HS:n Paavo Teittinen on tekemässä juttua Wille Rydmanin viesteistä vuodelta 2016

Tänä aamuna en voi olla kirjoittamatta Wille Rydmanin tapauksesta. Hän nimittäin kertoi eilen sosiaalisessa mediassa Helsingin sanomain hänestä aiemmin valheellisia väitteitä julkaisseen ja siksi rikostutkinnassa olevan toimittajan Paavo Teittisen ottaneen yhteyttä. 

Teittisen viestin sisältö oli seuraava: "olin sinuun yhteydessä pyytääkseni kommenttia mahdollista juttuani varten. Selvitän tietoja, jotka liittyvät entiselle puolisollesi vuonna 2016 kirjoittamiisi viesteihin. Näissä viesteissä olet käyttänyt muun muassa rasistista kieltä. Pyydän olemaan yhteydessä tämän päivän aikana, jos haluat kommentoida ko. viestejä ja niiden sisältöä."

Rydman totesi viestissään, että "on HS:llä pokkaa. Toimittaja ja hänen lähteensä, jotka ovat jo valmiiksi rikostutkinnassa minuun kohdistuvasta törkeästä kunnianloukkauksesta, lähtevät uuteen hyökkäykseen. Ei ole niin matalaa rimaa, ettei HS sitä alittaisi. Jos rima on maassa, Teittinen kaivaa tunnelin sen ali."

Asiaan otti kantaa myös Suomen Kuvalehden toimittaja Mikko Niemelä kirjoittamalla, että "@PaavoTeittinen saat tästä ministerin tviitistä hyvän siteerauksen juttuun. Kertoo olennaisen hänen suhtautumisestaan koko asiaan".

Nähtävästi kahden suomalaisen ns. "laatulehden" toimittajat ovat vaipuneet niin alas, että ryhtyvät jätetyksi tulleen naisen koston välikappaleiksi. Ja vielä jatkavat tässä roolissa siitä huolimatta, että nainen oli syöttänyt jo aiemmin niin paksua pajunköyttä, että tämän työkaluksi ryhtynyt Teittinen on joutunut rikostutkinnan kohteeksi - ja toivottavasti saa aikanaan myös rikostuomion.  

Ihmettelen syvästi suomalaisen ns. laatulehdistön kadonnutta tasoa. Kun ei enää osata kirjoittaa oikeista asioista, kelpaavat jopa seitsemän vuotta vanhat yksityisviestit toimittajan aiheeksi ikään kuin niiden julkaisufoorumi olisi jokin roskalehti. Säälittävää.

* * *

Ei yhtä vanhaa asiaa ilman toista, joten kirjoitan tähän loppuun myös ilmastoasiaa. Näin siksi, että Helsingin sanomat otti pääkirjoituksessaan kantaa ministeri Kaj Mykkäsen (kok) kommenttiin, jonka mukaan keskeisin ilmastotoimi Suomessa on tehtaanpiippujen tulppaaminen. Otin pari päivää sitten itsekin kantaa asiaan huomauttamalla ihmiskunnan edistyksen perustuneen tieteeseen ja teknologiaan - ja muistuttaen, että metsien hiilinieluja uhkaavat lämpenevässä ilmastossa hyönteistuhot.

Ilmastonmuutosta on kommentoinut myös Petteri Taalas, jonka mukaan Kreikan saaristossa nähdään nyt ilmastotutkijoiden jo 1980-luvulla ennustamia ongelmia. Tämä sai minut jälleen kerran katsahtamaan pohjoisen merijään laajuuden kehitystä. Senhän voisi kuvitella sulavan juuri nyt todella rivakasti, koska Pohjoisen Atlantin pintavesi on lämpöisempää kuin koskaan mittaushistorian aikana. 

Yllätykseni oli melkoinen kun havaitsin, että pohjoisen merijään laajuus on ajankohtaan nähden (heinäkuun 24. päivä) tilaston kymmenenneksi pienin. Taakse jäävät vuodet 2007, 2011, 2012, 2013, 2016, 2017, 2019, 2020 ja 2021.

Totta on kuitenkin se, että kun viimeksi kirjoitin aiheesta merijää oli laajimmillaan sitten vuoden 2014 eli sen suhteellinen laajuus verrattuna lähivuosiin on pienentynyt. Sen sijaan ennätysvuoteen 2012 verrattuna pohjoisen merijään laajuus on reilut viisi prosenttia suurempi - viimeksi kirjoittaessani ero oli hiukan alle viiden prosentin - joten siihen nähden se on pikemminkin laajentunut kuin supistunut. Tämä voi toki johtua myös vuoden 2012 anomalian poikkeuksellisuudesta. 

Saa siis nähdä, virtaako Pohjois-Atlantin lämmin vesi lopultakin arktiselle alueelle ja ryhtyy sulattamaan pohjoista merijäätä. Ja sitä kautta tuo yhä lähemmäksi sitä päivää - joka ilmastotutkijoiden mukaan on väistämättä edessä - että arktinen jää sulaa kokonaan pois.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS katkeroituneen naisen työkaluna

Helsingin sanomat jatkoi valheellista uutisointiaan
Nostaako El Niño maapallon keskilämpötilan uuteen ennätykseen?

Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa

Petteri Taalas totesi aikanaan, että Suomessa keskitytään ilmastonmuutoksen torjunnassa liikaa hiilinieluihin sen sijaan, että panostettaisiin fossiilisten päästöjen vähentämiseen. Tämän seurauksena on vaadittu muun muassa vähentämään taloutemme yhtenä selkärankana toimivia metsäteollisuudelle raaka-ainetta tuottavia metsien hakkuita.

Tämä keskustelu sai mielenkiintoisen lisän tämän aamun Helsingin sanomissa, joka raportoi Science-lehden julkaisemasta uudesta tutkimuksesta. Sen mukaan nykyisten metsien kyky sitoa hiiltä ei kasvaisi kovinkaan paljon metsätalouden lopettamisesta, koska metsien maanpäälliset hiilivarastot kasvaisivat vain 15–16 prosenttia nykyisestä, jos ihminen jättäisi metsät rauhaan.

HS:n jutussa oli haastateltu tutkimusprofessori Annika Kangasta, joka totesi, että "metsien hiilinieluilla ei ilmastomuutosta taklata, mutta se on tietenkin helppo sanoa, koska olin sitä mieltä jo ennestäänkin. Hämmästyttävää on korkeintaan mittakaava, eli että kaiken metsätalouden lopettaminen vastaa vain neljän vuoden päästöjä."

