Häiriköt Milanossa ja Suomessa

Milanon-Torinon talviolympialaiset saivat omat härikkönsä. Paikalle nimittäin raahautui viitisen tuhatta USA-vastaisuudesta ja ympäristöaatteista hurmaantunutta mielenosoittajaa, joista osa ryhtyi ampumaan ilotulitteita ja heittelemään kiviä poliiseja kohti.

Näyttää siis siltä, että tälle väestöryhmälle on mahdotonta pitäytyä laillisuuden puitteissa, mikäli heille tarjoutuu jonkinlainen syy – tai minun nähdäkseni pikemminkin tekosyy – julkiselle riehumiselle ja egotrippailulle. 

* * *

Kuten arvoisa lukijani hyvin tietää, on myös meillä Suomessa nähty kaikenlaista egotrippailua ja riehumista erilaisista syistä. Yksi niistä liittyy niin sanottuun metsänsuojeluun. 

Tähän asiaan otti kantaa UPM:n pääjohtaja Massimo Reynaudo, joka ihmetteli Suomen äärimmäisen kriittistä keskustelua metsien käytöstä. Hänen mukaansa sellaista ei ole muualla ja muistutti, että "kyseessä ovat kymmenet tuhannet työpaikat. Niiden menettäminen koskettaisi koko Suomea."

Tämä ei tietenkään vähennä ympäristöaktivistien touhuilua, kuten ei sekään, että Suomen metsäpinta-alasta on suojeltu jo 18 prosenttia. Ja loppujenkin käyttöä on rajoitettu sekä metsänomistajan omilla suojelupäätöksillä että erilaisin sertifikaatein. 

Taitaakin olla niin, että positiivisin asia Reynaudon haastattelussa oli lopulta se, että hänen johtamansa yhtiö tekee hyvää tulosta Uruguayssa, jossa se saa raaka-aineen itse hallinnoimistaan eukalyptusmetsistä. Ja jakaa kertyneitä liikevoittoja yhtiön suomalaisille omistajille, joista kerättyjen verojen kautta niistä osa kanavoituu myös suomalaisen yhteiskunnan ylläpitämiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huippukokki Jouni Toivanen ja hänen brunssilaisena tukevat oman käden oikeuteen perustuvaa yhteiskuntaa
Kaukaan tehtaan sulkeminen edistää talouselämän uudistumista
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään

Kuinka metsiemme käy tulevaisuudessa?

Suomessa on viime aikoina uutisoitu useammastakin metsätaollisuuslaitoksen sulkemisesta, viimeksi Lappeenrannassa. Syynä siihen lienevät paperin käytön globaali väheneminen sekä venäläisen tuontipuun loppumisesta seurannut raaka-aineen hinnannousu. 

Näin metsien hyödyntäminen Suomessa on jälleen uudessa tilanteessa. Ja siksi ajattelin näin viikon aluksi palauttaa teidän mieleenne – arvoisat lukijani – metsiemme tuottaman puumäärän vuosittaisen kasvun viimeisten noin sadan vuoden aikana.

Kuvasta näkyy, että metsiemme kasvu on muuttunut todella radikaalisti itsenäisyytemme aikana. Syynä sille on vielä 1900-luvun alkupuolella tavallisesti tehdyistä poimintahakkuista ja metsien luontaisesta uudistamisesta niin sanottuun tehometsätalouteen, jossa metsikön kaikki puut poistetaan kerralla ja niiden tilalle istutetaan tai viljellään uusi puusukupolvi, joka on yhä useammin saanut alkunsa valikoidusta siemenestä ja jonka kasvuolosuhteista pidetään huoli maanmuokkausten, vesakonraivausten ja harvennusten kautta. 

Näin suomalaiset metsät muuttuivat 1950-luvulta alkaen nopeasti kasvaviksi nuoriksi puustoiksi, joista ensimmäisten nopeimman kasvun aika alkoi olla ohi 2010-luvulla. Tämä kaikki näkyy erinomaisesti yllä olevasta kuvasta. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, millä tavalla vaatimukset niin sanotusta jatkuvapeitteisestä metsätaloudesta – jossa palattaisiin poimintahakkuisiin ja metsien luontaiseen uudistamiseen – vaikuttavat maamme metsien kasvuun. Se kuitenkin tiedetään jo nyt, että näin toimien metsien puut kasvavat näissä metsissä noin viidenneksen nykyistä hitaammin, metsämme muuttuvat entistä kuusivaltaisemmiksi ja metsänhakkuita tehdään vuosittain nykyistä suuremmassa osassa metsistämme. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Suomalaisten selvä enemmistö vastustaa komission metsäpolitiikka

Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään

Yleensä lienee tapana ajatella, että kansalaisten näkemykset asiaan kuin asiaan saadaan selville tekemällä mielipidekysely. Ja samalla unohdetaan kysymyksenasettelun vaikutus vastauksiin.

Tästä nähdään suorastaan hätkähdyttävä esimerkki kun verrataan Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) ja Helsingin sanomien tekemien kyselyiden tuloksia. Ensimmäisen mukaan  59 ja 20 prosenttia suomalaisista suhtautuu korkeimpien rajaveroasteiden alentamiseen myönteisesti. Kyllä - arvoisat lukijani - luitte oikein. 

Salaisuus on kysymyksen muotoilussa. EVA kysyi mitä mieltä ihmiset olisivat siitä, jos "alennetaan verotusta siten, ettei lisätuloista tarvitse maksaa puolta enempää veroa". HS puolestaan tiedusteli vastaajien näkemystä hiukan pidemmin: "hallitus päätti kehysriihessä keventää palkasta perittävää veroa. Onko veronkevennyksen painottaminen suurituloisille mielestäsi oikein?"

Kummassakin tapauksessa kyse oli siis samasta asiasta, eli suhtautumisesta suurituloisten verotuksen kohtuullistamiseen. Ja kansalta saatu vastaus kuin yö ja päivä. 

Tässä suhteessa on huomattava, että HS:n johdantoteksti kysymykseensä on hiukan tulkinnanvarainen - ainakin valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) mukaan - sillä pieni- ja keskituloisten verotuksen keventäminen maksaa valtiolle 1 250 miljoonaa euroa kun ylimpien marginaalien alentamisesta selvitään 350 miljoonalla eurolla - eli panostus tehdään nimenomaisesti pieni- ja keskituloisiin. Toisaalta HS:n johdantolausetta puoltaa se, että suurituloisten suomalaisten henkilöiden saama helpotus on euromääräisesti selvästi suurempi kuin vähemmän ansaitsevien.

Kaiken kaikkiaan nämä esimerkit osoittavat, että kyselytutkimusten sanavalinnat ovat äärimmäisen merkittäviä. Eikä niiden vastauksia kannata tulkita ilman, että kiinnittää erityistä huomiota kysymyksenasetteluun. 

* * *

Vielä edellä käsittemiäni tutkimuksia vaikeammin tulkittavia ovat erilaisten medioiden nettisivuillaan toteuttamat kyselyt. Siis sellaiset, jota Yle on parhaillaan tekemässä Pohjois-Pohjanmaalaisen seurakunnan metsähakkuita käsittelevässä jutussaan. 

Siinä kysytään lukijoilta, että "mitä tekisit, jos saisit metsäpalstan vanhaa metsää?". Vaihtoehdot ovat ihan asiallisia, mutta ainakin itse kysymykseen vastattuani suosituin vaihtoehto oli - ainakin itselleni yllättäen - "en hakkaisi sitä, vaikka en saisi korvauksia". 

Sitä kannatti 37,5 prosenttia vastanneista. Lisäksi yli 20 prosenttia vastanneista kertoi suojelevansa metsän, jos "saisin siitä riittävästi rahaa" - täsmentämättä mitä "riittävästi" tarkoittaa.

Merkittävää oli, että vain vajaa 22 prosenttia oli valmis tekemään avohakkuun ja lisäksi 15 prosenttia pyrkisi saamaan tuloja ilman avohakkuita. Eli taloudellista hyötyä tavoittelisi vain 37 prosenttia suomalaisista. 

Kyslyn perusteella näyttää siis siltä, että selvästi suurin osa suomalaisista kannattaisi oman metsänsä suojelemista, jos omistaisi sellaista. Samalla he luopuisivat myös jälkeläistensä mahdollisuudesta saada tuloa omistuksistaan - ja suuri osa jopa ilman korvauksia edes itselleen. 

Tosiasia kuitenkin on, etteivät vastaajat ole perineet sitä metsäänsä. Ja siksi kysymys on hyvin hypoteettinen - eikä vastaa sitä todellisuutta, mikä syntyisi kun metsä peritään oikeasti ja vastaan tulee syystä tai toisesta rahantarvetta. 

Toinen ongelma liittyy siihen, että mikäli joku haluaa vaikuttaa kyselyn tuloksiin, hän voi ilmoittaa siitä omille hengenheimolaisilleen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Ja näin hän saisi itsensä edustaman vaihtoehdon näyttämään todellisuutta suositummalta. Siksi on - edellä kuvaamieni tulosten valosta - kysyttävä, että ovatko esimerkiksi luontoaktivistit toimineet näin.

* * *

Aiheesta on toki tehty myös asiallisia mielipidekyselyitä. Vuonna 2020 tehdyn kyselyn mukaan yli 20 prosenttia metsänomistajista kannatti yksityismetsien luontoarvojen turvaamisen lisäämistä. 

Omalla kohdallaan he kuitenkin kannattivat ennemminkin määräaikaista kuin pysyvää suojelua. Toisin sanoen he halusivat säilyttää mahdollisuuden hakata suojellun metsänsä myöhemmin tai ainakin jättää perillisilleen sen mahdollisuuden.

Suomalaisen metsäteollisuuden kannalta metsänomistajien valmius metsiensä puiden myymiseen on luonnollisesti äärimmäisen tärkeää. Meillähän metsäyhtiöt eivät kasvata itse kuin pienen osan käyttämästään puusta, vaan luottavat omistajien haluun myydä metsiään. 

Tämä konsepti on toiminut erinomaisesti ja samalla levittänyt metsäteollisuuden tuottamaa varallisuutta laajalti yhteiskuntaan - ja erityisesti syrjäseuduille. Jos tästä rahavirrasta luovuttaisiin - Ylen kyselyn tuloksia vastaavasti - yli puolessa hakkuukypsistä suomalaisista metsistä, se tarkoittaisi sekä syrjäseutujen elinmahdollisuuksien vaikeutumista, että vientiteollisuuden jonkinasteista alasajoa. 

Samalla luonnontilaan siirtyvät suomalaismetsät - etenkin kuusikot - altistuisivat ikääntyessään hyönteistuhoille, kuten monin paikoin Etelä-Suomessa on jo tapahtunut (esimerkki, toinen, kolmas, neljäs). Toisin sanoen suojelualueet eivät välttämättä säily ikuisesti samanlaisina kuin miltä ne näyttävät suojeltaessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seksuaalirikollisten aateli löytyy pohjoismaista!
Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista
Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa

Sofia Virta linjasi Vihreiden tavoitteet ja maahanmuuttajakysymyksen typeryyden

Helsingin sanomat haastatteli Vihreiden puheenjohtajaa Sofia Virtaa lyhyeen artikkeliin. Sen mukaan tämä haluaisi siirtää verotuksen painopistettä saastuttamiseen ja samalla keventää työn ja yrittämisen verotusta.

Se olisikin aikamoinen muutos, sillä nykyisin 116 325 miljoonan euron verotuloista 43 004 miljoonaa kertyy tulo- ja pääomaveroista. Se on noin 37 prosenttia. 

Muita suuria veroeriä ovat pakolliset sosiaaliturvamaksut 32 439 miljoonaa euroa (28 %) sekä arvonlisäverot 25 833 (22 %). Niistä vain jälkimmäistä voitaisiin käyttää saastuttamisen verottamiseen - tosin sitäkin vain siltä osin, kuin kyse on saastumista aiheuttavista verotuskohteista.

Sen sijaan esimerkiksi energiaverojen suuruus sekä autoveron ja ajoneuvoveron yhteenlaskettu määrä ovat vain 4063 ja 1 348 miljoonaa euroa eli 4,3 prosenttia ja hiukan yli yksi prosentti koko verokertymästä.  Niinpä Sofia Virran linjaus painopisteen muutoksesta tarkoittaisi lähinnä arvonlisäveron korottamista. 

Jos Virta kuitenkin tarkoitti verotuksen painopisteen siirtämisellä sekä arvonlisä-, energia-, auto- että ajoneuvoveron kertymän kasvattamista suuremmaksi kuin työn ja yrittämisen verottamista, tulisi näitä verolajeja nostaa noin 5 880 miljoonalla eurolla eli hiukan noin 19 prosentilla, minkä lisäksi esimerkiksi työn ja yrittämisen verotusta pitäisi laskea samalla summalla. Tämä tarkoittaisi 44,5 prosentin yleistä arvonlisäkantaa eli sen nostamista noin 17,5 prosenttiyksikköä korkeamaksi kuin EU-alueen korkeinta arvonlisäprosenttia yläpitävässä Unkarissa. 

Todellisuudessa kaikki arvonlisäverotus ei liity millään tavalla saastuttamiseen, joten käytännössä Virran tarkoittamien tavaroiden ja palveluiden arvonlisäveroa tulisi kiristää vielä yllä esittämäni laskutoimituksen lopputulostakin enemmän. Siksi kuulisin mielelläni puheenjohtaja Virralta, että sanoiko hän tositarkoituksella sen mitä sanoi.

* * *

Sofia Virta kertoi myös, että Vihreillä on tavoitteena, että jokaisesta ikkunasta näkyy vähintään kolme puuta. Tässä tavoitteessa on Virran mukaan kyse viheralueiden riittävän määrän varmistamisesta ja lähiluonnon saavutettavuudesta.

Kaikista oman asuntoni ikkunoista näkyy kokonainen metsä, joten tavoite on minun kohdallani irrelevantti. Jäin kuitenkin pohtimaan, että miten mahtaa olla aivan Helsingin keskustassa. Sieltä varmaankin löytyisi sellaisia ikkunoita, joista ei näy kolmea puuta. Näin etenkin tiiviiden kaupunkikortteleiden keskeltä ja talojen alimmista kerroksista. 

Sen sijaan en ole ihan varma, että miten puuntaimet menestyisivät sellaisissa kohteissa. Tai mihin kohtaan katua tai jalkakäytävää ne sijoitettaisiin. Vai olisiko Virran tarkoitus yksinkertaisesti purkaa nämä kadut ja istuttaa niiden tilalle puurivejä?

* * *

Lopuksi maahanmuuttajavaltaisella alueella oman kertomansa mukaan asunut puheenjohtaja Virta kertoi pitävänsä typeränä kysymystä siitä, että olisiko hän itse valmis asumaan maahanmuuttajavaltaisella alueella segregaation torjumiseksi ja laittamaan lapsensa sellaisen alueen päiväkotiin tai kouluun, jotta kantaväestön lasten osuus näillä alueilla ei pienenisi liikaa. Näin siksi, ettei hän pidä ajatuksesta, jonka mukaan maahanmuuttajataustaiset lapset olisivat vähemmän toivottavaa leikkiseuraa.

Kaiken kaikkiaan sain Helsingin sanomien jutun luettuani hyvän käsityksen Vihreiden puheenjohtajan loogisen ajattelun kyvyistä ja hänen edustamansa puolueen politiikasta. Ja mikä tärkeintä, pystyin sen pohjalta päättämään ilman vaikeuksia, että annanko puolueelle ja sen puheenjohtajalle kannatukseni ensi viikonloppuna järjestettävissä alue- ja kuntavaaleissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Paljastava näytelmä
Pysäyttääkö opposition ja järjestöjen haukkuma suojelupäätös metsälajien uhanalaistumisen?
Vihreiden punainen raja ylittyi - vai ylittyikö?

Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa

Helsingin sanomat oli selvittänyt suomalaisten näkemyksiä itärajan sulkemisesta. Tulos oli vähintäänkin erittäin selkeä: peräti kolme neljästä suomalaisesta haluaa koko itärajan suljettavaksi, mikäli Venäjä jatkaa hybridioperaatiotaan. Vain Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannattajien enemmistö oli eri mieltä. 

Kyselyn pääsanoma oli kerrassaan erinomainen asia, sillä se antaa hallitukselle vahvan selkänojan toteuttaa tehokasta politiikkaa Venäjää vastaan. Eikä pelkästään rajanpinnassa vaan laajemminkin. 

Siksi oli hyvä nähdä, että Suomi on rajatoimien ohella ulottanut viestintänsä laajalle Venäjän hybridiaseenaan käyttämien elintasopakolaisten lähtömaihin. Suomi viestii mahdollisille matkaan lähtijöille sekä arabiaksi että somaliksi, ettei tänne kylmään pohjolaan kannata tulla, koska edes rajan yli ei ole pääsyä. Toivottavasti sanoma menee perille.

* * *

Kun nyt tuli puheeksi mielipidetiedustelu, niin otettakoon esille myös yksi aivan erilainen mielipidetiedustelu. Sen oli teettänyt Metsämiesten säätiö. 

Kyselyn perusteella vain 41 prosenttia vastaajista tiesi, että pääosa metsistä on yksityisten perheiden omistuksessa. Suurin osa mielipiteensä kertoneista kuvitteli myös, että metsiä hakataan enemmän kuin ne kasvavat, vaikka metsävarat ovat kasvaneet joka vuosi jo noin puolen vuosisadan ajan. 

Nämä pahasti virheelliset käsityksen Suomen metsistä ovat erityisen yleisiä Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa. Siis juuri niiden parissa, jotka pitävät eniten meteliä metsäasioistamme. 

Toisin sanoen poliittisen vihervasemmistomme metsäkannanotot nousevat lähes täydellisen tietämättömyyden antamasta varmuudesta. Tämä ei ole yllättävää reilun vuoden takaisen selvityksen valossa. 

Siinä nimittäin havaittiin, että "Vihreiden kannattajien identiteettiprofiilissa korostuu arvoliberalismi ja puolueen äänestäjäkunnan nuoruus... Muista äänestäjäryhmistä tärkeämpinä tekijöinä erottuvat ulkonäkö ja osin kansainvälisyys. Vasemmistoliiton äänestäjien identiteettiprofiili on tutkimuksessa lähellä vihreiden profiilia. Vasemmistoliiton kannattajien identiteetille tärkeitä ovat poliittinen suuntautuminen sekä harrastukset."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
O tempora, o mores!
Löytyykö vihreä tulevaisuus? Löytyy peräaukosta?
Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot

Kuluneen kesän aikana kauhisteltiin maailmalla tapahtuneita metsäpaloja. Yksi kauhistelun kohde oli USA:n länsirannikko, jossa ihmiset joutuivat uutisten mukaan jopa "pakkautumaan rannoille".

Koska uutisointi oli poikkeuksellista, olin varsin hämmästynyt löytäessäni asiaa koskevan tutkimuksen. Ja mitenkään vähättelemättä metsäpalojen aiheuttamaa uhkaa päätin saman tien julkaista löydökseni tässä blogissa. Tuoreessa tutkimusraportissa oli nimittäin selvitetty metsäpalojen historiallisia pinta-aloja USA:n Oregonin ja Washingtonin osavaltioissa. 

Tutkimusaluetta hallitsevat kuivat metsätyypit ja ne ovat kokenut äskettäin ennätyksellisiä palovuosia. Ja siksi tutkijat selvittivät kuinka nykyaikaiset palovuodet (1985–2020) vertautuvat historiallisiin palomääriin ja vakavuuksiin?

Kullakin metsätyypillä historiallisten tulipalojen esiintymistiheyksiä vastaavien vuotuisten paloalueiden olisi oltava vähintään 224 000–291 000 hehtaaria vuodessa. Historiallisesti nämä pinta-alat sisältävät sekä alkuperäiskansojen että salaman sytyttämät tulipalot. 

Nykyisestä näennäisesti tulisesta ajasta huolimatta nykyiset paloalueet ovat kuitenkin keskimäärin vain noin 49 100 hehtaaria vuodessa eli 17–22% historiallisista aloista, ja vain yksi vuosi tutkimuksen ajanjaksolla vastaa suurin piirtein historiallista paloaluetta. Vuosien 1985-2020 paloalat olivat toisin sanoen keskimäärin huomattavasti alle historiallisten tasojen lähes kaikissa metsissä ja vaikka kymmenen vuoden liukuvat keskiarvot paloalueella ovatkin kasvaneet viime vuosina, ovat ne kuitenkin pysyneet historiallisten tasojen alapuolella.

Niinpä tutkijat tulivat sellaiseen johtopäätökseen, että nykyisten metsäluonnon ennallistamisponnistelujen onnistumiseksi olisi toimiin sisällytettävä tarkoituksella sytytettyjä, mutta hallittuja metsäpaloja. Näin siksi, että nykyiset metsäpalot ovat aivan liian vähäisiä säännöllisiin tulipaloihin sopeutuneen luonnon hyvinvoinnin kannalta. 

Edelle selostamani tutkimusraportin viesti on kovin erilainen kuin se, jonka suomalaismediat ovat meille tarjonneet. Sen sijaan, että olisi juhlittu lähes luonnolliselle tasolle nousseita metsäpaloja luonnon ennallistamista edistävinä, on palaneiden metsien määriä kauhisteltu. 

En tietenkään osaa sanoa onko tämä medioiden - tai niiden käyttämien asiantuntijoiden - tarkoituksellista harhaanjohtamista vai tietämättömyyttä, mutta joka tapauksessa virheellinen uutisointi on ollut omiaan lisäämään pelkoa hallitsemattomasta ilmaston lämpenemisestä. Ja sitä kautta pahentanut erityisesti nuorten ahdistuneisuus- ja masennusoireita.

Siksi oli mielestäni tärkeää oikaista virheellinen käsitys USA:n länsirannikon metsäpaloista. Ja sitä kautta pyrkiä edes hiukkasen helpottamaan nuorten ahdistusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n komission ja Kanada metsäpalojen välinen yhteys
Metsästäjä-keräilijät hallitsivat metsäpalojen esiintymistä
Keväisiä ajatuksia vihreistä ja muista siirtymistä

Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Yle julkaisi jutun otsikolla "UPM pahoittelee tapaa, jolla se kertoi lapsille metsän hävittämisestä Loviisassa". Kyse on paljon huomiota saaneesta kohtuullisen laajasta yksityismetsän hakkuusta Isnäsin kylän alueella. 

Artikkeli on sikäli asiallinen, että metsäyhtiö on tosiaan epäonnistunut tiedotustilaisuudessaan eläinten tulevaisuudesta huolestuneille lapsille. Tämän osoittaa jo sekin, että UPM on pyytänyt edustajansa ylimielisyyden takia tapahtunutta epäonnistumista anteeksi tilaisuuteen osallistuneilta lapsilta. Enkä siis kirjoita tätä blogimerkintääni sen takia. 

Huomioni nimittäin kiinnittyi - kuinkas muuten - Ylen jälleen kerran omituisen epäonnistuneeseen sananvalintaan. En toki tiedä, johtuiko se jutun kirjoittaneen toimittaja Toni Joukasen tietämättömyydestä vai peräti tarkoituksellisesta harhaanjohtamisesta. 

Tarkoitan sitä, että otsikon mukaan UPM olisi tilaisuudessa puhunut metsän hävittämisestä. Näin ei ole tapahtunut ainakaan jutun linkittämän videon mukaan, eikä muutenkaan, sillä metsän hävittäminen tarkoittaa yksityismetsälain mukaan metsämaan jättämistä sellaiseen tilaan tai käyttöön, että sen luontainen uudistuminen tai viljelyllä toteutettava uudistaminen joutuu vaaraan, samoin kuin kehitettäväksi kelvollisen metsän sellainen käsittely, joka on ristiriidassa sen järkevän kasvattamisen kanssa.

Edelle linkitetyn videon mukaan Isnäsissä on tehty kasvatus- eli harvennushakkuu, jossa puita on harvennettu siten, että ne tuottaisivat aikanaan tehtävässä uudistushakkuussa mahdollisimman paljon tukkipuuta. Tämä täyttää metsälain ensimmäisen pykälän vaatimuksen, jonka mukaan "lain tarkoituksena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä siten, että metsät antavat kestävästi hyvän tuoton samalla, kun niiden biologinen monimuotoisuus säilytetään".

Tilanne ei muutu, vaikka kyseessä olisi ollut avo- eli uudistushakkuu. Sekin on aivan laillinen ja metsän omistajan päätösvallan alainen toimenpide, jolla ei ole mitään tekemistä metsänhävityksen kanssa. Näin kaikissa niissä tapauksissa, joissa hakkuualue uudistetaan metsäksi joko viljelyn tai luontaisen uudistamisen kautta.  

Jos Ylen toimittaja haluaisi ihan oikeasti tehdä jutun metsien hävittämisestä, tulisi hänen etsiä kohteita, joita ei enää uudisteta metsäksi. Sellaisia ovat esimerkiksi peltojen, kulkuväylien ja rakennusten sekä aurinkovoimaloiden ja tuulimyllyjen sekä niistä asutuskeskuksiin vievien sähkölinjojen rakentaminen. 

Tällä hetkellä erityisesti viimeksi mainittuun metsien hävitykseen on maassamme satsattu paljon, sillä pohjoisen Suomen tuulimyllyjen sähköä varten rakennetaan useita tuhansia kilometrejä uutta kapasiteettia. 

Nämä lähes sata metriä leveät linjat täyttävät metsän läpi kulkiessaan metsän hävityksen tunnusmerkit, koska niiden kohdalle tai välittömään läheisyyteen ei tule kasvamaan uutta metsää. Eikä maansa pakkolunastuksella menettävä omistajakaan saa omaisuudestaan kuin pienen kertakorvauksen.  

Nähtäväksi siten jää, tekeekö toimittaja Tomi Joukanen jutun myös tästä - ihan oikeasta - metsien hävittämisestä. Ja siihen liittyvästä tiedottamisesta lapsille. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnonsuojelijoiden suurtyön hyödyntämisestä
EU:n komission ja Kanada metsäpalojen välinen yhteys
Virheellistä argumentointia

Luonnonsuojelijoiden suurtyön hyödyntämisestä

Joukko luonnonsuojelijoita on ilmoittanut luonnonmetsätyöryhmän keränneen tietoja suojelemattomien vanhojen ja luonnontilaisten metsien määrästä ja sijainnista sekä vaatinut näiden alueiden välitöntä suojelemista. Heidän mukaansa vanhojen metsien suojelu on ensimmäinen askel pysäyttää luontokato Suomessa.

Ensin täytyy todeta, että tietojen kerääminen vanhoista ja luonnontilaisista metsistä on ollut hieno ja vaativa työ, jota valtioneuvoston kannattaa hyödyntää omissa suojelupäätöksissään. Ja toiseksi, ettei metsämaiden luonnonsuojelu välttämättä edisty parhaiten suojelemalla tällä hetkellä vanhimmat tai luonnontilaisimmat metsät - joita on eniten maamme jo muutenkin kattavasti suojelun piirissä olevassa Pohjois-Suomessa. 

Näin siksi, että pitkällä aikavälillä kohteen tämänhetkistä tilaa tärkeämpi tekijä eliökunnan biodiversiteetin ylläpitämisessä on koko suojeluverkoston rakenne. Oleellista siinä on erityisesti se, että suojelualueet kattavat mahdollisimman monipuolisesti kaikenlaisia elinympäristöjä ja eliölajeilla on mahdollisimman hyvät edellytykset siirtyä verkoston sisällä. 

Toisistaan erillään olevan vanhan metsän pläntit eivät kuitenkaan palvele tätä tarkoitusta. Ja siksi suojelupäätöksissä kannattaa toki hyödyntää nyt kerättyä tietoa, mutta valikoiden sen pohjalta suojelukohteita, jotka palvelevat parhaiten kokonaisuutta. 

Sekä huolehtia siitä, että niissä oleskelevilla eliöillä on käytettävissään toimivia ekologisia käytäviä, joiden kautta ne voivat siirtyä muihin osiin maamme luonnonsuojelualueiden verkostoa. Tähän kelpaa nykyiseltä suojeluarvoltaan vähäisempikin metsä, koska se ajan myötä muuttuu joka tapauksessa vanhaksi luonnontilaiseksi metsäksi. 

* * *

Huomasin jokin aika sitten mielenkiintoisen tutkimuksen, jossa oli kartoitettu maailman nykyisten suojelualueiden merkitystä nelijalkaisten selkärankaisten monimuotoisuudelle. Sen mukaan maapallon maapinta-alasta ja sisävesistä on suojeltu lähes seitsemäntoista prosenttia ja valtameristäkin kahdeksan prosenttia.

Tutkimuksessa oli hyödynnetty kahta laajaa tietoaineistoa, jotka kattoivat yhteensä 2 239 maalla elävää selkärankaispopulaatiota. Tulosten mukaan suojelualueilla sammakkoeläinten ja lintujen monimuotoisuuden heikkeneminen oli hidastanut tilastollisesti merkitsevästi verrattuna suojelemattomiin alueisiin. Sen sijaan matelijoilla ja nisäkkäillä hidastuminen oli selvästi vähäisempää eikä tilastollisesti merkitsevää.

Siten näyttää selvältä, että ainakin sammakkoeläinten ja lintujen monimuotoisuutta voidaan turvata perustamalla suojelualueita. Sen sijaan saman vaikutuksen puuttuminen nisäkkäiden ja matelijoiden kohdalla herättää kysymyksiä siitä, onko laajojen suojelualueiden perustaminen sittenkään paras keino niiden olemassaolon turvaamiseksi. Eli kannattaisiko nisäkkäiden ja matelijoiden elonkirjon säilyttämiseksi hyödyntää muunlaisia keinoja. 

Nähtäväksi jää myös se, millä tavalla muut kuin selkärankaisen eliöt hyötyvät suojelualueista. Meillä Suomessahan tässä suhteessa ovat selkärankaisten lisäksi usein esillä erityisesti hyönteiset ja sienet, joiden monimuotoisuus lienee huomattavasti suurempaa kuin selkärankaisten. 

* * *

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että Suomessa metsänomistajat tekevät nykyisin omalla kustannuksellaan monenlaisia toimia luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. He esimerkiksi jättävät säästöpuuryhmiä ja riistatiheikköjä eliöiden hyödynnettäväksi. Ja hakkuiden yhteydessä jättävät kaatuneet puut metsäänsä lisäämään lahon maapuun määrää. 

Tämä työ on myös tuloksellista, sillä jopa WWF:n mukaan talousmetsissä monimuotoisuutta ylläpitävien tekijöiden määrä on lisääntynyt ja metsälajien uhanalaistumisen kasvu hidastunut. Koska sekä julkinen sektori että vapaaehtoiset metsänomistajat jatkavat suojelutoimiaan myös tulevaisuudessa, on todennäköistä että metsälajien monimuotoisuuden köyhtyminen loppuu Suomessa jo suhteellisen pian. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnonsuojelijat tieteen kimpussa
Ylämaan koirasusivalitukset lisäävät ammuttavien susien määrää
30 prosenttia maapallon pinta-alasta suojellaan

EU:n komission ja Kanada metsäpalojen välinen yhteys

Maaseudun tulevaisuudessa oli pari päivää sitten juttu Kanadan metsäpaloista. Sen mukaan jättiläisvaltiossa on palanut metsiä peräti neljä miljoonaa hehtaaria. Samojen palojen seurauksista on raportoitu muissakin medioissa (esimerkki). 

Pinta-alaa voi verrata Suomen koko metsäalaan, joka on 26,3 miljoonaa hehtaaria. Toisin sanoen Kanadassa tänä kesänä palaneiden metsien koko on noin kuudesosa meidän metsiemme pinta-alasta. Melkoinen roihu siis.

Tämän aiheen valitsin tähän blogiin kuitenkin suomalaisen metsäkeskustelun takia. Eli siksi, että meillä vaaditaan yhä suurempaa osuutta metsistä pois talouskäytöstä. 

MT:n jutussa haastateltu tutkija nimittäin kertoi, että Suomessa ei esiinny jättimäisiä metsäpaloja siksi, että maamme metsissä on pieni kuviokoko, tiheässä metsäautoteitä sekä joka notkelmassa suurempia tai pienempiä asutuksia ja niissä vapaapalokuntia - kaikki nämä asiat ovat toisin kuin Kanadassa, jossa lähes kaikki ihmisasutus on keskittynyt kapealle vyöhykkeelle maan eteläosaan.

Jos nyt Suomessa sitten luovuttaisiin suuresta osasta metsätaloutta ja turvemaiden peltojakin entisöitäisiin kovalla kädellä, muuttaisivat asukkaat pois etenkin pohjoisimmasta Suomen syrjäseuduilta, joissa maaperä on suurelta osalta turvepohjaista. Samalla häviäisivät ajan myötä niin metsien pienet kuviokoot kuin kulkukelpoiset metsäautotietkin.  

Tämän taas voi olettaa näkyvän jossain vaiheessa metsäpalojen sammuttamisen vaikeutumisena ja siten metsäpalojen oleellisena laajentumisena nykyisestä. Toisin sanoen, tämä on yksi osa sitä tulevaisuudenkuvaa, joka on edessämme, mikäli EU-parlamentin oikea laita epäonnistuu komission ennallistamisvaatimusten torppaamisessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Europarlamentin tulisi kaataa von der Leyenin komissio
30 prosenttia maapallon pinta-alasta suojellaan
Halla-aho twiittasi metsäpalojen syistä

Petteri Taalas: vuoden 2035 tavoite on semantiikkaa

Eilisen kahden päivän (yksi, kaksi) kirjoitusrupeaman (plus yksi englanninkielinen) on aika siirtyä jälleen arkeen, vaikka onkin EU:n kyvyttömyyttä korostava tunnilla aikaistettu sunnuntai. Tai kuten isoäitini tapasi sanoa, pyhäpäivä. 

Tänä pyhäpäivänä olemmekin heränneet keväisen viikon jälkeen puhtaanvalkoiseen lumipeitteeseen ja pieneen pakkaseen. Eli käsillä on maaliskuisen talven paluu ainakin vähäksi aikaa. Ei kuitenkaan ole syytä huoleen: kevättä ei ole peruttu ja kesäkin saapuu aikanaan. 

Tämä kaikki toi mieleeni maailman ilmatieteen järjestön pääsihteerin Petteri Taalaksen eilisen esiintymisen Ylellä. Hän otti siinä mielenkiintoisella tavalla kantaa pariinkin vaalikeskusteluissa vilahtaneeseen asiaan. 

Tarkoitan sitä, kun hän totesi, että "polttomoottoriautossakin voidaan käyttää näitä ilmastomyönteisiä polttoaineita, jolloin sekään ei välttämättä ole pahis". Ja näinhän asia juuri on, sillä ilmastossa on tavallaan kahdenlaista hiiltä: on sitä, joka on kiertänyt miljardeja vuosia ilmakehässä ja biosfäärissä, sekä hiiltä, joka on kauan sitten hautautunut maaperään, mutta tullut nostetuksi sieltä ylös fossiilisena polttoaineena. 

Kun puhumme kasvihuonekaasuista ja ilmastonmuutoksesta, puhumme nimenomaisesti jälkimmäisestä. Eikä sen aiheuttamalle ongelmalle ole kuin kaksi ratkaisua: joko se nostaminen lopetetaan tai ilmakehästä sidotaan fossiilisen hiilen käytön verran uutta hiiltä ja palautetaan se jonnekin, mistä se ei palaa takaisin ilmakehään. Lopettaminen edellyttää vaihtoehtoisia energiamuotoja ja palauttaminen uutta kallista teknologiaa.

Tämä itsestäänselvyys on tahtonut unohtua Suomessa, missä ilmastokeskustelu on - toisin kuin muualla maailmassa - pyörinyt metsien hiilinielujen ympärillä. Niistä ei saada pysyvää apua, sillä lähes kaikki metsien sitoma hiili palaa ennemmin tai myöhemmin takaisin ilmakehään. Näin käy joko hakkuiden, metsätuhojen tai viimeistään metsien luonnollisen kuoleman kautta. 

Toki ihmisen mittakaavassa pysyviä hiilinieluja voidaan kasvattaa metsienkin kautta. Se tapahtuu kasvattamalla metsien pinta-alaa ja sitä kautta niihin sitoutunutta hiilen määrää. Käytännössä näin onkin käynyt viime vuosikymmeninä monissa EU-maissa, mutta ei sähkölinjoja, peltoja ja kaupunkeja kiivaasti metsiin rakentavassa Suomessa.

Tämä lienee myös syy sille, että ilmastopaneelin johtaja Markku Ollikainen sanoi - aivan oikein - MTV3:lle maamme hiilinielun kasvattamisesta, että "ensimmäinen asia on se, että vähennetään metsäkatoa. Se syö metsämaan nielua. Toinen se, että vähennetään merkittävästi turvemaasta tulevaa maaperäpäästöä. Se on tehtävissä vettämällä ja koskee viljelymaita ja turpeenottoalueita. Kolmas keino on suometsien käsittelyn muuttaminen niin, että tilalle tulee jatkuvapeitteinen kasvatus, jolloin turpeen hajoaminen vähenee. Sitten ovat vielä metsien kasvua voimistavat toimet. Jos kaikki tämä ei riitä, sitten säädellään hakkuita."

Mutta palataan Taalakseen. Erityisesti Vihreät ovat vaatineet kiihkeästi Suomen hiilineutraliteetin saavuttamista vuoteen 2035 mennessä, vaikka muu EU tähtää myöhäisempiin päivämääriin.

Nyt kun metsien hiilinielut ovat pienentyneet aiemmin arvioidusta, tästä tavoitteesta tulee Suomelle äärimmäisen kallis. Ja siksi Perussuomalaisten ilmaisema tahto päivämäärän siirtämisestä myöhäisemmäksi näyttää erittäin järkevältä. 

Tähän asiaan myös Petteri Taalas totesi, että "tapahtuuko se 2035 vai hieman myöhemmin on vähän semantiikkaa. On hyvä, että Suomi on valinnut linjan jossa pyritään ilmastomyönteiseen suuntaan ja se tarjoaa meille myös uusia bisnesmahdollisuuksia." 

Pyrkimys hiilineutraaliin talouteen siirtymisestä suhteellisen nopeasti on sopinut myös maamme teollisuudelle, jonka etu on luonnollisesti olla mukana kehityksessä tai suorastaan sen kärjessä. Esimerkiksi metsäteollisuus on ilmaissut olevansa tällä linjalla.

Sen kustantaman raportin mukaan Suomen seuraavan hallituksen tulee toteuttaa kuusi asiaa. Ne ovat 1) osaavan kotimaisen ja ulkomaisen työvoiman saatavuuden parantaminen, 2) investointien luvituksen jouhevoittaminen, 3) logistiikkakustannusten hillintä, 4) työnteon ja omistamisen muuttaminen kannattavammaksi, 5) työmarkkinalainsäädännön uudistaminen 2020-luvulle ja 6) yleisen kustannustason pitäminen teollisuuden kilpailukyvylle suotuisana. 

Siksikin - siis Marinin hallituksen toteuttaman talouden tuhotyön jälkeen - on tärkeää, että Suomeen saadaan seuraaviksi vuosiksi hallitus, joka haluaa ja kykenee toteuttamaan edellä mainitut uudistukset. Ja siksi toivon, että arvoisa lukijani käy antamassa äänensä tällaiselle politiikalle. Nähdäkseni tähän sopivia ehdokkaita on asettanut useampikin puolue - mukaan lukien kaksi kolmesta gallupkärjessä olevasta puolueesta, vaikka medioissa toisesta niistä annetaan usein (esimerkki) erilainen eli virheellinen kuva raportin kohdan 1 suhteen (avainsana tässä on raportin sana "osaavan").

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saksa on hiilidioksidipäästöjen suurvalta, mutta nielukääpiö
30 prosenttia maapallon pinta-alasta suojellaan
Onko arktinen alue lämmennyt neljä kertaa nopeammin kuin muu maailma?

Virheellistä argumentointia

Tuore mielipidekysely kertoi, että suomalaiset eivät enää ole yhtä huolestuneita ilmastonmuutoksesta kuin aiemmin. Silti hiukan yli puolet arvelee edelleen, että ilmastonmuutos voisi aiheuttaa merkittäviä haittoja lähitulevaisuudessa. 

Edellä linkitettyyn juttuun liittyi myös kysely. Sen aihe oli toki mielenkiintoinen, mutta kysymykset järjettömiä. Esimerkiksi kyllä/ei-vaihtoehdot lentämisestä tai henkilöauton omistamisesta eivät kertoneet juuri mitään, sillä päästöthän syntyvät vasta käytettäessä näitä välineitä eli kilometrien mukaan. Lisäksi esimerkiksi auton vaihtovälillä on merkitystä.

Helsingin sanomat puolestaan julkaisi jutun, jonka mukaan Suomessa on onnistuttu vähentämään kaikkien ilmastopahisten eli niin öljyn, hiilen, maakaasun kuin turpeenkin käyttöä. Mutta sen jälkeen kerrottiin, että ongelma on ratkaistu väärin - polttamalla puuta.

Jutun mukaan "puu on kyllä kotimaista, ja uusiutuvaakin, mutta sen päästöttömyys on sopimuksenvaraista". Tätä väitettä perusteltiin seuraavilla seikoilla.

Puun poltosta syntyy hiilidioksidia, jopa enemmän kuin fossiilisista energianlähteistä. Ja samalla metsiemme hiilinielu on pienentynyt. Ja lopputuloksena Suomen hiilidioksidinettopäästöt eivät ole pienentyneet juuri lainkaan. 

Niinpä Suomen Ilmastopaneeli ehdotti suurten energialaitosten käyttämille kiinteille puupolttoaineille veroa muiden polttoaineiden tapaan. Ja unohti yhden oleellisen seikan, kuten teki myös HS:n jutun kirjoittaja.

Professori Markku Ollikaiseen paneelilta ja toimittajalta on nimittäin jäänyt huomaamatta, ettei puun polttaminen lisää lainkaan ilmastoomme vaikuttavan hiilen määrää. Se vain kierrättää sitä, mikä siellä on jo nyt, eikä siten vaikuta sitä eikä tätä pidemmän aikavälin kasvihuonekaasujen kokonaisyhtälöön.

Jos nyt sitten oletetaan, että Suomessa olisi käytetty puun sijasta fossiilista energiaa, olisi se maanalaisista varastoista kaivettuna tai pumpattuna lisännyt ilmastoon vaikuttavan hiilen määrää. Ja siten lisännyt ilmastoon vaikuttavien kasvihuonekaasujen määrää. Ja ilmastomallien perusteella lämmittänyt ilmastoa.

Ja tämä - juuri tämä - on se syy, miksi bioenergiaa ei tulisi ottaa mukaan päästömaksujärjestelmään. Eikä etenkään siksi, että käytännössä lähes kaikki Suomessa poltettava puu on - HS:n jutussa olleen kuvan mukaisesti - peräisin metsäteollisuuden sivuvirroista: harvennushakkuista, muuten käyttämättä jääneistä latvuksista sekä puunjalostustehtaiden jalostusprosessien muuten käyttämättä jäävistä fraktioista. 

Ellei niitä käytettäisi energiaksi, tulisi niistä jätettä, joka pitäisi käsitellä tavalla tai toisella. Ja joka - joka tapauksessa - lahoaisi sitä kautta ilmakehän hiilidioksidiksi. Ja samalla metsäteollisuutemme kilpailukyky eli Suomen talous heikkenisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaativatko poikkeukselliset helteet puuenergiasta luopumista?
Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia
EU:n metsäkiista päättyi järkevään ratkaisuun

Suomalaisten selvä enemmistö vastustaa komission metsäpolitiikka

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan 65 prosenttia suomalaisista suhtautuu Euroopan unionin jäsenyyteen suopeasti. Mutta samalla 64 prosenttia suomalaisista uskoo, että maamme pitää vastustaa EU:n pyrkimyksiä säännellä ja rajoittaa Suomen metsien käyttöä. 

Näkemysten ristiriidassa on kyse siitä, ettei maassamme luoteta Unionin metsäosaamiseen. Tähän lienevät vaikuttaneet nykyisen komission ajamat Unionin ympäristöpolitiikan muutokset, joiden seurauksena talousmetsistämme huomattava osa olisi siirrettävä suojelun tai vajaakäytön piiriin. Ja sen seurauksena supistettava maallemme taloudellista hyvinvointia tuottavaa metsäteollisuutta.

Kyselystä kertovassa uutisessa mainittiin ihmisten näkemyksiä myös puoluekannan mukaan. EU:n metsien käytön sääntely- ja rajoituspyrkimyksiä vastusti Perussuomalaisten kannattajista peräti 92 prosenttia ja Keskustankin äänestäjistä näin teki 91 prosenttia. 

Samoin ajatteli enemmän kuin kolme neljästä Kristillisdemokraatteihin ja Kokoomukseen kallellaan olevista. Eikä Liike Nytin ja SDP:n äänestäjistäkään kuin noin 40 prosenttia kannattanut EU:n metsäpolitiikan pyrkimyksiä. 

Poikkeuksen muodostivat Vihreiden ja Vasemmistoliiton äänestäjät, joista EU:n pyrkimyksiä kannatti selvästi yli 80 prosenttia. Näkemysero muiden puolueiden kannattajiin on siten erittäin suuri - vaikkakaan ei millään tavalla yllättävä. 

Näin siksi, että suomalaisen vihervasemmiston piirissä - sekä puolueiden sisällä että sen kannattajien parissa - on muutenkin esiintynyt ymmärtämättömyyttä metsien talouskäytön ja maamme hyvinvoinnin välisestä kiinteästä yhteydestä. Kevään vaaleissa puoluevalintaansa harkitsevien onkin hyvä muistaa tämä fakta yhtenä tärkeänä äänestyspäätökseen vaikuttavana seikkana. Asia kannattaa huomioida sekä puolueen että ehdokkaan valinnassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Suojelutoimien kustannuslaskelmista puuttuu 90 prosenttia
EU:n ilmastopaketti kaatui
Maria Ohisalo palasi räväkästi - mutta kunnioittaako hän perustuslakia

Maria Ohisalo ja spedepasaslainen logiikka

Ministeri Maria Ohisalo pohdiskeli taannoin, että "entäs jos vaihtoehto olisikin metsänomistajalle se, että saatkin rahaa siitä, että pidätkin puuston kasvatuksessa etkä hakkauta sitä?" Eli, että valtio lähtisi kilpailemaan metsäteollisuuden kanssa siitä, mihin puita käytettäisiin. 

Niinpä VTT laski mitä tapahtuisi, jos metsänomistajille maksettaisiin metsien kasvuun sitoutuvasta hiilestä. Korvauksien suuruusluokan se otti päästöoikeuksien hinnoista ja lopputuloksena metsänomistajan tulot kaksin- tai kolminkertaistuisivat. 

Valtion maksaman ylivertaisen korvauksen seurauksena metsiä hakattaisiin vasta sitten, kun niiden kasvu eli hiilensidonta lakkaisi. Sen seurauksena metsän hiilivarasto saattaisi kasvaa, mutta energia- ja metsäteollisuus kärsisivät ja etenkin jälkimmäistä siirtyisi Suomesta muihin maihin kasvattaen metsänhakkuiden määriä niissä. Siten metsien hiilinielujen nettosaldo ei muuttuisi koko maailman tasolla. 

VTT:n laskelma ei pohdiskellut - ainakaan siitä kertoneen uutisen mukaan - asiaa julkisen talouden kannalta. Vaan minullepa se tuli uutista lukiessani mieleen. 

Eli jos valtio metsäteollisuus maksaa puusta metsänomistajalle x euroa, maksaisi valtio siitä 2-3x euroa ja puut jäisivät kasvamaan nykyistä selvästi pidemmäksi ajaksi. Samalla Suomi säästäisi EU-poliitikkojen säästämissä hiilimaksuissa, mutta puiden jatkojalostusarvo, joka on 9x euroa, jäisi saamatta siltä osin, kuin puiden käyttö siirtyisi tulevaisuuteen. 

Samalla supistuisivat teollisuudelta ja sen työntekijöiltä perittävät verotulot. Toisin sanoen hiilimaksujen maksaminen olisi valtiolta omaan jalkaan ampumista. Eli se maksaisi riihikuivalla rahalla omien tulojensa romahduttamisesta. Tämä jos joku olisi spedepasaslaista naisen logiikkaa.

Niinpä jääkin nähtäväksi, että ottaako seuraava hallitus metsänomistajille tarjottavat hiilimaksut ohjelmaansa. Vai jäävätkö ne sittenkin odottamaan seuraavaa punavihreää hallitusta? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS:n poliittinen agenda ja freudilainen lipsahdus
Suojelutoimien kustannuslaskelmista puuttuu 90 prosenttia
Luonnon monimuotoisuuden suojelulle saatiin hintalappu

USA luottaa fossiilisen energian halpuutukseen vihreässä siirtymässä

Suomi on jo nyt varsin riippumaton fossiilisesta energiasta. Syinä siihen ovat merkittävä määrä käytössä olevaa ydinvoimaa sekä lähinnä metsästä tuotettu bioenergia, joiden molempien osuus on samaa suuruusluokka kuin öljyn. 

Lisäksi tuulimyllyjä nousee parhaillaan joka toiseen niemeen, notkoon ja saarelmaan, joten maamme fossiiliton tulevaisuus näyttää varsin tyydyttävältä maailman nykyisessä tilassa, jossa uusiutuvan energian käytöstä on tehty yksi suurimmista synneistä. Ja näyttää jopa siltä, että myös ydinvoimakapasiteettimme saattaisi saada lisän vielä tämän vuoden aikana.

Siksi oli mielenkiintoista törmätä sosiaalisessa mediassa USA:n presidentin kolmen kohdan linjaukseen, jossa hän valaisi sitä, kuinka maailman johtava talousmahti on tarkoitus ohjata kestävään energiapolitiikkaan. 

Ensinnäkin Biden kertoi, että valtion energialaitos laskee maan strategisesta varmuusvarastosta markkinoille 15 miljoonaa barrelia öljyä helpottamaan yhteiskunnan toimintaa. Siis 15 miljoonaa kertaa barrelin tilavuus (159 litraa) öljyä. Melkoinen lisäys fossiilisen energian käyttöön näinä aikoina, vai mitä?

Toiseksi hän kertoi, että Yhdysvaltain tulee lisätä öljyntuotantoaan ilman, että se hidastaa siirtymistä puhtaaseen energiaan. Sen hän ajatteli saavuttavansa ostamalla hintojen laskiessa raakaöljyä strategisen polttoainevaraston rahastoon, minkä pitäisi kannustaa yrityksiä investoimaan bensiinin hintaa tulevaisuudessa laskevaan tuotantoon. 

Kolmanneksi presidentti Biden vaati energiayhtiöitä siirtämään alentuneet kustannukset kuluttajille, koska ne tekevät nykyisin kaksinkertaista tulosta normaaliin verrattuna - ja vähittäiskauppiaidenkin marginaalit ovat yli 40 % tyypillistä korkeammat. Näiden mehevien katteiden takia amerikkalaispumppujen hinnat ovat korkeampia kuin niiden pitäisi presidentin mielestä olla - ja se on hänen mielestään väärin.

* * *

Nähtäväksi jää, miten fossiilisen energian halpuutus toimii kannusteena Yhdysvaltojen siirtämisessä fossiilittomaan energiaan. Ainakin siinä on melkoinen ero eurooppalaiseen menetelmäkirjoon, joka on perustunut kokonaan toisenlaiseen ajattelun. Täällähän ihmiset pakotetaan siirtymään puhtaaseen energiaan tekemällä uusiutumaton energia veroteknisin keinoin fossiilista vaihtoehtoa kalliimmaksi ja siten ihmisiä ja yrityksiä houkuttelevaksi. 

Vai olisiko sittenkin niin, että Joe Biden haluaa jatkaa presidenttinä vielä toisenkin kauden. Tai ainakin estää republikaanien häämöttävän voiton parin viikon päästä pidettävissä välivaaleissa. Eihän kummassakaan tapauksessa ole suurta merkitystä sillä, eteneekö vihreä siirtymä Amerikan ihmemaassa vai ei. 

Näin siksi, etteivät nopeaa vihreää siirtymää kannattavat demokraattien kannattajat siirry halpuutuksen seurauksena missään tapauksessa republikaanien ehdokkaiden äänestäjäksi, mutta edelle kirjaamillani toimilla Biden saattaa hyvinkin houkutella kannattajakseen joukoittain tavallisia amerikkalaisia, joille vapaa kulkeminen omalla autolla on yksi elämän tärkeimmistä oikeuksista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mika Anttonen ja vihreä siirtymä
Vapautta rajoittava verotus nauttii äänestäjien kannatusta
Keväisiä ajatuksia vihreistä ja muista siirtymistä

HS:n poliittinen agenda ja freudilainen lipsahdus

Suomalainen valtamedia ei koostu pelkästään Yleisradiosta ja Helsingin sanomista, mutta nämä ovat sen kaksi suurinta ja vaikuttavinta edustajaa. Siksi ei ole merkityksetöntä kiinnittää huomiota niiden poliittiseen agendaan. Näin erityisesti siksi, että näiden medioiden toimittajien omien poliittisten kantojen tiedetään poikkeavan merkittävästi ihmisten keskimääräisistä poliittisista kannoista. 

Tässä mielessä oli mielenkiintoista havaita, että Helsingin sanomien uudesta puoluekannatusmittauksesta kertonut uutinen huomioi näyttävästi Keskustan historiallisen matalan kannatuksen, mutta jätti lähes ilman mainintaa poliittiseen vasemmistoon viime vuosina itsensä yhä tiukemmin ankkuroineen Vihreiden kannatuksen putoamisen. Nyt julkaistu galluphan vahvisti, että sen kannatus on jämähtänyt yli viisi prosenttiyksikköä alemmalle tasolle kuin syyskuussa 2019. 

Päinvastoin, mittauksessa kertoneessa jutussa hämmennettiin tätä tosiasiaa kirjoittamalla, että "Keskusta on edelleen neljänneksi suurin puolue, mutta viidenneksi suurin puolue vihreät ei ole kaukana yhdeksän prosentin kannatuksellaan" ikään kuin Vihreät olisi kirimässä kiinni Keskustaa. Tosiasiassahan vihreiden gallupkannatus on viime vaalien jälkeen laskenut jopa huomattavasti nopeammin kuin Keskustan.

Tässä yhteydessä on pantava huvittuneena merkille myös jonkinlaisen toimittajan freudilaisen lipsahduksen pääseminen julkisuuteen. Hän nimittäin tuli kirjoittaneeksi, että "punavihreistä puolueista vain Vasemmistoliiton kannatus nousi". Aiemminhan on tapana ollut puhua Vihreistä vihreinä ja Vasemmistoliitosta punavihreinä huolimatta siitä, etteivät niiden poliittiset agendat juurikaan poikkea toisistaan. 

Tässä näppäimistöni takana en tietenkään voi olla muuta kuin tyytyväinen Keskustan ja Vihreiden kannatuksen laskusta. Tosiasia kuitenkin lienee, että kevään vaaleissa keskusta saa totuttuun tapaan hiukan korkeamman kannatuksen kuin mielipidemittauksissa, mutta Vihreiden kannatus jäänee niiden ennustamiin lukemiin. 

* * *

Lopuksi on pantava tyytyväisyydellä merkille se, että ministeri Antti Kurvinen (kepu) on koonnut 19 valtion ryhmittymän vastustamaan EU:n yhä hullummaksi käyvää metsäpolitiikkaa. Tämä on ilmeisesti ollut mahdollista ainoastaan pitämällä Vihreät poissa päätöksenteosta. Nähtäväksi jää, 1) kumman kannatuspussiin tämä tapahtuma lopulta sataa ja 2) miten tapahtunut vaikuttaa hallituksen tulevaan päätöksentekokykyyn. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Omintakeinen poliittis-aatteellinen vaihtoehto on kadonnut
Veronmaksajien varojen poliittista käyttöä
Politiikan ensimmäinen uhri

Suojelutoimien kustannuslaskelmista puuttuu 90 prosenttia

Suomalainen metsätalous on juuri nyt kovassa vedossa ja takoo rahaa omistajilleen, työntekijöilleen, raaka-aineensa tuottajille ja verojen kautta koko yhteiskunnalle. Samaan aikaan Euroopan Unionissa on suunnitteilla kovia vaatimuksia metsiemme siirtämiseksi pois taloudellisen hyödyntämisen piiristä, vaikka niihin liittyvä politiikka on rajattu yksiselitteisesti jäsenmaiden päätettäväksi - taustalla on huoli ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuudesta.

Yhtenä ongelmana tässä asiassa on se, että metsiin kohdistuvien muutosten hintaa tavataan tarkastella pelkästään käyttämättä jäävien puiden myyntihinnan kautta. Tätä asiaa valaisi Maaseudun tulevaisuuden kolumnisti Hannes Mäntyranta, jonka mukaan "kaadettu puu tuottaa metsän ulkopuolella kansantuotetta kymmenkertaisesti metsään nähden. Tätä ei haluta ottaa huomioon, kun metsiä poistetaan talouskäytöstä. Ei esimerkiksi ekologisissa kompensaatioissa ja hiilikompensaatioissa."

Hänen mukaansa EU:n metsiin liittyvät toimet saadaan tällä tavalla "näyttämään taloudellisesti järkeviltä". Ja siten esimerkiksi maamme "ilmastopaneeli on arvioinut, mitä maksaa, jos metsiin luodaan hiilivarastoja hakkuita vähentämällä. Vähänhän se maksaa, kun teollisuuden luomaa kansantuotetta ei oteta huomioon."

Olen kolumnistin kanssa samaa mieltä siitä, että tehtäessä päätöksiä luonnonvarojen käytön rajoittamisesta, tulisi niissä huomioida koko arvoketjun taloudellinen merkitys. Ja Suomessa näin tulisi tehdä erityisesti metsien kohdalla, koska maamme hyvinvointi perustuu suurelta osin juuri niihin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomessa tarvitaan kokonaisvaltainen laskelma biodiversiteetin kustannuksista
Ville Niinistö haluaa suomalaisille muita tiukempia rajoitteita
Komission metsästrategia

Olisi hyvä, jos lehdistö korjaisi asiantuntijalähtöiset virheensä

Helsingin sanomissa oli korvissani oudolta kuulostaneen väitteen sisältänyt artikkeli sienisadon ja puiden terveyden välisestä suhteesta. Siinä Luonnontieteellisen keskusmuseon sieniasiantuntija Pertti Salo kertoi - sinänsä aivan oikein - että "sienet ovat täydessä symbioosissa puiden kanssa. Ne ottavat maasta veden ja ravinteet ja antavat ne puille. Puut eivät voi ottaa maasta mitään [ravinteita] ilman sieniä. Vastaavasti sienet saavat puilta takaisin valmiit yhteyttämistuotteet."

Sen jälkeen hän väitti, että heikon sienisadon seurauksena "puita tulee varmasti kuolemaan. Jonkin verran koivuja on jo kuollut".

Kulunut kesähän oli monin paikoin hyvin kuiva ja sen seurauksena lienee paljon vettä tarvitsevia eli kuivuudelle herkkiä koivuja tosiaan kuollut. Mutta itse jäin ihmettelemään, että voisiko niiden kuolema tosiaan johtua sienisadon vähäisyydestä - eli sienten vähäisestä lisääntymisinnosta. 

Aloitin lukemalla kommenttikentän ja siellä asian olikin jo oikaissut Tarja Lehto. Kyse lienee varsin meritoituneesta metsäntutkijasta, jonka tieteelliset saavutukset ovat ainakin kertaluokkaa suuremmat kuin jutussa haastatellun Salon meriitit. Tässä puheena ollut asia kuuluu Lehdon omaan tieteenalaan, jolla hän on julkaissut mm. runsaasti siteeratun tieteellisen yhteenveto-artikkelin juuri puheena olevasta aiheesta. 

Lehdon mukaan "sienisato ei vaikuta puihin mitenkään. Sienten ja puiden välisen mykorritsasymbioosin keskeinen osa on maan alla elävä rihmasto, joka ottaa maasta ravinteita ja saa puulta hiilihydraatteja. Kuivuus kyllä haittaa sekä rihmastoa että itiöemiä, mutta jutussa olivat syy- ja seuraussuhteet menneet sekaisin. Ei ole myöskään osoitettu, että puiden kuoleminen kuivuuteen johtuisi nimenomaan sienirihmaston ongelmista."

* * *

Tapauksella on sikäli yleistä mielenkiintoa, että se valaisee erinomaisen hyvin toimittajan työn vaikeutta. Heidän oma tietämyksensähän rajoittuu enemmän tai vähemmän kirjoitustyöhön ja siihen suoraan liittyviin seikkoihin. Ja siten he ovat substanssikysymyksissä aina riippuvaisia käyttämistään asiantuntijoista. 

Jos nyt sitten sattuu niin, että toimittajan kiinni saama asiantuntija tulee lausuneeksi virheellisiä väitteitä, ei hän itse pysty oman tietämyksensä perusteella havaitsemaan niiden virheellisyyttä. Ja näin maailmalle pääsee uutisankka, joka saattaa jäädä elämään pitkäksikin aikaa. 

Siksi jään mielenkiinnolla seuraamaan, saammeko vielä tämän syksyn aikana lukea tai kuulla muualtakin, kuinka sienisadon kehnous on Suomessa johtanut metsätuhoihin. Pahimmassa tapauksessa asia voi nousta esille vielä tulevinakin vuosina, kuten kävi minun parhaassa iässäni, kun saasteiden väitettiin - useiden vuosien ajan - tuhoavan Suomen metsät. 

Onneksi julkisen keskustelun virheet eivät sinänsä vaikuta puukuolemiin mitenkään. On kuitenkin syytä muistaa, että Keski-Euroopan metsien laajat hyönteistuhot ovat viime vuosina olleet varsin paljon julkisuudessa ja aiheuttavat monille suomalaisillekin ahdistusta osana ilmastonmuutokseen liittyviä huolia. 

Juuri siksi olisi järkevää, että HS käyttäisi hiukan palstatilaa korjatakseen tässä puheena olleessa artikkelissaan esiintyvän asiantuntijalähtöisen virheen. Lehdon kommenttikenttään kirjaamaa korjaustahan tuskin monikaan tulee katsoneeksi. 

Itse asiassa olisi hyvä, jos kaikki maamme mediat ottaisivat tavakseen korjata juttujensa virheet. Erityisesti silloin, kun niillä on laajempaa merkitystä meidän suomalaisten elämässä - liittyi aihe sitten ilmastonmuutokseen, metsänhoitoon, maahanmuuton seurauksiin tai vaikkapa EU:n sisäisiin valtasuhteisiin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pieneliöt manipuloivat isäntäänsä
Kesä vailla mansikoita?
Sienimetsän juttuja

Sirpa Pietikäisen politiikka perustuu täydelliseen tietämättömyyteen

Sosiaalisessa mediassa sattui eilen silmiini pieni uutinen. Sen mukaan europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen oli väittänyt Länsi-Suomi-lehdessä ilmastonmuutokseen viitaten, että "meillä on parikymmentä vuotta aikaa... kun puu kaadetaan, ei sinne parissakymmenessä vuodessa kasva kuin pajukko".  

Hänen kommenttinsa kirvoitti valtavan määrän kommentteja, joista monet sisälsivät kuvia parikymmenvuotisista nopeassa kasvussa olevista metsiköistä. Suomessahan 20-vuotias metsä alkaa olla siinä iässä, jolloin siihen tehdään ensiharvennus puiden järeytymisen edistämiseksi - päätehakkuun aika tulee 60-80-vuoden iässä, eli parikymppinen metsä on elänyt jo noin kolmanneksen tai neljänneksen kiertoajastaan. 

Pietikäisen näkemys on sikäli tärkeä, että hän vastusti EU-parlamentissa metsien energiakäyttöä, jossa Suomen kannalta oli kyse siitä, luetaanko metsänhoidon sivuvirrat eli esimerkiksi ensiharvennuksessa kertynyt pienpuu tai myöhäisempien hakkuiden latvukset fossiilisen maakaasun (!?!?) tapaan uusiutuvaksi energiaksi. Länsi-Suomi-lehdelle antamansa lausunnon perusteella hän oli päätöstä tehdessään jättänyt täydellisesti perehtymättä suomalaisten metsien kasvuun, hoitoon ja käyttöön.

Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, ettei Pietikäisen toiminta tämän asian osalta tullut suurena yllätyksenä, koska hän on aiemminkin toiminut suomalaismetsien talouskäyttöä vastaan. Yllätys oli sen sijaan se, että tämä tapahtui perehtymättä millään tavalla päätöksentekonsa faktaperusteisiin. Mutta tokihan hänellä on oikeus ohittaa tosiasiat siinä, missä poliittiseen vihervasemmistoonkin kuuluvilla europarlamentaarikoilla. 

Niinpä tässä asiassa itseäni jäi ihmetyttämään vain se, että markkinatalousmyönteisenä, kansallismielisenä ja asiallisena puolueena itseään mainostava Kokoomus haluaa vuodesta toiseen pitää politiikkansa täydelliseen tietämättömyyteen perustavan Pietikäisen riveissään. Eikö sellainen syö puolueen uskottavuutta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Leikkimielistä nimittelyä
Europarlamentaarikot sosialismi-markkinatalous-asteikolla
Suomalaisvastaiset EU-parlamentaarikot

Uhkakuvilla pelottelua ennen ja nyt

Kirjoitin eilen luonnonsuojeluvaatimuksille saadusta hintalapusta. Tänään sainkin sitten luettavakseni Helsingin sanomien ympäristökirjoituksen, jonka otsikossa oli suoranainen uhkaus - tai ainakin pelotteluviesti - "jos luonto­katoa ei pysäytetä, niin silloin todellakin talous sakkaa”.

Kirjoituksesta ilmeni, että luontopaneelia johtava professori Janne Kotiaho vaati, että hallituksen tärkein tehtävä olisi osoittaa prosentti bruttokansantuotteesta (BKT) luontoa parantaviin toimenpiteisiin niin pitkään kunnes kaikki tavoitteet on saavutettu. Yksi prosentti BKT:sta tarkoittaa 2,7 miljardia euroa, eli reilua neljää prosenttia valtion budjetista.

HS:n jutusta tuli mieleeni tämän blogin ensimmäinen kirjoitus vuodelta 2010. Se oli otsikoitu "Katastrofismi ja ilmastonmuutos" ja kävin siinä läpi kaksi ajanjaksoa, jolloin julkisuutta hallitsivat katastrofien odotukset. Yksi niistä - ja omaan ajatteluuni vahvasti vaikuttanut tapaus - oli vuoden 1990 molemmin puolin vellonut pelottelu suomalaismetsien tuhoutumisesta saasteisiin. 

Siksi keksin aamun HS-uutisen luettuani tarkastella Metsätieteen aikakauskirjan ensimmäisiä numeroita sillä silmällä, että näkyisikö siellä jotain kyseiseen luonnon tuhoutumiskeskusteluun liittyvää. Ja löytyihän sieltä oikein erityisen mielenkiintoinen juttupari. 

Ensin professori Erkki Lähde kumppaneineen kirjoitti siitä, kuinka ympäristöön joutuneet saasteet - ensisijaisesti otsoni, hapan sade ja rikkidioksidi - olisivat tuhoamassa kuusimetsämme. Sen jälkeen professori Kari Mielikäinen osoitti Lähteen näkemyksen perustelut tarkoitushakuisiksi ja tuolloin havaittujen kuusen terveydentilan muutosten johtuneen Suomeen osuneiden sateiden määrän vaihtelusta. 

Kuten nyt tiedämme, oli Mielikäinen oikeassa, eivätkä suomalaiskuuset kuolleet neljännesvuosisata sitten. Mutta edelle linkittämäni jutut teidän - arvoisat lukijani - kannattaa lukea siksi, että ne kuvaavat aivan erinomaisesti sitä logiikkaa, jolla minun parhaassa miehuusiässäni käytiin hyvin samankaltaista uhkakuviin perustuvaa keskustelua kuin tänä päivänä on käynnissä suomalaisesta luontokadosta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnon monimuotoisuuden suojelulle saatiin hintalappu
Suomalaisten on vähennettävä kulutustaan noin 70 prosenttia
Katastrofismi ja ilmastonmuutos

Luonnon monimuotoisuuden suojelulle saatiin hintalappu

Suomi elää tunnetusti metsästä, mutta siitä huolimatta - tai ehkäpä juuri siksi - ovat vaatimukset suomalaisten metsien suojelemiseksi eli poistamiseksi talouskäytöstä vahvistuneet vuosi vuodelta. Niitä tulee sekä kotimaasta että Euroopan unionista.

Siihen liittyen kyselin puolisen vuotta sitten monimuotoisuuden turvaamisen kokonaisvaltaisen kustannuslaskelman perään. Siksi oli äärimmäisen mielenkiintoista törmätä heti aamusta Antti Asikaisen Twitterviestiin, jossa kerrottiin Luonnonvarakeskuksen selvittäneen, paljonko erilaiset esillä olleet suojeluvaatimukset maksaisivat meille suomalaisille. 

Niistä Suomen luontopaneelin esittämät toimet vähentäisivät metsäsektorin arvonlisäystä kerrannaisvaikutuksineen vuosittain 540 – 1 150 miljoonalla eurolla ja samalla työvoiman tarve vähenisi 4 400 – 9 400 työllisellä. 

Syntyneessä keskustelussa kävi lisäksi ilmi, että lisäsuojelun edellyttämä suora maanhankintakustannus olisi peräti seitsemän miljardia euroa. Sitä voinee verrata esimerkiksi puolustusvoimien vuosittaiseen budjettiin, joka on "vain" 5,1 miljardia euroa.

Koko raporttia en tietenkään ole tämän aamun aikana lukenut, mutta edelle kirjaamani luvut ovat Luken tutkimusylijohtajan näppäimistöltä, joten ne lienevät oikeita. Ne lienee myöskin toimitettu maan hallituksen käytettäväksi sen tehdessä päätöksiä suomalaismetsien tulevaisuudesta. 

Olisikin mielenkiintoista tietää, mistä budjetin menoista Sanna Marinin (sd) kabinetti ja etenkin sen ympäristöministeri Maria Ohisalo (vihr) olisivat halukkaita luopumaan toteuttaakseen luontopaneelin vaatimukset. Tai vaihtoehtoisesti - olisivatko he valmiita kasvattamaan vastaavasti valtion velkaantumista ja työttömyysastetta?

Joka tapauksessa nyt esille tullut laskelma on äärimmäisen tärkeä lisä keskusteluun, jossa puhutaan metsien suojelun ja talouskäytön välisestä tasapainosta. Onhan suurin osa suomalaisista huolissaan ympäristömme tilasta ja monimuotoisuudesta, mutta olisivatko he valmiita sijoittamaan niihin Luonnonvarakeskuksen laskemia summia sekä kärsimään tulonmenetyksistä ja lisäämään työttömyyttä, jotka seuraisivat asiaa korjaavista suojelutoimista.  

Tuli vain mieleeni, että olisikohan mahdollista saada tämä kysymys seuraavaksi selvitettävien asioiden listalle? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

EU:n ilmastopaketti kaatui
Maria Ohisalo palasi räväkästi - mutta kunnioittaako hän perustuslakia
Suomessa tarvitaan kokonaisvaltainen laskelma biodiversiteetin kustannuksista