Lasten pakottaminen maahanmuuttajakouluihin on vaarallinen tie

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroosin mukaan "olisi edullista, että oppilasryhmät olisivat sellaisia, ettei S2-oppilaiden suhteellinen osuus olisi liian iso. Kussakin lähikoulussa pitäisi olla riittävät resurssit, riittävän pienet ryhmäkoot ja riittävästi S2-opetusta, sillä kielen oppiminen on ihan keskeinen asia yhteiskunnassa menestymisen näkökulmasta". 

Tällä kommentillaan hän puolusti sitä, että helsinkiläislapsia ohjataan pois lähikouluistaan, jotta maahanmuuttajavaltaisten alueidenkin luokkiin saataisiin suomenkielisiä oppilaita. Lindroosin tavoite on tietenkin sinänsä hyvä, mutta ottaen huomioon sen tosiasian, että maahanmuuttajaoppilaista suuri osa aiheuttaa vaikeuksia opetukseen, on siihen kehitetty käytännön ratkaisu kohtuuton pakkosiirrettyjä suomalaistaustaisia lapsia kohtaan. 

* * *

Helsingin kouluviranomaisten olisi myös syytä muistaa, etteivät nykyiset maahanmuuttajalasten määrät suinkaan ole pysyvä tilanne, vaan asumisen alueellisen segregaation ja maahanmuuttajataustaisten perheiden suuremman lapsiluvun seurauksena jouduttaisiin ajan myötä ohjaamaan oppilaita vielä suunniteltuakin pidemmille koulumatkoille. Enkä pitäisi ihmeenä, vaikka kohtuuttomaan tilanteeseen joutuneet etnisesti suomalaiset lapsiperheet pyrkisivät muuttamaan pois sellaisilta alueilta, joissa heidän lapsillaan on vaara joutua nyt nähtyjen hallinnollisten päätösten uhriksi. 

Tämä tarkoittaisi käytännössä pääkaupunkimme alueellisen segregaation kiihtymistä ja sitä kautta yhä useamman kaupunginosan väestöpohjan vaihtumista samaan tapaan kuin on käynyt monin paikoin Pohjois-Amerikassa. Esimerkiksi Detroitissa väestö muuttui nopeasti: vuoteen 1980 mennessä mustien detroitilaisten määrä ylitti valkoisten määrän yli 300 000:lla, ja valkoisen väestön määrä oli romahtanut yli kahdesta miljoonasta alle puoleen miljoonaan. 

Väestön supistumisen ja vaihtumisen seurauksena Detroitin veropohja supistui, mikä johti vajeisiin koulutusjärjestelmässä, sairaalapalveluissa ja muissa julkisissa palveluissa. Vuonna 2013 Detroit hakeutui Yhdysvaltain historian suurimpaan kunnalliseen konkurssiin. 

* * *

Tätä taustaa vasten on selvää, että Helsingin päättäjät ovat lähteneet vaaralliselle tielle. Toivottavasti kuitenkin sellaisella asenteella, että siltä ymmärretään palata, mikäli se johtaa amerikkalaisen esimerkin mukaiseen kehitykseen. 

Lisäksi suomalaisten valtakunnantason poliitikkojen on syytä ymmärtää, että edellä käsittelemäni ongelma syntyi vuosina 1990-2023 harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksena. Eikä se poistu mihinkään, mikäli ensi kevään vaalien jälkeen maahamme laaditaan hallitusohjelma, jonka varassa samaa politiikkaa jatketaan neljän vuoden tauon jälkeen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mari Rantanen esitteli ja Vigelius laukaisi
Pekka Timonen ja Vantaan ongelmat
Helsingin Hernesaaresta halutaan väestönsekoittamo

Pitäisikö Suomen ottaa mallia Irlannista?

Entinen taistolainen ja nykyinen vasemmiston inhokki ja 700 miljoonan euron omaisuuden omistaja Björn Wahlroos on ottanut jälleen kantaa Suomen talouden ongelmiin. Hänen mukaansa "jos Suomessa olisi vain huonoja johtajia, suomalaisilla yhtiöillä menisi huonosti. Ongelma ei ole se, että suomalaiset yhtiöt tekisivät huonoa tulosta. Ongelma on se, että Suomi ei vedä puoleensa investointeja."

Tässä yhteydessä hän mainitsi Irlannin esimerkkinä siitä, mitä Suomessa pitäisi tehdä, koska "meitä yhdistää niin moni asia. Olemme molemmat EU:n ulkoreunalla. Meillä on vähän samanlainen suhtautuminen alkoholiin ja inhoamme itäistä naapuriamme."

* * *

Irlanti oli vielä 1980-luvulla suurissa vaikeuksissa, mutta sitten maa alkoi keventää yritysverotustaan ja laski sen vuoden 1987 peräti 50 prosentista 12,5 prosenttiin vuoteen 2003 mennessä. On siis katsottava, miten läntisen Euroopan saarivaltiolla on mennyt viime aikoina. 

Ensimmäisenä on katsottava perheiden kokonaisvarallisuuden kehittymistä viime vuosina. Eikä se näytä ollenkaan pahalta, kuten alla oleva kuva osoittaa.

Kuten arvoisa lukijani näkee, on irlantilaisille kertynyt varallisuutta melkoisesti vuodesta 2021 alkaen. Eikä tämä koske pelkästään vauraimpia perheitä, vaikka varallisuuserot ovatkin kasvaneet, sillä myös viiden alimmaisen desiilin omaisuudet ovat kasvaneet. 

Maan talouden yleistätilaa on tapana tarkastella myös bruttokansantuotteen kehityksellä. Siksi kopioin Maailmanpankin nettisivulta Irlannin (sininen) ja Suomen (vihreä) henkeä kohden lasketun bkt:n kehityksen 1980-luvulta nykypäivään.

Ero on suorastaan järkyttävä etenkin viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Siinä missä Suomen talous on madellut paikallaan, on irlantilaisilla pyyhkinyt todella hyvin. 

Näyttäisi siis siltä, ettei Wahlroosin ehdotus talousoppien hakemisesta saarivaltiosta ole yhtään pöllömpi idea. Ei ainakaan, ellei maamme poliitikoilla ole esittää – yhtä hyvin perusteltua – vaihtoehtoa sille, miten Suomen talous saataisiin nousuun ja tänne tehtävien investointien määrää kasvatettua. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastopaneelin toive toteutumassa
Miksi Suomesta ei löydy töitä?
Björn Wahlroos ja Javier Milei - kuin kaksi marjaa