Pari poikkeuksellisen tärkeätä asiaa

Hyvää huomenta, arvoisat lukijani. Minulla on tänään kerrottavana kaksi äärimmäisen tärkeätä asiaa. 

Ensimmäinen niistä on tiedotusluontoinen. Kuten tiedätte, olen jo jonkin aikaa kirjoittanut englanninkielistä rinnakkaisblogia, jonka sisältö on ollut samankaltainen kuin tämän suomenkielisenkin, joskin kirjoitukset ovat olleet pääosin erillisiä.

Nyt olen kuitenkin ajatellut, että pyrin jatkossa kirjoittamaan kotimaahan liittyvistä aiheista lähinnä suomenkielellä ja kansainvälisistä asioista englanniksi. Toki saatan hyvästä syystä edelleen julkaista samoja juttuja molemmilla kielillä tai vaikkapa maailmanpolitiikkaa suomeksi, mutta päälinjana tulee kuitenkin olemaan edellä kuvaamani käytäntö.

* * * 

Toinen tärkeä asiani liittyy norjalaisten mäkimiesten ilmi tulleeseen huijaamiseen. Se on tärkeää siitä syystä, että vuonomaa on ollut sekä todellinen talviurheilun supervalta että myös vilpittömän puhtoinen maineeltaan. Etenkin näin oli Suomen joukkueen kärähdettyä dopingista pari vuosikymmentä sitten. 

Nyt ilmi tullut mäkihyppupukuhuijaus kuitenkin osoittaa, etteivät norjalaiset ole lähtökohtaisesti sen puhtoisempia kuin kukaan muukaan. Ja vahvistaa osaltaan sitä käsitystäni, että myös heidän maastohiihtäjänsä käyttivät vuosituhannen alussa kiellettyjä aineita suorituskykynsä parantamiseen siinä missä muutkin.  

Tämä ei tarkoita, etteivätkö norjalaiset olisi ansainneet sitä mitalisadetta, jonka heidän mieshiihtäjänsä saalistivat eilen päättyneissä Trondheimin MM-hiihdoissa. Tai himmentänyt tämän aikakauden ykköshiihtäjän eli Johannes Kläbon saavutuksia. 

Tosin aina voidaan spekuloida sillä, että kisojen perinteisellä hiihtotavalla hiihdetyn väliaikalähdön voittaja olisi todennäköisesti ollut Iivo Niskanen, mikäli olisi voinut osallistua MM-hiihtoihin. Valitettavasti meidän suomalaisten kannalta on kuitenkin niin, että arvokisojen mitalit jaetaan osallistujien kesken - ja siinä joukossa Kläbo oli joka kerralla kaikkia muita etevämpi. Se oli kerrassaan upea saavutus!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
"Täysin riippumattoman tahon" analyysi
Tiedote - Announcement
Poikkeuksellinen ylivoima

Kirjolohenkasvattajat eivät ymmärtäneet, että on turha itkeä kun maito on jo maassa

Oikeutta eläimille oli kuvannut kalankasvattamoilta materiaalia, jota Yleisradion MOT-ohjelma näytti kaikelle kansalle. Tapaus oli sikäli mielenkiintoinen, että se osoitti suomalaisessa kirjolohenkasvatuksessa olevan sellaisia ongelmia, joita siinä ei saisi olla ja tukee samalla Euroopan kalantuotantoa hallitsevaa ja maailman laajinta norjalaista pussilohenkasvatusta. 

Itselleni hämmästyttävintä ohjelmassa olivat suomalaisten kalankasvatusta valvovan viranomaisen laiminlyönnit. Erityisen käsittämätöntä oli se, ettei aluehallintovirastoilta löytynyt raportteja kalankasvattamoille tehdyistä hyvinvointitarkastuksista, jollaisia olisi tullut tehdä kaikissa niissä tapauksissa, joissa eläinlääkäri on ilmoittanut viranomaisille puutteita eläinten hyvinvoinnissa. 

Ruokaviraston virkamiehen mukaan "tarkastuksia kuitenkin tehdään satoja vuosittain. Pidän epätodennäköisenä, etteikö olisi ollut tilanteita, jotka olisivat edellyttäneet hyvinvointia koskevan tarkastuslomakkeen täyttämistä." 

Onko suomalaiseen kalankasvatukseen siis pesiytynyt korruptoitunut järjestelmä, jossa yrittäjä on toimivinaan vastuullisesti ja virkamies on valvovinaan huolellisesti?

* * *

Nähtäväksi joka tapauksessa tulee se, mitä MOT-ohjelmasta seuraa. Virkamiehen mukaan kalankasvatuksen toimijoiden koulutukseen ja sitä valvovan viranomaisen toiminnan puutteisiin tullaan jatkossa paneutumaan entistä paremmin.  

Se olisikin merkillistä, mikäli näin ei tehtäisi. Valitettavasti nyt ollaan kuitenkin jo tilanteessa, jota vanha kansa on kuvannut sanonnalla "on turha itkeä kun maito on jo maassa". 

MOT-ohjelman jälkeen suomalainen kirjolohenkasvatus ehti nimittäin jo saamaan negatiivisen leiman, jonka ennaltaehkäiseminen olisi ollut paljon helpompaa kuin vahinkojen korjaaminen. Ja monet närkästyneet suomalaiset tulevat ostamaan suomalaisen kirjolohen  sijaan norjalaista kassilohta, joka muutenkin hallitsee maailman ruokakalamarkkinoita. Eikä se ole yhtään sen eettisempää kuin suomalainenkaan tuotanto - pikemminkin päinvastoin.

Tästä syystä jokaisen suomalaisen kirjolohenkasvattajan ja valvovan virkamiehen olisi syytä katsoa sekä peiliin että kollegoihinsa. Ja miettiä, että miten tämä asia meni noin niinkuin omasta mielestä. 

* * *

Tarkoitan sitä, että kalataloussektorin ja viranomaisten olisi ollut syytä huomata ne varoitukset, joita viimeisten vuosikymmenien aikana on saatu niin turkistarhoilta kuin karjankasvatuksestakin. Eli ymmärtää, kuinka aktivistit eivät kaihda keinoja nostaakseen eläintuotannon ongelmia kaiken kansan nähtäville. 

Ja etteivät he kaihda sen jälkeen kaikkien löydöstensä käyttämistä hyödyksi mustamaalatakseen koko tuotannonalan piittaamatta sen seurauksista yrittäjien taloudelle tai koko suomalaiselle ruuantuotannolle. Eivätkä edes tunnetusti terveellisen kalan käytölle osana suomalaista ruokavaliota. 

Niinpä nyt nähdyn MOT-ohjelman jälkeen jää nähtäväksi, parantaako suomalaisen kalankasvatuksen mainetta kalankasvattajaliiton edustajan vakuuttelu siitä, että suomalainen kalankasvatus on kaiken kaikkiaan vastuullista ja kestävää elintarviketuotantoa. Tai se, että kalankasvattajat itse ovat kyselyissä sanoneet pitävänsä kirjolohien hyvinvointia ja terveyttä ykkösasianaan. 

Eikä kirjolohibisnekselle taida tehdä hyvää sekään, että ihmisten silmissä on jo saattanut syntyä epäilys sen suhteen, että onko suomalaisten kasvattamoiden kalakuolleisuus niin vähäistä kansainvälisessä vertailussa, kuin meille on kerrottu. 

Sen sijaan on varmaa, että norjalaiset ovat valmiita korvaamaan suomalaisen kirjolohen kauppojen kalatiskeiltä, mikäli kansa päättää boikotoida sitä nyt esille tulleiden laiminlyöntien takia. Eikä menetettyä markkinaosuutta ole helppo saada enää takaisin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elisa Aaltolan ajattelu on pikkulapsen tasolla
Byrokraatin tulisi edistää eikä hankaloittaa taloutta
Turkistalous vakavan paikan edessä

Uhkaus, josta ei voi kieltäytyä

Norjalaiset ekofasistit aikovat häiritä Trondheimin MM-hiihtojen niin sanottua kuninkuusmatkaa eli 50 kilometrin hiihtoa. Uhkaus on varteenotettava, sillä nämä niin sanotut aktivistit ovat aiemminkin pyrkineet sabotoimaan hiihtokilpailuja.

Uhkauksen tehnyt Folk mot fossilmakta on kertonut aiheuttavansa ongelmia, ellei heidän kahteen ehtoonsa suostuta. Ne ovat seuraavat: 1. kaikki fossiilisten polttoaineiden yritysten näkyvät logot ja mainokset on poistettava sekä 2. koko MM-kisojen aikana on toistettava suurilla näytöillä lyhyttä tiedotusvideota fossiilisten polttoaineiden leviämisen estämistä koskevasta sopimuksesta.

Toisin sanoen kyse ei ole pelkästään vaatimuksesta, vaan Folk mot fossilmakta on tehnyt mafiaympyröistä tunnetun "tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä". Eli se kiristää MM-hiihtojen järjestäjiä tottelemaan uhkaamalla tuhota heidät - tai siis tässä tapauksessa kilpailun, johon niin järjestäjät kuin maailman parhaat hiihtäjätkin ovat valmistautuneet vaivaa ja kustannuksia säästämättä. 

Nähtäväksi jää, kuinka MM-hiihtojen järjestäjät suhtautuvat nyt nähtyyn kiristykseen. Järjestäjien kannalta helpointa olisi tietenkin suostua uhkaukseen ja toteuttaa ympäristöfasistien toiveet. Siinä olisi vain se ongelma, että näin toimien mafiamainen toimintatapa johtaisi suureen näkyvyyteen ja sen seurauksena vastaavia uhkauksia tultaisiin jatkossa näkemään yhä enemmän, mitä erilaisimmissa tapahtumissa sekä mitä kummallisimmista syistä. 

* * *

Kilpailujen järjestäjien harmaita hiuksia lisää myös se, että maastohiihdon kuninkuusmatkalla on tarkoitus kilpailla pitkällä - 8,3 kilometrin mittaisella - ladulla, jonka aukoton vartioiminen olisi lähes mahdotonta. Näin siitäkin huolimatta, että ekofasistit pyrkivät mitä todennäköisimmin maksimoimaan näkyvyytensä tekemällä hyökkäyksensä TV-kameroiden läheisyydessä. 

Tämä johtuu siitä, että yhteislähtökilpailuissa kamerat asetetaan siten, että koko latu tulee kuvatuksi, eli sabotaasi voidaan toteuttaa käytännössä lähes missä tahansa. Eikä asiaa helpota se, että 50 km kilpailut järjestetään Trondheimissa kahdesti eli sekä miehille että naisille.

Nähtäväksi siis jää, miten kansainvälinen hiihtoliitto ja norjalaiset kisajärjestäjät suhtautuvat ekofasistisen mafian uhkaukseen. Suostuvatko he näiden kiristykseen varmistaakseen sen, etteivät kilpailut päädy katastrofiin? Vai luottavatko siihen, että virkavalta - jolle järjestyksen pitäminen kuningaskunnassa viime kädessä kuuluu - huolehtii siitä, ettei Folk mot fossilmakta pääse sotkemaan tapahtumaa. 

* * *

Pidemmällä aikavälillä ekofasistien sabotaasin onnistuminen tai sen vaatimuksiin suostuminen tarkoittaisi kannustetta vastaaviin vaatimuksiin ja häiriköintiin myös tulevaisuudessa. Eikä pelkästään urheilukilpailuissa vaan kaikenlaisissa tapahtumissa, joissa voi saada näkyvyyttä häiritsemällä suuria ihmisjoukkoja tai aiheuttamalla muuta vahinkoa. 

Siksi olisi erinomaista, mikäli norjalainen yhteiskunta huolehtisi siitä, ettei kiristäjille annettaisi minkäänlaisia mahdollisuuksia tulkita MM-hiihtojen aikaisia tapahtumia omaksi edukseen. Eli 1. estäisi sabotaasin, 2. huolehtisi, ettei sen mahdollista yritystä esitettäisi julkisuudessa mainintaa suuremmalla palstatilalla, eikä 3. etenkään millään lailla positiivisessa valossa. Siis huolehtisi siitä, ettei "uhkaus, josta ei voi kieltäytyä" kuulu nykyaikaan, eikä sen käyttäminen edistä mitään asiaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elokapinan vandalismi aiheutti vahinkoa eduskuntatalolle, demokratialle, Koneelle ja omalle asialleen
Vasemmisto ja anarkistit tekivät 85 prosenttia vuoden 2022 terrori-iskuista
Mytologisia tapahtumia

Sähköautoilu on rikkaiden huvia Norjassa

Yleisen käsityksen mukaan maailma kulkee kohti sähköistä autoilua, minkä seurauksena säästyy valtava määrä fossiilista energiaa. Tämä on lähtökohtaisesti hyvä asia, sillä fossiilisista luopumista pidetään tärkeänä etappina pyrittäessä pelastamaan maapallo ilmastokatastrofilta. Siksi oli mielenkiintoista lukea norjalaista tutkimusta vuonomaan asukkaiden sähköautojen hankintaan liittyvistä tekijöistä.

Tutkimuksessa selvitettiin trendejä ja sosioekonomisia tekijöitä, jotka vaikuttavat päästöjä aiheuttavien kulkuvälineiden/sähköautojen omistukseen. Työssä hyödynnettiin tietoja norjalaisista kotitalouksista, jotka olivat omistaneet minkä tahansa ajoneuvon vuodesta 2005 vuoteen 2022. Tämä tarkoittaa 2,4 miljoonaa kotitaloutta eli tutkijoiden aineisto oli varsin edustava Norjan kokoisessa yhteiskunnassa. 

Tulosten mukaan yli puolella vähintään yhden sähköauton omistavista kotitalouksista oli vuonna 2022 kolme tai useampia fossiilitonta ajoneuvoa, mikä osoittaa kyseisten perheiden sijoittuvan varakkaimpaan osaan väestöstä. Vain joka kymmenes kotitalous, joka oli joskus omistanut sähköautoja, oli luopunut sellaisesta vuoteen 2022 mennessä eli uusia autoja hankittaessa aiemmatkin ajoneuvot ovat jääneet perheiden käyttöön. 

Tutkimuksessa osoitettiin myös, että matala tulotaso, lasten läsnäolo ja työskentely asuinpaikkakunnan ulkopuolella ovat yhteydessä fossiilisia päästöjä aiheuttavien ajoneuvojen omistamiseen. Toisaalta kotitalouden koko ja korkea koulutustaso vaikuttivat sähköisten ajoneuvojen omistukseen positiivisesti. 

Tutkimus luonnollisesti koskee pelkästään Norjaa eikä siitä voi vetää suoraan esimerkiksi Suomea koskevia johtopäätöksiä. Näistä rajoitteista huolimatta sen tulokset - erityisesti useiden autojen hankinta yksittäisille perheille - osoittivat, etteivät sähköautot itsessään tarkoita välttämättä sitä, että maapallon ympäristökuormitus vähenisi niiden markkinoille tulemisen seurauksena. 

Ehkä jopa toisin päin, koska sähköautojen valmistaminen tuottaa jopa suurempia ympäristöpäästöjä kuin polttomoottoriautojen, vaikka itse autojen käyttövoima tuotettaisiinkin päästöttömästi - eikä asia ole aina edes näin, ei ainakaan Saksassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Melkoista peliä kulkupeleillä?

Vapautta rajoittava verotus nauttii äänestäjien kannatusta
Jääkarhupopulaatioiden genetiikkaa

Terästehdas, hömötiainen ja Rydman

Vihreä siirtymä sai eilen julkisuudessa melkoisen nosteen, kun norjalaisyhtiö ilmoitti aikeestaan perustaa Inkooseen vihreän terästehtaan. Siis sellaisen, joka ei käytä lainkaan fossiilista energiaa, vaan puhtaasti tuotettua vetyä - joka niin ikään tuotettaisiin Suomessa.  

Jos hanke toteutuu, olisi se tietenkin todella iso ja positiivinen asia Suomelle. Vielä ei kuitenkaan kannata nuolaista, sillä mainitulla yhtiöllä ei toistaiseksi ole lainkaan omaa tuotantoa eikä liikevaihtoa - saati rahaa - eikä edes osaamista vety- ja terästehtaiden rakentamiseen.

Nähtäväksi siis jää, onnistuuko norjalaisyhtiö aikomuksessaan vai paljastuuko se aikanaan jonkinlaiseksi vedätykseksi. Tässä vaiheessa kuitenkin vallitsee melkoinen optimismi: poliitikoistamme ainakin Maria Ohisalo (vihr), Annika Saarikkko (kepu), Mika Lintilä (kepu), Timo Harakka (sd), Atte Harjanne (vihr), Anders Adlercreutz (ruots), Arto Satonen (kok), Kai Mykkänen (kok) ja Sanni Grahn-Laasonen (kok) sekä muista toimijoista Elinkeinoelämän keskusliiton pääekonomisti Penna Urrila ja Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen ovat asiasta innoissaan. 

On siis syytä toivottaa hankkeelle hyvää onnea ja menestystä. Sekä kaiken varalta varoittaa suomalaisia päättäjiä sinisilmäisyydestä hankkeeseen mahdollisesti pyydettävän julkisen tuen suhteen. 

* * *

Meille on jo jokin aika sitten kerrottu tutkimuksen osoittaneen, että suomalainen metsätalous on ajanut aiemmin erittäin yleisen hömötiaisen erittäin uhanalaiseksi. Tänä aamuna saimme sitten harvinaista herkkua mielipidekirjoituksesta, jossa saksalaisnimen omaava dosenttismies kyseenalaisti väitteen tutkimuksesta löytämillään puutteilla. 

Dosentin ala ei kuitenkaan ole lintutiede eikä edes mitään sinne päin viittaavaa. Siksi päätin katsoa Google-haun avulla, minkälaisella taustalla hän otti kantaa hömötiaiseen. 

Selvisi, että samanniminen henkilö on ainakin kirjoittanut kirjan valkoselkätikasta - siis toisesta uhanalaisesta linnusta. Sekä kritisoinut maamme suurta hirvieläinkantaa metsien monimuotoisuuden tuhoamisesta. Kyseessä näyttäisi siten olevan oikea lintumies ja luonnonsuojelija. 

Saapa siis nähdä, minkälaisen vastauksen linnuista ja ympäristön monimuotoisuudesta kiinnostunut dosentti tulee aikanaan saamaan. Ettei vain maamme luonnonsuojelijoiden välille olisi syntymässä eripuraisia kuppikuntia?

* *  *

Lopuksi täysin vihreään siirtymään tai ympäristönsjuolejuun liittymätön tunnustus siitä, että olin väärässä. Ex-kokoomuslainen Wille Rydman ei nimittäin valinnut uudeksi puolueekseen Liike Nytiä, vaan Riikka Purran Perussuomalaiset. 

Rydmanin uuden viiteryhmän puheenjohtaja totesi siirtymisen jälkeen puolueen kannalta oleellisen: se "oli tietenkin muutaman viikon takainen syyttämättäjättämispäätös. On oleellista, että henkilö ei ole syyllistynyt rikokseen."

Nähtäväksi jää, miten Rydmanin siirtyminen vaikuttaa asiaan liittyvien puolueiden kannatukseen - eli kuinka moni äänestäjä siirtää kannatuksensa Kokoomukselta Perussuomalaisille. Mielenkiintoista on myös nähdä, kuinka siirtyminen vaikuttaa eräiden muiden kokoomuslaisten tulevaisuuteen: tunteeko esimerkiksi poliittisesti nyt siirtynyttä kansanedustajaa lähellä oleva Atte Kaleva kiinnostusta seurata kollegaansa Riikan siipien suojaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Minne vie Wille Rydmanin tie?
Robottihaukasta ratkaisu hanhiongelmaan
Tavoitteena sähköinen yhteiskunta

Dopingiin uusi standardi

Usein sanotaan hurskaasti, että doping on urheilun syöpä. Tai että sen hyväksyminen olisi oikeusmurha rehellisiä eli sääntöjen mukaisesti huipulle pyrkiviä urheilijoita kohtaan. 

Kuitenkin monissa maissa näyttäisi olevan halukkuutta vapauttaa oman maan tähtiurheilijat dopinvalvonnan seurauksista. Me kaikki suomalaisethan muistamme erityisesti tapaus Therese Johaugin, jota norjalaiset rankaisivat kevyemmin kuin säännöt olisivat edellyttäneet. Sen verran rangaistuksessa oli kuitenkin jämäkkyyttä, että norjalaishiihtäjältä jäivät arvokisat väliin.

 

Ruotsissa on nyt otettu uusi askel dopingrikkomusten kansallista hyväksymisessä. He ovat nimittäin langettaneet vierasjuoksijalleen Meraf Bahtalle dopingin välttelystä rangaistuksen, jolla ei ole tämän osallistumiselle arvokisoihin minkäänlaista merkitystä.

Koska osittain takautuvasti annettu lyhyt rangaistus kuitenkin vaikuttaa Bahtan mahdollisuuksiin kerätä starttirahoja, itse urheilija saa testaajien välttelystään taloudellista tappiota. Tämä on sinänsä oikein. 

On kuitenkin syytä huomata, että rangaistuksen ajoittaminen osin takautuvasti ja sitä kautta kilpailuoikeuden järjestäminen syksyn MM-kisoihin osoitti naapurimaan päättäjien haluavan sinikeltaisten värien menestyvän arvokilpailuissa keinoista piittaamatta. Onhan urheilu suurta viihdettä ja sirkushuvit oiva keino ohjata ihmisten mielenkiinto poliittisista ongelmista vähemmän vaarallisiin asioihin: jo muinaiset roomalaiset tiesivät kansan pysyvän rauhallisena kunhan sillä on leipää ja sirkushuveja.

Lisäksi on syytä panna merkille, että Bahtalle minituomion antaneet ruotsalaiset tulivat ehkä luoneeksi doping-urheilijoille uuden standardin menestykseen. Jatkossa kemiallisten eliksiirien ottamisen jälkeen kannattaa nimittäin olla mieluummin teillä tietymättömillä kuin tavoitettavissa. Näin pääsee lyhyemmällä ja ennen kaikkea arvokisat mahdollistavalla rangaistuksella.

Seuraavaksi me penkkiurheilijat saammekin jäädä jännityksellä seuraamaan lisääntyvätkö dopingin välttelystä annetut rangaistukset ruotsalaisissa huippu-urheilupiireissä - ja miksei muuallakin. Sekä miten puhtaalla pelillä huipulle pyrkivät urheilijat reagoivat asiaan: pyrkivätkö he jotenkin vaikuttamaan dopingista annettaviin rangaistuksiin vai tyytyvätkö vain kohtaloonsa ja lyövät hanskat naulaan kilvoittelemalla pelkästään piirikunnallisen tason menestyksestä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Hyväksyykö norjalainen ministeri huijaamisen?

Tutkimuseettinen ongelma

Poikkeuksellinen ylivoima ei synny ilman poikkeuksellisia keinoja

Tutkimuseettinen ongelma

Norjalaisen hiihdon dopingongelma sai uuden jatko-osan kun maassa paljastui luvaton tutkimus, jossa testattiin astmalääkkeiden käytön hyötyjä terveillä urheilijoilla. Näin ammattitutkijan kannalta tapauksen tekee erityisen mielenkiintoiseksi se, että tutkimuksen tuloksia julkaistiin arvovaltaisessa British Medical Journalissa, ja siinä vaiheessa valehdeltiin suoraan projektien olleen eettisesti hyväksyttyjä, vaikka näin ei ollut.

Vaikka kyseessä on "vain" tutkimuseettinen ongelma, kertoo se yhdistettynä Martin Sundbyn ja Therese Johaugin käryihin sekä heidän toimiensa laajaan hyväksyntään muiden norjalaisten hiihtäjien parissa omaa karua kieltään vuonomaan doping-ohjelmasta. Nyt esille tunnetulla tutkimuksellahan ei käytännössä ole voinut olla muuta tarkoitusta kuin testata astmalääkkeiden dopingvaikutuksia.

Kaikkien esillä olleiden vaiheiden jälkeen on syytä toivoa, että myös norjalainen hiihto on jatkossa samalla viivalla kilpailijoidensa kanssa, eikä maassa ole käytössä esimerkiksi design-aineita, joista ei voi jäädä kiinni ilman synnintuntoon tulleiden urheilijoiden tunnustuksia. Tai jos sellaisia on, että julkisuuteen ilmaantuisi mahdollisimman nopeasti  synnintuntoisia.

* * *

Kun tässä tuli jälleen kerran kirjoitettua hiihtoon liittyvää asiaa, on syytä lausua pari sanaa myös Suomen maajoukkueen nykytilasta. Päävalmentaja Reijo Jylhän mukaan "näyttää siltä, että ryhmänä olemme tehneet tasonnoston. Tästä voi lähteä luottavaisin mielin kohti olympialaisia."

Tämä kuulostaa hyvältä. Ehkäpä naiset pystyvät lopultakin haastamaan norjalaiset kilpasiskonsa ja miehistä löytyy maailman ehdottomalle huipulle muitakin sivakoitsijoita kuin Iivo Niskanen ja Matti Heikkinen. Se olisi tärkeää jo viestijoukkueenkin takia nyt kun avausosuudelle kaivataan korvaajaa laduilta eläköityneen Sami Jauhojärven tilalle.

Kaipuuta menestykseen jätti erityisesti kuluneen kesän vaisu yleisurheilumenestys. Jospa talviurheilu palauttaisi uskon suomalaiseen urheiluun maailman huipulla - siihenhän ei oikein riitä Tero Pitkämäen pistesija tai koripalloilijoiden sijoitus kuudentoista joukkoon Euroopan tasolla, vaikka etenkin jälkimmäisestä kohkattiin melkoisesti.

Tosiasia kuitenkin on, että viime vuonna saimme hiihtoladuilta sellaista menestystä, jolle voi toivoa tulevana talvena jatkoa. Näin erityisesti nyt kun päävalmentajakin luo uskoa joukkueen kuntoon. Toivottavasti se saadaan siirtymään täysimääräisenä myös kilpaladulle talven tärkeimpinä hetkinä Etelä-Koreassa!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyväksyykö norjalainen ministeri huijaamisen?
Norjalainen trilleri
Norjalaiset ulos kansainvälisestä maastohiihdosta?

Hyväksyykö norjalainen ministeri huijaamisen?

Therese Johaugin rangaistukseksi klostebolin käyttämisestä muodostui lopulta 18 kuukautta. Kilpailukiellon pituus oli sikäli asiallinen, ettei hiihtokenttien kaunotar pääse mukaan seuraaviin olympiakisoihin.

Johaug vetosi asiassa siihen, ettei käyttänyt ainetta tahallaan. Tästä meillä ei ole kuin hänen ja Norjan hiihtojoukkueen silloisen lääkärin sana. Toisaalta käytetyn aineen pakkauksessa oli näkyvä doping-varoitus, joten puolustuksen väite tuntuu ainakin itsestäni lähes varmalta valheelta eli peitetarinalta.

Asiaa on luonnollisesti kommentoitu paljonkin. Yksi asia kuitenkin on jäänyt nähdäkseni huomiotta.

Se liittyy tuomion pituuteen: antamalla Johaugille "normaalin" ja sääntöjen mukaisen kahden vuoden tuomion, ei Johaugilta olisi jäänyt yhtään talven hiihtokilpailua väliin. Nythän tuomio päättyy 18 huhtikuuta 2018, joten kahden vuoden kilpailukielto olisi päättynyt jo 18 lokakuuta samana vuonna. Siten normaalilla rangaistuksella ei olisi ollut lisävaikutuksia Johaugin hiihtouraan.

Kahden vuoden tuomio olisi ollut kuitenkin sikäli hyvä, ettei Johaugin peitetarinasta olisi jatkossa tullut kaikkien kärähtäneiden keppihevosta. Samalla se olisi ollut linjassa esimerkiksi Virpi Kuitusen (nyk. Sarasvuo) saamaan kahden vuoden kilpailukieltoon.

Myös Kuitunen kiisti ja kiistää yhä tienneensä joukkueen lääkäreiden antamien pistosten sisältäneen hemohesiä. Tapaukset ovat siten täysin analogisia, mutta Suomessa kukaan ei usko Sarasvuota kun taas Norjassa Johaugin väitteet saavat vahvaa ymmärrystä.

Tästä pääsemme asian toiseen puoleen eli norjalaisten idioottimaiseen reagointiin Johaugin saamaan kilpailukieltoon. Sen perusteella on selvää, että maassa vallitsee kieroutunut antidopingkulttuuri.

Itse olen kiinnittänyt huomioni erityisesti siihen, että norjalaiset hiihtäjät näyttävät yksituumaisesti puolustavan kärähtänyttä kollegaansa. Ottaen huomioon, että kyseessä on jo toinen norjalaiskäry lyhyen ajan sisällä, ja että ensimmäinen ei voinut mitenkään olla kuin tarkoituksella syntynyt, tämä viittaa maan hiihtäjien ja urheiluvaikuttajien yleisesti hyväksyvän dopingaineiden käytön suoritusten parantamisessa.

Olen aiemminkin kirjoittanut norjalaisten suhtautumisesta omien urheilijoidensa kiellettyjen aineiden käyttöön. Siihen ei ole lisättävää muuten kuin sikäli, että maan dopingkulttuuri näyttää ulottuvan jopa ministeritasolle asti. Vastaavaa on mahdotonta kuvitella Suomessa, mutta muistamme asenteen hyvin Neuvostoliiton ja Itä-Saksan urheiluhistoriasta vuosikymmenten takaa.

* * *

Lopuksi kiinnitän arvoisan lukijani huomion tulevaa hiihtokautta odotellessa julkaistuun tietoon, jonka mukaan Krista Pärmäkoski on juuri nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin tähän aikaan kaudesta. Toivon mukaan huippuvire säilyy kilpailukauden huipennukseen eli talviolympialaisiin asti.

Muutenkin viime talven kotikisojen menestyksen jälkeen odotettavissa on mielenkiintoisia kilpailuja. Mikä on Iivo Niskasen isku? Vieläkö Matti Heikkinen jaksaa? Entä nouseeko aivan terävimmälle huipulle uusia suomalaisia?

Ainakin norjalaisten dopingtapausten jälkeen voimme olla hiukan luottavaisempia sen suhteen, että myös vuonomaan huiput joutuvat lähtemään samalta viivalta muiden kanssa. Se on ehkä parasta, mitä Sundbyn ja Johaugin surullisista tapauksista on odotettavissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Norjalainen trilleri
Therese Johaug - kärähtänyt kaunotar
Norjalainen dopingohjelma

Sundby vaatii väliaikalähtöä arvokisojen kuninkuusmatkalle

Tänään haluan nostaa lukijoideni tietoisuuteen Kestävyysurheilu.fi -sivuston uutisen, jossa maailman tämän hetken ykköshiihtäjä Martin Johnsrud Sundby ilmoittaa haluavansa kuninkuusmatkan muuttamista väliaikalähdöksi myös arvokisoissa. Olen samaa mieltä mestarihiihtäjän kanssa.

Sundbyn mukaan "näissä (kilpailumuodoissa) on suuri ero. Minusta 50 kilometriä väliaikalähdöllä on erittäin inspiroiva ja hauska kilpailumuoto sekä todellinen miehuuskoe. Yhteislähtönä se ei ole aivan vastaavanlainen".

Norjan (samoin kuin Suomenkin ensi sunnuntaina 10.4.2016 Rukalla hiihdettävä) mestaruuskilpailu käydään arvokisoista ja maailmancupista poiketen väliaikalähtönä. Sen tunnelmasta Sundby kertoo seuraavaa.

"Täällä näkee hiihtäjiä, jotka tulevat melkein ryömien maaliin ja he pääsevät kokemaan sen minkälainen kilpailu viisikymppiä todella on."

Juuri tästä on kysymys. Hiihdossa ilmanvastuksesta ja usein myös suksen ja lumen välisestä kitkasta johtuva ns. peesihyöty on varsin suuri. Siksi vain muihin nähden täysin ylivoimainen hiihtäjä voi edes ajatella ratkaisevansa kilpailun matkalla. Sen seurauksena ns. kuninkuusmatkalla hiihdellään yleensä ainakin kärkimiehille submaksimaalista vauhtia, minkä seurauksena ennen loppuratkaisuja koossa on lähes aina monen miehen ryhmä.

Väliaikalähdössä puolestaan hiihdetään vain kelloa vastaan. Voittaja on se, jonka kestävyysominaisuudet ovat parhaat ja joka hiihtää kilpailukykyisellä kalustolla sekä osaa jakaa voimansa oikein.

Kilpailumuotojen oleellinen ero on siinä, että väliaikalähdössä ratkaistaan kovakuntoisin hiihtäjä kun taas väliaikalähdön yhteislähdön voittaja on riittävän kovakuntoinen pysyäkseen porukan mukana ja joukon nopein loppusuoralla. Näin erityisesti silloin, kun kilpailun aikana sataa kärkimiehen matkantekoa hidastavaa lunta.

Katsojan kannalta kilpailumuodoissa on puolestaan sellainen ero, että väliaikalähtö tarjoaa yli kahden tunnin hitaasti tihentyvän jännitysnäytelmän, jonka tilanne kehittyy väliaikapiste väliaikapisteeltä. Koska hiihtäjät pyrkivät parhaaseen mahdolliseen aikaan, nähdään usein myös täydellisiä katkeamisia ja tilanteiden nopeita muutoksia.

Esimerkiksi Ylä-Tatran MM-hiihdoissa vuonna 1970 Neuvostoliiton Vjatseslav Vedenin hiihti aiemmin lähteneen Kalevi Oikaraisen nopeasti kiinni ja jopa ohitti tämän. Oikarainen meni pian kuitenkin uudelleen ohi pitämään vauhtia, minkä seurauksena voimiansa alkumatkan kiinniotossa tuhlannut Vedenin lopulta väsähti ja jäi toiseksi puoli minuuttia hävinneenä.

Yhteislähdössä puolestaan pääosa matkasta on useimmiten tylsää jonossahiihtoa, jonka jälkeen varsinainen jännitysnäytelmä käydään lyhyenä ja viimeisten kilometrien aikana. Toki tästäkin on ollut poikkeuksia silloin kun keli on sallinut ja joku hiihtäjistä on kokenut itsensä selvästi muita vahvemmaksi.

Mutta aivan liian usein MM- tai olympiakisojen kuninkuusmatka on ollut täysin arvoton näytelmä ansaitakseen lempinimensä. Nykytilanteesta kärsivät sekä katsojat, että heidän myötänsä hiihdon kiinnostavuus urheilumuotona. Nykymaailmassa tämänkään aspektin merkitystä ei ole syytä vähätellä. Noudattakoon kansainvälinen hiihtoliitto siis tämän hetken suurimman tähtensä toivetta!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sprinttihiihtäjät hyödyntävät valintamahdollisuutta
Hiihtäjän harjoittelu on veitsenterällä taiteilemista
Vipinää talviseen Helsinkiin

Murtuuko norjalaisten hiihtäjien ylivoima 2020-luvulla?

Hiihdon maailmacup on tällä kaudella ollut lähes pelkkää norjalaisten juhlaa. Esimerkiksi Salpausselällä viime viikonvaihteessa miesten yhdistelmähiihdossa vuonomaan mieshiihtäjät ottivat käsittämättömältä tuntuvan viitoisvoiton. Naisten puolella he sentään joutuivat tyytymään "vain" neloisvoittoon Riitta-Liisa Roposen onnistuttua tunkeutumaan ennen kahta seuraavaa vuonomaan hiihtäjätärtä viidenneksi.

Vuonomaan hiihtäjien murskaava ylivoima ei tietenkään ole ollut hyväksi maastohiihdolle. Yhdessä umpitylsien yhteislähtöjen kanssa se on ollut omiaan syömään hiihdon kiinnostavuutta penkkiurheilijoiden keskuudessa. Ollaanko siis tultu siihen, että norjalaisten ylivoima on hävittämässä maastohiihdon vähitellen penkkiurheilevan kansan mielistä.

Tähän kysymykseen voidaan hakea vastausta nuorista. Parhaillaan ovat nimittäin käynnissä junioreiden eli alle 20-vuotiaiden hiihdon maailmanmestaruuskilpailut. Niissä suomalainen Lauri Lepistö otti eilen perinteisen hiihtotavan 10 kilometrin matkalla pronssimitalin. Onnittelut siis hänelle.

Samoin onnittelut Johanna Matintalolle, joka onnistui hienosti tyttöjen vitosella ja saalisti neljännen sijan vain muutaman sekunnin mitalista jääneenä. Sekä Lauri Gummerukselle joka assisteerasi hienosti Lepistöä sijoittumalla seitsemänneksi.

* * *

Olen aiemmin kiinnittänyt huomiota norjalaisten hiihtäjien ylivoimaiseen määrään ja sitä kautta syntyvään kovaan tasoon, sekä pitänyt sitä selityksenä heidän ylivoimalleen maailmancupissa. Nuorten MM-hiihdot tarjoavat nyt mielenkiintoisen vertailukohdan aikuisten kilpailuille. Näkyykö Norjan ylivoima myös siellä?

Poikien kilpailun kymmenen parhaan listan muodostaa seuraava maaluettelo: NOR, KOR, FIN, SUI, GER, NOR, FIN, CZE, SWE, EST. Ei siis tietoakaan samanlaisesta läntisten viikinkien jälkeläisten ylivoimasta kuin aikuisten miesten puolella.

Entä tyttäret. Heidän puolellaan vastaava lista on seuraava: NOR, NOR, GER, FIN, NOR, SWE, RUS, RUS, RUS, ITA. Tyttöjen puolella näyttäisi siis olevan ainakin melkein samanlainen vuonomaan hallinta kuin Therese Johaugin komennossa kulkevan aikuisten naisten hiihdossa.

* * *

Laajennetaan tarkastelukulmaa vielä niin ikään parhaillaan käynnissä oleviin alle 23-vuotiaiden MM-hiihtoihin. Eilen siellä kisattiin miesten viidellätoista ja naisten kymmenellä kilometrillä. Suomalaisille ei valitettavasti tullut mitaleita, mutta Lauri Vuorinen oli sentään yhdeksäs. Hieno suoritus ottaen huomioon, että hänen saa osallistua näihin kekkereihin vielä kahtena seuraavanakin vuotena.

Nuorten miesten kymmenen parhaan hiihtäjän kotimaiden lista oli tässä ikäluokassa seuraava: SWE, RUS, NOR, FRA, RUS, NOR, FRA, NOR, FIN, NOR. Tällä listalla ei näyttäisi olevan tietoakaan siitä norjalaisten ylivoimasta, joka näkyy aikuisten sarjassa.

Ja lopuksi nuorten naisten kymmenen parhaan hiihtäjättären kotimaiden lista: RUS, GER, CZE, SLO, SWE, NOR, GER, SWE, ITA, NOR. Eli tässä otoksessa norjalaiset - kuten suomalaisetkin, jätettiin kokonaan mitaleiden ulkopuolelle.

* * *

Kaikkiaan näyttäisikin siltä, että norjalaisten nykyinen ylivoima aikuisten maastohiihdossa tulee murtumaan muutaman vuoden kuluessa ainakin miesten puolella. Ja ainakin osittain myös naisissa.

Toki norjalaisten nykyiset hiihtäjätähdet ovat vahvasti mukana vielä useita vuosia: esimerkiksi Heidi Weng on vasta 24-vuotias ja tullee olemaan Therese Johaugin lopettaessa uransa vaikeasti voitettavasti. Myös tänä vuonna itsensä normaalimarkoilla maailman huipulle nostanut Invild Östberg on Krista Pärmäkosken tavoin häntä vain vuoden vanhempi. Mielenkiintoista kyllä: kaikki kolme ovat entisiä nuorten maailmanmestareita.

Toinen mahdollisuus on se, että Norjassa osataan jalostaa muiden maiden kanssa samantasoisista nuorista kovempia aikuisia kuin muualla hiihtourheilevassa maailmassa. Ehkäpä he harjoittelevat jotenkin eri tavalla kuin muut.

Harjoittelun kovuudesta ei kuitenkaan liene kysymys, koska tänä vuonna esimerkiksi Sami Jauhojärvi harjoitteli itsensä täysin tukkoon ja Iivo Niskanen ylikuntoon ja sen seurauksena tautikierteeseen. Jopa miehistä parhaiten tällä kaudella hiihtänyt Matti Heikkinenkin rikkoi selkänsä liiallisella harjoittelulla.

Mahdollinen norjalaisten ja suomalaisten ero harjoittelussa ei siis luultavasti ole määrällinen vaan pikemminkin laadullinen. Jos tämä selitys pitää paikkansa, ei tilanne ole mahdoton. Reijo Jylhän ja muiden valmentajien tehtävänä on nyt "vain" suunnitella hiihtäjien toteutettavaksi nykyistä paremmat harjoitteluohjelmat.

Tai ehkäpä vuoristoinen maa tarjoaa viikinkien jälkeläisille arkiliikunnassa sellaisia virikkeitä, jotka auttavat hiihtäjiä kehittymään korkeammalle tasolle kuin muualla maailmalla - tosin tämän selityksen mukaan ei olisi pitänyt olla mahdollista, että niin suomalaiset kuin ruotsalaisetkin ovat aikoinaan hallinneet maastohiihtoa lähes yhtä suvereenisti kuin norjalaiset nykyisin.

Kolmas selitys on sitten se monien suomalaisten vakiokäsitys siitä, että vuonomaalla on jonkinlainen salainen ase, jota muilla ei ole. Ja joka ei ole säännöissä sallittu. Itse en usko siihen, vaan olen lähes varma että nuorten ja alle 23-vuotiaiden MM-hiihdoissa näkyvä norjalainen taso kuvaa hiihdon tulevaisuutta 2020-luvulla varsin hyvin.

Silloin vahvoja ovat norjalaisten lisäksi ainakin venäläiset ja ranskalaiset. Sen sijaan suomalaisten huippumenestys jäänee valitettavasti myös silloin yksittäisten onnistumisten varaan. Ellei meillä sitten onnistuta muita paremmin omien lahjakkuuksiemme nostamisessa maailman ehdottomalle huipulle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Norjalainen tasatyöntö
Kohti Lahtea norjalaisten viedessä ja suomalaisten vikistessä
Happo palaa - ja Messias myös

Kohti Lahtea norjalaisten viedessä ja suomalaisten vikistessä

Hiihdon Tour de Ski päättyi norjalaisjuhlaan niin miesten kuin naistenkin puolella. Voittajatkin olivat odotettuja - joskaan eivät yhtä yksipuolisen hallinnan jälkeen kuin etukäteen oli odotettu.

Norjalaisten ylivoimaa pohdittiin Helsingin Sanomien urheilusivun artikkelissa. Sen mukaan kysymys on ennen kaikkea maan hiihtäjien lukumäärästä ja keskinäisestä kilpailusta. Totesin vuosi sitten samanlaiseen norjalaisten juhlaan päättyneen Tourin jälkeen saman.

Silloin viittasin myös maailmancupin jälkeen seuraavaksi korkeimman tason kilpailun eli Scandinavia cupin norjalaishallintaan. Niissä osallistumisoikeus on vapaa, joten kilpailut mittaavat maailmancupia paremmin kunkin pohjoismaan tason.

Jotta asia tulisi selväksi, totean viime viikonvaihteen aikana Östersundissa, Ruotsissa, hiihdetyn vastaavan miesten kilpailujen kymmenen parhaan joukossa olleen perjantaina kahdeksan norjalaista. Suomalaisista paras oli Lari Lehtonen yhdentenätoista.

Lauantain sprinttikilpailut peruttiin pakkasen takia, mutta sunnuntaina miesten perinteisen hiihtotavan kilpailun kymmenestä parhaasta norjalaisia oli yhdeksän. Paras suomalainen oli Perttu Hyvärinen sijalla 33.

Naisten osalta norjalaisia oli perjantaina kymmenen joukossa viisi, samoin ruotsalaisia - parhaana suomalaisena oli Maija Hakala sijalla 11. Sunnuntaina kymmenen parhaan joukossa oli kuusi norjatarta, joista kukaan ei yllättäen voittanut kilpailua vaan sekä parhaaksi että toiseksi parhaaksi osoittautui ruotsalainen. Paras suomalainen oli kolmanneksitoista sivakoinut Marjaana Pitkänen.

Tätä taustaa vastaan katsottuna norjalaisten paremmuus muihin maihin  (tai ainakin pohjoismaihin) nähden ei ole yllättävää. Sen sijaan on hienoa, että ruotsalaisiinkin verrattuna kapeasta tasosta huolimatta suomalaiset naiset kykenivät Tour de Skillä neljän naisen porukalla kymmenen joukkoon.

Miehissä menestys oli heikompaa, mutta viimeisellä etapilla syksyn rasitusvammasta kuntoutuva Matti Heikkinen oli kolmanneksi nopein - vaikka jäikin kokonaiskilpailussa sijalle 18.

Odotellessa Lahden MM-hiihtoja on meillä siis lupa toivoa myös menestystä. Se edellyttää kuitenkin onnistunutta harjoituskautta ja terveenä pysymistä muutamille huippuhiihtäjillemme - ilman heitä ei etenkään miehillä ole asiaa palkintopallille edes pöljän päivänä.

Norjalaisille menestystä lienee tulossa joka tapauksessa - vaikka kaksi parasta epäonnistuisi, on vielä kolmannellakin täydet mahdollisuudet viedä kilpailu nimiinsä. Ja neljännelläkin.

Yksi Lahden MM-hiihtoihin liittyvä jännityshetki koittaa helmi-maaliskuun lopulla. On mahdollista, että suomalaiset hiihtäjät ovat tänä vuonna pyrkineet ajoittamaan huippukuntonsa seuraavan vuoden kotikisojen takia juuri sinne. Jos silloin suomalaiset hallitsevat maailmancupia, ovat odotukset seuraavalle vuodelle tämän kirjoituksen antamaa kuvaa valoisammat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sprinttihiihtäjät hyödyntävät valintamahdollisuutta
Amatöörien puuhastelua
Miksi norjalaiset ovat niin ylivoimaisia?

Happo palaa - ja Messias myös

Iivo Niskanen voitti Sotshissa olympiakultaa yhdessä Sami Jauhojärven kanssa. Seuraavana syksynä hän voitti heti maailmancupin avauksessa maailmancupin osakilpailun.

Siitä syntyi hänen kohdalleen käsite "Messias". Siis suomalaisen hiihdon messias. Hän, joka nostaa suomalaiset miehet jälleen siihen menestykseen ja kunniaan, joka meille olosuhteiden ja mahtavien perinteiden takia kuuluukin.

Odotukset olivat kauden alkaessa siis korkealla. Mutta vastoin kaikkia odotuksia suomalainen miesten hiihto onkin ottanut pitkän askelen taaksepäin ja rämpinyt toden teolla. Esimerkiksi viime viikonloppuna miesten yhdistelmähiihdossa paras miehemme oli Sami Jauhojärvi sijalla 38 ja muut suomalaiset sijoilla 59 ja 69.

Suomalaisen mieshiihdon Lillehammerin mahalaskun täydensi viesti. Siinä Suomi sijoittui 14:ksi muun muassa neljän norjalaisjoukkueen ja kahden venäläisjoukkueen jälkeen. Edellä olivat myös esimerkiksi Kanada ja USA.

Toki miehemme pärjäsivät Rukalla omassa maailmancupin osalkilpailussamme vähän paremmin, mutta kokonaisuus on silti yhtä heikko kuin heti Lahden käryjen jälkeen, jolloin suomalaisesta hiihdosta katosivat lähes kaikki sen aikaiset huiput. Messiasta siis tarvitaan.

Tämän päivän uutinen raottaa onneksi ovea valoisammalle tulevaisuudelle. Kaksinkertainen MM-hiihtojen mitalisti Matti "Happo" Heikkinen nimittäin palaa maailmancup-sirkukseen loukkaantumisensa jälkeen ensi viikolla Davosissa.

Vielä ei kuitenkaan ole aika olettaa yönmustan tilanteen muuttumista auringonpaisteeksi. Heikkisen toipuminen vaatii aikansa, mutta siitä huolimatta häneltä voi jo nyt odottaa Davosista parempaa suoritusta kuin muilta suomalaisilta - onhan hän ainoa huippuhiihtäjistämme, joka kykenee vapaalla hiihtotavalla kansainväliseen vauhtiin.

Davosiin lienee matkalla myös Messias-Niskanen. Vaikka hänen vahvuutensa ovatkin enemmän perinteisen hiihdossa kuin vapaalla, näytti Rukan kilpailu myös Iivon luistelutekniikan kehittyneen mikäli mies vain pysyy ladulla.

Kaikkiaan Davosista lienee odotettavissa siis kaksi suomalaissijoitusta maailmacupin pisteille. Norjalaiset tullevat 30 kilometrin matkalla olemaan kuitenkin minuuttikaupalla suomalaisten edellä - tosin myös kaikkien muiden.

Voisi ajatella, ettei tätä etumatkaa onnistuta mitenkään kuromaan umpeen yhden talven aikana. Ehkä meidän on siis oltava tyytyväisiä siitä, että kyseessä on hiihdon välivuosi, jonka panoksena ovat "vain" maailmancupin voitto ja yksittäiset kilpailut sekä tärkeimpänä yksittäisenä tapahtumana Tour de Skin kokonaiskilpailu.

Mutta toisaalta urheilu ei olisi urheilua, eikä kukaan seuraisi sitä, mikäli voimasuhteissa ei tapahtuisi muutoksia ja jopa yllätyksiä. Ehkäpä suomalaiset vain ovat olleet alkukauden harjoittelusta jäykkinä ja suksihuolto retuperällä. Ja norjalaiset vastaavasti kovan keskinäisen kilpailunsa takia hakeneet iskukyvyn jo alkukaudesta, jotta he ylipäänsä voisivat varmistaa paikkansa maailmancup-sirkuksessa.

Varmaa tässä vaiheessa on ainoastaan se, että Tour de Ski antaa vastauksia loppukauden voimasuhteista. Se on kauden päätapahtuma, ja siihen lienevät kaikki kynnelle kykenevät tähdänneet myös kuntonsa. Samalla näemme sen, mikä on suomalaisten miesten valmius kohdata Lahden MM-hiihdot seuraavana talvena 2017.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sprinttihiihtäjät hyödyntävät valintamahdollisuutta
Amatöörien puuhastelua
Miksi norjalaiset ovat niin ylivoimaisia?
Hiihtäjän harjoittelu on veitsenterällä taiteilemista