Mielipidevaikuttamisen kustannukset eivät kuulu veronmaksajalle

Wille Rydman (ps) ja Sofia Virta (vihr) kävivät taannoin kiivaan keskustelun Ylen ajankohtaisohjelmassa. Molemmat puhuivat toistensa päälle ja väittivät vastapuolen valehtelevan. Puheenaiheena olivat hallituksen aikomukset leikata julkista tukea erilaisilta järjestöiltä. 

Ottamatta kantaa tuohon keskusteluun, oli mielenkiintoista, että Helsingin sanomat haastatteli pian sen jälkeen valtionapua noin 29 miljoonaa euroa vuodessa saavan Suomen sosiaali ja terveys -yhdistyksen eli Sosten pääsihteeriä Vertti Kiukasta siitä, mitä veronmaksaja saa – tämän mielestä – rahojensa vastineeksi. Onhan tässä tuloistaan 85 prosenttia valtiolta saavassa järjestössä mukana paljon erilaisia poliitikkoja.

* * *

Kiukaksen mukaan "ihmisten hyvinvoinnin näkökulmasta meidän perustuotteemme on ministeriöille ja eduskunnan valiokunnille annettava lausunto. Tietyissä piireissä kauheasti demonisoidaan vaikuttamistoimintaa, mutta sitä se ennen kaikkea on."

Kyse on siis järjestöstä, jonka tärkein tehtävä on ajaa taustaorganisaatioidensa etua. Toisin sanoen, se ei aja kustannuksistaan suurimman osan kuittaavien veronmaksajien eikä siis myöskään koko Suomen väestön asiaa. 

Jutusta selvisi, että Sosten lausunnot lähetetään joko ministeriöille tai puolueille. Kiukaksen mukaan tämä on ensin mainitun kannalta positiivinen asia, koska "sen sijaan, että ministeriö saa kolmekymmentä lausuntoa, se saa yhden, jossa on huomioitu jäsenjärjestöjen näkökulmat".

* * *

Professorina olen ollut silloin tällöin mukana omaa tutkimusalaani hyödyntävän ministeriön lainsäädäntötyössä sekä tehnyt uusista laeista myös tieteelliseen tietoon perustuvia lausuntoja. Siksi lienee syytä kertoa, mitä se tarkoittaa.

Omien kokemusteni perusteella itse lainsäädäntötyö lähtee liikkeelle hallitusohjelmasta, jonka pohjalta ministeriö ryhtyy valmistelemaan hallituksen haluamia muutoksia Suomen lakeihin ja asetuksiin. Se tapahtuu ministeriön virkamiesten ja heidän kutsumiensa asiantuntijoiden yhteistyönä. Ainakaan itse en ole huomannut, että tässä vaiheessa mukana olisi ollut minkään tahon edunvalvojia tai mielipidevaikuttajia. 

Näissä kokouksissa sorvataan itse lakiteksti sekä kirjataan ylös lainsäädännön perustelut. Jälkimmäinen teksti on huomattavasti pidempi kuin itse laki, ja tutkijana olen osaltani huolehtinut, että muutoksissa on huomioitu ajantasainen tieteellinen tieto. 

Tämän työn jälkeen ministeriö lähettää lakiluonnoksen lausuntokierrokselle, jossa varsinaisten toimijoiden – niin julkisten kuin yksityistenkin – lisäksi myös Sosten kaltaiset järjestöt ovat voineet kertoa mielipiteensä. Ne ovat yleensä varsin ristiriitaisia, sillä yhden tahtoessa lakiin "valkoista" vaatii toinen "punaista" ja kolmas "vihreää". 

Siten niillä – eri tahojen mielipiteillä – ei ole juurikaan vaikutusta itse lakiin, ellei esille ole noussut faktuaalisia eli todellisia ongelmia, jotka ovat jääneet valmistelutyössä huomaamatta. Sellaiset luonnollisesti korjataan, koska juuri näiden havaitsemisen varmistaminen on koko lausuntokierroksen tarkoitus. 

* * *

Palatkaamme siis Sosten tarpeellisuuteen. Se toimittaa lainsäätäjälle lobbaustietoja taustajärjestöiltään ajaakseen niiden yhteiskunnallista etua – tarvittaessa vaikka tieteellisen ja kokemusperäisen tiedon vastaisesti. Kootessaan yhteen kaikkien jäsentensä näkemykset, se joutuu sovittamaan niitä yhteen eli harjoittamaan enemmän tai vähemmän ennakkosensuuria. Tämä vähentää lakiesityksestä lausuttujen näkemysten kirjoa.

Erityisesti on huomattava, että ajaessaan jäsenjärjestöjensä etua Soste toimii väistämättä päärahoittajansa eli veronmaksajien tahtoa vastaan, mikä puolestaan näkyy parhaiten eduskunnan poliittisissa voimasuhteissa. Eikä siis Sosten kaltaisissa järjestöjen järjestöissä, jotka edustavat vain omaa jäsenistöään ja niiden intressejä. 

Tämä on samalla perustelu sille, miksi Sosten kaltaisten järjestöjen tukeminen verovaroista ei ole järkevää eikä oikeastaan edes hyväksyttävää, sillä mielipidevaikuttamisen rahoittaminen kuuluu lobbajalle itselleen. Ja siksi on hyvä, että Sosten kaltaisille järjestöille osoitettu julkinen tuki pääsee hallituksen leikkauslistalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpo moraaliposeerasi
Suhteellinen ja todellinen köyhyys
Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta

Suhteellinen ja todellinen köyhyys

Suomen sosiaali ja terveys -yhdistys Soste on tehnyt mikrosimulointimallilla laskelmia, joiden mukaan pienituloisten ihmisten määrää voisi vähentää palauttamalla sosiaaliturvaetuuksien indeksikorotukset, työttömyysturvan lapsikorotuksen sekä työttömyysturvan ja yleisen asumistuen suojaosat samalla tasolle kuin ennen niihin kohdistuneita leikkauksia. Laskelmissa oli määritelty pienituloiseksi henkilöt, joiden käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia väestön keskimääräisestä tulotasosta.

Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että määritelmän mukaista köyhyyttä voidaan vähentää antamalla köyhimmille ihmisille rikkaammilta otettua rahaa vähän samaan tapaan kuin Robin Hood teki Sherwoodin metsässä, Nottinghamin kaupungin lähistöllä. Enkä epäile lainkaan, ettei laskelmia olisi tehty oikein.

Pienenä sivuhuomautuksena todettakoon kuitenkin, että loogisesti ajatellen Sosten malli tarkoittaa sitä, että köyhyyttä voitaisiin vähentää vieläkin enemmän jos toimittaisiin entisen neuvostoliittolaisen ihanteen mukaan eli järjestettäisiin valtion kustannuksella jokaiselle ihmiselle töitä ja maksettaisiin kaikille sama palkka. Silloinhan köyhiä ei olisi lainkaan, vaan kaikki olisivat tulojensa suhteen tasa-arvoisia. 

Outoa on vain yksi asia. Nimittäin se, että Neuvostoliitto kärsi Sosten määritelmän mukaisen köyhyyden puuttumisesta huolimatta monenlaisista talousongelmista, joista vähäisimpiä eivät olleet maataloustuotannon riittämättömyys, teknologinen jälkeenjääneisyys, valmistettujen tuotteiden laadun heikkous tai ympäristötuhojen laajuus. Ja lopulta maan asukkaat elivat pääosin samalla tulotasolla eli nauttuivat köyhän köyhästä elämästä vauvoista mummoihin ja vaareihin, vaikka Sosten kriteerien mukaista pienituloisuutta ei esiintynyt lainkaan. 

Siksi on kysyttävä, että onko Sostessa varmasti ymmärretty se, ettei tulonjaon tasaisuus takaa yhteiskunnan menestystä kansainvälisessä kilpailussa eikä suhteellinen köyhyys ole sama asia kuin todellinen köyhyys. Tai tajutaanko siellä, että juuri jälkimmäisen välttämiseksi yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että sen jäsenillä on halu tehdä työnsä niin hyvin kuin mahdollista - eli saada palkkio hyvin tehdystä työstä. 

Juuri tämä oli se asia, mikä toimi viime vuosisadalla markkinatalouteen nojaavissa länsimaissa paremmin kuin sosialistisissa valtioissa. Neuvostoliitossa asiaa ei ymmärretty ajoissa, joten se kaatui, mutta kiinalaiset oivalsivat ongelman ja korjasivat sen talousjärjestelmäänsä, joka muutettiin villiksi markkinataloudeksi säilyttäen samalla kuitenkin poliittisten kansalaisvapauksien tiukat rajoitteet.

Näillä opeilla Kiina on kasvanut yhdeksi maailman johtavista talousmahdeista, joka haastaa USA:n globaalista teknologiajohtajuudesta. Ja tulevaisuudessa ehkä jopa maailman johtavan sotilasmahdin asemasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Köyhille altistuminen vaikuttaa eri tavalla rikkaisiin ja köyhiin
Koulujen haaste syntyy köyhistä vaan ei työväenluokkaisista oppilaista
Vihervasemmisto pyrkii heikentämään köyhemmän kansanosan elinolosuhteita