Vihreä metsäpolitiikka menee metsään

Suomen valtionvelka on kasvanut nopeasti viime vuosina. Lisäksi maamme talouskasvu matelee ja nopeasti kiihtynyt inflaatio on tuhoamassa ihmisten säästöt. Myös maahanmuuttajavaltainen nuoriso aiheuttaa ongelmia ja näin talvea vasten jopa energian riittävyys on alkanut mietityttää. 

Hyvää tässä on se, että meiltä suomalaisilta kysytään ensi keväänä neuvoa millä linjalla maatamme hallitaan tulevina vuosina. Niinpä meidän kaikkien äänioikeutettujen on syytä perehtyä siihen, miten eri puolueet suunnittelevat hoitavansa maamme asioita, mikäli saavat siihen valtuutuksen. 

Tässä mielessä oli mielenkiintoista lukea Vihreiden vaaliteemoista. Puolue on nimittäin vaatimassa muun muassa 50 euron korotusta perusturvaan, kaksi viikkotuntia lisää opetusta peruskouluihin, kaikkien valtion omistamien vanhojen tai luonnontilaisten metsien suojelemista ja miljoonan hehtaarin ennallistamista suoksi. 

Toisin sanoen ympäristöpuolueemme uskoo, että meille olisi saatavissa parempi tulevaisuus lisäämällä julkisia menoja ja jäädyttämällä suomalaista taloutta entisestään. Erityisestä huolta Vihreät tuntee puheenjohtajansa Maria Ohisalon mukaan Suomen hiilinielujen romahtamisesta. 

Niinpä hän haluaisi vähentää maamme metsien talouskäyttöä. Näin siitä huolimatta, että metsäteollisuutemme on jo jonkin aikaa tehnyt kovasti töitä korvatakseen ne menetykset, jotka ovat aiheutuneet monikymmenvuotisen rahasammon eli paperin markkinoiden hiipumisesta. 

Tämä työ on johtamassa myös tuloksiin. Esimerkiksi UPM on ilmoittanut, että sen uusi "biojalostamo tuottaa sataprosenttisesti puupohjaisia biokemikaaleja, jotka mahdollistavat siirtymän fossiilisten raaka-aineiden käytöstä kestävämpiin vaihtoehtoihin useissa kuluttajalähtöisissä lopputuotteissa". 

Aamun lehti taas kertoi Stora-Enson keksinnöstä, jonka seurauksena puusta tullaan tulevaisuudessa valmistamaan fossiilisista ja kaivannaismateriaaleja korvaavaa materiaalia sähköautojen akkuihin. Myös kolmas suuri metsäfirmamme eli Metsä Group on uutisoinut fossiilipohjaista muovia korvaavista puupohjaisista innovaatioista. 

Niinpä mieleeni hiipi aamun uutisia lukiessani väkisinkin epäilys siitä, että mahtaakohan Vihreiden hiilinieluajattelu olla millään tavalla kestävän kehityksen periaatteiden mukaista. Vai onko se viime kädessä jopa ympäristön kannalta haitallista ehkäistessään siirtymistä fossiilisista raaka-aineista uusiutuviin ja samalla ympäristöystävällisempiin raaka-aineisiin.

Vihreiden tulevaisuussuunnitelmat eivät kuitenkaan ole valmiit, joten jään suurella mielenkiinnolla seuraamaan minkälaista keskustelua puolueessa käydään tänään sen maahanmuutto­poliittisista linjauksista ja maatalousohjelmasta. Löytyyköhän niistä julkista taloutta tervehdyttäviä tai ympäristön tilan parantamiseen toteutuessaan johtavia ajatuksia? Vai hallitseeko puolueen linjauksia näilläkin politiikan sektoreilla ideologialla kuorrutettu syvällisen ymmärtämättömyyteen perustuva - ja tosiasioille sokea - älyllisesti epärehellinen haihattelu? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arvot ja toimet ristiriidassa keskenään
Poru maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön yhdistämisestä
Vihreiden naisten logiikka

Terve itsekkyys ei ole synti

Helsingin sanomat kertoi EU:n ja muidenkin länsimaiden riippuvuudesta Kiinasta. Juttu oli sinänsä lukemisen arvoinen kertoessaan monien nykyajan välttämättömien tuotteiden ja raaka-aineiden tulevan Kiinasta sellaisessa mittakaavassa, ettei tilannetta ole mahdollista korjata kuin erittäin pitkällä aikavälillä. 

Kiinan ja länsimaiden suhde on nyt entistäkin akuutimpi Venäjän presidentin Vladimir Putinin osoittauduttua kaheliksi, joka uhmasi koko maailmaa hyökätessään Ukrainaan. Länsimaat eivät sitä hyväksyneet, joten Ukraina on saanut massiivista tukea, joka monien tuoreiden tietojen mukaan saattaa olla kääntämässä koko sodan kulun.

Tästä kaikesta on länsimaissa syytä tehdä se johtopäätös, ettei logiikka eri talouksien keskinäisen sitoutumisen rauhan varmistavasta luonteesta kestä silloin, kun jompikumpi osapuoli on diktaattorin ohjaama. Eikä tämä diktaattori kaihda riskien ottamista oman todellisen tai kuvitellun sankaruutensa saavuttamiseksi - Ukrainan tapauksessahan Putinin tavoitteena oli jäädä historiaan Venäjän suuruuden palauttajana. 

Toinen HS:n jutusta opittava asia liittyy länsimaiden tapaan moralisoida muiden toimintaa. Kiinan raaka-ainemonopolia olisi mahdollista heikentää, mikäli länsimaat saisivat käyttönsä afrikkalaisia luonnonvaroja. 

Valitettavasti siinä on kolme ongelmaa. Ensinnäkin länsimaiden itseruoskinta imperialismin ajasta on johtanut varovaisuuteen afrikkalaisten luonnonvarojen haalimisessa. Toiseksi - ja intellektuaalisesti ensimmäisen kanssa ristiriitaisesti - eurooppalaisen maailmanhalaaminen on johtanut afrikkalaisiin kohdistuvaan moralisointiin ihmisoikeuskysymyksissä. 

Kolmas ongelma on se, että kiinalaiset ovat jo nyt vahvasti läsnä Afrikassa ja sitä kautta kiinni myös sen luonnonvaroissa. Tämän aseman se on saavuttanut mahdollistamalla mittavia rakennusprojekteja kautta mustan maanosan - ja vaikenemalla ns. ihmisoikeusongelmista.

Kaiken kaikkiaan jokaiselle länsimaalle kohdistuva opetus tässä tilanteessa on se, ettei terve taloudellinen itsekkyys ole synti vaan suorastaan välttämätön edellytys kestävälle kehitykselle - eikä sitä kannata uhrata ainakaan maailmanparantamisen alttarille. 

Lisäksi on huomattava, että tämä itsekkyyden siunaus koskee myös markkinaliberalismia. Kiinahan on saavuttanut teknologisen asemansa tekemällä tuotteitaan halvemmalla kuin länsimaat ja sillä tavalla haalinut keskeisen aseman myös korkean teknologian tuotteiden valmistajana. Ehkäpä länsimaissa kannattaisi tulevaisuudessa lisätä kiinalaisten korkean teknologian tuotteiden kustannuksiin myös kriisinhallinnallinen hinta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tietämättömyys mahdollistaa propagandan - ja propaganda estää hyvän elämän
Ei ole helppoa olla vihreä ja älyllisesti rehellinen
Idän uusi itsevaltias

Esimerkin voimattomuus sai vahvistuksen

Glasgown ilmastoneuvottelut saatiin sitten päätökseen. Pohjoismaalaisista siellä onnistui parhaiten Greta Thunberg, joka sai jälleen julkisuutta "blah, blah blah" kommentillaan. 

Vakavammat asiat uutisoi esimerkiksi Helsingin Sanomat, jonka mukaan kokouksessa tehdyssä sopimuksessa päätettiin kiristää päästövähennyksistä ilmoittamisen tahtia jokavuotiseksi, mainittiin ensi kertaa fossiilisten polttoaineiden tukien ja hiilenpolton vähentäminen, luvattiin kehitysmaille lisää sopeutumisrahaa ja vahvistettiin, että lämpeneminen halutaan yhä rajoittaa 1,5 asteeseen. 

Sopimuksen sanamuodot olivat HS:n mukaan vesitettyjä, minkä takia kokouksen puheenjohtaja päätti palaverin pyytämällä anteeksi. Päällimmäisenä syynä tähän lienee ollut se, että yli kolmannesta maailman väestöstä edustavat Intia ja Kiina huolehtivat hiilen vähentämistä ja fossiilisten polttoaineiden tukia koskevan kirjauksen vesittämisestä. 

Meidän suomalaisten kannalta kokouksen merkittävin opetus oli se, etteivät maailman hiilipäätötilastoissa toisena ja seitsemäntenä olevat Kiina ja Intia välittäneet Suomen tai edes Euroopan Unionin esimerkistä. Niinpä EU:n edustajat ilmaisivat pettymyksensä Glasgown kokouksen lopputuloksiin. 

Nähtäväksi siis jää, vaikuttaako tämä konkreettinen tulos siihen, kuinka innokkaasti suomalaispoliitikot vaativat jatkossa maatamme kiristämään omaa ilmastopolitiikkaamme perustellen sitä muulle maailmalle annettavalla esimerkillä. Jos ja kun Glasgown lopputuloksella ei ole siihen vaikutusta, vaan saman virren veisuuta jatketaan myös tulevaisuudesta huolimatta nyt ilmeiseksi käyneestä perustelun kelvottomuudesta, saamme vahvistuksen heidän älyllisestä epärehellisyydestään. 

Enkä tällä tarkoita sitä, etteikö fossiilisesta energiasta olisi syytä luopua - se olisi järkevää, vaikka niistä lähtevällä hiilidioksidilla ei olisi tuon taivaallista merkitystä ilmaston lämpötilan kannalta. Mutta - ja tämä on oleellista - sitä ei kannata tehdä uhraamalla Euroopan taloudellinen kilpailukyky vaan tieteellistaloudellisten innovaatioiden kautta siten, että parannamme samalla oman elämämme edellytyksiä.

Lopuksi - tämän kirjoituksen pääasiaan millään tavalla liittymättä - toivotan kaikille lapsellisille miehille hyvää isänpäivää. Pitäkää itsenne miehinä ja hyvinä esimerkkeinä jälkipolville! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyviä uutisia Glasgowsta ja muualta
Niin makaa kuin petaa - mutta nuorten kannattaisi tehdä lakanoiden välissä muutakin
Pari sanaa Pariisin ilmastosopimuksen seurauksista ja taustoista

Ennuste ja sen seuraukset

Eilisten uutisten mukaan Suomen ilmastopaneeli on maalannut synkkää kuvaa Suomen olosuhteista tulevina vuosikymmeninä. Keskilämpötila nousee vuosien 1990–2020 jaksosta noin 1,3 astetta vuoteen 2040 mennessä. Sen seurauksena vesisateet, kuivuus, tuulisuus, metsäpalot ja tuholaiset lisääntyvät, talvet leudontuvat, routa ja jääpeitteet vähenevät, helteet yleistyvät ja tulvariskit kasvavat. 

Esileikkinä tästä kaikesta mainitaan viime vuosien vesistö- ja rannikkotulvien tuhot, joiden jälkien paikkailu on maksanut kymmeniä miljoonia euroja, kuten myös myrskytuhot ja menetykset kantorahatuloissa. Hellekuolemiakin raportoidaan vuosittain noin 200–400.

Tartun tässä tuohon 1,3 asteen nousuun, koska se on selvästi mitattava ennuste, jonka ainakin edellä linkitetty uutinen antoi ymmärtää perustuvan tietoon, eli sanasta sanaan "tiedämme jo, että Suomen keskilämpötila nousee vuosien 1990–2020 jaksosta noin 1,3 astetta vuoteen 2040 mennessä".

Asiaa jatkossa seuratakseni piirsin Ilmatieteen laitoksen nettivivun tietojen pohjalta kuvan Helsingin Kaisaniemen ja Sodankylän vuotuisten keskilämpöjen tilastokuvaajasta. Sitä varten laskin jokaiselle vuodelle näiden kahden mittauksen keskiarvon, jota voine pitää kohtuullisena estimaattina Suomen keskilämpötilasta tai ainakin sen muutoksista, koska toinen paikkakunnista sijaitsee aivan etelässä ja toinen pohjoisessa. Ja molemmat tilastot ovat kaikkien kansalaisten helposti saatavilla. 

Kuvassa on sinisellä edellä mainittu lämpötilasarja sekä punaisella viivalla merkitty lämpötila, joka meillä pitäisi vallita vuoteen 2040 mennessä. Kuten näemme, olemme saavuttaneet ja ylittäneetkin sen jo viime vuonna, mutta toki olemme vielä jonkin verran jäljessä kun tarkastellaan vuosien keskilämpöjen keskimääräistä tasoa.

* * *

Tähän liittyen panin merkille, että tämän aamun uutisessa ST1 Nordicin toimitusjohtaja oli huolissaan siitä vauhdista, jolla Suomi ja EU tekevät ilmastotoimia. Hän kertoi, että "haluaisin olla ja olenkin osin optimistinen, mutta valitettavasti tosiasiat näyttävät siltä, että optimismia on kaikilta osin vaikea perustella".

Ongelmana on hänen mukaansa se, että Eurooppa on ajautumassa ongelmiin ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvän sääntelyn seurauksena, koska sen toteuttamiseksi ei ole valmista teknologiaa. Se saattaa johtaa epäterveeseen kilpailuun ja jo nyt näkyy, että päästöjä on siirtynyt Euroopan ulkopuolelle. Ja aina kun näin käy, ei ilmastonmuutos hidastu lainkaan, mutta Eurooppa köyhtyy.

Nähtäväksi siis jää, mihin tulevaisuus meidät vie. Onko ST1 Nordicin toimitusjohtaja turhan pessimistinen, vai tuhoaako EU:n ja Suomen johto meidän tulevaisuutemme? Ja kuinka tarkasti ilmastopaneelin vuotta 2040 koskeva tieto mahtaakaan pitää paikkansa? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sitra levitti Oras Tynkkysen muotoilemaa valeuutista
IPCC julkaisi raportin ja minä löysin muunneltua totuutta
Suomalaisen vihreän talouden nykytila ja tulevaisuus

Komission metsästrategia

Komissio julkaisi metsästrategiansa eilen. Lopputulos oli kelvollinen sekä metsänomistajien etujärjestölle MTK:lle ja metsäteollisuudelle että ympäristöväelle. Tosin samalla tuli esiin se, että vähän aiemmin julkaistu ilmastopaketti vaikeuttaa sahoille kertyvän sahanpurun hyödyntämistä eli saattaa ehkäistä Suomeen syntyviä biotalousinvestointeja.

On myös huomattava, että komissio puuttui metsänhoitoon kirjaamalla avohakkuiden käytön erikseen perusteltavaksi. Mikäli tämä tulkitaan tiukasti - kuten MTV3:n haastattelema tutkija teki - se tarkoittaisi siirtymistä jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen, jonka puuntuotos on vain noin 80 prosenttia avohakkuutalouden tuottamasta. 

Tällä olisi Suomen kannalta dramaattiset seuraukset, koska metsätaloudessa 90 % tuloksesta syntyy vasta hakkuiden jälkeen. Siten esimerkiksi Suomen verottaja saisi tulevaisuudessa vuotuisen 4 miljardin euron sijaan "vain" 3,2 miljardin euron potin.

Tässä yhteydessä kiinnitin itse huomioni erityisesti siihen, että EU:n komissio aikoo antaa vuonna 2023 esityksen metsien kartoittamisesta satelliittien avulla. Näin siksi, että tärkeimpien metsämaiden - kuten Suomen tai Ruotsin - metsävarat ja niiden kehitys tunnetaan erittäin tarkasti valtakunnallisten metsien inventointien kautta. 

Erityisen huolestuttavaa asiassa on se, että Euroopan komission tutkimuskeskuksessa jokin aika sitten satelliittidatan pohjalta tehdyn tutkimuksen tulokset olivat rankalla tavalla harhaisia. Niissä väitettiin, että Euroopan metsähakkuut - etenkin Pohjoismaissa, Baltiassa ja Iberian niemimaalla olisivat lisääntyneet äkillisesti 69 prosentilla, vaikka muutokset olivat todellisuudessa pieniä eli selittyivät suhdannevaihteluilla. 

Jos EU aikoo siis tulevaisuudessa perustaa metsäpolitiikkansa satelliittidataan, on siihen perustuvia menetelmiä kehitettävä todella paljon, jotta vältytään harhaisen tiedon käyttämistä poliittisen päätöksenteon perusteena. Tämä on erityisen tärkeää pyrittäessä taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävään metsien käyttöön. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia
Komissio hamuaa määräysvallan suomalaisiin metsiin
Mahtavatkohan vihreät ymmärtää politiikkansa seurauksia?

Työstäkieltäytyjäliitto

Opin tänä aamuna, että Suomessa toimii sellainenkin järjestö kuin työstäkieltäytyjäliitto. Sen nettisivu alkaa isolla tekstillä, jossa vaaditaan "vastikkeetonta rahaa kaikille". 

Tähän on siis tultu suomalaisen sosiaalidemokraattisen yhteiskunnan rakentamisessa. Meillä toimii henkilöitä - alussa linkittämäni jutun mukaan jopa yhteiskunnan maksaman tohtorinkoulutuksen saaneita - jotka vaativat kaikille ilmaista rahaa ja uhkailevat työstä kieltäytymisellä. 

En lähtenyt selvittelemään millä työsäkieltäytyjäliitto perustelee vaatimuksiaan, mutta epäilen niiden taustalla olevan tiettyjen suorittavan työn alojen alhaisen palkkatason, jonka he katsovat kohtuuttomaksi. Ymmärrän tietenkin hyvin vaatimuksen korkeammista palkoista, mutta muistutan samalla, ettei palkanmaksuvara - sen enempää kuin julkinen sosiaaliturvakaan - synny ilman tehdyn työn tuottamaa arvonlisää. 

Siten henkilö, joka jättää vapaaehtoisesti kantamatta oman kortensa kekoon on yhteiskunnan loinen eli verenimijä, joka kaventaa muiden työstään saamaa palkkiota. Tämän palkkion - myös matalapalkka-aloilla - katon muodostaa puolestaan työntekijän tuottavuus eli hänen toimijansa työnantajalleen tuottama taloudellinen lisäarvo sen jälkeen kun työn tuloksesta on poistettu työnantajan kulut. 

Tämän seurauksena alhainen palkka johtuu viime kädessä tekijänsä työn alhaisesta tuottavuudesta. Ja ainoa pidemmällä aikavälillä toimiva keino palkan nostamiseen on itse kunkin tekemän työn tuottavuuden nostaminen. Näin siis yhteiskunnan tasolla.

Todellisuudessa asia ei ole näin yksioikoinen, vaan yhteiskunta tukee matalapalkkaisia ihmisiä jo nyt monella tavalla rahoittaen toimintansa verottaen parempipalkkaisia ihmisiä raskaalla kädellä, jotta sillä olisi varaa tarjota pienipalkkaisille erilaisia etuja ja palveluita. Näiden puolestaan kannattaa maksaa ainakin johonkin rajaan asti, koska siten toimien heidän elinympäristönsä pysyy rauhallisena. 

Jos nyt sitten kaikenlainen työstä kieltäytyminen lisääntyisi oleellisesti, kasvaisi yhteiskunnan hyväosaisten verotustaakka entistä sietämättömämmäksi. Sen seurauksena he jossain vaiheessa katsoisivat parhaaksi siirtyä sellaiseen elinympäristöön, jossa tehdystä työstä käteen jäävä palkanosa on tyydyttävä. Samalla uutta hyvinvointia luovien innovaatioiden määrä vähenisi. Ajan myötä tämä kehitys johtaisi yhteiskunnan köyhtymiseen ja pitkään jatkuessaan jopa romahdukseen muiden sosialististen kokeilujen tavoin.

On siis erinomainen asia, että työstäkieltäytyjäliitto on marginaalinen järjestö. Ja sellaisena sen on hyvä pysyä myös tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veronmaksajan taksvärkkipäivä - vaiettu aihe
800 euron perustulo?
Kansalaispalkka

Onko Suomi punavihreä demokratia?

Suomalaismedioita lukiessa tai hallituksen ministereitä kuunnellessa voisi kuvitella, että maamme on jonkinlainen punavihreä demokratia, joka tahtoo oman kansansa hyvinvoinnin uhraamalla pelastaa niin kehitysmaat, elintasopakolaiset, taloutensa sotkeneet vanhat kulttuurikansat, monenmoiset luonnonelävät kuin ilmastonkin. Nyt kuitenkin näyttää, ettei asia sittenkään ole aivan niin yksioikoinen.  

