Kuinka metsiemme käy tulevaisuudessa?

Suomessa on viime aikoina uutisoitu useammastakin metsätaollisuuslaitoksen sulkemisesta, viimeksi Lappeenrannassa. Syynä siihen lienevät paperin käytön globaali väheneminen sekä venäläisen tuontipuun loppumisesta seurannut raaka-aineen hinnannousu. 

Näin metsien hyödyntäminen Suomessa on jälleen uudessa tilanteessa. Ja siksi ajattelin näin viikon aluksi palauttaa teidän mieleenne – arvoisat lukijani – metsiemme tuottaman puumäärän vuosittaisen kasvun viimeisten noin sadan vuoden aikana.

Kuvasta näkyy, että metsiemme kasvu on muuttunut todella radikaalisti itsenäisyytemme aikana. Syynä sille on vielä 1900-luvun alkupuolella tavallisesti tehdyistä poimintahakkuista ja metsien luontaisesta uudistamisesta niin sanottuun tehometsätalouteen, jossa metsikön kaikki puut poistetaan kerralla ja niiden tilalle istutetaan tai viljellään uusi puusukupolvi, joka on yhä useammin saanut alkunsa valikoidusta siemenestä ja jonka kasvuolosuhteista pidetään huoli maanmuokkausten, vesakonraivausten ja harvennusten kautta. 

Näin suomalaiset metsät muuttuivat 1950-luvulta alkaen nopeasti kasvaviksi nuoriksi puustoiksi, joista ensimmäisten nopeimman kasvun aika alkoi olla ohi 2010-luvulla. Tämä kaikki näkyy erinomaisesti yllä olevasta kuvasta. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, millä tavalla vaatimukset niin sanotusta jatkuvapeitteisestä metsätaloudesta – jossa palattaisiin poimintahakkuisiin ja metsien luontaiseen uudistamiseen – vaikuttavat maamme metsien kasvuun. Se kuitenkin tiedetään jo nyt, että näin toimien metsien puut kasvavat näissä metsissä noin viidenneksen nykyistä hitaammin, metsämme muuttuvat entistä kuusivaltaisemmiksi ja metsänhakkuita tehdään vuosittain nykyistä suuremmassa osassa metsistämme. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Suomalaisten selvä enemmistö vastustaa komission metsäpolitiikka

Ilmastopaneelin toive toteutumassa

Suomi rypee tunnetusti järkyttävän pitkässä talouslamassa, joka alkoi jo vuodesta 2008. Tämä ei kuitenkaan näytä vaikuttavan maamme ilmastopaneelin kannanottoihin, sillä sen uusimman ulostulon mukaan Suomessa pitäisi vähentää metsien taloudellista hyödyntämistä. 

Tosiasia kuitenkin on, että maamme metsät ovat kasvaneet ja kasvavat edelleen selvästi enemmän kuin niistä poistetaan puuta. On kuitenkin totta, että turvemailta eli metsitetyiltä soilta vapautuu enemmän hiiltä kuin niissä kasvavaan puustoon sitoutuu – mutta myös se, että tähän asiaan ollaan jo tekemässä korjausliikettä. 

Toinen tosiasia on sitten paljon ikävämpi. Se on suomalaisen metsäteollisuuden parissa käynnistynyt nopea alasajo. Lista on pitkä, sillä siihen kuuluvat ainakin Stora Enso Anjalassa, Metsä Group Suolahdella ja Tampereella, UPM Lappeenrannassa ja Sappi Lohjalla.

Samaan aikaan metsäteollisuuden tulokset ovat romahtaneet. Ja viimeisimmän tiedon mukaan puukauppa on jopa lähes pysähtynyt, mikä on ajamassa metsäkoneyritykset peruuttamattomasti alas. 

Voidaan siis sanoa, että Ilmastopaneelin toive on jo toteutumassa. Siksi avoimeksi jää vain kaksi kysymystä. 

Millä Suomi korvaa metsäteollisuutemme menetetyt vientitulot? Ja mistä saadaan töitä suomalaisille – etenkin haja-asutusalueilla eläville ihmisille, joiden tuloista suuri osa liittyy metsien hyödyntämiseen. 

Ellei ratkaisuja löydy, saattaa meillä olla paluu takaisin 1960-luvulle, jolloin suomalainen työvoima muutti maalta kaupunkeihin ja osa karkasi Ruotsin autotehtaille, koska Suomi ei pystynyt heitä elättämään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaukaan tehtaan sulkeminen edistää talouselämän uudistumista
Ilmainen veronkevennys ja metsähakkuiden vähentämisen miljardilasku
Virheellistä argumentointia

Metsätuhohypoteesi ja sen testaaminen

Metsäpalot ja kaarnakuoriaiset ovat vuosisatojen ja -tuhansien ajan toimineet keskinäisessä vuorovaikutuksessa muodostaen monimuotoisia ja kestäviä metsiä. Viime vuosien ennätykselliset metsäpalot läntisessä Pohjois-Amerikassa ovat kuitenkin herättäneet huolta siitä, että laajat alueet vaurioituneita ja kuolleita puita - eli helposti hyödynnettävää resurssia - saattaisivat edistää hyönteispopulaatioiden kasvua. 

Douglaskuusen kaarnakuoriainen on douglaskuusella tärkein kuolleisuutta aiheuttava hyönteinen, jonka populaatiot lähtevät usein kasvuun metsäpalojen jälkeen. Samoin tekevät myös monet muut kuorenalaisia kasvikudosrakenteita syövät hyönteiset, kuten puuta poraavat kovakuoriaiset, jotka hakeutuvat paloalueille ja kolonisoivat vaurioituneita puita.

Tuoreessa tutkimuksessa kanadalaiset tutkijat selvittivät, millaisia keskinäisiä vuorovaikutuksia on paloalueiden vaurioituneiden puiden nilaa hyödyntävillä douglaskuusen kaarnakuoriaisella ja vaurioituneiden puiden nilassa elävillä kovakuoriaisilla. Tarkemmin sanottuna heidän tutkimushypoteesinaan oli, että harmittomien kovakuoriaisten nopea ilmaantuminen metsäpalojen jälkeen kaarnakuoriaisten ekologiseen lokeroon rajoittaisi näiden hyönteisten keskinäisen kilpailun kautta kaarnakuoriaisten populaatioiden kasvua kuoren alla.

Hypoteesia testattiin Brittiläisessä Kolumbiassa kolmella vuonna 2017 palaneella metsäpaloalueella varttuneissa Douglaskuusimetsissä, joissa sekä Douglaskuusen kaarnakuoriainen että muut nilassa elävät kovakuoriaiset kolonisoivat erityisesti kypsiä metsiköitä, joissa oli suuriläpimittaisia, kohtalaisesti vaurioituneita puita. 

Tutkijoiden hypoteesi osoittautui oikeaksi. Kun muita kovakuoriaisia ei esiintynyt, douglaskuusen kaarnakuoriaisen suuri lisääntymisnopeus johti usein paikalliseen massaesiintymiseen. Sen sijaan tilanteissa, joissa lajeja esiintyi runsaasti, douglaskuusen kaarnakuoriaiset eivät pystyneet aiheuttamaan merkittävää tuhoa. 

Nämä tulokset tarkoittavat sitä, että samassa osassa puuta elävien kovakuoriaisten keskinäinen kilpailu rajoittaa merkittävästi Douglaskuusen kaarnakuoriaisen massaesiintymisiä metsäpalon vaurioittamissa metsissä. Metsänhoidon kannalta tämä tarkoittaa sitä, että metsiä kannattaa hoitaa siten, että kuorenalaisia kasvikudoksia syövät taloudellisesti harmittomat kovakuoriaiset menestyvät hyvin, jolloin ne samalla rajoittavat metsäpalojen vaikutusta myöhempiin kaarnakuoriaistuhoihin.

* * *

Suomessa ei kasva juurikaan Douglaskuusia eikä niiden tuhohyönteisiä. Mutta meillä samankaltaisia tuhoja aiheuttaa erityisesti kirjanpainaja, joka on aiheuttanut esimerkiksi Kolin kansallismaisemassa joukoittain kuusten kuolemia. 

Kirjanpainaja ei kuitenkaan ilmeisesti hyödy metsäpaloista, vaan lisääntyy vanhoissa yli-ikäisissä kuusimetsissä. Siten kanadalaistutkimuksen tuloksia ei voida suoraan siirtää sen aiheuttamien tuhojen vähentämiseen. 

Lienee kuitenkin siten, että myös kirjanpainajan kanssa kilpailevien hyönteisten elinmahdollisuuksia kannattaa metsänhoidossa hyödyntää. Luonnonvarakeskuksen mukaan tässä auttaa esimerkiksi se, ettei kirjanpainajan hyökkäyksen uhriksi joutuneita puita kaadeta ja poisteta, mikäli niissä syntyneet ja kehittyneet kuoriaiset ovat jo lähteneet. Sen sijaan ne kannattaa jättää paikoilleen, jotta niissä kehittyvät kirjanpainajan viholliset ja pedot lisääntyisivät. Samalla kannattaa ryhtyä seuraamaan kuolleita kuusia ympäröiviä puita, jotta ne ehdittäisiin poistamaan ennen kuin seuraavan vuoden kirjanpainajat lentävät pois. 

Järkevin kirjanpainajan torjuntakeino on välttää kuusimetsien kasvatusta kuivilla kasvupaikoilla, joilla puut kärsivät helposti veden puutteesta ja joutuvat näin heikentyneinä kirjanpainajien hyökkäyksen kohteiksi. Kuusimetsiä ei myöskään kannata kasvattaa liian vanhoiksi, sillä kirjanpainaja tuottaa sitä enemmän jälkeläisiä, mitä suurempia puita niillä on käytettävissään. Toisin sanoen kirjanpainajariski on vanhoissa metsissä suurempi kuin nuorissa.

