Varoitus

Helsingin sanomat julkaisi uutisen, jonka mukaan epärehellisin keinoin valtiopäiville päässeen somaliehdokkaan asuinalueen ihmiset suhtautuivat vihaisesti paikalle menneisiin toimittajiin. Lisäksi he kieltäytyivät uskomasta vaalivilppiin.

Tämä on tietenkin tavallaan inhimillistä, eikä Paasikiven toteamus siitä, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, liene tunnettu Ruotsin somaliyhteisöissä. Siitä huolimatta sen totuusarvo on kiistaton myös maahanmuuttajien kohdalla. 

* * *

Vaikka asialla ei sinänsä olekaan sen suurempaa merkitystä, HS:n toimittajien kohtaama asenne kertoo jotain oleellista ruotsalaisesta yhteiskunnasta. Siihen kasvanut valtava maahanmuuttajien joukko elää edelleen omassa kulttuurissaan eikä ole omaksunut länsimaisia arvoja. Ei edes tosiasioiden tunnustamista silloin, kun on jääty kiinni. 

Nähtäväksi tietenkin jää, miten tilanne etenee länsinaapurissamme, mutta olisi tärkeää tietää, millä tasolla on suomalaisen maahanmuuttajayhteisöjen jäsenten suhtautuminen tosiasioiden tunnustamiseen. Ja tietenkin vaalivilpin tekemiseen, mikäli sellaiseen tarjoutuisi mahdollisuus. 

* * *

Suomessa on tapana, että vaalien rehellisyyttä varmistetaan sillä, että äänestyspaikoilla on paikalla useiden puolueiden edustajia. Mutta miten käy – edellä kirjoittamani valossa – sitten, jos jollain maahanmuuttajavaltaisen alueen äänestyspaikalla on läsnä vain maahanmuuttajataustaisia henkilöitä?

Toimivatko he siellä ensisijaisesti edustamiensa puolueiden edustajina vai maahanmuuttajayhteisön jäseninä? Ja onko heille tärkeämpää oman puolueen menestys vai maahanmuuttajaehdokkaan pääsy eduskuntaan – tämän puolueesta riippumatta?

* * *

Vielä ei toki olla tässä tilanteessa, sillä Suomesta puuttuvat vielä täysin maahanmuuttajien asuttamat asuinalueet. Kehitys kuitenkin kulkee sellaisia kohti, eikä tilanne ole välttämättä sama enää seuraavan hallituskauden jälkeen. 

Siksi yhteiskuntamme on syytä alkaa varautua siihen jo nyt, kun varoitus on saatu läntisestä naapurimaastamme. Ei sitten tarvitse olla koko maailman ihmeteltävänä, kuten Ruotsi on juuri nyt.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsi on matkalla sivistyneestä demokratiasta kohti henkistä kehitysmaata
Valaiseva tapaus Ruotsista
Mohamed Abdukadir Alin vaalivilppiepäilystä

Keskustan Hanna-Leena Mattila käyttäytyi kuin pikkulapsi

Opin jo pikkupoikana, että Keskusta on Suomen epärehellisin puolue. Tämä käsitykseni ei ole vuosien mittaan häipynyt – pikemminkin päinvastoin – ja sai vahvistusta jälleen eilisen päivän aikana.

Tarkoitan tietenkin Iltalehden – eduskunnan tapahtumien vääristelystä kertonutta – uutisparia (yksi, kaksi). Niistä ensimmäisen mukaan puolueen kansanedustaja Hanna-Leena Mattila oli jakanut sosiaalisessa mediassa videon, jossa ministeri Wille Rydmanin (ps) eduskunnassa pitämää puhetta oli leikattu siten, että hänen sanomansa oli kääntynyt päälaelleen. 

Näin videosta sai käsityksen, jonka mukaan ministeri olisi arvostellut kovin sanoin Mannerheimin lastensuojeluliittoa, vaikka tosiasiassa hän sanoi, että "arvostan kovasti Mannerheimin Lastensuojeluliiton kaltaisia toimijoita", mutta ei niinkään "opposition vääristeleviä puheita, jotka kieltämättä nostavat usein hymyn huulelle täällä ministeriaitiossa".

* * *

Tämän voisi vielä jotenkin ymmärtää pahasti kansanedustaja Mattilan epäonnistuneena huumorina ja ymmärtämättömyytenä, mutta ei enää sen jälkeen kun Iltalehden toimittaja oli saanut hänet kiinni, ja kepulainen valehteli – IL:n toimittajalle – edelleen täysin siekailematta Rydmanin puheenvuorosta ja lähti vastahyökkäykseen kuin pikkulapsi jäätyään kiinni kaupan karkkihyllyltä taskut pullottaen ja suu täynnä makeisia. 

Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että kepulaisedustaja väitti pokkana, että "hänhän sanoo, että vaikka olisi kuinka komealta kalskahtava nimi, niin tämä viittaa suoraan varmasti Mannerheimin Lastensuojeluliittoon. Enhän minä mitään muita järjestönimiä edes maininnut kuin tämän". Siis vielä sen jälkeen, kun koko maailmalle on näytetty Rydmanin todenneen sana sanalta, että "arvostan kovasti Mannerheimin Lastensuojeluliiton kaltaisia toimijoita".

Lisäksi ministeri oli – nimeä mainitsematta – antanut esimerkin järjestöstä, joka ei ole Mannerheimin lastensuojeluliitto ja jota hän ei arvosta, kertomalla että "meillä on esimerkiksi tässä maassa sellainen järjestö, jonka tehtävänä sinänsä on edistää vammaisten työllistymistä, mutta se ei ole palkannut yhtäkään vammaista. Se ei ole oman todistuksensa mukaan millään tavalla dokumentoinut, että se työ, mitä he tekevät, olisi kertaakaan johtanut yhdenkään vammaisen työllistymiseen."

* * *

Minusta on myös mielenkiintoista, ettei Google-haku löydä tätä kirjoittaessani yhtään lehtijuttua edelle kuvaamastani episodista. Toivon mukaan tämä johtuu vain toimituksellisesta jähmeydestä eikä suomalaisen journalistikunnan vihasta perussuomalaisia ja erityisesti Wille Rydmania kohtaan.

Tämä selviää kuluvan päivän aikana. Enkä tarkoita tässä Perussuomalaisten Suomen Uutisia enkä ehkä Kokoomuksen Verkkouutisiakaan, vaan mediamme suuria toimijoita kuten Helsingin sanomia, Ilta-Sanomia, MTV3:a, Uutissuomalaisen uutisia ja tietenkin Yleisradiota. Oma mielenkiintonsa on tietenkin myös Keskustan puoluelehden eli Suomenmaan suhtautumisella Mattilan epärehellisyyteen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laitavasemmisto ja Keskusta haluaisivat Suomesta koko maailman ilmaisen koulutuskeskuksen

Vältä epärehellisiä poliitikkoja!
Keskustan petos mahdollisti arvottoman kesänäytelmän

Kun haastatteluja ei ole – tekoäly, totuus ja journalismin kriisi

On syytä pysähtyä erään hiljattain esiin nousseen tapauksen äärelle. Paikallislehdessä julkaistiin haastatteluja, joita ei todellisuudessa ollut koskaan tehty. Tekstit oli tuotettu tekoälyn avulla – mutta esitetty lukijoille tosiasiallisina, aitoina kohtaamisina.

Tapaus ei ole kiinnostava siksi, että joku “jäi kiinni”. Se on kiinnostava siksi, että se paljastaa jotakin olennaista ajastamme.

1. Haastattelu journalistisena instituutiona

Haastattelu ei ole vain tekstilaji. Se on epistemologinen väline – tapa tuottaa tietoa maailmasta toisten ihmisten kautta. Kun toimittaja haastattelee, hän ei pelkästään kerää sitaatteja, vaan rakentaa siltaa kokemusten, näkemysten ja yleisön välille.

Mitä tapahtuu, kun tämä silta korvataan simulaatiolla?

Tekoälyn tuottama “haastattelu” voi olla kielellisesti moitteeton, jopa oivaltava. Mutta se ei perustu todelliseen kohtaamiseen. Se ei sisällä epävarmuutta, epäröintiä, ristiriitaa – niitä inhimillisiä piirteitä, jotka tekevät haastattelusta merkityksellisen.

2. Totuuden ja uskottavuuden erkaantuminen

Yksi modernin mediaympäristön keskeisistä ongelmista on, että uskottavuus ja totuus eivät enää kulje käsi kädessä.

