Metsähallitus suojeli metsiä – oikein vai väärin?

Metsähallitus esitti suojeltavaksi – aiemman hallituksen periaatepäätöksen mukaisesti – 26 000 hehtaaria valtion omistamaa metsää, joka täyttää valtioneuvoston asettamat vanhojen ja luonnontilaisten metsien kriteerit. Tämä ei tietenkään riittänyt ympäristönsuojelijoille tai Suomen ympäristökeskuksen luonnonsuojeluhenkisille tutkijoille, joita edelle linkittämäni jutun kirjoittaja haastatteli. 

Erityisesti näitä harmittaa se, että suojelu painottuu Pohjois-Suomeen. Selitys tosin on osittain siinä, että maan eteläosassa metsät ovat pääosin yksityisessä omistuksessa. Ja osittain siinä, ettei Etelä-Suomessa ole juurikaan luonnontilaista metsä, eikä ole ollut enää pitkään aikaan. 

Tämä johtuu siitä, että kaukaisimpiakin kaskeamiseen soveltuvia kruunun- eli valtionmetsiä kaskettiin ja niitä asutettiin erityisesti 1700-luvun puolivälin ja 1800-luvun puolivälin välisellä ajanjaksolla. Tällöin vallitsi pitkällinen väestönkasvun kausi, jolloin kaskeaminen oli aktiivista. Ei siis ihme, että nyt tehdyn esityksen arvostelijat puhuvat "luonnontilaisten metsien" sijaan "aidosti luonnontilaisista metsistä iästä riippumatta" tai "metsistä, jotka ovat ekologisilta ominaisuuksiltaan ja lajistoltaan vanhoja metsiä".

Näin suojelua voidaan vaatia myös sellaisiin talousmetsiin, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet tavallista pidemmäksi ajaksi aktiivisen käytön ulkopuolelle. Ja laajentaa suojelua luonnontilaisista metsistä talousmetsiin. 

* * *

Asialla ei tietenkään olisi merkitystä, ellei metsätalous olisi Suomelle – ehkä valitettavastikin – yksi tärkeimmistä vientituloja tuottavista ja ihmisiä työllistävistä sektoreista. Sekä vieläkin tärkeämpi syrjäseutujen ihmisille, joilla vaihtoehtoisten tulonlähteiden määrä on vähäinen. Sellaisena niiden suojeleminen eli hyödyntämättä jättäminen johtaisi vääjäämättä maamme hyvinvoinnin perustan heikkenemiseen samalla, kun se edistäisi syrjäseutujen asutuksen häviämistä. 

On myös syytä huomioida se tosiasia, että oikeasti luonnontilaisten metsien määrä on Suomessa jo nyt ylivoimaisesti EU:n suurin, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Siksi ympäristöaktivistien ja heidän kanssaan samaa arvomaailmaa jakavien tutkijoiden valitus Metsähallituksen linjauksista tuntuu vähintäänkin kohtuuttomalta.

* * *

Lopuksi muistutan teitä – arvoisat lukijani – aiemmasta kirjoituksestani, jossa totesin, että "vuonna 2020 tehdyn kyselyn mukaan yli 20 prosenttia metsänomistajista kannatti yksityismetsien luontoarvojen turvaamisen lisäämistä. 

Omalla kohdallaan he kuitenkin kannattivat ennemminkin määräaikaista kuin pysyvää suojelua. Toisin sanoen he halusivat säilyttää mahdollisuuden hakata suojellun metsänsä myöhemmin tai ainakin jättää perillisilleen sen mahdollisuuden."

Ehkäpä meidän muiden suomalaisten kannattaisi suhtautua metsiimme samalla pragmaattisuudella kuin metsänomistajatkin. Huolehtidaan yhtä aikaa sekä metsien monimuotoisuudesta, että niiden taloustuotosta. Eikä etenkään sidota tulevien suomalaisten käsiä kyseenalaisilla metsien ehdottomilla suojelupäätöksillä, jollaisia kaikenlaiset yhden asian liikkeet tapaavat vaatia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Häiriköt Milanossa ja Suomessa
Tuhosiko ympäristökiihko pikkukaupungin tulevaisuuden?
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään

Pitäisikö Suomen ottaa mallia Irlannista?

Entinen taistolainen ja nykyinen vasemmiston inhokki ja 700 miljoonan euron omaisuuden omistaja Björn Wahlroos on ottanut jälleen kantaa Suomen talouden ongelmiin. Hänen mukaansa "jos Suomessa olisi vain huonoja johtajia, suomalaisilla yhtiöillä menisi huonosti. Ongelma ei ole se, että suomalaiset yhtiöt tekisivät huonoa tulosta. Ongelma on se, että Suomi ei vedä puoleensa investointeja."

Tässä yhteydessä hän mainitsi Irlannin esimerkkinä siitä, mitä Suomessa pitäisi tehdä, koska "meitä yhdistää niin moni asia. Olemme molemmat EU:n ulkoreunalla. Meillä on vähän samanlainen suhtautuminen alkoholiin ja inhoamme itäistä naapuriamme."

* * *

Irlanti oli vielä 1980-luvulla suurissa vaikeuksissa, mutta sitten maa alkoi keventää yritysverotustaan ja laski sen vuoden 1987 peräti 50 prosentista 12,5 prosenttiin vuoteen 2003 mennessä. On siis katsottava, miten läntisen Euroopan saarivaltiolla on mennyt viime aikoina. 

Ensimmäisenä on katsottava perheiden kokonaisvarallisuuden kehittymistä viime vuosina. Eikä se näytä ollenkaan pahalta, kuten alla oleva kuva osoittaa.

Kuten arvoisa lukijani näkee, on irlantilaisille kertynyt varallisuutta melkoisesti vuodesta 2021 alkaen. Eikä tämä koske pelkästään vauraimpia perheitä, vaikka varallisuuserot ovatkin kasvaneet, sillä myös viiden alimmaisen desiilin omaisuudet ovat kasvaneet. 

Maan talouden yleistätilaa on tapana tarkastella myös bruttokansantuotteen kehityksellä. Siksi kopioin Maailmanpankin nettisivulta Irlannin (sininen) ja Suomen (vihreä) henkeä kohden lasketun bkt:n kehityksen 1980-luvulta nykypäivään.

Ero on suorastaan järkyttävä etenkin viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Siinä missä Suomen talous on madellut paikallaan, on irlantilaisilla pyyhkinyt todella hyvin. 

Näyttäisi siis siltä, ettei Wahlroosin ehdotus talousoppien hakemisesta saarivaltiosta ole yhtään pöllömpi idea. Ei ainakaan, ellei maamme poliitikoilla ole esittää – yhtä hyvin perusteltua – vaihtoehtoa sille, miten Suomen talous saataisiin nousuun ja tänne tehtävien investointien määrää kasvatettua. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastopaneelin toive toteutumassa
Miksi Suomesta ei löydy töitä?
Björn Wahlroos ja Javier Milei - kuin kaksi marjaa

Omaisuuskatto

Vasemmistonuoret ovat huomanneet, että joillakin suomalaisilla on suuria omaisuuksia. Niinpä he ovat - itse asiassa jo vuosia sitten - ottaneet tavoitteekseen sosialisoida kaikilta ihmisiltä viiden miljoonan euron ylittävän omaisuuden. 

Tämä siis maassa, josta rikkaimmat siirtävät omaisuuttaan pois ilman omaisuuskattoakin. Ja jossa monen ihmisille työtä ja hyvinvointivaltiolle verotuloja tuottavan yksityisen yrityksen arvo ylittää mainitun viiden miljoonan euron arvon. Puhumattakaan suomalaisten pörssiyritysten suuromistajien salkkujen arvosta.

Ei siis ihme, että Kokoomuksen nuorisojärjestö väänsi kollegoidensa ehdotuksen seurauksia rautalangasta. He totesivat, että "kun omaisuuden kerryttämiseen asetetaan keinotekoinen raja, sijoittajat ja yrittäjät, jotka kykenevät mobilisoimaan suuria pääomia, siirtäisivät toimintansa nopeasti maihin, joissa heidän mahdollisuutensa kasvattaa omaisuuttaan eivät ole rajoitettuja. Tämä johtaisi väistämättä investointien ja työpaikkojen vähenemiseen Suomessa... minkä seurauksena Suomi näivettyisi". 

Lisäksi - edelleen kokoomusnuorten näkemyksen mukaan - ehdotuksen toteuttamiseksi "vaadittaisiin valtiolta ennennäkemätön byrokraattinen koneisto arvioimaan yksityishenkilöiden omaisuuden arvoa", joka sekään ei olisi yksiselitteinen ottaen huomioon esimerkiksi yritysten osakkeiden arvon vaihtelun taloudellisten suhdanteiden mukana.

Omalta osaltani lisään vielä sen, että omaisuuskaton asettaminen vähentäisi myös Suomessa pysyvien yrittäjien motivaatiota tehdä pitkiä työpäiviä saadakseen liiketoimintansa tuottavaksi - ja ylipäänsä vähentäisi ihmisten halua ryhtyä yrittäjiksi. Eikä se myöskään houkuttaisi ulkomaisia yrittäjiä tai korkeapalkkaisia erityisosaajia hakeutumaan maahamme.

On siis syytä todeta surullisena se tosiasia, että vielä 21. vuosisadalla meillä on politiikkaan pyrkimässä nuoria, joilta puuttuu täydellisesti käsitys talouden tosiasioista. Ja joista osa tulee todennäköisesti nousemaan päättäjäksi ainakin kuntiin, aluehallintoon ja eduskuntaan - ja tavoittelemaan jälleen kerran sosialistista utopiaa, joka viime vuosisadan laajamittaisissa kokeiluissa osoittautui kerta toisensa jälkeen täydellisen epäonnistuneeksi järjestelmäksi tuottamaan ihmisille vapautta ja hyvinvointia.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Paavo Arhinmäki kiisti potkaisseensa autoa
Li Andersson yllättyi
Poliittinen umpiokupla

Suomalaisten selvä enemmistö vastustaa komission metsäpolitiikka

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan 65 prosenttia suomalaisista suhtautuu Euroopan unionin jäsenyyteen suopeasti. Mutta samalla 64 prosenttia suomalaisista uskoo, että maamme pitää vastustaa EU:n pyrkimyksiä säännellä ja rajoittaa Suomen metsien käyttöä. 

Näkemysten ristiriidassa on kyse siitä, ettei maassamme luoteta Unionin metsäosaamiseen. Tähän lienevät vaikuttaneet nykyisen komission ajamat Unionin ympäristöpolitiikan muutokset, joiden seurauksena talousmetsistämme huomattava osa olisi siirrettävä suojelun tai vajaakäytön piiriin. Ja sen seurauksena supistettava maallemme taloudellista hyvinvointia tuottavaa metsäteollisuutta.

Kyselystä kertovassa uutisessa mainittiin ihmisten näkemyksiä myös puoluekannan mukaan. EU:n metsien käytön sääntely- ja rajoituspyrkimyksiä vastusti Perussuomalaisten kannattajista peräti 92 prosenttia ja Keskustankin äänestäjistä näin teki 91 prosenttia. 

Samoin ajatteli enemmän kuin kolme neljästä Kristillisdemokraatteihin ja Kokoomukseen kallellaan olevista. Eikä Liike Nytin ja SDP:n äänestäjistäkään kuin noin 40 prosenttia kannattanut EU:n metsäpolitiikan pyrkimyksiä. 

Poikkeuksen muodostivat Vihreiden ja Vasemmistoliiton äänestäjät, joista EU:n pyrkimyksiä kannatti selvästi yli 80 prosenttia. Näkemysero muiden puolueiden kannattajiin on siten erittäin suuri - vaikkakaan ei millään tavalla yllättävä. 

Näin siksi, että suomalaisen vihervasemmiston piirissä - sekä puolueiden sisällä että sen kannattajien parissa - on muutenkin esiintynyt ymmärtämättömyyttä metsien talouskäytön ja maamme hyvinvoinnin välisestä kiinteästä yhteydestä. Kevään vaaleissa puoluevalintaansa harkitsevien onkin hyvä muistaa tämä fakta yhtenä tärkeänä äänestyspäätökseen vaikuttavana seikkana. Asia kannattaa huomioida sekä puolueen että ehdokkaan valinnassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Suojelutoimien kustannuslaskelmista puuttuu 90 prosenttia
EU:n ilmastopaketti kaatui
Maria Ohisalo palasi räväkästi - mutta kunnioittaako hän perustuslakia

Kehopositiivisuus on kaksiteräinen miekka

Jo pidemmän aikaa on monissa yhteyksissä korostettu kehopositiivisuutta, jossa ajatuksena on saada kaikenlaisille kehoille tasa-arvoisesti kunnioitusta ja oikeuksia. Siitä puhuvat erityisesti ihmiset, joita vaivaa selkeä ylipaino ja henkinen kyvyttömyys - usein suoranainen sairaus - korjata asia.

On tietenkin selvää, että jokaisen on syytä hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Mutta yhtä selvää on myös se, että jokainen meistä voi vaikuttaa omaan olemukseensa. 

Ja siksi itse kunkin kannattaa huolehtia fyysisestä olemauksestaan sen verran, ettei eläminen muodostu raskaaksi ja ettemme välinpitämättömyyttämme aiheuta yhteiskunnalle ylimääräistä rasitusta. Siksi kehopositiivisuutta ei saisi milloinkaan käyttää fyysisen laiskuuden oikeuttamiseen. 

Erityisen tärkeää kehopositiivisuuden eli itsensä hyväksymisen korostaminen on nuorille, jotka ovat alttiita fyysisestä erilaisuudesta johtuvalle kiusaamiselle. Mutta samalla se saattaa olla kaksiteräinen miekka, joka heikentää nuorten intoa huolehtia omasta hyvinvoinnistaan.

Nämä ajatukset tulivat mieleeni kun silmiini sattui mielipidekirjoitus, jossa nostettiin esille suomalaislasten rapistuva fyysinen kunto. Tuon kirjoituksen mukaan tilanne on heikentynyt koronaepidemian aikana ja nyt jo 40 prosenttia tutkituista oppilaista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän terveyttään ja hyvinvointiaan sekä arjessa jaksamistaan.

Kirjoituksen taustana oli parhaillaan tarkastusprosessin loppusuoralla oleva väitöskirja, joka perustui lasten ja nuorten pitkäaikaisseurantaan. Siinä havaittiin, että fyysiset kunto-ominaisuudet kehittyvät luonnollisesti murrosiän aikana, mutta liiallinen kehon rasvakudoksen määrä vaimentaa kunnon kehittymistä.

Tulevan tohtorin mukaan "liiallinen paino tekee liikkumisesta raskaampaa ja voi rajoittaa toimintakykyä. Tämän vuoksi terveellisen painokehityksen tukeminen kasvun, kypsymisen ja kehityksen aikana on tärkeää."

Nähtäväksi jää, mihin suuntaan suomalaisten fyysinen kunto kehittyy tulevaisuudessa eli koronapandemian aiheuttamien rajoitusten poistuessa. Palaavatko lapset liikuntaharrastusten pariin ja ennen kaikkea, jatkavatko he fyysisen kuntonsa ylläpitämistä aikuistuttuaan. Vai rapistuvatko he sittenkin laiskanlinnassaan kyyhöttäviksi kehopositiivisuutta korostaviksi sohvaperunoiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lapsille voidaan tarjotaa vain kilpailemisen sisältävää liikuntaa tai ei liikuntaa lainkaan
Geenimuunneltuja suolistobakteereita lihaville!
Hiihtäminen on parasta liikuntaa

Ville Niinistö haluaa suomalaisille muita tiukempia rajoitteita

Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) on päässyt syksyllä mieleiseensä tehtävään eli EU-parlamentin ympäristö­valiokunnan pääneuvottelijaksi hiilinieluja koskevassa, niin sanotussa Lulucf-asetuksessa. Tätä mandaattiaan hän on käyttänyt tekemällä ehdotuksen maankäyttösektorin hiilinielun kokonais­tavoiteen nostamiseksi 490 miljoonaan hiilidioksidi­ekvivalentti­tonniin vuonna 2030. 

Se on 58 prosenttia enemmän kuin komission heinäkuussa antamassa esityksessä, jossa tavoite oli 310 miljoonaa tonnia. Suomen osuus kasvaisi 17,8 miljoonasta tonnista 30 miljoonaan tonniin eli yli 68 prosenttia. 

Niinistö siis haluaisi asettaa Suomelle muita EU-maita tiukemman tavoitteen ja siten vaikeuttavan entisestään metsänhoitoa ja maataloutta täällä pohjoisen ankarissa oloissa. Näin siitä huolimatta, että Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja totesi viime viikolla, etteivät muut toimialat pystyisi korvamaan metsäsektorin alasajoa. n

Uutta tuotantoa ei hänen mukaansa syntyisi riittävän paljon eikä riittävän nopeasti, koska ongelmana ei ole pelkästään metsäsektorin uusien innovaatioiden syntyminen riittävän nopeasti, vaan myös sen arvonlisän aleneminen, jota nykyiset tuotteet synnyttävät. Hänen mukaansa metsäsektorin toimintaedellytysten raju heikentäminen vaarantaisi nykytuotteitakin.

Uusien tuotteiden osaltakin EU on asettanut erilaisia kapuloita suomalaisten rattaisiin. Yhden esimerkin nosti tänä aamuna esille VTT:n tutkimusprofessori, joka kertoi puusta tehtyjen muovia korvaavien tuotteiden tulleen EU:ssa luokitelluksi yhtä haitallisiksi kuin fossiilisista raaka-aineista tehdyt muovit. 

Maatalous on Suomessa puolestaan ruokaturvan tuoja. Ilman toimivaa maataloutta olisimme ruuan osalta tuonnin varassa, ja kuten tämän syksyn sähkön hintojen nousu on osoittanut, sellaisella saattaa olla ikäviä seurauksia.

Nähtäväksi siis jää, miten Ville Niinistön kannattajat reagoivat hänen toimiinsa ja miten suomalaiset ylipäänsä suhtautuvat EU:n edesottamuksiin suomalaisten hyvinvoinnin perustan alasajajana. Jatkammeko entiseen malliin nyökyttelemällä päätämme mitä erilaisimpiin meille haitallisiin direktiiveihin, vai ryhdymmekö jossain vaiheessa puolustamaan myös omaa etuamme? 

Entä kuinka käy vihreän siirtymän, jos kansalaisten elämä siihen liittyvine muutoksineen käy sietämättömäksi? Reagoivatko siihen ainoastaan ranskalaiset, vai nähdäänkö myös Suomessa aiempaa vahvempaa kansalaisaktivismia? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreiden ärhäköityminen on hyvä asia
Suomalaisvastaiset EU-parlamentaarikot
Kasvipeite sitoo yhä enemmän ilmakehän hiiltä

Diktaattorin ja hänen kansansa dilemma

Helsingin sanomat kirjoitti Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong-unin haasteista tämän hallinnon täyttäessä kymmenen vuotta. Jutussaan lehti referoi tämän tekemiä - jopa lähisukulaisiin kohdistuneita - puhdistuksia ja ydinaseilla pullistelun tuottamia vaikeuksia demokraattisten naapurimaiden kanssa. 

Lopuksi pääkaupungin suurmedia arveli, että Kimin suurin ongelma saattaa tulla nousevasta sukupolvesta, jolla on edeltäjiään enemmän tietoa suljetun kotimaansa ulkopuolisesta elämästä. Mitä Kimin siis tulisi tehdä?

Historiallinen tosiasia näyttäisi olevan, että otettaan hellittäneet veriset diktaattorin tahtovat päätyä varsin nopeasti mullan alle. Esimerkiksi Irakin Saddam Hussein luopui kemiallisista aseistaan, eikä aikaakaan, kun hänet hirtettiin. Libyassa taas Muammar Gaddafi menetti otteensa ja siirtyi sen seurauksena varsin nopeasti muslimien paratiisiin. 

Siksi Kimin kannattaa - kerran vallan otettuaan ja sitä brutaalisti ylläpidettyään - jatkaa samalla linjalla. Kotimainen oppositio on syytä pitää pelossa ja murskata riittävällä voimakäytöllä jo ennen kuin se ehtii kasvaa vakavasti otettavaksi haastajaksi. Ulkovaltojen puuttumattomuus maan tapahtumiin on puolestaan estettävissä parhaiten kehittämällä ydinaseiden iskukykyä siten, ettei kenellekään tulisi edes mieleen uhata erakkovaltiota väkivallalla. 

Näin toimien diktaattori saattaa hyvinkin säilyä vallassa kymmeniä vuosia ja nauttia pitkään kaikesta sen tuomasta hyvästä. Ja juuri siksi Kimin kannattaa kohdistaa kovat otteet ja sananvapauden rajoitteet myös nykyisiin nuoriin ja likvidoida ajoissa heidän mahdollisesti nousevat johtajansa. Käytännön vaihtoehtona kun olisi vain oman henkikullan menetys vallankumouksen pyörteissä. 

Edelle kirjoittamani on siis jonkinlainen diktaattorin ja hänen kansansa dilemma. Vallan kerran otettuaan ja sitä keinoja kaihtamatta ylläpidettyään on diktaattorin ehdoton etu pitää maa muuttumattomuuden tilassa. Ja sen taidon Kim Jong-un on ainakin toistaiseksi hallinnut varsin hyvin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lukashenko opettaa länsimaita irakilaisten avulla
Idän uusi itsevaltias
Trumpin vaihtoehdot Koreassa