Kehitysyhteistyön lopettaminen kattaisi 40 prosenttia valtion budjetin leikkaustarpeesta

Suomessa ainakin suuret oikeistopuolueet – Kokoomus ja Perussuomalaiset – ovat ilmaisseet tahtonsa leikata julkisista menoista. Tavallinen kansalainen puolestaan haluaisi kohdentaa leikkaukset siten, että ne aiheuttaisivat mahdollisimman vähän haittaa suomalaisille. 

Yksi ilmiselvästi tällainen menoleikkaus olisi kehitysyhteistyö. Niinpä Kokoomus onkin ehdottanut noin 300 miljoonan euron vähennystä maailmalle jaettavaan rahaan ja myös Perussuomalaiset on ilmaissut tahtonsa pienentää siihen käytettäviä verovaroja ensi hallituskaudella. 

Tämä sopii tietenkin erinomaisesti suomalaiselle verovelvolliselle, koska silloin leikkaukset eivät koske häntä suoraan. Lisäksi tämän aamun uutinen suomalaisten kehitysyhteistyövarojen väärinkäytöstä Tansaniassa vahvistavat käsityksen siitä, että nämä rahat – tai ainakin iso osa niistä – valuvat edelleen vääriin käsiin. 

Kaiken kaikkiaan kyse ei ole pikkurahoista, koska kehitysmaihin syydetään tänäkin vuonna 1 034 miljoonaa euroa veronmaksajien selkänahasta revittyjä rahoja, jotka olisi voinut käyttää myös suomalaisten hyväksi – tai jopa jättää ne rahat ansainneiden ihmisten omaan käyttöön. Tai no, kyllähän niistä suuri osa on aina suuntautunut pikemminkin eräänlaisen kehitysapurälssin elättämiseen etelän auringossa kuin kehitysmaalaisten elinolosuhteiden parantamiseen. 

Lisäksi veronmaksajien – eli suomalaisten äänioikeutettujen – olisi hyvä ymmärtää, että 1 034 miljoonaa euroa vuodessa on reilu prosentti valtion menoista ja toistakymmentä prosenttia yleisesti hyväksytystä valtion menojen noin kymmenen miljardin euron leikkaustarpeesta ensi vaalikaudella – eli neljän vuoden hallituskauden aikana peräti noin 40 prosenttia keskushallinnon kulujen säästötarpeesta. Siten kyse ei ole pikkurahoista, vaan suomalaisilta väkisin kerättyjen rahavarojen vastuuttomasta tuhlaamisesta, jolle olisi saatava loppu pikemminkin heti kuin joskus myöhemmin. 

Valitettavasti meidän äänestäjien vaikutusvalta realisoituu vain kerran neljässä vuodessa. Ja siksi itse kunkin on syytä harkita tarkasti kenelle antaa luottamuksensa ensi huhtikuun 18 päivän vaaleissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talvella on luvassa tappavaa kuumuutta ja kesällä lasku

Petteri Orpon hallituksen budjetti muistuttaa Huittisten hullun miehen taloutta
Järkyttävää puhetta ja kehitysapua

Petteri Orpon hallituksen budjetti muistuttaa Huittisten hullun miehen taloutta

Petteri Orpon hallitus sai budjettiriihensä valmiiksi, eikä lopputulos ollut kovin kaksinen. Pikemminkin se muistutti Huittisten hullun miehen taloutta, jossa rahaa käytetään enemmän kuin tienataan: Orpon kabinetin viimeisen tulo- ja menoarvion lopputulos on peräti 12,4 miljardia alijäämäinen. 

Valtion menoja on toki leikattu sieltä ja täältä, mutta minkäänlaista pohdintaa tarpeellisista ja tarpeettomista menoista ei näytetä tehdyn. Selkein esimerkki tästä on se, että kehitysapuun aiotaan edelleen syytää rahaa, vaikka sen avulla ei yksikään köyhä valtio ole koskaan noussut taloudellisesta alhostaan – vaikka toki niiden hallitsijoiden sveitsiläiset pankkitilit ovatkin lihoneet.

Positiivista nyt nähdyssä budjettiriihessä oli sinänsä on se, että kansalaisten työntekemisen motivaatiota edes yritettiin kohottaa pienillä veronalennuksilla, mutta nekin olivat lähinnä kosmeettisia. Ja lasku tulee perässä, koska nämäkin alennukset joudutaan viime kädessä kattamaan julkisella lainanotolla, koska kokonaisuutta ei ole edes yritetty saada tasapainoon, vaan se jäi 12,4 miljardin euron päähän. Näin valtio päätti ottaa korollista velkaa – entisten vastattavien lisäksi – jokaisen suomalaisen maksettavaksi 2 192 euroa per suomalainen. Siis vajaan kymppitonnin per nelihenkinen perhe.

* * *

Toki on tavallaan ymmärrettävää, että hallituspuolueiden on vaalivuonna ajateltava tulevaisuuttaan. Ja koska kansalaiset ovat sellaisia kuin ovat, ei edes Riikka Purran (ps) rohkeus riittänyt tekemään tasapainoista budjettia. Eikä sellainen olisi mennyt budjettiriihessä läpikään, koska koalitiohallituksen muilla jäsenillä ei ole sitäkään vähää uskallusta.

Näin siitä huolimatta, että viime vuodet ovat tarjonneet maapallon toisella puolella rohkaisevan esimerkin. Tarkoitaan Javier Milein Argentiinan talouteen – niin sanotusti moottorisahalla – tekemää kertakorjausta. Sen seurauksena maan köyhien määrä on laskenut 53 prosentista 28 prosenttiin ja 200 prosentin vuotuinen inflaatio pudonnut 33 prosenttiin – toki molemmat luvut ovat edelleen suomalaisittain korkeita, mutta eipä Milei ole vielä ollut vallassakaan kuin kolme vuotta. 

Tulevaisuuden kannalta edellä mainittuja lukuja oleellisempaa on kuitenkin se, että samalla Argentiinan talouskasvu on kääntynyt jälleen nousuun. Ja työllisyyskin on säilynyt entisellä tasollaan huolimatta julkisen sektorin voimakkaasta supistamisesta.

* * *

En toki tarkoita, että Suomen hallituksen olisi pitänyt lähteä samanlaiseen shokkihoitoon kuin toivottoman konkurssipesän edeltäjiltään perinyt Milei, koska sellaiseen ei täällä ole – ainakaan toistaiseksi – edes tarvetta. Ei kuitenkaan olisi ollut kohtuutonta, jos hallitus olisi tehnyt tässä vaiheessa tasapainoisen budjetin, jossa menoja olisi supistettu siten, ettei sen loppusumma olisi noussut vuoden takaisesta. Siis jätetty tekemättä inflaatiokorjaukset julkisiin menoihin, minkä seurauksena niiden loppusummaa kasvatettiin kuluvan vuoden budjetista 0,8 miljardilla eurolla, joka on otettava velaksi.

Tämä kaikki herättää vakavan kysymyksen. Jos edellä kuvaamani todellisuus on se, mihin oikeistohallitus kykenee, niin mitä on odotettavissa ensi kevään vaalien jälkeen, jos tuleva hallitus on demareiden vetämä. Onhan SDP ollut (ja on edelleen) läpi historian nimenomaisesti jakopolitiikan harjoittaja, jonka rahankylvölle tuskin löytyy mitään rajaa tilanteessa, jossa Suomen talous on mitä todennäköisimmin juuri lähtenyt vahvaan kasvuun?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Yhteiskunnallisen keskustelun sävy

Tilastokeskus kertoi eilen, että kuluttajien luottamus on pudonnut entistäkin alemmaksi, koska sodat nakertavat odotuksia omasta ja Suomen taloudesta. Tästä Yleisradio teki jutun, jossa kerrottiin monen asiantuntijan suulla, että luottamuksen puutteeseen ovat vaikuttaneet sekä maailmanpolitiikan ikävät uutiset, hallituksen julkisten menojen leikkaukset että niistä käydyn yhteiskunnallisen keskustelun luomat negatiiviset mielikuvat. 

Tämä kaikki lienee sinänsä totta, mutta tilanne ei kuitenkaan ole niin heikko kuin Ylen jutusta voisi ymmärtää. Esimerkiksi tammikuussa Helsingin sanomat uutisoi, että "kotitalouksien talletukset nousivat kaikkien aikojen korkeimmalle tasolleen marraskuussa 2025" eli suomalaisille on kertynyt varallisuutta – jota kuluttamalla ainakin kotimarkkinatalous voisi lähteä hyvinkin nopeasti kasvuun, mikäli säästössä oleva raha lähtisi liikkeelle. 

* * *

Näinä päivinä pörssiyritykset julkaisevat kvartaalituloksiaan. Suurimmista yrityksistä Nesteeltä odotetaan selvää tulosparannusta verrattuna vuoden 2025 ensimmäiseen kvartaaliin, Nokian tulos oli selvästi positiivinen, Nordealla liikuttiin viime vuoden tasolla, Keskon tuloksen arvellaan nousevan, Koneen liikevoiton ennakoidaan paranevan hiukan edellisestä vuodesta ja UPM:n liikevoiton pohditaan pienenevän liikevaihdon kasvusta huolimatta.  

Toisin sanoen suurimpien yritystemme tämän vuoden ensimmäinen neljännes näyttäisi keskimäärin hyvinkin lupaavalta. Siten kotitalouksien luottamuspula Suomen talouteen ei perustu ainakaan suuryritystemme tuloskehitykseen, vaan pikemminkin yhteiskunnallisen keskustelun luomiin negatiivisiin mielikuviin. 

Siksi olisi erinomaista, mikäli suomalaiset poliitikot ja lehdistö lopettaisivat kauhukuvien luomisen. Enkä tarkoita tällä perusteetonta optimismia, vaan neutraalia tiedottamista ja keskustelua maan taloustilanteesta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Himoverotus huolettaa suomalaisia

Oliko Laboren ennuste hyvä vai huono uutinen?

Yle levitti disinformaatiota hallitusta vastaan

Wille Rydman esitti oleellisen kysymyksen Sofia Virralle

Kansanedustaja Ville Valkonen (kok) totesi Helsingin sanomien toimittajalle yksinkertaisen, mutta ikävän tosiasian. Häne mukaansa "vuotuiset julkiset menot" Suomessa "ovat noin 160 miljardia euroa. Kyllä 8–11 miljardia on sopeutettavissa ilman, että joudumme purkamaan hyvinvointiyhteiskuntaa tai sen osia. Asioita täytyy tehdä keskittyneemmin ja tehokkaammin, ja jonkun verran täytyy siirtää julkisen sektorin tehtäviä ihmisten itse tehtäviksi."

Tämä on tietenkin melkoista myrkkyä poliittiselle vasemmistolle, jonka elinehto ja suosion salaisuus on aina ollut vastikkeettoman julkisen rahan jakaminen vaalikarjalle. Ja joka tulee näillä näkymin jatkamaan sillä linjalla vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeen, mikäli se äänestetään valtaan. 

* * *

Tähän liittyen on syytä panna merkille ministeri Wille Rydmanin (ps) kysymys sen jälkeen, kun Sofia Virta oli (vihr) puolustanut eduskunnan kyselytunnilla veronmaksajan rahojen jakamista kansalaisjärjestöille. Ja vaatinut ministeriltä jopa anteeksipyyntöä.

Rydman nimittäin tiivisti tässä suhteessa oleellisen tiedustelemalla Vihreiden poliittisia tavoitteita – Ville Valkosenkin mainitseman – väistämättömän tilanteen edessä: "kun meidän joka tapauksessa on sopeutettava valtion menoja, niin minä kysyn teiltä: leikkaatteko te mieluummin peruspalveluista vai poliittisesti sitoutuneiden entisten politrukkien erityisavustajien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbarijärjestöistä?"

Toivoa sopii, että tämä kysymys otetaan niin Vihreissä kuin muissakin vihervasemmistopuolueissa vakavasti ja annetaan kansalaisille rehellinen vastaus ennen ensi kevään vaaleja. Eikä pelkästään kansalaisjärjestöjen, vaan ylipäänsä koko julkisen sektorin kulurakenteen osalta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Haluammeko säilyttää suomalaisen kulttuurin ja kansalliskielet?
Progressiivinen asiantuntija, muunneltu totuus ja unohdus
Sofia Virta linjasi Vihreiden tavoitteet ja maahanmuuttajakysymyksen typeryyden

Onko EU:n alijäämämenettely raakaa peliä?

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) varoitti, että Suomi saattaa joutua EU:n alijäämämenettelyyn. Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, että "olemme rakentaneet vuosikymmenten kuluessa liian suuren sosiaalivaltion, jonka menotarpeet mitoitettiin Nokia-klusterin huumavuosiin. Tuo huuma oli kuitenkin kangastus eikä raha lisääntyneisiin ja kasvaneisiin etuihin, oikeuksiin ja tukiin yksinkertaisesti riitä."

Uutisen nähtyäni ensimmäinen tunteeni oli harmistus, mutta se muuttui aika nopeasti hämmennykseksi. Katsoin nimittäin Wikipediasta, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. 

Mainitun jokamiehen nettitietosanakirjan mukaan "alijäämämenettelyyn joutuminen tarkoittaisi sitä, että Euroopan komissio antaa maalle ohjeet siitä, kuinka paljon taloutta tulee pyrkiä sopeuttamaan ja missä aikataulussa alijäämä olisi saatava alle kolmeen prosenttiin. Yleensä sopeuttamisen määrä on vähintään puoli prosenttia bruttokansantuotteesta joka vuosi. Alijäämä­menettelyssäkään jäsenmaalle ei sanella taloustoimia, vaan jäsenmaat voivat vapaasti itse päättää tarvittavat toimet."

Suomen bruttokansantuote oli viime vuonna noin 250 miljardia euroa, joten puoli prosenttia siitä tuottaisi noin 1,25 miljardia euron leikkaustarpeen seuraavien vuosien aikana. Määrä on suorastaan naurettavan pieni verrattuna niihin sopeutuksiin, joita Petteri Orpon (kok) hallitus on tehnyt hallituskautensa aikana – puhumattakaan siitä, että maamme tämän vuoden budjetin alijäämä on peräti 13,2 miljardia.

Siten lienee selvää, ettei EU:n alijäämämenettelu ole mitenkään kovin raakaa peliä, eikä Suomen joutumisella alijäämämenettelyyn olisi juurikaan merkitystä suomalaisten jokapäiväiseen elämään. Eikä se siten välttämättä auttaisi kovinkaan paljon Suomen julkisen talouden nostamisessa takaisin jaloilleen. 

Ei etenkään silloin, jos maahamme nousee vasemmistovetoinen hallitus vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeen.

Päivän aiempi merkintä:
Ministeri Riikka Purra linjasi Suomen taloudellisen hyvinvoinnin edellytyksiä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen populistinen tulevaisuus
Lisää yhteisvelkaa ja veroja Euroopan Unionin käytettäväksi?
Riikka Purra ikävien tosiasioiden äärellä

Hallituksen leikkaukset johtivat kehuihin, muunneltuun totuuteen ja yhteiskuntaa polarisoiviin puheisiin

Petteri Orpon (kok) hallitus sai valmiiksi budjettiesityksensä valtion ensi vuoden tuloista ja menoista. Se oli lupausten mukaisesti ennen kaikkea julkisia menoja pienentävä, mikä on erinomainen asia, sillä Suomella ei ole varaa sen enempää mittaviin veronkorotuksiin kuin jakopolitiikkaankaan.

Hallitus teki vähennyksiä erityisesti asuntorakentamiseen (365 miljoonaa euroa) ja yritysten tukiin (141 miljoonaa euroa), mutta myös monia muita valtion menoja kohtuullistettiin. Sen sijaan kehitysmaalaisille – koti- ja ulkomaille – syydettävään rahoitukseen tehtiin vain pienehköjä leikkauksia (vaivaiset 50 miljoonaa euroa). 

* * *

Oma ensituntumani budjettiesityksestä on kohtuullisen positiivinen – jos nyt tällaisen lamabudjettiin voi ylipäänsä suhtautua muuten kuin negatiivisesti. Tosiasia kuitenkin on, että silloin kun menoja karsitaan, kärsii siitä aina joku – eli se, joka kustakin menosta on aiemmin hyötynyt. 

Näkemykseni mukaan Orpon hallituksen esityksessä on kuitenkin vain kaksi suuremmin kritisoitavaa kohtaa. Niistä ensimmäinen on tutkimus- ja kehitystoiminnan supistaminen 95 miljoonalla eurolla. Toivoa siis sopii, että näitä rahoja hallinnoivat viranomaiset kykenevät kohdistamaan vähennykset siten, että niistä aiheuttavat vahingot suomalaisen yhteiskunnan innovaatiotoiminnalle ovat mahdollisimman pienet. 

Toinen kritiikkini kohde on virastojen toimintamenojen supistaminen vain 25 miljoonalla eurolla. Vuosikymmeniä julkisen sektorin toimintaa sisältä päin seuranneena nimittäin tiedän, että niiden hallintoa on viime vuosina kasvatettu niin rennolla kädellä, että suurempikin sopeutus olisi ollut helposti hoidettavissa vain perumalla turhia byrokratian kukkasia.

* * *

Budjettiesitys esiteltiin vasta myöhään eilen illalla, eikä silloinkaan yksityiskohtaisesti. Siitä huolimatta oli mielenkiintoista seurata eri tahojen reaktioita siihen. 

Ennalta oli tietenkin selvää, että oppositiosta kuuluu räksytystä. Näin erityisesti vihervasemmistosta, johon kuuluvassa SDP:stä kansanedustaja Joona Räsänen lähti vuoden 1917 hengessä nostattamaan yhteiskunnallista polarisaatiota. Hänen mukaansa tavalliset suomalaiset joutuvat odottamaan kunnon veronkevennyksiä, koska hallitukselle "miljonäärit tulevat aina ensin". 

Räsänen kommentoi myös, että "samalla monen pari tonnia tienaavan myyjän verotus kiristyy", mikä on niin sanotusti muunneltua totuutta. Näin siksi, että hallituksen nyt ehdottama ammattiyhdistyksen jäsenmaksun verovähennysoikeuden poisto – jonka puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman laski veronkorotukseksi – ei ole lisävero, vaan päätös julkisin varoin tapahtuvan ammattiyhdistysten toiminnan tukemisen lopettamisesta.

 

Eikö tämä kannattaisi panna merkille myös puoluetta kannattavien parissa ja harkita, että onko tämä sellaista rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua, jonka avulla Suomea voidaan viedä kohti parempaa tulevaisuutta? Vai ovatko puolueen kannattajat ihan oikeasti sitä mieltä, että Suomi saataisiin nousuun valheellisilla ja yhteiskuntaa polarisoivalla agitaatiopuheella?

* * *

Muista hallituksen esitystä kommentoineista tahoista Veronmaksajain keskusliitto pysyi asialinjalla ja totesi, että budjettiriihessä päätetty verolinja on pääosin onnistunutta. Myös Elinkeinoelämän keskusliitto ja ja Suomen Yrittäjät suhtautuivat hallituksen esitykseen positiivisesti. Toivottavasti tämä näkyy myös niiden jäsenten – eli suurten ja pienten yritysten – toiminnassa uusien investointien ja työntekijöiden rekrytointien muodossa. 

Tosiasia nimittäin on, että nyt tehty budjettiesitys on tosiasiassa 11 miljardia alijäämäinen. Kun se lisätään valtion tämänhetkiseen velkaan eli reiluun 178 miljardiin, saattaa jokainen huomata, ettei maamme talous nouse yksin hallituksen toimilla, vaan siihen tarvitaan talouskasvua. Eikä se ole mahdollista muuten kuin elinkeinoelämän toimien ja työnteon kautta. 

* * *

Tässä mielessä Osuuspankin tuore suhdanne-ennuste kuulostaa peräti hyvältä. Sen mukaan Suomen talouden elpyminen vankistuu monesta syystä.

Niitä ovat viennin kasvu USA:n ja EU:n välisen tulliepävarmuuden poistuttua, vaihtotaseen jo tapahtunut kääntyminen ylijäämäiseksi, yksityisen kulutuksen elpymisen edellytysten olemassaolo, työmarkkinoiden aktivoituminen sekä odotettavissa olevien yksityisten investointien kasvaminen ja asuntomarkkinoiden vilkastuminen ensi vuonna. 

Kun huomataan, että tämä OP:n katsaus oli tehty jo ennen eilistä hallituksen budjettiesitystä, on suomalaisilla pitkästä aikaa hyvä syy odottaa positiivista tulevaisuutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orpon, Keskisarjan ja koko hallituksen on syytä rauhoittua
Poliittinen peli
SDP:n kateudesta ja vastakkainasettelusta ponnistava retoriikka myrkyttää yhteiskunnallisen ilmapiirin

Tuija Siltamäen kysymys ja tosiasiat

Kolumnisti Tuija Siltamäki kysyi, että "jos tällä veroasteella ei saa edes säällistä vanhustenhoitoa, mistä ihmeestä me oikein maksamme?" Tämä on hyvä kysymys, mutta sen jatko ei:"jos tämä idea menee läpi, mitä valtiolle kuuluneita tehtäviä meille seuraavaksi ulkoistetaan?"

Tosiasia kuitenkin on, että valtiomme on kroonisesti velkaantunut eli valtakunnallinen hallintomme on vuosi vuoden jälkeen käyttänyt enemmän rahaa kuin verotus ja muut yhteiskunnan tulonlähteet ovat tuottaneet. Ja tästä syystä Suomessa on pakko joko supistaa julkisia menoja tai lisätä niiden rahoittamiseksi hankittavia tuloja. 

Jälkimmäinen on tunnetusti vaikeaa ja hidasta, sekä lisäksi epämiellyttävää niille, joille työn tekeminen ei ole ylimmäinen kutsumus. Eikä miljardeja - tai edes miljoonia - vuodessa tuottavien yritystenkään taikominen tyhjästä ole valitettavasti realistista. 

Näistä syistä on katsottava menopuolta sillä silmällä, että suurista eristä löytyy eniten vähennettävää ja pienistä vähemmän. Eli ei muuta kuin vuoden 2025 käyttökohteittain tehty jaottelu esille ja katsomaan mistä siellä voitaisiin säästää.

* * *

Ylivoimainen ykkönen meidän valtiomme menoissa on terveydenhuolto, joka nielaisee kokonaismenoista lähes kolmanneksen. Olisiko Tuija Siltamäellä tai arvoisalla lukijallani siis ehdotuksia siitä, mitä sairauksia jättäisimme hoitamatta - lieviä flunssien kaltaisia riesoja vai lähes varmuudella kuolemaan johtavia tauteja? Vai kannattaisiko sittenkin jättää tekemättä kaikenlaiset sairauksia ennalta ehkäisevät toimet?

Toisena valtion menoissa tulee sosiaaliturva, joka syö neljänneksen valtiolle sälytetyistä yhteisistä menoistamme. Tähän taitaa liittyä Siltamäen huoli vanhusten hoitamisesta. Mutta onhan tämän kokonaisuuden alla toki monta muutakin mahdollista säästökohdetta maahanmuuttajien palveluista lapsiperheiden tukeen. Siitä vain valitsemaan, ketkä jätetään nykyistä vähemmälle. 

Näiden kahden menokohteen jälkeen olemme tarkastelleet jo reilusti yli puolta valtion kaikista menoista. Jäljellä on siis vain pikkurahoja. 

Niistä suurin on koulutus, joka vie yli kymmenen prosenttia kokonaisuudesta. Pitäisikö siis luopua ilmaisesta peruskoulusta ja periä siitä kohtuullinen maksu. Vai kenties kasvattaa luokkakokoja sekä luopua koulunkäyntiavustajista? Vai pitäisikö säästöt suunnata vaikkapa lukioihin tai ammattikouluihin - vai kenties antaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kerätä rahansa näiden opinahjojen menot kattavilla lukukausimaksuilla?

Nyt olemme listanneet jo noin kaksi kolmannesta valtion menoista. Seuraavana tulisivat - järjestyksessä - yleinen julkishallinto, elinkeinoelämän edistäminen, puolustus, yleinen järjestys ja turvallisuus, vapaa-aika-kulttuuri-uskonto sekä asuminen-yhdyskunnat. Näistä suurin on samaa suuruusluokkaa kuin valtion budjetin alijäämä ja pienin - luvalla sanoen - mitätön.

* * *

Kirjoitin tämän listan siksi, että se ehkä auttaa minua itseäni, Tuija Siltamäkeä ja teitä - arvoisat lukijani - muistamaan ne syyt, miksi juustöhöylä on niin houkutteleva työkalu valtiovarainministereille. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, etteikö myös sellaiseen käyttäminen tarkoittaisi tosielämässä erilaisista julkisten palveluista tinkimistä. Siis vaikkapa vanhusten hoitamisesta, lasten koulutuksesta tai ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta.

Samalla se osoittaa, että oikeasti vaikuttavia menosäästöjä on saatavissa vain julkisesta terveydenhuollosta ja sosiaaliturvasta - sekä vähemmässä määrin koulutuksesta. Niinpä ehdotus maamme vuosi vuodelta kasvavan vanhusväestön hoidon siirtämisestä - ainakin nykyistä enemmän - heidän lapsilleen on mitä relevantein ehdotus helpottamaan valtion budjettiongelman ratkaisemista. 

Toki on myös niin, ettei se ole ainoa mahdollisuus, mutta sen käyttämättä jättäminen edellyttäisi vastaavan säästön tuovaa vaihtoehtoa. Toivottavasti nämä vaihtoehdot ovat Siltamäen kolumnin seuraavan kolumnin aiheena, sillä muussa tapauksessa hänen tässä ruotimansa kirjoitus menee vain turhanaikaisen valittamisen kategoriaan? Eikä sellainen helpota valtiovarainministerin ja hallituksen työtä millään tavalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen oiva päätös kantaa hedelmää
Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi
Tieverkoston rapautuminen pysähtyi

Suomen oiva päätös kantaa hedelmää

Suomen tannoinen päätös Ukrainan tukemisesta ostamalla suomalaisia aseita kotimaisilta valmistajilta on mennyt aika pienellä uutisnäkyvyydellä. Ratkaisu oli kuitenkin taloudellisessa umpitunnelissa haparoivan maamme talouden kannalta hyvä, sillä tätä kautta Venäjän torjuntaan käytettävät rahat saatiin palvelemaan kotimaista teollisuutta. 

Tehty ratkaisu on nyt osoittautumassa vielä alkuperäistä ajatustakin oivallisemmaksi, kun USA:n presidentti Donald Trump on vaatinut eurooppalaisia ostamaan Ukrainan tarvitsemia amerikkalaisaseita maansa sotateollisuudelta. Ja siten kasvattamaan niiden kautta oman maansa talouden rahoitusta. 

Tarkoitan sitä, että suomalaisaseiden Ukrainaan viemisen perusteella Suomi saattoi nyt  tehdä hyvällä omallatunnolla muista pohjoismaista poikkeavan ratkaisun ja ilmoittaa, ettei meidän käytössämme olevaa rahaa riitä käytettäväksi amerikkalaisaseisiin. Eikä sitä tosiasiassa riitä moneen muuhunkaan asiaan, kuten valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) tuore ilmoitus miljardin euron lisäsäästöistä julkisista menoista osoittaa. 

Sivumennen sanoen valtionvarainministeri ilmoitus osoittaa sen, ettei hänestä tai hänen puolueestaan voi käyttää - edes maamme valtalehdistössä - nimitystä "populisti", sillä sellainen ei koskaan eikä missään tilanteessa tee tietoisesti päätöksiä, joiden tietää herättävän vastustusta äänestäjissä. Ja sellainenhan Purran ilmoitus tulevista budjettileikkauksista nimenomaisesti on. 

Näin siinäkin tapauksessa, että siihen sisältyisi juuri hänen äänestäjäkunnassaan kannatusta saava kehitysapuvarojen nollaaminen. Tai maahanmuuttoteollisen kompleksin rahoituksen supistaminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
USA:n päätöksen seuraukset

Monta kärpästä yhdellä iskulla
Olemmeko kolmannen maailmansodan kynnyksellä?