pitäneet esillä jo pitkään mainiten mm. haitallisen maahanmuuton kustannukset, ylikunnianhimoiset ilmastotoimet ja kehitysavun. Viimeksi mainitun osalta on uutena nyanssina noussut esille myös Venäjää Ukrainan sodassa tukevien maiden avustamisen, jolle ei liene kansan parissa, puoluekannasta riippumatta, mainittavaa tukea. Ja josta luopumisen pitäisi siksi olla erityisen helppoa Marinin hallitukselle - ellei sen punavihreä ideologia sitä estäisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia
Uusi vero vaatii kompensaation
Budjetti heijastaa hallituksen uskoa keskusjohtoisuuteen