Pari laskelmaa Suomen ylioppilaskuntien Irja Vaahterin näkemysten johdosta

Uutissuomalainen julkaisi Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) uuden pääsihteerin, Irja Vaahterin, haastattelun. Otsikon mukaan hän "tyrmää lukukausimaksut ja haluaa lisää tukea opiskellijoille". 

Itse jutussa Vaahteri perusteli näkemystään sillä loogisella tosiasialla, että "opintolainaosuuden pienentäminen ja rahallisten etuuksien kasvattaminen helpottaisi niin opiskelijoiden toimeentuloa kuin vastavalmistuneiden lainataakkaa".

Lisäksi hän arveli, että "kun arjen peruspilarit ovat kunnossa, niin sitten on energiaa ja mahdollisuuksia tuoda oma panoksensa yhteiskuntaan... ja totta kai käsikynkässä menee se, että itse koulutus on korkealaatuista ja maksutonta. Kaikilla pitää olla yhtäläiset mahdollisuudet opiskella riippumatta omasta tai vanhempien varallisuudesta."

Vaahterin mukaan on myös kurjaa, että opintotuessa on tulorajat, jotka ylittyvät herkästi, jos opiskelija opiskelee täyden lukuvuoden ja paiskii siinä sivussa töitä ja lisäksi kesätöitä. Sen seurauksena tukia peritään opiskelijoilta takaisin.

Hän myös huomautti, että "opiskelija-asuntoja on vähän, eikä niitä riitä kaikille, ja toisaalta nykyisellä tukitasolla vapaiden markkinoiden asuntojen vuokrat ovat opiskelijan budjetille liian kalliita...  Kun opintoraha on nykyään 279,38 euroa kuukaudessa, niin jokainen voi miettiä, kuinka pitkälle sillä pärjää". 

Lisäksi hän painotti julkisen, ennakoitavan perusrahoituksen ja maksuttoman korkeakoulutuksen tärkeyttä sekä torjui lukukausimaksut yksiselitteisesti. Toisin sanoen hän vaati opiskelijoille sekä ilmaista etua opiskella että työtä tekeville kansalaisille velvollisuutta kustantaa heidän elämänsä.

Lopuksi Vaahteri muisti vielä kansainvälisiä opiskelijoita väittämällä, että heillä on monenlaisia vaikeuksia. Lisäksi "suomen kielen opiskelua voi olla vaikeaa mahduttaa opintoihin mukaan, mikä vaikeuttaa työllistymistä".

* * *

Jutusta ilmeni, että korkeakouluopintojen aikana opiskelijoille kertyy keskimäärin 25 000 euroa opintolainaa. Sitä voinee verrata koulutuksesta saatavaan palkkahyötyyn, joka oli vuonna 2024 julkaistun Yleisradion jutun mukaan esimerkiksi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden (5 550 €/kk) ja toisen asteen koulutuksen saaneiden (3 370 €/kk) välillä noin 2 180 euroa kuukaudessa (tai mediaanilukuina 1 699 €/kk). 

Toisin sanoen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet saavat laskutavasta riippuen noin 40 tai 35 prosenttia kovempaa liksaa kuin ammattiopinnon suorittaneet. Näillä tuloilla 25 000 euron opintolaina on "maksettu" viimeistään puolentoista vuoden kuluttua, ellei lasketa verotuksen vaikutusta.

* * *

Ja tässäpä se tenkkapoo tuleekin, sillä verotus on Suomessa progressiivista. Tämän laskurin mukaan helsinkiläiseltä 3 400 euroa kuussa ansaitsevalta henkilölle jää palkastaan puhtaana käteen 2 375 euroa kun taas 5 600 euroa hankkiva saa omaan käyttöönsä 3 557 euroa. 

Näin ollen palkkaero supistuu 1 182 euroon eli 25 000 euron takaisinmaksuun meneekin lähes kaksi vuotta – mikä sekään ei liene huono vaihtoehto ottaen huomioon, että näillä luvuilla laskien viidessä vuodessa valmistuneen korkeakoulutetun kumulatiivinen tulo – pois luettuna 25 000 euron opintolainat – ylittää ammattiopinnot suorittaneelle kertyneen palkkasumman noin 15 vuodessa (laskettuna keskipalkkojen mukaan).

* * *

Ylioppilaskunnan liiton uudelle pääsihteerille on edelle kirjoittamien reunamerkintöjen ohella annettava kuitenkin pisteet siitä, ettei hän lähtenyt – ainakaan Uutissuomalaisen haastattelussa – mollaamaan nykyisen hallituksen pyrkimyksiä. Sen sijaan – hänen mukaansa – "hallituksella on ihan hyviä tavoitteita, mutta niissä ei ole onnistuttu, mikä on heikentänyt koulutuksen ja opiskelun edellytyksiä". 

Tosin uutisesta ei ilmennyt tarkoittiko Vaahteri hallituksen koulutuspoliittisia vai yleisiä tavoitteita. Eikä edes se, että miltä osin hallituksen tavoitteet ovat epäonnistuneet.

* * *

Yleisellä tasolla on kuitenkin todettava, ettei Orpon hallitus ole vielä onnistunut kääntämään Suomen taloutta kasvuun eikä lopettamaan sen velkaantumista. Ja tästä syystä valtiovallan mahdollisuudet tukea korkeakouluopiskelijoita ovat käymässä päivä päivältä heikommiksi – täysin riippumatta hallituksen värikartasta. 

Siksi(kin) on syytä toivoa, että nähtävissä oleva orastava talouskasvu on todellista ja kiihtyy tulevina viikkoina, kuukausina ja vuosina. Ja että kaiken tason opiskelijat hoitaisivat opintonsa tehokkaasti sekä sijoittuisivat sen jälkeen työelämään joko yrittäjiksi tai palkkarengeiksi kasvattamaan sitä yhteistä hyvää, josta myös opiskelijoiden koulutus viime kädessä kustannetaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valaisevaa marjanpoimintaa
Onko Yleisradion toimituksella juttupula?
Tyhmyys tiivistyy Helsingin yliopiston opiskelijoissa

Petteri Orpon hallitus ja Sanna Marinin perintö

Petteri Orpon (kok) hallitus aloittaa budjettiriihensä punavihreän opposition ilmaistessa kovaan ääneen tyytymättömyytensä kaikista mahdollisista vähennyksistä julkisten varojen käytössä ja arvostellessa hallitusohjelman linjauksia työnteon kannattavuuden lisäämiseksi. Oppositiota säestävät työmarkkinajärjestöt arvostellessaan suunnitelmia työttömyysturvamaksujen käyttämisestä budjetin tulopuolen vahvistamiseen. 

On tietenkin totta, että täydellisessä sosialistisessa yhteiskunnassa kaikilla ihmisillä tulisi olla sama palkka - tai ainakin käytettävissä elämäänsä sama rahamäärä - riippumatta työtehtävistä. Samoin on selvää, että työttömyysvakuutusmaksuja kerätään työttömyysturvamenojen katteeksi, eikä valtion budjetin katteeksi. 

