Puolueiden julkiselle tuelle tarvitaan vain yksi momentti

Suomen uutiset teki jutun poliittisten nuorisojärjestöjen saamista tukirahoista. Ja täytyy kyllä myöntää, että tämä tilasto on – lievästi sanottuna – ajatuksia herättävä. 

Sen mukaan suurimpia avustusten saajia ovat Keskusta- ja Kokoomusnuoret 10,4 miljoonan euron potilla. Heitä seuraavat Sosialidemokraattiset nuoret 8,4:llä miljoonalla eurolla. Seuraavina tulevat Vasemmisto- ja RKP-nuoret nuoret 4,8 ja 3,3 miljoonalla eurolla. Vihreätkin nuoret saavat 1,9 miljoonaa euroa ja hännänhuippuina tulevat Perussuomalainen Nuoriso/Nuoret 877 000 € ja KD-Nuoret 877 ja 814 tuhannen euron tuella. 

* * *

Näitä summia voi verrata esimerkiksi puolueiden kannatukseen, kansanedustajien määriin tai nuorisojärjestöjen jäsenmääriin. Kaksi ensimmäistä lienevät melko tarkasti arvoisten lukijoideni tiedossa, mutta viimeksi mainitut luvut tuskin. 

Siksi ajattelin listata kunkin järjestön Wikipediasivulla ilmoitetun jäsenmäärän alla olevaan taulukkoon ja suhteuttaa tukisumman sen mukaisesti.

Taulukosta huomataan, että suurimman tuen jäsentä kohden saavat Keskustanuoret. Vastaavasti pienintä tukea julkisista varoista myönnetään Perussuomalaisille nuorille. Ero on noin 23-kertainen! 

* * *

Tämä ero ei selity puolueiden yleisellä suosiolla, koska Perussuomalaiset on sekä tämän hetken kannatukseltaan että eduskuntapaikkojen määrällä mitaten Keskustaa suurempi puolue. Ei siis ihme, että Suomen uutiset tarttui tähän aiheeseen. 

Omalta osaltani totean, että Suomen uutisissa ehdotettu nuorisojärjestöjen erillisen tuen lopettaminen olisi erinomainen ratkaisu monessakin mielessä. Se ensinnäkin poistaisi ylle kirjaamani epäsuhdan, mikäli emopuolueet niin tahtoisivat. 

Lisäksi poliittisten puolueiden saamaan – ja veronmaksajien kustantamaan – puolueiden kokonaistukeen liittyvä byrokratia vähenisi hiukkasen, kun pohdittavaksi tulisi kahden sijaan vain yksi momentti kutakin puoluetta kohti. Ja samalla puolueiden saaman tuen seuranta sen kustantajille – suomalaisille veronmaksajille – olisi helpompaa.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sananvapaus voitti Pinja Vuorisen tapauksessa: hyväksyvätkö mediat sen seuraukset?
Mistä saksalainen äärivasemmisto on tehty?
Vallankumouksellinen vasemmisto kylvää väkivaltaa ja niittää tukea

Pari laskelmaa Suomen ylioppilaskuntien Irja Vaahterin näkemysten johdosta

Uutissuomalainen julkaisi Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) uuden pääsihteerin, Irja Vaahterin, haastattelun. Otsikon mukaan hän "tyrmää lukukausimaksut ja haluaa lisää tukea opiskellijoille". 

Itse jutussa Vaahteri perusteli näkemystään sillä loogisella tosiasialla, että "opintolainaosuuden pienentäminen ja rahallisten etuuksien kasvattaminen helpottaisi niin opiskelijoiden toimeentuloa kuin vastavalmistuneiden lainataakkaa".

Lisäksi hän arveli, että "kun arjen peruspilarit ovat kunnossa, niin sitten on energiaa ja mahdollisuuksia tuoda oma panoksensa yhteiskuntaan... ja totta kai käsikynkässä menee se, että itse koulutus on korkealaatuista ja maksutonta. Kaikilla pitää olla yhtäläiset mahdollisuudet opiskella riippumatta omasta tai vanhempien varallisuudesta."

Vaahterin mukaan on myös kurjaa, että opintotuessa on tulorajat, jotka ylittyvät herkästi, jos opiskelija opiskelee täyden lukuvuoden ja paiskii siinä sivussa töitä ja lisäksi kesätöitä. Sen seurauksena tukia peritään opiskelijoilta takaisin.

Hän myös huomautti, että "opiskelija-asuntoja on vähän, eikä niitä riitä kaikille, ja toisaalta nykyisellä tukitasolla vapaiden markkinoiden asuntojen vuokrat ovat opiskelijan budjetille liian kalliita...  Kun opintoraha on nykyään 279,38 euroa kuukaudessa, niin jokainen voi miettiä, kuinka pitkälle sillä pärjää". 

Lisäksi hän painotti julkisen, ennakoitavan perusrahoituksen ja maksuttoman korkeakoulutuksen tärkeyttä sekä torjui lukukausimaksut yksiselitteisesti. Toisin sanoen hän vaati opiskelijoille sekä ilmaista etua opiskella että työtä tekeville kansalaisille velvollisuutta kustantaa heidän elämänsä.

Lopuksi Vaahteri muisti vielä kansainvälisiä opiskelijoita väittämällä, että heillä on monenlaisia vaikeuksia. Lisäksi "suomen kielen opiskelua voi olla vaikeaa mahduttaa opintoihin mukaan, mikä vaikeuttaa työllistymistä".

* * *

Jutusta ilmeni, että korkeakouluopintojen aikana opiskelijoille kertyy keskimäärin 25 000 euroa opintolainaa. Sitä voinee verrata koulutuksesta saatavaan palkkahyötyyn, joka oli vuonna 2024 julkaistun Yleisradion jutun mukaan esimerkiksi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden (5 550 €/kk) ja toisen asteen koulutuksen saaneiden (3 370 €/kk) välillä noin 2 180 euroa kuukaudessa (tai mediaanilukuina 1 699 €/kk). 

Toisin sanoen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet saavat laskutavasta riippuen noin 40 tai 35 prosenttia kovempaa liksaa kuin ammattiopinnon suorittaneet. Näillä tuloilla 25 000 euron opintolaina on "maksettu" viimeistään puolentoista vuoden kuluttua, ellei lasketa verotuksen vaikutusta.

* * *

Ja tässäpä se tenkkapoo tuleekin, sillä verotus on Suomessa progressiivista. Tämän laskurin mukaan helsinkiläiseltä 3 400 euroa kuussa ansaitsevalta henkilölle jää palkastaan puhtaana käteen 2 375 euroa kun taas 5 600 euroa hankkiva saa omaan käyttöönsä 3 557 euroa. 

Näin ollen palkkaero supistuu 1 182 euroon eli 25 000 euron takaisinmaksuun meneekin lähes kaksi vuotta – mikä sekään ei liene huono vaihtoehto ottaen huomioon, että näillä luvuilla laskien viidessä vuodessa valmistuneen korkeakoulutetun kumulatiivinen tulo – pois luettuna 25 000 euron opintolainat – ylittää ammattiopinnot suorittaneelle kertyneen palkkasumman noin 15 vuodessa (laskettuna keskipalkkojen mukaan).

* * *

Ylioppilaskunnan liiton uudelle pääsihteerille on edelle kirjoittamien reunamerkintöjen ohella annettava kuitenkin pisteet siitä, ettei hän lähtenyt – ainakaan Uutissuomalaisen haastattelussa – mollaamaan nykyisen hallituksen pyrkimyksiä. Sen sijaan – hänen mukaansa – "hallituksella on ihan hyviä tavoitteita, mutta niissä ei ole onnistuttu, mikä on heikentänyt koulutuksen ja opiskelun edellytyksiä". 

Tosin uutisesta ei ilmennyt tarkoittiko Vaahteri hallituksen koulutuspoliittisia vai yleisiä tavoitteita. Eikä edes se, että miltä osin hallituksen tavoitteet ovat epäonnistuneet.

* * *

Yleisellä tasolla on kuitenkin todettava, ettei Orpon hallitus ole vielä onnistunut kääntämään Suomen taloutta kasvuun eikä lopettamaan sen velkaantumista. Ja tästä syystä valtiovallan mahdollisuudet tukea korkeakouluopiskelijoita ovat käymässä päivä päivältä heikommiksi – täysin riippumatta hallituksen värikartasta. 

Siksi(kin) on syytä toivoa, että nähtävissä oleva orastava talouskasvu on todellista ja kiihtyy tulevina viikkoina, kuukausina ja vuosina. Ja että kaiken tason opiskelijat hoitaisivat opintonsa tehokkaasti sekä sijoittuisivat sen jälkeen työelämään joko yrittäjiksi tai palkkarengeiksi kasvattamaan sitä yhteistä hyvää, josta myös opiskelijoiden koulutus viime kädessä kustannetaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valaisevaa marjanpoimintaa
Onko Yleisradion toimituksella juttupula?
Tyhmyys tiivistyy Helsingin yliopiston opiskelijoissa

Valaisevaa marjanpoimintaa

Suomalaisilla marjayrityksillä on edessään hankala paikka. Niiden tuotannon raaka-aine kasvaa metsiin ja pelloille omia aikojaan, joten työvoiman tarve on lyhytaikainen, mutta silloin erittäin akuutti, koska sato on saatava talteen ennen kuin se mätänee pelloille tai metsiin.

Nämä syyt ovat vuosien ja vuosikymmenten kuluessa johtaneet siihen, että marjanpoiminta on siirtynyt ulkomaisen kausityövoiman harteille, koska Suomesta ei ole löytynyt tekijöitä – ja niistäkin, jotka ovat aloittaneet, aivan liian monet ovat kyllästyneet pikaisesti. 

