Jauhaako suomalainen elinkeinoelämä paskaa?

Elinkeinoelämän keskusliiton julkaisemassa raportissa esitettiin noin viikko sitten, että Suomeen pitäisi ottaa vuosittain noin 44 000 maahanmuuttajaa. Sen mukaan oikein kohdennetulla politiikalla maahanmuutto voisi tukea työvoiman saatavuutta, lisätä tuottavuutta ja vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä myös pitkällä aikavälillä.

Tuoreen Yleisradion jutun mukaan tuhannet nuoret ukrainalaiset ovat kuitenkin lähdössä Suomesta, koska he eivät löydä töitä. Artikkelissa nuori nainen kertoi, että "valitettavasti elämäni Suomessa ei onnistunut. Yritin tehdä kaiken mitä pystyin. Minusta tuntuu, että tämä maa ei halua minua tänne."

Myöskään nuori rakennusinsinööri ei ole löytänyt töitä, vaikka on lähettänyt "kymmeniä hakemuksia joka viikko, useimpiin en saa edes kielteistä vastausta". Niinpä hän on – monien muiden ukrainalaisten tavoin – päättänyt lähteä Viroon, koska "en voi elää näin – ilman työtä, ilman näkymiä, ilman tulevaisuutta".

* * *

Minusta EK:lla ja sen edustamalla elinkeinoelämällä olisi tässä asiassa nyt näytön paikka, elleivät he halua leimautua paskanjauhajiksi. Tarkoitan sitä, että julkaistuaan viikko sitten raporttinsa heidän tulisi nyt osoittaa olevansa tosissaan. 

Siis osoittaa pystyvänsä tarjoamaan töitä edes nuorille, työhaluisille ja koulutetuille sekä suomalaista yhteiskuntaa kunnioittaville ukrainalaisille. Ja kertoa näin meille suomalaisille, että heillä on todellinen kyky ja halu työllistää maahanmuuttajia – ennen kuin puhuvat suuremmista tulijamääristä. 

Jos ongelmana on kielitaito, niin se ratkeaa sillä, että elinkeinoelämämme panostaa suomen ja ruotsin opetukseen nyt, kun julkinen sektori on rahoituksensa suhteen syöksykierteessä? Tai ellei siihen löydy halua, se voisi lopettaa höpöttämisensä valtavista maahanmuuttajamääristä!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle levitti disinformaatiota hallitusta vastaan
Riikka Purra vilautti
Ministeri Riikka Purra linjasi Suomen taloudellisen hyvinvoinnin edellytyksiä

Tiedustelujohtajan mukaan Venäjä miehittää Baltian vuonna 2027

Ukrainan tiedustelujohtajan mukaan Putin suunnittelee valtaavansa Baltian maat jo vuoden 2027 aikana. Hänen mukaansa "Venäjän federaation piti olla valmis aloittamaan operaatiot vuonna 2030. Nyt suunnitelmia on mukautettu ja tarkistettu siten, että määräajat on lyhennetty vuoteen 2027."

Putinin motiiviksi tiedustelujohtaja ilmoitti kieltämättä hiukan mystisen ajatuksen siitä, että imperiumin on "aina liikuttava johonkin vaikutusvaltansa ja alueidensa laajentamiseksi". Baltian valikoitumisen hyökkäyksen kohteeksi hän katsoo puolestaan johtuvan sen heikkoudesta arktisella alueella verrattina muissa ilmansuunnissa vastaan tuleviin Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. 

* * *

Tosiasia kuitenkin on, että kaikki kolme Baltian maata ovat NATO:n jäseniä, ja sellaisena niillä on maailman voimakkaimman sotilasliitoutuman turvatakuut. Artikla viiden mukaan "osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että yhteen tai useampaan osapuoleen kohdistettu aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa katsotaan hyökkäykseksi kaikkia osapuolia vastaan". 

Lisäksi siinä todetaan, että "kukin osapuoli käyttää... oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen ja auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta yhtä tai useampaa osapuolta ryhtymällä viipymättä erikseen ja yhdessä muiden osapuolten kanssa tarpeelliseksi katsomiinsa toimiin, mukaan lukien aseellisen voiman käyttö".

* * *

Viidennessä artiklassa ei kuitenkaan ole määritetty sitä, millä voimalla jäsenmaita kohtaan tehtyyn hyökkäykseen vastataan. Siellä ei siten lue, että jäsenmaahan kohdistuneeseen hyökkäykseen vastataan riittävällä tai NATO:n koko sotilaallisella voimalla tai että Baltiaan tuotaisiin hyökkäyksen tapahduttua kymmeniä tuhansia NATO-sotilaita. 

Puhumattakaan, että hyökkääjää uhattaisiin tällaisen tilanteen sattuessa täysimittaisella ydinsodalla.  Sen sijaan artikla viidessä todetaan vain, että hyökkäykseen vastataan ryhtymällä tarpeelliseksi katsottuihin toimiin.

* * *

Siksi keskeinen kysymys Venäjän kannalta – mikäli se haluaa hyökätä Baltiaan – on NATO-maiden tarpeelliseksi katsottujen toimien laatu ja määrä. Enkä pidä mahdottomana, että se saattaisi – luultavimmin kuitenkin vasta Ukrainan sodan päätyttyä – haluta ottaa asiasta selvää. 

Tämä voisi tietenkin tapahtua suurhyökkäyksellä tai toteuttamalla – onnistuneesti – salamasota ("erityisoperaatio" po-russkii), jossa Baltia miehitettäisiin muutamassa päivässä. Sellaiseen sisältyisi kuitenkin valtavia riskejä – jopa ydinsodan mahdollisuus – joiden välttämiseksi Venäjä luultavammin käyttäisi niin sanottua "sammakko vesikattilassa" -menetelmää ja lisäisi voimaansa pienillä askelilla.

Tällaisen toiminnan alkuna voisi halutessaan pitää jo tapahtuneita taannoisia kehitysmaalaisia kansainvaeltajia hyödyntäviä hybridioperaatioita, ilmatilan loukkauksia, ilmapallojen lennätyksiä ja viimeisimpänä aseistettujen rajamiesten käymistä Viron maaperällä. Siksi etenkin Euroopassa on syytä seurata tarkasti, kohdistuuko Baltian maihin jatkossa entistä vakavampia rajaloukkauksia. Ja mikäli niitä tapahtuu, lisätä valmiustasoa. 

Omasta mielestäni NATO:n kannalta järkevintä olisi tehdä selväksi, että se käyttää kaikissa NATO-maihin kohdistuvissa hyökkäyksissä riittävää voimaa hyökkääjän armeijan pysäyttämiseksi. Eli huolehtisi tarvittaessa kaikin käytettävissä olevin voimin hyökkääjän pysäyttämisestä. 

* * *

Valitettavasti on olemassa hyviä syitä epäillä, ettei kaikilla NATO:n jäsenmailla – erityisesti niistä vahvimman nykyisellä hallinolla tai läntisimmän Euroopan valtioilla – ole halua antaa tällaista lupausta. Ja vaikka olisikin, saattaisi Putinin Venäjä siitä huolimatta katsoa, miten "sammakko" reagoi varovaisiin vesikattilan lämmitystoimenpiteisiin.

Tästä syystä Baltian, muiden Venäjän rajamaiden ja – seuraavaksi Venäjän diktaattoreiden mielenkiinnon kohteeksi joutuvien – näiden valtioiden länsinaapureiden on itse huolehdittava siitä, että Moskovan hallinnon mahdollisiin aggressioihiin vastataan päättäväisesti. Ja varmistettava siihen tarvittavan sotilaallisen suorituskyvyn riittävyys. 

Vain näin toimimalla voidaan Putinille tehdä selväksi, ettei Venäjän kannata edes ajatella ottavansa sellaista riskiä, josta Ukrainan tiedustelujohtaja puhui. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää
Volodymyr Zelenskyin vierailu USA:ssa herätti ajatuksia
Ankka, joka korosti uuden rajalain kiireellisyyttä

Viro tarvitsee omat ilmavoimat

Suomen ilmavoimien toimintaa maan rajojen ulkopuolella rajoittaa – rauhan aikana – kansallinen sääntely, jonka mukaan hävittäjät eivät  – ilman erillistä päätöstä – lennä muiden valtioiden ilmatilassa. Nyt virolainen poliitikko Kalev Stoicescu on kuitenkin pyytänyt Suomea muuttamaan käytäntöjään tässä suhteessa. 

Taustalla on se, ettei Virolla itsellään ole varsinaisia ilmavoimia, vaan sen ilmatilan puolustamisesta huolehtivat Ämarin tukikohtaan sijoitetut muiden NATO-maiden hävittäjät. Erityisesti Itämeren alueella saattaa kuitenkin käydä niin, että suomalaishävittäjät ehtivät reagoida venäläisten rajaloukkauksiin nopeammin kuin Ämarista lähtevät. 