Hän totesi myös sen itsestäänselvyyden, että metsätaloudesta luopuminen veisi kannusteen myös suojella metsiä tuhoilta, koska "jos... puulla ei ole arvoa eikä ole syytä pitää metsästä huolta. Kenenkään ei kannata tehdä mitään, jos tulee metsäpalo tai tuhohyönteisiä".

Metsätaloudesta elävässä Suomessa elävänä toivon, että tämä tutkimus panee pisteen sille höperehtimiselle, jota täällä on harrastettu ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä. Ja hyödynnetään maamme tärkein uusiutuva luonnonvara täysimittaisesti - toki huolehtien nykyiseen tapaan siitä, että niiden terveys ja eliölajien monimuotoisuus säilyvät myös tulevaisuudessa.

Lopuksi on todettava, ettei nyt esille nostettu tutkimus ei suinkaan ole ainoa johtopäätöksessään. Olenhan itsekin raportoinut samansuuntaisesta raportista, jonka mukaan mikään siinä tutkituista metsien hoitomuodoista ei yksiselitteisesti torju ilmastonmuutosta eli samanaikaisesti kasvata hiilinielua, vähennä yläilmakehän säteilyepätasapainoa ja alenna alailmakehän lämpötilaa. Sen tehneiden tutkijoiden mukaan Euroopan metsiä ei tule ajatella keinona hillitä ilmastonmuutosta koska niiden avulla siihen ei ole mahdollista vaikuttaa merkittävästi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Päästökauppa ja narun päässä oleva pässi
Ilmastonmuutoksen suurimmat uhat
Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

Suomalaisten syyllistäminen on syytä lopettaa!

Me suomalaiset olemme saaneet tottua siihen, että meitä syyllistetään ilmastonmuutoksen aiheuttamisesta. Koska Suomen kokonaispäästöt ovat kohtuullisen pienet, vedotaan siihen, että henkeä kohden laskettuna ne ovat kuitenkin suuret (esimerkki). 

Siksi oli hauska huomata, että maailmanpankin keräämien tietojen mukaan hiilidioksidipäästämme henkeä kohden olivat vuonna 2019 pienemmät kuin esimerkiksi kiinalaisilla, eteläafrikkalaisilla, malesialaisilla. turkmenistanilaisilla tai palaulaisilla. Syynä tähän on se, että meidän päästömme ovat supistuneet nopeasti kun taas monilla muilla mailla tällaista käännöstä ei ole tapahtunut. 

Näemme myös, että tässä suhteessa suurimpia päästelijöitä ovat Persianlahden rantavaltiot Qatarin johdolla. Ja muita "huippumaita" ovat esimerkiksi Kanada, Luxemburg, Australia ja USA. Myös Venäjä, Tshekki, Puola ja Viro ovat 30. sijalla köllöttelevän Suomen edellä. 

Oli myös mielenkiintoista katsoa, kuinka sijoilla 31-35 sijaitsevien valtioiden hiilidioksidipäästöt ovat kehittyneet suhteessa Suomeen. Niistä vain Irlannin päästöjen kehitys oli edes lähes samankaltaisesti laskeva kuin Suomella. Iranilla oli loivaa laskua, Bahamalla kasvu oli pysähtymässä ja Mongolialla kasvoi edelleen. Israelin päästökehityksessä oli aiemmin jopa nopeampi lasku kuin Suomella, mutta sekin näyttäisi pysähtyneen. 

Siten ainakin tässä käsittelemäni tilaston valossa on selvää, että suomalaisten sijoitus henkeä kohden lasketuissa hiilidioksidipäästöissä on kovaa vauhtia putoamassa. Siksi on jännittävä nähdä, missä vaiheessa suomalaiset mediat havahtuvat tähän tosiasiaan ja kehuvat meitä suomalaisia esimerkillisestä toiminnasta. Vähintäänkin medioiden olisi syytä lopettaa meidän syyllistämisemme!

* * *

Tässä yhteydessä en voi olla kirjaamatta muistiin sitä, että Maailman ilmatieteen järjestö WMO teki seuraavaksi viideksi vuodeksi ennusteen. Sen mukaan vuosien 2022–2026 aikana nähdään 93 prosentin todennäköisyydellä mittaushistorian lämpimin vuosi ja samanlaisen 93 prosentin todennäköisyydellä tämän vuoden alusta alkaneen viisivuotisjakson keskilämpötila on korkeampi kuin sitä edeltäneellä viisivuotisjaksolla.

Jäädäänpä siis seuraamaan tilanteen kehitystä, sillä Petteri Taalaksen johtaman organisaation ennusteen täytyy tarkoittaa sitä, että erityisesti muuta maailmaa nopeammin lämpenevää arktista peittävä merijää sulaa viimeistään vuoden 2026 syyskuussa pienemmäksi kuin koskaan ennen vuodesta 1979 alkaneen mittaushistorian aikana. Sillä sehän on se tilasto, jota tässä blogissa on seurattu jo vuodesta 2017.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uutta tietoa ilmastomalleista
Saksa on hiilidioksidipäästöjen suurvalta, mutta nielukääpiö
Pohjoisen merijään pinta-ala ei ole supistunut sitten vuoden 2001, mutta onko nyt alkanut muutos?

WMO: Jäätiköiden sulamista ei voi enää estää

Helsingin  sanomat julkaisi lyhyen tiedejutun, jonka otsikon mukaan "Jäätiköiden sulamista ei voi enää estää, sanoo Maailman ilma­tieteen järjestö". Siinä kerrottiin, että "kahdeksan viime vuotta ovat olleet mittaushistorian lämpimimpiä".

Jutun taustalla on suomalaisen Petteri Taalaksen johtama WMO, ja ilmeisesti sen vuoden 2022 ilmaston tilaa koskeva raportti. Johtajan itsensä mukaan ”olemme jo menettäneet pelin jäätiköiden sulamisen estämisen osalta, koska hiilidioksidipäästöt ovat niin suuret".

Uutisen luettuani kävin tietenkin katsahtamassa, onko myös arktisen merijään kohdalla tapahtunut yhtäkkistä sulamista. Niinpä katsoin NSDIC nettisivulta, onko jään laajuus supistunut aiempia vuosia nopeammin. 

Hämmästyin kyllä jonkin verran, sillä jään laajuus olikin ajankohtaan (vuoden 110. päivä) nähden suurin sitten vuoden 2013 ja olipa se ollut nykyistä laajuuttaan pienempi myös vuosina 2004-2007. Nähtäväksi jääkin, milloin jää alkaa jälleen sulaa. 

Seuraavaksi piirtelin NSDIC:n julkaisemien tietojen perusteella kuvaajan pohjoisen merijään maaliskuun keskilaajuuden ja keskipinta-alan välisen suhteen kehityksestä vuosina 1979-2023. Yllätykseni oli melkoinen, kun katsahdin työni tuloksena syntynyttä kuvaa.

Näkyyhän siinä nimittäin, että sinisellä merkityn jään laajuuden (alue, jolla esiintyy jäätä, vähän kuin reikäjuustosiivun koko laskien rei´ät mukaan) ja punaisella merkityn jään pinta-alan (ilman reikiä) välinen suhde oli pienentynyt mittaushistorian aikana. 

Samalla nähdään myös, että jään laajuus on tosiaankin pienentynyt aika lailla tasaisesti kun taas sen pinta-alassa ei ole tapahtunut niinkään suuria muutoksia. Asiaa selventääkseni piirtelin vielä kuvan, jossa on esitetty edellä mainitun kahden tilaston eron muutos eli vähennetty jään pinta-ala sen laajuudesta. 

Näemme, että tuossa erossa tapahtui valtava muutos vuoden 1987 jälkeen, vähäisempi lasku vuosina 1988-2007 ja sen jälkeen 2008 jälleen pudotus, kunnes tilastojen välinen erotus on pysynyt varsin vakaana tai ehkä jopa keskimäärin kasvanut hieman. En uskalla edes arvailla, kuinka kehitys kehittyy tämän jälkeen. 

En osaa myöskään päätellä näiden muutosten syitä pois lukien vuosien 2007-2008 välillä tapahtunut muutos, joka saattaisi johtua siitä, että arktisen merijään tila muuttui vuoden 2007 kieppeillä paksusta ja epämuodostuneesta ohuemmaksi ja yhtenäisemmäksi jääpeitteeksi, minkä seurauksena paksun ja epämuodostuneen jään osuus laski puoleen, eikä ole sen jälkeen palautunut. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Etelämannerta ympäröivä jääpeite on pienin 44 vuoteen - entä sitten?
Fatim Diarra tulisi valita Vihreiden puheenjohtajaksi puolueen uskottavuuden säilyttämiseksi
Uusi malli pohjoisen napajään kehityksestä

Petteri Taalas: vuoden 2035 tavoite on semantiikkaa

Eilisen kahden päivän (yksi, kaksi) kirjoitusrupeaman (plus yksi englanninkielinen) on aika siirtyä jälleen arkeen, vaikka onkin EU:n kyvyttömyyttä korostava tunnilla aikaistettu sunnuntai. Tai kuten isoäitini tapasi sanoa, pyhäpäivä. 

Tänä pyhäpäivänä olemmekin heränneet keväisen viikon jälkeen puhtaanvalkoiseen lumipeitteeseen ja pieneen pakkaseen. Eli käsillä on maaliskuisen talven paluu ainakin vähäksi aikaa. Ei kuitenkaan ole syytä huoleen: kevättä ei ole peruttu ja kesäkin saapuu aikanaan. 

Tämä kaikki toi mieleeni maailman ilmatieteen järjestön pääsihteerin Petteri Taalaksen eilisen esiintymisen Ylellä. Hän otti siinä mielenkiintoisella tavalla kantaa pariinkin vaalikeskusteluissa vilahtaneeseen asiaan. 

Tarkoitan sitä, kun hän totesi, että "polttomoottoriautossakin voidaan käyttää näitä ilmastomyönteisiä polttoaineita, jolloin sekään ei välttämättä ole pahis". Ja näinhän asia juuri on, sillä ilmastossa on tavallaan kahdenlaista hiiltä: on sitä, joka on kiertänyt miljardeja vuosia ilmakehässä ja biosfäärissä, sekä hiiltä, joka on kauan sitten hautautunut maaperään, mutta tullut nostetuksi sieltä ylös fossiilisena polttoaineena. 

Kun puhumme kasvihuonekaasuista ja ilmastonmuutoksesta, puhumme nimenomaisesti jälkimmäisestä. Eikä sen aiheuttamalle ongelmalle ole kuin kaksi ratkaisua: joko se nostaminen lopetetaan tai ilmakehästä sidotaan fossiilisen hiilen käytön verran uutta hiiltä ja palautetaan se jonnekin, mistä se ei palaa takaisin ilmakehään. Lopettaminen edellyttää vaihtoehtoisia energiamuotoja ja palauttaminen uutta kallista teknologiaa.

Tämä itsestäänselvyys on tahtonut unohtua Suomessa, missä ilmastokeskustelu on - toisin kuin muualla maailmassa - pyörinyt metsien hiilinielujen ympärillä. Niistä ei saada pysyvää apua, sillä lähes kaikki metsien sitoma hiili palaa ennemmin tai myöhemmin takaisin ilmakehään. Näin käy joko hakkuiden, metsätuhojen tai viimeistään metsien luonnollisen kuoleman kautta. 

Toki ihmisen mittakaavassa pysyviä hiilinieluja voidaan kasvattaa metsienkin kautta. Se tapahtuu kasvattamalla metsien pinta-alaa ja sitä kautta niihin sitoutunutta hiilen määrää. Käytännössä näin onkin käynyt viime vuosikymmeninä monissa EU-maissa, mutta ei sähkölinjoja, peltoja ja kaupunkeja kiivaasti metsiin rakentavassa Suomessa.

Tämä lienee myös syy sille, että ilmastopaneelin johtaja Markku Ollikainen sanoi - aivan oikein - MTV3:lle maamme hiilinielun kasvattamisesta, että "ensimmäinen asia on se, että vähennetään metsäkatoa. Se syö metsämaan nielua. Toinen se, että vähennetään merkittävästi turvemaasta tulevaa maaperäpäästöä. Se on tehtävissä vettämällä ja koskee viljelymaita ja turpeenottoalueita. Kolmas keino on suometsien käsittelyn muuttaminen niin, että tilalle tulee jatkuvapeitteinen kasvatus, jolloin turpeen hajoaminen vähenee. Sitten ovat vielä metsien kasvua voimistavat toimet. Jos kaikki tämä ei riitä, sitten säädellään hakkuita."

Mutta palataan Taalakseen. Erityisesti Vihreät ovat vaatineet kiihkeästi Suomen hiilineutraliteetin saavuttamista vuoteen 2035 mennessä, vaikka muu EU tähtää myöhäisempiin päivämääriin.

Nyt kun metsien hiilinielut ovat pienentyneet aiemmin arvioidusta, tästä tavoitteesta tulee Suomelle äärimmäisen kallis. Ja siksi Perussuomalaisten ilmaisema tahto päivämäärän siirtämisestä myöhäisemmäksi näyttää erittäin järkevältä. 

Tähän asiaan myös Petteri Taalas totesi, että "tapahtuuko se 2035 vai hieman myöhemmin on vähän semantiikkaa. On hyvä, että Suomi on valinnut linjan jossa pyritään ilmastomyönteiseen suuntaan ja se tarjoaa meille myös uusia bisnesmahdollisuuksia." 

Pyrkimys hiilineutraaliin talouteen siirtymisestä suhteellisen nopeasti on sopinut myös maamme teollisuudelle, jonka etu on luonnollisesti olla mukana kehityksessä tai suorastaan sen kärjessä. Esimerkiksi metsäteollisuus on ilmaissut olevansa tällä linjalla.

Sen kustantaman raportin mukaan Suomen seuraavan hallituksen tulee toteuttaa kuusi asiaa. Ne ovat 1) osaavan kotimaisen ja ulkomaisen työvoiman saatavuuden parantaminen, 2) investointien luvituksen jouhevoittaminen, 3) logistiikkakustannusten hillintä, 4) työnteon ja omistamisen muuttaminen kannattavammaksi, 5) työmarkkinalainsäädännön uudistaminen 2020-luvulle ja 6) yleisen kustannustason pitäminen teollisuuden kilpailukyvylle suotuisana. 

Siksikin - siis Marinin hallituksen toteuttaman talouden tuhotyön jälkeen - on tärkeää, että Suomeen saadaan seuraaviksi vuosiksi hallitus, joka haluaa ja kykenee toteuttamaan edellä mainitut uudistukset. Ja siksi toivon, että arvoisa lukijani käy antamassa äänensä tällaiselle politiikalle. Nähdäkseni tähän sopivia ehdokkaita on asettanut useampikin puolue - mukaan lukien kaksi kolmesta gallupkärjessä olevasta puolueesta, vaikka medioissa toisesta niistä annetaan usein (esimerkki) erilainen eli virheellinen kuva raportin kohdan 1 suhteen (avainsana tässä on raportin sana "osaavan").

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saksa on hiilidioksidipäästöjen suurvalta, mutta nielukääpiö
30 prosenttia maapallon pinta-alasta suojellaan
Onko arktinen alue lämmennyt neljä kertaa nopeammin kuin muu maailma?

Päästökauppa ja narun päässä oleva pässi

Helsingin sanomat julkaisi valaisevan jutun päästökompensaatioista. Valaisevan siksi, että se - ehkäpä tahtomattaan - tuli maalanneeksi tarkan kuvan siitä, kuinka röyhkeät kaupustelijat vievät ilmastonmuutoksesta huolestuneita ihmisiä kuin pässiä narusta. 

Näin lienee käynyt paljolti siksi, että näiden ahdistuneisuus on sumentanut järjen. Tässä pelissä pässin rooliin on kaksi vaihtoehtoa: joko päästöoikeuksista maksava yrittäjä on hyväntahtoinen hölmö ja uskoo tekevänsä hyvää tai vaihtoehtoisesti hän on löytänyt röyhkeänhelpon keinon vedättää ympäristöahdistuneita asiakkaitaan.

Päästökompensaatioissa on pyrkimyksestä korvata omia tai yrityksen tuottamia kasvihuonekaasuja lisäämällä hiilen sidontaa jossain muualla. Siis asiasta, jonka suomalainen ilmastoguru Petteri Taalas totesi ylikorostuneen, koska ongelman ratkaisu on saavutettavissa vain luopumalla fossiilisesta energiasta. 

HS:n jutussa toimittaja oli haastatellut suomalaisia toimijoita, jotka olivat hyvittäneet yritystensä päästöjä maksamalla ulkomaiselle yritykselle - siis kolmannelle osapuolelle - metsien suojelusta Kongossa. Lisäksi oli haastateltu suomalaista tämän kolmannen osapuolen kilpailijan vastuullisuusjohtajaa. 

Näen tässä asetelmassa kaksi suurta ongelmaa. Kuinka yksinkertainen ihmisen pitää olla syytäessään rahaa Kongon kaltaiseen yhteiskuntaan ilman kouriintuntuvaa vastinetta? Entä onko hyvän lehtimiestavan mukaista ottaa asiantuntijan rooliin kritiikin kohteena olevan yrityksen kilpailijaa? 

* * *

Itselleni HS:n artikkelista jäi päällimmäisenä mieleen haastateltujen ilmeisen hyväntahtoinen yksinkertaisuus - tai vaihtoehtoisesti ilmastoahdistuneiden asiakkaidensa röyhkeä harhaanjohtaminen. Siitä kertoi vastaansanomattomasti rahojaan Kongoon syytäneen ravintolan toimitusjohtajan lausahdus, jonka mukaan "kritiikki ei saa voittaa hyvää tarkoitusta". 

Arvoisat lukijani, en nyt kommentoi tätä kommenttia, mutta lukekaapa se uudelleen oikein ajatuksen kanssa. Uskomatonta, vai mitä?

* * *

Toki artikkeliin oli saatu myös lähes riippumaton asiantuntija. Tosin vain lähes riippumaton, koska hänelläkin oli aiemmin ollut yhteys kritiikin kohteena olevan yrityksen kilpailijaan. 

Tämä asiantuntija oli Helsingin yliopiston aerosoli- ja ympäristöfysiikan professori Markku Kulmala, joka kertoi suhtautuvansa koko päästökompensaatioon kriittisesti. Hänen mukaansa sen suurin ongelma on kompensaatiohankkeiden päästövähennysten puutteellinen mittaaminen, jonka seurauksena rahalle saatavasta vastineesta ei ole mitään varmuutta.

Kaiken kaikkiaan nyt lukemani artikkeli vahvisti sitä johtopäätöstä, jonka tein tasan vuosi sitten. Siinä on kyse villistä rahastuksesta, jossa lopputulos saattaa olla hyödytön tai pahimmillaan jopa haitallinen. Ja siksi ainakin osa päästökaupan myyjistä on liikkeellä vain siksi, että on havainnut mahdollisuuden kerätä kokoon mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon tuohta eli rikkautta.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhkakuvat muutoksessa
Oikeudenmukainen kompensaatio hiilinieluista
Ilmastonmuutoksen torjunta on kallista riskipeliä

Uhkakuvat muutoksessa

Yle on teettänyt viime huhtikuussa mielipidetiedustelun, jossa kyseltiin suomalaisten peloista ja haaveista. Sen tulosten mukaan suomalaisten suurimpia pelonaiheita ovat kansainvälisen politiikan vaikutukset Suomeen sekä sodat ja niiden uhka.

Tässä on oleellinen muutos pari vuotta aiemmin tehtyyn vastaavaan kyselyyn, jonka mukaan sotaa pelkäsi vain joka kymmenes suomalainen. Samaan aikaan pelko ihmisten eriarvoistumisesta ja syrjäytymisestä sekä median erityisen voimakkaasti viime vuosina rummuttamasta ilmastonmuutoksesta ovat olleet selvässä laskussa.

Kysely kertoo nähdäkseni lähinnä siitä, kuinka ilmastonmuutoksen kaltaiset hypoteettiset pelot syntyvät eräänlaiseen pelkotyhjiöön - ja katoavat samalla kun konkreettisemat uhkakuvat täyttävät ihmisten ajatukset. Sillä sellaisenhan Venäjän avoin hyökkäys naapurimaahansa epäilemättä on luonut Ukrainan kanssa samankaltaisessa geopoliittisessa asemassa sijaitsevan Suomen asukkaille. 

Tässä mielessä on hyvä, että Suomen liittymiseen osaksi läntistä puolustusliittoa on edistymässä ripeästi. Ja sitä kautta poistamassa ihmisten mielistä heidän suurimman pelonaiheensa. 

Sen jälkeen syntynee suomalaisten mieleen kuitenkin uusi pelkotyhjiö, jonka aikana ihmisten kauhukuvat siirtyvät vähemmän konkreettisiin aiheisiin. Nähtäväksi kuitenkin jää, palaako ilmastonmuutos silloin nykyistä useampien ihmisten pelon kohteeksi, vai nouseeko esille jokin aivan toisenlainen vähemmän konkreettinen pelonaihe.

* * *

Ennustettuun ilmastonmuutokseen sekä sen syihin ja ratkaisuihin liittyen huomattakoon, että kun Petteri Taalas totesi itsestäänselvyyden, jonka mukaan fossiilitalous on ilmastonmuutoksen syy ja siitä luopuminen ratkaisu, hän sai maamme ympäristöheränneet hermostumaan (esimerkki ja toinen). Syynä oli tietenkin se, ettei Taalas nähnyt tarvetta metsätaloutemme alasajolle, vaikka hänen arvostelijansa ovat käyttäneet juuri ilmastoon liittyvää uhkaa - ja hiilinielujen kasvattamista sen ratkaisukeinoina - perusteluna sille.

Olisikin mukava tietää, näkeekö maamme ympäristöväki metsäteollisuuden menestymisen kovinkin suurena uhkana tulevaisuudelle. Etenkin nyt, kun kaikki kolme suurta metsäyhtiötämme ovat juuri julkaisseet historiansa parhaisiin kuuluvat puolivuotistulokset (UPM, Stora-Enso, Metsä Group) 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhkakuvilla pelottelua ennen ja nyt
Hallitus käyttää hybridisodan uhkaa yksityisen omaisuuden sosialisoinnin perusteena
Venäjä pelaa Kokoomuksen pussiin

WMO ennusti mittaushistorian lämpimintä vuotta

Yksi tämän blogin kestoaiheista on meneillään olevan ilmastonmuutoksen seuranta. Siksi on syytä huomioida myös Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) ennuste, jonka mukaan saamme kärsiä mittaushistorian lämpimimmästä vuodesta erittäin todennäköisesti seuraavan viiden vuoden sisällä. Tämän todennäköisyydeksi on laskettu 93 prosenttia.

Ilmaston lämpenemisen pitäisi näkyä erityisen nopeasti arktisella alueella ja siten myös pohjoisen merijään pinta-alassa, jonka vuosittain syyskuussa saavuttaman minimikoon ennätys on jo vuodelta 2012. Siksi on syytä asettaa tässä blogissa hypoteesi, jonka mukaan pohjoinen merijää sulaa mittaushistoriansa pienimmäksi seuraavan viiden vuoden aikana. 

WMO ennakoi myös, että Pariisin ilmastosopimuksessa mainittu 1,5 asteen raja ylittyisi hetkellisesti yli 50 prosentin todennäköisyydellä seuraavan viiden vuoden aikana. Järjestön johtaja Petteri Taalaksen mukaan tämän rajapyykin saavuttamisen jälkeen ilmastovaikutukset tulevat kasvavissa määrin haitallisemmiksi ihmiskunnalle ja koko planeetalle. 

Tosin tuo mainittu raja ylittynee vain, mikäli seuraavaan viiteen vuoteen sattuu El Niño-ilmiö, joka lämmitti ilmastoa viimeksi vuonna 2016 ja sitä ennen 2008. Wikipedian kuvauksen mukaan El Niño syntyy kun ilmanpaine nousee Tyynenmeren länsiosassa, jolloin pasaatituulet laantuvat, ja siitä seuraa meren pintaveden lämpeneminen Tyynenmeren itäosassa päiväntasaajan tienoilla. Tämä lämpeneminen ilmenee 2–7 vuoden jaksoissa (tavallisimpia ovat 3–4 vuoden jaksot), ja kukin lämmin kausi kestää vuoden tai puolitoista.

Toisin sanoen olemme saaneet jo nyt elää tavallista pidemmän ajanjakson ilman  El Niñoa. Nähtäväksi jää, tarkoittaako se, että seuraavalla kerralla lämpeneminen tulee tavanomaistakin rajumpaa? Vai eikö ilmiön vaihteluvälillä ole sen kummempaa merkitystä.

* * *

Joka tapauksessa Suomessa on nyt ollut varsin kylmä kevät. Ja sen seurauksena maanviljelijöiden kylvötyöt ovat pahasti myöhässä. Satoa ei kuitenkaan ole vielä menetetty, mutta ennätyssuuret syyskylvöt ovat kuluneen talven seurauksena tuhoutuneet monin paikoin. 

Tämän seurauksena viljelijät joutuvat kylvämään nämä pellot uudelleen, mikä tietenkin lisää heidän kustannuksiaan. Tämä tapahtuu samaan aikaan, kun Venäjän toimet Ukrainassa ovat nostaneet polttoaineiden ja lannoitteiden hinnat ennennäkemättömän korkeiksi. 

Niinpä peräti 40 prosenttia viljelijöistä aikoo supistaa omaa viljelyalaansa - osa harkitsee peltojensa jättämistä kokonaan viljelemättä. Toteutuessaan tämä tarkoittaisi Suomen ruokaomavaraisuuden supistumista tilanteessa, jossa maailman ruokahuolto on jo muutenkin vaikeuksissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutos ja väestönkasvu tuottavat tuhansia uusia viruksia
Hellettä ja koleaa
Tilasto ja sen selitykset

Pohjoisen merijään sulaminen siirtyi 20 vuodella

Arvoisa lukijani saattaa muistaa vuonna 2009 tehdyn arvion, jonka mukaan pohjoinen merijää saattaa sulaa jo vuonna 2030. Sen taustana lienee ollut vuoden 2007 tilanne, jolloin pohjoisen jääpeitteen koko oli pienimmillään sitten vuoden 1979, jolloin asiasta oli ruvettu pitämään tilastoa.  

Vuoden 2007 ennätys lyötiin viittä vuotta myöhemmin eli vuonna 2012. Viime vuonna koko maailman ilmastotutkijat - ja heidän lisäkseen ainakin allekirjoittanut - jännittivät jälleen, saadaanko jään pienuushistoriaan uusi ennätystä kuvaava tilastomerkintä. Kuten muistamme, näin ei kuitenkaan käynyt, mutta vuoden 2007 tulos sentään pudotettiin mittaushistorian kolmanneksi.

Niinpä ilmastotiedekin on ottanut askeleen eteenpäin ja alan yhteisö on julkaissut uusia laskelmia, jotka perustuvat parhaisiin ilmastoennusteisiin. Niiden mukaan arktisen merijään kokonaan pois sulamisen ajankohtaa on siirretty vuoden 2009 arviosta parikymmentä vuotta eteenpäin 2050-luvulle. Samalla tehtiin uusi ennuste, jonka mukaan Barentsinmeri ei jäätyisi vuoden 2100 kieppeillä enää edes talviaikaan. 

Omalta osaltani päivitin perinteisen laskelmani ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja pohjoisen napajään pinta-alan tilastollisesta riippuvuudesta. Ensin mainittuna olen käyttänyt Mauna Loan mittauksia ja jälkimmäisenä NSICD:n julkaisemia syyskuun tilastoja. Asiasta löytyy pidempi selvitys täältä.

Saamani tulos on koottu seuraavaan kuvaan. Siinä on tilastolliseen merkitsevyyteen päätyvät aikasarjat merkitty sinisellä värillä ja pylväiden korkeus ilmoittaa tähän tarvittujen vuosien lukumäärän. 

Jos vertaamme kuvaa viimevuotiseen, näemme, että hiilidioksidin ja merijään minimikoon suhteen löytyy tilastollinen merkitsevyys edelleenkin vasta vuodesta 2001 alkavasta aikasarjasta, jolloin se syntyi kymmenessä vuodessa eli nopeammin kuin kertaakaan tilastohistorian aikana. 

Sen jälkeen tilastollisesti merkitsevää uutta aikasarjaa ei sitten ole nähtykään, vaan punaisella merkitseväni pylväät ilmoittavat yksinkertaisesti vain testaukseen käytettyjen vuosien määrän. Siten tekemäni aikasarja ei millään tavalla tue käsitystä napajään kiihtyvästä sulamisesta. 

Eli jos käytämme kuvassa näkyvää tulosta ilmastonmuutoksen etenemisen proxyna, emme löydä minkäänlaista tukea sille, että ilmastonmuutos olisi kiihtymässä, emmekä oikeastaan näe, että se olisi enää edes lämpenemässä. On kuitenkin niin, ettei pohjoinen merijää ole ainakaan kasvamassa, sillä - kuten edellä jo tuli todettua - esimerkiksi mittaushistorian pienimmät napajään minimikoot löytyvät vuosilta 2012, 2020 ja 2007, eli tilastohistorian 14 viimeiseltä vuodelta, ja muutenkin jään vuosittainen minimikoko on ollut merkittävästi pienempi kuin viime vuosituhannen puolella. 

Joka tapauksessa tekemäni analyysi osoittaa, että ilmastontutkijoiden uudelle mallille on ollut selvä tilaus. Nähtäväksi tosin jää, että syntyykö alan tiedemiehille ja -naisille jossain vaiheessa jälleen tarvetta reivata jään sulamisvuotta nyt ennakoidusta vuodesta 2050 eteenpäin. 

Tätä taustaa vastaan alkaa olla aika kysyä vakavasti, että onko meillä ihan oikeasti aivan hirvittävä hoppu alentaa kasvihuonepäästöjä? Vai kannattaisiko sittenkin kuunnella vuoden eurooppalaiseksi valittua Petteri Taalasta ja todeta hänen laillaan, ettei nyt kannata vaatia ihmisiltä mahdottomia uhrauksia, vaan viedä asiaa eteenpäin siten, etteivät he käänny koko asiaa vastaan. Ja ettei kiirehtimällä aiheuteta korvaamatonta vahinkoa kenellekään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtionjohtajien virtuaalikokous synnytti kauhukuvia - entä faktat?
Tutkimustietoa faktantarkastajille ja päätösentekijöille
Kasvihuonekaasut eivät liity napajään koon muutoksiin

Ilmastonmuutoksen suurimmat uhat

Ilta-Sanomissa Olli Waris kommentoi suomalaista ilmastopolitiikkaa. Sen lisäksi että hän monen muun lailla on huomannut aiheen suosivan erityisesti Vihreitä, mutta myös Perussuomalaisia, otti hän esille myös maailma ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalaksen koko ongelman perusteista muistuttavan kommentin.

Taalas on nimittäin todennut, ettei ilmaston lämpenemisen ehkäisemisessä oleellista ole ruokavalio eikä edes lentäminen. Pääasia hänen mukaansa on kasvihuonekaasujen kasvun ilmakehässä aiheuttaneet fossiiliset polttoaineet, joiden käytön lopettamiseen kannattaisi käyttää "kaikki paukut".

Waris viittasi kirjoituksessaan myös viikon takaiseen Ylen juttuun, jossa Taalas sanoi, että "hiilinieluilla voidaan saada ongelmaan helpotusta, mutta jos fossiilipäästöihin ei puututa, ilmastonmuutokseen liittyvät pulmat eivät ratkea". Hän siis kumosi monien tutkijoiden usein esittämän väitteen, jonka mukaan hiilinielujen kasvattaminen olisi kasvihuonekaasujen vähentämisen kannalta sama asia kuin fossiilisten päästöjen vähentämien. Ei ole.

En tässä kirjoituksessa ota kantaa ihmisen rooliin ilmastonmuutoksessa enkä sen aiheuttaman suunnattoman uhan reaalisuuteen. Kuumenneessa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä on kuitenkin erinomaista, että Petteri Taalas tuo kuumenneeseen keskusteluun jonkinlaista järjen ääntä, jota myös keskustelun vihervasemmistolaisen ääripään luulisi kuuntelevan.

Meille suomalaisille tuo ääni kertoo erityisesti sen, ettei meidän ole syytä vaikeuttaa kohtuuttomasti taloutemme yhtenä selkärankana toimivan metsä- ja muun teollisuuden toimintaedellytyksiä. Eikä muutenkaan luoda yhteiskuntaan toivottomuuden ilmapiiriä, koska siihen ei reaalitodellisuudessa ole tarvetta.

Edelle linkitetyssä Ylen jutussa Taalas totesi olevansa huolissaan nuorisomme ilmastoahdistuksesta, ja linjasi, että "emme ratkaise ongelmaa tänään, mutta lähivuosien aikana meidän on keksittävä keinoja muuttaa toimintatapojamme". Itse näen asian samalla tavalla: oli ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos niin suuri uhkakuva kuin väitetään tai ei, on ihmiskunnan - tai ainakin sen kehittyneimmän osan - teknologinen kehitys menossa eteenpäin, ja ratkaisee tarvittaessa myös kasvihuonekaasu- eli ilmastonmuutosongelman.

Aikamme suurimman uhan näenkin maailman kehitysmaalaistumisessa eli ihmiskunnan innovaatiopotentiaalin katoamisessa. Sen suhteen taas avainasioita ovat kehitysmaiden väestönkasvun pysäyttäminen sekä länsimaihin suuntautuvan kansainvaelluksen suitsiminen sellaisiin mittoihin, etteivät niiden yhteiskuntarakenteet sorru.

Edellisiin liittyen kolmas suuri tekijä on ilmastoahdistuksen ja myös länsimaisen nuorison vuosi vuodelta kasvaneen hedonismin seurauksena uhanalaistunut väestön uusiutuminen. Mikäli länsimaiden kantaväestö on siirtynyt pysyvästi lasku-uralle, tulee väestönvaihto olemaan väistämätön ennemmin tai myöhemmin.

Siihen liittyen Riikka Purra (ps) esitti mielenkiintoisen tieteelliseen tietoon perustuvan kuvan. Sen mukaan etnisesti ruotsalaiset jäävät maassaan vähemmistöön joskus 2050-luvulla ja etnisesti suomalaistenkin osuus laskee Pohjanlahden tällä puolella 70 prosenttiin vuosisadan loppuun mennessä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastopaneeli onnistui jälleen
Vihreä aate johtaa harmaaseen ja masentavaan tulevaisuuteen
Pakolaispolitiikassa on siirryttävä suojelemaan eurooppalaista elämäntapaa

Hiilinieluun keskittyminen olisi vanhentunutta metsäpolitiikkaa

Professori Atte Korhola totesi eilen mielipidekirjoituksessaan, että "pohjoisten metsien pinta-alan lisääminen... edistää lämpenemistä, mikä on osoitettu lukuisissa tutkimuksissa. Alueilla, missä on talvella lumipeite, metsäalan kasvu vähentää ulosheijastuvan säteilyn määrää ja lisää lämmön imeytymistä maan pinnalle. Mallisimulaatioissa, joissa pohjoiset metsät on poistettu kokonaan, maapallo viilenee yli puoli astetta. Tropiikin metsien kohdalla tilanne on päinvastainen."

Korholan väite on yhteensopiva kuluneen viikon Nature-lehdessä julkaistun Sebastiaan Lyussaertin ja kumppaneiden tutkimuksen kanssa - ja mahdollisesti jopa perustui siihen ainakin osin. Tutkimuksessa oli tutkittu metsänhoidollisia keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi Euroopassa.

Lyussaert ja kumppanit olivat tutkineet kuuden eri metsänhoitovaihtoehdon vaikutusta ilmaston lämpenemiseen. Nuo vaihtoehdot olivat (i) pidättäytyminen hakkuista, (ii) hakkuut, uudistaminen samalle puulajille ja hoito kuten ennenkin, (iii) hakkuut, uudistaminen samalle puulajille ja harvennus ennen päätehakkuuta, (iv) hakkuu, uudistaminen alueen yleisimmälle lehtipuulle ja harvennus ennen päätehakkuuta, (v) hakkuu, uudistaminen alueen yleisimmälle lehtipuulle ja metsänhoito vesakkona sekä (vi) hakkuut, puulajin vaihto alueen yleisimmälle puulajille sekä harvennus ennen päätehakkuuta.

Tulokset osoittivat, että mikään hoitomuodoista ei yksiselitteisesti torju ilmastonmuutosta eli samanaikaisesti kasvata hiilinielua, vähennä yläilmakehän säteilyepätasapainoa ja alenna alailmakehän lämpötilaa. Tutkijat tekivätkin tuloksistaan sen johtopäätelmän, ettei Euroopan metsiä tule ajatella keinona hillitä ilmastonmuutosta koska niiden avulla siihen ei ole mahdollista vaikuttaa merkittävästi.

Sen sijaan he suosittelivat metsien hoitamista siten, että ne selviäisivät mahdollisimman hyvin tulevaisuuden ilmastossa. Eli varmistaa, että metsät tuottavat tulevaisuudessakin puuta raaka-aineeksi sekä tarjoavat ekologisia, sosiaalisia ja kulttuurisia palveluita ja samalla minimoida riski ilmastonmuutosta kiihdyttävistä metsäpaloista, tuuli- ja hyönteistuhoista sekä kuivuuden aiheuttamista metsäkuolemista.

On siis aika siirtyä uuteen ja aiempaa laajempiperspektiivisempään tarkasteluun metsien suhteesta ilmastonmuutokseen ja pyrkiä pois osaoptimoinnista eli pelkän hiilinielun ajattelemisesta, josta saimme esimerkin vihreiden poliitikkojen niin ikään eilen julkaistusta mielipidekirjoituksesta. Siinä Satu Hassi ja ja Veli Liikanen halusivat maksimoida hiilinieluja pidentämällä metsiemme kasvatusaikoja - eli ottamalla yhä suurempia riskejä tuuli- ja hyönteistuhoista kotimaisissa metsissämme. Samalla vanhakantaisella - ja ilmeisen virheellisellä - linjalla on ollut myös Suomen ilmastopaneelin vetäjä professori Markku Ollikainen.

Atte Korholan ja edellä lyhyesti referoimani Nature-lehden julkaisun mukaista uudempaa ajattelua edustavat sen sijaan esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen entinen pääjohtaja Petteri Taalas sekä Luonnonvarakeskuksen professori Antti Asikainen. Toivottavasti heitä kuunnellaan metsäpoliittisessa päätöksenteossa enemmän kuin suppeammin ajattelevia kollegoitansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petra Laiti halusi lopettaa porotalouden tuet
Touko Aallolta pääsi lirahdus paskapuhetta
Todellinen monikäyttöluonnonvara

Tiedonvälitystä vai mielipiteen muokkausta?

Ilmastonmuutos näyttäisi etenevän yhä kiihtyvällä tahdilla. Esimerkiksi Ilmatieteen laitos julkaisi 3.1. tiedotteen, jonka mukaan vuosi 2011 oli Pohjois-Suomessa poikkeuksellisen lämmin. YLE puolestaan uutisoi jo vuosi sitten, että napajäätiköt sulavat ennakoitua nopeammin. MTV3 taas siteeraa näyttävästi tutkijoita, joiden mukaan monet eliölajit eivät ehdi siirtyä uusille elinpaikoille samaa tahtia kuin ilmasto lämpenee.

Jo pari vuotta aiemmin Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas ehti kertoa ilmastonmuutoksen olevan uhka koko ihmiskunnan olemassaololle. Samassa yhteydessä hän totesi ilmastonmuutosta ajavien hiilidioksidipäästöjen kasvaneen "40 prosenttia enemmän kuin aiemmassa pahimmassa skenaariossa oletettiin". Ja pari kuukautta sitten hän MTV3:n mukaan vielä tähdensi, että ilmastonmuutos etenee arvioitua nopeammin.

Tämä on pelottavaa, ja on sen takia johtanut erilaisiin kannanottoihin. Esimerkiksi entinen presidenttiehdokas Paavo Lipponen on vaatimassa suomalaisille johtavaa roolia ilmastonmuutoksen torjunnassa. Europarlamentaarikko Ville Itälä puolestaan haluaa kiiruhtaa lämpenemisen torjuntaan tähtäävien toimenpiteiden kanssa, koska on jo kiire saada ilmastonmuutos aisoihin.

Luonnollisesti myös ympäristö- ja kehitysjärjestöt vaativat entistä suurempia vähennyksiä kotimaisiin päästöihin. Ja, ehkä hiukan yllättäen, presidenttikilpailun loppusuoran ehdokkaista Sauli Niinistö priorisoi ilmastonmuutoksen torjunnan asialistallaan korkeammalle kuin vihreä kilpailijansa Pekka Haavisto omallaan.

Tarkastellaan siis tätä kiihtyvää ilmastonmuutosta amerikkalaisen GISS:in tänne keräämän mittausaineiston pohjalta. Aluksi esitän kuvan Helsinki-Vantaan ilmaston kehittymisestä viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Näemme, että punaisella piirretty trendiviiva osoittaa vajaan puolen asteen lämpötilan nousua tarkasteltavana ajanjaksona. Helsinki-Vantaan lämpötilat näyttävät siis olevan hyvässä sopusoinnussa sen kanssa, mitä ilmastonmuutoksesta on uutisoitu.

Entä muualla. Katsotaanpa vaikkapa Australian keskellä sijaitseva Alice Springsin lämpötiloja.

Kummallista kyllä, tämä kuvio ei tue käsitystä ilmaston kiihtyvästä lämpenemisestä. Opimme siis näistä kahdesta tarkastelusta sen yksinkertaisen tosiasian, ettei ilmasto lämpene yhtä aikaa joka paikassa, vaan vaikka se jossain lämpeneekin, saattaa se toisaalla viilentyä. Siksi tutkijat ovatkin kehittäneet malleja, joiden avulla voidaan arvioida koko maailman lämpötilan kehitystä.

Tunnetuin niistä on Itä-Anglian yliopistossa kehitetty HadCRuT3-malli, jonka pohjalta piirsin seuraavan kuvan kymmenen viime vuoden lämpötilan kehityksestä maailmanlaajuisesti.

Aika yllättävää, vai mitä?

Toki tarkasteltaessa kymmentä vuotta pidempiä ajanjaksoja nähdään ilmaston lämmenneen merkittävästi esimerkiksi viimeisen sadan vuoden aikana. Mutta nythän puhutaankin siitä, kuinka ilmastonmuutos näyttää juuri tällä hetkellä kiihtyvän. Näin siitä huolimatta, ettei edelle piirtämäni ilmastotutkijoiden mallintama säädata tue väitettä lämpenemisen kiihtymisestä, vaan osoittaa maapallon ilmaston pikemminkin jäähtyneen viime aikoina.

Juuri tällä hetkellä jäähtyminen näyttäisi itse asiassa olevan jopa kiihtyvää, sillä saman HadCRuT3-mallin mukaan viime syyskuu oli kylmempi kuin yksikään muu syyskuu viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vastaavasti loka- ja marraskuu olivat kaikkia omia verrokkejaan kylmempiä. Joulukuu oli sentään hiukan lämpimämpi kuin joulukuu vuonna 2007, vaikka muita joulukuita kylmempi olikin. Siis maailmanlaajuisesti.

Edelle kirjoittamani ei ole mikään salaisuus ilmastotutkijoiden parissa, vaan ilmiölle on haettu erilaisia selityksiä, kuten aiemmin olen todennut (täällä, täällä ja täällä). Kymmenen vuoden havainnot eivät myöskään riitä falsifioimaan ilmastonmuutoshypoteesia.

Tässä yhteydessä itse tutkimustulosten lisäksi mielenkiintoista on myös se syvä hiljaisuus, joka vallitsee niiden havaintojen ympärillä, jotka eivät vastaa ilmastonmuutosteorian antamia ennusteita. Mitä se kertoo ilmastonmuutoksesta uutisoivien toimittajien toiminnasta - onko se tiedonvälitystä vai mielipiteen muokkausta?

Ja entä Petteri Taalas. Hän on tutkimuslaitoksen johtaja, jonka tehtäviin kuuluu välittää palkkansa maksajalle eli veronmaksajille oman alansa tutkittua tietoa - puolueettomasti, täydellisenä ja ilman poliittista tarkoituksenmukaisuutta. En kuitenkaan ole havainnut hänen kertoneen, että maailman ilmasto on kymmenen viime vuoden aikana viilentynyt. Onko tutkimuslaitoksen pääjohtajan tehtävänä siis tiedonvälitys vai mielipiteen muokkaus?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutosennusteista, auringonpilkuista ja lämpökausista
Selityksenä rikki?
Pingviinit, ilmastonmuutos ja tieteellinen tutkimus