Tämä lienee myös yksi syy sille, että Kolilla ja joissain muissakin talouskäytöstä poistetuissa metsissä on viime vuosina esiintynyt kirjanpainajan aiheuttamia metsätuhoja. Niitä on odotettavissa tulevaisuudessa myös talousmetsissä, mikäli suomalaisten metsien puunkäyttö vähenee esimerkiksi hiilinielujen lisäämistarkoituksessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Pysäyttääkö opposition ja järjestöjen haukkuma suojelupäätös metsälajien uhanalaistumisen?

Suomen hallitus on tehnyt periaatepäätöksen siitä, minkälaisia vanhoja metsiä valtio suojelee alueillaan. Sen mukaan valtapuuston tulee olla metsätyyppistä riippuen vähintään 100-140-vuotiasta - pohjoisessa jopa 200-vuotiasta. 

Kuollutta puuta on oltava valtapuustosta riippuen vähintään 10–20 kuutiota. Tarkentavina kriteereinä on metsikön alkuperä, rakenteellinen monipuolisuus, elinympäristöpuut ja indikaattorilajit, eivätkä mukaan kuulu aktiivisessa metsätalouskäytössä olevat metsät.

Myöskään monimuotoisuustoimet, kuten lahopuun lisääminen, eivät tee kohteesta vanhaa metsää. Eikä sitä tee myöskään kiertoajan pidentäminen tai jatkuva kasvatus.

Lisäksi hallitus päätti yksityismetsien suojeluun käytetyn METSO-ohjelman jatkamisesta. Sen tavoitteena on ollut perustaa 96 000 hehtaaria uusia suojelualueita vuoden 2025 loppuun mennessä. Tämä tavoite saavutettiin jo vuoden 2024 lopussa, joten siihen tullee nyt vuoden mittainen tauko.

* * *

Nämä linjaukset saivat konfliktihakuisen punavihreän opposition sekä luonto- ja ympäristöjärjestöt villiintymään. Esimerkiksi Sofia Virta (vihr) väitti, että "Petteri Orpo on tällä päätöksellä osoittanut pettäneensä tärkeimmän luontolupauksensa, jonka hän antoi ennen eduskuntavaaleja ja joka on myös kirjattu hallitusohjelmaan".

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (krist) kuitenkin totesi, että "vanhojen metsien kriteerit täyttävien metsien suojelu on yksi työkalu metsiensuojelun kokonaisuudessa. Vanhojen metsien kriteeripäätöksen myötä voidaan nyt tunnistaa luontoarvoiltaan tärkeimmät, runsaasti lahopuuta sisältävät ja iältään vanhat metsät. Näistä suurin osa sijaitsee Itä- ja Pohjois-Suomessa."

Tämä lausunto heijastaa kahta tosiasiaa. Ensinnäkään eteläisessä Suomessa ei ole käytännössä lainkaan koskematonta metsää - ei ainakaan jo olemassa olevien suojelualueiden ulkopuolella. Toiseksi valtion metsät sijaitsevat lähes kokonaan Pohjois-Suomessa.

Ympäristöministeri Sari Multala (kok) puolestaan totesi, että "hallituksen esittämä suojelukokonaisuus on huomattava, kyse on kymmenistä tuhansista hehtaareista. Siirrämme historiallisen suuren määrän valtion metsää pysyvään ja tiukkaan suojeluun. Samalla jatkamme myös muuta luonnonsuojelutyötä suomalaisen luonnon puolesta".

* * *

Omasta mielestäni olisi ollut kohtuullista oppositiolta ja ympäristöjärjestöiltä - valittamisen sijaan - kiittää hallitusta tehdystä päätöksestä. Se oli pitkä askel eteenpäin sen lisäksi, että ympäristön- ja luonnonsuojelu huomioidaan valtionmailla myös talousmetsissä jättämällä niihin sekä säästöpuita että kaikki jo valmiiksi kuollut puu. Tämä vähentää tarvetta metsien täyssuojelulle.

Lopuksi on myös syytä huomata, että ennen nyt tehtyä päätöstä toimeenpannut toimenpiteet ovat jo hidastaneet metsälajien uhanalaistumiskehitystä. Siten hallituksen päätösten - sekä edelleen jatkuvien yksityismetsien vapaaehtoisten suojelutoimien - seurauksena metsiemme lajiston uhanalaistumisen voidaan odottaa hidastuvan entisestään tai parhaassa tapauksessa jopa pysähtyvän.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Luonnonsuojelijoiden suurtyön hyödyntämisestä

Joukko luonnonsuojelijoita on ilmoittanut luonnonmetsätyöryhmän keränneen tietoja suojelemattomien vanhojen ja luonnontilaisten metsien määrästä ja sijainnista sekä vaatinut näiden alueiden välitöntä suojelemista. Heidän mukaansa vanhojen metsien suojelu on ensimmäinen askel pysäyttää luontokato Suomessa.

Ensin täytyy todeta, että tietojen kerääminen vanhoista ja luonnontilaisista metsistä on ollut hieno ja vaativa työ, jota valtioneuvoston kannattaa hyödyntää omissa suojelupäätöksissään. Ja toiseksi, ettei metsämaiden luonnonsuojelu välttämättä edisty parhaiten suojelemalla tällä hetkellä vanhimmat tai luonnontilaisimmat metsät - joita on eniten maamme jo muutenkin kattavasti suojelun piirissä olevassa Pohjois-Suomessa. 

Näin siksi, että pitkällä aikavälillä kohteen tämänhetkistä tilaa tärkeämpi tekijä eliökunnan biodiversiteetin ylläpitämisessä on koko suojeluverkoston rakenne. Oleellista siinä on erityisesti se, että suojelualueet kattavat mahdollisimman monipuolisesti kaikenlaisia elinympäristöjä ja eliölajeilla on mahdollisimman hyvät edellytykset siirtyä verkoston sisällä. 

Toisistaan erillään olevan vanhan metsän pläntit eivät kuitenkaan palvele tätä tarkoitusta. Ja siksi suojelupäätöksissä kannattaa toki hyödyntää nyt kerättyä tietoa, mutta valikoiden sen pohjalta suojelukohteita, jotka palvelevat parhaiten kokonaisuutta. 

Sekä huolehtia siitä, että niissä oleskelevilla eliöillä on käytettävissään toimivia ekologisia käytäviä, joiden kautta ne voivat siirtyä muihin osiin maamme luonnonsuojelualueiden verkostoa. Tähän kelpaa nykyiseltä suojeluarvoltaan vähäisempikin metsä, koska se ajan myötä muuttuu joka tapauksessa vanhaksi luonnontilaiseksi metsäksi. 

* * *

Huomasin jokin aika sitten mielenkiintoisen tutkimuksen, jossa oli kartoitettu maailman nykyisten suojelualueiden merkitystä nelijalkaisten selkärankaisten monimuotoisuudelle. Sen mukaan maapallon maapinta-alasta ja sisävesistä on suojeltu lähes seitsemäntoista prosenttia ja valtameristäkin kahdeksan prosenttia.

Tutkimuksessa oli hyödynnetty kahta laajaa tietoaineistoa, jotka kattoivat yhteensä 2 239 maalla elävää selkärankaispopulaatiota. Tulosten mukaan suojelualueilla sammakkoeläinten ja lintujen monimuotoisuuden heikkeneminen oli hidastanut tilastollisesti merkitsevästi verrattuna suojelemattomiin alueisiin. Sen sijaan matelijoilla ja nisäkkäillä hidastuminen oli selvästi vähäisempää eikä tilastollisesti merkitsevää.

Siten näyttää selvältä, että ainakin sammakkoeläinten ja lintujen monimuotoisuutta voidaan turvata perustamalla suojelualueita. Sen sijaan saman vaikutuksen puuttuminen nisäkkäiden ja matelijoiden kohdalla herättää kysymyksiä siitä, onko laajojen suojelualueiden perustaminen sittenkään paras keino niiden olemassaolon turvaamiseksi. Eli kannattaisiko nisäkkäiden ja matelijoiden elonkirjon säilyttämiseksi hyödyntää muunlaisia keinoja. 

Nähtäväksi jää myös se, millä tavalla muut kuin selkärankaisen eliöt hyötyvät suojelualueista. Meillä Suomessahan tässä suhteessa ovat selkärankaisten lisäksi usein esillä erityisesti hyönteiset ja sienet, joiden monimuotoisuus lienee huomattavasti suurempaa kuin selkärankaisten. 

* * *

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että Suomessa metsänomistajat tekevät nykyisin omalla kustannuksellaan monenlaisia toimia luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. He esimerkiksi jättävät säästöpuuryhmiä ja riistatiheikköjä eliöiden hyödynnettäväksi. Ja hakkuiden yhteydessä jättävät kaatuneet puut metsäänsä lisäämään lahon maapuun määrää. 

Tämä työ on myös tuloksellista, sillä jopa WWF:n mukaan talousmetsissä monimuotoisuutta ylläpitävien tekijöiden määrä on lisääntynyt ja metsälajien uhanalaistumisen kasvu hidastunut. Koska sekä julkinen sektori että vapaaehtoiset metsänomistajat jatkavat suojelutoimiaan myös tulevaisuudessa, on todennäköistä että metsälajien monimuotoisuuden köyhtyminen loppuu Suomessa jo suhteellisen pian. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnonsuojelijat tieteen kimpussa
Ylämaan koirasusivalitukset lisäävät ammuttavien susien määrää
30 prosenttia maapallon pinta-alasta suojellaan

Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa

Petteri Taalas totesi aikanaan, että Suomessa keskitytään ilmastonmuutoksen torjunnassa liikaa hiilinieluihin sen sijaan, että panostettaisiin fossiilisten päästöjen vähentämiseen. Tämän seurauksena on vaadittu muun muassa vähentämään taloutemme yhtenä selkärankana toimivia metsäteollisuudelle raaka-ainetta tuottavia metsien hakkuita.

