Mies puri koiraa ja iranilaiset amerikkalaisia

Ketään ei kiinnosta, mikäli koira puree miestä. Niinpä sellaisesta ei myöskään kirjoiteta tiedotusvälineissä, eikä ainakaan tehdä suuria otsikoita. 

Toisin on, jos mies puree koiraa. Se on odottamatonta ja siksi myös otsikoiksi kelpaavaa uutisvirtaa.

* * *

Tämä tuli mieleeni, kun käytännössä kaikki merkittävät suomalaismediat uutisoivat (Iltalehti, MTV3, Uutissuomalainen, Erkkomedia, Yleisradio) Iranin asevoimien onnistuneen tappamaan kaksi ja haavoittamaan neljää amerikkalaista sotilasta. Edellisen kerran Iran onnistui ottamaan hengen vihollisestaan viime maaliskuussa ja kaikkiaan se on käynnissä olevan sodan aikana saanut tapetuksi viisitoista amerikkalaissotilasta. 

Wikipedian mukaan iranilaiset olisivat samaan aikaan menettäneet 1 221 sotilastaan. Siten yhden amerikkalaissotilaan hinnaksi tulee noin 81 iranilaista. Eli yksi jenkki vastaa yli kahdeksaakymmentä persialaista muslimia.

Lukua voi verrata vaikkapa talvisotaan, jossa kuoli tai haavoittui noin viisi puna-armeijan taistelijaa jokaista suomalaisten menettämää sotilasta kohti. Tämä viittaa siihen, että amerikkalaiset ovat tänä vuonna iranilaisiin nähden noin 16 kertaa ylivoimaisempia kuin suomalaiset olivat talvisodassa suhteessa venäläisiin. 

* * *

Oleellista tässä kaikessa on kuitenkin se, että jos suomalaisten viisinkertainen ylivoima riitti pysäyttämään puna-armeijan hyökkäyksen, niin riittääkö amerikkalaisten 16 kertaa talvisodan suomalaisia suurempi – eli kaikkiaan yli 80-kertainen – ylivoima vihollistaan vastaan kukistamaan iranilaiset. Juuri nyt ei näytä siltä, vaikka amerikkalaiset ovat toki aloittaneet tapahtuneen johdosta kostoiskut.

Sellaisilla ei kuitenkaan voiteta sotia, eikä nähtävästi kyetä edes kaatamaan hallituksia. Sellainen vaatisi maavoimien käyttämistä, mikä tarkoittaisi myös amerikkalaisten sotilastappioiden oleellista kasvua. 

Tähän ei liene valmis edes presidentti Donald Trump, sillä myös hän muistaa Afganistanin sodan, jossa kuoli 2 328 Yhdysvaltain sotilasta. Ja joka päättyi kotirintaman painostuksesta amerikkalaisten – ja heitä avustaneiden eurooppalaisten – tappioon. 

* * *

Edelle kirjoittaman perustella on todennäköistä, että Trumpin sota iranilaisia vastaan päättyy amerikkalaisten nöyryyttävään tappioon. Sen suurimpina kärsijöinä ovat tavalliset iranilaiset, jotka olivat toivoneet keskiaikaisia arvoja noudattavan hallintonsa kukistumista. Sekä tietenkin kaikki maailman ihmiset, jos ja kun Hormuzin salmesta tulee jatkossa iranilaisten kontrolloima kauppareitti, josta läpi pääsemiseen vaaditaan tullimaksu. 

Toinen merkittävä seuraus on se, että iranilaisten vastarinta osoitti amerikkalaisten sotilasmahdin olevan luultua vähäisempi. Tämä on asia, joka on varmuudella pantu merkille Beijingissä, jolla on omia intressejään Itä-Aasiassa. Ja siksi erityisesti Taiwanissa, mutta myös Japanissa, on syytä varautua kiinalaisen imperialismin nousuun.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iranin sota – salaliitto, epäily ja jälkikäteinen besserwisserismi
Kiinalainen juttu
Onko Donald Trump häviämässä Iranin islamisteille omaa tyhmyyttään?

Kiinalainen juttu

Helsingin Sanomien mukaan New York Times olisi kertonut, että Iran on suostunut luopumaan rikastetusta uraanistaan. Saman uutisen mukaan CNN olisi kertonut, että "Iran on suostunut siihen, että salmen kautta kulkee jatkossa sama määrä laivoja kuin ennen sotaa. Mutta se ei missään nimessä tarkoita, että Hormuzinsalmi aukeaa samalla tavalla, miten se oli ennen sotaa".

Näiden myönnytysten seurauksena USA:n ja Iranin välinen sota olisi päättymässä, mikä olisi erinomainen uutinen maailmanrauhalle. Ja samalla pöyristyttävä tieto etenkin iranilaisille naisille – mutta myös tavalliselle kansalle ja nuorille, jotka jäisivät edelleen mielipuolisen muslimihallinnon vallan alle. 

* * *

Mikäli edelle kirjaamani tiedon pitävät paikkansa, on myös selvää, että erityisesti Israelissa on syytä olla tyytyväinen Iranin aiheuttaman eksistentiaalisen ydinaseuhan poistuessa. Amerikkalaisille puolestaan jää käteen tietoisuus siitä, ettei sen sotilaallinen kyvykkyys ollut sittenkään sitä, mitä he – ja koko maailma – olivat kuvitelleet sen olevan. 

Tämä johtanee suuriin muutoksiin Yhdysvaltain armeijassa tilanteen korjaamiseksi, mutta avaa samalla Kiinalle tilaisuuden harkita vakavasti etenemistä Taiwanin tilanteessa. Ja monen mielestä saattaa olla jopa yllättävää, ettei näin ole jo tapahtunut. 

