Tieteellis-teknologista kehitystä vai sosialismia – siinäpä vasta EU-ongelma

Kuten te – arvoisat lukijani – olette epäilemättä huomanneet, on Euroopan Unionin asema yhtenä maailman johtavista talousalueista rapistunut viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Tämä näkyy alla olevasta bruttokansantuotteen kehitystä kuvaavasta kaaviosta.

Yksi selkeä syy tälle epäsuotuisalle kehitykselle on jatkuvasti kasvanut – suorastaan räjähtänyt – sinänsä hyvää tarkoittavien ja mitä erilaisimpien sääntelymääräysten eli EU-direktiivien kasvu. Tutkijana olen havainnut jopa omakohtaisesti, kuinka ne muodostavat sellaisen hämähäkinverkoston, joka estää tehokkaasti julkisesti tuotetun tieteellisen tiedon siirtymistä yritysten teknologisiksi ratkaisuiksi ja EU:n taloudellisen kehityksen vetureiksi.

Tämä on luonnollisesti vaikuttanut merkittävästi EU:n teknis-taloudellinen kehityksen jäämisen niin Yhdysvaltojen kuin Kiinankin jälkeen. Tämä näkyy mainiosti esimerkiksi patenttien määrissä. Siinä missä kiinalaiset ovat jättäneet kuluvana vuonna 1,4 miljoonaa, amerikkalaiset 262 tuhatta, japanilaiset 222 tuhatta ja jopa eteläkorealaiset 186 tuhatta patenttia, on suurista EU-maista Saksasta, Ranskasta, ja Italiasta jätetty yhteensä vain hiukan yli 60 tuhatta patenttihakemusta. 

* * *

Tässä mielessä on positiivista, että muutamat pohjoiset jäsenvaltiot pyrkivät leikkaamaan eli vähentämään kaikkialle byrokraattista jähmeyttä levittävän EU:n keskushallinnon käytettäväksi allokoitavaa rahoitusta. Ja siksi panin tyytyväisen merkille pienen uutisen siitä, kuinka pääministeri Petteri Orpo (kok) ilmoitti, ettei Suomi voi hyväksyä Irlannin ehdotusta EU:n budjetin supistamisesta vain 140 miljardilla. 

Hänen mukaansa "säästöjä on löytynyt, mutta liian vähän ja osin vääristä kohteista". Viimeksi mainitulla hän viittasi puolustukseen, tutkimukseen ja uusiin teknologioihin kohdistuviin budjettileikkauksiin eli budjettileikkausten kohdistamiseen EU:n tulevaisuuden kannalta tärkeimpiin menoeriin sen sijaan, että niitä olisi suunnattu sosialististyyppisiin menoihin kuten esimerkiksi koheesiorahastoihin, joilla on pyritty tasaamaan EU:n alueiden välisiä eroja.

* * *

Nähtäväksi kuitenkin jää, mitä EU:n hallintokoneisto lopulta päättää. Suomen kanssa samoilla linjoilla ovat Saksa, Hollanti, Itävalta, Ruotsi ja Tanska, mutta vastustusta löytyy etenkin Etelä- ja Itä-Euroopasta, jotka ovat – paljolti kehitysapuun vertautuvien – koheesiorahojen hyötyjiä ja puolestapuhujia. 

Asiaan saataneen jonkinlainen ratkaisu ensi viikon huippukokouksessa Brysselissä. Ihmeitä tuskin kuitenkaan kannattaa odottaa, sillä kaikkien poliittisten järjestelmien pahana taipumuksena tahtoo olla byrokratian paisuttaminen ja pilkkujen viilaaminen sen sijaan, että luotettaisiin markkinoiden näkymättömän käden uutta luovaan voimaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU-parlamentti lisäsi Muslimiveljeskunnan terrorijärjestöjen listalle – suomalaismeppien vastustuksesta huolimatta
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Muistutus Euroopan poliittisten johtajien kyvyttömyydestä

Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sanoi MTV3:n mukaan itsestäänselvyyden. Hänen mukaansa "meidän tulisi pelata EU-peliä rohkeasti, omaa etua ajaen. Näin siksi, että kaikki muutkin maat tekevät niin. Meidän ei pidä nöyristellen hiljaa hyväksyen kuitata kaikkea, mitä EU tai suuret jäsenmaat ehdottavat. Ei, me voimme sanoa: tämä ei käy Suomelle."

Taustaksi hän totesi kaksi asiaa: ensinnäkin Suomi on Unionin nettomaksaja ja toiseksi sen vaatimat maksut kasvavat jatkuvasti. Lisäksi Suomen pitkän itärajan, muuttuneen turvallisuusympäristön ja Itä-Suomen erityisaseman tulisi näkyä myös EU:n rahoitusratkaisuissa.

Purra totesi myös sen itsestäänselvyyden, että jatkuvan budjetin paisuttamisen sijaan EU:n tulisi toimia vain niissä asioissa, joissa yhteinen päätöksenteko tuo selvää lisäarvoa. Ja siksi Suomen "pitää vastustaa EU:n lonkeroita siellä, minne ne eivät kuulu". Ja kysyi, että "miksi joissakin ministerineuvostoissa keskustellaan koko ajan asioista, joissa EU:lla ei tosiasiassa ole päätösvaltaa?"

* * *

Nämä ovat hyviä näkemyksiä. Jopa niin erinomaisia, että pitää ihmetellä, miksi ne pitää ottaa esille vielä vuonna 2026, kun Suomi kuitenkin liittyi EU:n jäseneksi jo tammikuussa vuonna 1995. Siis peräti 31 vuotta sitten. 

Kummastella täytyy siitä syystä, että meillä on tänä aikana ollut kolmetoista hallitusta, joista jokaisella olisi ollut mahdollisuus tehdä Suomen kohtuuttomalle asemalle Unionin jäsenenä jotain. Nähtäväksi siis jää, että asettuuko pääministeri Petteri Orpo (kok) tässä asiassa valtiovarainministerinsä kannalle, vai tyytyykö hän edelleen vuodesta 2009 alkaen – kuten alla olevasta kuvasta näkyy – taloudellisessa stagnaatiossa rämpineen Suomen asemaan muiden EU-maiden menojen ja EU:n ulkopolitiikan nettomaksajana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono

Tuoreen tutkimuksen mukaan EU:n hiilinielupolitiikka on järjetöntä

Suomen julkinen sektori on EU:n kärjessä

Julkinen omistus on monessa asiassa hyvä työkalu, mutta liiallisesti nautittuna myrkkyä koko kansakunnalle. Jälkimmäisen on osoittanut koko sosialismin historia, johon ei sisälly yhtään – pitkällä aikavälillä – positiivista esimerkkiä. 

Päinvastoin, yhteiskunnan rakentaminen julkiselle yhteisomistukselle eli sosialismille on kerta toisensa jälkeen päätynyt enemmän tai vähemmän taloudelliseen katastrofiin. Tämän ovat tunnustaneet jo fiksuimmat kommunistitkin, kuten Kiinan johto, joka on vapauttanut taloutensa villiksi kapitalismiksi, minkä seurauksena se on ollut jo pitkään nopeassa kasvussa – ja vienyt samalla kolme maan kansalaista maailman 50 rikkaimman ihmisen listalle.  

* * *

Mitä pitäisi siis ajatella viime vuosikymmeninä hallinneista suomalaisista poliitikoista, jotka ovat yksi toisensa jälkeen kasvattaneet julkisen sektorin osuutta maamme taloudesta. Juuri nyt sen menojen suhde koko bruttokansantuotteeseen on EU-maiden korkein peräti 58,9 prosentin osuudella.

Tällä mittarilla tarkasteltuna Suomi on EU:n sosialistisin valtio. Eikä siksi ole ihme, että taloutemme on ollut jo yli puolitoista vuosikymmentä pysähtyneisyyden tilassa – päinvastoin, tämähän on kuin suoraan sosialismin historian oppikirjasta. 

Siksi olisi tärkeää, että nyt mitä ilmeisimmin lopultakin käyntiin lähtenyttä Suomen talouden kasvua ei ensi vuoden vaalien jälkeen horjutettaisi julkista sektoria kasvattavalla hallituksella. Siis sellaisella, jonka pääministerinä tai edes valtiovarainministerinä olisi Antti Lindtman (sd) tai hänen seuraajansa SDP:n johdossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Näin on, mutta olkoon!
Suhteellinen ja todellinen köyhyys

Hyvältä näyttää, mutta näyttäköön

Huomasin vasta nyt Tilastokeskuksen tiedotteen, jonka mukaan Suomen kansantalouden "kausitasoitetun bruttokansantuotteen ennakoidaan kasvaneen vuoden 2026 tammi-maaliskuussa 0,9 % edellisestä neljänneksestä. Työpäiväkorjatun sarjan mukaan bkt kasvoi 1,3 % vuoden 2025 ensimmäisestä neljänneksestä. Työllisten määrän ennakoidaan kasvaneen työpäiväkorjattuna 0,1 % vuodentakaisesta. Tehtyjen työtuntien määrän ennakoidaan laskeneen 0,1 % vastaavasta vuodentakaisesta neljänneksestä."

Saman päivän toinen tiedote puolestaan kertoi, että "kaupan työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 maaliskuussa 4,9 % vuoden takaisesta. Koko kaupan työpäiväkorjattu myynnin määrä, josta hintojen muutoksen vaikutus on poistettu, nousi 3,6 %."

Kolmas – edelleen samana päivänä julkaistu – tiedote totesi samansuuntaisesti, että "palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto nousi vuoden 2026 maaliskuussa 5,4 % vuoden 2025 maaliskuusta. Palvelutuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, nousi vastaavasti 3,5 %. Vuoden 2026 helmikuussa liikevaihto kasvoi 4,3 % ja volyymi 3,2 %. 

* * *

Näyttää siis hyvältä, mutta näyttäköön. Näin siitä huolimatta, ettei tämä mitä ilmeisimmin olekaan mieluinen uutinen talouselämämme vaikeuksien varaan ensi vuoden vaalikampanjaansa rakentavalle nykyiselle SDP-johtoiselle oppositiolle.  

Kaikille muille suomalaisille talouden kääntyminen sen sijaan on tietenkin hyvä uutinen. Eikä ainakaan hallituspuolueiden piirissä ole pantu pahaksi uutista, jonka mukaan Meyerin Turun telakka ilmoitti kahden jättimäisen risteilijäaluksen tilausvahvistuksesta. 

Puhumattakaan Koneen aikomuksesta nousta maailman suurimmaksi hissiyhtiöksi. Tai Nokian vuoden ensimmäisen neljännesvuoden vertailukelpoisen liikevoiton lähes käsittämättömästä 54 prosentin lukemasta ja AI- ja pilvimyynnin peräti 49 prosentin kasvusta. 

* * *

Ei kuitenkaan pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ei sen enempää Suomen talouden pysyvästä käänteestä kuin maan poliittisen tilanteen muutoksestakaan. 

Siitä huolimatta on todettava, että edelle kirjaamani talousluvut ovat viime vuosiin verrattuna aivan poikkeuksellisia. Ja siksi jään ainakin itse odottamaan – niin sanotusti kieli pitkällä – mitä Tilastokeskuksetn seuraavat talousraportit ja pörssiyhtiöiden toisen neljänneksen tulokset kertovat. 

Ja ennen kaikkea, näkyykö tämä muutos jollain tavalla tulevien poliittisten mielipidemittausten tuloksissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhteiskunnallisen keskustelun sävy
Himoverotus huolettaa suomalaisia
Yle levitti disinformaatiota hallitusta vastaan

Onko Kuuban kommunistihallinto kaatumassa?

Suomessa on uutisoitu varsin vähän läntisen pallonpuoliskon pitkäikäisimmän ja vahvimman kommunistipesäkkeen tapahtumista. Siksi oli mielenkiintoista, että eilen tai tänään julkaistiin monissa suomalaismedioissa STT:n tiedote, jonka mukaan "joukko mielenosoittajia turmeli lauantain vastaisena yönä maata hallitsevan kommunistisen puolueen aluetoimiston". 

Tapahtumasta saattoi löytää myös videomateriaalia, joka osoitti todeksi STT:n maininnan, jonka mukaan "joukko murtautui puolueen toimistoon, kantoi sieltä huonekaluja ulos kadulle ja sytytti ne tuleen." Poliisi oli myös ampunut tapahtumapaikalla. 

* * *

Edellä kuvaamieni tapahtumien jälkeen Kuuban nykyinen diktaattori Miguel Díaz-Canel on ilmoittanut halukkuutensa keskustella Yhdysvaltojen kanssa maansa tulevaisuudesta. Vastapelurikseen hän saanee ulkoministeri Marco Rubion, jolla kuubalaisena emigranttina lienee kovin vähän sympatioita maan kommunistihallinnon vaikeuksille. 

Nähtäväksi siis jää, ollaanko lopultakin tultu tilanteeseen, jossa Kuuba vapautuu kommunismin ikeestä ja kansa saa takaisin vapautensa ja mahdollisuuden surkean elintasonsa nostamiseen. Tämä on tietenkin hieno asia, mutta kuten esimerkiksi eurooppalaisten sosialistivaltioiden luhistuminen 1990-luvulla osoitti, edessä voi olla joko onnistuminen tai epäonnistuminen, kuten alla oleva Puolan ja Moldovan talouskehitystä esittävä kuva osoittaa. 

Nähtäväksi siis jää, millaiseksi Kuuban tulevaisuus muodostuu. Ja miten se vaikuttaa tavallisten kuubalaisten elämään ja tulevaisuuteen. 

* * *

Toki olisi toivottavaa juuri nyt, kun poliittisen vihervasemmiston kannatus on ollut nousussa, että kuubalaisen sosialismin vaikeudet ja sen mahdollinen kaatuminen lisäisivät myös täällä Pohjantähden alla ymmärrystä sosialismin vahingollisuudesta. Vai löytyykö äänestysikäisten suomalaisten joukosta edelleen yli 44 prosenttia sellaisia ihmisiä, jotka luulevat Marxin ajatusten soveltamisesta seuraavan jotain hyvää? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Punamultahallitusta pukkaa

Sitä saa, mitä tilaa
Ydinsodan pelko ja sen seuraukset

Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono

Helsingin sanomat julkaisi jutun, jonka mukaan Espanjan pääministeri Pedro Sánchez on suositellut Suomelle maahanmuuton lisäämistä. Näin siksi, että Espanjan talous on lähtenyt – BKT:n perusteella – nopeaan 2,9 prosentin kasvuun samalla kun muualla syntyneiden osuus sen  50-miljoonaisesta väestöstä on kasvanut peräti kymmeneen miljoonaan. Siten Espanjan BKT ei ole juurikaan kasvanut henkeä kohti laskettuna. 

Näin siitä huolimatta, että Espanjaan asettuneet maahanmuuttajat ovat pääosin espanjankielisiä ja kristittyjä, mikä on helpottanut oleellisesti heidän integroitumistaan yhteiskuntaan. Tosin heidänkin osaltaan ongelmia muodostaa asuntojen tarve, mikä nosti viime vuonna – yhdessä turismiin liittyvän käytön kanssa – niiden hintoja peräti 12,9 prosentilla. 

Espanjalaisten talouskasvua on lisännyt myös koronapandemian aikana sille EU:n  elpymisvälineestä suunnattu tuki, jota meillä suomalaisillakin on ollut ilo maksaa samalla kun oma taloutemme on sakannut. Lisäksi HS:n jutussa jäi mainitsematta, että Espanjan viennin ja tuonnin välinen negatiivinen ero on kasvamaan päin, mikä tuskin lupaa hyvää tuleville vuosille. 

* * *

Edellä kirjoittamani perusteella on selvää, ettei Sánchezin suositusta kannata ottaa kovin vakavasti täällä Pohjantähden alla. Pikemminkin päinvastoin, sillä viime vuoden tilastot osoittavat vientimme lähteneen kasvuun, joka jatkuessaan auttaa vetämään myös maamme julkisen sektorin siitä suosta, johon se ajettiin viimeistään Sanna Marinin (sd) kaudella.

Toki tasapainon saavuttaminen edellyttää viennin kasvun lisäksi myös valtion budjetin supistamista esimerkiksi – Sánchezin hehkuttaman – maahanmuuton kulujen osalta. Mutta se ei yksin riitä, vaan myös kaikkia muita Suomen julkisia palveluita on supistettava seuraavissa hallitusneuvotteluissa sillä ajatuksella, että niiden mitoitus olisi linjassa taloutemme kantokyvyn kanssa. 

Tässä yhteydessä on oleellista huomata, että kotimainen talouskasvu on käytännössä rahan kierrättämistä suomalaisten kesken, kun taas vienti on suomalaisessa yhteiskunnassa pyörivän varallisuuden lisäämistä – ja tuonti puolestaan sen vähentämistä. 

Siksi Espanjan tilanne ei BKT:n kasvusta huolimatta ole pidemmällä aikavälillä kovin auvoinen. Sen sijaan Suomessa viennin kasvu tarjoaa mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen – edellyttäen, että aiemmin aiheutetut julkisten palveluiden ylimitoitusongelmat saadaan ratkaistuksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suattaapi olla, vuan suattaapa olla olemattakin
Afrikasta Albaniaan ja chileläisistä jengiväkivaltaan
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?

Onhan meillä varaa

Euroopan Unionin alueella siirretään jälleen ensi yönä kellon viisareita yhdellä tunnilla, jotta ne voitaisiin palauttaa takaisin keväällä. Touhu on siis yhtä järkevää kuin hölmöläisten yritys viedä taloonsa valoa säkillä. 

Kirjoitin tämän blogin alkumetreillä listan asioista, joiden perusteella aioin tehdä päätöksen siitä, ketä äänestän vuoden 2011 vaaleissa. Sen viimeisen kappaleen mukaan "annan vielä bonuspisteen, jos puolue/ehdokas lupaa toimia jokavuotisen kellonsiirtelyn lopettamiseksi".

Vuonna 2017 tulin nostaneeksi esille faktoja kertomalla, että "kesäaikaan siirtyminen lisää tutkimusten mukaan riskiä saada sydänkohtaus tai aivoinfarkti, siirron jälkeisinä päivinä koululaiset ja opiskelijat suoriutuvat koulutehtävistään ja kokeistaan keskimääräistä heikommin eikä kesäaikaan siirtymisellä juurikaan saavuteta kuviteltuja hyötyjä."

Lokakuussa 2019 saatoinkin sitten ilokseni todeta, että "Unionissa on tehty päätös kellonaikojen muuttamisesta pysyviksi. Jälkimmäiselle on 84 prosentin kannatus EU:n kansalaisten parissa..."

Samalla ihmettelin Euroopan Unionin kyvyttömyyttä toteamalla, että "toki päätös kellonsiirtelyn lopettamisesta tehtiin siten, että sen on tarkoituskin astua voimaan vasta vuonna 2021. On kuitenkin syytä ihmetellä EU:n todellista päätöksenteko- tai pikemminkin toimeenpanokykyä, jos näinkin yksinkertaisen asian implementointi kestää kaksi vuotta."

Tänään on sitten syytä panna merkille, että yliarvioin rajusti EU-päättäjien kyvykkyyden, sillä eihän kaksi vuotta tietenkään riittänyt heille, vaan aikaa on tähän mennessä kulunut kahden sijasta kuusi vuotta. Eikä itse asia ole vielä edennyt mihinkään, koska EU-komissaari Apostolos Tzitzikostas kertoi torstaina kellojen siirtelemisestä tehtävän parhaillaan lisäselvitystä. 

* * *

Kellon siirtelyn lopettamisessa näkyvä päätöksenteon vaikeus näkyy tietenkin kaikissa muissakin Euroopan Unionin asioissa. Sekä edelleen siinä, että EU jää jälkeen muun maailman kehityksestä. Siitä antaa hyvä kuvan esimerkiksi alle kopioimani kuva EU:n (sininen) ja USA:n (vihreä) bruttokansantuotteen per henki kehityksestä osoittaa. 

Sama EU:n hallinnon kyvyttömyys näkyy myös siinä, ettei Unioni ole vieläkään saanut pysäytetyksi kehitysmaalaisten elintasopakolaisten virtaa Välimeren yli: sieltä tuli tämän vuoden tammi-helmikuussa yhteensä 71 389 ihmistä, joiden tavoitteena oli päästä elelemään eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla. Eivätkä tähän lukuun edes sisälly maata pitkin tulleet ihmiset.

Mutta mitäs pienistä. Kyllä me suomalaiset siirtelemme kelloja kahdesti vuodesta – vaikka välillä vähän marisemmekin – ja otamme vastaan kehitysmaalaisia, koska onhan meillä varaa. Tai ainakin luottoa maailman rahoittajien parissa. Eikä meillä tietenkään ole kiire vaurastua, sillä kyllähän sitä tullaan toimeen vähän vähemmälläkin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n jäsenmaksu nousee
Komission Greenpeace-siiveltä tuli jälleen järjetön esitys
Suomen pitäisi tehdä Puolan sakoista vipuvarsi

Pitäisikö Suomen ottaa mallia Irlannista?

Entinen taistolainen ja nykyinen vasemmiston inhokki ja 700 miljoonan euron omaisuuden omistaja Björn Wahlroos on ottanut jälleen kantaa Suomen talouden ongelmiin. Hänen mukaansa "jos Suomessa olisi vain huonoja johtajia, suomalaisilla yhtiöillä menisi huonosti. Ongelma ei ole se, että suomalaiset yhtiöt tekisivät huonoa tulosta. Ongelma on se, että Suomi ei vedä puoleensa investointeja."

Tässä yhteydessä hän mainitsi Irlannin esimerkkinä siitä, mitä Suomessa pitäisi tehdä, koska "meitä yhdistää niin moni asia. Olemme molemmat EU:n ulkoreunalla. Meillä on vähän samanlainen suhtautuminen alkoholiin ja inhoamme itäistä naapuriamme."

* * *

Irlanti oli vielä 1980-luvulla suurissa vaikeuksissa, mutta sitten maa alkoi keventää yritysverotustaan ja laski sen vuoden 1987 peräti 50 prosentista 12,5 prosenttiin vuoteen 2003 mennessä. On siis katsottava, miten läntisen Euroopan saarivaltiolla on mennyt viime aikoina. 

Ensimmäisenä on katsottava perheiden kokonaisvarallisuuden kehittymistä viime vuosina. Eikä se näytä ollenkaan pahalta, kuten alla oleva kuva osoittaa.

Kuten arvoisa lukijani näkee, on irlantilaisille kertynyt varallisuutta melkoisesti vuodesta 2021 alkaen. Eikä tämä koske pelkästään vauraimpia perheitä, vaikka varallisuuserot ovatkin kasvaneet, sillä myös viiden alimmaisen desiilin omaisuudet ovat kasvaneet. 

Maan talouden yleistätilaa on tapana tarkastella myös bruttokansantuotteen kehityksellä. Siksi kopioin Maailmanpankin nettisivulta Irlannin (sininen) ja Suomen (vihreä) henkeä kohden lasketun bkt:n kehityksen 1980-luvulta nykypäivään.

Ero on suorastaan järkyttävä etenkin viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Siinä missä Suomen talous on madellut paikallaan, on irlantilaisilla pyyhkinyt todella hyvin. 

Näyttäisi siis siltä, ettei Wahlroosin ehdotus talousoppien hakemisesta saarivaltiosta ole yhtään pöllömpi idea. Ei ainakaan, ellei maamme poliitikoilla ole esittää – yhtä hyvin perusteltua – vaihtoehtoa sille, miten Suomen talous saataisiin nousuun ja tänne tehtävien investointien määrää kasvatettua. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastopaneelin toive toteutumassa
Miksi Suomesta ei löydy töitä?
Björn Wahlroos ja Javier Milei - kuin kaksi marjaa

Malttaako Madagaskar olla seuraamatta Haitin tietä?

Tuoreiden tietojen perusteella näyttäisi siltä, että Madagaskarissa olisi valta vaihtumassa ilman demokraattista prosessia. Tai ainakin sellaista yrittää Capsat-niminen osasto, joka koostuu hallinnollisissa ja teknisissä tehtävissä toimivista upseereista.

Taustalla ovat jo jonkin aikaa jatkuneet nuorten johtamat väkivaltaiset presidentin vastaiset mielenosoitukset, joissa on kuollut useita ihmisiä. Presidentti Andry Rajoelina on asiasta kertoneen uutisen mukaan edelleen maassa ja on valmis yhteistyöhön kapinallisten kanssa. 

Madagaskar on monikulttuurinen yhteiskunta, jonka väestö polveutuu malaji-indonesialaisista, arabeista, afrikkalaisista, intialaisista ja ranskalaisista. Heistä 52 prosenttia harjoittaa luonnonuskontoja, 41 prosenttia kristittyjä ja seitsemän prosenttia muslimeita. Maan viralliset kielet ovat ranska ja malagassi.

Vuoden 2003 arvion mukaan maan väestöstä väestöstä vajaa 70 prosenttia osaa lukea, mutta Wikipedian mukaan se kuuluu silti maailman köyhimpiin valtioihin sijoittuessaan henkeä kohden lasketun bruttokansantuotteen perusteella Sudanin ja Malawin väliin sijalle 186. Eikä asiaa ole ainakaan auttanut se, että sen maanviljelijöitä ovat viime vuosina kiusanneet toistuvat kuivuuskaudet. 

Toivoa tietenkin sopii, ettei Madagaskar ajaudu veriseen sisällissotaan, vaan kapinalliset ottavat presidentin ehdotuksen yhteistyöstä vastaan ja pyrkivät sitä kautta saamaan valtionsa kasvu-uralle sen sijaan, että siellä toistuisi toisen köyhän saarivaltion – Haitin – synkkä kohtalo. 

Jäädään siis seuraamaan tilanteen kehittymistä. Ja toivotaan parasta.

Päivän aiempi merkintä:

Hiiriä ja maahanmuuttajia

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mikä on Haitin satoja vuosia jatkuneen kurjuuden perimmäinen syy?
Murheellinen kujanjuoksu jatkuu
Arabialaistaustaiset villikissat

Miksi Suomesta ei löydy töitä?

MTV3 julkaisi jutun siitä, kuinka suomalaiset nuorehkot ihmiset ovat saaneet töitä Tanskasta ja Norjasta. Lyhyesti sanoen se on tapahtunut helposti, vaikka artikkelissa haastatellut ovat enemmän tai vähemmän pitkään yrittäneet sitä ennen työllistyä Suomeen.

Tällainen maastamuutto on luonnollisesti äärimmäisen haitallista suomalaiselle yhteiskunnalle ja sen tulevaisuudelle. Ja siksi on syytä pohtia hetki sitä, miksi asia on näin. 

* * *

Suomalaisen työmarkkinan perusongelma on luonnollisesti pian kaksikymmentä vuotta jatkunut talouden pysähtyneisyys. Tämä näkyy esimerkiksi henkeä kohden lasketun bruttokansantuotteen kehityksessä.

Kuvassa Norjan BKT:n kehitys on ylimmäisenä, Tanskan keskimmäisenä ja Suomen alimmaisena. Ja kuten arvoisat lukijani huomaatte, on Suomi jäänyt verrokeistaan jälkeen jo 1990-luvulta alkaen, vaikka varsinainen stagnaatio ajoittuukin vasta viimeiselle 17 vuodelle. 

Tämä kehitys näkyy myös alla olevassa kuvassa, jossa on kuvattu työttömyyden kehitys samoissa maissa, jotka ovat ylhäältä alaspäin lukien Suomi, Tanska ja Norja. 

Kuva osoittaa selkeästi suomalaisen talouselämän epäonnistumisen suhteessa MTV3:n jutussa mainittuihin maihin, joista ihmiset löysivät helposti työtä. Siksi ei ole liioiteltua todeta, että Suomen talouspolitiikka on ollut epäonnistunutta jo vuosikymmenien ajan.

* * *

Tälle seikalle voidaan tietenkin esittää erilaisia syitä, jos niin halutaan. Omalta osaltani kiinnittäisin huomiota MTV3:n jutussa Tanskasta töitä saaneen henkilön näkemykseen: "täällä on helppo palkata, mutta helppo myös antaa kenkää".

Toisin sanoen Suomen ongelma kulminoituu työmarkkinoiden korporatiivis-sosialistiseen ylisääntelyyn ja siitä seuranneeseen jäykkyyteen. Ja siksi ole pannut tyytyväisyydellä merkille sen, että Petteri Orpon (kok) hallitus on ottanut askeleita – vaikkakin kovin lyhyitä – tämä asian muuttamiseksi. 

Toivoa sopii, että työmarkkinoitamme ja yritysten toimintaedellytyksiä parannetaan myös tulevilla hallituskausilla. Ja että sitä kautta Suomen työmarkkinat mahdollistaisivat tulevaisuudessa työhaluisille ihmisille työpaikkojen löytämisen myös kotimaasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko maallamme malttia vaurastua?
Ihme on tapahtunut
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta

 

Ylen vastuuttomuus ja kansan ymmärrys

Suomessa ei ole juurikaan puhuttu Argentiinan taloudesta. Näin siitä huolimatta, että maa oli Javier Milein noustessa valtaan lievästi sanottuna konkurssin partaalla. Siitä esimerkkinä julkisen talouden velan suuruus, joka oli vuonna 2023 peräti 155 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. 

Samana vuonna myös maan talouskasvu painui miinukselle ja inflaatio nousi tammikuun 98 prosentista joulukuuhun mennessä peräti 211 prosenttiin. 

Milei nousi valtaan joulukuun 10. päivänä vuonna 2023 ja aloitti reippaalla kädellä talouden remonttitoimet. Ne herättivät runsaasti vastustusta, jota esiteltiin varsin näyttävästi myös Suomen Yleisradiossa.

* * *

Lueskelin eilisiltana sosiaalista mediaa ja huomasin suomalaisten talousasiantuntijoiden keskustelevan siellä Suomen talouden mahdollisuuksista.  Ja siksi päätin vilkaista mitä Argentiinalle kuuluu tänä päivänä. 

Ensin katsoin maan talouskasvun tuoreita lukuja. Milein hallinto on näköjään kääntänyt Argentiinan negatiivisen kehityksen hulppeaksi 5,8 prosentin talouskasvuksi tämän vuoden ensimmäiseen vuosineljännekseen mennessä. Siis jopa nopeammaksi kuin Kiinan kasvu.

Entäpä sitten inflaatio? Se on edelleen korkea, mutta kuitenkin laskenut noin 43 prosentin tasolle. Eli pudotusta on Milein valtaannoususta tullut käsittämättömät 168 prosenttiyksikköä puolessatoista vuodessa. 

Ja vielä maan velka, jonka kääntäminen on asia, joka pitäisi pystyä tekemään myös Suomessa. Sekin on Milein lyhyen hallintokauden aikana laskenut 155 prosentista 83 prosenttiin BKT:stä. Tämä tarkoittaa, että Argentiinan valtionvelka on - kyllä - edelleen erittäin korkealla tasolla, mutta kehityssuunta on kuitenkin oikea ja muutoksen nopeus suuri. 

* * *

Tarkastelua voisi - ja pitäisikin - jatkaa toki pidemmälle, mutta minusta jo nämä luvut osoittavat, että suomalaisten medioiden, erityisesti Yleisradion, tulisi nykyisen täysin vastuuttoman salailun ja suoranaisen mustamaalaamisen sijaan tuoda  erittäin vahvasti esille Argentiinan viimeisen parin vuoden aikaisia saavutuksia. Ja kyseenalaistaa niiden valossa opposition epä-älyllinen kritiikki Petteri Orpon (kok) hallituksen - Suomen talouden tilaan nähden - turhan varovaisista uudistuksista julkishallinnossa ja talouspolitiikan alueella. 

Ehkäpä sitä kautta voitaisiin saada myös Suomen kansa ymmärtämään, että taloutta voidaan kohentaa nopeastikin, kunhan vain valtiojohto uskaltaa ja osaa tehdä riittävän voimakkaita ja oikeita ratkaisuja. Sekä lopettamaan nillittämisensä niistä peräti vähäisistä muutoksista, joita Riikka Purran (ps) johtama valtiovarainministeriö on tähän mennessä onnistunut viemään läpi valtioneuvoston sisällä ja eduskunnassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen kateusjournalismia
Ylen kannattaisi kutsua Matti Viren, Eemil Nuuttila, Matias Mäkynen ja Mika Maliranta A-studioon
Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta

Mitäpä yhdestä kolmijalkaisesta jakkarasta?

Suomi palautti Beniniin yhdestä puupalasta valmistetun kolmijalkaisen jakkaran, koska sitä oli sieltä pyydetty. Ilmeisesti tämä asia koettiin suomalaisessa lehdistössä varsin merkittäväksi asiaksi, koska siitä on kirjoitettu varsin monta artikkelia eri lehtiin ja nettisivuille. 

Niinpä ajattelin, että miksen sitten minäkin voisi liittyä joukkoon ja tempaista blogimerkinnän kolmijalkaisesta jakkarasta ja samalla tarkastella sen kotimaan tulevaisuudennäkymiä. Onhan tapaus sellaiseen tarkoitukseen kerrassaan oiva keppihevonen.

* * *

Palautettava esine on beniniläiseltä nimeltään Kataklé. Sellaisia on aikanaan käytetty Dahomeyn kuningaskunnassa muun muassa kuninkaan kruunajaisissa, joissa jakkara symboloi yhteistyötä, vakautta, johtajuutta ja voimaa ja sillä oli voimakas rituaalinen ja seremoniaalinen merkitys.

Lisäksi pappi saattoi istua hallitsijoille omistetuissa seremonioissa kuninkaallisella djande-valtaistuimella, jollon hänen jalkansa lepäsivät pienellä kataklé-tuolilla. Tuolia säilytettiin pääkaupungin Abomeyn ulkopuolella olevassa kylässä, jossa kuninkaan veistäjät asuivat. 

Sieltä se tuotiin kuninkaan palatsiin jokaisen uuden hallitsijan kruunajaisiin. Tuolien merkitystä korostaa se, että johtajaa kutsuttiin nimellä zinkponon, ”tuolin omistaja”. Vastaavia istuimia saattoivat käyttää kuninkaan hovin naiset, papit ja alueelliset päälliköt.

Nyt palautettu Kataklé ei siis ollut ainut laatuaan, vaan niitä on olemassa useampia. Mutta hyvä kuitenkin, että se on nyt saatu palautetuksi sinne, missä ihmiset pitävät sitä arvokkaana. 

* * *

Benin sijaitsee Afrikassa Guineanlahden pohjoisrannalla. Sen itsenäistyi Ranskan alaisuudesta vuonna 1960, minkä jälkeen siellä tehtiin lukuisia vallankaappauksia. Vuosina 1975–1989 se ehti olla myös marxilainen valtio eli niin sanottu kansantasavalta. 

Maan noin viisitoistamiljoonainen väestö koostuu 42 etnisestä ryhmästä, joissa syntyvyys on korkealla tasolla. Sen seurauksena maassa elävien ihmisten määrä kasvaa vuosittain yli kolmella prosentilla, mutta siitä huolimatta maan bruttokansantuote kasvaa - jopa asukasta kohden laskettuna - nopeasti. Tosin siitä huolimatta maa oli vuonna 2023 tässä suhteessa valtioiden vertailussa vasta sijalla 156.

Talouden nopeaan kasvuun vaikuttanee se tosiasia, että kansantasavallan kukistumisen - eli sosialistisille maille tyypillisen kurjistumisvaiheen - jälkeen maa oli afrikkalaisittain varsin vakaa demokratia. Tosin nykyinen - vuodesta 2016 hallinnut - presidentti Patrice Talon on heikentänyt kansalaisvapauksia ja poliittisten kilpailijoiden toimintamahdollisuuksia. 

Viimeisimpänä merkittävänä käänteenä nähtiin kuluvan vuoden tammikuussa Talonin entisten liittolaisten Olivier Bokon ja Oswald Homekyn tuomitseminen kahdeksikymmeneksi vuodeksi vankeuteen. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, jatkaako pallinsa takaisin saanut valtio tulevina vuosina kehityksen tiellä, vai johtaako nopea väestönkasvu, asukkaiden etninen kirjavuus ja presidentin itsevaltisuuspyrkimykset Beninin afrikkalaisille tyypilliseen sekasortoon. 

Sellaiseen saattaa viitata myös beniniläisten uskonnollinen kirjavuus. Maan väestöstä oli nimittäin - vuonna 2013 - kristittyjä noin 48,5 prosenttia, muslimeja 27,7 %, voodoo- ja muihin perinteisiin uskontoihin uskovia 14,2 %, muihin vieraisiin uskontoihin uskovia 2,6 % ja uskonnottomia 5,8 %. 

Toivoa tietenkin sopii, että beniniläiset edellä mainituista seikoista huolimatta jatkaisivat positiivisen kehityksen polulla. Ja että Suomesta palautettu kolmijalkainen jakkara auttaisi heitä siinä! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin taskussa ja sveitsiläisellä pankkitilillä
Demareiden esitykset ovat yhtä järkeviä kuin housuihin kuseminen talvipakkasilla
Maailmanjärjestyksen uusiminen on aloitettu

Ihme on tapahtunut

Nyt on tapahtunut ihme. Luin nimittäin suomalaisen poliitikon kirjoittaman alusta loppuun järkevän tekstiin.

Tarkoitan valtiovarainministeri Riikka Purran kirjoitusta, jossa hän sparrasi meitä suomalaisia löytämään keinoja, joilla maamme talous saataisiin kasvuun. Lähtökohdaksi hän otti yritysten velvoitteiden, raportoinnin ja muun hallinnollisen taakan vähentämisen enemmän kuin hallitusohjelmassa on jo sovittu. 

Purran mukaan "kasvutoimet eivät voi eivätkä saa olla höttöä". Ja siksi hän haastoi "yrityskentän tuottamaan ehdotuksia kahdeksikymmeneksi toimeksi hallinnollisen taakan ja yrittämisen byrokratian poistamiseksi nopealla aikataululla". 

Mielenkiintoisin kohta Purran kirjoituksessa oli ehdotus, jonka mukaan työn verotusta kevennettäisiin kautta linjan vuonna 2026, jos BKT ja investoinnit ovat kasvaneet riittävästi. Hallitus voisi siis sitoutua keventämään työn verotusta, jos yrityskenttä tekee tarpeeksi investointeja parin vuoden sisällä. 

Toisin sanoen valtiovarainministeri ehdotti yrityksille kollektiivista investointiporkkanaa. Ja työntekijöille ahkeruusporkkanaa, jotka voisivat vaikuttaa omaan verotukseensa tekemällä tulosta aiempaa ahkerammin - mutta vain, mikäli tarpeeksi moni tekee näin.

Valtiovarainministerin esityksen ajankohta ei liene sattumaa, sillä Teollisuusliiton työehtosopimus on päättymässä kuun vaihteessa ja Hakaniemestä on jo kuultu lakkovaroitus. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka paljon Purran ehdotus vaikuttaa työmarkkinaosapuoliin.

Voisi kuitenkin kuvitella, että tällainen kollektivismiin perustuva ehdotus sopisi erityisesti joukkovoimaansa ja työntekijöiden etua korostavalle ay-liikkelle. Mutta jostain syystä kuitenkin epäilen, ettei näin ole. Ellei muuten, niin siksi, että aloite tuli perussuomalaiselta ministeriltä. 

Joka tapauksessa valtiovarainministerin ehdotus on luovinta, mitä olen pitkään aikaan kuullut suomalaiselta poliitikolta ja ministeriltä. Ja siksi toivon sen ottamista vakavasti harkintaan sekä politiikan että työelämän pelikentillä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Työmarkkinasyksy alkaa pessimistisissä merkeissä

Olli Rehn tarjoaa poliitikoille karvasta lääkettä

Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn vaati Suomelle lakisääteistä velkakattoa. Taustalla lienee se tosiasia, etteivät Suomen hallitukset ole vuoden 2008 jälkeen halunneet rajata julkisia menoja tulojen mukaan, vaan maamme on elänyt tämän ajan suurelta osin velaksi. 

Tilanne on pahentunut vuosi vuodelta ja kuluvan vuoden 87,6 miljardin euron budjetista katetaan velalla 11,5 miljardia euroa eli noin 13 prosenttia. Kuten arvoisa lukijani ja Petteri Orpon (kok) hallitus hyvin ymmärtävät, ei kehitys voi jatkua samanlaisena ilman, että maamme joutuu Kreikan tavoin holhoukseen. 

Positiivista tässä tilanteessa on se, ettei Suomen velka ole - vielä - bruttokansantuotteeseen suhteutettuna yhtä suuri kuin 1990-luvun laman aikana. Mutta - ja se on iso mutta - nykyisellä kehityksellä tuo taso saavutettaisiin vielä tällä vuosikymmenellä, kuten alla olevasta kuviosta näkyy.

Tästä syystä on välttämätöntä, ettei Suomen taloudessa jatketa elämistä vanhaan malliin eli viime vuosikymmenen "business as usual" on saatava käännetyksi. Se voi tapahtua kolmella tavalla tai niiden yhdistelmällä. 

Niistä ensimmäinen ja paras on talouselämän tuottojen - ja sitä kautta verotulojen - kasvattaminen. Tähän hallitus pyrkii tutkimukseen, tuotekehitykseen ja innovaatioihin sekä työelämään liittyvillä muutoksilla. Näistä jälkimmäiset ovat saaneet ay-liikkeen ja poliittisen vihervasemmiston takajaloilleen ja tekemään kaikkensa, jotta Suomen velkakehitys jatkuisi tai jopa kiihtyisi.

Toinen mahdollinen keino voisi olla verotulojen kasvattaminen sosialisoimalla yrityksiltä ja työntekijöiltä entistä suurempi osa heidän työnsä tuloksista. Jos Suomessa olisi alhainen veroaste, tämä vihervasemmiston lempikeino saataisi hyvinkin olla käyttökelpoinen, mutta valitettavasti maassamme on jo valmiiksi yksi maailman korkeimmista veroasteista. 

Siten tämän keinon käyttämisellä ei ole mahdollista saavuttaa suuria tuloja. Ja pahimmassa tapauksessa seurauksena voisi olla jopa talouden aktiivisuuden heikentyminen yrittäjien ja työntekijöiden riskinottoon ja ahkeruuteen kannustavan ekonomisen insentiivin heiketessä entisestään. Siis joutuminen ojasta allikkoon.

Kolmas keino korjata tilannetta olisi katsoa julkisen sektorin toimintoja ja poistaa sieltä turhia kustannuksia aiheuttavat osat. Sellaisesta saimme yhden esimerkin tuoreesta uutisesta, jonka mukaan neljän vuoden ajan toiminnassa olleella elintarvikemarkkinavaltuutetun toimistolla ei ole ollut mitään sovittuja valvonnan tuloksellisuus- tai vaikuttavuustavoitteita, eikä se ole tehnyt yhtään päätöstä. Valtuutetun kuukausiansio on noin 9 000 euroa kuukaudessa.

Toisen hyvän esimerkin löydämme terveydenhuollosta, jossa toimivat lääkärit toivat äskettäin esille sen, kuinka hyvinvointialueille rakennettu tolkuton byrokratia syö leijonanosan heidän ja muun henkilöstön työajasta. Näistä esimerkeistä huolimatta on selvää, että jokainen julkisen sektorin toiminto ja työpaikka on syntynyt jonkinlaisin perustein ja tarkoitettu täyttämään jonkinlainen tarve. Tai ainakin kuviteltu sellainen.

Joka tapauksessa liika on liikaa ja Suomen julkisen sektorin toiminnot tulisi perata kaikilta osiltaan läpi sillä ajatuksella, että saadaanko niissä tehdyille töille kustannukset ylittävä hyöty. Ja ellei saada, onko noiden toimien ylläpitämiselle jokin muu välttämätön syy. Tämän tarkastelun lopuksi tulisi vielä poistaa julkisista budjeteista kaikki tarpeettomiksi tai kannattamattomiksi osoittautuneet toimet ja toimijat. 

Tämän kaiken voisi kuvitella olevan itsestäänselvää, mutta näin ei näytä olevan. Ja ilmeisesti tämä on nyt selvinnyt myös Suomen pankin pääjohtajalle, kun hän ehdotti valtion menoille lakiin säädettävää velkakattoa. Näin tulevat hallitukset ja eduskunnat pakotettaisiin noudattamaan edes jonkinlaista rotia yhteisten varojemme käytössä. 

Tällainen velkakatto on käytössä Ruotsissa. Ja sen seurauksena länsinaapurimme velkasuhde suhteessa bruttokansantuotteeseen on noin 30 prosenttia - toisin kuin Suomessa - jossa se on yli 75 prosenttia.

Siten pääjohtaja Rehnin esitys näyttää tosiasioiden valossa varsin hyvältä, vaikka epäilemättä vallan riistäminen poliitikoilta olisikin näille varsin karvasta lääkettä. Näin siitä huolimatta, että riistämisen syynä olisi heidän ilmeinen kyvyttömyytensä käyttää tuota valtaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Velkakatto vai neliraajajarrutus: siinäpä vasta kysymys vihervasemistolle
Orpon hallitus ja köyhien köyhdyttäminen
Vakaa kallio ja turvallinen tila paljastivat sekä tietämättömyyden että tietoisen valinnan

Kansa haluaa Suomen talouden kuntoon veroja laskemalla

Tämän blogin alkuaikoina yksi tärkeimmistä merkintöjen aiheista oli EU:n velkapolitiikka sen jälkeen, kun Kreikka oli ajautunut suuriin ongelmiin, joiden seurauksena sen pelastamiseksi EKP:n roolia muutettiin siten, että se ryhtyi käytännössä painamaan rahaa kuittaamalla helleenien jälkeläisten kelvottomia velkapapereita.

Tänään uutisoitiin, että Kreikan luottoluokitusta on nostettu luottoluokittaja Standard & Poor´sin listoilla. Siksi päätin palata aiheeseen katsomalla miltä maan taloudellinen kehitys nyt näyttää. 

Niinpä etsin nettisivun, josta pystyi hakemaan eri maiden valtionvelan kehityksen suhteessa niiden bruttokansantuotteeseen vuosina 1950-2022. Verrokeiksi otin Suomen ja Ruotsin, minkä jälkeen lopputulos näytti tältä.

Kuten arvoisa lukijani kuvasta näkee, oli Kreikan kehitys odotetun surkeaa koko viime vuosikymmenen, mutta sen jälkeen on saavutettu selvää edistystä. Ja siten vuonna 2010 esittämäni näkemys siitä, että kreikkalaisten auttamista voi harkita vasta siinä vaiheessa, kun he osoittavat haluavansa muutosta huonoihin tapoihinsa on kuin onkin saanut jonkinlaista katetta - vaikka sitten vain jälkikäteenkin. 

Matka Suomen tai Ruotsin tilanteeseen on kuitenkin tuskaisen pitkä, enkä epäile lainkaan, etteikö yleismaailmallinen lama voisi suistaa helleenejä entistä suurempiin ongelmiin. Toisaalta maan talousnäkymät ainakin kuluvalle vuodelle ovat olleet erittäin positiiviset - eikä luottoluokituksen nostaminen ainakaan heikennä odotusten toteutumisen todennäköisyyttä. 

Samasta kuvasta näkee myös se, että Suomen valtionvelan tilanne on Kreikkaan verrattuna lohdullinen, vaikka viimeisten 15 vuoden trendi onkin surkea. Ero helleeneihin on kuitenkin valtava, joten Petteri Orpon (kok) hallituksella on hyvin aikaa tarvittavalle oikaisuliikkeelle, vaikka ei tokikaan hukattavaksi, koska tiedämme valtion velkaantumisen jatkuvan yhä kiihtyvällä tahdilla sekä kuluvana että tulevana vuonna. 

Siksi oli erinomaista, että Orpon hallitus kuittasi opposition lievästi sanottuna omituisen välikysymyksen selvin luvuin ja pääsi jatkamaan työtään Suomen talouden vahvistamiseksi. Positiivista on myös se, että uunituoreen mielipidekyselyn mukaan suomalaisten selvä enemmistö kannattaa hallituksen toimia ihmisten taloudellisen toimeliaisuuden lisäämiseksi verotusta laskemalla. 

Tällä kannalla oli myös puolet opposition kannattajista. Siten vihervasemmiston viime aikojen räksytys hallituksen valitsemasta talouslinjasta on vastoin koko kansan selvää tahtoa ja voidaan jatkossa sivuuttaa korvaa lotkauttamatta. Toivottavasti tämän ymmärtävät myös Li Andersson (vas), Sofia Virta (vihr) ja Antti Lindtman (sd). 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpon hallitus ja Suomen talouden surullinen tila
Ex-mallioppilas on pelastettava nyt!
Kovaa peliä veronmaksajien rahoilla

Varoittavia esimerkkejä monikulttuurisuuden riskeistä

Kirjoitin vuonna 2011 siitä, kuinka Afrikkaan oli syntymässä kansanäänestyksen seurauksensa uusi valtio. Otsikoksi olin keksinyt presidentti Urho Kekkosen tunnettua kysymystä mukaillen "Onko Etelä-Sudanilla malttia kehittyä?"

Seuraavaksi tartuin asiaan vuonna 2013 otsikoiden "Miksi Etelä-Sudanilla ei ole malttia vaurastua?". Ja viimeksi palasin asiaan vuonna 2021 tehden sen huomion, ettei tämä mielenkiintoni kohteena oleva maa ole kärkisijoilla maailman rikostilastoissa - siis vihdoinkin jotain positiivista. 

Tänään vapunpäivänä päätin palata aiheeseen ja tarkastella Etelä-Sudanin kehitystä tilastojen valossa. Ja verrata sitä viime aikoina ikävissä uutisissa vahvasti esillä olleen - tässä tämän aamun performanssi - entisen emämaan eli Sudanin tilastoihin.

Ihan ensimmäiseksi hain näiden maiden väestötilastot. Sudan näyttäytyi niissä kiihtyvän kasvun valtiona, jonka pääluku kasvaa yli miljoonalla ihmisellä vuodessa. Etelä-Sudanin väestö oli puolestaan pysynyt vakaana itsenäistymisen jälkeen. 

Jäin hetkeksi miettimään mistä moinen kehitys, kunnes hoksasin katsoa pakolaistilastoja. Sieltä selvisi, että eteläsudanilaisista yli kaksi miljoonaa eli yli viidennes on jättänyt maansa pakolaisena. Toisin sanoen eteläsudanilaiset ovat tavallaan lisääntyneet maan rajojen ulkopuolelle. 

Yli neljä kertaa väkirikkaammasta Sudanista pakolaisia on lähtenyt "vain" reilut 800 000. Mutta ilmeisesti tänä vuonna siirrytään aivan uudelle tasolle maassa syntyneiden levottomuuksien takia. Hyvin ei siis näyttäisi menevän kummallakaan Sudanilla. 

Siksi olikin syytä katsoa vielä maiden BKT:n kehitystä asukasta kohden. Tämän tilaston mukaan sudanilaisten vauraus kasvoi nopeasti aina vuoteen 2017 asti, jolloin se romahti. Syynä tähän lienevät olleet USA:n presidentti Barack Obaman johdolla maalle asettamat taloudelliset pakotteet ja niitä seuranneet levottomuudet. 

Etelä-Sudanin vauraus oli puolestaan loivalla laskevalla uralla itsenäistymisestä vuoteen 2015 asti. Sen jälkeen maasta ei ole olemassa edes tilastoja. Siten on selvää, että vuonna 2011 peräänkuuluttamaani malttia vaurastumiseen ei ole ollut. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka lopulta käy entisen Suur-Sudanin perillisille. Kumpikin on afrikkalaisille maille tyypillisessä sekasorrossa, josta pois pääseminen edellyttäisi jonkinlaista yhteiskuntasopimusta. 

Sen suurimpana esteenä lienee molempien maiden monikulttuurisuus. Etelä-Sudanin väestö koostuu peräti 64 heimosta tai etnisestä ryhmästä, joiden intressien yhteensovittaminen on epäilemättä haastavaa. 

Etelä-Sudanin etninen kirjavuus on kuitenkin varsin vaatimatonta verrattuna sen pohjoiseen naapuriin. Siellä on nimittäin yli 500 etnistä ryhmää, jotka puhuvat yli 400 eri kieltä. Ja niiden kaikkien tulisi päästä yhteisymmärrykseen siitä, minkälainen valtio Sudanista tehdään. 

Tästä kaikesta onkin helppo tehdä ennuste: sen enempää Sudanilla kuin Etelä-Sudanilla ei ole loistavaa tulevaisuutta. Eikä minulla totta puhuen ole minkäänlaista käsitystä siitä, millä näiden epäonnistuneiden valtioiden tulevaisuudesta saataisiin valoisa.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Molemmat valtiot nimittäin toimivat meille suomalaisille varoittavana esimerkkinä monikulttuurisen yhteiskunnan riskeistä. Eivätkä ne valitettavasti ole ainoita - tai edes surkeimpia - monikulttuurisuuden uhreja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afrikkalaisnaisten hedelmällisyysluku laskee, mutta elinikä kasvaa
Ruuasta on ehkä pula, mutta ei sentään lapsista
Monikulttuuri ja väestöräjähdys tuottivat maailman kurjimman elinpaikan

Maailmanjärjestyksen uusiminen on aloitettu

Virallisen totuuden mukaan ihmisryhmillä ei ole eroa älykkyydessä tai muissakaan henkisesti tärkeissä asioissa. Tämä on sikäli merkittävää, että kyseisen "totuuden" perusteella voidaan kehitysmaiden kurjan tilanteen syynä pitää yli puoli vuosisataa sitten päättynyttä imperialismia. 

Olen silloin tällöin (esimerkki) kirjoittanut tähän aiheeseen liittyen afrikkalaistaustaisista ihmisistä, koska edellä mainitusta virallisesta totuudesta voidaan johtaa sellainen oletus, että kaikkien ihmisryhmien hallitsemat valtiot tulevat ajan myötä saavuttamaan samanlaisen elintason kuin vaikkapa Euroopassa on. Tai jos sellainen on olemassa jo valmiiksi, se säilyy sukupolvesta toiseen samaan tapaan kuin eurooppalaisillakin. 

Jälkimmäisen tapauksen "mannekiinina" toimii apartheidin vuonna 1993 taakseen jättänyt Etelä-Afrikka. Siellä valta on ollut mustaihoisella väestön enemmistöllä jo 30 vuotta, jonka aikana maan BKT:lla mitattu talouskehitys per asukas on jakaantunut kahteen osaan. 

Vuosina 1993-2011 maan talous kasvoi nopeasti, mutta viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana tämä positiivinen kehitys on halvaantunut. Toisaalta maan taloudessa ei ole tapahtunut myöskään varsinaista romahdusta.

Jos sitten pyytää edellä linkitetyltä maailmanpankin tilastosivulta maita, joiden talous on kooltaan samankaltainen kuin Etelä-Afrikan, saa katsottavakseen Valko-Venäjän, Botswanan, Thaimaan sekä Bosnian ja Herzegovinan BKT-käyrät. Näistä erityisesti kahden ensin mainitun talouskehitykset muistuttavat selvästi Etelä-Afrikkaa nousuineen ja halvaantumisineen. 

Botswanan kohdalla syynä samankaltaisuuteen lienee maantieteellinen ja taloudellinen läheisyys Etelä-Afrikkaan, mutta Valko-Venäjällä syyn täytyy olla jossain muualla. Kyse lieneekin lähinnä Venäjän nykyisen stalinissimuksen eli Vladimir Putinin toimien negatiivisista vaikutuksista nukkevaltioonsa.

Siksi oli mielenkiintoista havaita Ilta-Sanomissa pikku-uutinen siitä, kuinka Etelä-Afrikan valtapuolue Afrikan kansalliskongressi on lähettänyt korkeita edustajiaan Venäjälle. Sen tarkoituksena on keskustella "maailmanjärjestyksen uudistamisesta" Vladimir Putinin Yhtenäinen Venäjä-puolueen kanssa. 

 

Nähtäväksi jää, minkälaisiin maailmanjärjestyksen uudistamistoimiin eteläafrikkalaiset ja venäläiset lopulta ryhtyvät. Ja vielä mielenkiintoisempaa on nähdä, millä tavoin Saharan eteläpuolisen Afrikan vauraimman talouden tulevaisuus muotoutuu Putinin kainalossa. Ja mitä sen seurauksena voidaan mahdollisesti tulkita sitä hallitsevan ihmisryhmän älykkyydestä ja muista henkisesti tärkeistä asioista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Parlamenttitalo paloi, mutta salamurha jäi vain yritykseksi
Mitä Putinin edustajan valehtelemisesta pitäisi oppia?
Nyt testataan onko afrikkalaisista menestyvän valtion ylläpitäjäksi

YK:n turvallisuusneuvoston arvoton näytelmä

Vladimir Putin julisti eilen suuren osan Ukrainasta osaksi Venäjää. Asiassa ei sinänsä ole mitään erikoista, eikä suurin osa maailman valtioista tule hyväksymään tsaarintekeleen ilmoitusta. Päinvastoin, on todennäköistä, että hän tällä toimellaan vain lisäsi länsimaiden ja Ukrainan laillisen hallituksen päättäväisyyttä käydä jo muutenkin Venäjälle tappiolliseksi käynyttä sotaa. 

Kuten olen jo aiemmin todennut, antaa Putinin julistus hänelle näennäisiä oikeuksia Mainilan laukausten tapaan. Nähtäväksi siis jää, kuinka pitkälle hän lopulta menee ja miten länsi siihen vastaa. Toivottavasti maailma ei kuitenkaan ajaudu täysimittaiseen ydinsotaan.

USA ja Albania veivät asian myös YK:n turvallisuusneuvostoon, jossa ainoastaan Venäjä itse äänesti Putinin toimet tuomitsevaa päätöslausumaa vastaan. Ja esti - sinänsä odotetetusti - veto-oikeudellaan sen hyväksymisen. 

Seuraavaksi Venäjän laiton rajojen siirtely etenee YK:n yleiskokoukseen, missä se saannee taakseen murskaavan enemmistön. Mutta siitä huolimatta Putin ei tule perumaan toimiaan, vaan Ukrainan itä- ja eteläosien tulevaisuuden ratkaisevat aseet. 

Tämä kaikki osoitti jälleen kerran kuinka outo järjestö YK lopultakin on. Sehän perustettiin suurimpien voittajavaltojen aloitteesta heti toisen maailmansodan jälkeen edistämään kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta sekä ihmisoikeuksia. Eivätkä perustajat jättäneet ottamatta itselleen erityisoikeuksia eli turvallisuusneuvoston pysyvää jäsenyyttä ja veto-oikeutta sen päätöksiin.

Tilanne on ollut absurdi jo pitkään, koska osa perustajavaltioista - Ranska, Britannia ja erityisesti Venäjä - on vuosikymmenten kuluessa vajonnut toisen luokan suurvalloiksi. Ranskan ja Britannian edelle ovat erityisesti taloudellisessa mielessä nousseet toisen maailmansodan häviäjät eli Saksa ja Japani ja Venäjä on pudonnut jopa Intian, Italian, Brasilian, Kanadan ja Etelä-Korean taakse. Eikä sen sotilaallinen voimakaan näyttäisi Ukrainan tapahtumien perusteella enää olevan maailmanluokkaa - ellei ydinaseita lasketa.

YK:n perustamissopimus on kuitenkin voimassa oleva sopimus ja sen mukaisesti mennään. Niinpä tästä maailmanjärjestöstä ei ole tulossa ratkaisua. Sen sijaan Putinin johtaman Venäjän ja Zelenskyin Ukrainan tulevaisuuden ratkaisee ennen kaikkea länsimaiden tahto puolustaa Ukrainan itsenäisyyttä eli vastustaa voimapolitiikan käyttämistä valtioiden rajojen siirtämiseksi. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka tulevan talven mahdollinen energiakriisi EU:n alueella vaikuttaa asiaan. Pääkysymykseksi noussee se, tuleeko energiasta Keski- ja Etelä-Euroopassa pula - ja jos tulee, niin asettavatko EU-kansalaiset oman mukavuutensa ukrainalaisten suvereniteetin edelle. 

Ja juuri tämä lienee syy sille, miksi Itämeren NordStream kaasuputket on räjäytetty: sillä varmistetaan se, ettei Keski-Euroopan - erityisesti Saksan - kaasutoimituksia saada ainakaan helposti nostettua pelastamaan mahdollista akuuttia tilannetta. Siten tulevana talvena tullaan mittaamaan erityisesti saksalaisten kestävyys putinilaista voimapolitiikkaa vastaan.  

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Eskaloituuko mediaspektaakkeli todellisuudeksi Euroopassa?
Saksalaisten harhaluulo johtaa kylmään talven
Mistä YK:n arvoton näytelmä kertoo?