Tämä keskustelu sai mielenkiintoisen lisän tämän aamun Helsingin sanomissa, joka raportoi Science-lehden julkaisemasta uudesta tutkimuksesta. Sen mukaan nykyisten metsien kyky sitoa hiiltä ei kasvaisi kovinkaan paljon metsätalouden lopettamisesta, koska metsien maanpäälliset hiilivarastot kasvaisivat vain 15–16 prosenttia nykyisestä, jos ihminen jättäisi metsät rauhaan.

HS:n jutussa oli haastateltu tutkimusprofessori Annika Kangasta, joka totesi, että "metsien hiilinieluilla ei ilmastomuutosta taklata, mutta se on tietenkin helppo sanoa, koska olin sitä mieltä jo ennestäänkin. Hämmästyttävää on korkeintaan mittakaava, eli että kaiken metsätalouden lopettaminen vastaa vain neljän vuoden päästöjä."

Hän totesi myös sen itsestäänselvyyden, että metsätaloudesta luopuminen veisi kannusteen myös suojella metsiä tuhoilta, koska "jos... puulla ei ole arvoa eikä ole syytä pitää metsästä huolta. Kenenkään ei kannata tehdä mitään, jos tulee metsäpalo tai tuhohyönteisiä".

Metsätaloudesta elävässä Suomessa elävänä toivon, että tämä tutkimus panee pisteen sille höperehtimiselle, jota täällä on harrastettu ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä. Ja hyödynnetään maamme tärkein uusiutuva luonnonvara täysimittaisesti - toki huolehtien nykyiseen tapaan siitä, että niiden terveys ja eliölajien monimuotoisuus säilyvät myös tulevaisuudessa.

Lopuksi on todettava, ettei nyt esille nostettu tutkimus ei suinkaan ole ainoa johtopäätöksessään. Olenhan itsekin raportoinut samansuuntaisesta raportista, jonka mukaan mikään siinä tutkituista metsien hoitomuodoista ei yksiselitteisesti torju ilmastonmuutosta eli samanaikaisesti kasvata hiilinielua, vähennä yläilmakehän säteilyepätasapainoa ja alenna alailmakehän lämpötilaa. Sen tehneiden tutkijoiden mukaan Euroopan metsiä ei tule ajatella keinona hillitä ilmastonmuutosta koska niiden avulla siihen ei ole mahdollista vaikuttaa merkittävästi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Päästökauppa ja narun päässä oleva pässi
Ilmastonmuutoksen suurimmat uhat
Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

Suomalaisten selvä enemmistö vastustaa komission metsäpolitiikka

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan 65 prosenttia suomalaisista suhtautuu Euroopan unionin jäsenyyteen suopeasti. Mutta samalla 64 prosenttia suomalaisista uskoo, että maamme pitää vastustaa EU:n pyrkimyksiä säännellä ja rajoittaa Suomen metsien käyttöä. 

Näkemysten ristiriidassa on kyse siitä, ettei maassamme luoteta Unionin metsäosaamiseen. Tähän lienevät vaikuttaneet nykyisen komission ajamat Unionin ympäristöpolitiikan muutokset, joiden seurauksena talousmetsistämme huomattava osa olisi siirrettävä suojelun tai vajaakäytön piiriin. Ja sen seurauksena supistettava maallemme taloudellista hyvinvointia tuottavaa metsäteollisuutta.

Kyselystä kertovassa uutisessa mainittiin ihmisten näkemyksiä myös puoluekannan mukaan. EU:n metsien käytön sääntely- ja rajoituspyrkimyksiä vastusti Perussuomalaisten kannattajista peräti 92 prosenttia ja Keskustankin äänestäjistä näin teki 91 prosenttia. 

Samoin ajatteli enemmän kuin kolme neljästä Kristillisdemokraatteihin ja Kokoomukseen kallellaan olevista. Eikä Liike Nytin ja SDP:n äänestäjistäkään kuin noin 40 prosenttia kannattanut EU:n metsäpolitiikan pyrkimyksiä. 

Poikkeuksen muodostivat Vihreiden ja Vasemmistoliiton äänestäjät, joista EU:n pyrkimyksiä kannatti selvästi yli 80 prosenttia. Näkemysero muiden puolueiden kannattajiin on siten erittäin suuri - vaikkakaan ei millään tavalla yllättävä. 

Näin siksi, että suomalaisen vihervasemmiston piirissä - sekä puolueiden sisällä että sen kannattajien parissa - on muutenkin esiintynyt ymmärtämättömyyttä metsien talouskäytön ja maamme hyvinvoinnin välisestä kiinteästä yhteydestä. Kevään vaaleissa puoluevalintaansa harkitsevien onkin hyvä muistaa tämä fakta yhtenä tärkeänä äänestyspäätökseen vaikuttavana seikkana. Asia kannattaa huomioida sekä puolueen että ehdokkaan valinnassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Suojelutoimien kustannuslaskelmista puuttuu 90 prosenttia
EU:n ilmastopaketti kaatui
Maria Ohisalo palasi räväkästi - mutta kunnioittaako hän perustuslakia

30 prosenttia maapallon pinta-alasta suojellaan

Montrealin COP-15-luontokatokokous pääsi kuin pääsikin sopimukseen. Sen mukaan valtiot sitoutuivat suojelemaan 30 prosenttia planeetan maa- ja vesialueista vuoteen 2030 mennessä. Tämän saavuttaakseen niiden tulee mobilisoida vuoteen 2030 mennessä vähintään 200 miljardia dollaria vuodessa kotimaan ja kansainvälistä biologiseen monimuotoisuuteen liittyvää rahoitusta kaikista mahdollisista lähteistä – olivat ne sitten julkisia tai

yksityisiä. 

Lisäksi rikkaiden maiden tulee asiaa edistääkseen nostaa vuosittaisen tukensa kehittyville maille 30 miljardiin dollariin. Nähtäväksi jää, riittääkö tämä siihen, että kehitysmaat saavat ruokituksi pupujussimaisesti lisääntyvän väestönsä ilman, että se valtaa maata ympäristön monimuotoisuuden ylläpitämiseltä - sopimuksessa ei nimittäin puhuttu mitään väestänkasvun hillitsemisestä näillä globaalin biodiversiteetin kannalta maapallon tärkeimmillä alueilla. 

Ei siis ihme, että sopimuksen hyväksymisen yksimielisestä hyväksymisestä huolimatta Kamerun syytti puheenjohtajamaa Kiinaa pakotetusta kädenpuristuksesta kehyksen hyväksymisessä. Tämän pakottamisen keinoista en ole nähnyt kirjoitettavan, mutta kyse lienee sen talousruuvin käyttämisestä, jota Kiina on jo pitkään rakentanut mustassa Afrikassa. 

* * *

Meidän suomalaisten kannalta tämän sopimuksen suhteen on positiivista se, että elinkeinoelämämme on ilmaissut olevansa tyytyväinen sen syntymiseen. Ja mikä ehkä vieläkin merkittävämpää: tyytyväisyytensä on ilmaissut myös professori Janne Kotiaho, joka on tullut tunnetuksi ...hmmmhh... melko fanaattisista ulostuloistaan ympäristöasioissa.

Hänen mukaansa "kyllähän tämä on hyvä sopimus. Siinä on numeerisia tavoitteita ja kunnianhimoa. Hyvä maailmanlaajuinen sopimus."

Kaiken kaikkiaan nyt tehty sopimus raamittaa jatkossa pitkälle sitä, kuinka ihmiskunta tulee hyödyntämään ympäristöä. 30 prosentin suojeluvelvoitehan ei tarkoita täyssuojelua, vaan siitä suurin osa liittyy pikemminkin jonkinasteisiin rajoitteisiin luonnonvarojen käytössä.

Esimerkiksi Suomen metsistä oli tämän vuoden alussa suojeltu noin 13 prosenttia, joista suurin osa oli täysin metsätalouden ulkopuolella. Niinpä Montrealin sopimuksen vaatima suomalaismetsien suojelutavoite lisää lähinnä käytöltään jonkinasteisesti rajattujen alueiden lisäämistä maassamme. 

Siten saavutettu sopimus ei todennäköisesti vaikuta kovinkaan merkittävästi esimerkiksi metsätaloutemme toimintaedellytyksiin. Ja tämä lienee myös syy siihen, ettei maamme elinkeinoelämä ryhtynyt vastustamaan saavutettua sopimusta.

* * *

Oli myös mielenkiintoista huomata, että lehdistömme näyttäisi olevan tyytyväinen saavutettuun sopimukseen. Siitä kertoi myös se, että jo tänä aamuna Helsingin sanomat siirsi katseensa jälleen ilmastokysymyksiin eli hiilinieluihin - jotka olivat painuneet hiukan taaemmalle viimeisen vuoden aikana. 

Tämän se teki pääkirjoituksessaan, jossa vaadittiin hakkuiden rajaamista nykyistä pienemmiksi, koska metsiemme hiilinielu on viime vuosina pienentynyt muutamalla prosentilla. Syiksi siihen on löydetty pohjoisten mäntymetsien ikääntymisen seurauksena vähäisempi kasvu sekä ilmeisesti myös metsänhoidossa tehdyt virheet. 

Jälkimmäisen ongelman pitäisi ainakin maalaisjärjellä ajateltuna olla helposti korjattavissa, mutta tuon ikääntymisongelman ratkaisuksi ei oikein käy pääkirjoittajan vaatima hakkuiden vähentäminen. Sen kautta voidaan toki hetkellisesti lisätä metsien hiilinieluja, mutta samalla vuosi vuodelta ikääntyvien puiden kasvu vähenee ajan myötä yhä enemmän. 

Päinvastoin, pitkällä aikavälillä ratkaisu hiilinieluihin saattaisi löytyä pikemminkin hakkuiden lisäämisestä ja niissä kertyvän puutavaran käytöstä pitkäikäisiin kohteisiin. Näin hiilivarastomme kasvaisivat, mutta myös hiilinielut pysyisivät korkeina. Lisäksi saavutettaisiin se hyöty, ettei hyönteistuhoille alttiiden yli-ikäisten metsien määrä kasvaisi hallitsemattoman suureksi eikä sen seurauksena syntyvän hiilinielujen äkillisen romahtamisen riski kasvaisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Montrealin luontokokous, yritykset ja väestönkasvu
YK:n mukaan yli miljoona kasvi- ja eläinlajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon
Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

Kumpi jää käyttämättä: arvotavara vai halpatuote?

Helsingin sanomien pääkirjoitus käsitteli metsäteollisuuden pyrkimyksiä kehittää korkeamman jalostusasteen tuotteita. Aihe on sinänsä hyvinkin kulunut, sillä onhan kyseistä teollisuudenalaa totuttu jo vuosikymmenten ajan moittimaan bulkkituotannosta. 

HS:n pääkirjoitus päätyi tähän blogiin siksi, että siinä oli kaksi kohtaa, joita voisi pitää vähintäänkin mielenkiintoisina. Niistä ensimmäinen oli toteamus, jonka mukaan "ligniinin jalostusarvo on aivan toista luokkaa kuin sellun: ligniinin kilohinta on 10–150 euroa kilolta, kun sellukilosta on saanut viime aikojen korkeasuhdanteessa 70 senttiä". 

Tämä on tietenkin sinänsä totta, mutta vertailu on sikäli outo, ettei sellua tehdä ligniinistä, vaan nimensä mukaisesti selluloosasta. Ja siten sen asettelu on kuin vertaisi lihapullia hajuveteen. Eli kyseessä ei ole "joko tai"-tilanne vaan "molempi parempi"-mahdollisuus.

Vielä oudompi oli kirjoituksen loppukaneetti, jonka mukaan "kun puusta saatava rahamäärä kymmenkertaistuu... metsään voi jättää enemmän puita kasvamaan tulevien keksintöjen materiaaliksi – tai ihan muuten vain."

Kirjoittajan logiikka perustunee oletukseen, jonka mukaan metsäteollisuutemme tähtäisi johonkiin kiinteään lopputulokseen eli tietyn suuruiseen voittoon. Siis tuloon, joka määräytyy tuotteen nettomyyntiarvon ja määrän välisen kertolaskun avulla.  

Tämän näkemyksen osoittaa vääräksi jo se, että Suomessa on jo viidenkymmenen vuoden ajan jätetty metsiin puuta enemmän kuin sieltä on hakattu, vaikka samalla metsistä poistetun puun määrä on kasvanut tehokkaan metsänhoidon ansiosta. Niinpä metsiemme puumäärä on nyt aivan oleellisesti suurempi kuin minun lapsuudessani - samoin kuin metsäteollisuuden tuottama liikevoitto. 

Lisäksi voi miettiä sitä, että jos ihmiseltä on kadoksissa tavallinen sukka, hän tuskin vaivautuu etsimään sitä kovinkaan pitkään. Jos sen sijaan kadoksiin joutuu arvokas timanttikultakoru, näkee sen omistaja epäilemättä melkoisen vaivan löytääkseen koristeensa. Pääkirjoittajan näkemyksen, jonka mukaan puun arvon kasvu johtaisi sen käyttämättä jättämiseen, mukaan pitäisi käydä toisin päin. 

Pääkirjoituksen virheellinen logiikka on kuitenkin yleinen niiden ihmisten parissa, jotka haluaisivat suojella metsiämme joko luonnon monimuotoisuuden tai ilmastonmuutoksen torjunnan takia. Sikäli he ovat kuitenkin oikeassa, että keskusjohtoinen yhteiskunta voi metsien arvon noustessa määrätä metsiä hakkuukieltoon ilman, että sen saamat veroluontoiset tulot vähenevät. 

Mutta samalla tuo keskusjohtoinen yhteiskunta menettää arvonnousun seurauksena kasvavan verotulon, joka mahdollistaisi julkisten palveluiden parantamisen. Tai jolla voitaisiin esimerkiksi tasapainottaa suomalaisen yhteiskunnan akuuttia taloustilannetta, jonka korjaamiseen Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos juuri totesi tarvittavan ensi hallituskaudella neljän miljardin euron vuosittaista sopeuttamista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreä metsäpolitiikka menee metsään
Merkittävän viikon päätteeksi
Suomalaiset metsäyritykset palkittiin vastuullisuudesta

Sirpa Pietikäisen politiikka perustuu täydelliseen tietämättömyyteen

Sosiaalisessa mediassa sattui eilen silmiini pieni uutinen. Sen mukaan europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen oli väittänyt Länsi-Suomi-lehdessä ilmastonmuutokseen viitaten, että "meillä on parikymmentä vuotta aikaa... kun puu kaadetaan, ei sinne parissakymmenessä vuodessa kasva kuin pajukko".  

Hänen kommenttinsa kirvoitti valtavan määrän kommentteja, joista monet sisälsivät kuvia parikymmenvuotisista nopeassa kasvussa olevista metsiköistä. Suomessahan 20-vuotias metsä alkaa olla siinä iässä, jolloin siihen tehdään ensiharvennus puiden järeytymisen edistämiseksi - päätehakkuun aika tulee 60-80-vuoden iässä, eli parikymppinen metsä on elänyt jo noin kolmanneksen tai neljänneksen kiertoajastaan. 

Pietikäisen näkemys on sikäli tärkeä, että hän vastusti EU-parlamentissa metsien energiakäyttöä, jossa Suomen kannalta oli kyse siitä, luetaanko metsänhoidon sivuvirrat eli esimerkiksi ensiharvennuksessa kertynyt pienpuu tai myöhäisempien hakkuiden latvukset fossiilisen maakaasun (!?!?) tapaan uusiutuvaksi energiaksi. Länsi-Suomi-lehdelle antamansa lausunnon perusteella hän oli päätöstä tehdessään jättänyt täydellisesti perehtymättä suomalaisten metsien kasvuun, hoitoon ja käyttöön.

Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, ettei Pietikäisen toiminta tämän asian osalta tullut suurena yllätyksenä, koska hän on aiemminkin toiminut suomalaismetsien talouskäyttöä vastaan. Yllätys oli sen sijaan se, että tämä tapahtui perehtymättä millään tavalla päätöksentekonsa faktaperusteisiin. Mutta tokihan hänellä on oikeus ohittaa tosiasiat siinä, missä poliittiseen vihervasemmistoonkin kuuluvilla europarlamentaarikoilla. 

Niinpä tässä asiassa itseäni jäi ihmetyttämään vain se, että markkinatalousmyönteisenä, kansallismielisenä ja asiallisena puolueena itseään mainostava Kokoomus haluaa vuodesta toiseen pitää politiikkansa täydelliseen tietämättömyyteen perustavan Pietikäisen riveissään. Eikö sellainen syö puolueen uskottavuutta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Leikkimielistä nimittelyä
Europarlamentaarikot sosialismi-markkinatalous-asteikolla
Suomalaisvastaiset EU-parlamentaarikot

Luomutuotantoon siirtyminen johti nälänhätään ja valuuttatulojen loppumiseen

Aamulla kirjoitin lyhyen tekstin yhdestä maahanmuuton vivahteesta. Vasta sen jälkeen luin Helsingin sanomat ja huomasin siellä uutisen, johon oli kerta kaikkiaan pakko ottaa kantaa. 

Kyseinen lehti nimittäin kertoi Sri Lankan nälänhädästä. Sen mukaan tämä on seurausta turistitulot katkaisseesta koronapandemiasta sekä maan edellisen presidentin asettamasta kemiallisten lannoitteiden kielloista. Jostain syystä lehdessä ei mainittu, että lannoitteiden lisäksi Sri Lankan maanviljelijöiltä kiellettiin torjunta-aineet eli käytännössä maanviljelijät määrättiin siirtymään luonnonmukaiseen orgaaniseen viljelyyn. 

Näiden toimien seurauksena Sri Lankan riisisato putosi viidenneksellä ja aiemmin sen suhteen omavarainen maa joutui riippuvaiseksi ruuan tuonnista. Samalla riisin hinta puolitoistakertaistui, eikä kaikilla ihmisillä ollut enää varaa ruokaan.

Lisäksi maan ulkomaankaupan kannalta tärkeä teentuotanto romahti, joten maan valuuttavarannot ovat huvenneet olemattomiin ja jopa puoli miljoonaa ihmistä on vajonnut köyhyyteen. Tämä on johtanut satoja uhreja vaatineisiin levottomuuksiin ja saanut hallituksen lopulta luopumaan luomu-viljelypakosta vientituotteiden osalta. 

Akuutti tilanne ei kuitenkaan ole hellittänyt, eikä aivan lähiaikoina luultavasti hellitäkään Venäjän ja Ukrainan sodan seurauksena syntymässä olevan globaalin ruokakriisin oloissa. Mutta se ei ole tämän kirjoituksen aihe. 

Sen sijaan haluan korostaa tässä kirjoituksessa sitä, mitä voi seurata ideologisesta puhdasoppineisuudesta elintärkeissä asioissa - kuten ruokahuollossa. Sri Lankan esimerkkihän osoittaa kouriintuntuvasti, että luonnonmukaiseen maataloustuotantoon siirtymisen seurauksena maatalouden satotasot romahtivat, vientitulot katosivat ja köyhimpien ihmisten elämäntilanne muuttui kestämättömäksi.

Tämä olisi syytä huomioida myös Euroopan Unionissa ja Suomessa. Vaikka vihreänsävyisillä aatteilla onkin nyt etenkin urbaanien ihmisten ja valtakunnantason poliitikkojen vahva kannatus - lähes puoluekantaan katsomatta - on Euroopassa syytä pitää järki päässä.

Vaikka luomu onkin kaunis ajatus, ei se muuta sitä tosiasiaa, että maatalouden tuotantokasvit vaativat kasvaakseen edelleen paljon ravinteita, niitä vaanivat monenlaiset tuholaiset ja kasvitaudit eivätkä maanviljelijät elä pelkästä pyhästä ideologiasta, vaikka se olisikin klorofyllinvihreää. Sama koskee myös muita eläviä luonnonvaroja, joista metsä on Suomessa tärkein. 

Tästä syystä myös suomalaisen metsänhoidon viherryttämisessä on syytä edetä varovaisin askelin. En kiistä, etteikö meilläkin tarvittaisi biodiversiteetin ja hiilinielujen kasvattamisen takia nykyistä monimuotoisempaa metsänhoitoa, mutta kaikkien munien yhtäkkinen heittäminen samaan ideologiseen koriin on maamme elintasolle yhtä riskialtista kuin teentuotannon luonnonmukaistaminen Sri Lankassa. 

Siksi Suomen on huolehdittava siitä, ettei EU seuraa yksisilmäisesti biodiversiteettistrategiaansa monimuotoisuuden suojelussa ja metsien hiilinielukäytössä. Nämä ovat toki tärkeitä asioita, mutta niitä ei tule tavoitella tuhoamalla yhdellä kerralla ruokahuoltomme ja luonnonvarataloutemme perusta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreän siirtymän hintalappuja
Ville Niinistö haluaa suomalaisille muita tiukempia rajoitteita
Yllättäviä käänteitä

Metsästäjä-keräilijät hallitsivat metsäpalojen esiintymistä

Muistatteko, arvoisat lukijani, kun Suomessa naureskeltiin Donald Trumpin kommenttia metsien haravoimiseksi käännetystä "rakingista", josta hänen mukaansa pitäisi ottaa oppia metsäpalojen riivaamissa amerikkalaismetsissä. Silloinhan suomalaisten hihittely loppui sen jälkeen, kun Luonnonvarakeskuksen professori toppuutteli naureskelijoita ja totesi, että metsäteknologin näkökulmasta Trump käytti oikeaa termiä oikeassa paikassa. 

Professorin mukaan "Raking"-menetelmää nimittäin todellakin käytetään metsäpalojen estämisessä. Sillä ei siinä yhteydessä kuitenkaan tarkoiteta syksyisten lehtien haravointia vaan palavan materiaalin poistamista puuston alta. 

Tämä tuli mieleeni kun silmiini sattui tutkimusraportti, jossa kerrottiin Pohjois-Amerikan länsirannikon tulipalojen olleen ennen 1900-lukua lieviä ja esiintyneen säännöllisin väliajoin, keskimäärin kerran 8–10 vuodessa. Se johtui siitä, että jo muinaiset metsästäjä-keräilijät olivat käyttäneet suurimman osan Sierra Nevadan alueen metsien paloherkästä materiaalista polttopuuksi. 

Myös Intiassa ja Nepalissa nykyisin asuvan väestön polttopuunkeruu vähentää oleellisesti metsien paloriskiä. Sikäläisen väestön on raportoitu poistavan jopa 80 prosenttia metsien pohjakerroksen palavasta materiaalista. Intiassa tätä tukee hallituksen metsänhoitopolitiikka, joka mahdollistaa maapolttoaineiden keräämisen omiin ja kaupallisiin tarkoituksiin. 

Nähtäväksi jää, millaisia metsäpaloja saamme seurata kuluvana kesänä, koska jo keväällä on julkaistu tietoja poikkeuksellisen kuumista säistä niin Etelä-Aasiassa kuin Etelä-Euroopassakin. Ja ovatko niiden takana pelkästään kuumat säät, vai onko metsien puutteellisella hoidolla jälleen oma osuutensa samaan tapaan, kuin Trumpin kauden metsäpaloilla USA:n länsiosissa tai viime vuosina Australiassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hellettä ja koleaa
Keväisiä ajatuksia vihreistä ja muista siirtymistä
Metsien haravoimisesta Suomessa

Vihreiden naisten logiikka

Suomi on lähiaikoina jättämässä hakemuksensa NATO:on liittymisestä. Sen läpimenosta päättävät NATO:n jäsenmaat, joista Yhdysvaltojen näkemys painaa vaa´assa eniten. 

Suomessa NATO:n jäsenyyttä kannattaa kansanedustajien enemmistö kaikista merkittävistä puolueista pois lukien Vasemmistoliitto. Niistä erityisen mielenkiintoista on ollut seurata Vihreiden NATO-kantoja, jotka ovat olleet erittäin myönteisiä. 

Niinpä luulisi, että Suomessa ja erityisesti Vihreissä oltaisiin tarkkoina siitä, ettei tässä tilanteessa ärsytettäisi liittymisestämme päätöksiä tekeviä NATO:n jäsenmaita. Eli pyrittäisiin pitämään niiden suhtautuminen Suomeen positiivisena ainakin siihen asti, kunnes jäsenyyden toteutumisesta on olemassa lopullinen päätös. 

Siksi olin pudota tuoliltani kun tulin lukeneeksi Vihreiden nuorten puheenjohtajan Peppi Seppälän viestin sosiaalisesta mediasta. Sen mukaan "Suomen ulkopolitiikan tulee olla feminististä. Jos Yhdysvaltojen korkein oikeus kumoaa laajan aborttioikeuden tulee Suomen ja EU:n asettaa pakotteita ja osoittaa tukensa naistenoikeuksille."

Jäin hetkeksi istumaan paikalleni ja sen jälkeen ryhdyin kirjoittamaan tätä blogimerkintää. Koin nimittäin ymmärtäväni jotain oleellista vihreästä ajatusmaailmasta.

Oivallukseni mukaan Vihreässä haave... ei kun ajatusmaailmassa kaikenlaiset asiat ovat toisistaan täysin erillisiä ja puolueen linja kuhunkin asiaan määrittyy aina sen perusteella mikä vaihtoehto on oman aatteen kannalta oikeaa, pehmoista ja pörröistä. Siten Seppälälle ei liene tullut mieleenkään, että kaksi hyvää asiaa - NATO:n kautta lisääntyvä turvallisuus ja USA:n korkeimman oikeuden aborttikieltoa vastustavat pakotteet - voisivat olla jotenkin ristiriidassa keskenään. 

* * *

Tähän liittyen oli mielenkiintoista huomata, että pari päivä sitten Maaseudun tulevaisuuden kolumnisti Hannes Mäntyranta kiinnitti huomiota vihreän ministerin - Emma Karin - näkemyksiin A-studiossa. 

Hänen mukaansa tämä oli todennut, että bioenergian saatavuuden turvaamiseksi "on arvioitu, paljonko on saatavissa nuoren metsän hoitotoimien seurauksena kestävää haketta Suomen metsistä...  Meillä on tekemättä nuoren metsän hoitotoimenpiteitä… Me nostimme tukitasoja, jotta… harvennuksia saadaan tehtyä ja tämä tulee tekemään myös sen, että meillä tulee olemaan kestävämpää kotimaista haketta enemmän käytössä". 

Kävi siis siten, että Kari - sanoessaan nuoren metsän hoidosta saatavaa bioenergiaa eli haketta kestäväksi - ilmaisi pitävänsä myös avohakkuumetsätaloutta kestävänä. Näin siksi, että jos nuoren metsän hoito ja harvennukset tuottavat kestävää puuta, tuottavat sellaista myös avohakkuut, koska kaikki mainitut toimenpiteet liittyvät elimellisesti ja nimenomaisesti vain avohakkuumetsätalouteen.

Vielä viime kesänä ministeri Kari on kuitenkin ollut sitä mieltä, että luontokadon pysäyttäminen "edellyttäisi kaikkien luonnontilaisten vanhojen metsien suojelemista, vähemmän avohakkuita, enemmän jatkuvaa kasvatusta". Käytännössä näiden vaatimusten toteuttaminen tarkoittaisi talousmetsien pinta-alan vähentämistä (suojelu) ja sen hehtaarikohtaisen tehokkuuden vähentämistä (jatkuva kasvatus) nykyisestä. Ja siten myös lähinnä avohakkuumetsätalouden sivutuotteensa syntyvän bioenergiatuotannon rajua alasajoa.

Onko siis niin, että Emma Kari - Mäntyrannan sanoin - on kääntänyt takkiaan? Vai oliko kyse sittenkin samasta asioiden keskinäisestä irrallisuudesta, josta puhuin Peppi Seppälän kohdalla. Eli ettei ministeri kyennyt havaitsemaan ristiriitaa puhuessaan kahdesta aatteen kannalta hyvästä asiasta: metsistä saatavan bioenergian hyödyntämisestä ja luontokadon pysäyttämisestä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei ole helppoa olla vihreä ja älyllisesti rehellinen
Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia
Satiiri Vihreiden alamäen syistä

Paperiteollisuus katoaa Suomesta

Suomalainen metsäteollisuus on totuttu näkemään ehkä hiukan vanhahtavana, mutta tasaisesti rahaa talouteemme takovana hyvinvoinnin lähteenä. Onhan se vastannut vajaasta viidenneksestä maamme viennistä ja työllistänyt yli 70 000 ihmistä. Vanhastaan tämän teollisuudenalan varsinainen rahasampo on ollut paperin valmistus, mutta sen aika alkaa digitalisaation takia olla ohi. 

Tästä Metsäteollisuuden taitekohtaan tulemisesta olemme tänä vuonna saaneet uuden muistutuksen UPM:n ja Paperiliiton välisen työehtokiistan muodossa. Eilen asiaa valaisi Björn Wahlroos, joka ilmoitti varsin suorasukaisesti, että "mikäli haluamme, että Suomessa on paperitehtaita, meidän on solmittava uusi sopimus työntekijöiden ja ammattiliittojen kanssa. Sopimuksen on oltava joustavampi, jotta suomalaiset paperikoneet säilyttävät kilpailukykynsä eurooppalaisiin kilpailijoihinsa verrattuna."

Tämän voi tietenkin nähdä joko uhkailuna tai tosiasioiden toteamisena. Paperiliitossa ja yleisemminkin ammattiyhdistysliikkeessä näyttäisi ilmiselvän lakkohalukkuuden perusteella olevan vallalla ensin mainittu käsitys, mutta jälkimmäinenkin näkemys sai ikään eilen lisää uskottavuutta, kun Stora-Enso ilmoitti lopettavansa neljä paperikonetta, joista yhden Suomesta. Lisäksi bumerangin investointihakemukselleen saanut Finnpulp luopui suunnitelmistaan rakentaa Kuopioon sellutehdas.

Näiden lisäksi on huomioitava EU:n komission ja Suomen hallituksen lempilapsi eli vihreä siirtymä. Jos se toteutuu siten, että metsistämme huomattava osa siirtyy kokonaan metsätalouden ulkopuolelle ja lopuissakin siirrytään nykyistä metsänhoitoa vähemmän puuta tuottaviin menetelmiin, on selvää, ettei suomalaisella metsäteollisuudella ole tulevaisuudessa kotimaista raaka-ainetta käytettäväksi likimainkaan yhtä paljon kuin nykyisin. 

Oma veikkaukseni on, että EU:n metsäpolitiikan seurauksena sekä UPM että Stora Enso siirtyvät kansainvälisinä yrityksinä ajan myötä yhä enemmän Suomen ja ehkä myös koko EU:n ulkopuolelle erityisesti ns. bulkkituotannossaan. Samalla maassamme käyttöön jäävät metsävarat siirtyvät yhä enemmän paperintuotannostaan jo aiemmin luopuneen Metsä Groupin käyttöön, koska se on omistusrakenteensa takia sidottu kotimaahan. 

Tähän viittaa se, että yhtiö on tehnyt ja tekemässä kaikkien aikojen suurimpia ja vähän pienempiäkin metsäteollisuusinvestointeja Suomeen. Samalla metsänomistajien saama hakkuutulo tulee laskemaan, koska vihreän kullan ostajien välinen kilpailu pienenee entisestään.

Suomalaisten verotulojen ja kansalaisten hyvinvoinnin kannalta tämän veikkaukseni oikeaan osuminen tarkoittaisi sitä, että meidän olisi onnistuttava korvaamaan puujalkamme haperoituminen jollain muulla tavalla: vaikkapa vihreän siirtymän tuotteilla tai kehittämällä tutkimuksen ja tuotekehityksen kautta metsäteollisuustuotteita, joilla on huomattavasti nykyistä enemmän arvoa, jolloin vähäisempikin metsänkasvu riittäisi entisen kaltaiseen tulovirtaan. Näin siitä huolimatta, että viimeisin sen suuntainen suomalaisinvestointi meni Rotterdamiin.

Mutta toki on edelleen mahdollista, että suomalaisen puunjalostuksen arvon nostamisessa onnistutaan. Tai että Suomen kilpailukyky metsäteollisuuden paperi- tai ainakin sellutuotannon investoinneista saadaan UPM:ää ja Stora-Ensoa tyydyttävään kuntoon ja pessimistinen veikkaukseni osoittautuu sittenkin virheelliseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

UPM:n Rotterdam-päätöksestä seurasi myös hyviä asioita
Oikeudenmukainen kompensaatio hiilinieluista
UPM:n ja ay-liikkeen yhteenotosta

Keväisiä ajatuksia vihreistä ja muista siirtymistä

MTV3 otsikoi tuoreen sääuutisensa kysymällä, että "Alkaako terminen kevät tänä viikonloppuna? Meteorologi lupaa viikonlopuksi jo terassikelejä, eikä lämpöaallolle näy loppua". Tämä ei tietenkään maaliskuun puolivälin lähestyessä ole kovin suuri uutinen, sillä laskeehan esimerkiksi Ilmatieteen laitos maaliskuun ensimmäiseksi kevätkuukaudeksi. 

Suomessa lämpötilojen nousu kohti kesää otetaan yleensä vastaan suurella ilolla, sillä onhan takana pitkä ja luminen talvi. Toisin kuin Suomessa, odotettaneen maapallon toisella puolella Australiassa nyt innolla alkavaa talvikautta, koska viime vuosien kesiin on liittynyt hurjia metsäpaloja.

Noiden palojen syistä julkaisi Frontiers in Ecology and Environment tiedelehti vertaisarvioidun katsausartikkelin, joka toi mieleen Donald Trumpin aikanaan mainitseman suomalaisten metsien haravoinnin. Siinä "annettiin ensimmäisen kvantitatiivinen todiste alueen metsäalueista, jonka mukaan ne sisälsivät vähemmän pensaita ja enemmän ruohoa ennen kolonisaatiota". 

Siten jutun mukaan Australian alkuperäiskansojen palonhallintakäytäntöjen katoaminen on johtanut laajoja alueita paloalttiiksi, jonka seurauksena on nähty ennennäkemättömän laajoja metsäpaloja. Toki on muistettu mainita myös ilmaston lämpeneminen. 

Tämä vei minut taas Australian keskiosien Alice Springsiin, jonka ilmastotilastojen historia ei juurikaan ole lisännyt luottamustani sikäläisen tilastoinnin luotettavuuteen.  Niinpä riensin jälleen kerran tilastojen ääreen ja löysin ikäväkseni alla olevan kuvan.

Kuten arvoisa lukijani huomaa, on Keski-Australian ilmaston historia muuttunut jälleen kerran verrattuna edelliseen käyntiini, jolloin ilmaston arveltiin kyseisellä paikkakunnalla lämmenneen varsin suoraviivaisesti aina 1940-luvulta 2020-luvulle, vaikka sen tänä päivänä kerrotaankin yllä olevan kuvan perusteella olleen varsin vakaa aina 1980-luvun alusta asti! 

* * *

Vladimir Putinin hyökkäys Ukrainaan ja sitä seuranneet talouspakotteet ovat Euroopassa ja myös täällä Suomessa johtamassa nopeaan irtautumiseen venäläisestä energiasta. Se tapahtuu ensisijassa täyttämällä energiavarastoja muualta maailmasta tuotavilla fossiilisilla - ja Suomessa turpeen palauttamisella - mutta samalla edistynee myös ns. vihreä siirtymä, koska ainakin pidemmällä aikavälillä tultaneen kiirehtimään fossiilisten energianlähteiden korvaamista bioenergialla sekä tuuli-, aurinko- ja ydinvoimalla.

Bioenergiasta sattui silmiini mielenkiintoinen USA:n tiedeakatemian julkaisusarjan tutkimusraportti, jossa oli selvitetty maissista tehdyn bioetanolin ympäristöjalanjälkeä. Siinä havaittiin, että bioetanolin valmistus kasvatti maisiin hintaa 30 ja muiden viljojen 20 prosentilla sekä laajensi maissin viljelyalaa peräti 2,8 miljoonalla hehtaarilla ja sen seurauksena peltojen pinta-alaa 2,1 miljoonalla hehtaarilla vuodesta 2008 vuoteen 2016. 

Nämä muutokset lisäsivät vuotuista lannoitteiden käyttöä kolmesta kahdeksaan prosenttiin sekä nostivat veden laatua alentavien yhdisteiden määriä kolmesta viiteen prosenttiin. Siten bioetanolin tuotanto tuotti yhtä paljon tai jopa neljänneksen enemmän kuin fossiiliset polttoaineet. Niinpä tutkijat pitivät maissietanolia huonona ratkaisuna pyrittäessä ympäristöystävällisempään tulevaisuuteen.

* * *

Suomessahan arvanheitolla uusiutumattomaksi määriteltyä turvetta ryhdyttiin ajamaan alas todella voimallisesti jokin aika sitten. Putinin sota on kuitenkin johtanut siihen, että myös meillä on viime päivinä tehty peruutusliikkeitä. Tämä olikin viimeinen hetki, sillä turveyrittäjät olivat jo ryhtyneet tuhoamaan kalustoaan.

Toivottavasti tämä turvesoppa saa suomalaiset päättäjät jatkossa harkitsemaan paremmin toimiensa järkevyyttä. Vanhan sanonnan mukaanhan on nimittäin niin, ettei hosumalla synny kuin kusipäisiä lapsia. Ja sellainen meillä olisi käsissämme juuri nyt, mikäli Putin olisi päättänyt aloittaa sotansa vain vuotta tai kahta myöhemmin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin sodan taloudellinen hinta
Ei ole helppoa olla vihreä ja älyllisesti rehellinen
Australian ilmastohistoria meni uusiksi

Sata vuotta metsätietoa on tarua ihmeellisempää

Suomalaiset - tai ainakin kaikki punavihreät sellaiset - taitavat luulla, että Suomen metsät ovat surkeassa kunnossa tai jopa katoamassa ylisuurten hakkuiden takia. Tämä on kuitenkin väärinkäsitys, kuten Taloussanomien vuodelta 2019 peräisin olevassa jutussa todettiin.

Tämä tuli mieleeni, kun törmäsin Twitterissä tietoon valtakunnallisen metsien inventoinnin 100-vuotisjuhlasta. Ja etsin sen jälkeen asiaan liittyneen tiedotteen, jonka mukaan suomalaisten metsien puumäärän kasvu on hidastunut, mutta siitä huolimatta meillä on vihreää kultaa enemmän kuin koskaan kuluneen sadan vuoden aikana. Tai kuten edelle linkitetty Taloussanomien juttu kertoi, enemmän kuin satoihin vuosiin.

Tiedote sisälsi muitakin mielenkiintoisia tietoja. Punavihreäthän ovat väittäneet, että esimerkiksi monimuotoisuuden kannalta tärkeän lahopuun määrä olisi romahtanut ja vanhat järeät puut ja lehtipuut olisivat vähentyneet.

No, totuus on näidenkin seikkojen valossa tarua ihmeellisempää. Valtakunnallisen inventoinnin mukaan monimuotoisuuden kannalta tärkeän kuolleen puun määrä on edelleen lisääntynyt Etelä-Suomessa ja Pohjois-Suomessakin sen aiemmin havaittu väheneminen on pysähtynyt.

Vanhojen puiden määrä on puolestaan pysynyt viimeiset vuosikymmenet aika lailla ennallaan, mutta järeiden yli 40 cm läpimittaisten puiden määrä on kasvanut inventoinnin 100 vuoden aikana eteläisimmässä Suomessa peräti 20-kertaiseksi. 

Edellä kuvaamani totuus ja taru suomalaismetsien tilasta kertoo kouriintuntuvasti siitä kuinka likaisilla korteilla erilaiset poliittiset kansalaisjärjestöt pelaavat mediapeliä. Ja poliittisesti samansuuntainen media viestii tämän sellaisenaan ihmisille niin metsien kuin muidenkin asioiden suhteen. 

Vai olisinko sittenkin väärässä tämän kirjoituksen ensimmäisen kappaleen osalta. Eli olisiko kuitenkin niin, että punavihreän kuplan ulkopuolella elävät suomalaiset ovat perillä metsiemme tilasta paremmin kuin mediasta voisi päätellä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kalajoen metsäpalojen historiallinen viitekehys
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
Maapallon metsäpinta-ala kasvaa vauhdikkaasti

Kalajoen metsäpalojen historiallinen viitekehys

Ilta-Sanomat nosti pääkirjoituksessaan esille sen, kuinka Venäjällä ihmetellään Suomen vähäisiä metsäpaloja. Jutussa kerrottiin, että suurin syy meidän ja venäläisten metsien syttymisherkkyydessä on ihmisten välinpitämättömyydellä. 

Siinä sanottiin myös, että "ei Suomikaan ole turvassa. Kalajoella vastikään käsistä riistäytynyt metsäpalo kertoo siitä, että myös meidän on varauduttava vaikeisiin palokesiin. Suomen metsäautotiet ja runsas luontainen sammutusvesistö eivät paljon auta, jos kesät muuttuvat nyt koetun kaltaisiksi pätseiksi."

Uskon kyllä, että suomalaisten ja venäläisten tulenkäytössä on jonkinlainen ero, vaikka eivät suomalaisetkaan ole tässä suhteessa mitään pyhimyksiä. Enemmän minua kuitenkin jäi kiinnostamaan tuon Kalajoen 300 hehtaarin metsäpalon historiallinen yleisyys ja laajuus eli ilmaston (erityisesti kesien) vähäisen lämpenemisen näkyminen niissä. Ylen jutun mukaanhan Kalajoen metsäpalo on todennäköisesti suurin sitten 1970-luvun.

Tieto löytyi nykyaikana helposti googlaamalla, eli asiasta on tehty Wikipedia-sivu. Sen mukaan suurin metsäpalo näyttäisi olleen Venäjän ja Suomen rajalla 1960-luvulla riehunut Tuntsan erämaiden 120 000 hehtaarin tulimeri. Siitä 20 000 hehtaaria oli Suomen puolella eli suomalainen palo-ala oli yli 60-kertainen verrattuna Kalajoen tämän vuoden metsäpaloon. 

Muita oleellisesti Kalajoen tämän kesän tulipaloa laajempia metsäpaloja oli listattuna vuodelta 1933 Kihniössä 5 000 hehtaarin, vuonna 1959 Isojoen-Honkajoen alueella noin 1 700 hehtaarin, vuonna 1969 Tyrnävän-Muhoksen alueella 1 300 hehtaarin ja 1970 Kalajoella 1 600 hehtaarin ja vielä samana vuonna Limingalla 500 hehtaarin alalla. 

Niinpä omiin silmiini näyttäisi siltä, ettei tämän vuoden Kalajoen metsäpalo ole mikään varoitus lämmenneestä ilmastosta vaan osa metsäpalojen jatkuvaa ketjua. Tätä käsitystäni tukee myös se, että yli 100 hehtaarin metsäpaloja oli Wikipedia-sivulta listattu vuosina 1992, 1997 (kaksi eri metsäpaloa) ja sekä vuonna 2020.

Tekemässäni haussa sattui vastaan myös historiallinen lehtijuttu. Sitä lukiessa näyttäisi siltä, että vuonna 1925 on maassamme ollut todella laajoja metsäpaloja. Wikipedia-sivullakin ilman pinta-alatietoa mainitun Siikajoen palon laajuudeksi siinä mainitaan peräti 75 neliökilometriä eli 75 000 hehtaaria. Lisäksi samana vuonna oli ollut myös muita jättimäisiä metsäpaloja. Ja silloinhan elettiin - kuten hyvin muistetaan - nykypäivään verrattuna varsin kylmässä pienestä jääkaudesta vasta toipumassa olevassa ilmastossa.

Oleellisin viimeisen sadan vuoden muutos metsäpalojen suhteen näyttäisikin olevan suomalaisten metsäpalojen vähenevä määrä ja pienentynyt pinta-ala. Ja niiden taustalla ei voine olla mikään muu kuin tehostunut metsien hoito, joka on jättänyt aiempaa vähemmän helposti palavaa materiaalia metsien alikasvoksiin sekä johtanut IS:n jutussa mainittuun tiheään metsäautotieverkostoon, jonka kautta metsäpalojen alut saadaan nykyisin nopeasti sammutetuiksi. Tämän asianhan nosti esille taannoin myös USA:n ex-presidentti Donald Trump.

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa myös se, että mikäli omistajilleen rahanarvoinen puiden käyttö eli metsien hoito menettää merkityksensä esimerkiksi niiden hiilinieluiksi ja bioreservaateiksi museoimisen takia, tulevat metsäautotiet rappeutumaan korjausinvestointien puuttuessa ja metsiin kehittyy vähitellen myös yhä enemmän paloherkkää materiaalia raivausten jäädessä historiaan. Tämän seurauksena myös metsäpalojen hallinta ja samalla metsien hiilivarastojen ylläpitäminen tulevat vaikeutumaan riippumatta siitä kuinka paljon ilmasto lämpenee vai lämpeneekö se lainkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valeuutinen metsässä
Moraaliposerausta vai tietämättömyyttä?
Metsien haravoimisesta Suomessa

Komission metsästrategia

Komissio julkaisi metsästrategiansa eilen. Lopputulos oli kelvollinen sekä metsänomistajien etujärjestölle MTK:lle ja metsäteollisuudelle että ympäristöväelle. Tosin samalla tuli esiin se, että vähän aiemmin julkaistu ilmastopaketti vaikeuttaa sahoille kertyvän sahanpurun hyödyntämistä eli saattaa ehkäistä Suomeen syntyviä biotalousinvestointeja.

On myös huomattava, että komissio puuttui metsänhoitoon kirjaamalla avohakkuiden käytön erikseen perusteltavaksi. Mikäli tämä tulkitaan tiukasti - kuten MTV3:n haastattelema tutkija teki - se tarkoittaisi siirtymistä jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen, jonka puuntuotos on vain noin 80 prosenttia avohakkuutalouden tuottamasta. 

Tällä olisi Suomen kannalta dramaattiset seuraukset, koska metsätaloudessa 90 % tuloksesta syntyy vasta hakkuiden jälkeen. Siten esimerkiksi Suomen verottaja saisi tulevaisuudessa vuotuisen 4 miljardin euron sijaan "vain" 3,2 miljardin euron potin.

Tässä yhteydessä kiinnitin itse huomioni erityisesti siihen, että EU:n komissio aikoo antaa vuonna 2023 esityksen metsien kartoittamisesta satelliittien avulla. Näin siksi, että tärkeimpien metsämaiden - kuten Suomen tai Ruotsin - metsävarat ja niiden kehitys tunnetaan erittäin tarkasti valtakunnallisten metsien inventointien kautta. 

Erityisen huolestuttavaa asiassa on se, että Euroopan komission tutkimuskeskuksessa jokin aika sitten satelliittidatan pohjalta tehdyn tutkimuksen tulokset olivat rankalla tavalla harhaisia. Niissä väitettiin, että Euroopan metsähakkuut - etenkin Pohjoismaissa, Baltiassa ja Iberian niemimaalla olisivat lisääntyneet äkillisesti 69 prosentilla, vaikka muutokset olivat todellisuudessa pieniä eli selittyivät suhdannevaihteluilla. 

Jos EU aikoo siis tulevaisuudessa perustaa metsäpolitiikkansa satelliittidataan, on siihen perustuvia menetelmiä kehitettävä todella paljon, jotta vältytään harhaisen tiedon käyttämistä poliittisen päätöksenteon perusteena. Tämä on erityisen tärkeää pyrittäessä taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävään metsien käyttöön. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia
Komissio hamuaa määräysvallan suomalaisiin metsiin
Mahtavatkohan vihreät ymmärtää politiikkansa seurauksia?

