Antirasistista koulutusta vantaalaiselle vihervasemmistolle

Pääkaupunkiseudun köyhimmällä kaupungilla eli Vantaalla näyttäisi vihervasemmiston mielestä olevan liikaa rahaa. Näin voisi päätellä siitä, että joukko kaupunginvaltuutettuja jätti aloitteen, jossa ehdotetaan järjestettäväksi yhdenvertaisuutta vahvistavaa ja antirasistista koulutusta kaikille valtuuston jäsenille.

Kaupungin virkamiesten mukaan koulutus pyritään järjestämään, mutta siihen osallistuminen olisi vapaaehtoista. Toisin sanoen paikalle saapuisivat vihervasemmiston valtuutetut kauhistelemaan sitä, että Vantaan valtuustossa on käytetty sananvapautta ja puhuttu haittamaahanmuutosta sen oikealla nimellä sekä vieläpä mainittu sana väestönvaihto tarkoittaen sellaista länsimaihin kohdistuvaa kehitysmaalaisten massamaahanmuuton poliittista sallimista tai jopa suosimista, minkä seurauksena niiden aiempi väestö jää vähemmistöksi.

Nähtäväksi siis jää, päättääkö kaupunginhallitus ylihuomisessa kokouksessaan esitetyn kaltaisen koulutuksen järjestämisestä. Ja jos päättää, niin miten vantaalaiset suhtautuvat maksamiensa verojen käyttöön.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalainen rasismi estää somaleita menestymästä
Pekka Timonen ja Vantaan ongelmat
Uutta tietoa pääkaupunkiseudun demografisesta muutoksesta

Lisääkö terrorismin tukeminen Ruotsin vasemmistopuolueen kannatusta?

Yle kertoi, että ruotsalaiset vasemmistopoliitikot olivat lähettäneet kannustavia kirjeitä Israelin vangitsemille palestiinalaisterrorristeille. Yksi kirjeen saaneista oli Ahmad al-Moghrabi, joka oli määrännyt perhejuhlaan kohdistuneen iskun, jossa kuoli yksitoista ihmistä mukaan luettuna kaksi pikkulasta.

Ruotsalaiset olivat pyytäneet ja saaneet maassaan asuvilta palestiinalaisilta listan henkilöistä, joille kirjeen voisi lähettää. Ja nämä olivat toimittaneet heille sellaisen, jossa oli mukana terroristeja. 

Nyt ruotsalaispoliitikot sitten pahoittelevat tapahtunutta ja syyttävät palestiinalaisia virheestään. Tosiasia kuitenkin lienee, ettei edes Israelissa ihmisiä suljeta vankilaan – ainakaan pitkäksi aikaa – ilman hyvää syytä. Ei edes palestiinalaisia. 

Nähtäväksi jää, vaikuttaako tapahtunut jollain tavalla ruotsalaisen vasemmistopuolueen kannatukseen. Ja jos vaikuttaa, niin tapahtuuko se heidän kannaltaan positiivisesti vai negatiivisesti – eli löytyykö maahanmuuttajataustaisista ruotsalaisista terrorismia tukevaa henkeä, vai ovatko he jo omaksuneet länsimaisen käsityksen, jonka mukaan terrorismi ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tanskalainen todellisuus ja Teemu Keskisarja

Ruokakriisi, joukkoampuminen ja retoriikkaa

Poliittisesti oikeaoppinen blogimerkintä

Allah lähetti idiootin puukottamaan naisia

Juuri kun päästiin märehtimästä "saksalaista" terrorismia, tuli uutinen "ranskalaisesta" terrorismista. Tosin tälläkään kertaa kyse ei ollut eurooppalaiseen kulttuuriperimään kuuluvasta teosta, vaan 600-luvun ajatusmaailmaan uppoutuneesta idiootista, joka kuvitteli Allahin lähettäneen hänet puukottamaan naisia. 

Tässä yhteydessä minulla ei oikeastaan ole lisättävää eiliseen kirjoitukseeni – vaan toistan ja alleviivaan – että länsimaiden poliittisten päättäjien kannattaisi ottaa tosissaan sellainen maahanmuutto, jonka mukana maanosaamme saapuu islamilaiseen ääriajatteluun taipuvaisia henkilöitä. Ja pohtia tosissaan onko olemassa tapaa, jolla heitä voitaisiin estää vahingoittamasta muita ihmisiä terroristisilla hyökkäyksillä – ja kun sellainen keksittäisiin, ottaa se saman tien käyttöön.

Tosin ihan ensiaskeleena olisi tarpeellista kertoa suomalaisille journalisteille, että heidän tulisi kertoa asiakkailleen kulloisenkin terrori-iskun tekijän kulttuurisesta taustasta, jotta ihmisille ei syntyisi vääriä käsityksiä. Nyt tämä jäi tekemättä – ainakin ensimmäisten uutisten yhteydessä – Yleisradiolta, MTV3:lta, Uutissuomalaiselta, Iltalehdeltä ja Ilta-Sanomilta. Sosiaalisessa mediassa asia toki tiedettiin jo eilen iltapäivällä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Olisiko Abdul Ballout pitänyt eristää yhteiskunnasta pitkän ja terroristiseen ajatteluun viittaavan rikoshistoriansa takia?

Vuohenraiskaaja jäi kiinni

Malilaismiehen perjantaiset seikkailut Pariisin metrossa

Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?

Uutissuomalaisen mukaan Venäjän hallinnon äänitorvi Dmitri Peskov oli eilisiltana kertonut toimittajille Venäjän vallanneen ukrainalaisen Kostjantjnivkan kaupungin kokonaan. Amerikkalainen Insitute for the Study of War puolestaan kiisti tiedon todeten, että venäläiset joukot ovat kyllä saavuttaneet taktisia edistysaskeleita Kostjantjnivkassa, mutta "suurin osa venäläisestä läsnäolosta kaupungissa koostuu pienistä tunkeilijaryhmistä, jotka ovat hajallaan Ukrainan joukkojen asemien seassa".

Syyksi Peskovin liioitteleville puheelle ISW väitti pyrkimyksen vaikuttaa länsimedian sotauutisointiin tänä viikonloppuna, koska Yhdysvalloissa on maan 250-vuotisjuhlat. Nähtäväksi siis jää, onko venäläisten erityisoperaatio edistynyt, vai onko Kostjantjnivkan valtausväitteissä kyse pelkästä Putinin hallinnon propagandasta. 

* * *

Iltalehden pääkirjoituksessa Lauri Nurmi puolestaan spekuloi sillä, että Valdimir Putin saattaa kokea Nicolae Ceaușescun kohtalon. Tällä kommentillaan hän asettui samalle kannalle, kuin tein itse joitakin aikoja sitten todetessani, ettei "Putinilla olisi enää tulevaisuutta, mikäli Venäjä palaisi Ukrainasta tappion kärsineenä".

Toki Ukrainassa käytävän sodan tapahtumia on vaikea seurata – kuten Kostjantjnivkankin tapaus osoittaa – koska liikkeellä on paljon molempien osapuolen tiliin disinformaatiota levittäviä tahoja. Näin erityisesti sosiaalisessa mediassa, jossa sana on vapaa jokaiselle halukkaalle. 

Joka tapauksessa jo pitkään on ollut selvää, ettei Putinin kolmen päivän erityisoperaatio ole onnistunut yhtään paremmin kuin Stalinin puna-armeijalleen määräämä "kahden viikon sotaretki Helsinkiin" vuonna 1939. Tästä syystä on mahdollista – ellei jopa todennäköistä – että Putin joutuu julkistamaan ainakin jonkinasteisen liikekannallepanon maassaan. 

Sen seurauksia voidaan vain arvailla. Selvää kuitenkin on, että mikäli pakkorekrytointi toteutetaan, on lopputuloksena paljon lapsensa ja puolisonsa menettäneitä Venäjän kansalaisia, jotka tuskin kiittävät tapahtuneesta maansa johtajaa. Ja vähintäänkin mielessään hautovat samankaltaisia ajatuksia kuin Nurmi tai allekirjoittanut. 

* * *

Tämä saattaa myös olla syy sille, että Venäjän diktaattori on painostanut valkovenäläistä kollegaansa liittymään sotaan. Näin hän voisi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: venäläisiä kuolisi taisteluissa – ehkä – nykyistä vähemmän ja ukrainalaisten asema vaikeutuisi rintaman pituuden kasvaessa pidemmäksi. 

Toisaalta presidentti Aljaksandr Lukashenka epäilemättä ymmärtää, etteivät ukrainalaiset nostaisi käsiään pystyyn, vaan panisivat vastaan parhaan kykynsä mukaan. Eli ryhtyisivät kasvattamaan perheenjäseniään menettäneiden valkovenäläisten määrää. 

Se lisäisi entisestään pelkoa vallankaappauksesta tai ainakin kapinasta, koska maassa on jo vanhastaan tyytymättömyyttä hänen hallintoonsa. Ja siksi hän pyrkinee myötäilemään Putinia kaikilla muilla tavoilla paitsi lähettämällä sotilaitaan eteläiseen naapurimaahansa.

Jos Putin kuitenkin lopulta pakottaa valkovenäläiset mukaan sotaan, on meillä eurooppalaisilla totinen paikka: hyväksymmekö tapahtuneen taivastellen vai teemmekö asialle jotain konkreettista. Siis jotain, joka on enemmän kuin puheenpärinää ja materiaalisen avun toimittamista ukrainalaisille?

* * *

Kun soppaan liitetään vielä Ilta-Sanomien julkaisemat spekulaatiot siitä, että Venäjän armeija saattaisi tehdä Valko-Venäjän tai Kaliningradin kautta – "erehdykseksi verhotun" – sotilaallisen iskun Puolaan, näyttäytyy tilanne entistä vakavampana. Ja siten eurooppalainen turvallisuustilanne lievästi sanottuna arveluttavalta. 

Erityisen vakava tilanne on siksi, ettemme tiedä mikä on ydinasemahti Venäjän vastaus tilanteessa, jossa sillä on jo nyt vaikeuksia konventionaalisin asein käytävissä taisteluissa? Voisiko se turvautua tehokkaimpiin aseisiinsa, mikäli maan tilanne Ukrainassa vaikeutuisi entisestään, eikä Valko-Venäjä lähtisi etelärajansa yli helpottamaan venäläisten tilannetta?

Entä jos puolalaiset teurastaisivat rajan yli "erehdyksessä" tulleen venäläisosaston? Miten venäläiset vastaisivat siihen? Ja miten reagoisivat läntiset johtajat?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin Venäjän tulevaisuus
Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa
Sodankäynnin suuri muutos

Ovatko länsimaat viimeaikaisten tapausten valossa oikeusvaltioita vai persläpiä?

Oikeusvaltion tunnistaa siitä, että kaikkia ihmisiä pidetään syyttöminä rikoksiin, ellei syyllisyyttä ole todistettu oikeudessa. Siksi edes terroristi ei ole rikollinen, vaan rikoksesta epäilty, siihen asti kunnes syyllisyys on osoitettu lakituvassa.

Tämä asia on meille suomalaisille – tai ainakin itselleni – niin syvällisesti juurrutettu, että suorastaan hätkähdin nähdessäni Yleisradion uutisotsikon, jonka mukaan "Harvey Weinsteinin raiskausoikeudenkäynti jäi taas tuloksettomaksi".

* * *

Kyseessä oli tapaus, jossa syytetty on jo valmiiksi istumassa tuomiotaan muista seksuaalirikoksista, mutta tässä tapauksessa valamiehistö ei päässyt yksimielisyyteen siitä, oliko hän syyllinen myös tällä kertaa käsittelyssä olleessa asiassa. Ylen jutun mukaan tästä seurasi – kuten totesin – oikeudenkäynnin julistaminen tuloksettomaksi. 

Oikeusvaltioperiaatteen – syytön, ellei ole todettu syylliseksi – mukaan tämän ratkaisun olisi pitänyt johtaa syytetyn syyttömäksi toteamiseen. Yhdysvalloissa näin ei kuitenkaan ollut, vaan – myös sikäläisten lähteiden mukaan – tuloksena oli ratkaisematon. Ja vieläpä toista kertaa. 

Siksi on syytä kysyä, että onko USA oikeusvaltio vai jotain muuta.

* * *

Weinsteinin oikeudenkäynti toi mieleeni Anneli Auerin (ja Jens Ihlen) tapauksen, jota on vatvottu erilaisissa rikostutkinnoissa ja oikeusistuimissa vuodesta 2009 alkaen. Hänet on välillä todettu syylliseksi ja sitten taas syyttömäksi. 

Kaiken tämän soutamisen ja huopaamisen aikana Auer on istunut vankilassa ja saanut siitä yli puoli miljoonaa euroa koppikorvauksia. Mutta syyttäjä ei ole hellittänyt, ei edes sen jälkeen, kun käräjäoikeus päätti viime keväänä, että Auer on syytön, vaan on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioon. 

* * *

Näiden tapausten valossa on syytä kysyä, että onko – paitsi Yhdysvaltoja – niin myös Suomea syytä epäillä siitä, ettei se ole oikeusvaltio. Ja pohtia, että onko yleinen käsitys länsimaista kansalaistensa oikeuksia kunnioittavina demokratioina oikea. 

Tai kenties vielä vakavammin: onko ihmisten oikeuksia koskeva ero länsimaiden ja kiinalaisen kommunismin, afrikkalaisen diktatuurin tai islamilaisen teokratian välillä pikemminkin suhteellinen (kvantitaviivinen) kuin laadullinen (kvalitatiivinen). Eli ovatko myös länsimaat kansalaistensa oikeuksen kannalta samankaltaisia persläpiä kuin muunkin maailman maat, mutta vain vähemmän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turvallisuus suomalaisessa oikeusvaltiossa
Oikeus- ja sisäministeri bilehuumeiden kimpussa
Irakilaiskaksikon koppikorvausesta

Mennyt maailma avautuu vähitellen

Neandertalilaiset ja denisovalaiset olivat esihistoriallisia ihmisiä, jotka risteytyivät jossain määrin myös nykyihmiseen johtaneen ihmislinjan jäsenten kanssa. Tähän liittyen, kansainvälinen tutkimusryhmä – Diyendo Massilani ja kumppanit – on nyt julkaissut noin 110 000 vuotta sitten eläneen neandertalilaisen fossiilista eristetystä DNA:sta koko perintöaineksen. Se on ensimmäinen tästä lajista määritetty miehen genomi. 

Kyseinen neandertalilaismies oli kuollut Denisovan luolassa Altai-vuorilla, eli samassa paikassa, jossa on aika ajoin elänyt myös denisovalaisia. Tutkijaryhmän tulosten mukaan mies kuului ihmisryhmään, joka oli läheisempää sukua toiselle, noin 10 000 vuotta aiemmin eläneelle – mutta samasta luolasta löytyneelle neandertalilaiselle – kuin Euroopassa eläneelle lajitoverilleen tai noin 80 000 vuotta sitten elämeelle toisesta Altai-vuorten luolasta löytyneelle neandertalilaiselle. 

Kummankin nyt sekvensoidun Denisovan luolan neandertalilaisen genomissa oli denisovalaisilta peräisin olevia geenejä, eli lajit risteytyivät keskenään ainakin Altai-vuoriston alueella yli 100 000 vuotta sitten. Tämä oli yllättävää, koska myöhemmissä Altai-alueen tai Länsi-Euroopan neandertalilaisissa ei ole viitteitä tällaisesta risteytymisestä. 

DNA:n perusteella voitiin – homotsygoottisten kromosomialueiden laajuuden perusteella – päätellä myös, että 120 000 – 80 000 vuotta sitten Altai-alueella elävät neandertalilaiset elivät pienemmissä ja eristyneemmissä ryhmissä kuin myöhemmät Euroopan neandertalilaiset (54 000–40 000 vuotta sitten). Lisäksi tutkijat huomasivat, että näihin populaatioihin kuuluneiden neandertalilaisten genomisekvenssit poikkesivat toisistaan enemmän kuin nykyihmisten toisistaan kauimmas eriytyneiden populaatioiden (Keski-Afrikan Mbuti-kansa ja Uuden Guinean ylänköpapualaiset) perimät.

* * *

Edellä lyhyesti kuvaamani tutkimus ei liene suoraan hyödynnettävissä kaupallisiin tarkoituksiin. Sen sijaan se tyydyttää uteliaisuuttamme ja täyttää tiedontarvettamme: onhan menneen maailman avautuminen kieltämättä mitä kiehtovinta tietoa. 

Ehkäpä uteliaisuutta ja tiedontarvetta tärkeämpää on kuitenkin se, että tieteen edistyessä ihmiskunnan tietoisuus omasta itsestään ja maailmasta lisääntyy. Ja samalla se vaikuttaa aikanaan siihen näkemykseen, joka meillä on itsestämme ja siitä maailmasta, missä elämme. 

On toki totta, ettei tämä näkemys vaikuta kaikkiin maailman ihmisiin: onhan siinä suuri ero, miten esimerkiksi Afganistanin talebanit tai sekularisoituneet eurooppalaiset näkevät maailman. Siinä missä ensin mainittujen elämää ohjaavat 600-luvulla eläneen profeetan ja sotapäällikön sekavat kirjoitukset, tekevät jälkimmäiset jokapäiväisiä päätöksiään modernin tieteellisen tiedon perusteella – joskin sitä yleensä erikseen tiedostamatta. 

Paleogenomiikan – jota kuvaamani tutkimus edustaa – panos tähän kokonaisuuteen ei ehkä ole kovin ratkaiseva, muttei myöskään häviävän pieni. Luohan tietoisuus muinaisten sukulaislajitovereidemme elämästä pienissä erillisissä populaatioissa, pariutumisesta keskenään – ja meidän esi-isiemme kanssa – sekä niiden sukulinjojen sammumisesta taustaa nykyisen ihmiskunnan ja sen kansojen ymmärtämiselle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ratkaisiko lyijymyrkytys ihmisten evoluution suunnan?
Afrikkalaisia ihmisiä ja apinaihmisiä
Historiallinen ihmisryhmien sulautuminen

Kapina fanatismia vastaan

Iranilaiset protestoivat – suomalaisten uutislähteiden (Yle, Uutissuomalainen) mukaan – maan talouden heikentymisen takia. Taustalla ovat näiden juttujen mukaan länsimaiden Iranille asettamat pakotteet, mutta uskoisin, että kapinointiin on vaikuttanut myös uskonnollisten johtajien taannoinen – nöyryytykseen johtanut – uhoaminen Israelille. 

Maata johtavat islamistit ovat ryhtyneet koviin otteisiin mielenosoittajia vastaan, joten tilanne on eskaloitunut. Sen sijaan presidentti Masoud Pezeshkian on kehottanut sisäministeriä kuuntelemaan mielenosoittajien "perusteltuja vaatimuksia".

* * *

Oman mielenkiintoisen lisänsä tähän tilanteeseen on tuonut ennen islamistista hallintoa maata johtaneen shaahin poika Reza Pahlavi, joka on pyrkinyt jo jonkin aikaa nostattamaan Iraniin kansaa vallankumoukseen. Eilen hän julkaisi sosiaalisessa mediassa viestin, jossa hän kehotti "Iranin kansaa liittymään maanlaajuisiin lakkoihin ja protesteihin: valtion työntekijät, energia- ja liikennealan työntekijät, kuorma-autonkuljettajat, sairaanhoitajat, opettajat ja akateemikot, käsityöläiset ja yrittäjät, eläkeläiset ja säästönsä menettäneet – kaikki, yhdistykää ja liittykää tähän kansalliseen liikkeeseen"".

Lisäksi hän pyysi "ulkomailla asuvia iranilaisia ​​– Australiasta ja Itä-Aasiasta Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan – tehostamaan toimintaansa 'Rise Iran' -kampanjan puitteissa vahvistaakseen Iranin kansan ääntä mediassa, kansainvälisissä instituutioissa, ulkomaisissa hallituksissa ja parlamenteissa", sekä julisti, että "me tulemme voittamaan, koska olemme yhtenäisiä ja meitä on monta".

Koska vuosi vaihtuu ensi yönä, esitän tässä omalta osaltani toivomuksen siitä, että iranilaiset lopultakin onnistuisivat suistamaan islamistit maansa johdosta ja siirtäisivät ikivanhan kotimaansa keskiaikaisesta totalistarismista demokratiaan. Ja aloittaisivat kehityksen, joka johtaisi ajan myötä uskonnollisen fanatismin heikkenemiseen koko lähi- ja keski-idän alueella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmisto sallisi Iranille ydinaseet, mutta ei henkilömiinoja Suomelle
YK:n pääsihteeri toivoi USA:n iskun jälkeen rauhaa, mutta minkälaista?
Iranin hallitus kaatuu - entä sitten?

Miksi Ukraina luottaisi Donald Trumpiin, kun Barack Obamakin petti?

Donald Trumpin hallinto on vakuuttanut, että mahdollinen Ukrainan ja Venäjän välinen rauhansopimus "turvaisi täysin Ukrainan suvereniteetin". Tämä on tietenkin lähtökohtaisesti hyvä asia, mutta joutuu outoon valoon siksi, että Ukrainan suvereniteetti oli periaatteessa turvattu jo vuonna 1994 solmitulla Budapestin sopimuksella.  

Siinä Ukraina luopui maaperälleen sijoitetuista Neuvostoliiton ydinaseista ja vastineeksi  Yhdysvallat, Venäjä ja Yhdistynyt kuningaskunta lupasivat, etteivät ne käytä tai uhkaa käyttää taloudellisia tai sotilaallisia keinoja Ukrainan pakottamiseen tai rajojen muuttamiseen. Myöhemmin niiden seuraksi liittyivät myös Ranska ja Kiina. 

Näiden suurvaltojen "sitoutumisen" seurauksena Ukraina tulkitsi, että sopimus takaa sen turvallisuuden ja luovutti hallussaan olleet ydinaseet Venäjälle. Tämä johti vuonna 2014 siihen, että Putin päätti ottaa riskin länsimaiden reaktioista ja liitti Krimin Venäjään. 

* * *

Putinin riski kannatti, sillä pieniksi vihreiksi miehiksi kutsutuista Venäjän sotilaista tunnettu Krimin operaatio ei johtanut käytännössä minkäälaisiin seurauksiin. Näin siitä huolimatta, että Venäjä rikkoi kiistatta Budapestin sopimusta käyttäen tekosyynä ilmiselvää valhetta Ukrainan hallinnon laittomuudesta. 

Tuolloin Yhdysvaltoja johti Barack Obama, joka kyllä asetti Venäjälle joitakin sanktioita, mutta päätti olla muuten puuttumatta venäläisten aggressioon. Samalla hän tuli vakuuttaneeksi Vladimir Putinin siitä, ettei USA:lta ole odotettavissa voimakasta vastareaktiota sotilaallisesta hyökkäyksestä edes silloin, kun hän rikkoo turvatakuiksi tulkittuja voimassa olevia kansainvälisiä sopimuksia.

* * *

Kysymys siis kuuluu, että mikä takaa Ukrainalle länsimaiden riittävän tuen nyt solmittavan sopimuksen perusteella, mikäli Venäjä päättää jossain vaiheessa jatkaa sotaretkeään? Olisiko Donald Trump tai joku hänen seuraajistaan silloin kuin Obama vuonna 2014? Eli katsottisiinko uudenkin hyökkäyksen tapahtuessa riittäväksi asian tuomitseminen poliittisissa korupuheissa yhdistettynä joihinkin sanktioihin ja rajoitettuun aseapuun?

Kaiken tämän seurauksena ymmärrän hyvin, etteivät Trumpin vakuuttelut houkuta Zelenskyä ja muita ukrainalaisia. Ja hänen nyt esitettämänsä sopimuksen sijaan Ukraina vaatii turvakseen – Trumpin rauhanehdotuksen kieltämää – NATO:n jäsenyyttä, mikä vähintäänkin nostaisi merkittävästi Venäjän riskiä länsimaiden sotilaallisen voiman käytöstä, mikäli se ryhtyisi uuteen hyökkäykseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille
Venäjän hyökkäyskiilan tuhoutuminen edistäisi rauhaa Ukrainassa

Presidentti Zelenskyin virhe vaatii toimia

Sotimisen lisäksi Ukrainassa pyritään kitkemään maassa rehottavaa korruptiota. Eikä ihme, sillä maa oli vuonna 2024 peräti sijalla 105 sitä kuvaavan indeksin mukaan. Se tarkoittaa sitä, että ukrainalaiset ovat hiukan korruptoituneempia kuin Marokko, Dominikaaninen tasavalta tai Serbia, mutta kuitenkin algerialaisia, brasilialaisia tai malawilaisia vähemmän lahjuksille alttiita. 

Sivumennen sanoen, maailman vähiten korruptoituneita maita olivat Tanska, Suomi, Singapore ja Uusi Seelanti. Ja kehnoimpina listalta löytyvät – sijoilta 178-180 – Venezuela, Somalia ja Etelä-Sudan. 

Palataan siis Ukrainaan, joka taistelee epätoivoisesti itsenäisyydestään venäläisiä vastaan länsimaiden vahvalla tuella. Lisäksi sen johto on ilmaissut vahvan tahtonsa liittyä Euroopan Unioniin. 

Minun nähdäkseni itsekin korruption kanssa kipuilevan EU:n on ehdottomasti pidettävä kiinni – kaikesta ukrainalaisiin kohdistuvasta myötätunnosta huolimatta – siitä, ettei tähän tavoitteeseen ole mahdollista päästä ilman, että korruptio on kitketty varsin hyvin maasta. Tässä mielessä ukrainalaiset ovat oikealla tiellä, mutta valitettavan kaukana maalista.

Sikäli oli typerää, että maan presidentti Volodymyr Zelenskyi yritti kesällä rajoittaa korruptionvastaista tutkintaa, mikä herätti – niin minussa kuin epäilemättä monessa muussakin – epäilyksiä siitä, pystyykö Ukraina koskaan jättämään slaavilaista korruptioperinnettä taakseen ja siirtymään jonain päivänä osaksi länsimaista elämäntapaa. Toki hän ymmärsi kääntää kelkkansa nopeasti, mutta on selvää, että vahinko oli jo tapahtunut ja ukrainalaisiin liitetty korruptioleima saanut vahvistusta. Eikä sen pois pyyhkiminen ole helppoa, vaan vaatii paljastuksia ja rangaistuksia, jotka liittyvät myös ilmeisen korruptoituneeseen Zelenskyin lähipiiriin.

Nähtäväksi siis jää, miten ukrainalaiseen korruptioon puututaan jatkossa. Ja miten se saadaan – jos saadaan – jonain päivänä aisoihin, jotta maan EU-jäsenyydestä tulisi edes teoriassa mahdollista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei niin huonoa poliitikkoa, ettei hänelle tarjottaisi EU:n korkeaa pestiä
Ukrainan toinen sota
Talvisodan seurausten opetus ukrainalaisille

Jukka Kekkonen ja Suomen väestöpolitiikka

Professori Jukka Kekkonen (sd) kirjoitti Helsingin sanomissa siitä, miten länsimaisten yhteiskuntien pitäisi vastata poliittisen oikeiston nousuun. Kirjoitus oli mielenkiintoinen, joten kopioin sen lopusta hänen esille nostamansa suositukset tilanteen hallitsemiseksi.

"Kiperistä kiistakysymyksistä voitaisiin hakea yhteisymmärrystä, esimerkiksi tutkimukselliseen asiantuntemukseen perustuvan parlamentaarisen komiteatyön kautta. Väestöpolitiikka on yksi tällainen Suomen kohtalonkysymys.

Olisi tärkeää käydä avoimesti ja ennakkoluulottomasti yhdessä läpi erilaisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja, jotta nähtäisiin, mitä erilaisista valinnoista seuraa pitkällä aikavälillä yhteiskunnan perustoiminnoille, taloudelle ja kansalaisten hyvinvoinnille. Sillä tavalla myös maahanmuutosta päästäisiin keskustelemaan kiihkottomasti ja rakentavasti kaikkien niiden kesken, jotka haluavat rakentaa Suomelle hyvää tulevaisuutta."

Näkemys on itsestäänselvyys – tai ainakin sen pitäisi olla – missä tahansa demokratiassa. Siksi on kysyttävä, että miksei meillä ole päästy käymään tällaista keskustelua. 

Sellaisen sijaan meille on ilmaantunut valtava määrä tosiasioiden kieltämistä, termien kanssa kikkailua, vähättelyä, rasismikoulutusta, natsittelua, tahallista väärinymmärtämistä ja ennen kaikkea korvien sulkemista vastapuolen argumenteilta. Eikö demokratiassa kuitenkin pitäisi pystyä parempaan?

Päivän aiempi merkintä:
Helsinkiläisille lapsille ja nuorille vain kolme liharuokaa kahdessa viikossa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Palopommeista naisen logiikkaan
Lontoossa tapahtuu yksi raiskaus per tunti
Jaakko Hämeen-Anttila osoitti maahanmuuttokeskustelun vaikeuden

Peskov reagoi Venäjän erikoisoperaation heikkoon edistymiseen

Putinin äänitorvi Dmitri Peskov on kommentoinut länsimaiden verbaalisia lausuntoja niiden ilmatilaa ilmeisen tahallisesti loukanneista venäläisistä hävittäjistä. Hänen mukaansa "lausunnot venäläisten lentokoneiden pudottamisesta ovat vähintäänkin edesvastuuttomia, ja niillä on vaarallisia seurauksia". 

On vaikea sanoa, mitä nuo seuraukset olisivat, sillä on varsin selvää, ettei Venäjä pärjää länsimaille tosipaikassa, sillä eihän se tahdo pärjätä edes Ukrainalle. Enkä tällä tarkoita sitä, että Länsi-Eurooppa olisi varustautunut kunnolla venäläisten hyökkäystä vastaan. 

Tosiasia kuitenkin on, että EU-maista Puola ja Suomi ovat varustautuneet hyvin, eikä ole epäilystäkään siitä, että tiukan paikan tullen myös Yhdysvallat asettuu Länsi-Euroopan tueksi. Lisäksi länsimailla on selkeä teknologinen ja taloudellinen ylivoima Venäjään nähden. 

Niinpä Peskovin kommenttia voi pitää pikemminkin kotirintamalle suunnattuna propagandana kuin länsimaihin suunnattuna uhkauksena. Sekä – koko ilmatilaloukkausten sarjan tavoin – keinona siirtää ihmisten huomiota pois Ukrainan tapahtumista.

Tämä on ymmärrettävää siksi, että sodan viime aikojen merkittävin tapahtuma on ollut ukrainalaisdroonien iskujen aiheuttama polttoaineiden loppuminen venäläisiltä huoltoasemilta. Eli Venäjän armeijan heikon sotamenestyksen siirtyminen ihmisten arkeen, minkä mahdolliset seuraukset syystäkin pelottavat Vladimir Putinia, sillä kaatuihan myös maan viimeinen tsaari maan armeijan surkean sotamenestyksen seurauksena.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäläinen koettelee, mutta miten sille pitäisi vastata?
Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää
Ukrainan rintamilta ei mitään uutta, mutta taustalla tapahtuu

Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola arvioi venäläisten kykyjä

Suomen puolustusvoiman komentajan Janne Jaakkolan mukaan "kolme MiG-konetta eivät pärjäisi F-35 -hävittäjille, JAS Gripeneille tai FA-18 -koneille. Tässä mielessä ei ollut sotilaallista uhkaa. Nopea kineettinen reagointi olisi virhe."

Lausunto liittyi Viron ilmatilassa käyneisiin MiG-31-hävittäjiin, ja on ymmärrettävissä sikäli, ettei tämä konetyyppi suinkaan ole uusinta uutta, vaan sen tuotanto alkoi jo vuonna 1979, ja ensimmäiset koneet otettiin Neuvostoliiton armeijan käyttöön jo vuonna 1982. Sikäli on oikeastaan aika hassua, että konetyyppiä edes löytyy enää Putinin ilmavoimien aktiivikalustosta. 

* * *

Tuorein MiG-hävittäjä tunnetaan numerolla MiG-35 ja valmistajansa mukaan se kuuluisi niin sanottuihin viidennen sukupolven hävittäjiin, joissa on hyödynnetty tutkassa havaitsemista vaikeuttavia häiveominaisuuksia. Tosin Ukrainan sodassa käytettyjen koneiden on – ainakin länsimaisten lähteiden mukaan – väitetty olevan puutteellisia verrattuna vastaaviin amerikkalaisiin hävittäjiin. 

Venäläisten mukaan Ukrainassa lentäneet MiG:it olisivat kuitenkin vasta testattavina, jotta niiden puutteet havaittaisiin ja korjattaisiin ennen sarjavalmistusta. Siihen asti Mikojanin–Gurevitšin lentokonetehtaan toimittaman hävittäjäkaluston pääosan muodostavat juuri Virossa nähdyt vanhentuneet MiG-31-koneet – jotka ovat edelleen maailman nopeimpia hävittäjälentokoneita.

* * *

Venäjän lentokaluston vanhentuneisuus on luonnollisesti hyvä uutinen Suomelle, joka on pian saamassa ensimmäiset F-35-hävittäjänsä, ja myös ilmavoimien nykyinen kalusto eli F-18 Hornet – ainakin puolustusvoimain komentajan mukaan – on kyseisiin lentokoneisiin nähden ylivoimaista. Tosin myös Hornet on suunnilleen saman aikakauden tuote kuin MiG-31, sillä konetyypin ensilento tapahtui jo vuonna 1978. 

Toisaalta MiG-31 ja F-18 Hornet eivät ole koskaan käyneet keskenään ilmataistelua, joten Jaakkolan lausunto jälkimmäisen ylivoimasta ei perustu taistelukokemuksiin, vaan mitä todennäköisimmin vain teknisten tietojen pohjalta tehtyihin arvioihin. Siten siihen on syytä suhtautua pienellä varauksella, vaikka itse uskonkin läntisen teknologian ylivoimaan suhteessa neuvostoliittolaiseen tuotantoon. 

Eikä historian valossa ole syytä epäillä sitäkään, etteivätkö suomalaispilotit olisi ammattitaitoisempia kuin venäläiset vastustajansa.

* * *

Todettakoon lopuksi, että tunnetuin venäläinen uuden sukupolven häivehävittäjä on Suhoi-57, joita on käytetty – ja myös ammuttu alas – Ukrainan sodassa. Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti vuonna 2019, että koneita hankittaisiin maan ilmavoimille yhteensä 76 kappaletta vuoteen 2028 mennessä. 

Olisikin mielenkiintoista tietää, pitääkö puolustusvoimaimme komentaja myös uusia Suhoi-  ja MiG-35-hävittäjiä selvästi huonompina kuin läntisiä vastineitaan. Vai näkeekö hän kuitenkin niiden kykenevän tasapuoliseen taisteluun amerikkalaisia ja eurooppalaisia lentokoneita vastaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäläinen koettelee, mutta miten sille pitäisi vastata?
Järjestelmien kilpailu johti huippunopeuksiin
Suomalaiset - maailman parhaita

Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää

Tämä aamun uutiset kertoivat Puolan ilmapuolustuksen tuhonneen venäläisiä lennokkeja. Eikä tämä tapahtunut Ukrainan vaan NATO:n jäsenmaan Puolan ilmatilassa. 

Ottaen huomioon vähän aikaa sitten tapahtuneen komission puheenjohtajaa kuljettaneen lentokoneen häirinnän sekä aiemmin tapahtuneet amerikkalaisten Ukrainassa omistaman tehtaan pommituksen sekä EU:n ja Iso-Britannian rakennusten vaurioittamisen, alkaa olla selvää, ettei kyse ole vahingoista, vaan tahallisesta toiminnasta. Eikä sellaiselle voi olla muuta tarkoitusta kuin eurooppalaisten ja etenkin NATO:n yhtenäisyyden ja taisteluvalmiuden testaaminen. 

Samalla on selvää, että mitä löperömmin länsimaat vastaavat venäläisten toimiin, sitä varmemmin venäläiset jatkavat niiden haastamista. Kyse on vain siitä, että missä ja millä tavalla. 

Tässä tilanteessa suurimmassa vaarassa ovat pienimmät rajavaltiot eli Baltian maat. Niistä Viro on joutunut viime aikoina useiden ilmatilaloukkausten kohteeksi, viimeksi vain pari päivää sitten. 

Niinpä kysymys kuuluu, että mikäli länsi vastaa veltosti tai jättää kokonaan vastaamatta venäläisten Ukrainan sotaan liittyviin provokaatioihin, voisiko edessä olla yllätyshyökkäys? Eli esimerkiksi johonkin Baltian maahan suuntautuva salamasota, jolla koko maa pyrittäisiin miehittämään niin lyhyessä ajassa, ettei taistelemaan haluton NATO ehtisi mukaan tilanteeseen? 

Tämän tilanteen estämiseksi olisi tärkeää, että länsimaat ryhdistäytyisivät, tunnustaisivat ilmeiset tosiasiat ja vastaisivat voimalla venäläisten Ukrainassa ja sen rajojen välittömässä läheisyydessä tekemiin provokaatioihin. Ja osoittaisivat näin mahdollisimman selkeästi Vladimir Putinille, ettei hänelle ole tarjolla EU- ja NATO-maissa helppoja voittoja, vaan ainoastaan karvas tappio.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainan rintamilta ei mitään uutta, mutta taustalla tapahtuu
Moraaliposeerauksen sijaan rautaa rajalle
Venäjän hyökkäyskiilan tuhoutuminen edistäisi rauhaa Ukrainassa

Ville Vedenpään raportti Flow-festivaaleista oli kuin Hamasin propagandalehtisestä

Yleisradio on kaikkien suomalaisten kustantama mediayhtiö, jonka tulisi siksi olla poliittisesti täysin neutraali. Näin ei kuitenkaan ole, vaan sen on todettu moneen kertaan olevan kallellaan vasemmalle ja jopa syrjivän etnisesti suomalaisia nuoria miehiä aina TV-uutisten tunnusta myöden.  

Tämän kaiken tietäenkin hätkähdin lukiessani Ylen juttua Flow-festivaaleissa esiintyneiden artistien kannanotoista Palestiinan tilanteeseen. Sen sijaan, että toimittaja olisi raportoinut niistä neutraalisti, hän intoutui itsekin ottamaan kantaa ja kirjoittamaan palestiinalaismyönteistä propagandaa sekä ohjeistamaan Suomen hallitusta sellaisin sanamuodoin, että piti oikein tarkistaa, etten sittenkin lueskellut rahoittamani mediayhtiön nettisivujen sijaan Kansan Uutisia tai Hamasin propagandalehtistä. 

Jutun oli kirjoittanut euroviisutoimittajana tunnettu Ville Vedenpää, jonka sanakäänteet eivät jättäneet epäilyjä hänen omista näkemyksistään. Onneksi poliittinen valta Suomessa on kuitenkin edelleen hallituksella, eduskunnalla ja presidentillä, joista viimeksi mainittu asemoi itsensä jo aiemmin kumileimasimeksi eli hallituksen päätösten mukaisesti toimivaksi palestiinalaisvaltion tunnustamiskysymyksessä.

Siten ratkaisun avaimet ovat tässä vaiheessa pääministeri Petteri Orpon ja hänen hallituksensa käsissä. Sillä suunnalla on pysytty rauhallisena, ja todettu, että pysyvän rauhan ja kahden valtion eteneminen on kiinni vain siitä, että Hamas luopuu aseistaan ja että Palestiinassa – myös Gazassa – valtaa pitää siviilihallinto. Sekä siitä, että sekä länsimaat että arabimaat sitoutuvat tukemaan myös Israelin valtion olemassaoloa.

Näiden edellytysten puuttuessa Suomen hallitus ei - aivan oikein - ryhdy valmistelemaan Palestiinan tunnustamista, vaan odottaa edellä mainittujen ehtojen toteutumista. Näin siitäkin huolimatta, että Ylen viisutoimittaja ja nuorisofestivaalien esiintyjät vaativat maatamme tekemään egotrippailun tuomaa mielihyvää lukuun ottamatta merkityksettömän tunnustamiseleen.

Tästä syystä haluankin sanoa erityisesti Ville Vedenpäälle - ja samalla koko Yleisradion toimituskunnalle - että heidän kannattaisi hylätä palestiinalaiskysymyksessä älyllinen epärehellisyytensä ja vaatia todellista rauhan estettä eli Hamasia antautumaan ja laskemaan aseensa. Sekä sitä kautta de facto edistämään rauhan syntymistä Gazan alueelle - ja ehkäpä spero fore jopa palestiinalaisvaltion syntymistä Israelin rinnalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Palestiinan tunnustamiskysymys on myrkkyä Kokoomukselle
Kaatuuko Suomen hallitus palestiinakysymykseen?
Etnisesti suomalaisen näköisiä poikia ei löytynyt edes piilokuvista

Hyvän omantunnon ostamisesta

Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) totesi Suomen Uutisten mukaan, että "perussyy Afrikan rakenteellisiin ongelmiin ja kehittymättömyyteen on... passivoivassa kehitysavussa." Ja teki sen johtopäätöksen, että "se tapa, jolla länsimaat ovat pyrkineet auttamaan Afrikkaa siirtomaa-ajan jälkeen on pikemminkin toiminut omia tarkoitusperiään vastaan, kuin edistänyt niitä. Ja ehkä siinä on ollut se perusfilosofinen ongelma, että kehitysavun tehtävä ei ole ollut luoda kestävää kasvua ja kehitystä Afrikkaan, vaan ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa".

Minulla on vahva epäilys, että puhemies olisi tässä asiassa oikeassa. Kuin myös siinä, että - edelleen Suomen Uutisten mukaan - "menneisyys ei riitä minun mielestäni selitykseksi, kyllä ne selitykset ovat jossain muualla". 

Hän ei kuitenkaan lähtenyt avaamaan näiden selitysten sisältöä, koska se on "sellainen miinakenttä, johon en halua lähteä kävelemään". Ymmärrän hänen näkökantansa erinomaisesti.

* * *

On mielenkiintoista, että Yleisradion uutisen otsikon mukaan "Kenian mielenosoituksissa on kuollut parisenkymmentä ihmistä". Nämä "mielenosoitukset järjestettiin viime vuonna mielenosoituksissa tapettujen uhrien muistoksi".

Suomessa järjestetyissä mielenosoituksissa ei sen sijaan kuole koskaan kymmeniä ihmisiä. Ehkä osittain siitä syystä, että poliisilla on tapana suojata mielenosoittajia niin sanotuilta vastamielenosoittajilta, joiden ilmeisenä tarkoituksena on harjoittaa väkivaltaa. 

Voidaan tietenkin kysyä, että onko näillä eroilla jotain tekemistä Halla-ahon mainitsematta jättämien selitysten kanssa. Vai onko kyse jostain aivan muusta?

* * *

Tätä kysymystä voidaan tietenkin tarkastella myös puhemiehen omasta huomautuksesta lähtien. Hänhän totesi, että Saksa ja Japani pommitettiin enemmän tai vähemmän maan tasalle toisessa maailmansodassa.

Lisäksi molemmissa maissa harjoitettiin toista maailmansotaa ennen ja sen aikana järkyttävää väkivaltaa ihmisiä kohtaan. Tarkoitaan natsihallinnon juutalaisiin ja romaneihin sekä japanilaisten kiinalaisiin kohdistamaa terroria. 

Näistä tapahtumista huolimatta molemmista on tullut vauraita teollisuusmaita. Eikä kummankaan maan mielenosoituksissa kuole nykyisin kymmeniä ihmisiä.

Tosin Saksassa mielenosoituksissa henkensä menettämisen mahdollisuus saattaa hyvinkin olla kasvussa maan väestörakenteen muuttumisen seurauksena. Ja siksi on kysyttävä, että olisiko tällä seikalla jokin yhteys Halla-ahon ääneen lausumattomien selitysten kanssa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sitran mukaan halpatyövoimankin maahanmuutto on Suomelle positiivista
Putinin taskussa ja sveitsiläisellä pankkitilillä
Onko Itä-Afrikan johtotähti sammumassa?

Syttyykö kolmas maailmansota?

Lehtitietojen mukaan USA:n väistyvä presidentti Joe Biden on antanut ukrainalaisille luvan iskeä amerikkalaisohjuksilla Venäjän puolelle. Kansanedustaja ja sotatieteiden tohtori Jarmo Limnell (kok) on pitänyt päätöstä hyvänä.

Näin siksi, että "itsenäisyyttään puolustava Ukraina on joutunut taistelemaan 'sodan nyrkkeilykehässä' toinen käsi selän taakse sidottuna. Nyt vapautuu toinenkin käsi."

Venäjällä asiasta ei sen sijaan innostuttu, vaan siellä jatkettiin uhkailulinjalla. Sikäläinen poliitikko Vladimir Dzhabarov nimittäin soitteli suutaan sanomalla, että "tämä on hyvin suuri askel kohti kolmannen maailmansodan alkua".

On siis kysyttävä, että onko nyt syttymässä - ei enempää eikä vähempää kuin - kolmas maailmansota, jonka ainakin minun nuoruudessani pelättiin tuhoavan koko ihmiskunnan ja siinä sivussa kaikki korkeammat elämänmuodot? Vai todistammeko jälleen pelkkää venäläistä retoriikkaa?

Ensin on todettava, etteivät Vladimir Putinin aiemmat Ukrainan länsiapuun liittyvät uhkailut ole toteutuneet. Ja toiseksi huomautettava Venäjän kärsivän varmuudella tappion, mikäli tilanne eskaloituu siiten, että se saa täysimittaisessa sodassa vastaansa USA:n. Näin siksi, että maiden sotilasteknologiassa on valtava ero, kuten länsiteknologiaa käyttävän Israelin isku venäläisasein varustettua Irania vastaan osoitti. 

Toisaalta on muistettava, ettei asialla ole juurikaan merkitystä, mikäli Venäjä päättää käyttää ydinaseita. Vaikka onkin selvää, että niistä suurin osa tai jopa kaikki saadaan tuhotuksi, aiheuttaisivat mahdollisesti läpi pääsevät ohjukset niin suurta tuhoa, ettei sodassa lopultakaan ole voittajia. 

Lisäksi on selvää, ettei Venäjällä ole kykyä torjua mahdollista länsimaista vastaiskua ydinaseilla, joten siellä syntyvät tuhot olisivat järkyttävän suuret. Ja siksi ydinaseilla tehtävä isku ei voi olla vastuullisen Venäjän johdon keinovalikoimassa ennen kuin äärimmäisessä - eksistentiaalisen uhan muodostavassa - tilanteessa. 

Sellaista Ukrainalle lahjoitettujen konventionaalisilla taistelukärjillä varustettujen amerikkalaisohjusten käyttäminen Venäjällä ei missään tapauksessa muodosta. Eikä järkevästi toimiva Venäjän johto tule siitä syystä turvautumaan ydinaseisiin. 

Siksi onkin kysyttävä, että onko Vladimir Putin ja muu Venäjän johto järkevää? Ja toivottava, että vastaus kaikista sen aiemmin nähdystä toimista huolimatta on "kyllä".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rauha vai ei - kas siinäpä vasta kysymys
Ukraina värvää 160 000 sotilasta, mutta kääntääkö se sodan kulun?
Aiheuttaako venäläiskapinallisten hyökkäys ongelman Ukrainalle?

Pietari Suuren reinkarnaatio, Pohjois-Korea ja NATO-optio

Venäjä on ainakin omasta mielestään suurvalta. Ja sen presidentti Vladimir Putin kokee ilmeisesti olevansa jonkinlainen omatekoinen Pietari Suuren reinkarnaatio.

Mutta mitä pitäisi ajatella suurvallasta, joka käytyään pari vuotta sotaa pienempää naapuriaan vastaan on joutunut tilanteeseen, jossa sen tykistöammuksista puolet tuotetaan kansainvälisen politiikan paariavaltiossa, Pohjois-Koreassa? Ja siitä huolimatta hyökkäyssota takkuilee. 

* * *

Vladimir Putin saattoi - Pohjois-Korean tuesta huolimatta - kokea voimakkaita tunteita kuultuaan, että Naton entinen pääsihteeri Jens Stoltenberg arveli Ukrainan voivan päästä NATO:n jäseneksi jopa siinä tapauksessa, että osa sen alueista on Venäjän miehittämiä. Tarkemmin sanottuna, NATO:on voisi liittyä se osa Ukrainasta, joka olisi vapaa hyökkääjien joukoista. 

Tämä olisi epäilemättä mielenkiintoinen ratkaisu, joka samalla kuitenkin todennäköisesti vahvistaisi sen, että Ukraina menettäisi pysyvästi venäläisten hallitsemat maa-alueet. Eli sille kävisi vähän samalla tavalla kuin Suomelle talvisodassa sen joutuessa luovuttamaan ison osan alueestaan Neuvostoliitolle.

Nähtäväksi siis jää, tarttuuko Ukraina Stoltenbergin väläyttämään mahdollisuuteen, vai haluaako se jatkaa taistelua saadakseen menettämänsä alueet takaisin. Tässä suhteessa osa ratkaisusta kuuluu kuitenkin länsimaille, joiden antama aseapu on Zelenskyin armeijan toiminnalle elintärkeää.

Näin siksi, että raadollisessa reaalimaailmassa Ukraina saattaa omasta tahdostaan riippumatta joutua valintatilanteeseen jo ensi kuussa, kun Yhdysvalloille valitaan presidentti. Jos voittaja on silloin Donald Trump, saattaa käydä niin, että Stoltenbergin arvelusta muodostuu Ukrainan sodan lopputulos - riippumatta siitä haluavatko ukrainalaiset sitä itse tai ei. 

Jos näin kävisi, voisivat länsimaiden johtavat poliitikot alkaa pohtia sitä, miten Ukrainassa saattoi käydä siten, että maailman vauraimpien maiden tukema osapuoli hävisi sodan Pohjois-Korean tukemaa osapuolta vastaan. Ja Vladmir Putin puolestaan voisi edelleen nauttia Pietari Suureen liittyvistä hallusinaatioistaan ja ryhtyä suunnittelemaan tulevia valloitusretkiään! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukraina antoi kovia iskuja, mutta riittävätkö ne kaatamaan Venäjän armeijan?
Ukrainan sodassa nähtiin jälleen käänne
Maahanmuutto ja Ukrainan sota järisyttivät Saksan valtapolitiikkaa

Impotenssi, häpeä ja nöyryytys

Vladimir Putinin johtaman Venäjän ystäväjoukko pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Nyt on vuorossa Armenia, jonka Moskovan nero jätti taistelemaan yksinään Azerbaidzanin kanssa näiden päätettyä liittää armenialaisten asuttaman Vuoristo-Karabahin alueen itseensä. 

Tämän seurauksena armenialaiset ovat hakeutuneet sotilaalliseen yhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa. Tällaisesta puolenvaihdosta olisi aiemmin epäilemättä seurannut rankaisujoukkojen lähettäminen kouluttamaan Moskovalle epälojaalia entistä liittolaista, mutta Putinin "erikoisoperaation" takia Moskovalla ei ole ollut edellytyksiä toteuttaa haluaan. 

Niinpä on mahdollista, että Armenia siirtyy vähitelleen kokonaan osaksi läntistä maailmaa. Ja pyrkii syventämään nykyisen yhteistyönsä Euroopan Unionin kanssa jossain vaiheessa jäsenyydeksi. 

Itse asiassa armenialainen yhteiskunta täyttää jo nykyisellään Unioniin liittymisen ehdot ja voi halutessaan jättää hakemuksensa. Nähtäväksi siis jää, missä vaiheessa se myös tekee näin. Samoin kuin se, kuinka Euroopan Unioni suhtautuu sen hakemukseen.  

* * *

Tässä mielessä Ukraina on tekemässä armenialaisille suurta palvelusta, koska venäläisillä ei Ukrainan sodan takia ole juuri nyt kykyä sotilaalliseen invaasioon tai edes tehokkaaseen ei-sotilaalliseen häirintään. Ja siksi Armenialla on halutessaan mahdollisuus saavuttaa hakemuksensa kanssa edistystä hyvinkin nopeasti. 

Lisäksi sotilaallisen yhteistyön kehittäminen Yhdysvaltain kanssa tarjoaa ajan myötä yhä vahvemman suojan venäläisten sotilaallisia toimia vastaan. Ja aiheuttaa Vladimir Putinille entistä suuremman huolenaiheen sekä alleviivaa hänen yhä ilmeisemmäksi käyvää kyvyttömyyttään Venäjän diktaattorina.

Siksi on helppo uskoa, että Vladimir Putin seuraa juuri nyt erittäin tarkasti USA:n presidentinvaaleja toivoen, että niiden voittajaksi selviäisi Donald Trump varamiehensä James D. Vancen kanssa. 

Jälkimmäinenhän on todennut, ettei välitä siitä, mitä Ukrainalle tapahtuu. Ja siksi venäläisessä mielessä on epäilemättä herännyt toive siitä, ettei USA välittäisi myöskään Armeniasta, mikäli yllä mainittu kaksikko pääsisi valtaan.

Jos näin kävisi, joutuisi myös Eurooppa ottamaan kantaa Armenian kysymykseen. Ja senkin osalta edessä olisi nöyryytys, koska maanosan suurten valtioiden sotilaallinen kyvykkyys osoittautuisi jälleen kerran olemattomaksi - suorastaan häpeälliseksi impotenssiksi. 

Nähtäväksi siis jää, pysähtyykö venäläisen imperiumin rapautuminen USA:n poliittiseen muutokseen ja suurten eurooppalaisten valtioiden kyvyttömyyteen? Vai ottavatko Trump ja Vance puheistaan huolimatta valtaan päästessään vastuun demokraattisen maailman johtajina ja jatkavat vapauteen pyrkivien kansojen tukemista? 

Ja pääseekö presidentti Putin näin historiankirjoihin miehenä, jonka valtakaudella venäläinen imperialismi koki nöyryyttävän tappion. Vai toteutuuko sittenkin hänen jo katoamassa ollut haaveensa tulla muistetuksi uutena Stalinina, joka palautti Venäjän mahdin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin ymmärys ja jumalien välinen taistelu
Etninen puhdistus - alaviite
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan

Maailma lankesi Hamasin johdon virittämään ansaan

Gazan sota on pysynyt otsikoissa siitä lähtien kun Hamas teki ilmeisen onnistuneen terrori-iskunsa Israelin puolella. Sen jälkeen Israel teki tiheästi asutulle Gazan kaistalle hyökkäyksen, jonka seurauksena on kuollut valtava määrä siviilihenkilöitä. 

Minun nähdäkseni on päivä päivältä käynyt yhä selvemmäksi, että Pyhän maan tapahtumat ovat noudattaneet palestiinalaisjohtajien suunnitelmia eli Israel ja länsimaat ovat astuneet heidän virittämäänsä ansaan. Alkuperäinen terrori-teko on kadonnut jo kauan sitten maailman uutisvirrasta ja korvautunut medioissa lukemattomilla palestiinalaissiviilien kärsimyksiä kuvaavilla filminpätkillä. 

Näin Hamas on saanut haluamansa eli kaikkialla arabimaailmassa - ja muuallakin kehitysmaissa - "säälipisteitä" keräävää näkyvyyttä samaan aikaan kun Israelia on arvosteltu päivä päivältä yhä rankemmin myös länsimaissa. Siten juuri nyt voi epäröimättä todeta, että Hamas on mediasodassa ainakin 6-0 johdossa suhteessa juutalaisvaltioon. 

Tästä esimerkiksi näyvät parhaillaan Hamasin toivomuksesta käytävät neuvottelut sotatoimien lopettamisesta Gazan kaistaleella ramadanin ajaksi. Myös tämä näyttää pikemminkin julkisuuspolitiikalta kuin vakavalta pyrkimykseltä lopettaa sotatoimet, sillä Hamas voisi tietenkin lopettaa - joka tapauksessa sotilaalliseen tappioon päättyvän sotansa - yksinkertaisesti laskemalla aseensa ja vapauttamalla juutalaiset panttivangit. 

Näin se ei kuitenkaan aio tehdä, vaan on ilmoittanut, että Gazaan voitaisiin saada aselepo 24–48 tunnissa, jos Israel suostuu Hamasin vaatimuksiin.

Väännän rautalangasta: kun sodassa tappiolla oleva osapuoli esittää sotatoimien lopettamiselle vaatimuksia, jotta sen rökittämisestä - ja siitä väistämättä seuraavista palestiinalaissiviilien kärsimyksistä - luovuttaisiin, ei kyse ole muusta kuin julmasta ja raa´asta valtapolitiikasta. Ja sen myötä miljoonaomaisuuksista nauttivien palestiinalaisjohtajien oman aseman pönkittämisestä. 

Itselleni Gazan sodassa hämmästyttävintä onkin ollut maailman johtajien kyvyttömyys nähdä sen todellisia syitä ja tarkoitusperiä. Siis sitä, että palestiinalaisten taloudellinen tilanne koheni vuosikausia kestäneen rauhantilan aikana nopeasti, minkä seurauksena radikaalin Hamasin suosion on täytynyt kääntyä laskuun. Ja samalla riski sen johtajien pankkitileille virtaavan rahavirran loppumisesta on kasvanut päivä päivältä.

Niinpä Gazan alueen positiivinen kehitys täytyi saada pysäytetyksi, joten avuksi otettiin keinoista vanhin eli väkivalta. Se kohdistettiin Israelin puolelle mahdollisimman raakana ja verisenä, jotta vastaisku olisi varmasti äärimmäisen kova ja aiheuttaisi arabien ja muslimien parissa etnis-uskonnollisia patrioottisia tunteita. 

Näin myös tapahtui ja Israel astui Hamasin johtajien virittämään ansaan, jota se ei voinut välttää oikeastaan millään tavalla. Ja palestiinalaisjohtajien asia sai maailmanlaajuista tukea - eikä vain arabien ja muslimien parissa, vaan myös muissa kehitysmaissa ja länsimaiden arvoliberaalin vasemmiston joukossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Gazan hätäapua varten tarvitaan uusi järjestö ja Israelin tuki
Poliittisesti oikeaoppinen blogimerkintä
Pyhän maan joululahja

Länsimaiden viivyttely maksetaan sotilaiden verellä

Venäjä on viime aikoina saavuttanut menestystä ammuspulasta kärsivässä Ukrainassa. Päivä päivältä suuremmasta Putinin armeijan menestyksestä kertovat uutiset viittavat siihen, että jopa ukrainalaisten puolustuksen pikainen luhistuminen on mahdollista.

Tämän kehityksen on mahdollistanut kolme seikkaa. Yksi on trumpilaisen edustajainhuoneen viivyttely uusien apupakettien lähettämiseksi. Toinen useimpien EU-maiden viime vuosien vastuuton puolustuspolitiikka, jonka seurauksena ase- ja ammusvarastot ammottavat tyhjyyttään. Ja - kuten tiedämme - tyhjästä on paha nyhjästä. Lisäksi taustalla on Ukrainan hallinnon kyvyttömyys mobilisoida riittävästi miehiä rintamalle.

* * *

Ilmeisesti Ranskan presidentti Emmanuel Macron on ymmärtänyt, että Ukrainan tilanne on juuri nyt täysin kestämätön, koska hän nosti esille jopa länsimaisten joukkojen lähettämisen Zelenskyin armeijan avuksi. Tämä tarkoittaisi varmuudella selkä länsimaisia kuolonuhreja että Venäjän vastareaktioita tavalla tai toisella. 

Eivätkä länsimaiden ihmiset ole missään tapauksessa varautuneet kotiin palaaviin täytettyihin ruumisarkkuihin. Eivätkä niiden kotirintamat tule kestämään suurimittaisia tappioita. Eikä Macronin ehdotus saanut siksi myöskään välitöntä kannatusta Suomelta tai muilta länsimailta.

Viron puolustusvoimien tuleva komentaja puolestaan ehdotti, että Ukrainalle annettaisiin lupa länsimaisen aseistuksen käyttämiseksi myös Venäjän maaperällä. Näin siksi, että virolaiset ovat historiastaan oppineet läksynsä, jonka mukaan "Venäjän hyökätessä sota pitää viedä sen alueelle. Muuten häviämme sen. Tämä sääntö pätee edelleen". 

Molempien ehdotusten taustalla lienee suoranaisen sotilaallisen vaikutuksen lisäksi ajatus Venäjän kotirintaman horjuttamisesta. Eli mitä selvemmin sota näkyy venäläisille, sitä enemmän Putinin hallinnon sotapolitiikkaa kohtaan syntyy vastustusta. Ja sitä hankalampaan asemaan maan diktaattori joutuu kotimaassaan.

* * *

Selvää tässä tilanteessa on oikeastaan vain se, että Ukrainan armeija luhistuu varmuudella, ellei se saa pikaista materiaaliapua lännestä. Tappio on varma myös pidemmällä aikavälillä, mikäli Zelenskyin armeijaan ei kutsuta ja kouluteta kiireellä valtavaa määrää asekuntoisia ukrainalaismiehiä tai -naisia. 

Tässä yhteydessä on myös syytä huomata, että jokainen hyökkääjälle luovutetun kylän takaisinvaltaus näyttää Ukrainassa vaativan valtavan inhimillisen uhrauksen kaatuneina sotilaina. Ja siksi länsimaiden kyvyttömyys tehokkaaseen Ukrainan-apuun tulee parhaassakin tapauksessa vaatimaan kymmenien tai - vielä pitkään kestäessään - jopa satojen tuhansien sotilaiden hengen. 

Siksi on oikeutettua sanoa, että länsimaiden viivyttely maksetaan sotilaiden verellä. Ensin Ukrainassa ja - jos Putin lopulta voittaa sodan - myöhemmin varsin todennäköisesti myös sotilaallisesti heikoimmissa Venäjän rajavaltioissa. Ja lopulta mahdollisesti jopa Suomessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lännen väsymys, Ukrainan saamattomuus ja Venäjän voiton hinta
Ukrainalaisten on syytä säilyttää taisteltutahtonsa
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?