Siksi on kysyttävä, että miksi pääministeri Petteri Orpo ja valtionvarainministeri Riikka Purra (ps) aikovat kuitenkin toimia toisin kuin oppositio ja työmarkkinajärjestöt vaativat. Ja vastaus on yksinkertainen: Sanna Marinin (sd) hallituksen perintö, jonka hinta näkyy alla olevassa kuvassa. 

Taustalla on se tosiasia, että Marinin hallituksella oli hoidettavinaan koronapandemian ja Ukrainan sodan kaltaisia ongelmia, joihin paloi paljon rahaa. Näiden menojen katteeksi se otti rutkasti lisää velkaa tinkimättä milliäkään muista julkisista menoista, vaikka jo aikaisemmat hallitukset olivat eläneet yli varojensa. 

Näistä kuvioista ensimmäisessä näkyvä valtion korkokulujen äkkinäinen kasvu johtuu siitä, että EU on jo pitkään pitänyt akuuttia talouskriisiään piilossa painamalla lisää rahaa. Tämä on mitä ilmeisimmin tehty siinä luulossa, että talouden lait olisivat muuttuneet, eikä markkinoille tulviva raha enää aiheuttaisi inflaatiota ja sen myötä korkojen nousua. 

Luulo ei kuitenkaan ole tiedän väärtti, joten inflaatio on lähtenyt - ellei nyt aivan laukalle, niin kuitenkin liikkeelle - ja toteuttanut parin vuoden takaisen ennustukseni, jonka mukaan "on todennäköistä, että inflaatio lähtee liikkeelle myös EU:ssa, joten siihen tilanteeseen on hyvä itse kunkin varautua".

Tämä näkemys poikkesi Sanna Marinin käsityksestä, jonka mukaan hänen hallituksensa tuhlailevan "talouspolitiikan ansiosta pitkän aikavälin taloudellinen kestävyys on parempi kuin miltä tilanne näytti ennen koronaa" ja siksi "velkasuhteen taittuminen, joka vielä vuosi sitten näytti vaativan miljardileikkauksia ja vuosikymmenen aikaa, voi toteutua jo lähivuosina ilman merkittävää sopeutusta".

Marinin taloustieteen vastainen näkemys on siten johtanut siihen, että Petteri Orpon (kok) hallituksella on taakkanaan rajusti kasvavat korkokulut samaan aikaan kun maailmantalouden kasvu yskähtelee. Eli sen vastuksena ovat sekä maailmantalouden heikko tilanne, että punavihreän hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan realisoituminen. 

Siten ikävä tosiasia on se, että hallituksen talouspoliittinen pelivara on vähissä ja se on siksi pakotettu toimiin, joilla julkinen talous saadaan tasapainotettua. Siitä huolimatta sen budjetin oletetaan edelleen olevan peräti 10 miljardia euroa alijäämäinen. 

Tästä summasta kolme miljardia on yllä olevan kuvan mukaisesti pelkkää aiempien valtionvelkojen korkojen maksua. Ja tämä summa tulee kasvamaan lähivuosina, koska vanhoja halpakorkoisia lainoja joudutaan maksamaan uusilla - korkeakorkoisemmilla - lainoilla. 

Siten hallituksen olisi onnistuttava sekä julkisten menojen supistamisessa että talouskasvun elvyttämisessä. Ensimmäinen näistä tarkoittaa ihmisille tarjottavien vastikkeettomien etuuksien leikkaamista ja ja jälkimmäinen yrittämisen ja työnteon kannusteiden lisäämistä - eli verotuksen keventämistä siten, että yrittämisestä ja työstä käteen jäävä raha kasvaa. 

Budjettia arvioitaessa olisi siten seurattava sitä, miten hallitus onnistuu juuri näissä kahdessa asiassa. Tämä olisi myös opposition - tai edes lehdistön - ymmärrettävä, ja niiden olisi kritisoidessaan tulo- ja menoarvion jotain momenttia tarjottava sille vaihtoehto. 

Eli jos arvostellaan jonkin menoerän leikkausta olisi tarjottava vastineeksi jonkin toisen menoerän leikkausta tai vaihtoehtoisesti tulolähdettä, joka ei heikentäisi talouskasvun edellytyksiä. Tai jos arvostellaan verotuksen progression leikkaamista, olisi tarjottava jokin muu keino, jolla yrittämisen ja/tai työnteon kannattavuus paranisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kissaliitto huolestui
Petteri Orpon hallitus ja Suomen talouden surullinen tila
Suomella ei ole varaa ylläpitää korkeaa veroastetta

Korkoa korolle

Viime päivinä on kauhistelu aikanaan velaksi luodun EU:n elvytyspaketin nousevia korkoja. Kuluvalla budjettikaudella 2021–2027 paketin korkomenot ovat 17–27 miljardia euroa suuremmat kuin aiemmin on oletettu. Siten myös suomalaisten taakka jo muutenkin rajusti tappiollisesta paketista kasvaa. 

Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että meillä on muutenkin paljon lainaa. Siitä vuosittain noin miljardi on otettu siksi, että voisimme signaloida omaa hyveellisyyttämme koko muulle maailmalle. Ja aivan samoin kuin kaikkien muiden lainojen korko, on näidenkin lähinnä korruptioon uppoavien lainojen korko kasvattamassa tavallisten suomalaisten maksuvelvoitteita.

Lisäksi on huomattava, että jos kasvaneita korkoja maksetaan lainalla, saadaan vastikkeeksi korkoa korolle. Eli myös koronmaksuun käytettävästä lainasta on aikanaan maksettava korko. 

Siksi suomalaisten vallankäyttäjien tulisi ymmärtää, että vaikka julkisten palveluiden tuottaminen omalle kansalle saattaa tulla kalliiksi, on sitäkin tyhmempää jakaa vastikkeetonta velkarahaa muille kansoille. Se on - nimittäin - viime kädessä pois juuri niistä palveluista, joista me tässä hyvinvointiyhteiskunnassa haluamme kaikista mieluiten pitää kiinni. Siis terveydenhuollosta, tutkimuksesta ja koulutuksesta, turvallisuudesta ja niin edelleen.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpon hallitus ja Suomen talouden surullinen tila
Suomella ei ole varaa ylläpitää korkeaa veroastetta
Kepun petokselle on tulossa kova hinta

Vasemmiston työtavat: lahjonta ja harhautus

Helsingin sanomien kolumnisti pohti vasemmiston ennen viime kevään vaaleja tekemää virhettä. Hän nosti siinä esille niin sanotun modernin rahapolitiikan, jonka mukaan valtionvelalla ei ole merkitystä, koska rahaa voi painaa lisää aina tarvittaessa. 

