Tukehtuuko Suomi-hämähäkki itse kutomaansa verkkoon?

Kelan asiantuntijat ovat tehneet laskelman, jonka mukaan kuluvan vuoden sosiaaliturvan leikkaukset heikentävät merkittävästi työttömyyskassaan kuulumattomien eli Kelasta työttömyysturvaa saavien taloudellisia kannustimia matalapalkkaiseen tai osa-aikaiseen työhön. 

Kannustimet heikkenevät ennen kaikkea siksi, että työttömyysturvasta ja yleisestä asumistuesta poistetaan ansiotulovähennykset eli niin sanotut suojaosat. Sen seurauksena perustoimeentulotuen saaminen vähentää työnteon kannustimia, koska sitä on mahdollista saada entistä korkeammalla palkkatasolla. Eli tämän edun saajien määrä kasvaa aiemmasta.

Nämä laskelmat osoittavat, kuinka hankala järjestelmä Suomeen on rakennettu. Kun korjaat sitä yhdestä kohdasta työntekoa kannustavaksi, seuraa siitä jossain muussa ihmisryhmässä ahkeruutta heikentävä. 

Ei siis ihme, että Kaakkois-Suomeen - eli Kotkaan ja Haminaan - mahdollisesti syntymässä oleva akkuteollisuus on ilmoittanut etsivänsä tulevien tehtaidensa työntekijöitä ulkomailta. Siis esimerkiksi Filippiineiltä, Indonesiasta ja Vietnamista. Syyksi akkuteollisuuden edustaja mainitsi, että "suomalaiset eivät kovin mielellään muuta omalta kotiseudultaan muualle Suomeen työn perässä".

Tämä on karusti sanottu. Teollisuuden työpaikathan eivät ole mitään marjanpoimintaa - jota suomalaisten tiedetään karttelevan epävarman tulotason ja työn rankkuuden takia - vaan lähtökohtaisesti hyväpalkkaisia tehtäviä. Siis sellaisia, joilla pitäisi olla vetovoimaa kautta koko Suomenmaan. 

Puhumattakaan niistä tähän mennessä heikosti työllistyneistä maahanmuuttajaryhmistä, joita maahamme on saapunut jo vuodesta 1990 lähtien ja erityisesti vajaa kymmenen vuotta sitten. Siis esimerkiksi somaleista, irakilaisista ja afgaaneista.

Tämä kaikki herättää kysymyksen siitä, että onko meille rakennettu yhteiskunnan kokonaishyvinvoinnin - ja erityisesti sen rahoittamisen - kannalta aivan liian kattava sosiaaliturvajärjestelmä. Eikö lähtökohtana kuitenkin pitäisi olla se, että jokainen ottaa vastuun omasta toimeentulostaan ja kantaa samalla kortensa kekoon? Eli hakeutuu töihin sinne, missä sitä on tarjolla.

Jos ja kun näin ei kuitenkaan ole, on syytä kysyä, että onko nykyinen hyvinvointi-Suomi kuin hämähäkki, joka on takertunut itse kutomaansa verkkoon? Ja lopulta tukehtuu siihen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nettomaksajia ja veronmaksajien taakkoja
Mätä järjestelmä
Orpon hallitus ja köyhien köyhdyttäminen

Nyhtökauran surullisen kohtalon opetus

Nyhtökaura oli yksi niistä tuotteista, jotka lanseerattiin markkinoille suurin toivein ihmisten tunteman ilmastohuolen ja veganismin siivillä. Se saavuttikin huiman alkumenestyksen: tuote valittiin viisi vuotta sitten vuoden suomalaiseksi elintarvikkeeksi ja jopa minä kirjoitin siitä positiiviseen sävyyn.

Alkuun nyhtökaura oli keksijänsä pienyrityksen Gold & Green Foodsin tuote, jolla oli tarkoitus täyttää kasvavan kasvissyöjäjoukon proteiinitarve. Firma myytiin sittemmin Pauligille ja noin kuukausi sitten Gold & Green Foodsin aineeton omaisuus sekä tutkimus- ja kehitystoiminta siirtyivät Valiolle.

Yhtiö päätti myös lopettaa tuotannon ja sen seurauksena käydyissä YT-neuvotteluissa jouduttiin päättämään 57 ihmisen työsuhde. Tapaus on tietenkin suomalaisittain surullinen tapaus. 

Olihan nyhtökauraan investoitu pelkästään veronmaksajan euroja seitsennumeroinen summa ja lisäksi yksityistä rahaa. Ja olisihan se ollut koko kansakunnan kannalta hienoa, mikäli suomalainen innovaatio olisi valloittanut elintarvikkeiden maailmanmarkkinat ja sitä kautta tuonut maahamme hyvinvointia valmistajan liikevoiton, kauranviljelijöiden maataloustulon, työntekijöiden palkanmaksun ja kaikkeen tähän kohdistetun verotuksen kautta.  

Tapaus ei tietenkään ole mitenkään ainutlaatuinen. Eikä se poista sitä tosiasiaa, että nykyaikana maailmanlaajuiset menestystuotteet perustuvat tieteeseen ja tutkimukseen. Mutta se ei yksin riitä: niille pitää olla myös kuluttajien parissa tilaus, joka tuotteen on täytettävä.

Nyhtökaura siis perustui Suomessa tehtyyn tutkimukseen ja sille oli ilmastonmuutoksen luoma tilaus. Valitettavasti sen kohtalosta päätellen tuote ei kuitenkaan täyttänyt kohderyhmänsä odotuksia. Syytä en osaa sanoa, koska en tullut koskaan itse maistaneeksi sitä, vaikka asia kävi kaupan hyllyjen välissä mielessäni muutamankin kerran. Päädyin kuitenkin aina aitoon lihaan tai kalaan.

Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvää. Tästäkin tapauksesta on Suomessa otettava opiksi eli nähtävä se, ettei tuotanto kannata pelkän yhteiskunnallisen tilauksen takia. Eikä yksistään tieteellisen innovaation varassa. Eikäpä ehkä edes ainoastaan korkean laatunsa takia. 

Yksittäisten asioiden sijaan menestystuotteen pitää olla muista erottuva kokonaisuus, jolla on sekä yhteiskunnallinen tilaus, selvä uutuusarvo, erinomainen laatu että kaiken kukkuraksi sopiva hinta. Siis jotain sellaista kun vaikkapa suomalaisissa metsäkoneissa tai Vaisalan mittauslaitteissa on ollut jo vuosikymmenten ajan. 

Seuraavaksi jännitämme, käykö Stora Enson hiiliakuille, UPM:n puupohjaisille täyteaineille tai Metsä Groupin ja/tai Spinnovan puukuiduille paremmin kuin nyhtökauralle. Onnistuminen on näillä kaikilla yhtä epävarmaa kuin nyhtökaurallakin, mutta mikäli tuotteiden laatu riittää, on niistä jokaisella valloitettavanaan valtavat maailmanmarkkinat, joille tunkeutumisessa ilmastonmuutoksen torjunta antaa vipuvarren.

Eikä periksi kannata antaa myöskään ruokasektorilla, vaan ottaa tarkasti opiksi aiemmasta. Mämmistä tuskin tulee maailmanmenestystä, vaikka sen myynnissä onkin kuluvalla viikolla havaittavissa huima nousu verrattuna edellisiin 11 kuukauteen. Mutta onnistuminen jonkin muun tuotteen kohdalla on - nyhtökauran kohtalosta huolimatta - mahdollista myös elintarviketeollisuuden puolella.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa
Suomalaisen vihreän talouden nykytila ja tulevaisuus
Nyhtökauran äiti puhuu viisaita

Rautalankaa ja biohiiliakkuja

Suomalainen metsäkeskustelu on juuttunut väittelyksi, jossa yksi osapuoli haluaa lopettaa tai ainakin oleellisesti vähentää metsien taloudellista hyödyntämistä toisen osapuolen puolustaessa metsien laajamittaista käyttöä. Helsingin sanomissa oli tänään kaksi tärkeää puheenvuoroa tämän keskustelun jatkoksi. 

Niistä ensimmäisessä professori Juha Lipponen väänsi rautalangalla kuinka metsien käytön vähentäminen saattaa toimia tosiasiallisena hiilenlähteenä verrattuna tilanteeseen, jossa vihreää kultaa hyödynnetään korvaamaan fossiiliseen hiileen perustuvia tuotteita. Hän kehotti ajattelemaan tilannetta, jossa "kuvitellaan, että kehitämme kokonaan uuden puupohjaisen tuotteen, johon liittyvään arvoketjuun – mukaan lukien puunkorjuuseen liittyvä hiilinielun laskennallinen pieneneminen – liittyy yhden kilon hiilidioksidijalanjälki. Jos kyseinen tuote korvaa fossiilisen vastaavan tuotteen, joka arvoketjuineen tuottaa ilmakehään kaksi kiloa (fossiilista) hiilidioksidia, olemme siis poistaneet ilmakehästä kilon hiilidioksidia verrattuna fossiiliseen tuotteeseen. Puutuote itse on tällöin hiilinielu."

Kuinka sattuikaan, saman lehden toisessa jutussa kerrottiin esimerkki juuri tällaisesta kehityksestä. Stora Enson insinöörit olivat nimittäin kehittäneet biohiileen perustuvan fossiilista grafiittia korvaavan ligniinituotteen, joka voidaan ottaa käyttöön akkujen raaka-aineena. Sitä tuottava tehdas tulee sijaitsemaan Kotkan Sunilassa.

Akkujen käyttöhän on lisääntymässä hurjasti sähköautojen yleistymisen myötä. Ligniinistä ei kuitenkaan tule pulaa, sillä kaikesta maapallon biomassasta noin 30 prosenttia on sitä. Eikä se ole nykyisinkään vailla käyttöä, sillä metsäteollisuus polttaa sen energianlähteekseen. Näin esimerkiksi sellutehdas on samalla voimalaitos. 

Mikäli Stora Enson haaveet toteutuvat, vähenee ligniinin energiakäyttö samassa suhteessa kuin sitä sijoitetaan sähköautojen ja muiden laitteiden akkuihin. Sikäli lopputulos olisi hiilineutraali suhteessa nykytilanteeseen, mutta - aivan kuten professori Lipponen kuvitelmassaan päätteli - fossiilisen grafiitin korvaaminen biomateriaalilla tekee muutoksesta hiilinielun. 

Todettakoon vielä lopuksi se, ettei Stora Enson tuotekehitys olisi ollut mahdollista ilman yhtiön vahvaa kassavirtaa, joka perustuu metsien perinteiseen hyödyntämiseen eli sahatavaraan, paperiin ja selluloosaan. Siksi on erinomaista, että yhtiö on pystynyt näiden varassa tekemään alkuvuodesta huipputulosta, joka mahdollistaa tehtyjen innovaatioiden kaupallistamisen sekä myös uusiin tuotteisiin johtavan tuotekehityksen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko
Pirullisia ympäristöongelmia
Tuotekehityksen kautta markkinoille