Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?

Uutissuomalaisen mukaan Venäjän hallinnon äänitorvi Dmitri Peskov oli eilisiltana kertonut toimittajille Venäjän vallanneen ukrainalaisen Kostjantjnivkan kaupungin kokonaan. Amerikkalainen Insitute for the Study of War puolestaan kiisti tiedon todeten, että venäläiset joukot ovat kyllä saavuttaneet taktisia edistysaskeleita Kostjantjnivkassa, mutta "suurin osa venäläisestä läsnäolosta kaupungissa koostuu pienistä tunkeilijaryhmistä, jotka ovat hajallaan Ukrainan joukkojen asemien seassa".

Syyksi Peskovin liioitteleville puheelle ISW väitti pyrkimyksen vaikuttaa länsimedian sotauutisointiin tänä viikonloppuna, koska Yhdysvalloissa on maan 250-vuotisjuhlat. Nähtäväksi siis jää, onko venäläisten erityisoperaatio edistynyt, vai onko Kostjantjnivkan valtausväitteissä kyse pelkästä Putinin hallinnon propagandasta. 

* * *

Iltalehden pääkirjoituksessa Lauri Nurmi puolestaan spekuloi sillä, että Valdimir Putin saattaa kokea Nicolae Ceaușescun kohtalon. Tällä kommentillaan hän asettui samalle kannalle, kuin tein itse joitakin aikoja sitten todetessani, ettei "Putinilla olisi enää tulevaisuutta, mikäli Venäjä palaisi Ukrainasta tappion kärsineenä".

Toki Ukrainassa käytävän sodan tapahtumia on vaikea seurata – kuten Kostjantjnivkankin tapaus osoittaa – koska liikkeellä on paljon molempien osapuolen tiliin disinformaatiota levittäviä tahoja. Näin erityisesti sosiaalisessa mediassa, jossa sana on vapaa jokaiselle halukkaalle. 

Joka tapauksessa jo pitkään on ollut selvää, ettei Putinin kolmen päivän erityisoperaatio ole onnistunut yhtään paremmin kuin Stalinin puna-armeijalleen määräämä "kahden viikon sotaretki Helsinkiin" vuonna 1939. Tästä syystä on mahdollista – ellei jopa todennäköistä – että Putin joutuu julkistamaan ainakin jonkinasteisen liikekannallepanon maassaan. 

Sen seurauksia voidaan vain arvailla. Selvää kuitenkin on, että mikäli pakkorekrytointi toteutetaan, on lopputuloksena paljon lapsensa ja puolisonsa menettäneitä Venäjän kansalaisia, jotka tuskin kiittävät tapahtuneesta maansa johtajaa. Ja vähintäänkin mielessään hautovat samankaltaisia ajatuksia kuin Nurmi tai allekirjoittanut. 

* * *

Tämä saattaa myös olla syy sille, että Venäjän diktaattori on painostanut valkovenäläistä kollegaansa liittymään sotaan. Näin hän voisi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: venäläisiä kuolisi taisteluissa – ehkä – nykyistä vähemmän ja ukrainalaisten asema vaikeutuisi rintaman pituuden kasvaessa pidemmäksi. 

Toisaalta presidentti Aljaksandr Lukashenka epäilemättä ymmärtää, etteivät ukrainalaiset nostaisi käsiään pystyyn, vaan panisivat vastaan parhaan kykynsä mukaan. Eli ryhtyisivät kasvattamaan perheenjäseniään menettäneiden valkovenäläisten määrää. 

Se lisäisi entisestään pelkoa vallankaappauksesta tai ainakin kapinasta, koska maassa on jo vanhastaan tyytymättömyyttä hänen hallintoonsa. Ja siksi hän pyrkinee myötäilemään Putinia kaikilla muilla tavoilla paitsi lähettämällä sotilaitaan eteläiseen naapurimaahansa.

Jos Putin kuitenkin lopulta pakottaa valkovenäläiset mukaan sotaan, on meillä eurooppalaisilla totinen paikka: hyväksymmekö tapahtuneen taivastellen vai teemmekö asialle jotain konkreettista. Siis jotain, joka on enemmän kuin puheenpärinää ja materiaalisen avun toimittamista ukrainalaisille?

* * *

Kun soppaan liitetään vielä Ilta-Sanomien julkaisemat spekulaatiot siitä, että Venäjän armeija saattaisi tehdä Valko-Venäjän tai Kaliningradin kautta – "erehdykseksi verhotun" – sotilaallisen iskun Puolaan, näyttäytyy tilanne entistä vakavampana. Ja siten eurooppalainen turvallisuustilanne lievästi sanottuna arveluttavalta. 

Erityisen vakava tilanne on siksi, ettemme tiedä mikä on ydinasemahti Venäjän vastaus tilanteessa, jossa sillä on jo nyt vaikeuksia konventionaalisin asein käytävissä taisteluissa? Voisiko se turvautua tehokkaimpiin aseisiinsa, mikäli maan tilanne Ukrainassa vaikeutuisi entisestään, eikä Valko-Venäjä lähtisi etelärajansa yli helpottamaan venäläisten tilannetta?

Entä jos puolalaiset teurastaisivat rajan yli "erehdyksessä" tulleen venäläisosaston? Miten venäläiset vastaisivat siihen? Ja miten reagoisivat läntiset johtajat?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin Venäjän tulevaisuus
Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa
Sodankäynnin suuri muutos

Ukraina nolasi Vladimir Putinin

Presidentti Vladimir Putinin oli tarkoitus kiillottaa omaa ja maansa mainetta samanmielisten kanssa pidettävässä talousfoorumissa. Hänen kannaltaan kaikki meni kuitenkin pieleen, koska Venäjän armeija ei kyennyt estämään ukrainalaisten iskua kaupunkiin, ainakin yhteen öljysäiliöön ja merkittävään sotalaivaan. Noloa, vai mitä?

Ehkä sotilaallista häpeää enemmän naapurimaamme presidenttiä lienee kuitenkin korvennut se, että iskujen seurauksena Pietarin kaupungin internetyhteydet olivat – tai todennäköisemmin ne pidettiin – kokouksen aikana poissa käytöstä. Tunne oli varmaankin samanlainen kuin sadun keisarilla silloin, kun mielestään loisteliasta hallitsijaa katsomassa ollut pikkupoika ilmoitti, ettei tällä ole päällään rihmankiertämää. 

* * *

Ukrainan isku alleviivasi varsin osuvasti vuonna 2022 alkaneen sodan käännettä, jossa yliote on viime viikkoina siirtynyt yhä enemmän venäläisiltä ukrainalaisille. Tämä aiheuttaa Putinille melkoisen päänvaivan, sillä tappio sodassa suistaisi hänet lähes varmasti vallasta. 

Toisaalta Putinilla on edelleen yksi valttikortti hihassaan eli mahdollisuus julistaa liikekannallepano armeijansa vahvistamiseksi. Sellaisesta on liikkunut jopa huhuja, mutta on vielä auki, että toteutuuko se, sillä pahimmassa tapauksessa miesten määrääminen drooninruuaksi saattaisi aiheuttaa venäläisten parissa sellaisen vastustuksen, että se saattaisi johtaa samaan tulokseen kuin tappio ilman liikekannallepanoa – siis diktaattorin kukistumiseen. 

* * *

Totta puhuen, melkein käy sääliksi Vladimir-poikaa, joka meni tyhmyyksissään hyökkäämään "pikkuveljensä" kimppuun ja sai todeta, ettei tämä luovuttanutkaan isompansa edessä. Antautumisen sijaan Ukraina puolustautui päättäväisesti sekä pyysi ja sai apua "pihan" muilta sälleiltä. 

Toistaiseksi tätä tarinaa ei kuitenkaan ole vielä kirjoitettu loppuun, joten tulevat päivät, viikot, kuukaudet ja ehkä vuodetkin vasta näyttävät kuinka Putinin käy. Siitä huolimatta jo nyt on selvää, ettei hänen Venäjänsä ole sellainen suurvalta, jollaista Vladimir-poika haluaisi johtaa suuren esikuvansa Josif Stalinin tavoin. Vai voisiko joku kuvitella, että isä aurinkoinen olisi turvautunut Pohjois-Korean apuun sotatoimissa tai kerjännyt kiinalaisia auttamaan talouden tasapainottamisessa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin ja taisteleva leijona
Mitä siitä, että Putinin hallinnon suurin uhka on Venäjän kansa?
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?

Vetoomus matalaotsaisille ihmisille

Ministeri Riikka Purra (ps) ja kansanedustaja Minja Koskela (vas) ovat kertoneet ihmisten tehneen heistä huoli-ilmoituksia viranomaisille. Kyse ei tietenkään ole todellisesta huolesta vaan näkyviin poliitikkoihin kohdistuvasta kiusanteosta.

Asiasta kertonut uutinen ei maininnnut kuinka usein Koskela on joutunut tällaisen kiusanteon kohteeksi, mutta Purra kertoi saavansa tällaisia ilmoituksia kuukausittain. Aiemmin sellaiseen oli syyllistynyt myös vasemmistolainen pikkupoliitikko.

* * *

Ymmärsin samasta uutisesta, että perättömiä – kiusaamistarkoituksessa tehtyjä – ilmoituksia tehdään myös tavallisista ihmisistä. Asiantuntijan mukaan "meillä Helsingissä näitä häirintämielessä tehtyjä ilmoituksia saapuu viikoittain, useampi kymmenen kuukaudessa".

 

Kyse on vakavasta asiasta, sillä jokainen huoli-ilmoitus joudutaan käsittelemään sosiaalihuollossa. Huoli-ilmoitus siis käsitellään, oli sen tausta mikä tahansa. Se tarkoittaa sitä, että tilanne arvioidaan ja tarvittaessa otetaan yhteyttä ja tehdään lisäselvityksiä tai jopa kotikäyntejä.

* * *

Käytännössä perättömät ilmoitukset ovat sekä kohteensa elämän vaikeuttamista että viranomaisten ajan haaskaamista ja julkisen järjestelmän väärinkäyttöä eli verovarojen tuhlaamista. Ja viime kädessä niiden vaikutus on julkisen sektorin resurssien tuhlaaminen ja sen työntekijöiden ajan haaskaaminen. Sekä ennen kaikkea avun viivästyminen sitä oikeasti tarvitsevilta. 

Siksi olisi hyvä, että – myös niin sanotut matalaotsaiset ihmiset – lopettaisivat niin poliittisilla kuin muillakin asiattomilla perusteilla tehtyjen huoli-ilmoitusten tekemisen. Ja antaisivat sellaisia käsitteleville viranomaisille rauhan keskittyä apua oikeasti tarvitsevien henkilöiden auttamiseen mahdollisimman tehokkaasti. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Tytti Tuppurainen työpaikkakiusaaja?
Krista Kiurun tapauksesta
Työpaikka, jossa väkivalta, kiusaaminen, seksuaalinen ahdistelu ja syrjintä ovat jokapäiväistä arkea?

Tieteellistä tietoa wokelluksesta

Helsingin sanomissa oli juttu, jossa puhuttiin oikeistolaisesta ja vasemmistolaisesta wokelluksesta. Siinä haastetellun Turun yliopiston erikoistutkijan – Oskari Lehtisen – mukaan oikeistolaisia wokeltajia (jollaisista en totta puhuen ole ennen kuullutkaan) yhdistivät näkemykset siitä, että heidän kotimaansa väestöä vaihdetaan suunnitellusti, yhteiskunta syrjii valkoihoisia ihmisiä, hyvä hallitsija rikkoo sääntöjä kansallisten etujen turvaamiseksi, konservatiivisten arvojen tulisi määrätä, mitkä ilmaisut ovat sallittuja ja mitkä kiellettyjä sekä tavalliset ihmiset tietävät paremmin, mikä on maalle hyväksi, kuin koulutetut asiantuntijat.

Vasemmistolaisia wokeltajia puolestaan yhdistivät näkemykset, joiden mukaan tuloerot valkoihoisten ja tummaihoisten ihmisten välillä selittyvät enimmäkseen rasismilla, transnaisten tulisi saada osallistua urheilukilpailuissa naisten sarjaan, yhteiskunnassa tulisi olla enemmän turvallisempia tiloja, rasismi on enemmän rakenteellinen kuin yksilöiden toiminnassa näkyvä ilmiö ja ihonväriin keskittyminen on yleisesti ottaen tarpeellista ihmisoikeuksien edistämiseksi.

HS:n jutussa oli linkki muutaman vuoden takaiseen testiin, jonka tekemällä saattoi mitata oman wokeltuneisuutensa. Uteliaana ihmisenä tein sen, ja sain lopputulokseksi 3/30 pistettä ja kommentin, jonka mukaan "et ole kovin woke". Tämä ei ollut minulle yllätys. 

* * *

Tuon testin yhteydessä kerrottiin mielenkiintoisia asioita. Yksi sellainen – joskin vähemmän yllättävä – oli se, että yliopistolaisten keskuudessa vahvimmat woke-asenteet olivat humanistisissa ja sosiaalitieteissä sekä psykologiassa. Opiskelijoista wokellus oli vähäisintä luonnontieteiden opiskelijoiden keskuudessa kun taas opettajien puolella tähän aatteeseen vähiten hurahtaneita olivat kauppatieteilijät. 

Sekään ei ollut ainakaan itselleni yllätys, että wokeltavan maailmankuvan omaavat ihmiset ovat muita masentuneempia ja ahdistuneempia. Lisäksi he ovat muita vähemmän onnellisia. Woke-tutkijan mukaan kyse on kuitenkin korrelaatiosta, eikä syy-seurausssuhteesta, joten emme tiedä johtaako wokellus mielenterveyden ongelmiin vai päinvastoin. 

* * *

Olisi hienoa, mikäli Lehtisen jatkotutkimukset tuottaisivat jatkossa tietoa myös wokeltavan maailmankuvan ja mielenterveyden välisestä syy-seuraussuhteesta, sillä se olisi varsin hyödyllistä. Onhan selvää, että jos wokeltaminen tuottaa masennuksen ja ahdistuksen kaltaisia mielenterveyden ongelmia sekä niiden lisäksi vähentää myös ihmisten onnellisuutta, olisi se perusteltu syy lopettaa tämän aatteen positiivisessa valossa tapahtuva esille tuominen suomalaisissa medioissa. 

Jos taas jatkotutkimukset osoittaisivat syy-seuraussuhteen olevan toisin päin – eli wokellus on mielenterveydestä kärsivien ihmisten tapa nähdä maailmaa – voitaisiin sitä kannattavat ihmiset tunnistaa helposti ja ohjata mielenterveyspalveluihin. Sekä tarjota heille tarvittaessa sellaista psykiatrista tukea, jonka avulla he voisivat elää nykyistä onnellisempaa elämää. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sukupuoli-identiteetti on tunneasia, joka vaikuttaa tulevaisuuden suomalaisuuteen
Mika Meranon kritiikki ja Suomen Akatemian velvollisuus
Ikuinen stigma ja Tshekin tiedeakatemia

Miksi Ukraina luottaisi Donald Trumpiin, kun Barack Obamakin petti?

Donald Trumpin hallinto on vakuuttanut, että mahdollinen Ukrainan ja Venäjän välinen rauhansopimus "turvaisi täysin Ukrainan suvereniteetin". Tämä on tietenkin lähtökohtaisesti hyvä asia, mutta joutuu outoon valoon siksi, että Ukrainan suvereniteetti oli periaatteessa turvattu jo vuonna 1994 solmitulla Budapestin sopimuksella.  

Siinä Ukraina luopui maaperälleen sijoitetuista Neuvostoliiton ydinaseista ja vastineeksi  Yhdysvallat, Venäjä ja Yhdistynyt kuningaskunta lupasivat, etteivät ne käytä tai uhkaa käyttää taloudellisia tai sotilaallisia keinoja Ukrainan pakottamiseen tai rajojen muuttamiseen. Myöhemmin niiden seuraksi liittyivät myös Ranska ja Kiina. 

Näiden suurvaltojen "sitoutumisen" seurauksena Ukraina tulkitsi, että sopimus takaa sen turvallisuuden ja luovutti hallussaan olleet ydinaseet Venäjälle. Tämä johti vuonna 2014 siihen, että Putin päätti ottaa riskin länsimaiden reaktioista ja liitti Krimin Venäjään. 

* * *

Putinin riski kannatti, sillä pieniksi vihreiksi miehiksi kutsutuista Venäjän sotilaista tunnettu Krimin operaatio ei johtanut käytännössä minkäälaisiin seurauksiin. Näin siitä huolimatta, että Venäjä rikkoi kiistatta Budapestin sopimusta käyttäen tekosyynä ilmiselvää valhetta Ukrainan hallinnon laittomuudesta. 

Tuolloin Yhdysvaltoja johti Barack Obama, joka kyllä asetti Venäjälle joitakin sanktioita, mutta päätti olla muuten puuttumatta venäläisten aggressioon. Samalla hän tuli vakuuttaneeksi Vladimir Putinin siitä, ettei USA:lta ole odotettavissa voimakasta vastareaktiota sotilaallisesta hyökkäyksestä edes silloin, kun hän rikkoo turvatakuiksi tulkittuja voimassa olevia kansainvälisiä sopimuksia.

* * *

Kysymys siis kuuluu, että mikä takaa Ukrainalle länsimaiden riittävän tuen nyt solmittavan sopimuksen perusteella, mikäli Venäjä päättää jossain vaiheessa jatkaa sotaretkeään? Olisiko Donald Trump tai joku hänen seuraajistaan silloin kuin Obama vuonna 2014? Eli katsottisiinko uudenkin hyökkäyksen tapahtuessa riittäväksi asian tuomitseminen poliittisissa korupuheissa yhdistettynä joihinkin sanktioihin ja rajoitettuun aseapuun?

Kaiken tämän seurauksena ymmärrän hyvin, etteivät Trumpin vakuuttelut houkuta Zelenskyä ja muita ukrainalaisia. Ja hänen nyt esitettämänsä sopimuksen sijaan Ukraina vaatii turvakseen – Trumpin rauhanehdotuksen kieltämää – NATO:n jäsenyyttä, mikä vähintäänkin nostaisi merkittävästi Venäjän riskiä länsimaiden sotilaallisen voiman käytöstä, mikäli se ryhtyisi uuteen hyökkäykseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus
Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille
Venäjän hyökkäyskiilan tuhoutuminen edistäisi rauhaa Ukrainassa

Viro tarvitsee omat ilmavoimat

Suomen ilmavoimien toimintaa maan rajojen ulkopuolella rajoittaa – rauhan aikana – kansallinen sääntely, jonka mukaan hävittäjät eivät  – ilman erillistä päätöstä – lennä muiden valtioiden ilmatilassa. Nyt virolainen poliitikko Kalev Stoicescu on kuitenkin pyytänyt Suomea muuttamaan käytäntöjään tässä suhteessa. 

Taustalla on se, ettei Virolla itsellään ole varsinaisia ilmavoimia, vaan sen ilmatilan puolustamisesta huolehtivat Ämarin tukikohtaan sijoitetut muiden NATO-maiden hävittäjät. Erityisesti Itämeren alueella saattaa kuitenkin käydä niin, että suomalaishävittäjät ehtivät reagoida venäläisten rajaloukkauksiin nopeammin kuin Ämarista lähtevät. 

Suomen kannalta ongelmana on se, että meillä on 1340 kilometrin pituinen raja Venäjän kanssa. Ja siten aivan riittävästi tarkkailtavaa – ja tarvittaessa torjuttavaa – ilman valvottavan alueen laajentamista Suomenlahden eteläpuolelle.

Siksi olen sitä mieltä, että virolaisten kannattaisi pikemminkin harkita oman hävittäjälennoston perustamista kuin kysellä suomalaisilta apua. Toki sellainen maksaa, eikä Viron kansantalouden koko mahdollista kovin suuren lennoston kustantamista, eikä siten myöskään tositilanteen tullen Venäjän ilmavoimien torjumista omin voimin.

Toisaalta virolaisen lentueen ei tarvitsisi toimia yksinään, vaan se pikemminkin täydentäisi sitä tukea, mitä maa saa jo nykyisellään NATO:lta. Ja sitä kautta myös Viron ilmatilan varjeleminen tunkeutujilta tehostuisi oleellisesti nykyisestä.  

Päivän aiempi merkintä:
Suomalaismedioiden on syytä ottaa Markku Ruotsilan vastine vakavasti

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä
Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola arvioi venäläisten kykyjä
Venäläinen koettelee, mutta miten sille pitäisi vastata?
Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää

Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille

USA:n ja Ukrainan presidenttien tapaaminen johti varsin mielenkiintoisiin näkemyksiin, sillä Donald Trump pyysi lopettamaan sodan nykyisille rintamalinjoille ja Volodymyr Zelenskyi näytti hyväksyvän ajatuksen. Jälkimmäisen mukaan "meidän täytyy pysähtyä siihen, missä olemme, hän on oikeassa, presidentti on oikeassa".

Samalla Trump ilmoitti, ettei ole valmis antamaan Ukrainalle Tomahawk-ohjuksia, joilla voitaisiin tuhota venäläisiä sotilas- ja infrastruktuurikohteita kaukana maan sisäosissa. Ei ainakaan ennen kuin on tavannut Vladimir Putinin Unkarissa.

Zelenskyi kertoi ennen tapaamista, että Ukrainan kannalta turvatakuut ovat kaikkein tärkein asia. Ainakaan suomalaismediat, BBC, USA Today tai CBS eivät kuitenkaan kertoneet mitä presidentit puhuivat niistä. Suomen presidentin, Alexander Stubbin mukaan tuki Ukrainalle jatkuu vahvana ja se "sisältää sotilaallisen ja taloudellisen avun, turvatakuut, tulitauon ja rauhanprosessin". 

Nähtäväksi siis jää, miten Putin suhtautuu Unkarissa rauhantekoon, jonka lopputuloksen hän voisi halutessaan esitellä jonkinlaisena voittona kansalleen. Mutta joka hänen aiempiin puheisiinsa verrattuna olisi kuitenkin ilmiselvä epäonnistuminen, jonka seurauksena yli miljoona venäläistä on kuollut tai invalidisoitunut. 

Siten rauha nykyisille rintamalinjoille olisi Putinille ilmiselvä riski, sillä etukäteen lienee mahdotonta sanoa, kumpi kanta – voitto vai epäonnistuminen – lopulta voittaisi venäläisten mielissä. Ja mitä siitä seuraisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
When Ukraine’s Drones Fly 2,000 km, Putin’s Confidence Shakes
Why Do Russians Tolerate Broken Infrastructure?
Peskov reagoi Venäjän erikoisoperaation heikkoon edistymiseen

Suomen oiva päätös kantaa hedelmää

Suomen tannoinen päätös Ukrainan tukemisesta ostamalla suomalaisia aseita kotimaisilta valmistajilta on mennyt aika pienellä uutisnäkyvyydellä. Ratkaisu oli kuitenkin taloudellisessa umpitunnelissa haparoivan maamme talouden kannalta hyvä, sillä tätä kautta Venäjän torjuntaan käytettävät rahat saatiin palvelemaan kotimaista teollisuutta. 

Tehty ratkaisu on nyt osoittautumassa vielä alkuperäistä ajatustakin oivallisemmaksi, kun USA:n presidentti Donald Trump on vaatinut eurooppalaisia ostamaan Ukrainan tarvitsemia amerikkalaisaseita maansa sotateollisuudelta. Ja siten kasvattamaan niiden kautta oman maansa talouden rahoitusta. 

Tarkoitan sitä, että suomalaisaseiden Ukrainaan viemisen perusteella Suomi saattoi nyt  tehdä hyvällä omallatunnolla muista pohjoismaista poikkeavan ratkaisun ja ilmoittaa, ettei meidän käytössämme olevaa rahaa riitä käytettäväksi amerikkalaisaseisiin. Eikä sitä tosiasiassa riitä moneen muuhunkaan asiaan, kuten valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) tuore ilmoitus miljardin euron lisäsäästöistä julkisista menoista osoittaa. 

Sivumennen sanoen valtionvarainministeri ilmoitus osoittaa sen, ettei hänestä tai hänen puolueestaan voi käyttää - edes maamme valtalehdistössä - nimitystä "populisti", sillä sellainen ei koskaan eikä missään tilanteessa tee tietoisesti päätöksiä, joiden tietää herättävän vastustusta äänestäjissä. Ja sellainenhan Purran ilmoitus tulevista budjettileikkauksista nimenomaisesti on. 

Näin siinäkin tapauksessa, että siihen sisältyisi juuri hänen äänestäjäkunnassaan kannatusta saava kehitysapuvarojen nollaaminen. Tai maahanmuuttoteollisen kompleksin rahoituksen supistaminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
USA:n päätöksen seuraukset

Monta kärpästä yhdellä iskulla
Olemmeko kolmannen maailmansodan kynnyksellä?

Kuka on syyllinen ihmisten ampumiseen?

Esimerkiksi Helsingin sanomat uutisoi jälleen tänä aamuna, että Israelin armeijan sotilaat ovat ampuneet avustuksia hakevia palestiinalaisia Gazan alueella. Otsikossa lainattiin Hamasin käyttämää sanamuotoa "Israel iski avustuksia hakeneisiin ihmisiin taas".

Ihan ensin on tietenkin todettava, ettei siviileiden ampuminen ole hyväksyttävää sotilaallista toimintaa muulloin kuin itsepuolustustilanteissa. Tämä lienee tiedossa sekä Israelin armeijassa, Hamasissa että asiasta uutisoivissa medioissa. 

Toiseksi totean omalta osaltani, etten ole päässyt ampumisista kertovien uutisten perusteella varmuuteen siitä, mistä syystä ihmisiä kohti tulitetaan ruoka-apupisteillä. Näin siksi, että eri osapuolten antamat kuvaukset tapahtumista poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä.

* * *

Alussa mainitsemani uutisen mukaan Gazan väestönsuojeluvirasto eli Hamas näyttäisi väittävän, että Israelin asevoimat nyt vain tulitti avustuksia hakemaan tulleita ihmisiä. Siis ikään kuin omaksi ilokseen tappamisen ilosta ja ilman mitään syytä. Rehellisesti sanottuna tällainen toiminta kuulostaisi perin omituiselta ja ehdottomasti tuomittavalta toiminnalta - mutta myös äärimmäisen epätodennäköiseltä. 

YK:n Maailman ruokaohjelmasta taas on kerrottu, että sen ruokaa kuljettanut rekkasaattue kohtasi sunnuntaina suuria määriä nälkäisiä siviilejä, joita kohti ammuttiin lähellä Gazan kaupunkia. Ruokaohjelma ei - ainakaan HS:n jutun mukaan - mainitse mitään ampumisen mahdollisista syistä. Tässä yhteydessä on huomattavaa että YK:n avustusjärjestö UNRWA on jäänyt aiemmin kiinni yhteyksistään Hamasiin, joten maailmanjärjestön puolueettomuus ja luotettavuus ovat kyseenalaisia. 

Israelista puolestaan viestitettiin maan armeijan ampuneen varoituslaukauksia, koska sitä oli uhattu avustuspisteellä. Lisäksi se kiisti kuolleiden väitetyn määrän. 

* * *

Vanhan sanonnan mukaan totuus on sodan ensimmäinen uhri. Näin lienee myös Gazan sodan tapauksessa. Ja siksi epäilen, ettei kumpikaan osapuoli ole syytön hätäavun jakelupisteiden lähistöllä tapahtuneisiin hengenmenetyksiin. 

Ampumiset ovat käsitykseni mukaan tapahtunut todennäköisimmin siten, että palestiinalaisterroristit ovat yllyttäneet avunhakijoita hengenvaaralliseen toimintaan ja Israelin sotilaiden ampuneen heitä - mahdollisesti turhan herkällä liipasinsormella - suojellakseen itseään ja ylläpitääkseen järjestystä. Oletan tämän näkemyksen vastaavan todellisuutta ainakin niin pitkään, kunnes joku osoittaa sen todisteiden kera vääräksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Palestiinalaiset ovat kyllästyneet Hamasiin - suurmielenosoitus Khan Younisissa 
Ruokakriisi, joukkoampuminen ja retoriikkaa
Onko taiteesta provosoituminen kulttuurinen tai suorastaan geneettinen eikä uskonnollinen ominaisuus?

 

USA:n päätöksen seuraukset

Tämän aamun uutisen mukaan USA keskeyttää osan Ukrainalle luvatuista asetoimituksista. Syyksi tähän on ilmoitettu se, että maan omat asevarastot käyvät muuten liian pieniksi. 

Päätös koskee ainakin ilmapuolustusjärjestelmiä, ohjuksia ja pommeja sekä tykistöammuksia Eli Patriot-ilmapuolustusjärjestelmän ohjuksia, tarkkuustykistöammuksia sekä F16-hävittäjään tarkoitettuja ohjuksia. 

Oli USA:n - eli Trumpin hallinnon - päätöksen ilmoitettu syy tosiasioiden mukainen tai jostain muusta syystä keksitty, se tuskin muuttuu tästä. Ja siksi jää nähtäväksi, millä tavalla USA:n päätös vaikuttaa Ukrainan kykyyn vastata venäläisten hyökkäykseen. Sekä myös se, että pystyvätkö muut Ukrainaa tukevat maat tekemään jotain kompensoidakseen puuttuvat asetoimitukset. 

Joka tapauksessa on selvää, että Ukrainan uuden aseet - kuten ballistinen ohjus ja alati kehittyvät droonit - ovat tässä tilanteessa enemmän kuin tarpeellisia. Samalla eurooppalaisten antama tuki - kuten Saksan lupaama lisäapu - tulee entistäkin tärkeämmäksi. 

* * *

Samaan aikaan saattaa olla, että myös Putinille alkaa tulla kiire sodan saattamiseksi päätökseen. Tähän voisi viitata se, että hänen sotilaskuluihin väärinkäyttämänsä kansallisen hyvinvoinnin rahasto on vähitellen tyhjenemässä - asiasta kertoneen uutisen mukaan ehkä jo kuluvana vuonna. 

Jos näin käy, tulee sota näkymään entistä selvemmin tavallisten venäläisten elintason laskuna. Eikä sellainen olisi hyväksi sen enempää Putinin hallinnon tulevaisuudelle kuin Ukrainassa rämpivälle Venäjän armeijan tuelle kansan parissa. 

Valitettavasti venäläiset ovat tottuneet vähään ja ovat suurelta osin vieläpä hyvin isänmaallisia. Siksi haaveet Ukrainan sodan loppumisesta nopeasti on syytä unohtaa ainakin Euroopassa. Ja keskittyä sen sijaan pohtimaan, miten Ukrainaa voitaisiin auttaa voittamaan oma taistelunsa.  

Samaan aikaan niin sanottujen rajavaltioiden on huolehdittava oman puolustuksensa nopeasta kehittämisestä, jotta Putinille ei tulisi edes mieleen kokeilla NATO:n yhtenäisyyttä minkäänlaisella erikoisoperaatiolla Ukrainan sodan päättymisen jälkeen. Tässä suhteessa on aivan erityisen tärkeää huomioida ne opit, joita Ukrainasta on saatavilla venäläisten sotilaallisista toimintatavoista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monta kärpästä yhdellä iskulla
On toimittava nyt, kun Putin on juuttunut Ukrainaan!
Venäläisneuvottelijat voivat nyt pyyhkiä peräpäänsä

Monta kärpästä yhdellä iskulla

Talousvaikeuksissa oleva Suomi on toimittamassa Ukrainaan erän uusia puolustustarvikkeita. Ne on tilattu suomalaiselta puolustusteollisuudelta suomalaisella rahalla. 

Näin yhdistetään Ukrainan apu suomalaisen teollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseen siten, että hankintojen sisällön ovat määrittäneet Ukrainan kriittiset tarpeet, tuotteen soveltuvuus luovutettavaksi sekä yritysten tuotanto- ja toimituskyky.

Tämä on erittäin järkevää ja jättää julkisen rahan Suomen rajojen sisälle sen sijaan, että - joka tapauksessa annettava - apu rasittaisi kauppatasettamme. Ja edistää puolustusteollisuutemme toimintaa monella tavalla. 

Onhan jo pelkästään puolustustarvikkeista saatava raha tärkeää ohjelmaan osallistuville yrityksille. Ja ehkä vieläkin tärkeämpää on se, että avuksi lähetettävä välineistö tulee testatuksi tositilanteessa ja vieläpä juuri siinä sodassa, joka on muuttanut koko sodankäynnin luonteen.

Tämän seurauksena suomalainen puolustusteollisuus pystyy jatkossa toimittamaan myös Suomen omille puolustusvoimille entistäkin parempaa aseistusta, joka on osoitettu toimivaksi juuri sitä armeijaa vastaan, joka ainoana muodostaa Suomelle ulkoisen turvallisuusriskin. Ja mikäli Ukrainaan toimivat aseet osoittautuvat poikkeuksellisen hyviksi, voivat niistä kiinnostua myös muiden maiden armeijat - ja herättää innostusta niiden ostamiseen. 

Niinpä tästä avustuspaketista voi sanoa rehellisesti, että nyt saadaan monta kärpästä yhdellä iskulla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aseviennillä on sellaista kasvuvaraa, jota Suomi tarvitsee
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?

António Guterres on tehnyt YK:sta hyödyttömän

Tuoreen uutisen mukaan Israelin parlamentti on hyväksynyt lakialoitteen, joka kieltää YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n toiminnan Israelissa ja sen miehittämässä Itä-Jerusalemissa. Kyse ei ollut mistään niukin naukin läpi ajetusta asiasta, vaan maan parlamentin selvän enemmistön tahdosta, sillä ehdotus sai hyväksynnän äänin 92 puolesta ja 10 vastaan.

Lain seurauksena UNRWA:n toiminta vaikeutuu Gazassa ja Länsirannalla ja sen toimeenpano olisi monien mielestä isku humanitaariselle työlle Gazan kaistalla. Ei siis ihme, että palestiinalaisten oman "valtion" tunnustaneet Irlanti, Norja, Espanja ja Slovenia julkaisivat yhteisen kannanoton, jossa ne tuomitsivat päätöksen. Myös Saksasta on kuulunut kriittisiä ääniä.

Myös WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus innostui valittamaan, että "tämä on sietämätöntä. Se on vastoin Israelin velvoitteita ja velvollisuuksia, ja uhkaa niiden henkeä ja terveyttä, jotka ovat riippuvaisia UNRWA:sta".

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on puolestaan ilmoittanut, että avun ohjaamista palestiinalaissiviileille jatketaan, mutta - ja tämä on oleellista - tavalla, joka "ei uhkaa Israelin turvallisuutta". On siis kysyttävä, että miten on voitu ajautua tilanteeseen, jossa lähes kaikkien maailman valtioiden nimissä oleva valtio on joutunut tällaisen epäluottamuksen kohteeksi.

Vastausta ei pidä hakea Israelista vaan YK:sta, jonka johdon viimeisin järjettömyys nähtiin Kazanissa, Venäjällä, jonne järjestön pääsihteeri António Guterres matkusti tapaamaan kansainvälisen rikostuomioistuimen etsintäkuuluttamaa Vladimir Putinia - eikä suinkaan moittiakseen tätä.

Israelin päätöksen osalta tällä tapauksella ei tosin liene merkitystä. Sen sijaan sillä on, että Israelin parlamentin päätöksen kohteena oleva UNRWA - tai ainakin sen henkilöstö - oli osallisena reilu vuosi sitten tapahtuneessa terroriteossa. Lisäksi järjestön suunnalta on sosiaalisessa mediassa kiihotettu terrorismiin Israelia vastaan ja jopa vaadittu sen tuhoamista.

Tästä syystä minä, jos olisin Guterresin housuissa, huolehtisin siitä, etten omalla toiminnallani vaarantaisi johtamani järjestön toimintaa. Sen sijaan huolehtisin siitä, ettei YK tai sen henkilöstö näyttäydy pikemminkin sodan osapuolena kuin puolueettomana rauhantekijänä. 

Juuri nyt Guterres tai YK:n muu johto ei kuitenkaan näytä olevan samoilla linjoilla, vaan kaivautuu entistä syvemmälle poteroonsa. Tätä voi pitää kansainvälisenä skandaalina ja maailman valtioiden megalomaanisena epäonnistumisena. 

Israel on puolestaan ajanut itsensä vaikeaan tilanteeseen. Sen sotatoimet ovat olleet sikäli onnistuneita, että sitä uhkaavien terroristijärjestöjen - Hamasin ja Hizbollahin - johtajia on onnistuttu likvidoimaan kiitettävästi. 

Samalla maan johto kuitenkin näyttää varsin neuvottomalta ratkaisemaan sen, millä tai miten se takaisi itselleen, asukkailleen ja ympäristölleen - mukaan lukien palestiinalaiset ja libanonilaiset - rauhallisen tulevaisuuden. Ja välttäisi alueella jo 76 vuoden ajan nähdyn noidankehän jatkumisen tästä ikuisuuteen.

Tämä on asia, jossa puolueettomasta YK:sta saattaisi olla suunnaton hyöty. Valitettavasti se on - kuten edellä kirjoitin - ajanut itsensä pikemminkin sodan osapuoleksi kuin puolueettomaksi rauhantekijäksi. 

Eikä sillä siten ole juurikaan edellytyksiä toimia kriisin ratkaisijana. Ja siitä kärsivät kaikki sodan osapuolet - ja aivan erityisesti palestiinalaiset siviilit, joiden piina jatkuu päivästä päivään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Terroriteon ensimmäisen vuoden saldo

YK irtisanoo terrorismiin syyllistyneitä työntekijöitään
Gazan hätäapua varten tarvitaan uusi järjestö ja Israelin tuki

Saksan sosiaalidemokraatit Putinin tukena

Sosiaalidemokraattien Olav Scholzin johtama Saksa aikoo puolittaa tukensa Ukrainalle saadakseen velkaantumisensa aisoihin. Näin se tulee samalla tukeneeksi Vladimir Putinin diktaatorisesti hallitsemaa Venäjää. 

Tämä tapahtuu tilanteessa, jossa Ukraina on juuri osoittanut pystyvänsä yllättämään Venäjän armeijan saatuaan suuren apupaketin Yhdysvalloilta. Eli näytettyään, että se pystyy länsimaiden tuen avulla muuttamaan sodan kulkua. 

Ulkopoliittisen instituutin Arkady Moshes kertoikin, että "on nähtävillä, että Ukrainan läntiset liittolaiset ohjailevat Ukrainaa kohti aselepoa tai rauhaa", koska "osa länsimaalaisista ei ole enää huolissaan siitä, että Ukrainan kaatuminen johtaisi heidät riskialtiseen tilanteeseen". 

Lausunnosta tuli ainakin itselleni hakematta mieleen Britannian ulkoministeri Neville Chamberlainin vuonna 1938 antama lausunto rauhasta "meidän ajaksemme" sen jälkeen kun hän länsimaisine kollegoineen oli pakottanut Tshekkoslovakian luovuttamaan osan alueistaan Adolf Hitlerin Saksalle. "Meidän aikamme" kesti tuolloin vajaan vuoden. 

Scholz on tietenkin vain sosiaalidemokraatti, eikä häneltä ehkä siitä syystä voi odottaa kovin suurta ymmärrystä. Tai ainakaan hänen suomalainen aatetoverinsa Timo Harakka ei omaa sellaista, kuten toimittaja Ulla Appelsin muistutti meitä juuri äsken. 

Tosiasia kuitenkin on, että mikäli länsimaat sallivat Venäjän hyötyä hyökkäyksestään Ukrainaan, sen panevat merkille Putinin lisäksi myös monet muut epädemokraattisten valtioiden hallitsijat. Merkittävimpänä niistä Kiina, jolla on pakkomielle erityisesti Taiwanin liittämisestä itseensä, mutta himoja myös Himalajan vuoriston liepeillä. 

Tällä kaikella en tarkoita, etteikö Ukrainan sodan loppuminen olisi hyvä ja tärkeä tavoite. Sen sijaan muistutan siitä, ettei rauha millä hinnalla tahansa ole järkevää. 

Eikä eurooppalaisten poliitikkojen tulisi siksi tehdä chamberlaineja, vaan huolehtia siitä, ettei demokraattinen maailma salli sotilaallisen voiman käyttämistä kansakuntien rajojen siirtelemiseen - ei Ukrainassa, ei Taiwanissa eikä myöskään Suomen tai Baltian maiden rajoilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Liikahduksia järjettömässä sodassa
Se mikä ei ole ihmisoikeuksia, maahanmuuttoa tai sisäistä turvallisuutta on aseriisuntaa ja hyödyllisiä idiootteja
Saksalaisten harhaluulo johtaa kylmään talveen

YK irtisanoo terrorismiin syyllistyneitä työntekijöitään

Eilen vahvistui, että Yhdistyneet kansakunnat joutui palestiinalaisten viime vuoden lokakuussa tekemän hyökkäyksen yhteydessä ehkä historiansa kiusallisimpaan tilanteeseen. Näin siksi, että sen alaisen palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n henkilöstön mukanaolo silloin toteutetussa järjettömässä massateurastustapahtumassa - joka aloitti Gazan sodan - varmistui.

YK:n tiedottajan mukaan terrorismiin syyllistyneitä työntekijöitä oli varmuudella yhdeksän. Lisäksi kymmenen henkilön osuutta tutkittiin, mutta näyttö ei riittänyt. 

Asiasta kertoneen uutisen mukaan hyökkäykseen osallistuneet henkilöt irtisanotaan. Toivon mukaan kyseiset terroristit viedään lisäksi myös oikeuteen - mieluiten Israelissa - vaikka jutussa ei tällaisesta mainittukaan. 

Selvää pitäisi olla myös, että YK:n tulisi tarkastella omia toimintaperiaatteitaan. UNRWA:n toimintahan on jo aiemmin johtanut useisiin skandaaleihin.

Näistä kertoo esimerkiksi Wikipedia, jonka mukaan vuoden 2014 Gazan sodan aikana löydettiin raketteja UNRWA:n kouluista, ja ainakin yhdessä tapauksessa ne palautettiin Hamasille.

Vuonna 2019 UNRWA:n johtaja erosi korruption ja huonon hallinnon takia. Se koski sekä vallan väärinkäytöksiä että toisinajattelun tukahduttamista. 

Myös UNRWA:n käyttämissä palestiinalaisissa oppikirjoissa esiintyy antisemitismiä ja kiihottamiseta kansanryhmää vastaan, sillä kesäkuussa 2021 havaittiin, että opetusmateriaaleissa on vihamielisiä asenteita juutalaisia ja juutalaisiin liittyviä ominaisuuksia kohtaan. Tämä viittaa järjestön harjoittamaan juutalaisvastaisten ennakkoluulojen tietoiseen ylläpitämiseen.

Juutalaisvastaisuus ei kuitenkaan rajoitu pelkästään oppikirjoihin, vaan monet UNRWA:n työntekijät ovat olleet yhteydessä terroristijärjestö Hamasiin. Sekä jakaneet sosiaalisessa mediassa väkivaltaista ja antisemitististä sisältöä. 

Suomalaisten veronmaksajien kannalta oleellista on se, että he maksavat järjestölle tukea, jonka suuruus on viisi miljoonaa euroa vuodessa. Ja näin tekevät monet muutkin niin sanotut oikeusvaltiot. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Julkinen raha synnyttää aina väärinkäytöksiä ja korruptiota
Gazan hätäapua varten tarvitaan uusi järjestö ja Israelin tuki
Elina Valtoselle osoitettu kirje osoittaa laatijoidensa kyvyttömyyden ymmärtää tosiasioita

Suomen ongelmat eivät ratkea ilman yhteistyötä

Suomalainen yhteiskunta on viime vuosina polarisoitunut aiempaa selkeämmin oikeistoksi ja vasemmistoksi. Tämä näkyy oikeastaan aivan kaikessa, sillä näiden ryhmittymien edustajat eivät tunnu nykyisin pääsevän yhteisymmärrykseen oikeastaan mistään sisäpoliittisesta kysymyksestä vaikka Venäjältä meihin kohdistuva uhka onkin johtanut ulkopoliittiseen yhteisymmärrykseen. 

Tässä suhteessa Suomi muistuttaa päivä päivältä yhä enemmän 2020-luvun Yhdysvaltoja, jossa aiemmin keskinäisen dialogin kautta välttämättömiä asioita hoitamaan kyenneet puolueet ovat kadottaneet yhteistyökykynsä. Tämä näkyi järkyttävällä tavalla kun osa kongressin republikaaneista viivästytti Ukrainan tarvitsemaa apua niin pitkään, että Venäjän joukot saivat yliotteen rintamilla. 

Siksi oli mielenkiintoista havaita Brianna Wun (dem) sosiaalisen median viesti, jossa hän kirjoitti, että "vasemmisto oppi kaikki väärät läksyt Donald Trumpilta. Meidän olisi pitänyt oppia, että ellet tee mitään liikkeesi ääriainesten suhteen, he ottavat puolueesi hallintaansa ja menetät kaiken. Sen sijaan kerroimme itsellemme lohduttavan valheen, että puolet kanssaihmisistämme oli jo niin halveksittavia, ettei heidän kanssaan kannattanut enää edes keskustella. Lakkasimme kuvittelemasta tulevaisuutta, jossa voisimme elää yhdessä."

Oleellista Wu:n viestissä ei ole sanan "ääriaines" määritelmä vaan se, että demokratiassa on syytä keskustella rakentavasti myös niiden kanssa, joiden kanssa ollaan eri mieltä yhteisten asioiden hoitamisesta. Ja karttaa vallan joutumista sellaisille poliittisille johtajille, jotka kieltäytyvät asiallisesta yhteistyöstä kilpailevien poliittisten toimijoiden kanssa.

Suomessahan on tästä seikasta pitkät perinteet. Minun nuoruudessani Kekkonen, Keskusta ja Vasemmisto pitivät Kokoomuksen poissa hallituksesta ja myöhemmin kaikki suuret puolueet kieltäytyivät yhteistyöstä Perussuomalaisten kanssa pitääkseen sen vallan kammareiden ulkopuolella. 

Tämä seikka on juuri tänään - työläisten ja opiskelijoiden juhlapäivänä - erityisen tärkeä. Meillähän poliittiset johtajat - vasemmistosta oikeistoon - pitävät omia puheitaan, joita on syytä kuunnella tarkalla korvalla. Ja panna erityisesti merkille sellaiset toimijat, jotka korostavat yhteistyötä juuri nyt, kun Suomella on edessään valtavat haasteet. 

Niitä ovat esimerkiksi talouskasvun uudelleen käynnistäminen, julkisen talouden tasapainottaminen, Venäjän uhan torjuminen, maahanmuuton haittojen ehkäiseminen sekä lapsiluvun romahdus ja siitä seuraava väestön vanhenemisen aiheuttamien ongelmien ratkaiseminen. 

Niin ikävää kuin se onkin sanoa, nämä ongelmat eivät katoa itsestään, eikä niitä saada korjattua ilman jonkinlaista "talvisodan henkeä". Siis tosiasioiden tunnustamista ja yhteen hiileen puhaltamista tavalla, jonka seurauksena edellä mainitsemani ja myös tulevat haasteet selvitetään sekä pidetään Suomi hyvänä paikkana elää ja hengittää myös tulevina vuosikymmeninä. 

Arvoisat lukijani, toivotan näillä ajatuksilla teille kaikille oikein hyvää Valpurinpäivää! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spolander ohjeisti, Yle muunteli totuutta, Andersson ei ymmärtänyt ja Halla-aho opetti
Twitteriläistä viisautta
Vasemmistolaista retoriikkaa

Länsimaiden viivyttely maksetaan sotilaiden verellä

Venäjä on viime aikoina saavuttanut menestystä ammuspulasta kärsivässä Ukrainassa. Päivä päivältä suuremmasta Putinin armeijan menestyksestä kertovat uutiset viittavat siihen, että jopa ukrainalaisten puolustuksen pikainen luhistuminen on mahdollista.

Tämän kehityksen on mahdollistanut kolme seikkaa. Yksi on trumpilaisen edustajainhuoneen viivyttely uusien apupakettien lähettämiseksi. Toinen useimpien EU-maiden viime vuosien vastuuton puolustuspolitiikka, jonka seurauksena ase- ja ammusvarastot ammottavat tyhjyyttään. Ja - kuten tiedämme - tyhjästä on paha nyhjästä. Lisäksi taustalla on Ukrainan hallinnon kyvyttömyys mobilisoida riittävästi miehiä rintamalle.

* * *

Ilmeisesti Ranskan presidentti Emmanuel Macron on ymmärtänyt, että Ukrainan tilanne on juuri nyt täysin kestämätön, koska hän nosti esille jopa länsimaisten joukkojen lähettämisen Zelenskyin armeijan avuksi. Tämä tarkoittaisi varmuudella selkä länsimaisia kuolonuhreja että Venäjän vastareaktioita tavalla tai toisella. 

Eivätkä länsimaiden ihmiset ole missään tapauksessa varautuneet kotiin palaaviin täytettyihin ruumisarkkuihin. Eivätkä niiden kotirintamat tule kestämään suurimittaisia tappioita. Eikä Macronin ehdotus saanut siksi myöskään välitöntä kannatusta Suomelta tai muilta länsimailta.

Viron puolustusvoimien tuleva komentaja puolestaan ehdotti, että Ukrainalle annettaisiin lupa länsimaisen aseistuksen käyttämiseksi myös Venäjän maaperällä. Näin siksi, että virolaiset ovat historiastaan oppineet läksynsä, jonka mukaan "Venäjän hyökätessä sota pitää viedä sen alueelle. Muuten häviämme sen. Tämä sääntö pätee edelleen". 

Molempien ehdotusten taustalla lienee suoranaisen sotilaallisen vaikutuksen lisäksi ajatus Venäjän kotirintaman horjuttamisesta. Eli mitä selvemmin sota näkyy venäläisille, sitä enemmän Putinin hallinnon sotapolitiikkaa kohtaan syntyy vastustusta. Ja sitä hankalampaan asemaan maan diktaattori joutuu kotimaassaan.

* * *

Selvää tässä tilanteessa on oikeastaan vain se, että Ukrainan armeija luhistuu varmuudella, ellei se saa pikaista materiaaliapua lännestä. Tappio on varma myös pidemmällä aikavälillä, mikäli Zelenskyin armeijaan ei kutsuta ja kouluteta kiireellä valtavaa määrää asekuntoisia ukrainalaismiehiä tai -naisia. 

Tässä yhteydessä on myös syytä huomata, että jokainen hyökkääjälle luovutetun kylän takaisinvaltaus näyttää Ukrainassa vaativan valtavan inhimillisen uhrauksen kaatuneina sotilaina. Ja siksi länsimaiden kyvyttömyys tehokkaaseen Ukrainan-apuun tulee parhaassakin tapauksessa vaatimaan kymmenien tai - vielä pitkään kestäessään - jopa satojen tuhansien sotilaiden hengen. 

Siksi on oikeutettua sanoa, että länsimaiden viivyttely maksetaan sotilaiden verellä. Ensin Ukrainassa ja - jos Putin lopulta voittaa sodan - myöhemmin varsin todennäköisesti myös sotilaallisesti heikoimmissa Venäjän rajavaltioissa. Ja lopulta mahdollisesti jopa Suomessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lännen väsymys, Ukrainan saamattomuus ja Venäjän voiton hinta
Ukrainalaisten on syytä säilyttää taisteltutahtonsa
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?

 

Pelko ajoi Josifinsa lukeneen Putinin murhaamaan Aleksei Navalnyin

Venäjän diktaattori Vladimir Putin tapatti ainoan edes mainitsemisen arvoisen sisäpoliittisen haastajansa - Aleksei Navalnyin - kaukana Siperiassa. Näin hän osoitti seuraavansa uskollisesti esikuvansa Josif Stalinin viitoittamaa tietä: johtajan valtaa uhkaavat on parempi lopettaa ennen kuin he käyvät todelliseksi vaaraksi - tai mieluummin jo silloin, kun asiasta herää epäilys diktaattorin sairaassa päässä.

Navalnyin murha ei tietenkään ollut mikään yllätys ottaen huomioon Venäjän aiemmat tapahtumat ikkunasta putoamisineen ja erilaisine myrkytyksineen. Yllätys ei tule myöskään olemaan se, että Putin teettää Navalnyin kuolemasta raportin, jolla ei ole totuuden kanssa minkäänlaista tekemistä, vaikka siinä näin väitetäänkin - это правда.

Navalnyin tapaukseen on otettu monenlaisia kantoja, merkittävimpänä Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin lausunto, jossa hän totesi suorasukaisesti, että "Venäjän viranomaiset kertovat oman tarinansa. Mutta älkää erehtykö, Putin on vastuussa Navalnyin kuolemasta".

Bidenin ulkoministeri Antony Blinken puolestaan totesi, että "hänen kuolemansa venäläisessä vankilassa sekä yhteen mieheen kohdistunut fiksaatio ja pelko vain korostavat Putinin rakentaman järjestelmän heikkoutta ja mädänneisyyttä". Ja osui siinä oikeaan - Vladimir kun on Josifinsa kaltainen myös neuroottisessa pelossaan, eikä siksi ole vaikea ennustaa hänen tulevan jatkossa tapattamaan ihmisiä entistäkin herkemmällä kädellä. 

* * *

Nähtäväksi jää, seuraako Putinin tämänkertaisesta operaatiosta sen enempää kuin aiemmistakaan. Eli kohdistetaanko häneen paljon moittivaa puhetta, mutta vain vähän todellisia toimia - ja nekin vain lyhytaikaisesti. 

Toivoa kuitenkin sopii, että Navalnyin murha johtaisi länsimaissa edes sotilaalliseen ryhdistäytymiseen ja Putinin uhriksi joutuneen Ukrainan niin runsaaseen avustamiseen, että venäläisjoukot joutuvat poistumaan maasta. 

Tietenkin sotilaallisen kyvykkyytensä hukanneiden eurooppalaisvaltioiden tyhjistä asevarastoista on vaikea nyhjäistä ennen kuin puolustusbudjetit on saatu korjattua. Mutta jos edes USA:n edustajainhuoneessa ymmärrettäisiin asian tärkeys ennen kuin ukrainalaiset joutuvat perääntymään muuallakin kuin Avdijivkassa? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäläinen paperitiikeri ja Kiinan keisari
Uhmaikäisiä ja kiinanpalatsikoiria
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan

Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskiyn mukaan Israelin ja Hamasin välinen verinen kahakka on vienyt huomiota hänen maansa kohtaamalta hyökkäykseltä. Tämä on tietenkin itsestäänselvyys, mutta ei ainakaan akuutisti tarkoita sitä, etteivätkö länsimaat edelleen jatkaisi Ukrainan tukemista. 

Venäjä on puolestaan ilmaissut jatkavansa Ukrainan vastaista sotaansa niin kauan, kuin länsi väsyy. Eikä tätä liene syytä epäillä, etenkään kun hyökkäyksen kohteeksi joutuneet ukrainalaiset eivät onnistuneet kesähyökkäyksessään toivotulla tavalla.

Tästä asiasta voidaan vetää muutamia johtopäätöksiä. 

Ensinnäkin on selvää, ettei Ukrainalle toimitetun länsimaisen aseistuksen laadullinen ylivoima suhteessa venäläiseen kalustoon ole niin suuri, kuin olen itsekin olettanut. Jos se olisi, eivät venäläiset olisi pystyneet rajaamaan hyökkäystä niin tehokkaasti kuin on tapahtunut. 

Toiseksi, länsimaiden on tässä tilanteessa pohdittava vakaasti omia päämääriään Ukrainassa. Karusti sanottuna vaihtoehtoja on kolme: joko jatkaa edelleen Ukrainan tukemista tavalla, jonka lopputuloksena on taistelu, jossa läntisiä arvoja puolustetaan viimeiseen ukrainalaiseen asti tai tehdä jokin oleellinen muutos, jotta sota saataisiin toivottuun päätökseen ensi kesän aikana. 

Entä se kolmas vaihtoehto. Se on antaa Venäjän voittaa ja tunnustaa se ikävä tosiasia, ettei meistä länsimaalaisista ole huolehtimaan niistä, jotka haluavat osaksi meidän yhteisöämme. Tällä asialla on yhä enemmän merkitystä, koska USA:ssa kiinnostus Ukrainan sotaan on nopeasti laimenemassa.

Tämän kolmannen vaihtoehdon toteutuminen tarkoittaisi myös Suomelle vakavaa paikkaa. Tokihan me NATO:n jäsenenä eroamme Ukrainasta kuin yö päivästä, mutta kuka takaa, ettei Venäjä päättäisi Ukraina-menestyksen innoittamana - tai sokaisemana - kokeilla myös Suomen tai Baltian saattamista takaisin "suuren isänmaan" yhteyteen?

No nyt tuli kaksi päällekkäistä listausta, joista ensimmäisen - länsimaiden johtopäätöksiä koskeva - kolmas kohta tulee tässä. Se on oppitunti toisesta maailmansodasta. 

Historiaa tuntevat muistavat, että Stalinin Neuvostoliitto kärsi musertavia tappioita Saksan hyökättyä itään vuonna 1941, mutta toteutti samalla valtavan urakan siirtämällä teollisuutensa Siperiaan. Ja ryhtymällä sen turvin asetuotantonsa kasvattamiseen siten, että se tuotti tankkeja, aseita ja lentokoneita Saksaa enemmän jo samana vuonna 1941. Ja tämä ero vain kasvoi sodan loppua kohden. 

Tämä onnistuminen epäilemättä muistetaan erinomaisesti myös Putinin Venäjällä, eikä siksi ole epäilystäkään, etteikö Venäjällä riittäisi aseita myös Ukrainan rintamille. Ja siksi Zelenskiyn armeijan vastahyökkäyksen onnistuminen viime kesää paremmin tulevana vuonna on vähintäänkin epävarmaa. Ja tästä syystä länsimaiden aseellisen tuen kehittäminen on entistäkin tärkeämpää. 

Kaiken edelle kirjoittamani perusteella on selvää, että erityisesti EU-maiden rooli on ratkaiseva. Se tarkoittaa sitä, että jos Ukrainan halutaan voittavan Putinin aloittaman sodan - ja länsimaihin tulevaisuudessa kohdistuvan uhan jäävän merkityksettömäksi - on juuri näiden maiden nostettava aivan oleellisesti sekä apunsa määrää että toimitettavien sotatarvikkeiden laatua. Jälkimmäiseen liittyen on lisäksi huolehdittava ukrainalaisten koulutuksesta uusien aseiden käyttöön.

Todellisuudessa ei ole realistista olettaa, että EU-kansalaiset suostuivat siirtymään puhtaaseen sotatalouteen Ukrainan takia. Siksi edelle kirjoittamieni muutosten on tapahduttava mieluummin nyt kuin pian. Ja ne on ajoitettava siten, että laadullisesti parhaat aseet käyttäjineen ovat Ukrainan armeijan käytössä viimeistään kesäkauden alkaessa.  

Suomalaisena ihmisenä toivon sydämestäni, että edelle kirjoittamani ymmärtäisivät kaikki EU-maiden johtajat ja ryhtyisivät yksituumaisesti toimeen auttaakseen Ukrainan voittoon. Mutta jos olisin vedonlyöjä, en valitettavasti uskaltaisi panna senttiäkään likoon ukrainalaisten voiton puolesta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuka taisteli ketä vastaan ja kenen puolella?
Toistaako ranskalainen sotahistoria itseään Ukrainassa?
Puolustuskyvytön

Aiheuttaako venäläiskapinallisten hyökkäys ongelman Ukrainalle?

Päivän uutinen kertoi Ukrainasta tulleen venäläisjoukon hyökänneen rajan yli Venäjälle. Hyökkäyksen syyksi on mainittu Venäjän joukkojen lisääntyneet hyökkäykset Ukrainaan. Hyökkääjät ovat Visegrad 24-kanavan mukaan puolestaan uhonneet, että "heidän tavoitteenaan on Moskovan punainen tori". 

Tämä käänne ei ole millään lailla järkevä Ukrainan eikä etenkään länsimaiden kannalta, koska Vladimir Putin voi käyttää sitä legitimoimaan venäläisten sotilaalliset operaatiot Ukrainassa ja muualla. Lisäksi on muistettava Kremlin tiedottaja Dmitri Peskovin yhdysvaltalaiskanava CNN:n haastattelussa tekemä linjaus: "jos maatamme kohtaa eksistentiaalinen uhka, niin (ydinaseiden käyttö) voi tulla kyseeseen".

On tietenkin selvää, ettei Ukrainasta tullut venäläisjoukko pääse ikinä punaiselle torille asti, eikä siksi aiheuta Putinille - saati itse Venäjälle - "eksistentiaalista uhkaa", mutta tosiasioilla ei ole ennenkään ollut merkitystä Putinin toimissa. Ja siksi nyt tapahtunut rajanylitys voi johtaa vähintäänkin Ukrainaan kohdistuvaan ydinaseuhkailuun. 

Toinen ikävä seuraus ukrainalaisille saattaa olla se, että länsimaissa yleinen mielipide kääntyy Ukrainan avustamista vastaan. Mikäli näin käy, vähenee Ukrainan saama aseapu, mikä vaarantaa maan puolustustaistelun venäläistä aggressiota vastaan. 

Siksi presidentti Zelenskiyn neuvonantajan kommentti, jonka mukaan Ukrainalla ei ole mitään tekemistä hyökänneen joukon kanssa, on järkevä. Nähtäväksi jää, uskotaanko sitä Putinin hallinnossa tai edes länsimaissa.

Toivon tietenkin, että Zelenskiyn neuvonantajan irtisanoutuminen venäläisjoukon hyökkäyksestä pitää paikkansa ja uskotaan kaikkialla Ukrainan rajojen ulkopuolella. Ja ettei kumpikaan edellä mainitsemistani ikävistä mahdollisuuksista siten toteudu, vaan venäläiset jättävät käyttämättä heille tarjotun propagandahyödyn ja länsimaat hyväksyvät venäläiskapinallisten hyökkäyksen jonkinlaisena kansannousuna Putinin hallintoa vastaan. 

Valitettavasti asia ei kuitenkaan ole kiinni minun hurskaasta toiveestani. Eikä edes siitä, että rajanylityksessä olisi sittenkin kyse Mainilan laukauksten toisinnosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän erikoisoperaation erikoisin vaihe on alkamassa
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan
Venäläisten stressi kasvaa kunnes Ukraina iskee

Valkoisia idiootteja

Käytettävissä olevien tietojen mukaan Venäjä on aloittanut suurhyökkäyksen Ukrainassa ja saavuttanut jonkin verran menestystä. Nähtäväksi siis jää, onko nyt syntymässä tilanne, jossa Ukrainan puolustusta ajetaan - painitermein - jälleen siltaan. 

Viime aikojen tilanne on luonnollisesti seurausta Venäjän ponnisteluista, mutta myös länsimaiden haparoinnista Ukrainan tukemisessa. Jos maalle olisi alusta asti toimitettu sellaista aseistusta, jota ollaan nyt lähettämässä tai suunnittelemassa toimitettavaksi, ei sen siltaan joutumista tarvitsisi pohdiskella tällä hetkellä. 

Juuri tässä näemme diktatuurin voiman ja demokratian heikkouden. Ensin mainittu pystyy toimimaan nopeasti ja määrätietoisesti johtajansa käskystä. Jälkimmäinen puolestaan joutuu hakemaan poliittista konsensusta erimielisten puolueiden kesken sekä varmistamaan hajanaisen kansansa luottamuksen. 

Käykö siis niin, että Venäjä saa lopulta tahtomansa ja Ukraina lakkaa olemasta valtiona?

Vastaus on mitä todennäköisemmin "ei". Tämä johtuu siitä, että ihmisten ahneuteen perustuva markkinatalous on diktatuurin rajoittamaan järjestelmään nähden teknologisesti ylivoimainen, minkä seurauksena se pystyy lopulta voittamaan myös nyt käynnissä olevan sodan. 

Valitettavasti Putinin armeijan kukistuminen Ukrainassa vaatii aikaa ja uhrauksia hyökkäyksen kohteeksi joutuneelta kansalta - sekä myös itäisen diktatuurin alistamilta Venäjän kansalaisilta. Mutta lopputulos on selvä, kunhan länsimaiden yleinen mielipide säilyy Ukrainan tukena. 

Meille suomalaisille kyse on myös itseemme kohdistuvan uhan torjumisesta. Jos Venäjä saisi väkivaltaa käyttäen lopulta siirrellyksi rajojaan Euroopan sisällä, tarjoaisi se sille vaarallisen ennakkotapauksen. Ja toistuisi ennemmin tai myöhemmin - ehkäpä myös Suomen kohdalla.

Ja siksi on meidän suomalaisten etu, että pidämme omalta osaltamme huolta suurten länsimaiden pysymisestä ruodussa. Ja samalla näytämme itse esimerkkiä surkeasta taloudellisesta tilanteestamme huolimatta. 

Samalla voimme nauraa niiden ihmisten typeryydelle, joita on näkynyt valkoisiin pukeutuneena joissakin vaalitilaisuuksissa ajamassa Venäjän tavoitteita. Heillä on turvanaan vain kaukalonsa kaatavaan sikaan vertautuva järki sekä länsimaisen sananvapauden tarjoama vapaus demonstroida omaa typeryyttään. Idiootteja!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikka on mahdollisuuksien taidetta myös Venäjän ja Ukrainan sodassa

Länsimaiden aseapu ja Karjalan menetys
YK:n turvallisuusneuvoston arvoton näytelmä