Suomen kannalta ongelmana on se, että meillä on 1340 kilometrin pituinen raja Venäjän kanssa. Ja siten aivan riittävästi tarkkailtavaa – ja tarvittaessa torjuttavaa – ilman valvottavan alueen laajentamista Suomenlahden eteläpuolelle.

Siksi olen sitä mieltä, että virolaisten kannattaisi pikemminkin harkita oman hävittäjälennoston perustamista kuin kysellä suomalaisilta apua. Toki sellainen maksaa, eikä Viron kansantalouden koko mahdollista kovin suuren lennoston kustantamista, eikä siten myöskään tositilanteen tullen Venäjän ilmavoimien torjumista omin voimin.

Toisaalta virolaisen lentueen ei tarvitsisi toimia yksinään, vaan se pikemminkin täydentäisi sitä tukea, mitä maa saa jo nykyisellään NATO:lta. Ja sitä kautta myös Viron ilmatilan varjeleminen tunkeutujilta tehostuisi oleellisesti nykyisestä.  

Päivän aiempi merkintä:
Suomalaismedioiden on syytä ottaa Markku Ruotsilan vastine vakavasti

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä
Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola arvioi venäläisten kykyjä
Venäläinen koettelee, mutta miten sille pitäisi vastata?
Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää

Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola arvioi venäläisten kykyjä

Suomen puolustusvoiman komentajan Janne Jaakkolan mukaan "kolme MiG-konetta eivät pärjäisi F-35 -hävittäjille, JAS Gripeneille tai FA-18 -koneille. Tässä mielessä ei ollut sotilaallista uhkaa. Nopea kineettinen reagointi olisi virhe."

Lausunto liittyi Viron ilmatilassa käyneisiin MiG-31-hävittäjiin, ja on ymmärrettävissä sikäli, ettei tämä konetyyppi suinkaan ole uusinta uutta, vaan sen tuotanto alkoi jo vuonna 1979, ja ensimmäiset koneet otettiin Neuvostoliiton armeijan käyttöön jo vuonna 1982. Sikäli on oikeastaan aika hassua, että konetyyppiä edes löytyy enää Putinin ilmavoimien aktiivikalustosta. 

* * *

Tuorein MiG-hävittäjä tunnetaan numerolla MiG-35 ja valmistajansa mukaan se kuuluisi niin sanottuihin viidennen sukupolven hävittäjiin, joissa on hyödynnetty tutkassa havaitsemista vaikeuttavia häiveominaisuuksia. Tosin Ukrainan sodassa käytettyjen koneiden on – ainakin länsimaisten lähteiden mukaan – väitetty olevan puutteellisia verrattuna vastaaviin amerikkalaisiin hävittäjiin. 

Venäläisten mukaan Ukrainassa lentäneet MiG:it olisivat kuitenkin vasta testattavina, jotta niiden puutteet havaittaisiin ja korjattaisiin ennen sarjavalmistusta. Siihen asti Mikojanin–Gurevitšin lentokonetehtaan toimittaman hävittäjäkaluston pääosan muodostavat juuri Virossa nähdyt vanhentuneet MiG-31-koneet – jotka ovat edelleen maailman nopeimpia hävittäjälentokoneita.

* * *

Venäjän lentokaluston vanhentuneisuus on luonnollisesti hyvä uutinen Suomelle, joka on pian saamassa ensimmäiset F-35-hävittäjänsä, ja myös ilmavoimien nykyinen kalusto eli F-18 Hornet – ainakin puolustusvoimain komentajan mukaan – on kyseisiin lentokoneisiin nähden ylivoimaista. Tosin myös Hornet on suunnilleen saman aikakauden tuote kuin MiG-31, sillä konetyypin ensilento tapahtui jo vuonna 1978. 

Toisaalta MiG-31 ja F-18 Hornet eivät ole koskaan käyneet keskenään ilmataistelua, joten Jaakkolan lausunto jälkimmäisen ylivoimasta ei perustu taistelukokemuksiin, vaan mitä todennäköisimmin vain teknisten tietojen pohjalta tehtyihin arvioihin. Siten siihen on syytä suhtautua pienellä varauksella, vaikka itse uskonkin läntisen teknologian ylivoimaan suhteessa neuvostoliittolaiseen tuotantoon. 

Eikä historian valossa ole syytä epäillä sitäkään, etteivätkö suomalaispilotit olisi ammattitaitoisempia kuin venäläiset vastustajansa.

* * *

Todettakoon lopuksi, että tunnetuin venäläinen uuden sukupolven häivehävittäjä on Suhoi-57, joita on käytetty – ja myös ammuttu alas – Ukrainan sodassa. Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti vuonna 2019, että koneita hankittaisiin maan ilmavoimille yhteensä 76 kappaletta vuoteen 2028 mennessä. 

Olisikin mielenkiintoista tietää, pitääkö puolustusvoimaimme komentaja myös uusia Suhoi-  ja MiG-35-hävittäjiä selvästi huonompina kuin läntisiä vastineitaan. Vai näkeekö hän kuitenkin niiden kykenevän tasapuoliseen taisteluun amerikkalaisia ja eurooppalaisia lentokoneita vastaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäläinen koettelee, mutta miten sille pitäisi vastata?
Järjestelmien kilpailu johti huippunopeuksiin
Suomalaiset - maailman parhaita

Venäläinen koettelee, mutta miten sille pitäisi vastata?

Vladimir Putinin Venäjä koetteli jälleen Viron ilmatilan puolustuksen toimintaa lähettämällä pimeinä eli ilman transponderia lentäviä hävittäjälentokoneita kohti Tallinnaa. Koneet kuitenkin lähtivät kotimatkalle sen jälkeen, kun ensin suomalaiset ja sen jälkeen italialaiset hävittäjäkoneet näyttäytyivät niille. 

Kohtaamisen yksityiskohtia ei kuitenkaan ole julkaistu, joten emme tiedä riittikö NATO-maiden lentokoneiden ilmaantuminen venäläisten perääntymiseen, vai pitikö niiden tavalla tai toisella osoittaa olevansa tosissaan. Siis esimerkiksi käyttäen jonkinlaista merkkikieltä – tai jopa ampuma-aseita – tehdäkseen asian selväksi.

Tapaus oli joka tapauksessa neljäs tämä vuoden aikana, joten kyse ei voi olla suunnistusvirheestä, vaan tarkoituksellisesta toiminnasta. Ja sellaisena vaarallisesta pelistä, jossa luotetaan siihen, ettei ilmatilan loukkaajia ryhdytä ampumaan alas. 

* * *

Tilanne on luonnollisesti äärimmäisen hankala Viron ja koko NATO:n puolustukselle. Aiemmat ilmatilan loukkaukset ovat olleen noin minuutin mittaisia, mutta nyt aikaa oli venytetty nelinkertaiseksi. Ja kuten edelle kirjoitin, suuntana oli Tallinna. 

Kysymys luonnollisesti kuuluu, että onko NATO:n piirissä sovittu jonkinlainen raja, jonka jälkeen venäläishävittäjiä ryhdytään aktiivisesti torjumaan. Eli ne ammutaan alas samaan tapaan kuin Puolan ilmatilassa taannoin lentäneille drooneille tehtiin.

Tällaisen toimen kynnys on luonnollisesti äärimmäisen korkea, koska lentokoneiden alas ampuminen johtaisi varmuudella äärimmäiseen sotilaspoliittiseen jännitykseen. Samalla on kuitenkin myös selvää, ettei pimeinä ja ilman lupaa lentäviä venäläisiä hävittäjälentokoneita voi päästää Tallinnan yläpuolelle, vaan ne on pysäytettävä ajoissa ja tarvittaessa millä tahansa keinolla. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, että jatkuvatko ja pitenevätkö venäläisten harjoittamat Viron ilmatilaloukkaukset tulevina päivinä ja viikkoina. Ja suuntautuvatko ne mahdollisesti myös Suomen ilmatilaan, jonka puolustusvalmiuden testaaminen saattaa olla yhtä lailla venäläisten mielenkiinnon kohteena. 

Tähän saattaisi viitata Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin väite, jonka mukaan Suomen hallituksen "neutraaliuden julkisivu on kuoriutunut", ja että kostopolitiikka olisi "kirjaimellisesti noussut" maassamme. Samaa tavoitetta näyttäisi palvelevan myös se, että itänaapurista on esitetty – ilmeisesti suomalaisten yhtenäisyyden horjuttamiseksi esitettyjä – puheenvuoroja, joiden mukaan Suomen väestö olisi tyytymätön maamme hallitukseen, ja että  Itä-Suomessa venäläisten turistien puuttuminen olisi johtanut "väestön vähenemiseen" sekä talouden heikkenemiseen Kaakkois-Suomessa.

Amerikkalaisen ajatushautomon Institute for the Study of Warin (ISW) mukaan nämä puheenvuorot muistuttavat niitä kommentteja, joita Putinin hallinto käytti oikeuttaakseen täysimittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan. Siksi Suomen – ja NATO:n – viestinnän Venäjän suuntaan on syytä olla päättäväistä ja yksiselitteistä sekä osoittaa, ettei Venäjällä ole mitään voitettavaa luoteisten rajojensa ulkopuolella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää
The War in Ukraine Came Close to Me
Did a Finnish Fighter Jet Rush to Intercept a Russian Sukhoi Yesterday?

Venäjän haasteisiin vastaaminen on tärkeää

Tämä aamun uutiset kertoivat Puolan ilmapuolustuksen tuhonneen venäläisiä lennokkeja. Eikä tämä tapahtunut Ukrainan vaan NATO:n jäsenmaan Puolan ilmatilassa. 

Ottaen huomioon vähän aikaa sitten tapahtuneen komission puheenjohtajaa kuljettaneen lentokoneen häirinnän sekä aiemmin tapahtuneet amerikkalaisten Ukrainassa omistaman tehtaan pommituksen sekä EU:n ja Iso-Britannian rakennusten vaurioittamisen, alkaa olla selvää, ettei kyse ole vahingoista, vaan tahallisesta toiminnasta. Eikä sellaiselle voi olla muuta tarkoitusta kuin eurooppalaisten ja etenkin NATO:n yhtenäisyyden ja taisteluvalmiuden testaaminen. 

Samalla on selvää, että mitä löperömmin länsimaat vastaavat venäläisten toimiin, sitä varmemmin venäläiset jatkavat niiden haastamista. Kyse on vain siitä, että missä ja millä tavalla. 

Tässä tilanteessa suurimmassa vaarassa ovat pienimmät rajavaltiot eli Baltian maat. Niistä Viro on joutunut viime aikoina useiden ilmatilaloukkausten kohteeksi, viimeksi vain pari päivää sitten. 

Niinpä kysymys kuuluu, että mikäli länsi vastaa veltosti tai jättää kokonaan vastaamatta venäläisten Ukrainan sotaan liittyviin provokaatioihin, voisiko edessä olla yllätyshyökkäys? Eli esimerkiksi johonkin Baltian maahan suuntautuva salamasota, jolla koko maa pyrittäisiin miehittämään niin lyhyessä ajassa, ettei taistelemaan haluton NATO ehtisi mukaan tilanteeseen? 

Tämän tilanteen estämiseksi olisi tärkeää, että länsimaat ryhdistäytyisivät, tunnustaisivat ilmeiset tosiasiat ja vastaisivat voimalla venäläisten Ukrainassa ja sen rajojen välittömässä läheisyydessä tekemiin provokaatioihin. Ja osoittaisivat näin mahdollisimman selkeästi Vladimir Putinille, ettei hänelle ole tarjolla EU- ja NATO-maissa helppoja voittoja, vaan ainoastaan karvas tappio.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainan rintamilta ei mitään uutta, mutta taustalla tapahtuu
Moraaliposeerauksen sijaan rautaa rajalle
Venäjän hyökkäyskiilan tuhoutuminen edistäisi rauhaa Ukrainassa

Donald Trumpin suhde Vladimir Putiniin

Vladimir Putinin vierailu Donald Trumpin vieraana Yhdysvaltain Alaskassa ei ensimmäisten arvioiden (Yle, MTV3, HS, Uutissuomalainen) mukaan päättänyt Ukrainan sotaa. Sen sijaan se siirsi USA:n tullien korotuksia Venäjältä öljyä ostaville maille ainakin pari viikkoa eteenpäin. Toisin sanoen kokous ei ainakaan vaikeuttanut hyökkääjän sodankäyntiä. 

Käytännössä tapaamisen suurimmaksi anniksi jäi sen osoittaminen, ettei Eurooppalaisista valtioista ole merkittäväksi osapuoleksi edes Euroopassa käytävässä sodassa. Sekä tietenkin Ukrainan ja sen kansalaisten kärsimysnäytelmän jatkuminen.

Ukrainan sotaa kommentoiva Pekka Kallioniemi piirsi neuvottelujen jälkeen kuvan, jossa näkyy Putinin ja Trumpin suhteen dynamiikka. 

Sen mukaan Trump asettaa Venäjälle aikarajan sodan jatkamiseksi -> tuo raja ylitetään -> Putin ehdottaa turhia neuvotteluita -> neuvottelut eivät johda mihinkään, koska Venäjän vaatimukset ovat mahdottomia. Ja sitten aloitetaan taas alusta. Näin sota voi jatkua niin kauan kuin Venäjän diktaattori haluaa. 

Donald Trumpin toiminta muistuttaa läheisesti Iso-Britannian pääministeri Neville Chamberlainin johtamaa Euroopan länsivaltojen toimintaa ennen toista maailmansotaa, kun Adolf Hitler liitti yksi toisensa jälkeen alueita Kolmanteen valtakuntaan. Lopputuloksena oli natsi-Saksan sotilaallinen vahvistuminen, Führerin röyhkeyden lisääntyminen ja lopulta toinen maailmansota.

Onni onnettomuudessa nykyisessä tilantessa on se, ettei Venäjällä ole edellytyksiä nousta todelliseksi muuta maailmaa uhkaavaksi suurvallaksi. Sen sijaan sillä on Ukrainan sodan päättymisen jälkeen kyky uhata sotilaallisesti pieniä rajanaapureitaan, kuten Viroa, Latviaa ja Liettuaa.

Niiden turvallisuus on kiinni ennen kaikkea siitä, miten NATO:n viidettä artiklaa tulkitaan sotilasliiton isoissa maissa. Eli katsotaanko sen velvoittavan niitä täysimittaiseen tukeen hyökkäyksen kohteelle, vai noudatettaisiinko sellaisessakin tapauksessa edelle kopioimani Pekka Kallioniemen kuvan logiikkaa.

Mikäli ratkaisuna on jälkimmäinen, muuttuu Venäjä uhaksi myös Suomelle ja mahdollisesti jopa Puolalle. Samalla maamme NATO-jäsenyys menettäisi merkityksensä yhtä tehokkaasti kuin länsimaiden lupaamalle tuelle Puolalle - ja myös Suomelle Stalinin Neuvostoliittoa vastaan - kävi toisen maailmansodan alussa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Border Residents Concerned Over NATO’s Article 5 Interpretation
Suomen oiva päätös kantaa hedelmää
USA:n päätöksen seuraukset

On toimittava nyt, kun Putin on juuttunut Ukrainaan!

Eteläisen naapurimme Viron parlamentti on päättänyt eilen, että maa voi irtautua jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Tallinnassa istuvan 101-paikkaisen parlamentin edustajista 81 äänesti sopimuksesta irtautumisen puolesta, joten venäläisten advokaatteja oli Suomenlahden eteläpuolellakin noin viidennes kansanedustuslaitoksen jäsenistä.

Sopimuksesta irtautuminen tulee voimaan kuuden kuukauden kuluttua irtisanoutumisesta. Tosin tämäkin edellyttää, ettei maa ole irtautumishetkellä osallisena aseellisessa konfliktissa. Toisin sanoen Putinilla on ainakin kansainvälisen lain mukaan eräänlainen veto-oikeus päätöksen mitätöimiseen niin sanotun erikoisoperaation avulla

Sama koskee luonnollisesti myös Suomea, mikäli maamme päättäisi luopua samasta sopimuksesta. Siksi ei suinkaan ole samantekevää, mitä Virossa tapahtuu tulevina kuukausina. 

Toisaalta on selvää, että Putinin armeija on juuri nyt juuttunut korviaan myöden kiinni Ukrainaan, joten hänellä tuskin riittää edes "pieniä vihreitä miehiä" virolaisten kiusaamiseen. Puhumattakaan Suomen kaltaisesta kokoonsa nähden sotilaallisesti vahvasta maasta.

Sitä paitsi, hätätilanteessa Viro voi toki ottaa käyttöönsä maamiinat, vaikka säädetty kuuden kuukauden ehto ei toteutuisikaan. Ovathan vastakkain valtion alueellinen koskemattomuus ja jopa itsenäisyys sekä toisaalta paperi, jolla on sotilaallisen hyökkäyksen sattuessa lähinnä vain vessapaperin arvo.

Tästä huolimatta tuo kuuden kuukauden ehto on hyvä huomata myös Suomessa, ja viedä oma irtautumisemme Ottawan sopimuksesta läpi mahdollisimman nopeasti. Eli sinä aikana kun Putinin sotilaallinen voima on kiinni Ukrainan aroilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kremlin kätyreiden eli Putinin advokaattien ilmoittautumislistat ovat tulossa näkyville
Ottawan sopimus ei ole ainoa ongelma
Ottawan sopimus ja ihmisoikeudet

Talouskasvulle haitallisimman verotuksen laskeminen olisi järkevää

Yritysten verottaminen on OECD:n mukaan talouskasvulle haitallisinta verotusta. Vasta sen jälkeen tulevat palkkojen, omaisuuden ja perintöjen, kulutuksen ja kiinteistöjen verottaminen.

Tästä syystä yrityksiä rasittavaa - eli yritysten tuloksesta maksettavaa - yhteisöveroa on Suomessa lievennetty viimeisten 20 vuoden aikana ja se on tällä hetkellä 20 prosentin tasolla oltuaan pahimmillaan vuosina 2000-2004 jopa 29 prosentissa. Vaihtoehtona voisi olla Viron tapaan yritysten verottaminen vasta sen jälkeen, kun ne realisoivat voittonsa osinkoina.

Viron mallissa etuna on se, että yritysten tulos on kokonaisuudessaan käytettävissä investointeihin kun Suomessa julkinen sektori leikkaa siitä ensin edellä mainitun 20 prosenttia. Siksi ei ole ihme, että Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on ehdottanut yhteisöveron laskemista 15 prosenttiin talouskasvun kiihdyttämiseksi, jotta yritysten investoinneille olisi nykyistä paremmat edellytykset.

Etlan mukaan tämä toimenpide vauhdittaisi talouskasvua ilman kustannuksia julkiselle taloudelle, koska yritykset ja palkansaajat hyötyvät veronalennuksesta niin paljon, että veronalennus maksaisi itsensä ajan myötä takaisin. Eli kasvattaisi julkisen sektorin muita tuloja, joita tuottaisivat järjestön johtajan Aki Kangasharjun mukaan työllisyyden paraneminen sekä ansiotason, kulutuksen ja muun toimeliaisuuden kasvu, joista kaikista seuraa verotettavia tuloja.

Ongelmana olisi lähinnä se, että näiden verotulojen kasvu tapahtuu viiveellä. Sen paikkaamiseksi Etla ehdotti valtion omaisuuden myymistä - jos ja kun ei haluta ottaa lisää velkaa. 

Tämän se teki ilmeisesti siksi, että valtio on muutenkin velkaantumassa huimaa vauhtia pitkälti Sanna Marinin (sd) hallituksen kehittelemän äärimmäisen kalliin hyvinvointihimmelin ja nykyisen Petteri Orpon (kok) hallituksen yltiövarovaisten menoleikkausten seurauksena. 

Omalta osaltani kannatan yhteisöveron laskemista, mutta saa nähdä, tarttuuko Orpon hallitus Etlan ehdotukseen. Ja jos tarttuu, niin minkälaisen huudon se aiheuttaa verotusta rakastavissa oppositiossa ja ammattiyhdistysliikkeessä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihme on tapahtunut
Lisää yhteisvelkaa ja veroja Euroopan Unionin käytettäväksi?
Ruotsalainen veroale ja argentiinalainen inflaatio

Kansainvälinen oikeus on ongelma

Suomalaiset toimivat viime talvena erinomaisesti itärajalla tapahtuneen Venäjän hybridihyökkäyksen torjumiseksi. Samoin näyttää käyvän kuluvalla viikolla, kun Itämerellä on katkaistu jo neljäs Suomen ja Viron välinen datakaapeli.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) totesi Venäjän varjolaivastoon kuuluvan - mutta Cook-saarten lipun alla purjehtivan - laivan katkaistua Suomen ja Viron välisen merikaapelin, että tahallista tuhoa tekevien laivojen pysäyttämiseksi tarvitaan lisää toimia. Keinona voidaan käyttää pääministerin mukaan sitä, että EU lisää aluksia Venäjää vastaan suunnattuihin pakotepaketteihin. 

Samaa mieltä oli EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas. Nähtäväksi siis jää, kuinka se onnistuu. 

Orpo myös huomautti tapauksen olevan seurausta siitä, että Putin ja Venäjä jatkavat hyökkäyssotaansa Ukrainassa. Varjolaivastollahan rahdataan öljyä maailmalle ja rahoitetaan siten Putinin sotaa kiertämällä länsimaiden asettamia pakotteita. Siksi sen toiminta pitää saada tavalla tai toisella loppumaan jo siitäkin syystä, että Ukrainaan saataisiin oikeudenmukainen rauha. 

* * *

Tässä vaiheessa on selvää, että Suomen viranomiset ovat toimineet viimeisen kaapelin katkeamisen jälkeen erinomaisesti. Epäilty laiva otettiin haltuun näyttävällä operaatiolla, minkä jälkeen sillä aloitettiin tutkinta. 

Poliisi toimi mallikkaasti myös infotilaisuudessa, jossa ei lotkautettu korvaakaan Venäjän mahdollisten vaatimusten suuntaan. Sen sijaan toimittajien kysymyksiin vastattiin muutamalla sanalla, ettei venäläisiin olla eikä tulla olemaan yhteydessä. 

Näin piti tietenkin menetellä, koska Cook-saarten lipun alla purjehtivan laivan asia ei kuulu millään tavalla venäläisille. Nähtäväksi kuitenkin jää, onko kyseisen saarivaltion viranomaisilla mahdollisesti asiaan liittyviä kysymyksiä. 

* * *

Omalta kohdaltani näen, että kaapelin katkaisija on selvitettävä, rikokseen syyllistyneitä on rangaistava ja heiltä on perittävä maksu aiheutetusta vahingosta ennen kuin laiva palautetaan omistajalleen. 

Tässä suhteessa on kuitenkin valtava ongelma. Sen nosti esille Euroopan hybridiuhkien torjuntakeskuksen verkostojohtaja Jukka Savolainen todetessaan, että sabotaasin taustalla oleva taho jää kuitenkin väistämättä auki. Näin siksi, että tapauksia yritetään selvittää länsimaisen oikeuskäytännön keinoin.

Toisin sanoen länsimainen ja etenkin kansainvälinen oikeusjärjestelmä on este oikeuden toteutumiselle. Näinhän ei tietenkään saisi olla, vaan päinvastoin, oikeusjärjestelmän pitäisi tukea oikeuden toteutumista. 

Eikä missään tapauksessa saisi käydä siten, että - kuten pääministerikin totesi - syyllinen kyllä oikeasti tiedetään, mutta kansainvälisen oikeuden korkeat tuomarit joutuvat leikkimään, ettei muka tiedettäisi, koska oikeudellista näyttöä on äärimmäisen vaikea saada.

* * *

Tässä suhteessa tapaus muistuttaa niin sanottua humanitaarista maahanmuuttoa. Siinähän ei ole juurikaan kyse hädänalaisten ihmisten suojelusta, vaan tulijoiden pyrkimyksistä korkeampaan elintasoon - ja vieläpä vastikkeettomaan sellaiseen. Jostain syystä nämä opportunistit näyttävät kuitenkin olevan kaikkialla länsimaissaa oikeuslaitosten erityisessä suojeluksessa.

Samoin niin sanotut kansainväliset humanitaariset järjestöt saavat - oikeusoppineiden korvankaan lotkahtamatta - avustaa Välimerellä ihmissalakuljettajien bisnestä kuljettamalla kehitysmaalaisia Afrikan rannikolta Europan puolelle. Ja samalla aiheuttaa välillisesti tuhansien ihmisten kuolemia ilman, että heitä rangaistaisiin tästä toiminnastaan kansainvälisessä - tai missään muussakaan - oikeudessa.

Siksi on kysyttävä, että olisiko jo lopultakin tunnustettava, ettei kansainvälinen oikeus toimi. Ja ryhtyä sellaisiin toimiin, joiden seurauksena se saataisiin toimimaan?  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ottawan sopimus ja ihmisoikeudet
Maailmanpolitiikan pilkkeitä
Disinformaation levittäminen on osa Venäjän sodankäyntiä

Sitä saa, mitä tilaa

Tuoreen tiedon mukaan Malmö on Pohjoismaiden vaarallisin kaupunki. Tämä - tai sen syyt - ei liene arvoisalle lukijalleni mikään yllätys. 

Sen sijaan yllätyksenä voidaan pitää sitä, että asiasta ylipäänsä uutisoitiin. Tosin ilman viittausta varsinaisiin syihin. 

Noista syistä voi saada jonkinlaisen käsityksen kun lukee listaa Euroopan vaarallisimmista kaupungeista. Ykkösenä majailee Marseille, joka on koko maailman tilastoissa sijalla 40. Kärki on sosialistisen Venezuelan Caracasilla ja sijat 2-4 eteläafrikkalaiskaupungeilla. Sen sijaan Helsinki ja etenkin Tallinna ovat jääneet listan häntäpäähän.

Näin ainakin toistaiseksi. Nähtäväksi jää, säilyykö Helsinki jatkossakin suhteellisen turvallisena kaupunkina. Vai eroaako sen tie sukulaiskansamme pääkaupungista tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. 

Tämän asian ratkaisevat käytännössä suomalaiset poliitikot, jotka nauttivat kansalaisten vaaleissa ilmaisemaa luottamusta. Toisin sanoen suomalaiset - ja siten myös helsinkiläiset - voivat luottaa siihen, että "sitä saa, mitä tilaa" äänestyskopissa. 

Näin siitäkin huolimatta, että suomalaismedioilla on tapana piilotella turvallisuuteen liittyviä asioita. Tämän aamun esimerkin saimme MTV3:lta, joka kertoi Ranskan Lyonissa tapahtuneesta veitsi-iskusta mainitsematta siihen syyllistyneen mielisairaan marokkolaisen etnistä taustaa. 

Toki myös etnisesti suomalaiset kykenevät hirmutekoihin, kuten Valkeakoskella tapahtunut hirvittävä henkirikos osoitti. Tapauksen uutisointi oli kuitenkin sikäli mielenkiintoista, että poliisi katsoi siitä uutisoidessaan tarpeelliseksi ilmoittaa erikseen, ettei epäillyllä ole ulkomaalaistaustaa, vaikka virkavallalla ja medioilla on yleensä tapana vaieta epäiltyjen etnisestä taustasta. 

Tämä viittaa siihen, että ainakin seksuaali- ja henkirikosten uutisoinnin osalta maahanmuuttajatausta näyttää muuttuneen eräänlaiseksi vakioasetukseksi. Siksi on kysyttävä, että antaako tämä meille medioiden kuluttajille oikeuden tehdä jatkossa sen mukaisen johtopäätöksen jokaisesta tapauksesta, joissa ei erikseen mainita syyllisen tai sellaiseksi epäillyn etnistä taustaa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Naisen logiikka, Putin ja hollantilainen maahanmuuttopolitiikka
Edes rikoskomisario ei uskalla puhua tosiasioista sellaisina kuin ne ovat
Miksi puhumme maahanmuuttajien, mutta emme kantaväestön seksuaalirikoksista?

Vironvenäläiset, ihmiselämän reunaehdot ja vihreä siirtymä

Virossa on tekeillä valtava koulu-uudistus, jonka myötä maan itäosissa - eli Narvan alueella - luovutaan kaksikielisestä opetuksesta. Asiasta kertoneessa uutisessa oli virke, johon pysähdyin sitä lukiessani. 

Sen sanoi maan venäjänkielisen vähemmistön edustaja, jonka mukaan "me emme ylipäänsä ajattele putineja tai natoja, koska ennen kuin voi ajatella, pitää saada ruokaa pöytään. Haluamme vain normaalia elämää, turismin paluuta ja vastaavaa".

Toinen - niin ikään - venäjänkielinen henkilö totesi niin ikään pysäyttävästi, että "viroa osaavilla on Narvassa selvästi venäjänkielisiä korkeampi sosiaalinen asema. Johtajat ovat aina vironkielisiä... Siksi meillä on tilanne, jossa kaupungin ainoaan vironkieliseen päiväkotiin kuten myös ainoaan vironkieliseen kouluun on jatkuva pitkä jono".

Molemmat kommentit kertovat valaisevalla tavalla siitä, mikä ihmisille on viime kädessä tärkeää. Eli toisin sanoen ihmisten perimmäisistä prioriteeteista. 

Tämä olisi hyvä huomata myös suomalaisessa ympäristö- ja ilmastokeskustelussa. Ja niihin liittyen esimerkiksi luonnonvarojen hyödyntämiseen liittyvässä päätöksenteossa. 

Jos ja kun tavoitteena on - uskoisin tämän koskevan lähes kaikkia suomalaisia - ekologisesti kestävä tulevaisuus, kannattaisi sen toteuttamiseksi huolehtia siitä, että mentäisiin ihmisten henkilökohtaisen elämän kestävyyden ehdoilla. Eli tehtäisiin tarvittavia lainsäädännöllisiä muutoksia tai toteutettaisiin kansainvälisiä sopimuksia siten, ettei vaarannettaisi ihmisten jokapäiväistä leipää tai muita elämän edellytyksiä. 

Metsäalalla tämä tarkoittaisi ainakin kahta asiaa. Yksi on metsänomistajien toimintaedellytysten ja omaisuudensuojan turvaamisen huomioiminen kaikissa lainsäädännön muutoksissa ja toinen metsiä hyödyntävän teollisuuden käytettävissä olevan raaka-ainemäärän ennustettavuudesta huolehtiminen pitkälle tulevaisuuteen, jotta Suomeen investoiminen ei käy niille liian riskipitoiseksi ja investointipäätökset tulisi yrityksille siitä syystä liian riskipitoisiksi tehtäväksi tänne Pohjantähden alle. 

Maataloudessa taas olisi huolehdittava siitä, että karjankasvattajien ja viljelijöiden toimintaedellytykset säilyvät, jotta saamme myös tulevaisuudessa kotimaista ruokaa. Tässä asiassa erityisesti turvemaille perustetut pellot ovat avainasemassa, koska ne on todettu valtaviksi hiilidioksidilähteiksi ja siksi ympäristöväellä - ja jopa tutkijoilla - näyttäisi olevan kova halu sosialisoida ne - tai ainakin rajoittaa omistajien päätösvaltaa oman omaisuutensa. Jos heidän tahtoaan noudatettaisiin, autioituisi Suomen maaseutu laajoilla alueilla Pohjanmaaalta Kainuuseen ja Lappiin. Eli olisi valtava inhimillinen katastrofi.

Jos edellä esittämistäni reunaehdoista pidettäisiin kiinni, ei niin sanottu vihreä siirtymä herättäisi likimainkaan niin paljon vastarintaa tai inhimillistä kärsimystä kuin se tekee tällä hetkellä, sillä ihmisille on aina tärkeintä - ensin lainaamani vironvenäläisen näkemyksen mukaisesti - oman elämän edellytysten turvaaminen. Ja toisaalta - kuten toinen lainaamani vironvenäläinen totesi - ovat ihmiset valmiita tekemään elämässään suuriakin muutoksia, kunhan he vain näkevät sen kokonaisuuden kannalta järkeväksi ja omia intressejään palvelevaksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muutama kommentti Teemu Keskisarjan listaan
Poliitikkojen tärkeimmät tehtävät vihreässä siirtymässä ovat yksityisistä ihmisistä huolehtiminen ja teollisuuden toimintaedellytysten takaaminen
Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

Vaalit osoittivat miksi Viron talous kohenee, mutta Suomen ei

Suomessa järjestetään eduskuntavaalit vajaan kuukauden kuluttua. "Pikkuveljemme" Viro sen sijaan oli nopeampi ja järjesti omat vaalinsa jo viikonloppuna. 

Niiden tulokset tarjosivat mielenkiintoisen vertailukohdan meille suomalaisille. Suurimman puolueen aseman tulevaksi vaalikaudeksi saavutti nimittäin nykyisen pääministerin Reformipuolue: sillä on jatkossa hallussaan 37 paikkaa 101 paikkaisessa parlamentissa. 

Toiseksi suurimman puolueen paikka meni EKRE-puolueelle, joka sai 17 paikkaa, ja kolmannen sijan saavutti 10 paikan rökäletappion jälkeen sikäläinen keskustapuolue 16 kansanedustajallaan. Näin ollen kolmen suurimman puolueen hallussa on yhteensä 70 paikkaa, joten eteläisen naapurimme politiikkaa tulevat jatkossa hallitsemaan nämä puolueet.

Neljänneksi nousi Eesti 200 niminen puolue, joka saavutti 14 paikkaa. Sen lisäksi kansanedustajia saivat Sosiaalidemokraatit (9 paikkaa) ja Isänmaapuolue (8 paikkaa). 

Koska Viron puolueet eivät liene tuttuja kaikille suomalaisille, todettakoon tässä lyhyesti, että Reformipuolue edustaa markkinaliberaalia keskustaoikeistoa, EKRE on kansalliskonservatiivinen oikeistopuolue ja Keskustapuolue on keskustalainen sosiaaliliberaalinen populistipuolue. 

Eesti 200 on talous- ja sosiaaliliberaali puolue ja Sosiaalidemokraatit nimensä mukaisesti maltillinen vasemmistopuolue. Isänmaa taas on keskusta-oikeistolainen puolue, joka Viron toisen itsenäistymisen jälkeen johti maata. 

Kuten tarkkaavainen lukijani jo huomasikin, ovat virolaiset poliittisesti aivan eri linjoilla kuin suomalaiset. Maan äärivasemmisto ei saanut maan parlamenttiin ainuttakaan paikkaa, eikä myöskään ympäristöpuolue. Sen sijaan etenkin talousliberalismilla on erittäin vahva asema. 

Näihin eroihin suhteessa Suomeen lienee syynä se, että maalla on vielä muistissa vasta muutama vuosikymmen sitten päättynyt kokemus totalitaristisesta hallinnosta. Ja toisaalta uuden itsenäisyyden ajan talousliberaali politiikka on johtanut elintason räjähdysmäiseen kasvuun, jonka seurauksena maan kansalaisten taloudellinen vauraus ohittanee suomalaiset vielä omana elinaikanani - eikä talouden kehitystä haluta siksi rajoittaa turhalla sääntelyllä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin epädemokraattiset haaveet
Virosta vakava viesti
Virosta hieno esimerkki Suomelle

Ydinsodan pelko ja sen seuraukset

Minun lapsuudessani maailma kävi ydinsodan partaalla, kun Neuvostoliitto toimitti omia ydinaseitaan Kuubaan, eikä Yhdysvallat hyväksynyt sitä, vaan uhkasi maihinnousulla. Tilanne ratkesi, kun USA uhkasi kostaa Kuubasta tehdyn ydinaseiskun suoraan Neuvostoliitolle, minkä jälkeen itäiset ydinaseet vedettiin pois läntiseltä pallonpuoliskolta ja Kuuban valloitusyritys jäi tekemättä.

Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta juuri nyt läntinen maailma katselee sen seuraajavaltion toimesta tapahtuvaa kansanmurhaa Ukrainassa. Huolimatta ilmiselvistä ja massiivisista siviileihin kohdistuvista veriteoista - kuten lastensairaalan tuhoamisesta - länsimaat eivät ole edes uhanneet Venäjää sotilaallisella väliintulla, vaan jopa kieltäneet sotilaidensa omaehtoisen osallistumisen demokraattisen maailman puolustamiseen. Eikä USA ole halunnut osallistua edes puolalaisten hävittäjäkoneiden lahjoittamiseen ukrainalaisille puhumattakaan sotatantereen ilmatilan sulkemisesta.

Syynä tähän passiivisuuteen on pelko täysimittaisen ydinsodan syttymisestä. Se on sikäli järkevää, ettei sellaisessa ole voittajia vaan lopputuloksena on vääjäämättä kaikkien tappio.

Samaan aikaan on mahdollista, että Venäjän heikosti edennyttä hyökkäystä veljeskansansa kimppuun vauhditetaan kemiallisten tai jopa taktisten ydinaseiden käytöllä. Todennäköistä on, ettei länsi ydinsodan pelossaan puutu myöskään tähän, vaan sallii näidenkin aseiden käytön eurooppalaisessa kansanmurhassa. 

Tämän kaiken me tiedämme Ukrainan sotauutisoinnista. Sen sijaan en ole nähnyt ensimmäistäkään journalistista pohdintaa siitä, mitä saattaa seurata siitä, että yhdelle ydinasemahdille annetaan nyt ilmiselvä lupa tehdä omille naapureilleen aivan mitä se itse haluaa. 

Eli mitä seuraa ukrainalaisten kansanmurhan jälkeen? Käydäänkö käsiksi Suomeen, johon on jo nyt kohdistettu hybridisodankäynnin toimia? Vai laskeeko Venäjän tsaarintekele, etteivät USA ja muut länsimaat pane viime kädessä kovaa kovaa vastaan edes NATO:n jäseniin - kuten Viroon, Latviaan ja Liettuaan - kohdistuviin hyökkäyksiin jos niitä vain uhkaa tarpeeksi uskottavasti ydinsodalla? 

Eli kuinka pitkälle länsimaat sallivat Venäjän toimia oman ydinsateenvarjonsa alla? Mihin vedetään raja? Ylitetäänkö se vasta siinä vaiheessa, kun itäisen suurvallan aggressio kohdistuu suoraan ydinasevaltioon - siis USA:an, Iso-Britanniaan tai Ranskaan?

Tässä vaiheessa meidän suomalaisten ainoa mahdollisuus on vain toivoa, että nyt asetetut talouspakotteet näivettävät Venäjän toimintakyvyn niin nopeasti, ettei se voi ukrainalaisten kansanmurhan jälkeen edes haaveilla uusista sotaretkistä. Ja ettei pidemmällä aikavälillä - maan talouden noustua uudelleen - sen johtoon nouse uutta putinia, joka 2020-luvun alun Ukrainan-tapahtumien perusteella olettaa länsimaiden katsovan kansanmurhia sivusta myös tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin sulki Ukrainan NATO-oven
Tsaarintekele on lukenut Stalininsa
Trumpin vaihtoehdot Koreassa

Kieltolain opetus vaikuttaa koronapakkoon

Suomessa äänestettiin 90 vuotta sitten kieltolain päättämisestä. Kansa ilmaisi silloin selvän tahtonsa ja maan poliittinen apparaatti noudatti sen kehotusta, minkä seurauksena alkoholi teki paluun lailliseksi päihteeksi 5. 4. 1932 kello 10. 

Kieltolaki oli säädetty sen jälkeen, kun maamme eduskunta aloitti toimintansa. Se ei kuitenkaan onnistunut ensimmäisellä kerralla, koska tsaari kieltäytyi vahvistamasta autonomisen Suomen parlamentin yksimielistä päätöstä. Sen sijaan eduskunnan toinen yritys vuonna 1909 tuotti tulosta. 

Kieltolain seurauksena kansalaiset ostivat alkoholinsa laittomilta markkinoilta ja koska siellä myytiin vain salakuljetettua viinaa - vettähän ei kannata kuljetella - syntyi Suomeen ennennäkemätön viinan salakuljetusruljanssi

Pirtua salakuljetettiin Suomeen erityisesti Virosta ja Saksasta, mutta myös viinan kotipoltto yleistyi etenkin syrjäseuduilla. Näin suomalaiset muuttuivat olutkansasta väkevien kuluttajiksi. Samalla alkoholin kulutus nousi 1,4 litrasta sataprosenttista alkoholia noin kahteen litraan asukasta kohden ja juopuneena tehtyjen rikosten määrä kasvoi. 

Muina kieltolain haittapuolina on syytä mainita rikollisuuden kasvu ja myös verotulojen menetys. Lisäksi kansan parissa epäsuosittu laki heikensi yleistä oikeuden kunnioitusta.   

Kaiken kaikkiaan kieltolailla oli yksi opetus ylitse muiden: se osoitti selkeästi, ettei pakko ole aina paras ratkaisu. Tämä oppi on kuitenkin hankala sovellettava, sillä lainsäädäntö on myös keino ohjata ihmisiä toimimaan siten, että yhteiskunta toimii kaikkien kannalta mahdollisimman hyvin ja oikeudenmukaisesti. 

Hyvä ja ajankohtainen esimerkki tästä on koronarokotteiden ottaminen tai ottamatta jättäminen. Pieni osa kansastahan ei syystä tai toisesta halua ottaa rokotuksia, vaikka koko yhteiskunnan kannalta se olisi erittäin järkevää. 

Toistaiseksi kieltolain opetus on kuitenkin pitänyt, eikä ihmisten terveyttä ole lähdetty turvaamaan pakkokeinoin.  Siitä huolimatta suurin osa kansasta on rokotettu, mikä yhdessä muiden suojautumistoimien kanssa on mahdollistanut terveydenhuollon resurssien riittävyyden. 

Nyt kun koronaviruksen evoluutio on johtanut aiempaa lievemmän viruskannan kehittymiseen ja valta-asemaan, on enää huolehdittava siitä, että se leviää hallitusti rokottamattoman kansanosan parissa ja tuottaa siten heille samanlaisen suojan, kuin rokotteen avulla olisi saavutettu - vaikka rokottamattomuus johtaakin edelleen joihinkin kuolemantapauksiin. 

Sen jälkeen voimme huokaista helpotuksesta aivan kuin suomalaisten enemmistö vuonna 1932. Ja palata takaisin normaaliaikaan, jossa alkoholinhuuruisia huvitteluitakaan ei tarvitse rajoittaa enempää kuin yleisen järjestyksen kannalta on välttämätöntä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koronaviruksen omikron-muunnos on aiempia variantteja säyseämpi, mutta tukkii terveydenhuollon
Sukulaiseni on alkoholisti
Myrsky viskilasissa paljasti valtionhallinnosta oivan säästökohteen

Virosta vakava viesti

Helsingin Sanomat julkaisi jutun virolaisesta hallituspuolue Ekrestä. Siihen sisältyi yksi virke, joka kaikkien suomalaisten olisi hyvä huomata.

Puolueen puheenjohtajan mukaan virolaisten pitää nimittäin unohtaa pohjoismaat, sillä "niiden poliittinen paradigma ja yhteiskuntamalli on otettava varoituksena, ei esimerkkinä". Tämä tuli tietenkin monille pohjoismaalaisille yllätyksenä, koska yleensä täkäläistä yhteiskuntamallia on totuttu hehkutettavan - ainakin omissa medioissamme.

Virolaispoliitikon kommentti osoitti, että pohjoismaisuuden voi nähdä myös toisin kuin meillä on totuttu ajattelemaan ihan syystäkin: ovathan pohjoismaat usein kärjessä monenlaisiin kriteereihin perustuvissa hyvinvoinnin listauksissa. Herää siis kysymys siitä, miksi Ekren puheenjohtaja on päätynyt näkemykseensä.

Itse epäilen kyseessä olevan sen tosiasian havaitsemisen, ettei kovan verotuksen varassa toimiva hyvinvointiyhteiskunta voi toimia sillä tavoin avoimena kuin pohjoismaissa on vasemmistoliberaalissa hengessä toimittu. Siinähän käy niin, että tarjotut etuudet vetävät hyödyntäjiä globalisoituneesta maailmasta niin pitkään, että niiden tarjoajilta loppuvat resurssit.

Tarkoitan siis ihmisiä, jotka ovat kyllä valmiit ottamaan vastaan tarjolla olevat edut, mutta eivät tekemään osaansa niiden ylläpitämiseksi. Pisimmällä tässä kehityksessä on Ruotsi, jota olen itsekin pitänyt (esimerkiksi täällä) meille suomalaisille varoittavana esimerkkinä.

Lyhyesti sanottuna ongelma on siis se, ettei yhteiskunta voi olla samanaikaisesti sekä sosiaalidemokraattisia etuja tarjoava että kaikille tulijoille avoin. Tämän totesi myös Riikka Purra (ps) Ilta-Sanomien haastattelussa.

Hänen mukaansa "melkein 20 vuotta sitten havaitsin, että länsimaihin kohdistuva massasiirtolaisuus tulee muuttamaan yhteiskuntaamme, jossa korkean veroasteen avulla pidetään yllä hyvinvointijärjestelmää. Kun siitä tulee paljon muita nauttimaan, niin on selvää, että syntyy ongelmia."

Siksi ehdotan, että myös Suomen hallitus kiinnittää huomiota Virosta tulleeseen viestiin ja valitsee kumpaa se haluaa meille tuottaa: verovaroin kustannettuja laajoja palveluita vai hillitsemätöntä maahanmuuttoa, jossa turvapaikanhakemisen oikeus ajaa kaiken muun ohi. Tosiasia kun on, ettei molempia voi saada, vaan sellaisen kuvitteleminen on puhtaasti älyllistä epärehellisyyttä.

* * *

Muuten olen sitä mieltä, että kaikkien ihmisten pitäisi lukea professori Timo Vihavaisen eilinen blogimerkintä. Näin siitäkin huolimatta, että hän ehti viedä sen aiheen, josta olin aikeissa kirjoittaa tänään - mutta teki sen niin hyvin, ettei itselleni jäänyt mitään lisättävää eikä korjattavaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle uutisoi maahanmuutosta
Virosta hieno esimerkki Suomelle
Uhka ja sen sivistynyt torjunta

Virosta hieno esimerkki Suomelle

Virossa vaalituloksen päälinja oli mielipidetiedusteluiden mukainen, eli markkinatalousmyönteinen Reformipuolue jatkoi maan suurimpana ja nykyinen pääministeripuolue Keskusta sijoittui toiseksi. Suurin muutos oli kansallismielisen EKRE:n nousu kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi kannatuksen yli kaksinkertaistuttua.

Vaalituloksen perusteella virolaiset ovat edelleen hyvin rokotettuja vasemmistolaista suunnitelmataloutta vastaan. Neuvostoliiton peruja lienee myös virolaisten kriittisyys massamaahanmuuttoa kohtaan. Tätä eivät ainakaan heikennä Ruotsin ja Suomen tarjoamat varoittavat esimerkit.

Vaalien perusteella on varsin helppo nähdä Viron talouden positiivisen kehityksen jatkuvan myös tulevalla vaalikaudella riippumatta hallituksen kokoonpanosta. Tosin mahdollinen maailmantalouden sakkaaminen tulee aiheuttamaan haasteita, mutta pitkällä aikavälillä eteläisen veljeskansamme voi olettaa nousevan elintasossaan samalle tasolle kuin Suomikin.

Näinhän asia oli jo ennen toista maailmansotaa, eivätkä kansojen elinolosuhteet ole sattumaa. Jos asia olisi niin, olisi Itä-Aasian viidenkymmenen vuoden takaisten kehitysmaiden (Etelä-Korea, Taiwan ja jopa itse Kiina) talouden nousu saanut seuraajia myös Afrikasta tai Lähi-idästä.

Seuraavaksi onkin aika kääntää katse Suomen vaaleihin. Olisi hienoa jos myös niissä kansa ymmärtäisi äänestämisen ja valtion elinolosuhteiden kehityksen välisen yhteyden.

Ja ympäristötietoisimmatkin oivaltaisivat, etteivät ilmastonmuutokseen tai luonnon monimuotoisuuteen liittyvät ongelmat tule ratkeamaan ilman tervettä taloutta. Kuten eivät sosiaaliset tai hoivatyön ongelmatkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhka ja sen sivistynyt torjunta
Nyt tarvitaan taloudellisen, kulttuurisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden skenaarioita
Onko väestöllä väliä?

Uhka ja sen sivistynyt torjunta

Helsingin Sanomat kertoi tänä aamuna siitä, mitä tapahtui vuonna 2015 Suomeen tulleille 32 761:lle turvapaikanhakijalle. Jutun mukaan 1 856:n hakemus jäi tutkimatta, 6 473:n hakemus raukesi, 9 308 on saanut lainvoimaisen kielteisen päätöksen, 5 677 turvapaikan ja 3 523 määräaikaisen jäämisluvan humanitäärisen tai toissijaisen suojelun perusteella.

Ylle kokoamani listan lisäksi on vielä 5 904 tapausta, jotka ovat edelleen käsittelyssä. Oletettavasti lähes kaikki ovat uusintahakemuksia. Niistä uutisoi MTV3, jonka mukaan 70 prosenttia niistä oli perusteettomia eli tehty ainoastaan Suomesta lähdön viivyttämiseksi eli meidän verovarojemme kuppaamiseksi. Toki tämä on ollut tiedossa jo aiemminkin.

HS kertoi myös, että Suomesta on lähtenyt melko varmasti 12 500 ihmistä ja 4000 hengen osalta asiasta ei ole mitään käsitystä. Siten vähennyslaskun perusteella maassamme olisi tuosta 2015 tulleesta joukosta jäljellä 16 000 - 20 000 henkeä, joista suurin osa syömässä koulutuksen, vanhustenhoidon tai muiden palveluidemme rahoitusta. Sekä lisäämässä maassamme tapahtuvaa seksuaali- ja muuta rikollisuutta.

Virossa on sunnuntaina vaalit. Siellä gallupit ennakoivat paikallisen maahanmuuttokriittisen puolueen rökälevoittoa. Joku saattaa ihmetellä maahanmuuttokriittisyyden suosiota maassa, joka ei ole juurikaan houkutellut kehitysmaalaisia.

Oma veikkaukseni on, että virolaiset toimivat kuten pohjoispohjanmaalaiset nuijasodassa. Heillä ei ollut sotaansa samoja syitä, jotka laukaisivat sen ensimmäiset vaiheet Etelä-Pohjanmaalla ja Savossa - eli armeijan ylläpidon ja siihen liittyneiden väärinkäytösten taakkaa, mutta he olivat tietoisia mitä näissä naapurimaakunnissa oli tapahtunut.

Koska pohjoisen Pohjanmaan miehet eivät halunneet samaa kohtaloa itselleen, he lähtivät tuhoisasti päättyneeseen taisteluun Klaus Flemingin joukkoja vastaan. Samaan tapaan virolaiset hyödyntävät demokratian suomaa mahdollisuutta ennaltaehkäistä sitä kehitystä, jonka kehitysmaalaisten ryntäys on aiheuttanut etenkin Ruotsissa mutta myös Suomessa.

Toivottavasti virolaisten pohjoispohjalaisia sivistyneempi tapa ehkäistä tulevaisuuden uhkia toimii näitä paremmin. Ja toivottavasti Suomen kansa ymmärtää ensi huhtikuussa käyttää samanlaisia sivistyneitä keinoja ehkäistäkseen vuoden 2015 katastrofin uusiutumisen täällä Pohjantähden alla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turvapaikanhakijoiden uusintahakemukset tehdään maassaolon pitkittämiseksi
Poliitikkomme osoittivat jälleen kuinka viisas mies oli Axel Oxenstierna
Klaus Fleming ja 2000-luvun Suomi

VR osoitti tietä pääkaupunkiseudun liikenteen kehittämiselle

VR antoi meille taloudellisen oppitunnin. Linja-autoliikenteen hintojen romahdettua uuden kilpailijan, Onnibusin, saavuttua markkinoille oli myös tahmea rautatieyhtiö pakotettu toimenpiteisiin.

Seurauksena oli matkustajien määrän kasvu ja taloudellisen tuloksen paraneminen kaikkien aikojen parhaaksi. Lopputulos ei ollut yllätys kenellekään edes vähän talouden toimintaa ja ihmisten käyttäytymistä tuntevalle.

Julkinen liikenne ei nimittäin ole mikään nollasummapeli. Sen lisäksi on kaksi muuta suurta muuttujaa. Ensimmäinen on yksityinen autoilu, jonka määrään vaikuttaa sekä julkisen liikenteen tarjonta että sen hinta.

Esimerkkinä tästä muistan itse opiskelijana kymmeniä vuosia sitten laskeneeni kahden hengen Lappiin suuntautuvan matkan hintaa ja todenneeni yksityisautoon selvästi julkista liikennettä halvemmaksi - yhden hengen reissu olisi mennyt samoihin. Lisäksi autolla pääsi perille kun taas julkisen liikenteen käytössä ongelmaksi jäi viimeisten kymmenien kilometrien matka.

Mutta itse asiaan. Pääkaupunkiseudulla on joukkoliikenteen hintoja nostettu kerta toisensa jälkeen (tosin ei juuri tälle vuodelle). Sen lisäksi monet bussireitit kiemurtelevat Espoossa ja Vantaalla siten, että matka keskustaan on ajallisesti jopa kolminkertainen verrattuna yksityisautoon. Ei siis ihme, ettei autoilun suosio edes työmatkoissa ole hiipunut.

Ongelma on toki tiedostettu, mutta ratkaisua haetaan eräänlaisista pakkokeinoista. Kuten tiedämme, Helsinki haluaa purkaa ongelmaa ruuhkauttamalla sisääntuloväylät ns. kaupunkibulevardeiksi ja samalla kehittämällä joukkoliikenneverkostoa.

Toimenpiteistä jälkimmäinen lienee järkevä. Ensimmäinen sen sijaan ihmisten tahallista kiusaamista. Teen kuitenkin ehdotuksen.

Mitäpä jos pääkaupungin liikenteestä tehtäisiin matkustajille ilmaista eli verorahoitteista ja pidettäisiin sisääntuloväylät avoimina. Osarahoitus saataisiin lipunmyynti- ja tarkastusbyrokratian lopettamisesta - tai vähentämisestä mikäli liikkumisessaan ilman vaihtoehtoja olevilta turisteilta haluttaisiin edelleen periä lippujen hintoja.

Lisähyötyä tulisi julkisen liikenteen käyttöasteen noususta, minkä seurauksena kaupungin ilma olisi puhtaampaa, teiden ylläpitoon kuluisi vähemmän rahaa ja ehkäpä kauppatasekin kohenisi jos pääkaupunkilaisten parissa kokonaan autottomien talouksien määrä kasvaisi. Silloinhan yksityisautoihin ja polttoaineisiin kuluva raha olisi käytettävissä palveluihin ja kiertyisi sitä kautta kaupungin elinkeinoelämään ja edelleen verotuloina korvaamaan julkisen liikenteen kustannuksia. Samalla pakoputkista ilmakehään kulkeutuvat kasvihuonekaasupäästötkin alenisivat.

Ettäkö mahdotonta? No ei ainakaan Tallinnassa tai Belgian Hasseltissa, joten miksi se olisi sitä Helsingissä? Sitä paitsi, mikäli ilmainen joukkoliikenne esimerkeistä huolimatta osoittautuisi mahdottomaksi, ei mikään estäisi paluuta maksuihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Punavihreä Helsinki osoittaa äänestämisen tärkeyden
Bussikuskit jälleen lakossa
Helsinki sulkeutuu ulkomaailmalta

Onnittelut satavuotiaalle veljeskansalle!

Naapurimaamme Viro juhlii tänään sadan vuoden takaista itsenäistymistään. Lämpimät onnittelut sen johdosta Suomenlahden eteläpuolelle.

Viron ja Suomen satavuotis-itsenäisyyspäivät osoittavat, että elämme hienoa vaihetta itämerensuomalaisten historiassa. Vielä hieman yli sata vuotta sitten nämä kansat olivat tyystin vailla omaa valtiota, mutta nyt niitä on kaksi.

Vaikka suomalaiset ja virolaiset ovatkin samaa juurta, on kansojemme historia ollut kovin erilainen. Viro valloitettiin jo keskiajalla saksalaisten ja tanskalaisten voimin: viimeinen itsenäinen alue eli Saarenmaa kukistui vuonna 1227.

Tanska myi omat virolaiset alueensa myöhemmin saksalaisille, jotka hallitsivat maata sen jälkeen tavalliselle kansalle ikävin feodaalisin keinoin. Uuden ajan koittaessa maa jaettiin Puolan ja Ruotsin kesken kunnes jälkimmäinen hankki vuoteen 1645 mennessä omistukseensa koko alueen. Näin Viro joutui samanlaiseksi ruotsalaisen suurvallan resurssiksi ja rahoittajaksi kuten Suomikin.

Suomen ja Viron yhteinen taival päättyi suureen Pohjan sotaan, jonka seurauksena maahan pystytettiin venäläisvalta ja kansa joutui edelleen maan omistaneiden baltiansaksalaisten maaorjuuteen. Se päättyi lopullisesti vasta 1860-luvulla, jolloin talonpojille syntyi mahdollisuus ostaa maansa itselleen. Samalla alkoi kansallinen herääminen kuten täällä Pohjantähden allakin.

Viro sai autonomian helmikuun vallankumouksen jälkeen, jossa bolsevikit perustivat lokakuun vallankumouksen jälkeen oman hallintonsa. Se tunnettiin Viron työkansan kommuunina.

Myös Viron maapäivät oli julistanut itsenäisyyden 24. helmikuuta vuonna 1918. Valtaa se ei kuitenkaan saanut heti, vaan se siirtyi saman tien maan miehittäneille saksalaisille. Nämä lähtivät maasta hävittyään ensimmäisen maailmansodan eli 11.11.1918.

Samalla bolsevikit aloittivat venäläisten tuella hyökkäyksen ja valloittivat maasta laajoja alueita. Tuo taistelu päättyi brittien ja suomalaisten tukemien tasavaltalaisten voittoon. Vuoteen 1920 mennessä oli voitettu sekä omat bolsevikit, venäläiset että myös Viron asioihin sotkeentuneet saksalaisten Freikorps-joukot ja solmittiin Tarton rauha, jossa Viron itsenäisyys tunnustettiin.

Viron ensimmäisen tosiasiallisen itsenäisyyden aika oli poliittisesti osin epävakaa, mutta taloudellisesti menestyksekäs. Maan elintaso nousi Suomea korkeammaksi, mutta kommunistit yrittivät ottaa vallan uudelleen käsiinsä epäonnistuneessa kaappausyrityksessä vuonna 1924.

Myöhemmin maasta muodostui lähes diktatuuri, jossa presidentti Konstantin Pätsin valtaoikeudet olivat vahvat. Sitä vastaan oli oikeistoradikaalia liikehdintää, joka pysyi kuitenkin kurissa. Lopulta maa palautui takaisin muodollisesti demokratiaksi juuri ennen toista maailmansotaa, mutta siitä huolimatta Pätsin valtakausi jatkui.

Toinen maailmansota oli Virolle raskas. Maan yli kulkivat ensin venäläiset, sitten saksalaiset ja jälleen venäläiset, jotka hallitsivat virolaisia sosialismin ikeessä. Virolaiset eivät kuitenkaan alistuneet kohtaloonsa, sillä sotien jälkeen maassa eli metsäveljiä, jotka jatkoivat vastarintaa aina 1950-luvulle.

Neuvostomiehityksen aikana Viroon muodostui suuri venäläisvähemmistö, jonka seurauksena kantaväestön osuus putosi 60 prosenttiin. Näin koko kansakunnan olemassaolo vaarantui vähitellen.

Virolaiset pelasti venäläistymiseltä tosiasiallisen itsenäisyyden palautuminen 20. elokuuta vuonna 1991. Sen jälkeen pinta-alaltaan aiempaa hiukan pienempi maa omaksui varsin puhtaan kapitalistisen talousjärjestyksen, jonka turvin sen hyvinvointi on kasvanut nopeasti. Tässä sitä on auttanut myös EU-jäsenyys, jonka tarjoamat vapaat markkinat ovat olleet maalle siunaukseksi. Samalla maan turvallisuus on taattu Nato-jäsenyyden kautta.

Tänä päivänä sataa vuotta juhlivan Viron elintaso on noussut tasolle, joka ainakin joidenkin näkemysten mukaan vastaa Suomea 1990-luvulla. Siitä maan on hyvä jatkaa, koska niin poliitikoiden kuin kansankin asenne on terveesti isänmaallinen. Se tarkoittaa omaa kulttuuria arvostavaa ja kansainvälisesti avointa asennetta, josta puuttuu suomalaisten poliitikkojen kaltainen rähmällään olo eri suuntiin. 

Tämän pikaisen historiakatsauksen myötä toivotan eteläiselle veljeskansallemme vielä kerran onnea sen pitkän tien kautta saavuttaman itsenäisyyden takia. Ja samalla myös loistavaa tulevaisuutta tuleville vuosisadoille!

Meille suomalaisille tarjoan puolestaan esimerkiksi virolaisten osoittamaa asennetta oman kansakuntansa rakentamisessa - vaikka olemmekin yhä se vauraampi isoveli, se ei tarkoita, etteikö etelänaapurista kannattaisi ottaa monissa asioissa oppia. Onhan hyvin tunnettu tosiasia, että Siperia opettaa - ja sitä opetusta ovat virolaiset saaneet viime vuosisadan puolella kyllikseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eduskunta harvinaisen epä-älyllisellä tuulella
Me ollaan sankareita kaikki
Ristiretkeläisten jäljillä