Jani Kokko kysyi sosiaalisessa mediassa, että "oletko kylähullu vai lapsiinsekaantuja?"

SDP:n kansanedustaja Jani Kokko kirjoitti sosiaalisessa mediassa toiselle ihmiselle seuraavan virkkeen: "Kaksi kuukautta sitten sovittu työreissu vastuunpakoilua? Oletko kylähullu vai lapsiinsekaantuja?" Kyse oli vastauksesta kommenttiin, jossa ihmeteltiin Kokon katoamista ulkomaille kesken viime aikoina esillä ollutta häirintäkohua. 

Tänään – edelleen sosiaalisessa mediassa – tiedusteltiin tämän epäasiallisen kommentin hyväksyttävyyttä SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Tytti Tuppuraiselta. Tätä kirjoitettaessa hän ei ole vastannut. 

* * *

Minun nähdäkseni kyse on laajemmaltikin SDP:n vaikeuksista kohdata kritiikkiä. Siitä on kertonut esimerkiksi Helsingin sanomat, jossa ihmeteltiin sitä, ettei puolueella ole ohjenuoraa tilanteeseen, jossa sen jäsen on toiminnallaan rikkonut yleisiä käyttäytymissääntöjä esimerkiksi ahdistelemalla työtovereitaan. 

On myös huomionarvoista, ettei SDP:n johto – omien sanojensa mukaan – ollut millään tavalla tietoinen kohua herättäneen pikkujoulun tapahtumista, vaikka kaiken järjen mukaan sellainen olisi pitänyt olla. Puolueen sisälle on kuitenkin rakennettu – tai ainakin sanotaan rakennetun – käsittelyketju, joka ehkäisee tapauksiin liittyvän tiedon etenemisen puolueen tai eduskuntaryhmän johdolle. 

Niin tai näin, tekisi SDP:n eduskuntaryhmä nyt palveluksen puolueelle ja koko suomalaiselle poliittiselle kentälle käsittelemällä Marko Asellin, Kim Bergin ja Jani Kokon tapaukset avoimesti ja perinpohjaisesti sekä rankaisemalla heitä sopivaksi katsomallaan tavalla, joka kestää myös yleisemmän tarkastelun.

Tässä yhteydessä olisi hyvä tuoda julkisesti esille myös puolueen näkemys tämän viestin alussa kuvaamaani kansanedustaja Jani Kokon kirjoitteluun sosiaalisessa mediassa. Erityisesti olisi syytä linjata, kuuluuko ihmisten nimitteleminen kylähulluksi tai lapsiinsekaantujaksi Suomen Sosialidemokraattisen puolueen hyväksyttyihin viestintätapoihin.

Päivän aiempi merkintä:
Ihmissalakuljettajille elinkautinen?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Häirintää
Täysjärkinen demari
Faktatietoa pääministeri Petteri Orpon ja kansanedustaja Teemu Keskisarjan välisen debatin arvioimiseksi

Mika Meranon kritiikki ja Suomen Akatemian velvollisuus

Perussuomalaisten helsinkiläinen varavaltuutettu Mika Merano julkisti eilen pamfletin, jossa arvioidaan suomalaisen – lähinnä Suomen Akatemian – tiedepolitiikkaa. Sen perimmäinen sanoma on, että lähinnä, mutta ei pelkästään, humanististen tieteiden julkiseen rahoitukseen on sekoittunut wokeltavaa politiikkaa, minkä seurauksena rahoitettavaksi on päätynyt kelvottomia hankkeita. 

Koska pamfletti herätti jo etukäteen keskustelua, jonka seurauksena Suomen Akatemia lähetti jopa jonkinlaisen varoituskirjeen tutkijoille, ajattelin nostaa tässä esille Meranon oman pääviestin suomalaiselle tiedeyhteisölle. Minun ymmärtääkseni se kuuluu näin: tiede on erittäin tärkeää ja siksi tutkijoiden tulisi ottaa vastuu omien tieteenalojensa uskottavuudesta vaatimalla poliittisesti värittyneiden agendatutkimusten poistamista julkisen rahoituksen piiristä.

Lisäksi Merano vaati, että tutkimusrahoituksen viime kädessä veroistaan kustantavalla tavallisella kansalla tulee olla mahdollisuus ymmärtää, mitä heidän rahoillaan on tehty ja saavutettu. Ja siksi jokaisen rahoitetun hankkeen tuloksista ja merkityksestä tulisi saattaa julkisesti nähtäväksi kansantajuinen raportti. 

* * *

Nähtäväksi jää, onko Meranon pamfletilla vaikutusta Suomen Akatemian toimintaan. Omalta osaltani totean, että hänen ulostulonsa on hyvin perusteltu ja sellaisena sen soisi tulevan huomioiduksi suomalaisessa tiedepolitiikassa. 

Siksi pamfletissa listatuksi tulleiden – kelvottomiksi väitettyjen – hankkeiden vetäjillä ja rahoituspäätökset tehneellä Suomen Akatemialla on suorastaan velvollisuus tulla puolustamaan tekemisiään. Siis kertomaan miksi rahoitetut hankkeet olivat tärkeitä suomalaiselle ja kansainväliselle tiedeyhteisölle, minkälaista tieteellistä tietoa niillä haluttiin saavuttaa ja miten niiden löydöksiä oli tarkoitus hyödyntää. Tai vaihtoehtoisesti tunnustaa, että Meranon kritiikki oli aiheellista. 

Ihan lopuksi totean, että olen johtanut Suomen Akatemian rahoittamia projekteja, joten tiedän, että ainakin minua rahoittaneet toimikunnat ovat aina vaatineet tuomaan esille edellä mainitsemani asiat sekä tutkimussuunnitelmaan että myös hankkeen loppuraporttiin. Siten tämän tehtävän, eli näiden asioiden viestiminen kansantajuisella kielellä, ei pitäisi olla kenellekään tutkijalle – tai edes Suomen Akatemian toimihenkilöille – kovin vaativa tehtävä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tutkijatohtori Daria Krivonos, kansanedustaja Wille Rydman ja Suomen Akatemian tehtävä
Tieteestä ja sen tarpeellisuudesta
Suomen Akatemian roolista tieteen rahoittajana

Lähes neljännes oikeistolaisesti ajattelevista on älyllisesti epärehellisiä

Elinkeinoelämän valtuuskunnan kyselyn mukaan suomalaisista 49 prosenttia pitää itseään oikeistolaisena, 19 prosenttia keskustalaisena ja 31 prosenttia vasemmistolaisena. Näiden lukujen pitäisi näkyä myös puoluekannatuksissa, joten päätin verrata niitä viimeisimmän Yleisradion gallupiin. 

Suomalaiset puolueet istuvat eduskunnassa vasemmalta oikealle seuraavassa järjestyksessä: Vasemmistoliitto, SDP, Vihreät, Keskusta, RKP, Liike Nyt, Kristillisdemokraatit, Kokoomus ja Perussuomalaiset. Tämän järjestyksen on tarkoitus vastata myös puolueiden sijoittumista vasemmisto-oikeisto-akselilla. 

Jos aloitetaan vasemmalta, niin perinteisten vasemmistopuolueiden eli Vasemmmistoliiton ja SDP:n yhteenlaskettu kannatus Ylen gallupin mukaan on 34,9 prosenttia. Se tarkoittaa, että näitä puolueita kannattaa vasemmistolaisesti ajattelevien lisäksi myös oikeistolaiseksi itseään väittäviä - heidän osuutensa koko kannattajakunnasta on 3,9 prosenttiyksikköä eli suunnilleen saman verran kuin Kritillisdemokraattien tai RKP:n koko kannatus. 

Todellisuudessa vasemmistolaista politiikkaa - eli suurta julkista sektoria, korkeita veroja ja niin edelleen - ajaa perinteisten työväenpuolueiden lisäksi myös Vihreät, joka sijoittuu poliittisella kartalla pikemminkin laita- kuin maltilliseen vasemmistoon. Siten vasemmistolaisten puolueiden kokonaiskannatus nousee peräti 42,5 prosenttiin eli 11,5 prosenttia vasemmiston kannatuksesta tulee itsensä oikeistolaisiksi ilmaisevilta. 

Toisin sanoen enemmän kuin joka kymmenes suomalainen tukee sellaisia yhteisten asioiden poliittisia advokaatteja, joiden toiminta on vastoin heidän omia näkemyksiään. Tai toisin ilmaistuna, noin 23 prosenttia oikeistolaisesti identifioituvista suomalaisista kannattaa vasemmistolaista politiikkaa ajavaa puoluetta - eli he ovat älyllisesti epärehellisiä. 

En osaa sanoa syytä tähän omituiseen poliittiseen käytökseen, mutta minusta tässä olisi hyvä aihe esimerkiksi yhteiskuntapoliittiseen opinnäytetyöhön. 

* * *

Yksi mahdollisuus voisi olla tunnetusti vasemmalle kallellaan oleva toimittajakuntamme, jonka arvomaailma saattaa heijastua heidän työnsä tuloksiin ja siten ohjata kansalaisia harhaan. Eli kuvittelemaan vasemmistopuolueiden ajavan näiden ihmisten näkemysten mukaisia asioita, vaikka näin ei olisikaan.

Saattaa myös olla, että suomalaisten vasemmistopuolueiden retoriikka on sellaista, että äänestäjien ajatukset ohjautuvat pois näiden perimmäisistä tavoitteista. Mutta kuten edelle kirjoitin, tämä asia pitäisi selvittää tutkimuksen keinoin. 

Lopuksi totean että edellä tekemäni vertailun pitäisi herätellä myös poliittisessa keskustassa ja erityisesti oikeistossa sijaitsevia puolueita terävöittämään omaa viestintäänsä, jotta kansalaiset saisivat oikean kuvan puoluepoliittisen kenttämme ajamista asioista. Onhan selvää, että erityisesti oikeistopuolueemme ovat epäonnistuneet rajusti oman viestinsä esille tuomisessa, koska niiden kannatus (37,8 %) jää yli yhdentoista prosenttiyksikön päähän siitä, mitä sen tulisi olla EVA:n kyselyn mukaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Heittääkö Sofia Virta haasteen Minja Koskelalle? 
Äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi
Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut

Tummaihoinen Lucia-neito nosti esille ihmisten tyhmyyden

Suomen ruotsinkieliset valitsivat tummaihoisen Lucia-neidon - Daniela Owusun - joka on lehtitietojen mukaan saanut tuhansia rasistisia viestejä, joissa on sanottu kaikki, mitä rasistien voi kuvitella sanovan. Tämän seurauksena valintaa järjestämässä olleen Folkhälsanin HR- ja kehityspäällikkö Stina Heikkilä kertoi olevansa "hyvin surullinen siitä, että valon ja inhimillisyyden juhlaa varjostetaan tällä tavalla".

Tapaus kertoo monella tavalla ihmisten tyhmyydestä. 

Ensinnäkin kyse on äänestystuloksesta, jossa Folkhälsan ja sanomalehti Hufvudstadsbladet ovat valinneet joukon ehdokkaita, joista valtakunnallinen Lucia-neito on valittu yleisöäänestyksessä. Tästä syystä tulisi ymmärtää, ettei tämän vuoden Luciaa ole valinnut itsevaltaisesti mikään vihervasemmistolainen tai maahanmuuttajien järjestö, vaan äänioikeuttaan käyttäneet ihmiset. 

Näin ollen Daniela Owusu edustaa Lucia-neitona juuri näitä ääntään käyttäneitä ihmisiä eikä suinkaan omaa ihonväriään tai Suomeen asettuneita maahanmuuttajia. Siten nyt uutisoidun kaltainen Lucia-neidon henkilöön menevä arvostelu kertoo enemmän esittäjästään kuin sen kohteesta.

Toiseksi, Lucia-neidon valitsevat äänestämään vaivautuneet - lähinnä - suomenruotsalaiset, joten sikäli asia ei oikeastaan kuulu millään tavalla äänestämättä jättäneille. Olisivathan he halutessaan - jos asia on heille niin tärkeä, että pitää lähetellä lähetellä nuorta tyttöä halventavia kommentteja - voineet äänestää ketä tahansa muista ehdokkaista. Epäilen kuitenkin, ettei heistä kukaan - tai ainakaan kovin moni - ole osallistunut valintaan.

Kolmanneksi, Lucia-neidon valintaan tuskin osallistuu vuosittain kovinkaan suuri osa suomenruotsalaisista. Siksi millä tahansa enemmän tai vähemmän järjestäytyneellä ihmisryhmällä on halutessaan mahdollisuus vaikuttaa vaalin tulokseen. 

Pidänkin mahdollisena - ellei suorastaan todennäköisenä - että Owusun valintaan on vaikuttanut tällainen organisoitu äänestäminen, minkä avulla äärisuvaitsevaisto sai läpi tahtonsa tummaihoisesta Lucia-neidosta.  

Neljänneksi, Lucia-neidon valinnan agitoimiseen ovat voineet hyvinkin vaikuttaa Itämeren toisella puolella joitain vuosia sitten nähdyt valinnat. Niissähän Lucia neidoksi on valittu jopa tummaihoinen poika ja maahanmuuttajataustainen jalkapallotähti. 

Viidenneksi, tummaihoisen tytön ulkonäköön ja ihonväriin liittyvä kritiikki antaa hänen valintaansa vaikuttaneille henkilöille juuri sellaista julkisuutta, kuin he ovat halunneetkin. Eli suomalaiseen rasismiin liittyviä argumentteja, joita voi käyttää aseina suomalaisessa maahanmuuttokeskustelussa. 

Kuudenneksi. On selvää, että tummaihoisen tytön valinta on omiaan vähentämään suomalaisten ylivoimaisen enemmistön kiinnostusta Lucia-perinteeseen ja sitä kautta koko suomenruotsalaiseen kulttuuriin. Eikä se sikäli ainakaan edistä maamme kielivähemmistön omaleimaista asemaa osana suomalaista yhteiskuntaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalaisen kulttuurin lopun alku
Lucia-neito ruotsalaisen kulttuurin muutosuhrina
Missi, tissi ja pissi

Ylen johto on saatettava vastuuseen eilen nähdystä performanssista

Kuten kaikki suomalaiset tietävät, on SAK lähtenyt taisteluun sellaisen korporatiivisen yhteiskunnan puolesta, jossa niillä olisi tosiasiallinen sananvalta yli demokraattisen hallinnon. Kyse ei siten ole ensisijaisesti lakkolaisten taistelusta omien työehtojensa puolesta vaan veto-oikeuden vaatimisesta hallituksen ja eduskunnan päätöksiin. 

Tällä viikolla järjestö on ottanut käyttöön järeimmän aseensa eli suomalaisen vientiteollisuuden toimintaedellytysten tuhoamisen. Tämä tapahtui pysäyttämällä vientisatamien toiminta, mikä vaikeuttaa entisestään Suomen muutenkin hankalaa taloudellista asemaa. 

Tähän reagoi maamme suurin metsäteollisuuskonserni UPM, joka ilmoitti heti lakon alettua lopettavansa palkanmaksun SAK:n toimien takia pysäytettävillä tehtaillaan. Näin liittonsa kassasta lakkoilustaan muhkeat korvaukset saavien ahtaajien lakon vaikutukset ulottuvat myös paperitehtaiden työläisiin, mikä saattaa heikentää eri työntekijäryhmien keskinäistä solidaarisuutta - mikä epäilemättä on myös toimenpiteen tarkoitus. 

UPM:n mukaan "poliittisten lakkojen julkilausuttuna tavoitteena on vaikuttaa työntekijöiden työehtoja koskeviin lakimuutoksiin. Kyseessä on tulkintamme mukaan työsopimuslaissa tarkoitettu riippuvuussuhde lakkojen ja niiden johdosta ilman työtä jääneiden työntekijöiden työehtojen välillä. Työnantajalla ei tällöin ole velvollisuutta maksaa palkkaa lakkojen vuoksi ilman työtä jääneille työntekijöille."

Ammattiyhdistysväki luonnollisesti kiistää tämän tulkinnan. Heidän mukaansa yhtiöllä olisi seitsemän päivän palkanmaksuvelvoite, koska työn tekeminen on estynyt toisen työntekijäryhmän työtaistelun takia. Siten UPM:n toiminnan laillisuus tultaneen myöhemmin ratkaisemaan oikeudessa, jonka tulee käytännössä ottaa kanta siihen, onko lakko suunnattu UPM:n palkollisten työehtoja koskeviin lakimuutoksiin vai ei. 

Tässä kirjoituksessa en ota kantaa tähän asiaan, vaikka mielestäni se onkin varsin yksiselitteinen. Sen sijaan totean, että nyt pelataan suomalaisessa työelämässä poikkeuksellisen kovilla panoksilla. Eikä se ole jäänyt näkymättä myöskään julkisessa sanassa. 

Omalla kohdallani hätkähdin erityisesti eilistä Ylen pääuutislähetystä seuratessani. Se tapahtui tämän tallenteen kohdassa 5 minuuttia 19 sekuntia, jolloin uutisankkurin taakse ilmaantui kuva, jossa verorahoitteisen mediamme uutistoimitus piiloviestitti - vai pitäisikö sanoa suorastaan huusi koko maailmalle - kissankokoisilla kirjaimilla valinneensa puolensa nyt käynnissä olevassa prosessissa ja tukevansa ammattiliittojen toimintaa Suomen hallitusta vastaan: "HALLITUS. NYT ON JULMAA, KYLMÄÄ JA RUMAA". 

Omalta osaltani tämän jälkeen on selvää, ettei koko kansan rahoittamaa Yleisradiota voi mitenkään pitää työmarkkina-asioissa tai ylipäänsä poliittisessa uutisoinnissa puolueettomana toimijana. Enkä siksi näe syytä, miksi sitä - sellaisena kuin se eilen esiintyi - pitäisi rahoittaa lainkaan koko kansalta perittävistä verotuloista. Ei ainakaan ennen kuin talon johto on saatettu vastuuseen nähdystä performanssista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ay-liike ja vasemmisto ajavat USA:n talouden tukemista suomalaisella rahalla
Jarkko Elorannan alleviivaus
Kysymys, johon en löytänyt vastausta

Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa

Helsingin sanomat oli selvittänyt suomalaisten näkemyksiä itärajan sulkemisesta. Tulos oli vähintäänkin erittäin selkeä: peräti kolme neljästä suomalaisesta haluaa koko itärajan suljettavaksi, mikäli Venäjä jatkaa hybridioperaatiotaan. Vain Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannattajien enemmistö oli eri mieltä. 

Kyselyn pääsanoma oli kerrassaan erinomainen asia, sillä se antaa hallitukselle vahvan selkänojan toteuttaa tehokasta politiikkaa Venäjää vastaan. Eikä pelkästään rajanpinnassa vaan laajemminkin. 

Siksi oli hyvä nähdä, että Suomi on rajatoimien ohella ulottanut viestintänsä laajalle Venäjän hybridiaseenaan käyttämien elintasopakolaisten lähtömaihin. Suomi viestii mahdollisille matkaan lähtijöille sekä arabiaksi että somaliksi, ettei tänne kylmään pohjolaan kannata tulla, koska edes rajan yli ei ole pääsyä. Toivottavasti sanoma menee perille.

* * *

Kun nyt tuli puheeksi mielipidetiedustelu, niin otettakoon esille myös yksi aivan erilainen mielipidetiedustelu. Sen oli teettänyt Metsämiesten säätiö. 

Kyselyn perusteella vain 41 prosenttia vastaajista tiesi, että pääosa metsistä on yksityisten perheiden omistuksessa. Suurin osa mielipiteensä kertoneista kuvitteli myös, että metsiä hakataan enemmän kuin ne kasvavat, vaikka metsävarat ovat kasvaneet joka vuosi jo noin puolen vuosisadan ajan. 

Nämä pahasti virheelliset käsityksen Suomen metsistä ovat erityisen yleisiä Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa. Siis juuri niiden parissa, jotka pitävät eniten meteliä metsäasioistamme. 

Toisin sanoen poliittisen vihervasemmistomme metsäkannanotot nousevat lähes täydellisen tietämättömyyden antamasta varmuudesta. Tämä ei ole yllättävää reilun vuoden takaisen selvityksen valossa. 

Siinä nimittäin havaittiin, että "Vihreiden kannattajien identiteettiprofiilissa korostuu arvoliberalismi ja puolueen äänestäjäkunnan nuoruus... Muista äänestäjäryhmistä tärkeämpinä tekijöinä erottuvat ulkonäkö ja osin kansainvälisyys. Vasemmistoliiton äänestäjien identiteettiprofiili on tutkimuksessa lähellä vihreiden profiilia. Vasemmistoliiton kannattajien identiteetille tärkeitä ovat poliittinen suuntautuminen sekä harrastukset."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
O tempora, o mores!
Löytyykö vihreä tulevaisuus? Löytyy peräaukosta?
Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Journalisti vääristelee, mutta kansa ymmärtää

Tämän blogin lukijat lienevät erinomaisesti perillä siitä, että maan suurimmat uutiskanavat Yleisradio ja Helsingin sanomat ajavat uutisoinnillaan omia intressejään. Olenhan vuosien mittaan kirjoittanut joukoittain asiaa kommentoivia kirjoituksia (yksi, kaksi, kolme, neljä esimerkkiä), ja suurin osa teistä - arvoisat lukijani - on epäilemättä havainnut asian jo ennen tähän blogiin tutustumistakin. 

Positiivista tässä asiassa on, ettei toimitusten agendajournalismi ole jäänyt huomaamatta, vaan peräti yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on havainnut niiden otsikointien vääristelevän uutisia. Lisäksi yli puolet on ymmärtänyt senkin, että mediat vääristelevät tarkoituksella puolueiden ja poliitikkojen viestejä.

On kuitenkin selvää, ettei suomalainen journalismi tule koskaan olevaan aivan neutraalia. Toimittajilla on muiden ihmisten tapaan omia poliittisia näkemyksiään, jotka ohjaavat heidän toimintaansa käytännössä poliittista vasemmistoa suosivaksi, vaikka toki monet lehtimiehet pyrkivätkin jutuissaan olemaan neutraaleja. 

Lienee kuitenkin niin, että pyrkimys poliittiseen uutisointiin joutuu kilpailemaan ihmiselle tyypillisen konformismin kanssa. Tarkoitan sitä, että suurissa toimituksissa - kuten HS:n ja Ylen organisaatiot ovat - ihmisille syntyy paine toimia enemmistön näkemysten mukaisesti. 

Mikäli tuo paine vielä vastaa kunkin toimittajan omia näkemyksiä, on lopputuloksena uutisoinnin painottuminen ammattikunnan yleisen suuntautumisen mukaisesti. Eli kallistuminen mukailemaan poliittisen vasemmiston näkemyksiä.

Tämä ei kuitenkaan selitä sitä uutisointia, joka kohdistui useampiin hallitukseen nousseisiin perussuomalaisiin kansanedustajiin viime kesänä. Sellaisen taustalla ei missään tapauksessa ole enää konformismi, vaan selkeä pyrkimys kaataa vastasyntynyt hallitus - oletettavasti siksi, että Helsingin sanomien toimittajakunnassa syntyi päätös estää heille vastenmielisen puolueen pääsy toteuttamaan omaa poliittista linjaansa. 

HS:n hyökkäyksen epäonnistuminen oli tietenkin voitto suomalaiselle demokratialle, joka on aina perustunut yhteistyöhön politiikan kaikkien merkittävien toimijoiden välillä. HS:n toimituskunnan onnistuminen tämän perinteen rikkomisessa olisi johtanut poliittisen järjestelmämme jonkinasteiseen rampautumiseen  sulkemalla järjestelmästä ulos kansan yhden viidenneksen kannattaman poliittisen liikkeen - ja sitä kautta ollut haitaksi koko Suomen kansalle. 

Tällä kirjoituksella en tarkoita sitä, etteivätkö toimittajien poliittiset näkemykset saisi näkyä lehdistössä. Kyllä ne saavat, mutta selkeästi sellaisiksi merkittyinä - siis pääkirjoituksina, kolumneina, blogeina tai vaikkapa kirjoituksina avoimesti poliittisen sitoutuneisuutensa kertovissa medioissa. Mutta ei siis uutisraportteina tai niiden klikkiotsikoina.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Journalismin periaatteita noudattava media
Oikeuskansleri arvioi Riikka Purran vanhat kirjoitukset maailman korkeimman verotuksen maassa
HS ja demokratia

Petteri Orpo opasti Anna Maja Henrikssonia

Kuten arvoisa lukijani tietää, on porvarihallituksen syntyminen kiinni siitä, saadaanko perussuomalaisten ja RKP:läisten maahanmuuttopoliittiset linjaukset sovitettua yhteen. Perussuomalaisten osalta kysymys on etukäteen ilmoitetusta kynnyskysymyksestä, joten ilman siihen tulevia merkittäviä muutoksia nyt neuvottelussa olevalta pohjalta ei hallitusta synny. 

Myös pääministerikokelas Petteri Orpo (kok) tietää tämän. Ja ilmeisesti siitä syystä hän lähetti eilen RKP:n hallitusneuvottelijoille viestin. Sen mukaan vaalituloksen on näyttävä maahanmuuttoa koskevassa linjassa jollain tavalla - ja "se varmasti tuo oman lähtökohdan neuvottelulle".

Samalla Orpo nähdäkseni vihjaisi Anna-Maja Henrikssonille (rkp), ettei reilun neljän prosentin kannatuksella voi kiristää määräänsä enempää etuja hallitusohjelmaan, vaikka olisikin vaa´ankieliasemassa, kuten RKP näyttäisi olevan. Toivoa sopii, että viesti meni perille. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kepun petokselle on tulossa kova hinta
Tähtääkö Eva Biaudet hallitusneuvotteluiden kaatamiseen?
Perussuomalaisten ja Kokoomuksen traumat

Venäläisten stressi kasvaa kunnes Ukraina iskee

Ylen mukaan Ukrainan varapuolustusministeri oli sanonut vastahyökkäyksestä, että sitten kun se tapahtuu, on Venäjä paniikissa. Tämä on jatkoa ukrainalaisten aiemmille kommenteille (esimerkki), joissa on vihjailtu hyökkäyksen alkavan pian. Sekä demonstraatiolle, joka osoitti ukrainan pystyvän ylittämään Dnepr-joen, jota venäläiset (ja muutkin) ovat pitäneet lähes mahdottomana tehtävänä. 

Mitään suurhyökkäystä ei kuitenkaan ole tapahtunut, joten mistä on kysymys? Propagandasta tietenkin. Siis toimista, jotka aiheuttavat epätietoisuutta ja levottomuutta niissä venäläisissä sotilaissa, poliitikoissa ja ehkäpä itse Putinissakin, jotka ovat kuulleet näistä viesteistä. 

Epätietoisuuden luominen taas on tärkeää siksi, että sen kautta lisätään jännitystä venäläisten parissa. Eikä pelkästään päiväksi tai kahdeksi, vaan pidemmäksi aikaa, jolloin vihollisen stressi kasvaa lopulta hallitsemattomaksi. Ja sen seurauksena Putinin armeijan kykyä tehokkaaseen puolustukseen saadaan murretuksi.  

Tosiasia kuitenkin on, ettei Ukraina voita pelkästään luomalla stressiä venäläisten keskuuteen. Sen lisäksi stressiä on kyettävä käyttämään hyväksi. 

Eikä siinä tarpeessa mikään auta enempää kuin venäläisiin nähden ylivoimaisen läntisen aseistuksen saapuminen Ukrainaan - sekä siihen liittyvä venäläiset saavuttava epätarkka tieto sen laadusta ja määrästä. Ja kuin taivaan lahjana mahdottomaksi torjuttavaksi mainostetun ohjuksen tuhoaminen.

Tämä taktiikka on myös toiminut. Sen osoittaa esimerkiksi paniikinomainen asutusten evakuoiminen Zaporizzjan ydin­voimalan lähellä. Ja ilmeisesti myös Venäjän sodanjohdon yhä paheneva sekoilu.

Oma tulkintani Ukrainan sodan tämänhetkisestä tilanteesta on siis se, että Ukraina varustautuu ja valmistautuu hyökkäykseensä kuumeisesti ja materiaalisesti samaan aikaan kun se levittää stressaavia, mutta epätarkkoja tietoja venäläisille. 

Tätä ukrainalaiset tulevat tekemään niin kauan, kuin se tuottaa selvää tulosta. Ja sen jälkeen maataan puolustava ja hyvin motivoitunut Zelenskiyn armeija iskee hetkellä ja paikassa, jota venäläiset eivät osaa ennakoida. Ja jonka määrittämisessä ukrainalaisia auttavat läntiset tiedustelupalvelut.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että 

Twitteriläistä viisautta
Viinaa Bakhmutiin, Pernod Ricard!
Vasemmiston suosikki vaati länsimaita lopettamaan Ukrainan kannustaminen sotaan

 

Ukrainan hyökkää - vai hyökkääkö?

Tunnetun sanonnan mukaan totuus on sodan ensimmäinen uhri. Tämä tuli mieleeni lukiessani Ilta-Sanomista kenraalimajuri evp. Pekka Toverin ajatuksia Ukrainan viime aikoina uhoamista hyökkäysaikeista.

Hänen mukaansa Ukrainalla "ei ole kauheasti hyökkäyskykyistä joukkoa", joten saattaa olla, että sen hyökkäysaikeet jäävät pelkiksi aikeiksi. Näin siksi, että hyökkäyssota vaatii onnistuakseen selvästi vastustajaa suuremman sotilaallisen voiman, joten kyse saattaakin olla varsinaisten sotatoimien ennakoinnin sijasta psykologisesta pelistä, jolla pidetään yllä ukrainalaisten taistelumoraalia. 

Täältä suomalaisen sohvan pohjalta on kuitenkin mahdotonta arvioida miten vakavissaan Toveri lopultakaan jakaa ajatuksiaan. Suomihan ei tässä sodassa ole puolueeton, mutta venäläiset epäilemättä kuuntelevat täkäläisen kenraalin puheita. 

Näin meille jää Toverin puheesta kaksi mahdollisuutta. Joko hän on vakavissaan ja ukrainalaisten hyökkäysuho on pelkkää psykologiaa tai vaihtoehtoisesti kenraalimme on mukana ukrainalaisten juonessa ja harhauttamassa venäläisiä huolettomuuteen ennen alkavaa hyökkäystä. 

Tosiasioiden valossa Ukraina on joka tapauksessa tehnyt iskuja, jotka voidaan tulkita hyökkäyksen valmisteluiksi. Niitä ovat erityisesti venäläisten huolto- ja liikenneyhteyksiin kuten siltoihin ja ammusvarastoihin tekemät iskut. 

Toisaalta ne olisivat perusteltuja myös ilman tulevaa hyökkäystä, mikäli ukrainalaisten tavoitteena on "vain" tehdä venäläisten hyökkäysoperaatiosta mahdollisimman hankala ja kallis. Ja sitä kautta saattaa Putinin hallinto lopulta niin epäsuosituksi, että sotaan kyllästyneet venäläiset kaatavat sen samaan tapaan kuin tsaarin hallinto kaatui maaliskuun vallankumouksessa ensimmäisen maailmansodan aikana. 

Tosiasia joka tapauksessa on, että koska sodan uutisointi on mitä on, on täällä sodan katsomossa parasta vain seurata tapahtumien kulkua sitä mukaan kuin niistä saadaan tietoa. Siis vähän samaan tapaan kuin seuraamme urheilukilpailuja toivoen kerta toisensa jälkeen suomalaisten voittavan vastustajansa - ja samalla peläten, että nämä jäävät sittenkin tappiolle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Freudilainen lipsahdus ja teknologian taso
Tunnustus Ville Niinistölle
Kuinka Putin joutuu lopettamaan sotansa?

Vihreän siirtymän hintalappuja

IPCC:n mukaan maailman tiedeyhteisö on lähes yksimielisen varma siitä, että maailmaa uhkaa katastrofaalinen lämpeneminen, mikäli vihreää siirtymää ei nopeuteta entisestään. Ei siis liene epäselvää, etteikö näin myös tehtäisi ainakin Suomessa. 

Tässä mielessä eilisen päivän uutisanti oli hyvin mielenkiintoinen. Siinä nimittäin mainittiin muutamia hintalappuja tuolle siirtymälle. 

Ensimmäinen oli Iltalehden jutussa, joka koski ilmalämpöpumppuja. Niiden sisältämät F-kaasujen käyttöön on nimittäin pikavauhdilla lisätty uusia rajoitteita Euroopan Unionissa. Jutussa haastateltu asiantuntija kertoi, ettei silti ole syytä huoleen, koska vanhoja pumppuja saa päätöksestä huolimatta huoltaa ja korjata. 

Eli päätös koskee vain uusia ilmalämpöpumppuja. Asiat ovat sikälikin kunnossa, että korvaavia aineita on kyllä tiedossa. Mutta "ne ovat sitten palovaarallisempia ja räjähdysherkempiä, mikä vaatii huomiointia". 

Jos IL:n jutussa hintana oli pikemminkin välittömän turvallisuuden vaarantuminen kuin euromääräinen hinta, oli Helsingin sanomien uutisessa kyse riihikuivista euroista. Valtion teknillisen tutkimuslaitos nimittäin varoitti, että "fossiilienergian käytön vähentäminen syö vero­tuloja 500 miljoonalla eurolla".

VTT:n mukaan energiaverotulot kuitenkin olisi mahdollista turvata vuoteen 2035 saakka poistamalla sähkön ja lämmön yhteistuotannon sekä maatalouden energiaverotuet sekä laittamalla metsähake verolle ja nostamalla energiasisältöveroa. Samalla verotusta voitaisiin keventää toisaalla niin, että kasvihuoneet siirrettäisiin alhaisempaan sähköveroluokkaan ja päästökaupan piirissä käytetyiltä polttoaineilta poistettaisiin energiaveron hiilidioksidikomponentti.

Näillä toimenpiteillä energiaverotuksen tuotot vähenisivät VTT:n mukaan vain 100 miljoonaa euroa ilman, että syntyisi suurempaa haittaa. Jostain kai sekin raha olisi kuitenkin kerättävä, koska ei liene mahdollista, että ainakaan nykyinen hallitus - ja tuskin tulevatkaan niin kauan kuin mukana on poliittista vasemmistoa - vähentäisi vastaavalla summalla valtion kuluja. 

Nähtäväksi siis jää, millä tavalla energiaverotus muuttuu. HS:n jutun mukaan ainakaan teollisuus ei kuitenkaan kannata VTT:n ehdotusta. 

Sen edusmiehen mukaan "tilanteessa, jossa kestävästi tuotetun metsähakkeen käytön kasvu on välttämätöntä fossiilisia polttoaineita korvattaessa, energiaveron käyttöönotto tai edes sen suunnittelu antaa väärän signaalin uusia päästöttömiä tuotantoinvestointeja suunnitteleville energiayhtiöille". 

Lopuksi HS:n jutussa mainittiin vielä ikään kuin ohimennen valtiovarainministeriön työryhmän arvioineen "aiemmin, että liikenteessä fossiilipolttoaineiden käytön vähentyminen pienentää verotuloja 1,1 miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä". Ei liene vaikea arvata, että ne rahat eivät jää sähköautoilijoiden taskun, vaan kerätään heiltä pois tavalla tai toisella - joko suoraan autoveron tai auton käyttöön liittyvien maksujen kautta. 

Vai olisinko sittenkin väärässä ja nykyinen ja tai ainakin tuleva hallitus vähentäisi valtion kuluja parhaaksi katsomaltaan momentilta sen sijaan, että yrittäisi puristaa veronmaksajan kukkarosta viimeisenkin sentin? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus päätti nostaa valtionvelan 120 000 euroon perhettä kohti
Vihreän siirtymän toteutus on suunniteltava uudelleen
Vihreän politiikan uhri(t)

Käräjäoikeus ratkaisi Räsäsen tapauksen, mutta Lehtimäen kiirastuli jatkuu

Syyttäjänviraston ristiretkeläiset hävisivät käräjäoikeusessa taistelunsa Päivi Räsäsen (krist) tuomitsemiseksi kiihottamisesta kansanryhmää varten. Asiassa oli oudointa ehkä se, että yksi syyttäjän syytteistä todettiin jopa valhelliseksi - asia, jonka merkitystä ei voi yliarvioida pohdittaessa syyttäjän ammattipätevyyttä. 

Kuten olen jo aiemmin tähdentänyt, tämä farssi käytiin maassa, jossa valtio on oikein erikseen ohjeistanut, että luterilaisen seurakunnan tulee perustaa oppinsa Raamattuun. Tarkalleen ottaen se on todennut, että "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa".

Asiassa ei siis pitäisi olla mitään epäselvää: Räsänen on Suomen lain valossa ollut oikeutettu lainaamaan Raamatun jakeita arvostellessaan kirkon toimintaa, vaikka siitä tulisikin jollekin paha mieli. Siksi on järjetöntä, että valtionsyyttäjä on päättänyt lähteä ruuhkauttamaan oikeuslaitosta entisestään.

Eikä syyttäjän järki näytä palanneen edes käräjäoikeuden opastamana, vaan hän aikoo viedä tapauksen korkeampiin oikeusasteisiin. Näin siitä huolimatta, että nyt kuullussa ratkaisussa todettiin, etteivät Räsäsen esittämät mielipiteet ole olleet vihapuhetta, eikä hänellä ole ollut tarkoitus solvata homoseksuaaleja.  

* * *

Eilen saatiin hiukan lisävaloa myös Mika Lehtimäen tapaukseen. Sehän johti lopulta hänen itse pyytämäänsä eroon olympiakomiteasta, mikä ei kuitenkaan riittänyt miehisen veren makuun päässyttä Yleisradion toimitusta, vaan se jatkoi hänen kiirastultaan jatkamalla asian pöyhimistä väittämällä, että tapaukseen on liittynyt myös Lehtimäen aiemmin kiistämää fyysistä kontaktia.

Tämän Lehtimäki kuitenkin kiisti asianajajansa välityksellä uudemman kerran ja väitti edelleen, että kyse on ollut vain liian kaverillisista tekstiviesteistä öiseen aikaan. On siis syntynyt tilanne, jossa on sana sanaa vastaan - eli Ylen lähteen väite Lehtimäen omaa väitettä vastaan. 

Tapaus on nyt lähtenyt myös paisumaan, koska Olympiakomitean puheenjohtajan Jan Vapaavuoren (kok) epäillään hyssytelleen Lehtimäen tekoja ja häntä vaaditaan siksi eroamaan. Sitä hän ei kuitenkaan aio tehdä. 

Nähtäväksi siis jää, jääkö asia tähän, vai jatkaako se paisumistaan kuin pullataikina. Veripaltun ystäville jää tässä tilanteessa kuitenkin ainoaksi mahdollisuudeksi vain seurata vesi kielellä, kuinka paljon verta vielä roiskuu ennen kuin tapaus on loppuun taputeltu. 

Tosiasia kuitenkin on, että Mika Lehtimäen olisi kannattanut ymmärtää nykyajan feministinen henki ja jättää yölliset viestinsä lähettämättä - puhumattakaan siitä, jos hän on syyllistynyt Ylen väittämiin lähentelyihin. Tässä vaiheessa hänellä on joka tapauksessa vain huonoja vaihtoehtoja: maine on pilalla riippumatta siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut, eikä asiaa saa enää millään keinoin kokonaan korjatuksi. 

  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Raija Toiviaisen ristiretki ajoi karille - ja eläkeikäkin lähestyy
Miten uskonnonvapaudesta voitaisiin luopua?
#Metoo-henkiset haistoivat Mika Lehtimäen veren

Joe Biden uhkasi NATO:n riippuvalla reaktiolla

Kirjoitin muutama päivä sitten USA:n presidentti Joe Bidenin kommentista, joka hölmöydessään vertautui Britannian pääministeri Neville Chamberlainin toimintaan vuonna 1938. Silloinhan tämä siunasi Adolf Hitlerin naapuriinsa kohdistaman aggression Münchenissä, minkä seurauksena oli toinen maailmansota. Bidenin lausahduksen jälkeen käynnistyi puolestaan meneillään oleva Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

Ilokseni huomasin kuitenkin, että Biden lienee huomannut asian itsekin ja suuntasi kansanmurhaa tekemässä olevalle Vladimir Putinille viestin, jonka mukaan NATO ei katsoisi sivusta, mikäli tämän asevoimat käyttäisivät Ukrainassa kemiallisia aseita. Hänen mukaansa "reaktio riippuisi siitä, kuinka aseita käytettäisiin". 

Nähtäväksi siis jää, ottaako Putin viestin tosissaan. Ja ellei ota, niin tarkoittiko Biden sotilaallista vai jonkinlaista muuta reaktiota - ja syntyisikö Ukrainaan tilanne, jossa NATO:n ja Venäjän armeijat joutuisivat keskenään taisteluun.

Tässä tilanteessa paras ratkaisu olisi tietenkin se, että Putin tyytyisi Ukrainassa tavanomaisiin aseisiin ja todettuaan sotaretkensä hinnan aivan liian kovaksi vetäisi armeijansa pois naapurimaastaan. Huonoin ratkaisu puolestaan olisi se, että Bidenin puheet osoittautuisivat pelkäksi hämäysretoriikaksi, eikä NATO:lla olisi aikomustakaan lunastaa uhkaustaan aseellisesti. 

Tilanne itse sotatantereella on joka tapauksessa muuttumassa kaksijakoiseksi siten, että Kiovan seudulla Ukraina on ottanut yliotteen kun taas Venäjä on yhä lähempänä Mariupolin valtaamista. 

Lisäksi Ukraina on kertonut iskeneensä menestyksellisesti Venäjän laivastoa vastaan. Ja samaan aikaan joukko venäläisiä kansalliskaartin sotilaita on kieltäytynyt osallistumasta Ukrainan taisteluihin. 

Tässä tilanteessa erityisen mielenkiintoista on se, että Kiovan ympäristön sotatoimiin on ilmeisesti osallistunut myös amerikkalaisia vapaaehtoisjoukkoja. Nähtäväksi jää, onko heistä ja muista vapaaehtoisista sodan ratkaisijoiksi, vai jäävätkö he vain yhdeksi tämän tragedian vähäisistä alaviitteistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Joe Biden - Putinin hyväntahtoinen hölmö
Venäjällä orastavaa kapinaa, Putinilla sairautta ja Bidenilla tapaaminen
Halla-aho älyllisesti rehellisenä

Marin antoi signaalin Moskovaan ja Washingtoniin

Pääministeri Sanna Marin (sd) astui eilen Tasavallan Presidentin tontille ottaessaan kantaa Suomen NATO-jäsenyyteen. Hänen mukaansa jäsenyyttä tuskin haetaan hänen pääministerikautensa aikana. 

Suomi ei pääministerin mukaan ole jäsenyyttä hakemassa eikä edes keskustelemassa aiheesta. Niinpä hän muotoili, että "sanoisin, että tämä on erittäin epätodennäköistä".

Kolumnisti Timo Haapalan (Ilta-Sanomat) mukaan - aivan oikein - "Marinin puheet menivät suoraan Venäjän Vladimir Putininin lapaan". Ja juuri niinhän tässä pääsi tapahtumaan. 

Asiaa ei enää auta se, että pääministeri ryhtyi kohun synnyttyä selittelemään puheitaan. Signaali Moskovaan ja myös Washingtoniin oli jo annettu: Suomen hallitus ei anna kansainvälisen tai edes Itämeren turvallisuustilanteen muutosten vaikuttaa NATO-kantaansa, vaan puhe maamme vapaasta optiosta on pelkkää liturgiaa.

Arvoisa lukijani saattaa tässä vaiheessa ajatella, että hyvähän Professorin on blogissaan arvostella pääminiterin toimia. Siksi koen tarpeelliseksi kertoa nuorelle pääministerilleni myös sen, mitä hän olisi voinut sanoa - jos nyt oli pakko sanoa mitään - tuottamatta Suomelle suurempia ongelmia kuin mahdollinen astuminen ulkopolitiikkaa johtavan presidentin varpaille.

Se on hyvin yksinkertaista - joskin ilmeisesti liian vaikeaa Sanna Marinille. Hän olisi nimittäin voinut todeta, että Suomen liittyminen läntiseen puolustusliittoon riippuu eurooppalaisen turvallisuustilanteen kehityksestä. Myös tämä olisi ollut viesti sekä Moskovaan että Washingtoniin, mutta vaikutukseltaan varsin erilainen kuin Marinin antama signaali.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjä ratkaisee sen, liittyykö Suomi Natoon
Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?
Oi äiti Venäjä, miksi pakotat meidät Natoon?

Ruotsalainen paperitiikeri pullistelee

Yhteiskunnalla on paljon sellaisia toimia, joista ei ole akuuttia hyötyä vaan pelkkää rahanmenoa. Suurin niistä on armeijan eli puolustusvalmiuden ylläpitäminen. 

Suomessa tähän toimintaan kuluu vakinaisten sotilaiden ja äärimmäisen kalliin sotakaluston ylläpitäminen sekä lähes kaikkien nuorten miesten ja vapaaehtoisten naisten elämästä 6-12 kuukauden uhraaminen varusmiespalveluun. Tämä kaikki näkyy epäilemättä valtion vauraudessa. 

Tämä lienee ollut syy siihen, että Ruotsi päätti lopettaa yleisen asevelvollisuuden vuonna 2010 ja suunnata voimansa lähinnä kriisienhallintaan. Tämän linjauksen seurauksena maasta alkoi kadota koulutettu reservi, jollainen tekee Suomen asevoimista maamme kokoa merkittävästi suuremman voiman.

Ruotsi havaitsi nopeasti tehneensä virheen asevelvollisuuden lopettamisessa ja se palautettiin osittain vuodesta 2018 alkaen. Vahinko on kuitenkin pitkäaikainen, sillä kestää kauan, ennen kuin ruotsalaisten puolustuskyky saavuttaa edes kohtuullisen tason suhteessa maan pinta-alaan. 

Tätä taustaa vastaan on ymmärrettävä ruotsalaisten viime päivien näyttävät toimet Gotlannissa. Keino on vanha ja tunnettu kaikenlaisista paperitiikereistä: tosiasiallinen heikkous halutaan peittää suuriin puheisiin ja aseiden näyttävään kalisteluun. 

Syynä ruotsalaisten aktivoitumiseen Itämeren keskellä sijaitsevassa saaressa on luonnollisesti venäläisten viime aikana kasvanut aktiivisuus Itämerellä ja laajemminkin. Eikä merkityksetöntä liene sekään, että osa ruotsalaisjoukoista siirrettiin Gotlantiin amerikkalaisella kuljetuskoneella - signaali on selvä: länsinaapuri haluaa ilmaista, ettei se ole aggression sattuessa yksin.

Tiedä sitten, mitä amerikkalaiset tekisivät tositilanteessa. Selvää on kuitenkin, ettei Ruotsi joudu sotilaallisten aggressioiden kohteeksi ilman, että ne ulottuvat myös Suomeen. 

Venäläisten uhka on Suomessa ollut kautta historian paljon Ruotsia konkreettisempi ja maassamme on juuri siksi uhrattu niin paljon oman puolustuskyvyn ylläpitämiseen. Ja se puolestaan selittää suomalaisten matalan profiilin armeijan liikkeistä - ei tarvitse uhota, jos voi luottaa oman puolustuksen pelotuskykyyn, joka tunnustetaan myös muualla. Eikä vähiten Venäjällä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maan ystävien puolustusdoktriini jäi epäselväksi
Pienen ei kannata leikkiä turvallisuudella
Ammattisotilas, kestävyysvaje ja tulevaisuuden haasteet

Reviiritapaus Itäkeskuksessa

Linnut ilmaisevat oman reviirinsä laulamalla. Talitintti laulaa titityytä tai tityytä ja mustarastas viheltelee huilumaisia säveliään.

Helsingin Itäkeskuksessa asuvat uussuomalaiset sen sijaan eivät paljon laulele reviireistään. Tuoreen tiedon mukaan he sen sijaan kaappaavat keskenkasvuisia autoonsa, uhkailevat heitä aseilla ja pakottavat haukkumaan itseään sosiaaliseen mediaan.

Tämä nyt esille noussut tapaus oli jatkoa monille muille uutisille, jotka ovat kertoneet siitä muutoksesta, jonka taustalla on niin sanottu turvapaikkapolitiikka, jossa oleellista ei tunnu olevan hädänalaisten auttaminen, vaan prosessia pyörittävän kantaväestön suvaitsevaiseksi väitetty moraaliposeeraus. 

Suomessa asiasta vastaavien sisä- ja ulkoministereiden salkut ovat Vihreillä. Kyseiset ministerit (Ohisalo ja Haavisto) ovat jälleen viestittäneet maailmalle, ettei Suomi tule heidän johdollaan sulkemaan rajojaan kehitysmaalaisten virralta. Ei edes siinä tapauksessa, että sen taustalla olisi samankaltainen hybridisodankäynti maatamme vastaan, kuin parhaillaan on menossa Valko-Venäjän ja EU:n rajalla.  

Arvoisa lukijani muistaa epäilemättä erinomaisesti, kuinka tehokkaasti ex-pääministerin lupaus kotitalonsa luovuttamisesta kantautui Irakiin ja johti vuoden 2015 kansainvaelluksen aikana siihen, että Suomeen saapui hädänalaisten syyrialaisten sijasta joukoittain parempaa elintasoa etsiviä irakilaisia. Niinpä voimmekin seuraavaksi jäädä odottelemaan, millä tavoin sisä- ja ulkoministeriemme kannanotot vaikuttavat Suomeen suuntautuviin tulijavirtoihin. 

Ja millä tavalla he aikanaan vaikuttavat maamme jakamiseen liittyviin reviirivisertelyihin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maria Ohisalon ratkaisut jengirikollisuuteen: perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä nuorisorikoskoordinaattorin rekrytoiminen
Haaviston lain vastaisesti vaihtama virkamies otti vastuun terrorismista - mutta se kuuluu silti Marinin kabinetille
Turvapaikanhakijoiden kansallisuudet eivät osoita kansainvälisen suojelun tarvetta

Vastinetta puolen miljardin Yle-verolle

Suomalaiset veronmaksajat ja yritykset on pakotettu tukemaan yleisradiotoimintaa noin 500 miljoonalla eurolla vuodessa. Sen vastineeksi meille on luvattu korkeatasoista ja puolueetonta tiedonvälitystä.

Tästä esimerkkinä verorahoitteinen mediamme julkaisi eilen jutun, jossa pohdittiin sosiaalisessa mediassa yleisesti käytössä olevien emojien käyttöä. Koska asia on puolen miljardin euron arvoinen, autan tämän tärkeän tiedon levittämisessä kansan keskuuteen.

Ensinnäkin moni ihminen käyttää omaa ihonväriään tummempia emojeja. Suuri kysymys kuuluu, että onko sopivaa, jos valkoinen ihminen käyttää ruskeaa peukkua.

Asiassa on haastateltu monimuotoisuuskonsulttia, jonka mukaan vastaus riippuu tilanteesta. Pahinta on, mikäli peukuttaja sivuuttaa oman valkoisuutensa eikä tiedosta oman ihonvärinsä tuomia etuoikeuksia. 

Hän jopa rinnasti ruskean emojin käyttämisen kulttuuriseen omimiseen ottaen vertauskohdaksi hijab-emojin käyttämisen silloin, kun ei itse verhoudu sellaiseen. Perusteluna näkemykselle hän esitti, että vain musliminainen voi tietää, miltä huivin käyttö todellisuudessa tuntuu ja mitä syrjinnänmuotoja käyttäjään kohdistuu.

Juttuun haastateltiin myös sukupuolentutkijaa, joka huomautti, että ruskean emojin käytön syynä saattaa joskus olla myös häpeä omasta valkoisesta ihonväristä. Sen osalta hän ystävällisesti huomautti, ettei tähän syyllisuuteen kannata jäädä "vellomaan", koska ihminen ei voi mitään ihonvärilleen.

Sukupuolentutkija huomautti myös, että emojeissa käytetty keltainen väri on ongelmallinen, koska sen jälkeen kun siihen on lisätty käsiä ja jalkoja, olemme alkaneet nähdä sen valkoihoisena. Tässä kohtaa jouduin kiittämään nöyrästi, koska ilman tätä ohjeistusta en olisi ehkä huomannut tätä asiaa ja sen ongelmallisuutta.

Jutussa on muutakin tuikitärkeää informaatiota emojien käytöstä ja niiden valikoimaan sisältyvistä stereotypioista. Siinä valistetaan meitä esimerkiksi tiedolla siitä, että monietniset pariskunnat saavat käyttöönsä uuden emojin. 

Se on pariskuntamerkki, jossa "kunkin" puolison ihonväriä ja sukupuolta voi säätää. Harmi kyllä, jutussa ei mainita, viittaako siinä käytetty sana "kunkin", että myös puolisoiden lukumäärä on valittavissa. 

Jutusta valveutuneena huomasin kuitenkin sellaisen kauhean puutoksen, ettei käytettävissä ole emojia, jossa myös puolisoiden lajin voisi valita eikä monilajiselle parisuhteelle siten ole käytettävissä omaa emojia. Ja vielä vähemmän sellaista on polygaamiselle monilajiselle suhteelle. Voisivatkohan yleisradion toimittajat tai vaikkapa Helsingin yliopiston sukupuolentutkijat suunnitella sellaiset?

Kaiken kaikkiaan koen jutun luettuani saaneeni vankkaa vastinetta maksamalleni Yle-verolle. Ilman edellä referoimani jutun lukemista en olisi tullut ajatelleeksi emojien monia merkityksiä, ja olisin saattanut ajattelemattomuuttani syyllistyä jonkinlaiseen emojien vihakäyttöön ja kulttuuriseen omimiseen. 

Kiitos tämän puolen miljardin veron, riski sellaiseen on nyt selvästi pienempi ja sen seurauksena maailma epäilemättä pelastuu. Niinpä maksan entistä tyytyväisempänä oman vero-osuuteni korkeatasoisen ja puolueettoman yleisradiotoiminnan tukemiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maria Ohisalo valehteli - Yle salasi ministerin arvostelun
Ylen toimintaa valaiseva metsäkeskustelu
Muhammed ja Ylen intiaanipäähine

Kokoomus päätti muuttaa viestintäänsä

Kokoomusjohto on havainnut sen itsestäänselvyyden, etteivät he kilpailekaan Vihreiden kanssa samoista äänestäjistä. Siis saman asian, josta kirjoitin jokin aika sitten. 

Niinpä vanha porvaripuolue aikoo painottaa viestinnässään asioita, jotka vetoavat konservatiiviseen tai perusporvarilliseen äänestäjäryhmään. Tarkoituksena on vedota Perussuomalaisten kannattajiksi siirtyneisiin äänestäjiin, mutta nähtäväksi jää aikooko puolue mahdollisesti valtaan päästessään noudattaa samoja periaatteita myös päätöksissään.

Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että kokoomuslaiset ovat olleet vailla realistista kansan lukutaitoa ja ottaneet todesta punavihreiden toimittajien hallitseman valtamedian luoman maailmankuvan, jota hallitsevat arvoliberaalit arvot ja ympäristöhuolet. Kansa on toki edelleen paljon toimittajakuntaa arvokonservatiivisempaa ja ympäristörealistisempaa.  

Perussuomalaisten kannalta Kokoomuksen linjaus luo tietenkin haasteita, sillä on hyvinkin mahdollista, että jokin osa puolueen kannattajista ottaa todesta orpolaisten poliittisen suunnanmuutoksen. Tilannetta ei tässä suhteessa ainakaan paranna se, että puolueen siipien alta ulostetun entisen nuorisopoliitikkojoukon tarkoituksena on panna pystyyn uusi Sinimusta puolue. 

Näin siitä huolimatta, että Sinimustat jäänevät poliittisesti merkityksettömäksi. Toisaalta - mikäli puolue saa mainittavaa kannatusta - voi käydä myös niin, että äärimmäistä ajattelua edustavana se normalisoi median suhdetta Perussuomalaisiin, mikä aiheuttaisi Kokoomuspuolueelle entistä suurempia profiloitumis- ja uskottavuusongelmia suhteessa äänestäjäkuntaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Markkinatalouden kannattajat eivät ole arvoliberaaleja
Petteri Orpo päätti valehdella vastoin parempaa tietoansa
Perussuomalaisten nuoret ja hallinnon tasa-arvoinen toiminta

Mainio uutinen jääkarhuille ja muille huolestuneille

Kertoessani, että pohjoisen merijään laajuus käväisi syyskuussa mittaushistorian toiseksi pienimmässä koossaan, lupasin palata sen pinta-alatietoon heti kun se ilmestyy. Nyt tuo kuukauden keskiarvotilasto  on ollut käytettävissä pari päivää, joten saatettakoon se alla olevan kuvan muodossa arvoisan lukijani tietoon.

Kuvasta nähdään, että siinä missä napajään laajuus käväisi mittaushistorian toiseksi pienimpänä, jäi sen pinta-ala neljänneksi tässä vertailussa. Ylivoimaista kärkisijaa molemmissa tilastoissa pitää vuosi 2012. Pinta-alatilastossa kuluvan syyskuun alle jäävät lisäksi vuosien 2007 ja 2016 lukemat.

Uutinen on aivan mainio jääkarhujen ja muiden arktisen ilmaston lämpenemisestä huolestuneiden tahojen kannalta, sillä jään minimipinta-alan ennätys täytti tänä vuonna jo seitsemän vuotta. Se on aivan jotain muuta kuin alan professorin vuoden 2012 pelko jään sulamisesta kokonaan neljässä vuodessa.

Iloinen uutinen on myös edelle NSIDC:n tilastojen perusteella piirtämäni käyrän muoto, joka ainakin omaan silmääni näyttäisi osoittavan pohjoisen napajään pinta-alan supistumisen pysähtymistä - tai ainakin huomattava hidastumista - tämän vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin jälkeen. Ainakaan se ei tue ajatusta jään sulamisen hurjasta kiihtymisestä.

Se kieltämättä kuitenkin ihmetyttää, ettei tästä tilastotuloksesta ole uutisoitu lainkaan samassa mittakaavassa kuin tapahtui silloin, kun vuoden 2012 tilastot saatiin käyttöön. Eikö näinä ilmastoahdistuksen aikoina olisi huolestuneiden ihmisten ja jääkarhujen kannalta hyvä, että edelle piirrettyä kuvaa jaettaisiin kaikissa vakavasti otettavissa tiedotusvälineissä ja myös luotettavissa sosiaalisissa verkostoissa? Ja ehkäpä se ansaitsisi tulla mainituksi myös aikamme tunnetuimman ilmastogurun tunteikkaissa esityksissä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmasto on lämmennyt lähes yhdellä asteella - mutta mistä?
Arktinen merijään laajuuden tämän vuoden minimi oli tilastojen toiseksi pienin
Nuoret ilmastoaktivistit Stalinin jalanjäljillä?

Kuinka lopettaa vihervasemmistolainen mielipidediktatuuri?

Eläkeläismies Reijo Tossavainen (ps) kiinnitti Oikean Median blogissaan eilen huomiota toimittajakuntamme punavihreään poliittiseen agendaan käyttäen esimerkkinä Suomen Uutiset -lehden pääkirjoitusta Helsingin Sanomien viime vuosien yhä kiihtyvästä muutoksesta.

Taustalla on tutkimustieto, jonka mukaan journalistiikan ja viestinnän opiskelijoista Vihreitä kannatti 47,7%, Vasemmistoliittoa 27,3%, Sosiaalidemokraatteja 11,4 prosenttia, Kokoomusta 4,5%, Keskustaa 4,5% ja Piraattipuoluetta 4,5% vastaajista. Perussuomalaisten tai tai Kristillisten kannattajia kyselyssä ei löytynyt.

Vuonna 2012 puolestaan tutkittiin toimittajan ammatissa työskentelevien poliittisia näkemyksiä. En löytänyt alkuperäistä lähdettä, mutta Ylen jutun mukaan toimittajista 26% kannatti Vihreitä ja 18% Kokoomusta. Lisäksi siinä kerrottiin, että "44 prosenttia ei äänestäisi missään nimessä perussuomalaisia". Silloin soinilaista puoluetta ilmoitti kuitenkin kannattavansa 2% vastanneista. Muista puolueista ei jutussa mainita mitään.

Toimittajien puoluekantajutun ajatuksia herättävin kohta oli kuitenkin se, että Yle, Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat kieltäytyivät osallistumasta tutkimukseen. Siten siitä puuttuivat suurimpien valtamedioidemme toimittajat, eli se kertoi lähinnä paikallismedioissa työskentelevien toimittajien näkemyksistä.

Se ehkä osin selittää kokoomuksen yllättävän suurta kannatusta toimittajien joukossa (suhteessa opiskelijoihin). Mahdollisina muina syinä tulevat mieleen sekä iän mukanaan tuoma konservatiivisuuden kasvaminen tai poliittisten näkemysten vaihtelu eri aikakausina. Eli ehkäpä nyt työssä olevien näkemykset olivat jo nuorena erilaisia kuin nykyisillä opiskelijoilla.

Syytä mainittujen toimitusten pois jäämiseen ei ole kerrottu, mutta Ylen ja Sanomatalon uutisvirtaa seuranneille lienee selvää, että niiden osalta tulokset olisivat olleet samansuuntaisia kuin journalistien opinahjoista havaitut - elleivät sitten vieläkin punavihreämmät. Ehkä sitä ei haluttu viestittää näiden valtamedioiden koko väestön (paljon oikeistolaisempia) näkemyksiä myötäilevälle lukijakunnalle.

Mutta palataan takaisin alkuun. Tossavainen nosti asian esille ja minä jatkan kysymällä, että mitä lehdistömme yksipuoliselle poliittiselle värittyneisyydelle olisi tehtävissä?

Onhan toimittajillakin oikeus poliittisiin näkemyksiin, ja jopa sellaiseen kelvottomaan toimitustyöhön, jossa omat näkemykset värittävät ja vääristävät tiedonvälitystä (täällä tuore esimerkki). Paitsi ehkä Ylellä, joka on veronmaksajien rahoittama ja siksi sillä pitäisi olla velvollisuus mahdollisimman objektiiviseen tiedonvälitykseen.

Itse en näe asian korjaamiseen oikeastaan muuta keinoa kuin ei-vihervasemmistolaisesti ajattelevien nuorten kannustamisen journalistiikan ja viestinnän opiskeluun. Tie on pitkä ja hidas, mutta ottaen huomioon median valtavan vaikutuksen kaikkiin elämänalueisiin olisi sille tielle kuitenkin lähdettävä.

Mutta mistä me löydämme ne nuoret, jotka uhraisivat elämänsä pelastaakseen suomalaisen tiedonvälityksen uskottavuuden? Siis ne sankarit, jotka vapauttaisivat suomalaiset vihervasemmistolaisen toimittajakunnan mielipidediktatuurista?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaikkien kotimaisten valemedioiden äiti
Media värittää maailmankuvaamme
Jounalistin ohjeet ja valtamedian todellisuus