Tämän teorian kaikuina kuultiin ennen vaaleja monilta vasemmistopoliitikoilta Suomen velkatilanteen vähättelyä. Heistä Paavo Arhinmäki (vas) päästi suustaan jopa sellaisen lausahduksen, että "eiväthän valtiot koskaan maksa lainojaan pois". 

Tämän aamun kolumnissa mainittiin myös, että "kun raha oli halpaa, moni valtavirran taloustieteilijäkin sanoi, ettei valtion kannata pelätä velkaa, jos sen käyttää investointeihin". Ja juuri tätä reunaehtoa Sanna Marinin (sd) hallitus ei ymmärtänyt, vaan käytti lainarahaa omien taloudellisesti tuottamattomien tai jopa tappiollisten fantasioidensa toteuttamiseen eli suomeksi sanottuna kannattajakuntansa lahjomiseen - ja tuli samalla romuttaneeksi Suomen valtiontalouden pohjan.

Onni tässä asiassa oli se, että suomalaisten enemmistö on edelleen jalat maassa ja äänesti Marinin ja kumppanit pois vallasta. Ja sen seurauksena Suomi sai hallituksen, joka edes pyrkii korjaamaan maan talouden ja kääntämän jatkuvan velkaantumisen taloudelliseksi tasapainoksi. 

Nähtäväksi jää, kuinka hallitus onnistuu työssään. Kesän aikana on kuitenkin käynyt selväksi, että oppositio ja sitä tukeva lehdistö pyrkivät harhauttamaan julkisen keskustelun vihervasemmistohallituksen jäljiltä katastrofaalisessa tilassa olevista talousasioista epäoleellisuuksiin ja luomalla sitä kautta painetta koko hallituksen kaatamiseksi. 

Tämä olisi hyvä ymmärtää myös kaikissa hallituspuolueissa. Och samma på svenska: det här skulle vara bra att förstå också i alla regeringspartier.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomella ei ole varaa ylläpitää korkeaa veroastetta
Suomen tieverkosto on kunnostettava!
Kovaa peliä veronmaksajien rahoilla

Pari ajatusta Fortumista ja Suomen valtionvelasta

Fortumin seikkailu Saksassa on nyt saavuttanut yhden välivaiheen, kun Suomen ja Saksan hallitukset päättivät hyväksyä mallin, jossa 30 prosenttia yhtiöstä siirtyy saksalaisille. Lisäksi germaanit luotottavat yritystä hybridilainalla, joka on tarvittaessa vaihdettavissa osakkeiksi. 

Jälkimmäinen johtanee ajan myötä siihen, että Saksasta tulee Suomen valtion hallitseman Fortumin sijaan yhtiön suurin omistaja. Lisäksi saksalaiset suostuivat nostamaan kaasun hintaa kuluttajille - mutta vasta syksyllä.

Tässä tilanteessa on syytä huomata professori Timo Rothoviuksen näkemys - johon yhdyn täysin. Sen mukaan Fortumin nykyinen omistuspohja on ongelmallinen, koska valtio omistaa yhtiöstä 51 prosenttia ja loppu on pörssin kautta yksityisissä käsissä. 

Tästä puolisosialistisesta mallista aiheutuu jatkuvasti ongelmia, joista Rothovius mainitsi luonnollisen monopolin eli sähkön siirtoverkkojen myynnin ulkomaiselle Carunalle, minkä seurauksia maksaa tänäkin päivänä suuri osa Suomen kansasta. Samalla ostajalle annettiin "takuut, että se saa kahdeksan prosentin takuutuoton investoinneille. Se oli posketon tuotto siihen aikaan kun korot olivat nollassa, täysin riskittömästä bisneksestä."

Toinen Rothoviuksen kommentti koskee Fortumin johdon ammattitaitoa. Se on tähän mennessä nähdyn perusteella niin heikkoa, että yhtiön tulisi lopettaa kaikki investoinnit Pohjoismaiden ulkopuolelle ja keskittyä sielläkin vain perustoimintoihinsa eli ydin- ja vesivoimaan. Ellei tästä olisi muuta iloa, niin näin toimien lienisi kelvottominnankin yritysjohdon mahdotonta - tai ainakin varsin vaikeaa - tehdä uusia miljardilaskuja suomalaiselle veronmaksajalle.

* * *

Fortumin seikkailujen surullisten vaiheiden yhteydessä on viime aikoina jäänyt vähemmälle huomiolle se, ettei Sanna Marinin (sd) hallitus ole onnistunut millään tavalla vähentämään valtion velkaantumista. Sen itsensä mukaan "valtionvelan määrän arvioidaan kasvavan noin 144 miljardiin euroon vuonna 2023". 

Lisäksi hallitus jättää seuraajilleen lohduttoman tulevaisuudenkuvan, jossa valtionvelan kokonaismäärän suhde bruttokansantuotteeseen nousee - kuin pieni nokipoika vaan - yhä ylöspäin. Vuoteen 2026 mennessä on valtionvelan arvioitu kasvavan noin 165 miljardiin euroon, mikä on noin 54 % suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Lukua voinee suhteuttaa sillä, että 165 miljardia euroa jaettuna 5,5 miljoonalla asukkaalla tekee pyöreät 30 000 euroa jokaista suomalaista kohden - vauvasta vaariin. Se tarkoittaa nelihenkiselle perheelle 120 000 euron osuutta yhteisestä velkavastuusta. 

* * *

Toisin kuin poliittisesta vasemmistosta joitain aikoja sitten huudeltiin, juuri nyt näyttäisi siltä, että valtioidenkin pitää jossain vaiheessa maksaa velkojansa. Nähtäväksi jää, kuinka tulevan syksyn aikana käy esimerkiksi hallituksensa kaataneelle Italialle tämän asian kanssa. 

Kuten hyvin muistamme, on Suomi jo aiemmin osallistunut Italian talous- ja velkahuoliin sekä EKP:n mittavien tukiostojen että EU:n yhteisen elvytysvelan rahoittajana. Lienee selvää, että jos Italia tarvitsee syksyn aikana lisätukea, on Suomi jälleen ensimmäisten joukossa tyrkyttämässä avuksi omia miljardejaan. 

No tulipa tästä ryöpytys, joten jätän tällä kertaa tähän. Toivon mukaan te, arvoisat lukijani, annatte turhan pitkän ja monipolvisen ajatusvirtani anteeksi. Pankaa asia vaikka sen piikkiin, että viime aikoina minulla on kesämenojen takia ollut hiukan vaikeuksia päästä näppäimistön taakse, joten ajatuksiini on kertynyt turhankin paljon tähän blogiin purettavaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Neuvotteluapua Tuppuraiselle
Juho Romakkaniemi piirsi kuvan valtionvelasta
Laillistettu ryöstö

Valtiokorruptiota

Euroopan unioni on rakentamassa kestävän rahoituksen kriteereitä eli EU-taksonomiaa. Se tarkoittaa sellaisen mekanismin kehittämistä, jonka avulla rahan saatavuus tai rahan hinta sidotaan siihen, miten kestävästä investointikohteesta on kyse. Tämän määrittelyn oli alkujaan tarkoitus tapahtua puhtaasti tieteellisin perustein.

EU-taksonomian ilmasto-osuus on saamassa ratkaisun, jossa kestäviksi energiamuodoiksi luetaan mm. ydinvoima ja maakaasu. Ensimmäinen on hyvin perusteltu, kuten esimerkiksi tämä ja tämä kuva osoittavat: ydinenergiahan on kasvihuonekaasupäästöiltään samaa luokka kuin vaikkapa vesi- ja tuulienergia ja paljon parempi kuin muut vähäpäästöiset energianlähteet eli aurinko, biomassa tai maalämpö - puhumattakaan ilmastoon kasvihuonekaasuja rajusti lisäävistä maakaasusta ja kivihiilestä.

Fossiilisen maakaasun luokittelua kestäväksi on perusteltu sillä, että se on kuitenkin parempi kuin kivihiili - mikä sinänsä pitää paikkansa - joten sitä kestäväksi energiaksi ajanut Saksa voi alentaa päästöjään siirtymällä kivihiilestä maakaasuun. Käsittämättömäksi tämän ratkaisun tekee se, että samaan aikaan EU:n suurin talousmahti on luopumassa sata kertaa maakasua puhtaammasta ydinvoimasta.

On siten aivan selvää, ettei maakasun luokittelu kestäväksi energiamuodoksi voi perustua tieteellisiin kriteereihin, vaan sen taustalla on Saksan poliittinen suhmurointi - ja välinpitämättömyys siitä, että samalla Venäjä saa pujotettua EU:n kaulaan hirttosilmukan, jonka kireyttä säädellään kaasutoimitusten kautta. 

Suomeksi sanottuna tässä toteutui vahvemman oikeus eli jonkinlainen valtiokorruptio, jossa voimakkain valta polkee jalkoihinsa kaikkien hyväksymät periaatteet omien etujensa ja intohimojensa takia. Intohimon ajamaksi tulkitsen tässä Saksan tuoreen hallituspuolueen eli sikäläisen ympäristöpuolueen, jonka "saavutus" ydinvoimasta luopuminen on ollut. 

Merkille pantavaa on, että tuo intohimo on niin voimakas, että sen avulla on mahdollista perustaa maan energiapolitiikka fossiiliselle maakaasulle. Ja olla piittaamatta sen sisältämästä turvallisuusriskistä - tai edes suomalaisen vihreän europarlamentaarikon eli Ville Niinistön vastustuksesta.

Tosiasia kuitenkin on, ettei Suomella ole lihaksia torjua saksalaista valtiokorruptiota. Täytyy kuitenkin toivoa, että ministeri Mika Lintilä (kepu) olisi oikeassa siinä, että Saksan päätös johtaa myös suomalaisen bioenergian käytön hyväksyttävyyteen EU-taksonomiassa. 

Sitä tosin eivät uhkaa niinkään ilmastoon liittyvät kriteerit, vaan vasta valmistumassa olevat EU:n biodiversiteettiin liittyvät taksonomiavaatimukset, joiden mukaan toimien metsien tuottavuus jäisi oleellisesti nykyistä pienemmäksi. Ja siten myös sen ilmasto-, talous- ja sosiaaliset hyödyt suomalaisille vähenisivät.

Kaiken kaikkiaan EU:n kestävän rahoituksen kriteereiden valmisteluprosessi on ollut ruma esimerkki EU:n sisäisestä valtapelistä, vahvemman oikeudesta, periaatteettomuudesta ja valtiokorruptiosta. Nähtäväksi jää, millä tavalla tämä kaikki vaikuttaa Unionin tulevaisuuteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ville Niinistö haluaa suomalaisille muita tiukempia rajoitteita
Björn Wahlroos: EU:n taksonomiapäätös perustuu väärinymmärrykseen
Vihreän politiikan uhri(t)

Yhtä järkevää kuin housuihin kuseminen pakkasella

On totta, että koronapandemian aikana julkisen talouden raskaskin velkaantuminen on järkevää yritysten ja yksittäisten ihmisten toimeentulon turvaamiseksi. Kuitenkin juuri nyt, kun pandemia näyttäisi rokotusten ansiosta menevän ohi viimeistään syksyyn mennessä, on aika tehdä päätöksiä siitä, kuinka maamme julkinen talous saadaan jälleen tasapainoon. Ja sen talouteen tehdään tilaa tulevia laskukausia varten.

Tähän otti kantaa Kai Mykkäsen (kok), joka esitti hän eilen sattuvaa kritiikkiä Sanna Marinin (sd) hallitusta kohtaan. Kyse oli siitä, miten maahamme - ja erityisesti sen yksityiselle sektorille - saataisiin jatkossa riittävästi osaavaa työvoimaa tilanteessa, jossa talouden huoltokyvyn kannalta haitallinen väestönosa kasvaa sekä demografisista että maahanmuuttopoliittisista syistä.

Mykkänen totesi yhdeksi keinoksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamisen siten, että se houkuttelisi työhönpaluuseen niitä - osaavia ja työhön kelpaavia - ihmisiä, jotka nykyjärjestelmässä odottelevat ansiosidonnaisen päättymistä. Hänen omia sanojansa lainaten: "työttömyysjaksojen päättymisessä on selvä piikki ansiosidonnaisen päättymisen kohdalla. Jos näitä työttömyysjaksoja saataisiin loivemmalla tuen porrastuksella lyhennettyä edes jonkin verran, puhutaan tuntuvasta avusta työssä olevien määrään."

Mykkäsen näkemyksistä kertovan jutun perässä joku kyseli, että "jos kerran ´työttömyysjaksojen päättymisessä on selvä piikki ansiosidonnaisen päättymisen kohdalla´, niin miksi Mykkänen tai VU ei esitä siitä piikistä graafia??!!!" Vastaan Mykkäsen puolesta, että kyllähän graafia on esitelty jo vuosien ajan. Sitä voi ihastella esimerkiksi tästä linkistä ja samalla todeta, että se on paljon puhuva.

Oleellisempaa kuin yksittäisen työttömyysturvaratkaisun muoto on kuitenkin se, että samaan aikaan kun Sanna Marinin (sd) hallitus painiskelee espanjalaisten työviikon lyhentämisen rahoittamisen, vihreän siirtymän tukemisen ja ISIS-naisten pelastamisen parissa, tuntuu siltä jäävän lähes jokainen kansakunnan tulevaisuutta edesauttava asia hoitamatta. Niin tämä suomalaisen työvoiman tarpeen tyydyttämis- kuin holtittomasti velkaantuvan julkisen sektorin sopeuttamiskysymyskin.

Jälkimmäisen osalta Ylen tuore uutinen kertoi joidenkin hallituspuolueiden kansanedustajien ajatuksista. Ja kyllä kylmäsi lukea, kun Merja Kyllönen (vas) puhui velkaantumisen taittamisesta vuoden 2030 loppuun mennessä. Ja Bella Forsgren (vihr) säesti huolettomana viittaamalla siihen, että lainahanat eivät ole Suomen valtiolta vielä sulkeutumassa, koska "konkreettisten leikkauskohteiden määrittelyä eivät edes luottoluokittajat kaipaa". Jälkimmäisestä heräsi kysymys, että ulkopuolisen tahon puuttumisen odotteleminenko on vihreiden mielestä vastuullista talouspolitiikkaa?

Kun edellä kirjoittamaani lisätään se, että hallituksen lempilapsi eli vihreä siirtymäkin näyttäisi johtavan suomalaisen talouden elpymisen sijasta tuotannon siirtymiseen pois Suomesta, ovat vitsit vähissä - etenkin kun pääministeri ilmoitti hallituksensa tukevan tätä kehitystä. Ja samaan aikaan valtioneuvoston suunnasta kuullaan jopa maamme tärkeimmän uusiutuvan luonnonvaran hyödyntämisen kyseenalaistamista. 

Tosiasia on, että seurattuani tätä hallitusta jo lähes kaksi vuotta ja elettyäni 1990-luvun laman - jolloin talous todella päästettiin siihen tilaan, että lainahanat olivat sulkeutumassa - on minua päivä päivältä alkanut hirvittää yhä enemmän kotimaani tulevaisuus. Ja pelottaa ajatus, että jos Marinin kabinetti selviää ehjänä kunnallisvaaleista, voi se jatkaa vasemmistosiipensä valitsemalla holtittomalla talouspoliittisella linjalla vielä kaksi kokonaista vuotta. Siis linjalla, joka on yhtä järkevää kuin housuihin kuseminen pakkasella: ensinhän se kyllä lämmittää mutta lopulta jalat jäätyvät.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Julkinen talous korona-pandemian jälkeen?
Se on laatu eikä määrä - mutta miten lasku maksetaan?
Koronakriisi ja julkisten investointien vaikeus

Toivotaan toivotaan toivotaan

Suomen hallitus on hyväksynyt budjetin, jonka loppusumma on noin 65,2 miljardia euroa. Se on 7,5 miljardia enemmän kuin vuoden 2020 varsinaisessa talousarviossa ja 11,7 miljardia euroa alijäämäinen. Lainalla katetaan siten noin 18 prosenttia eli yli kuudesosa valtion ensi vuoden kuluista.

Vuoden 2021 lopussa valtionvelan pitäisi olla 138 miljardia euroa, mikä on asiasta kertoneen uutisen mukaan suunnilleen 57 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Toisin ilmaistuna velka on 2,5 kertainen suhteessa valtion ensi vuoden vuosituloihin. Tai 25 000 euroa asukasta kohti.

Toisen uutisen mukaan valtio on käyttänyt Syyriassa leirillä olleiden suomalaisten avustamistehtävään tähän mennessä yhteensä noin 277 000 euroa julkisia varoja. Lienee poliittisen suuntauksen mukainen asia, onko tämä veronmaksajan mielestä paljon tai vähän. 

Oman mielipiteeni mukaan se on 277 000 euroa liikaa ottaen huomioon, että nämä ihmiset ovat hylänneet suomalaisen yhteiskunnan ryhtyäkseen islamistisen aatteen levittäjäksi Lähi-idässä. Siis sellaisen aatteen, jonka perimmäisenä tarkoituksena on lopulta tuhota myös meidän elämäntapamme.

Kolmannen uutisen mukaan Suomessa oli viime vuonna yhteensä 385 000 maksuhäiriöistä ihmistä. Velkaantuminen oli lisääntynyt erityisesti yli 65-vuotiaiden parissa. Peräti joka kymmenes 15 vuotta täyttänyt oli ollut jossain vaiheessa vuotta ulosotossa. Yksi syy ylivelkaantumiseen oli luottojen tarjonta, eli ihmisten kyvyttömyys tai haluttomuus arvioida omaa velanhoitokykyänsä.

Yleisen käsityksen - jonka itsekin jaan - mukaan velkaisen on syytä sovittaa menonsa tulojensa mukaisiksi karsimalla niin monesta ei-välttämättömästä menosta, että talous on jälleen tasapainossa. Toivon mukaan, siis vanhan laulun mukaan toivotaan, toivotaan, toivotaan, ettei Suomen hallituksella ole samanlaista ongelmaa kuin tuolla kansamme kymmenyksellä, vaan sen kyky ja halu arvioida maamme velanhoitokyky on moitteeton ja jatkossa valtion menot kohdistetaan pelkästään suomalaisen yhteiskunnan kannalta tarpeellisiin kohteisiin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Euroopan Federalistinen Unioni
Paavo Arhinmäki ja Italian talouden opetukset
Valtionvelka kääntyi laskuun

Antti Rinne linjasi hallituksen rahankäyttöä

EU järjesti keskustelutilaisuuden Unkarin oikeusvaltiotilanteesta. Sen tuoksinassa pääministerimme Antti Rinne (sd) kertoi, että esimerkiksi suomalaiselle on vaikea selittää, miksi rahaa menee maille, jotka eivät noudata EU:n perussopimuksessa listattuja arvoja.

"Asia on yksinkertainen. Jos suomalaiset maksavat enemmän kuin saavat takaisin, rahan on mentävä sellaisiin asioihin, joita he arvostavat", Rinne sanoi.

Olen pääministeriin kanssa pitkälti samaa mieltä. Ja juuri siksi edellytän, että hänen mainitsemansa periaate on yleinen, eli koskee kaikkea julkista rahankäyttöä, jota ei voi katsoa itsensä takaisin maksavaksi sijoitukseksi. 

Otan asiasta kolme esimerkkejä.

Tuoreen kyselyn mukaan puolet vastaajista olisi valmis vähentämään pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden sijoittumista kotiseuduilleen. Vain vajaa viidennes ottaisi heitä lisää. Maamme viherpunamultahallituksen on siis pääministerin mainitseman periaatteen perusteella toimittava tehokkaasti humanitaarisen maahanmuuton vähentämiseksi.

Vähän vanhemman kyselyn mukaan kolme neljästä suomalaisesta haluaa, että ruotsin kielen opiskelu olisi vapaaehtoista. Maamme viherpunamultahallituksen on siis pääministerin mainitseman periaatteen perusteella muutettava Ruotsin kielen opiskelu vapaaehtoiseksi.

Suomalaiset kannattavat myös kehitysyhteistyötä. Ja siinä nimenomaisesti naisten ja tyttöjen aseman ja oikeuksien kohentamista sekä koulutusta. Maamme hallituksen päätös rajuista kehitysyhteistyövarojen lisäämisestä on siis lähtökohtaisesti pääministerin linjausten mukainen.