Tästä antoi viitteitä muutamakin tuore uutinen. Niistä ensimmäinen oli tieto siitä, että kansalaisaloite polttoaineiden hinnan alentamiseksi keräsi hiukan yli vuorokaudessa tarvittavan nimimäärän päästäkseen eduskunnan käsittelyyn. Tätä kirjoitettaessa eli kahden vuorokauden kohdalla allekirjoittajia on jo yli 67 359 ja määrä kasvaa ripeästi.

Nähtäväksi jää, tuleeko kansalaisaloitteesta kaikkien aikojen eniten kannatettu. Kävi näin tai ei, on sen jo nyt saama suosio painava osoitus maan poliittisille päättäjille - ja erityisesti Sanna Marinin (sd) hallitukselle - siitä, ettei ihmisten perustarpeita voi verottaa loputtomiin edes maailmanparantamisen varjolla.

Toinen viite siihen, etteivät ainakaan kaikki suomalaiset sittenkään ole täysin valmiita punavihreyteen saatiin mielipidekirjoituksesta, jossa professori Olli Dahl moitti Suomen ilmastopaneelia, koska sen "vaatimukset Suomen metsien suojelusta ja niiden käyttämisestä vain hiilinieluina ovat kestävän kehityksen taloudellisten ja sosiaalisten ulottuvuuksien vastaisia ja korostavat vain ympäristöulottuvuutta". Kirjoitus kannattaa lukea kokonaisuudessaan, sillä se osoittaa faktoihin perustuen punavihreän ilmastopaneelin ajaman metsäpolitiikan yksisilmäisyyden ellei peräti mielipuolisuuden.

Kolmas viite suomalaisten punavihreyttä kohtaan tuntemasta vastenmielisyydestä saatiin uunituoreesta Helsingin sanomien gallupista. Sen mukaan vihervasemmiston (SDP + Vihreät + Vasemmistoliitto) kannatus oli pudonnut jo 37,6 prosenttiin. 

Kansalaisten kyllästymistä alleviivasi lisäksi se, että maan suosituimmaksi puolueeksi oli noussut punavihreyden vastapoolina pidetty Perussuomalaiset, jonka kannatusero SDP:hen oli kasvanut prosenttiyksikköön. Nähtäväksi jää, kuinka suureksi ero kasvaa kunnallisvaaleihin mennessä.

Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että suomalaisten ehdoton enemmistö on sittenkin tervejärkistä joukkoa, joka kyllä saattaa erehtyä tekemään typeriä poliittisia valintoja vaalilupausten tai muun propagandan uhrina, mutta joka ennemmin tai myöhemmin herää huomaamaan tehtyjen valintojen heidän oman elämänsä ja tasapainoisen kestävän kehityksen kannalta tuhoisat seuraukset.

Lopuksi todettakoon, että tämän kirjoituksen valmiiksi saatuani, oli alussa mainitun kansalaisaloitteen allekirjoittanut 68 041 suomalaista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Markkinatalouden kannattajat eivät ole arvoliberaaleja
Suomalaiset ovat lähes immuuneja huuhaalle
Vihreä aate johtaa harmaaseen ja masentavaan tulevaisuuteen

Markkinatalous Harvardin professorin silmin

Helsingin Sanomissa oli juttu entisestä kommunistista ja nykyisestä Harvardin taloustieteen professorista Philippe Aghionista. Myönnän, että tuo entinen kommunisti -maininta sai minut epäluuloiseksi. Se oli kuitenkin turhaa, sillä professorin näkemykset olivat varsin järkeviä, joten toistan niistä tärkeimmät - omien kommenttieni kera - tähän.

Aghion puhui paljon mahdollisuuksien tasa-arvosta. Eli siitä, että kaikilla pitäisi olla yhtäläiset mahdollisuudet menestyä ja vaurastua haluamallaan tavalla, kunhan se on yhteiskunnassa hyväksyttyä eli lainsäädännön sallimaa. Jälkimmäisen määrittää poliittinen koneisto säätämällä lakeja.

Tämä on aivan eri asia kuin vasemmistolainen näkemys, jossa puhutaan tasa-arvosta siten, että kaikilla pitäisi olla samat oikeudet riippumatta siitä, mitä he tekevät yhteiskunnan hyväksi. Sellainen johtaa yrittämisen ja innovatiivisuuden katoamiseen ja sitä kautta kehityksen pysähtymiseen, kuten viime vuosisadan suurissa sosialistisissa kokeiluissa havaittiin.

Tässä yhteydessä haluan huomauttaa, että mikäli ihmisten kyvyt menestyä poikkeavat toisistaan perinnöllisesti (kuten ne epäilemättä tekevät), syntyy eräänlainen luonnonvalinta, jossa geneettisesti parhaat perheet ja suvut muodostavat pitkällä aikavälillä taloudellisen ja yhteiskunnallisen yläluokan. Tällöin yhteiskunta ajautuu geneettisesti määräytyneeseen luokkayhteiskuntaan, jossa talouden pelisäännöt eivät määritä ihmisten asemaa, vaan ne periytyvät geneettisesti sukupolvelta toiselle. Tämä huoli on kuitenkin pikemminkin teoreettinen kuin todellinen, koska valinnan kriteerit vaihtunevat luonnonvalinnan vaikutusta nopeammin.

Aghion mainitsi myös, että "kapitalismi nivoutuu markkinatalouteen. Siinä keskeinen ajatus on, että yritykset ja kotitaloudet ratkaisevat talouden ongelmat markkinoilla kysynnän ja tarjonnan perusteella. Lisäksi pääoma ja työvoima voivat liikkua vapaasti."

Tämä poikkeaa vasemmiston yleisestä ajatuksesta, jonka mukaan talouden ongelmat voitaisiin ratkaista julkisin toimin. Tämä ei pidä paikkaansa, koska julkiselta toimijalta puuttuu taloudellinen insentiivi - tai se on ainakin oleellisesti vähäisempi - kuin omien rahojensa kanssa pelaavalla yksityisellä. Siksi lainsäätäjän tehtävänä on yksityisen talouden toimintaedellytysten luominen, eikä niinkään yrittäjäksi asettuminen.

On kuitenkin selvää, että monopoliaseman saavuttanut yksityinen yritys asettuu esteeksi innovatiivisuudelle samalla tavoin kuin kaiken hallitseva julkinen sektori. Siksi Aghion totesi, että "kapitalismi tarvitsee myös sääntöjä ja rajoituksia tuottaakseen taloudellista hyvinvointia ja turvaa mahdollisimman laaja-alaisesti".

Aghion kertoi myös, ettei verotusta kannata keventää liian pitkälle, mutta toisaalta ei ole yhteiskunnallisesti kestävää estää ihmisiä vaurastumasta hyvin ankarilla veronkiristyksillä. Kysymys on siis sellaisen tasapainon löytämisestä, jonka tuottaa mahdollisimman paljon yhteiskunnallista hyvää – sekä yrityksille että ihmisille.