Komissio hamuaa määräysvallan suomalaisiin metsiin

Kun Suomi lähti useilla miljardeilla eurolla mukaan Etelä-Euroopan rahoittamiseen, puhuttiin poliittisen pääoman ylläpitämisestä. Samalla astuttiin askel kohti liittovaltiota, jossa kansallista päätösvaltaa supistetaan ja valtaa keskitetään yhä enemmän Brysseliin.

Samalla keskusvalta pyrkii saamaan käsiinsä myös päätösoikeuden luonnonvaroista, kuten äskettäin vuodettu komission strategiapaperi osoittaa. Siinä komissio täydellisen ymmärtämättömyyden antamalla varmuudella on vaatimassa Suomea luopumaan nykymuotoisesta metsien tehokkaasta monikäytöstä ja palaamaan sotia edeltävään ja niitä välittömästi seuranneeseen aikaan, jolloin metsäteollisuus hankki puunsa pääosin poimintahakkuina jättäen jälkeensä harvapuustoisia ja huonosti tuottavia metsiä. 

Tarkalleen ottaen komissio vaatii siis avohakkuiden kieltämistä. Ja tämä olisi viime vuosisadan kokemusten mukaan Suomen metsätalouden kannalta melkoinen katastrofi. Samalla suomalaiset metsät yksipuolistuisivat yhdenmukaisen peitteisiksi kautta maan - ja kuusettuisivat entisestään, mikä ilmaston lämmetessä lisäisi tuhoriskejä ennennäkemättömällä tavalla. 

Tähän komission paperiin reagoi ministeri Jari Leppä (kepu), jonka mukaan "hallituksen EU-selonteko toteaa yksiselitteisesti, että metsäpolitiikka kuuluu kansalliseen päätösvaltaan. Tästä tulemme pitämään kiinni. Suomi edistää kestävää biotaloutta ilmastonmuutoksen torjunnassa. Osaamme hoitaa metsämme ilman komission puuttumista."

Myös europarlamentaarikko Elsi Katainen (kepu) otti asiaan kantaa todeten, että "komission ehdottamat yhteiset metsien hoito- ja käyttösuunnitelmat ja kestävän metsänhoidon uudelleen määrittely tarkoittaisivat käytännössä EU:n yhteistä metsäpolitiikkaa. Tässä menee raja, jota ei voi hyväksyä. Komissio astuu tietoisesti jäsenmaiden toimivallan tontille ja se on pysäytettävä."

Katainen viittasi myös komissaarien ymmärryksen puutteeseen todeten, että "komissiolta näyttäisi kokonaan puuttuvan ymmärrys uusista biotalouden innovaatioista eli siitä, mitä kaikkea puun sivuvirroista jo tehdään kemikaaleista tekstiileihin ja muovia korvaaviin tuotteisiin". Samalla hän muistutti, että "ei komissio voi päättää puun käytöstä markkinoiden tai omistajien puolesta". 

Nämä komission suunnitelmat astuisivat myös Suomen perustuslaissa turvatun omaisuudensuojan varpaille, koska metsämme ovat enimmäkseen yksityisessä omistuksessa. Tämä viimeistään osoittaisi Unionin keskusvallan luonteen. 

En epäile yhtään punavihreän hallituksemme intoa hyväksyä komission suunnitelmat, vaikka Keskustan edustajat ovatkin ottaneet edellä kuvaamiani kantoja ja aluksi mainitsemani elvytyspaketti onkin tuottanut meille poliittista pääomaa. Harmi kyllä, luottamukseni juuri Keskustan edustajien kykyyn ja haluun hoitaa Suomen asioita on varsin heikko - vaikka epäilemättä puolue järjestääkin jälleen jonkinlaisen teatterin asian johdosta. 

Siksi joudun turvautumaan niinkin epätoivoiseen tekoon kuin asettamaan toivoni pääministeri Sanna Mariniin (sd) siinä, että edes hän ymmärtäisi meidän olevan taloudellisen tulevaisuutemme suhteen megaluokan ongelman edessä. Ja käyttäisi miljardeilla lunastamansa pääoman sen ratkaisemiseksi. Tässä minua rohkaisee hänen aiempi esiintymisensä metsien monikäytön puolesta yhdessä Ruotsin pääministerin kanssa.

Nähtäväksi siis jää mitä metsillemme ja samalla koko Suomelle tapahtuu. Heikoin vaihtoehto olisi Suomen metsien valjastaminen kivihiilen polttamisen mahdollistavaksi hiilinieluksi ja luontoreservaateiksi, mistä euroedustajamme Petri Sarvamaa (kok) totesi seuraavasti: "pohjoisen metsäisiä maita ei voida valjastaa syntipukiksi tai muiden jäsenmaiden ongelmien vastuunkantajiksi eteläisten maiden liidellessä vapaamatkustajina". 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti eurooppalaista liittovaltiota
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
Hyviä metsäuutisia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

Päätin kirjoittaa Kristuksen taivaaseenastumisen muistopäivän kunniaksi tänään vielä toisenkin merkinnän. Eli sen, joka aamulla kilpaili työn alle päässeen valintani kanssa. 

Yleisradio nimittäin julkaisi hankalasti luettavan eräänlaisen diasarjan otsikolla "Oletko koskaan nähnyt oikeasti vanhaa metsää. Talousmetsät hakataan entistä nuorempana."

Ei siinä mitään. Olen toki nähnyt vanhaa metsää esimerkiksi siinä samaisessa kansallispuistossa, josta diasarjassa puhutaan. Ja vieläkin vanhempaa Lapissa.

Jutun ensimmäisessä diassa seisoo, että metsät hakataan yhä nuorempana, mutta samaan aikaan luonto köyhtyy ja monet lajit uhanalaistuvat. Väite liittynee Kansainvälisen luonnonsuojeluliitto IUCN:n laatimilla arviointikriteereillä laadittuun punaiseen kirjaan, jonka tuloksia professori Jari Kouki ja erikoistutkija Tytti Kontula selittivät ansiokkaasti mielipidekirjoituksessaan.

Sittemmin he kuitenkin saivat yhdenmukaista kritiikkiä professoreilta Kari Mielikäinen ja Erkki Tomppo, jotka molemmat kyseenalaistivat arvioinnin perusteet. Heistä molemmat totesivat, että raportissa tehty luontotyyppien tilan arvio perustui kyseenalaisiin menetelmiin. 

Itselläni ei toki ole osaamista arvioida professoreiden keskinäisen nokittelun voittajaa, mutta totean kuitenkin, että Ylen olisi ehkä sittenkin kannattanut tehdä luontojärjestön arvioiden sijaan tai ohessa juttu samaan aiheeseen liittyvästä uunituoreesta tutkimustiedosta. 

Sen mukaan Suomen metsäala ja puuston määrä ovat kasvaneet viimeisten 30 vuoden aikana ja puuston vuosittainen kasvu ylittää hakkuumäärät. Suomessa hakataan itse asiassa vain 80 % vuotuisesta nettokasvusta. 

Euroopassa on tiukasti suojeltua metsää yhteensä 3,2 miljoonaa hehtaaria, josta puolet sijaitsee Suomessa. Kaikkiaan Suomessa on suojeltu luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi noin 13 % metsäalasta eli 2,8 miljoonaa hehtaaria. Sen lisäksi on noin miljoona hehtaaria muita suojeltuja metsiä.

Ylen diasarjassa kerrottiin myös, että 1940-luvulta alkaen maamme metsiä on hoidettu aivan eri tavoin kuin aiemmin eli keräämällä sato avohakkuin. Tämä pitää toki paikkansa, mutta sitä ei kuitenkaan kerrottu, että tilalle istutetaan välittömästi uusi puusukupolvi, jonka kasvusta ja järeytymisestä huolehditaan harvennuksin. Tämän metsänhoitopolitiikan seurauksena metsämme kasvavat valtakunnallisen metsien inventoinnin mukaan nykyisin noin 107 miljoonaa kuutiota puuta, kun metsiemme kasvu ennen avohakkuuaikaa oli vain noin puolet tästä.  

Eikä kerrottu sitäkään, että diasarjassa kauhisteltu (?) metsien hakkaaminen jonkin verran aiempaa nuorempana kuin aiemmin johtuu juuri näin saavutetusta puiden järeytymisen nopeutumisesta. Eikä varsinkaan siitä tosiasiasta, josta edellä linkittämäni professori Mielikäinen kertoi, että "kuollutta puuta on Etelä-Suomen metsissä nelinkertaisesti neljänkymmenen vuoden takaiseen verrattuna. Vastaa­vana aikana lehtipuuston määrä on kaksinkertaistunut ja monimuotoisuudelle tärkeän järeän haavan määrä kuusinkertaistunut. Järeän eli yli 40-senttisen puun määrä on nelinkertaistunut sadassa vuodessa."

Pisteet kuitenkin Ylelle siitä, että mikäli joku jaksoi seurata diasarjan loppuun, löysi hän tiedon siitä, että metsistä on meille suomalaisille taloudellista hyötyä. Tosin se ei maininnut, että tämä hyöty on aivan keskeinen suomalaisen hyvinvoinnin lähde, kuten vaikkapa lista maan merkittävimmistä yrityksistä osoittaa. Vaan mahtavatko nuoreturbaanit citykansalaiset olla tästä perillä kuvitellessaan käyttävänsä puuperäisiä tuotteita enintään kerran viikossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kadolle löytyi syy
Tutkimus osoitti EU:n ja Suomen ilmasto- ja biodiversiteettisuunnitelmat järjettömiksi
Ylen toimintaa valaiseva metsäkeskustelu