* * *

Uutissuomalaisen mukaan tänä kesänä Suomeen on tulossa aivan liian vähän thaimaalaisia poimijoita. Tarve olisi nimittäin noin 3 200 poimijaa, mutta hakemuksia hommaan ryhtymiseksi on jätetty ulkoministeriölle vain 2 000 kappaletta. Toisin sanoen kotimaasta olisi löydettävä yli tuhat ihmistä paikkaamaan vajetta. 

Toisaalta marjayritykset itse ovat takavuosina toimineet laittomasti ja työvoimaa riistäen. Siitä on tosin sittemmin opittu, mutta menneisyyden haamut elävät edelleen – ainakin viranomaisten mielissä. Ja siksi lupien käsittelyt tehdään nykyisin Thaimaassa kasvokkain, jolloin käsittely on hidasta. Lisäksi kielteinen päätös on herkässä.

Kun sellainen iskee, se on tappio suomalaisille marjayrittäjille, mutta myös thaimaalaiselle työnhakijalle, joka on laskenut hankkivansa Suomessa – kotimaansa palkkatasoon nähden – hyvät rahat. Ja suunnitellut tulevaisuuttaa niiden varaan.

Tämä ongelma osoittaa todeksi vanhan sanonnan, jonka mukaan "minkä taaksensa jättää, sen edestään löytää". Olisi varmaan ollut koko marja-alalle hyväksi, mikäli takavuosien ulkomaalaisten marjanpoimijoiden asiat olisi hoidettu siten, ettei niistä tarvitsisi nyt käydä oikeutta.

* * *

Toisaalta ongelmaa ei myöskään olisi, mikäli suomalaisten leipä olisi kiinni pelkästää palkkatyöstä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan yhteiskunta tukee työttömiä – hallituksen paljon parjatuista leikkauksista huolimatta – edelleen varsin runsaskätisesti. Eivätkä kesälomalla olevat koululaiset ja opiskelijatkaan taida olla sen innokkaampia tai ainakaan raskasta työtä kestävämpiä kuin aiemminkaan. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka Suomen pelloilla ja metsissä kasvavat marjat saadaan tänä vuonna talteen. Tässä vaiheessa on selvää vain se, että niiden poiminta ja siihen liittyvät ongelmat valaisevat varsin kouriintuntuvasti sitä, miten yhteiskunnan erilaiset interventiot vaikuttavat työmarkkinoiden ja sitä kautta koko talouden toimintaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra vilautti
Miksi Suomesta ei löydy töitä?
Ihme on tapahtunut

Pitäisikö yhteiskunnan suurille perheille maksamista tuhansien eurojen kuukausituista tinkiä?

Helsingin sanomat tarttui Riikka Purran väitteeseen, jonka mukaan "Helsingissä yksinasuva saa tukea noin 1 300 euroa, yksinhuoltaja 2 000 euroa, kaksilapsinen perhe 3 000 euroa ja nelilapsinen 4 000 euroa. Suurissa perheissä summa nousee lähes 5 000 euroon."

Jutussaan HS:n toimittaja tunnusti Purran luvut oikeiksi toteamalla, että "esimerkiksi kahden aikuisen ja neljän lapsen perheessä toimeentulotuen perusosa on noin 500 euroa aikuista kohden ja 300–400 euroa lasta kohden. Kuusihenkisen perheen asumismenoja voidaan korvata enintään vajaat 1 400 euroa kuukaudessa. Yhteensä perheen tuki on siis nettona enintään Purran mainitsema noin 4 000 euroa kuukaudessa eli noin 2 000 euroa aikuista kohden".

Sen jälkeen hän kuitenkin vähätteli asiaa kirjoittamalla, että "näin suuret tukisummat ovat kuitenkin harvinaisia". Ja vetosi keskimääräiseen tukisummaan: 515 euroa kuukaudessa kotitaloutta kohti. 

* * *

Jutussa oli haastateltu asiantuntijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Jussi Tervolaa, joka totesi nykyisen toimeentulotuen tason periytyneen vuoden 1994 uudistuksesta. Tuolloin Suomea hallitsi jo kolmatta vuotta Keskustavetoinen Esko Ahon (kepu) hallitus, jonka piikkiin nämä tulonsiirrot voi siis panna – ja epäillä anteliaisuuden motiiviksi Keskustaan myönteisesti suhtautuvien monilapsisten lestadiolaisten kannatuksen kosiskelua.

Tuolloinhan Suomessa oli vain pieni määrä tuen nykyisiä suurkäyttäjiä, eli erityisesti islamilaisista maista tulleita maahanmuuttajia. Eikä lakia säädettäessä todennäköisesti edes ajateltu heitä – tai jos ajateltiinkin, pidettiin heille kohdistuvaa summaa merkityksettömänä.

* * *

HS:n jutun mukaan "katettaviin menoihin kuuluvat ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot sekä henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä, sanomalehden tilauksesta, puhelimen ja tietoliikenteen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot", joiden lisäksi "korvataan asumismenot, 'vähäistä suuremmat' terveysmenot ja muun muassa varhaiskasvatusmaksut".

Jokainen voi tietenkin itse pohtia, ovatko kaikki nämä menot sellaisia, että ne kuuluvat veronmaksajien kustannettaviksi. Ja mietiskellä myös sitä, että Tervolan mukaan "tukien tasot ovat aina kompromisseja köyhyyden vähentämisen ja työnteon kannustimien välillä". 

Tämä siis tilanteessa, jossa Suomeen on ilmaantunut ideologisista syistä työstä kieltäytyviä ihmisiä, jotka katsovat oikeudekseen elämisen muiden kustannuksella.

* * *

Tervola teki HS:n jutussa myös vertailun muihin pohjoismaihin toteamalla, että "Ruotsissa on yleisesti matalampi toimeentulotuen taso kuin Suomessa... Tanskassa sen sijaan tuki on monissa tilanteissa korkeampi kuin Suomessa, mutta nuorilla ja maahanmuuttajilla Tanskankin tuki on laajalti Suomen tukea matalampi." Lisäksi Tanskassa tukeen liittyy hänen mukaansa tiukkoja velvoitteita.

Omalta osaltani totean, että kaiken edelle kirjoittamani perusteella toimeentulotukia on sekä varaa että syytä tiukentaa ja rajata. Tähän on viitannut myös perustuslakivaliokunta, joka – edelleen HS:n artikkelin mukaan – on tulkinnut lain kohtaa "jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon" painottamalla sanoja "joka ei kykene hankkimaan". 

Toisin sanoen veronmaksajalla ei ole velvollisuutta maksaa tukia esimerkiksi sellaisille, jotka kieltäytyvät heille osoitetuista muista keinoista hankkia elämälle välttämättömän toimeentulon. Siis esimerkiksi tarjotusta työstä.

* * *

Tervola puolestaan nosti esille periaatteen, jonka mukaan tukien leikkaamista "olisi syytä perustella halutun kulutustason kautta ja mahdollisesti karsia lakisääteisen kulutuskorin sisältöä. Tällöin tason asettaminen olisi läpinäkyvää myös kansalaisille". 

Tämä kuulostaa järkevältä, mutta nähtäväksi jää, mitä hallitus lopulta esittää eduskunnalle. Samoin kuin se, mitä kansanedustajat hyväksyvät. 

Selvää kuitenkin on, että EU:n päätös ottaa Suomi holhoukseen asettaa eduskunnalle vahvan insentiivin huolehtia julkisten menojen leikkaamisesta. Ja sillä listalla tarpeettomat ja työntekoon negatiivisesti vaikuttavat tulonsiirrot on syytä asettaa ensimmäiseksi poistettavian – tai ainakin supistettavien – menojen joukkoon.

Päivän aiempi merkintä:
Humanisteilla on näytön paikka

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansalaisaloite omien kustannusten maksattamisesta muilla ihmisillä

Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut

Työstäkieltäytyjäliitto

Elokuvasäätiön rahoitus kannattaisi puolittaa

Katja Gauriloffin ja Hannaleena Haurun Parvet-niminen elokuva sai veronmaksajien tukea puoli miljoonaa euroa. Ensi-iltaviikonloppuna sitä kävi katsomassa vain 88 katsojaa. En kuitenkaan kirjoita nyt siksi, että h on aakkosten kahdeksas kirjain, joten 88 saattaa elokuvan tekijöiden mielestä hyvinkin tarkoittaa jonkinlaista natsien salaliittoa.

Sen sijaan ihmettelen Suomen elokuvasäätiön päätöstä elokuvan tukemisesta. Näin siksi, että Finnkinon nettisivu kertoo siitä seuraavia asioita, joiden on ainakin pääpiirteissään pitänyt olla säätiön päätöksentekijöiden tiedossa ennen rahan jakamista.

"Menestyvä afrosuomalainen jalkapalloilija Valeria valitaan joukkueen uudeksi kapteeniksi. Uusi asema luo paineita ja epämukavia tunteita, kun hän etsii omaa totuuttaan muiden odotusten ristipaineessa. Ei-binääri duunari Aurora haluaisi löytää oman paikkansa ja tulla kohdatuksi, mutta kokee itsensä näkymättömäksi.

Rakkautta etsivä Nora kokee, että hänet nähdään vain hänen tumman ihonsa ja kiharan tukkansa kautta. Rasistiset kommentit kaikuvat läheisiin ihmissuhteisiin ja saavat Noran epäilemään uuden ihastuksensa tarkoitusperiä. Valkoisissa tiloissa kasvanut Selma jää harjoituksissa kuoronsa kanssa lukkojen taakse maanalaisiin tunneleihin. Selma joutuu etsimään omaa tietään ulos ja kohtaa pimeydessä oman painajaisensa suomalaisuuden muotista.

Nuori aktivisti Piera Niillas haaveilee sorrosta vapaasta yhteiskunnasta. Yhdessä oman saamelaisyhteisönsä kanssa hän osallistuu omia oikeuksiaan koskettavaan poliittiseen keskusteluun. Hiljainen mies on mietteliäs kulkiessaan kaupungin kaduilla. Hän näkee viitteitä monien muiden kokemuksista."

Tekstin luettuani sanoisin, että elokuvasäätiössä olisi pitänyt ymmärtää jo etukäteen, ettei tällaista umpiwokeltavaa elokuvaa lähde katsomaan juuri kukaan. Ei ainakaan elokuvan rahoittajista eli suomalaisista nettoveronmaksajista. 

Omalta osaltani totean, että elokuvasäätiö näyttäisi päätöksensä valossa olevan oiva kohde budjettisäästöjen tekemiselle. Ja siksi ehdotan, että elokuvasäätiön tukea supistetaan kuluvasta vuodesta 50 prosentilla eli 12 880 500 eurolla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wokeltava Petra Laiti ja maalaava Playboy-malli tukkanuottasilla
Etu-Töölön lukion rehtori Joanna Ovaskan vierasvalinnat ovat tunkkainen tuulahdus suomettumisen ajalta
Ville Virtanen - vähän yksinkertainen sananvapauden vihollinen

Ruotsalaiset rikolliskasvattamot ja Lassilan ampuminen

Kuten kaikki vähänkään länsinaapurin tapahtumia seuranneet tietävät, on Ruotsi melkoisen sekaisin pitkään harjoitetun maahanmuuttopolitiikkansa seurauksena. Siitä antoi viimeisimmän todistuksen Helsingin sanomat, jonka - tai oikeammin naapurimaan poliisin tuoreen raportin - mukaan rikolliset pyörittävät siellä lasten- ja nuortenkoteja.

Länsinaapurimme poliisin mukaan "sijoitamme lapset ympäristöön, joka saa heidät todennäköisesti huonompaan kuntoon kuin ennen sijoitusta... Tämä on erittäin vakavaa".

Näiden lastenkotien henkilökuntaa palkataan jengirikollisten piiristä ja niiden asukkeja värvätään mukaan vakaviin rikoksiin. Lisäksi ainakin yhtä tällaista kotia on käytetty aseiden ja huumeiden säilytyspaikkana. Samalla kodit ovat bisnestä, koska ruotsalaisten veronmaksajien lastenkodeille antama taloudellinen tuki menee rikollisten taskuun.

Nähtäväksi jää, miten ruotsalainen yhteiskunta selvittää nyt ilmenneen ongelman. Vai jääkö se lopulta selvittämättä. 

* * * 

Tosin ei Suomellakaan ole varaa röyhistellä rintaansa. Näin voisi päätellä esimerkiksi siitä, että Helsingin Lassilassa pari päivää sitten havaitun ampumisen taustalla oli joukko murhaa yrittäviä ulkomaalaisia. 

Poliisi ei ole tarkentanut minkämaalaisista ampujista on kyse. Eikä myöskään sitä, kuuluvatko he johonkin jengiin. 

Tästä huolimatta tämäkin tapaus on syytä panna merkille yhtenä merkkipaaluna Suomen luisumisesta Ruotsin tielle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorison tekemät väkivaltarikokset ja ryöstöt räjähtivät kasvuun - mutta miksi?
Ylen ja MTV3:n uutisissa Oulun uudesta puukotuksesta on arveluttavia piirteitä
Monenlaista väkivaltaa ja terrori-iskujen torjuntaa

Sosialistinen hollitupa

Sosialismi on aate, "joka pyrkii luomaan tuotantovälineiden yhteisomistukseen perustuvan yhteiskuntajärjestyksen". Kuten tunnettua, tämä kaunis aate ei ole onnistunut koskaan eikä missään luomaan toimivaa yhteiskuntaa, jossa ihmisten olisi hyvä elää. 

Siitä huolimatta Suomessakin noin 35 - 40 prosenttia ihmisistä äänestää vaalista toiseen sen puolesta, että maahamme saataisiin lisää sosialismia. Sen seurauksena meillä on monenlaisia hyvää tarkoittavia ja verovaroin ylläpidettyjä etuja kansalaisille ja muille maamme asukkaille - toisin sanoen yhteiskunnalle allokoituja kustannuksia, jotka lähtökohtaisesti kuuluisivat ihmisten itsensä maksettaviksi. 

Tämä tuli mieleeni kun luin eilen illalla Maaseudun tulevaisuutta. Sen yhdessä artikkelissa nimittäin kerrottiin, että pääkaupunkiseudulla asumista tuetaan verovaroista yli 700 miljoonalla eurolla. 

Tämän tuen keskiarvo on noin 400 euroa, mutta kun lasketaan yhteen asumistuki ja toimeentulotuki voi helsinkiläinen asuja saada veronmaksajilta riihikuivaa rahaa yli seitsemänsataa euroa kuukaudessa. Näin siksi, ettei ketään voi Suomessa pakottaa muuttamaan pois kotikunnastaan vain siksi, ettei hänellä ole varaa siellä asumiseen. 

Ei siis ihme, ettei Helsingin veronmaksajien kukkarossa riitä rahaa kustantamaan koululaisille edes pyyhekumeja. Elleivät kaupungin poliittiset päättäjät sitten keksi nostaa asukkaiden veroäyriä.

Ilmiöön puuttui myös Kalle Isokallio blogissaan. Hän maalaili tuoreimmassa kirjoituksessaan maamme poliittista realismia seuraavin sanoin. 

"Yksinkertaisin ohje, jonka ehdokkaalle voi antaa on se, että lupaa hyvää useammalle, kuin kilpailijat. Sitä, mistä otat ne rahat niihin lupauksiisi, sinun ei kannata koskaan tarkentaa... kun vaalien jälkeen totuus iskee päin kasvoja, lupaukset lunastetaan ottamalla velkaa. Velkaa, jonka maamme nuoriso joutuu joskus maksamaan."

Tätä ohjetta lienevät noudattaneet ainakin Sanna Marin (sd) ja hänen hallituksensa ministerit, sillä miten muutenkaan olisi mahdollista, että tuoreessa budjettiehdotuksessa on päätetty rahoittaa valtion menoja yli kahdeksan miljardin euron velalla - plus mahdolliset velkojen lisääntyvät korkomenot. Monet niistä sellaisia, jotka lähtökohtaisesti kuuluisivat ihmisten itsensä rahoitettaviksi. 

Toinen eilen lukemani MT:n juttu oli lukijan mielipidekirjoitus, jossa päiviteltiin Suomesta Etelä-Eurooppaan virtaavia rahavirtoja sekä maamme vuosi vuodelta kasvavaa velkaantumista, vaikka "maksamme maailmanluokassa korkeimpia veroja". Juttu päättyikin toteamaan, että "tätä se sosialismi on, ei kannata yrittää ja ahkeroida, sillä tulosi tasataan talouskuria noudattamattomien maiden kanssa".

Nostin tämän kirjoituksen esiin siksi, että tuossahan se oli mainittu. Siis syy sille, miksi sosialismin kaunis aate ei ole onnistunut koskaan eikä missään luomaan toimivaa yhteiskuntaa, jossa ihmisten olisi hyvä elää. Sillä eiväthän yhteiskunnan rahat riitä, ellei kukaan viitsi yrittää eikä ahkeroida. 

Mutta eipä siinä kai mitään. Sellaistahan se elämämme on ollut jo pitkään tässä sosialistisessa hollituvassa. 

* * *

En malta olla lopuksi kommentoimatta tämän aamun juttua Helsingin sanomissa. Siinä pääkaupungin sosiaalidemokraattinen apulaispormestari "nostaa esille vaietun ongelman Helsingin kouluissa: ´Lapsia, jotka on pitäneet kädessään enemmän puukkoa kuin kynää´".

Uskon, että jokainen arvoisista lukijoistani tietää, että ylivoimaisesti suurin osa noista lapsista on syntynyt perheisiin, joilla on lyhyt historia Suomessa. Enkä siksi puutu siihen asiaan. 

Sen sijaan hämmästelen, että apulaispormestari ja HS haluavat "nostaa esille vaietun ongelman" mainitsematta sanallakaan kaikkien tämän blogin lukijoiden hyvin tietämää tekijää sen taustalla. Ihan kuin ongelmia voisi ratkaista tunnustamatta tosiasioita. 

Sivumennen sanoen: jutun mukaan kaupunki aikoo muuttaa näiden ongelmalasten takia koulupiirien rajoja. Teen siksi ennusteen: Helsingistä muuttaa tuollaisen muutoksen seurauksena - siis mikäli se tehdään - yhä lisää vauraita veronmaksajaperheitä naapurikuntiin tai vähän pidemmällekin.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Virtahevon kokoinen osoitus sosialismin seurauksista
Li Andersson nettoveronmaksajien kukkarolla
Helsingin uutisia

Timo Harakka tahtoo kesyn kotipuudelin

Suomalainen media elää joko veroja keräämällä (Yle), puoluetuella (puoluelehdet), tilaus- ja irtonumeromaksuja keräämällä tai mainoksia myymällä. Nyt kun yhteiskunta on COVID-19-pandemian takia pysähtynyt, on mainoksista koostuva tulonlähde kadonnut. Samoin irtomyyntitulot.

Tähän ongelmaan tarttui liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd) sanoen, että mediaa on "lyöty moukarilla". Niinpä se tarvitsee selvitäkseen yhteiskunnan tukea.

On hyvä, että ministeri on ajoissa liikkeellä pelastaakseen suomalaisen median. Sen sijaan on kuin tuulahdus ummehtuneelta taistolaisten 1970-luvulta, että ministerin asettaman Vihreän langan entisen päätoimittajan ja julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan Elina Grundströmin johtama asiaa pohtinut työryhmä haluaa rahat jaettavaksi harkinnanvaraisesti laadukkaan paikallisen tai alueellisen journalismin tuottamiseen ja journalististen digisisältöjen rakentamiseen.

Toisin sanoen Harakka, Grundström ja kumppanit haluavat suomalaisen vapaan median poliittiseen ohjaukseen, jossa se on alistettu vallanpitäjien mielivallan alaiseksi. Tämän huomasi välittömästi myös Iltalehti, joka julkaisi saman tien pääkirjoituksen, jossa se totesi, että "käytännössä valtion perustama lautakunta päättäisi, minkälainen journalismi on niin laadukasta ja mitkä uutiset niin tärkeitä, että niitä pitää tukea".

Lisäksi Harakka aikoo tarjota medioille valikoimatonta tukea, joka olisi suhteutettu tiedotusvälineiden viime vuonna saamiin tilaus- ja irtonumerotuottoihin. Iltalehti otti myös siihen kantaa todeten, että "vaikka korona on koetellut kovimmin mainostuloista riippuvaisia medioita, tämä tuki sidottaisiin tilaus- ja irtonumerotuottoihin".

Vaikka olenkin useita kertoja moittinut suomalaista mediakenttää vihervasemmistolaisen agendan ajamisesta, on Iltalehden toimitus tässä asiassa oikeassa ja sekä ministeri että hänen työrukkasensa Grundström väärässä. Siksi on tärkeää, että medialle mahdollisesti suunnattava tuki perustuu vain todellisiin tulonmenetyksiin ja kohdistuu kaikille toimituskunnille tasapuolisesti riippumatta niiden mahdollisista poliittisista agendoista.

Erityisen tärkeää on se, ettei mahdollisen tuen jakamiseen käytetä helposti poliittisiksi lipsahtavia laatukriteereitä ja että tuet ovat muille yrityksille mahdollisesti annettavan hätäavun tavoin väliaikaisia. Ensimmäisen osalta perusteena on se, että median tehtävänä on kaikesta huolimatta toimia vallan vahtikoirana, joka välittää vallanpitäjien väärinkäytökset kansan tietoisuuteen. Väliaikaisuus on taas välttämätöntä siksi, että pysyvä tuki asettaisi uudet mediatulokkaat epätasa-arvoiseen asemaan suhteessa vakiintuneeseen lehdistöön, mikä jäykistäisi tiedonvälityksen kentän uusiutumiskyvyttömäksi.

Suomalainen valtamedia puolestaan voisi ryhdistäytyä ja ottaa tehtäväkseen entistä jämäkämmin rehellisen ja ärhäkän vahtikoiransa roolin ja heittää pois roolinsa hallitsijoiden kesynä kotipuudelina, joka makkaranpalaa vastaan on valmis tekemään mitä tahansa.

Timo Harakka ja Elina Grundström voisivat puolestaan istua hetkeksi alas ja miettiä, että onko median sitominen tiukasti kulloinkin vallassa olevien puolueiden agendaan edes heidän edustamansa vihervasemmistolaisuuden kannalta viime kädessä järkevää.

Enkä tarkoita tällä pelkästään mahdollista vallanvaihtoa Suomessa, vaan myös niitä jälkiä, joihin viime vuosituhannen erilaiset vihervasemmistolaiskokeilut johtivat 1920-luvun Neuvostoliitosta 1930-luvun Italiaan ja Saksaan sekä edelleen 1960-luvun Kiinaan ja 1970-luvun Kamputseaan. Ja joiden rippeitä voi käydä edelleen "ihailemassa" Venezuelassa ja Pohjois-Koreassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Käytännön sosialismia
Mediatesti mielipidepamfletti - tiedonvälittäjä -akselilla
Media värittää maailmankuvaamme

Julkisen yritystuen ongelmat ovat opettavaisia

Sanna Marinin (sd) hallitus on reagoinut koronaviruksen seurauksena syntyneeseen yritysten ahdinkoon jakamalla niille rahaa Business Finlandin ja Ely-keskusten kautta. Tämä on tietenkin lähtökohtaisesti erinomainen asia.

Valitettavasti rahanjaosta on syntynyt epäilyksiä kummankin väylän suhteen. Kansanedustaja Ano Turtiainen (ps), jonka yritys on saanut tukea, epäili rahaa menneen jopa pöytälaatikkofirmoille.

Helsingin Sanomien mukaan taas esimerkiksi "koodariyritys, jonka viimeksi raportoitu liikevaihto oli 12 000 euroa, on saanut 84 000 euron tuen. Alle 3 000 euron liikevaihdon raportoinut it-konsultointifirma taas on saanut tukea 85 000 euroa."

Nämä väitteet herättävät kysymyksiä ja Business Finlandin johtaja onkin ilmaissut tyytyväisyytensä siitä, että rahanjaossa mahdollisesti ilmenneet ongelmat selvitetään. Ja samalla todennut senkin, että "oikein toisinkaan ei olisi voitu toimia". Onhan tässä ollut kiire ja hätäapurahan jakaminen tällaisessa tilanteessa on ollut sen toimeksi saaneille tahoille uutta.

Näin kokonaan ulkopuolisena minulla ei tietenkään ole henkilökohtaista tietoa siitä, miten rahaa on jaettu. Mutta koska esille on tullut niin paljon epäilyjä, vaikuttaa vahvasti siltä, että jopa tässä ahdistavassa tilanteessa ovat jotkut katsoneet asiakseen lähteä kalastelemaan taloudellista hyötyä epärehellisillä perusteilla. 

Mikäli näin on, on ensinnäkin syytä esittää tällaisia henkilöitä kohtaan syvää halveksuntaa. Toiseksi on syytä havaita, että julkisen tuen jakamisessa syntyi jälleen ongelmia. Ja ymmärtää se, että juuri tämä on yksi niistä syistä, miksi suunnitelmataloudet eivät pärjänneet viime vuosisadan taloudellisessa kilpailussa. Eivätkä tule pärjäämään myöskään tällä vuosisadalla.

Tästä kaikesta huolimatta on hyvä, että hallitus on päättänyt tukea ahdingossa olevia yrityksiämme. Olisihan niiden laajamittainen kaatuminen koronavirukseen vielä julkisen rahan väärinkäyttöäkin suurempi ongelma maamme taloudelle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Ilmastonmuutos vie kohti sosialismia

Kaupungin vuokra-asunnoista ja sosialismin kirouksesta

Budjetti heijastaa hallituksen uskoa keskusjohtoisuuteen

Laittomat maahanmuuttajat veronmaksajien piikissä

Helsingin Sanomien mukaan paperittomat eli maassa laittomasti elävät ihmiset saavat pääkaupunkimme veronmaksajien piikkiin laajennettuja terveyspalveluita eli hoitoa mm. kroonisiin vaivoihinsa ja suun terveydenhuoltoon. Näin siitä huolimatta, ettei niihin ole samanlaisia yleishyödyllisiä syitä kuin akuuttien tarttuvien tautien hoitamiseen tai niitä vastaan rokottamiseen valtaväestön suojelemiseksi.

Helsingin kaupunki antaa veronmaksajiensa piikkiin näille laittomille maassaläjille myös suoraa rahallista tukea. Oikaisun mukaan yhteensä 260 euroa kuussa. 

Kaiken kaikkiaan arviot paperittomien määrästä Helsingissä vaihtelevat 1 500–5 000 välillä ja määrän arvellaan kasvavan tulevaisuudessa. Kiireettömien vaivojen terveyspalvelut ja ilmainen raha eivät ainakaan ehkäise tätä kehitystä.

Tähän tilanteeseen yritti Perussuomalaisten valtuustoryhmä saada muutama kuukausi sitten muutoksen, mutta se ei saanut kannatusta. Siten pääkaupunkimme veronmaksajat kustantavat myös jatkossa laittomille maassaolijoille sellaisia palveluita, joihin Suomen lainsäädäntö ei heitä velvoita, mutta joka kaupunginhallituksen päinvastaisesta "uskomuksesta" huolimatta on lähtökohtaisesti omiaan ylläpitämään laittomia maahanmuuttajia Helsingissä.

Tämän kaiken tekee käsittämättömäksi se, ettei laittomien maahanmuuttajien ylenpalttisille palveluille ole parhaan saatavissa olevan tiedon mukaan kansan enemmistön hyväksyntää. Sama koskee Al-Holin leiriltä maahan hallituksen selkärangattoman päätöksen seurauksena mitä todennäköisimmin maahamme kyörättäviä terroristinaisia.

On siis jälleen kerran syytä nostaa keskusteluun sveitsiläistyyppinen suora demokratia, jossa kansanäänestykset täydentävät edustuksellisen demokratian puutteita sellaisissa asioissa, jotka eivät muodosta ensisijaista perustetta äänestäjien puolue- tai ehdokasvalinnalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muistutus paperittomien palveluista alleviivasi hallitusneuvotteluiden tärkeyttä
Mediaharhautus laittomuuden edistämiseksi
Miksei Moataz saa jäädä Suomeen?

Susanna Koski havaitsi kaksinaismoralismia

Kokoomuksen Susanna Koski otti kantaa kirkon ympäristönsuojeluinnostukseen. Hänen mukaansa "kirkkoherroilla tuskin on ilmastopolitiikasta osaamisen kovinta ydintä" - ja on mitä todennäköisimmin oikeassa.

Samalla Koski toi esille kirkon kaksinaismoralismin siinä, että kristilliset seurakunnat ovat saaneet viime vuonna yhteensä 22 miljoonaa euroa tuottoa metsistään. Mikäänhän ei estäisi seurakuntia suojelemasta oma-aloitteisesti metsäomaisuuttaan ja sitä kautta lisäämästä maamme hiilinieluja ja metsiemme monimuotoisuutta - sikäli kuin metsien museoimisesta sellaisia edes seuraa. 

Suomen kirkko on muutenkin politikoinut viime aikoina näyttävästi. Muistamme erityisesti sen ylimmän paimenen aktiivisen roolin viranomaisten työn vaikeuttamiseksi laittomasti maassa oleskelevien elintasopakolaisten suhteen.

Toki kirkolla on kansalaisjärjestönä oikeus tuoda esiin poliittisia näkemyksiään. Samalla voidaan kuitenkin kysyä, vastaavatko kirkon johdon näkemykset seurakuntalaisten näkemyksiä. Eli ovatko piispat ja kirkkoherrat pikemminkin omalla kuin seurakuntalaistensa (saati Suomen kansalaisten) asialla?

Jos vastaus edelliseen kysymykseen on - kuten luulen - että omalla asiallaanhan he ovat, olisi ryhdyttävä miettimään myös valtion osallistumista kirkollisveron keräämiseen. Eikö olisi reilumpaa, että myös kirkko keräisi kymmenyksensä suoraan seurakuntalaisilta sen sijaan, että se rasittaisi sekulaaria valtiota varojenkeruullaan?

Valtiolla tulisikin olla suhteessa seurakuntaan pragmaattinen toimintatapa. Eli mikäli kirkkoa tuetaan nykyisin käytössä olevalla tavalla, tulisi sen pysyä omassa lestissään ja hoitaa vain seurakuntalaistensa hengellisiä tarpeita ja heidän hyvinvointiaan, eikä ainakaan hankaloittaa maallisen vallan toimintaa tai toimia poliittisena painostusjärjestönä asioissa, joissa sillä ei ole osaamista.

Erityisen tuomittavaa tässä suhteessa on etsiä lain rajoja poliittisissa kiistakysymyksissä. Enkä totta puhuakseni näe, miten kaksinaismoralismi Jumalan nimissä toimittaessa olisi eduksi jo Suomessakin vähintään tuhatvuotiselle kristilliselle perinteelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hoksaamaton ja huomaamaton piispa
Helluntaiseurakunnat muutoksen edessä
Uskonnon, uskontotiedon vai logiikan opetusta?

Li Anderssonin usko Homo sovieticukseen

Puheenjohtaja Li Andersson (vas) kirjoitti mielipidekirjoituksessaan näkevänsä "hyvinvointivaltion suurimpana uhkana työssä käyvien keskiluokkaisten ymmärryksen puutteen sitä todellisuutta kohtaan, jossa suomalaiset pienituloiset elävät". Hän ilmoitti pelkäävänsä, että "kun sosiaaliturvaa monimutkaistetaan yhä uusilla velvoitteilla, lopputuloksena on tilanne, jossa hyvinvointivaltio palvelee heikoimmin niitä, joita varten se on rakennettu".

Andersson arveli, että monet keskiluokkaiset ajattelisivat siten, että pienituloisten kohdalla kontrolli olisi parempi kuin luottamus. Ongelman ratkaisemiseksi hän ehdotti palveluiden parantamista, henkilökohtaisen tuen lisäämistä, opiskelun helpottamista, palkkatuettua työllistämistä sekä rangaistusten vähentämistä.

Äärivasemmiston mahtinainen puhui mielestäni kauniita sanoja. Siis sellaisia, joilla on sosialismia ennenkin perusteltu.

Kaikkihan muistamme vaikkapa Homo sovieticuksen, joka ensin tarkoitti yhteisen hyvän puolesta pyyteettömästi uurastavaa henkilöä, jollaiset osoittautuivat suuressa sosialistisessa kokeilussa valtavasta propagandasta huolimatta tilastoharvinaisuuksiksi tai jopa puhtaiksi haavekuviksi. Niinpä koko nimitys kääntyi nopeasti itsensä irvikuvaksi.

Minun käsitykseni mukaan vähäosaiset ihmiset eivät kuitenkaan ole Homo sovieticuksia nimen kummassakaan merkityksessä. Sen sijaan he ovat enimmäkseen tavallisia ihmisiä, joilla on - kaikkien muiden tavoin - halu elää tavallista elämää ja hankkia itse oman ahkeruutensa avulla toimeentulo ja itsensä sekä muiden ihmisten kunnioitus.

Näiden kunnon ihmisten joukossa on kuitenkin myös niitä, joilla on syystä tai toisesta halu elää yhteiskunnan taakkana. Muutamat heistä ovat jopa tulleet julkisuuteen julistamaan tätä haluaan.

Yhteiskuntamme kestää kyllä muutamien työtä kaihtavien elättämisen, mutta jopa Sipilän hallitus ymmärtää, ettei tuo joukko voi kasvaa kovin suureksi. Samalla työtä tekevä keskiluokka lienee halukas tukemaan ilman omaa syytään työtä vailla olevia kanssaihmisiään, mutta kieltäytyy elättämästä niitä, jotka eivät ole vastavuoroisesti halukkaita kustantamaan yhteiskunnan palveluita työnteollaan.

Oikeudenmukaisuuden kunnioitus ja väärintekijöiden rankaiseminen ovat käyttäytymistutkimusten mukaan ihmiselle lajityypillistä käytöstä. Kyse ei siis ole enemmästä eikä vähemmästä kuin geeneihimme kirjatusta käyttäytymiskoodistosta. Siksi se ei hyväksy loisintaa, mutta kuitenkin kunnioittaa itsestään vastuun ottamista niin omalla kuin muidenkin kohdalla.

Näistä syistä on tärkeää, että järjestelmä on rakennettu siten, että työntekohaluisten työllistymistahdollisuudet maksimoidaan, työtä tekevien yhteiskunnan ylläpitoon käyttämä verorasitus pidetään hyväksyttävällä tasolla ja järjestelmän väärinkäyttäminen minimoidaan. Nähdäkseni aktiivimalli on yksi tapa pyrkiä toteuttamaan nämä kaikki kolme ehtoa.

Tosin vielä paremmin ne toteutuisivat mielestäni nälkärajalle asetetun kansalaispalkan kautta. Silloin jokainen työtunti nostaisi elintasoa, väärinkäyttäjiä tuskin olisi ja verorasituskin asettuisi kohdalleen, mikäli samalla vapautettaisiin harkinnanvaraisen tuen jakamiseen rakennettu valtava koneisto tuottavaan työhön.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistä työllisyys syntyy?
Aktiivimallia puoltaa moni asia
Starttirahojen loppuminen alleviivaa kansalaispalkan tarvetta

Aktiivimallia puoltaa moni asia

Lehdet ovat eilen ja tänään uutisoineen ns. aktiivimallin peruuttamista vaativasta kansalaisaloitteesta. Sen mukaan työnhakija ei päätä rekrytointiprosessin tuloksista, eikä järjestä työllisyyspalveluita, joten on kohtuutonta rangaista työnhakijaa.

Toisin sanoen kansalaisaloitteen allekirjoittajien näkemyksen mukaan aktiivimallissa on kyse rangaistuksesta syyttömille. Mallin kehittäneen hallituksen mukaan kyse ei kuitenkaan liene rangaistuksesta, vaan työttömyysturvan varaan jäämisen tekemisestä vähemmän houkuttelevaksi.

Tarkalleen ottaen aktiivimallissa on kyse siitä, että "työttömän työnhakijan on tarkastelujakson aikana täytettävä niin sanottu aktiivisuusedellytys, jotta työttömyysetuutta maksetaan täysimääräisenä myös tarkastelujakson jälkeen". Se tarkoittaa joko työn tekemistä tai sen saamisen mahdollisuuksia parantaviksi katsottuihin toimiin osallistumista.

Aktiivimallin puolesta ja sitä vastaan on julkisuudessa esitetty railakkaita argumentteja ja puhetta on ollut jopa lakoista. Etlan tutkimusjohtaja Niku Määttäsen mukaan malli todennäköisesti vähentäisi jonkin verran työttömyyttä, vaikka kritisoikin sitä, etteivät työllistymisen tai edes koulutuksen mahdollisuudet ole kaikkialla samanlaiset.

Omalta osaltani olen mallin kannalla - tai ainakin sitä on syytä kokeilla. Ellei malli sitten osoittaudu toimivaksi, on sitä syytä kehittää. Näkemykseeni on kolme syytä.

Ensinnäkin työttömyys on rasittanut maatamme jo lähes puoli vuosisataa alkaen vuoden 1974 öljykriisistä. Tilanne on sekä taloudellisesti, sosiaalisesti, inhimillisesti että yhteiskuntamoraalisesti kestämätön.

Toiseksi on käynyt ilmi, että osa työttömistä on tehnyt toisten työnteon tuloksilla loisimisesta elämäntavan - minkä tulkitsen merkiksi työttömänä olemisen liiallisesta houkuttelevuudesta. Tarkennettakoon tässä, että loisimiseksi katson sen, kun työkykyinen henkilö jättää tarkoituksella oman kortensa kantamatta yhteiseen kekoon - en siis tarkoita tällä esimerkiksi työkyvyttömiä, joiden ei edes kuuluisi olla työllisyystoimien piirissä tai eläkeikää lähestyviä, joiden työllistymismahdollisuudet ovat todellisuudessa olemattomat.

Kolmanneksi maatamme on viime vuosikymmeninä kansoitettu ihmisillä, jotka eivät itse, eivätkä edes heidän jälkeläisensä, syystä tai toisesta näytä kykenevän työntekoon. Seurauksena on etnisesti jakautunut polarisaatio ja sen mukanaan tuomat yhteiskuntaongelmat. Tämä kehitys on pystyttävä estämään, mutta koska etnisesti suunnatut pakotteet eivät ole yleisesti hyväksyttyjä on uussuomalaisen väestönosan syrjäytymistä pyrittävä ehkäisemään yleisillä keinoilla.

Toisaalta olen sitä mieltä, etteivät yhteiskuntamme ongelmien todelliset ratkaisut löydy ainakaan pelkästään työttömien aktivoimisesta. Sen sijaan ne löytyvät kyvystämme menestyä kansainvälisessä kilpailussa ja sitä kautta alati uusien työpaikkojen luomisessa.

Se puolestaan edellyttää monia asioita: tutkimusta ja koulutusta, kannustetta ja rohkeutta toteuttaa omia ideoitaan yrittäjänä sekä valmiutta ottaa vastaan työtä sieltä, mistä sellaista on saatavilla - vaikka se sitten vaatisi uudelleenkouluttautumista tai olisi ns. paskaduunia. Näissä kaikissa yhdet avaimet ovat maan hallituksella ja muilla vallanpitäjillä. Toiset avaimet löytyvät yrityksiltä. Ja kolmannet kaikilta kansalaisilta.

Suorimmin julkisen vallan rooli näkyy tutkimuksen ja koulutuksen laadusta huolehtimisena, mutta ei voi väheksyä myöskään poliitikkojen vaikutusta yrittäjyysilmapiirin ja -edellytysten luomisessa. Tutkimuksen tekemisen osalta on viime vuodet menty pelkkää takapakkia, eivätkä uudenlaiset ongelmaoppilaat kouluissa ainakaan helpota ratkaisujen löytämistä osaajapulaan.

Sen sijaan yrityselämän toimintaedellytysten luomisessa Suomi on onnistunut ainakin kohtuullisesti. Sen osoitti kouriintuntuvasti Nordean pääkonttorin siirtyminen Ruotsista Suomeen - toki länsinaapurin yritysvihamielisen ilmapiirin saattamana.

Kaiken kaikkiaan Suomen talouden tulisi perustua ainutlaatuiseen osaamiseen, jolla on sellaista kysyntää koko maailmassa, joka mahdollistaa korkean tulotason koko väestölle. Esimerkkeinä voidaan nähdä vaikkapa peli-, metsä- tai laivanrakennusteollisuutemme, mutta samalla on muistettava, että ne kaikki ovat kovasti kilpailtuja ja/tai suhdanneherkkiä toimialoja, joten yritystoiminnan pohjan laajentaminen erityisesti kulutustavaroiden tuottamiseen loisi vakautta maamme taloudelle.

Mutta palatakseni itse kansalaisaloitteeseen. Kaikki se raha, jota käytämme työttömien elättämiseen on pois muusta julkisesta toiminnasta kuten tutkimuksesta, koulutuksesta ja terveydenhuollosta sekä myös maassamme tehdyn työn määrästä. Siten työttömyys luo paineita joko julkisen palvelutason laskemiseen tai veroasteen pitämiseksi korkealla tasolla - tai ellei poliittinen rohkeus riitä kumpaankaan, lisävelan ottamiseen.

Samalla työttömien työpanos on pois siitä osaamiskentästä, jonka pohjalta uudenlaiset innovaatiot voisivat syntyä. Otan esimerkiksi nyt puheena olevan kansalaisaloitteen tekijän, joka on tehnyt töitä muun muassa it-alalla markkinoinnin ja projektinhallinnan tehtävissä sekä opiskellut kahta eri korkeakoulututkintoa, vaikka ei olekaan valmistunut.

Tämä tausta antaa hänelle erinomaisen lähtökohdan kehittää osaamistaan tämän päivän työelämää tai vaikka yrityksen perustamista varten. Opiskeluaikana saamansa tiedot hän voisi halutessaan viedä loppuun tai ainakin päivittää tätä päivä vastaaviksi. Tai ellei siihen riitä kiinnostusta, hän voisi hakea ja ottaa vastaan ns. paskaduunin, jotta sitä varten maahamme ei tarvitsisi työllistää ulkomaalaista tekijää, vaan verot ja kulutus kiertäisivät takaisin koko suomalaisen yhteiskunnan hyväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Palkankorotusten sijaan investointi tulevaisuuteen
Köyhät kyykkyyn vai töihin?
Koska ja miten Suomen yrityssektori kääntyy kasvuun?

Mitä VATT:in vuokratukitutkimus osoitti ja mitä ei?

Eilen julkaistiin vuoratukiin liittyvä tutkimustulos,  jonka media otsikoi yleisesti tarkoittavan, ettei vuokratuki nostaisi vuokria tai ainakin vaikutus olisi luultua vähäisempää. Tässä esimerkkejä: Yllättävä tutkimustulos: avokätinen asumistuki ei nostakaan vuokria, Tuore tutkimus murskasi myytin? - "Asumistuki vaikuttaa vuokriin luultua vähemmän", VATT ei tunnista kytkyä vuokrien ja asumistukien välillä ja VATT kumoaa sitkeän väitteen: Asumistuki ei vaikuta vuokriin.

Sylttytehdas eli itse tutkimuksen tekijä eli Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT otsikoi tiedotteensa näin: Asumistuki vaikuttaa vuokriin luultua vähemmän. Mutta miten asia oli oikeasti?

Se selviää VATT:in tiedotteesta. Sieltä löytyi seuraavat tekstinpätkät, jotka kertovat mitä tutkimuksessa löytyi ja mitä ei.

"Tutkimuksen mukaan vuokrat eivät ole korkeampia asunnoissa, joihin maksetaan avokätisemmin asumistukea... Tulokset eivät kuitenkaan kerro esimerkiksi siitä, nostaako asumistukijärjestelmä sinänsä yleistä vuokratasoa."

Niinpä niin. Ainakaan itse en ole koskaan kuvitellutkaan, että tukitoimista seuraisi samalla markkina-alueella tuettujen asuntojen korkeampaa hintaa suhteessa omalla rahalla maksettaviin asuntoihin. Vuokraajahan vuokraa asuntonsa eniten maksavalle riippumatta tämän tulolähteestä.

Sen sijaan on selvää, että tuet ovat nostaneet potentiaalisten vuokralaisten maksukyvyttömimmän osan maksukykyä. Siten he ovat vuokramarkkinoilla kyenneet kilpailemaan tasapäisemmin vuokransa kokonaan itse maksavien kanssa.

Se taas johtaa väistämättä vuokrahaitarin alapään hintojen nousuun. Ja kuten edellä jo tuli todettua, täysin riippumatta siitä, onko nuo asunnot vuokrattu tukien avulla tai ilman. Tämä tarkoittaa, että erityisesti vähävaraisimpien tukijärjestelmien ulkopuolella olevien vuokrat ovat kalliimpia kuin ne ilman vuokratukia olisivat.

Vuokratuki siis epäilemättä nostaa keskimääräisiä vuokria, mutta ei VATT:in tutkimuslogiikan mukaan vuokrattujen asuntojen välillä, vaan ainoastaan ja nimenomaisesti niiden alapäästä. Nyt uutisoitu tutkimusasetelma puolestaan oli sellainen, ettei se olisi edes teoriassa voinut tunnistaa tukien tosiasiallista vaikutusta vuokratasoihin. Näin ollen VATT:in tutkimus ei osoittanut, etteivätkö vuokratuet valuisi vuokranantajien taskuihin, kuten ne edelle kirjoittamani perusteella mitä todennäköisimmin tekevät.

Vuokralaisten kannalta vuokratuilla on kuitenkin se hyvä puoli, että halvimpien vuokrien nousu saattaa innoittaa ihmisiä vuokraamaan enemmän asuntoja, jolloin vuokra-asuntotarjonta saattaa niiden seurauksena olla suurempi kuin se olisi vapaan kilpailun tilanteessa. Tästä ei kuitenkaan liene olemassa tutkimusnäyttöä.

Median - ja miksei VATT:in tiedotteenkin - kannalta on mielenkiintoista nähdä, että tutkimuksen uutisoinnin otsikointi oli lievästikin sanottuna harhaanjohtavaa. Näin siitä huolimatta, että lehdistön tekemistä jutuista löytyi myös tieto siitä, ettei tutkimuksesta voi vetää johtopäätöstä tukien vaikutuksista yleiseen vuokratasoon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Asumistukileikkurin vaikutuksista
Itsestäänselvyyksiä
Ratkaisuehdotus Helsingin asuntopulaan ja maaseudun näivettymiseen

Itsestäänselvyyksiä

Helsingin Sanomat uutisoi tänä aamuna, että aktiivisesti hoidetut sijoitussalkut tuottavat heikommin kuin passiivinen omistus. Se mainitsee syyksi aktiviseen salkunhoitoon liittyvät kulut, jotka olisi tarkoitus saada takaisin sijoitusten paremman tuoton kautta.

On kuitenkin itsestään selvää, ettei salkunhoitaja voi tuottaa omaa palkkaansa vapailla markkinoilla, ellei hän omaa salattua tietoa. Sellaista kutsutaan sisäpiiritiedoksi, eikä sen hyödyntäminen ole sallittua, vaikka sitä olisikin käytössä. Tämä ei tarkoita, ettei sisäpiiiritietoa pyrittäisi hyödyntämään, mutta rikoksena se "kannattaa" tehdä vain omaksi eduksi - ei siis sijoitussalkun eduksi.

Toinen seikka, joka saattaa vaikuttaa aktiivisen salkunhoitajan menestykseen jäi kirjoituksessa mainitsematta. Tarkoitan salkunhoitajan tai hänen työnantajansa oikeutta hyödyntää sijoitussalkkua omien riskiensä pienentämiseen.

En tiedä käytetäänkö keinoa todellisuudessa, mutta sijoitussalkun avulla esimerkiksi pankkiiriliike voi siirtää omia ongelmallisiksi osoittautuneita sijoituksiaan sijoitussalkun omistajien ongelmaksi. Tästä mahdollisuudesta on ainakin joissain sijoitussopimuksissa oikein erillinen (joskin epäsuora) maininta eli kaupanteko salkunhoitajan edustaman yrityksen kanssa on sallittu.

* * *

HS uutisoi myöskin, että Suomi jatkaa somaleille ja arabeille suunnattua kampanjaa, jonka tarkoituksena on vähentää Suomeen suuntautuvaa turvapaikkaturismia. Tarakoitukseen on myönnetty 230 000 euroa.

Kuluneena vuonna Suomeen on otettu vastaan yli 30 000 turvapaikkahakemusta. Ministeri Mäntylän (ps) mukaan jokainen Suomeen saapunut turvapaikanhakija, siis myös kansainvälistä suojaa tarvitsematon, maksaa veronmaksajalle keskimäärin 13 000 euroa.

Kampanja on siis taloudellisesti kannattava, mikäli sen seurauksena maahamme jättää saapumatta 18 elintasoshopparia. Luulisi olevan itsestään selvää, että tarkoitukseen kannattaisi myöntää isompikin rahapotti, kun voitolle pääsemiseen ei tarvita kuin 0,6 promillen vähennys tulijamääriin.

* * *

Yle puolestaan kertoi yöllä, että Norjaan perustetaan oma ministerinposti maahanmuttoasioille. Siihen nimitetään ministeriksi nainen, joka pitää Euroopan nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa järjettömänä. Hän on mm. moittinut "kiltteyden tyranniaa, joka vallitsee Norjan yhteiskunnassa kuin painajainen".

Lienee itsestään selvää, että Norjan maahanmuuttopolitiikka järkeistyy jatkossa. Suomessa samasta asiasta vastaa Petteri Orpo (kok).

* * *

Yle kertoi myös selvityksestä, jonka mukaan merkittävä osa köyhille tarkoitettusta asumistuesta valuu Helsingissä hyvätuloisille. Taustalla lienevät lähinnä ihmiset, jotka ovat aikanaan saaneet tuetun vuokra-asunnon arvokkaalta asuinpaikalta, mutta vaurastuneet myöhemmin.

Minusta asiassa ei ole ihmettelmistä, sillä onhan maailman sivu ollut selvää, että julkinen puuttuminen markkinoiden toimintaan aiheuttaa vääristymiä ja väärinkäytöksiä. Sen sijaan poliittisen päätöksenteon piiriin kuuluu sen arvoiminen, onko tämä haitta suurempi kuin tukitoimista saatava hyöty.

Asumisen tukemisen osalta ei Ylen uutisoiman tutkimuksen mukaan ole saavutettu ainakaan yhtenä tavoitteensa ollutta sosiaalista sekoittumista. Tämänkin pitäisi olla itsestään selvää, koska ikäviltä asuinalueilta kaikkoavat ymmärrettävästi ne, joilla on siihen varaa. Sen sijaan miellyttävässä ympäristössä asuvalla ei ole samanlaista tarvetta muuttaa vuokra-asunnostaan pois vaikka varallisuus olisikin kasvanut.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajat pois maalta vai pitäisikö heidän sittenkin sijoittaa maalle?
Rahaa riittää yhteen vaan ei toiseen
Avaimia tulevaisuuteen

Starttirahojen loppuminen alleviivaa kansalaispalkan tarvetta

Tämän päivän Helsingin Sanomat nostaa esiin kahdessa jutussa (tämä ja tämä) starttirahojen loppumisen. Ja sen, ettei hallituksella näyttäisi olevan aikomustakaan etsiä lisärahoitusta tähän tarpeeseen.

Lehden huoli on erittäin aiheellinen, sillä jokainen kannattava uusi yritys lisää Suomen taloudellista toimeliaisuutta ja tuo sitä kautta maallemme hyvinvointia. Jos tie kannattavuuteen on mahdollista ainoastaan pienen alkuvaiheen tuen kautta, saa yhteiskunta tukeen investoimansa varat nopeasti takaisin.

Helsingin Sanomat ehdottaakin, että starttirahojen nyt loputtua tarpeeseen voisi käyttää työttömyyskorvauksiin korvamerkittyjä rahoja.Tämä ratkaisisi ongelman, mutta epäilen onko työttömyyskorvauksiinkaan varattu ylimääräistä rahoitusta.

Nyt käsillä oleva tilanne onkin akuutti esimerkki järjestelmämme toimimattomuudesta. Ratkaisua siihen pitäisi hakea kansalaispalkasta eli perustulosta, joka maksettaisiin kaikille Suomen kansalaisille.

Oman näkemykseni mukaan kanslaispalkka tulisi pitää niin pienenä, ettei se houkuttaisi ketään jäämään työelämän ulkopuolelle eikä sosiaaliturvan perässä tulevia maahanmuuttajia; eikä sen päälle voisi saada harkinnanvaraisia tukia. Samalla voitaisiin myös laskea kaikkia palkkataulukoita kansalaispalkan verran, jolloin ihmisten palkkaaminen työtehtäviin kävisi yrityksille nykyistä kannattavammaksi, mutta olisi palkansaajien kannalta neutraali.

On siis aika lopettaa saivartelu ja antaa hallitukselle täysi tuki sen pyrkimyksessä teettää kokeilu kansalaispalkasta - ja mikäli se näyttäisi toimivan laajentaa malli koko maahan. Varat siihen saataisiin nykyisen monimutkaisen työttömyysturvan purkamisesta. Samalla työn tarjonta lisääntyisi, mikä Juhana Vartiaisen mukaan jo itsessään lisää työllisyyttä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko suomalainen sisimmässään sosialisti?
Kyllä kansa tietää
Kansalaispalkka

Työelämän tasa-arvosta puhuminen on älyllistä epärehellisyyttä

Suomeen on jo jonkin aikaa suunniteltu kotihoidon tuen muutosta. Sen tarkoituksena on jakaa lastenhoito nykyistä tasaisemmin äidin ja isän välille, kun nykyisin pienokaisten kotihoitoon liittyvät vapaat kuittaa lähes aina äiti.

Uudistuksen tarkoituksena on lisätä sukupuolten välistä tasa-arvoa. Tämä on nähtävissä tarpeelliseksi ainakin kahdesta syystä.

Ensimmäinen liittyy siihen, että isät jäävät monissa perheissä lastenhoidossa vähäisempään asemaan kuin naiset. Niinpä he joissain tapauksissa jäävät lapsille vieraammiksi kuin äidit ja saattavat jopa vetäytyä kokonaan kasvatusvastuusta.

Toinen syy puolestaan liittyy työmarkkinoiden realismiin. Meillä on Suomessa loistavasti opintonsa hoitavat nuoret naiset, mutta huippupapereista huolimatta työnsaanti on heille vaikeaa. Syynä on tietenkin se, että monen työnantajan mielessä pyörii riski siitä, että vastarekrytoitu nainen jääkin vuoden, parin kuluttua äitiyslomalle aiheuttaen yritykselle sekä kuluja että sijaisen hankkimiseen liittyvää vaivaa.

Molemmat edellä mainitut ongelmat poistuisivat, jos työnantajalla ei rekrytointitilanteessa olisi palkattavan sukupuoleen liittyvää lisääntynyttä riskiä. Näin nuorten naisten työnsaantimahdollisuudet kasvaisivat oleellisesti - ja samalla heidän mahdollisuutensa edetä suomalaisilla työmarkkinoilla paranisivat.

Tämän uudistuksen äänekkäimpiä vastustajia ovat luultavasti pitkää vanhempainvapaata suunnittelevat äidit. Heidän mukaansa valtiovallan ei tule puuttua lastenhoitoon vaan se on perheen sisäinen asia. Lapsen paras hoitajahan on äiti.

Tämä on tietenkin totta, mutta nämä äidit tuskin tarkoittavat, että julkisen vallan tulisi lopettaa tuki lasten kotihoidolle varhaisina vuosina. Valtiovallan puuttumista perheiden elämäänhän sekin on.

Toisin sanoen uudistusta vastustavat äidit eivät oikeasti vastusta valtiovallan puuttumista perheen asioihin, vaan ainoastaan lyhentyvää heille kohdistuvaa korvausaikaa. Mutta vanha totuus on, että se joka maksaa, myös päättää. Näin tässäkin asiassa.

Entä puolueet?

Alexander Stubbin Kokoomus ajaa uudistusta voimakkaasti. Juha Sipilän Keskusta ja Timo Soinin Perussuomalaiset puolestaan vastustavat, mutta haluaisivat kuitenkin jakaa kotihoidon kustannuksia nykyistä tasaisemmin. SDP puolestaan aikoo torpata koko uudistuksen, vaikka on aiemmin liputtanut sen puolesta.

Näillä näkymin on siis melko selvää, ettei kotihoidon tukea aiota jatkossakaan jakaa isän ja äidin kesken. Niinpä Suomeen ei tule myöskään naisten ja miesten täydellistä tasa-arvoa työmarkkinnoilla.

Siten nuorten naisten kynnys vakinaiseen työsuhteeseen on myös jatkossa korkeampi kuin miesten. Samoin heidän etenemistään työuralla estää äitiyslomilla vietetty aika, jonka aikana miehet ehtivät meritoitua heidän ohitseen. Niinpä miesten ja naisten tasa-arvosta työmarkkinoilla puhuminen on tässä tilanteessa yksinkertaisesti älyllistä epärehellisyyttä - ainkin kaikkien muiden isojen puolueiden kuin kokoomuksen äänestäjiltä.

Mutta samaan hengenvetoon voidaan kysyä myös, että eikö elämän tärkein asia ole sittenkin perheonni, jota lasten osalta pystyy parhaiten tarjoamaan heitä rakkaudella hoitava äiti? Miksi kenenkään siis pitäisi edes pyrkiä työelämän tasa-arvoon?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
800 euroa per lapsiperhe on mennyt vuosi toisensa jälkeen hukkaan
Hallitus haluaa hoitaa koko maailman pitkäaikaissairaat terveiksi!
Lapsettomuus ja kestävyysvaje

TEM:in Tiainen hoitaisi pitkäaikaistyöttömyyden syiden sijasta niiden oireita

Entinen äärikommunistien presidenttiehdokas Pekka Tiainen on tehnyt ehdotuksen pitkäaikaistyöttömyyden lopettamiseksi. Hänen mukaansa pitkäaikaistyöttömyys saadaan nujerretuksi palkkatuen avulla.

Ehdotus on siinä mielessä ihan hyvä, että jos työttömän työllistämiskustannukset alenevat, myös hänen rekrytointinsa kynnys alenee. Ainakin niin pitkäksi aikaa kuin palkkatukea maksetaan.

Jos palkkatuki sovittaisiin yhdeksäksi kuukaudeksi, kuten Tiainen ehdottaa, antaisi se työllistettävälle mahdollisuuden osoittaa työnantajalle olevansa palkkaamisen arvoinen ja näin päästä pysyvämminkin kiinni työelämään. Näin etenkin yksityisellä sektorilla.

Ehdotuksella on kuitenkin myös monia varjopuolia.

Ensinnäkin palkkatuen nykystä runsaampi käyttö lisäisi julkisten varojen käyttöä, vaikka iso osa saataisiinkin takaisin verotuloina ja syrjäytymiskustannusten vähenemisenä.

Toiseksi, se ei tervehdyttäisi taloutemme rakenteita, vaan pikemminkin hoitaisi näkyviä oireita. Eihän työttömyyden perimmäisenä syynä ole henkilön palkkaamisprosessi vaan työpaikkojen puute.

Kolmanneksi, kuten kaikki tuet, palkkatuen nykyistä runsaampi käyttö vääristäisi entisestään markkinatalouden toimintaa. Siis työmarkkinoita. Ei liene epäilystäkään, etteivät monet työnantajat käyttäisi nykyistä helpommin myönnettävää tukea tavoilla, jotka eivät vastaa sen tarkoitusta. Näin etenkin kuntasektorilla, jonka Tianen haluaisi ottaa tuen hyödyntäjien piiriin.

Minusta työttömyyden nujertamisessa pitäisikin lähteä mieluummin työpaikkojen tarjonnan kasvattamisesta kuin verorahojen polttamisesta. Mutta miten se tapahtuisi?

Osavastauksen kysymykseen annoin oikeastaan jo eilen kirjoittaessani yrittämisen esteistä Suomessa. Keinona voitaisiin käyttää ainakin pienten yritysten toimintaan liittyvän byrokratian vähentämistä, yrittäjän ammatin houkuttelevuuden lisäämistä, yrityksiin liittyvän byrokratian vähentämistä, ensimmäisen palkkatyöläisen rekrytointiriskin pienentämistä sekä palkkatyöstä saatavien etujen vähentämistä. Tavoitteena ei siis tulisi olla pelkästään PK-yritysten määrän lisääminen, vaan myös niihin sijoittuvien työpaikkojen määrän kasvattaminen.

Koska Suomessa on muuhun EU:hun nähden noin viidenneksen vaje PK-yrityksiin sijoittuvista työpaikoista, en epäile hetkeäkään etteikö maahamme syntyisi runsaasti uusia työpaikkoja varsin vähäisilläkin toimenpiteillä. Mutta yhtä varmaa on sekin, ettei näitä työpaikkoja synny ilman oikeita toimenpiteitä; eikä ainakaan julkisia menoja kasvattamalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yrittämisen kannukset kuntoon!
Iloitkaamme irtisanomisesta
Keinoja Suomen talouden piristämiseksi on, mutta onko halua?

Veronkierto on vasemmiston mielestä hyväksyttävää

Heidi Hautalan veronkierron paljastuminen on johtanut varsin paljastavaan lumipalloefektiin, joka kertoo meille äänestäjille karua kieltä edustajiemme rehellisyydestä ja loogisesta ajattelukyvystä.

Ensin paljastui, että kuusi ministeriä on kieltäytynyt kommentoimasta omia kokemuksiaan veronkierrosta. Nämä ministerit ovat lähinnä vasemmistopuolueista. Sitten vielä vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula ilmoitti hyväksyvänsä versonkierron monissa tapauksissa, ja piti tätä joskus jopa eettisesti hyväksyttävänä.

Tässä vaiheessa näyttäisikin siis olevan niin, että ainakin kansanedustajien Heidin Hautala (vihr), Anna Kontula (vas), Paavo Arhinmäki (vas), Jari Koskinen (kok), Maria Guzenina-Richardson (sd), Merja Kyllönen (vas), Erkki Tuomioja (sd), Krista Kiuru (sd) ja Jutta Urpilainen (sd) mielestä veronmaksu ei ole tärkeää, mikäli sitä kiertämällä voi saada henkilökohtaista etua. Näin siitä huolimatta, ettei kansanedustajalla pitäisi olla puutetta pikkurahasta.

Toki myös Carl Haglund (rkp), Alexander Stubb (kok), Jyrki Katainen (kok) ja Jan Vapaavuori (kok) vastailivat kysymykseen epäilyttävästi, mistä jokainen vetäköön omat johtopäätöksensä. Mutta näistä huolimatta tässä tapauksessa hämmästyttävintä on politiikan vasemman laidan edustajien ajatusmaailma.

Noin yleisesti ottaenhan sekä vasemmistopuolueet että vihreät ovat profiloituneet yhteiskunnan epätasaisen tulonjaon vastustajina. Siis köyhemmän kansanosan puolustajana. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi ylivoimaisesti tärkein mekanismi on ollut progressiivinen verotus, jonka pohjaa he nyt näyttäisivät omilla toimillaan syövyttävän. Toisin sanoen he näyttäisivät sittenkin vastustavan yhteiskunnan tulonjaon oikaisemista verotuksen keinoin.

Olisikin mukavaa, jos edellä mainitut poliitikot muotoilisivat veronäkemyksensä sloganiksi seuraaviin vaaleihin. Näin äänestäjätkin voisivat sitten aikanaan ottaa asiaan kantaa.

Aiempia ajatuksia samasta asiasta:
Hyvä veli!
Sosiaalidemokraattisen imaamin ajatuksia
Päättäjien pukinsorkka veronmaksajan kukkarossa?

Demarinuorten jäsenrekisterissä ilmaa

Entinen demarinuori on kertonut julkisuuteen asian, jonka monet, elleivät suorastaan melkein kaikki, ovat tienneet/arvanneet jos ovat asiaa tulleet ajatelleeksi. Poliittisten nuorisojärjestöjen jäsenmäärässä on nimittäin ilmaa. Asiantilan taustalla on jäsenmäärään sidottu yhteiskunnan tuki. Entinen nuori kutsui asiantilaa jopa petokseksi.

Vaikka tekisikin mieleni alkaa parjaamaan poliitikkojen olevan jo nuoresta pitäen epärehellisiä luikureita, en tällä kertaa tee sitä. Sen sijaan totean, että noin kymmenen vuotta sitten harrastuksensa lopettaneen lapseni "opinahjon" tukiyhdistys ei ole poistanut perhettämme jäsenrekisteristä, vaan saamme vuosittain jäsenmaksulaskun. Näin siitä huolimatta, ettemme ole sitä maksaneet kymmeneen vuoteen, ja olemme  pariinkin kertaan ilmoittaneet eroavamme järjestöstä. Olen koko ajan olettanut, että syynä on siinäkin tapauksessa ollut jäsenrekisteriin perustuvan yhteiskunnan maksaman tuen maksimointi.

En usko että demarien nuorisojärjestö ja lapseni harrastuksen tukiyhdistys olisivat ainoat tapaukset. Pikemminkin epäilen, että lähes jokaisen yhteiskunnan tukea saavan järjestön rekisteristä löytyy ilmaa. Siksi ehdotan, että yhteiskunnan kannattaisi puuttua asiaan ilmoittamalla suureen ääneen aloittavansa tämän tukiperusteen haravoiminen - toisin sanoen jäsenrekisterien ja erilaisten yhdistysten maksettujen jäsenmaksujen vertaaminen toisiinsa.

Käsittääkseni asia saataisiin järjestykseen pelkästään suurella julkisuudella ja lyhyellä toimenpiteellä: kyse ei sittenkään ole järjestäytyneestä rikollisuudesta, poliittisesta korrtuptiosta tai muusta yhteiskunnan kannalta vakavasta asiasta, vaan pelkästään huonosta "maan tavasta", josta on nyt tullut aika luopua.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jaakko Ilkka, Mika Vehviläinen ja Finnairin johdon bonukset
Valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti
Kenen tauti hoidetaan?