Tässä hän poikkeaa Thomas Pikettystä, joka haluaisi tolkuttomalla verotuksen kiristämisellä poistaa motiivit innovaatioilta, koska "kaikki innovaatiot pakkolunastettaisiin". Siksi Aghionin mukaan myös "väärin suunniteltu verojärjestelmä estää innovaatioita, kun taas hyvä verojärjestelmää kannustaa innovaatioihin, mutta huolehtii myös verotuksen oikeanlaisesta jakautumisesta. Innovaatiot edellyttävät joustavuutta työmarkkinoilla ja verotuksessa, mutta myös luovaa tuhoa."

Luovan tuhon mahdollistamiseksi työntekijöiden palkkaamisen pitää olla helppoa, samoin kuin irtisanomisen, jonka vastapainoksi tarvitaan sosiaalista turvaverkkoa. Se on omiaan lisäämään riskinottoa ja innovaatioita. Esimerkkinä Aghion mainitsi tanskalaisen järjestelmän, jossa irtisanominen on helppoa, sosiaalinen turvaverkko toimiva ja työttömän on otettava vastaan tarjolla oleva työ.

Aghionin mukaan "keskeistä ei ole se, että suojataan työpaikkoja. Tärkeintä on suojata yksittäisiä ihmisiä. Jos yksittäisen ihmisen suojeleminen taloudelliselta ahdingolta on suorassa yhteydessä hänen työpaikkaansa, kaikki haluavat pitää kiinni vanhoista työpaikoistaan."

Tämä on syytä ymmärtää myös marinilaisessa Suomessa. Mikäli tavoitteena on yhteiskunnan kehittäminen taloudellisesti nykyistä vahvemmaksi, ei pelimerkkejä kannata sijoittaa kilpailukyvyttömille toimialoille eikä työpaikkojen säilyttämiseen niissä, vaan katsoa mistä rahoille saa parhaan vasteen. Tässä on vielä erityisesti huomattava, ettei tätä valintaa tule tehdä aatteen palossa vaan tosiasiat tunnustaen ja tunnistaen.

Kaiken kaikkiaan Aghion siis loi kuvan taloudesta, jossa sopiva yhdistelmä pelisääntöjä, kannustimia, muutosvalmiutta ja turvaverkkoa luo taloudelle toimivan perustan, jossa rikastuminen on mahdollista jokaiselle, mutta pelisäännöt ovat selvät ja ehkäisevät taloudelliseen stagnaatioon kasvavien jättiyritysten (tai julkisen sektorin) syntymisen. 

Keskeistä on siis terveen taloudellisen kilpailun salliminen, jossa ihmisille turvataan mahdollisuuksien tasa-arvo, varmistetaan yrittämisen kannustimet, mutta samalla estetään stagnaatioon pyrkivien monopolien muodostuminen. Näin toimien voidaan huolehtia parhaiten myös yhteiskunnan sosiaalisesti ja ekologisesti kestävästä tulevaisuudesta.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Lapsettomuuden aiheuttama taakka

Vihervasemmistossa ei ymmärretä jakopolitiikan ja verotuksen yhteyttä

Kestävyyden alalajit ovat aina ristiriidassa

Ilmastonmuutoksen suurimmat uhat

Ilta-Sanomissa Olli Waris kommentoi suomalaista ilmastopolitiikkaa. Sen lisäksi että hän monen muun lailla on huomannut aiheen suosivan erityisesti Vihreitä, mutta myös Perussuomalaisia, otti hän esille myös maailma ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalaksen koko ongelman perusteista muistuttavan kommentin.

Taalas on nimittäin todennut, ettei ilmaston lämpenemisen ehkäisemisessä oleellista ole ruokavalio eikä edes lentäminen. Pääasia hänen mukaansa on kasvihuonekaasujen kasvun ilmakehässä aiheuttaneet fossiiliset polttoaineet, joiden käytön lopettamiseen kannattaisi käyttää "kaikki paukut".

Waris viittasi kirjoituksessaan myös viikon takaiseen Ylen juttuun, jossa Taalas sanoi, että "hiilinieluilla voidaan saada ongelmaan helpotusta, mutta jos fossiilipäästöihin ei puututa, ilmastonmuutokseen liittyvät pulmat eivät ratkea". Hän siis kumosi monien tutkijoiden usein esittämän väitteen, jonka mukaan hiilinielujen kasvattaminen olisi kasvihuonekaasujen vähentämisen kannalta sama asia kuin fossiilisten päästöjen vähentämien. Ei ole.

En tässä kirjoituksessa ota kantaa ihmisen rooliin ilmastonmuutoksessa enkä sen aiheuttaman suunnattoman uhan reaalisuuteen. Kuumenneessa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä on kuitenkin erinomaista, että Petteri Taalas tuo kuumenneeseen keskusteluun jonkinlaista järjen ääntä, jota myös keskustelun vihervasemmistolaisen ääripään luulisi kuuntelevan.

Meille suomalaisille tuo ääni kertoo erityisesti sen, ettei meidän ole syytä vaikeuttaa kohtuuttomasti taloutemme yhtenä selkärankana toimivan metsä- ja muun teollisuuden toimintaedellytyksiä. Eikä muutenkaan luoda yhteiskuntaan toivottomuuden ilmapiiriä, koska siihen ei reaalitodellisuudessa ole tarvetta.

Edelle linkitetyssä Ylen jutussa Taalas totesi olevansa huolissaan nuorisomme ilmastoahdistuksesta, ja linjasi, että "emme ratkaise ongelmaa tänään, mutta lähivuosien aikana meidän on keksittävä keinoja muuttaa toimintatapojamme". Itse näen asian samalla tavalla: oli ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos niin suuri uhkakuva kuin väitetään tai ei, on ihmiskunnan - tai ainakin sen kehittyneimmän osan - teknologinen kehitys menossa eteenpäin, ja ratkaisee tarvittaessa myös kasvihuonekaasu- eli ilmastonmuutosongelman.

Aikamme suurimman uhan näenkin maailman kehitysmaalaistumisessa eli ihmiskunnan innovaatiopotentiaalin katoamisessa. Sen suhteen taas avainasioita ovat kehitysmaiden väestönkasvun pysäyttäminen sekä länsimaihin suuntautuvan kansainvaelluksen suitsiminen sellaisiin mittoihin, etteivät niiden yhteiskuntarakenteet sorru.

Edellisiin liittyen kolmas suuri tekijä on ilmastoahdistuksen ja myös länsimaisen nuorison vuosi vuodelta kasvaneen hedonismin seurauksena uhanalaistunut väestön uusiutuminen. Mikäli länsimaiden kantaväestö on siirtynyt pysyvästi lasku-uralle, tulee väestönvaihto olemaan väistämätön ennemmin tai myöhemmin.

Siihen liittyen Riikka Purra (ps) esitti mielenkiintoisen tieteelliseen tietoon perustuvan kuvan. Sen mukaan etnisesti ruotsalaiset jäävät maassaan vähemmistöön joskus 2050-luvulla ja etnisesti suomalaistenkin osuus laskee Pohjanlahden tällä puolella 70 prosenttiin vuosisadan loppuun mennessä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastopaneeli onnistui jälleen
Vihreä aate johtaa harmaaseen ja masentavaan tulevaisuuteen
Pakolaispolitiikassa on siirryttävä suojelemaan eurooppalaista elämäntapaa

Sademetsätuhon syyt

Aamun lehti päivitteli Amazonian sademetsien tuhoutumisella. Jutun mukaan "yhden sademetsähehtaarin polttamisesta vapautuu saman verran hiilidioksidia kuin 250 suomalaisen vuoden autoiluista tai 250 000 kasvihuonetomaattikilon tuottamisesta".

Kun huomioidaan, että Amazonian sademetsistä katoaa joka vuosi vähintään Pirkanmaan kokoinen alue ymmärtää, ettei kyse ole pikkuasiasta maailman hiilinielujen kannalta. Siksi oli hienoa, että lehti tarjosi meille aineksia sen pohtimiseen, mistä ongelma johtuu ja mitä sille voisi tehdä.

Jutun mukaan suurin syyllinen sademetsien katoamiseen on ihmisten lihansyönti. Näin siksi, että hävitettävästä sademetsästä noin 80 prosenttia raivataan laitumeksi.

Toki Brasiliassa on myös metsänhakkuita. Niistä suuri osa on laittomia - monesti meilläkin jatkuvan kasvatuksen nimellä uutta tuloaan tekeviä arvokkaimpien puiden poimintahakkuita - eikä hakattuja metsiä kunnosteta uudelleen kasvukuntoon kuten Suomessa.

Jutussa todettiin myös metsäkadon todellinen syy: nykyisin sademetsien ylläpito ei mahdollista ihmisten elämää. Eli paikallinen väestö ei saa siitä rahaa - toisin kuin maataloudesta.

Tämän muuttamiseksi toimittaja suositteli, ettei suomalainen kuluttaja ostaisi brasilialaista naudanlihaa eikä edes kanaa, jonka rehu on tuotettu siellä. Niiden sijaan kannattaisi käyttää brasilialaisia tuotteita, joita voidaan tuottaa sademetsien siimeksessä.

Alussa linkittämässäni jutussa kerrottiin, että sademetsistä huolissaan olevat voisivat alkaa maksaa niiden pystyssä pitämisestä hiiliveroa. Näin metsästä syntyisi paikalliselle omistajalleen arvo - olettaen etteivät rahat päädy korruption ammottavaan kitaan.

Lisäksi jutun lopussa arvellaan, että "loppujen lopuksi sademetsien suojelu on silkkaa politiikkaa: lakeja, asetuksia sekä ennen kaikkea niiden valvontaa ja rangaistusten jakamista". Lisäksi koko tarinan viimeinen virke kuuluu, että "oikeastaan vaikein kysymys onkin, miten sillä voi tienata, että on kaatamatta puun".

* * *

Suomessa metsäpuiden yhteenlaskettu tilavuus - hiilivarasto - on kasvanut jatkuvasti jo kymmeniä vuosia. Siihen on syynä se, että meillä omistaja saa metsistään puuta myymällä rahaa. Ja hänet on velvoitettu hakkuiden jälkeen saattamaan metsänsä uuteen kasvuun.

Omistajan kannalta tulevien puukauppojen tili on tehnyt myös metsien kasvua ja tukkipuun osuutta lisäävästä metsänhoidosta kannattavaa - etenkin kun sitä on osittain tuettu julkisista varoista. Ilman metsien hakkuiden jälkeistä uudistamista ja metsänhoitoa kasvaisivat metsämme aivan oleellisesti vähemmän kuin nykyisin - näin vaikka metsiä ei olisikaan raivattu pelloiksi paremman taloudellisen tuoton toivossa.

Järkevän metsäpolitiikan ja metsänkäytön ansiosta Suomen metsien sisältämä hiilivarasto on kasvanut jo vuosikymmeniä, vaikka samalla puiden varassa on syntynyt maailmanluokan metsäteollisuus. Ei siis voi kylliksi alleviivata metsien omistajalleen antaman arvon merkitystä metsien hiilivarastoille meillä ja muualla - ja ihmetellä aamun lehden loppukaneettia puiden kaatamatta jättämisestä.

Kirjoitin tämän tekstin siksi, että myös meillä Suomessa on päätään nostanut ja asiaa ymmärtämättömien poliitikkojen ja kansalaisten suosiota saanut metsien talouskäytön vaikeuttaminen tai palaaminen jatkuvaan kasvatukseen. Sellaisen politiikan loogisia seurauksia voimme ihailla tämän aamun sademetsäjutusta: ellei metsällä ole arvoa omistajalleen, ei siitä pidetä myöskään huolta.

Samalla on todettava aamun lehdessä mainitusta hiilinielukorvauksesta, että sen jatkuvuuden edellytyksenä on irtorahan löytyminen ja poliittinen suuntaaminen kyseiseen tarkoitukseen, kun taas metsien vastuullisesta talouskäytöstä hiilinielujen säilyttämiseen tarvittavat varat syntyvät normaalin liiketoiminnan tuloksena. Arvoisa lukijani voinee itse päätellä, kumpi vaihtoehto tarjoaa pysyvämmän ratkaisun hiilinielujen kasvattamiselle tässä poliittisten muotivirtausten maailmassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko
Akanoita
Miksi enää ei ole varaa piikoihin?

Kuka nousisi vastustamaan Kemin tulevaa sellutehdasta

Meneillään olevan maailmantalouden positiivisen vaiheen aikana olemme Suomessa saaneet tottua siihen, kuinka hyvien aikojen odotetaan päättyvän aivan pian. Kulunut viikko oli tässä suhteessa mielenkiintoinen, sillä silloin julkaistiin todella monen yrityksen tämän vuoden ensimmäisen kvartaalin tulokset.

Niistä uutisoi esimerkiksi Helsingin Sanomat seuraavasti: "Suomalaisyritykset kertoivat sarjassa hyviä uutisia: UPM:ltä loistotulos, Valmetin tilauskanta ennätyksessä". Yle oli vähän varovaisempi, mutta otsikoi kuitenkin positiivissävyisesti "Tulospäivä: Kemira yllätti, Nesteen voittokulku uusiutuvilla jatkui, sellun hyvä menekki piti metsäfirmat iskussa".

Hyviin talousuutisiin kuului myös Metsä Groupin ilmoitus aikomuksestaan rakentaa jättimäinen sellutehdas Kemiin. Mikäli se toteutuu, saavutetaan kutakuinkin suomalaisten metsien puuntuotannollisesti kestävän käytön raja.

Hallitusta parhaillaan kokoava Antti Rinne (sd) ja monet muut poliitikot ottivat tiedon sellutehdasinvestoinnista tyydytyksellä vastaan. Tuohan se vientisektorille lisävoimaa ja ihmisille hyväpalkkaisia työpaikkoja.

Ottaen huomioon viime aikojen ilmastonmuutoskeskustelun on tehtaan kritiikki ollut ainakin toistaiseksi varsin laimeaa. Voisin kuvitella, että kaikki suomalaispuolueet Perussuomalaisia lukuun ottamatta muotoilisivat tekstin, jossa muistutettaisiin sitoutumisesta kasvihuonekaasujen rajoittamisesta siten, että globaalin ilmaston lämpeneminen jäisi 1,5 asteeseen.

Itse näen asian siten, että Metsä Groupin tehdassuunnitelma on nyt sellainen iso realiteetti, jossa kestävyyden eri osa-alueet lyövät toisiaan vahvasti korville. Viennin arvo ja työpaikat lisäävät taloudellista ja myös sosiaalista kestävyyttä. Sen sijaan puiden tarkka hyötykäyttö on haaste ekologiselle - ja pohjoiseen sijoittuessaan ehkä myös aavistuksen saamelaisten kulttuuriselle - kestävyydelle.

Mistä siis löytyy se poliitikko, joka kertoo kemiläisille ja maan pohjoisosien metsänomistajille ja metsäammattilaisille vastustavansa heidän tulevaisuutensa kannalta merkittävää investointia koska se vaarantaa ilmastonmuutoksen vastaiset tavoitteet? Tavoitteet, joiden vaikutus ilmaston lämpenemiseen on parhaimmillaankin promilleluokkaa.

Nähtäväksi jää löytyykö pelin avaaja vihreistä kansanedustajista vai kenties vasemmistoliittolaisista. Tai tulisiko se yllättäen keskustalaisten tai kokoomuslaisten piiristä? Ellei sitten joltain rohkealta demarilta, ruotsalaiselta tai peräti kristilliseltä poliitikolta? Ja miten se vaikuttaa hänen puolueensa kannatukseen eurovaaleissa ja/tai mielipidetiedusteluissa.

Aiempia ajatuksia samasta aiheesta:
Metsien kasvusta ja ilmastohistoriasta
HS linjasi metsäpoliittisen uutisointinsa
Kumpi ompi pahempi: ilmastonmuutos vai sen ehkäisy?

Ylimenopäivä on pohjimmiltaan valeuutinen

WWF sai jälleen läpi väitteensä siitä, että Suomi olisi käyttänyt osuutensa maailman luonnonvaroista. Kuten olen aiemmin todennut, on tuo laskelma sikäli virheellinen, ettei se huomioi maamme pinta-alaa eli henkeä kohti kestävästi käytettävissä olevia luonnonvarojamme.

WWF väitti jopa niin, että tuo ns. ylimenopäivä tuli tänä vuonna vastaan peräti viikkoa ennen kuin edellisenä vuonna. Ottamatta tässä kantaa laskelman muuhun oikeellisuuteen, on tässä  syytä huomioida - sen lisäksi että elämme juuri nyt nopean talouskasvun aikaa - että maapallon väestö kasvoi vuodessa yli yhden prosentin (Wikipedian mukaan maapallon väestö kasvoi vuosittain noin 1,2 % vuosien 2000 ja 2010 välillä).

Se tarkoittaa, että suomalaisten ylimenopäivän viikon siirtymisestä muun maailman väestönkasvu yksinään kuittasi yli puolet, koska Suomen väkiluku säilyi käytännössä ennallaan. Siksi suomalaisten syyllistäminen ainakin tuosta puolikkaasta on tarpeetonta, koska me emme - ainakaan WWF:n hyväksymillä keinoilla - pysty muiden maiden väkiluvun kasvuun vaikuttamaan.

Lisäksi maamme mateli ennen nykyistä vireän talouden aikaa erittäin pitkään taloudellisessa laskukaudessa ja tulee palaamaan sinne jälleen muutaman vuoden kuluttua. Silloin luonnonvarojen kulutuksemme laskee, mutta WWF:n mittari tullee olemaan edelleen punaisella, koska maapallon koko väestö jatkanee kasvuaan entiseen tahtiin - tai mahdollisesti jopa kiihtyen.

Niinpä luonnonvarojen ylimenopäivä on tyypillinen valeuutinen, jossa on siteeksi totta, mutta kokonaisuus tarkoituksenmukaisesti vääristelty.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka maapallo pelastuu?
Onko ongelma väestönkasvu vai rikastuminen?
Luonnonvarojen ylimenopäivä antaa väärän signaalin

Se mikä on Afrikassa hyvä, halutaan lopettaa Suomesta

SDP:n Antti Rinne haluaisi vähentää Suomen metsähakkuita, koska hänen mielestään meillä "hakataan liian paljon suhteessa hiilinieluun". Myös Vihreät haluaisi vähentää hakkuita tulevan vaalikauden aikana. He olisivat jopa valmiita maksamaan siitä, että metsänomistajat kieltäytyisivät myymästä maamme merkittävintä uusiutuvaa luonnonvaraa teollisuudelle. Paljolti samoilla linjoilla on Vasemmistoliitto vaatiessaan hakkuiden lykkäämisen tukemista.

Samaan aikaan Yle kertoi erittäin positiiviseen sävyyn Länsi-Afrikassa Ghanassa ja Sierra Leonessa puutavaraa ja hiiltä tuottavan Miro Forestryn toimitusjohtaja Andrew Collinsin ajatuksista afrikkalaisen metsätalouden pystyttämisestä. Hänen mukaansa "metsänviljely on ainoa ratkaisu tässä tilanteessa ihan kuten maatalous on ainoa ratkaisu ruuan tuotantoon. Emme voi loputtomasti hakata luonnonmetsiä, on viljeltävä puuta kasvavaan tarpeeseen."

Collins totesi jutussa metsänviljelyn eduista mm. että viljeltyihin metsiin on parempi pääsy, joten niitä on helpompi hakata. Lisäksi tukit ovat samaa puulajia sekä samanikäistä, joten niiden talouskäyttö on helpompaa.

Collinsin näkemyksten taustalla on afrikkalaisten holtittoman lisääntymisen aiheuttama metsäkato. Eli luonnonmetsien hakkuu kasvavan väestön talous- ja kotikättöön.

Jutun luettuani jäin miettimään suomalaisen vihervasemmiston ideologian älyllistä rehellisyyttä. Jos Suomessa on talousmetsät siirrettävä pois talouskäytöstä, niin miksi ihmeessä talousmetsien lisääminen Afrikassa olisi suotavaa? Riittääkö perusteeksi yksin se, että Afrikassa on paljon entistä metsämaata, joka on otettu maatalous- tai muuhun käyttöön, ja joka uudelleen metsittämällä toimisi parin vuosikymmenen ajan metsänieluna? Tai jos käytetään eukalyptusta, vajaat kymmenen vuotta.

Samoin jäin kaipaamaan joltakin maamme poliitikolta sen huomaamista, että Suomessa on metsiä vain ja ainoastaan siksi, että metsät tuottavat omistajilleen rahaa. Sen takia niihin on investoitu ja sen takia maamme metsänkasvu on lisääntynyt yhtäjaksoisesti aina 1960-luvulta lähtien.

Olettavatko punavihreät noiden investointien jatkuvan mikäli metsistä ei saa taloudellista hyötyä? Tai olettavatko ne verovarojen ihan oikeasti riittävän metsänomistajille metsiensä suojelusta kun puiden käyttämättä jättäminen samaan aikaan vähentää verotuloja.

Niille, jotka eivät tiedä, voin kertoa että kyse on miljardeista euroista vuodessa kun huomioidaan sekä metsänomistajien kantorahatulosta että yritysten liikevoitoista saatavat tulot. Puhumattakaan metsäsektorin katoavista työpaikoista, jotka lisäävät työttömyyttä ja sitä kautta syövät myös julkisia varoja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen metsäpolitiikka on kohdallaan
Suomalaispuolueet päättivät ilmastonmuutoksen torjuntakeinoista
Maapallon metsäpinta-ala kasvaa vauhdikkaasti

Metsien haravoimisesta Suomessa

Suurvaltapresidentti Donald Trumpin möläytys suomalaismetsien haravoinnista on nostattanut riemua täällä Pohjantähden alla. Iltalehden mukaan mm. vasemmistoräppäri Paleface ja mediapersoona Aleksi Valavuori ovat ottaneet ilon irti.

Totta onkin, ettei Suomen metsissä juurikaan harrasteta haravointia. Mutta toisaalta on myös niin, etteivät metsämme ole pullollaan kuolevia ja kuolleita puita, vaan ne ovat enimmäkseen äärimmäisen hyvässä kasvukunnossa. Siitä kertoo jotain sekin, että maamme metsävarat ovat kasvaneet 1960-luvulta lähtien.

Ilmastonmuutoksen pelko ja halu suojella metsiemme biodiversiteettiä ovat kuitenkin johtaneet siihen, että myös Suomen metsiin halutaan yhä enemmän kuollutta puutavaraa. Samaan suuntaan vaikuttaa metsänomistajien kaupunkilaistuminen ja vaurastuminen, joiden seurauksena vihreällä kullalla nähdään myös muita käyttötapoja kuin rahanteko.

En tiedä ilmaston lämpenemisen tai metsänhoidon puutteiden tarkasta roolista juuri Kaliformian metsäpalojen taustalla, mutta tosiasia on, että Pohjois-Amerikan mantereen länsiosissa metsänhoidon virheet ovat yhdessä lämpimien talvien kanssa johtaneet käsittämättömän laajoihin metsätuhoihin (alla kuvaa utahilaisesta nykymetsästä). Ja sen seurauksena metsäpaloalttiuteen.

Ilmastonmuutoksen torjunta- ja biodiversiteetti-innossa kannattaisikin ottaa pieni aikalisä, ettemme tule heittäneeksi lasta pesuveden mukana. Enkä tällä tarkoita sitä, etteikö näitä uhkia kannattaisi ottaa tosissaan. Sen sijaan ehdotan, että huolehdimme sekä maallemme nettotuloja tuottavasta hyvästä metsänhoidosta sekä erikseen biodiversiteetistä siten, että metsämme säilyvät hyväkuntoisina myös siinä tapauksessa, että ilmastoskenaarioiden uhkakuvat toteutuvat.

Keskeistä tässä kaikessa on fossiilisten hiilenlähteiden käytön supistaminen ja uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntäminen. Jälkimmäisen osalta Sitran teettämä raportti, josta Yle uutisoi, on lupauksia herättävä. Sen mukaan ei ole tarpeen uhrata sen enempää tuottavaa metsätalouttamme kuin metsiemme ekosysteemipalveluitakaan ilmastomme pelastamiseksi - tai ainakaan Pariisin sopimuksen ehtojen täyttämiseksi.

Metsien hyvälle hoidolle on myös hyvät tieteelliset syyt, sillä pelkän hiilinielun kasvattamisen kokonaisvaikutukset eivät uusimpien tutkimustietojen valossa ole ilmastonmuutoksen kannalta merkittäviä. Paitsi siinä tapauksessa, että metsillemme käy kuten Pohjois-Amerikassa eli ne kohtaavat laajoja tuhoja, joiden seurauksena koko hiilitaseemme kääntyy negatiiviseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa
Todellinen monikäyttöluonnonvara
Donald Trump feministien hampaissa

Uusiutuvien energianlähteiden kannattavuus ratkaisee

Aamun lehden mukaan tunnettu tanskalainen valtiotieteilijä Björn Lomborg on kertonut sen itsestäänselvyyden, että Pariisin sopimus ei ratkaise ilmasto-ongelmaa, vaan fossiilisista polttoaineista kertyvien kasvihuonekaasujen vähenemiseen tarvittaisiin ilman tukiaisia kannattavia vaihtoehtoisia energialähteitä.

Hän myös kertoo, että oikea tapa korvata fossiiliset energialähteet on vaihtoehtoisiin suunnattava tutkimusrahoitus. Sen lähdettä hän ei mainitse, mutta on selvää, että riittävä rahoitustaso on saavutettavissa vain yhdistämällä julkiset ja yksityiset rahoituslähteet.

Pariisin sopimus on tyypillinen esimerkki siitä, kuinka osaoptimointi on haitallista ongelmien pysyvälle ratkaisulle. Esimerkiksi metsien hakkuutähteistä valmistettavat biopolttoaineet korvaavat fossiilisia polttoaineita ja siten vähentävät ilmakehään vapautuvien kasvihuonekaasujen määriä, vaikka lyhyellä aikavälillä hidastavatkin hiilinielujen kasvua maassamme.

Meillä alkukesän metsäkeskustelu keskittyi hiilinielujen lisääntymisen lyhytaikaiseen hidastumiseen, vaikka kaikki vähänkään asiasta ymmärtävät ovat samaa mieltä siitä, että pidemmällä aikavälillä metsien kestävä hyödyntäminen on myös hiilinielujen kannalta paras ratkaisu - etenkin jos metsistä valmistettavien tuotteiden elinkaarta saadaan pidennettyä. Pariisin sopimus on siten pitkällä aikavälillä haitallinen, koska sen orjallisesta noudattamisesta seuraa pohjan syöminen parhaalta mahdolliselta ratkaisulta.

Tässä yhteydessä olisi ymmärrettävä, ettei biosfäärissä ja ilmakehässä jo oleva hiili lisää ilmakehän pysyviä kasvihuonekaasupitoisuuksia, joiden lisääntymisen kannalta oleellista on vain fossiilisten polttoaineiden sisältämän hiilen vapauttaminen ilmakehään tai niiden säilyminen maan povessa. Ja kuten Lomborg kirjoitti - tähän voidaan vaikuttaa kestävästi ainoastaan siten, että vaihtoehtoiset energialähteet ovat niin kustannustehokkaita, ettei fossiilisiin ole tarvetta koskea.

Lisäksi olisi ymmärrettävä, että uusiutuvien energialähteiden kehittäminen on mahdollista vain taloudellisten edellytysten mahdollistaessa riittävän tutkimus- ja kehitystoiminnan. Pariisin sopimus on siten myös tästä syystä haitallinen kasvihuonekaasuongelman ratkaisun kannalta, sillä - kuten Lomborg totesi - sopimuksen seurauksena maailman talouskasvu hidastuu merkittävästi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU ja Suomen metsävarat
Pari sanaa Pariisin ilmastosopimuksen seurauksista ja taustoista
Kasvipeite sitoo yhä enemmän ilmakehän hiiltä