Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Varjo Technologies. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Varjo Technologies. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. syyskuuta 2024

Suomalaisen yhteiskunnan on ryhdistäydyttävä

Suomen hallitus on ollut julkisuudessa monenlaisten asioiden yhteydessä. Viimeksi suurta huomiota sai Petteri Orpon (kok) kabinetin viime vuonna lupaama kuuden miljoonan euron rasisminvastainen koulutuspaketti, jolla tyynnyteltiin vuoden 2023 kesällä järkensä menettänyttä vihervasemmistoa. 

Samalla hallitus kuitenkin tekee hartiavoimin työtä sen eteen, että Suomen julkinen talous saataisiin palautettua kestävälle uralle. Ja juuri tämä päivä näkee yhden sen ikävimmistä seurauksista, sillä yleinen arvonlisävero nousee 25,5 prosenttiin. 

Se tarkoittaa, että valtio rouhaisee jatkossa 25,5 prosentin veron kaikista niistä ostoksista, joista se aiemmin otti 24 prosenttia. Eikä siinä kysellä sen enempää maksavan asiakkaan kuin myyvän yrityksenkään tuntoja. 

Käytännössä muutos tarkoittaa, että lompakossa olevan tai kortilta virtaavan rahan käypä arvo alenee. Eli meistä jokainen saa palkallaan alv:n noston verran vähemmän ostovoimaa - tai vaihtoehtoisesti sitä myyvän yrityksen voittomarginaali supistuu saman verran. Eikä kumpikaan näistä vaikutuksista edistä Suomen talouden elpymistä. 

Samaan aikaan valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kuitenkin ilmoitti, että hallitus aikoo aloittaa valtionhallinnon supistamisen. Se tarkoittaa vähemmän rahanjakoa erilaisille edunsaajille sekä pienempää henkilöstöä hoitamaan kansalaisten yhteisiä asioita. 

Myös tämä on sellainen päätös, joka näyttäytyy ikävänä tavallisille kansalaisille. Mutta myös se on pakko tehdä, koska ilman julkisen talouden korjaustoimia Suomi ajautuisi vuosi vuodelta entistä syvempään velkaloukkuun, jossa sitä lopulta rangaistaisiin holtittomuudesta entistä suuremmilla koroilla. Ja ne leikkaisivat aikanaan vieläkin suuremman osan julkisesta taloudesta kun valtion nykyisillä lainaehdoilla.

* * *

Edellä kuvaamani ikävät päätökset korostavat suomalaisen yhteiskunnan ryhdistäytymisen tarvetta. Se tarvitsee enemmän osaamista, kekseliäisyyttä, rohkeutta, yrittäjyyttä ja työntekoa. Eli suurempaa kykyä tuottaa arvonlisää tehdylle työlle. 

Selkokielellä sanottuna Suomi tarvitsee siis uusia innovaatioita, joille on kysyntää meillä ja etenkin muualla. Siksi oli mukava lukea artikkeli, jossa MTV3 kertoi espoolaisesta yrityksestä - Varjo Technologies - joka tuottaa muun muassa hävittäjälentäjien koulutukseen soveltuvaa virtuaaliteknologiaa.

Tämän - itselleni aiemmin täysin tuntemattoman - yrityksen tuotteita käyttävät lähes kaikki maailman suurimmat ilmailu- ja puolustusteollisuuden toimijat sekä merkittävimmät autonvalmistajat kuten Volvo, Volkswagen, BMW, General Motors, Lockheed Martin, Airbus, Boeing, BAE Systems sekä Yhdysvaltain armeija ja usean Nato-maan puolustusvoimat. Enkä epäile yhtään, etteikö yrityksen työntekijöillä olisi mukavan elämän tarjoava palkkataso tai etteikö sen liikevoittoprosentti olisi vähintäänkin riittävä. 

Toinen viime aikojen esimerkki suomalaisen yrityksen läpimurrosta on lääkeyhtiö Orionin kehittämä uusi eturauhassyöpälääke. Yhtiön yhteistyökumppanin Bayerin tekemän arvion mukaan lääkkeen vuotuinen maailmanlaajuinen myynti voisi parhaimmillaan ylittää kolme miljardia euroa. 

Salaisuudeksi kuitenkin on jäänyt, kuinka suuri osa siitä virtaa liikevoittona suomalaisyhtiön osakkeenomistajille. Jotain kai kuitenkin kertoo se, että Orionin osakekurssi on viimeisen vuoden kuluessa noussut melko tarkalleen neljänneksellä. 

* * *

On tietenkin selvää, ettei kumpikaan edellä mainituista suomalaisyrityksistä tule työllistämään valtavia ihmisjoukkoja. Mutta ne jotka työllistyvät, käyttävät elämiseensä rahaa ja mahdollistavat sitä kautta osaltaan rahoituspohjan erilaisille palveluntarjoajille ruokakaupoista taidegallerioihin.

Ja samalla kilahtelee lantteja myös verokarhun usein kovin pohjattomaan pussiin, jota nykyinen hallituksemme näyttäisi kuitenkin yrittävän tosissaan paikata edellisten vuosikymmenten valtioneuvostojen leväperäisyyden jäljiltä. Toivon mukaan se myös onnistuu siinä.

Samoin on toivottava, että suomalaisilta löytyy rohkeutta ja osaamista synnyttää uusia pieniä yrityksiä, joiden osaaminen riittää kasvuun ja menestymiseen maailmalla. Ja että jo olemassa olevista yrityksistä mahdollisimman moni onnistuu alallaan ja jopa kasvaa. Ja että ne kaikki tarjoavat menestyksensä kautta kasvualustaa palvelusektorille sekä verotettavaa rahaa julkiselle hallinnolle. 

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!