Huono, huonompi ja huonoin - sekä yksi hyvä - muslimiuutinen

Aloitetaan Pariisista. Siellä on nimittäin sattunut siten, että poliisille entisestään tuttu 27-vuotias Senegalin kansalainen tuli surmanneeksi 16-vuotiaan teinin ja haavoittaneeksi veitsellä poliisimiestä. Miehellä oli hänen perheensä mukaan mielenterveysongelmia ja hän oli karannut perheen kodista ja psykiatrisesta sairaalasta. 

Siirrytään sitten Pohjois-Englantiin, jossa on syystä tai toisesta esiintynyt rajuja mellakoita. Asiasta kertoneen uutisen mukaan kaupungissa poliisin saama tehtävä lasten ja "joidenkin työntekijöiden" häirinnästä muuttui kaaokseksi, jossa on sytytetty linja-auto tuleen, pyöräytetty katolleen ja murskattu poliisiauto.

En ole huomannut suomalaismedioiden kertoneen mitään mellakoitsijoiden taustoista. Satuin kuitenkin huomaamaan sosiaalisessa mediassa paikalla kuvatun videon, jolla kuuluu varsin selvästi huuto "Allahu akbar". Toisaalta löysin myös toisen videon, jossa paikallinen muslimimies näyttää rauhoittavan mielenosoittajaa, joka on ilmeisesti romani. 

Että sellaista. Paitsi ettei kai edes blogimerkinnässä voi olla kahta huonoa huomiota ilman kolmatta. Olkoon sellainen tällä kertaa The Times of Israelin uutinen, jossa kerrotaan USA:n ulkoministeri Anthony Blinkenin sanoneen, että "sen sijaan, että Iran olisi ainakin vuoden päässä siitä, että se voisi tuottaa ydinasemateriaalia, se on nyt todennäköisesti viikon tai kahden päässä siitä".

Toki hän tähdensi saman lähteen mukaan myös, että Iranilta menisi varsinaisen ydinaseen tekemiseen enemmän aikaa. Olisiko tämä sitten aamun hyvä uutinen?

JK kello 8:07. Korjaus siihen, etteivät suomalaismediat olisi kertoneet mitään Pohjois-Englannin tapauksien etnisistä ulottuvuuksista. Huomasin juuri, että Uutissuomalainen on kuin onkin todennut jo eilen, että "alueella asuu paljon etnisiin vähemmistöihin lukeutuvia asukkaita". Mutta muslimien osuudesta sekään ei puhu mitään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monenlaista väkivaltaa ja terrori-iskujen torjuntaa
Ennuste: Sharia-laki voimaan Iso-Britanniaan, Belgiaan ja Ranskaan vuoteen 2044 mennessä
Pappisvalta ja Iranin isku Israeliin

Aiheuttaako venäläiskapinallisten hyökkäys ongelman Ukrainalle?

Päivän uutinen kertoi Ukrainasta tulleen venäläisjoukon hyökänneen rajan yli Venäjälle. Hyökkäyksen syyksi on mainittu Venäjän joukkojen lisääntyneet hyökkäykset Ukrainaan. Hyökkääjät ovat Visegrad 24-kanavan mukaan puolestaan uhonneet, että "heidän tavoitteenaan on Moskovan punainen tori". 

Tämä käänne ei ole millään lailla järkevä Ukrainan eikä etenkään länsimaiden kannalta, koska Vladimir Putin voi käyttää sitä legitimoimaan venäläisten sotilaalliset operaatiot Ukrainassa ja muualla. Lisäksi on muistettava Kremlin tiedottaja Dmitri Peskovin yhdysvaltalaiskanava CNN:n haastattelussa tekemä linjaus: "jos maatamme kohtaa eksistentiaalinen uhka, niin (ydinaseiden käyttö) voi tulla kyseeseen".

On tietenkin selvää, ettei Ukrainasta tullut venäläisjoukko pääse ikinä punaiselle torille asti, eikä siksi aiheuta Putinille - saati itse Venäjälle - "eksistentiaalista uhkaa", mutta tosiasioilla ei ole ennenkään ollut merkitystä Putinin toimissa. Ja siksi nyt tapahtunut rajanylitys voi johtaa vähintäänkin Ukrainaan kohdistuvaan ydinaseuhkailuun. 

Toinen ikävä seuraus ukrainalaisille saattaa olla se, että länsimaissa yleinen mielipide kääntyy Ukrainan avustamista vastaan. Mikäli näin käy, vähenee Ukrainan saama aseapu, mikä vaarantaa maan puolustustaistelun venäläistä aggressiota vastaan. 

Siksi presidentti Zelenskiyn neuvonantajan kommentti, jonka mukaan Ukrainalla ei ole mitään tekemistä hyökänneen joukon kanssa, on järkevä. Nähtäväksi jää, uskotaanko sitä Putinin hallinnossa tai edes länsimaissa.

Toivon tietenkin, että Zelenskiyn neuvonantajan irtisanoutuminen venäläisjoukon hyökkäyksestä pitää paikkansa ja uskotaan kaikkialla Ukrainan rajojen ulkopuolella. Ja ettei kumpikaan edellä mainitsemistani ikävistä mahdollisuuksista siten toteudu, vaan venäläiset jättävät käyttämättä heille tarjotun propagandahyödyn ja länsimaat hyväksyvät venäläiskapinallisten hyökkäyksen jonkinlaisena kansannousuna Putinin hallintoa vastaan. 

Valitettavasti asia ei kuitenkaan ole kiinni minun hurskaasta toiveestani. Eikä edes siitä, että rajanylityksessä olisi sittenkin kyse Mainilan laukauksten toisinnosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän erikoisoperaation erikoisin vaihe on alkamassa
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan
Venäläisten stressi kasvaa kunnes Ukraina iskee

Raaistuva sota

Viime päivinä on puhuttu siitä, että Venäjä aikoisi räjäyttää suuren padon Hersonista ylävirtaan, jolloin suuri osa kaupungista hukkuisi. Kysehän olisi yksiselitteisesti laajamittaisesta siviilien joukkotuhonnasta eli erittäin vakavasta sotarikoksesta. 

Tämä herättää kysymyksen siitä, mitä länsimaat tulisivat tekemään mikäli padon räjäytys toteutuisi. Käyttäisivätkö ne entistä kovempaa kieltä venäläisistä, asettaisivatko pakotteita Putinin valtakunnalle tai ryhtyisivätkö aseistamaan Ukrainan asevoimia entistä innokkaammin?

Vai toteaisiko länsi, että nyt Putinin sotarikokset saavat riittää ja puuttuisi taisteluihin suoraan omilla asevoimillaan? Jos näin, niin kuinka Venäjän armeija vastaisi - luovuttamalla otteensa Ukrainasta vai ottamalla käyttöön ydinaseita turvatakseen asemansa?

Edelle kirjoitettu kuvaa sitä dilemmaa, joka länsimailla on Venäjän diktaattorin kanssa. Lännen on turvallisinta asettua ukrainalaisten selän taakse tukemalla näitä asetoimituksin, mutta samalla se tulee tavallaan kerta toisensa jälkeen hyväksyneeksi venäläisten sotarikokset. Mutta ei sotaan mukaan lähteminenkään ole ongelmatonta, sillä sen hinta saattaisi muodostua järjettömän kovaksi.

Siksi on syytä toivoa, että Putinin liikekannallepanon ongelmat - kuten koulutuksen puute, varusteiden kehnous ja asevelvollisten lyhyeksi jäävät elämät - johtaisivat lopulta venäläisten heräämiseen sodan todellisuuteen ja sen kovaan hintaan myös venäläisten puolella. Ja sitä kautta mellakointiin sodan lopettamiseksi. 

Valitettavasti tämänkin toiveen toteutuminen on epätodennäköistä, sillä Venäjän oppositio on nujerrettu ja Putinin valta keinoja kaihtamatonta. Ja siksi Ukrainan sodan voi odottaa raaistuvan sitä enemmän, mitä heikommin Venäjän armeija pärjää ukrainalaisille. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Länsimaiden aseapu ja Karjalan menetys
Venäjän armeija on romahtamassa
YK:n turvallisuusneuvoston arvoton näytelmä

Venäjän armeija on romahtamassa

Eilinen ja pari edellistä päivää tultaneen muistamaan aikana, jolloin Venäjän armeija romahti Ukrainassa. Näin siksi, että otettuaan haltuunsa venäläisille tärkeän huollon solmukohdan ukrainalaiset onnistuivat murtamaan myös eteläisen Hersonin puolustuslinjan ja etenemään kymmeniä kilometrejä rintamalinjalta. 

Ukrainan menestystä ei käy epäileminen, koska asian ovat tunnustaneet myös venäläiset sotilaslähteet. Puolustusministeriön tiedottaja Igor Konashenkov nimittäin kertoi, että venäläiset joukot olivat siirtyneet "ennalta valmistellulle puolustuslinjalle". Lisäksi hän väitti, että venäläiset jatkoivat "valtaisten tulituhojen aiheuttamista" Ukrainan joukoille.

Hersonin alueella toimiva venäläinen virkamies Kirill Stremousov puolestaan myönsi, että Ukrainan joukot "ovat murtautuneet hieman syvemmälle". Hän kuitenkin väitti, että "kaikki on hallinnassa" ja että Venäjän "puolustusjärjestelmä toimii" edelleen alueella.

On kuitenkin selvää, että liikenteen tärkeää solmukohtaa ei sodassa luovuteta vapaaehtoisesti. Eikä mikään armeija pysty etenemään kymmeniä kilometrejä päivässä ilman, että vastustaja on kykenemätön puolustautumaan tehokkaasti. Siten tuoreet uutiset ovat tulkittavissa vain siten, että venäläiset joukot ovat joutuneet täydelliseen sekasortoon.

Samaan aikaan Ukraina on välttänyt rintamatilanteen kommentointia. Tämä tarkoittanee sitä, että maan sotavoimien operaatiot ovat edelleen kesken. Toisin sanoen venäläisten ahdinko tulee saamaan jatkoa tänään ja mahdollisesti myös seuraavina päivinä.  

Tämä kaikki on tapahtunut samaan aikaan kun Venäjän parlamentti eli duuma päätti liittää hallussaan pitämiään Ukrainan alueita itseensä niin sanotun kansanäänestykseen perusteella - tosin heidän armeijansa tappioiden seurauksena alueiden rajaaminen on käynyt hankalaksi. Jotain Putinia kohtaan duumassa tunnetusta pelosta kertoi se, ettei sieltä löytynyt ensimmäistäkään henkilöä, joka olisi äänestänyt liittämistä vastaan. 

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö tosiasiat olisi valkenemassa niin duuman jäsenille kuin muillekin venäläisille. Sen todisti kiistatta satojen tuhansien ihmisten pakeneminen maasta sen jälkeen, kun Putin julisti liikekannallepanonsa. 

Eikä tilanne ainakaan parane sen jälkeen, kun kutsuntojen kautta kootut - ja huonosti koulutetut - reserviläiset saadaan rintamalle tykinruuaksi ja sukulaiset rupeavat kyselemään heidän jälkeensä. Eikä näillä uhrauksilla tule olemaan edes oleellista merkitystä sodan kulkuun, sillä Ukrainan menestys perustuu maan sotilaiden korkean motivaation ja sitoutuneisuuden lisäksi heille toimitetun länsimaisen aseistuksen ylivoimaiseen suorituskykyyn suhteessa venäläiseen vastustajaansa. 

Kaiken edelle kirjoittamani perusteella on helppo nähdä, että sotilaspoliittinen tilanne tulee muuttumaan nopeasti. Venäläisten rintaman romahtamiselle ei juuri nyt näyttäisi olevan muita esteitä kuin ukrainalaisten hyökkäystä rajoittava logistiikka eli armeijan huoltoketjujen ylläpidon vaikeus nopeasti liikkuvassa sodassa. 

Eikä tämä kaikki voi olla vaikuttamatta Vladimir Putinin asemaan maansa johdossa. Silti hänellä on vielä muutamia mahdollisuuksia: diktaattori voi luopua vallasta jääden joko Venäjälle tai paeten maasta, tai hän voi käskeä armeijaansa turvautumaan ydinaseistukseen kääntääkseen sodan kulun. Jälkimmäisen seurauksena länsimaat - ja etenkin USA:n presidentti Joe Biden - joutuisivat vaikean paikan eteen.

Eli kuinka vastata tekoon, jota ei voi hyväksyä missään tapauksessa. Yksi mahdollinen ratkaisu saattaisi olla USA:n konventionaalisin asein tekemä massiivinen hyökkäys Ukrainassa olevan Venäjän armeijan tukikohtiin pyrkimyksenä tuhota loputkin sen suorituskyvystä kertaiskulla. 

Toinen - ja paljon vaarallisempi - tapa olisi vastata venäläisille samalla mitalla eli ydinasein. Siihen en kuitenkaan usko amerikkalaisten ryhtyvän - ei ainakaan ilman heihin suoraan kohdistuvaa uhkaa. Sitä paitsi ei ole lainkaan varmaa, että venäläisten komentoketju edes toteuttaisi Putinin mahdollisen ydinasekäskyn. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin is in a political and military impasse
YK:n turvallisuusneuvoston arvoton näytelmä
Eskaloituuko mediaspektaakkeli todellisuudeksi Euroopassa?

Eskaloituuko mediaspektaakkeli todellisuudeksi Euroopassa?

Venäjä on järjestänyt Ukrainalta valloittamillaan alueella niin sanotun kansanäänestyksen. Sen tavoitteena on Mainilan laukausten tavoin luoda vaihtoehtoista todellisuutta - eli luoda laillisuuden verho sille, että Venäjä voi jatkossa väittää Ukrainan ulottaneen sotatoimensa sen alueelle. 

Toisin sanoen, jos ja kun kansanäänestyksen seurauksena valloitetut Ukrainan alueet liitetään Venäjän osaksi, on Putinilla mahdollisuus jopa ydinaseen käyttöön tappiolliseksi muuttuneen sodan kääntämiseksi. Tähän ei vaikuta millään tavalla se, ettei käytännössä kukaan - ainakaan länsimaissa - usko äänestyksen tulosta rehelliseksi. 

Kansanäänestyksen lisäksi Venäjän johto näyttäisi turvautuvan terrorismiin edistääkseen sotaansa Ukrainassa. Sillä kuka tai mikäpä muu taho olisi järjestänyt Itämerellä kulkevien kaasuputkien räjäytyksen kuin Vladimir Putin ja hänen hallintonsa.

Riitaisassa Euroopassa etenkin Saksalla on ollut vaikeuksia asettua selkeästi yhteisrintamaan aggressiivisesti käyttäytyvää Putinia vastaan. Syynä lienee ainakin osin sen riippuvaisuus venäläisestä fossiilisesta energiasta. 

Nähtäväksi siis jää useampikin asia. Johtaako Ukrainan menestys venäläisen ydinaseen vilauttamiseen tai jopa varsinaiseen käyttöön? Ja jos niin käy, niin kuinka USA - tai NATO - vastaa siihen?

Entä saako talvi Saksan ja muut venäläisestä energiasta riippuvaiset maat horjuttamaan länsimaiden yhteisrintamaa? Ja kuinka käy Venäjän sisäisen yhtenäisyyden nyt, kun Putin on päättänyt viedä joukoittain vastentahtoisia venäläismiehiä tapettavaksi teknisesti ylivoimaisilla länsiaseilla Ukrainassa? Vai onko hänen tavoitteenaan "vain" käyttää sotaa työkaluna etniselle puhdistukselle maassaan? 

Tämä kaikki ei ole vain mielenkiintoista mediaspektaakkelia, vaan arvaamattomaan lopputulokseen johtavaa kauhunäytelmää, joka saattaa tavalla tai toisella eskaloitua koko Eurooppaa koskevaksi todellisuudeksi. Siksi siihen on syytä varautua myös Suomessa ja koko Euroopan Unionissa - sekä toivoa, että päivä päivältä yhä vaarallisemmaksi muuttuvan Putinin aika maansa johdossa loppuisi mahdollisimman nopeasti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho selitti Sanna Marinin puhetta
Sota Ukrainassa on käännekohdassa - mitä tekee Putin?
Saksalaisten harhaluulo johtaa kylmään talven

Ydinsodan pelko ja sen seuraukset

Minun lapsuudessani maailma kävi ydinsodan partaalla, kun Neuvostoliitto toimitti omia ydinaseitaan Kuubaan, eikä Yhdysvallat hyväksynyt sitä, vaan uhkasi maihinnousulla. Tilanne ratkesi, kun USA uhkasi kostaa Kuubasta tehdyn ydinaseiskun suoraan Neuvostoliitolle, minkä jälkeen itäiset ydinaseet vedettiin pois läntiseltä pallonpuoliskolta ja Kuuban valloitusyritys jäi tekemättä.

Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta juuri nyt läntinen maailma katselee sen seuraajavaltion toimesta tapahtuvaa kansanmurhaa Ukrainassa. Huolimatta ilmiselvistä ja massiivisista siviileihin kohdistuvista veriteoista - kuten lastensairaalan tuhoamisesta - länsimaat eivät ole edes uhanneet Venäjää sotilaallisella väliintulla, vaan jopa kieltäneet sotilaidensa omaehtoisen osallistumisen demokraattisen maailman puolustamiseen. Eikä USA ole halunnut osallistua edes puolalaisten hävittäjäkoneiden lahjoittamiseen ukrainalaisille puhumattakaan sotatantereen ilmatilan sulkemisesta.

Syynä tähän passiivisuuteen on pelko täysimittaisen ydinsodan syttymisestä. Se on sikäli järkevää, ettei sellaisessa ole voittajia vaan lopputuloksena on vääjäämättä kaikkien tappio.

Samaan aikaan on mahdollista, että Venäjän heikosti edennyttä hyökkäystä veljeskansansa kimppuun vauhditetaan kemiallisten tai jopa taktisten ydinaseiden käytöllä. Todennäköistä on, ettei länsi ydinsodan pelossaan puutu myöskään tähän, vaan sallii näidenkin aseiden käytön eurooppalaisessa kansanmurhassa. 

Tämän kaiken me tiedämme Ukrainan sotauutisoinnista. Sen sijaan en ole nähnyt ensimmäistäkään journalistista pohdintaa siitä, mitä saattaa seurata siitä, että yhdelle ydinasemahdille annetaan nyt ilmiselvä lupa tehdä omille naapureilleen aivan mitä se itse haluaa. 

Eli mitä seuraa ukrainalaisten kansanmurhan jälkeen? Käydäänkö käsiksi Suomeen, johon on jo nyt kohdistettu hybridisodankäynnin toimia? Vai laskeeko Venäjän tsaarintekele, etteivät USA ja muut länsimaat pane viime kädessä kovaa kovaa vastaan edes NATO:n jäseniin - kuten Viroon, Latviaan ja Liettuaan - kohdistuviin hyökkäyksiin jos niitä vain uhkaa tarpeeksi uskottavasti ydinsodalla? 

Eli kuinka pitkälle länsimaat sallivat Venäjän toimia oman ydinsateenvarjonsa alla? Mihin vedetään raja? Ylitetäänkö se vasta siinä vaiheessa, kun itäisen suurvallan aggressio kohdistuu suoraan ydinasevaltioon - siis USA:an, Iso-Britanniaan tai Ranskaan?

Tässä vaiheessa meidän suomalaisten ainoa mahdollisuus on vain toivoa, että nyt asetetut talouspakotteet näivettävät Venäjän toimintakyvyn niin nopeasti, ettei se voi ukrainalaisten kansanmurhan jälkeen edes haaveilla uusista sotaretkistä. Ja ettei pidemmällä aikavälillä - maan talouden noustua uudelleen - sen johtoon nouse uutta putinia, joka 2020-luvun alun Ukrainan-tapahtumien perusteella olettaa länsimaiden katsovan kansanmurhia sivusta myös tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin sulki Ukrainan NATO-oven
Tsaarintekele on lukenut Stalininsa
Trumpin vaihtoehdot Koreassa

Trumpin vaihtoehdot Koreassa

Pohjois-Koreassa on kovaotteisten Kimien dynastia kurjistanut väestöään jo kolmannessa sukupolvessa. Dynastian perustajan syntymästä tuli juuri kuluneeksi 105 vuotta ja maa esitteli sen kunniaksi uusia ohjuksiaan.

Kimien dynastia on muusta takapajuisuudestaan huolimatta onnistunut kehittämään itselleen ydinaseen. Sen ensimmäinen koelaukaisu tapahtui vuonna 2006. Lisäksi maassa on kehitetty ohjustekniikkaa, jonka avulla pommit saadaan maaliinsa.

Nykyisin pohjoiskorealaiset pystyvät lennättämään ohjuksiaan naapurimaidensa suuriin asutuskeskuksiin kuten Etelä-Korean Souliin tai Japanin Tokioon. Siten maan puolustusdoktriini näyttäisi perustuvan pelotteluun - vallassa oleva Kim voi vastata jopa sotilaallisesti täysin ylivoimaiseen hyökkäykseen tehokkaasti tuhoamalla suurkaupungin.

Sellaista riskiä eivät ainakaan demokraattiset valtiot voi ottaa. Tämän tosiasian edessä on juuri tällä hetkellä maailman suurimman sotilasmahdin johtaja eli Yhdysvaltain Donald Trump.

* * *

Iltalehden mukaan monet tutkijat ovat kritisoineet Trumpin bluffausdoktriinia, eli esimerkinomaista hyökkäystä Afganistanissa ja laivaston lähettämistä Pohjois-Korean lähettyville. Heidän mukaansa Kimin dynastia osoitti äsken tekemällään epäonnistuneella ohjuskokeella, että se on valmis katsomaan bluffin.

Nyt kun se on katsottu, on Donald Trump vaikeassa tilanteessa - uskottavuuden nimissä hänen tulisi rangaista Pohjois-Koreaa jollain tavalla, mutta kohteen arvaamattomuus yhdistettynä ydinasevalmiuteen saattaa johtaa täydelliseen katastrofiin. Mikä siis neuvoksi?

Periaatteessa Trumpilla on useita vaihtoehtoja.

Ensimmäinen on jo valmiiksi eristäytyneen maan vielä tehokkaampi eristäminen muusta maailmasta eli Kiinan saaminen mukaan saartorenkaaseen. Sen seurauksena jo muutenkin kurjissa olosuhteissa elävät pohjoiskorealaiset joutuisivat vielä nykyistäkin ankeampaan tilanteeseen etenkin, jos esimerkiksi heidän maatalouttaan kohtaisi katovuosi.

Nousisivatko he tämän seurauksena kapinaan diktaattoriaan vastaan? Entä olisiko tavallisten pohjoiskorealaisten rankaisemisella merkitystä diktaattorin mielenrauhalle?

Toinen vaihtoehto olisi vähäinen ja kertaluonteinen sotilaallinen isku. Eli Trump voi yrittää niin pientä sotilaallista näpäytystä, ettei Kim Jong-un lähtisi sen takia käyttämään ydinasettaan. Tähän ratkaisuun liittyy kuitenkin riski siitä, että vallassa oleva ja äärimmäisen arvaamaton Kim päättäisi pienenkin sotilasoperaation yhteydessä turvautua varmuuden vuoksi ydinaseeseensa.

Kolmas vaihtoehto voisi olla kattava sotilaallinen isku, jossa yhtäaikaisesti sekä tapettaisiin itse diktaattori, että tuhottaisiin hänen ydinaseensa. Tässä vaihtoehdossa on useitakin riskejä: esimerkiksi tiedustelutieto ei välttämättä ole riittävää, jotta kaikki ydinaseet saataisiin kerralla tuhotuiksi. On myöskin mahdollista, ettei Kimiä saataisi sittenkään hengiltä - ovathan terroristijohtajatkin selvinneet useita kertoja amerikkalaisten likvidointiyrityksistä.

Tällaisen hyökkäyksen epäonnistuessa katsottaisiin Kimin bluffaus - enkä ainakaan minä epäile hänen kykyään lähettää ydinohjuksia naapurimaihinsa. Lopputuloksena saattaisi siten olla joukoittain kuolleita eteläkorealaisia ja japanilaisia, elleivät heidän turvakseen sijoitetut Patriot ohjuksentorjuntaohjukset sitten osuisi erehtymättä maaleihinsa.

Neljäs vaihtoehto olisi hyväksyä bluffauksen epäonnistuneen ja antaa pulskalle Kim Jong-unille sulka hattuun. Sen, kuten ensimmäisenkin vaihtoehdon, seurauksena Kimien diktatuuri saisi jatkoaikaa, jonka se epäilemättä käyttäisi joukkotuhoaseidensa lisäkehittämiseen.

Kehitteillä oleva mannertenvälinen ohjus ydinkärkineen voitaisiin kullakin hetkellä vallassa olevan Kimin niin halutessa suunnata myös Yhdysvaltoihin tai Eurooppaan. Siten myös niissä jouduttaisiin varautumaan Kimien suoraan uhkaan.

Viides vaihtoehto voisi olla systemaattinen Kimin syrjäyttämisoperaatio maan sisältä käsin. Sen suhteen nuori Kim Jong-un lienee oppinut läksynsä ja pitää kansalaisiaan sellaisen rautahanskan puristuksessa, että amerikkalaisten rekrytoimien kapina-agitaattoreiden työ päättyisi varmuudella ennen kuin on kunnolla alkanutkaan. En siis näe tällä vaihtoehdolla minkäänlaisia menestymisen mahdollisuuksia.

* * *

Kaiken kaikkiaan Donald Trumpin vaihtoehdot näyttäisivät siis olevan huonoja tai vielä huonompia. Mutta eivät pelkästään Yhdysvaltojen vaan myös koko muun maailman kannalta.

Ennen lopullista tuomiota nostan kuitenkin esiin vielä yhden vaihtoehdon. Mikäli diktatuuria ei voi tuhota voimatoimin sen enempää ulkoa kuin sisältäkään, kannattaisiko yrittää silkkihansikkaita?

Mitä tapahtuisi, jos Kimin ihmisoikeusrikkomukset unohdettaisiin ja maa sidottaisiin kansainväliseen talouteen. Olisiko Kimien dynastia valmis sellaiseen - siis normaaliin kaupankäyntiin, koulutukseen ja diplomaattisiin suhteisiin? Ja tarvittaessa vaikkapa diktaattorin pieneen voiteluun?

Kaupankäynti piristäisi Pohjois-Korean taloutta ja Kimien alistaman väestön elinolosuhteet paranisivat. Ajan myötä myös heidän yleissivistyksensä lisääntyisi ja paineet hirmuhallinnon korvaamiseksi kasvaisivat. Mutta aavistaisiko Kim Jong-un juonen ja kieltäytyisi kaikesta avoimesta kanssakäymisestä ulkomaailman kanssa?

Kaiken kaikkiaan näyttäisi siis siltä, että ydinasepelote takaa Pohjois-Korean diktaattoreille sellaiset turvatakuut, ettei heidän toimintaansa voi juurikaan puuttua. Lisäksi heidän määrätietoinen pyrkimyksensä entistä suurempaan ydinpelotteeseen vain vaikeuttaa ratkaisujen löytämistä.

Yksi suuri riski asiassa liittyy myös esimerkkivaikutukseen. Jos esimerkiksi ISIS:in kalifaatin köytössä olisi Pohjois-Korean asearsenaali, ei sitä vastaan voitaisi käydä sotaa ilman riskiä länsimaiden valtavista omista tappioista.

Siksi olisi erityisen tärkeää, että Trumpin hallinto pystyisi minun ja Iltalehden siteeraamien tutkijoiden epäilyistä huolimatta tekemään asialle jotain - ja mahdollisimman pian. Onhan Kim kaikesta hulluudestaan huolimatta varsin säyseä otus verrattuna uskonkiihkoisiin jihadisteihin, jotka haluavat omien seuraajiensa lisäksi alistaa myös kaikki muut maailman ihmiset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veljesvihaa Koreassa ja Ruotsissa
Paavo Rautio osoittaa syvällistä ymmärtämättömyyttä
Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto