Turkki on ilmoittanut päästävänsä halukkaat syyrialaiset lähtemään Eurooppaan. Päätös on sikäli ymmärrettävä, että maassa on miljoonia kansainvaeltajia, jotka haluavat elää mieluummin eurooppalaisen sosiaaliturvan kuin turkkilaisen kylmäkiskoisuuden varassa. Lisäksi EU on lopettanut Turkin omatekoisen sulttaanintekeleen voitelemisen.
Nähtäväksi jää johtaako Turkin päätös vuoden 2015 toistumiseen. Vai käykö niin, että tulijoita on vieläkin enemmän: viisi vuotta sittenhän maanosaamme saapui "vain" reilu miljoona ihmistä, joista 32 000 Suomeen. Siten Turkista lähteneiden määrä voi ylittää aiemman ihmistulvan peräti kolminkertaisesti.
Lisäksi Syyriassa on lähes miljoona ihmistä lähtenyt kodeistaan ja tahtoo mahdollisesti hakeutua Eurooppaan. Jos Turkki auttaa heidätkin Eurooppaan, kasvaa tulijoiden määrä nelinkertaiseksi verrattuna vuoteen 2015. Tällöin Suomen osuudeksi voitaisiin laskea vuoden 2015 perusteella noin 125 000 turvapaikanhakijaa.
Tässä tilanteessa voimme tietenkin toivoa, ettei edelle kirjoittamani uhkakuva toteudu. Mutta jos se kuitenkin toteutuu edes osittain, voimme kysyä poliittisilta päättäjiltämme, että onhan Eurooppa käyttänyt kuluvat viisi vuotta siten, ettei yhteiskuntiimme synny tulijoiden seurauksena samaan tapaan rikollisuutta, jännitteitä ja levottomuuksia kuin vuoden 2015 jälkeen.
Lisäksi on vielä toivottava, ettei juuri nyt nopeasti leviävä COVID-19-virus tartu tähän kansainvaeltavaan joukkoon ja leviä sen mukana merkittävästi vaikeammin hallittavalla tavalla kuin paikallaan asuvan ja viranomaismääräyksiä kunnioittavan kantaväestön parissa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sairas sulttaani
EU:n rahojen loppuminen Turkissa ajaa kansainvaeltajia kohti Kreikkaa
Maahanmuuttokriittisyys on tosiasioiden tunnustamista
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ammattinyrkkeily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ammattinyrkkeily. Näytä kaikki tekstit
perjantai 28. helmikuuta 2020
lauantai 4. kesäkuuta 2016
Muhammad Ali - mestari on poistunut joukostamme
Maailman kaikkien aikojen tunnetuin nyrkkeilijä Muhammad Ali on kuollut. Tunnettuutensa hän loi jo nuorena nyrkkeilijänalkuna vastustajaansa kohdistamallaan suunsoitolla ja viimeistään kieltäytymällä itselleen edullisesta armeijajärjestelystä käännyttyään islamiin.
Myös hänen sairastamansa Parkinsonin tauti on saanut paljon julkisuutta - etenkin kun se ilmeisesti näkyi jo hänen viimeisissä otteluissaan. Jotka olisivat siis aivan ehdottomasti saaneet jäädä käymättä. Ja jotka osaltaan ehkä vaikuttivat mestarin poistumiseen joukostamme juuri nyt.
Kaiken taustalla on kuitenkin se, että Muhammad Ali oli aikanaan taidoiltaan täysin ylivoimainen - nopea ja terävä - ja hallitsi siksi raskasta sarjaa suvereenisti ennen armeijaan astumisesta kieltäytymisen takia saamaansa ottelukieltoa. Kolmen vuoden jälkeisen paluunsa jälkeen hän ei ollut enää entisensä, vaikka kolme kovaa ottelua Joe Frazieria ja maailmanmestaruuden riistäminen voittamattomalta vaikuttaneelta George Foremanilta ovatkin jääneet hänen parhaiten tunnetuiksi otteluikseen.
Omasta mielestäni Ali oli kuitenkin parhaimmillaan siis 1960-luvun lopulla. Siksi suosittelen arvoisalle lukijalleni tämän titteliottelun katsomista hänen muistokseen. Se käytiin Alin ja Cleveland Williamsin välillä 14.11.1966 ja monet pitävät sitä mestarin parhaana, mukaan lukien kehää myöhemmin Alin tavoin suvereenisti hallinnut Mike Tyson.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tyrmääviä tyrmäyksiä
Opettavainen tarina vuodelta 1930 - Robert Heleniuksen paluuta odotellessa
Jalo itsepuolustuksen taito
Myös hänen sairastamansa Parkinsonin tauti on saanut paljon julkisuutta - etenkin kun se ilmeisesti näkyi jo hänen viimeisissä otteluissaan. Jotka olisivat siis aivan ehdottomasti saaneet jäädä käymättä. Ja jotka osaltaan ehkä vaikuttivat mestarin poistumiseen joukostamme juuri nyt.
Kaiken taustalla on kuitenkin se, että Muhammad Ali oli aikanaan taidoiltaan täysin ylivoimainen - nopea ja terävä - ja hallitsi siksi raskasta sarjaa suvereenisti ennen armeijaan astumisesta kieltäytymisen takia saamaansa ottelukieltoa. Kolmen vuoden jälkeisen paluunsa jälkeen hän ei ollut enää entisensä, vaikka kolme kovaa ottelua Joe Frazieria ja maailmanmestaruuden riistäminen voittamattomalta vaikuttaneelta George Foremanilta ovatkin jääneet hänen parhaiten tunnetuiksi otteluikseen.
Omasta mielestäni Ali oli kuitenkin parhaimmillaan siis 1960-luvun lopulla. Siksi suosittelen arvoisalle lukijalleni tämän titteliottelun katsomista hänen muistokseen. Se käytiin Alin ja Cleveland Williamsin välillä 14.11.1966 ja monet pitävät sitä mestarin parhaana, mukaan lukien kehää myöhemmin Alin tavoin suvereenisti hallinnut Mike Tyson.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tyrmääviä tyrmäyksiä
Opettavainen tarina vuodelta 1930 - Robert Heleniuksen paluuta odotellessa
Jalo itsepuolustuksen taito
maanantai 4. huhtikuuta 2016
Tyrmääviä tyrmäyksiä
Lauantaina käytiin Helsingin Hartwall-areenalla nyrkkeilyilta, joka päätti viime aikojen kaksi suomalaisen nyrkkeilyn yleisöä kiinnostavinta tarinaa. Tarkoitan Juha Haapojan ja Robert Heleniuksen tyrmäystappioita vastustajilleen.
Juho Haapoja ei ole koskaan eikä kenenkään mielestä ollut maailman paras nyrkkeilijä. Sen sijaan hänen ottelunsa ovat olleet poikkeuksellisen viihdyttäviä: sellaisia, jossa hurja härmän häjy on hakeutunut itseään teknisesti paljonkin paremman vastustajan lähietäisyydelle iskusateesta välittämättä ja taistellut sitä kautta voittoja tai niukkoja tappioita.
Salaisuutena Haapojalla on ollut hänen valtava kykynsä ottaa vastaan iskuja. Nyt kaikki oli kuitenkin toisin ja unkarilainen Tamaz Lodi pudotti hänet kanveesiin yhdellä lyönnillä. Haapoja itse luonnehti sitä sellaiseksi, jollaisia hän on aiemmin kestänyt.
On siis aika lopettaa ennen kuin aivovauriot tuhoavat miehen loppuelämän. Saldoksi miehen urasta jäi 26 voittoa, seitsemän tappiota ja kaksi ratkaisematonta. Kiitos ja kunnioitus Härmän häjylle.
Vielä tyrmäävämpi tyrmäys nähtiin Robert Heleniuksen ottelussa. Siinä suomalainen maailmanmestaruutta tavoitteleva jättiläinen putosi suorilta jaloilta kanveesiin ranskalaisen Johann Duhaupasin nyrkin tavoitettua miehen pään. Nähdyn perusteella myös Heleniuksen olisi syytä lopettaa uransa tähän: ottelu nimittäin osoitti, etteivät miehen taidot yksinkertaisesti riitä maailman huippuja vastaan.
Näin siksi, että Heleniuksen tyrmännyt vastustaja ei itsekään ollut aivan maailman huipulla. Sen osoitti hänen aiempi tappionsa Deontay Wilderille. Siinä ottelussa hän käytti samanlaista taktiikkaa kuin Heleniusta vastaan ja sai lopulta itseensä sellaisen määrän iskuja, että tuomari keskeytti yksipuolisen pahoinpitelyn.
Duhaupasin ja Heleniuksen ottelu toi mieleeni yli puolen vuosisadan takaisen nyrkkeilyottelun, jossa Muhammad Ali nousi ensimmäistä kertaa maailmanmestariksi. Ottelussa Duhaupasia verrattomasti parempi Sonny Liston käytti samantapaista taktiikkaa kuin ranskalainen lauantaina, mutta nopeampi ja liukkaampi vastustaja pehmitti hänet leikittelemällä ja naputtelemalla aina halutessaan teräviä iskuja puolustavan mestarin puolustuksen läpi.
Ottelussa nähtiin myös dramatiikkaa, kun Alin silmiin meni Listonin iholla olevaa voidetta. Se vei tulevalta mestarilta hetkeksi näön, mutta ei aiheuttanut hänelle kuitenkaan tappiota. Sen sijaan näön palauduttua Ali osoittautuu niin ylivoimaiseksi, että tyrmäyskoneena tunnettu Liston luovutti toivottoman ottelun ennen aikojaan jäämällä istuskelemaan kulmaukseensa erätauon jälkeen.
Listonilla ja Duhaupasilla oli otteluissaan samankaltainen taktiikka, mutta miesten välillä on kuitenkin valtava ero. Siinä missä Liston oli nopea, taitava ja voimakas, Duhaupasin liike on hidasta ja tahmeaa, eikä hänen iskuvoimansa ole edes lähellä Listonin aikanaan omaamaa.
Siksi myös Heleniuksen olisi uhoamisen sijaan osattava tehdä ottelustaan oikeat johtopäätökset. Juuri nyt hän on liian hidas tai huonokuntoinen päästäkseen sarjan huippumiesten nyrkeiltä suojaan, kun se ei onnistunut edes Duhaupasia vastaan.
Silmiinpistävää hänen viimeisissä otteluissaan on ollut myös Pohjolan painajaisen lyöntisarjojen yksipuolisuus ja kyvyttömyys päättää ottelu silloin kun siihen oli mahdollisuus. Helenius onnistui yhden kerran horjuttamaan vastustajaansa selvästi, mutta ei joko ehtinyt tai kyennyt jatkamaan lyöntisarjaansa tilanteessa, jossa ranskalaisen olisi ehkä ollut tyrmättävissä. Siinä näkyi parhaiten ero miehen "prime time" -otteluihin puoli vuosikymmentä sitten (esimerkki ja toinen).
Kaiken kaikkiaan suomalainen ammattinyrkkeily on viimeisen vuosikymmenen aikana ollut nousussa. Siksi olen antanut sille usemmankin ajatuksen. Juuri nyt olemme kuitenkin tulleet tilanteeseen, jossa sen kaksi valovoimaisinta tähteä on menettänyt loisteensa: Haapoja lopettaa, eikä Heleniuksenkaan mahdollisuuksia nousta sarjansa huipulle voi enää pitää realistisina.
Jäljelle jäävät kosovolaistaustainen Edis Tatli ja naisnyrkkeilymme maailmanmestari Eva Wahlström. Heistä kummankaan ei voi olettaa saavan samanlaista mielenkiintoa kuin etenkään Heleniuksen. Juuri nyt näyttää siis siltä, että ammattinyrkkeilymme uusi nousu olisi saavuttanut taitekohtansa ja tullut tyrmätyksi Heleniuksen ja Haapojan tappioiden myötä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjolan painajaisen paluu
Robert Helenius maailman huipulla
Jalo itsepuolustuksen taito
Juho Haapoja ei ole koskaan eikä kenenkään mielestä ollut maailman paras nyrkkeilijä. Sen sijaan hänen ottelunsa ovat olleet poikkeuksellisen viihdyttäviä: sellaisia, jossa hurja härmän häjy on hakeutunut itseään teknisesti paljonkin paremman vastustajan lähietäisyydelle iskusateesta välittämättä ja taistellut sitä kautta voittoja tai niukkoja tappioita.
Salaisuutena Haapojalla on ollut hänen valtava kykynsä ottaa vastaan iskuja. Nyt kaikki oli kuitenkin toisin ja unkarilainen Tamaz Lodi pudotti hänet kanveesiin yhdellä lyönnillä. Haapoja itse luonnehti sitä sellaiseksi, jollaisia hän on aiemmin kestänyt.
On siis aika lopettaa ennen kuin aivovauriot tuhoavat miehen loppuelämän. Saldoksi miehen urasta jäi 26 voittoa, seitsemän tappiota ja kaksi ratkaisematonta. Kiitos ja kunnioitus Härmän häjylle.
* * *
Vielä tyrmäävämpi tyrmäys nähtiin Robert Heleniuksen ottelussa. Siinä suomalainen maailmanmestaruutta tavoitteleva jättiläinen putosi suorilta jaloilta kanveesiin ranskalaisen Johann Duhaupasin nyrkin tavoitettua miehen pään. Nähdyn perusteella myös Heleniuksen olisi syytä lopettaa uransa tähän: ottelu nimittäin osoitti, etteivät miehen taidot yksinkertaisesti riitä maailman huippuja vastaan.
Näin siksi, että Heleniuksen tyrmännyt vastustaja ei itsekään ollut aivan maailman huipulla. Sen osoitti hänen aiempi tappionsa Deontay Wilderille. Siinä ottelussa hän käytti samanlaista taktiikkaa kuin Heleniusta vastaan ja sai lopulta itseensä sellaisen määrän iskuja, että tuomari keskeytti yksipuolisen pahoinpitelyn.
Duhaupasin ja Heleniuksen ottelu toi mieleeni yli puolen vuosisadan takaisen nyrkkeilyottelun, jossa Muhammad Ali nousi ensimmäistä kertaa maailmanmestariksi. Ottelussa Duhaupasia verrattomasti parempi Sonny Liston käytti samantapaista taktiikkaa kuin ranskalainen lauantaina, mutta nopeampi ja liukkaampi vastustaja pehmitti hänet leikittelemällä ja naputtelemalla aina halutessaan teräviä iskuja puolustavan mestarin puolustuksen läpi.
Ottelussa nähtiin myös dramatiikkaa, kun Alin silmiin meni Listonin iholla olevaa voidetta. Se vei tulevalta mestarilta hetkeksi näön, mutta ei aiheuttanut hänelle kuitenkaan tappiota. Sen sijaan näön palauduttua Ali osoittautuu niin ylivoimaiseksi, että tyrmäyskoneena tunnettu Liston luovutti toivottoman ottelun ennen aikojaan jäämällä istuskelemaan kulmaukseensa erätauon jälkeen.
Listonilla ja Duhaupasilla oli otteluissaan samankaltainen taktiikka, mutta miesten välillä on kuitenkin valtava ero. Siinä missä Liston oli nopea, taitava ja voimakas, Duhaupasin liike on hidasta ja tahmeaa, eikä hänen iskuvoimansa ole edes lähellä Listonin aikanaan omaamaa.
Siksi myös Heleniuksen olisi uhoamisen sijaan osattava tehdä ottelustaan oikeat johtopäätökset. Juuri nyt hän on liian hidas tai huonokuntoinen päästäkseen sarjan huippumiesten nyrkeiltä suojaan, kun se ei onnistunut edes Duhaupasia vastaan.
Silmiinpistävää hänen viimeisissä otteluissaan on ollut myös Pohjolan painajaisen lyöntisarjojen yksipuolisuus ja kyvyttömyys päättää ottelu silloin kun siihen oli mahdollisuus. Helenius onnistui yhden kerran horjuttamaan vastustajaansa selvästi, mutta ei joko ehtinyt tai kyennyt jatkamaan lyöntisarjaansa tilanteessa, jossa ranskalaisen olisi ehkä ollut tyrmättävissä. Siinä näkyi parhaiten ero miehen "prime time" -otteluihin puoli vuosikymmentä sitten (esimerkki ja toinen).
* * *
Kaiken kaikkiaan suomalainen ammattinyrkkeily on viimeisen vuosikymmenen aikana ollut nousussa. Siksi olen antanut sille usemmankin ajatuksen. Juuri nyt olemme kuitenkin tulleet tilanteeseen, jossa sen kaksi valovoimaisinta tähteä on menettänyt loisteensa: Haapoja lopettaa, eikä Heleniuksenkaan mahdollisuuksia nousta sarjansa huipulle voi enää pitää realistisina.
Jäljelle jäävät kosovolaistaustainen Edis Tatli ja naisnyrkkeilymme maailmanmestari Eva Wahlström. Heistä kummankaan ei voi olettaa saavan samanlaista mielenkiintoa kuin etenkään Heleniuksen. Juuri nyt näyttää siis siltä, että ammattinyrkkeilymme uusi nousu olisi saavuttanut taitekohtansa ja tullut tyrmätyksi Heleniuksen ja Haapojan tappioiden myötä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjolan painajaisen paluu
Robert Helenius maailman huipulla
Jalo itsepuolustuksen taito
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
Mestaruustien kynnyksellä
Helsingin Sanomat muisteli tänään vuonna 1962 käytyä ammattinyrkkeilyn höyhensarjan MM-ottelua, koska aiheesta aiotaan tehdä elokuva. Siinä Olli Mäki hävisi amerikkalaiselle Davey Moorelle toisen erän keskeytyksellä. Itse ottelu on nähtävissä Ylen areenalla tyrmäyksineen kaikkineen.
Juttu toi mieleeni Suomen tämän hetken valovoimaisimman nyrkkeilijän eli Ruotsissa syntyneen Robert Heleniuksen, josta olen kirjoittanut viimeksi maaliskuussa. Silloin tämä "Pohjolan painajainen" oli juuri käynyt pitkän loukkaantumiskierteen jälkeisen paluuottelunsa luokatonta vastustajaa vastaan. Sen jälkeen hän on käynyt toisenkin verryttelyottelun, joka kesti yhden erän pidempään kuin Olli Mäen maailmanmestaruushaave Moorea vastaan.
Nyt on kuitenkin alkanut tapahtua. Helenius on nimittäin sopinut kahdesta ottelusta kunnioitettavien vastustajien kanssa. Marraskuun 14. päivänä hänen vastaansa astuu Denis Bakhtov ottelussa, joka lienee pikemminkin yleisölle avoin sparraustilaisuus kuin todellinen taistelu. Se toimii molemmille ottelijoille viimeistelyharjoituksena tulevia koitoksia vastaan.
Heleniukselle tuo koitos on joulukuun 19. päivänä Helsingin Hartwall-areenalla järjestettävä EM-ottelu hallitsevaa mestaria saksanturkkilaista ja Heleniuksen lailla tappiotonta Erkan Teperiä vastaan. Miehet ovat ottaneet aiemmin yhteen ennen ammattilaisuraansa ja silloin suomalainen hävisi. Luvassa on siis kova ottelu, josta voittajana selviäminen nostaisi Heleniuksen jälleen vuorenvarmasti korkealle isojen ammattilaisliittojen rankingissa.
Tällä viikolla Helenius on ollut sparraamassa entisen maailmanmestari Aleksander Povetkinin kanssa. Tämä kehui harjoitusrupeamaa hyväksi ja arveli Heleniuksen olevan tuleva maailmanmestari. Aika näyttää onko vanha mestari oikeassa vai pelkästään kohtelias.
Joka tapauksessa tämän ja ensi vuoden aikana eletään suomalaisessa ammattinyrkkeilyssä ennennäkemätöntä aikaa. Meillä on vakavasti otettava nyrkkeilijä ammattinyrkkeilysirkuksen raskaassa sarjassa, jonka ulottuvilla on jopa maailmanmestaruus viimeistään Wladimir Klitchkon jäädessä eläkkeelle loistavalta uraltaan.
Jääkäämme siis jännityksellä odottamaan miten Heleniuksen käy. Selvää on kuitenkin jo nyt, ettei suunnitellun maailmanmestaruustien aloittavaa Heleniuksen ja Teperin ottelua saavu seuraamaan samanlaista yleisömäärää kuin Olli Mäen uran huippuottelua vuonna 1962.
Silloin katsomossa piti meteliä peräti 23 000 nyrkkeilyn ystävää. Niin paljon Hartwall-areenalle ei sovi vaikka kuinka ahdettaisiin. Mutta toivotaan, että nyt paikalle saapuva yleisö saa nauttia suomalaisvoitosta toisin kuin 53 vuotta sitten.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjolan painajaisen paluu
Opettavainen tarina vuodelta 1930 - Robert Heleniuksen paluuta odotellessa
Robert Helenius maailman huipulla
Juttu toi mieleeni Suomen tämän hetken valovoimaisimman nyrkkeilijän eli Ruotsissa syntyneen Robert Heleniuksen, josta olen kirjoittanut viimeksi maaliskuussa. Silloin tämä "Pohjolan painajainen" oli juuri käynyt pitkän loukkaantumiskierteen jälkeisen paluuottelunsa luokatonta vastustajaa vastaan. Sen jälkeen hän on käynyt toisenkin verryttelyottelun, joka kesti yhden erän pidempään kuin Olli Mäen maailmanmestaruushaave Moorea vastaan.
Nyt on kuitenkin alkanut tapahtua. Helenius on nimittäin sopinut kahdesta ottelusta kunnioitettavien vastustajien kanssa. Marraskuun 14. päivänä hänen vastaansa astuu Denis Bakhtov ottelussa, joka lienee pikemminkin yleisölle avoin sparraustilaisuus kuin todellinen taistelu. Se toimii molemmille ottelijoille viimeistelyharjoituksena tulevia koitoksia vastaan.
Heleniukselle tuo koitos on joulukuun 19. päivänä Helsingin Hartwall-areenalla järjestettävä EM-ottelu hallitsevaa mestaria saksanturkkilaista ja Heleniuksen lailla tappiotonta Erkan Teperiä vastaan. Miehet ovat ottaneet aiemmin yhteen ennen ammattilaisuraansa ja silloin suomalainen hävisi. Luvassa on siis kova ottelu, josta voittajana selviäminen nostaisi Heleniuksen jälleen vuorenvarmasti korkealle isojen ammattilaisliittojen rankingissa.
Tällä viikolla Helenius on ollut sparraamassa entisen maailmanmestari Aleksander Povetkinin kanssa. Tämä kehui harjoitusrupeamaa hyväksi ja arveli Heleniuksen olevan tuleva maailmanmestari. Aika näyttää onko vanha mestari oikeassa vai pelkästään kohtelias.
Joka tapauksessa tämän ja ensi vuoden aikana eletään suomalaisessa ammattinyrkkeilyssä ennennäkemätöntä aikaa. Meillä on vakavasti otettava nyrkkeilijä ammattinyrkkeilysirkuksen raskaassa sarjassa, jonka ulottuvilla on jopa maailmanmestaruus viimeistään Wladimir Klitchkon jäädessä eläkkeelle loistavalta uraltaan.
Jääkäämme siis jännityksellä odottamaan miten Heleniuksen käy. Selvää on kuitenkin jo nyt, ettei suunnitellun maailmanmestaruustien aloittavaa Heleniuksen ja Teperin ottelua saavu seuraamaan samanlaista yleisömäärää kuin Olli Mäen uran huippuottelua vuonna 1962.
Silloin katsomossa piti meteliä peräti 23 000 nyrkkeilyn ystävää. Niin paljon Hartwall-areenalle ei sovi vaikka kuinka ahdettaisiin. Mutta toivotaan, että nyt paikalle saapuva yleisö saa nauttia suomalaisvoitosta toisin kuin 53 vuotta sitten.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjolan painajaisen paluu
Opettavainen tarina vuodelta 1930 - Robert Heleniuksen paluuta odotellessa
Robert Helenius maailman huipulla
lauantai 6. kesäkuuta 2015
Mitä nyrkkeilijä Fitim Latifin tapaus opettaa meille maahanmuutosta?
Kosovolaistaustainen porvoolaisnyrkkeilijä Fitim Latifi on syytettynä pahoinpitelystä. Koska ainakaan minun silmiini ei ole uutisvirrasta sattunut teon motiiveja, tiedotan arvoisille lukijoilleni kyseisen nyrkkeilijän valmentajan näkemyksen, koska se avaa hyvin sitä problematiikkaa mikä seuraa erilaisista maista tulevasta maahanmuutosta.
Valmentaja Karl Heleniuksen mukaan "pahoinpidelty oli samasta maasta ja kun ei se viha niin vaan unohdu. 5v sitten tuo kaveri ajoi poikien isän päälle aikeena tappaa hänet. Isä ei kävele kunnolla enään ikring. Itse sain Fitimin luopumaan tapauksen sattuessa ettei heti kostanut tapausta. Sitten kyseinen mies aloitti ahdistella poikien äitiä ja siinä ei enään kukaan olisi pysäyttänyt tapahtunutta."
Valmentaja Karl Heleniuksen mukaan "pahoinpidelty oli samasta maasta ja kun ei se viha niin vaan unohdu. 5v sitten tuo kaveri ajoi poikien isän päälle aikeena tappaa hänet. Isä ei kävele kunnolla enään ikring. Itse sain Fitimin luopumaan tapauksen sattuessa ettei heti kostanut tapausta. Sitten kyseinen mies aloitti ahdistella poikien äitiä ja siinä ei enään kukaan olisi pysäyttänyt tapahtunutta."
Tämä kirjoitus ei ehkä tarvitsisi enempiä selittelyitä, mutta väännetään silti rautalangasta.
Silloin kun maahamme muuttaa paljon ihmisiä kostokulttuurista, saamme maahamme myös kostoja, minkä tämä tapaus osoittaa. Silloin kun otamme Suomeen paljon ihmisiä ympärileikkauskulttuurista, saamme maahamme myös ympärileikkauksia. Ja jos otamme maahamme paljon ihmisiä, jotka tulevat naisia alistavista kunniakulttuurieista, saamme maahamme myös naisiin kohdistuvia kunniamurhia. Ja mikäli otamme maahamme paljon ihmisiä islamistisia näkemyksiä sisältävistä maista, saamme maahamme myös islamistisia tekoja. Ja niin edelleen...
Edelle kirjoittamani toteutuu sitä varmemmin, mitä paremmin hyväksymme tulijoiden kulttuurin. Siksi kokonaisuuden kannalta on äärimmäisen vahingollista tukea näistä kulttuureista tulevien omaa kulttuuria. Päin vastoin, se tulisi pyrkiä korvaamaan mahdollisimman tarkoin suomalaisella, tai ainakin olosuhteisiimme yhteensopivalla, kulttuurilla. Ja niiden osalta joille tämä ei käy tai onnistu, meidän tulisi pidättäytyä laajamittaisesta maahanmuutosta.
Ja toisin päin. Mitä enemmän maahamme tulee ihmisiä kulttuureista, joissa työnteko on arvossaan, sitä varmemmin maassamme tehdään työtä. Mitä enemmän maahamme tulee ihmisiä kulttuureista, joissa yrittäminen on arvostettua, sitä varmemmin saamme maahamme yrityksiä. Tai mitä enemmän maahamme tulee ihmisiä kulttuureista, joissa sukupuolten tasa-arvoa pidetään tärkeänä, sitä varmemmin naiset saavat asiallista kohtelua.
Vertaamalla edelle kirjoittamaani kahta syy ja seuraus -listaa voi myös ymmärtää, miksi maahanmuuttajia ei voi poliittisessa päätöksenteossa niputtaa yhteen. Ja käsitämme miksi saksalainen maahanmuuttaja on Suomen kannalta positiivinen, mutta somalialainen maahanmuuttaja negatiivinen asia. Se tässä vain hämmentää, että tätä tosiasiaa on hyödynnetty niin vähän maahanmuuttopolitiikassamme.
Ja lopuksi pari sanaa oikeustapauksesta itsestään. Fitim Latifi on kulttuurinsa uhri. Ilman kosovolaista kulttuuria pojan isä ja äiti olisivat saaneet olla rauhassa. Eikä Fitimin itsensä mieleen olisi edes tullut lähteä kostamaan.
Itse asiassa, minä tunnen sääliä tätä nyrkkeilijää kohtaan, sillä omasta viitekehyksestään katsoen hän luultavasti toimi täsmälleen siten kuin kunnollisen pojan tuleekin. Ja saa nyt siitä rangaistuksen, koska teko ei ollut yhteensopiva suomalaisen valtakulttuurin kanssa.
Tämän opimme viimeistään kuluneella viikolla, koska hieman vastaavassa tapauksessa Pakistanissa teinitytön murhaamista yrittäneet päätettiin vapauttaa vankilasta. Tämä tapahtui todennäköisesti siksi, että jo oikeudessa annettiin tuomio vain ulkomaailman painostuksen edessä. Pakistanilaisen kulttuurin viitekehyksestä katsottuna vankien vapauttamisella siis vain korjattiin pakosta tehty väärä tuomio.
Juha Sipilän ja tulevien hallitusten tulisikin maahanmuuttopolitiikkaa muotoillessaan päättää haluavatko ne kehitysmaalaisen kansainvaelluksen edessä muuttaa oman kulttuurimme kosovolais-pakistanilaiseksi vai tyytyvätkö länsimaiseen yhteiskuntaan. Ja painotan tässä sanaa "päättää", sillä vain aktiivisella päätöksellä voimme säilyttää suomalaisen kulttuurin. Ilman päätöstä ja aktiivista toimintaa saamme yhtä varmasti kosovolais-pakistanilaisen vaihtoehdon, kuin kasvunsa aloittanut pieni ja heikko Rooma tuhosi paljon vahvempien, mutta keskenään eripuraisten etruskien kielen ja kulttuurin noin 2300 vuotta sitten.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Pohjolan painajaisen paluu
Viime yönä käytiin Robert Heleniuksen lyhyt paluutottelu. Siinä noudatettiin hyvin ennalta arvattua käsikirjoitusta sillä lempinimeä "Nordic Nightmare" eli "Pohjolan painajainen" totteleva nyrkkeilijä päätti kehätuokionsa pikaiseen keskeytykseen. Samalla hän osoitti olevansa valmis isompiin otteluihin.
Heleniuksen unkarilainen vastustaja on noin kahden viime vuoden aikana otellut ahkerasti ja enimmäkseen myös voitollisesti. Yksikään hänen vastustajistaan ei kuitenkaan ennen Heleniusta ole kuulunut edes lähelle maailman kärkeä. Siitä huolimatta Heleniuksen voitto oli tärkeä, sillä se osoitti miehen nyrkkien löytäneen jälleen tyrmäävän tehonsa.
Jäämme siis odottamaan Heleniuksen uran seuraavia vaiheita. Miehen nopea nousu kohti maailman kärkeähän päättyi käden rikkoutumiseen ja sitä seuranneeseen välirikkoon jättimäisen Sauerland-tallin kanssa. Riidan jälkinäytös on vielä käymättä, eikä lopuutulosta ole mahdollista ennakoida.
Heleniuksen uran jatkoa kiistely entisen työnantajan kanssa tuskin kuitenkaan estää, sillä pahimmillaankin odotettavissa on vain korvauksia sopimusrikkomuksesta. Niiden maksajaksi uskoisin löytyvän kiinnostusta kunhan nyrkkeilijä itse hoitaa kehätyönsä moitteetta.
Helenius vihjaisi käymänsä ottelun jälkeen ottelevansa seuraavan kerran varsin pian. Näin hänen on myös syytä tehdä, sillä vuonna 1984 syntyneen nyrkkisankarilla on ikää jo 31 vuotta. Toisaalta jo aiemmin maailman huippujen joukkoon arvostettuna Helenius noussee pikaisesti takaisin haastajalistojen kärkisijoille, mikä avaa mahdollisuuden maailmanmestaruudesta ottelemiseen.
