Ruotsi on matkalla sivistyneestä demokratiasta kohti henkistä kehitysmaata
Valaiseva tapaus Ruotsista
Mohamed Abdukadir Alin vaalivilppiepäilystä
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
On syytä pysähtyä erään hiljattain esiin nousseen tapauksen äärelle. Paikallislehdessä julkaistiin haastatteluja, joita ei todellisuudessa ollut koskaan tehty. Tekstit oli tuotettu tekoälyn avulla – mutta esitetty lukijoille tosiasiallisina, aitoina kohtaamisina.
Tapaus ei ole kiinnostava siksi, että joku “jäi kiinni”. Se on kiinnostava siksi, että se paljastaa jotakin olennaista ajastamme.
1. Haastattelu journalistisena instituutiona
Haastattelu ei ole vain tekstilaji. Se on epistemologinen väline – tapa tuottaa tietoa maailmasta toisten ihmisten kautta. Kun toimittaja haastattelee, hän ei pelkästään kerää sitaatteja, vaan rakentaa siltaa kokemusten, näkemysten ja yleisön välille.
Mitä tapahtuu, kun tämä silta korvataan simulaatiolla?
Tekoälyn tuottama “haastattelu” voi olla kielellisesti moitteeton, jopa oivaltava. Mutta se ei perustu todelliseen kohtaamiseen. Se ei sisällä epävarmuutta, epäröintiä, ristiriitaa – niitä inhimillisiä piirteitä, jotka tekevät haastattelusta merkityksellisen.
2. Totuuden ja uskottavuuden erkaantuminen
Yksi modernin mediaympäristön keskeisistä ongelmista on, että uskottavuus ja totuus eivät enää kulje käsi kädessä.
Tekoäly kykenee tuottamaan tekstiä, joka kuulostaa uskottavalta riippumatta siitä, onko sen sisältö totta. Tämä siirtää journalismin ydinkysymyksen uudelle tasolle: ei riitä, että jokin vaikuttaa oikealta – sen täytyy olla totta.
Kyseinen tapaus konkretisoi tämän eron. Lukijalle tarjottiin uskottavia kertomuksia, mutta niiden totuusarvo oli nolla.
3. Vastuun paikka ei ole koneessa
On houkuttelevaa ajatella, että ongelma liittyy teknologiaan. Näin ei ole.
Tekoäly ei tee eettisiä päätöksiä. Se ei päätä esittää fiktiota faktana. Vastuu on yksiselitteisesti ihmisellä – toimittajalla, toimituksella, julkaisijalla.
Tämä on tärkeä huomio, sillä teknologian kehittyessä kiusaus siirtää vastuuta “järjestelmälle” kasvaa. Mutta journalistinen vastuu ei ole ulkoistettavissa.
4. Luottamus: hitaasti rakentuva, nopeasti mureneva
Journalismin legitimiteetti perustuu luottamukseen. Tämä luottamus on historiallisesti rakentunut hitaasti, mutta se voi murentua nopeasti.
Kun lukija kohtaa tapauksen, jossa sisältö on esitetty totena ilman todellisuuspohjaa, syntyy epäilys: missä muualla näin tapahtuu?
Yksittäinen teko voi näin heijastua koko instituutioon.
5. Missä kulkee hyväksyttävän raja?
Tekoälyn käyttö journalistisessa työssä ei itsessään ole ongelma. Päinvastoin, se voi tehostaa työskentelyä ja avata uusia mahdollisuuksia.
Kysymys kuuluu: missä vaiheessa käyttö muuttuu harhaanjohtamiseksi?
Voidaan hahmotella karkea rajanveto:
Erityisesti viimeinen kohta on kriittinen. Journalismi ilman todellisia lähteitä lakkaa olemasta journalismia.
6. Tarve uusille käytännöille
Tämä tapaus osoittaa, että olemassa olevat eettiset ohjeistukset eivät vielä riittävästi kata tekoälyn käyttöä.
Tarvitaan:
Ilman näitä riskinä on, että yksittäiset kokeilut muuttuvat käytännöiksi ennen kuin niiden seurauksia on kunnolla ymmärretty.
7. Lopuksi: kysymys ei ole teknologiasta vaan totuudesta
On helppo kehystää tämä tapaus teknologiseksi poikkeamaksi. Tarkempi tarkastelu paljastaa kuitenkin jotain syvempää: kysymys on suhtautumisestamme totuuteen.
Jos journalismi alkaa hyväksyä sisällön, joka “kuulostaa oikealta” mutta ei ole totta, se luopuu omasta perustastaan.
Siksi keskeinen kysymys ei ole, mitä tekoäly pystyy tekemään.
Keskeinen kysymys on, mitä me päätämme pitää hyväksyttävänä.
Tähän kysymykseen vastaaminen määrittää journalismin tulevaisuuden enemmän kuin mikään yksittäinen teknologinen innovaatio.
* * *
Edellä oleva teksti on – otsikkoa myöden – ChatGTP-tekoälyn tuottamaa. Tämä johtuu kahdesta syystä.
Ensinnäkin halusin katsoa, pystyykö tekoäly tekemään järkevää tekstiä toimeksiannolla: "kirjoita minulle blogiteksti, jossa pohditaan monipuolisesti sitä, kun Lauttasaari-lehden toimittaja kirjoitutti haastatteluita tekoälyllä ja julkaisi ne tosiasiana!" sekä tarkennuksena "muokkaa juttu vielä Professorin ajatuksia -blogin tyyliin/formaattiin".
Tältä osin totean, että omasta mielestäni teksti on sinänsä ihan ansiokasta pohdintaa. Siis vähän kuin kympin oppilaan muotoilema ainekirjoitus – ja siten blogitekstiksi varsin huonosti soveltuva.
Lisäksi hämmästyin sitä, ettei tekoäly ymmärtänyt tehdä juttua siihen tyyliin ja formaattiin, jota olen käyttänyt tässä blogissa. Ei edes sen jälkeen, kun pyysin sitä – eksplisiittisesti – tekemään niin.
* * *
Toiseksi halusin kokea miltä tuntuisi olla Lauttasaari-lehden toimittaja-avustaja, joka teki samalla tavalla. Siis miltä hänestä tuntui ennen kuin hän sai potkut työstään.
Vastaukseksi sain epämiellyttävän tunteen, joka pakotti minut kirjoittamaan tämän loppukaneetin, jota minun ei ollut alkujaan tarkoitus tehdä.
Koin samaan aikaan kolme asiaa. Ensinnäkin tunsin olevani epärehellinen, toiseksi harmitti tekoäly-tekstin koulutekstimäinen sävy ja kolmanneksi koin pettäväni teidät, arvoisat lukijani.
Siksi päätin lopettaa tämän tekstin kysymykseen siitä, että mitähän tekoälyn tekemiä juttuja julkaissut toimittaja-avustaja mahtoi itse tuntea ja kokea?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle teki jutun oslolaisesta rikollisuudesta
Vaihtuuko Iranissa valta?
"Täysin riippumattoman tahon" analyysi
Pia Kauma (kok) on kansanedustaja ja Espoon kaupunginhallituksen ja -valtuuston jäsen. Tämän blogin aiheeksi hän pääsi sosiaalisen median avautumisensa takia.
Kauma nimittäin kirjoitti, että "Vain naisille suunnattu taksipalvelu kertoo, että osa naisista pelkää mennä mieskuljettajien kyytiin. Sen sijaan, että kritisoidaan naisia, niin pohditaan pelon syitä ja poistetaan ne. Hyvät miehet, te ette voi tietää, millaisia uhkia naiset kohtaavat!"
Kun hänelle huomautettiin – joko vihjaten epäsuorasti tai sanoen suoraan – syyn olevan jokin muu kuin sukupuoli, hän väisti seuraavasti: "Suomi on tilastojen mukaan EU:n turvattomin maa naisille. Se ei selity pelkästään sillä, mistä sinun mielestäsi tässä on kyse. Meidän velvollisuutemme kansanedustajina on tehdä toimia, että täällä voivat kaikki, myös naiset, elää turvallisin mielin."
Sekä edelleen, että "erityisesti lähisuhdeväkivalta on Suomessa ongelma, eikä se sillä parane, että täällä somessa se kielletään. Saati, että asiasta puhuvat naiset pyritään syyllistämään tai dissaamaan. Kieltämisenne antaa kuulkaa vain entistä suuremman syyn jatkaa naisten suojelemista väkivallalta."
* * *
Toisin sanoen espoolainen kaupunginvaltuutettu ei ymmärtänyt – tai ei ollut ymmärtävinään – että naisten oma taksi syntyi siksi, että niin sanotut "espoolaismiehet" eli maahanmuuttajataustaiset taksikuskit tekevät ennennäkemättömän paljon seksuaalirikoksia naispuolisia asiakkaitaan kohtaan. Ja siirsi keskustelun toiseen aiheeseen eli perheväkivaltaan, joka sinänsä on tietenkin vakava ongelma, mutta ei liity millään tavalla naisten taksiin.
Tästä kaikesta voimme päätellä, että Pia Kauma on joko epärehellinen henkilö tai vaihtoehtoisesti niin sanotusti älyllisesti haasteellinen. Siksi kysymys kuuluu, että miksi ihmeessä espoolaiset ovat äänestäneet hänet päättämään asioistaan sekä kotikaupunkinsa että valtakunnan tasolla?
* * *
Lopuksi todettakoon, että Wikipedian mukaan "vuoden 2021 lopulla poliisi havaitsi Suomessa uuden ilmiön, jossa taksinkuljettajia epäillään yhä useammin seksuaalirikoksista Helsingissä. Määrä on noussut vuoden 2018 kesästä lähtien.
Valtaosa Helsingin poliisilaitoksen tutkimista seksuaalirikoksista epäillyistä taksinkuljettajista on kotoisin Lähi-idän, Etelä-Aasian sekä Itä- ja Länsi-Afrikan alueilta. Helsingin poliisin selvitys kattaa törkeät raiskaukset, raiskaukset, raiskauksen yritykset, pakottamiset seksuaaliseen tekoon ja seksuaaliset ahdistelut.
Tavallisesti epäillyt seksuaalirikokset on tehty öiseen aikaan joko taksissa, taksin ja kodin välillä tai taksimatkan jälkeen asianomistajan kotona. 23 tapauksen tekijästä yksi oli syntynyt Suomessa."
Päivän aiempi merkintä:
Tytti Tuppuraisen maahanmuuttopoliittiset näkemykset eivät edusta suomalaisia eivätkä eurooppalaisia arvoja
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kantelupukit osoittivat piittaamattomuutta naisten turvallisuudesta
Naistaksi
Maahanmuuttopoliittisesti oleellinen asia
Eilen kuultiin yksi absurdeimmmista perusteluista sille, miksi Suomen pitäisi tunnustaa Palestiinan valtio juuri nyt. Sen lausui ääneen akatemiatutkija Timo Miettinen, jonka mukaan "jos oletetaan, että Yhdysvallat tai Israel asettaisi jonkinlaisia vastatoimia, niiden todennäköisyys pienenisi, kun huomio jakautuu laajemmalle rintamalle eikä vain yksittäiseen maahan... Puhtaasti turvallisuuspoliittisista syistä ajatellen se selkänojan laajuus on keskeinen argumentti, joka puoltaa tunnustamista nimenomaan tässä hetkessä."
Häntä säesti Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Katariina Mustasilta. Hänen mukaansa "tässä aallossa Suomen mahdollinen negatiivinen näkyvyys voisi olla pienempää, koska se jakautuisi suuremmalle porukalle".
Nämä kommentit unohtavat sen, että tosiasiassa ei ole olemassa sellaista Palestiinan valtiota, jonka voisi tunnustaa. Sen sijaan on niin sanotun palestiinalaishallinnon johtama Länsiranta sekä terroristijärjestö Hamasia tukevien ihmisten asuttama Gazan alue, jossa tosiasiallinen valta on Israelin armeijalla.
* * *
Valtio on termi, jonka käytöstä on sovittu jo vuoden 1933 Montevideon sopimuksessa. Sen mukaan sellaisen tulee täyttää neljä kriteeriä. Niistä ensimmäinen on pysyvä väestö, toinen määritelty maa-alue, kolmas valtaa pitävä hallitus ja neljäs kyky solmia suhteita muihin valtioihin.
Jokainen voi siis kysyä itseltään, että täyttääkö arabien Palestiina nämä kriteerit. Ja niin tehdessään havaita, että näin on selvästi vain ensimmäisen ja varauksella toisen kohdan osalta. Sen sijaan kolmas ja neljäs kohta eivät täyty edes hyvällä tahdolla.
Niinpä Palestiinan tunnustaminen valtioksi ei olisi tosiasioiden tunnustamista vaan älyllisesti epärehellistä poliittista peliä ellei peräti moraaliposeerausta, jollaiseen yhdenkään sivistyneen valtion ei pitäisi osallistua. Ei edes siksi, että sellaista harjoittavat jotkin muut maat.
* * *
Tätä taustaa vastaan on ihmeteltävä Miettisen ja Mustasillan väitettä siitä, että Palestiinan valtion tunnustaminen myöhemmin johtaisi negatiivisiin seurauksiin. Todellisuudessa asia on päinvastoin, sillä Montevideon sopimuksen mukaiset kriteerit täyttävän – ja naapureidensa kanssa rajoistaan sopineen – valtion tunnustaminen tuskin aiheuttaisi edes silmäkulmien nostoa sen enempää Israelin kuin Yhdysvaltainkaan hallinnossa.
Sen sijaan silloin kyse olisi tosiasioiden tunnustamisesta ja suhteiden luomisesta uuteen valtioon. Enkä siksi ymmärrä miten tämä voi olla liian vaikeaa tutkijastatuksella asiaa kommentoivien ihmisten ymmärrettäväksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gazalaisten kärsimyksille on sekä ultimaattinen että proksimaattinen syy
Israel haluaa Gazaan uuden arabihallinnon
Palestiinan tunnustamiskysymys on myrkkyä Kokoomukselle
USA:n politiikka on tunnettu vuosi vuodelta syvenevistä jakolinjoista eli puoluevihamielisyydestä republikaaneja ja demokraatteja kannattavien ihmisten välillä. Siksi siellä olisi paljon käyttöä toimille, jotka vähentäisivät epädemokraattisia asenteita ja eri puolueita kannattavien henkilöiden välistä vihamielisyyttä.
Tuoreessa tutkimuksessa Jan G. Volkel ja hänen kollegansa valitsivat tutkijoista ja käytännön toimijoista koostuneen asiantuntijapaneelin kanssa 25 mahdollista keinoa vähentää ihmisten epädemokraattisia asenteita ja puoluevihamielisyyttä. Sen jälkeen he testasivat niiden vaikutuksia yli 30 000 vastaajan verkkokyselyllä, jossa oli kiintiöity demokraattien ja republikaanien kannattajat sekä keskeiset demografiset muuttujat.
Tulokset osoittivat, että peräti 23 keinoa vähensi puoluevihamielisyyttä. Lisäksi kuusi keinoa vähensi tukea epädemokraattisille käytännöille ja viisi puolueväkivallalle. Puoluevihamielisyyden vähentämiseksi tehokkaita olivat sellaiset keinot, jotka toivat esille sympatiaa herättäviä, mutta poliittisesti erilaisia henkilöitä tai korostivat ihmisten yhteisiä identiteettejä.
Tehokkaita strategioita epädemokraattisten käytäntöjen tukemisen vähentämiseksi taas olivat sellaiset keinot, jotka korjasivat väärinkäsityksiä kilpailevan puolueen jäsenten näkemyksistä. Myös demokratian romahduksen riskin esille tuominen vähensi epädemokraattisten käytäntöjen tukea.
Puolueväkivallan tukemisen vähentämiseksi tehokkaita keinoja olivat väärinkäsitysten korjaaminen toisen puolueen näkemyksistä ja poliittisten eliittien demokraattisille periaatteille antaman tuen esille tuominen. Lisäksi tutkijat havaitsivat, että useat keinot vähensivät myös muita asenteita, jotka voivat olla ongelmallisia demokratian terveelle toiminnalle, kuten epädemokraattisille ehdokkaille annettua tukea, puolueiden välisen yhteistyön vastustusta, sosiaalista epäluottamusta, sosiaalista etäisyyttä ja politisoitujen faktojen puolueellista arviointia.
Toisaalta jotkut epädemokraattiset asenteet - erityisesti tuki epädemokraattisille käytännöille ja puolueväkivallalle - eivät liittyneet suoraan puoluevihamielisyyteen. Siitä huolimatta juuri puoluevihamielisyyden vähentäminen olisi tärkeää, koska se on yhteydessä polarisaatioon ja amerikkalaisten halukkuuteen tukea epädemokraattisia ehdokkaita.
* * *
Suomalainen poliittinen ilmasto on toki aivan erilainen kuin amerikkalainen, vaikka myös täkäläisessä yhteiskunnassa näkee jopa poliitikkojen joukossa yhä useammin samankaltaisia ilmiöitä, jotka vaikuttavat USA:ssa. Siis sellaisia kuin kilpailevan puolueen edustajien sanojen vääristelyä ja tahallista väärinymmärrystä. Ja toki myös tavallinen kansa käyttää poliitikoista tai heidän puolueistaan usein luonnehdintoja, joita ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua rakentavaksi demokraattiseksi keskusteluksi.
Tästä huolimatta myös monien suomalaisessa yhteiskunnassa toimivien poliitikkojen - laidasta laitaan - olisi syytä käyttää hetki sen ajattelemiseen, että edistääkö heidän kielenkäyttönsä varmuudella demokratiaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Vai onko se pikemminkin yhteiskuntaa polarisoivaa ja sitä kautta viime kädessä suomalaisen yhteiskunnan toimintaa heikentävää?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihapuheesta
Lindtmanin retoriikka toi tuulahduksen vuodelta 1918
Vasemmistolaista retoriikkaa
Heinolalainen Harri Salonen (ps) haluaa poistaa lukion yhteiskuntaopin oppikirjasta kohdan, jossa kerrotaan Suomen eduskuntapuolueista. Hänen mukaansa kirjaan painetut puolueiden esittelyt ovat räikeällä tavalla poliittisesti latautuneita ja vinoutuneita.
Esimerkkeinä tällaisesta hän mainitsee seuraavat asiat: tasa-arvo on nimetty pelkästään vihervasemmistopuolueille tärkeäksi arvoksi, Perussuomalaiset on nimetty ainoaksi populistiseksi puolueeksi ja hyvinvointivaltion sanotaan olevan pitkälti sosiaalidemokraattien luomus. Vinoutuneiden eli virheellisten väitteiden listaa voi jatkaa lisäksi sillä, että Vihreät ovat vaikeasti vasemmisto-oikeisto -akseliin sijoitettava puolue.
Mainituista asioita ensimmäinen kuuluisi kaikille kirjassa esitellyille puolueille, sillä Suomessa ei yksikään puolue aja ihmisten välistä epätasa-arvoa. Toinen kohta eli populismi kuvaa tänä päivänä useita puolueita.
Näin erityisesti edelliseen hallitukseen osallistuneita oppositiopuolueita, jotka moittivat nykyhallitusta monista asioista - kuten budjetin leikkausten kohdistamisesta - ilman, että tarjoavat selkeää vaihtoehtoa. Tai ilmoittavat poliittiseksi tavoitteekseen yksinkertaisesti hallituksen kaatamisen.
Kolmas kohta on puhdasta lööperiä, koska kaikki suomalaiset puolueet kannattavat tänä päivänä hyvinvointivaltiota, jossa suuri osa palveluista on yhteiskunnan vastuulla. Puolueita erottavat vain keinot, kuinka se toteutetaan ja kuinka paljon se saa maksaa.
Neljäs, eli minun esille nostamani kohta, taas ei pidä paikkaansa, koska Vihreät on nykyisin - todennetusti - talouspolitiikaltaan vasemmistolainen ja arvopohjaltaan ääriliberaali puolue.
Edelle kirjoittamilla perusteilla on helppo yhtyä Harri Salosen kritiikkiin. Ja samalla ihmetellä syvästi kyseisen koulukirjan tekijöiden ilmiselviä poliittisia motiiveja, joiden tavoitteena näyttäisi olevan koululaisten aivopeseminen näkemään erityisesti poliittinen vihervasemmisto todellisuutta paremmassa valossa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohutun koulututkimuksen tekijöiden kehno tutkimusetiikka
Kympin oppilas osasi ennen enemmän kuin nyt
Opetushallitus linjasi spurgut ja puliukot puhekielen ulkopuolelle
Kuten arvoisa lukijani muistaa, sai Venezuelan sosialistinen johtaja Nicolas Maduro presidentinvaalin virallisten tulosten mukaan voiton haastajastaan, mutta yleisen käsityksen mukaan vain väärentämällä äänestystuloksen. Asiaa on protestoitu sekä maailmalla että maan sisällä.
Asiaa on nyt käsitelty maan ylimmässä oikeuslaitoksessa, jonka päätöksen mukaisesti Maduro on kuin onkin voittanut vaalit. Oman lausuntonsa mukaan Venezuelan Korkein oikeus on nimittäin varmistanut vaalimateriaalit, mutta jätti julkaisematta piiritason erittelyn äänestystuloksista sellaisen kyberhyökkäyksen vuoksi, jota kukaan muu ei ollut havainnut.
Näyttäisi siis siltä, että Venezuela jatkaa Maduron valitsemalla tiellä kohti yhä syvällisempää sosialismia, joka lienee yksi maailmanhistorian tehokkaimmista poliittisista järjestelmistä kokoamaan valtakunnan varallisuutta harvojen käsiin. Siis käytännössä maan johtajalle ja hänen lähipiirilleen.
Tämä on tietenkin harmi venezuelalaisille, mutta toki heilläkin olisi peiliin katsomisen paikka. Nousihan Maduro presidentiksi kansan tuella - ilmeisesti rehellisissä vaaleissa - vuonna 2013 lupaamalla jatkaa edeltäjänsä sosialistista politiikkaa.
Eikä sellaisesta ole koskaan seurannut millekään maalle mitään hyvää. Ei sen enempää Venezuelassa, Kuubassa kuin Neuvostoliitossakaan, joten venezuelalaiset voivat lohduttautua sillä, että nyt he ovat saaneet juuri sitä, mitä ovat tilanneetkin. Sosialistisen diktaattorin.
Tämä olisi hyvä muistaa myös Suomessa, vaikka meillä sosialistit ovatkin kunnioittaneet demokratiaa vuoden 1918 vallankumousyrityksensä jälkeen. Toivottavasti näin on myös jatkossa, vaikka sosialismi aatteena saakin tasaisin välein uusia muotoja - viimeisimpänä versiona rasistis-sovinistisen wokeltamisen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sananvapauden itsesensuurin perustelut, käytännöt ja seuraukset
Maailmanpolitiikan pilkkeitä
Mistä 274 000 euron keinu ja Ylen monimuotoisuuspuuhat kertovat?
Juutalaisen seurakunnan puheenjohtajaa Yaron Nobornik on saanut Aalto-yliopistossa työskentelevältä Osama bin Shafaatilta selkeäsanaisen uhkailuviestin. Sen sisältö oli lyhyesti: "pysy kuulolla, aion tehdä sinusta vielä pelokkaamman parin seuraavan viikon aikana. Jos olet peloissasi iskulauseistani, varmistan, että kuulet niitä ympäri Aaltoa".
Yle teki asiasta uutisen, jonka mukaan yliopisto aikoo selvittää asian. Sen insinööritieteiden dekaanin mukaan "minkäänlaista vihapuhetta, häirintää tai uhkailua ei täällä sallita".
Tapaus on erittäin ikävä monellakin tavalla. Ensinnäkään nähdyn kaltainen uhkailu ei ole millään tavalla hyväksyttävää Suomessa. Toiseksi se osoitti jälleen kerran Ylen uutisoinnin vajavaisuuden, koska asiasta kirjoitetussa jutussa ei mainittu uhkailijan olevan maahanmuuttajataustainen.
Lisäksi siinä oli virhe bin Shafaatin työstä, koska hänen mainittiin olleen tutkija, vaikka Nobornikin ja vielä googlen muistissa olevien - Aallon ja LinkedIn:in - nettisivujen otsikoiden perusteella kyseessä on tutkimusassistentti. Jos tämä virhe on tarkoituksellinen, on kyseessä mitä ilmeisimmin Ylen toimituksen tarkoituksellinen harhauttaminen, jonka avulla uhkailijan tunnistamisesta yritetään tehdä vaikeampaa.
Kolmas tähän tapaukseen liittyvä ikävyys on se, että uhkailija on - nimensä perusteella arvioimani - kansanryhmänsä parhaimmistoa kyettyään hankkimaan itselleen työpaikan yliopistosta. Se herättää kysymyksen siitä, että mikäli bin Shafaatin kanssa saman taustan omaavien ihmisten parhaatkin yksilöt käyttäytyvät nyt nähdyllä tavalla, niin mitä meillä on odotettavissa koko 150 000 ihmiseen kasvaneelta porukalta?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Joka kymmenes maahanmuuttajataustainen järvenpääläisnuori on rikollisilla poluilla
Seitsemän prosenttia muslimeita
Vihapuhetutkimus ja empatia