Tekoäly kykenee tuottamaan tekstiä, joka kuulostaa uskottavalta riippumatta siitä, onko sen sisältö totta. Tämä siirtää journalismin ydinkysymyksen uudelle tasolle: ei riitä, että jokin vaikuttaa oikealta – sen täytyy olla totta.

Kyseinen tapaus konkretisoi tämän eron. Lukijalle tarjottiin uskottavia kertomuksia, mutta niiden totuusarvo oli nolla.

3. Vastuun paikka ei ole koneessa

On houkuttelevaa ajatella, että ongelma liittyy teknologiaan. Näin ei ole.

Tekoäly ei tee eettisiä päätöksiä. Se ei päätä esittää fiktiota faktana. Vastuu on yksiselitteisesti ihmisellä – toimittajalla, toimituksella, julkaisijalla.

Tämä on tärkeä huomio, sillä teknologian kehittyessä kiusaus siirtää vastuuta “järjestelmälle” kasvaa. Mutta journalistinen vastuu ei ole ulkoistettavissa.

4. Luottamus: hitaasti rakentuva, nopeasti mureneva

Journalismin legitimiteetti perustuu luottamukseen. Tämä luottamus on historiallisesti rakentunut hitaasti, mutta se voi murentua nopeasti.

Kun lukija kohtaa tapauksen, jossa sisältö on esitetty totena ilman todellisuuspohjaa, syntyy epäilys: missä muualla näin tapahtuu?

Yksittäinen teko voi näin heijastua koko instituutioon.

5. Missä kulkee hyväksyttävän raja?

Tekoälyn käyttö journalistisessa työssä ei itsessään ole ongelma. Päinvastoin, se voi tehostaa työskentelyä ja avata uusia mahdollisuuksia.

Kysymys kuuluu: missä vaiheessa käyttö muuttuu harhaanjohtamiseksi?

Voidaan hahmotella karkea rajanveto:

• Tekoäly apuvälineenä → hyväksyttävää
• Tekoäly sisällön muokkaajana → usein hyväksyttävää
• Tekoäly lähteen korvaajana → ongelmallista

Erityisesti viimeinen kohta on kriittinen. Journalismi ilman todellisia lähteitä lakkaa olemasta journalismia.

6. Tarve uusille käytännöille

Tämä tapaus osoittaa, että olemassa olevat eettiset ohjeistukset eivät vielä riittävästi kata tekoälyn käyttöä.

Tarvitaan:

• selkeitä linjauksia siitä, mitä tekoälyllä saa ja ei saa tehdä
• läpinäkyvyyttä lukijoille
• toimituksellista valvontaa, joka ymmärtää teknologian mahdollisuudet ja riskit

Ilman näitä riskinä on, että yksittäiset kokeilut muuttuvat käytännöiksi ennen kuin niiden seurauksia on kunnolla ymmärretty.

7. Lopuksi: kysymys ei ole teknologiasta vaan totuudesta

On helppo kehystää tämä tapaus teknologiseksi poikkeamaksi. Tarkempi tarkastelu paljastaa kuitenkin jotain syvempää: kysymys on suhtautumisestamme totuuteen.

Jos journalismi alkaa hyväksyä sisällön, joka “kuulostaa oikealta” mutta ei ole totta, se luopuu omasta perustastaan.

Siksi keskeinen kysymys ei ole, mitä tekoäly pystyy tekemään.

Keskeinen kysymys on, mitä me päätämme pitää hyväksyttävänä.

Tähän kysymykseen vastaaminen määrittää journalismin tulevaisuuden enemmän kuin mikään yksittäinen teknologinen innovaatio.

* * *

Edellä oleva teksti on – otsikkoa myöden – ChatGTP-tekoälyn tuottamaa. Tämä johtuu kahdesta syystä. 

Ensinnäkin halusin katsoa, pystyykö tekoäly tekemään järkevää tekstiä toimeksiannolla: "kirjoita minulle blogiteksti, jossa pohditaan monipuolisesti sitä, kun Lauttasaari-lehden toimittaja kirjoitutti haastatteluita tekoälyllä ja julkaisi ne tosiasiana!" sekä tarkennuksena "muokkaa juttu vielä Professorin ajatuksia -blogin tyyliin/formaattiin".

Tältä osin totean, että omasta mielestäni teksti on sinänsä ihan ansiokasta pohdintaa. Siis vähän kuin kympin oppilaan muotoilema ainekirjoitus – ja siten blogitekstiksi varsin huonosti soveltuva. 

Lisäksi hämmästyin sitä, ettei tekoäly ymmärtänyt tehdä juttua siihen tyyliin ja formaattiin, jota olen käyttänyt tässä blogissa. Ei edes sen jälkeen, kun pyysin sitä – eksplisiittisesti – tekemään niin.

* * *

Toiseksi halusin kokea miltä tuntuisi olla Lauttasaari-lehden toimittaja-avustaja, joka teki samalla tavalla. Siis miltä hänestä tuntui ennen kuin hän sai potkut työstään.

Vastaukseksi sain epämiellyttävän tunteen, joka pakotti minut kirjoittamaan tämän loppukaneetin, jota minun ei ollut alkujaan tarkoitus tehdä. 

Koin samaan aikaan kolme asiaa. Ensinnäkin tunsin olevani epärehellinen, toiseksi harmitti tekoäly-tekstin koulutekstimäinen sävy ja kolmanneksi koin pettäväni teidät, arvoisat lukijani. 

Siksi päätin lopettaa tämän tekstin kysymykseen siitä, että mitähän tekoälyn tekemiä juttuja julkaissut toimittaja-avustaja mahtoi itse tuntea ja kokea? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle teki jutun oslolaisesta rikollisuudesta
Vaihtuuko Iranissa valta?
"Täysin riippumattoman tahon" analyysi

Onko Pia Kauma tyhmä vai älyllisesti epärehellinen?

Pia Kauma (kok) on kansanedustaja ja Espoon kaupunginhallituksen ja -valtuuston jäsen. Tämän blogin aiheeksi hän pääsi sosiaalisen median avautumisensa takia. 

Kauma nimittäin kirjoitti, että "Vain naisille suunnattu taksipalvelu kertoo, että osa naisista pelkää mennä mieskuljettajien kyytiin. Sen sijaan, että kritisoidaan naisia, niin pohditaan pelon syitä ja poistetaan ne. Hyvät miehet, te ette voi tietää, millaisia uhkia naiset kohtaavat!"

Kun hänelle huomautettiin – joko vihjaten epäsuorasti tai sanoen suoraan – syyn olevan jokin muu kuin sukupuoli, hän väisti seuraavasti: "Suomi on tilastojen mukaan EU:n turvattomin maa naisille. Se ei selity pelkästään sillä, mistä sinun mielestäsi tässä on kyse. Meidän velvollisuutemme kansanedustajina on tehdä toimia, että täällä voivat kaikki, myös naiset, elää turvallisin mielin."

Sekä edelleen, että "erityisesti lähisuhdeväkivalta on Suomessa ongelma, eikä se sillä parane, että täällä somessa se kielletään. Saati, että asiasta puhuvat naiset pyritään syyllistämään tai dissaamaan. Kieltämisenne antaa kuulkaa vain entistä suuremman syyn jatkaa naisten suojelemista väkivallalta."

* * *

Toisin sanoen espoolainen kaupunginvaltuutettu ei ymmärtänyt – tai ei ollut ymmärtävinään – että naisten oma taksi syntyi siksi, että niin sanotut "espoolaismiehet" eli maahanmuuttajataustaiset taksikuskit tekevät ennennäkemättömän paljon seksuaalirikoksia naispuolisia asiakkaitaan kohtaan. Ja siirsi keskustelun toiseen aiheeseen eli perheväkivaltaan, joka sinänsä on tietenkin vakava ongelma, mutta ei liity millään tavalla naisten taksiin.

Tästä kaikesta voimme päätellä, että Pia Kauma on joko epärehellinen henkilö tai vaihtoehtoisesti niin sanotusti älyllisesti haasteellinen. Siksi kysymys kuuluu, että miksi ihmeessä espoolaiset ovat äänestäneet hänet päättämään asioistaan sekä kotikaupunkinsa että valtakunnan tasolla?

* * *

Lopuksi todettakoon, että Wikipedian mukaan "vuoden 2021 lopulla poliisi havaitsi Suomessa uuden ilmiön, jossa taksinkuljettajia epäillään yhä useammin seksuaalirikoksista Helsingissä. Määrä on noussut vuoden 2018 kesästä lähtien. 

Valtaosa Helsingin poliisilaitoksen tutkimista seksuaalirikoksista epäillyistä taksinkuljettajista on kotoisin Lähi-idän, Etelä-Aasian sekä Itä- ja Länsi-Afrikan alueilta. Helsingin poliisin selvitys kattaa törkeät raiskaukset, raiskaukset, raiskauksen yritykset, pakottamiset seksuaaliseen tekoon ja seksuaaliset ahdistelut. 

Tavallisesti epäillyt seksuaalirikokset on tehty öiseen aikaan joko taksissa, taksin ja kodin välillä tai taksimatkan jälkeen asianomistajan kotona. 23 tapauksen tekijästä yksi oli syntynyt Suomessa."

Päivän aiempi merkintä:
Tytti Tuppuraisen maahanmuuttopoliittiset näkemykset eivät edusta suomalaisia eivätkä eurooppalaisia arvoja

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kantelupukit osoittivat piittaamattomuutta naisten turvallisuudesta
Naistaksi
Maahanmuuttopoliittisesti oleellinen asia

Totuus, jonka kaikki tietävät valheeksi

Eduskunta on Suomen korkein yhteisistä asioista päättävä elin. Siksi voisi kuvitella, että kansanedustajan ammatti olisi hyvinkin arvostettu. 

Näin ei kuitenkaan ole, vaan esimerkiksi vuonna 2017 tehdyn selvityksen mukaan se oli vasta sijalla 351 – siis juuri ennen tanssijaa ja pari pykälää kosmetologin takana. Valitettavasti tähän on selvät syynsä.

* * *

Kansanedustaja Martin Paasi (kok) kirjasi sosiaaliseen mediaan ajatuksia herättävän huomion: "eniten politiikassa v*tuttaa älyllinen epärehellisyys. Eli viljellään sanomisia joita valheelliseksi tiedetään, istuntosalissa, mediassa ja somessa, ja kaikki aika menee tämän arvottoman retoriikan vatvomiseen". 

Eilen hän sitten huomasi, ettei ollut ensimmäinen, jolla oli tämänsuuntaisia ajatuksia. Presidentti Risto Ryti oli nimittäin todennut jo kauan sitten, että "pahimmat viholliset keskuudessamme ovat ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiita uhraamaan kansakunnan elinedut, ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi".

Muistutettakoon tämän blogimerkinnän lopuksi vielä presidentti Alexander Stubbin todenneen pari päivää sitten Eduskunnan avajaisissa pitämässään puheessa, että "tänä päivänä usein se, joka sanoo räväkimmin, saa eniten näkyvyyttä. Provokaatiot palkitaan huomiolla. Ylilyöntejä luullaan rohkeudeksi. Liioittelua totuudenpuhumiseksi."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Tytti Tuppurainen työpaikkakiusaaja?
Miksei Ylen toimittajalta voi vaatia kauhalla?
Mitä sitten, jos Risto Rytin tilalla olisi ollut Sanna Marin tai Petteri Orpo?

Mahad Ahmed on SDP:n linjaan erinomaisesti sopiva kaupunginvaltuutettu

SDP:n helsinkiläisvaltuutettu oli käynyt Espanjassa jonkinlaisia kursseja, joiden päätteksi hän sai todistuksen, jossa luki "Master of Arts In Protocol & Soft Diplomacy Skills". Niinpä hän oli kertonut vaalimainonnassaan olevansa diplomatian ja poliittisen konsultoinnin maisteri.

Käytyjen kurssien sisältö ei likimainkaan vastaa eurooppalaista maisterintutkintoa, joten valtuutetun vaalimainonta oli harhaanjohtavaa, vaikkei kuitenkaan suoranaista valehtelua. Jos asia olisi jäänyt tähän, en olisi kiinnittänyt asiasta kertovaan MTV3:n uutiseen sen kummempaa huomiota.

* * *

Nyt pääsi kuitenkin käymään niin, että Ahmed oli vastannut toimittajan puhelimessa tekemään kysymykseen maisterintutkinnosta, että se on laajuudeltaan 180 opintopistettä. Ja vielä erikseen kysyttäessä sanonut olevansa asiasta varma.

Myöhemmin tämä kaupunginvaltuuston jäsen, Mahad Ahmed (sd) oli kuitenkin tunnustanut, ettei hän ole maisteri siinä merkityksessä kuin kyseinen titteli ymmärretään tavallisesti Suomessa. Ja myönsi siten epäsuorasta johtaneensa vaalikarjaa harhaan. Eli valehdelleensa.

En väitä, että poliitikot olisivat aina rehellisiä, eikä Ahmed ole sikäli mitenkään poikkeava kaupunginvaltuutettu. Eikä etenkään edustamansa puolueen riveissä. 

Olenhan itsekin kirjoittanut vuosien mittaa paljon pahempiakin tekoja tehneistä demaripoliitikoista – siis sellaisista kuin Abdul Mannan, Hussein Al-Taee tai Abe Zakole. Mutta tulihan näistä verrokeista kieltämättä mieleen, että Ahmed näyttäisi sopivan aivan erinomaisesti puolueensa yleiseen linjaan. 

Päivän edellinen merkintä:
Terrorismi vetoaa suomalaisiin

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtamediat mainitsivat SDP:n ja Keskustan otsikoissaan - ymmärtääkö Donald Trump Vladimir Putinia
SDP:n on erotettava Hussein Al-Taee
Omituisten demariotusten kerho laajenee

Miten tämä voi olla liian vaikeaa Timo Miettiselle ja Katariina Mustasillalle?

Eilen kuultiin yksi absurdeimmmista perusteluista sille, miksi Suomen pitäisi tunnustaa Palestiinan valtio juuri nyt. Sen lausui ääneen akatemiatutkija Timo Miettinen, jonka mukaan "jos oletetaan, että Yhdysvallat tai Israel asettaisi jonkinlaisia vastatoimia, niiden todennäköisyys pienenisi, kun huomio jakautuu laajemmalle rintamalle eikä vain yksittäiseen maahan... Puhtaasti turvallisuuspoliittisista syistä ajatellen se selkänojan laajuus on keskeinen argumentti, joka puoltaa tunnustamista nimenomaan tässä hetkessä."

Häntä säesti Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Katariina Mustasilta. Hänen mukaansa "tässä aallossa Suomen mahdollinen negatiivinen näkyvyys voisi olla pienempää, koska se jakautuisi suuremmalle porukalle". 

Nämä kommentit unohtavat sen, että tosiasiassa ei ole olemassa sellaista Palestiinan valtiota, jonka voisi tunnustaa. Sen sijaan on niin sanotun palestiinalaishallinnon johtama Länsiranta sekä terroristijärjestö Hamasia tukevien ihmisten asuttama Gazan alue, jossa tosiasiallinen valta on Israelin armeijalla. 

* * *

Valtio on termi, jonka käytöstä on sovittu jo vuoden 1933 Montevideon sopimuksessa. Sen mukaan sellaisen tulee täyttää neljä kriteeriä. Niistä ensimmäinen on pysyvä väestö, toinen määritelty maa-alue, kolmas valtaa pitävä hallitus ja neljäs kyky solmia suhteita muihin valtioihin. 

Jokainen voi siis kysyä itseltään, että täyttääkö arabien Palestiina nämä kriteerit. Ja niin tehdessään havaita, että näin on selvästi vain ensimmäisen ja varauksella toisen kohdan osalta. Sen sijaan kolmas ja neljäs kohta eivät täyty edes hyvällä tahdolla. 

Niinpä Palestiinan tunnustaminen valtioksi ei olisi tosiasioiden tunnustamista vaan älyllisesti epärehellistä poliittista peliä ellei peräti moraaliposeerausta, jollaiseen yhdenkään sivistyneen valtion ei pitäisi osallistua. Ei edes siksi, että sellaista harjoittavat jotkin muut maat.

* * *

Tätä taustaa vastaan on ihmeteltävä Miettisen ja Mustasillan väitettä siitä, että Palestiinan valtion tunnustaminen myöhemmin johtaisi negatiivisiin seurauksiin. Todellisuudessa asia on päinvastoin, sillä Montevideon sopimuksen mukaiset kriteerit täyttävän – ja naapureidensa kanssa rajoistaan sopineen – valtion tunnustaminen tuskin aiheuttaisi edes silmäkulmien nostoa sen enempää Israelin kuin Yhdysvaltainkaan hallinnossa. 

Sen sijaan silloin kyse olisi tosiasioiden tunnustamisesta ja suhteiden luomisesta uuteen valtioon. Enkä siksi ymmärrä miten tämä voi olla liian vaikeaa tutkijastatuksella asiaa kommentoivien ihmisten ymmärrettäväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gazalaisten kärsimyksille on sekä ultimaattinen että proksimaattinen syy
Israel haluaa Gazaan uuden arabihallinnon
Palestiinan tunnustamiskysymys on myrkkyä Kokoomukselle

Vältä epärehellisiä poliitikkoja!

Poliitikot ovat henkilöitä, jotka haluavat päättää yhteisönsä yhteisistä asioista. Toisin sanoen ihmisiä, joiden käsiin tavalliset ihmiset luottavat veroilla kerättyjen rahojensa hoitamisen. 

Loogisesti ajatelleen tämän voisi kuvitella tarkoittavan sitä, että tavallinen vaalikarja olisi hyvinkin tarkka siitä, että poliitikkoina menestyvät vain erittäin rehelliset ihmiset, jotka osaavat katsoa yhteistä etua. Tämä käsitys on kuitenkin jälleen kerran joutunut mielenkiintoiseen valoon. Enkä tarkoita pelkästään Kepua, joka tunnetusti pettää aina - jopa innokkaimmat kannattajansa. 

Aloitettakoon silti Keskustasta, jonka kansanedustaja sekä entinen pääministeri ja puhemies Matti Vanhanen esitti muutamia päiviä sitten väitteen, jonka mukaan eduskunnan nykyinen puhemies Jussi Halla-aho suosisi kyselytunnilla hallituspuolueita. Näin tehdessään Vanhanen ei tullut ajatelleeksi, että väitteen todenperäisyys on helppo tarkastaa. 

Näin teki kansanedustaja Sanna Antikainen (ps), joka pyysi eduskunnan tietopalvelusta tilastot puhemieskausien aikaisista puheenvuorojen jakautumisista. Niiden mukaan Halla-aho on siis antanut oppositiolle jopa suuremman osuuden puheenvuoroista kuin Vanhanen itse antoi ollessaan puhemiehenä. 

Näin ollen Vanhasen ristiretki eduskunnan puhemiestä vastaan päättyi nolosti ja paljasti hänen omat puheensa epärehellisiksi. Ja samalla nosti tikun nokkaan myös maamme - tunnetusti vasemmalle kallelleen olevat - poliittiset toimittajat, jotka eivät olleet vaivautuneet tarkastamaan asiaa ennen kuin toistivat Vanhasen niin sanottua muunneltua totuutta sisältäviä väitteitä.

Toinen tuore tapaus koskee Harry Harkimoa (liik), joka on asettunut Helsingin pormestariehdokkaaksi. Siis tehtävään, johon voi asettua vain helsinkiläinen. 

Nyt on kuitenkin paljastunut, että hänen Helsingin asuntonsa on ollut Bed & Breakfast -käytössä, joten hän itse ei ole siellä asunut, vaan mitä todennäköisimmin Sipoon suuressa omakotitalossaan. Tästä huolimatta pikkupuolueen johtaja väitti sosiaalisessa mediassa, että olisi "asunut stadissa lähes koko ikäni". 

Väite voi tietenkin pitää paikkansa, mutta koska hän on Ilta-Sanomien mukaan sanonut jo aiemmin, että on asunut koko elämänsä Sipoossa, on jompikumpi väite valheellinen. Ja Harkimo siten aivan yhtä epärehellinen kuin Vanhanenkin. Mutta katsoo silti olevansa äänestäjien luottamuksen arvoinen.

Eikä kahta ilman kolmatta, sillä jatkuvasti nykyisen hallituksen julkisen talouden korjaustoimia (esimerkki ja toinen) vastustanut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman oli yrittäjien vaalitentissä murehtivinaan sitä, että "kyllähän tässä pitää ottaa huomioon julkisen talouden raamit. Jonkun pitää pitää huolta tästä, mitä tälle velkaantumiselle käy". 

Tai neljättä, sillä Vihreiden Fatim Diarra on ollut kovasti huolissaan ilmastonmuutoksesta. Tästä huolimatta hän on päättänyt puolisonsa kanssa ottaa vastaan lahjamatkan lentokoneella Taiwaniin. 

Tämä ei tietenkään ole hänen kohdallaan mitenkään erikoista, sillä kirjoitin vain puoli vuotta sitten myös hänen taksinkäytöstään, joka ei ole sen enempää hänen vihreiden puheidensa kuin terveytensäkään kannalta kestävää. Eikä jälkimmäinen seikka ole ollut jättämättä jälkiä hänen habitukseensakaan.

* * *

Esimerkit jääkööt tällä kertaa tähän, sillä jo edelle kirjoittamani tapaukset osoittavat poliitikkojemme olevan varsiin epärehellistä väkeä. Ja siksi on kysyttävä, että miksi ihmeessä suomalaiset äänestäjät ovat valmiita jättämään yhteiseen käyttöön luovuttamansa verovarat - pitkälle yli 100 miljardia euroa - epärehellisten ihmisten hallittavaksi. 

Ovathan kaikki edellä käsittelemäni epärehelliset poliitikot tuttuja vähemmänkin politiikkaa seuraaville ihmisille ja jokainen edelle kirjaamani tapaus on luettavissa kaikkien ihmisten tavoitettavissa olevista medioista, jopa useammista. Lienee myös hyvin tiedossa, etteivät yllä käsitellyt poliitikot ole suinkaan ainoita kaltaisiaan, vaikka tulivatkin edellä nostetuksi esimerkeiksi. 

Minusta tähän olisi aika saada muutos tulevissa alue- ja kuntavaaleissa, eli äänestäjien tulisi pidättäytyä antamasta kannatustaan sellaisille poliitikoille, joka on jäänyt kiinni tahallisesta epärehellisyydestä - puhumattakaan heistä, joille on käynyt näin jo useampaankin kertaan. 

Samalla äänestäjien kannattaisi pidättäytyä äänestämästä samoja poliitikkoja sekä eduskuntaan, aluevaltuustoon että kunnanvaltuustoon. Eihän kukaan ehdi millään paneutua niissä kaikkiin päätettävänä oleviin asioihin, vaan toimii parhaimmillaankin ainakin osassa päätöksistä pelkkänä kumileimasimena. Pahimmillaan he eivät saavu edes paikalle ajaakseen äänestäjänsä toivomaa politiikkaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi suuri osa suomalaisista äänestää vihervasemmistoa?
Fatim Diarran vihreät arvot
Minkä peluri luonteelleen voi?

Georgian vaalit tuottivat uskottavuuskriisin

Georgian vaalit ovat tuoneet mieleeni Iso-Britannian toisen maailmansodan aikaisen pääministerin, Sir Winston Churchillin. Hänen mukaansa on nimittäin niin, että "monia valtiomuotoja on kokeiltu ja kokeillaan tässä synnin ja murheen maailmassa. Kukaan ei väitä, että demokratia olisi täydellinen tai kaikkitietävä. Itse asiassa, on sanottu, että demokratia on huonoin hallintotapa, ellei mukaan lasketa kaikkia muita hallintotapoja, joita aika ajoin on kokeiltu."

Näin siksi, että tätä kirjoitettaessa käytettävissäni olevan tiedon mukaan ovensuukyselyt antavat georgialaisten äänestystuloksesta hyvin erilaisen kuvan. Valtiollisen televisiokanavan mukaan maata hallitseva Georgialainen unelma -puolue olisi ottamassa yli 56 prosenttia äänistä, kun taas televisioaseman tilauksesta tehdyssä tutkimuksessa opposition kannattajien määrä nousisi liki 52 prosenttiin.

Maata hallitsevan Georgialainen unelma -puolueen asettamien vaaliviranomaisten mukaan se olisi saamassa 53 prosenttia äänistä, kun 70 prosenttia vaalipiireistä on laskettu. Länsimielistä oppositiota taas olisi äänestänyt vain noin 38 prosenttia ihmisistä, vaikka maan länsimielinen media väittää sen olevan johdossa ääntenlaskennassa.

On siis syytä odottaa lopullisia vaalituloksia. Ja todeta, että jo tässä vaiheessa vaalien rehellisyyteen on syytä suhtautua varauksella, minkä merkiksi oppositio on jo ääntenlaskennan tässä vaiheessa syyttänyt Georgialainen unelma -puoluetta perustuslaillisesta vallankaappauksesta.

Tosiasia kuitenkin on, ettemme me täällä Suomessa voi tietää - ainakaan tässä vaiheessa - varmuudella, mitä georgialaisissa vaaleissa on tapahtunut. Mutta siitä huolimatta nämäkin vaalit tarjoavat meille oppitunnin demokratian heikoimmasta kohdasta. 

Koko järjestelmähän on nimittäin rakennettu sen varaan, että ihmiset käyvät vaaliuurnilla ilmaisemassa tahtonsa, minkä jälkeen viranomaiset laskevat heidän antamansa äänet rehellisesti. Jos näin ei käy - tai jos siitä jää edes varteenotettava epäilys - menettää koko demokraattinen järjestelmä uskottavuutensa. 

Valitettavasti Georgiassa näyttäisi olevan käymässä juuri näin, ja siksi sen vaalitulokseen ja ylipäätänsä georgialaiseen demokratiaan on syytä suhtautua varauksella. Sekä toivoa, että maan asukkaat kykenevät itse ratkaisemaan tämän uskottavuuskriisin huolimatta naapurissa vaanivasta isosta karhusta. 

Samalla on syytä ymmärtää, että Suomen tulevaisuuden kannalta on tärkeä huolehtia siitä, että meillä järjestettävät vaalit säilyvät rehellisinä ja antavat oikean kuvan kansan tahdosta myös jatkossa. Näin siitäkin huolimatta, että jokaisten vaalien jälkeen osa äänestäjistä joutuu pettymään ja hakemaan lohtua vaikkapa lukemalla tämän kirjoituksen ensimmäisen kappaleen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sitä saa, mitä tilaa
Vladimir-karhu ja rohkea kettu
Lindtmanin retoriikka toi tuulahduksen vuodelta 1918

Kuinka vähentää poliittista polarisaatiota?

USA:n politiikka on tunnettu vuosi vuodelta syvenevistä jakolinjoista eli puoluevihamielisyydestä republikaaneja ja demokraatteja kannattavien ihmisten välillä. Siksi siellä olisi paljon käyttöä toimille, jotka vähentäisivät epädemokraattisia asenteita ja eri puolueita kannattavien henkilöiden välistä vihamielisyyttä. 

Tuoreessa tutkimuksessa Jan G. Volkel ja hänen kollegansa valitsivat tutkijoista ja käytännön toimijoista koostuneen asiantuntijapaneelin kanssa 25 mahdollista keinoa vähentää ihmisten epädemokraattisia asenteita ja puoluevihamielisyyttä. Sen jälkeen he testasivat niiden vaikutuksia yli 30 000 vastaajan verkkokyselyllä, jossa oli kiintiöity demokraattien ja republikaanien kannattajat sekä keskeiset demografiset muuttujat.

Tulokset osoittivat, että peräti 23 keinoa vähensi puoluevihamielisyyttä. Lisäksi kuusi keinoa vähensi tukea epädemokraattisille käytännöille ja viisi puolueväkivallalle. Puoluevihamielisyyden vähentämiseksi tehokkaita olivat sellaiset keinot, jotka toivat esille sympatiaa herättäviä, mutta poliittisesti erilaisia henkilöitä tai korostivat ihmisten yhteisiä identiteettejä. 

Tehokkaita strategioita epädemokraattisten käytäntöjen tukemisen vähentämiseksi taas olivat sellaiset keinot, jotka korjasivat väärinkäsityksiä kilpailevan puolueen jäsenten näkemyksistä. Myös demokratian romahduksen riskin esille tuominen vähensi epädemokraattisten käytäntöjen tukea. 

Puolueväkivallan tukemisen vähentämiseksi tehokkaita keinoja olivat väärinkäsitysten korjaaminen toisen puolueen näkemyksistä ja poliittisten eliittien demokraattisille periaatteille antaman tuen esille tuominen. Lisäksi tutkijat havaitsivat, että useat keinot vähensivät myös muita asenteita, jotka voivat olla ongelmallisia demokratian terveelle toiminnalle, kuten epädemokraattisille ehdokkaille annettua tukea, puolueiden välisen yhteistyön vastustusta, sosiaalista epäluottamusta, sosiaalista etäisyyttä ja politisoitujen faktojen puolueellista arviointia. 

Toisaalta jotkut epädemokraattiset asenteet - erityisesti tuki epädemokraattisille käytännöille ja puolueväkivallalle - eivät liittyneet suoraan puoluevihamielisyyteen. Siitä huolimatta juuri puoluevihamielisyyden vähentäminen olisi tärkeää, koska se on yhteydessä polarisaatioon ja amerikkalaisten halukkuuteen tukea epädemokraattisia ehdokkaita.

* * *

Suomalainen poliittinen ilmasto on toki aivan erilainen kuin amerikkalainen, vaikka myös täkäläisessä yhteiskunnassa näkee jopa poliitikkojen joukossa yhä useammin samankaltaisia ilmiöitä, jotka vaikuttavat USA:ssa. Siis sellaisia kuin kilpailevan puolueen edustajien sanojen vääristelyä ja tahallista väärinymmärrystä. Ja toki myös tavallinen kansa käyttää poliitikoista tai heidän puolueistaan usein luonnehdintoja, joita ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua rakentavaksi demokraattiseksi keskusteluksi. 

Tästä huolimatta myös monien suomalaisessa yhteiskunnassa toimivien poliitikkojen - laidasta laitaan - olisi syytä käyttää hetki sen ajattelemiseen, että edistääkö heidän kielenkäyttönsä varmuudella demokratiaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Vai onko se pikemminkin yhteiskuntaa polarisoivaa ja sitä kautta viime kädessä suomalaisen yhteiskunnan toimintaa heikentävää?    

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihapuheesta
Lindtmanin retoriikka toi tuulahduksen vuodelta 1918
Vasemmistolaista retoriikkaa

Poliittinen värityskirja

Heinolalainen Harri Salonen (ps) haluaa poistaa lukion yhteiskuntaopin oppikirjasta kohdan, jossa kerrotaan Suomen eduskuntapuolueista. Hänen mukaansa kirjaan painetut puolueiden esittelyt ovat räikeällä tavalla poliittisesti latautuneita ja vinoutuneita.

Esimerkkeinä tällaisesta hän mainitsee seuraavat asiat: tasa-arvo on nimetty pelkästään vihervasemmistopuolueille tärkeäksi arvoksi, Perussuomalaiset on nimetty ainoaksi populistiseksi puolueeksi ja hyvinvointivaltion sanotaan olevan pitkälti sosiaalidemokraattien luomus. Vinoutuneiden eli virheellisten väitteiden listaa voi jatkaa lisäksi sillä, että Vihreät ovat vaikeasti vasemmisto-oikeisto -akseliin sijoitettava puolue. 

Mainituista asioita ensimmäinen kuuluisi kaikille  kirjassa esitellyille puolueille, sillä Suomessa ei yksikään puolue aja ihmisten välistä epätasa-arvoa. Toinen kohta eli populismi kuvaa tänä päivänä useita puolueita. 

Näin erityisesti edelliseen hallitukseen osallistuneita oppositiopuolueita, jotka moittivat nykyhallitusta monista asioista - kuten budjetin leikkausten kohdistamisesta - ilman, että tarjoavat selkeää vaihtoehtoa. Tai ilmoittavat poliittiseksi tavoitteekseen yksinkertaisesti hallituksen kaatamisen. 

Kolmas kohta on puhdasta lööperiä, koska kaikki suomalaiset puolueet kannattavat tänä päivänä hyvinvointivaltiota, jossa suuri osa palveluista on yhteiskunnan vastuulla. Puolueita erottavat vain keinot, kuinka se toteutetaan ja kuinka paljon se saa maksaa.

Neljäs, eli minun esille nostamani kohta, taas ei pidä paikkaansa, koska Vihreät on nykyisin - todennetusti - talouspolitiikaltaan vasemmistolainen ja arvopohjaltaan ääriliberaali puolue.

Edelle kirjoittamilla perusteilla on helppo yhtyä Harri Salosen kritiikkiin. Ja samalla ihmetellä syvästi kyseisen koulukirjan tekijöiden ilmiselviä poliittisia motiiveja, joiden tavoitteena näyttäisi olevan koululaisten aivopeseminen näkemään erityisesti poliittinen vihervasemmisto todellisuutta paremmassa valossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohutun koulututkimuksen tekijöiden kehno tutkimusetiikka
Kympin oppilas osasi ennen enemmän kuin nyt
Opetushallitus linjasi spurgut ja puliukot puhekielen ulkopuolelle

Sitä saa, mitä tilaa

Kuten arvoisa lukijani muistaa, sai Venezuelan sosialistinen johtaja Nicolas Maduro presidentinvaalin virallisten tulosten mukaan voiton haastajastaan, mutta yleisen käsityksen mukaan vain väärentämällä äänestystuloksen. Asiaa on protestoitu sekä maailmalla että maan sisällä. 

Asiaa on nyt käsitelty maan ylimmässä oikeuslaitoksessa, jonka päätöksen mukaisesti Maduro on kuin onkin voittanut vaalit. Oman lausuntonsa mukaan Venezuelan Korkein oikeus on nimittäin varmistanut vaalimateriaalit, mutta jätti julkaisematta piiritason erittelyn äänestystuloksista sellaisen kyberhyökkäyksen vuoksi, jota kukaan muu ei ollut havainnut. 

Näyttäisi siis siltä, että Venezuela jatkaa Maduron valitsemalla tiellä kohti yhä syvällisempää sosialismia, joka lienee yksi maailmanhistorian tehokkaimmista poliittisista järjestelmistä kokoamaan valtakunnan varallisuutta harvojen käsiin. Siis käytännössä maan johtajalle ja hänen lähipiirilleen.

Tämä on tietenkin harmi venezuelalaisille, mutta toki heilläkin olisi peiliin katsomisen paikka. Nousihan Maduro presidentiksi kansan tuella - ilmeisesti rehellisissä vaaleissa - vuonna 2013 lupaamalla jatkaa edeltäjänsä sosialistista politiikkaa. 

Eikä sellaisesta ole koskaan seurannut millekään maalle mitään hyvää. Ei sen enempää Venezuelassa, Kuubassa kuin Neuvostoliitossakaan, joten venezuelalaiset voivat lohduttautua sillä, että nyt he ovat saaneet juuri sitä, mitä ovat tilanneetkin. Sosialistisen diktaattorin.

Tämä olisi hyvä muistaa myös Suomessa, vaikka meillä sosialistit ovatkin kunnioittaneet demokratiaa vuoden 1918 vallankumousyrityksensä jälkeen. Toivottavasti näin on myös jatkossa, vaikka sosialismi aatteena saakin tasaisin välein uusia muotoja - viimeisimpänä versiona rasistis-sovinistisen wokeltamisen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sananvapauden itsesensuurin perustelut, käytännöt ja seuraukset
Maailmanpolitiikan pilkkeitä
Mistä 274 000 euron keinu ja Ylen monimuotoisuuspuuhat kertovat?

Mitä vikaa venäläisissä?

Lähes kaikki suomalaiset tietävät nykyisin, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Sen sijaan Venäjällä asiasta tuntuu olevan epäselvyyttä.

Tästä kertoi Iltalehti jutussa, jossa kerrottiin elokuvaohjaajan varoittaneen siitä, että Venäjä voi hävitä aloittamansa sodan Ukrainassa. Ohjaajan mukaan "meidän pitäisi aina lähteä siitä lähtökohdasta, että voimme hävitä... me voimme hävitä, jos tällaiset kömmähdykset jatkuvat."

Kyse ei suinkaan ollut tappiomielialan lietsomisesta, minkä hän teki selväksi sanomalla, että "tämä ei ole lannistumista. Se ei ole pelon lietsomista... Se on yksinkertaisesti selkeä ymmärrys hinnasta, jonka me ja kotimaamme joudumme maksamaan."

Ohjaaja ihmetteli myös sitä että "TV:ssä näytämme aina ukrainalaisia, jotka eivät halua taistella... Mutta nyt näemme, että he taistelevat hyvin. Ja he ovat hyvin motivoituneita. Miksi huijaamme itseämme?"

On hyvin tunnettua, että Venäjällä "totuus" on aina sitä, mitä maan diktaattori - oli se sitten tsaari, politbyroon puheenjohtaja tai Putin - näkevät hyväksi. Ja tällä kertaa hinnan siitä ovat maksaneet Ukrainan sotaan viedyt sotilaat. Erityisesti ne noin puoli miljoonaa ihmistä, jotka ovat menettäneet henkensä tai terveytensä maansa johtajan hulluuden seurauksena. 

Edelle kirjoittamastani seuraa väkisinkin kysymys siitä, miksi asia on näin. Eli mikä vika venäläisissä tai heidän kulttuurissaan estää itäisiä naapureitamme rakentamasta sellaista yhteiskuntaa, jossa ihmisten olisi hyvä asua ja elää. Onhan kyse kuitenkin luonnonvaroiltaan maailman rikkaimmasta valtiosta, jonka väestökin on kohtuullisen korkeasti koulutettu. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Liikahduksia järjettömässä sodassa
Putinin ymmärys ja jumalien välinen taistelu
Ukrainan vaikeuksista on otettava oppia myös Suomessa

Halpahintainen demokratia

Eilinen Ilta-Sanomien uutinen paljasti maailman ylivoimaisesti suosituimman presidentin. Hän on Ruandan kansanmurhan jälkeen valtaan noussut Paul Kagame, joka sai taannoisissa vaaleissa 99,18 prosenttia annetuista äänistä. Toisin sanoen hänen kaksi kilpailijaansa sai yhteensä vain vajaan prosentin äänistä.

Saavutettu vaalitulos oli myös Kagamen oma ennätys, sillä saman uutisen perusteella hän on aiemmin hän on yltänyt vain 98,8 prosentin suoritukseen. Vai olivatko kilpailevat ehdokkaat silloin suositumpia kuin nyt käydyissä vaaleissa? 

Oli myös mielenkiintoista huomata, että USA:n presidentti Joe Bidenin siirryttyä muutama päivä sitten syrjään keräsi varapresidentti Kamala Harris vaalikassaansa kahdessa päivässä 230 miljoonan dollaria. Se tarkoittaa lähes 115 miljoonaa dollaria päivässä. 

Tällä rahalla hän pääsee varmasti hyvään alkuun etenkin, kun Bidenin jo keräämät 96 miljoonaa päätynevät hänen käyttöönsä. Ja ehkäpä myös Bidenille jo 700 miljoonan dollarin tukipakettia tarjoamaan ehtineet tahot siirtävät lupauksensa varapresidentille. 

Tästä kaikesta näemme, ettei demokratia ole suuressa lännessä halpahintaista, sillä myös toinen ehdokas - Donald Trump - kerää epäilemättä muhkean summan käyttöönsä. Vertailun vuoksi muistettakoon, että presidenttiehdokas Alexander Stubb keräsi viime vaaleissa käyttöönsä vaatimattoman 2,7 miljoonan euron potin. 

Valitettavasti mediat eivät kuitenkaan ole kertoneet Kagamen vaalikassan suuruutta. Mutta jos saan arvata, se ei välttämättä sisällä kovinkaan suurta setelitukkua, sillä hänellä lienee ollut käytössään tehokkaampia keinoja. Jopa niin, että Ruandan demokratiaa voisi pitää halpahintaisena.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmistolaisia vaalikiemuroita

Maskuliinisuutta ja pyöräteitä kehitysavulla?
Afrikkalaisuus Suomen historian valossa

Vasemmistolaisia vaalikiemuroita

Läntisellä pallonpuoliskolla on tätä nykyä kaksi epäonnistunutta valtiota. Ne ovat afrikkalaistaustaustaisten ihmisten asuttama Haiti ja luonnonvaroiltaan äärimmäisen rikas sosialistinen Venezuela. Jälkimmäisessä sosialistinen realismi on johtanut jo siihen, että kotimaan surkeutta on paennut ulkomaille 7,7 miljoonaa ihmistä eli noin neljännes nykyisestä väkiluvusta. 

Tästä huolimatta Venezuela on valmistautumassa vaaleihin, joissa presidentti Nicolás Maduro tavoittelee kolmatta kautta. Sen edessä on kuitenkin kansa, jonka parissa - ainakin mielipidetiedusteluiden mukaan - opposition ehdokas Edmundo González on yli 20 prosenttiyksikkööä suositumpi kuin istuva presidentti.

Näin siitä huolimatta, ettei hänen ollut tarkoitus edes olla ehdokkaana, mutta ryhtyi toimeen siksi, että hallinto esti todellisen oppositiojohtajan María Corina Machadon ehdokkuuden. Tässä hän seurasi edellisten vaalien taktiikkaa, johon niin ikään kuului liian suosittujen vastaehdokkaiden hylkääminen. 

Tällä kertaa Maduron tehtävä on vaikeampi, sillä maan talousvaikeudet ovat tehneet oppositiosta aiempaa yhtenäisemmän. Ja siksi se saattaa olla valmis äänestämään ihan ketä tahansa Maduron vastaehdokasta. 

Nähtäväksi siis jää, miten Maduro ratkaisee ongelman. Julistautuuko hän vain yksinkertaisesti diktaattoriksi vai järjestääkö kaikesta huolimatta vaalit, joiden ääntenlaskentaa peukaloidaan. Vai tyytyykö epäilyksistäni huolimatta sittenkin demokraattiseen vaalitulokseen, kuten on luvannut.

* * *

Kirjoitin eilen englanninkielisessä blogissani, että Joe Bidenin väistyessä demokraattien "uusi ehdokas – kuka tahansa hän onkaan – pitää käsissään valttikorttia, ainakin jos hän on suhteellisen tuntematon useimmille äänestäjille. Näin hänen ensimmäinen valtakunnallinen esiintymisensä tekee äänestäjiin poikkeuksellisen suuren vaikutuksen."

Sekä edelleen: "jos tämä vaikutelma miellyttää enemmistöä äänestäjistä, Donald Trump on pulassa, sillä huolimatta suuresta suosiostaan, hän herättää myös paljon negatiivisia tunteita ihmisissä. Siksi, maassa jossa äänestysaktiivisuus on alhainen kuten Yhdysvalloissa, vetoava ehdokas saattaa motivoida jopa niitä äänestäjiä, jotka eivät voisi kuvitella luottavansa Bideniin tai Trumpiin."

Nyt amerikkalaisdemokraatit ovat kuitenkin valitsemassa ehdokkaakseen Bidenin varapresidentin Kamala Harrisin, joka tuskin on sillä tavalla tuntematon kuin tarkoitin eilen. Nähtäväksi siis jää, pystyykö hän valloittamaan puoluekannassaan horjuvat amerikkalaiset vai jääkö hän lopulta Trumpin jalkoihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Biden's Withdrawal Opens a New Possibility for Democrats!
Tärkeämpiä asioita
Mitä jokaisen suomalaisen pitäisi oppia Venezuelasta?

Miksi suuri osa suomalaisista äänestää vihervasemmistoa?

Tampereen kaupunginvaltuustossa on 35 vihervasemistolaista ja 32 keskustalaista tai oikeistolaista vaaleilla valittua päättäjää. Toisin sanoen kaupunki on edelleen poliittisesti vasemmalla toisin kuin Suomen muut suuret kaupungit. 

Siksi ei ollut kovin yllättävää, että Suomen uutiset kertoi kaupungin syrjivän perussuomalaisia julkisten tilojensa käytössä. Esille tulleessa tapauksessa kyse oli Laikunlavan esiintymistilasta, jonka Riikka Purran (ps) johtaman puolueen paikalliset toimijat olisivat halunnut vuokrata vuonna 2022. Sitä ei kuitenkaan sallittu, koska lavalla ei sallita poliittisia tilaisuuksia. 

Tästä huolimatta tilaa on vuokrattu kolmena viime vappuna kaupungin vasemmiston käyttöön - tosin kuluvana vuonna tilaisuuden poliittinen anti oli sijoitettu musiikkiesitysten väleihin ja lavan ympäristöön. Esillä ollut poliittinen aate ei suinkaan ollut mitään valtavirtapolitiikkaa vaan tyrkyllä oli Suomen kommunistisen puolueen propagandaa.

Totesin, ettei tämä ollut kovin yllättävää. Näin siksi, että olen elämäni varrella havainnut juuri poliittisen vasemmiston puhuvan merkittävän usein yhtä ja tekevän toista. Eli aivan kuten se teki myös Suomen uutisten kertomassa tapauksessa. 

Tämä puhumisen ja tekemisen ero ei rajoitu pelkästään Suomeen, vaan se oli yhtenä syynä myös siihen, että aatteen suurin saavutus eli Neuvostoliitto hävisi kilpailun länsimaisten demokratioiden kanssa. Eikä ole syytä unohtaa myöskään vihervasemmistolaisten saavutuksia Nicaraguassa tai Venezuelassa, joiden vasemmistolaiset johtajat ovat saattaneet maansa ja niiden asukkaat epätoivoiseen tilanteeseen.  

Tästä huolimatta enemmistö tamperelaisista ja noin kaksi viidestä suomalaisesta - etenkin naisista - katsoo poliittisen viherasemmiston edustavan heitä parhaiten demokraattisesti valittavissa päättävissä elimissä. Siis eduskunnassa sekä alue- ja kunnanvaltuustoissa. 

Onko siis niin, etteivät vihervasemmiston kannattajat ole huomanneet edustajiensa vuosikymmenestä toiseen jatkunutta kieroutta? Vai onko sittenkin siten, että he ovat siitä hyvinkin tietoisia, mutta antavat äänensä vihervasemmistolla siitä huolimatta? Tai ehkä jopa juuri siksi?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiskoulujen alamäen syyt ovat vihervasemmistolaisissa uudistuksissa
Sanna Marinin aatteellinen kuva
Toiko Suomen itsenäisyys mukanaan punavankileirit ja nationalistiset ääriliikkeet?

Osama bin Shafaat kansanryhmänsä edustajana

Juutalaisen seurakunnan puheenjohtajaa Yaron Nobornik on saanut Aalto-yliopistossa työskentelevältä Osama bin Shafaatilta selkeäsanaisen uhkailuviestin. Sen sisältö oli lyhyesti: "pysy kuulolla, aion tehdä sinusta vielä pelokkaamman parin seuraavan viikon aikana. Jos olet peloissasi iskulauseistani, varmistan, että kuulet niitä ympäri Aaltoa".

Yle teki asiasta uutisen, jonka mukaan yliopisto aikoo selvittää asian. Sen insinööritieteiden dekaanin mukaan "minkäänlaista vihapuhetta, häirintää tai uhkailua ei täällä sallita". 

Tapaus on erittäin ikävä monellakin tavalla. Ensinnäkään nähdyn kaltainen uhkailu ei ole millään tavalla hyväksyttävää Suomessa. Toiseksi se osoitti jälleen kerran Ylen uutisoinnin vajavaisuuden, koska asiasta kirjoitetussa jutussa ei mainittu uhkailijan olevan maahanmuuttajataustainen. 

Lisäksi siinä oli virhe bin Shafaatin työstä, koska hänen mainittiin olleen tutkija, vaikka Nobornikin ja vielä googlen muistissa olevien - Aallon ja LinkedIn:in - nettisivujen otsikoiden perusteella kyseessä on tutkimusassistentti. Jos tämä virhe on tarkoituksellinen, on kyseessä mitä ilmeisimmin Ylen toimituksen tarkoituksellinen harhauttaminen, jonka avulla uhkailijan tunnistamisesta yritetään tehdä vaikeampaa.

Kolmas tähän tapaukseen liittyvä ikävyys on se, että uhkailija on - nimensä perusteella arvioimani - kansanryhmänsä parhaimmistoa kyettyään hankkimaan itselleen työpaikan yliopistosta. Se herättää kysymyksen siitä, että mikäli bin Shafaatin kanssa saman taustan omaavien ihmisten parhaatkin yksilöt käyttäytyvät nyt nähdyllä tavalla, niin mitä meillä on odotettavissa koko 150 000 ihmiseen kasvaneelta porukalta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Joka kymmenes maahanmuuttajataustainen järvenpääläisnuori on rikollisilla poluilla
Seitsemän prosenttia muslimeita
Vihapuhetutkimus ja empatia

Minkä peluri luonteelleen voi?

Eduskunnassa nähtiin eilen outo näytelmä. Tarkoitan Keskustan ja Liike Nytin hallitukselle sosiaali- ja terveydenhuollosta esittämää välikysymystä. 

Oudoksi asian teki se, että hyvinvointialueisiin perustuva sote-malli ja siihen liittyvät lait ovat nimenomaisesti Keskustan johdolla tehtyjä. Ja siksi kysymys olisi tosiasiallisesti pitänyt esittää sille itselleen. 

Ei siis ihme, että hallituksen ministerit ottivat ilon irti kysymyksestä. Mutta on asialla vakavampikin puoli. 

Se nimittäin osoitti jälleen kerran Keskustan käsittämättömän epärehellisyyden ja pelurin luonteen. Sekä vahvisti käsitystä siitä, että sille ja sen edustajille politiikka on pikemminkin jonkinlaista peliä kuin yhteisten asioiden vastuullista hoitamista. Mutta minkäpä peluri luonteelleen voi?

Nähtäväksi jää, ymmärtävätkö suomalaiset äänestäjät tämä asian, vai valuuko asia jälleen kerran kuin vesi hanhen selästä. Siksi odotan eilisen näytelmän jälkeen erityisen suurella mielenkiinnolla seuraavaa puoluekannatuskyselyä - ja siinä Keskustan kannatuksen kehitystä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keskustan petos mahdollisti arvottoman kesänäytelmän
Kepun petokselle on tulossa kova hinta
Omintakeinen poliittis-aatteellinen vaihtoehto on kadonnut

Journalismin periaatteita noudattava media

Helsingin sanomien pääkirjoittaja julkaisi selittelypuheenvuoron, jossa se väitti perussuomalaisten tekevän mediasta kansan vihollista. Jutussa lainataan journalistiliiton puheenjohtajaa, jonka mukaan "ollaan vahvasti sellaisessa kehityksessä, että mediasta tehdään osapuoli. Kun viestinvälittäjä julkaisee jonkin tiedon yleisesti hyväksyttyjen journalististen periaatteiden kautta, oletetaan, että se julkaistaan siksi, että halutaan esimerkiksi kaataa hallitus."

Puheenjohtajan väite oli sikäli outo, sillä perussuomalaiset on nimenomaisesti joutunut sen uhriksi, ettei media ole noudattanut yleisesti hyväksyttyjä journalistisia periaatteita. Tämä nähtiin erityisen selvästi Ville Rydmanin (ps) ajojahdissa, mutta myös Riikka Purran (ps) tapauksessa ja Vilhelm Junnilan (ps) vainoamisessa - ja juuri Helsingin sanomien toimesta. 

Tästä syystä HS:n päätoimittajan kirjoitus oli poikkeuksellisen arrogantti ja röyhkeä. Sen sijaan, että kirjoittaja olisi tunnustanut toimituskuntansa virheet ja lupaisi rehellisesti paluuta journalismin ohjeisiin, hän hyökkäsi peitsi tanassa maan toiseksi suurimman poliittisen puolueen kimppuun. Tämä jos jokin on mediavallan väärinkäyttöä.

* * *

Tosiasia on, että suomalaisella journalismilla on valtava ongelma. Ensinnäkin se on poikkeuksellisen keskittynyt eli HS:n ja Ylen asema mediakentässä on niin vahva, ettei niillä ole luonnollista vastavoimaa, mikä mahdollistaa hyvinkin törkeät journalistiset väärinkäytökset. 

Toinen - sekä vielä selvästi vakavampi - ongelma on toimittajakunnan asennemuutos, jonka seurauksena ammattikunta haluaa muuttaa yhteiskuntaa omien näkemystensä mukaiseksi. Sen sijaan, että heitä kiehtoisi luotettava tiedonvälitys. 

Nämä syyt lienevät osaltaan syyllisiä siihen,, että suomalainen mediakenttä on muuttumassa - ja muuttuu tulevaisuudessa yhä enemmän - eräänlaiseksi propagandakoneistoksi, jossa ei tunneta neutraalia tai edes moniarvoista uutisointia. Erityisen suuri tämä riski on nykymuotoisella Ylellä, joka verovarojen turvin toimivana organisaationa on riippumaton ihmisten reaktioista. 

Jos suomalaiset haluavat tähän asiaan muutosta, se tapahtuu vain äänestämällä lompakollaan. Tarkoitan sitä, että suomalaisen mediakentän duopoli tarvitsisi haastajan, jonka perimmäisenä tavoitteena olisi monipuolinen ja poliittisesti neutraali - tai edes moniarvoinen - uutisointi. 

Toistaiseksi sellaista ei kuitenkaan ole näkyvissä, vaikka perussuomalaisten ajojahti onkin ilmeisesti saanut ihmisiä irtisanomaan Helsingin sanomien tilauksiaan. Ja Petteri Orpon (kok) hallitus aikoo pienentää Ylen verotusoikeutta osana julkisen sektorin talouden tervehdyttämistä.

Siksi esitän toivomuksen kaikille luotettavaa joukkoviestintää kaipaaville tahoille, että he etsisivät keinon rakentaa Suomeen sellainen media, jonka tavoitteena ei olisi minkään poliittisen suuntauksen tukeminen tai vastustaminen, vaan yleisesti hyväksyttyjen journalististen periaatteiden mukainen luotettava uutisointi. Ja joka edellyttäisi toimittajakunnaltaan tasapuolisuutta niin poliittisten ryhmien kuin muidenkin yhteiskuntaa jakavien tekijöiden suhteen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka Pekka Haavistosta tehdään presidentti?
Johtaako Rydmanin tapauksen nolo käänne journalistien poliittisten näkemysten selvittämiseen?
HS:n Paavo Teittinen on tekemässä juttua Wille Rydmanin viesteistä vuodelta 2016

Kiinalaiset eivät ole muita ihmisiä epärehellisempiä - mutta onko Halla-aho kilpailijoitaan rehellisempi?

Ihmisten rehellisyyttä toisiaan kohtaan mitattiin muutamia vuosia sitten sellaisen kokeen avulla, joka suoritettiin 40 maassa ja julkaistiin Science-lehdessä. Kokeessa jätettiin ihmisten löydettäväksi lompakoita, joissa oli rahaa sekä omistajien sähköpostiosoitteet.

Tässä kokeessa eri maiden asukkaiden rehellisyyttä arvioitiin ainoastaan sen perusteella, kuinka moni löytäjistä otti yhteyttä annettuun sähköpostitteeseen. Ja sen mukaan kiinalaiset olivat kaikkia muita epärehellisempiä maanmiehiään kohtaan.

Tutkimusta kritisoitiin välittömästi sen ilmestymisen jälkeen siitä, että rehellisyyden arviointi pelkästään sähköpostivasteiden avulla laiminlöi kulttuurieroja. Niinpä Yang ym. toistivat tutkimuksen Kiinassa ja sovelsivat kulttuurisia mittareita tietoihin.

Heidän mukaansa tutkimustulosta selitti kiinalaisille tyypillinen kollektiivisuuden piirre, joka saa löytäjät säilyttämään löytämänsä lompakot sen sijaan, että he ottaisivat yhteyttä omistajiin. Toisin sanoen ihmisten rehellisyyden arvioiminen pelkkien sähköpostivasteiden varaan oli ilmeisesti johtanut aiemman tutkimuksen tekijät tekemään kulttuurisista eroista johtuneita vääristyneitä arvioita.

* * *

Kummassakaan edellä mainitsemassani tutkimuksessa ei arvioitu suomalaisten rehellisyyttä, mutta kuten arvoisa lukijani tietää, on ainakin perussuomalaisiin poliitikkoihin liittyvissä lehtijutuissa esiintynyt vähintäänkin muunneltua totuutta. Siitä voi lukea esimerkiksi ministerinpestistään ajojahdin seurauksena luopuneen Vilhelm Junnilan (ps) tuoreessa selvityksessä. 

Tästä huolimatta - tai juuri sen takia - puolueen tuore presidenttiehdokas Jussi Halla-aho toivoi maamme lehdistön perkaavan kilpailijoidensa aiempia lausuntoja Venäjästä. Hänellä lienee tässä asiassa ollut mielessään esimerkiksi Kokoomuksen mahdollisen ehdokkaan - Alexander Stubbin - toiminta viisumivapauden antamiseksi venäläisille. Tai Vihreiden Pekka Haaviston vaatimukset puolustusvoimiemme supistamiseksi. 

Lisäksi Halla-aho vaati EU:ta aktiivisiin toimiin, jotta sen teollisuus pääsisi irti Kiina-riippuvuudestaan. Juuri nythän tilanne ei näytä lupaavalta, sillä EU:n tuonti Kiinasta on vain lisääntynyt viime aikoina toisin kuin USA:ssa, joka on onnistunut vähentämään Kiina-riippuvuuttaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan
Suomalaiset poliitikot asettuivat vastahankaan kun Halla-aho pyysi länsimaita pelastamaan ukrainalaissiviilit
Yle johti kuulijoitaan harhaan

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä