Ukraina nolasi Vladimir Putinin

Presidentti Vladimir Putinin oli tarkoitus kiillottaa omaa ja maansa mainetta samanmielisten kanssa pidettävässä talousfoorumissa. Hänen kannaltaan kaikki meni kuitenkin pieleen, koska Venäjän armeija ei kyennyt estämään ukrainalaisten iskua kaupunkiin, ainakin yhteen öljysäiliöön ja merkittävään sotalaivaan. Noloa, vai mitä?

Ehkä sotilaallista häpeää enemmän naapurimaamme presidenttiä lienee kuitenkin korvennut se, että iskujen seurauksena Pietarin kaupungin internetyhteydet olivat – tai todennäköisemmin ne pidettiin – kokouksen aikana poissa käytöstä. Tunne oli varmaankin samanlainen kuin sadun keisarilla silloin, kun mielestään loisteliasta hallitsijaa katsomassa ollut pikkupoika ilmoitti, ettei tällä ole päällään rihmankiertämää. 

* * *

Ukrainan isku alleviivasi varsin osuvasti vuonna 2022 alkaneen sodan käännettä, jossa yliote on viime viikkoina siirtynyt yhä enemmän venäläisiltä ukrainalaisille. Tämä aiheuttaa Putinille melkoisen päänvaivan, sillä tappio sodassa suistaisi hänet lähes varmasti vallasta. 

Toisaalta Putinilla on edelleen yksi valttikortti hihassaan eli mahdollisuus julistaa liikekannallepano armeijansa vahvistamiseksi. Sellaisesta on liikkunut jopa huhuja, mutta on vielä auki, että toteutuuko se, sillä pahimmassa tapauksessa miesten määrääminen drooninruuaksi saattaisi aiheuttaa venäläisten parissa sellaisen vastustuksen, että se saattaisi johtaa samaan tulokseen kuin tappio ilman liikekannallepanoa – siis diktaattorin kukistumiseen. 

* * *

Totta puhuen, melkein käy sääliksi Vladimir-poikaa, joka meni tyhmyyksissään hyökkäämään "pikkuveljensä" kimppuun ja sai todeta, ettei tämä luovuttanutkaan isompansa edessä. Antautumisen sijaan Ukraina puolustautui päättäväisesti sekä pyysi ja sai apua "pihan" muilta sälleiltä. 

Toistaiseksi tätä tarinaa ei kuitenkaan ole vielä kirjoitettu loppuun, joten tulevat päivät, viikot, kuukaudet ja ehkä vuodetkin vasta näyttävät kuinka Putinin käy. Siitä huolimatta jo nyt on selvää, ettei hänen Venäjänsä ole sellainen suurvalta, jollaista Vladimir-poika haluaisi johtaa suuren esikuvansa Josif Stalinin tavoin. Vai voisiko joku kuvitella, että isä aurinkoinen olisi turvautunut Pohjois-Korean apuun sotatoimissa tai kerjännyt kiinalaisia auttamaan talouden tasapainottamisessa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin ja taisteleva leijona
Mitä siitä, että Putinin hallinnon suurin uhka on Venäjän kansa?
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?

Äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta on tyytymättömiä Petteri Orpon (kok) hallituksen toimintaan. Vastaajista 68 prosentin mukaan se on onnistunut melko tai erittäin huonosti. Tämä ei liene yllätys, sillä opposition ja sitä myötäilevän lehdistön viestintä on ollut äärimmäisen negatiivista.

Yksityiskohdissa piilee kuitenkin tällä kertaa yksi äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi. Nimittäin se, että kaikista tyytyväisimpiä hallituksen toimintaan ovat Perussuomalaisten kannattajat, joista peräti 85 prosenttia pitää Orpon kabinetin toimintaa joko erittäin tai melko hyvänä. Tai toisinpäin, vain 13 prosenttia heistä piti hallituksen onnistuneen erittäin tai melko huonona.

Näyttäisi siis siltä, että hallituksen politiikka on viimeinkin saamassa ymmärrystä myös Perussuomalaisten äänestäjiltä. Tämä tarkoittanee sitä, että puolueen puheenjohtaja Riikka Purran toteamus puolueen aiemman viestinnän epäonnistumisesta oli oikeaan osunut ja uudempi - puolueen saavutuksia korostava - tiedotuslinja onnistunutta.

Samalla voitaneen päätellä, ettei puolueen kannatuksen väheneminen jatku enää tästä eteenpäin. Päinvastoin, lienee jopa mahdollista, että Purran puolueen suosio kääntyy jälleen nousuun. Kannattaa siis seurata tulevia puoluekannatuskyselyitä.

* * *

Noin muuten on todettava, että suomalaiset pitävät hallituksen tekemiä toimia varsin epäonnistuneina. Perussuomalaisten lisäksi vain Kokoomuslaisista yli puolet on tyytyväisiä, kun taas oppositiopuolueista Vasemmistoliitosta tai SDP:stä ei löydy sille ymmärtäjiä käytännössä lainkaan. 

Sukupuolittain tarkasteltuna naiset kokevat hallituksen toimet huonommiksi kuin miehet. Tämä ei liene kenellekään yllätys suomalaisnaisten näkemysten siirryttyä viime vuosina yhä kauemmas vasemmalle. 

Tulonjaollisesti taas hallitus saa eniten ymmärrystä suurituloisilta suomalaisilta, mutta jopa siellä suurin osa vastaajista piti hallituksen toimia pikemminkin epäonnistuneina kuin onnistuneina. Tämä ei tietenkään lupaa hyvää hallitukselle etenkään siinä vaiheessa, kun seuraavat vaalit alkavat lähestyä.

Siihen on kuitenkin vielä aikaa, ja mikäli kansainvälinen tilanne - tai ainakin kauppa - palaa normaaliksi, saattaa Suomen orastava talouskasvu ryöpsähtää liikkeelle sellaisella voimalla, jota ei tämän päivän talousennusteista löydy. Jos näin käy - kuten toivottavaa olisi - saattaisivat hallituksenkin tähänastiset toimetkin saada merkittävästi suuremman hyväksynnän kuin juuri nyt.  

Päivän aiempi blogimerkintä:
Pelihimo ja takapiru

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista

Palestiinalaisten edustaja alkoi itkeä YK:ssa, mutta mistä syystä?

MTV3:n mukaan Palestiinan YK-suurlähettiläs Riyad Mansour pillahti itkemään puhuessaan keskiviikkona Gazan lasten kärsimyksistä ja nälkäkuolemista. Hänen mukaansa yli 1 300 palestiinalaislasta on saanut surmansa ja noin 4 000 lasta on loukkaantunut edellisen tulitauon päättymisen jälkeen. 

Jutussa kerrottiin myös amerikkalaisille, Gazassa työskenneille terveydenhuollon työntekijöille, tehdystä kyselystä. Sen mukaan 83 prosenttia heistä kertoi nähneensä, kuinka lapsia ammuttiin tarkoituksella. Tämä on tietenkin hirvittävää riippumatta siitä, kuka on syyllistynyt tällaiseen tekoon.

Toisaalta on sinänsä positiivista, että Israel on ilmoittanut lopettavansa hyökkäyksensä heti, jos Hamas antautuu, luovuttaa aseensa ja vapauttaa kaikki panttivankinsa. Näin terroristijärjestö ei ole kuitenkaan aikonut tehdä, ei edes kärsivien palestiinalaislasten tähden. 

* * *

Tästä kaikesta tuli mieleeni noin kuukauden takainen englanninkielinen blogimerkintäni, jossa kysyin syytä sille, miksi Hamas pitää edelleen kiinni aseistaan, vaikka Gazan tapahtumien valossa niillä ei ole Israelin armeijaa vastaan minkäänlaista käytännön merkitystä. Eivätkä taistelijat voi siitä syystä suojella myöskään palestiinalaisia siviileitä. 

Päädyin tuolloin kahteen mahdollisuuteen, joita pidän edelleenkin relevantteina. Niistä ensimmäisen mukaan aseistus säilytetään siksi, että Hamas voisi säilyttää valtansa mahdollista Gazan sodan jälkeistä (tai aikaista) palestiinalaisten kansannousua vastaan. Ja sitä kautta säilyttää upporikkaiden johtajiensa tulovirran myös tulevaisuudessa. 

Tämä mahdollisuus ei suinkaan ole tuulesta temmattu, sillä gazalaisten tyytymättömyys Hamasia vastaan on mitä ilmeisimmin kasvussa. Tämän voi päätellä siitä, että ihmiset ovat uskaltautuneet osallistua sitä vastaan suunnattuihin mielenosoituksiin, mitä terroristien asemiehet tuskin katsovat hyvällä.

Toinen aiemmassa blogimerkinnässä mahdollisena pitämäni motiivi voisi olla terroristisen kyvykkyyden säilyttäminen nyt käytävän sodan jälkeen. Onhan selvää, etteivät lokakuun 7. päivän kaltaiset massiiviset terrori-iskut tai edes rakettihyökkäykset olisi mahdollisia ilman jonkinasteista sotilaallista voimaa. Eikä näkyvyys läntisissä medioissa olisi enää taattu.

Ikävintä tässä kaikessa on tietenkin se, että kärsijän rooliin ovat joutuneet kohtaloonsa syyttömät lapset. Eivätkä pelkästään akuutisti, vaan koko heidän tulevaisuuttaan varjostaa epävarmuus, jolle ei näytä olevan tulossa minkäänlaista loppua. 

Päivän aiempi blogimerkintä: 
Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi

Aiempia ajatuksia samasta aihepiirstä:
Palestiinalaiset ovat kyllästyneet Hamasiin - suurmielenosoitus Khan Younisissa
Adrenaliinia ja palstamillimetrejä Euroviisuissa
Why Hamas Is Unwilling to Give Up Its Weapons

Pappisvalta ja Iranin isku Israeliin

Muinainen Persia oli aikansa mahtivaltio, joka ulottui Makedoniasta ja Libyasta aina Intian rajoille asti. Nykyinen Iran on puolestaan uskonnollisten fanaatikkojen johtama takapajuinen teokratia, jossa kansa - etenkin naiset - on alistettu keskiaikaisen uskonnon ikeeseen. 

Maassa on viime vuosina nähty länsimaisittain käsittämätön näytelmä, jossa naiset ovat kieltäytyneet noudattamasta siveyspoliisin vaatimuksia siitä huolimatta, että heitä on raiskattu, kidutettu ja tapettu joukoittain. 

Tämä kaikki on epäilemättä vaikuttanut kaikkiin iranilaisiin tavalla tai toisella ja siten polarisoinut yhteiskuntaa. Se näkyy esimerkiksi siten, että monet iranilaiset maanpaossa olevat opposition edustajat ovat kertoneet, ettei ajatollahien viimeöisellä iskulla Israeliin ole koko kansan tukea, vaikka niiden syynä oli Israelin Syyrian alueelle suuntaama operaatio, jossa kuoli kolme iranilaiskenraalia.

 

Iranin iskulla ei sinänsä ollut juurikaan sotilaallisia vaikutuksia, sillä Israelin ilmapuolustus onnistui torjumaan äärimmäisen tehokkaasti sen ja Jemenin huthien lähettämät sadat lennokit ja ballistiset ohjukset. Raportit eivät kerro kenenkään kuolleen iskussa, mutta mainitsevat sentään joidenkin ihmisten haavoittuneen - mukaan lukien yksi lapsiuhri. 

Nähtäväksi jää, millä tavoin Israel vastaa Iranin hyökkäykseen. Tässä vaiheessa varmaa lienee ainoastaan se, että seuraukset ovat persialaisille aivan oleellisesti vakavampia kuin viime yönä Israelissa nähdyt.

Tämän kaiken olisi voinut ennustaa hyvin jo ennen Iranin hyökkäystä. Ja siksi on kysyttävä, että miksi viimeöiseen iskuun sitten päädyttiin, vaikka sen lopputuloksen tiedettiin olevan hyökkääjän kannalta umpisurkea? 

Yksi mahdollinen selitys voisi olla se, että naisten kohtaaman väkivallan seurauksena Iranin väestöstä yhä suurempi osa on kyllästynyt pappisvaltaan. Ja maan uskonnolliset vallankäyttäjät ovat siksi päättäneet käyttää hyväkseen Israelin iskua Syyriaan luodakseen kansallista yhtenäisyyttä ja lakaistakseen ihmisoikeuskysymysten nostaman kansan tyytymättömyyden maton alle. 

Tällainen poliittisten vaikeuksien voittaminen sodankäynnillä on sinänsä vanha ja koeteltu keino. Tunnetuin esimerkki on tietenkin Margaret Thatcherin käynnistämä Falklandinsaarten sota, joka nosti hänen poliittisen suosionsa sodan alun 25 prosentista parissa kuukaudessa 59 prosenttiin. 

Eikä tietenkään sovi unohtaa myöskään sisällissodan vain parikymmentä vuotta aiemmin käyneiden suomalaisten yhtenäisyyttä talvisodan alettua Neuvostoliiton hyökkäyksellä. Tai ukrainalaisten yhdistymistä vastustamaan venäläisiä näiden loukattua nuoren valtion itsenäisyyttä.

Mikäli oman sisäpoliittisen aseman vahvistaminen on tosiaan Iranin hyökkäyksen taustalla, on kyseessä kova riskinotto. Vaikka kansa epäilemättä yhdistyykin johtajiensa taakse sen jälkeen, kun Israel on tehnyt vastaiskunsa, joutuvat mullahit tappiollisen sodan jälkeen vaikean asemaan etsittäessä syyllisiä tappioon. 

Ja se saattaa - parhaassa tapauksessa - johtaa jopa vallankumoukseen, jonka seurauksena Iran palaa teokraattisesta hallinnosta maalliseen valtaan. Ja iranilaiset naisopiskelijatkin muuttuvat aivan erinäköisiksi kuin nykyään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iranin palvelus Israelille
Iranilaisohjuksen seurauksista
Onko lapsimorsian pöyristyttävämpi kuin kulttuurirasisti?

Mitä kaasuputken särkeminen kertoo venäläisistä?

Eilisen uutisen mukaan Suomen ja Viron välistä kaasuputkea on vaurioitettu tarkoituksella. Asiantuntijan mukaan syyllinen ei voi olla mikään muu kuin Venäjä.

Diktaattori Putinin motiiviksi on ilmeisesti riittänyt turhautuminen siitä, että Suomi liittyi NATO:on saadakseen suojaa hänen aggressiivisuuttaan vastaan. Samalla hän alleviivasi tämän päätöksen tärkeyttä. 

En osaa sanoa onko Putin ja hänen hallintonsa yksinkertaisesti tyhmä, vai onko niillä ainoastaan vaikeuksia kontrolloida omia tunteitaan. Selvää kuitenkin on, ettei Venäjälle tai venäläisille ole kaasuputken särkemisestä mitään hyötyä, vaan pelkästään haittaa maan kansainvälisten suhteiden muuttuessa entistä kehnommiksi. Ja sen seurauksena venäläisten elintason laskiessa entisestään.

Nyt nähty kaasuputkioperaatio yhdessä armeijan Ukrainaan juuttumisen kanssa - sekä mahdollinen Hamasin taustapirtuna toimiminen - ovat osoittaneet kuitenkin sen, ettei Venäjän kansainvälisen aseman kaikinpuolinen heikentäminen jää ainakaan tahdosta kiinni. Mutta kansannousujen puuttuminen osoittaa samalla, ettei tavallisilla venäläisillä ole todellista tahtoa maansa ulkopolitiikan muuttamiselle. 

On hyvä huomata, ettei tämä sinänsä johdu ihmisten pelosta hallitustaan kohtaan - ei ainakaan, mikäli kaikki venäläiset eivät ole säälittäviä jänishousuja. Tämän ovat osoittaneet Iranin naiset, jotka ovat omasta turvallisuudestaan välittämättä nousseet kapinaan islamistista hallintoaan vastaan osoittaen, ettei tilanteeseensa oikeasti tyytymättömiä ihmisiä voi hallita edes väkivallalla ja kuolemanpelolla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Puolustuskyvytön
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan
Venäläisten stressi kasvaa kunnes Ukraina iskee

 

Perussuomalaisten arvojen kannattajille

Kirjoitin eilisiltana lyhyen yhteenvedon tulevan hallituksen ohjelmasta. Se herätti blogin kommenteissa keskustelua, jossa moni arvoisista lukijoistani moitti ohjelmaa vähintäänkin riittämättömäksi etenkin maahanmuuton suhteen.

On selvää, ettei Suomen talouden tervehdyttäminen tule tapahtumaan ilman, että monet kokevat menettämään saavutettuja etuja. Viime kädessähän koko ongelma on syntynyt juuri siitä, että poliittiset päättömät ovat syystä tai toisesta halunneet tarjota vaalikarjalle erilaisia etuja - eikä niiden poistaminen tietenkään jää ilman vaikutusta kustakin edusta nauttiville. 

Toisaalta on myös niin, että kannatusalhosta huutelevalla poliittisella vasemmistolla on edelleen käytettävissään voimakkaita ulkoparlamentaarisia vaikutuskeinoja. Mahtavin niistä on vasemmistolainen ammattiyhdistysliike, joka on aina valmis poliittisiin lakkoihin. 

Näihin se tullee turvautumaan erityisesti turvatakseen oikeutensa laittomiin ja poliittisiin lakkoihin - joiden rajoittaminen on mukana hallitusohjelmassa - mutta tarvittaessa myös monissa muissa asioissa. Enkä epäile, etteivät myös vihervasemmiston johtamat ympäristöliike ja ihmisoikeusjärjestöt panisi parhaansa mukaan kapuloita Orpon hallituksen rattaisiin. Ja näin tulevat tekemään varmuudella myös suurimmat mediatalomme eli Erkon Sanoma-konserni ja Yleisradio.

Nähtäväksi siis jää, minkälaiseksi muodostuu Orpon hallituksen taival sen yrittäessä korjata maamme julkista taloutta kestävälle tolalle. Ja miten se vaikuttaa siihen osallistuvien puolueiden kannatukseen. 

Jälkimmäisen osalta en epäile, etteivätkö Kokoomuksen, RKP:n tai Kristillisdemokraattien kannattajat pysyisi ainakin pääosin puolueensa takana myös tulevissa vaaleissa. Sen sijaan minulla on ikävä epäilys, että Perussuomalaisten kannattajien joukossa odotukset ovat saattaneet olla liian suuria. 

Jos ja kun humanitaarinen maahanmuutto ei lopu kuin seinään, katujamme terrorisoivia nuorisojengejä ei saada kuriin hallituskauden aikana ja vielä rahan kylväminen kehitysmaihinkin jatkuu, saattaa pettymys heidän joukossaan olla kova. Ja johtaa kiusaukseen siirtyä puolueen kannattajakunnasta vaaleissa nukkuvien joukkoon. Siksi sallittakoon vielä pari sanaa aiheesta.

Tosiasiahan hallitusta ja sen ohjelmaa laadittaessa oli, ettei Perusuomalaiset saanut vaaleissa yli 50 prosentin kannatusta eikä voinut siksi perustaa hallitusta yksinään. Siksi Riikka Purra ja kumppanit ovat joutuneet tinkimään muiden hallituspuolueiden tavoin tavoitteistaan.

Siitä huolimatta asia on juuri siten kuin Wille Rydman (ps) luonnehti hallitusohjelmaa Twitterissä: "jokainen hallitusohjelma on aina poliittinen kompromissi. Tämä ohjelma on silti PS:n tavoitteiden kannalta aivan poikkeuksellisen hyvä. Seuraavat neljä vuotta tehdään politiikkaa, jossa isänmaan etu tulee aina ykkösenä."

Siksi meidän, jotka olemme joutuneet sivusta katsomaan viimeisten neljän vuoden aikana verovarojemme tuhlausta maailmanparantamiseen, tulisi olla nyt tehtyyn ratkaisuun tyytyväisiä. Se ei ole täydellinen, mutta - kuten eilisiltaiseen kirjoitukseeni muotoilin - kuitenkin "kelvollinen". Ja paras saatavilla ollut sen jälkeen kun Keskusta petti jälleen kerran jäämällä vapaaehtoisesti vihervasemmiston tueksi oppositioon.

Sitä paitsi perussuomalaisten kannattajien on syytä huomata, että mikäli Riikka Purran johtaman puolueen kannatus kääntyy laskuun tulevissa mielipidemittauksissa, putoaa myös sen painoarvo hallituksen sisäisissä väännöissä - ja samalla Perussuomalaisten ajamien asioiden toteuttaminen kärsii entisestään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kelvollinen hallitusohjelma
Ex-mallioppilas on pelastettava nyt!
Perussuomalaisten ja Kokoomuksen traumat