Se edellyttää kuitenkin seuraavassaa ottelussa voittoa selvästi viime yön unkarilaista kovemmasta iskijästä. Todennäköisesti tai ainakin toivottavasti vastaan asettuu seuraavaksi joku oikeasti kyvykäs vastustaja Boxrecin listan ensimmäisen sivun loppupäästä. Mikäli sellaisen kanssa syntyy kehässä yhtä vakuuttavaa jälkeä kuin unkarilaista vastaan aukeaa Heleniuksen tie jälleen todellisiin huippuotteluihin.
Myös raskaan sarjan tilanne on muuttunut: vanhempi sarjaa vuosikausia hallinneista Klitshkon veljeksistä on siirtynyt sekasortoisen Ukrainan politiikkaan ja nuoremman päänahkaa on ilmaantunut tavoittelemaan näyttäviä tyrmäyksiä iskenyt amerikkalainen toivo Deontay Wilder.
Jäämme siis odottamaan ensimmäisen suomalaisen nousua ammattinyrkkeilyn huipulle. Ja mikä parasta Helenius ei ole siinä suhteessa ainoa vakavasti otettava suomalainen, vaan myös Edis Tatli on asettanut saman tavoitteen - tosin hänen listaansa rasittaa yksi tappio.
Koska Tatlin tappio ei tullut aivan sarjan kärki-iskijälle - vaikka ottelua MM-arvoiseksi kutsuttiinkin - olisi kosovolaistaustaisen suomalaisen löydettävä keino nostaa omaa tasoaan vielä yhdellä pykälällä. Siinä epäilemättä auttaa sparraus yhden koko nyrkkeilymaailman kovimman nyrkkeilijän kanssa.
Aika yksin näyttää nouseeko Helenius, Tatli tai joku muu suomalainen ammattinyrkkeilyn kovan maailman suureksi sankariksi. Vaikka niin ei kävisikään, elämme joka tapauksessa suomalaisen ammattinyrkkeilyn kaikkien aikojen huippuhetkiä, joiden jatkumisesta tulevaisuudessa ei ole mitään takeita. Nauttikaamme siis tästä herkusta juuri nyt kun se on mahdollista!
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Opettavainen tarina vuodelta 1930 - Robert Heleniuksen paluuta odotellessa
Robert Helenius maailman huipulla
Jalo itsepuolustuksen taito
Heleniuksen unkarilainen vastustaja on noin kahden viime vuoden aikana otellut ahkerasti ja enimmäkseen myös voitollisesti. Yksikään hänen vastustajistaan ei kuitenkaan ennen Heleniusta ole kuulunut edes lähelle maailman kärkeä. Siitä huolimatta Heleniuksen voitto oli tärkeä, sillä se osoitti miehen nyrkkien löytäneen jälleen tyrmäävän tehonsa.
Jäämme siis odottamaan Heleniuksen uran seuraavia vaiheita. Miehen nopea nousu kohti maailman kärkeähän päättyi käden rikkoutumiseen ja sitä seuranneeseen välirikkoon jättimäisen Sauerland-tallin kanssa. Riidan jälkinäytös on vielä käymättä, eikä lopuutulosta ole mahdollista ennakoida.
Heleniuksen uran jatkoa kiistely entisen työnantajan kanssa tuskin kuitenkaan estää, sillä pahimmillaankin odotettavissa on vain korvauksia sopimusrikkomuksesta. Niiden maksajaksi uskoisin löytyvän kiinnostusta kunhan nyrkkeilijä itse hoitaa kehätyönsä moitteetta.
Helenius vihjaisi käymänsä ottelun jälkeen ottelevansa seuraavan kerran varsin pian. Näin hänen on myös syytä tehdä, sillä vuonna 1984 syntyneen nyrkkisankarilla on ikää jo 31 vuotta. Toisaalta jo aiemmin maailman huippujen joukkoon arvostettuna Helenius noussee pikaisesti takaisin haastajalistojen kärkisijoille, mikä avaa mahdollisuuden maailmanmestaruudesta ottelemiseen.
Se edellyttää kuitenkin seuraavassaa ottelussa voittoa selvästi viime yön unkarilaista kovemmasta iskijästä. Todennäköisesti tai ainakin toivottavasti vastaan asettuu seuraavaksi joku oikeasti kyvykäs vastustaja Boxrecin listan ensimmäisen sivun loppupäästä. Mikäli sellaisen kanssa syntyy kehässä yhtä vakuuttavaa jälkeä kuin unkarilaista vastaan aukeaa Heleniuksen tie jälleen todellisiin huippuotteluihin.
Myös raskaan sarjan tilanne on muuttunut: vanhempi sarjaa vuosikausia hallinneista Klitshkon veljeksistä on siirtynyt sekasortoisen Ukrainan politiikkaan ja nuoremman päänahkaa on ilmaantunut tavoittelemaan näyttäviä tyrmäyksiä iskenyt amerikkalainen toivo Deontay Wilder.
Jäämme siis odottamaan ensimmäisen suomalaisen nousua ammattinyrkkeilyn huipulle. Ja mikä parasta Helenius ei ole siinä suhteessa ainoa vakavasti otettava suomalainen, vaan myös Edis Tatli on asettanut saman tavoitteen - tosin hänen listaansa rasittaa yksi tappio.
Koska Tatlin tappio ei tullut aivan sarjan kärki-iskijälle - vaikka ottelua MM-arvoiseksi kutsuttiinkin - olisi kosovolaistaustaisen suomalaisen löydettävä keino nostaa omaa tasoaan vielä yhdellä pykälällä. Siinä epäilemättä auttaa sparraus yhden koko nyrkkeilymaailman kovimman nyrkkeilijän kanssa.
Aika yksin näyttää nouseeko Helenius, Tatli tai joku muu suomalainen ammattinyrkkeilyn kovan maailman suureksi sankariksi. Vaikka niin ei kävisikään, elämme joka tapauksessa suomalaisen ammattinyrkkeilyn kaikkien aikojen huippuhetkiä, joiden jatkumisesta tulevaisuudessa ei ole mitään takeita. Nauttikaamme siis tästä herkusta juuri nyt kun se on mahdollista!
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Opettavainen tarina vuodelta 1930 - Robert Heleniuksen paluuta odotellessa
Robert Helenius maailman huipulla
Jalo itsepuolustuksen taito
lauantai 16. marraskuuta 2013
Opettavainen tarina vuodelta 1930 - Robert Heleniuksen paluuta odotellessa
Uutisten mukaan maamme ykkösnyrkki Robert Helenius on saanut asiansa kuntoon, ja valmistautuu uransa uuteen nousuun isänsä valmennuksessa. Mielessä siintää luonnollisesti raskaansarjan maailmanmestaruus. Sitä odotellessa kerron pienen nyrkkeilytarinan menneiltä ajoilta.
Max Baer oli vuosina 1934-35 nyrkkeilyn kiistaton maailmanmestari häviten tittelinsä Jim Braddockille yhdessä maailmanhistorian tunnetuimmassa ottelussa. Aiheesta on tehty elokuvakin. Mutta tässä tekstissä en kerro tuosta ottelusta, vaan eräästä toisesta.
Neljä vuotta ennen maailmanmestaruuttaan Max Baer oli voittanut 23 ammattilaisottelua ja hävinnyt kolme. 25. elokuuta 1930 järjestetyssä ottelussa hänen vastaansa asteli Frankie Campbell, jolla oli takanaan 33 voittoa, kaksi ratkaisematonta ja kolme tappiota. Etukäteen ajatellen vastakkain oli siis varsin tasainen pari.
Ennen ottelua Baer nousi kehään virne kasvoillaan, kiinnittämättä minkäänlaista huomiota vastustajaansa. Tämä puolestaan hymyili luottavaisesti katsellessaan kehän yli kohti vastustajaansa.
Ottelun alussa Cambpell pakotti Baerin köysiin kerta toisensa jälkeen. Kesken painostuksen Baer kuitenkin osui vastustajansa leukaperiin pudottaen tämän luvunlaskulle. Cambpell odotti tuomarin laskua oikeaoppisesti mahdollisimman kauan ja palasi otteluun yhtä vahvana kuin ennen osumaa. Erä meni kuitenkin Baerille.
Toisessa erässä ottelun hallinta siirtyi Baerille, joka upotti kerta toisensa jälkeen painavan nyrkkinsä Campbellin suojauksen ohi. Näytti suoranaiselta ihmeeltä, ettei ottelu päättynyt, vaan erän jatkuessa Campbell puolestaan ajoi Baerin köysiin. Ja hetken kuluttua mentiin taas toisin päin. Silloin Campbellin avustajat pyysivät suojattiaan pysymään matalana.
Tällöin Cambpell sai osuman, mutta työnsi Baerin maahan, jolloin tuomari osoitti hänet puolueettomaan nurkkaan. Sinne Baerin jalkojen yli kävellessän Campbell heilutteli tyytyväisenä vaimolleen Elsielle, joka hymyili ylpeänä puolisolleen.
Campbell tuli vahvana myös neljänteen erään ja suorastaan juoksi kehän yli ahdistelemaan Baeria. Erän aikana tämä kuitenkin onnistui kahdesti lyömään Campbellin sekavaksi muutaman sekunnin ajaksi. Tästä huolimatta Campbell pysyi ottelussa mukana ja pehmitti kovilla vartaloiskuillaan Baerin niin, että tämän vauhti silminnähden hidastui. Niinpä hän vei lopulta tämänkin erän.
Max Baer oli vuosina 1934-35 nyrkkeilyn kiistaton maailmanmestari häviten tittelinsä Jim Braddockille yhdessä maailmanhistorian tunnetuimmassa ottelussa. Aiheesta on tehty elokuvakin. Mutta tässä tekstissä en kerro tuosta ottelusta, vaan eräästä toisesta.
Neljä vuotta ennen maailmanmestaruuttaan Max Baer oli voittanut 23 ammattilaisottelua ja hävinnyt kolme. 25. elokuuta 1930 järjestetyssä ottelussa hänen vastaansa asteli Frankie Campbell, jolla oli takanaan 33 voittoa, kaksi ratkaisematonta ja kolme tappiota. Etukäteen ajatellen vastakkain oli siis varsin tasainen pari.
Ennen ottelua Baer nousi kehään virne kasvoillaan, kiinnittämättä minkäänlaista huomiota vastustajaansa. Tämä puolestaan hymyili luottavaisesti katsellessaan kehän yli kohti vastustajaansa.
Ottelun alussa Cambpell pakotti Baerin köysiin kerta toisensa jälkeen. Kesken painostuksen Baer kuitenkin osui vastustajansa leukaperiin pudottaen tämän luvunlaskulle. Cambpell odotti tuomarin laskua oikeaoppisesti mahdollisimman kauan ja palasi otteluun yhtä vahvana kuin ennen osumaa. Erä meni kuitenkin Baerille.
Toisessa erässä ottelun hallinta siirtyi Baerille, joka upotti kerta toisensa jälkeen painavan nyrkkinsä Campbellin suojauksen ohi. Näytti suoranaiselta ihmeeltä, ettei ottelu päättynyt, vaan erän jatkuessa Campbell puolestaan ajoi Baerin köysiin. Ja hetken kuluttua mentiin taas toisin päin. Silloin Campbellin avustajat pyysivät suojattiaan pysymään matalana.
Tällöin Cambpell sai osuman, mutta työnsi Baerin maahan, jolloin tuomari osoitti hänet puolueettomaan nurkkaan. Sinne Baerin jalkojen yli kävellessän Campbell heilutteli tyytyväisenä vaimolleen Elsielle, joka hymyili ylpeänä puolisolleen.
Baer sen sijaan nousi saman tien ylös ja hyökkäsi heti Campbellin kimppuun. Tämä tuli vaimoaan viihdyttäneelle vastustajalle yllätyksenä. Niinpä Baer pakotti valmistautumattoman vastustajansa perääntymään, ja pelastamaan itsensä kietomalla kätensä köysien ympärille.
Tilanteessa Baer ei rikkonut sääntöjä, mutta yleisö buuasi hänelle. Tästä piittaamatta Baer jatkoi vastustajan pehmittämistä vartalolyönneillä kunnes tuomari tuli väliin. Hän ei kuitenkaan keskeyttänyt ottelua, mutta erä meni Baerille.
Kulmauksessaan Campbell valitti huoltajilleen että hänestä tuntui kuin jokin olisi särkynyt hänen päässään. Tästä huolimatta hän tuli kolmanteen erään vahvana ja taktiikkaansa muuttaneena vieden koko erän puhtaasti.
Campbell tuli vahvana myös neljänteen erään ja suorastaan juoksi kehän yli ahdistelemaan Baeria. Erän aikana tämä kuitenkin onnistui kahdesti lyömään Campbellin sekavaksi muutaman sekunnin ajaksi. Tästä huolimatta Campbell pysyi ottelussa mukana ja pehmitti kovilla vartaloiskuillaan Baerin niin, että tämän vauhti silminnähden hidastui. Niinpä hän vei lopulta tämänkin erän.
Kello oli 22.30 kun viides erä alkoi. Yksi avustajista huuteli kavereilleen katsomossa ottelun olevan selvä ja voiton olevan tulossa. Campbellin kulmasta jatkettiin myös jo ottelun alussa alkanutta Baerin ärsyttämiseen tarkoitettua huutelua, joka nyt ulotettiin loukkaamaan jopa vastustajan perhettä.
Baer oli tästä raivoissaan ja lähti erään tavoittelemaan tyrmäystä. Hän suojasi vasemmalla kädellään ja ujutti oikean suoransa vastustajan suojauksen ohi. Lyönnit olivat hitaita mutta painavia. Lyöntejä meni myös ohi, mutta Baer jatkoi ja pakotti Campbellin köysiin vatsaan uponneella koukulla. Siellä Baer osui valtavalla oikean käden lyönnillä vielä Campbellin alaleukaan.
Yksin tämä lyönti olisi tyrmännyt Campbellin, mutta Baer jatkoi hakkaamalla useita lyöntejä Campbellin suojaamattomaan leukaan. Campbell oli ulkona, mutta ei voinut kaatua, koska hänellä oli kulmauksessa molemmilla sivuillaan pystyssä pitelevät köydet ja edessä yhä uusia iskuja jakava Baer.
Tuomari Toby Irwin oli Baerin takana, eikä hänkään voinut olla varma Campbellin avuttomuudesta vaan odotti että tyrmäys oli varmasti tapahtunut. Hän pelkäsi yleisön reaktiota jos keskeyttäisi ottelun liian aikaisin, sillä tuohon aikaan ottelut olivat usein ennalta sovittuja.
Campbellin avustaja ilmeisesti pyyteli ottelua keskeytettäväksi, mutta Irwin ei kuullut yleisön mylvimisen takia huutoja. Niinpä ottelu loppui vasta kun Campbell lopulta kaatui kanveesiin tiedottomana ja veren vuotaessa suusta, nenästä ja korvista. Kiinnittämättä häneen mitään huomiota tuomari nosti Baerin käden ylös poseeraten tämän kanssa yleisölle.
Lääkäri saapui tutkimaan Campbellin vammoja vasta 20 minuutin kuluttua tyrmäyksestä, koska salissa vallitsi täydellinen epäjärjestys. Edelleen kului kokonaista kymmenen minuuttia ennen kuin paikalle saapui ambulanssi ja pahoin tyrmättyä nyrkkeilijää lähdettiin kuljettamaan sairaalaan vaimon pidellessä hänen kädestään.
Sairaalassa Campbellin aivojen todettiin ruhjoutuneen pahasti ja kärsivän monista verenvuodoista. Leikkaus olisi turha. Puolen yön aikaan Campbell vaipui koomaan. Seuraavana aamuna hänen korvansa alkoivat vuotaa verta. Sitä alkoi valua myös selkärankaan.
Myös Baer saapui katsomaan vastustajaansa ja alkoi tämän nähdessään itkemään "golfpallon kokoisia kyyneleitä". Kuolevan nyrkkeilijän ruumiin vieressä tämän vaimo hyväksyi voittajan sovinnon käden. Lyhyen keskustelun aikana Campbellin vaimo vastasi Baerin anteeksipyyntöön, että yhtä hyvin se olisit voinut olla sinä.
Frankie Campbell julistettiin kuoliaaksi 13 tuntia ottelun jälkeen. Lääkärit totesivat Campbellin aivojen irronneen kokonaan kallosta ja muuttuneen isoksi ruhjemassaksi.
En kertonut tätä tarinaa aiheuttakseni kauhistusta - nykyisin nyrkkeilytuomarit keskeyttävät otteluita paljon 1930-lukua herkemmin ja kaikki nyrkkeilijät tietävät harrastuksensa sisältämät riskit. Sen sijaan kerroin tämän siksi, että tarina on opettavainen ja omalla tavallaan jopa kaunis.
Valitettavasti Campbellin kuolintarina ei ole ainutkertainen. En myöskään ole vakuuttunut siitä, ettei kuoleman läheisyys olisi yksi syy nyrkkeilyn ja muiden vielä sitäkin brutaalimpien kamppailulajien suosioon. Tämänhän tiesivät jo muinaisen Rooman keisarit, eikä ihmisluonto ole siitä ajasta muuttunut miksikään - käytöksemme on ainoastaan päällystetty sivistyksen pintakuorrutuksella.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
torstai 13. lokakuuta 2011
Robert Helenius maailman huipulla
Kirjoitin noin vuosi sitten suomalaisen ammattinyrkkeilyn uudesta tulemisesta. Sen jälkeen on tapahtunut paljon.
Jutussa mainitsemistani suomalaisnyrkkeilijöistä Amin Asikainen ei koskaan enää pystynyt nousemaan aiemmalle tasolleen, vaan tuli tyrmätyksi ja lopetti. Myös EU:n mestaruuden voittanut Ville Piispanen menetti tittelinsä; ehkäpä kiistanalaisen tuomaripelin jälkeen. Jaakko Myllylästä ei puolestaan ole kuulunut pihahdustakaan.
Valoa suomalaisen ammattinyrkkeilyn tulevaisuuteen luo nuoren Edis Tatlin nousu EU:n arvolistalle. Vielä paremmalta kuulostaa se, että "Härmän häjy" Juho Haapoja valtasi EU-mestaruuden tasaisen taiston jälkeen. Lähes ilman amatööritaustaa ammattilaiseksi lähteneelle miehelle jo tämä on melkoinen saavutus, mutta ei Euroopan mestaruuskaan ole aivan poissuljettua hurjasta luonteestaan tunnnetulle eteläpohjalaiselle.
Suomalaisen ammattinyrkkeilyn huippusaavutus Haapojan menestys ei kuitenkaan ole.
Kovimman kehityskaaren viimeisen vuoden aikana on nimittäin tehnyt porvoolainen Robert Helenius, joka iski itsensä WBO:n intercontinental tittelin haltijaksi ja pian sen jälkeen tyrmäsi myös vahvana pidetyn entisen maailmanmestarin Samuel Peterin ja otti myös WBA-liiton Intercontinental-vyön. Nämä tittelit hän piti itsellään vakuuttavasti ottelussa niinikään entistä maailmanmestaria Siarhei Liachovichia vastaan.
Kaikki tämä on nostanut Heleniuksen yhdeksi maailman parhaana pidetyistä raskaansarjan ammattinyrkkeilijöistä. Tämän osoittavat paitsi nyrkkeilijöiden arvolistojen laatijoiden merkinnät, niin myös sarjan ylivoimaisten hallitsijoiden, Klitshkon veljesten, osoittama kiinnostus kohdata suomalainen. Kiinnnostuksesta huolimatta Helenius ei halunnut lähteä otteluun, vaan jäi odottamaan myöhäisempää ajankohtaa.
Heleniuksen ratkaisu on ymmärrettävä. Klitshkon veljekset ovat maailman kaikkien aikojen ylivoimaisimpien ammattinyrkkeilijöiden joukossa, joten heitä vastaan asettuessaan vielä varsin kokematon Helenius olisi mitä todennäköisimmin heikoilla. Veljekset ovat kuitenkin lähestymässä eläkeikää (nuorempi Wladimir on 35-vuotias ja Vitali vielä viisi vuotta vanhempi), joten heidän suorituskykynsä ovat jo auttamatta alamäessä, vaikka ehkä vielä loivassa. Niinpä aika pelaa tässä asiassa ottelu ottelulta jättiläisloikin kehittyvän Heleniuksen pussiin. Niinpä hän saattaa parin vuoden odotuksella jäädä historiaan miehenä, joka mursi veljesten herruuden.
Tämän matkan ensimmäinen näytös saatetaan huhujen mukaan nähdä Helsingissä, joulukuun kolmantena päivänä. Samalla Heleniuksen menestys on palauttamassa nyrkkeilyä vuosikymmenien tauon jälkeen taas salonkikelpoiseksi ja arvostetuksi "jalon itsepuolustuksen taidoksi".
Aiempia ajatuksia samasta aihepiirissä:
Yleisurheilun MM-kilpailut Daegussa!
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!
Jalo itsepuolustuksen taito
Jutussa mainitsemistani suomalaisnyrkkeilijöistä Amin Asikainen ei koskaan enää pystynyt nousemaan aiemmalle tasolleen, vaan tuli tyrmätyksi ja lopetti. Myös EU:n mestaruuden voittanut Ville Piispanen menetti tittelinsä; ehkäpä kiistanalaisen tuomaripelin jälkeen. Jaakko Myllylästä ei puolestaan ole kuulunut pihahdustakaan.
Valoa suomalaisen ammattinyrkkeilyn tulevaisuuteen luo nuoren Edis Tatlin nousu EU:n arvolistalle. Vielä paremmalta kuulostaa se, että "Härmän häjy" Juho Haapoja valtasi EU-mestaruuden tasaisen taiston jälkeen. Lähes ilman amatööritaustaa ammattilaiseksi lähteneelle miehelle jo tämä on melkoinen saavutus, mutta ei Euroopan mestaruuskaan ole aivan poissuljettua hurjasta luonteestaan tunnnetulle eteläpohjalaiselle.
Suomalaisen ammattinyrkkeilyn huippusaavutus Haapojan menestys ei kuitenkaan ole.
Kovimman kehityskaaren viimeisen vuoden aikana on nimittäin tehnyt porvoolainen Robert Helenius, joka iski itsensä WBO:n intercontinental tittelin haltijaksi ja pian sen jälkeen tyrmäsi myös vahvana pidetyn entisen maailmanmestarin Samuel Peterin ja otti myös WBA-liiton Intercontinental-vyön. Nämä tittelit hän piti itsellään vakuuttavasti ottelussa niinikään entistä maailmanmestaria Siarhei Liachovichia vastaan.
Kaikki tämä on nostanut Heleniuksen yhdeksi maailman parhaana pidetyistä raskaansarjan ammattinyrkkeilijöistä. Tämän osoittavat paitsi nyrkkeilijöiden arvolistojen laatijoiden merkinnät, niin myös sarjan ylivoimaisten hallitsijoiden, Klitshkon veljesten, osoittama kiinnostus kohdata suomalainen. Kiinnnostuksesta huolimatta Helenius ei halunnut lähteä otteluun, vaan jäi odottamaan myöhäisempää ajankohtaa.
Heleniuksen ratkaisu on ymmärrettävä. Klitshkon veljekset ovat maailman kaikkien aikojen ylivoimaisimpien ammattinyrkkeilijöiden joukossa, joten heitä vastaan asettuessaan vielä varsin kokematon Helenius olisi mitä todennäköisimmin heikoilla. Veljekset ovat kuitenkin lähestymässä eläkeikää (nuorempi Wladimir on 35-vuotias ja Vitali vielä viisi vuotta vanhempi), joten heidän suorituskykynsä ovat jo auttamatta alamäessä, vaikka ehkä vielä loivassa. Niinpä aika pelaa tässä asiassa ottelu ottelulta jättiläisloikin kehittyvän Heleniuksen pussiin. Niinpä hän saattaa parin vuoden odotuksella jäädä historiaan miehenä, joka mursi veljesten herruuden.
Tämän matkan ensimmäinen näytös saatetaan huhujen mukaan nähdä Helsingissä, joulukuun kolmantena päivänä. Samalla Heleniuksen menestys on palauttamassa nyrkkeilyä vuosikymmenien tauon jälkeen taas salonkikelpoiseksi ja arvostetuksi "jalon itsepuolustuksen taidoksi".
Aiempia ajatuksia samasta aihepiirissä:
Yleisurheilun MM-kilpailut Daegussa!
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!
Jalo itsepuolustuksen taito
torstai 25. marraskuuta 2010
Jalo itsepuolustuksen taito
Ammattinyrkkeily on yksi niistä harvoista urheilulajeista, joissa tarkoituksena on vahingoittaa vastustajaa. Se on siis brutaali, vanhanaikainen ja ihmisten alkukantaisiin ja nykykulttuurissa halveksittuihin vietteihin erittäin voimakkaasti vetoava laji.
Vuosikymmeniä näytti siltä, että laji olisi häviämässä kokonaan Suomesta. Ruotsissa sen harrastusta on jopa vahvasti rajoitettu - vain aivan lyhet ottelut ovat sallittuja. Tämä kehitys kuitenkin pyshtyi, kun maahamme syntyi ammattilaistalli, joka tosissaan pyrki nostamaan lajin takaisin parrasvaloihin.
Tämän P3 Boxing-tallin ensimmäinen suuri tähti oli Amin Asikainen, joka nousi kansallisesti tunnetuksi tekijäksi voitettuaan Euroopan mestaruuden. Tällä hetkellä tallin kirkkain tähti on mahdollisesti vielä kerran huipulle pyrkivän Asikaisen ohella EU-mestaruuden voittanut Ville Piispanen. Suomessa vähemmälle huomiolle on jäänyt tallin venäläisvahvistus Denis Shafikov, joka on jo saavuttamassa maailman huipun.
P3-tallin vanavedessä Suomeen on syntynyt pari muutakin toimijaa. Niistä oululainen Steel Ring on suurin, ja vaikka nyrkkeilypiireissä yleisesti epäillään tallin resurssien riittävyyttä viedä ottelijoitaan kansainväliseen menestykseen, on sen iskijöistä Jaakko Myllylää pidettävä vähintään Piispasen tasoisena tekijänä sillä miehet päätyivät ratkaisemattomaan lopputulokseen ottelussa, jossa Myllylän käsi murtui alkuerissä. Lisäksi Juho Haapoja on villinnyt kansanjoukkoja kaikkialla missä hän on esiintynyt nuoratun neliön sisällä.
Vaikka edellä mainitut pugilistit jo yksinään riittänevät nostamaan 2010-luvun suomalaisen nyrkkeilyn kulta-ajaksi, on maassa vielä yksi todella kova tekijä. Lajin kuninkuusluokasssa eli raskaassa sarjassa tietään kohti maailman huippua raivaa nimittäin saksalaisessa tallissa nyrkkeilevä porvoolainen Robert Helenius. Hän on jo nyt EU-mestari, lyönyt entisen maailmanmestarin teknisellä tyrmäyksellä ja noussut maailmanmestarin haastajaksi. Nyt mies valmistautuu ylihuomiseen otteluunsa Helsingissä, minkä jälkeen vastassa ovat entistä kovemmat haasteet - tai tappion tullessa putoaminen muiden kuolevaisten joukkoon...
En tiedä mikä on ammattinyrkkeilyn uuden nousun taustalla. Toki lajin maailmanmestareita on aina ihailtu ja arvostettu - kukapa ei olisi kuullut Muhammad Alista tai Jack Dempseystä. Suomessakin on pystytetty patsas 1930-luvun suurelle sankarille Gunnar Bärlundille, joka toistaiseksi on Suomen menestynein raskassarjalainen.
Mutta sittenkin tällaisen machoudessaan ja brutaaliudessaan ainutlaatuisen urheilulajin uudelleennousu parrasvaloihin on hyvin erikoinen ilmiö yhteiskunnassa, jonka arvot muuten ovat muuttuneet yhä pehmeämmiksi. Odotan suurella mielenkiinnolla millaisen buumin ammattinyrkkeily saavuttaa, mikäli Helenius tai joku muu suomalainen saavuttaa lajissa maailmanmestaruuden. Nähdäänkö jopa sellainen ihme, että nyrkkeily muuttuu "syrjäytyneiden ihmisten parissa elävästä väkivallan jäänteestä" uudelleen salonkikelpoiseksi ja arvostetuksi "jalon itsepuolustuksen taidoksi".
Vuosikymmeniä näytti siltä, että laji olisi häviämässä kokonaan Suomesta. Ruotsissa sen harrastusta on jopa vahvasti rajoitettu - vain aivan lyhet ottelut ovat sallittuja. Tämä kehitys kuitenkin pyshtyi, kun maahamme syntyi ammattilaistalli, joka tosissaan pyrki nostamaan lajin takaisin parrasvaloihin.
Tämän P3 Boxing-tallin ensimmäinen suuri tähti oli Amin Asikainen, joka nousi kansallisesti tunnetuksi tekijäksi voitettuaan Euroopan mestaruuden. Tällä hetkellä tallin kirkkain tähti on mahdollisesti vielä kerran huipulle pyrkivän Asikaisen ohella EU-mestaruuden voittanut Ville Piispanen. Suomessa vähemmälle huomiolle on jäänyt tallin venäläisvahvistus Denis Shafikov, joka on jo saavuttamassa maailman huipun.
P3-tallin vanavedessä Suomeen on syntynyt pari muutakin toimijaa. Niistä oululainen Steel Ring on suurin, ja vaikka nyrkkeilypiireissä yleisesti epäillään tallin resurssien riittävyyttä viedä ottelijoitaan kansainväliseen menestykseen, on sen iskijöistä Jaakko Myllylää pidettävä vähintään Piispasen tasoisena tekijänä sillä miehet päätyivät ratkaisemattomaan lopputulokseen ottelussa, jossa Myllylän käsi murtui alkuerissä. Lisäksi Juho Haapoja on villinnyt kansanjoukkoja kaikkialla missä hän on esiintynyt nuoratun neliön sisällä.
Vaikka edellä mainitut pugilistit jo yksinään riittänevät nostamaan 2010-luvun suomalaisen nyrkkeilyn kulta-ajaksi, on maassa vielä yksi todella kova tekijä. Lajin kuninkuusluokasssa eli raskaassa sarjassa tietään kohti maailman huippua raivaa nimittäin saksalaisessa tallissa nyrkkeilevä porvoolainen Robert Helenius. Hän on jo nyt EU-mestari, lyönyt entisen maailmanmestarin teknisellä tyrmäyksellä ja noussut maailmanmestarin haastajaksi. Nyt mies valmistautuu ylihuomiseen otteluunsa Helsingissä, minkä jälkeen vastassa ovat entistä kovemmat haasteet - tai tappion tullessa putoaminen muiden kuolevaisten joukkoon...
En tiedä mikä on ammattinyrkkeilyn uuden nousun taustalla. Toki lajin maailmanmestareita on aina ihailtu ja arvostettu - kukapa ei olisi kuullut Muhammad Alista tai Jack Dempseystä. Suomessakin on pystytetty patsas 1930-luvun suurelle sankarille Gunnar Bärlundille, joka toistaiseksi on Suomen menestynein raskassarjalainen.
Mutta sittenkin tällaisen machoudessaan ja brutaaliudessaan ainutlaatuisen urheilulajin uudelleennousu parrasvaloihin on hyvin erikoinen ilmiö yhteiskunnassa, jonka arvot muuten ovat muuttuneet yhä pehmeämmiksi. Odotan suurella mielenkiinnolla millaisen buumin ammattinyrkkeily saavuttaa, mikäli Helenius tai joku muu suomalainen saavuttaa lajissa maailmanmestaruuden. Nähdäänkö jopa sellainen ihme, että nyrkkeily muuttuu "syrjäytyneiden ihmisten parissa elävästä väkivallan jäänteestä" uudelleen salonkikelpoiseksi ja arvostetuksi "jalon itsepuolustuksen taidoksi".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