* * *

Syitä tälle voi tietenkin olla monia, mutta omasta mielestäni vakavimmin otettava vaihtoehto on se, ettei Xi Jinpingillä edes ole aikomusta ratkaista Taiwanin kysymystä aseellisesti. Olisihan Formosan saaren valtaaminen tietenkin historiallinen voitto, mutta samalla valtava riski kiinalaisten johdolle – jolle amerikkalaisten kyvyttömyys kaataa Iranin hallinto on lisäksi tarjonnut varoittavan esimerkin.  Kuten myös Putinin armeijan juuttuminen Ukrainan aroille. 

Siksi luulen, että Xi panostaa parhaillaan sodan sijasta Venäjän alistamiseen Kiinan taloudelliseksi vasalliksi ja ennen kaikkea raaka-ainereserviksi. Siinä onnistuminen tarjoaisi kiinalaiselle kommunistijohdolle pitkäaikaista hyötyä ja mahdollisuuden ylläpitää kestävää taloudellista kasvua siitä huolimatta, että maan väestörakenne on muuttumassa vuosi vuodelta yhä haastavammaksi. 

* * *

Suomen pankin mukaan Kiinan väkiluku on viime vuosina kääntynyt laskuun ja syntyvyys pudonnut jopa maan yhden lapsen politiikan aikasta tasoa alemmaksi: maassa syntyy nykyisin vain noin yksi lapsi naista kohden, mikä on oleellisesti vähemmän kuin vaikkapa Suomessa. Ja samaan aikaan vanhusten määrä kasvaa nopeasti.

Siksi olisi suoranaista hulluutta lähteä valloitusretkelle Taiwaniin, missä varmuudella kuolisi joukoittain nuoria sotilaita. Näin siitäkin huolimatta, että kiinalaisten robottiteknologinen osaaminen epäilemättä mahdollistaisi samankaltaisen teknologisen sodankäynnin, jota ukrainalaiset harjoittavat omalle maaperälleen tunkeutuneita venäläisiä vastaan.

* * *

Valloitussota sisältäisi myös valtavan riskin sille, että ainakin osa Kiinan kansasta kääntyisi Xin hallintoa vastaan. Ja siksi hänen kannaltaan on paljon järkevämpää varmistaa oman asemansa säilyminen keskittymällä rakentavampaan ulkopolitiikkaan niin Venäjällä kuin muuallakin maailmassa. 

Siis samaan tapaan, jolla kiinalaiset ovat tehneet monista Afrikan maista eräänlaisia siirtomaita, joista maa tuo nykyaikaisessa teollisuudessa keskeisiä kobolttia, litiumia, alumiinia, kuparia sekä harvinaisia maametalleja sekä raakaöljyä ja maataloustuotteita. Ja samalla se vie sinne kiinalaisia aseita ja elektroniikkaa sekä rakentaa infrastruktuuria. 

* * *

Edellä kuvaamani tilanne on kiinalaisille ja erityisesti maan yksinvaltiaalle johtajalle aivan liian hyvä – ja tämän kirjoituksen alussa kuvaamani USA:n ja Venäjän esimerkit järkyttävän pelottavia esimerkkejä – jotta Kiinan johto lähtisi seikkailemaan Taiwaniin juuri nyt. Samalla on kuitenkin syytä huomata, että mikäli Xin – tai tulevien kommunistijohtajien – asemassa tapahtuisi merkittävää heikkenemistä, nousisi Taiwanin kysymys varmasti yhdeksi mahdollisuudeksi katkaista tällainen kehitys: onhan hyökkäyssota ollut maailman sivu yksi mahdollisuus epäsuositulle hallinnolle hakea kansan tukea sodan synnyttämän isänmaallisen hurmoksen seurauksena.  

Toistaiseksi näin ei ole, vaan Xi voi hyödyntää amerikkalaisten ja venäläisten Iranissa ja Ukrainassa kokemien epäonnistumisten tarjoamia mahdollisuuksia. Ja nostattaa – tai ainakin ylläpitää – omaa suosiotaan niillä.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Taiwanin kysymys uuteen vaiheeseen?
YK:sta ei ole rauhan, turvallisuuden, oikeudenmukaisuuden tai ihmisoikeuksien edistäjäksi
Poistaako kiinalainen kapitalismi afrikkalaisten ruokapulan?

Suomen sosiaalidemokraattien näkemys vuodelta 1930

"Noihin aikoihin Suomen sosiaalidemokraatit olivat tosiasiallisesti puolustusnihilistejä. Heidän asenteensa kävi selvästi ilmi siitä mietinnöstä, jonka puolueen hallitus esitti puoluekokoukselle tammikuussa 1930 ja jossa mm. lausuttiin näin:

´Sosiaalidemokratia hylkää sellaiset uskottelut, että työväenluokka aina ja kaikissa olosuhteissa olisi velvollinen puolustamaan sotilaallisesti omaa maataan... Sotalaitosta vastaan puhuu nykyään yhä voimakkaammin se seikka, että sotalaitos merkitsee vaaraa, joka uhkaa niin hyvin kansojen sisäistä vapautta kuin niiden ulkonaista rauhaa. Tämän vuoksi koko työväenluokan ja Sosialistisen Työväen-Internationaalin vaatimukset sotalaitosten supistamisesta käyvät yhä kiinteämmiksi. Yhä vähemmän kiinnitetään enää huomiota siihen ennen niin tärkeänä pidettyyn näkökohtaan, että aseistariisumisen piti tapahtua asteittain ja kaikissa maissa yhtaikaa, jotta mikään maa ei joutuisi vaaralle alttiiksi. Nyt tunnustetaan, että sotalaitosten vähentämiseen on pyrittävä kaikkialla odottamatta turvallisuustakeitakaan, ja hyväksytään myös se, että useiden, varsinkin pienten maiden sosiaalidemokraattinen työväki on omaan maahansa nähden astettunut välittömän ja täydellisen aseistariisumisen kannalle.´
 

Mietinnössä ei jätetty ottamatta huomioon sitä mahdollisuutta, ´että Suomi joutuisi venäläisten imperialismin uhriksi, mutta vaikkakaan tätä mahdollisuutta ei voida pitää kokonaan poissuljettuna... ei kuitenkaan mitään tällaista todennäköisyyttä näyttäisi olevan eikä siis kannata ylläpitää täällä kallista ja kansamme turvallisuutta ehkä vaarantavaa sotalaitosta siltä varalta, että joskus sodanvaara syntyy, joka silloin ei lienekään sotilaallisilla keinoilla torjuttavissa.´ Puolustuslaitos olisi siitä syystä korvattava ´poliisintapaisella rajavartiostolla, jonka nimestä käykin ilmi sen tehtävä; jos kerran rajalta on täytynyt perääntyä ja vihollinen jatkaa etenemistään tarkoituksessa valloittaa maa, niin rajavartioston tehtävä on loppunut´. Puoluekokous hyväksyi mietinnön pääasiallisesti kokonaan." 

* * *

Edelle kirjoittamani teksti on peräisin marsalkka Carl Gustaf Mannerheim vuonna 1951 julkaistuista muistelmista, joita olen parhaillaan lukemassa. Kopioin tekstin tähän blogiin siksi, etten ole oman - jo varsin pitkän elämäni aikana - huomannut aiemmin kuulleeni missään yhteydessä - koulussa, yliopistossa, televisiossa, lehdistössä tai edes internetissä - mitään vuoden 1930 suomalaisten sosiaalidemokraattien suhtautumisesta itsenäisen Suomen puolustamiseen. 

Siis tuolloin maan ylivoimaisesti suurimman puolueen varsin oudosta näkemyksestä maanpuolustukseen vain yhdeksän vuotta ennen kuin puna-armeija ampui Mainilan laukaukset. Ja ylitti valtakunnan rajan tunkeutuakseen Helsinkiin kahdessa viikossa.

Edelle kirjoittamani teksti kuvaa hyvin sitä, miten historiamme monia piirteitä on pidetty piilossa kansalaisilta. Se puolestaan lienee peruja pitkältä suomettumisen ajalta ja toisaalta lehdistön ja journalistien vasemmistolaistumisesta sodanjälkeisinä vuosikymmeninä. 

Tästä syystä pidin tärkeänä tuoda esille sen, mitä edelle kopioin Marsalkan muistelmista. Ja samalla mahdollisuuden ilmaista suuri tyytyväisyyteni siihen, että Suomessa vallitsee nykyisin varsin suuri yksimielisyys maanpuolustuksen tärkeydestä. 

Tästä linjasta poikkeavat - esimerkiksi rajalakiin liittyvien äänestysten tai Ottawan sopimuksen hylkäämisestä käydyn prosessin perusteella - ainoastaan äärimmäinen vasemmisto, osa vihreistä sekä muutamia sosiaalidemokraatteja. Se olkoon yksin heidän häpeänsä. Ja pohjimmiltaan tannerilainen sosiaalidemokratia tämän päivän valtavirtademareiden kunnia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin valinta vahvisti äärivasemmistolaisen maailmankuvan
Äärioikeiston kapina
Kansanmurhan välttäminen vaati sankareita

Ukrainan sodassa nähtiin jälleen käänne

Ukrainan sodassa oli jonkin aikaa sikäli mielenkiintoinen tilanne, että venäläiset etenivät maan itäosissa samaan aikaan kun Ukrainan hyökkäys Kurskin suuntaan eteni yhä syvemmälle Putinin valtakuntaan. Vaikka jälkimmäinen sotatoimi onkin osoittautunut menestykseksi - ja on sitä edelleen - on venäläisten etenemistä itäukrainalaiseen liikenteen solmukohtaan, Pokrovskiin, pidetty erittäin huolestuttavana Ukrainan kannalta.

Näin on ollut ilmeisesti myös ukrainalaisten mielestä, koska he ovat siirtäneet alueelle pienehkön valiojoukon, joka näyttää kyenneen vastahyökkäyksellään pysäyttämään venäläisten etenemisen - tai jopa työntämään näitä takaisin. Nähtäväksi jää, pystyvätkö venäläiset jatkamaan etenemistään, vai oliko se tällä kertaa tässä.

Toinen uutinen Ukrainasta koskee Zelenskiyn armeijan käyttöönsä saamia uudenlaisia aseita. Niistä ensimmäinen on pitkän kantaman ohjus/drooni, jota seurannee piakkoin myös ballistinen ohjus. Nähtäväksi jää, miten Ukraina hyödyntää näitä aseitaan. 

Toinen ukrainalaisten uusi ase on lohikäärmedrooni, joka pystyy polttamaan pitkän pätkän maastoa pudottamalla vihollisen niskaan palavaa ainetta kuin liekinheittimet. Voi vain kuvitella, miltä venäläissotilaista tuntuu taisteluhaudassa sellaisen hyökätessä.

Nähtäväksi tietenkin jää, minkälainen vaikutus näillä uusilla asejärjestelmillä on sodan kulkuun. Ja missä vaiheessa venäläiset kehittävät oman lohikäärmedrooninsa, jolloin taistelu muuttuvat myös ukrainalaisten puolella entistä helvetillisemmiksi. 

* * *

Oma kysymyksensä on sitten se, että kuinka sota etenee. Juuri nyt näyttää siltä, ettei sille ole näköpiirissä nopeaa ratkaisua suuntaan eikä toiseen. Ja siksi sodan kitaan syötetään myös jatkossa sekä venäläisiä että ukrainalaisia sotilaita - ja lisäksi Putinin armeija jatkaa terroristisia hyökkäyksiään siviilikohteisiin.

Kaiken kaikkiaan sota osoittaa kaikelle maailmalle, kuinka järjetöntä on venäläinen imperialismi, jonka takia tätä idioottimaista sotaa käydään. Peiliin katsomisen paikka on myös Yhdysvalloilla ja Iso-Britannialla, jotka yhdessä venäläisten kanssa uskottelivat ukrainalaisille näiden itsenäistyessä, että ne takaavat sille itsenäisyyden ilman ydinaseitakin. 

Tätä ne eivät ole tehneet, vaan ovat antaneet venäläisten harjoittaa vapaasti omaa terroristista valtapolitiikkaansa Ukrainaa kohtaan. Ja osoittaneet, etteivät kansainväliset sopimukset ole juuri sen arvokkaampia kuin se paperi - tai nykyisin kai tietokoneen muisti - jolle ne on kirjoitettu. Tämä on lievästi sanottuna häpeällistä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuutto ja Ukrainan sota järisyttivät Saksan valtapolitiikkaa
Mitä vikaa venäläisissä?
Liikahduksia järjettömässä sodassa

Impotenssi, häpeä ja nöyryytys

Vladimir Putinin johtaman Venäjän ystäväjoukko pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Nyt on vuorossa Armenia, jonka Moskovan nero jätti taistelemaan yksinään Azerbaidzanin kanssa näiden päätettyä liittää armenialaisten asuttaman Vuoristo-Karabahin alueen itseensä. 

Tämän seurauksena armenialaiset ovat hakeutuneet sotilaalliseen yhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa. Tällaisesta puolenvaihdosta olisi aiemmin epäilemättä seurannut rankaisujoukkojen lähettäminen kouluttamaan Moskovalle epälojaalia entistä liittolaista, mutta Putinin "erikoisoperaation" takia Moskovalla ei ole ollut edellytyksiä toteuttaa haluaan. 

Niinpä on mahdollista, että Armenia siirtyy vähitelleen kokonaan osaksi läntistä maailmaa. Ja pyrkii syventämään nykyisen yhteistyönsä Euroopan Unionin kanssa jossain vaiheessa jäsenyydeksi. 

Itse asiassa armenialainen yhteiskunta täyttää jo nykyisellään Unioniin liittymisen ehdot ja voi halutessaan jättää hakemuksensa. Nähtäväksi siis jää, missä vaiheessa se myös tekee näin. Samoin kuin se, kuinka Euroopan Unioni suhtautuu sen hakemukseen.  

* * *

Tässä mielessä Ukraina on tekemässä armenialaisille suurta palvelusta, koska venäläisillä ei Ukrainan sodan takia ole juuri nyt kykyä sotilaalliseen invaasioon tai edes tehokkaaseen ei-sotilaalliseen häirintään. Ja siksi Armenialla on halutessaan mahdollisuus saavuttaa hakemuksensa kanssa edistystä hyvinkin nopeasti. 

Lisäksi sotilaallisen yhteistyön kehittäminen Yhdysvaltain kanssa tarjoaa ajan myötä yhä vahvemman suojan venäläisten sotilaallisia toimia vastaan. Ja aiheuttaa Vladimir Putinille entistä suuremman huolenaiheen sekä alleviivaa hänen yhä ilmeisemmäksi käyvää kyvyttömyyttään Venäjän diktaattorina.

Siksi on helppo uskoa, että Vladimir Putin seuraa juuri nyt erittäin tarkasti USA:n presidentinvaaleja toivoen, että niiden voittajaksi selviäisi Donald Trump varamiehensä James D. Vancen kanssa. 

Jälkimmäinenhän on todennut, ettei välitä siitä, mitä Ukrainalle tapahtuu. Ja siksi venäläisessä mielessä on epäilemättä herännyt toive siitä, ettei USA välittäisi myöskään Armeniasta, mikäli yllä mainittu kaksikko pääsisi valtaan.

Jos näin kävisi, joutuisi myös Eurooppa ottamaan kantaa Armenian kysymykseen. Ja senkin osalta edessä olisi nöyryytys, koska maanosan suurten valtioiden sotilaallinen kyvykkyys osoittautuisi jälleen kerran olemattomaksi - suorastaan häpeälliseksi impotenssiksi. 

Nähtäväksi siis jää, pysähtyykö venäläisen imperiumin rapautuminen USA:n poliittiseen muutokseen ja suurten eurooppalaisten valtioiden kyvyttömyyteen? Vai ottavatko Trump ja Vance puheistaan huolimatta valtaan päästessään vastuun demokraattisen maailman johtajina ja jatkavat vapauteen pyrkivien kansojen tukemista? 

Ja pääseekö presidentti Putin näin historiankirjoihin miehenä, jonka valtakaudella venäläinen imperialismi koki nöyryyttävän tappion. Vai toteutuuko sittenkin hänen jo katoamassa ollut haaveensa tulla muistetuksi uutena Stalinina, joka palautti Venäjän mahdin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin ymmärys ja jumalien välinen taistelu
Etninen puhdistus - alaviite
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan

Isoja lapsia vai teoistaan vastuullisia ihmisiä?

Iltalehdessä oli ikävä uutinen siitä, kuinka kongolainen puolisotilaallinen järjestö oli tappanut kokonaisen metsästäjä-keräilijäyhteisön. Asiassa ei sinänsä ollut mitään kovin uutta, sillä onhan Afrikan pinta-alaltaan suurin valtio tunnettu väkivaltaisista konflikteistaan. 

Kiinnitin kuitenkin huomiotani jutun sävyyn, sillä tappaminen peilattiin siinä maan historiaan. Sen mukaan "koko Kongon historia on täynnä toinen toistaan surullisimpia tarinoita. Luonnonvaroiltaan äärimmäisen rikkaan maan kohtalo lyötiin lukkoon Belgian raakalaismaisen siirtomaavallan aikana (1885–1960)."

Annettiin siis ymmärtää, että metsästäjä-keräilijöiden surmaaminen on suoraa seurausta 60 vuotta sitten päättyneestä siirtomaa-ajasta, vaikka kongolaiset ovat sen jälkeen olleet vapaita kehittämään maataan kuten tahtovat. Tästä syntyi omassa mielessäni välittömästi yhteys Helsingin Sanomissa olleeseen huumoritutkijan haastatteluun, jossa tämä pohti sitä, kuinka vain jokin aika sitten homoseksuaaleista, lyhytkasvuisista ja romaneista sai vitsailla vapaasti, vaikka nykyään sellaista pidetään törkeänä.

Mutta eikö vielä paljon törkeämpää kuin epäasiallinen vitsailu, ole Iltasanomien jutun kaltainen lähestymistapa, jossa kongolaisista maalattiin kuvaa jonkinlaisina isoina lapsina, joilla itsellään ei ole mitään vastuuta siitä, mitä maassa on tapahtunut reilusti yli puolen vuosisadan aikana? Ja emmekö me juuri Suomessa ole oppineet karvaimman kautta, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. 

Tämä pätee myös Kongossa. Ja siksi he ovat ansainneet sen, ettemme me eurooppalaiset tuomitse heitä ylenkatsoen pelkiksi isoiksi lapsiksi vaan täysivaltaisiksi aikuisiksi ihmisiksi, jotka päättävät asioistaan itse. Ja ovat myös täysimittaisesti vastuussa näiden päätösten seurauksista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko ihmisissä ja kulttuureissa eroja?
Monikulttuurisuus kantaa jälleen synkkää satoa
Miten lopetamme maailman pahimman humanitaarisen kriisin?

Tuhoaako post-imperialistinen historia koko maapallon?

Yle kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan ihmisen tuottaman materiaalin paino on nyt suurempi kuin koko maapallon eliökunnan biomassa. Tuo materiaali koostuu lähinnä betonista ja sorasta, mutta myös esimerkiksi tiilistä, asfaltista, metalleista ja muoveista. 

Toki tuo käsittämättömän suuri tavaramäärä johtuu osin kerskakulutuksesta, josta Helsingin sanomat kertoi esimerkkinä kiinalaisnaisen, jonka kaapista löytyy 150 käsilaukkua. Todellinen syy löytyi kuitenkin HS:n toisesta jutusta, jonka mukaan "nykyiset viljelymenetelmät tuhoavat planeetan eivätkä pysty tuottamaan riittävästi ravintoa kasvavalle väestölle". 

Jälkimmäisessä edistyspositiivisessa artikkelissa HS esitti viljelymenetelmien aiheuttaman ongelman ratkaisuksi laboratoriossa tuotettua ruokaa, mutta esitti lopulta sen huolen, että miten tuotantopanokset - elatusaineet, energinantarve, bioreaktorit, tuotantorakennukset ja jätteet - lopulta vaikuttaisivat planeettaamme. Ja tämä avasi todellisen ongelman.

On nimittäin niin, että jatkuva väestönkasvu - jollainen ihmiskunnan lukumäärään maapallolla edelleen liittyy - tekee tyhjäksi parhaatkin keinot ratkaista maapallon rajallisen pinta-alan asettamat rajoitteet. Siten ainoat kestävät ratkaisut maapallon eliökunnan ja viime kädessä ihmisen tulevaisuuden kannalta ovat joko väestönkasvun rajoittaminen tai tiedepositiivisesti uusien maailmojen valloittaminen avaruudesta. 

Koska jälkimmäinen ei näytä mahdolliselta vielä pitkiin aikoihin - jos koskaan - alkaisi edellä siteerattujen juttujen perusteella olla jo melkoinen kiire turvautua ensimmäiseen. Koska maapallon väestönkasvu kuitenkin tapahtuu lähes pelkästään kehitysmaissa, mutta ymmärrys ongelmasta on sijoittunut lähinnä länsimaihin, olemme eräänlaisen post-imperialistisen dilemman edessä.

Tarkoitan sillä sitä, että iso osa länsimaiden ihmisistä katsoo Euroopan imperialistisen historian niin raskaaksi, että se estää meitä puuttumasta kehitysmaiden elämään millään muulla tavalla kuin syytämällä sinne länsimaista kerättyä rahaa ja ruoka-apua, jotka vain pahentavat ongelmaa. Tai avaamalla rajamme noille ihmisille saapua elämään meidän omissa yhteisöissämme, mikä sekä pahentaa globaalia ongelmaa että tekee meidänkin elämästämme entistä hankalampaa. 

Toisin sanoen vallitsevassa post-imperialistisessa ilmapiirissä ainoat tehokkaat keinot eli esimerkiksi väestönkasvusta kärsivien maiden kehitysavun sitominen väestönkasvun hidastamiseen, katastrofiavun lopettaminen tai vapaan liikkuvuuden vaikeuttaminen ovat mahdottomia toteutettaviksi. Näin ollen näyttää, että viime kädessä eurooppalaisten historia tekee mahdottomaksi ratkaista näkyvissä oleva ennennäkemätön ihmiskunnan katastrofi.

Mielenkiintoinen nyanssi tässä on se, että juuri ne ihmiset, jotka ovat eniten huolissaan maapallon ja sen eliökunnan tulevaisuudesta ovat juuri niitä samoja, jotka vastustavat viimeiseen saakka globaalin väestökasvukatastrofin tehokkaita ratkaisukeinoja ja esittävät tilalle liian hitaasti vaikuttavia (vaikka teoriassa kyllä toimivia) tapoja, kuten tyttöjen kouluttamista tai vapaaehtoista patriarkaalisesta kulttuurista luopumista kehitysmaissa.

Lisäksi nämä ihmiset elävät vahvasti omassa suljetussa kuplassaan, jossa hyvät ovat hyviä teoistaan riippumatta. Tästä erinomaisen esimerkin tarjosi MTV3, jonka Vihreän puolueen piirihallituksen jäsenille tekemän kyselyn mukaan Pekka Haavisto (vihr) on toiminut kahden kolmasosan mielestä erittäin hyvin ulkoministerinä. Näin siitä huolimatta, että perustuslakivaliokunta totesi hänen rikkoneen lakia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kolmannes pinta-alasta on suojeltava
Poliittinen korrektius vie harhaan
Ylimenopäivä on pohjimmiltaan valeuutinen

Alistummeko kiristykseen?

Turkin ja Kreikan rajalle on kokoontunut noin 13 000 ihmistä etsimään pääsyä EU:n alueelle. Toistaiseksi kreikkalaiset ovat torjuneet kovin keinoin heidän aikeensa.

Ottaen huomioon vuoden 2015 vaikutukset monien EU-maiden politiikkaan, talouteen ja turvallisuustilanteeseen on selvää, että uusi kansainvaellus saisi aikaan vaikeasti ennakoitavan vallankumouksen länsimaisen kulttuurin kehdossa. Lisäksi on olemassa riski siitä, että tulijat levittävät eurooppalaiseen väestöön koronavirusta vaikeasti hallittavalla tavalla. Näistä syistä tilanne on myös Suomen kannalta äärimmäisen kriittinen.

Turkin kannalta kyse lienee kahdesta suuresta tekijästä. Niistä ymmärrettävä ja hyväksyttävä on maan alueelle kasaantunut monimiljoonainen kotimaistaan lähteneiden ja EU:n alueelle hamuavien ihmisten joukko. Erdogan on oikeassa siinä, ettei tuollaisen joukon elättäminen ole yksin Turkin tehtävä - ei ainakaan muiden kuin syyrialaisten osalta.

Tästä pääsemme toiseen kohtaan. Se on Syyrian sisällissota, johon myös Turkki on sotkeentunut. Juuri nyt parasta, mitä se voisi tehdä olisi vetää joukkonsa pois ja antaa naapurimaansa diktaattorin ottaa haltuunsa islamistien hallitsema Idlibin alue, jonne on kokoontunut nimenomaisesti ääri-islamistisia kapinallisia ja heidän tukijoukkojaan.

Välitön ongelmien aiheuttaja Turkille lienee ollut se, että maan sotilaita on kuollut Syyrian puolella venäläisten tukemien hallituksen joukkojen iskuissa. Niinpä presidentti Erdogan on vaatinut  Ranskan presidentiltä Emmanuel Macronin kanssa käymissään keskusteluissa selvää ja konkreettista tukea Natolta ei vain sanoina vaan myös tekoina.

Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että Erdogan vaatii Natoa tukemaan omia imperialistisia pyrkimyksiään palauttaa osa vanhaa ottomaanien imperiumia. Ja tässä pelissä se käyttää painostuskeinona niitä kehitysmaalaisia, jotka haluavat etsiä korkeampaa elintasoa lähtemällä Turkista Eurooppaan.

Kreikan ja Turkin rajalla panokset ovat siten äärimmäisen korkeat. Toivoa sopii, että EU löytää lopultakin yksimielisyyden siitä, ettei Unionin sisälle tulevaa kansainvaellusta voida sallia ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin. Eli siirtyy sille linjalle, joka on vallitseva esimerkiksi Unkarissa ja Itävallassa.

Jos tämä vaatii turvapaikanhakuoikeuteen liittyvän kansainvälisten sopimuksen muuttamista, olkoon sitten niin. Hyväksyttävä peruste sille on se tosiasia, että sopimusta väärinkäytettiin jo vuonna 2015 laajassa mitassa - siitä kiistattomana merkkinä on se, että Suomeen tuolloin saapuneista irakilaismiehistä suuri osa oli ISIS:iä vastaan sotimaan haluttomia sotilaskarkureita.

Meille EU:n kansalaisille oleellinen kysymys tässä tilanteessa on siten se, että alistummeko me tukemaan turkkilaista imperialismia kiristysuhan alla, vai pystymmekö lopultakin sopimaan jäsenmaiden kesken sellaisista toimista, ettei kiristysyrityksellä ole vaikutusta. Jos tähän pystymme, turvaamme myös oman eurooppalaisen kulttuurimme ja maanosamme poliittisen rauhallisuuden pitkälle tulevaisuuteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuleeko vuodesta 2020 kansainvaellusten merkkivuosi
Onko edessä uusi kansainvaellus?
EU:n rahojen loppuminen Turkissa ajaa kansainvaeltajia kohti Kreikkaa

Hämmentäviä ilmastouutisia

Australiasta kerrottiin, että viime tammikuu oli mittaushistorian mukaan kaikkien aikojen kuumin kuukausi. Uutinen herätti mielessäni varsin ristiriitaisia tunteita.

Hämmennykseni johtui siitä, että olen tullut sattumalta huomanneeksi, että yksi maan säätilastoista - Alice Springs keskellä saarimannerta - on ollut vuosien mittaan käsittämättömien muutosten kohteena. Joudun siten olemaan epävarma siitä kuvaavatko viime kuukauden mittaustulosten verrokit Australian aiemman ilmaston todellisuutta.

Juuri nyt Alice Springsin tilasto näyttää Goddard instituutin nettisivulla tältä:

Kuva ei nähdäkseni ole muuttunut siitä kun katsoin sitä edellisen kerran viime marraskuun lopulla, jolloin se oli aivan erilainen kuin viime lokakuussa. Sitä en tiedä, mistä Alice Springsin ilmaston jälkikäteiset korjailut johtuvat, mutta hämmentäviä ne joka tapauksessa ovat.

* * *

Toinen tämän aamun hämmentävä ilmastouutinen oli Ylen uutinen tutkimuksesta, jonka mukaan eurooppalaisten rantautuminen Amerikkaan oli kohtalokasta myös ilmastolle. Sen mukaan alkuperäisväestön tuhoaminen eurooppalaisten saavuttua johti peltojen metsittymisen takia hiilinielujen kasvamiseen ja sitä kautta pieneen jääkauteen. 

Hämmentäväksi uutisen tekee se, että Kolumbus saapui Karibian saaristoon vuonna 1492 ja atsteekkien Meksikon ja inkojen Perun valloitus alkoivat vuosina 1519 ja 1532, kun taas pienen jääkauden katsotaan alkaneen 1400-luvun alkupuolelta. Uusi tutkimus siis väittää, että eurooppalaiset valloittaessaan ja tuhotessaan Amerikan alkuperäisväestöä tulivat samalla vaikuttaneeksi sata vuotta aiempaan ilmastoon. 

Vaikka Yle ei linkittänytkään uutiseensa alkuperäistä tutkimusta, oli sen lähteenä ollut CNN tehnyt niin. Tutkimusraportista ilmeni, että kyseessä oli aiempiin tutkimuksiin perustuva kokooma-artikkeli, jossa Ylen uutiseen päätynyt johtopäätös kuului seuraavasti.

"Osoitamme, ettei globaalia 1500-luvun hiilibudjettia saa tasapainoon ellei Amerikkojen laajamittaista kasvillisuuden palautumista oteta huomioon. Alkuperäisasukkaiden laajamittainen kuolema Amerikassa johti ihmisen aiheuttamaan maailmanlaajuiseen vaikutukseen maapallon [ilmasto]järjestelmässä kahtena teollisuuden vallankumousta edeltäneenä vuosisatana."

Käytännössä kyse on hiilidioksidin ja maapallon lämpötilojen korrelaatiosta, jota ilmastomallit eivät selitä ilman, että huomioidaan Amerikan mantereen laajat kasvillisuusmuutokset. Suoraa syy-seuraus-suhteen osoittamista artikkeliin ei sisälly.

Siten työtä voi pitää pikemminkin deskriptiivisenä kokoomatutkimuksena, jonka tulosten perusteella voidaan johtaa testattavia hypoteeseja tällaisen suhteen olemassaolon selvittämiseksi. Jääkäämme siis odottamaan noita hypoteeseja sekä niiden popperilaista testaamista empiirisellä datalla.

* * *

Kun nyt ilmastoaiheeseen palasin, niin päätin - kirsikanpoiminnan dosentiksi nimittämisen uhallakin - katsoa samalla arktisen jääpeitteen laajuuden juuri tällä hetkellä (siis toissapäivänä eli tammikuun 31. päivänä, jostain syystä tilastoon ei ole ilmaantunut eilinen tieto). Se oli 14 049 neliökilometriä. Lukema on suurin sitten vuoden 2014, jolloin jääpeite samalla päivämäärällä oli 14 170 neliökilometrin laajuinen.

Oma mielenkiintonsa on silläkin, että jääpeite oli täsmälleen saman laajuinen vuoden 2005 tammikuun 31. päivänä eli 14 vuotta sitten. Kaikkiaan viime tammikuun viimeisen päivän jään laajuus oli mittaushistorian yhdeksänneksi pienin. Ja siten pienempi kuin kertaakaan vuosina 1979-2004, mutta toisaalta laajempi kuin mitä se on samalla päivämäärällä ollut keskimäärin vuodesta 2005 lähtien.

Tämäkin oli hiukan hämmentävää ottaen huomioon, että globaali ilmasto on IPCC:n mukaan lämpenemässä hälyttävällä vauhdilla ja tämä lämpenemisen pitäisi näkyä erityisen voimakkaana arktisella alueella. Siten napajään laajuuden pitäisi supistua nopeasti myös kuluvan vuoden aikana. Jään siis suurella odottamaan mielenkiinnolla seuraavan arktisen jääpeitteen laajuuden tulevia muutoksia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jääkarhujen epäselvä kohtalo
Skuuppi, joka jäänee mediapimentoon
Australian ilmastohistoria meni uusiksi

JK kello 19:20. Tulihan se eilisenkin napajään mittaustulos saataville ja osoitti, että vuoden 2005 helmikuun ensimmäisenä päivänä se oli hiukkasen eilistä laajempi. Siten eilinen arkitsen jään laajuus oli kyseisellä päivämäärällä tarkasteltuna kahdeksanneksi pienin mittaushistorian aikana. Ehkä tämä pienentää hiukkasen hämmennystäni, mutta ei vielä riitä poistamaan sitä, koska vuoden 2006 helmikuun ensimmäisenä päivänä se oli joka tapauksessa eilistä pienempi.

Suomen synkkä historia ja vaatimus kehitysapulaista

Aamun lehdessä oli kaksi uutista, jotka kiinnittivät huomioni erityisellä tavalla. Ensimmäisen oli kirjoittanut kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepassa toimiva Anna-Stiina Lundqvist.

Lundqvist vaati kirjoituksessaan Suomeen lakia, joka pakottaisi maamme tulevat hallitukset kuluttamaan 0,7 prosenttia bruttokansantuotteestamme kehitysyhteistyöhön. Se tarkoittaa 223,8 miljardin BKT:sta 1,56 miljardia euroa, mikä on valtion vuoden 2018 budjetin loppusummasta 55,7 miljardista 2,8 prosenttia. Tai jokaista 5,52 miljoonaa suomalaista kohti 283 euroa vuodessa. Eli nelihenkiseltä perheeltä 1132 euroa.

Lundqvistin ehdotus on toki ymmärrettävä huomioiden hänen asemansa kehitysyhteistyöstä elävänä henkilönä. Toivottavasti tämän ymmärtävät kaikki hänen kirjoituksensa lukijat - erityisesti poliitikot - sillä historia valitettavasti osoittaa, ettei kehitysyhteistyö ole juurikaan tuottanut vastinetta sen nimissä vuosien kuluessa syydetyille miljardeille euroille. Siten ehdotus aiheuttaisi ainoastaan myötähäpeää, ellei olisi pelkoa siitä, että joku ottaa sen tosissaan.

* * *

Toinen aamun lehdessä ollut kirjoitus puolestaan käsitteli huutavalla otsikolla suomalaisten kolonialistista historiaa. Siinä Åbo Akademin professori Holger Weiss asetti päällemme synkän viitan siksi, että meille on aikanaan tuotu teollisuuden raaka-aineeksi orjia hyväksi käyttämällä tuotettua puuvillaa ja raakasokeria.

Ilmeisesti professori Weiss olisi nähnyt paremmaksi sen, että itsekin varsin pitkälti kehitysmaan asemassa ollut 1700- ja 1800-lukujen Suomi olisi osoittanut moraalista ylemmyyttä jäämällä kehittyvän maailmantalouden ulkopuolelle - koska siellä liikkui orjien avulla tuotettua tavaraa - ja kärsisi vielä tänä päivänä samanlaisesta epävarmuudesta kuin 1860-luvulla, jolloin noin 10 prosenttia suomalaisista kuoli nälkään. Vai miten hänen kirjoituksensa olisi ymmärrettävä?

Toisen esimerkin Weiss ottaa saamelaisten alistamisesta. Tällä seikalla lienee jonkinlainen todellisuuspohjakin, mutta siitä saadaan kyllä syyttää pikemminkin Ruotsin hallintoa, johon suomalaisilla oli saamelaisten alistamisen aikaan varsin vähän asiaa, kuin suomalaisia. Nyt puhumme siis keskiajasta, jolloin Ruotsi oli juuri alistanut myös suomalaiset valtaansa osoittaen meitä kohtaan "kolonialistista käytöstä".

Toki itsenäinen Suomikin on tehnyt saamelaisten suhteen suuria virheitä: ennen kaikkea sellainen oli viime vuosisadan yritys pakkosuomalaistaa heidät. Tästä ei kukaan nykysuomalainen liene ylpeä.

Totuus on kuitenkin, että tänä päivänä saamelaisilla on vähintään samat oikeudet kuin suomalaisilla ja siten hyvä olla. Jälkimmäisestä todistaa vastaansanomattomasti se, että he aika ajoin kiistelevät oikeutta myöden keskenään siitä, kenet hyväksytään saamelaiseksi ja ketä ei. Olisi omituista, jos sellainen kiista esiintyisi kuulumisesta kolonialistisesti alistettuun kansanosaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petra Laiti halusi lopettaa porotalouden tuet
Avustusjärjestöt tuplajättipotin perässä
Kehitysapunainen valaisi verovarojemme käyttöä Afrikassa

Tiede on uhka valheelliselle maailmankuvalle

Helsingin Sanomat julkaisi tänään jutun, jonka mukaan tieteellinen lehti on hyllyttänyt artikkelin, jossa oli selvitetty niitä etuja, joita imperialismi oli tuonut siirtomaihin. Juttua ei peruttu siinä olleiden virheiden takia, vaan siksi, että se herätti raivoa ihmisissä, joiden mielestä poliittinen korrektius on tärkeämpää kuin totuus.

Jutun hyllyttämiseen vaikutti myös se, että artikkelin julkaissut päätoimittajaa oli uhattu väkivallalla. Siten on inhimillisesti ymmärrettävää, että hän teki nyt nähdyn sinänsä älyllisesti epärehellisen ratkaisun.

Totuus siirtomaa-ajasta lienee, että imperialismin aika sisälsi sekä hyvää että pahaa. Niin myös sen perintö nykypäivälle.

Omasta mielestäni  tapaus kertoo kuitenkin ennen muuta nykyisen yhteiskunnan sairaalloisesta suhtautumisesta tieteen vapauteen. Se nähdään aivan liian monilla tahoilla - jopa tieteen itsensä piirissä - uhaksi omalle maailmankuvalle.

Terveessä maailmassa tieteellinen artikkeli saisi jäädä elämään julkaisufooruminsa sivuille, mutta sen väitteet kumottaisiin tutkimuksen keinoin. Siis mikäli se olisi mahdollista. Ja ellei olisi, muokkaisivat älyllisesti rehelliset ihmiset maailmankuvansa sen mukaiseksi.

Tämä toimintatapa olisi ennen kaikkea entisten siirtomaiden etu. Kun tulevaisuuden rakentaminen perustuu totuuteen - vaikka sitten epämiellyttäväänkin - johtaa se parempaan lopputulokseen kuin valehteluun perustuvan korttitalon pystyttäminen. Juuri nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että ikävältä totuudelta suojaava korttitalo on aivan liian monien kehitysmaiden valoisamman tulevaisuuden este.

Tämä olisi hyvä muistaa etenkin köyhässä Afrikassa, mutta myös täällä länsimaissa. Ikävätkin tosiasiat tarjoavat paremman lähtökohdan niin henkisen kuin aineellisen maailman rakentamiseen kuin sensuuri ja faktojen kieltäminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Naisia viehättää suunnitelmatalous ja maailmanparantaminen
Kiina nousee tutkimuksen ja talouden välisen positiivisen kierteen varassa
Hajamietteitä tieteelliseen tietoon perustuvasta päätöksenteosta