Tässä yhteydessä on kuitenkin muistettava vanha sanonta, jonka mukaan "ei kannettu vesi kaivossa pysy". Sen osoitti jälleen kerran todeksi tämän aamun Ylen uutinen, jonka mukaan Yhdysvaltain johdolla tapahtuneen Taleban-hallinnon syrjäyttäneen liittoutuman on ollut nöyrtyminen äärijärjestön edessä ja ryhtyminen neuvotteluihin sen paluusta takaisin valtaan. Näin siitä huolimatta, että sillä on - ainakin Ylen jutun mukaan - vain vähäinen kannatus maan väestön parissa, vaikka se hallinnoikin 43 prosenttia pinta-alasta.

On siis syytä toivoa, että hallituksen kehitysapuvarojen nostaminen noin sadalla miljoonalla - samoin kuin muutkin tähän tarkoitukseen syydettävät verovarat - käytetään nimenomaisesti tyttöjen asemaan ja oikeuksiin sekä koulutukseen. Ja että sille on vastaanottavissa yhteiskunnissa selkeä väestön hyväksyntä, jotta veronmaksajien piikkiin tapahtuva lainanotto - noin 600 euroa nelihenkistä lapsiperhettä kohden vuodessa - niiden auttamiseksi ei valu hukkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset ovat hassusti epäloogisia
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
800 euroa per lapsiperhe on mennyt vuosi toisensa jälkeen hukkaan

Tieverkoston yhtiöittämisessä on piiloverovaara

Helsingin Sanomat esitteli tänä aamuna viisi mallia siitä, kuinka autoilijoilta voitaisiin kerätä tieverkon ylläpidon rahoitus, mikäli niiden omistus yhtiöitettäisiin. Siis yhtiöitettäisiin valtion omistamaksi yhtiöksi, mutta ei yksityistettäisi.

HS:n juttu on hyvä ja selkeä, joten siitä ei sen enempää. On kuitenkin syytä kirjata pari sanaa uudistuksen veroluonteisista seurauksista.

Ensinnäkin ministeri Anne Bernerin (kesk) ehdottaman yhtiöittämisen varsinaisena tavoitteena lienee suurten tieverkkoinvestointien rahoittamisen helpottaminen. Tämä tarkoittaa irrottamista valtion budjetista, jonka vapaata käyttöä vaikeuttavat alijäämiä rajoittavat EU-tason päätökset.

Toisin sanoen yhtiön olisi mahdollista ottaa tieverkkoa varten lainoja silloinkin, kun valtiontalouden alijäämät eivät sitä muuten sallisi. Tämä luonnollisesti edesauttaisi maamme surkeaan tilaan ajautuneen tieverkoston kunnossapitoa.

Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että myös valtionyhtiön lainat on maksettava takaisin ennemmin tai myöhemmin. Tämä tapahtuisi nostamalla käyttömaksujen hintoja rahantarpeen mukaan. Tarkemmin ajatellen tämä tarkoittaa sitä, että ministeri Berner on synnyttämässä maahamme uudenlaista piiloverotuksen muotoa, jonka yhtenä tarkoituksena on harhauttaa sekä veronmaksajia että Euroopan Unionia.

Hyvää asiassa on kuitenkin se, että tieyhtiölle omasta autoilustaan maksava tietäisi mihin rahat menevät. Tämä olisi iso parannus nykyiseen tilanteeseen, jossa autoilun veroeurot palautuvat heikosti tieverkoston ylläpitoon.

Ellei sitten tieverkkoyhtiö alkaisi pöhöttyä hallintoa kasvattamalla ja johtajien tulotasoa korottamalla. Tämä on todellinen vaara erityisesti poliittisesta valvonnasta valtionlaitoksia enemmän irrallaan olevissa luonnollista monopolia pyörittävissä yhtiöissä. Esimerkkejä on helppo löytää.

Toinen puoli Bernerin esityksessä on tiemaksujen käyttöönoton yhteydessä luvattu muiden verojen alennus. Ministerihän on luvannut, ettei teiden käyttämisen hinta saisi ainakaan nousta uudistuksen yhteydessä.

On siis uskottava, että tiemaksua käyttöönotettaessa kompensaatio muuhun verotukseen vastaa tiemaksujen määrää. Sen sijaan en jaksa uskoa, ettei alentuvan verotuksen mahdollistamia veronkorotuksia otettaisi käyttöön ennemmin tai myöhemmin etsittäessä ratkaisuja julkisen rahoitusvajeen täyttämiseen.

Ellei näitä veroja haluttaisi kohdistaa suoraan autoverotukseen, voitaisiin samat rahasummat kerätä joko tulo- tai muun välillisen verotuksen kautta. Näin yhteyden osoittaminen tieverkoston yhtiöittämiseen olisi vaikeaa tai jopa mahdotonta. Veronmaksajan kukkarossa se kuitenkin näkyisi.

Missään ei ole myöskään ollut esillä sellaista näkemystä, etteivätkö aluksi päätetyt teiden käyttömaksut voisi ajan myötä nousta paljonkin korkeammiksi kuin nyt mahdollisesti käyttöön otettavat. Näin myös niiden kautta voitaisiin kerätä nykyistä enemmän veroluonteista rahoitusta julkisten palvelujen pyörittämiseen ja siitä leipänsä saavien ihmisten elättämiseen.

Ministeri Bernerin ehdotus sisältää siis sekä aidon mahdollisuuden tieverkkojen ylläpitomahdollisuuksien parantamiseksi, että ajan myötä realisoituvan veroluoteisten maksujen korotusriskin. Niiden kontrolloimiseksi olisi hyvä, mikäli tutkimuslaitokset tai mediatalot alkaisivat seurata kansalaisiin kohdistuvan verotuksen kehittymistä siten, että mukana olisivat myös monopoliasemassa palveluita tuottavien yhtiöiden keräämät tienkäyttömaksujen kaltaiset piiloverot.

Vain siten voitaisiin välttää kansalaisten kukkarosta julkisiin menoihin kupattavan rahamäärän nostaminen entisestään. Ja välttää siitä aiheutuvan työn tekemisen ja yrittämisen mielekkyyden vielä nykyistäkin tehokkaampi alasajaminen. Ja sen seurauksena tapahtuva koko yhteiskunnan kurjistuminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuutolle uusi hinta: 220 euroa per kansalainen
Julkisen kulutuksen ja verotuksen dilemma
Osoittaako McDonalds suomalaisten ymmärtävän?

Fantastista, sanoisi Angela

Saksan pääministeri Angela Merkel olisi valmis heittämään Kreikan ulos eurojärjestelmästä, mikäli maa ei jatka luotottajiensa määräämää säästölinjaa.

Suomessa Antti Rinne ilmaisi olevansa sitä mieltä, että Kreikka pystyy hoitamaan velkansa, mikäli poliittista tahtoa löytyy. Olli Rehn puolestaan haluaisi pidentää Kreikan maksuaikoja entisestään. Sen sijaan Timo Soinin mielestä Kreikka ei tule maksamaan velkojansa, ellei maksuaikoja venytetä sataan vuoteen nollakorolla.

Minä olen samaa mieltä kaikkien kanssa. Jos Kreikka ei maksa velkojaan, on se tietenkin heitettävä ulos eurojärjestelmästä, kuten Angela totesi. Ja kuten Antti jutusteli, niin kyllä Kreikka voisi maksaakin velkansa, jos poliittinen tahtoa löytyisi useiksi vuosikymmeniksi.

Mutta kun ei löydy, ei ainakaan ellei Ollin ehdotusta laina-aikojen pidentämisestä toteuteta. Tosin ajan pitäisi olla todella pitkä ja samalla tulisi varmistaa lähellä nollaa oleva korko, kuten Timo asian muotoili. Se tarkoittaisi käytännössä Kreikan velkojen osoittaista anteeksiantoa.

Samalla muistutan arvoisaa lukijaani siitä, että Angelan toimintaa selittää paljolti se, että Saksa saavutti tavoitteensa jo Kreikan velkakriisin (ensimmäisessä) akuutissa vaiheessa, jolloin vaikeuksiin joutuneet saksalaiset pankit pelastettiin.

Hänen kannaltaan kyseessä on siis hienosti onnistuneesta saksalaisen pankkikriisin kustannusten siirtämisestä muille euromaille, josta nyt operaation viimeisessä vaiheessa aiheutuu saavutettuun voittoon nähden pieni lisäkulu myös operaation voittajalle. Siis saksalaisille (ja myös ranskalaisille), jotka välttyivät pelastamasta holtittomasti toimineita pankkejaan yksin.

Tavallisten kreikkalaisten kannalta koko operaatio on ollut ikävä. Mutta koska maa on demokratia, tulivat he aikanaan ihan itse valinneeksi johtajikseen kelvottomia poliitikkoja. Noiden vaalien äänestyspäätösten seurauksia nyt maksellaan.

Omista virheistä huolimatta lienee kreikkalaisten poliittiselle tahdolle korjata tehtyjä virheitä tullut lopullinen raja vastaan. Ellei euroerolla ja sen seurauksilla uhkailu ja pelottelu sittenkin estä kreikkalaisia äänestämästä äärivasemmistolaista Syrizaa valtaan ja lopettamasta toivotonta vyönkiristystään.

Suomelle tästä tulee joka tapauksessa katastrofi, sillä kyllä kreikkalaisten poliittinen tahto loppuu ennemmin tai myöhemmin. Saatavamme jäävät siis saamatta aivan varmasti joko osittain tai kokonaan, ja maksun hoitavat veronmaksajat. Kyse on vain ajankohdasta, jolloin asia varmistuu.

Fantastista, sanoisi Angela - jos tuntisi paremmin Jyrki Kataisen retoriikkaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kreikka aloittii prosessin, jonka lopuksi se jättää velkansa maksamatta
EU:lta miljoonia euroja Suomen köyhille
Suuri kusetus

Kreikka aloittii prosessin, jonka lopuksi se jättää velkansa maksamatta

Kreikan parlamentti ei tänään pystynyt valitsemaan presidenttiä. Niinpä edessä on uudet parlamenttivaalit 25. tammikuuta. Tällä hetkellä noiden vaalien voittajaksi odotetaan Syriza-puoluetta, joten odotusten toteutuessa Kreikka tulee irtisanoutumaan niistä säästötoimista, jotka muu EU on sille määrännyt.

Niinpä edessä on pikainen mutta likainen vaalikampanja, johon todennäköisesti poltetaan tavalla tai toisella myös muiden EU-maiden rahaa. Kreikkalaisia pelotellaan ja heitä maanitellaan. Mutta mikäli tämä ei onnistu, lienee edessä Kreikan velkojen maksamatta jättäminen sekä potkiminen ulos ainakin eurojärjestelmästä ja todennäköisesti koko Unionista.

Tässä vaiheessa, siis ennen kuin vaalien tulos on tiedossa, haluaisin kuitenkin muistuttaa siitä, mitä kirjoitin kesäkuussa 2011. Näin siksi, että tuolloisen näkemykseni mukaan toiminen olisi säästänyt sekä Kreikan kansan että meidät EU:n veronmaksajat paljolta pahalta. Tai arvioikaa itse.

"Tässä tilanteessa Kreikalle pitäisi vain suoda oikeus jättää velkansa...maksamatta (eli viedä se saneeraukseen) ja tukea tappiolle jääviä pankkeja...antamalla pankkien järjestää EU- ynnä muille tukijamaille suunnattuja osakeanteja. Näin riskejä ottaneiden pankkien omistajat maksaisivat virheistään omistusosuuden pienentymisenä menettämättä kuitenkaan koko pankkia.

Samalla Kreikka tulisi irrottaa euromaiden joukosta, jolloin uudelleen käyttöön otettava drakma voisi rauhassa devalvoitua palauttaen Kreikalle kilpailukyvyn.... Näin maa saisi ongelmansa hoidetuksi yhdessä tai kahdessa vuosikymmenessä.

Edellä kuvaamallani tavalla Euroopan taloudelle tulevat kokonaisvahingot jäisivät selvästi pienemmiksi kuin millään muulla esillä olleella tavalla toimien. Bonuksena saattaisi käydä niin, että... ehkä kreikkalaisetkaan eivät tuntisi olevansa kovin väärinkohdeltuja. Samoin kaiken maksumiehinä toimivat Pohjois-Euroopan maiden veronmaksajat voisivat tuntea oikeuden tapahtuvan, kun myös rikkaat mutta holtittomat pankkiirit joutuisivat kärsimään vastuuttomasta toiminnastaan. Ja ehkäpä aikanaan jaloilleen nousevien pankkien talouskehitys mahdollistaisi osakkeiden merkintöihin käytettyjen varojen takaisin saamisenkin..."

Ja lainaanpa vielä pätkän omasta tekstistäni marraskuulta 2012, koska näin jälkikäteen EU:n talouskehitystä vasten arvioituna se tuntuu suorastaan profeetalliselta.

"Euroopan poliittisten ja taloudellisten johtajien pelko Kreikan euroeron seurauksista perustuu puutteelliseen analyysiin, jossa romahduksen seurauksia on tarkasteltu yksipuolisesti ja liian lyhyellä aikavälillä. Sen seurauksena Etelä-Euroopan maiden luoma talouden epävarmuus mitä luultavimmin näivettää eurooppalaista taloutta vielä vuosikymmeniä eteenpäin, emmekä pääse nauttimaan luonnollisen talouskasvun luomasta hyvinvoinnista, joka seuraisi Kreikan euroeroa muutaman vuoden viiveellä. "

Euroopan taloudelle Syrizan voitto siis tietäisi pienen viiveen jälkeen nousukiidon alkua. Samoin Kreikalle itselleen. Sen sijaan koko kriisin aiheuttaneet saksalaiset ja ranskalaiset pankinomistajat ovat jo päässeet kuin koira veräjästä, eikä heitä taideta enää saada vastuuseen toimistaan.

Lopuksi on todettava, että Kreikan vaalien tuloksella ja mahdollisella säästökuurien lopettamisella tulee olemaan merkittävä rooli Suomen seuraaville eduskuntavaaleille. Syrizan voitto tulee nostamaan Perussuomalaisten ja ehkä Sipilän Keskustankin kannatusta kun taas Uuden demokratian voitto hyödyttäisi Euroopan liittovaltiokehitykseen vahvasti sitoutuneita Kokoomusta ja SDP:tä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

EU:lta miljoonia euroja Suomen köyhille

Faktoja Kreikan ja Iso-Britannian tukieuroista

Münchausen - poliitikkojen ilmeinen esikuva!

Kreikan parlamentti päätti säästää

Kreikan parlamentti hyväksyi tänään julkiseen talouteensa 30 miljardin euron pienennykset. Se tarkoittaa siis sitä, että jokaiselle kreikkalaiselle tarjotaan noin 2788 euron arvosta vähemmän julkisia palveluja kuin ennen tätä päätöstä. Mikäli päätös todella viedään käytäntöön, on odotettavissa todella kovia muutoksia kaikille julkisen talouden sektoreille. Se, kuinka paljon tästä kohdistuu millekin sektorille päätetään huomenna.

Siksi vielä ei kannatakaan riemuita. Itse päätösten lisäksi pitää kansa saada toteuttamaan ne. Näin siksi, etteivät kreikkalaisten toimet viime päivinä ole herättäneet erityistä luottamusta. Talouden korjaamista on vastustettu mellakoimalla ja jopa pahoinpitelemällä maahanmuuttajia. Myöskään veronmaksu ei ole ainakaan pitkään aikaan ollut arvostettua.  Ja jo aiemmin Kreikka on osoittautunut...hmh...epäluottamusta herättäväksi. Niinpä uskoisin huomisten päätösten johtavan erilaisiin mielipiteenilmaisuihin, jotka voivat jatkua pitkäänkin.

Mutta näillä eväillä mennään. Ja toivotaan, että Kreikka saa hoidetuksi lainansa. Tämänpäiväisellä parlamentin päätöksellä varmistui vasta se, että euromaat maksavat sille 12 miljardin euron erän sovitusta 100 miljardin euron tukipaketista. Ja että saksalaiset ja ranskalaiset pankit pääsevät huoahtamaan helpotuksesta ainakin vähäksi ajaksi; ja ehkä myöskin siirtämään osan riskilainoistaan muille innokkaille sijoittajille. Toivottavasti niiden joukossa ei ole ketään suomalaisen veronmaksajan rahoilla toimivaa tahoa.

Elämme suuren eurooppalaisen tragikomedian aikana, josta lopullista totuutta tuskin paljastetaan koskaan tavalliselle kansalle. Toivottavasti sille ei myöskään jää käteen kovin kalliiksi osoittautuvaa Mustaa Pekkaa. Tarkkaavaisuutta siis itse kullekin!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kreikka ja EU-poliitikot
Tehdään oikein!
Portugalin valtionvelka ja muita omituisuuksia

Lisää ruokaa Irlannin tiikerille?

Kun Kreikan kriisi puhkesi, riensivät EU-maat pelastamaan sitä, jotta saksalaiset pankit eivät kriisiytyisi ja vaarantaisi euron vakautta. Näin siitä huolimatta, että kreikkalaiset olivat tulleet eurooppalaiseen perheeseemme valehtelemalla tilastonsa eli niin sanotusti kusettamalla meitä.

Kreikka painiskelee ongelmiensa kanssa, eikä varmuutta maan pelastumisesta ole. Alkuvaikeuksien jälkeen näyttää kuitenkin siltä, että ainakin kreikkalaiset yrittävät parhaansa. Aika näyttää riittääkö se, vai jääkö koko prosessista "luottotappio" suomalaisille veronmaksajille ja muille tukirahojen lainaajille.

Mutta kuten jo alkujaan epäiltiin, eivät ongelmat jääneet Kreikkaan, vaan nyt saattaa olla vuorossa Irlanti. Tämä on sikäli mielenkiintoista, että vielä muutama vuosi sitten Irlantia esiteltiin eurooppalaisen aluepolitiikan kruununjalokivenä, kelttiläisenä tiikerinä. Takapajuinen maa oli saatu kukoistamaan eurooppalaisella rahalla ja kehityshankkeilla reilussa vuosikymmenessä. Talouskasvu oli jopa kymmenprosenttista ja kehityksen uskottiin jatkuvan pitkälle 2010-luvulle.

Irlannin kehitys tuo mieleen 1990-luvulla kuolleen rakkaan isoäitini, joka tapasi sanoa "ettei kannettu vesi kaivossa pysy". Ei ilmeisesti puhallettu tiikerikään karju ikuisesti, vaan eurooppalaiset tukirahat valuivat lopulta asuntojen hintoihin sun muuhun sellaiseen, minkä seurauksena syntyi samanlainen kupla kuin Suomessa 1980-luvun lopussa. Ja ihan niin kuin Suomessa, kupla lopulta puhkesi. Ja nyt keskustellaan siitä pitäisikö euromaiden pelastaa Irlanti samalla tavalla kuin Kreikkakin. Myös perustelut ovat samankaltaiset.

Oma mielipiteeni tämänkaltaisista päätöksistä ei ole muuttunut - kyllä Irlantikin pitää varmasti tavalla tai toisella pelastaa. Mutta ei vastikkeetomalla lainalla kuten Kreikka. Talousoppineet ratkaiskoon miten lainalle voidaan järjestää pitävät takuut, mutta jos euroja jälleen jaetaan ilman mitään takeita niiden takaisin saamisesta, heikkenee koko euroalueen taloudellinen stabiilius merkittävästi.

Toisin sanoen pelkään, että ryhdymme rakentamaan Irlannin (ja Kreikan) kokoisen kuplan sijasta koko Euroopan kokoista kuplaa. Ja jos se puhkeaa, kuten kaikki kuplat ovat aina puhjenneet, voivat tulokset olla ennen näkemättömät. Pelottavat.

Enkä ainakaan minä halua jättää sellaista perintöä lapsilleni, vaan vaadin poliitikoilta vastuullisia toimia Irlannin asiassa.

Eli vastikkeelliselle lainalle kyllä, mutta vastuuttomalle rahankylvämiselle ehdoton ei.


Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliitikot ja kreikka
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku