SDP vaaransi Suomen turvallisuuden
Mitä sitten, jos Risto Rytin tilalla olisi ollut Sanna Marin tai Petteri Orpo?
Sanna Marinin näkemyksestä
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
Yle kertoi eilen, että "Suomeen muutetaan nyt ennen kaikkea Aasiasta, kuten Intiasta ja Filippiineiltä". Viimeksi mainittujen "määrä on lähes kuusinkertaistunut. Heitä on haluttu erityisesti hoitotöihin kymmeniin kuntiin."
Vaikka työperäinen maahanmuutto onkin lähtökohtaisesti hyvä asia, on kuitenkin suuri ongelma, että samalla sairaaloihin on syntynyt kielitaito-ongelma. Jopa niin, että "Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin tekemän jäsenkyselyn mukaan vieraskielisten hoitajien heikko suomen kielen taito aiheuttaa runsaasti vaaratilanteita ja potilasvahinkoja".
Tässä mielessä oli erinomaista, että Ministeri Wille Rydman (ps) on ymmärtänyt asian ja ilmoittanut lähtevänsä "siitä, että kun meillä on valmisteilla ammattihenkilölaki ja lisäksi valvontalain päivitystarpeita, niin tässä yhteydessä lakiin on syytä säätää lupa- ja valvontavirastolle oikeus antaa evästyksiä ja ohjeistuksia kielitaitovaatimuksiin liittyen... Käytännössä se tarkoittaa sitä, että nostettaisiin hoitohenkilökunnan kielitaitovaatimusta sellaiselle tasolle, että se riittää vaativaan työhön".
* * *
On itse asiassa merkillistä, ettei Suomessa ole tähän mennessä kiinnitetty tosissaan huomiota työperäisten maahanmuuttajien kielitaitoon. Sairaanhoidon lisäksi tämä ongelma näkyy esimerkiksi palvelusektorilla – kuten ravintoloissa, joissa yhä useampi tarjoilija on kyvytön hoitamaan tehtäväänsä suomeksi tai ruotsiksi.
Suomalaiset toki yleisesti ottaen pystyvät puhumaan kohtuullisesti englantia, joten he kyllä saavat ateriansa ja juomansa ostetuksi myös kielitaidottomalta työntekijältä. Siksi tässä asiassa suurin kysymys ei olekaan palvelun saatavuus tai väärinkäsitykset – jotka terveydenhuollossa voivat olla kuolemanvakavia – vaan suomalaisen yhteiskunnan identiteetin säilyminen.
Tästä syystä suomalaisten tulisi kysyä itseltään, että haluammeko me luopua kotimaisista kielistämme ja ainutlaatuisesta kulttuuristamme, vai säilyttää ne edelleen pohjana yhteiskuntamme kehittämisessä. Vai tahdommeko siirtyä osaksi anglosaksista kielimaailmaa ja kulttuuria – viimeksi mainitun toki hallitessa jo nyt suurta osaa sen populaareimmasta osasta – tai jopa monikulttuurisuuteen?
* * *
Tämän lisäksi on syytä huomata, että vaikka englannin kieli ei välttämättä tuokaan mukanaan kulttuuria, ovat erityisesti Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä peräisin olevat maahanmuuttajat tahtoneet säilyttää – ainakin toistaiseksi – varsin vahvasti oman kulttuurinsa piirteitä, eikä heistä isolla osalla näyttäisi olevan juurikaan halua vaihtaa sitä suomalaiseksi.
Siksi nyt käynnissä olevan kehityksen vaarana on yhteiskunnan monikulttuuristumisen vahvistuminen ja eri kansanryhmien säilyminen erillään. Tällaisen kehityksen lopputuloksia voimme "ihailla" useissa monikulttuurisissa yhteiskunnissa kuten Sudanissa, Etelä-Afrikassa tai vaikkapa Israelissa.
* * *
Toki vaihtoehtona on kulttuureiden sulautuminen, kuten on käynyt Yhdysvalloissa. Siellä ajurina on epäilemättä ollut alusta asti englannin kielen ehdoton valta-asema, mikä on pakottanut kaikki ihmiset – heidän alkuperäänsä katsomatta – hoitamaan asiansa yhdellä ja samalla kielellä.
Tämän seurauksena jokainen Yhdysvaltoihin asettuva ihminen ymmärtää, että heidän on opittava englanti, mikäli aikovat pärjätä uudessa kotimaassaan. Näin lähtökohtaisesti monikulttuurisesta yhteiskunnasta on muotoutunut toimiva valtio, joka on noussut monessa mielessä koko maailman edelläkävijäksi.
* * *
Siksi Suomen ja suomalaisten on viimeistään nyt valittava, että haluammeko pitää Suomen suomalaisena, muuttaa sen anglosaksiseksi vai tehdä siitä monikulttuurisen yhteiskunnan. Tätä päätöstä ei tehdä pelkästään vallan kammareissa, vaan myös käytännön elämässä.
Kyllähän esimerkiksi ravintolan omistaja ymmärtää huolehtia työntekijöidensä kielitaidosta, mikäli sen puute johtaa asiakaskatoon. Mutta toisaalta jättää henkilökuntansa kielitaidosta huolehtimisen, jos sillä ei ole vaikutusta liikevaihtoon.
Toisaalta pidän epätodennäköisenä, että hyvinvointialueiden johtajat seisoisivat tumput suorina, mikäli medioissa yleistyisivät jutut, joissa kerrotaan ihmisten menehtymisistä henkilöstön kielitaidottomuuden seurauksena. Mutta olisiko ratkaisu siinä tilanteessa suomen kielen vahvistaminen vai siirtyminen – yliopistojen tapaan – yhä vahvemmin englannin kielen käyttöön.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Irakilaisinaisella oli asiaa
Kansalaisuuskoe
Kotoutumistukea maahanmuuttajille
Helsingin yliopiston Johanna Vuorelma arvioi, että kysymys Palestiinan tunnustamisesta voisi kaataa Petteri Orpon (kok.) hallituksen, koska Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset vastustavat sitä. Jos näin kävisi, olisi tilanne lievästikin sanottuna täysin absurdi erityisesti jälkimmäisen kannalta.
Perustelen tätä sillä, ettei palestiinalaiskysymyksellä ole juuri minkäänlaista reaalipoliittista merkitystä puolueen kannattajille, joille Suomen aiemmin harjoittama epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka sekä siihen liittyneet lieveilmiöt oli viime eduskuntavaaleissa ylivoimaisesti tärkein syy äänestää Riikka Purraa ja kumppaneita. Tämän seurauksena puolue ajoi hallitusohjelmaan suuren joukon maahanmuuttopolitiikan uudistuksia, joita on myös toteutettu nopeaan tahtiin - eikä tehtävä ole suinkaan vielä suoritettu loppuun.
Siksi olisin äärimmäisen yllättynyt, jos puolueen johto päättäisi kaataa hallituksen mahdollisen Palestiinan valtion muodollisen - ja sinänsä merkityksettömän - tunnustamisen takia. Sen sijaan pidän hyvinkin mahdollisena - tai ainakin järkevänä - että puolue pyrkisi kytkemään arabivaltion tunnustamisen johonkin muuhun itselleen tärkeään tavoitteeseen.
* * *
Toinen Palestiinan tunnustamista vastustava puolue on Kristillisdemokraatit. Heille tämä asia lienee paljon tärkeämpi kuin Purralle tai hänen puolueelleen, sillä juutalaisvaltion olemassaolo on heille tärkeä identiteettipoliittinen kysymys.
Tosiasia kuitenkin on, ettei hallitus kaatuisi Kristillisdemokraattien lähtöön, sillä puolue sai viime vaaleissa vain viisi kansanedustajaa, eikä hallituksen pohja ole niin kapea, etteikö sen enemmistö kestäisi heidän lähtöänsä. Mutta toki marginaali pienenisi ja lakiesitysten läpi ajaminen vaikeutuisi jonkin verran.
* * *
Nähtäväksi siis jää, esittääkö Orpon hallitus presidentti Stubbille Palestiinan valtion tunnustamista. Yksi tapa sen tekemiseksi ilman, että hallituksessa syntyisi suurta erimielisyyttä, olisi asettaa selkeät ehdot tunnustamisella vähän samaan tapaan kuin Ranska teki.
Luontevaa olisi esimerkiksi se, että ehdoksi asetettaisiin Hamasin antautuminen, aseista luopuminen, Israelin valtion yksiselitteinen tunnustaminen sekä sen johtohenkilöiden saattaminen kansainvälisen oikeuden eteen Hamasiin liitetyistä terroriteoista. Itse asiassa nämä ehdot eivät olisi pelkästään luontevia, vaan välttämätön edellytys sille, että Pyhälle maalle voisi edes kuvitella syntyvän pysyvää ratkaisua kahden valtion malliin pohjalta.
Sikäli tällaista ratkaisua voisi pitää myös palestiinalaisia kannustavana - ja mikäli he toteuttaisivat Suomen vaatimukset - myös Israeliin suuntaan painetta luovana toimenpiteenä. Ja lopultakin yhtenä askeleena kohti pysyvää rauhaa laajemminkin Lähi-idässä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa
Pelihimo ja takapiru
Maahanmuuttopolitiikalla on hintansa, Teemu Keskisarja!
Harry "Hjallis" Harkimon johtama oppositiopuolue Liike Nyt on nykyisen porvarihallituksen aikana hankalassa asemassa. Näin siksi, että hallitus tekee tosiasiallisesti varsin samansuuntaista politiikkaa, jota Harkimo ja hänen puolueensa itsekin haluaisivat tehdä. Eikä Harkimon puolue sen takia saavuta helposti medianäkyvyyttä.
Nettisivujensa mukaan harkimolaiset tavoittelevat esimerkiksi EU:n keskushallinnon vallan supistamista, hallintokulujen vähentämistä terveydenhuollossa, sähkötuotannon omavaraisuutta, ruuantuotannon tekemistä kannattavaksi, suomalaiskoulujen tason nostamista ja valikoivaa maahanmuuttoa. Kaikki sellaisia asioita, jotka sisältyvät tavalla tai toisella myös Petteri Orpon (kok) kabinetin hallitusohjelmaan.
Tällaisessa tilanteessa puolueen on vaikea saada näkyvyyttä ja sitä kautta kannatusta. Niinpä harkimolaisten kannatus on pudonnut toissakevään eduskuntavaalien 2,4 prosentista vain 1,1 prosenttiin. Siis alle puoleen.
On ilmeistä, että tämä huolettaa Harkimoa, joka ongelman ratkaistakseen on terävöittänyt poliittista retoriikkaansa ja äärevöittänyt puolueen tavoitteita. Sen merkkinä hän ehdotti eilisen Ilta-Sanomien jutun mukaan perintöveron poistamista, ruoan arvonlisäveron pudottamista 5 prosenttiin, tuloverotuksen alentamista, kotitalousvähennyksen korottamista, menojen jäädyttämistä nykyiselle tasolle, yhteisöveron laskemista 15 prosenttiin, yritystukien pudottamista, skaalausrahaston perustamista investoinneille ja koko Suomen julistamista "erityistalousalueeksi".
Nähtäväksi jää, onnistuuko puheiden terävöittäminen nostamaan Harkimon joukkojen näkyvyyttä ja kannatusta. Selvää kuitenkin on, että talousvaatimuksillaan puolue siirtyy hiukan vielä Liike Nytiäkin pienemmän Liberaalipuolueen suuntaan.
Talousliberalismi on sinänsä ihan hyvä aate, mutta siltä suunnalta ei Suomessa löydy juurikaan äänestäjiä, eikä siten merkittävää lisäkannatusta puolueelle. Siten saattaa hyvinkin käydä niin, että Petteri Orpon hallituksen syntyminen ja Liike Nytin jääminen sen ulkopuolelle oli viimeinen naula poliittisen harkimolaisuuden arkkuun.
Viime viikon merkittävin rikosuutinen julkaistiin perjantaina. Sen mukaan ISIS:iin kytköksissä olevien ja Suomesta turvapaikkaa hakeneiden irakilaiskaksosten epäillään valmistelleen iskua suojelupoliisin tiloihin. Käytännössä kyse on kuitenkin ollut "vain" Supon tilojen kuvaamisesta.
Tutkinta on edelleen kesken, mutta kaksoset ovat kiistäneet kaikki syytökset ja vaatineet 100 000 euron korvausta poliisin tekemästä kotietsinnästä. Lisäksi heitä epäillään virkamieheen väkivaltaisesta vastustamisesta ja toinen veljeksistä on ollut myös etsintäkuulutettuna.
Veljesten rahavaatimus on sikäli mielenkiintoinen, että syyttäjä epäonnistui aikanaan osoittamaan heillä olleen terrorismikytköksiä, mistä hyvästä molemmille miehille pulitettiin vuonna 2020 suomalaisilta veronmaksajilta kerättyä rahaa. Eikä kyse ollut pikkupennosista vaan 213 000 euron koppikorvauksista.
Toivoa siis sopii, että poliisilla on tällä kertaa pitävät todisteet miesten rikoksesta. Ja että kotietsintään on ollut riittävät perusteet.
* * *
Perjantaina nousi otsikoihin myös perussuomalaisen poliisikansanedustajan - Timo Vornasen - toiminta helsinkiläisravintolassa. Hän oli nimittäin lähtenyt eduskunnasta läheiseen ravintolaan täysistunnon ollessa kesken ja syyllistynyt siellä ampumarikokseen.
Aamuyön tunteina hän oli siirtynyt ravintolan ulkopuolelle ja sen jälkeen ampunut mukanaan olleella aseella. Siitä, onko hän osunut johonkin ihmiseen, on kuitenkin ristiriitaisia tietoja. Siten rikosnimikkeeksi näyttäisi tällä hetkellä tulevan joko törkeän pahoinpitelyn yritys ja ampuma-aserikos tai törkeästä pahoinpitely ja ampuma-aserikos.
Yksityiskohdat tarkentunevat viikonlopun aikana, enkä siksi spekuloi niistä tässä sen enempää. Sen sijaan ihmettelen sitä, miksi poliisitaustainen kansanedustaja on ottanut aseen mukaansa illanviettoon.
Eli onko hän ollut niin tyhmä, ettei ole ymmärtänyt jo pelkän aseen mukana kantamisen - saati sen käyttämisen - olevan paljastuessaan suureksi haitaksi hänen omalle poliitikon uralleen, hänen ajamilleen asioille sekä hänen edustamalleen puolueelle? Ja myös koko hallitukselle.
Tästä kaikesta todisteeksi käy esimerkiksi viestipalvelu X:ssä nähty ilakointi tapauksen johdosta. Tässä muutama esimerkki siitä, kuinka tapausta käytetään nimenomaisesti perussuomalaisia ja hallitusta vastaan.
Yksi: "Vornanen puki Riikkan aiemmat, junassa kokeman rakkaan lajinsa voimalliset (jos nyt olisi ase...)tunteet todeksi. Tällaisia turskahduksia on odotettavissa muiltakin persukuumapäiltä... Ai niin, kokoomusta unohtamatta! Se heittää persut leikkausjunansa alle jossakin Turussa päin."
Kaksi: "Vielä kun paljastuu että vornanen tähtäsi maahanmuuttajaa niin "riikka" on suorastaan kiimassa."
Kolme: "Alkaako @kokoomus, @sfprkp ja @KDpuolue lopultakin heräämään siihe minkälaisen puolueen kanssa ovat liittoutuneet? Peräkylän seriffi Vornanen ammuskelee ympäripäissään Helsingissä. Mies on (oli) hallinto- ja turvallisuusjaoston lisäjäsen.Vai oliko #yksittäistapaus?"
Neljä: "Ai että persu riehui kännissä, mitä hämmentävää? Teuvo, Peltokangas , Vornanen... Suomi ensin :D"
Listaa voisi tietenkin jatkaa, mutta tämä riittäköön osoittamaan sen, että Vornanen on toimillaan - niin sanotusti - antanut aseen poliittisten vastustajiensa käteen. Eikä mitään pikkupyssyä, vaan suomalaisen yhteiskunnan viitekehyksessä erittäin järeän kanuunan. Siis kanuunan, joka tuottaa vahinkoa nimenomaisesti hänen puolueelleen ja sen ajamille asioille.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tom Packalénin väkivaltatapauksesta
Irakilaiskaksikon koppikorvausesta
Teuvo Hakkainen ja ihmisarvot